Minna Sirnö /vas(esittelypuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Suomalaiseen köyhyyteen on kolme syytä: työelämän ulkopuolelle jääminen, pitkäaikainen sairastaminen ja eläminen lapsena perheessä, jossa on pitkäaikaistyöttömyyttä tai pitkäaikaissairautta.

Noin kolme vuotta sitten tapasin erään mielenterveyskuntoutujan omaisen. Hän kertoi läheisestään, joka joutui laiminlyömään hänelle määrättyjä hoitojaksoja johtuen siitä, että yksinkertaisesti näitten hoitojaksojen jälkeen hänellä ei enää ollut varaa minkäänlaiseen elämään. Tuolloin vakuutin, että tästä salista löytyy yhteistä poliittista tahtoa erilaisten maksujen aiheuttaman köyhdyttämisen ja hoitojen ja hoivan pakkolaiminlyönnin estämiseen. Kolme vuotta myöhemmin olen kuitenkin huomannut pettyneeni. Tässä salissa Sata-komitean jälkeenkään ei olla valmiita luomaan yhteistä maksukattoa silloin, kun kyse on ihmisen terveyttä ja toimeentuloeroja kasvattavista maksuista.

Nämä terveys- ja toimeentuloerot kärjistyvät etenkin siinä, kun mietitään, miten eri tavalla lainsäädäntömme tällä hetkellä maksukattojen suhteen koskettaa niitä ihmisiä, jotka tarvitsevat lääkkeitä, niitä ihmisiä, joille on määrätty hoitoa, ja niitä ihmisiä, joille on määrätty kuntoutusta. Erityisesti laitosjaksoja tarvitsevien on tällä hetkellä hyvin vaikea toteuttaa täysimääräisesti heille määrättyjä laitosjaksoja sen johdosta, että yksinkertaisesti näille laitosjaksojen maksuille ei ole määritelty maksukattoa. Siksi tässä lakialoitteessa esitämme enimmäismaksun eli maksukaton piiriin luettavaksi myös laitoshoidon maksut.

Lakialoitteessamme myös kiinnitämme huomiota tähän uuteen tai uusvanhaan trendiin, jossa korostetaan kotona asumisen oikeutta ja samanaikaisesti puretaan kiireellisesti jopa tarpeellisia laitospaikkoja. Siksi ehdotamme myös avopalvelumaksuihin muutosta sillä tavalla, että jatkuvan ja säännöllisen kotipalvelun ja sairaanhoidon maksut poistettaisiin yksinäisiltä henkilöiltä, joiden tulot kuukaudessa jäävät alle 1 100 euron. Lisäksi ehdotamme, että useampijäsenisten perheitten vastaaviin maksuihin tehdään huojennuksia.

Ehdotamme lakialoitteessamme myös, että vastaavat enimmäismaksusäännökset ulotetaan koskemaan nykyisestä poiketen myös tilapäistä kotipalvelua ja kotipalveluun liittyviä tukipalveluita kuten siivouspalvelua käyntikertakohtaisiksi maksuiksi muunnettuna.

Pitkäaikaisen laitoshoidon maksujen osalta esitämme, että hoitoa saavan henkilökohtaiseen käyttöön on jäätävä jatkossa kuukausittain vähintään 200 euroa. Nykyisen lainsäädännön mukaan henkilölle, joka on pitkäaikaisessa laitoshoidossa, niin sanottuna suojaosuutena on jäätävä käteen vain 90 euroa kuukaudessa. Lainsäädäntö on siinäkin mielessä hivenen vanhentunut, että nyt laadittu takuueläke käytännössä ei koskekaan näitä pitkäaikaisessa laitoshoidossa olevia ihmisiä, vaan takuueläkkeen suoma korotus eläkkeisiin valuu käytännössä laitoshoitoa järjestävien tahojen taskuihin.

Ehdotamme myös vammaisten, ikääntyneiden ja mielenterveyspotilaiden sekä muiden sosiaalihuoltolain 22 §:ssä tarkoitettujen asumispalvelujen maksuja maksavien osalta sitä, että heiltä saisi periä ainoastaan niin paljon, että henkilölle jäisi kuukaudessa vähintään toimeentulotuen perusosaa vastaava rahasumma.

Merja Kyllönen /vas:

Arvoisa herra puhemies! Monta kertaa ajatellaan niin, että asiakasmaksut ovat vain väliaikaisia tai niiden arvon katsotaan olevan niin alhainen, että niillä ei ole suurta vaikutusta kansalaisten talouteen. Mutta yllättäen maassamme on tuhansia ihmisiä, joiden talous romuttuu erilaisilla asiakasmaksuilla.

Kuinka me suhteutamme niiden ihmisten tuloja ja menoja, jotka asuvat tällä hetkellä erilaisissa laitoksissa erilaisista elämäntilanteista johtuen: vanhuudesta, mielenterveys-, vammaiskysymyksistä? Jos ajatellaan, että ihminen, joka asuu jossain laitokseksi luokiteltavassa paikassa, ei ole oikeutettu omaamaan minkäänlaista inhimillistä summaa omaa käyttörahaa, niin se tuntuu aika käsittämättömältä 2000-luvun sivistysyhteiskunnassa, jossa kuitenkin kaikki maksaa. Suurimman osan laitosasiakkaistakin täytyy itse hankkia vaatetus, täytyy hankkia itse huonekaluja, välineitä, aputarvikkeita, ja siitä huolimatta näitä kysymyksiä ei tänä päivänä ole lainsäädännössä otettu riittävällä tasolla huomioon. Sen takia näen erittäin tärkeänä, että tämä lakipakettikokonaisuus ja itsessään tämä lakiesitys, minkä eduskuntaryhmämme on tehnyt, vietäisiin eteenpäin.