4) Hallituksen esitys laiksi työttömyysturvalain
ja eräiden siihen liittyvien lakien muuttamisesta
Valto Koski /sd(esittelypuheenvuoro):
Arvoisa rouva puhemies! Esittelen lyhyesti valiokunnan kannanoton.
Tässähän on kysymys hallituksen esityksestä,
jossa ehdotetaan muutettavaksi työttömyysturvalakia,
aikuiskoulutustuesta annettua lakia ja eräitä muita
lakeja, joissa säädetään muutoksenhausta
työttömyysturvalautakuntaan.
Työttömyysturvan muutoksenhakulautakunnalle
ehdotetaan säädettäväksi uudeksi
työskentelymahdollisuudeksi mahdollisuus käsitellä muutoksenhakuasia
vahvennetussa jaostossa, ja lisäksi lakiin lisättäisiin
säännökset hallintojaostosta sekä sen
vahvennetun jaoston päätösvaltaisuudesta
ja jaoston päätösvaltaisuutta koskevaa säännöstä tarkistettaisiin.
Työttömyysturvan muutoksenhakulautakunnassa voitaisiin
toimittaa suullinen käsittely yksityisen asianomaisen pyynnöstä.
Työttömyysturvalakia ja aikuiskoulutustuesta annettua
lakia ehdotetaan muutettavaksi siten, että työttömyysturvan
muutoksenhakulautakunnalla olisi oikeus ratkaista Kansaneläkelaitoksen tai
työttömyyskassan taikka koulutusrahaston päätöksistä tehtyjä poistohakemuksia.
Valiokunta toteaa kannanotossaan, että se pitää tärkeänä toimeentuloturvan
muutoksenhakujärjestelmän selkeyttämistä ja
yhdenmukaistamista ja sitä, että asioiden käsittelyaikoja
pyritään näin lyhentämään.
Valiokunta toteaa lisäksi, että ehdotus edistää oikeudenmukaista
oikeudenkäyntiä — mikä on sinänsä jo
kannatettavaa — koskevien vaatimusten täyttymistä ensimmäisenä muutoksenhakuasteena
toimivassa muutoksenhakulautakunnassa.
Sitten tässä asiassa perustuslakivaliokunta
piti lausunnossaan selkeimpänä, että laissa
suljettaisiin pois etuuden maksaminen keskeyttämisperusteena
tilanteessa, jossa virheellisyys on johtanut etuuteen saajasta riippumattomasta
syystä. Perustuslakivaliokunnan mukaan ennen keskeyttämistä tulisi
aina tehdä arvio siitä, onko asianomaisen toimeentulo
keskeyttämisen aikana turvattu. Päätöksen
poistamiselle yli viiden vuoden jälkeen ei ole lakiehdotuksessa
esitetty muita perusteita kuin erityisen painavat syyt. Tältä osin perustuslakivaliokunta
katsoi, että 12 luvun 7 §:n 5 momentti ja sen
jälkimmäinen virke on syytä täsmentää tai
poistaa.
Sosiaali- ja terveysvaliokunta toteaa, että nykyisten
säännösten ja lakiehdotuksen mukaan on mahdollista
ottaa huomioon muun ohella se, mistä lainvoimaisen päätöksen
virheellisyys on aiheutunut ja miten etuuden maksamisen keskeyttäminen
vaikuttaa asianomaisen toimeentuloon. Poistoesityksen peruste on
oikeudenkäytännössä otettu huomioon.
Tältä osin valiokunta ei pidä tarpeellisena
eikä etuuslainsäädännön
yhtenäisyyden vuoksi tarkoituksenmukaisena erityisen painavan
syyn määrittelemistä täsmällisesti
laissa ja ehdottaakin 1. lakiehdotuksen hyväksymistä tältä osin muuttamattomana.
Sen lisäksi lakiehdotuksen mukaan työttömyyskassan,
Kansaneläkelaitoksen ja koulutusrahaston päätösten
poistamista koskevat asiat käsiteltäisiin työttömyysturvan
muutoksenhakulautakunnassa, jonka päätöksestä ehdotetaan
valitusoikeutta vakuutusoikeuteen. Valiokunta toteaa, että lakiehdotuksen
vaikutuksia vakuutusoikeuden työmäärään
on tarpeen seurata ja arvioida mahdolliset vakuutusoikeuslain muutostarpeet,
jotta asioiden kokonaiskäsittelyajat eivät uudistuksen
vuoksi pitene.
Valiokunnan mietintö on yksimielinen eikä tältä osin
kaipaa enempää.
Esa Lahtela /sd:
Arvoisa puhemies! Tässä on hyvä esitys.
Erityisesti tässä on se hyvää,
kun tässä on suullinen käsittely. Ehkä monissa
näissä valituselimissä on siirrytty tämmöiseen
menettelyyn, jotta siellä on mahdollista jopa ihmisen tulla
kuulluksi. Se lisää oikeusturvaa, koska monessa
tapauksessa jonkun asian paperille laittaminen ei riitä kuvaamaan
asiaa niin hyvin kuin tilaisuus, jossa ihminen itse on kuvaamassa
sitä suullisesti. Sen takia minusta tämä on
erittäin hyvä, kun kyse on vielä sellaisista
henkilöistä, jotka eivät välttämättä ole
niin hirveän pitkälle kouluja käyneet,
voi siellä sellaisiakin olla, mutta kuitenkin on sen lajin
kysymyksestä kyse. Sen takia tämä on
hyvä asia.
Sitten toinen positiivinen seikka on se, että tässä pyritään
menettelyjen käsittelyaikoja lyhentämään.
Näissä kaikissahan pitäisi päästä niin lyhyeen
käsittelyaikaan, jotta ihmisen ei tarvitse kitua vuosia
ja odotella, jotta mitä tässä tapahtuu.
Ilmeisesti tässä se ei varmaan monta kuukautta
olekaan, mutta vakuutusoikeus on esimerkiksi sen lajinen, jotta
siellähän on joku 14—15 kuukautta käsittelyaika,
ja se on kyllä liian pitkä. Elikkä näissä pitäisi
päästä siihen tilanteeseen, että koko
se valitusprosessi menee puolessa vuodessa, joka sekin on hirveän
pitkä aika ihmisen odottaa sitä, saako jonkun
etuuden vai ei saa.
Tero Rönni /sd:
Arvoisa rouva puhemies! Tuossa vuosituhannen vaihteessa muutaman
valituksen tehneenä voin sanoa kokemuksesta, että se
puoli vuotta ei riitä. Yksi valituksista kesti lähestulkoon
vuoden, ja yksi meni jossain kolmessa neljässä kuukaudessa,
ja se kolmas taisi olla jossakin siinä välillä.
Minun mielestäni tämä on tervetullutta
lainsäädäntöä. Jos
ajatellaan, että työttömät joutuvat
vuoden odottamaan joitain rahoja, niin kyllä se on kohtuuttoman
pitkä aika. Kuten ed. Lahtela totesi, asian selvittäminen
paperille ei kyllä kaikilta onnistu, ja siksi minäkin olin
siinä avittamassa. Kaikki nämä kolme
valitusta, jotka tein, olivat menestyksekkäitä,
ja niistä tuli myönteinen päätös
hakijoille.
Mutta toivotaan, että tällä tosiaan
saadaan parannus aikaan. Suullinen käsittely on varmasti hyvä.
Se olisi monesti hyvä myöskin ed. Lahtelan mainitsemassa
eläkevakuutuslautakunnan käsittelyssä,
jonne voitaisiin viedä nähtäväksi puolirampoja
ihmisiä, jotka nyt lääkärit
toteavat terveiksi. Mutta tässä on askel eteenpäin
ja ihan hyvää työtä.
Lauri Oinonen /kesk:
Arvoisa puhemies! Hallituksen esitys ja annettu mietintö on
erittäin hyvä. Byrokratian vähentäminen,
käsittelyjen nopeuttaminen ja joustavoittaminen ovat kaikki erittäin
tavoiteltavia asioita. Kuten täällä edustajakollegat
ovat kertoneet tehneensä paperille niitä asioita,
joita hakijan on kenties ollut vähän pulmallista
tehdä, niin itsekin olen aikoinaan tällaisia hakemuksia
tehnyt. Siksi on todella paikallaan, että suullinen käsittely
tehdään mahdolliseksi. Toivon, että tämä,
kuten ed. Rönni toi esille, voitaisiin jollakin tavalla
saada myös tuonne vakuutusoikeuteen mahdollisuudeksi, sillä monille
ihmisille tuottaa tavatonta vaivaa panna asia paperille ja kertoa
se siinä niin kuin se on ja tulee ylimääräisiä kuluja,
ellei saa jotakin talkoilla auttamaan.
Yleiskeskustelu päättyy.