Erkki Pulliainen /vihr(esittelypuheenvuoro):
Arvoisa puhemies! Ensinnäkin valitettavan painovirheen
korjaus. Nimittäin yksi pilkku on jäänyt
tekstiin tulematta. Se siellä jossakin vaiheessa oli, mutta
nyt se on sieltä pois. Nimittäin ensimmäisen
kappaleen lopussa pitää tietenkin olla, että "solmuväli
6,5 senttimetriin" elikkä 65 milliin. Se pilkku on jossakin
vaiheessa sieltä luiskahtanut pois.
Mutta, arvoisa puhemies, itse asiasta: Tämä tuli
ajankohtaiseksi lakialoitteeksi siitä johtuen, että 18.8.
tänä vuonna korkein hallinto-oikeus antoi päätöksen,
jonka mukaan te-keskusten päätökset meritaimenen
kalastuksesta valtion yleisvesialueilla saivat lainvoiman, ja näissä edellä mainituissa
te-keskusten päätöksissä meritaimenen
alamitta nostettiin 50 senttimetriin ja sen pyyntiin tarkoitettujen
verkkojen solmuväli 6,5 senttimetriin. Tässä on
hyvin mielenkiintoisesta asiasta kysymys.
Tällä hetkellä ollaan tilanteessa,
jossa Itämeren alueella ja sen lahdissa, kuten Suomenlahdessa,
kalakantoja alkaa kuolla sukupuuttoon. Hyvin paljon julkisuutta
on saanut turskan kohtalo. Euroopan unioni oli kykenemätön
kalastusneuvostonsa päätöksen muotoutumisessa
päättämään siitä,
että turska kokonaan rauhoitetaan varovaisuusperiaatteen
mukaisesti, kun kanta on kerta kaikkiaan romahtamassa. Romahtamisen syy
voi olla joko liikapyynnissä tai se on ympäristöoloissa.
Tietysti tällaisessa tilanteessa, kun varsinaista syytä ei
oikein vielä tiedetäkään, pitää noudattaa
erittäin nopeasti ja tehokkaasti varovaisuusperiaatetta.
Meritaimenen kohdalla Suomenlahdella on kymmenkunta kantaa,
ja niitä uhkaa lähes kaikkia tällä hetkellä sukupuuttoon
kuoleminen. Nyt tarvitaan erittäin nopeaa välinettä,
joka toimii heti, kun seuranta antaa viitteen siitä, että nyt
on syytä rajoituksia tehostaa taikka pyynnistä pidättäytyä.
Tämä väline on tietenkin kunkin te-keskuksen
kalatalousviranomainen, siis toisin sanoen se, joka joutuu pitämään
huolen siitä, että kestävän
käytön periaatetta noudatetaan kaikissa olosuhteissa.
Juuri te-keskusten kalatalousviranomaisyksiköillä on
paras mahdollinen akuutti tieto siitä, mikä asianomaisen
kalalajin ja sen paikallisten kantojen tila on.
Tällä hetkellä kalastuslain 37 §:n
viimeisen momentin sisältö on sellainen, että siinä valta
on maa- ja metsätalousministeriöllä.
Nyt, kuten todettu, korkein hallinto-oikeus on sitä mieltä,
että se voi aivan hyvin olla te-keskus, koska se on niin
sanotusti lähempänä kaloja, vaikkei se
fyysisesti olekaan, mutta noin toiminnallisesti lähempänä niitten
kalojen elämässä kiinni pysymistä. Tällä tavalla
salamana oli tarve tämän 37 §:n viimeisen
momentin muuttamiseen. Tämä on asia, joka voisi
edetä ihan tällaisen lakialoitteenkin pohjalta
siunattuun päätökseen.
Keskustelu päättyy.