Marjukka Karttunen /kok:
Arvoisa rouva puhemies! Viime aikoina junat ovat taas myöhästelleet
jatkuvasti, ja tämä ei ole mikään
uusi ilmiö. Nettikeskusteluissa ihmiset purkavat tuntojaan
esimerkiksi tähän tyyliin:
"VR:n mukaan 98 prosenttia lähiliikenteestä kulkee
ajallaan, mutta tilastoon ei pääse, jos juna ei
ole tarpeeksi myöhässä. Matkustin vuoden
aamuvuorolla, joka oli aina vähintään
3—4 minuuttia myöhässä. Siitä tuli
vuositasolla aika paljon myöhästymisiä.
VR:n mielestä juna kulki ajoissa, vaikka minulle myöhästymisestä aiheutui
usein haittaa. Oletan, että jos junan lähtöaikataulussa
lukee 8.04, se lähtee 4 yli eikä 10 yli. Jos näin
ei ole, asialle pitää tehdä jotain tai
muuttaa aikatauluja. Junalla matkustetaan sen vuoksi, että ollaan
määränpäässä tiettyyn
aikaan, ei sen vuoksi, että seistään
laiturilla ja ihmetellään, miksi juna on myöhässä."
Tämä siis nettikeskustelussa.
Nämä myöhästymiset eivät
ajoitu vain pääradalle, vaan esimerkiksi me Rantaradan
käyttäjät ...
Ensimmäinen varapuhemies:
Kysymys, ed. Karttunen!
Kysymys on tulossa. Me Rantaradan käyttäjät
esimerkiksi ...
Ensimmäinen varapuhemies:
Minuutti on aikaa, kohta mennyt!
... saamme kärsiä junien myöhästelyistä jatkuvasti.
Haluankin ... (Hälinää)
Ensimmäinen varapuhemies:
(koputtaa)
Pyydän hiljaisuutta. Ed. Karttunen, nyt kysymys!
Haluankin kysyä liikenne- ja viestintäministeri
Susanna Huoviselta: Oletteko te nyt tehnyt kaikkenne, että ihmiset
pääsevät kouluun, töihin määräajassa,
ilman että näistä myöhästymisistä aiheutuu
heille haittaa, ja mitä te aiotte sanoa niille ihmisille,
jotka ovat harmistuneet jatkuvista myöhästelyistä?
Liikenne- ja viestintäministeri Susanna Huovinen
Arvoisa rouva puhemies! Olen aivan samaa mieltä ed.
Karttusen kanssa siitä, että nämä ongelmat,
joita nyt junaliikenteessä on viime kuukausien aikana ollut,
ovat olleet vakavia. Ne ovat aiheuttaneet matkustajille aivan liian paljon
harmia ja myöhästelyjä. Kuten ed. Karttunenkin
varmaan tietää, olen ottanut tämän
asian esille niin Ratahallintokeskuksen kuin myös VR:n
kanssa. Kävimme tällä viikolla hyvän
keskustelun, ja painotin siinä keskustelussa nimenomaan
sitä, että matkustajien informointia näissä ongelmatilanteissa,
joita esimerkiksi Suomen ilmasto-olosuhteista johtuen aina silloin
tällöin sattuu, pitää ehdottomasti
parantaa, ja tämä on yksi keino vastata tähän
kysymykseen sillä tavalla, että matkustajille
ei koituisi liian paljon ongelmia. Mutta ihan täysin emme
voi kaikilta lumimyräköiltäkään
kyllä Suomenmaassa välttyä.
Marjukka Karttunen /kok:
Arvoisa rouva puhemies! Näyttää siis
siltä, että nämä lumimyräkät
tulevat VR:lle joka vuosi yllättäen. Kuitenkin
hallitus kaikissa strategioissaan kannattaa joukkoliikennettä.
Eikö tämä nyt kuitenkin ole korvapuusti
joukkoliikenteelle ja sen käytölle? Haluaisin
kysyä:
Onko näitä keskusteluja nyt sitten käyty
riittävästi ja onko todella kaikki tehty, että ihmiset voisivat
luottaa joukkoliikenteeseen?
Liikenne- ja viestintäministeri Susanna Huovinen
Arvoisa rouva puhemies! Minä en sanonut myöhästelyjen
johtuneen pelkästään näiden
lumimyräköiden takia. Tässä sattui
vain useita muitakin tapahtumasarjoja, jotka vaikuttivat näihin
myöhästymisiin raideliikenteen osalta. Kyllä tuossa
keskustelussa tulin vakuuttuneeksi siitä, että nämä toimijat,
Ratahallintokeskus ja VR, ovat ottaneet nämä asiat
hyvin vakavasti ja heillä oli jo konkreettisia esityksiä siitä, millä tavoin
näihin ongelmiin voidaan jatkossa puuttua nykyistä paremmin.
Uskon kyllä, että tässä meillä kaikilla
on roolia, jotta tämä raideliikenteen houkuttelevuus
ja myöskin luotettavuus voidaan jatkossa paremmin varmistaa.
Kimmo Kiljunen /sd:
Arvoisa puhemies! Opposition edustaja arvostelee hallitusta.
Minä vuorostani hallituspuolueen edustajana haluaisin kiittää hallitusta
raideliikenneratkaisuista ja syystä, ja syystä.
Hallituksen talouspoliittinen ministerivaliokunta teki toissaviikolla
ratkaisun siitä, että Kehäradalle tullaan
antamaan tuki ja sijoitetaan se nimenomaan ensimmäiseksi
rakennettavista hankkeista täällä Pääkaupunkiseudulla.
Se on poikkeuksellisen arvokas päätös.
Se on poikkeuksellisen arvokas Vantaalle, johon tämä Kehärata
tullaan sijoittamaan, mutta se on myöskin Helsingille poikkeuksellisen
arvokas, koska Helsingin kansainvälinen lentokenttä tulee
näin raideliikenteen piiriin. Minun kysymykseni hallitukselle
on:
Kuinka ministeri näkee, kuinka sutjakkaasti tässä päästään
neuvotteluissa eteenpäin? Milloin tuohon ratahankkeeseen
päästään varsinaisesti kiinni,
että se saadaan myöskin rakennettua?
Liikenne- ja viestintäministeri Susanna Huovinen
Arvoisa rouva puhemies! Sanoisin, että Kehärata
on merkityksellinen koko Suomelle juuri siitä syystä,
että eri puolilta maata lentokentän saavutettavuus
voidaan näin raideratkaisulla myöskin turvata.
Käsittely talouspoliittisessa ministerivaliokunnassa oli
tarpeellinen sen johdosta, että voimme päästä nyt
neuvotteluihin alueen kuntien eli Vantaan ja Helsingin kanssa näiden
rahoituskustannusten jaosta. Tämä neuvotteluprosessi
käynnistetään nyt välittömästi, mutta
on aivan selvää, että nämä yksittäiset
rahoituspäätökset myöskin valtion
puolelta tulevat sitten omalla ajallaan jokainen budjettien mukaisesti,
ja olen aivan vakuuttunut siitä, että ensi keväänä muodostettava
hallitus tulee omalta osaltaan myöskin linjaamaan liikennepoliittisia ratkaisuja
ja toivottavasti riittävän pitkällä aikavälillä.
Matti Kauppila /vas:
Arvoisa rouva puhemies! Minusta nyt VR:n aikataulut ovat hiukan paremmin
pitäneet, kun siihen on kiinnitetty huomiota valtion taholta,
mutta suurin ongelmahan on se, että tämä niin
sanottu päärata elikkä Helsinki—Riihimäki—Tampere
ei vedä, ja siellä ovat jatkuvasti rikki paikat.
Milloin tulee tämä kolmas rata Riihimäelle
saakka edes? Tuleeko se nyt Keravalta vai mistä. Sehän
olisi tärkeä, jotta kapasiteetti siellä nousisi.
Liikenne- ja viestintäministeri Susanna Huovinen
Arvoisa rouva puhemies! On aivan totta, että meidän
pääratamme on hyvin kuormitettu ja siellä kulkee
paljon liikennettä, ja siksikin on tärkeää,
että juuri näiden keskeisten raiteiden toimintavarmuus
voi olla mahdollisimman korkealla tasolla. Näiden uusien
investointien osalta, joita tulevaisuudessa tullaan tekemään,
on erittäin tärkeää myöskin
mielestäni nostaa esille se, että pidämme
huolta jo olemassa olevasta raideverkostosta, koska se on meidän
kansallisomaisuuttamme ja siitä huolehtiminen on äärimmäisen
tärkeätä myös, jotta pystytään
näiltä mahdollisilta ongelmatilanteilta välttymään,
koska ne sitten sumputtavat liikenteen. Ei tarvita kuin pienikin
takkuaminen, niin junat seisovat ja odottavat vuoroaan. Näen
nämäkin ratkaisut tärkeinä,
mutta tähän konkreettiseen uuteen investointiin
en osaa tässä vaiheessa ottaa kantaa. Mielestäni
se kuuluu sitten ihan yhtä lailla uusien investointien listalle niin kuin nämä
muutkin hankkeet.
Markku Laukkanen /kesk:
Arvoisa rouva puhemies! Tähän alkuperäiseen
junien myöhästymiskysymykseenhän liittyy
ilman muuta kysymys myöskin VR:n kalustosta ja toisaalta
myöskin tekniikasta. Kyllä meidän nyt
täytyy sanoa, että tämä Pendolino-hankinta
tänä päivänä nähtynä ei
ollut välttämättä Suomen talvisiin
ja hankaliin liikenneolosuhteisiin oikea ratkaisu. Se on selvästi
osoittanut toimimattomuutensa, ja huomattava osa nopean junaliikenteen
myöhästymisistä johtuu siitä,
että Pendolinon runkoja ei kyetä yhdistämään
tai erottamaan. Myöhästymiset liittyvät
siihen liittyviin teknisiin ongelmiin.
Toinen kysymys on siinä, että meillä on
hyvin modernia tekniikkaa käytettävissä myös
vaihteissa. Lämmityslaitteet ja motorisoidut vaihteet eivät
toimi vaikeissa oloissa, ja silloin vastauksena on, että sinne
pitäisi saada henkilötyövoimaa. Onko
tämä ollut työkalupakissanne nyt, arvoisa ministeri,
että Ratahallintokeskukselle selkeästi osoitetaan
lisämäärärahoja sellaisen työvoiman palkkaamiseen,
joka vaikeissa oloissa pystyy nopeasti toimimaan ja estämään
myöhästymisiä?
Liikenne- ja viestintäministeri Susanna Huovinen
Arvoisa rouva puhemies! Aivan ensiksi ed. Laukkasen esiin nostamaan
kysymykseen Pendolino-junista. Keskustelussa VR:n kanssa totesimme,
että he ovat puuttumassa Pendolino-ongelmiin erityisen
ohjelman avulla eli käydään todella tarkasti
läpi ongelmatilanteet, jotka ovat nyt syntyneet, ja se,
miten niitä voitaisiin vastaisuudessa estää nykyistä paremmin.
Mitä tulee Ratahallintokeskuksen henkilötyökysymykseen,
pitäisikö olla porukkaa putsaamassa lumimyräköissä raiteita
ja vaihteita, niin se oli esillä tässä keskustelussa.
Totesimme kyllä myös, että on kyse siitä,
että kyettäisiin riittävällä tavalla
ennakoimaan nämä tilanteet ja sijoittamaan tarvittava
henkilötyövoima sinne, missä kulloinkin
tarvitaan. Kyllä kyse on myös siitä,
että nämä tilanteet voitaisiin nykyistä paremmin ennakoida koko
järjestelmässä.
Reijo Paajanen /kok:
Arvoisa rouva puhemies! Oikorata oli kauan odotettu ratahanke
ennen kaikkea itäsuomalaisille. Nyt, kun oikorata on lähtenyt
toimimaan, samanaikaisesti VR on kuitenkin lakkauttanut muutamia
asemia. Yksi keskeinen asema sijaitsee Kouvolan ja Lappeenrannan
puolivälissä eli Taavetti. Onko ministeri tietoinen,
mistä nämä lakkautukset johtuvat?
Liikenne- ja viestintäministeri Susanna Huovinen
Arvoisa rouva puhemies! Kyllä näistä ollaan
tietoisia. Raideliikenteen kehittämisessä on tietenkin
tavallaan kahtalaiset tavoitteet. Toisaalta haluamme palvella niitä matkustajia, jotka
valitsevat junan, mahdollisimman nopeilla yhteyksillä,
ja on toisaalta tarve, että pitäisi myöskin
kyetä pysähtymään riittävän
usein, että saisimme matkustajat mahdollisimman lähelle, niin
että heillä olisi mahdollisuus valita joukkoliikenne
mieluummin kuin oma auto. Valitettavasti joidenkin asemien kohdalla
on jouduttu myös lakkauttamisiin ihan johtuen siitä,
että matkustajamäärä on aivan
keskeinen mittari kuitenkin, kun me teemme näitä ratkaisuja.
Se on aika keskeisessä roolissa ollut tässä arvioinnissa.
Kirsi Ojansuu /vihr:
Puhemies! Ministeri sanoi juuri, että valinnan mahdollisuuksien
lisääminen on yksi tavoite, mutta nyt on käynyt
aivan päinvastoin koskien esimerkiksi Hämeenlinnaa. Päivittäin
meille hämeenlinnalaisille kansanedustajille tulee valituksia
siitä, että VR:n palvelutaso on huomattavasti
laskenut. Pendolino-junat eivät enää pysähdy
Hämeenlinnassa, ja Intercity-junat ovat aivan tupaten täynnä,
ravintolavaunut ovat täynnä, eikä ole
enää niitä kuljetusvaunuja, joissa myydään
virvokkeita. Miten tämä on mahdollista aikana,
jolloin nimenomaan ministerikin peräänkuuluttaa
yhä parempaa palvelutasoa VR:ssä ja ihmisten toivotaan
yhä enemmän käyttävän
julkisia liikennevälineitä? On tapahtunut todella
huononnus, suuri huononnus tänä syksynä.
Kauanko ministeri aikoo katsoa tämän tilanteen
kärjistymistä?
Liikenne- ja viestintäministeri Susanna Huovinen
Arvoisa puhemies! Hämeenlinnan tilanne on ollut erittäin
hyvin tiedossani, ja kyse on juuri siitä tilanteesta, jonka äsken
kuvasin. Toisaalta halutaan nopeampia yhteyksiä, mikä on tarkoittanut
valitettavasti tässä tilanteessa sitä, että Pendolino-juna
ei Hämeenlinnassa pysähdy, vaan se junayhteys
pyritään pitämään niin
nopeana kuin mahdollista niille matkustajille, jotka sen valitsevat.
Sen sijaan Intercity-junien vuoromäärää on
lisätty tämän ratkaisun jälkeen
ja sillä tavoin pyritty pitämään
huolta siitä, että myöskin Hämeenlinnasta
ja Hämeenlinnaan pääsee sujuvilla junayhteyksillä.
Tulen välittämään tämän viestin
tietenkin VR:lle , koska kyse on yhtiön ratkaisuista näiden
junavuorojen osalta.