Täysistunnon pöytäkirja 116/2013 vp

PTK 116/2013 vp

116. KESKIVIIKKONA 20. MARRASKUUTA 2013 kello 14.02

Tarkistettu versio 2.0

3) Hallituksen esitys eduskunnalle vuoden 2014 tuloveroasteikkolaiksi sekä eräiksi muiksi laeiksi; Hallituksen esitys eduskunnalle vuoden 2014 tuloveroasteikkolaiksi sekä eräiksi muiksi laeiksi annetun hallituksen esityksen (HE 105/2013 vp) täydentämisestä

 

Ville Vähämäki /ps:

Kunnioitettu puhemies! Ihan lyhyesti esitän vastalauseen 2 mukaiset pykälämuutosesitykset. Nämä muutokset koskevat muun muassa kotitalousvähennystä, säätiöitten pääomatuloa sekä TVL-asteikkoa. Asteikkoon esitämme pieniä tiukennuksia yli 71 400 tienaavien osalta sekä yli 100 000 ansaitsevien osalta. Ei muuta.

Esko Kiviranta /kesk:

Arvoisa puhemies! Meillä on käsiteltävänä syyskuun puolivälissä budjetin yhteydessä annettu hallituksen esitys ja sitten täydentävä esitys, jonka työmarkkinajärjestöt ovat hallitukselle tehtäväksi antaneet. Täytyy sanoa, että aika mukavaa veropolitiikkaa näyttävät nuo työmarkkinajärjestöt tekevän, kun hallitus joutuu palauttamaan ansiotulon tuloveroasteikon indeksitarkistuksen. Nyt se tehdään 1,5 prosentin suuruisena asteikkoihin, ja sen lisäksi hallitus joutuu luopumaan kilometrikorvausten verollepanosta.

Työmarkkinajärjestöt ovat keskustan linjoilla näissä kilometrikorvausasioissa, ja tämä hallituksen esitys kilometrikorvauksen poistamisesta on keskustan vuosi sitten esittämän vastalauseen mukainen. Merkillistä tekstiä on täällä valiokunnan mietinnössä vielä jäytämässä tilannetta, kun valiokunta on kirjannut, että valiokunta puoltaa tätä kilometrikorvausten verollepanon poistamista koskevaa esitystä vain, koska se on osa hallituksen vastaantuloa työmarkkinaratkaisun aikaansaamiseksi.

Tässä hallituksen esityksessä sinänsä on hyviä asioita. On pienituloisia koskevan kunnallisverotuksen perusvähennyksen korotus ja sitten työtulovähennyksen korotus. Edelleen tässä on kotitalousvähennyksen palauttaminen. Sehän oli hallituksen aloittaessa 3 000 euroa maksimissaan verovelvollista kohden. Se pudotettiin 2 000:een ja nyt sitä ollaan sitten nostamassa 2 400 euroon, mikä on tietysti hyvä asia. Myöskin tässä jälleen mahdollistetaan verovapaa maan myynti kunnille ensi vuoden loppuun asti, ja se koskee tietysti luonnollisia henkilöitä ja kuolinpesiä.

Esittelen sitten lyhyesti keskustan vastalauseen numero 1. Keskustan vastalause, pykälämuutosesitysvastalause, koskee tuloveroasteikkolakia vuodelle 2014. Keskustan mallissa ansiotulon veroasteikkoa muutettaisiin siten, hallituksen vaihtoehdosta siis, että vero olisi 60 900 euroa ylittävien vuositulojen osalta 31 prosenttia. Vero nousisi 90 000 euroa ylittävältä osalta 34 prosentin tasolle. Korkein veroasteikko, kun se raja nyt hallituksella on 100 000 euron kohdalla, tulisi voimaan yli 160 000 euron vuositulojen kohdalla, jonka ylittävistä ansiotuloista veroa perittäisiin 36 prosenttia.

Keskusta on tehnyt aiemmin esittelemäänsä verotaulukkoon vastaavat indeksitarkistukset kuin on sovittu työmarkkinaneuvotteluissa pois lukien verotaulukon kaksi ylintä luokkaa, eli 90 000 euron ylittävältä osalta emme esitä indeksitarkistusta. Keskustan ehdottama veroasteikko lisäisi valtion tuloverokertymää 212 miljoonaa euroa vuonna 2014, ja nämä varat käyttäisimme sitten kuntien valtionosuuksien leikkauksien torjumiseen. Se myös verotuksessa helpottaisi pienituloisten asemaa, kun kunnallisveroprosenttia ei tarvitsisi sillä lailla korottaa kuin nyt monissa kunnissa joudutaan tekemään.

Teen siis vastalauseen 1 mukaisen muutosehdotuksen vuoden 2014 tuloveroasteikkolakiin.

Sitten esitän myös keskustan vastalauseen mukaista lausumaehdotusta. Meillähän on sellainen tilanne, että pääomatulolajin tappioon ei lueta omaisuuden luovutuksesta syntynyttä tappiota. Se on melkoinen epäkohta, ja tälle luovutustappioiden hyvin rajatulle vähentämisoikeudelle ei ole riittäviä asiallisia perusteita.

Eli keskustan vastalauseen lausumaehdotus on seuraava: "Eduskunta edellyttää, että hallitus ryhtyy valmistelemaan verouudistusta, jossa pääomatulolajin tappioon luetaan myös omaisuuden luovutuksesta syntynyt tappio." Teen tätä koskevan lausumaehdotuksen.

Merja Kuusisto /sd:

Arvoisa puhemies! Nyt käsittelemme hallituksen vuoden 2014 veroasteikkolakia. Esitys sisältää lain väliaikaisen muutoksen, että luonnollisen henkilön myydessä kiinteää omaisuutta kunnalle myyntivoitto olisi verovapaata tuloa tämän vuoden lokakuusta ensi vuoden loppuun mennessä tehdyissä luovutuksissa. Esitys on oikein hyvä ja kannatettava. Se tukee hyvin kuntien pyrkimyksiä lisätä asunto- ja työpaikkarakentamista. Tiedämme, että kohtuuhintaisia vuokra-asuntoja ei ole riittävästi tarjolla, ja tulevaisuudessa kohtuuhintaisten asuntojen kysyntä kasvaa, kun taloudellinen toiminta saa tuulta siipiensä alle.

Esitys sisältää myös kotitalousvähennyksen enimmäismäärän korotuksen nykyisestä 2 000 eurosta 2 400 euroon. Esitys on hyvä ja kannatettava, koska sen myötä rakennusalan työllisyys paranee.

Valtiovarainvaliokunta on käsitellyt tämän esityksen yhteydessä myös kuusi lakialoitetta, joista nostan nyt esiin lakialoitteeni, jossa esitin, että yksinhuoltajat saisivat aiemmin kaikille lapsiperheille kuuluneen verovähennyksen ja erillisen kunnallisverotuksen yksinhuoltajavähennyksen.

Yksinhuoltajaperheistä jopa neljännes joutuu turvautumaan toimeentulotukeen. Erityisen tiukka talous on monissa yksinhuoltajaperheissä silloin, kun lapset ovat aikuistumassa. 17-vuotiaan menot ovat suuret, opiskelut ovat useimmilla kesken, mutta lapsilisiä ei enää saa. Lapsiperheiden köyhyys lisää lasten ja nuorten syrjäytymisvaaraa. Se heikentää lasten ja nuorten mahdollisuuksia osallistua täysipainoisesti yhteisön ja yhteiskunnan toimintaan. Lapsiperheiden ja koko yhteiskunnan kannalta on tärkeää tukea lapsiperheiden toimeentuloa.

Valitettavasti tällä kertaa lakialoitteeni ei saanut valiokunnan käsittelyssä tuulta siipiensä alle. Asia on edelleenkin tärkeä ja ajankohtainen, joten tulen palaamaan tähän asiaan vielä uudemman kerran.

Mika Niikko /ps:

Arvoisa puhemies! Toki oppositiossa ymmärretään sitä, että näin vaikeina taloudellisina aikoina joudutaan veroja korottamaan ja tuloja hakemaan sieltä täältä, mutta kuitenkin haluan kiinnittää huomiota pariin tässä lakimuutoksessa olevaan kohtaan.

Mielestäni tämä, kun asuntovelan korkovähennyksen määrää alennetaan siten, että vuonna 2015 vähennyskelpoinen määrä olisi 70 prosenttia, heikentää asuntovelallisten kykyä selvitä veloistaan — toki nytten tätä vähennystä oli muutenkin tulossa jo — siis ylipäätänsä se, että sitä lähdettiin alkujaan heikentämään, ja tätähän heikennetään progressiivisesti tämän hallituskauden aikana enemmänkin. Siinä mielessä meidän täytyy tarkasti seurata, mitkä vaikutukset tällä on varsinkin niiden kohdalla, joilla on vaikeuksia tämän toimeentulon kanssa työttömyyden aikana ja irtisanomisten aikakautena.

Toinen asia: Se, että kotitalousvähennyksen enimmäismäärä korotetaan 2 400 euroon 2 000 euron sijasta, mikä oli esitetty, on hyvä, mutta vielä siinä on matkaa sinne 3 000 euroon. Tällä nimenomaan taistellaan harmaata taloutta vastaan. Siinä mielessä kotitalousvähennyksen tulisi olla mahdollisimman houkutteleva kaikille ja riittävän suuri.

Puheenjohtaja! Toivoisin vielä, että hallitus kuuntelee palautetta, kuten se on kuunnellut esimerkiksi tämän kilometrikorvauksen verotuksen perumisessa, sillä tätä viestiä varmasti me kaikki saimme, itse kukin täällä, ja oppositio sitä myös piti esillä. Siinä mielessä on hyvä, että hallituksella on korvat, joilla kuulla. Toivoisin, että muissakin asioissa tämmöisiä muutoksia uskallettaisiin tehdä ja perua niitä huonoja suunnitelmia, kuten tässä.

Mika Lintilä /kesk:

Arvoisa herra puhemies! Verojaoston jäsenenä minun kävi hiukan sääliksi jaoston hallituspuolueitten jäseniä. Nyt tämä hallituksen esitys on muuttamassa viime vuonna tehtyä päätöstä, että Verohallinto vahvistaa erikseen verosta vapaan kilometrikorvauksen enimmäismäärän 15 000 kilometriä ylittävältä tasolta.

Vuosi sitten hallituspuolueet käyttivät huomattavasti aikaa ja erilaisia termejä perustellakseen sitä, kuinka kyseessä on ylikompensointi ja siitä tulee luopua. Keskusta teki silloin vastalauseen tähän, ja nyt vuosi tämän jälkeen sitten hallituspuolueet liittyivät tähän keskustan vastalauseeseen ja tekivät sen muutoksen, että palataan sitten vanhaan järjestykseen. Ymmärrän hyvin, että valiokunnan mietinnössä ei juurikaan sille palstatilaa enempää uhrattu, koska voi sanoa suoraan, että kyllä se oli eräänlainen häpeäpilkku verolainsäädännössä: näin nopealla aikavälillä erittäin perusteellisesti tehty hallituksen työ viime vuonna vedettiin kölin alitte seuraavana vuonna.

Muilta osilta: Ensinnäkin kannatan edustaja Kivirannan tekemiä esityksiä asteikon osalta ja lausuman osalta. Meidän asteikkohan on hiukan kireämpi suuremmissa tuloluokissa. Sitä kautta me olisimme voineet keventää kuntien verotuksen kiristämistä. Toisaalta toinen nopea muutos, jonka hallitus teki, eli tämä bisnesenkelivähennyksen muuttaminen, johon me haimme lausumalla sitten muutosta, on ehdottomasti sellainen, joka tulisi jatkossa hallituksen tuoda eduskunnan käsittelyyn.

Kalle  Jokinen  /kok:

Arvoisa herra puhemies! Käsittelyssä on ensi vuoden tuloveroasteikkolakeja ja muitakin veroihin vaikuttavia lakeja. Aion nostaa tässä puheenvuorossani neljä asiaa esille.

Oikeastaan ensiksi otan tuon kilometrikorvausasian, jota edustaja Lintilä tuossa äsken edellisessä puheenvuorossaan keskustan ansioksi kovasti luki. Kyllä hallituspuolueiden sisälläkin käytiin hyvin tiivistä keskustelua ja vaikuttamista jo silloin, kun tätä kilometrikorvausrajoitusta oltiin veropuolelle laatimassa. Hallituspuolueiden sisällä oli vahvaa erimielisyyttä tästä, ja voinkin tyytyväisyydellä nyt todeta, että tuolle yli 15 000 ajokilometriä ylittävälle osalle aiottu kiristys kilometrikorvauksiin nyt otetaan pois. Se tukee työssäkäynnin kannattavuutta, kun ihmiset yhä pidempiä matkoja joutuvat työnsä takia ajamaan. Se on erittäin hyvä muutos tässä kohtaa.

Palkansaajien ostovoimaa lisätään tukemalla tuota tulopoliittista ratkaisua niin, että ensi vuoden progressiivista ansiotuloveroasteikkoa muutetaan ylintä tuloluokkaa lukuun ottamatta 1,5 prosentin korjauksella. Tuolla on tavoitteena tosiaan lisätä palkansaajien ostovoimaa ja sillä lailla pitää yllä taloutta ja kotimaista kulutusta. Tässä hallitus siis tekee oman osansa tuon tuloratkaisun tueksi.

Kolmas asia, jonka nostan tässä esille, on harmaaseen talouteen vaikuttava asia, ja se on tuo kotitalousvähennyksen korottaminen. Kotitalousvähennys on ollut menestystarina kaiken kaikkiaan. Se on vähentänyt harmaata taloutta: ei kannata enää teettää pimeänä tuota kotona tehtävää työtä, kun kotitalousvähennyksen kautta saa tuon veroedun. Nyt onkin hyvä, että sitä kotitalousvähennystä korotetaan tuohon 2 400:aan, ja tulee olla tavoitteena edelleen jatkossa päästä takaisin sille 3 000 euron vähennystasolle, ja myöskin vähennykseen oikeuttavaa prosenttia siitä 45 prosentista tulisi tavoitella takaisin sinne 60 prosentin tasolle. Mutta hyvä näin, että nyt liikutaan oikeaan suuntaan eikä väärään suuntaan, niin kuin tuossa aiemmin.

Neljäntenä asiana nostan sitten esille kuntien maahankintaa esimerkiksi asunto- ja työpaikkarakentamisen tarpeisiin tukevan ratkaisun, jossa maan myynnin myyntivoiton verovapaus tulee niille henkilöille, jotka myyvät maata kuntien tarpeisiin. Se on erittäin tärkeä asia ja varmasti vauhdittaa tuota kuntien mahdollisuutta saada maakauppoja aikaan sekä asunto- että työpaikkarakentamisen tarpeisiin.

Martti Mölsä /ps:

Arvoisa puhemies! Nopean toimeksiannon johdosta kannatan edustaja Vähämäen tekemää ehdotusta ilman sen ihmeempiä perusteluja.

Esko Kiviranta /kesk:

Arvoisa puhemies! Haluan tässä vielä kertoa sen, että kannatimme valtiovarainvaliokunnan äänestyksessä ja kannatamme myös täällä täysistunnossa perussuomalaisten vastalauseen sitä osaa, joka koskee tuon arvonlisäverollisen työkorvauksen vähennyskelpoisen prosentin nostamista 45 prosentista takaisin 60 prosenttiin.

Yleiskeskustelu päättyi.