Ulkoasiainministeri Alexander Stubb

Arvoisa herra puhemies! Afganistanin tilanne on pysynyt haasteellisena. Turvallisuusvälikohtausten määrä on edelleen korkealla, ja huoli tilanteesta on aiheellinen ja vakava. Edistystä on saatava tapahtumaan pian.

Kansainvälinen yhteisö odottaa presidentti Karzailta paljon: Hallintoa on parannettava kaikilla tasoilla ja korruptioon on tartuttava. Poliittisen prosessin tulee olla osallistuva, inklusiivinen ja uudistushakuinen. Karzai on kertonut tavoitteensa olevan, että afgaanit vastaisivat itse maansa turvallisuudesta viiden vuoden kuluttua. Me kaikki haluamme, että tämä tavoite ja toive toteutuu.

Suomen tulee osaltaan jatkaa tukeaan maan vakauttamiseksi. Tuemme Afganistanin kansallisten turvallisuusjoukkojen kehittämistä kumppanuuden ja koulutuksen avulla. Se on avain turvallisuusvastuun siirtämisessä afgaaneille ja kansainvälisen sotilaallisen läsnäolon vähentämiselle.

Isaf-joukkojen määrän kasvattaminen väliaikaisesti nähdään tärkeänä keinona tuloksien aikaansaamiseksi. Myös lisää siviilitukea hallinnon kehittämiseen tarvitaan. Siviilituen kasvattaminen on keskeistä, mutta nykyisessä turvallisuustilanteessa tarvitaan myös sotilaallista tukea tämän mahdollistamiseksi.

Yhdysvallat ilmoitti odotetusti aikovansa lähettää noin 30 000 sotilasta Afganistanissa olevien noin 68 000 amerikkalaisen lisäksi. Lisäjoukon tarkoitus on torjua talebanien uhkaa sekä vahvistaa transitiota ja vastuun siirtoa afgaaneille. Presidentti Obama kertoi puheessaan tiistaina, että lisäjoukot lähetetään maahan seuraavan puolen vuoden aikana, mutta jo vuoden päästä 18 kuukauden sisällä on tarkoitus aloittaa asteittainen vetäytyminen.

Presidentti Obama korosti, että pelissä eivät ole pelkästään Yhdysvaltojen ja sen liittolaisen keskeiset kansalliset intressit vaan kaikkien, mukaan lukien eurooppalaisten, yhteinen turvallisuus. Yhdysvaltojen esittämät linjat ovat yhtenäiset eurooppalaisen ajattelun kanssa. Sotilaallisen kriisinhallinnan keinoin tulee luoda vakaat olot transitiolle ja vastuunsiirrolle. On tärkeää, että yhteistyötä YK:n ja muiden toimijoiden kanssa kehitetään. Siviilisektorin tukitoimien lisääminen Afganistanissa on ensiarvoisen tärkeää ja keskeistä koko Isaf-operaation onnistumisen kannalta.

Naton pääsihteeri Anders Fogh Rasmussen pyytää kaikkia Isafiin osallistuvia maita harkitsemaan paitsi lisää taistelujoukkoja myös lisää sotilaallista tukea koulutus- ja mentorointitehtäviin. Naton lisäksi myös Yhdysvallat on pyytänyt Suomea harkitsemaan lisätukea Afganistanille.

Suomen kokonaisvaltainen tuki Afganistanille koostuu poliittisesta osallistumisesta erityisesti EU:n ja kansainvälisten järjestöjen kautta, kehitysyhteistyöstä, humanitäärisestä avusta sekä sotilaallisesta ja siviilikriisinhallinnasta. Suomi jatkaa osallistumistaan Isafissa. Afgaanihallinnon toiminnan tehostaminen ja turvallisuusvastuun siirtäminen afgaaneille ovat perustavoitteitamme, ja onnistuminen niissä luo edellytyksiä kansainvälisen läsnäolon asteittaiselle vähentämiselle jatkossa.

Tulevien kuukausien aikana tarkastelemme osallistumistamme, sen kehittämistä, yhdessä kumppaneidemme kanssa. Yksi välittömistä toimista on, että pyrimme kasvattamaan Afganistanin turvallisuusjoukkojen koulutustukea aiempien linjausten mukaisesti. Sotilasvoimin on luotava mahdollisuuksia jälleenrakentamiselle ja kehitykselle, ja sotilaallista kriisinhallintaa tarvitaan Afganistanissa nyt mutta ei loputtomiin.

Suomi on kaksinkertaistanut siviilikriisinhallintaan osallistumisensa viimeisen vuoden aikana. Suomi suuntaa voimavaransa EU:n poliisioperaatioon, Eupoliin, joka on tärkeässä roolissa Afganistanin poliisioperaation ja oikeusvaltiosektorin kehittämisessä. Suomi on operaation kolmanneksi suurin osallistujamaa noin 25 asiantuntijalla, ja tukeamme pyritään lisäämään vielä jonkin verran.

Lopuksi, herra puhemies: Siviilikriisinhallinta, kehitysyhteistyö ja muu siviilitoiminta vahvistuvat asteittain. Tavoitteena on, että Afganistanin armeija ja poliisi ottavat vastuuta, ja tähän suuntaan viedään sekä toimintaa että resursseja. Me olemme yhdessä EU-kumppaneidemme kanssa toistuvasti korostaneet poliittisen dialogin käynnistymisen tärkeyttä. Afgaanien itsensä on käynnistettävä eteenpäin vievä sovinto- ja reintegraatioprosessi.

Juha Korkeaoja /kesk:

Arvoisa puhemies! Suomella on rauhanturvatoiminnassa pitkät perinteet, ja meistä on jopa jossain sanottu, että olemme rauhanturvaamisen suurvalta. Tämä meidän hyvä panoksemme on pitkälti perustunut siihen, että meidän rauhanturvaajamme ovat tällaisia siviiliammatin omaavia monipuolisia, usein vähän vanhempiakin henkilöitä. Tällä tavalla heillä on ollut kyky rakentaa paitsi turvallisuutta myöskin yhteistyötä ja yhteiskunnan rakenteita ja auttaa tavallisia kansalaisia.

Nyt kun on pyydetty lisäresursseja, niin varmaan on syytä miettiä, millä tavalla tätä Suomen perinteistä vahvuutta voidaan myös Afganistanissa parhaiten palvella, miten meidän mukanaolomme panos—tuotos-suhde on mahdollisimman hyvä. Näyttäisi siltä, että kansainvälinenkin yhteisö ei niinkään kaipaa taistelujoukkoja ja sotilaita, joitten työkaluna on pelkästään kivääri, vaan muunlaista taitoa. Tässä suhteessa erityisesti poliisin kouluttajia, oikeuslaitoksen rakentajia, mutta ehkä jossain tapauksessa myöskin Afganistanin oman armeijan kehittämiseen liittyvää koulutustoimintaa. Siinä mielessä, jos meillä harkitaan tällaista lisäpanostusta, käsitykseni on, että parhaimmin voimme auttaa Afganistania ja tätä tärkeää operaatiota, joka tähtää siihen, että Afganistanin omat rakenteet voivat ottaa vastuun Afganistanin asioista, sillä, että pyrimme lisäämään erityisesti siviilikriisinhallintatoimia.

Jutta Urpilainen /sd:

Arvoisa puhemies! On tärkeää huolehtia siitä, että Afganistanin rauhanturvaoperaatiolla on kestävä ja johdonmukainen linja. Tässä kestävässä linjassa myös Suomen tulee huolehtia ja kantaa oma vastuunsa. Minä itse näen, että luontevaa on, että mikäli päädymme lisäämään joukkoja Afganistanissa, se tulisi tapahtumaan juuri siviilikriisinhallintatehtävien kautta. Sekä poliisi- että oikeustoimen osalta Suomella on sellaista osaamista, jota voimme kansainväliselle yhteisölle antaa.

Arvoisa puhemies! Se, mitä jäin kaipaamaan ulkoministeri Stubbin puheesta, on kyllä selvitys siitä tiedonkatkosta, joka tapahtui lisäjoukkojen kotiinpaluun osalta tässä lokakuun aikana. Haluaisin mielelläni kuulla, miten on mahdollista, ettei pääministeri, saatikka tasavallan presidentti, ollut tietoinen siitä, että lisäjoukot palaavat Suomeen, ennen kuin vaalien toinen kierros on käyty, vaikka poliittinen päätös oli tehty juuri sen mukaisesti, että vaalit turvataan loppuun asti ja siihen turvaamiseen sisältyi myös mahdollinen toinen kierros, jota ei sitten loppujen lopuksi kyllä käyty ollenkaan.

Olisin halunnut nyt tietää, onko tämä ulko- ja turvallisuuspoliittinen valmistelu hallituksessa kenenkään käsissä, kun tuntuu, että hallituksen sisälläkään tieto ei ole kulkenut puolustusministeriöstä ulkoministeriöön eikä ulkoministeriöstä tasavallan presidentille eikä myöskään pääministerille. Voimmeko me luottaa siihen, että hallituksella on ulko- ja turvallisuuspolitiikan langat käsissä?

Pertti Salolainen /kok:

Herra puhemies! Afganistanin sodassa on alkamassa nyt uusi vaihe, ja se johtuu paljolti siitä, että Yhdysvallat on nyt päättänyt sijoittaa sinne runsaasti lisäjoukkoja. Ideana on se, että käytettäisiin nyt noin puolitoista vuotta tehokasta aikaa, jotta Taliban pystyttäisiin lannistamaan ja sen jälkeen, kuten amerikkalaiset näkevät, pystyttäisiin joukkoja ryhtymään vetämään pois, ei kokonaisuudessaan tietenkään. Siellä on noin 100 000 amerikkalaista, mutta ainakin tätä 30 000:n lisäjoukkoa pystyttäisiin vähentämään.

Nyt tietysti Suomen strategia on hyvä sopeuttaa tähän kokonaisuuteen, että me palvelemme mahdollisimman hyvin tätä kokonaisuutta, että siellä saataisiin aikaan nyt tämä käänne sillä tavalla, että kiinnitetään huomiota koulutukseen, niin Afganistanin sotilaiden kuin myöskin poliisien ja siviilien, virkamiesten, oikeuslaitoksen kouluttamiseen, ja sillä tavalla luotaisiin se infrastruktuuri sinne, jotta afganistanilaiset itse pystyisivät ottamaan vastuun omasta maastaan mahdollisimman nopeasti.

Tässä mielessä Suomenkin toiminta siellä varmaan yritetään nyt tähän sopeuttaa, kun hallitus alkaa tätä omaa strategiaansa pohtia. Tässähän on ollut esillä sellainenkin mahdollisuus, jos Suomi ottaisi yhden maakunnan siellä omalle vastuulleen, ja silloin se koko toimintahan pitäisi sopeuttaa sitten sillä tavalla, että se palvelisi tällaisen yhden maakunnan haltuunottoa ja siellä kaikkien asioitten hoitamista suomalaisten toimesta.

Nyt tässä on eräs vaikeus ollut jo tähän asti eli se, että on ollut vaikea rekrytoida väkeä Afganistaniin. Nytkin olisi mahdollisuus rekrytoida kouluttajia enemmän, mutta näillä työehdoilla ja, sanotaan nyt suoraan, myöskään tällä palkkauksella ei näytä olevan riittävästi halukkaita lähtemään sinne. Tämä on tietysti kysymys, joka pitää tässä yhteydessä myöskin ratkaista. En tiedä, missä aikataulussa hallitus tulee nyt näihin asioihin paneutumaan, mutta varmasti aika pian se alkaa jo pohtia Suomen reaktioita tähän. (Puhemies: 2 minuuttia!)

Mitä tulee sitten vielä, ihan lyhyesti, herra puhemies, tähän tiedonsaantiin, (Puhemies: 2 minuuttia on kulunut!) josta täällä kysyttiin, voin sanoa, että ainakaan ulkoasiainvaliokunnan osalta ei ole ollut mitään puutetta oikeasta tiedosta. Me olemme saaneet kaksi kertaa oikea-aikaistiedon siitä, milloin nämä suomalaiset joukot sieltä vetäytyvät.

Annika Lapintie /vas:

Herra puhemies! Tässä USA:n päätöksessä lähettää sinne Afganistaniin lisää 30 000 sotilasta on tarkoituksena päätyä nimenomaan sotilaalliseen ratkaisuun, ja sehän tässä on se ongelma, että sitä Afganistanin tilannetta ei rauhoiteta sotimalla vaan nimenomaan poliittisella ja siviiliratkaisulla.

Yleensä tässä siviilikriisinhallinnassa tai myös sotilaallisessa kriisinhallinnassa mielestäni meidän pitäisi paljon selkeämmin nähdä, että kyse on nimenomaan poliittisesta päätöksenteosta ja poliittisesta vastuusta. Sen takia ongelma on totta kai se, jos pääministeri ei tiedä, mitä puolustusministeri tekee, ja ongelma on myös se, että täällä eduskunnassa asiasta käydään kyllä keskustelua mutta kansanedustajat eivät tee selkeätä ratkaisua siitä, että joukot vedettäisiin sieltä pois. Me vain keskustelemme, mutta meillä ei nykyisen kriisinhallintalain aikana ole mahdollisuutta tehdä sitä ratkaisua, että me emme enää anna sitä jatkoaikaa.

Minun mielestäni myös pitää keskittyä siviilikriisinhallintaan. Mutta puolustusministeri Häkämies voi vielä kertoa, pitääkö muistikuvani paikkansa. Olette sanonut, että kun sinne lähetetään yksi siviili toimimaan, niin hän tarvitsee suojakseen kaksi sotilasta. (Ed. Laakso: Viisi, viisi!) Eihän se ole mitään siviilikriisinhallinnan lisäämistä, jos sinne lähetetään yhä lisää ja lisää suomalaisia sotilaita. Näin ei pidä tehdä.

Lokakuussa tuotiin Afganistanista sotilaita tänne Suomeen koulutettavaksi. Ei kai se ole kovin järkevää. Meillähän on vahvuus nimenomaan siinä, että meillä on hyvät koulutusjärjestelmät, meillä on hyvä koulujärjestelmä, hyvät terveydenhoitojärjestelmät. Oikeuslaitoskin moneen muuhun maahan verrattuna toimii kaikkien korruptioepäilyjen jälkeenkin hyvin. Miksi emme tuo afganistanilaisia siviileitä Suomeen koulutettavaksi ja ota niitä suomalaisia sotilaita pois, (Puhemies: 2 minuuttia!) varsinkin kun ed. Salolainen jo kertoi, ettei sinne edes ole halukkaita lähtijöitä?

Puolustusministeri Jyri Häkämies

Arvoisa puhemies! Kahteen konkreettiseen kysymykseen vastaus.

Ensinnäkin meillä ihan liian keinotekoisesti nähdään sotilaallinen ja siviilikriisinhallinta toisilleen vastakkaisina. Kysymys ei ole siitä. Yksinkertaisesti Afganistanissa turvallisuusolot ovat sen kaltaisia, että kun me viemme näitä hyviä asioita, oli se sitten vaikka koulutusta tai kehitysneuvonnan antajien työtä, siihen maahan, niin he vaativat, edellyttävät turvakseen sotilaita, jotta voivat yleensä tavata vaikka paikallisen hallinnon edustajia tai vastaavia. Siinä on kysymys sekä-etästä.

Sitten toinen kysymys tästä rekrytointitilanteesta. On aivan totta, että kokonaisuutena hakijoitten määrät ovat voimakkaasti laskeneet aikaisempiin vuosikymmeniin nähden, mutta hakijoita on ennen kaikkea Afganistaniin löytynyt. Sen sijaan Kosovoon, joka on oloiltaan huomattavan paljon rauhallisempi, on tällä hetkellä vaikeampi saada rauhanturvaajia, eli Afganistan toistaiseksi vielä vetää. Me olemme tehneet selkeästi toimenpiteitä, muun muassa palkkauksellisia toimenpiteitä, jotta pystymme hoitamaan sitoumuksemme.

Ulkoasiainministeri Alexander Stubb

Arvoisa herra puhemies! Kaksi lyhyttä vastausta.

Ensin ed. Lapintielle hänen tulkintaansa Yhdysvaltojen linjanvedosta. Nyt kannattaa lukea se Obaman puhe kokonaisuudessaan. (Ed. Laakso: Kyllä se on luettu!) Yhdysvaltain strategia pohjautuu kolmeen kokonaisuuteen: Ensimmäinen on turvallisuus, eli lisätään joukkoja 30 000:lla 18 kuukauden ajan tavoitteena siirtää vastuu afgaaneille itselleen. Toinen kokonaisuus on jälleenrakentaminen, kouluttaminen, se sama, mitä mekin Suomena siellä teemme. (Ed. Laakso: Paljonko siihen panostetaan?) Kolmantena on siviilikriisinhallinta. Ne muodostavat sen kokonaisuuden. — Yhdysvaltain panoksesta suhteutettuna Suomen panokseen esimerkiksi jälleenrakentamisessa ei voida edes puhua samana päivänä, eli se on erittäin vahva tuki.

Sitten toinen huomio ed. Urpilaisen kysymykseen. Kuten olemme aiemmin valiokunnissa ja muualla myös keskustelleet, ilman muuta tätä informaatiota pitää jakaa, toimittaa huomattavasti paremmin kuin tässä tapauksessa tehtiin. Ehkä tämä suurin ongelma tässä oli se epätietoisuus. Siis ensinhän vaalien piti olla keväällä. Sitten ne siirtyivät sieltä elokuulle, mikä tarkoitti sitä, että lisäjoukot siirrettiin myöhempään vaiheeseen. Sen jälkeen pohdittiin, tuleeko toista kierrosta vai ei. Sitten se toinen kierros tuli mutta loppujen lopuksi sitä ei tullutkaan. Jos ihan totta puhutaan, niin veikkaanpa, että saman tyyppinen ennakointi on vielä meillä edessä, kun odotetaan Afganistanin parlamenttivaaleja (Puhemies: Minuutti on kulunut!) keväällä 2010. Samanlainen epätietoisuus, oikeastaan farssimaisuus, näiden vaalien kanssa valitettavasti on edessä.

Pekka Haavisto /vihr:

Arvoisa puhemies! Ensin täytyy sanoa, että Suomella on vastuu myöskin Afganistanin tilanteesta ja on tärkeää, että kannamme siitä osamme, mutta tämän osan kantamisen pitää tietysti perustua realistiseen tilannearvioon.

Itse olen ollut huolissani siitä, että jos katsoo koko operaation alkua sieltä vuosilta 2002 ja 2003, niin siihen nähden Afganistanissa oppositio kontrolloi nyt useampia alueita, eli opposition kontrollialueet ovat kasvaneet. Tämä ei ole tietenkään hyvä rauhanturvatoiminnan kannalta. Myöskin tänä syksynä, kun oli nämä vaalit, johtopäätöksethän olivat usein sellaiset, että Karzain kansainvälinen luottamus sai siinä vähän kolauksen, vaalivilpeistä ja muista johtuen. Ilmeisesti Yhdysvalloissakin on enemmän ajateltu strategiaa, että lähdetään tukemaan alueita, ei vain keskushallinnon kautta Afganistania. Tämä kyllä tuo haasteen tässä siviilikriisinhallinnassakin, lähdetäänkö sitten etenemään Kabulin kautta vai lähdetäänkö suoraan alueille. Minusta tästä pitää käydä Suomessakin realistista keskustelua. Ja tietysti Pakistanin levottomuudet ja Pakistanin tilanteen epävakaus tuovat tähän lisähankaluuden.

Se asia, mistä olen ollut huolissani, on ollut tämä neuvotteluprosessi, koska ei näytä tällä hetkellä siltä, että Karzain hallitus olisi joko halukas tai kykenevä avaamaan tällaista poliittista prosessia, jota tässä vähän kaivattaisiin tämän rauhanturvatoiminnan ja terroristeja vastaan iskemisen lisäksi. Minusta olisi hirveän tärkeää, että hallintoa siellä voitaisiin eri tavoin rohkaista myöskin sitten vetämään maltillisia ryhmiä mukaan ja saamaan aitoa dialogia siellä aikaan.

Kuten tässä on todettu, siviilikriisinhallinnan rajat kulkevat juuri tässä turvallisuudessa. Ei voida lähettää pelkästään siviilikriisinhallitsijoita sinne, jos turvallisuustilanne on tavattoman huono. Ja varmaan pitäisi miettiä näitäkin vaihtoehtoja, joita ed. Lapintie toi esiin, voidaanko siellä jossain lähialueilla tai jopa Suomessa kouluttaa afgaaneja joissakin tehtävissä, ottaa tällä tavalla aktiivinen ote.

Eero Heinäluoma /sd:

Arvoisa puhemies! Ensin tästä tulevaisuudesta lyhyesti totean, että Suomen vastauksen lisäosallistumisesta on syytä olla myönteinen mutta siitä lähtökohdasta, että annamme siviilikriisinhallinnalle lisää panosta. Se tarkoittaa poliisiyhteistyötä, se tarkoittaa tuomareita, oikeuslaitoksen rakentamista ja kehitysyhteistyössä esimerkiksi sitä, että annamme maatalouden alueella apua, mille siellä on huutava tarve. Tämän pitäisi olla nyt se Suomen panos, joka jatkossa tehdään, ja sille muuten on kansainvälisessä yhteisössä erittäin paljon myös kysyntää. Täällä meillä on semmoista annettavaa, jota monella meitä suuremmalla maalla ei ole.

Sitten toiseen asiaan. Tuli kyllä erittäin erikoinen olo, kun kuuntelin ulkoministerin avauspuheenvuoron. Uudesta ulkopolitiikasta on paljon puhuttu, mutta jotenkin tuli mieleen niin kuin olisin ollut Neuvostoliiton parlamentissa läsnä kuuntelemassa ulkoministerin selvitystä. (Eduskunnasta: Voi hyvänen aika!) Tämän keskustelun juurethan ovat siinä onnettomassa tapahtumaketjussa, jonka me Afganistanin vaalivahvennusjoukon kotiuttamisessa olemme nähneet. (Eduskunnasta: Tuohan on kunnianloukkaus!) Ulkoministeriöllä ei ollut sanaakaan tästä sanottavana eduskunnalle.

Meillä on kuusi viikkoa nyt mennyt aikaa siitä, kun tämä sotku on tapahtunut, ja kuuden viikon jälkeen pakottamalla saadaan aikaan tämä keskustelu suureen saliin ja Suomen kansalle, ja sen jälkeen ulkoministeri ei kerro sanallakaan, mitä tässä on tapahtunut. Hyvin erikoinen tilanne! Samaan aikaan täällä käytetään jykeviä puheenvuoroja parlamentaarisesta katteesta, kuinka tärkeää on, että eduskunta valvoo hallituksen ulko- ja turvallisuuspolitiikan toimintaa, kun on historiallinen möhläys, josta ei ole täysin selvinnyt, mitä tässä syksyn aikana tapahtui. Toisin kuin ulkopolitiikan johto päätti, toisin kuin Utva päätti, presidentti, pääministeri, muut ministerit, eduskunta, joukot tuotiin kotiin. Eilen saimme tietää, että viime viikolla Nato on esittänyt pyynnön ulkoministerille ja puolustusministerille lähettää lisää joukkoja Afganistaniin. Tämäkin tieto unohtui kertoa pääministerille, niin että pääministeri kuuli toimittajilta, että lisäjoukkopyyntö on olemassa. Tälle joukolle siis pitäisi antaa lisää valtaa.

Juha Mieto /kesk:

Arvoisa puhemies! Näin siinä vain on käyty, jotta Afganistanin sotaa on käyty jo viimeset kolomekymmentä vuotta. Sinne aikoinansa meni Neuvostoliitto, sai siellä kyllä kovia kokia. Sieltä tuotiin sinkkiarkus porukkaa tosi paljo kotia, ja kuinka käytihin: häntä koipien välis jouruttihin lähtemähän. Nyt siellon ollu sitte Nato-joukot, siellon ollu suomalaaset. Suomi on erittäin ansiokas rauhanturvaajamaa, hyvin arvostettu, me ollahan hyvin arvostettuja siellä Afganistanis.

Mutta nyt herää kysymys — presidentti Obama otti mun mielestä aivan oikein täs viime päivinä esille sen — kun sieltä pitää joukkojen palata kahren kolomen vuoren päästä: Opetetahan kansa ja ennen kaikkea poliisijoukot ja armeija huolehtimahan omista kansalaasistansa. Totta kai me kaikki tieretähän se, että se voi olla vaikiaa sen uskonnon ja Taleban-sotilaitten takia, jos niille annetahan signaali, että sieltä lähretähän parin kolmen vuoren päästä pois, jätetähän tavallaan ne oman onnensa nojahan. Mutta pitää yks asia muistaa: tämä jatkuu vuosikymmenet etehenpäin, jos tätä signaalia ei sanota. Eli Suomiki nyt kouluttaa näitä, niin poliisia ku sotilaita, ja tehrähän selväksi, jotta kahren vuoren päästä tullahan pois. Mä luulen, jotta se on paras ratkaasu. Ja ennen kaikkia se huumeviljely, siä viljellähän huumeita mielettömiä määriä, pitäs saara kaikesta huolimata loppumahan ja ruveta viljelemähän sitä, mitä suuhun pannahan ja mikä vattat (Puhemies: 2 minuuttia!) täyttää, muuttuu energiaksi.

Olli Nepponen /kok:

Arvoisa puhemies! Tietokatkosta on annettu omat selvitykset. Asianomaiset ovat todenneet, että tiedonkulkua on parannettava. Minusta nyt pitää katsoa eteenpäin.

Tämä vaikeutunut turvallisuustilanne on jättänyt valitettavasti taakseen paljon onnistumisia: lapset pääsevät kouluun, naisten asema on oleellisesti muuttunut, on rakennettu sairaaloita jne. On tosiasia, että myönteistä kehitystä on tämän vaikean turvallisuustilanteen aikana joka tapauksessa tapahtunut. Siksi nyt on myöskin kiinnitettävä huomiota siihen, että turvallisuustilannetta parannetaan, ja se luo edellytykset sitten sille toiselle osalle, siviilikriisinhallinnalle, jossa meillä on osaamista, kehitysyhteistyön viemiselle perille ja tietenkin omien viranomaisten kouluttamiselle Puolustusvoimissa, sotilaallisella puolella, oikeudellisella puolella, niin että kansalaisosallistuminen vahvistuu, demokratia vahvistuu ja luomme paremmat edellytykset tulevaisuuteen.

Ei pidä katsoa jatkuvasti taaksepäin, katsoa, onko tehty virheitä, onko tieto kulkenut; nyt pitää katsoa, että syntyy hyviä päätöksiä. Tuetaan Afganistanin kansaa siinä vaikeassa tilanteessa, jonka me tietenkin pääasiallisesti vain tiedotusvälineiden kautta pystymme itse arvioimaan.

Jaakko Laakso /vas:

Herra puhemies! Yhdysvaltain presidentin päätös lisätä joukkoja Afganistanissa on väärä. Yhdysvaltain presidentin toteamus, jonka hän teki viime maaliskuussa, että on panostettava siviilioperaatioon ja rakennettava Afganistanin yhteiskuntaa, on oikea. Mutta tämä jo maaliskuussa tehty lupaus ei ole poikinut eikä poi’i myöskään tässä konkreettisessa tilanteessa sellaisia miljardien satsauksia, joita tähän operaatioon, kansakunnan rakentamiseen, pitäisi panostaa. Ongelma on se, että valtaosa panostuksesta menee sotilaalliselle puolelle. Näiden lisäjoukkojen määrä tulee maksamaan noin 30 miljardia dollaria. Sen sijaan siviilioperaatioon, kansakunnan rakentamiseen, luvataan — jälleen kerran, kuten on tehty monta kertaa jo aikaisemminkin — kyllä muutama miljardi mutta ei sen enempää. Kaikki ne rahat, joita pannaan sotilaalliseen operaatioon, ovat tietenkin pois tästä kansakunnan rakentamisesta.

Puolustusministeri Häkämiehen on hyvä tietää, että sekä Intialla että Kiinalla on merkittävät, isot siviilikriisinhallintaoperaatiot Afganistanissa, joissa rakennetaan teitä, kouluja, terveyskeskuksia jne., mikä on kansakunnan rakentamista. Mutta näillä mailla ei ole ainoatakaan sotilasta. Niitä operaatioita suojelevat Afganistanin armeija ja Afganistanin poliisivoimat. Myös Suomen pitäisi muuttaa oma sotilaallinen operaationsa siviilioperaatioksi. Se olisi se, mitä Afganistanissa tällä hetkellä tarvitaan.

Eilen Yhdysvaltain presidentin erityisedustaja Afganistanissa ja Pakistanissa — herra Holbrooke siis — käytti mielenkiintoisen puheenvuoron siitä, että entistä tärkeämpi syy Yhdysvaltain läsnäoloon Afganistanissa on Naton yhtenäisyys, Naton uskottavuus ja jopa Naton olemassaolo. Tiedustelisin ministeri Stubbilta, kun te olette useampaan kertaan väittänyt, että Suomen ja Yhdysvaltain tavoitteet Afganistanissa ovat pitkälti samat, (Puhemies: 2 minuuttia!) mikä Suomen rooli nyt on Afganistanissa, kun tulee kysymykseen Naton uskottavuus, Naton toimintakyky, Naton yhtenäisyys ja jopa Naton olemassaolo. Mikä on Suomen rooli tässä?

Pääministeri Matti Vanhanen

Arvoisa puhemies! On aina äärimmäisen vaikeaa tällaisissa kriiseissä kyetä arvioimaan sitä, mikä on näitten siviilipanostusten osuus, yhteiskunnan jälleenrakentamiseen, kansakunnan rakentamiseen, tehtävien voimavarojen osuus, suhteessa tähän sotilaalliseen vakauttamiseen. Ed. Laakso esitti, että Suomen pitäisi vetää sotilaat pois sieltä. Minkä muiden maiden pitäisi vetää sotilaat pois? Pitäisikö kaikkien 42 maan vetää sieltä sotilaat pois ja jättää se toiminta Afganistanin vielä puutteellisten omien poliisivoimien ja sotilasvoimien varaan? Yleinen arvio on se, että ne eivät ole vielä kykeneviä ylläpitämään sitä turvallisuutta, ja tiedetään, että siellä oppositiolla, talebaneilla, on aseita ja he käyttävät niitä. Eiväthän siellä nämä kansainväliset joukot ole muusta syystä kuin siitä, että halutaan luoda edellytykset sille, että se talebanien hallinto ei palaa.

Tämän keskustelun osalta: Tämä on eduskunnan aloitteesta käynnistetty keskustelu Suomen osallistumisesta Afganistanin kriisinhallintaan. Aiemmin tästä tietokatkoksesta on ollut mahdollisuus kysellä myös kyselytunneilla, valiokunnille on asiaa esitetty, ja tiedettiin myös, että tämä keskustelu tarjoaa siihen mahdollisuuden; mikäli edustajilla on halua siitä vielä kysellä, niin hallitus antaa siitä selvyyttä. Se oli valitettava tietokatkos. Se ei ollut hallituksen ja eduskunnan välillä, niin kuin täällä on todettu. Eduskunta taisi jo kesäkuussa saada tämän tiedon. Valitettavasti yksi keskeinen tiedon osa jäi osalta hallitusta ja samalla presidentiltä saamatta. Siitä on kyllä varmasti opittu. Joskus käy tällä tavalla. Siinä ei ollut mitään tarkoituksellista. Siitä kertoo muun muassa se, että niin laajalti hallinnossa ne tiedot olivat olemassa, eduskuntaa siitä oli informoitu. Mutta joskus tapahtuu näin. Onneksi ei tämän suurempaa vahinkoa tästä tapahtunut.

Eero Heinäluoma /sd(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Nyt huomaan, että pääministerille on tullut kyllä väärää tietoa eduskunnan informoimisesta. Todellakin eduskunta kesäkuussa sai tiedon, että joukot tulevat kotiin lokakuun lopussa, jolloin oletettiin, että vaalien ensimmäinen ja toinen kierros on pidetty ennen sitä. Mutta syyskuussa eduskunnalle kerrottiin, ihan niin kuin on kerrottu ilmeisesti presidentillekin, että operaatio kestää neljä viisi kuukautta eli siis marraskuun loppuun saakka ja toisen kierroksen ylitse. Eli tämä oli syyskuun informaatio eduskunnalle kirjallisessa muodossa ulkoministeriöstä — siis syyskuussa näin. Lokakuussa tämä sama informaatio on käsittääkseni ollut myös sitten presidentin käytössä siinä muodossa, että ollaan toisen kierroksen ylitse.

Tämä on vakava asia, jossa toimitaan toisin kuin mitä poliittinen johto on päättänyt ja myös toisin kuin mitä eduskunta on kuvitellut siunanneensa. Onneksi kävi sitten niin, että tuli helpotus, kun ei toista kierrosta enää tarvittu. Mutta tämmöistähän ei saisi Suomen ulkopolitiikan johdossa tapahtua, ja nyt kysytään tämän parlamentaarisen vastuun perään, mitä valvontaa tämä eduskunta harjoittaa ja mikä vastuu ministereillä tästä tapahtuneesta on.

Pääministeri Matti Vanhanen

Arvoisa puhemies! Hallituksen sisällä ja hallituksen ja tasavallan presidentin välillä on käyty tarkkaan läpi tämä tietokatkos. Keskustelu on käyty ja siitä opiksi otetaan.

Tällä kertaa mandaatin pituudeksihan annettiin haarukka. Sen haarukan puitteissa, voi sanoa, toimeenpanossa on sitten toimittu. Tässä suhteessa ei ole rikottu mitään periaatteita. Siinä, että viimeiseen asti oli tämä aikahaarukka näkyvissä, vaikka oli kotiuttamispäivä tiedossa, tapahtui tietokatkos, ja sitä on pahoiteltu.

Markku Laukkanen /kesk:

Arvoisa herra puhemies! Ulkoministeri Stubb luonnehtii Afganistanin tilannetta vakavaksi. Kansainvälisen yhteisön piirissä käydyssä keskustelussa on nähtävissä myöskin tietynlaista tuskastumista, kun asiat eivät etene, tietynlaista neuvottomuutta siitä, mikä on se tapa, millä pystytään parantamaan turvallisuustilannetta, edistämään oikeusvaltiokehitystä, hallinnon kehittymistä, talouskehitystä. Mikä vielä vakavinta, nyt kun kriisi on eräällä tavalla eskaloitumassa yhä enemmän Pakistanin puolelle, myöskin Pakistanin turvallisuustilanteen heikkeneminen ja sisäinen epävakaus ovat lisänneet kokonaistilanteen vakautta. Siksi se avainkysymys onkin nyt siinä, millä saadaan edistystä pian. Odotusarvot uuteen hallintoon kohdistuen ovat valtaisat sen suhteen, millä tämä transformaatio tehdään nopeasti ja afgaanit itse saavat tilanteen haltuunsa. Sanon vaan, että kyllä se viiden vuoden perspektiivi on aika kunnianhimoinen. Se on hyvin kunnianhimoinen tavoite, jos kansainvälinen yhteisö pääsee siinä ajassa vetäytymään ja afgaanit ottavat itse tilanteen haltuun.

Mutta sitten tähän Suomen rooliin. Tämä koko Afganistanin vakauttaminenhan on muodostanut eräällä tavalla koko Suomen kriisinhallintaan osallistumisen ja toisaalta myös kehitysyhteistyön selkeän painopistealueen. Meillä on tällä hetkellä ymmärtääkseni maassa 120 suomalaista, ja hallituksella on tämänhetkisten poliittisten päätösten mukaan valtuudet nostaa luku 145:een. Nyt olisi hyvä avata tulevaa, millä tavoin, mikä on tavoite, jos vastataan Rasmussenille myönteisesti, kuinka paljon lisätään ja minkä kaltaisiin tehtäviin. Onko nyt näin, että se on nimenomaan enemmän siviilien suojelemista ja turvallisuusvastuun siirtämistä Afganistanin omille joukoille ja meidän vahvuutemme, joka on selkeästi afgaanijoukkojen koulutuksessa, siviilikriisinhallinnassa, oikeuslaitoksen kehittämisessä, jälleenrakentamisessa, tulee vahvemmin tulevissa toimissa esiin.

Nyt pyytäisinkin paikalla olevia (Puhemies: 2 minuuttia!) ministereitä vielä selvittämään tämän prosessin: Jos päädytään tähän, millä tavalla hallitus harkitsee ja missä elimissä lisäjoukkojen lähettämistä, Suomen panosta, ja mikä on tavallaan se päätöksentekoproseduuri? Kuka valmistelee, kuka esittelee, (Puhemies: Aika kulunut, ed. Laukkanen!) ja missä vaiheessa tullaan eduskuntaan?

Antti Kalliomäki /sd:

Puhemies! Pääministeri tuossa sanoi, että tästä joukkojen kotiuttamiskysymyksestä on nyt mahdollisuus esittää kysymyksiä, ja ymmärsin, että myöskin hänelle, mutta hän poistui takaoikealle pari sanaa sanottuaan. Aikaisemmin ministeri Stubb on todennut, että tässä asiassa sählättiin. Nyt te sanotte, niin kuin pääministerikin, että kyse oli tietokatkoksesta, informaatio-ongelmasta. Tasavallan presidentti on sanonut, että tässä oli ensisijaisesti kysymys päätöksenteko-ongelmasta. Kertokaa nyt, mistä kysymys oli: päätöksenteko-ongelma, kyllä vai ei.

Mitä tulee tähän lisäosallistumiseen, niin siitä minusta ministeri Stubb antoi ihan hyvän, oikean kuvan. Se, mikä kuvasta puuttuu, koskee tietenkin niitä haasteita, jotka siellä ovat edessä. Siitä ei tullut riittävän, sanoisinko, raadollista palautetta. Todellisuus, joka kansalaista kohtaa siellä, siis tavallisia kadunmiehiä ja -naisia, on tämä huono korruptoitunut hallinto, turvattomuus, sota melkein täältä ikuisuuteen ja ehkä tärkeimpänä asiana se, että historian todistuksen mukaan, heidän kokemuksensa mukaan varmasti, ulkoa rajan takaa on tullut aina valloittaja, vihollinen. Se on se isoin haaste. Sen pitää kohdistua meihin sillä tavalla, että saamme aikaan osaltamme niitä toimia, joilla tämä tavallinen ihminen voi kokea kansainvälisen yhteisön, Suomen siinä mukana, positiivisena tekijänä heidän oman tulevaisuutensa kannalta. Tällä hetkellähän ennuste on synkkä. Uskon, että siihen joudumme kaikki yhtymään, mutta totta kai jonkinmoisia mahdollisuuksia on. Pieni demokratian lanka, vaikka ohut, on saatu aikaan ja erilaiset ihmisten elinoloihin kohdistuvat toimet ovat edistymässä. Täytyy todella toivoa, että muutos olisi nyt sitten merkittävä, kun Yhdysvallat menee omalla tavallaan sinne lisää mukaan (Puhemies: 2 minuuttia!) ja me muut omalla tavallamme.

Hanna-Leena Hemming /kok:

Arvoisa puhemies! Yhdysvallat on sanonut, että yksi heidän tärkein syynsä olla Afganistanissa on se, että Afganistan on turvallisuusuhka Yhdysvalloille. Tämän saman voidaan katsoa olevan syy siihen, että Suomi on siellä. Toisaalta voidaan katsoa myös, että ihmisoikeuskysymykset ovat niin suuri syy, että jo niiden takia Suomen, joka on sivistysmaa, kuuluu olla Afganistanissa huolehtimassa erityisesti naisten, lasten turvallisuudesta, heidän tasa-arvoisesta oikeudestaan terveydenhuoltoon ja koulutukseen jnp. Jos lähdemme sieltä nyt tässä tilanteessa, niin minusta se on osoitus siitä, että olemme valmiita jättämään asian muiden hoidettavaksi ja Suomi ei enää hoida niitä YK-velvoitteita, mihin se on sitoutunut kuitenkin.

Tässä tilanteessa on kuitenkin mietittävä sitä, kuinka pitkään Suomikin on Afganistanissa. Yhdysvallat on laittanut loppupäivämääräksi jossain määrin heinäkuun 2011. (Ed. Laakso: Ei ole laittanut!) Missä määrin tämä vaikuttaa suomalaisten joukkojen paluuseen Afganistanista, sitä on syytä miettiä. On tietysti liukuva paluu, mutta joka tapauksessa tämä tulee vaikuttamaan, mutta millä tavalla, samoin se määrä, millä joukoilla jatkossa Suomi lähtee Afganistaniin. Vaihtoehtoja on kaksi, aivan niin kuin Yhdysvalloissakin. Joko osallistumme pitkään pienellä panostuksella tai sitten teemme lyhyesti niin tehokkaan kampanjan, että saamme Afganistanin itse hoitamaan ne yhteiskunnalliset velvoitteensa, joilla maa saadaan edes jonkunlaiselle tielle kohti demokratiaa ja toimivaa yhteiskuntaa.

Ongelmana on ollut, että on vaikeuksia löytää oikeita kouluttajia Afganistaniin. Tässä kiinnostaa, minkälaisilla kompensaation parannuksilla huolehditaan siitä, että parhaat mahdolliset joukot jatkossa saadaan lähtemään Afganistaniin. Mielestäni kuitenkin on hirveän tärkeää, että kaikki panostukset ja ponnistelut laitetaan siihen, että Suomi YK:n jäsenenä hoitaa ne velvoitteensa, joita sivistysvaltiona (Puhemies: 2 minuuttia!) meiltä kohdistuu afganistanilaisia naisia ja lapsia ja miehiä kohtaan, (Puhemies: Aika on kulunut!) ja nämä hoidetaan mahdollisimman hyvin.

Elisabeth Nauclér /r:

Ärade herr talman! Det har sagts att Afghanistan är Barack Obamas Vietnam. Själv så bestrider han det med hänvisning till att USA nu är med i en koalition med 43 andra länder. Till dem räknas tydligen också Finland. Då inställer sig frågan på vilka sätt vi är med. President Obama har satt upp en tidsgräns på 18 månader för när tillbakadragandet av trupperna bör inledas. Det handlar om en övergång från krig till krishantering.

Frågan är hur Finlands särskilda beredskap betonas just vid den här övergången. Vi har en lång och framgångsrik erfarenhet av fredsbevarande krishantering. Fogh Rasmussen hoppas på militär förstärkning men det finns många andra länder med större militära resurser som med lätthet kan ställa upp med soldater och material medan våra militära resurser är mera begränsade. För vår del kunde det med fördel handla också om civil krishantering och direkt utvecklingsbistånd. Vi kunde vara en föregångare när det gäller att genomföra FN-resolutionen 1325 om kvinnors roll i arbete för fred och säkerhet. På så sätt kan vi göra en verklig insats i uppbyggandet av det civila samhället. Det här är en nisch för oss.

I sitt tal i förrgår lovade president Obama att samarbeta med alla parter, med Förenta Nationerna och det afghanska folket för att bygga upp en effektiv strategi, och det är den enda riktiga framgångsmetoden. Jag skulle därför vilja fråga utrikesminister Stubb på vilket sätt han anser att Finland bör arbeta mera genom FN i Afghanistan.

Suomen erikoisosaaminen on kriisinhallinta mukaan lukien sen siviilipuoli. Ulkoministeri Stubb: Miten Suomi voi YK:n puitteissa toimia pysyvän rauhan aikaansaamiseksi Afganistanissa?

Päivi Räsänen /kd:

Arvoisa herra puhemies! Tuen ulkoministeri Stubbin linjausta siinä, että Suomi on mukana tässä yhteisessä rintamassa kansainvälisen yhteisön kanssa Afganistanin vakauttamiseksi, vaikka tuo haaste näyttääkin ajoittain lähes toivottomalta. Kyllä käytännössä arki tässä Nato-johtoisen operaation ansiosta on kuitenkin muuttunut: tytöt ovat päässeet kouluun, terveyspalveluja on pystytty rakentamaan ja naisten asema erityisesti on parantunut. On todellakin suuri vaara, että jos liian aikaisin sieltä vetäydytään, tilanne oleellisesti näiden heikoimpien ryhmien osalta pahenee.

Eli valitettavasti aseita tässä vakauttamis- ja kehittämistyön suojaamisessa edelleen Afganistanissa tarvitaan, mutta varmasti on myös viisasta valmistautua, kuten presidentti Obama on hahmotellut, hallittuun vetäytymiseen operaatiosta. Mielestäni siinäkin on hyvä, että Suomi toimii linjassa kansainvälisen yhteisön kanssa, ja toivoisin, että ulkoministeri Stubb myös tähän vastaisi, millä tavalla suhtaudutte tähän Obaman ajatukseen ja hahmotelmaan siitä, että jonkinlainen vetäytymissuunnitelma ja -aikataulu myös tehdään.

Pentti Oinonen /ps:

Arvoisa herra puhemies! Mielestäni presidentin ja hallituksen välisestä tietokatkoksesta Afganistanin tiedottamisessa voi vetää vain sen johtopäätöksen, että kokoomuksen ministerit yrittävät ohjata ulkopolitiikkaa oman mielensä mukaan. Mielestäni ulkopoliittisissa kysymyksissä presidentti on oikeutettu paitsi olemaan informoitu myös päättämään asioista. Kokoomuksen taholta on selvästi yritetty edistää heidän ajamaansa Nato-myönteistä linjaa. Kokoomuksen liituraitaministerit haluavat pitää Suomen mukana Afganistan-operaatiossa pitääkseen samalla yllä lämpimiä suhteita Natoon ja Yhdysvaltoihin. Tällä tavoin Suomesta tosiasiallisesti tehdään Yhdysvaltain ja Naton käskyläinen, vaikkei Natoon virallisesti liitytä. Nato on pyytänyt Suomelta lisää joukkoja Afganistaniin, josta kokoomusministeri Häkämies ei vaivautunut edes tiedottamaan keskustalaiselle pääministeri Vanhaselle. Perussuomalaiset kyseenalaistavat lisäjoukkojen lähettämisen Afganistaniin erityisesti, jos motiivina on vain kokoomuksen uskollisuuden osoitus Natolle.

Arvoisa puhemies! Suomi on laajentanut Afganistan-operaation omalle maaperällemme kouluttaessaan Afganistanin hallituksen sotilaita Niinisalossa. On syytä olla huolissaan, kuinka Taleban-sissit ja esimerkiksi heidän liittolaisensa Al-Qaida reagoivat tähän. Heidän käyttämäänsä sotataktiikkaan kuuluu soluttautuminen ja sen jälkeiset terroriteot. Kansainväliset kokemukset esimerkiksi syyskuun 11. päivän terrori-iskujen tiimoilta nostavat mieleen kysymyksen: Kuinka hyvin viranomaisemme pystyvät havaitsemaan tuhansien maahanmuuttajien, ministeri Thors, joukosta mahdollisesti Suomeen lähetetyn (Puhemies: 2 minuuttia!) terrorisolun yksittäisen jäsenen? Suomi saattaa liiallisella sinisilmäisyydellään kokea jonain päivänä karun herätyksen todellisuuteen.

Ulkomaankauppa- ja kehitysministeri Paavo  Väyrynen

Puhemies! Halusin lyhyesti kertoa kehityspolitiikkaan liittyvästä toiminnasta.

Suomi käyttää nykyään vuosittain noin 18 miljoonaa euroa, joka on suhteutettuna meidän määrärahoihimme reilusti EU-tason yläpuolella ja korkeampi kuin Ruotsin taso. Tärkein kanava on Afganistanin jälleenrakennusrahasto. Olemme päättäneet muuttaa varojen käyttöä niin, että kun aikaisemmin yleisavustus oli puolet kaikista määrärahoista, niin se on pudotettu 25 prosenttiin ja 75 prosenttia menee kansalliseen solidaarisuusohjelmaan, maaseudun kehittämiseen ja mikroluotto-ohjelmaan, joka erityisesti hyödyttää Afganistanin naisia.

Kansalaisjärjestöpuolelle olemme valmiit lisäämään, jopa kaksinkertaistamaan määrärahat. Suomen Punainen Risti, Kirkon Ulkomaanapu ja Kylväjä-yhdistys siellä toimivat nykyään noin miljoonan euron summalla, toinen miljoona voitaneen siihen osoittaa lähiaikoina.

Siviilikriisinhallinta on yksi mahdollisuus. Se kuuluu kyllä ministeri Stubbin toimialaan, mutta kaikki lähes lasketaan kehitysyhteistyömäärärahoiksi. Eupolissa olemme vahvasti mukana. Kannattaisi harkita lisäpanostusta esimerkiksi siirtämällä Kosovosta voimavaroja Afganistaniin. Meillä on siellä 59 siviilikriisinhallinnan työntekijää. Toiminta on luonteeltaan kehitysyhteistyön tyyppistä, joten jos siellä vähennetään, niin me voisimme kehitysyhteistyövaroilla paikata aukkoja ja tätä kautta toiminta jatkuisi nykylaajuudessaan.

Puolustusministeri Jyri Häkämies

Arvoisa puhemies! Kuluneen syksyn aikana varmasti kaikille on käynyt selväksi, että tarvitaan ihan uusi ote Afganistanissa, tarvitaan parempia tuloksia, tarvitaan kunnianhimoinen tavoiteaikataulu vastuun siirrosta ja tähän liittyen myöskin sen pohdiskelua, mikä on se taso, jotta tuo vastuu voidaan siirtää.

Vielä kerran tästä päätöksenteosta. Korostaisin, että tässä on toimittu puolustushallinnon näkökulmasta kriisinhallintalain mukaan aivan samalla tavalla kuin 2006—2007 määräaikaisen Unifil-operaation osalta. Eli yhdellä päätöksellä vuodeksi joukko lähetettiin, ja sillä samalla päätöksellä se joukko sieltä palasi. Tämä oli määräaikainen päätös, ja totta kai sen päätöksen aikataulun sommittelussa oltiin yhteistyössä niin Isafin kanssa kuin Ruotsin kanssa, jonka johdossa siellä olemme.

Ed. Oinonen totesi, että allekirjoittanut ei olisi informoinut pääministeri Vanhasta tästä Naton pyynnöstä lähettää lisäjoukkoja. Se on aivan totta, koska puolustushallinto tuota pyyntöä ei ole saanut. Emme voineet näin ollen informoidakaan. Tuo pyyntö on osoitettu tasavallan presidentille ja ulkoministerille, ja kun tässä nyt tiedonkulun parantamisesta puhutaan, niin toki puolustusministeriö varmaan olisi odottanut, että myöskin ylipäällikkö olisi tuon pyynnön sisällön puolustusministeriölle infonnut, mutta näin ei tässä suhteessa tapahtunut.

Ulkoasiainministeri Alexander Stubb

Arvoisa herra puhemies! Ottaisin kantaa kolmeen kokonaisuuteen, jotka tulivat tuossa äsken esille.

Ensimmäinen vain huomio. Huomenna aamulla kello kahdeksalta osallistun Brysselissä Isaf-ulkoministereiden kokoukseen, jossa oikeastaan jokainen maa pitää puheenvuoron siitä, millä tavalla Yhdysvaltojen ja Naton strategiaan tässä vaiheessa suhtaudutaan. Meillä ei tule olemaan mitään linjamuutoksia, kuten olemme jo useaan otteeseen tässä salissakin sanoneet. Tähän liittyy myös koko operaation tulevaisuus, johonka ed. Räsänen viittasi. Ei tässä kukaan vielä puhu exit-strategiasta. Nyt, niin kuin ed. Laakso tuossa totesi, kannattaa lukea se puhe kokonaisuudessaan, ja siinähän jää aivan selkeästi epäselväksi, vetäytyvätkö yhdysvaltalaiset joukot ja missä määrin. Siinä todetaan oikeastaan, että lisätään 30 000:lla ja ne 30 000 otetaan pois noin 18 kuukauden jälkeen.

Toinen huomio ed. Nepposelle ja muille. Kyllä Afganistanissa on kuitenkin kaikesta huolimatta tapahtunut paljon edistystä. Bruttokansantuote on noussut 10 prosentilla. Täytyy muistaa, että se oli maailman köyhin maa ennen kuin siellä aloitettiin. Ennen kuin tämä operaatio alkoi, niin kouluissa oli 800 000 poikaa. Tällä hetkellä on 6 miljoonaa lasta, (Puhemies: Minuutti!) joista yksi kolmasosa on tyttöjä, eli edistystä on tapahtunut.

Viimeinen huomio. Kyllä yksi asia, joka on minun mielestäni salissa käynyt selväksi, on se, että pitää panostaa tälle siviilipuolelle, ja ei unohdeta sitä, että Suomi on EU:n kolmanneksi suurin kontribuuttori Eupol-operaatiossa eli poliisioperaatiossa, ja totta kai me jatkamme myös lisäämistä tällä puolella. Meillä on 25 poliisiasiantuntijaa tällä hetkellä paikalla.

Kimmo Kiljunen /sd:

Arvoisa herra puhemies! Me tiedämme, että tähän sotaan ei ole sotilaallista ratkaisua. Tätä ei sotilaallisesti voiteta, vaan totta maar se siviiliyhteiskunta on ylös rakennettava ja siinäkin Suomen panosta tarvitaan. Yhden suomalaisen sotilaan hintahan on noin 100 000 euroa, ja kyllä me tietysti voimme sen katsoa, paljonko sillä 100 000 eurolla muuten voitaisiin tehdä. Mutta tunnistan sen, että osana kansainvälisen yhteisön toimintaa meidän on siinä syytä mukana olla.

Arvoisa puhemies! Me olemme täällä keskustelemassa. Tämä keskustelu on järjestetty päätöksenteon vuoksi. Minäkin haluaisin tästä aiheesta vielä palata. Olen iloinen, että ministeri Stubb pääsi tulemaan, vaikka oli muita sidonnaisuuksia tähän aikaan, ja varaamaan aikaa. Minä en ole iloinen siitä, että pääministeri Vanhanen jätti tämän keskustelun kesken. Hän täsmälleen tiesi, että tämä on tunnin mittainen, ja tässä olisi nimenomaan pitänyt kysyä siitä päätöksenteko-ongelmasta, joka hallitusta tällä hetkellä vaivaa.

Kyse ei ole ainoastaan, kyse ei ole ainoastaan tästä Afganistan-operaatiosta ja sieltä vetäytymisestä, lisäjoukkojen vetämisestä ja siinä olevista tiedon katkoista. Kyse ei ole ainoastaan myöskään viimeviikkoisesta tilanteesta, jossa me näemme, että hallituksen sisällä, Suomen hallinnon sisällä, tieto ei kulje siitä, että Naton pääsihteeri pyytää lisäpanostuksia. Kyse on myöskin siitä, että viime kuussa suojelupoliisi ilmoittaa linjaratkaisusta, että tiedustelijoita lähetetään ulkomaille ja pääministeri lukee näistä asioista lehdestä. (Puhemies: Minuutti!) Täällä on lukuisia tilanteita, lukuisia asetelmia, missä me näemme, että avainkysymyksissä tieto hallituksen sisällä ei kulje, ja on vakavasti asetettava kysymys näin: Onko syntynyt voimaministeriö Suomen hallituksen sisään, jossa ulkopoliittista linjaa vedetään muuten kuin yhteisen tahdon mukaan?

Aila Paloniemi /kesk:

Arvoisa puhemies! Haluan jälleen kerran itsekin nostaa esille kansalaisyhteiskunnan rakentamisen ratkaisevan tärkeän merkityksen niinkin hauraassa valtiossa kuin Afganistanissa. Olen sitä mieltä, että on ollut suuri virhe, että kansainvälinen yhteisö on tähän saakka satsannut voimavaroja pelkästään keskushallinnon vahvistamiseen ja rakentamiseen, varsin huonolla menestyksellä mielestäni. Nyt on kyllä kaikin keinoin näitä hallinnon rakenteita voitava viedä ja luoda maakuntiin pääkaupungin ulkopuolelle. Ilman tätä ei missään tapauksessa keskushallinto voi koskaan saada legitimiteettiä, jolla olisi merkitystä, elleivät kansalaiset näe siellä arjessaan, että hallinto ja laki toimivat. Ja korruptiota pitäisi tietenkin kitkeä sieltä keskushallinnostakin.

Oli oikein hyvä tuo ministeri Väyrysen puheenvuoro siitä, mitä tehdään kehitysyhteistyöpuolella. Toivoisinkin, että jatkossakin pidettäisiin järjestöt mukana tässä työssä. Siellä esimerkiksi Unifem ja Pelastakaa Lapset ovat tehneet erinomaista työtä Punaisen Ristin ja Kirkon Ulkomaanavun lisäksi nimenomaan naisten ja lasten aseman parantamisessa. Haluan muistuttaa, että valtaosa alle 5-vuotiaista afganistanilaisista lapsista kärsii aliravitsemuksesta, osa heistä kuolee. Ja myös naisten asema on edelleen erittäin kurja.

Arto Satonen /kok:

Arvoisa puhemies! On itsestäänselvää, että sotilaallinen kriisinhallinta ja siviilikriisinhallinta kulkevat yhdessä ja se kansainvälinen vastuu, jota niin Yhdysvallat kuin Suomikin noudattaa tässä tilanteessa, on rakentavaa. Toivottavasti se käy Afganistanin kansan parhaaksi.

Pyysin kuitenkin puheenvuoron sen takia, että on hyvä konkretisoida myös sitä, mitä se tarkoittaa täällä koti-Suomessa, jos Afganistanissa ei onnistuta. Paitsi että me tiedämme, että se on merkittävä huumeiden välityspaikka, niin sen lisäksi meille tulee myöskin turvapaikanhakijoita merkittävästi Afganistanista, se on yksi kolmen suurimman joukossa. On aivan selvää, että jos siellä ei onnistu tämä yhteiskunnan rakentaminen, turvapaikanhakijoita tulee lisää. Me tiedämme myöskin, minkälaisia ongelmia, esimerkiksi ihmisoikeusrikkomuksia, erityisesti naisten osalta on tapahtunut Taleban-hallinnon alla. Kaikki tällaiset voimat on estettävä. Se on kaikkein parasta ennaltaehkäisyä myös sen suhteen, että meidän turvapaikkapolitiikkamme pysyy hallinnassa täällä kotimaassa.

Esko-Juhani Tennilä /vas:

Herra puhemies! Brysseliin presidenttiä hallitus ei halua päästää, mutta Kabuliin hän oli noin kuvaannollisesti sanoen jäämässä ainoana suomalaisena toisen kierroksen vaaleja seuraamaan, kun tätä tietoa ei hänelle sillä tavoin välitetty, että se olisi ollut täysin selvää. Kyllä tässä on tätä presidentin sivuuttamisen tunnelmaa pahan kerran nyt olemassa.

Mitä tulee tähän Obaman päätökseen kiihdyttää sotaa Afganistanissa sotavoimaa lisäämällä, niin sen seuraukset eivät tule olemaan myönteiset. Siellä kun on kovempi sota, niin enemmän tulee uhreja. Tulee enemmän myös siviiliuhreja, ja näin viha miehittäjiin kasvaa edelleen. Ei se tältä tieltä löydy se ratkaisu. Sitä voidaan puhua ja kuvitella ja haaveilla, mutta ei sota voi ratkaista tämmöistä tilannetta.

Suomella ei olekaan mitään syytä, me emme me voi amerikkalaisten päätöksiin vaikuttaa, mutta ei meillä ole mitään syytä nyökytellä Obaman päätöksille oman päätäntämme osalta. Päinvastoin Suomen tulee minun mielestäni seurata Kanadan päätöstä. Kanada vetää 2011 sotajoukkonsa pois Afganistanista. Meidän tiemme (Puhemies: Minuutti!) pitää olla se, että me satsaamme siihen kansan auttamiseen, ja siitähän siellä se todellinen pula on. Sota maksaa paljon, 100 miljoonaa dollaria käyttävät jenkit yhdessä päivässä sotimiseen, ja kansalle ei riitä juuri mitään.

Krista Kiuru /sd:

Arvoisa puhemies! Viime vaalien jälkeen kuulimme, kun kokoomuksen kansanedustajat ja ministerit suureen ääneen julistivat, että nyt puhutaan ulkopolitiikkaa. Oli alkamassa uusi ulkopoliittinen aika ja uudet avaukset. No, nämä tulokset ovat nyt kaikkien nähtävissä. Tämä puhutaan ulkopolitiikkaa -kampanja siis kärjistyy tänään merkittäviin kysymyksiin tärkeästä päätöksenteko-ongelmasta. Näyttää siltä, että kokoomus teki tästä ulkopolitiikasta yksinlajin, retoriikan yksinlajin.

Itse olen olettanut, että ulko- ja turvallisuuspolitiikka on joukkuelaji, mutta en olisi koskaan uskonut, että tästä sentään sählyä tehdään. Mutta sellaisesta sählystä näyttää olevan kysymys. Nyt on monia ulkopoliittisia isoja kysymyksiä jäänyt pimentoon. Niin kuin me tiedämme, on tämä Supon ruskettumisretki, sitten on tämä kyseessä oleva asia, mistä tänään keskustellaan, ja Naton lisäjoukkojen pyytäminen. (Puhemies: Minuutti!) On minusta erittäin ihmeellistä, että pääministeri ei nyt istu täällä ja selvitä meille, minkälaisesta päätöksenteko-ongelmasta tässä on kysymys. Ei tämä anna hyvää kuvaa niistä henkilöistä, jotka ulkopolitiikkaa tekevät.

Ulkoasiainministeri Alexander Stubb

Arvoisa herra puhemies! En voinut vastustaa kiusausta, tuli viittaus puhutaan ulkopolitiikkaa -kampanjaan.

Ilman muuta selvää on, että meidän tavoitteenamme tänään on ollut todellakin puhua ulkopolitiikkaa, ei puhua proseduuria. Me, kuten olemme aiemmin todenneet, yritämme parantaa sitä proseduuria, jolla ulkopolitiikkaa tehdään ja informaatiota viedään eteenpäin. Mutta nyt me olemme täällä puhumassa vakavasta asiasta, joka on Afganistan, joka on Isaf-operaatio, joka tällä hetkellä on erittäin vaikeassa tilanteessa, jossa Yhdysvaltain presidentti on juuri pitänyt suurimman avauksen koko presidenttikautensa aikana. Toivon, että voimme keskittyä nimenomaan siihen ulko- ja turvallisuuspolitiikkaan eikä siihen proseduuriin, jossa on tapahtunut virheitä, jotka on myönnetty ja joista on opiksi otettu. Eli toivotaan, että voimme jatkaa ulkopolitiikasta puhumista.

Markku Pakkanen /kesk(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Suomen osallistumisesta Afganistaniin on täällä käyty keskustelua ja täällä on todellakin puhuttu päivämääristä ja menosta ja tulosta. Henkilökohtaisesti näen, että suomalaisella sotilaalla on vähintäänkin oikeus tietää tällaisissa operaatioissa, milloin hän lähtee ja milloin hän tulee. Sitä varten YK- ja Nato-johtoisissa operaatioissa on rotaatiokäytännöt ja miehet tulevat. Elikkä jos olisi niin, että siellä ollaan vaalien toisen kierroksen jälkeen, niin suomalaisethan sillä logiikalla olisivat edelleen siellä, koska toista kierrosta odotellaan.

Täällä on myös ed. Lapintie ihmetellyt, mitä ne turvamiehet siellä tekevät. Se on suomalaisten sotilaiden yksi tärkeimmistä tehtävistä, ja Suomen kansa on antanut kovimman uhrinsa nimenomaan turvaamalla norjalaisen lääkärin menon työpaikalle. Kyllä minusta pitäisi olla realismia näissä puheissa. Jos siellä siviilihommassa halutaan olla, niin siellä tarvitaan ehdottomasti näitä turvamiehiä.

Juha Hakola /kok:

Arvoisa herra puhemies! Ensinnäkin kiitos siitä, että pääosa keskustelusta on ollut hyvää, tulevaisuuteen ja luottamukseen luotaavaa keskustelua. Lähes kaikki ovat yhtä mieltä siitä, että joukkojen läsnäolo Afganistanissa on toistaiseksi välttämätöntä. Samalla on kuitenkin tullut selväksi se, että se ei ole yksin sotilaallinen ratkaisu, joka tähän on ratkaisuna.

Aiemmin jo ulkoministeri Stubb viittasi niihin hyviin asioihin, joita on saatu aikaiseksi. Se on tärkeää pitää myöskin mielessä. Lasten ja naisten elinolosuhteet ovat huomattavan paljon parantuneet. Eräs toinen tärkeä huomionarvoinen seikka on se, että kun pohditaan Afganistania ennen joukkojen sinne menoa, niin sieltä on tällä hetkellä poissa monet leirit, joissa koulutettiin henkilöitä, jotka alistivat kansaa siellä. Nyt he eivät saa jalansijaa, eivät voi siellä toimia.

Mitä tulee tuohon aikaikkunaan, aivan nopeasti, on muistettava, että ei tämä ole ainutlaatuinen, vaikka tämä on kohtuullisen pitkään nyt kestänytkin. (Puhemies: Minuutti!) Lähi-idässä rauhanturvaajat ovat olleet pitkään. On tärkeää, että Afganistanissa ollaan niin kauan kuin se on tarpeellista. Muutoin se tärkeä työ, ne panostukset, joita nyt on asetettu, valuvat hukkaan, jos sieltä tullaan liian aikaisin pois.

Erkki Pulliainen /vihr:

Arvoisa puhemies! Kiinnitän huomiota siihen retoriikkaan, jota on käytetty tässä keskustelussa. Arvoisa ulkoministeri totesi analyysinä Obaman puheista, että ei ole olemassa exit-strategiaa siinä puheessa lainkaan, ja käytti siitä hyvin mietoja ilmaisuja. Sana "sota" ei esiinny lainkaan, kerran esiintyi sana "sotilaallinen". Tämä on mielenkiintoista sen takia, kun tässähän lähdettiin aikoinaan vuonna 2001 Bushin toimesta sotaan terrorismia vastaan, että nyt ikään kuin olisi tapahtunut jokin muutos.

Tämä tyylilaji on antanut mahdollisuuden sille suomalaisessa keskustelussakin, pääkirjoituksia myöten tänä aamuna, että tässä on tehty täydellinen analogia Irakin sotaan suhtautumisessa, siis Obama versus Irakin sota, ja sillä tavalla, että siellähän lisättiin joukkoja niin, että saataisiin se homma loppumaan, siis sotilaallisin toimenpitein loppumaan. Nyt on vedetty täsmälleen samanlainen analogia, joka poikkeaa siis lopputuleman osalta siitä, mitä arvoisa ulkoministeri on täällä esitellyt.

Antti Vuolanne /sd:

Arvoisa puhemies! Olisin arvoisan ulkoministerin kanssa eri mieltä siitä, että tässä on hyvin pitkälle kysymys proseduurista Suomen osalta. Vaikka me puhumme Afganistanista, niin nimenomaan Afganistanin turvallisuustilanne on sellainen, että voidaan olettaa, että myös suomalaisia uhreja tulee. Silloin on hyvin tarkkaan tiedettävä se, kenen toimivallassa on suomalaisten sotilaiden, poliisien käskeminen sinne ja kuka kantaa vastuun, miten päätökset tehdään ja miten tieto kulkee.

Tällaista proseduurin vähättelyä ei Suomessa ole totuttu näkemään. Meillä ei yksi ihminen tee näistä päätöstä. Puolustusministeri sanoi ihan oikein, että on hyvin pieni ero siviilikriisinhallinnan ja sotilaallisten operaatioitten välillä tuommoisessa paikassa kuin Afganistan. Ne ovat kovia paikkoja. Suomalaiset joutuvat siellä viikoittain ampumaan ihmisiä.

Maahanmuutto- ja eurooppaministeri Astrid Thors

Arvoisa puhemies! Ed. Satonen viittasi turvapaikkatilanteeseen, ja on selvää, että mitä levottomampaa on Afganistanissa, sitä enemmän on turvapaikanhakijoita sieltä Euroopassa. Esimerkiksi Norjassa afganistanilaisten määrä ja erityisesti alaikäisten määrä on lisääntynyt tänä vuonna. Afganistanilaiset ovat meillä viidenneksi suurin ryhmä.

Samanaikaisesti pyrimme kyllä saamaan niin sanotun takaisinottosopimuksen Afganistanin kanssa, kolmikantasopimuksen, Unhcr, Afganistan ja Suomi, mutta on selvää, että mitä enemmän teemme kehitysyhteistyötä ja muita panostuksia Afganistaniin, sitä helpompi meidän on saada myöskin tämä takaisinottosopimus. Sen lisäksi on tietysti tärkeää, että myöskin afganistanilainen diaspora on auttamassa näiden järjestöjen kautta ja jälleenrakennuksessa, niin kuin on monessa muussa maassa tehty.

Hannu Hoskonen /kesk:

Arvoisa herra puhemies! Tässä Afganistanin tilanteessa on mielestäni kolme ulottuvuutta, ja toivoisin, että ne huomioitaisiin.

Ensinnäkin Suomi on lähettänyt sinne Isaf-operaatioon sotilaita, ja he sitten aikanaan kotiutuvat sieltä sen mukaan, mitä on sovittu. Mielestäni tämä Afganistanin tilanne on jo mennyt sille tasolle, että se ei ole enää mikään pieni kriisi, vaan tilanne lähentelee hyvin jo sotatilannetta monilta osilta. Mielestäni sellaisille alueille ei sotilaita pidä lähettää, koska meillä on näitä muutamia tapauksia, joissa uhreja on hyvin lähellä ollut tulla. Varmasti jonain päivänä, jos tilanne jatkuu, sieltä suomalaisia uhrejakin tulee.

Toinen ulottuvuus mielestäni on sitten se, että Suomen tulee toki osallistua sitten järkevästi Euroopan unionin viiteryhmässä siihen työhön, mitä tehdään siviilien auttamiseksi, koulujen rakentamiseksi ja myös poliisivoimien kouluttamiseksi oman oikeusjärjestelmän tukemiseksi, että saadaan vakiinnutettua se järjestelmä. Pitää muistaa, että Afganistanin kulttuuri, se hallintotapa siellä, on vuosituhansia vakiintunut ja sille ei mahda kerta kaikkiaan Suomenkaan voimin mitään.

Kolmas asia on sitten mielestäni, että se huomio pitää tehdä, että Afganistanin ja Pakistanin raja on käytännössä olematon. Sissit kulkevat siellä yli ihan vapaasti ja valtoimenaan. Kukaan ei tiedä, mitä siellä oikeastaan tapahtuu. Pakistan on valtio, joka omaa ydinaseen, ja minun mielestäni sellaiseen tilanteeseen (Puhemies: Minuutti!) ei pidä Suomen joutua, jossa joutuu tällaiseen epämääräiseen tilanteeseen.

Petteri Orpo /kok:

Arvoisa herra puhemies! Täällä on nostettu esiin ongelmana tämä suojelupoliisin hanke lähettää miehiä ja naisia ulkolaisiin edustustoihin. Halusin vaan todeta sen, että ei sitä voi liittää tähän keskusteluun, koska tämä asia oli esillä jo useissa valiokunnissa kevään aikana. Kymmenet kollegat ovat saaneet siitä jo sitä kautta tietoa, eli ei se ole kovin salainen hanke ollut. Se ei vaan yksinkertaisesti mahtunut sisäministeriön budjettiin. Siksi siitä on eduskunnassa käsittelyssä muun muassa talousarvioaloite.

Mutta Afganistanissa suuri ongelma on huumebisnes. Taliban rahoittaa sotimistaan huumekaupalla, ja vaikka tämä ongelma on ollut tiedossa jo vuosia, sille ei ole kuitenkaan pystytty mitään ratkaisua löytämään. Olisiko tässä, kun mietitään sitä, että sota pitää saada loppumaan, yksi sellainen asia, joka voisi olla helposti kuitenkin ratkaistavissa, jos tahtoo ja oikeat keinot löytyvät? Näettekö, arvoisat ministerit, onko tällä rintamalla tapahtumassa jotakin uutta? Voidaanko Talibanin rahakanavat sulkea tämän huumekaupan osalta?

Jutta Urpilainen /sd:

Arvoisa puhemies! On hyvin valitettavaa, että pääministeri poistui täältä puolessavälissä keskustelua, kun hän kuitenkin lupasi, että eduskuntaa informoidaan tästä Afganistan-sähläilystä, niin kuin ulkoministeri on tätä käsitettä käyttänyt. Samoin hieman ihmettelen teidän asennettanne, ministeri Häkämies, koska äsken, kun te käytitte puheenvuoron, te annoitte ymmärtää, että ikään kuin tässä vaaleja turvaamaan lähetettyjen lisäjoukkojen kotiinpaluussa ei olisi tapahtunut minkäänlaista ongelmaa. Ette millään lailla käsitellyt tätä asiaa omassa puheenvuorossanne. Päinvastoin, hyvin ylimielisesti totesitte, että kaikki on mennyt niin kuin aikaisemminkin. Samoin te osoititte, että ikään kuin tasavallan presidentti olisi tehnyt nyt jotain väärin, kun hän ei ole informoinut teitä ja hallitusta siitä, että Nato on lähettänyt viime viikolla pyynnön lisäjoukoista Afganistaniin. Kyllä se on käsittääkseni ulkoministerin tehtävä informoida hallitusta eikä tasavallan presidentin. Ei tasavallan presidentti ole mikään postipoika, joka toimii juoksutyttönä informoimassa Naton pyynnöistä.

Minä kaiken kaikkiaan olen hyvin pettynyt tähän keskustelun sisältöön. Olisin toivonut, että tässä olisi todella (Puhemies: Minuutti!) käyty nyt läpi se, mitä tässä Afganistan-sähläilyssä todella tapahtui, koska se olisi ollut sitä parlamentaarista valvontaa ja kontrollia, jota täällä niin monessa puolueessa on peräänkuulutettu. (Eduskunnasta: Eihän pääministeri ole edes paikalla!)

Ulkoasiainministeri Alexander Stubb

Arvoisa herra puhemies! Pahoittelen todellakin. Syy, minkä takia minulla oli onneksi mahdollisuus osallistua tähän keskusteluun, joka minun mielestäni, ed. Urpilainen, on ollut hyvä ja erittäin ajankohtainen, koska Yhdysvalloilta ja Natolta ovat tulleet todellakin nämä pyynnöt, on se, että meiltä peruuntui transatlanttinen illallinen tänään, jolla olisivat olleet EU-maat ja Nato-maat. Mutta nyt minulla lähtee kone kello kahdeksalta, eli sinne pitäisi vielä keretä.

Keskustelu minun mielestäni on ollut hyvää ja nyt kannattaa katsoa eteenpäin, ja se eteenpäin katsominen tarkoittaa sitä, miten me valmistelemme nyt seuraavat vaiheet. Se varmasti katsotaan ensimmäisen kerran ulko- ja turvallisuuspoliittisessa valiokunnassa yhdessä presidentin kanssa ensi viikolla ja sitten tulevissa valiokunnissa. Meidän on nyt katsottava tämä tilanne kokonaan, tuleeko Ruotsilta jonkin näköisiä muutoksia maakuntavastuisiin tai tällaiseen, (Ed. Laakso: Tiedämme, että se tulee!) ja siihen sitten reagoitava myöhemmässä vaiheessa. Mutta kuten totesin, tässä oli kyllä paljon myös opittavaa, kuten olen ulkoministerinä myös osakseni tästä ottanut. Ja sen me tulemme tekemään ja katsomaan, että seuraavassa vaiheessa ainakin omalta puoleltani saan informaation kulkemaan paremmin.

Puolustusministeri Jyri Häkämies

Arvoisa puhemies! Olen ollut lukuisia kertoja niin ulkoasiain- kuin puolustusvaliokunnankin kuultavana ja selvittänyt tätä prosessia puolustushallinnon näkökulmasta samaan sävyyn kuin tuossa äsken kerroin, eli miten prosessi on edennyt, ja todennut, että puolustushallinnon kaikki dokumentit, omat lausunnot ja puolustushallinnon edustajien kuulemiset valiokunnassa ovat olleet saman sisältöisiä.

Mitä tulee sitten tähän kysymykseen Naton pyynnöstä lähettää lisäjoukkoja, vastaisin ed. Pentti Oinosen syytökseen, kun hän syytti, että allekirjoittanut ei olisi informoinut pääministeri Vanhasta. Totesin, että se ei olisi ollut mahdollistakaan, koska se pyyntö oli osoitettu ensiksi tasavallan presidentille ja sitten myöhemmin ulkoministerille, joka kyllä sitten informoi puolustusministeriötä. Me totesimme erittäin rakentavassa ja hyvähenkisessä Utvan kokouksessa muutama viikko sitten, että tiedonkulkua on aina hyvä parantaa puolin ja toisin. Kun puhutaan yhteistoiminnasta tasavallan presidentin ja valtioneuvoston kesken, niin se on tietysti molempiin suuntiin tapahtuvaa tiedonkulkua ja yhteistoimintaa.

Ulkomaankauppa- ja kehitysministeri Paavo  Väyrynen

Arvoisa puhemies! Kun joudun kovin lyhyesti vastaamaan, niin jatkan hieman ed. Paloniemen puheenvuoron johdosta. Unifemin toimintaa me myös tuemme, se on arvokasta, ja annamme tuntuvasti humanitaarista apua muun muassa Unicefin ja Wfp:n kautta. Mitä nyt on tapahtumassa tulevaisuudessa? Ensinnäkin tapahtuu laadun paranemista, niin että Artf:n kautta hallinnon tukemiseen annettua rahaa vähennetään ja annetaan enemmän varoja maaseudun kehittämiseen ja tähän mikroluotto-ohjelmaan, joka hyödyttää erityisesti naisia. Määrällistä lisäystä näen mahdolliseksi saada aikaan kansalaisjärjestöpuolella, jopa tuplata kansalaisjärjestötuki. Siellä on hyviä ohjelmia, ja uskon, että siviilikriisinhallinnan puolella voidaan jotain tehdä, ja olen valmis kehitysyhteistyövarojen kautta edesauttamaan näitä ratkaisuja. Eli jotain lisäystäkin toki saadaan aikaan, mutta muistetaan, että kyllä me nyt olemme jo kansainvälisesti katsoen hyvällä tasolla. Siitä huolimatta lisätään.