Päivi Räsänen /skl:

Arvoisa puhemies! Jätin viime kaudella vastaavan lakialoitteen eduskunnan käsittelyyn ja silloin keräsin siihen yli sadan kansanedustajan nimen. Tätä aloitetta ei kuitenkaan sosiaali- ja terveysvaliokunta ennättänyt ottaa käsittelyyn ja se raukesi. Tällä kertaa olen aivan omissa nimissäni.

Lakiehdotuksessa esitetään kumottavaksi aborttilakiin vuonna 85 lisätty pykälä, jonka nojalla raskaus voidaan keskeyttää sikiön vammaisuuden perusteella aina 24. raskausviikon loppuun asti, kun terveiden sikiöiden kohdalla ehdoton yläraja on 20 raskausviikkoa. Keskoshoidon edistyessä sikiön elinkelpoisuusraja on laskenut tuolloisesta 24 raskausviikon ajasta. Tällä hetkellä jopa 22. tai 23. raskausviikolla syntyneitä lapsia on jäänyt eloon.

Tämän asian käsittelyyn ottaminen olisi entistä aiheellisempaa myös uusien perusoikeuksien valossa. Asiaan on kiinnittänyt huomiota muun muassa perustuslain asiantuntija professori Martin Scheinin toisessa yhteydessä antamassaan lausunnossa, koska tässä on kysymys ennen kaikkea terveiden ja vammaisten eriarvoisesta kohtelusta.

Todellakin vuonna 86 aborttilakiin tehtiin lisäys, joka mahdollistaa raskauden keskeyttämisen aina 24. raskausviikon loppuun asti, mikäli sikiödiagnostisin menetelmin todetaan sikiön vaikea sairaus tai ruumiinvamma. Vammaisjärjestöt ovat alusta alkaen vastustaneet lain muutosta vedoten terveiden ja sairaiden sikiöiden eriarvoiseen asemaan.

Muutoksen tarvetta perusteltiin tuolloin sikiödiagnostisten menetelmien ongelmilla, eli vastaukset lapsivesitutkimuksessa mahdollisesti paljastuvasta kromosomipoikkeavuudesta saatiin usein vasta 20. raskausviikon jälkeen, jonka jälkeen aborttia ei enää voitu suorittaa. Nykyisin tutkimuskäytännöt ovat muuttuneet, ja tämä perustelu ei ole enää tarpeellinen. Kromosomipoikkeavuuksien seulonnassa käytetään tällä hetkellä varhaisraskauteen kohdistuvia ultraääniseulontoja sekä veriseulontaa.

Lain muutosta koskeneen hallituksen silloisen vuonna 85 annetun esityksen perusteluissa vedottiin erittäin vaikeiden sikiöepämuodostumien aiheuttamaan henkiseen järkytykseen synnyttävälle naiselle. Silloin käytettiin hallituksen esityksessä ainoana esimerkkinä harvinaista lapsen elinkyvyttömyyden aiheuttamaa aivojen täydellistä puuttumista.

Lain muutoksen yhteydessä myös valiokunta korosti mietinnössään, että raskauden keskeyttämiseen oikeuttavana vaikeana sairautena tai ruumiinvammana voidaan pitää lähinnä keskushermoston vaikeaa vajavuutta tai yleistä elinkyvyttömyyttä eli sellaisia tilanteita, joissa lapsi ei todellakaan jäisi eloon synnyttyään. Kuitenkin käytännössä tämän pykälän nojalla tehdyistä raskaudenkeskeytyksistä valtaosa on huomattavasti lievempiä sairauksia, kuten Downin syndroomaa sairastavia lapsia, jotka ovat kaikkein suurin ryhmä. Downin syndroomaa potevat lapset ovat yhtä lailla tasapainoisia ja onnellisia ihmisiä kuin muutkin eivätkä itse kärsi poikkeavuudestaan, ellei ympäristö heille ongelmia aiheuta.

Lain tarkoitus niin perustelujen kuin mietinnön osalta onkin mielestäni selvästi ristiriidassa nykykäytännön kanssa, jossa Downin syndrooma muodostaa suurimman yhtenäisen diagnoosiryhmän näissä keskeytyksissä. Tällä hetkellä tämän pykälän nojalla tai ylipäänsä eugeenisin perustein raskaudenkeskeytyksiä tehdään noin 200—250 vuosittain, ja vain noin kymmenellä näistä sikiöistä on tämä lain perusteluissa mainittu elinkyvyttömyyden aiheuttava aivojen täydellinen puuttuminen.

Ehkä vielä merkittävämpää tämän asian kannalta on, että valiokunta korosti, että raskauden keskeyttämisen ehdottomana takarajana on pidettävä ajankohtaa, jossa lapsella on parhaissa mahdollisissa olosuhteissa kyky säilyä hengissä äidin ruumiin ulkopuolella. Kun keskoshoito on edistynyt, olemme sellaisessa tilanteessa, jossa aborttirajaa varmuudella nuorempia sikiöitä voidaan pitää hengissä kehittyneen tekniikan ansiosta. Who:n suosituksen mukaisesti nykyisin 22. raskausviikolla syntynyt tai 500:aa grammaa painavampi sikiö rekisteröidään lapseksi, syntyypä hän elävänä tai kuolleena. Voimassa olevan lain käsittelyn yhteydessä laaditun mietinnön pohjalta sairauden tai vamman perusteella suoritetun raskauden keskeyttämisen ehdotonta takarajaa tulisikin mielestäni laskea vähintään 20. raskausviikkoon.

Olen aloitteeni lopussa todennut hiukan provosoiden mutta mielestäni havainnollistaen, että ei voi olla oikein, että kun pientä keskoslasta kaikin mahdollisin keinoin sairaalassa tehohoidetaan, viereisestä huoneesta viedään hävitettäväksi samanikäistä abortoitua Down-lasta, jonka sydän vielä lyö.

Lauri  Oinonen  /kesk:

Arvoisa rouva puhemies! Ed. Päivi Räsänen on tehnyt asiantuntemuksella kannatettavan lakialoitteen, jota haluan kannattaa. Pohjimmiltaan tässä on kysymys ihmisarvosta, ja sen vuoksi aloite on hyvin arvokas ja kannatettava. Toivon myönteistä jatkokäsittelyä.

Niilo  Keränen  /kesk:

Arvoisa rouva puhemies! Abortti on toimenpiteenä kaiken kaikkiaan murheellinen asia. Ei ole olemassa mitään lääketieteellistä rajapyykkiä hedelmöittyneen munasolun ja syntyvän lapsen välillä, siis sellaista lääketieteellistä rajaa, että voitaisiin sanoa, että sitä ennen sikiö ei ole ihminen ja sen jälkeen se on ihminen. Nykyisessä lainsäädännössä näitä rajoja on vedetty jonkinlaisen yhteiskunnallisen sopimuksen perusteella siihen, missä ne nyt ovat. Meidän päättäjien omatunto olisi rauhallisempi, jos ne niin kutsutut pakolliset raskaudenkeskeytykset voitaisiin tehdä mahdollisimman aikaisin. En ole yhtään vakuuttunut siitä, että keskeytys silloinkaan olisi sen paremmin moraalisesti oikeutetumpi.

Ed. Räsäsen aloitteessa puututaan tavallaan syrjintään, joka tapahtuu vammaisuuden perusteella. Ei tällainen erottelu voi olla oikein. Aloitteessa nämä perustelut on tuotu hyvin esille, ja kannatan tätä aloitetta.

Päivi  Räsänen  /skl:

Arvoisa rouva puhemies! Olen täysin samaa mieltä kuin ed. Keränen, että abortti on aina eettinen ongelma, tehtiinpä se sitten missä tahansa raskauden vaiheessa, mutta näissä tapauksissa, joissa varsin myöhäisessä vaiheessa raskautta abortoidaan nimenomaan vammaisia lapsia, on vielä toinenkin eettinen ongelma, eli todellakin vammaisten ja terveiden lasten, vammaisten ja terveiden sikiöiden eriarvoinen kohtelu.