Eero  Akaan-Penttilä  /kok:

Arvoisa puhemies! Käsittelyssä on siis hallituksen esitys eduskunnalle laiksi sosiaalihuoltolain muuttamisesta. Tässähän on tarkoitus, että tähän sisällytetään säännökset kuntien velvollisuudesta järjestää palvelutarpeen arviointi. Tällä on tietysti hirveän hyvä ja ihan selkeä tarkoitus kohdistaa ikääntyneeseen väestöön tiettyä palvelutarpeen arviointia, ja tästä tietysti, jos ei enempää ajattele, saattaa saada kuvan, että sen tarpeen arvioinnin jälkeen myöskin tapahtuu jotain.

Tässä on kaksi ongelmaa, joiden takia valiokunnan osa oppositiosta on tehnyt vastalauseen, jota, puhemies, esitän tässä käsittelyn pohjaksi. Siinä on kaksi asiaa, joihin kiinnitetään huomiota. Toinen on tämä ikäraja, kun ehdotetaan palvelutarpeen arviointia 80 vuotta täyttäneille ja sitä vanhemmille, ja toisaalta ei ehdoteta siihen turvaksi hallintopäätöstä, jota me ehdotamme myöskin tässä vastalauseessa. Näitä kahta asiaa käsittelen hivenen lähemmin.

Tarkoitus siis on hyvä, mutta suuntautuu ehkä hivenen liian vanhaan väestönosaan. Se ei riitä, pitäisi olla ehkä pieni nuorennusleikkaus siinä. Toteutus tässä nyt on sitten se suuri kysymysmerkki. Onko tämä pelkästään hallinnollinen muutos? Voi olla, että niin on. Hallitus esittää esityksessään muun muassa niin sanottua Tanskan-mallia, jossa terveydenhoitajan toimesta tehdään kotikäyntejä paljon luontevammin paljon aikaisemmin. Ei velvoiteta näin tietyn iän jälkeen tietyn tasoisiin tarkistuksiin, vaan paljon joustavammin käytetään sitä ammattihenkilöstöä apuna. Itse asiassa olisin ollut tämän niin sanotun Tanskan-mallin mukaisesti liikkeellä, jos se meillä Suomessa olisi ollut mahdollista, varsinkin, kun ajatellaan, että tämä kaikkiaan perustuu yksilöityyn pyyntöön, joka on kaiken pohjana. Voi olla niin, että se pyyntö on ihan selvä ja selkeä, mutta kunnalla ei nyt ainakaan tämän esityksen mukaan, kuten sanottu, ole velvollisuutta aloittaa mitään erityisiä toimenpiteitä. Luodaan ehkä turhia toiveita. Toisaalta osa asiantuntijoista myöskin kysyi, tuoko tämä loppujen lopuksi mitään lisää, sillä meillä on jo laki potilaan oikeuksista, meillä on sosiaalihuoltolaki ja meillä on myöskin perustuslaki. Niiden kautta on soveltavin tavoin kyllä kaikki tämä, mitä tässä ehdotetaan, itse asiassa nyt jo tehtävissä, jos haluttaisiin.

Tässä näyttää vähän siltä, että ollaan edelleenkin kunnan palvelujen saatavuuden armoilla, vaikka tämä laki tämmöisenä tulisi voimaan. Tämä on tietysti hyvä askel oikeaan suuntaan, ei siinä ole mitään pahaa, mutta se kysymys on, onko tämä riittävä. Totta kai tämä luo paineita palveluille, sehän on ihan selvä asia, mutta kunnilla ovat tunnetuista syistä taloudelliset edellytykset sitä luokkaa, että kaikkien uusien asioiden suhteen täytyy olla kyllä realismia, jos odottaa, että niiden rahoitus ainakaan helposti järjestyisi.

Arvoisa puhemies! Me kuuntelimme valiokunnassa yhdeksää eri asiantuntijatahoa tämän asian ympärillä. Lyhyesti siteeraan näistä seitsemää, jotka tavalla tai toisella puuttuivat siihen, että ikärajan pitäisi olla mieluummin 75 kuin 80 tai tässä pitäisi olla turvana jonkin tasoinen hallintopäätös tai vastaava. Alzheimerin keskusliitto omassa lausunnossaan kiinnittää huomiota erittäin hyvin siihen, että tämä laki koskee nyt yli 80-vuotiaita ja tässä ikäryhmässä muistisairauksien, dementoivien sairauksien, esiintyvyys on yli 13 prosenttia. Mikäli lain uudistuksella alennettaisiin ikärajaa koskemaan alle 75-vuotiaita, päästäisiin ennalta ehkäisevästi vaikuttamaan siihen osaan väestöstä, jossa muistisairauksien esiintyvyys on vain alle 9 prosenttia. Eli tämä yksi suureneva potilasryhmä saataisiin selvästi aikaisemmin, ajoissa hoitoon ennalta ehkäisevässä mielessä niin kuin pitäisi. He myöskin viittaavat Tanskan-malliin ja suosittavat näitä kotikäyntejä nimenomaan ennalta ehkäisevässä mielessä jo 75-vuotiaille.

Kehitysvammaisten Tukiliitto sanoo puolestaan tästä tavallaan hallintopäätöksestä tai siitä, että se palvelutarve turvattaisiin, muun muassa seuraavaa: "Lopulta kaikkein tärkein asia asiakkaalle on palvelun toteutuminen käytännössä ilman kohtuuttomia viivytyksiä. Palvelutarpeen kartoituksen tuleekin johtaa siihen, että asiakas saa viivytyksettä tarvitsemansa palvelut, jotta hän voi viettää mahdollisimman täysipainoista elämää. Siksi sosiaalihuollon takuusta on jäänyt olennainen osa puuttumaan eli aikarajoja tarvittaisiin myös siihen, missä ajassa päätös palvelun järjestämisestä ja sen käytännön toteuttamisesta on tehtävä."

Miten sitten virkamiespuolella? Etelä-Suomen lääninhallitus ottaa hyvin selkeän kannan ja sanoo, että asiakkaan palvelun tarpeen arviointia koskeva ehdotettu lainsäädäntömuutos tulisi lääninhallituksen käsityksen mukaan kohdentaa jo 75 vuotta täyttäneisiin ihmisiin muun muassa siitä syystä, että palvelua nyt esitetylle ikäryhmälle ei voida pitää hallituksen esityksessä mainittuna riittävän varhaisena auttamisena ja tukemisena, kun otetaan huomioon väestön tämänhetkinen elinodote, joka naisilla on 81,6 vuotta ja miehillä 74,6 vuotta.

Arvoisa puhemies! Jo nämä lausuntositeeraukset, näitä on seitsemän yhdeksästä, kaikki puolustavat sitä, että ikärajaa alennettaisiin ja myöskin tämä hallintopäätös asiasta tehtäisiin. Vanhus- ja lähimmäispalvelun liitto lausuu aivan saman suuntaisesti näistä ei-kiireellisistä tapauksista, ja liitto perustelee ikärajan alentamista 75 vuoteen ennalta ehkäisevänä toimenpiteenä, jolloin asiakkaan palvelujen tarve ja elinolosuhteet kartoitetaan sekä tehdään tarvittavat päätökset palveluista. Näin selvästi siis Vanhus- ja lähimmäispalvelun liitto.

Vanhustyön keskusliitto on myöskin samoilla jäljillä. Lainaus heiltä: "Vanhustyön keskusliiton näkemyksen mukaan ikärajan tulisi olla alempi eli 75 vuotta. Tätä voidaan perustella sillä, että 75 vuotta täyttäneistä moni tarvitsee sosiaalihuollon palveluita. Erityisesti iäkkäiden miesten suhteen 80 vuotta vaikuttaa korkealta ikärajalta."

No, miten meidän Stakes, joka tutkii hyvin paljon näitä asioita? He ovat vähän eri linjoilla. En tätä kaikkea ehkä ajan puutteen vuoksi tässä lue, mutta erityistä huomiota meillä herätti heidän väitteensä, jossa sanottiin tiettyihin tutkimuksiin vedoten, että 75-vuotiaat kokivat itsensä usein nuoriksi eivätkä katsoneet tarvitsevansa kotikäyntejä. Totta kai, jos terveiltä 75-vuotiailta kysytään. Mutta eihän heille mitään toimenpiteitä tarvitse silloin tehdäkään. Se arviointikäynti on nopea. Stakes oli siis sillä kannalla epäsuorasti, että 80 vuotta olisi oikea raja, mutta heidän lausunnossaan kerrotaan kyllä hyvin noin luontevasti, mitä tässä sitten tarvitaan, minkälaisia palveluita. Eniten koetaan pulaa siivousavusta, kuljetuspalveluista, asiointiavusta sekä muuhun kodin ylläpitoon ja pyykinpesuun liittyvistä asioista. Tämän arvioinnin pitäisi kattaa fyysisen, kognitiivisen, psyykkisen ja sosiaalisen tuen tarpeet sekä asuinympäristön mahdolliset muutospaineet. Asiantuntijoita siis tarvitaan toisissa, mutta ei varmasti kaikissa asioissa.

Invalidiliitto puolestaan lausunnossaan kiinnittää ensinnäkin huomiota siihen, että "kansaneläkelain mukaista erityishoitotukea saavat henkilöt ovat vaikeavammaisia". Invalidiliitto toteaa, että "jatkotyöskentelyssä palvelutarpeen arviointi siten kuin se on esityksessä ehdotettu pitäisi laajentaa koskemaan myös tilanteita, joissa maksetaan Kelan erityishoitotukea, siis toisin sanoen, joka on kohdennettu vaikeavammaisille". Tämä lainaus loppuu, mutta se jatkuu hivenen myöhemmin toisessa paikassa. "Todellisen tarpeen ja olemassa olevien rajallisten palveluiden ja tukitoimien vastaamattomuudesta johtuen, josta on olemassa myös laajaa oikeuskäytäntöä, on Invalidiliiton mielestä välttämätöntä jatkotyöskentelyssä vahvistaa esityksessä esitetyn ryhmän oikeutta saada palvelu- ja tukitoimia tarvearvioinnin pohjalta määräajassa siten kuin terveydenhuollossa on hoitotakuun osalta säädetty." Lainaus jatkuu vielä vähän. "Jos palvelutarpeen arviointi tarkoittaa myös viranomaisen velvollisuutta tarpeen ilmetessä tehdä hallintopäätös, tulee se Invalidiliiton mielestä tulla esille nimenomaisesti myös pykälätasolla."

Arvoisa puhemies! Poikkeuksellisesti halusin siteerata näin montaa asiantuntijalausuntoa asiassa, joka luonteensa vuoksi on erittäin tärkeä tulevassa Suomessa, jossa epidemologinen data ihan selvästi kertoo, miten meidän väestöpyramidimme muuttuu. Kun yhdeksästä kuullusta asiantuntijasta valiokunnassa seitsemän on sitä mieltä, että ikäraja on 75 ja tämä palvelutarpeen arvioinnin seuraus tarvitsisi turvata jonkinlaisella päätöksellä, niin en voi muuta sanoa kuin että tämä on hallitukselta hyvin lievä alku onneksi oikeaan suuntaan, mutta koen, että tähän asiaan olisi syytä palata.

Ulla Anttila /vihr:

Arvoisa puhemies! Ed. Akaan-Penttilä totesi, että tässä lakiesityksessä kaivattaisiin nuorennusleikkausta. Itse tein esityksen, joka oli rinnakkaislakialoite tälle hallituksen esitykselle, ja tuo oma esitykseni, jonka allekirjoitti neljä kansanedustajaa, oli todellinen nuorennusleikkaus. Nimittäin esitimme tässä lakiesityksessä olevan 40 a §:n 2 momentissa sitä, että tämä ei-kiireellisimpiä tapauksia koskeva palvelutarpeen arviointi ulotettaisiin lapsen hoitotuesta annetun lain 2 §:n mukaista hoitotukea, korotettua hoitotukea tai erityishoitotukea saaville lapsille. Nyt valiokunnan mietinnössä tämä lakialoite on sivuutettu vain muutamalla lauseella, todettu, että nämä lapset eivät saa joutua syrjinnän kohteeksi. Olisin kuitenkin toivonut, että valiokunta olisi tämän asian ottanut vakavammin käsittelyyn. Ed. Akaan-Penttilän puheenvuorosta ymmärsin, että tukea tälle lakialoitteelleni oli tullut Invalidiliiton lausunnosta erityishoitotuen osalta.

Minusta eduskunta on vakavan priorisointikeskustelun edessä miettiessään, mitkä väestöryhmät saavat minkäkinlaisia palveluita. Tässä lakiesityksessä palvelutarpeen kartoituksen ulkopuolelle on tämän 40 a §:n 2 momentissa rajatun tarkoituksen osalta rajattu nimenomaan vammaiset ja pitkäaikaissairaat lapset. Ne vammaiset henkilöt, jotka ovat tämän eläkkeensaajien hoitotuen piirissä, ovat tämän palvelukartoituksen piirissä. On kuitenkin selkeä tosiasia, että vaikeavammaiset lapset ja pitkäaikaissairaat lapset ja heidän vanhempansa elävät usein tilanteessa, jossa palveluverkko on hyvin hajanainen, palvelun tarjoajat tulevat eri puolilta ja vanhemmat joutuvat tekemisiin hyvin monimutkaisen asiantuntijaverkoston kanssa. Tässä yhteydessä sellainen kokonaisvaltainen palvelutarpeen arviointi olisi paikallaan ja se saattaisi helpottaa ratkaisevasti perheen tilannetta niin, että yksi taho olisi se, joka olisi vastuussa myös tämän palveluverkoston ylläpitämisestä.

On myös ongelmia siinä, että kaikki vammaiset lapset eivät saa asianmukaisia palveluita. Palvelujen ja kuntoutuksen määrässä on valitettavasti vaihtelua eri puolilla maata. Näin ollen tältäkin kannalta tämmöisen asianmukaisen palvelutarpeen arvioinnin laatiminen myös lapsille on tärkeää.

Kiinnitän, arvoisa puhemies, huomiota myös siihen, että Suomi on allekirjoittanut Lapsen oikeuksien sopimuksen. Lapsen oikeuksien sopimus on ainoa ihmisoikeussopimus, joka pitää sisällään oikeuden niin sanottuun positiiviseen ikädiskriminaatioon. Tämän positiivisen ikädiskriminaation piirissä ovat nimenomaan lapset, ja lapsi-käsite tarkoittaa meidän lainsäädännössämme alle 18-vuotiaita henkilöitä eli lapsia ja nuoria. On erittäin valitettavaa, että tässä laissa on tehty päinvastainen rajaus. Nämä lapset ja nuoret, jotka ovat vammaisia, on rajattu tämän lain ulkopuolelle. Minun mielestäni tämä on Lapsen oikeuksien sopimuksen hengen vastaista. Tarkoituksenani on, arvoisa puhemies, laatia tästä asiasta ponsiesitys lakiesityksen toiseen käsittelyyn. Koska näiden henkilöiden osalta tilannetta ei ole parannettu, niin en näiden muiden oppositioryhmien esitystä ikärajauksesta halua hyväksyä, koska katson, että seuraavassa vaiheessa nimenomaan tämän lain piiriin pitäisi saada nämä erityistä tukea tarvitsevat lapset ja nuoret.

Virpa Puisto /sd:

Arvoisa puhemies! On helppo yhtyä kahteen aiempaan puheenvuoroon siltä osin, että jo ennen asiantuntijoiden kuulemista lähetekeskustelussa tuli ilmi se, että 75 on ollut se oikea ikäraja. Nyt olemme sijoittamassa sen 80:een, mikä on tämän päivän ajattelun henki. Toivon, että tätä seurataan erittäin tarkasti, ja vaikka kyseessä ei ole erityinen sairaus tai hoidontarve, myös sosiaaliseen ja asuinympäristöön kiinnitetään erityistä huomiota, koska yksinäisyyden myötä on nähtävissä apatiaa, masennusta ja päihteiden väärinkäyttöä.

Samoin ed. Ulla Anttilan esille tuomat vammaisten lasten elinolot ja oikeutus tähän hoidon suunnitelmaan ja arviointiin ovat totta, ja mielestäni sitä asiaa pitää vahvistaa vammaispalvelulain yhteydessä viimeistään.

Kokonaisuudessaan toivon, että näihin asioihin palataan ja varmistetaan seurannassa se, että esimerkiksi 80 vuotta täyttäneet eivät tämän lain myötä menetä hoitotakuun oikeuttamaa nopeampaa hoidonsaantia.

Erkki Virtanen /vas:

Arvoisa puhemies! Ed. Akaan-Penttilä lukiessaan noita valiokunnassa esitettyjä lausuntoja osoitti selkeästi, että tämä 80 vuotta on liian korkea ikäraja. Viittaan vain Stakesin lausuntoon, että 75-vuotiaat tuntevat itsensä usein nuoriksi. Voi olla, että usein tuntevatkin, mutta entäs ne, jotka eivät tunne? He ovat yleensä jo kohtuullisen vaikeasti sairaita. Tässä on juuri se ongelma, että tällä tavalla vaarantuu ennaltaehkäisy, sellainen ajoissa puuttuminen, jolla voitaisiin estää sairastuminen todella vakaviin ja kalliisti hoidettaviin sairauksiin. Nyt voi käydä niin, että kunnat ryhtyvät valiokunnan lausumasta huolimatta harrastamaan diskriminointia, jossa tämä raja vedetään 80 vuoteen, etenkään kun valtionosuuksia tähän toimintaan ei lisää tule. Aivan samoin on se, että tässähän annetaan oikeus arviointiin, ei mihinkään toimenpiteisiin.

Olin itse asiassa tänään kuuntelemassa samaisen Stakesin seminaarissa tutkimusta siitä, kuinka tämä meidän ikääntymisemme ei sinänsä lisää sairaanhoitokustannuksiamme. Ne lisääntyvät vain siksi, että ikääntyvät sairastuvat tauteihin, jotka vaativat pitkäaikaishoitoja, useimmiten juuri siitä syystä, että tarpeeksi ajoissa ei puututa. Minusta tämä on hyvä perustelu sille, että ilmoitan kannattavani ed. Akaan-Penttilän ehdotusta vastalauseen ottamisesta käsittelyn pohjaksi.

Maija Perho /kok:

Arvoisa puhemies! Haluan ensimmäiseksi todeta, että vastalauseessa esitetyt muutokset ovat perusteltuja niistä syistä, jotka ed. Akaan-Penttilä täällä perusteellisesti esitteli.

Todellakin tämä on pieni alku, mutta tämän alun jälkeen sitten kaipaa vastauksia jatkotoimenpiteistä. Täällä lain perusteluissahan on todettu se, että palvelutarpeen arvioinnin jälkeen on tehtävä päätös palvelujen myöntämisestä tai myöntämättä jättämisestä, ja mikäli on todettu tämä palvelujen tarve, niin asiakkaalle on laadittava asiakaslain 7 §:n mukainen hoito- ja palvelusuunnitelma, mutta tämän laatimisen aikataulua, enimmäismääräaikaa, ei ole määritelty. On ainoastaan todettu, että tämä palvelutarpeen arviointi pitää tehdä tästä yhteydenotosta viimeistään seitsemäntenä arkipäivänä. Mutta olennaistahan on se, miten ja missä aikataulussa nämä palvelutarpeet sitten toteutetaan.

On tiettyjä asioita, jotka ovat todella huolestuttavia erityisesti vanhusten näkökulmasta ja varmasti myös eri-ikäisten vammaisten näkökulmasta. Ne ovat yhä vähentyneet kotipalvelut, ja kotipalveluja saavat yhä sairaammat, yhä enemmän palveluja tarvitsevat, mutta se tarkoittaa sitä, että asiakasmäärä vähenee sitä mukaa kuin palvelutarve yksittäisissä tapauksissa kasvaa, ellei resurssilisäystä tule. Kun ajatellaan, mikä merkitys sillä, että kotihoitoa ja palveluasumista tehokkaasti tuetaan, on ennen kaikkea inhimilliseltä kannalta, siltä kannalta, että vielä paljonkin palveluja tarvitsevalle koti on kaikkein mieluisin hoitopaikka, niin tämä kehitys, joka on jo jatkunut kymmenisen vuotta, on kovasti ristiriidassa tämän yksilötason toiveen ja myös ainakin kaikissa alan juhlapuheissa julki lausuttujen toiveiden ja tavoitteiden kanssa. Sen vuoksi toivoisi, että tämä lakiesitys saisi sitten jatkoa todella siitä, missä ajassa nämä palvelut sitten on järjestettävä, tai ensin siitä, missä ajassa tämä hoito- ja palvelusuunnitelma on laadittava ja sen mukaiset palvelut järjestettävä.

Ed. U. Anttila nosti esille varsin aiheellisesti vammaiset lapset ja nuoret erityisesti. Vammaispalvelulain ja kehitysvammalain yhdistämisen selvittelyssä selvityshenkilö Erkki Paara on nostanut yhdeksi tärkeäksi tavoitteeksi sen, että palveluohjauksesta tulisi lakisääteinen etuus ja lakisääteinen palvelu. Tätä pidän todella tärkeänä varsinkin niissä tilanteissa, joissa perheeseen syntyy vammainen lapsi tai lapsi äkillisesti vammautuu. Jokainen tämän tilanteen läpi käynyt tietää, kuinka tuskallinen prosessi on juosta kokoon eri viranomaisten toimeenpanemien etuuksien ja palvelujen kokonaisuus. Tästä syystä tämän palveluohjauksen merkitys on todella tärkeä.

On tietysti makuasia se, minkä lain yhteydessä tämä lakisääteinen palvelu säädettäisiin, mutta asiayhteyttä ajatellen se mielestäni sopii hyvin tähän tulevaan vammaispalvelulainsäädäntöön. Ongelma on vain se, että aikataulu on tältäkin osin viivästynyt ja tällä hetkellä ei ole tarkkaa tietoa siitä, milloin tämä tulee. Tietysti alun pitäen olisi ollut varmasti mahdollista tämä oikeus säätää myöskin tässä yhteydessä juuri niistä syistä, että nämä palvelusuunnitelman laatimisen tarpeet ovat erittäin akuutit juuri näissä tilanteissa.

Ulla Anttila /vihr(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Mielestäni Erkki Paaran ajatukset siitä, että tämä palvelusuunnitelma säädetään pakolliseksi, ovat erittäin tervetulleita. Mutta kun sitä kysymystä käsitellään jo tämän lain yhteydessä ja kun otetaan huomioon se, että erityinen palvelujen tarve on vammaisilla lapsilla, niin minusta olisi ollut aivan oikeudenmukaisuuden nimissä reilua, että tässä yhteydessä olisi arvioitu myös tämän ryhmän asemaa ottaen juuri huomioon, että Suomi on allekirjoittanut Lapsen oikeuksien sopimuksen ja lasten pitäisi saada tässä maassa erityistä suojaa ja turvaa. Tältä kannalta asian pitkittäminen myöhempien lakien yhteyteen on sinänsä valitettavaa.

Reijo Laitinen /sd:

Herra puhemies! Olen vähän samoilla linjoilla kuin ed. Anttila: Tämä lakihan olisi varsin hyvin mahdollistanut sen, että vammaisten lasten ja nuorten lasten asema olisi tässä samassa yhteydessä otettu käsittelyyn. En näe mitään perusteita oikein sille, miksei näin olisi voitu edetä. Turha tämän asian osalta tätä kysymystä on pitkittää.

Ed. Perho sanoi sen, että on vähän makuasia, missä yhteydessä käsitellään. No, varmasti näin on, ja tästäkin voisi todeta sen, että makuasiapohjaltakin se olisi voitu tässä yhteydessä varsin hyvin käsitellä. Minulla ei ainakaan ole tiedossa se, milloin vammaispalvelulaki on tulossa sitten eduskuntaan. Näin ollen tämän kysymyksen sivuuttaminen sitten oli valitettavaa.

Ikärajakysymyksestähän täällä valiokunnan lausunnossa todetaan se, että palvelutarpeen arvioinnin ikärajan asettaminen 80 vuoteen on valiokunnan käsityksen mukaan jossain määrin ongelmallista ehkäisevän sosiaalihuollon tarkoituksenmukaisuuden ja oikea-aikaisen kohdentamisen kannalta, ja varmasti näin on. Tästä tietenkin täytyy nyt todeta se, että tässä on päästy jonkinlaiseen alkuun mutta ikärajan osaltakin kyllä on syytä arvioida lähitulevaisuudessa, kun kokemuksia saadaan, tulisiko sitä alentaa. Täytyy seurata tämän lain toimivuutta ja tarvittaessa palata mahdollisimman pikaisesti tähän kysymykseen.

Raimo Vistbacka /ps:

Arvoisa herra puhemies! Tämä hallituksen lakiesitys on varmasti ihan hyvä, ja mietintökin on, voi sanoa, kirjoitettu todella osaaottavasti, jos näin voi todeta. Mutta valitettavasti tilanne on se, että kunnat eivät kyllä tällä hetkellä pysty tarjoamaan juurikaan niitä palveluja. Kun tiedämme, että joka kunnassa on säästöohjelma päällä, niin sen johdosta joka asian periaatteessa pitäisi olla lakitasolla säädetty ja jopa subjektiiviseksi oikeudeksi määritelty, koska käytäntö on osoittanut sen, että kun ei ole varoja, palvelut jäävät hoitamatta.

Arvoisa puhemies! Minun mielestäni se, mitä ed. Ulla Anttila täällä esitti vammaisten lasten osalta, olisi ollut parempi ottaa suoraan pykälään. Täällä kauniisti sanotaan vammaisista kyllä, mutta niin kuin äsken totesin, se ei vaan käytännössä toimi tällä hetkellä kunnissa.

Pentti Tiusanen /vas:

Arvoisa puhemies! Ikä tai vanheneminen tai vanhuus ei ole mikään sairaus, se on hyvin tärkeä asia. On ongelmallista tällaisia ikänumeroita, -rajoja, lakiin ja asetuksiin ottaa, niin kuin 75 tai 80, koska yksilöt ovat hyvin erilaisia kokonaisterveyden näkökulmasta. Biologinen terveys, biologinen ikä — sanoisin nimenomaan biologinen ikä — on tällainen merkki, jonka näkee ihmisten kudoksista kyllä, ne ovat hyvin erilaisia ihan riippumatta kalenteri-iästä.

Näin ollen, puhemies, olisi hyvinkin tärkeätä tämä, mitä ed. Ulla Anttila täällä sanoi koko väestön tarkastelusta tähän nähden. Vammaisuus, sairaus jo ihan nuorella iälläkin vaatii erilaisia toimia, eikä silloin olisi järkevää, että tämä ikätarkastelu on siellä elämänkaaren loppupuolella, joka tapauksessa ainakin puolenvälin toisella puolella selkeästi.

Tähän liittyy myöskin niiden kohdalla, jotka vaatisivat ja vaativat jo nuorella iällä jatkuvaa kuntoutusta, se, että meillähän tällainen 65:n ikä on leikkurina, jonka jälkeen sitten Kansaneläkelaitos ei maksa kuntoutusta vaan se siirtyy sitten ulkopuolelle maksajan roolista ja astuu kehästä pois. Tämä on ongelmallista niiden ihmisten näkökulmasta, joilla on ollut kuntoutusta, jotka vaativat sitä. On monia sairaustyyppejä, muun muassa nimenomaan reuma, reumatoidi artriitti, on tyypillinen sairaus, joka vaatii koko elämän ajan sen jälkeen, kun se on pidemmälle kehittynyt, kuntoutusta.

Juha Rehula /kesk:

Arvoisa herra puhemies! Oikean suuntainen mutta riittämätön on usein kuultu ilmaus eduskunnan täysistunnoissa silloin, kun oppositio arvostelee ja arvioi (Ed. Pulliainen: Niin se keskustakin oppositiossa arvioi!) — kokemusta on, ed. Pulliainen — hallituksen tekemiä esityksiä. Tänään on käsittelyssämme sosiaalihuoltolain muutos, jossa lakiin sisällytetään säännökset kuntien velvollisuudesta järjestää palvelutarpeen arviointi ikääntyneemmälle väestönosallemme pyrkien löytämään keinoja siihen, miten jatkossa paremmin menestyisimme ja kuntien palvelut ikääntyvälle väestölle pystyttäisiin nykyistä paremmin järjestämään.

Tätä esitystä on käynyt noin kymmenen edustajaa tähän mennessä kommentoimassa, ja tulee vääjäämättä kuva, että tässä ei olisi juurikaan hyviä asioita. Kyllä ed. Akaan-Penttilä omassa puheenvuorossaan totesi muun muassa, että oikean suuntainen, niin kuin omankin puheenvuoroni aloitin. Oikean suuntainenhan tämä on, mutta etenemisvauhti on liian lievä. Ainakin itse koen niin, että nykyisellä valtionosuusjärjestelmällä, nykyisellä tavalla ohjata kuntien toimintaa, tämä on se tie, jolla lainsäätäjä kuntakentälle viestejä lähettää siitä, mitkä asiat ovat tärkeämpiä kuin jotkut toiset.

Valiokunta toteaa mietinnössään, että valiokunta pitää vanhusten sosiaalipalvelujen tarpeen arvioinnin määräaikaistamista lähtökohtaisesti sosiaalihuollon asiakkaan asemaa ja yhdenvertaista kohtelua edistävänä uudistuksena. Olen samaa mieltä tämän mietinnön kanssa. Tämä on edistävä askel siihen suuntaan, johon pitää mennä. Lakiehdotuksen mukaisella positiivisella erityiskohtelulla voidaan lisätä vanhusten ja kansaneläkelain mukaista erityishoitotukea saavien henkilöiden mahdollisuutta sosiaalipalvelujen saantiin. Näin tällä lailla on tarkoitettu, ja itse uskon siihen, että näin tämä myös toimii.

Oppositio on arvioinut tämän riittämättömäksi, ja on luettavissa tuosta vastalauseesta, mitä toivotaan. Toivoisin, että ne, jotka ovat allekirjoittaneet tämän vastalauseen, ja erityisesti kokoomuksen osalta joku pystyy vastaamaan, onko tämä se tie, jolla te haluatte kehittää meidän järjestelmäämme jatkossakin. Nimittäin tämähän tarkoittaa sitä, että poimitaan rusinoita pullasta ja pidetään nykyinen rahoitusjärjestelmä kuntien ja valtion välillä sellaisena kuin se on. Oma käsitykseni on, että ilman isompaa valtionosuusremonttia toisen tyyppisen lainsäädännön aikaansaaminen on jokseenkin mahdotonta tai siinä tilanteessa sitten ajaudutaan tilanteisiin, jotka tuskin ovat meidän päättäjien ja meidän lainsäätäjien toivomia.

Sitten toinen asia. Luotammeko me täällä Helsingissä siihen, että vielä ainakin toistaiseksi vähän yli 400 kunnassa ammattitaitoiset viranhaltijat osaavat tehdä oman työnsä? Itse luotan heihin. Myönnän, että tässä on se vaara, että keskitytään näihin henkilöihin, joita tämä lakiesitys koskee, ja se syrjäyttää välttämättömiä toimenpiteitä jossain muualla. Mutta toisaalta, niin kuin totesin, uskon siihen, että ammattinsa osaavat sosiaalihuollon työntekijät osaavat tehdä tämänkin lain voimaan tultua työnsä niin, että se tulee kohdelleeksi myös muita väestöryhmiä oikeudenmukaisesti, myös niitä väestöryhmiä, jotka eivät ole tämän lain piirissä.

Toistan uudemman kerran. Tämä on uudistus, joka on kenties riittämätön mutta oikean suuntainen. Tämä on käytettävissä olevilla keinoilla se suunta, johon lainsäädäntöä tulee ohjata ja niitä edellytyksiä, joita meillä nykyjärjestelmän mukaisesti on olemassa. Kokonaan toinen juttu sitten on, mikäli lähdemme tekemään uutta remonttia. On vain mielenkiintoista seurata, onko tämä tämän syksyn ainoa viesti tähän suuntaan opposition osalta. Muistini mukaan tämä ei sitä ole, ja ennen kuin jouluun asti päästään, saattaa olla, että törmäämme vastaavan kaltaiseen tilanteeseen myös jatkossa.

Mitä tulee lapsiin ja nuoriin vammaisiin, olisiko lainsäädäntöä näiltä osin myös heidän osaltaan tarvittu? Varmasti olisi. Tässä on nyt vain pakko uskoa hallituspuolueen kansanedustajana siihen, että kun vammaispalvelulakia toivon mukaan tällä vaalikaudella vielä päästään eduskunnassa käsittelemään, nämä asiat tulevat tuossa yhteydessä huomioon otetuiksi, koska kiistattahan on selvää, että kun eri väestöryhmiä arvioidaan ja heidän palvelutarpeitaan, niin lapset ja nuoret vammaiset ovat tällöin ansainneet oman erityisroolinsa ja arviointinsa. Toivon mukaan, niin kuin totesin, vammaispalvelulain uudistuksen yhteydessä tällaiseen tilanteeseen myös päästään.

Erkki Pulliainen /vihr:

Arvoisa puhemies! Suunnitelmieni vastaisesti vastaankin ed. Rehulalle.

Onko sitä rahaa ensinnäkin? Kyllä sitä rahaa on. Juuri tuolla televisiossa julistettiin, että 315 miljoonaa euroa on tullut lisää suunniteltuun nähden, ja lisäksi jos vielä harmaa talous saataisiin kuriin, niin sitä olisi vielä enemmän käytettävissä näihin uudistuksiin.

Toisekseen pitäisi kunnille antaa niille kuuluvat rahat, nämä pakkolainat poistaa. Silloin kyllä tätä rahaa kunnille olisi, ja silloin voitaisiin toteuttaa niitä pyrkimyksiä, jotka ed. Rehulakin tässä tunnusti täysin perustelluiksi. Nythän on siis sosiaalihuoltolaki auki, ja silloin käsitellään tietysti sosiaalihuoltolakia eikä muita lakeja. Ed. Ulla Anttilan lakialoitteessa on erittäin perusteltu malli todelliseen tarpeeseen järjestää palvelutarpeen arviointi. Vastalauseessa on vähän toisenlainen malli, ja sekin on hyvin perusteltu, niin että kyllä tämä kokonaisuus, ed. Rehula, toimii ihan mainiosti ja hyvin. Muutoinkin totean, että on ihanaa kuunnella teidän puheenvuoroanne, kun se on ihan samanlainen oppositiossa ja hallituksessa, mutta siinä on vain yhdessä kohdin ei ja kyllä vaihtanut paikkaa.

Tuula  Väätäinen  /sd:

Arvoisa puhemies! Ed. Tiusanen sanoi äsken, että vanhuus ei ole sairaus. Olen hänen kanssaan samaa mieltä. Mutta toisaalta tutkimukset ja ehkä maalaisjärkikin kertovat sen, että 80 vuotta täyttäneet tarvitsevat nuorempia enemmän palveluita, ja tämä on myös yksi peruste siihen, että tämä ikäraja on tässä.

Toisaalta on kannettu huolta siitä, kuinka kunnissa riittävät sitten resurssit muiden erityisryhmien palveluihin, koska vanhuksille tulee tämä erityisoikeus nyt sitten palveluiden kartoittamiseen. Kuinka suuri se huoli sitten olisi ollut, jos tämä ikäraja olisi vielä nuorempi, 75 vuotta, se jää tavallaan kysymysmerkiksi. Vaikka olenkin sitä mieltä, että ennalta ehkäisevässä mielessä ikärajan alentaminen olisi ollut paikallaan, se ei olisi ollut kuntien voimavarojen ja voimavarat huomioon ottaen kovin realistista. Siinä mielessä ajattelen, että tällä tavalla voi aloittaa. Yhdyn niihin puheenvuoroihin, joissa on sanottu, että asiaa täytyy seurata, ja sitten mahdollisesti jatkossa ikärajaa alentaa. Mutta ennen sitä täytyy sitten kartoittaa nämä muut erityisryhmät, lapset ja muut vammaiset.