6) Laki sotilasvammalain 17 §:n muuttamisesta
Raimo Vistbacka /ps(esittelypuheenvuoro):
Arvoisa herra puhemies! Joitakin aikoja sitten eduskunnassa
käsiteltiin hallituksen esitystä sotilasvammalain
muuttamisesta ja siinä yhteydessä puhuttiin hyvinkin
paljon näistä prosenteista, työkyvyttömyysasteesta
sotainvalidien kohdalla. Sen keskustelun jälkeen kentältä on
tullut paljon yhteydenottoja nimenomaan siitä, kuinka on mahdollista,
että keski-iältään 84—85-vuotiaiden
henkilöitten kohdalla keskustellaan tällaisista
prosenteista yleensäkään.
Sen perusteella lähdimme selvittämään
hieman sotainvalidien historiaa tämän päivän
osalta. Meillä on noin 16 000 sotainvalidia, ja viime vuonna
heistä kuoli noin 2 000. Sotilasvammalain mukaan 1 300:lle
myönnettiin lain mukaista hautausavustusta. Loppujen 700
sotainvalidin kohdalla valtio ei osallistunut hautausavustuksen
maksamiseen eli heidän kohdallaan ei täyttynyt
tämä prosenttimäärä,
mikä lain mukaan tällä hetkellä on
20.
Tältä pohjalta tämä lakialoite
on rakennettu, ja meidän mielestämme periaatteessa
kaikille sotainvalideille olisi myönnettävä tasavertaisesti hautausavustus.
Meidän mielestämme olisi kunnia-asia valtiovallalle
osallistua kaikkien sotainvalidien hautauksen kustannuksiin ilman
että rajataan vamman vakavuuden perusteella pois osa vammautuneista,
koska kuitenkin niistä tapahtumista on kulunut hyvin pitkä aika
ja on vaikea määritellä sitä,
onko se vanhuuden aiheuttamaa vai sen sodassa invalidisoidun vamman
vakavoituminen. Kun useimmiten Valtiokonttorin niin sanottu asiantuntijalääkäri
papereitten perusteella sitten arvioi näitä prosentteja,
niin ainakin näitten sotainvalidien oman näkemyksen
mukaan ne lausunnot ja kannanotot ja päätökset Valtiokonttorissa
ovat olleet sangen epäoikeudenmukaisia.
Tässä lakialoitteessa on lähdetty
periaatteessa siitä, että kaikki sotainvalidit
saisivat tasavertaisesti kuoleman sattuessa hautausavustusta, ja
tässä työkyvyttömyysaste on
määritelty 1 prosenttiin. Valtiokonttorista kun
asiaa tiedusteltiin, niin käytännön toimien
kannalta tällainen määritelmä on
mahdollista ja silloin, kun puhuttaisiin 1 prosentin vamma-asteesta,
se tarkoittaisi käytännössä sitä,
että kaikki sotainvalidit pääsisivät
tasavertaisesti tämän pykälän
piiriin.
Arvoisa puhemies! Tässä ihan lyhyesti tämä lakialoite,
ja tietysti voi esittää omana toiveena myöskin
sen, että hallitus ryhtyisi valmistelemaan tämän
suuntaista lakia, emmekä panisi varmasti pahaksemme, vaikka
siihen kaikki sotaveteraanit ja kotirintamanaisetkin sisällytettäisiin.
Jouko Laxell /kok:
Arvoisa herra puhemies! Ed. Vistbacka ynnä muut tuovat
aloitteessaan esille sen törkeän virkamieskäytännön,
jonka perusteella joiltakin sotainvalideiltä kielletään
hautausavustus. Kuitenkin kysymyksessä ovat keskimäärin
85-vuotiaat henkilöt, jotka ovat isänmaatamme
puolustaessaan saaneet pysyvän vamman ja invalidisoituneet.
Pelkästään käsite työkyvyttömyysaste
on sotainvalideja rienaavaa. Osa invalideista ei ole vammautumisen
jälkeen koskaan päässyt töitä tekemään,
ja kun kysymys on 85-vuotiaista vanhuksista, ei työkyvyttömyydestä voi
puhua. Siksi virkamiesten pitäisi osata muuttaa sana työkyvyttömyys
haitta-asteeksi, että asia kävisi ymmärrettävämmäksi.
Minusta jokainen sotainvalidi ansaitsee oikeuden valtion järjestämään
hautaukseen. Siksi pidän ed. Vistbackan ynnä muiden
aloitetta enemmän kuin perusteltuna ja kannatan sitä.
Tony Halme /ps:
Arvoisa puhemies! Sotilasvammalain muuttaminen ed. Vistbackan
lakiehdotuksen mukaiseksi on vähintä, mitä voimme sotainvalideille
antaa. Kärsimysten sijasta sotainvalidien kuuluukin saada
osakseen enemmän kunnioitusta myös valtiovallan
puolelta. Ed. Vistbackan tekemä lakiehdotus ei pelkästään kunnioita
vaan myös osoittaa yhteiskuntamme välittävän
sotiemme sankareista.
Lisäksi mielestäni olisi aiheellista, että kaikille
sotiemme veteraaneille ja kotirintamanaisille tulisi taata todelliset
vuosittaiset kuntoutukset niin kauan kuin heitä vielä keskuudessamme
on.
Timo Soini /ps:
Arvoisa herra puhemies! Juuri niin kuin ed. Vistbacka sanoi
esittelypuheenvuorossaan, oli kyllä häpeän
päivä muutama viikko sitten, kun äänestettiin
näistä prosenttiosuuksista. Pykälä oli
auki ja neljä ääntä jäi
puuttumaan. Ei tällaista saisi tapahtua näin näillä elämän
kalkkiviivoilla. Silloin puolustettiin kotia, uskontoa ja isänmaata,
jotka ovat perusarvoja vielä ja hyväksyttäviä arvoja
tänä päivänäkin.
Tämä ryhmämme tekemä lakialoite
on kädenojennus. Nimenomaan sen takia tässä vielä tämä terminologia
on, että sitten olisi jouduttu lähtemään
joka pykälää ... Nyt se käytännössä on prosentilla
kaikkien saatavilla. Siinä ed. Laxell luonnehti aivan oikein,
että ei tällaisia sanontoja, ne voidaan ymmärtää väärin,
ja todellakin työkyvyttömyydestä puhutaan,
84—85 vuotta keskiarvo, ja siellä on ihmisiä,
jotka ovat yli 90-vuotiaita.
Mutta näistä asioista näköjään
täytyy jatkuvasti puhua ja aloitteita tehdä, kun
näitä ei ole hoidettu kuntoon. Tässä vielä näin
viime viikolla ylimääräisen rintamalisän
suuruuden lohjalaiselta sotaveteraanilta, 41 euroa 38 senttiä.
Ansaitsisivat kymmenkertaisen määrän.
Pentti Tiusanen /vas:
Arvoisa puhemies! Tämä on tärkeä lakialoite
sisällöllisesti, se on aivan oikein. Näiden
haitta-asteiden kanssa käydään jatkuvaa
jatkosotaa, voisi sanoa. Sotainvalidit joutuvat turvautumaan jatkuvasti
uusien e-lausuntojen hakemiseen. Siis ne ovat lääkärinlausuntoja,
joissa pyritään asiallisesti tarkastelemaan kulloistakin
tilannetta. Haitta-asteet ovat nousseet samalla, kun ikää on
tullut lisää. Voi sanoa, että sotainvalidien
vanhentuessa vanhenemisen myötä vaivat nuortuvat
ja todellinen haitta kasvaa, mutta Valtiokonttori tämän
asian kyllä vahvasti sulkee mielestään,
sekä silmänsä että korvansa
tässä asiassa, ja näitä valituksia
joudutaan jatkuvasti sitten myös tekemään.
Joskus ne johtavat tulokseen, eivät suinkaan aina.
Tämä mainittu 17 § on selkeä hautauskustannuksien
tukeminen, ja tässä mielessä huolimatta pykälän
sisällön kummallisuuksista — "työkyvyttömyysaste
hänen kuollessaan oli vähintään
1 prosentti" — huolimatta tarkoitus on selvä,
ja kannatan tätä esitystä.
Keskustelu päättyy.