Arto Satonen /kok(esittelypuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Aivan lyhyesti sanottuna, tässä on kyse siitä, että niitä käytäntöjä, jotka ovat palkkaturvaan liittyneet, on nyt laitettu lain muotoon ja sitä kautta selkeytetään tätä palkkaturvalainsäädäntöä. Tässä siis muutetaan sekä palkkaturvalakia että merimiesten palkkaturvalakia.

Väärinkäytöksen estämistä koskevassa säädöksessä hallituksen esityksen mukaan todetaan nimenomaisesti, että palkkaturvaviranomaisilla olisi perustellusta syystä oikeus evätä palkkaturva tai harkita maksettavan palkkaturvan määrä, jos työntekijä on jatkanut työsuhteessa vielä senkin jälkeen, kun hänen on täytynyt tietää työnantajansa maksukyvyttömyydestä. Työn suorittamisesta aiheutuvien kustannusten korvaamisesta palkkaturvana täsmennettäisiin. Tällainen kustannus voitaisiin maksaa palkkaturvana, jos se olisi luonteeltaan tavanomainen ja määrältään kohtuullinen. Tämä on siis hallituksen esitystä, ja sen lisäksi täällä lisätään palkkaturvaviranomaisten tiedonsaantioikeutta Eläketurvakeskukselta. Valiokunta esittää, että tämä tiedonsaantioikeus koskisi myös eläkelaitoksia. Eli se on se muutos, joka tähän hallituksen esitykseen valiokunnan toimesta on esitetty.

Valiokunta katsoo, että ehdotettu lainsäädännön muutos selkeyttää säännöksiä nykyisessä tilanteessa, jossa voimassa olevan palkkaturvalain 8 §:n sanamuoto ei suoraan viittaa palkatta työskentelyyn ja työnteon jatkamiseen, vaan pykälää sovelletaan lainvalmisteluasiakirjoissa esitettyjen perustelujen ja vakiintuneen oikeuskäytännön perusteella. Valiokunta kuitenkin huomauttaa, että työntekijälle pykälän soveltaminen saattaa edelleen olla ongelmallista, koska työntekijän tulee jatkossakin pystyä itsenäisesti arvioimaan, milloin työnantajan maksukyvyttömyys täyttää laissa säädetyt edellytykset ja palkatta työskentely täytyy palkkaturvan menettämisen uhalla lopettaa.

Järjestelmähän toimii myös niin, että siinä tilanteessa, kun työnsä lopettaa, kun tämä palkanmaksu on riittävästi viivästynyt, on oikeutettu myöskin saamaan työttömyysturvaetuuksia. Kysymykseen siitä, milloin on tehty työtä palkatta niin pitkään, että tulee peruste lopettaa työsuhde, ja milloin on tehty työtä palkatta niin pitkään, ettei ole oikeutta saada kaikkia palkkaturvaan liittyviä asioita, tässä lain perustelussa mainitaan tämä kolmen kuukauden sääntö. Valiokunta mietti myös sitä mahdollisuutta, että tämä kolme kuukautta olisi kirjattu yksiselitteisesti lakiin, mutta päädyimme siihen lopputulokseen, että se saattaisi itse asiassa olla työntekijän kannalta huonompi vaihtoehto, koska laki tässä muodossa mahdollistaa myös sellaisen tulkinnan, että jossakin yksittäisessä tilanteessa se maksuaika voi olla pidempikin. Mutta on erittäin tärkeätä, että tämä informaatio tästä asiasta leviää ja tiedetään, että se 3 kuukautta on se pääsääntö, jonka yli palkatta ei pitäisi töitä tehdä.

Valiokunta kuuli tästä varsin laajalti asiantuntijoita, ja kävi ilmi, että sellaiset tilanteet ovat hyvinkin mahdollisia, että palkka on maksettu varsin pitkältäkin ajalta vain osittain. Silloin joutuu tietysti laskemaan, koska sitä on ikään kuin 3 kuukautta jäänyt saamatta. Sen lisäksi näitä muita palkkaan liittyviä etuisuuksia, kuten esimerkiksi sitä, jos työntekijä käyttää omia välineitään työssään tai jos työntekijä on maksanut työhön liittyviä matkakuluja omasta pussistaan tai mahdollisesti tarjonnut joitain työnantajalle kuuluvia laskuja, tulisi tämän palkkaturvan kautta myöskin korvata silloin, kun nämä ovat kohtuullisia ja selkeästi siihen työhön liittyviä. Valiokunta toteaakin, että nämä erot saattavat toimialoittain olla varsin huomattavia ja täytyy siten pystyä soveltamaan näitä asioita tilannekohtaisesti.

Mutta kaikkineen siis valiokunta pitää hyvänä sitä, että tämä kirjataan nyt lakiin. Se selkeyttää tätä voimassa olevaa käytäntöä. Tähän valiokunnan mietintöön liittyy myöskin kaksi vastalausetta.

Jyrki Yrttiaho /vas:

Arvoisa herra puhemies! Pyydän teitä kaikkia tutustumaan vastalauseeseen 1 enkä lähde käymään niitä argumentteja yksityiskohtaisesti läpi.

Totean tässä vain, että nytkin tehtävissä lainsäädäntömuutoksissa olisi pitänyt pitää mielessä se, että niin EU:n palkkaturvadirektiivi kuin kansallinen lainsäädäntökin tässä asiassa pyrkii suojaamaan työntekijän oikeuksia työnantajan maksukyvyttömyyden varalta. Se ei pidä paikkaansa, mitä täällä on todettu siitä, että lakiesitys ikään kuin kirjaisi nykyisen palkkaturvakäytännön palkkaturvalakiin ja merimiesten palkkaturvalakiin. Todellisuudessa ehdotetut muutokset mahdollistavat lain tulkinnan muuttamisen. Lakiehdotuksella lisätään yksittäisen palkkaturvaviranomaisen harkinta- ja päätösvaltaa evätä tai vähentää palkkaturvana maksettavia saatavia, ja se tehdään suoraan palkkaturvaa hakevan työntekijän oikeuksien kustannuksella.

Palkkaturvaa hakeva työntekijä on todella hyvin suojaton siinä tilanteessa, kun hän odottaa palkanmaksuaan. Varsinkin hajautetulle tuotannolle on ominaista tilaajan vahva määräysvalta, kova ja kireä tarjouskilpailu ja pudotuspeli. Tilaaja sanelee alihankinnan sopimusehdot ja urakan ulosmaksuaikataulut. Muun muassa laivanrakennusteollisuudessa on tyypillistä, että alihankkija voi kirjoittaa ensimmäisen laskun tilaajalle vasta, kun 20 prosenttia urakasta on valmistunut, tarkastettu ja hyväksytty.

Alihankintasopimuksissa tavallisesti tilaaja varaa itselleen maksuaikaa 60 päivää, ja jos ajatellaan, että on puolen vuoden projekti, joka alkaa tammikuussa, ensimmäisen laskun alihankkija voi kirjoittaa maaliskuun alussa ja ensimmäisen suorituksen se saa toukokuussa. Pitkälle tästä johtuvat rehellisten yrittäjien alihankkijayritysten palkanmaksussa ilmenevät ongelmat ja viivästykset. Ne siis johtuvat tilaajien ulosmaksuajoista ja alihankkijoiden rahoitusvaikeuksista. Ihmettelen, että kokoomus, joka lyö rintaan yrittäjien puolueena, on tällaista muutosta tuomassa. Tämä on todella myös yrittäjien kannalta erittäin ongelmallinen asia, ja tietysti tämä, että jos työntekijä, joka on tiennyt tai hänen on täytynyt tietää työnantajan maksukyvyttömyydestä, jatkaa työntekoa, se johtaa palkkaturvan vähentämiseen tai menettämiseen, on aivan käsittämätön ja todella edustaa jotakin muuta kuin reaalimaailmaa ja niitä ongelmia, joihin palkkaturvalla pyritään tuomaan helpotusta.

Sitten tämä kysymys palkkaturvana maksettavasta odotusajan palkasta ja siinä tehtävistä leikkauksista. Niillä heikennetään työsopimuslain mukaisen odotusajan palkan painoarvoa siinä tilanteessa, jossa pieniä, lyhyistä työsuhteista kertyviä palkkasaatavia laiminlyödään. Kyllä se tilanne, jossa yrittäjä tietää, että pieni saatava kannattaa mieluummin maksaa kuin maksaa sen kylkiäisenä odotusaika, jouduttaa kyllä saatavien hoitamista, ja varsinkin silloin, jos tuo saatava siirtyy odotusajan palkkaseuraamuksineen valtion takaisin perittäväksi, kyllä yrittäjä asiat yleensä paremmin hoitaa. Sen takia on väärin heikentää tätä odotusajan palkanmaksua tehostavaa vaikutusta.

Sitten työsuhteista johtuvien kustannusten korvaamisen osalta emme kannata näitä muutoksia sen takia, että ne myös lisäävät sen palkkaturvaviranomaisen harkintavaltaa, joka varsin harvoin kokemuksen perusteella on selvillä eri alojen hyvin erilaisista työhön liittyvien kustannusten korvaamiskäytännöistä ja sopimuksista. Oikea linja on noudattaa kulujen kohtuullisuuden ja tavanomaisuuden arvioinnissa jokaiselle alalle ominaisia erityispiirteitä. Joillakin aloilla, kuten esimerkiksi rakennusalalla ja teollisuuden asennus- ja huoltotehtävissä, työntekijän työkalujen arvo saattaa olla useita kymmeniä tuhansia ja tietysti korvauksien kautta työntekijä voi myöskin näihin uhraamansa varat sitten vähitellen takaisin saada. Näihin kohtiin ei tule puuttua. Siksi ehdotamme yksityiskohtaisessa käsittelyssä 8 §:n 1 momentin 4 kohdan poistamista, 9 §:n 2 momentin eli odotusaikaa koskevan pykälän poistamista ja myöskin tätä työsuhteista johtuvien kustannusten korvaamista koskevan uuden 9 b §:n poistamista.

Näillä esitetyillä lakimuutoksilla ei todellakaan torjuta harmaata taloutta. Harmaata taloutta torjutaan vain todellisella tilaajavastuun kiristämisellä.