Matti Väistö /kesk:

Arvoisa puhemies! Valtioneuvoston selonteko kansalaisten suoran osallistumisen kehittymisestä lähetettiin valiokuntaan viime huhtikuussa. Valiokunta kuuli joukon asiantuntijoita mietintönsä ja tämän käsittelyssä olevan lausunnon pohjaksi. Selonteko on valmisteltu pääasiassa sisäasiainministeriön asettaman Osallisuushankkeen kokemusten pohjalta.

Nyt palautekeskustelussa on hallintovaliokunnan mietintö ja siihen liittyvät ehdotukset. Selonteon painopiste on kunnallisessa toiminnassa, johon myös johtopäätökset ja ehdotukset suurimmalta osaltaan keskittyvät. Hallintovaliokunnan mietinnössä erityistä huomiota kiinnitetään myös osallisuutta koskevan lainsäädännön tilaan ja mahdollisiin muutostarpeisiin, niiden arviointiin sekä siihen, miten kuntahallinnossa on otettu käyttöön voimassa olevan lainsäädännön mukaisia toimintatapoja ja -mahdollisuuksia. Mietinnössä on käsitelty myös valtionhallintoa ja kansalaisten osallisuusmahdollisuutta siinä.

Valiokunta toteaa, että kansalaisten osallistumis- ja vaikuttamismahdollisuuksia turvaava lainsäädäntö on varsin laaja ja kattava. Kuntalaki on tässä keskeinen. Julkisen hallinnon osalta on lisäksi myös hallintomenettelylaki. Samoin meillä on viranomaisten toiminnan julkisuutta koskeva laki. Edelleen sektorilainsäädännössä on useita erityissäännöksiä ennen muuta sosiaali- ja terveydenhuollon, ympäristölainsäädännön ja koulutuksen lainsäädännön osalta.

Suomessa kansanvaltainen hallinto- ja toimintajärjestelmä perustuu edustukselliseen demokratiaan. Kansanvaltaan kuuluu keskeisimpien edustuksellisten elinten vaaleissa tapahtuvan valinnan ohella yksilön oikeus laajemminkin osallistua ja vaikuttaa yhteiskunnan ja elinympäristön kehittämiseen. Edustuksellinen demokratia ja kansalaisten suorat osallistumismuodot muodostavat kokonaisuuden, eräänlaisen toimivan demokratian kokonaisuuden.

Arvoisa puhemies! Viime vuosikymmeninä on kansalaisten äänestysaktiivisuus laskenut huolestuttavasti. Erityisesti tämä on näkynyt viime kunnallisvaaleissa ja aiemmissa valtiollisissa ja Euroopan parlamentin vaaleissa. Myös ehdokkaiden määrä on laskenut. Tapahtuneeseen kehitykseen on etsitty syitä, ja niitä on hallintovaliokunnan mietinnössä eräitä nostettu esiin. Syinä voivat olla työttömyys ja mahdollinen syrjäytyminen. Syynä voi olla muutto uuteen kuntaan, jolloin kunta-asioihin vaikuttamista ei vielä koeta läheiseksi. Edelleen syynä voi olla se, että kansalaiset ovat menettäneet uskoa vaikuttamismahdollisuuksiinsa vaalien kautta. Myös kiinnostus puoluetoimintaa ja politiikkaa kohtaan ylipäätänsä on vähentynyt.

Hallintovaliokunta korostaa, että kunnanvaltuustolla on kunnissa periaatteessa vahva asema sekä päätöksenteon että johtamisen osalta. Käytännössä valtuuston tehtävänä on ollut asettaa toiminnalliset ja taloudelliset tavoitteet ja tehdä myös tarvittavat strategiset linjaukset ja arvovalinnat.

Kunnanhallituksen tosiasiallinen asema on kuitenkin kunnallisessa päätöksenteossa varsin vahva. Valiokunnan käsityksen mukaan kuntalaiset kuitenkin odottavat, että valtuusto käyttää sille kuuluvaa todellista päätösvaltaa ja että kunnallisen päätöksenteon etääntymistä tätäkin kautta voitaisiin vähentää. Ylikunnallinen yhteistyö ja verkottuminen sekä kuntayhtymät samoin kuin muut seudulliset ja maakunnalliset yhteistyömuodot ovat osaltaan myös etäännyttäneet kansalaisia päätöksenteosta.

Luottamushenkilöiden määrä on pienentynyt. Tähän asiaanhan kiinnitettiin jo aiemmin kuntalain käsittelyn yhteydessä huomiota. Sekin voi olla osaltaan vaikuttamassa kiinnostuksen vähenemiseen. Myös luottamustehtävien hoito on ollut vaativaa. Kun aiemmin rakennettiin hyvinvointipalveluja, niin nyt on jouduttu monista palveluista taloudellisista syistä tinkimään. Luottamustoimen hoitaminen on kaiken kaikkiaan todettu vaativaksi ja aikaa vieväksi. Sen sovittaminen työn, perhe-elämän ja harrastusten kanssa on ollut myös ongelmallista. Viime vuosina kuntien toimintaympäristö on myös muuttunut.

Edelleen valiokunta on pohtinut myös sitä, mikä vaikutus kiinnostuksen vähenemiseen on ollut sillä osin pinnallisella kuvalla, mikä tiedotusvälineiden kautta on kansalaisille välittynyt niin valtiollisesta kuin kunnallisestakin päätöksenteosta.

Arvoisa puhemies! Edustuksellisen järjestelmän kehittäminen, vetovoimaisuuden vahvistaminen samoin kuin työskentelyedellytysten kehittäminen nähdään valiokunnan mietinnössä tärkeänä. Kuntatasolla valtuustoseminaarit, iltakoulut, lähetekeskustelut ja erilaiset uudenlaiset työskentelymuodot varmaankin ovat perusteltuja. Valiokunnan mielestä on kannettava huolta siitä, että valtakirjan saaneet valtuutetut myös tosiasiallisesti kantavat nykyistä keskeisemmän vastuun kunnan toiminnasta ja päätöksenteosta.

Käsittelyssä olevissa osallisuushankkeissa painopiste on ollut kansalaisten suorien osallistumismuotojen kehittämisessä. Valiokunta toteaa kuitenkin, että tarvitaan jatkohanke, jossa paneudutaan erityisesti edustuksellisen järjestelmän vetovoimaisuuden lisäämiseen ja sen toimintamuotojen ja -edellytysten kehittämiseen.

Olennainen osa on myös vuoropuhelun lisääminen, johon selonteossakin kiinnitetään erityisesti huomiota. Vuoropuhelua tarvitaan poliittisten päättäjien, hallinnon ja kansalaisten välille. Vuoropuheluun liittyy tehokas ja laadukas tiedottaminen eri asioista. Tätä voi palvella tänä aikana myös tietotekniikan hyödyntäminen ja kansalaisyhteiskunnan ja kansalaisverkkojen kehittäminen tätä kautta.

Kuntien yhteistyön ja muun verkottumisen kautta on tulossa myös haaste demokratialle. Kuntayhteistyö on sinällään nähty tärkeäksi. Se on kuitenkin etäännyttänyt suoran päätäntävallan valtuustoilta peruskunnista. Tämän vuoksi valiokunta toteaa, että tarvittaisiin myös uudenlaisia edustuksellisen demokratian kehittämistä koskevia muotoja. Tässä viittaamme siihen hankkeeseen, jota äsken jo esittelin. Seudullisen ja alueittaisen ulottuvuuden kysymykset tulisi ottaa entistä enemmän esille myös peruskuntien valtuustoissa ja kunnanhallituksissa.

Arvoisa puhemies! Hallintovaliokunta on kiinnittänyt huomiota ennen muuta myös lasten ja nuorten kasvamiseen aktiivisiksi kansalaisiksi. Tässä mielessä ydinkysymys on, millä tavoin kyetään edistämään heidän osallistumistaan, saamaan nuorille osallistumisen kokemuksia ja mahdollisuutta kehittää omia taitojaan. Sinällään tietoa, taitoa ja valmiuksia lapsilla ja nuorilla on varsin runsaasti. Sen sijaan nuorten kiinnostus yhteiskunnallisiin kysymyksiin ja eritoten politiikkaan on kuitenkin vähäistä.

Suuri kysymys on näin ollen, miten kykenemme lisäämään lasten ja nuorten kiinnostusta osallistumiseen ja yhteiskunnalliseen toimintaan. Näiltä osin valiokunta kiinnittää huomiota kouluyhteisön ja kouluympäristön tarjoamiin mahdollisuuksiin, niin että lapset, oppilaat, ikäkautensa mukaisesti pääsisivät mukaan päätöksentekoon ja vaikuttamiseen.

Arvoisa puhemies! Lainsäädännön kehittämisen osalta valiokunta toteaa, että monilta osin lainsäädäntö on kunnossa. Kuntalaki antaa hyvät puitteet. Joiltakin osin arviointia on tarpeen kenties suorittaa, lähinnä kunnan asukkaan aloiteoikeuden osalta sekä kuntapalautteen saannin osalta.

Arvoisa puhemies! Osallisuushanke on edistänyt kuntalaisten vaikuttamismahdollisuuksien laajenemista ja syvenemistä. Mietinnössään valiokunta on nostanut esille myös vaikuttamisen ja osallisuuden valtionhallinnossa. Näitä osallistumis- ja vaikuttamismahdollisuuksia on tarpeen lisätä. Valtionhallinnon toiminnathan muodostavat sinällään varsin monirakenteisen kokonaisuuden. Näin ollen kaikilla näillä toiminnan tasoilla olisi välttämättä lisättävä osallistumis- ja vuorovaikutusmahdollisuuksia.

Selonteon valiokunta on todennut varsin kattavasti käsittelevän osallisuutta. Konkreettisia ehdotuksia on kuitenkin niukasti. Ikääntyvien kansalaisten ja eräiden muiden väestöryhmien, kuten vammaisten, osalta huomiota on myös kiinnitetty varsin vähän. Tärkeää on, että kansalaisten suoran osallistumisen edistäminen on jatkuva kehittämisprosessi. Se ei pääty tämän selonteon käsittelyyn, vaan eri osallisuushankkeista saatuja kokemuksia on myös työstettävä käytännöksi ja otettava suunta kohti osallistumisen uutta aikaa.

Valto  Koski  /sd:

Arvoisa rouva puhemies! Hallitusohjelmaan perustuen käynnistettiin vuonna 1997 valtakunnallinen Osallisuushanke, joka kokosi ensimmäisessä vaiheessa yli 50 kuntaa ja 70 projektia kehittämään paikallisesti kuntalaisten osallistumisen ja vaikuttamisen mahdollisuuksia. Toisessa vaiheessa hankkeeseen osallistui 17 kuntaa ja yksi kuntayhtymä. Osallisuushankkeen kokemusten pohjalta valmisteltiin valtioneuvoston selonteko eduskunnalle kansalaisten suoran osallistumisen kehittymisestä. Haluan todeta asian luonteen johdosta, että asia ei herättäne tässä salissa suuria poliittisia intohimoja. Kaikille yhteinen asia on saada kansalaiset mukaan osallistumaan päätöksentekoon.

Viime vuosien valtakunnallisissa vaaleissa äänioikeuttaan käyttävien joukko on vaali vaalilta harventunut. Kunnallisvaaleissa äänestysprosentti laski vuoden 1992 70,9 prosentista 61,3 prosenttiin vuoden 1996 vaaleissa ja 55,8 prosenttiin vuoden 2000 kunnallisvaaleissa. Tämä on huolestuttavaa, koska edustuksellinen päätöksenteko on demokratian perusta. Samalla on huolehdittava ihmisten laajemmasta oikeudesta osallistua ja vaikuttaa yhteiskunnan ja elinympäristön kehittämiseen myös vaalien välillä, sillä suora osallistuminen edellyttää ja syventää edustuksellista demokratiaa. Siksi olemmekin joutuneet sen perimmäisen kysymyksen äärelle, miten palautamme ihmisten kiinnostuksen osallistumiseen yleensä sen kaikilla tasoilla.

Vuoden 1995 alusta voimaan tullut kuntalaki edellyttää valtuustojen huolehtivan siitä, että kunnan asukkailla ja palvelujen käyttäjillä on edellytykset osallistua ja vaikuttaa kunnan toimintaan. Kuntalain nojalla kuntalaisilla on äänioikeus kunnallisvaaleissa ja neuvoa-antavassa kunnallisessa kansanäänestyksessä. Sen lisäksi heillä on oikeus saada tietoa vireillä olevista asioista, niiden valmistelusta, käsittelystä, päätöksistä ja niiden vaikutuksista sekä oikeus tehdä aloitteita ja saada tietoa aloitteen johdosta suoritetuista toimenpiteistä.

Kuntalain mukaan osallistumista ja vaikuttamista voidaan edistää valitsemalla palvelujen käyttäjien edustajia kunnan toimielimiin, järjestämällä kunnan osa-aluetta koskevaa hallintoa, tiedottamalla kunnan asioista ja järjestämällä kuulemistilaisuuksia, selvittämällä asukkaiden mielipiteitä ennen päätöksentekoa, järjestämällä yhteistyötä kunnan tehtävien hoitamisessa, avustamalla asukkaiden oma-aloitteista asioiden hoitoa, valmistelua ja suunnittelua sekä järjestämällä kunnallisia kansanäänestyksiä.

Edellä mainittujen erilaisten suorien osallistumis- ja vaikuttamiskeinojen toteutumista kunnissa on tutkittu José Valantan toimittamassa raportissa "Kuntajohtamisen ja demokratian käytännöt 1997—2000". Tutkimus osoitti, että enemmistö kunnista pitäytyy perinteisiin edustuksellisen demokratian toimintamuotoihin ja kehittää verrattain varovaisesti suoria osallistumis- ja vaikuttamistapoja. Kuntien hallinnossa työskentelevien virkamiesten ja päättäjien tulisikin rohkeasti ja ennakkoluulottomasti pyrkiä selvittämään kuntalaisten mielipiteitä asioiden valmistelun eri vaiheissa. Jos kunnan eri toimijat elävät tyhjiössä tehdessään ratkaisuja ilman riittävää vuorovaikutusta kuntalaisten kanssa, tämä väistämättä heijastuu päätöksiin. Vain kytkemällä kuntalaiset elämänsä parhaina asiantuntijoina heitä koskevaan päätöksentekoon päästään parhaaseen lopputulokseen. Lopussa aina kiitos seisoo, sanotaan, ja näin on myös niiden kuntien kohdalla, jotka ymmärtävät ottaa tosissaan kansalaisten mielipiteet kehittäessään toimintojaan ja joissa yhteys päättäjien ja kuntalaisten välillä toimii. Näillä kunnilla on avain menestykseen: niissä mielellään asutaan ja niihin mielellään myös palataan.

Kunnallishallinnossa vaikuttamistapoja pohdittaessa erityistä huomiota tulisi kiinnittää siihen, miten voidaan vaikuttaa organisaatioihin, jotka tällä hetkellä ovat osallistumisjärjestelmien ulkopuolella. Päätöksentekoa on delegoitu erilaisille kuntayhtymille, kunnan hallinnollisen organisaation ulkopuolisille kunnallisille yhtiöille ja palvelutuotantoa on myös yksityistetty. Tämä on johtanut päätöksenteon etääntymiseen kuntalaisista. Kuntalaisten on vaikea hahmottaa, mikä taho asian valmistelee ja kuka siitä viime kädessä päättää. Virkamiehet ja luottamushenkilöt eivät saa piiloutua eri organisaatio- ja yhteistyöelinten taakse, vaan vallalla tulee olla kasvot, jotka konkretisoituvat tehtäessä päätöksiä.

Asiakkaan osallistumista itseään koskevaan päätöksentekoon korostaa esimerkiksi sosiaalihuollon asiakaspalvelulaki. On tärkeää, että asiakkaan toivomukset ja mielipide huomioidaan sekä hänen itsemääräämisoikeuttaan kunnioitetaan palveluita toteutettaessa. Pohdittavaksi tulee myös, miten palveluiden käyttäjät voivat vaikuttaa, jotta julkisten palveluiden laatua voidaan parantaa. Meillä on käytössä erilaisia palautelomakkeita, joissa palvelua saatuaan voi ilmaista tyytyväisyyden tai tyytymättömyyden palvelun laatuun asiakkaan näkökulmasta. Asiakkaan osallisuutta voitaisiin kuitenkin edelleen kehittää monipuolisemmaksi siten, että tietoa kerättäisiin jo ennen palvelun saamista, esimerkiksi kartoittamalla terveydenhuollon toimenpiteisiin jonottavien asiakkaiden mielipiteitä. Näin toimimalla saadaan arvokasta tietoa julkisia palveluita edelleen kehitettäessä. Myös kunnan tarjoamia palveluita kilpailutettaessa ja yksityistettäessä tulee turvata palveluiden käyttäjän ja asiakkaiden mahdollisuus vaikuttaa palveluiden määrään ja laatuun.

Valtionhallinnossa osallisuutta edistävät hankkeet ovat huomattavasti yleisluonteisempia, hallintokeskeisempiä ja siten vuorovaikutuksen kannalta heikompia kuin kunnallishallinnossa. Tämän vuoksi on kiinnitettävä erityistä huomiota valtionhallinnon kehittämiseksi osallistuvammaksi ja vuorovaikutuksellisemmaksi. Valtionhallinnon toimilla on hyvin merkittävä vaikutus ihmisen elämään. Ministeriötasolla on tehty avauksia osallistumis- ja vaikuttamismahdollisuuksien lisäämiseksi. Meidän ei kuitenkaan auta jäädä laakereille lepäämään, vaan on tehtävä pitkäjänteisesti työtä osallisuutta edistävien hankkeiden lisäämiseksi jokaisella toimintatasolla.

Arvoisa puhemies! Koulutus kaikilla tasoilla on avaintekijä luotaessa aktiivisen kansalaisuuden edellyttämiä valmiuksia. Sosialidemokraatit pitävät tärkeänä, että kansalaisille annetaan perustietoja ja -taitoja, kannustetaan yhteiskunnalliseen keskusteluun ja mahdollistetaan kaikkien pääsy mukaan tietoyhteiskuntaan. Tietoyhteiskunnan on oltava tasa-arvoisesti kaikkien saatavilla taloudellisesta taustasta tai siitä riippumatta, onko juniori- vai seniorikansalainen.

Vaikuttamiseen ja osallistumiseen luo edellytyksiä jatkuvasti kehittyvä tietotekniikka. Tietotekniikan kehitys on lisännyt erilaisten informaatio- ja keskustelukanavien sekä sähköpostin käyttöä. Informaatiotekniikan rinnalla kuitenkin myös perinteisimmille välineille, kuten kunnantalojen ja kirjastojen ilmoitustauluille, sanomalehdille, radiolle, kaapelitelevisiolle ja erilaisille infopisteille, on käyttöä. Jokaisen on päästävä osalliseksi tiedosta, sillä ilman tietoa ei synny vuorovaikutusta.

Kunnallisen päätöksenteon toimintaympäristö on tänä päivänä nopean muutoksen kohteena. Kuntien on pystyttävä reagoimaan asioihin nopeastikin. Tässä parhaiten palvelevat nimenomaan erilaiset suoran osallistumisen ja vaikuttamisen muodot. Tähän tarjoavat mahdollisuuden erilaiset keskustelutilaisuudet, kaupunginosa- ja kyläkierrokset, alueelliset tai teemoittain pysyvät foorumit, kaupunginvaltuustojen kyselytunnit, kunnantaloilla järjestettävät avoimet ovet jne. Mahdollisuudet vuorovaikutuksellisen toiminnan kehittämiseksi ovat rajattomat.

Arvoisa puhemies! Lasten ja nuorten maailma koostuu perheestä, ystävistä, koulusta, työstä tai työttömyydestä ja eri harrastuksista. Koululla on merkittävä rooli osallisuuden ja vaikuttamisen edistäjänä, koska se tavoittaa parhaiten kaikki kunnan lapset ja peruskoululaiset nuoret jo ensimmäiseltä luokalta lähtien. Sosialidemokraatit haluavat, että koulujen yhteiskuntatiedon opetusta sekä demokratiakasvatusta parannetaan.

Lasten ja nuorten oma vaikuttaminen ja osallistuminen tapahtuu muun muassa koulujen oppilaskunnissa sekä kuntiin perustetuissa lapsi- ja nuorisovaltuustoissa. Lasten- ja nuorisovaltuustojen kautta nuoret oppivat ja motivoituvat puuttumaan omiin asioihinsa. Myös projektit huomioida lasten mielipide aluesuunnittelussa ovat hyviä keinoja lasten aktivoimisessa. Lumikolasta päiväkodissa äänestävä Ville ja oman koulun jumppasalin pukuhuoneessa parannuksia suunnitteleva Maija ovat kansalaisia siinä, missä äänestysoikeuden kunnallisvaaleissa saaneet isommat. Mitä varhaisemmassa vaiheessa lapset ja nuoret sidotaan päätöksentekoon omaa ympäristöään koskevissa asioissa, sitä enemmän heille karttuu myönteisiä kokemuksia vaikuttamisesta ja osallistumisesta. Tämä edistää nuorten kasvamista vastuulliseen aikuisuuteen. Lapsen ja nuoren huomatessa, että hänen mielipiteellään on merkitystä ja se otetaan huomioon suunnittelu- ja päätöksentekoprosessissa, hänen itsetuntonsa vahvistuu ja hän rohkenee ottaa vastuuta itsestään.

Sosialidemokraatit pitävät tärkeänä, että lapset ja nuoret saadaan kiinnostumaan yhteisten asioiden hoitamisesta ja heidän äänensä kuulumaan kunnan suunnittelu- ja päätöksentekoprosessiin. Esimerkillään kaikki aikuiset, vanhemmat, opettajat, harrastustoiminnan ohjaajat ja valmentajat voivat kannustaa lapsia ja nuoria ottamaan osaa yhteiseen asioiden hoitamiseen. Aktiivisen, ympäristöstään ja yhteisöstään vastuuta kantavan kuntalaisen rooliin ei synnytä, siihen kasvetaan. Eipä turhaan sanota, että kunta on demokratian koulu. Suomi on vahvan kunnallisen itsehallinnon maa, kunnilla on erinomaiset mahdollisuudet luoda tilaa ja rohkaista lasten ja nuorten osallisuutta, osallistumisen ja vaikuttamisen oppimista. Meidän tulee muistaa, että lapsikin on kuntalainen.

Lopuksi, arvoisa puhemies: Kansallinen osallistuminen kehittyy koko ajan muuttuvassa toimintaympäristössä. Globalisaatio ja Euroopan unionin kehittyminen kansalaisten yhteisönä, mutta myös kansallinen kehitys luovat haasteita kehitystyölle. Osallisuushankkeelle oli tilaus ja se pakotti eri toimijat pohtimaan keinoja suoran osallisuuden lisäämiseksi, jotta nopeasti muuttuvan ympäristön haasteisiin voidaan vastata. Hyvin perustellulta vaikuttaa myös Suomen Kuntaliiton aiempi avaus. Kuntaliitto esittää Osallisuushankkeen jatkoksi hanketta, jossa paneuduttaisiin erityisesti edustuksellisen järjestelmän vetovoimaisuuden lisäämiseen sekä toimintaedellytysten parantamiseen. Hanke tulisikin toteuttaa siten, että siitä saatavia kokemuksia voitaisiin hyödyntää jo seuraavalla luottamushenkilökaudella 2005—2008.

Aulis  Ranta-Muotio  /kesk:

Arvoisa rouva puhemies! Valtioneuvoston käynnistämä Osallisuushanke on keskustan eduskuntaryhmän mielestä sinänsä hyvä ja kannatettava asia. Kansalaisten kiinnostus edustuksellista demokratiaa kohtaan on selvästi vähentynyt. Useat tutkimukset osoittavat kansalaisten vieraantumista poliittisista puolueista ja luottamuksen heikkenemistä julkisia instituutiota, erityisesti kunnallista päätöksentekoa, kohtaan. Äänestysinto on laskenut varsinkin kunnallisvaaleissa. Vuoden 2000 kunnallisvaaleissa äänioikeuttaan käytti vain 56 prosenttia äänioikeutetuista. Alle viisi vuotta kunnassa asuneista äänesti vain 36 prosenttia.

Selonteossa keskitytään pääasiallisesti kunnalliseen päätöksentekoon. Siinä esitetään myös joitakin pieniä lainsäädäntöesityksiä. Ne eivät kuitenkaan saaneet hallintovaliokunnassa kannatusta.

Osallisuushankkeeseen liittyen on sen rinnalla toiminut valtionhallinnon osallisuustyöryhmä. On myös toteutettu joitakin valtionhallinnon osallisuushankkeita, muun muassa Kuule kansalaista. Hankkeet ovat kuitenkin olleet huomattavasti yleisluonteisempia ja hallintokeskeisempiä sekä siten vuorovaikutuksen kannalta heikompia kuin kunnallistalouden hankkeet. Valiokunta katsookin olevan erityistä tarvetta kehittää osallistumista ja vuorovaikutusta valtionhallinnossa.

Tätä taustaa vasten hallituksen selonteko on keskustan eduskuntaryhmän mielestä innoton ja vaisu, vailla merkittäviä avauksia ja esityksiä osallistumisen kehittämiseksi. Koko selonteossa on pakkopullan maku. Siitä jäi kaipaamaan konkreettisia ehdotuksia kansalaisten aktivoimiseksi osallistumaan. Jos ei ministeriölläkään ole innostusta parantaa tilannetta, niin kenellä sitten on?

Selonteon taustahankkeissa on painopiste ollut kansalaisten suorien osallistumismuotojen kehittämisessä, mikä ilmenee jo selonteon otsikostakin. Johtopäätöksissä kuitenkin todetaan, että edustuksellinen demokratia ja kansalaisten suora osallistuminen muodostavat yhdessä toimivan demokratian kokonaisuuden. Osallistumisen pääpaino on kuitenkin ohjattava edustuksellisen demokratian kehittämiseen, vaikka suoraakin osallistumista on aihetta parantaa muun muassa lisäämällä vuoropuhelua sekä vuorovaikutusta kansalaisten ja päättäjien välillä. Suora osallistuminenhan on edustuksellisen demokratian täydentäjä.

Edustuksellisen demokratian kehittämiseen meillä on vahva lainsäädännöllinen perusta ja sen takaavat menettelytavat, kunhan kansalaiset vain saadaan osallistumaan ja innostumaan itseään koskevien asioiden hoitoon. Selonteossa esitettyjen pienehköjen kuntalain muutosten osalta keskustan eduskuntaryhmä yhtyy valiokunnan kantaan, jonka mukaan nämä muutokset eivät ole tarpeellisia.

Miksi äänestysinnostus ja kiinnostus kunnallisiin luottamustehtäviin on sitten laskussa? Yksi syy saattaa olla se, että viime aikojen pakolliset menoleikkaukset koetaan niin ikävinä, että ihmiset eivät yksinkertaisesti halua olla itse niitä päätöksiä tekemässä. Myös asioiden monimutkaistuminen ja ajan puute ovat osallistumisen esteinä. Lisäksi päätöksenteon koetaan etääntyneen kansalaisista. Tätä tunnetta on varmaan lisäämässä ylikunnallisen yhteistyön ja verkottumisen lisääntyminen kuntayhtymien sekä muun seudullisen ja maakunnallisen yhteistyön muodossa.

Kaikki kunnalliset elimet: valtuustot, hallitukset ja lautakunnat, voivat varmasti tehdä paljon vuorovaikutuksen lisäämiseksi kansalaisten kanssa. Ongelmat vain pahenevat kansalaisten kannalta, kun palvelutuotannosta yhä suurempi osa toteutetaan seudullisissa ja maakunnallisissa kuntayhtymissä. Tärkeää olisikin muistaa, että osallisuuden parantaminen on toimiva strategia niin asukkaitaan menettävälle kunnalle, joka etsii ratkaisuja negatiivisiin tulevaisuudennäkymiin, kuin väkilukuaan lisäävillekin kunnille. Muuttovoittoisten kuntien uudet asukkaat kotiutuvat uuteen ympäristöön paremmin, kun tarjolla on mahdollisuus osallistua ja tilaisuus vaikuttaa.

Valiokunnan asiantuntijakuulemisessa pidettiin selonteon puutteena sitä, että siinä tarkasteltiin osallistumista vain peruskunnan näkökulmasta, vaikka ylikunnalliset organisaatiot ovat tämän päivän todellisuutta. Sama puute koskee kunnallisia yhtiöitä ja liikelaitoksia. Viimeksi mainittujen demokratiavajeesta on juuri äskettäin tehty väitöskirjakin Tampereen yliopistossa.

Arvoisa puhemies! Hallituksen taholta esitetään jatkuvasti kannanottoja, joiden mukaan kuntien talousvaikeudet olisivat voitettavissa vähentämällä oleellisesti kuntien määrää. On jopa puhuttu 100 kunnan ihannemallista. Tämä vastaisi kutakuinkin nykyisten seutukuntien määrää.

Osallistumisen kannalta kuntaliitosten heikkous on päätöksenteon etääntyminen kauemmaksi kuntalaisista. Omat valtuustot, hallitukset ja lautakunnat korvattaisiin uuden suurkunnan vastaavilla elimillä, joissa olisi vain muutama edustaja entisistä kunnista. Luottamushenkilöitä ja osallistujia olisi näin paljon vähemmän. Tätä tukevat myös tutkimustulokset, joiden mukaan pienten kuntien asukkaat ovat yleensä tyytyväisempiä kunnan palveluihin kuin suurempien kuntien.

Osallistumisenkin kannalta keskustan eduskuntaryhmä pitää kuntien seudullista yhteistyötä kuntaliitoksia parempana ja kutakuinkin samoja taloudellisia etuja tuottavana. Kuntaliitoksen pitää toki olla mahdollinen, jos kuntalaiset sitä itse haluavat. Osallistumisen mahdollisuuksiin ja muotoihin on vain tällöin kiinnitettävä entistä enemmän huomiota.

Demokraattisen toiminta- ja hallintojärjestelmän tulevaisuuden ydinkysymys on lasten ja nuorten osallisuuden kehittäminen. Kouluilla ja oppilaitoksilla on luonnollisesti keskeinen asema yhteisöllisyyden ja aktiivisen osallistumisen oppimisessa. Suomalaisilla nuorilla onkin kansainvälisesti verraten varsin hyvät yhteiskunnalliset perustiedot ja valmiudet. Kuitenkin suomalaisten nuorten kiinnostus politiikkaan ja sosiaalista vastuuta korostavaan kansalaistoimintaan on varsin vähäistä. Kyse on ilmeisesti yleisestä suhtautumisesta ja asenteesta. Jotakin olisi osattava tehdä kiinnostuksen herättämiseksi.

Koulun oppilastoimikunnista on saatu hyviä kokemuksia silloin, kun oppilaat saavat päättää itseään koskevista asioista. Kuntien talousvaikeudet kuitenkin johtavat siihen, ettei kunnilla ole enää varaa entiseen malliin tarjota lapsille ja nuorille muun muassa kerhotoimintaa, joka antaisi heille osallistumisen malleja. Sama koskee myös järjestöjen avustusta. Kansalaisjärjestöillä on kuitenkin tärkeä tehtävä demokraattisen järjestelmän osana, ja ne luovat kanavia kansalaisvaikuttamiselle.

Selonteossa on tarkasteltu muun muassa nuorten valtuustoja ja parlamentteja. Mikäli tehtävät näissä rajataan yksittäisiin asioihin tai lausuntoihin nuorten asemasta, vaarana on, että nuoret kokevat valtuustot ja parlamentit kannaltaan merkityksettöminä. Nuorisovaltuustoille olisikin annettava todellista päätäntävaltaa esimerkiksi kunnan nuorisotoimen osalta määrärahoineen.

Suomi on johtava maa tietotekniikassa, mutta sen soveltaminen yhteiskunnallisiin asioihin on vielä alkeellista. Tietoliikenneyhteyksien parantuminen mahdollistaa sen, että kansalaiset voivat tasavertaisesti osallistua tietoyhteiskunnan verkostoituvaan viestintään ja sitä kautta päätöksentekoon. Näin he voivat vaikuttaa hallintoon saamalla tietoa ja antamalla palautetta. Useat eri hallinnonalat ovatkin hyödyntämässä tietoverkkoja muun muassa asiakaspalautejärjestelmien rakentamisessa.

Tämä edellyttää kuitenkin sitä, että nopeat ja kohtuuhintaiset yhteydet turvataan kaikkien kansalaisten ulottuville asuinpaikasta riippumatta. Viimeisten selvitysten mukaan vain kolmasosa suomalaisista pääsee tällä hetkellä tietoverkkoihin kotona, koulussa tai työssä, vaikkakin Internetin käytön levinneisyys Suomessa on kärkiluokkaa koko maailmassa. Kattavuuden lisäksi täytyy ihmisille tarjota myös tilaisuus opetella käyttämään näitä kanavia, sillä eihän niistä muuten ole mitään hyötyä.

Tietoverkon kautta osallistuminen ei todellakaan koske ainoastaan nuorta atk-sukupolvea, vaan muun muassa monet eläkeläiset ovat innostuneet opiskelemaan Internetin saloja eläkepäivillään. Lisäksi tietoverkkojen avulla on mahdollisuus lisätä osallistumista myös niiden ihmisten parissa, jotka vierastavat nykyistä perinteistä osallistumista.

Arvoisa puhemies! Meillä keskustassa on vahva usko ihmisiin ja siihen, että he osallistuvat ja vaikuttavat, mikäli päätöksenteko tuodaan tarpeeksi lähelle ihmistä. Ihmisille on myös annettava mahdollisuus keskustella ja tuoda esille omia mielipiteitään. Demokratiaa ei saa koskaan ottaa itsestäänselvyytenä, vaan ihmisiä pitää kannustaa ja kouluttaa aktiivisuuteen.

Keskustan eduskuntaryhmä yhtyy valiokunnan näkemykseen, jonka mukaan Osallisuushankkeen jatkoksi tarvitaan vielä toimenpiteitä, joilla lisätään edustuksellisen järjestelmän vetovoimaisuutta. On vielä tärkeää muistaa, että osallistuminen minkä asteiseen päätöksentekoon tahansa tarkoittaa samalla vastuun ottamista.

Pekka Ravi /kok:

Arvoisa rouva puhemies! Kansalaisten kiinnostus edustuksellista demokratiaa kohtaan ja erityisesti kunnallista päätöksentekoa kohtaan on selvästi heikentynyt, ainakin jos sitä mitataan vaaleihin osallistumisen perusteella. Täällä jo todettiin, että äänestysaktiivisuus kunnallisvaaleissa on vuosikymmenen kuluessa laskenut 71 prosentista 56 prosenttiin. Vielä 70- ja 80-luvulla äänestysprosentit olivat lähellä 80:tä. Tällainen huolestuttava kehitys on luonnollisesti tämän selonteon taustalla. Vallitsevaa tilannetta ei pidä hyväksyä, vaan toimenpiteitä tämän kehityksen katkaisemiseksi on mietittävä, ja vieläpä nopeasti.

Edustuksellinen demokratia on nyt ja tulevaisuudessa tasa-arvoisen ja kansanvaltaisen päätöksentekojärjestelmämme kulmakivi. Vapailla vaaleilla valitut luottamushenkilöt eivät saa eivätkä he voi paeta sitä vastuuta, jonka ovat ehdokkaiksi asettuessaan ja vaaleissa menestyttyään kansalaisilta saaneet kannettavakseen. Edustuksellisen demokratian kehittäminen edelleen on tulevaisuudessa tärkeää, mutta kansalaisten suora osallistuminen täydentää ja rikastuttaa tätä järjestelmää. Niitä ei siis todellakaan pidä nähdä toisilleen vastakkaisina vaan toisiaan täydentävinä elementteinä. Keskeistä on nimenomaan se, että kuntalaiset ylipäätänsä kiinnostuvat kuntansa toiminnoista ja asioihin vaikuttamisesta.

Äänestysaktiivisuuden noinkin merkittävä lasku on vakava signaali meille päättäjille, politiikan tutkijoille ja, näin uskon, myöskin toimittajille. No, mitä tämä äänestäjien passiivisuus meille lopulta kertoo? Onko se kenties merkki poliittisten vaihtoehtojen samankaltaisuudesta, siitä, etteivät poliittiset puolueet kansalaisten näkökulmasta tarjoa riittävän selkeitä vaihtoehtoja? Mikä on politiikan vahvan henkilöitymisen rooli tässä keskustelussa? Vai onko kenties niin, että tämän heikon osallistumisen taustalla on nykyajan kiireinen elämänrytmi, jossa yhteisten asioitten ajaminen ja niihin osallistuminen näyttää olevan ylivoimainen tehtävä?

Osallisuus, ajatus siitä, että kansalainen osaa ja haluaa toimia vaikuttajana itselleen tärkeissä asioissa, on suuri haaste meille päättäjille. Osallisuus terminä on useimmille suomalaisille vieras ja uusi. Kyse on kuitenkin viime kädessä osallistumisesta päätöksentekoon tavalla tai toisella. Tässä selonteossa osallisuus-sanaa käytetään osin epäjohdonmukaisesti, kenties välillä vähän ristiriitaisestikin, mutta tärkeintä on kuitenkin ymmärtää, että ihmisen mahdollisuudet vaikuttaa ja osallistua häntä itseään koskevaan päätöksentekoon on nostettu kehittämisen kohteeksi.

Arvoisa puhemies! Kuten mietinnössä todetaan, kansalaisten äänestysinto on laskenut erityisesti kunnallisvaaleissa. Väitän, että kansalaisia kuitenkin pohjimmiltaan kiinnostaa edelleen kunnallinen päätöksenteko, mutta kunnanvaltuutettujen roolin tärkeys ymmärretään valitettavasti vasta silloin, kun jokin oman arkielämän kannalta oleellinen palvelu tai ympäristö on muuttumassa tai uhattuna.

Poliitikonkin lienee syytä tässä asetelmassa katsoa peiliin. Puuhastellaanko puolueorganisaatioissa tänä päivänä ainoastaan omien rutiinikokousten parissa vai suuntautuuko toiminta kansalaisten kannalta tärkeisiin arkisiin asioihin ja niihin vaikuttamiseen? Se on kysymys, jonka jokaisen puolueessa toimivan, niin kansanedustajan, valtuutetun tai muun puolueaktiivin, on hyvä esittää itselleen ja kollegoilleen säännöllisin väliajoin.

Vaikuttaa usein siltä, että puoluepoliittisesti sitoutumattomat yhden asian kansanliikkeet saavat ihmisiä liikkeelle puolueita paremmin. Esimerkkinä voidaan mainita vaikkapa ydinvoiman tai samaa sukupuolta olevien parisuhteen rekisteröimisen kannattaminen tai vastustaminen. Paikallisiin kansanliikkeisiin tuntuu olevan vielä matalampi kynnys. Esimerkkinä tästä voidaan mainita eduskuntatalon edessä olevien makasiinien kohtaloon liittynyt keskustelu täällä Helsingissä.

Arvoisa puhemies! Viime vuosina kunnissa on tehty voimakasta kehitystyötä kuntalaisten vaikutusmahdollisuuksien parantamiseksi. Uusi rakennuslaki painottaa voimakkaasti asukkaitten kuulemista. Monissa kunnissa on otettu käyttöön säännölliset asukasillat sekä virkamiesten, luottamushenkilöitten ja kuntalaisten tapaamiset. Osallisuuden kehittäminen ja kuntalaisten vaikutusmahdollisuuksien parantaminen pitää nähdä merkittävänä voimavarana ja ottaa huomioon kunnan strategiatyössä, kenties kuitenkin niin, että tämä osallisuus nivelletään siihen kunnan päästrategiaan eikä lähdetä tekemään erillisiä irrallisia strategioita.

Yhä useammassa kunnassa suurella osalla asukkaista on mahdollisuus käyttää sähköisiä mahdollisuuksia vaikuttamistyöhön. Kuntien Internet-sivuilta löytyvät tarpeelliset yhteystiedot, päätöksentekoon liittyvää materiaalia ja muitakin palveluja. Esimerkiksi valtuuston ja lautakuntien päätöksentekoon liittyvät esityslistat ovat kaikkien vapaasti nähtävissä hyvissä ajoin ennen kokousta. Läpinäkyvyys on täten kiistatta kasvanut. Kehittämisen varaa kuitenkin vielä löytyy. Esimerkiksi kaavamuutoksista tiedottaminen selkokielellä siten, että asukkaat todella ymmärtävät ne ja saavat oikean käsityksen hankkeitten sijainnista ja merkittävyydestä, toteutuu valitettavan harvoin. Tiedottamisen selkokielisyyteen tulee siis kiinnittää huomiota.

On myös mietittävä tarkkaan sitä, onko kunnissa menty liian pitkälle lautakuntien ja muitten vastaavien hallintoelinten karsimisessa. Niin sanotut superlautakunnat ovat johtaneet kunnallisten luottamushenkilöitten määrän vähentymiseen. Voidaankin kysyä, onko tällainen kehitys merkinnyt vallan siirtymistä luottamushenkilöiltä virkamiehille. Otan yhden esimerkin, mihin myös keskustan ryhmäpuheenvuoron pitäjä viittasi. Jos käy niin, että kunta lakkauttaa nuorisolautakunnan, mutta samaan aikaan perustaa nuorisovaltuuston antamatta sille lainkaan omaa budjettia tai päätösvaltaa, minunkin mielestäni tällainen kehityskulku on vähintäänkin kyseenalainen.

Kunnan tärkein tehtävä on järjestää asukkaille hyvät peruspalvelut. Näiden palvelujen laatu ja saatavuus ovat asukkaitten kannalta ensisijaisia, ei suinkaan se, miten niitä hallinnoidaan. Usein seudullisella yhteistyöllä kyetään aidosti parantamaan ja tehostamaan näitä tärkeitä palveluja. Tämä luo kuitenkin samalla kuntien päätöksenteolle ja johtamisjärjestelmille uusia haasteita. Kuntalaisten näkökulmasta erilaiset maakunnalliset organisaatiot ja kuntayhtymät saattavat tuntua kaukaisilta, vaikka edustajat niiden elimiin valitaankin demokraattisesti.

Arvoisa puhemies! Myös valtionhallinnossa asioihin on tartuttu. Esimerkkinä mainittakoon valtion talousarvion käsittely, joka löytyy nykyään Internetistä aikaisessa vaiheessa prosessia ja johon kansalaisilta on suorastaan pyydetty kannanottoja. Vielä muutama vuosi sitten näin avointa budjetin käsittelyä olisi varmaankin pidetty aivan mahdottomana. Erilaisia kuulemismenettelyjä valtionhallinnossa lainvalmistelun ja hankkeitten osalta on kuitenkin syytä kehittää edelleen, jotta kansalaisille ja kansalaisjärjestöille tarjoutuu tilaisuus mahdollisimman aikaisessa vaiheessa seurata ja vaikuttaa valmistelun etenemiseen. Tällä hetkellä valmistelu on vielä hyvin hallintokeskeistä eikä vuorovaikutus kansalaisten kanssa toteudu parhaalla mahdollisella tavalla.

Tuoreen nuorisobarometrin mukaan 64 prosenttia nuorista tukee väitettä, että Suomessa demokratia toimii hyvin ja takaa kaikille hyvät vaikuttamisen mahdollisuudet. Noin puolet nuorista ajattelee, että asiat hoituvat hyvin Suomessa ilman vaaleissa annettua ääntäkin.

Valiokuntakäsittelyssä tuli esille monia hyviä osallisuushankkeita, joilla nuorten ja lasten vaikutusmahdollisuuksia omaan elämäänsä ja toimintaympäristöönsä oli parannettu. Tässä yhteydessä on kyse ensisijaisesti vanhempien ja päättäjien tahdosta ja asenteesta, halusta ottaa lasten ja nuorten mielipiteet vakavasti, ei välttämättä niinkään usein rahasta.

Vanhempien ja koulun rooli tulevien vaikuttajien kasvattajina on merkittävä. Olisi tärkeää opettaa lapsille jo pienestä pitäen kunnioittamaan erilaisia mielipiteitä. Myös demokratian pelisääntöjen oppiminen ja asioista sopiminen yhteistyössä muiden kanssa sekä havainto siitä, etteivät asiat aina mene oman mielen mukaan, ovat tärkeitä omaksua jo pienenä. Lapsen mielipiteitä on kuunneltava ja niille on annettava arvoa ottaen samalla tietenkin huomioon lapsen ikä ja taidot.

Koulukohtaiset opetussuunnitelmat on monissa kouluissa nähty mahdollisuutena avautua kohti muuta ja ympäröivää yhteiskuntaa. Yhteistyö kansainvälisesti ja paikallisesti on löytänyt uusia opetusta rikastuttavia muotoja. Tosin on samalla todettava, että paikkakuntakohtaiset erot tässä mielessä ovat huolestuttavan suuria.

Hallintovaliokunta päätyi mietinnössään siihen, että nykyinen lainsäädäntö antaa varsin hyvän pohjan asukkaiden osallistumiselle päätöksentekoon. Kuntalakiin ei siis näin kohdistu suuria muutospaineita. Se ei kuitenkaan muuta sitä tosiasiaa, että edustuksellisen demokratian toimivuudessa on ongelmia.

Kokoomuksen eduskuntaryhmä tukee hallintovaliokunnan kannanottoa siitä, että edustuksellisen päätöksenteon toimintatapoja ja työskentelykulttuuria on jatkuvasti kehitettävä. Huomio ei siis voi kohdistua ainoastaan asukkaitten suorien osallistumismahdollisuuksien kehittämiseen, vaan tarvitaan myös hanke, jolla nimenomaan edustuksellisen järjestelmän toimintaa arvioidaan ja kehitetään.

Vaikka selonteko keskittyy pääosin kunnalliseen päätöksentekoon, on myös jokaisen kansanedustajan tehtävä työtä nykyisen järjestelmän kehittämiseksi. Kuten tiedämme, kansanedustajien mahdollisuudet vastaanottaa kansalaispalautetta ja toisaalta äänestäjien mahdollisuudet seurata ja vaikuttaa toimintaamme ovat huimasti parantuneet viime vuosina muun muassa sähköpostin, Internet-sivujen ja avustajajärjestelmän kehittämisen kautta. Myös omalla asennoitumisellamme voimme olla rakentamassa kansalaisten osallistumiseen kannustavaa ilmapiiriä ja toimintakulttuuria.

Pertti Turtiainen /vas:

Arvoisa rouva puhemies! Selonteko ja siihen liittyen valiokunnan mietintö antavat melko hyvän tilannekuvan kansalaisten osallistumis- ja vaikuttamismahdollisuuksista sekä hallinnon avoimuudesta ja julkisuuden lisäämisen tarpeesta. Kansalaisten kiinnostus edustuksellista demokratiaa kohtaan on laskenut huolestuttavassa määrin ja ilmenee alhaisena äänestysaktiivisuutena eri vaaleissa. Siksi onkin hyvä, että nyt meillä on käsittelyssä aineistoa, mistä ilmenee syitä kansalaisten passiiviseen yhteiskunnalliseen osallisuuteen.

Hiukan sekaannusta on aiheuttanut keskusteluissa termit osallisuus ja osallistuminen, ja se ilmeisesti on aiheuttanut kiinnostuksen puutetta valtioneuvoston selontekoa kohtaan ainakin julkisuudessa ja eri tiedotusvälineissä.

Selonteko painottuu kunnalliseen toimintaan, johon myös sen johtopäätökset ja ehdotukset suurimmalta osalta keskittyvät, kuten valiokunta toteaa. Sen sijaan osallisuutta edistäviä hankkeita ei valtionhallinnon osalta ole tuotu julkisuuteen vuorovaikutusmielessä, vaikka mahdollisuuksia tähän on paljonkin muun muassa metsähallinnon, ympäristökeskusten, te-keskusten ja poliisinkin kohdalla. Unohtaa ei sovi myöskään eduskunnan mahdollisuuksia näyttää itse mallia ja kehittää päivän kysymystä tiedotusvälineiden tavoin, joissa pyritään herättämään kansalaisten mielenkiintoa käsittelyssä oleviin kysymyksiin, varsinkin niihin kysymyksiin, jotka jäävät valtamedian jalkoihin ja ovat kaikesta huolimatta kansalaisille tärkeitä asioita ja kiinnostavia asiapohjaltaan.

Työelämän osallistuminen ja sen vaikutus kiinnostuksen käynnistäjänä yhteiskunnalliseen osallistumiseen ei ole ollut selonteon eikä asiantuntijoiden tarkastelun kohteena, mikä on puute, sillä niillä on tietynlainen aktivoiva yhteys.

Kuten valiokunta toteaa, kansalaisten vaikutusmahdollisuuksia ja osallistumista turvaava lainsäädäntö on varsin laaja eikä ole osallistumisen esteenä.

Merkittävää on valiokunnan näkemys edustuksellisen demokratian merkityksestä, joka yhdessä suoran osallistumisen kanssa muodostaa toimivan demokraattisen kokonaisuuden. Vasemmistoliiton eduskuntaryhmän näkemyksen mukaan demokratiassa on kysymys ihmisten aidosta tasa-arvoisesta osallisuudesta niiden yhteisöjen toiminnassa, joihin he kuuluvat. Jotta osallisuus ei jäisi pelkäksi muodolliseksi oikeudeksi, on yhteiskunnan aktiivisesti tuettava niin osallisuuteen vasta kasvavien kuin siitä eri syistä syrjäytyneiden elämänhallintaa ja demokraattista osallistumista.

Joidenkin ihmisten demokraattisen osallistumisen estää syrjittyyn vähemmistöön kuuluminen. Aliedustettujen ryhmien osallisuuden tukeminen on jäänyt vaille huomiota, ja niitä tuleekin tukea kaikilla yhteiskunnan tasoilla. Koulutus ja valistus hälventää ennakkoluuloja ja kehittää erilaisten ihmisten valmiuksia toimia yhdessä erilaisten osallistumisten muodoin.

Mietintö tuo esille myöskin koulujen merkityksen osallistumisen aktivoinnissa. Ryhmämme näkemyksen mukaan koulut voivat kasvattaa osallisuuteen. Yhteiskunta ei voi olla demokraattinen, ellei kaikilla sen jäsenillä ole tärkeimpiä täysipainoisen osallisuuden edellyttämiä tietoja. Ilman riittävää yleissivistyksen tasoa ja lapsuudessa hankittuja myönteisiä kokemuksia yhteisöllisestä ja yhteiskunnallisesta osallistumisesta on aikuisena vaikea tarttua tarjottuihin osallistumismahdollisuuksiin.

Vuonna 2001 tehdyn kansainvälisen tutkimuksen mukaan Suomen peruskoulun päätösvaiheessa olevilla nuorilla on tutkimukseen osallistuneiden 28 maan toiseksi parhaat yhteiskunnalliset perustiedot ja valmiudet. Kuitenkin kiinnostus nuorten kohdalla politiikkaan oli vähäisintä ja samoin kiinnostus sosiaalista vastuuta korostavaan kansalaistoimintaan. Miksi näin on, se onkin yksi selonteon keskeisimpiä kysymyksiä. Suoraa vastausta tähän ei löydy selonteosta eikä myöskään sitä ole saatu valiokunnan kuulemilta asiantuntijoilta. Valiokunta tosin katsoo, että tulee kehittää oppilaiden mahdollisuuksia ikäkautensa mukaisesti osallistua kouluyhteisön ja ympäristön toimintaan, koulutyön suunnitteluun ja arviointiin sekä tulla kuulluksi ja vaikuttaa itselleen tärkeisiin päätöksiin.

Yhtenä kunnallisen tason vaikuttamismahdollisuuden ongelmana ja syynä etääntymiseen kuntalaisista on ollut päätösvallan delegointi, mihin valtuustot ovat tietoisesti pyrkineet. Delegoinnin vaikutus osallistumisen vähenemiseen on ilmeinen. Myöskin kuntayhtymähallinnon osalla voidaan puhua tietynlaisesta demokratiavajeesta, kun näihin kuntayhtymiin, yhtiöihin ja liikelaitoksiin valitaan päättäjät, jotka ovat hyvin usein virkamiehiä. Kuntalaisilla on hyvin harvoin tietoa näiden elinten päätöksenteon kulusta ja valmistelusta, mikä osaltaan etäännyttää kiinnostusta politiikasta ja edustuksellisesta demokratiasta.

Kunnallisten palveluiden yksityistäminen etäännyttää entisestäänkin kuntalaista päätöksenteosta. Se ei tue demokraattista kehitystä ja kiinnostusta osallistumiseen ja osallisuuteen, mihin myös valiokunta mietinnössään on kiinnittänyt huomioita.

Mietinnössä tuodaan esille kuntien toimintaympäristön muutos ja jatkuva muuttuminen sekä sen vaikutus kunnallisen demokratian toimintamahdollisuuksiin ja sille asetettuihin vaatimuksiin. Tekniikka saattaisi kuitenkin tarjota uusia mahdollisuuksia sekä seuraamiseen että vaikuttamiseen. Nuorten kohdalla se voisi olla mahdollisuus esimerkiksi sähköiseen äänestykseen vaaleissa. Ei pidä myöskään aliarvioida eläkeläisen, vanhuksen, syrjäseudun asujan mahdollisuuksia käyttää hyväksi sähköistä viestintää, kunhan verkkoyhteys on saatavilla ja tarvittaessa on opastettu sen käyttöön.

Vasemmistoliitto pitääkin tärkeänä, että kunnissa kiinnitetään erityistä huomiota siihen, että osallistumiskynnys olisi kaikilla mahdollisimman alhainen. Tulevaisuutta ajatellen on hyvin merkittävää, että valtionhallinnon osallisuushankkeet tuovat kansalaisten kiinnostusta Kuule kansalaista -hanketta kohtaan.

Valiokunnan esitys, että valiokunnalle annetaan selvitys vuonna 2005 siitä, miten kansalaisten suoraa osallistumista on voitu edistää, on esityksenä hyvä, sillä julkisen vallan toiminta edellyttää kansalaisten osallistumista ja tukea.

Arvoisa puhemies! Selonteko keskittyy kuntatason osallisuuteen. Vasemmistoliiton mielestä demokratian laajentaminen ja syventäminen koko yhteiskunnassa edellyttää, että osallisuutta tarkastellaan myös valtakunnallisessa päätöksenteossa ja lisäksi niillä elämänalueilla, jotka eivät ole välitöntä julkista päätöksentekoa, kuten esimerkiksi työelämässä. Kansanvalta ei ole valmis, sitä on kehitettävä.

Nils-Anders Granvik /r:

Värderade fru talman! Statsrådets redogörelse om medborgarnas möjligheter till direkt deltagande går på djupet i betraktelsen av demokratin. Utmaningen ligger i att ytterligare förädla grekernas 2500 år gamla varumärke. Vi som sitter i denna sal har all orsak att en stund begrunda vår egen roll.

Det är skäl att understryka, att huvudtanken — demokratin — fortfarande är en överlägsen samhällsform. Jag tror inte att det är demokratin som har tappat stinget utan det är vi medborgare som kanske inte tar den på ett så stort allvar som vi borde.

Utmaningen ligger i att återskapa förtroendet för den demokratiska processen. Valdeltagandet i kommunalval har sjunkit från 72 procent 1992 till 56 vid valet 2000. Det är vanligt att skylla på medierna för att politiken blir så ytligt refererad i pressen. Det tänker jag akta mig för, men jag vill påminna om att det inte är bara de aktiva politikerna som bär ansvar för att samhället uppvisar respekt för de demokratiska instrumenten. Då samtliga medier har gått in för en "snuttifiering" av sakfrågorna och då alla politiker blir maximalt kritiskt granskade som personer kan det inte leda till annat än en likgiltighet bland medborgarna. Alla samhällspåverkare och -institutioner bär ett kollektivt ansvar för främjandet av demokratin.

I dagens debatt är det bra ifall vi kunde hålla isär begreppen deltagande och delaktighet. Invånaren deltar i den demokratiska processen vid val, men hon kan och förväntas vara delaktig också mellan valen. Medborgaren kan via sin delaktighet påverka samhället genom att delta i val eller inneha en förtroendepost. En stark delaktighet bland medborgarna leder till ett ökat deltagande. Det är dit vi vill komma.

Rouva puhemies! Yhteiskunnallisesta keskustelusta on usein syntynyt sellainen kuva, että tavoitteena on keksiä muita päätöksentekomuotoja kuin edustuksellinen demokratia. Tämä ei ole ainoastaan vaarallinen tie kuljettavaksi vaan suorastaan harhatie. Yhteiskunnallisen vaikuttamisen uudet muodot on alistettava edustukselliselle demokratialle. On syytä muistuttaa, että myös kansanäänestykset on alistettu edustukselliselle demokratialle.

Selonteko asettaa osallisuuden painopisteen ensisijaisesti kunnalliseen prosessiin. Tämä on oikea priorisointi. Paikalliset päätökset vaikuttavat kaikkein eniten elinympäristöömme. Osallisuuden lisäämiseksi asukkailla on oltava paremmin tietoa saatavilla. Tämän mahdollistamiseksi tarvitaan hallinnon suurempaa aktiivisuutta, jotta informaatiovirta ei vaimenisi. Kyse on kunnallisten päätösten ja valmistelujen laajemmasta julkaisemisesta ja markkinoimisesta sekä www-sivuilla että lehdistössä.

Samalla kuntien, kuntayhtymien ja valtion viranomaisten tulisi järjestää enemmän avoimia kokouksia ja kuulemisia, joissa asukkaat, joita asia koskee, voisivat saada äänensä kuuluviin jo valmisteluvaiheessa. Sekä hallituksen selonteko että mietintö korostavat sen merkitystä, että kunnat ja valtio kommunikoivat asukkaiden kanssa molemmilla kielillä. Tätä painottaa myös ruotsalainen eduskuntaryhmä.

Meidän pitäisi myös tarkastella luottamuselinten asettamista. Onko niiden kokoonpano aina järkevä? Päätösosallisuuden lisäämiseksi asianomaisten kuluttajien tulisi olla edustettuina kyseisissä luottamuselimissä. Tässä voitaisiin kopioida kouluissa tavallisesti käytettävä malli. On itsestäänselvää, että oppilaiden vanhemmilla tulee olla paikka koulujen johtokunnassa.

Enligt gällande kommunallagstiftning finns det inga hinder för att utveckla delaktigheten för invånarna. Till denna slutsats kom förvaltningsutskottet redan 2000. Många av de instrument som finns för delaktighet är rätt okända för allmänheten. Vem vet att man inte ens behöver vara 18 år för att lämna in till kommunen ett initiativ som fullmäktige eller en nämnd måste ta ställning till? Instrumentet fungerar inte alltid klanderfritt, men som påverkningskanal för medborgaren är initiativrätten i en klass för sig.

Kommunfullmäktige har också befogenhet att delegera beslutsmakten i stor utsträckning. Utskottet lyfter fram problemet med denna ansiktslöshet i beslutsfattandet, speciellt i de större städerna. En väljare utgår ifrån att varje fullmäktigemedlem har koll på vartenda litet ärende. Här ligger alltså en liten delaktighetsparadox; ju mer fullmäktige delegerar, desto svårare är det för väljaren att hitta rätt person att kontakta. Jag tror ändå att vi inte skall vara rädda för att sprida ut makten, men vi måste komma ihåg att fullmäktige inte kan delegera bort det slutliga ansvaret!

Ansiktslösheten blir ett problem också vid t.ex. kommunsammanslagningar i och med att avståndet mellan beslutsfattaren och invånaren då ökar. Kommunförbundets statistik bevisar detta; i mindre kommuner är man mera i kontakt med politiker och tjänstemän. Det bästa sättet att påverka är den direkta kontakten till den folkvalde. Aktiv kommunikation med fältet är rentav en förutsättning för att vi skall kunna sköta våra uppgifter som politiker.

En av de stora utmaningarna är att få de unga att i större grad intressera sig för samhällsfrågor och få dem att aktivera sig i frågorna. Det är kanske fel att säga att de unga inte är intresserade, men oftast fokuseras deras intresse på bara ett enda problem som de vill lösa. I jämförelse med de s.k. ensaksrörelserna blir de traditionella organisationerna lätt uppfattade som långsamma och stela. Förklaringen är enkel. De politiska grupperingarna har alla samhällsproblem att tampas med; problemen får inte lösas så att någon person eller sakfråga blir lidande. Detta helhetsansvar borde genomsyra också ensaksrörelserna.

Ungdomsparlamenten är en utomordentlig idé då det gäller att inkorporera de unga i det kommunala beslutsfattandet, förutsatt att det är fråga om just det — beslutsfattande. I en del kommuner har man gjort misstaget att göra ungdomsparlamenten till ett rådgivande organ. Ungdomarna kan inte tolka den signalen på annat sätt än att de etablerade politikerna inte har förtroende för de ungas förmåga att fatta beslut. Ungdomsparlamenten borde få reell makt och en egen budget. Vilka är bättre skaffade att sköta ungdomsärenden än de unga? Svenska riksdagsgruppen omfattar också utskottets förslag att äldreråd och handikappråd kunde bildas i större utsträckning.

I den norska kommunen Porsgrunn gick man in för en modell med ungdomsforum där varje klass utsåg sin egen ledamot. Den valda församlingen fick årligen ett ansvarsområde med en egen budget. Efter att projektet hållit på några år hade kommunens fullmäktige genomgått en radikal förändring; 8 av de totalt 49 fullmäktigeplatserna innehas av unga under 20 år. Samma modell används som förebild bl.a här i Helsingfors. Återstår att se vilka resultaten blir om några år.

Rouva puhemies! Edustuksellisen demokratian perusta rakentuu käytännössä puolueiden ehdokasasettelun varaan. Nyt kasvava sukupolvi vierastaa ajatusta puolueeseen liittymisestä. Vaikka kaikilla puolueilla on nuorisojärjestönsä, myös niillä on vaikeuksia saada kontaktia nuoriin. Ruotsalainen eduskuntaryhmä ehdottaakin, että poliittiset nuorisojärjestöt päästettäisiin kouluihin kertomaan toiminnastaan. Järjestöjen mahdollisuudet päästä kouluihin vaihtelevat kunta- ja koulukohtaisesti. Tämän vuoksi olisi laadittava kokonaissuunnitelma siitä, miten nuorisojärjestöt voisivat antaa panoksensa opetukseen. Ruotsissa tämä on nuorisojärjestöjen pääasiallinen tehtävä.

Valiokunta kiinnittää huomiota myös yhdistysten suureen määrään Suomessa. Valtiollisella tasolla kansalaisjärjestöjen kuuleminen on tullut yleisemmäksi. Tätä vuorovaikutusta yhdistysten ja esimerkiksi ministeriöiden välillä voitaisiin vahvistaa entisestään. Valtion on vaikea käydä vuoropuhelua jokaisen yksilön kanssa, mutta yhdistysten kautta monet yksilöt voivat vaikuttaa päättäjiin varhaisessa vaiheessa.

Fru talman! Både beslutsfattare och tjänstemän på alla nivåer har orsak att ta åt sig av rapporten. Vi kan alla bli bättre på att både ge och ta emot information. De många möjligheter som lagen tillåter har inte använts i tillräckligt stor utsträckning vare sig på kommunal eller statlig nivå. Flertalet av de goda idéer utskottet tagit fram borde aktivt stödas och följas upp.

Rauha-Maria Mertjärvi /vihr:

Arvoisa rouva puhemies! Vihreän eduskuntaryhmän mielestä suoran osallisuuden kehitystyölle on kuvaavaa se, että istuva hallitus on juuri nyt vaalilain uudistuksen yhteydessä päätynyt ratkaisuun, joka on omiaan heikentämään kansalaisten äänestysaktiivisuutta. Vaalipiiriuudistuksen hautaamisen myötä hallitus on paitsi poikennut omasta ohjelmastaan myös pettänyt eduskunnan. Eduskunta edellytti vuonna 1998 vastauksessaan uuteen hallitusmuotoon, että hallitus selvittää suhteellisuuden toteutumisessa eduskuntavaaleissa olevat ongelmat ja tarvittaessa valmistelee vaalilainsäädännön muutokset suhteellisuuden vahvistamiseksi.

Nykyisen järjestelmän mukaan pienissä vaalipiireissä äänikynnys nousee kohtuuttoman korkealle, esimerkiksi Etelä-Savossa 15 prosentin tasolle, kun vastaavasti Uudellamaalla kynnys on 3 prosentin kieppeillä. Äänikynnyksen vaihtelun vuoksi äänestäjien asema eri puolilla maata on huomattavan erilainen, ja tämä eriarvoisuus tulee vain kasvamaan muuttoliikkeen myötä, ennen kuin meillä on seuraavan kerran tilaisuus korjata vaalilainsäädäntöä. Todennäköisesti meillä on demokratian periaatteiden mukainen vaalipiirijako vasta vuoden 2011 vaaleissa. Tuntuu siltä, että taustalla on suurten vallassa olevien puolueiden halu säilyttää asemansa. Päätös haudata vaalipiiriuudistus on joka tapauksessa häpeäksi hallitukselle, joka juhlapuheissaan ja myös tänään käsittelyssä olevassa selonteossa kantaa huolta demokraattisen järjestelmän legitimiteetistä.

Arvoisa puhemies! Valtioneuvoston selonteko kansalaisten suoran osallistumisen kehittymisestä toteaa, että päättäjien, virkamiesten ja kansalaisten vuoropuhelu on vielä kehityksensä alkuvaiheessa. Valtiovarainministeriön teettämän tutkimuksen mukaan kansalaisten ja kansalaisjärjestöjen osallisuus yhteiskuntapolitiikan valmistelussa toteutuu Suomessa heikosti. Kansalaisia ei siis vieläkään aina kuulla päätöksenteossa, ja monesti silloinkin kun kuullaan, ei kuunnella. Esimerkiksi asukaskuulemisia saatetaan edelleen järjestää niin, että paikalla ei ole yhtään päätöksentekijää — virkamiehet vain kirjaavat ylös mielipiteet, ja näin lain kirjain tulee täytettyä, mutta ei sen henki.

Toisaalta kansalaisten suora osallistuminen on aivan viime aikoinakin pystynyt näyttämään voimansa. Itse olen ollut kuluneen vuoden aikana läheltä seuraamassa kahta maankäyttöön liittyvää päätöksentekoprosessia, joissa kuntaan ollaan suunnittelemassa maankäyttö- ja rakennuslain hengen vastaisesti kuntalaisilta salaa lentokenttää. Kummassakin tapauksessa tieto suunnitelmista pääsi vahingossa vuotamaan julkisuuteen, ja kummassakin kunnassa asia nostatti voimakkaan vastustavan kansalaisliikkeen. Toisessa kunnassa prosessi johti siihen, että valtuusto hylkäsi yksimielisesti lentokenttäsuunnitelmat, ja toisessa prosessi on vielä kesken. Jos kummassakin kunnassa olisi noudatettu avoimuuden periaatetta, olisi kuntalaismielipide voitu ottaa jo alusta asti huomioon ilman, että kunta ehtii virkamiesten kautta sitoutua hankkeeseen ja hukkaan menevään valmistelutyöhön laitetaan sekä aikaa että rahaa.

Tuoreen kuntatutkimuksen mukaan yhä useampi haluaa vaikuttaa oman kotikuntansa asioihin. Erilaisiin adresseihin on helppo saada nimiä ja mielenilmaustempauksiin väkeä, mikäli asia koetaan tärkeäksi. Kansalaisaktiivisuus näyttäisi siis olevan viriämässä. Toisaalta, kun tutkimuksessa kysyttiin ihmisten uskoa heidän kykyynsä vaikuttaa päätöksentekoon, näytti tämä usko olevan laskussa. Ihmisillä on siis halua vaikuttaa mutta ei uskoa vaikutusmahdollisuuksiin. Tämän uskon palauttaminen on tärkeää.

Kuntaliiton tekemän selvityksen mukaan alle 50 000 asukkaan kunnissa uuteen maankäyttö- ja rakennuslakiin sisällytetty kuulemismenettely on lisännyt asukkaiden luottamusta päätöksentekoon. Sen sijaan tätä suuremmissa kunnissa asukkaiden kuuleminen ei ole tuottanut yhtä hyvää tulosta. Ilmiötä selittävänä tekijänä saattaa olla se, että kasvavissa kunnissa on paljon vasta kuntaan muuttaneita, jotka eivät ole vielä ehtineet riittävästi juurtua ollakseen aktiivisia oman kuntansa asioissa. Avoin vuoropuhelu, jossa virkamiesten lisäksi on läsnä myös poliittisia päättäjiä, näyttäisi edistävän parhaiten kuntalaisten kiinnostusta yhteisten asioiden hoitoon ja lisäävään heidän tyytyväisyyttään päätöksentekoon. Tällaiset avoimet prosessit ovat myös omiaan juurruttamaan ihmisiä paikkakunnalle.

Arvoisa puhemies! Kansalaisten suora osallistuminen on minulle aiheena tuttu ja mieleinen. Oma osallistumiseni politiikkaan tapahtui pitkään sitoutumattomasta kansalaisliikkeestä käsin. Liittyminen vihreään liittoon oli luonteva jatko, sillä myös vihreän liiton juuret ovat vahvasti kansalaisliikkeissä. Puolueeksi tai rekisteröityneeksi yhdistykseksi organisoituminen onkin suomalaisessa korporatistisessa yhteiskunnassa lähes välttämätöntä, mikäli oikeasti haluaa saada ajamiaan asioita läpi. Se on usein myös edellytys vakavasti otetuksi tulemiselle.

Toisaalta järjestäytyminenkään ei takaa todellista kuulluksi tulemista vaan yhdistyksen on vielä onnistuttava saavuttamaan sellainen asema, jossa se otetaan vakavasti ja jossa sen asiantuntemusta kuullaan ja hyödynnetään päätöksenteossa. Tämän aseman saavuttaminen eli tietynlainen julkisen vallan taholta tuleva hyväksyntä ei voi kuitenkaan olla osallistumisoikeuden edellytys. Sekä valmistelu- että päätöksentekovaltaa käyttävien on opittava sietämään kritiikkiä ja erilaisia mielipiteitä ja osallistuttava avoimeen vuoropuheluun.

Vaikka ihmisten aktiivisuus ja kiinnostus näyttää olevan lisääntymässä, on tälle ajalle tyypillistä, että kansalaisten aktiivisuus ei enää kanavoidu perinteisen poliittisen toimintakentän kautta. Erityisesti nuorille suora osallistuminen ja nettidemokratia on luontevampi osallistumisen muoto kuin pelkkä äänestäminen. Näyttää siltä, että ihmiset aktivoituvat yhä useammin yhden, omaa elämää läheisesti koskettavan asian kohdalla. Tämä on tietysti haaste poliittiselle järjestelmälle.

Hallintovaliokunta toteaa mietinnössään tiivistäen samalla selonteon ydinkysymyksen: "Kansanvaltaan kuuluu keskeisimpien edustuksellisten elinten vaaleissa tapahtuvan valinnan ohella yksilön oikeus laajemminkin osallistua ja vaikuttaa yhteiskunnan ja elinympäristön kehittämiseen. - - edustuksellinen demokratia ja kansalaisten suorat osallistumismuodot muodostavat yhdessä toimivan demokratian kokonaisuuden." Vihreä eduskuntaryhmä haluaa korostaa, että kansalaisten suora osallistuminen päätöksentekoon ei ole edustuksellisen demokratian vastaista vaan elävän ja toimivan demokratian edellytys.

Joku saattaa yhä ajatella kansalaisten suoran osallistumisen ainoastaan hidastavan ja hankaloittavan päätöksentekoa ja hallintoa. Näin ajatteleville haluamme nyt kuitenkin muistuttaa, että demokratiassa asioiden eteenpäinvieminen saattaa olla hidasta ja hankalaa verrattuna esimerkiksi diktatuurin suoraviivaiseen ja niin sanotusti tehokkaaseen tapaan hoitaa asioita. Mutta hitaasti ja hankalasti toimivassa demokratiassa on kuitenkin arvokkaat ja tärkeät puolensa, ja se on kannatettava.

Suoralle kansalaistoiminnalle on tyypillistä kuitenkin se, että siihen ryhtyvät ihmiset ovat yleensä sellaisia, joilla on rohkeutta, jotka ovat aktiivisia ja haluavat vaikuttaa. Syrjäytyneet ja huono-osaiset jäävät suoran osallistumisen ulkopuolelle. Onkin tärkeää huomata, että suoran osallistumisen kautta kuuluu vain vahvojen ääni. Jotta myös ei-aktiivisten ihmisten ääni saadaan kuuluviin, on mietittävä keinoja sen kuulluksi tulemiselle. Näissä asioissa on osallisuusprojektien kautta tehty hyvää työtä.

Tasa-arvoisten vaikutusmahdollisuuksien takaamiseksi olisi kaikille kansalaisille taattava pääsy Internet-maailmaan. Yhdymme selonteon esitykseen siitä, että mahdollisuus saada maahamme koko valtakunnan kattava ja kaikkien sosiaaliryhmien käytettävissä oleva sähköisen viestinnän verkko on selvitettävä viipymättä. Teknisten puitteiden lisäksi tulisi järjestää riittävää Internet-käyttökoulutusta, josta hyviä kokemuksia löytyy selonteossa osallisuusprojekteista ja esimerkiksi Kolin tietotupien toteutuksesta. Internetin käyttö on kansalaistaito ja Internet väline, joka voi tarjota kansalaisille samat osallistumismahdollisuudet kautta maan. Mutta tämän asian toteutuminen vaatii valtiovallan panostusta.

Selonteossa esitetään, että opetusministeriö valmistelisi ohjelman, jonka avulla kansalaisten valmentaminen yhteiskunnallisen osallistumisen edellyttämiin valmiuksiin voitaisiin saattaa koulujen opetusohjelmiin, ja vihreä eduskuntaryhmä kannattaa tätä esitystä lämpimästi.

Nykylainsäädäntömme paitsi antaa mahdollisuuksia suoran osallistumisen toteutumiselle myös kannustaa siihen. Ehkä kyseessä on jonkinlainen kulttuurin viive, kun kaikissa kunnissa ei vielä ole päästy tähän. Se näkyy myös meillä kansainvälisessä vertailussa. Olemme kansanäänestyksessä aikamoinen takapajula. Vihreä eduskuntaryhmä kiinnittää huomiota kansanäänestysten käytön lisäämiseen ja niiden painoarvon nostamiseen säätämällä niiden sitovuudesta.

Kari Kärkkäinen /kd:

Arvoisa rouva puhemies! Paavo Lipposen hallitusohjelmassa tavoitteeksi asetettiin kansalaisten vaikutusmahdollisuuksien lisääminen, syrjäytymisen ehkäiseminen ja hallinnon julkisuuden ja avoimuuden lisääminen. Nämä ovat tärkeitä tavoitteita. Tänään on hyvä arvioida, kuinka hyvin hallitus on tässä pyrkimyksessään onnistunut.

Suomalainen edustuksellinen demokratia on parhaimmillaan kunnallishallinnossa. Joka neljäs vuosi valittavat kuntien luottamushenkilöt ovat merkittävä osallisuusryhmä. Näin on siitä huolimatta, että kuntavaalien äänestysaktiivisuus ja vaaliehdokkaiden määrä ovat viime vuosikymmeninä olleet selvästi laskussa. Vuoden 2000 kuntavaaleissahan äänioikeuttaan käytti vain 56 prosenttia äänioikeutetuista. Työttömyydellä on nähty olevan selvästi merkitystä äänestysaktiivisuuden laskulle.

Vain pieni osa kansalaisistamme osallistuu aktiivisesti kunnallishallintoon. Kymmenen viime vuoden aikana toteutettu raju luottamushenkilömäärän supistaminen on osasyy kiinnostuksen hiipumiseen kunnallispolitiikkaa kohtaan. Ei voi olla parempaa kosketuspintaa kuin omakohtainen kokemus kunnallisen luottamustehtävän hoidosta.

Osallisuusmahdollisuuksia täydentävät kuntalain säännökset muun muassa kunnan asukkaan aloiteoikeudesta, tiedottamisesta ja kunnallisesta kansanäänestyksestä. Kunnallisen osallisuuden paikkoja ovat myös vammais-, vanhus- ja nuorisovaltuustot sekä erilaiset vanhempainyhdistykset ja asuinalueyhdistykset.

Osallisuushankkeissa on erinomaisia toimintamalleja lasten ja nuorten osallisuuden edistämiseen. Valitettavasti nuorisovaltuustot ja parlamentit antavat vain harvoille nuorille osallistumisen kokemuksen. Kristillisdemokraattinen eduskuntaryhmä katsoo, että nuorisovaltuustoille ja -parlamenteille on syytä antaa aiempaa suurempi rooli nuoria koskevassa päätöksenteossa. Tämä samainen mainitaan myös hallintovaliokunnan mietinnössä.

Tutkimustulokset kunnallisesta tiedottamisesta antavat viitteitä siitä, että tiedottamisen merkitystä tulee korostaa edelleenkin kunnissa. Taikasana ei ole yksistään tietoverkot ja Internet. Toki niillä voidaan lisätä nuorempien sukupolvien osallisuutta.

Pitäjälehdet, talousaluelehdet ja maakuntalehdet ovat ne välineet, joiden kautta osallisuus kunnan asioihin hahmottuu peruskuntalaisille. Niissä selostetaan päätöksiä, päätöksien taustaa ja käydään läpi jälkipuintia yleisönosastossa mutta parhaimmillaan myös kerrotaan vireillä olevista asioista. Tässä kohtaa kristillisdemokraattinen eduskuntaryhmä nostaa hattua näiden lehtien rivitoimittajille ja avustajille. He tekevät arvokasta työtä sananvapauden ja osallisuuden puolesta syrjäytymistä vastaan.

Kristillisdemokraattinen eduskuntaryhmä kannattaa selonteon ehdotuksia kuntalain osallistumissäännöksien tarkistamiseksi. Kuntalaisaloitteiden ja -palautteiden parempi ja nopeampi huomiointi on paikallaan. Osallisuuteen valmentava koulutus päättäjille ja viranhaltijoille on erityisen tärkeää. Eduskuntaryhmämme yhtyy hallintovaliokunnan ajatukseen, että Osallisuushankkeen jatkoksi tarvitaan keskeisten toimijoiden yhteistyöhön perustuva hanke, jossa paneudutaan edustuksellisen järjestelmän vetovoimaisuuden lisäämiseen. Hanke tulee käynnistää ripeästi, jotta sen kokemukset voidaan hyödyntää jo seuraavalla kunnallisvaalikaudella 2005—2008.

Arvoisa puhemies! Kansalais- ja sidosryhmien kuuleminen valtionhallinnossa on perinteisesti tapahtunut lausunto- ja kuulemismenettelyssä. Valtiovarainministeriön selvityksen mukaan hallinnon edustajat näkevät nykyisin käytössä olevat osallistumiskeinot voittopuolisesti kansalaisjärjestöjen edustajia myönteisemmin. Valtiovarainministeriön teettämä kansainvälinen vertailu osoitti, että kansalaisten ja kansalaisjärjestöjen osallisuus yhteiskuntapolitiikan valmistelussa toteutuu Suomessa heikosti. Selvityksen tekijät korostivat, että vaikka kansalaisten luottamus hallintoon on vielä monilla osa-alueilla hyvä, se on kaikkialla laskussa.

Nämä tulokset saavat kysymään, miten Suomen jäsenyys Euroopan unionissa on vaikuttanut ihmisten osallistumismahdollisuuksiin. Koetaanko EU byrokraattiseksi, lonkeromaiseksi hirviöksi, jossa asioihin vaikuttaminen on entistä vaikeampaa? Byrokraattiset työskentelytavat ja byrokraattinen kieli ovat monelle liikaa.

Ryhmämme on kiinnittänyt huomiota vaalijärjestelmän kehittämiseen. Vaalipiireittäin suuresti vaihteleva äänikynnys on eräs osallisuutta vääristävä epäkohta. Uudellamaalla annettu ääni on moninkertaisesti vaikuttavampi kuin Etelä-Savossa annettava ääni. Tähän kristillisdemokraattinen eduskuntaryhmä haluaa muutosta. Tältäkään osin hallitus ei ole pystynyt toteuttamaan ohjelmaansa ja tavoitteitansa.

Parhaimmillaan uusi tietotekniikka merkitsee arkipäivän demokratian lisääntymistä. Nykyisin kaikilla ei ole yhtäläisiä mahdollisuuksia tietotekniikan hyödyntämiseen. Jos tietoyhteiskunta ei ole kaikkien kansalaisten ulottuvilla, se johtaa ihmisten eriarvoistumiseen ja syrjäytymiseen. Kd-ryhmä yhtyy hallintovaliokunnan mietintöön valtion erityisestä vastuusta huolehtia siitä, että koko maassa on turvattu tehokkaat ja kohtuuhintaiset tietoliikenneyhteydet.

Myös meillä kansanedustajilla on suuri vastuu siitä, mitä me kansalaisille ennen vaaleja lupaamme ja miten näiden lupausten mukaan tässä talossa toimimme. Viime vaalien alla moni palkankorotuksia ääneen vastustanut äänesti kuitenkin salissa niiden puolesta. Eläkeläispaneeleissa sairausvakuutusmaksujen alentamisen ja kansaneläkkeen pohjaosan puolesta puhunut on toiminut täysin päinvastaisesti tässä salissa. Näillä ratkaisuilla vain kiihdytetään osallisuuden heikkenemistä. Kristillisdemokraattinen eduskuntaryhmä toivoo, että valtakunnallinen media paneutuisi myös kolmen suuren puolueen ulkopuolisiin poliittisiin virtauksiin ja ehdotuksiin.

Sisäministeriö on toteuttanut vuosina 98—2002 valtakunnallista Osallisuushanketta ja sen paikallishankkeita. Mukana on 53 kuntaa, joissa toteutetaan 67 projektia valtionavun tukemina. Näiden hankkeiden myötä kylä- ja kaupunginosatoiminta on virkistynyt ja vapaaehtoisjärjestöjen toiminta on aktivoitunut. Tämä on erittäin kiitettävä kehityssuunta. Kristillisdemokraattinen eduskuntaryhmä kiinnittää huomiota muun muassa Kempeleen kunnan asioiden hoitoon tiimityöskentelynä. Kunnan 35 valtuutettua työskentelee viidessä tiimissä, jotka on muodostettu kunnan keskeisille kehittämisalueille.

Toinen huomiomme kiinnittyy lasten ja nuorten osallisuuden lisäämiseen muun muassa nuorisovaltuustoissa ja pikkuparlamenteissa. Koulut ovat erityisen tärkeässä asemassa kehitettäessä niin sanottua osallisuustoimintaa, koska oppilaitokset tavoittavat parhaiten kaikki kunnan lapset ja nuoret. Yhteisten pelisääntöjen ja tavoitteiden oppiminen ja kehittäminen on lähentänyt lapsia ja nuoria kuntien päättäjiin.

Valtioneuvoston selonteko toteaa loistavasti, että demokratian tulevaisuuden ydinkysymys on lasten ja nuorten kansalaisiksi kasvaminen. Tässä vastuu on sekä kodilla että koko yhteiskunnalla. Selonteko jatkaa, että koululla on keskeinen asema yhteisöllisyyteen ja osallisuuteen kasvattamisessa.

Vuonna 2001 tehdyn kansainvälisen tutkimuksen mukaan Suomen peruskoulun päättäneillä on tutkimukseen osallistuneista 28 maasta toiseksi parhaat yhteiskunnalliset perustiedot ja valmiudet. Kuitenkin suomalaisten nuorten kiinnostus politiikkaan ja sosiaalista vastuuta korostavaan kansalaistoimintaan oli samaisen kyselyn mukaan vähäisintä. Tämän vuoksi tarvitaan kouluyhteisön toimintatapojen muutosta herättämään yhteiskunnallista ja poliittista innostusta ja kiinnostusta.

Kristillisdemokraattien Futura-ryhmä listasi Euroopassa ja Suomessa liikkuvia ajan ilmiöitä, jotka eivät tue osallisuutta globaalissa maailmassa vaan pikemminkin ovat luomassa eriarvoisuuden kasvua ja syrjäytymisen lisääntymistä. Esille nousivat muun muassa yksilökeskeisyys, itsekeskeisyys, materialistinen menestyskulttuuri, rahariippuvuus, rauhattomuus ja ihmisten välisen yhteyden pinnallistuminen. Puolueemme katsoo, että tämän suuntaiselle kehitykselle ei tule antaa periksi.

Kristillisdemokraattinen eduskuntaryhmä näkee, että kansalaisuus, kuntalaisuus, ryhmään kuuluminen ja siinä vaikuttaminen eli lyhyesti kaikki osallisuus lähtee perheestä. Perhe on siis yhteiskunnan peili. Mitä paremmin perhe voi, sitä paremmin yhteiskunta voi. Perhe ulottuu yli sukupolvien ja kantaa myös yksinhuoltajia ja yksin eläviä. Jokaisella on oikeus perheeseen.

Arvoisa puhemies! Osallisuuden heikentymisessä yhteiskunnassa on kyse todellisen syvän ja hyvän yhteyden puuttumisesta yksilöiden elämässä, mikä aiheuttaa suurimman osan myös muista yhteiskunnassamme esiintyvistä ongelmista. Siksi perheeseen panostaminen kannattaa aina, silloinkin kun osallisuutta halutaan lisätä yhteiskunnassa.

Raimo  Vistbacka  /ps:

Arvoisa puhemies! Hallituksen selontekoa kansalaisten suoran osallistumisen kehittymisestä arvosteltiin lähetekeskustelussa vain ongelmat toteavaksi ja hampaattomaksi, mutta jostakin syystä näyttää siltä, ettei selonteon palautekeskustelukaan näytä edustajia oikein paljon kiinnostavan.

Selonteko keskittyi pitkälti kunnalliseen toimintaan ja osallistumiseen ja jätti vähemmälle huomiolle valtakunnan tasolla ja EU:n alueella tapahtuvan osallistumisen yhteisten asioiden hoitamiseen ja julkisen vallan ratkaisuihin vaikuttamiseen. Perustellusti myös hallintovaliokunta huomauttaa samasta asiasta, onhan kansalaisten kiinnostus politiikkaan ja sitä kautta vaikuttamiseen ollut jo pitkään jyrkässä ja kiihtyvässä laskussa. Kansalaisten passivoituminen näkyy kaikissa vaaleissa lukuun ottamatta presidentinvaaleja, ja synkimmältä näyttävät puhtaasti kotimaisista vaaleista kunnallisvaalit, joissa viime kerralla painuttiin jo alle 60 prosentin äänestysvilkkauden. Eurovaalit ovatkin sitten jo oma lukunsa, mutta kansalaisten välinpitämättömyyden ymmärtää siinä yhteydessä paremmin, onhan kyse useimmille suomalaisille tuiki vieraasta ja tuntemattomasta asiasta ja vaikuttaminen on europarlamenttitasolla varsin näennäistä.

Valitettavasti vierauden ja kuulumattomuuden tunne on lisääntyvässä määrin levinnyt myös suomalaiseen kotimaan politiikkaan ja siihen suhtautumiseenkin. Äänestämättä jättämistä on alettu varsinkin nuorten keskuudessa pitää parhaana yhteiskunnallisen vaikuttamisen kanavana, protestina päättäjiä ja koko poliittista koneistoa vastaan. Vaikka nuorten yhteiskunnalliset perustiedot ja valmiudet ovat tutkimusten mukaan kansainvälistä huipputasoa, kiinnostusta politiikkaan ja kansalaistoimintaan on vähiten. On siirrytty protestiäänestämisestä protestinukkumiseen. Useiden muiden maiden kaltaista äkillistä protestiäänestämistä vastalauseena sementoituneille puolueasetelmille ei ole Suomessa vielä esiintynyt. Lieneekö maamme sitten ollut edelläkävijä vuosina 1970 ja 1983 vaalien äänestyskäyttäytymisessä?

Tilanne onkin varmasti valtakunnanpolitiikan tasolla se, että on olemassa kaksi vaihtoehtoa: kansalaisten passivoituminen ja äänestysprosentin jatkuva aleneminen tai protesti valtaa pitäville ja lukkiutuneille valta-asetelmille jonkin protestipuolueeksi koetun puolueen kautta. Tuhannen taalan kysymys kuuluukin: Kumpi vaihtoehto on demokratian kehittymiselle parempi, hiljainen vaikeneminen vai havahduttava kantaa ottaminen?

Arvoisa puhemies! Kunnallisella tasolla kansalaisten osallistuminen yhteisten asioiden hoitoon on mutkattomampaa ja helpompaa kuin valtakunnan politiikassa, lukuun ottamatta muutamia suurimpia kaupunkeja. Muuttoliike synnyttää juurettomuutta ja kuulumattomuuden tunnetta ja aiheuttaa myös äänestysaktiivisuuden alenemista muuttovoittoalueilla. Välitöntä vaikuttamista voi tehdä kyläkaupan portailla tai kalareissulla puhumalla valtuutetulle suoraan, missä mättää meidän kunnassa. Jos vastakaikua ei synny, saattaa seuraavissa kunnallisvaaleissa syntyä uusia kuntalaisten listoja puolueiden ulkopuolelle, mistä onkin lukuisia esimerkkejä olemassa. Tämä on tervettä ja puolueiden kunnalliset piiritason toimijat herättävää toimintaa.

Valitettavasti valtakunnan tasolla vastaavanlainen aktiivisuus on olennaisesti vaikeampaa ja yritettiinpä se kaavaillulla uudella vaalilailla jopa lopullisesti estääkin kieltämällä vaaliliitot kokonaan. Onneksi demokratia sai ainakin hetkellisen torjuntavoiton suurten puolueiden vallanhimosta ja meillä on vielä mahdollisuus miettiä aidosti kansalaisten kannalta demokraattisinta ja osallisuusintoa lisäävää ratkaisua eduskuntavaaleihimme.

Valiokunta on mietinnössään kiitettävästi pohdiskellut edustuksellisen järjestelmän haasteita varsinkin kuntatasolla. Monia ongelmia on löydetty, mutta varsin vähän ratkaisuja on esitetty. On ilahduttavaa, että myös valiokunta korostaa kunnallislain velvoitetta selvittää kuntalaisten mielipiteitä mahdollisimman laajasti ennen päätöksentekoa sekä myös tiedottaa asioista tehokkaasti.

Edellä olevan tietäen en voikaan olla ihmettelemättä valiokunnan kantaa siitä, ettei kuntalakiin kohdistukaan muutospaineita sen 27 ja 28 §:n osalta. Näiden muutostenhan olisi tarkoitus lisätä juuri kunnan velvollisuutta huolehtia asukkaiden osallistumisesta ja vaikuttamisesta kunnan toimintaan ja nostaa kuntalaisten aloitteiden painoarvoa. Ongelmahan on tällä hetkellä monissa kunnissa se, etteivät aloitteet saa asianmukaista arviointia eivätkä tekijät saa riittävää palautetta hallinnolta. Perussuomalaisten mielestä muutoksella olisi kiire, mikäli haluamme saada käänteen parempaan aikaiseksi kunnallisessa osallistumisessa ja osallisuudessa.

Arvoisa puhemies! Lopuksi lyhyesti niin kutsutusta suorasta osallistumisesta ja vaikuttamisesta. Tulevaisuuden haavekuvana kansalaisdemokratian kannalta voitaisiin pitää sitä, että ainakin kuntatasolla merkittävistä asioista kysyttäisiin kansalaisilta reaaliaikaisesti esimerkiksi netissä mielipidettä ja saapuneen palautteen pohjalta valtuusto ratkaisisi asian. Tämä olisi mahdollista silloin, kun koko maassa olisi hyvin toimivat, tehokkaat ja kohtuuhintaiset tietoliikenneyhteydet. Ruotsissa siihen pyritään yhteiskunnan toimesta, mutta Suomessa yhteiskunnan määräysvallassa oleva yritys tuhlaa rahat kansalaisten verkottamisen sijaan Saksan umtsiin eli itäisen Saksan rappioratojen uudistamiseen ja ikään kuin tyhmään sponsorointiin.

Kansalaisten osallistuminen ja vaikuttaminen ovat kuntatasolla löytäneet monia hyviä ja toimivia kanavia kuten kylä- ja asukasyhdistykset ja toimikunnat, joissa ja joiden kautta viesti päättäjille kuuluu yksittäistä ihmistä paremmin. Niiden avulla on saatu alulle ja aikaan ja myöskin nimenomaan alulle monia kuntalaisten kannalta tärkeitä hankkeita, joihin kuntien päättäjillä ei ole ollut riittävää kiinnostusta. Tätä aktiivisuutta tulisi tukea nykyistä enemmän. Sitä kautta saattaisi löytyä myös apua kunnallisen edustuksellisen demokratiankin vähäverisyyteen.

Suomen poliittisille päättäjille näyttää olevan yksi takuuvarma punainen vaate, ja se on puhe kansanäänestyksistä. Vaikka presidentinvaaleissa on todistettu, että kun kansalaiset saavat suoraan sanoa mielipiteensä, äänestysprosentti nousee vanhojen hyvien aikojen tasolle, ei suoraa kannanottomahdollisuutta haluta antaa kansalaisten käyttöön kuin muutamassa kuntaliitosasiassa. Selittelyjä löytyy monia, ja niistä yleisin on kalleus. Totuus on kuitenkin toinen. Suuret poliittiset ja vakiovaltaa käyttävät puolueet pelkäävät antaa kansalaisille mahdollisuuden ilmaista suoraan tahtonsa. Se voisi olla väärä aivan kuin Irlannin ensimmäisessä Nizzan sopimusta koskeneessa kansanäänestyksessä. Siksi on parempi väittää kansaa liian tyhmäksi päättämään tai edes neuvomaan hallitusta, eduskuntaa tai kunnanvaltuustoa tärkeissä ratkaisuissa. Kabineteissa tiedetään asiat paljon paremmin, niinhän se on tiedetty, eikö niin, ministeri Korhonen?

Perussuomalaisten mielestä kansanäänestys on merkittävä keino lisätä kansalaisdemokratiaa. Varsinkin kuntatasolla sen käyttöä tulee lisätä ja tukea. Sen käyttö lisäisi kiinnostusta yhteiskunnallisiin asioihin ja päätöksentekoon ja tukisi myös edustuksellista demokratiaa eikä, kuten pelätään, nakertaisi sitä.

Alue- ja kuntaministeri Martti Korhonen

Arvoisa rouva puhemies! Ensinnäkin haluan kiittää ryhmien puheenvuorojen pitäjiä. Ryhmäpuheenvuorot olivat hyviä, rakentavia ja eteenpäin katsovia. Ennen kaikkea haluan kiittää myös hallintovaliokuntaa erittäin hyvin tehdystä mietinnöstä ja työstä.

Ed. Vistbackalle pitää sanoa heti alkuun, että sisäasiainministeriöhän tässä on erinomaisen hyvin ollut toimijana yhdessä valtiovarainministeriön kanssa koko Osallisuushankkeessa, joten tuo väittämä ei ainakaan meihin kohdistettuna nyt ihan varmaan ehkä kaikista perustelluin ollut, mutta sepä siitä.

Jos mietinnöstä sen verran, niin voi sanoa, että valiokunnan kannanotothan vastaavat pääosiltaan sitä, mitä hallitus esitti asiasta myös oman selontekonsa puitteissa. Haluaisin käsitellä tässä erityisesti joitakin asioita, jotka poikkeavat selonteosta ja jotka painottuvat ehkä vähän eri lailla.

Selontekoon yhtyen valiokunta korostaa hyvin voimakkaasti tämän toimivan demokratian kokonaisuutta, aivan oikein, niin kuin onkin, ja tuo esille hyvin perustellusti sen lähtökohdan, että nykymuotoinen kansanvaltainen hallinto- ja toimintajärjestelmä perustuu nimenomaan edustukselliseen demokratiaan ja että edustuksellinen demokratia ja kansalaisten suoran osallistumisen muodot muodostavat yhdessä toimivan demokratian kokonaisuuden, joka on tietenkin se iso kokonaisuus.

Jos asiaa tarkastelee tästä lähtökohdasta, niin siitä seuraa kaksi päätelmää. Ensiksikin valiokunta katsoo, että Osallisuushankkeen jatkoksi tarvitaan hanke, jossa paneudutaan erityisesti edustuksellisen järjestelmän vetovoimaisuuden lisäämiseen ja sen toimintamuotojen ja edellytysten kehittämiseen. Tämä ei varmaan aivan pieni haaste olekaan, mutta ehdotus on todella mielenkiintoinen ja se on myös hyvin perusteltu. Toiseksi valiokunta pitää myös tärkeänä, että suoran osallistumisen muotojen soveltamista tehostavien vuorovaikutusjärjestelmien, kulttuuristen ja henkilökohtaisten valmiuksien ja teknisen välineistön edistäminen on jatkuva prosessi, joka ei pääty selonteon käsittelyyn. Näinhän se on. Näissä hallinnon kehittämishankkeissa kaikilta osin pitäisi oppia ajattelemaan jo pikkuhiljaa, että hallinnon kehittäminen ei ole projekti, vaan se on prosessi, jonka pitää koko ajan mennä eteenpäin.

Hallintovaliokunta on myös päätynyt sille kannalle, että kuntalain säännökset luovat väljät ja joustavat edellytykset asukkaiden suoralle osallistumiselle ja vaikuttamiselle. Hallituksen antama selonteko lähti tästä samasta itse asiassa yleiskäsityksestä, mutta siinä ehdotettiin silti harkittavaksi tai selvitettäväksi muutamien säännöksien tarkistamista. Selonteon ja valiokunnan mietinnön välinen käsitysero ei kuitenkaan ole sellainen, etteikö sen vuoksi voisi yhtyä valiokunnan johtopäätöksiin. Kuntalain säännökset, niin kuin tässä on moneen kertaan kuultu, antavat, jos niitä käytetään nimenomaan täysimääräisesti, riittävän tuen osallisuuden kehittämiselle, ja kuntalakiin ei näin ollen liity kovin erityisiä muutostarpeita. Selonteossa esille nostettuihin säädöksiin ja tarkistamismahdollisuuksiin voidaan palata, kunhan asiasta on enemmän kokemuksia ja kun lakia on tarpeen tarkistella laajemminkin. Eli tähän voitaneen myöhemmin aivan hyvin tarpeen tullen palata.

Valiokunta on toisaalta todennut, että valtuustot eivät ole riittävän laajasti huolehtineet kuntalaisten kuntalain 4 luvun mukaisten osallistumismahdollisuuksien lisäämisestä. Tämänhän varmaan jokainen, joka on seurannut tuota reaalielämää käytännössä, voi allekirjoittaa. Näinhän se on tapahtunut. Mutta haluan itse asiassa korostetusti nostaa esille nimenomaan sen, että valtuustot eivät ole huolehtineet siitä. Se vastuu pitää panna sinne, minne se vastuu kuuluu, ja valtuustoilla on tässä asiassa nimenomaan kokonaisvastuu, ja kunnan johtamisjärjestelmän kehittäminen edellyttää kokonaisuuksien tarkastelua laajemmassa näkökulmassa. Valtuustojen on osallisuuden suhteen tiedostettava ja korostettava aikaisempaa runsaammin ja selkeämmin se strateginen roolinsa kuntien päätöksentekojärjestelmässä, joka niillä on.

Vaikka kuntalakia nyt ei muutettaisikaan, se ei suinkaan tarkoita sitä, että kuntalain 4 luku pitäisi jatkossa sitten unohtaa. Päinvastoin, sen sisältö tarjoaa yhä runsaita haasteita myös tämän ajan kunnanhallinnolle ja ennen kaikkea tulevaisuuden hallinnolle, jos se aikoo vastata niihin haasteisiin, mitä ajassa on.

Meillä on tämä paljon puhuttu kansainvälinen integroituminen, viimeaikainen ylikunnallisen ja seudullisen yhteistyön lisääminen sekä myös palvelutuotannon yksityistäminen ja rationalisointipyrkimykset, jotka monimutkaistavat selvästi ja entisestään kunnallisen päätöksenteon kenttää, ja ne voivat siirtää kunnallista päätöksentekoa yhä enemmän välillisesti valittuihin kuntien yhteistyöelimiin, mikä on myös tässä reaalielämässä yhä voimakkaammin ja yhä nopeammin tullut kuntien päätöksenteon oheen.

Valiokunta on aiheellisesti kiinnittänyt huomiota siihen, etteivät luottamustoimet ole nykyisenä kiireisenä aikana hirveän suosittuja. Niistä ei kovin iso joukko enää kilpaile. Tehtävät vievät runsaasti aikaa ja ne ovat myös erittäin vaativia. Ajatellen monenlaisia vaatimuksia ja paineita, jotka kohdistuvat luottamushenkilöön, luottamushenkilöiden valmentava koulutus helpottaa osallisuusperiaatteisiin sitoutumista ja luo vuorovaikutussuhteita ja -taitoja kansalaisten suuntaan. Koulutuksen kautta tapahtuva ennakkoluuloton asenteiden tarkistaminen ja muiden kuntien kokemusten soveltaminen tulevat olemaan tärkeitä apuvälineitä tulevaisuuden kehitystyön kohteina.

Osallisuushanke kaiken kaikkiaan on nostanut esiin erittäin paljon hyvää. Siitä annetaan kyllä selvästi tunnustus. Ehdotusten vähäisyys sitten, kun sitä arvosteltiin, hyvin pitkälle johtuu osin siitä, että kunnallisen osallistumisen tehostaminen ei, kuten sanottu, juuri kaipaa lainsäädännön uudistuksia. Osallisuushankkeesta saadut kokemukset viittaavat siihen, että kovin usein se ei vaadi muitakaan valtion toimenpiteitä, eli ne toimenpiteet ovat nimenomaan nyt siellä paikallisella tasolla ja sieltä paikalliselta tasolta pitäisi pystyä hakemaan se vaikuttavuus mahdollisimman voimakkaaksi ja tehokkaaksi. Erilaisia materiaaleja on nyt toimitettu, niitä on saatavissa, ja toivottavasti ne kuluvat käytössä. Sitä kautta luodaan sitä kokemusperäistä mahdollisuutta hyödyntää eri kuntien kokemuksia eri puolilla maata. Uskon, että näin tässä tulee myös tapahtumaan.

Useammassa ryhmäpuheenvuorossa viitattiin siihen, että lapset ja nuoret ovat osallisuuden avainryhmiä tulevaisuudessa. Unohtaa ei sovi muitakaan ryhmiä, ennen kaikkea vanhuksia, joilla tulee olemaan merkittävä vaikuttajarooli. He vaikuttavat nimenomaan tulevaisuuden kehittämiseen, ja tästä näkökulmasta valiokunta on aivan oikeutetusti kiinnittänyt huomiota ikääntyvien kansalaisten ja myös vammaisten ihmisten osallistumismahdollisuuksien parantamiseen.

Arvoisa rouva puhemies! Kansalaisuuden kehittämisessä on myös tietotekniikkapuoli. Tietotekniikka on hyvä renki, jolle voisi keksiä ja jolle pitääkin keksiä uusia käyttötapoja. Se antaa valtavasti mahdollisuuksia, mutta siihen ei pidä sokeutua myöskään liikaa, koska se ei ole kuin vain väline nimenomaan osallisuuden edistämisessä. Valtionhallinnon osallisuuden kehittämistyötä myös on jatkettava tiiviisti ja jatkuvasti. Tässä ministeriöt ovat viime vuosina yhä enenevässä määrin pyrkineet huomioimaan kansalaisten osallistumisen ja vuorovaikutuksen lisäämisen merkityksen. Tästä esimerkkeinä ovat varsinkin valtiovarainministeriön hankkeet, jotka vetävät osallisuutta eteenpäin, ja tästä näkökulmasta työtä tulee jatkaa.

Arvoisa rouva puhemies! Jaan myös valiokunnan näkemyksen siitä, että osallisuus- ja vaikuttamismahdollisuuksien lisäämis- ja laajentumistyötä on jatkettava jokaisella valtionhallinnon toiminnan tasolla, jolla käsitellään kansalaisten kannalta keskeisiä asioita, ja tämä haaste on otettu nyt vastaan. Toivon ja uskon, että myös eduskunta vie sitä viestiä eteenpäin, mutta ennen kaikkea toivon, että kun tässäkin salissa valtajoukko on kunnallisia päättäjiä, niin siellä kunnissa myös tehdään niitä päätöksiä, joilla se mahdollisuus hyödynnetään, jonka kuntalaki antaa.

Aulis  Ranta-Muotio  /kesk(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa rouva puhemies! Ministerikin tavallaan myönsi sen, että on ongelma, kun päätösvalta siirtyy kunnista seudullisiin ja maakunnallisiin elimiin. Sinänsä on tietysti välttämätöntä, että näin tapahtuu, mutta siinä tulee tämä osallistumisongelma. Kysyisin: Mikä on ministerin näkemys kuntaliitoksista? Meidän näkemyksemme mukaan seudullisen yhteistyön etu on juuri se, että säilyttämällä kuntarakennetta, jos kuntalaiset niin haluavat, tämä osallistuminen ja osallisuus voisi paljon paremmin toteutua kuin näissä liitoksissa, joissa on sama ongelma kuin näissä seudullisissa ja maakunnallisissa yhteisöissä.

Valto Koski  /sd (vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Ihan paria puheenvuoroa vaan kommentoisin. Totesin ensiksi meidän sosialidemokraattien ryhmäpuheenvuorossa, että kun asia on sen tyyppinen, että se on kaikkien yhteinen etu, asia ei luultavasti herätä suurempia puoluepoliittisia intohimoja. Täytyy valitettavasti todeta, että jossakin määrin olin väärässä. Viittaan tässä nyt lähinnä Suomen keskustan kannanottoihin, joissa löydettiin valtavan paljon vastakkainasettelua muun muassa toteamalla, että "tätä taustaa vasten hallituksen selonteko on keskustan eduskuntaryhmän mielestä innoton ja vaisu", ja jatkamalla sitten niin, että "selonteossa on pakkopullan maku". Näin ei suinkaan asianlaita ole. Sitten sanotaan kuitenkin, että lainsäädäntö on kunnossa, mikä taas on ristiriidassa tämän kanssa. Sitten puututaan näihin kuntaliitoksiin, jotka näyttävät olevan keskustapuolueelle iänikuinen ongelma edes keskustella. Jos missä, niin tässä yhteydessä niistä pitäisi keskustella. Puhumattakaan siitä, että kristillisen liiton edustaja, joka nyt täällä loistaa poissaolollaan, (Puhemies koputtaa) politisoi keskustelun täysin.

Pekka Ravi /kok(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa rouva puhemies! Useissa ryhmäpuheenvuoroissa peräänkuulutettiin edustuksellisen demokratian vetovoimaisuuden kehittämistä ja sen kehittämis- ja arviointihanketta. Tämähän tuli valiokuntakäsittelyn aikana erityisen voimakkaasti esille Kuntaliiton taholta, ja muistini mukaan myöskin sisäasiainministeriön vastineessa tähän suhtauduttiin positiivisesti.

Kysynkin ministeri Korhoselta: Oletteko jo ehtinyt ministeriössänne keskustella asiasta ja hahmotella aikataulua tämän erinomaisen hankkeen käynnistämisen valmistelemiseksi?

Esko Helle  /vas (vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Sekä selonteossa että selonteosta annetussa mietinnössä todetaan monia syitä ja ongelmia. Eräänä kunnallisen demokratian ongelmana todetaan myös yhtiöittäminen ja hallintotehtävien siirto pois kunnalliselta organisaatiolta. Meidän uudessa perustuslaissamme on 124 §, joka toteaa: "Julkinen hallintotehtävä voidaan antaa muulle kuin viranomaiselle vain lailla tai lain nojalla, jos se on tarpeen tehtävän tarkoituksenmukaiseksi hoitamiseksi - -. Merkittävää julkisen vallan käyttöä sisältäviä tehtäviä voidaan kuitenkin antaa vain viranomaiselle." Joskus tulee mieleen, että kunnallisessa hallinnossa on ehkä näitä hallintotehtäviäkin annettu erinäisille yhtiöille, ja toivoisin, että ministeriön taholta selvitettäisiin (Puhemies koputtaa) tätä kenttää tältä osin.

Matti  Väistö  /kesk(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Ed. Helle otti esille tärkeän näkökohdan. Mielestäni tätä puolta pitäisi nyt tässä edustuksellisen demokratian kehittämishankkeessa jatkotyössä selvittää. Olisi saatava ikään kuin kohtaamaan päätöksentekijät ja päätökset, jotta kansalaiset avoimemmin näkisivät, ketkä ja miten ovat asioista vastuussa päättäjinä. Tämä ongelma ja hämärtyminen on tullut esille, ja varmaan arvoisa ministeri on siihen törmännyt eri yhteyksissä myös kuntahallinnon osalta. Olisi varmaan tärkeää ikään kuin palauttaa politiikka takaisin politiikkaan, että ne päätökset eivät tulisi ulkoa annettuina.

Heli  Paasio  /sd (vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Ed. Vistbacka kyseli täällä, miksi valiokunta on sitten päätynyt tällaiseen ratkaisuun, että lakipykälät eivät vaadi muutosta. Meillä valiokunnassa käytiin läpi mielenkiintoinen asiantuntijakuuleminen, ja voidaan todeta, että kun on 450 kuntaa, niin käytäntöjä löytyy laidasta laitaan. Ongelmat eivät ole niinkään lakipykälissä kuin asenteissa ja tahdossa. Kuten täällä on monesti todettu myös, löytyy niin paljon erilaisia projekteja ei pelkästään siitä, puhutaanko edustuksellisesta demokratiasta vai siellä arjen tasolla, vaan pääasia on, että me saamme kansalaiset osallisiksi tähän yhteiskuntaan, osallistumaan aktiivisesti oman elinympäristönsä, läheistensä ihmisten elämään ja sen yhteisön kehittämiseen. Siitä se kaikki lähtee, ja siitä myös tämä valtioneuvoston selonteko alunperin lähti. Kansalaisten vieraantuminen poliittisista puolueista, luottamuksen heikkeneminen, äänestysinnon laskeminen: niihin täytyy löytyä konkreettisempia vastauksia kuin tässä selonteossa nyt on annettu.

Antti  Rantakangas  /kesk(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa rouva puhemies! Ministeri Korhoselle luovutettiin eilen sisäministeriön tilaama professoritason raportti aluehallinnon kehittämisestä, ja osallisuusnäkökulmasta tässä oli muutama mielenkiintoinen esitys, ensinnäkin se, että tämä toimikunta esittää politiikkoja pois sairaaloitten johtotehtävistä. Tämä on sillä tavalla ristiriitainen esitys mielestäni, että poliittinen vastuu palveluitten järjestämisestä kuitenkin on kuntien valtuustoilla ja sitä kautta poliittisilla päätöksentekijöillä. Olisi mielenkiintoista kuulla, mikä ministerin kanta tähän on.

Myönteistä tuossa esityksessä näytti olevan maakuntahallinnon kehittäminen siten, että maakuntavaltuustot valittaisiin suoralla vaalilla. Tämähän on keskustan pitkäaikainen tavoite, jota nyt kokeillaan tuolla Kainuun maakunnassa. Toivottavasti siitä saada pysyvä järjestelmä.

Sen sijaan täytyy ihmetellä täälläkin esille noussutta keskustelua kuntaliitoksista, ikään kuin se olisi ainoa tavoite hallituksen suunnalla. Sehän tulee merkitsemään päätöksenteon etääntymistä ja (Puhemies koputtaa) osallisuuden heikkenemistä ja on sitä kautta mielestäni negatiivinen asia.

Anni  Sinnemäki  /vihr(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Ed. Helteen esiin ottama yhtiöittämisen ja demokratian toteutumisen välinen mahdollinen ristiriita ja näiden asioiden tutkiminen oli mielestäni erittäin hyvä huomio.

Tämän lisäksi haluaisin kiittää valiokuntaa siitä kannasta, jonka mukaan demokratian toimivan kokonaisuuden muodostavat edustuksellinen demokratia ja kansalaisten suorat osallistumismuodot yhdessä. Tämä on mielestäni kohtuullisen edistyksellinen ja oikea näkemys. Sen huomaa myös meidän työssämme, edustuksellisen demokratian hommissa, että ei lainsäädäntötyökään olisi juuri minkään eikä demokratian makuista, elleivät kansalaiset ja heidän järjestönsä osallistuisi lainsäädäntötyöhön koko ajan myös vaalien välillä.

Ed. Vistbacka mielestäni aika verevästi mutta aivan oikein perusteli kunnallisia kansanäänestyksiä. Olen itse ainakin aivan vakuuttunut siitä, että niiden järjestäminen ja myös nimenomaan muista asioista kuin vain kuntaliitoksista itse asiassa voisi nostaa edustuksellisen demokratian arvostusta ja ihmisten kiinnostusta siihen myös vaaleissa.

Marja-Leena Kemppainen /kd(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Minä haluaisin ministeriltä vähän tiedustella lasten ja nuorten osallisuuden mahdollisuudesta ihan laajemmin, onko sitä mietitty. Aikaisemminhan esimerkiksi sisäasiainministeriön Osallisuushankkeen kautta lasten ja nuorten osallistumisesta eri muodoissa — täällä on aikaisemmin mainittu Kempele, niitä on Kokkola, Raahe, eri puolilla maata — on koettu erittäin hyviä tuloksia. Nyt kuitenkin on aika paljon tullut palautetta siitä, että kun kunnissa yritetään lasten ja nuorten osallisuuden eri vaihtoehtoja ja muotoja järjestää ja kysellä niiden perään, niin onko se asenteista, tahdosta vai mistä kiinni, että aina tulee samoissa kunnissa vesiperä siinä, että kunnanvaltuustot eivät hyväksy näitä aloitteita ja toivomuksia, mitä lasten ja nuorten osallistumismahdollisuuksien hyväksi yritetään.

Onko mietitty jollain laajemmalla kokeilulla kuin vain yksittäisillä kuntakokeiluilla viedä tätä asiaa eteenpäin?

Pentti Tiusanen /vas(vastauspuheenvuoro):

Täällä on käytetty useita puheenvuoroja osakeyhtiöittämisestä. Osakeyhtiö kun syntyy, olkoon se satama, energialaitos tai mikä tahansa, sen hallituksessa istuva, valtuutettu vaikkapa, on osakeyhtiölain alainen eikä saa kertoa mitään kenellekään. Jos jotain kertoo, uhkasakko on päällä koko ajan, jolloin todellakin kuntalaisten etu tai näkökulma tai muu yhdessä sovittu linjaus ei enää voi vaikuttaa. Tämä on todellakin erittäin ongelmallinen tilanne.

Toisaalta, puhemies, monissa kunnissa kyllä kuntalaiset ovat lähinnä sellainen hankala pakonomainen lisä, joita ilman olisi monien virkamiesten mukavampi olla ja elää. Tämä on sellainen vanha virkamiesvirus, joka pysyy monissa kunnissa. Asioiden vaihtaminen ja uudelleen kääntäminen toiseen suuntaan, kun katsotaan vaikka maankäyttö- ja rakennuslain soveltamista, on kyllä aika vaikeata. Tietysti aika kehittyy, ed. Väistö, ja asia menee eteenpäin.

Katri  Komi  /kesk (vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Kuunneltuani ryhmäpuheenvuorot haluaisin korostaa, että aivan kuten osallistuminen ja osallisuus ovat eri asioita, myös kuuleminen ja kuulluksi tuleminen ovat eri asioita.

Uusi yhteisöllisyys sitoutuu yhä useammin hetkellisesti johonkin asiaan tai toimintaan. Silti ihmisillä on tarve vaikuttaa lähiympäristöön tai itseään koskeviin asioihin, ja kansalaisjärjestöt ovat tietysti yksi väylä.

Kunta ja muut viranomaistahot voivat edesauttaa sitä, että meillä jokaisella olisi mahdollisuus kuulua ja juurtua johonkin. Se on osa ihmisen perustarpeita ja tukee samalla hyvää mielenterveyttä.

Samalla tavoin tarvitsemme henkilökohtaista kokemusta tarpeellisuudesta, kuulluksi tulemisesta ja mahdollisuudesta antaa oma panoksemme yhteisiin asioihin. Sitoutumisen asteen pitää olla jokaisen ihmisen päätettävissä.

Jotta tämä toimisi, kansalainen tarvitsee tietoa, vaikuttamisen keinoja, väyliä ja matalaa osallistumiskynnystä, vertaiskeskusteluryhmiä, neuvostoja, liikunta- ja kulttuuritilaisuuksia, lasten mukaan ottamista esimerkiksi ympäristösuunnitteluun, eri ikäpolvien kohtaamispaikkoja jne. Palautejärjestelmän on kunnissa myös oltava kunnossa. (Puhemies koputtaa)

Olisinkin kysynyt, miten ministeri näkee näiden eri osallisuuden väylien toimivan tällä hetkellä.

Susanna Huovinen /sd(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa herra puhemies! Vähän pahoittelen sitä, että tämän asian käsittelyn yhteydessä täällä salissa ei ole keskustelijoita tämän enempää, mutta vielä enemmän pahoittelen sitä, että lehdistölehteri ammottaa tyhjyyttään.

Nimittäin minun mielestäni, kun ajatellaan monia niistä haasteista, joita valiokunta on aivan hienosti edustuksellisen demokratian osalta kirjannut mietintöön, aika isolta osalta tiedotusvälineiden luoma negatiivinen kuva poliittisesta toiminnasta on ollut vahvistamassa tätä huonoa kehitystä. Demokratiahan ei ole mikään valmis juttu, vaan se on prosessi ja tulee sitä valmiimmaksi, mitä useampi kansalainen siihen aktiivisesti osallistuu. Erityisesti tiedotusvälineiden rooli ja siihen liittyvä pohdiskelu jäi minusta valiokunnan mietinnössäkin hieman ohueksi. Olisiko ministerillä tähän keskusteluun jotain lisättävää?

Kimmo Kiljunen /sd (vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Suomalaisen päätöksentekojärjestelmän ydin on edustuksellisessa demokratiassa. Meillä suoran demokratian muodot eivät ole kovin pitkälle kehittyneet. Kun me puhumme kansalaisten suorasta osallistumisesta ja erityisesti heidän yhteiskunnallisen tietoisuutensa kasvattamisen tarpeesta, epäilemättä suoran demokratian muodot kuten kansanäänestykset ovat tässä suhteessa oivia välineitä. Suomessa todellakin kansanäänestysinstituutio on sinänsä mahdollinen, mutta erinomaisen vähän käytetty, jos vertailemme kansainvälisesti tilannetta.

Ministeri ei myöskään omassa puheenvuorossaan äsken pohdiskellut lainkaan kansanäänestysinstrumenttia. Mielelläni olisin kuullut ministerin kannan tähän asiaan.

Mika  Lintilä  /kesk(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa herra puhemies! Aivan kuten ed. Paasio sanoi, asenteet ja tahto ovat ratkaisevassa roolissa osallistumisessa. Oikeastaan muutokset asenteissa ja tahdossa aiheuttavat sen, että erilaiset globaalit liikkeet ja yhden asian liikkeet tulevat voimistumaan jatkossa. Mutta yhä edelleen luottamushenkilöiden ja puolueitten kautta voidaan suoraan vaikuttaa yhteiskunnallisiin asioihin, ja poliittinen toiminta on siten edelleen keskeinen osallistumisen muoto. Jatkossa me tulemme tarvitsemaan entistä enemmän siltaa edustuksellisen demokratian ja suoran vaikuttamisen välille.

Esko Kurvinen /kok(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Ensinnäkin kuntien perustehtävähän on asukkaitten peruspalvelujen tuottaminen. Jotta nämä palvelut pystyttäisiin tuottamaan, on kuntayhtymiä yhtiöitetty. Täällä on monessa puheenvuorossa kannettu huolta siitä, kuinka näissä kunnissa toimii demokratia ja suora vaikuttaminen. Mutta kysyisin myös, kuinka demokratia toimii nykyään maakuntatason kuntayhtymissä, sairaanhoitopiireissä, maakuntavaltuustoissa. Onko niillä tosiasiallista vaikuttamismahdollisuutta?

Unto Valpas /vas(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Minusta ed. Kiljunen otti hyvin tärkeän asian esille eli kansanäänestykset. Kansanäänestyksiä käytetään meillä todella vähän. Sen sijaan Euroopassa tämä on varsin yleinen käytäntö, vaikka sielläkin kyllä usein pyritään kansanäänestyksillä tiettyyn valittuun lopputulokseen. Monesti näitä kansanäänestyksiä järjestetään niin monta kertaa, että tulee oikea haluttu tulos.

Mutta sellainen asia vielä kansanäänestyksiin eli kunnalliset kansanäänestykset. Minusta nämä olisivat sellaisia hyviä elementtejä ja niitä pitäisi enemmän käyttää. Tässä asiassa on todella puutteita. Voisimme niitä monissa asioissa enemmän hyödyntää ja käyttää hyväksi.

Heli Paasio  /sd (vastauspuheenvuoro):

Arvoisa herra puhemies! Ed. Huovinen puhui, että olisimme median roolia enemmän korostaneet. Itse asiassa valiokunta havahtui ihan viime metreillä vasta tähän, kun kuulimme Politiikan toimittajat ry:n puheenjohtajaa Jari Korkkia ja kävimme ihan mielenkiintoista keskustelua asiantuntijoiden läsnä ollessa ja sen jälkeen.

Toki varmasti median kynnys ylittyisi, kun tässä lähtisin moittimaan pelkästään mediaa, mutta ennemminkin kuin asettaa vastakkain poliitikot ja media pitäisi kokea tämä yhteisenä haasteena, jokaisen katsoa peiliin ja pyrkiä siihen, että viesti menee mahdollisimman avoimesti, aidosti, rehellisesti perille. Tänä päivänä monesti tietty journalismi toteuttaa tehtäväänsä hyvin helpolla tavalla, hyvin populistisella tavalla, vaikka nimenomaan laajempaa näkemystä toteuttaen pitäisi toimia.

Petri Salo  /kok (vastauspuheenvuoro):

Arvoisa herra puhemies! Olen ihan samaa mieltä puhujien kanssa, että edustuksellinen demokratia on se peruskallio, johon osallistumisen politiikkaan Suomessa varmasti tulevaisuudessakin pitää perustua.

Äänestysprosentista on puhuttu paljon, mutta sitä olen jäänyt miettimään, mistä johtuu, että suurilla paikkakunnilla äänestysprosentti on selvästi alhaisempi kuin esimerkiksi Pohjanmaalla, jossa se on noin 80 prosenttia, mutta suurissa kaupungeissa se jää monella äänestysalueella 40 prosenttiin. Kun ihmisten tulotaso esimerkiksi kaupungeissa on kyllä yleensä parempi kuin maaseutualueella, niin äänestysaktiivisuus ei ole suhteessa esimerkiksi tiettyyn tyytymättömyyteen. Luulen, että niissä kampanjoissa, joita tehtäisiin, pitäisi lähteä tarkastelemaan sitä, mistä johtuu, että pienissä maaseutukunnissa äänestysprosentti on selvästi korkeampi kuin tietyissä kaupunginosissa.

Pekka Ravi /kok(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa herra puhemies! Ed. Rantakangas sinänsä ansiokkaan puheenvuoronsa lopuksi nosti esille perinteisen kuntaliitosmörön ja syyllisti hallitusta hyvin yksisilmäisesti kuntaliitosten ajajaksi. Ed. Rantakangas, te tiedätte varsin hyvin, että hallitukselta on tullut lukuisia esityksiä, jotka tänä päivänä ovat parhaillaan käsittelyssä, joilla pyritään nimenomaan kuntien välisen ja seudullisen yhteistyön kehittämiseen, jota teidän ryhmäpuhujanne ed. Ranta-Muotio voimakkaasti peräänkuulutti.

Antti  Rantakangas  /kesk(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Ed. Ravi, teidän puolueenne muun muassa ajaa ihan yksisilmäisesti kuntien yhdistämistä. Minä perustin tämän puheenvuoroni tosiasioihin. Teidän puoluettanne edustava sisäministeriön kansliapäällikkö nosti julkisuudessa kuntatalouden ja kuntapalveluitten suurimmaksi ongelmaksi kuntarakenteen. Näiden puheenvuorojen taustalla on siis tosiasiat ja valitettavat tosiasiat. Jos, ed. Ravi, tämä teidän linjanne toteutuisi kokoomuksessa, niin tilanne olisi varmasti parempi, mutta valitettavasti näin ei ole.

Pekka Ravi /kok(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa herra puhemies! Minun tekisi mieli vastata samalla tavalla kuin ministeri Korhonen täällä kyselytunnilla, että kansliapäälliköt puhuvat mitä puhuvat, mutta kansalta valtakirjan saaneet edustajat määrittelevät kyllä kokoomuspuolueessa, ja toivon myöskin keskustapuolueessa, puolueen virallisen linjan, ja siitä teillä ei ole mitään epäselvyyttä.

Katri  Komi  /kesk(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa herra puhemies! Ed. Salolle kommentoisin, että varmasti suurten kaupunkien äänestysaktiivisuuteen vaikuttaa tämä voimakas eriarvoistuminen, voimakas muuttoliike ja sitä kautta tullut sekä sosiaalinen että yhteisöllinen juurettomuus, josta äsken omassa puheenvuorossanikin vähän puhuin. Voi siinä tietysti olla vähäsen sitä, miten nyt sanoisi, kunnalliseen päätöksentekoon luottamattomuuttakin, ja sitä, että mietitään, onko päättäjillä tarpeeksi tietoja kuntalaisten elinoloista, toimiiko kuulluksi tuleminen ja palautteen saaminen esimerkiksi tietyn ajan kuluessa, jos ottaa yhteyttä johonkin viranomaiseen. Kaikki nämä seikat varmasti vaikuttavat siihen, koetaanko se oma kunta tai kaupunki läheiseksi ja pyritäänkö vaikuttamaan sitten.

Mika  Lintilä  /kesk(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa herra puhemies! Otan myös ed. Salon kysymykseen kantaa. Jos katsoo tuloksia, niin kyse ei ole missään nimessä hyväosaisten passiivisuudesta, koska alhaisimmat äänestysluvut olemme saaneet alueilla, jossa on suurimmat sosiaaliset ongelmat ja suurin työttömyys. Kuten ed. Komi sanoi, voimakas muuttoliike on aiheuttanut, että ihmiset eivät ole juurtuneet uusille alueille, siellä on vähän heitä yhdistäviä asioita ja heidän siteensä ovat hyvin vähäiset vielä. Tämä tekee sen, että äänestysprosentitkaan eivät tällöin nouse kovin korkeiksi.

Pentti Tiusanen /vas(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa herra puhemies! Ed. Petri Salon kysymys tai huomio äänestysprosentista: Aivan näin on, että tietysti sekä Pääkaupunkiseudulla että suurissa kaupungeissa matalimmat äänestysprosentit ovat lähiöissä, joissa on sosiaalinen segregaatio mennyt kaikkein pisimmälle. Siellä on niitä 40 prosentin alueita. Siellä on myös kaikkein huonoin tulotaso, eniten sosiaalisia ongelmia jne. Enemmänkin mielenkiintoista on se, miksi pienissä Pohjanmaan kunnissa on äänestysprosentti niin korkea, koska siellä monesti ei ole poliittista kilpailuakaan, ei ainakaan oikeisto—vasemmisto-akselilla. Siellä saattaa olla yksi puolue enemmistönä, mutta ehkäpä se onkin sitten henkilöiden välistä eli siellä on ehkä lähempänä äänestäjää jollakin tavoin juuri tämä ihmisen jokapäiväinen elämä ja sitten tämä kunnallinen päätöksenteko. Se on mahdollista. Tietysti myöskin on niin, (Puhemies koputtaa) että on tapana äänestää ja pidetään huolta, että haetaan myös sukulaiset, jos ei muuten niin taksilla tai autolla, äänestämään.

Leea  Hiltunen  /kd(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Sen lisäksi, että kannetaan huolta siitä, miten kuntalaiset ja asukkaat aktiivisesti osallistuvat äänestämällä, niin ajattelen näin, miten sen jälkeen, kun on äänestetty — oli äänestysprosentti sitten vaikka kuinka alhainen, ja siihen on olemassa varmaan omat syynsä ja varmaan kuullaan täällä ministerin vastausta tähän myöskin — miten tuon jälkeen sitten toimii demokratia kunnassa eli kuntalaisten osallistuminen, vaikka siellä olisi alueita, joissa on syrjäytymistä ja työttömyysprosentit korkeita, näitten kuntalaisaloitteitten kautta. Minä kannan huolta siitä, että kuntalaisaloitteet etenevät useinkin kunnissa hyvin hitaasti, että niitten käsittely saattaa olla niin hidasta, että menee vuosikin tai pidempään ennen kuin näihin tulee kuntalaisille vastausta. Toki tämä on sitä kunnan käytäntöä, mutta millä lailla siihen täältä hallinnon taholta saataisiin sellaisia (Puhemies koputtaa) hankkeita, jotka vauhdittaisivat palautteen antamista ja kuntalaisaloitteitten käsittelyä, että kuntalaiset kokisivat, että heidät on huomioitu.

Kimmo Kiljunen /sd(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Ed. Salo todella nosti tärkeän kysymyksen esiin: Minkä vuoksi on eroja eri alueilla äänestysaktiivisuudessa? Siellä on jakolinjoja useita, ei ainoastaan maaseutu—kaupunki-jakolinja tai alueelliset erot, vaan esimerkiksi juuri kaupunkialueilla näkyy, kaupungin sisällä, erittäin jyrkät erot. Ne ovat lähes systemaattisia, niin että jos katsoo esimerkiksi Pääkaupunkiseutua, vauraammilla omakotialueilla äänestysprosentit ovat aina yli 60:n, lähes 70. Kun tullaan kerrostaloalueille, joilla on omistusasuntoja, äänestysprosentit ovat 40—50, ja sitten kun tullaan vuokrataloalueille, joilla on lähinnä kunnallisia vuokra-asuntoja, äänestysaktiivisuus todella putoaa jopa 30 prosentin tasolle. Tämähän on tietenkin vakava yhteiskunnallinen ilmiö, johon täytyy kiinnittää huomiota, että äänestysaktiivisuus liittyy selkeästi sosiaaliseen segregaatioon, ja se on tietysti vakava ongelma koko suomalaiselle demokratialle.

Matti  Väistö  /kesk(vastauspuheenvuoro):

Herra puhemies! Ed. Kiljusen puheenvuoron jatkoksi voisi todeta, että on tietysti arvioitavissa, että kiinnostus vaikuttamiseen on silloin vähäistä, jos koetaan, että asiat ovat kunnossa, tai jos koetaan, että niihin ei voi vaikuttaa, tai jos sitten on, mikä on kaikkein vakavin asia, tilanne niin, että on yleinen passiivisuus ja syrjäytyminen, uhkana koko yhteiskunnan toiminnoista syrjäytyminen. Tähän puoleen todella pitäisi vakavasti kiinnittää huomiota, niin että ihmiset saataisiin mukaan, saataisiin luotua sitä uskoa, että äänestämällä voi vaikuttaa ja että politiikkaan, yhteiskunnan asioiden hoitoon osallistuminen on arvostettavaa, että on arvokasta olla ehdokkaana ja että mukanaolo, osallistuminen (Puhemies koputtaa) vaaleihin on sekä velvollisuus että oikeus.

Aulis Ranta-Muotio  /kesk(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Ed. Ravi vastauspuheenvuorossaan totesi, että olisin keskustan ryhmäpuheenvuorossa mainostanut tavallaan hallituksen seudullisia hankkeita. Tarkasti ottaen sanoin kyllä, että seutuyhteistyö on osallistumisen kannalta parempi vaihtoehto kuin kuntaliitokset. En maininnut nyt, mutta monessa muussa yhteydessä olen todennut, että seutuyhteistyössäkin voisi olla jokin porkkana, esimerkiksi yhteisten investointien vähän korkeampi avustusprosentti. Jos kunnat liitetään yhteen, siellä on näitä investointiporkkanoita varsinaisen yhdistymisavustuksen lisäksi.

Petri Salo  /kok (vastauspuheenvuoro):

Arvoisa herra puhemies! Jatkan vielä tästä aiheesta, äänestysprosentista. Kun kävin Tilastokeskuksen sivulla oikein katsomassa eri paikkakuntien äänestysaktiivisuutta ja myöskin äänestysalueita, niin enää ei voi vetää yhtäläistä vetoa niin, että sellaisilla äänestysalueilla, joilla on erityisen alhainen tulotaso tai vuokra-asuntoja, äänestettäisiin alhaisesti, vaan on havaittavissa, että myöskin korkean tulotason kaupunginosissa äänestysprosentti on huomattavasti pudonnut. Ehkä nämä ihmiset kokevat, että heidän asiansa ovat niin kohtuullisella mallilla, ettei tarvitse mennä äänestämään. Syrjäytyneet ehkä kokevat taas niin, että poliitikot eivät lupauksistaan huolimatta korjaa heidän asioitaan, ja on tullut turhautumista.

Kun jatkoin tätä tutkimistani, huomasin esimerkiksi, että monessa seutukunnassa nimenomaan siellä kauimmaisessa, kaikkein reunimmaisessa, ehkä köyhimmässäkin kunnassa, josta oli kaikkein pisin matka äänestyspaikalle, prosentit olivat selvästi korkeampia kuin maaseutukuntien (Puhemies koputtaa) taajamissa, missä tulotaso on taas korkeampi, enkä löytänyt mitään yhtäläisyyttä.

Unto Valpas /vas(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Minusta tämä kuntaliitosasia, mikä nousi esille, ei ole mustavalkoinen asetelma. Häkämiehen lausunto sen sijaan oli hyvin vastuuton, ja sitä ei missään nimessä pidä hyväksyä, varsinkin kun se näin korkealta taholta tehdään. Mutta ihan myönteinen esimerkki kuntaliitoksesta on Raahe—Pattijoki-kuntaliitos minun alueellani. Siellähän saatiin tämä kuntaliitos aikaan, ja se on hyvin hyvä esimerkki, että semmoinen liitos kannatti tehdä.

Mutta tähän kuntaliitosasiaan liittyy myös tämä kansanäänestysasia. Valitettavasti tämä kansanäänestys kuntaliitoksessa on sellainen, että siinä voi tulla tasapelikin niin kuin tuli meillä Raahessa ja Pattijoella. Tässä on varmaan toivomuksia siihen suuntaan, että pitäisi lainsäädäntöä muuttaa, että kun ihmisiä vaivataan äänestämään, niin saataisiin kuitenkin jokin selkeä lopputulos siitä. Onko ministeri tätä asiaa valmistellut, ettei tämmöisiä tasapelitilanteita pääse syntymään?

Alue- ja kuntaministeri  Martti Korhonen

Arvoisa herra puhemies! Edellinen puhemies oli vähän reilumpi. Hän antoi kyllä kerätä näitä ja sanoi, että sitten voi käyttää vähän pitemmän puheenvuoron, mutta tyydymme 2 minuuttiin, kun puhemies näin määrää.

Arvoisa puhemies! Tästä kuntaliitoskeskustelusta: Kyse on nimenomaan siitä, että eihän siinä yhtä totuutta ole. Eihän tilanne ole mustavalkoinen, mutta jos katsotaan tämän hallituksen toimia, tämä hallitushan on johdonmukaisesti nimenomaan edistänyt seutuyhteistyötä, aluekeskusyhteistyötä, ja tänään tulee vielä käsittelyyn Kainuun hallintomalli, jossa on aivan uusia piirteitä nimenomaan maakuntahallinnon kehittämiseen. Mutta ei kai niinkään voi olla, että jos Suomen kartta olisi tällä hetkellä valkoinen ja joku alkaisi kuntarajoja piirtää, hän piirtäisi joka 2,5 kilometrin päähän uuden kuntarajan, niin kuin tällä hetkellä on, jos pituussuunnassa maata tarkastellaan, ja jokaiselle tuhannelle ihmiselle oman kunnan. Kyllähän sekin on rakenteena sellainen, että jotakin sillekin pitäisi tehdä. Olen lukemattomat kerran sanonut, että jos on hevosvetoiselta kaudelta, pitäisi tulla nyt tähän uuteen tietotekniikkakauteen ja katsoa sitä kautta tilannetta.

Toinen asia, joka liittyy hyvin olennaisesti tähän tarkasteluun, on tämä, jonka ed. Helle otti esille ja johon muutkin yhtyivät, toisin sanoen kuntayhtymien rooli. Nyt kun puhutaan, että kunnat pitää säilyttää itsenäisinä, hyvin harva muistaa tarkastella, mikä itsenäisen kunnan päätöksentekovalta tänä päivänä on, kun kaikki on pikkuhiljaa annettu jo ulos. Siellä on nimenomaan kaikenlaista kuntayhtymää, joiden kautta demokratia vuotaa. Siitä syystä myös tämän pitää olla tarkastelussa mukana. Tähän ei ole yhtä ainoaa oikeaa totuutta, eikä se kuva ole mustavalkoinen. Eikä oikeaa kuntamäärää kukaan pysty sanomaan. Ei ole sellaista optimimäärää, vaan sen pitää muodostua elävän elämän kautta.

Esko Helle /vas (vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Toivon, että edustajat tutustuisivat professori Tuomo Martikaisen ja assistentti Hanna Wassin tekemään hyvin laajaan tutkimukseen vuosien 87—91 äänestysaktiivisuudesta tai -passiivisuudesta. Siinä on monet eri ulottuvuudet: asuinpaikka, tulotaso, koulutus, työllisyys, työttömyys, mies, nainen, ja kaikki ulottuvuudet tutkittu. Se on erittäin mielenkiintoinen ja toivottavasti antaa aihetta jatkotoimenpiteisiin itse kunkin kohdalla.

Matti  Kangas  /vas(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Vielä ed. Petri Salon esille ottamaan asiaan, minkä takia suurissa kaupungeissa on alhainen äänestysvilkkaus: Kyllä ainakin kotikaupungissani Jyväskylässä ihan silmiinpistävää on, että missä on paljon työttömyyttä, siellä on alhainen äänestysprosentti. En tiedä, onko muualla Suomessa sitten eri lailla ja miltä tilastot näyttävät. Kyllä muuttoliikkeelläkin on varmaan vaikutuksensa, mutta myös asuntopuolella, josta on Helsingissä ja viime viikolla keskusteltu paljon. Ihmisillä on monella paikkakunnalla työtä, mutta ei ole asuntoa, ja tämä aiheuttaa katkeruutta. Samaten vuokra-asunnoissa 7 prosentin omavastuu, joka on todettu yhdeksi köyhyyden suurimmista syistä. Näin me eduskunnastakin rankaisemme köyhiä ja varmaan aiheutamme sen, että ihmiset eivät käy äänestämässä.

Valto Koski /sd (vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Kun mietiskelee kansalaisen kannalta tätä osallisuus-, osallistumis- ja vaikuttamiskysymystä, valitettavasti aika usein törmää siihen, että kansalainen yrittäessään vaikuttaa törmää byrokratiaan, joka on vastassa. Jos hän saa oman ajatuksensa perille, vastaus on sen tyyppinen, jossa ei ole mitään käytännön sisältöä eikä yhteyttä siihen, mitä kansalainen on ajatellut. Sen takia voi ajatella, että hän ei helposti uutta kertaa yritä, ja tällainen ajattelu leviää ystäväpiiriinkin.

Jos ajatellaan kuntaliitoksista käytävää kansanäänestystä, kysymyksenasettelu on aika tärkeä. Kyllä tällaisessa tapauksessa kansalaisen, kuntalaisen, joka maksaa veroa kuntaan, täytyisi tietää, mitä kuntaliitoksesta seuraa. Sen takia kysymyksenasettelu ei voi kuulua "kyllä" vai "ei", vaan pitää laaja-alaisesti selvittää ne vaikutukset, mitkä äänestystuloksella on.

Pentti Tiusanen  /vas(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Vielä tähän äänestysaktiivisuusproblematiikkaan: Aikaisemmin 1800-luvun lopulla oli tilanne kunnallisessa äänestämisessä toki se, että silloin valittiin äyrin mukaan valtuustot taikka kunnanhallitus, toisin sanoen äänimäärä oli sidottu äyrimäärään. Oli niitä kuntalaisia ja kansalaisia, joilla oli paljon ääniä, ja niitä, joilla ei ollut käytännössä ollenkaan äänioikeutta kunnan tasolla. Nyt kuitenkin ollaan menossa vähän samaan suuntaan mutta eri syistä. Eli ne, joilla on varallisuutta, äänestävät aktiivisemmin, ja niiltä alueilta tulee korkeampi äänestysprosentti kuin niiltä alueilta, joilla ei ole varallisuutta.

Pekka Ravi /kok(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa herra puhemies! Vielä ed. Ranta-Muotiolle: Ei meillä todellakaan ole erimielisyyttä puheenne sisällöstä. Kyllä te sanoitte selvästi, että te näette seudullisen yhteistyön parempana vaihtoehtona kuin kuntaliitoksen. Hyvä näin, mutta sitten te esititte vastauspuheenvuorossa harkittavaksi seudullisen yhteistyön tukemista kuntaliitosporkkanoiden tavoin. Siinä asiassa uskon itse, että seudullisella yhteistyöllä saavutetut ja tulevaisuudessa saavutettavat tulokset kyllä puhuvat itse puolestaan ja edesauttavat tämän kehityksen syventymistä.

Petri Salo /kok (vastauspuheenvuoro):

Arvoisa herra puhemies! Jostain kuitenkin johtuu se, että esimerkiksi meidän länsinaapurissamme Ruotsissa osallistuminen vaaleihin, äänestysprosentti, on huomattavasti suurempi kuin Suomessa. Nämä maat ovat varmasti aika lailla vertailtavissakin toisiinsa noin yhteiskuntarakenteeltaan. Mutta Ruotsissa on semmoinen poikkeus Suomen järjestelmään, että siellä paikallisvaalit, maakuntavaalit ja valtiolliset vaalit käydään yhtä aikaa. Kansalaiset kokevat, että he pääsevät merkittävästi vaikuttamaan sekä oman kuntansa politiikkaan että myös valtakunnanpolitiikkaan.

Meillähän tehtiin pieni kokeilu, kun meillä kerran pidettiin Euroopan parlamenttivaalit ja kunnallisvaalit yhtä aikaa. Seurauksena oli se, että europarlamenttivaalien äänestysprosentti oli huomattavasti korkeampi, kun samalla käytiin äänestämässä kunnallisvaaleissa. Herätän vain keskustelua tässä salissa siitä, pitäisikö meidänkin Suomessa ajatella esimerkiksi niin, että eduskuntavaalit ja kunnallisvaalit olisivat yhtä aikaa, jolloin saataisiin sekä (Puhemies koputtaa) paikallispolitiikkaa että valtakunnanpolitiikkaa yhteennivottua.

Kimmo Kiljunen /sd(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Ministeri Korhoselle jätettiin 2 minuuttia aikaa äsken, eikä hän vastannut tähän kysymykseen, johon kovin monet meistä viittasivat, eli kansanäänestyksiin käyttökelpoisena suoran demokratian muotona. Kovin mielelläni kuulisin ministerin arvion siitä huolimatta, että täällä tuli eräissä puheenvuoroissa esille myöskin Irlannin tilanne, jossa ikään kuin pakottamalla haettiin oikeata lopputulosta. On totta, että meillä on eri tyyppisiä kansanäänestysasetelmia. Esillä on ollut esimerkiksi se, että eurooppalaisella tasolla muun muassa perussopimusuudistukset täytyisi kansanäänestyksin ratkoa. Voi hyvin olla mahdollista, että nimenomaan tuon tapaiset teemat eivät ole järkeviä kansanäänestyskysymyksiä, mutta varmasti on iso joukko asioita, jotka olisivat luontevasti kansanäänestyksen kautta hoidettavissa, jolloin aktivoitaisiin kansalaisia, lisättäisiin tietoisuutta asioista ja tätä kautta osallistuminen tulisi vahvemmaksi.

Unto Valpas /vas(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Ed. Koskelle kuntaliitoskansanäänestyksistä: Ei meilläkään kansanäänestyksessä se ollut ongelma, etteivät kuntalaiset tienneet, mitä asioita kuluu kuntaliitoskuvioon ja mistä siinä äänestetään, vaan ongelmat olivat ne äänestäjät, jotka eivät ottaneet kantaa. Siinä oli kolme rastia ja sai panna sellaisenkin rastin, että "en ota kantaa", ja ne äänet tulivat vaa’ankieleksi. Näin ollen kummatkaan muut äänet, jaa- ja ei -äänet, eivät saavuttaneet 50 prosentin rajaa. Tämä johti tällaiseen epäselvään tilanteeseen.

Ministeri ei myöskään vastannut minun kysymykseeni, ollaanko tätä ongelmaa poistamassa eli en ota kantaa -äänien merkitystä. Jos niistä tulee vaa’ankieli, niin eihän tässä ole mitään järkeä ihmisiä vaivata, kun lopputulos voi olla tällainen, kuin meilläkin oli.

Arto Seppälä /sd(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Haluaisin kansanäänestykseen ottaa myöskin kantaa. Meillähän Mikkelissä tehtiin neuvoa-antava kansanäänestys, ja nimenomaan se oli päättäjille ainakin kaikkein paras, koska se antoi ohjeellisesti meille myöskin ... Okei, ei tarkoita sitä, että annettiin tulkintaoikeus, mutta haluttiin nähdä, miten kansalaiset ottavat kantaa siihen. Minusta sitä kannattaa jatkossa nimenomaan, että se on neuvoa-antavana eikä sellaisena, että se pakottaisi luottamushenkilöt toimimaan sen mukaisesti, mitä kansa on päättänyt.

Alue- ja kuntaministeri Martti Korhonen

Arvoisa herra puhemies! Ensinnäkin kansanäänestykseen ja siihen liittyviin kysymyksiin, jotka itse asiassa mielestäni hyvin tiiviisti tietenkin liittyvät siihen äänestysprosenttikeskusteluun, johon tässä monta kertaa on viitattu ja johon on otettu kantaa:

Minä epäilen kyllä vahvasti nimenomaan yhtenä osasyynä vaikuttavuuden puolta siinä, kun ihmisten passiivisuus lisääntyy. Ei koeta itse asiassa, että pystytään riittävästi vaikuttamaan omaan lähiympäristöön, sen kehittämiseen. Kotikaupungissani koetettiin takavuosina joskus tällaista kaupunginosavaltuustoa, joka on lähelle vietyä päätöksentekojärjestelmää, Rajakylän kaupunginosassa, ja jos oikein muistan, niin äänestysprosentti oli 18. Mistä se johtui, sitä voi kyllä analysoida hyvinkin monen näkökulman kautta, mutta kyllä siinä varmaan hirveän isona syynä oli se, että siinä vaiheessa jo tiedettiin, että kaupunginosavaltuustolla on hyvin rajallinen päätöksentekovalta, hyvin vähän resursseja käytössään, mikä liittyy olennaisesti siihen, minkä joku nosti täällä esiin nimenomaan nuorten mukana olemisessa päätöksentekojärjestelmässä. Ei varmasti kukaan nuori siellä kovin pitkään jaksa olla, jos vaikuttavuutta ei tule myös tähän päätöksentekoon. Joillakin paikkakunnillahan on annettu heille oma budjetti, oma toimivalta-alue, omat mahdollisuudet vaikuttaa, ja siellä on todella hyviä tuloksia.

Kuusamossa tällä hetkellä aluekeskusohjelmaan kuuluu hyvin tiiviisti nimenomaan lasten ja nuorten mukaanotto, mutta siellä on myös ihan sama tilanne, että sillä päätöksenteolla, mitä he itse tekevät, on vaikuttavuutta. Kyllä vähän epäilen, että siihen äänestysprosenttiinkin löytyy täältä kautta tarkastelua, että ei koeta, että äänestämisellä on vaikutusta. Mutta varmaan siinä on osasyitä, joita tässä on eri puolilta tullut esiin. En ala niitä käydä uudelleen läpi.

Kaiken kaikkiaan kansanäänestykseen henkilökohtainen näkemykseni ja kantani on ollut ja on edelleen se, että minusta niitä pelätään liikaa. Kynnys käyttää sitä, jos se asetetaan kuntaliitoksen tasolle, sehän on tosiasiallisesti silloin sellainen, jota käytetään kerran, jos käytetään kertaakaan. En ole koskaan ymmärtänyt hirveän hyvin, mikä sen motiivin takana on, että aletaan käydä sitten sitä keskustelua, että kun meillä on vaalit, emme tarvitse kansanäänestyksiä. Jos me oikeasti haluamme kuulla, mitä mieltä ihmiset ovat, jos me oikeasti haluamme antaa heidän vaikuttaa lähiympäristön kehittämiseen, niin miksi ei. Kun tänä päivänä meillä on käytössä tekniikka ja se koko ajan tulee helpommaksi käyttää, jolloin kansanäänestyksen käytännön toteuttaminenkaan ei ole mitenkään erityisen hirveän vaikeaa eikä kallista, niin ei tämäkään perustelu käy motiivina. En tätä ole oikeastaan koskaan pohjimmiltaan ymmärtänyt muuta kuin niin, että siinä on asenteita, jotka ovat hyvin pitkälle, sanoisinko, vanhakantaisia asenteita: ei uskalleta kumminkaan viedä päätöksentekoa lähelle kansalaista, ainakaan riittävän lähelle.

Sitten tämä "en ota kantaa". Kyllähän sitä on mietitty ja sitä myös selvitetään ja kyllä se tullaan jotakin kautta vielä muuttamaan. Tilannehan on vähän eriskummallinen, jos käy niin, että "en ota kantaa" nousee ratkaisevaksi tekijäksi kaiken kaikkiaan.

Ed. Komi kysyi palautejärjestelmästä. Palautejärjestelmä on vaikuttavuuteen liittyvä hyvin olennainen osa kanssa. Jos kansalainen ei koe, että hänen yhteydenottonsa tuo mitään tulosta, eikä saa mitään palautetta, niin tottahan motiivi jossakin vaiheessa loppuu sitäkin kautta, että ei enää toista tai kolmatta kertaa tee enää mieli kysyäkään tai yrittää vaikuttaa.

Ed. Huovinen otti esiin tiedotusvälineiden roolin. Tässä tietenkin pitää myös muistaa se, että kyllähän tässä on myös olemassa se puoli, joka tuli jonkun puheenvuorossa, en muista, kenen, jossa kiitettiin pieniä paikallislehtiä ja niiden olemassaoloa. Kyllähän ne käsittelevät hyvin pitkälle oman kunnan ja oman alueen asioita, ja ne nousevat sieltä esille. Ehkä ne eivät täällä eduskunnassa sillä lailla tule näkyviin, eivätkä ne ehkä tule näiden, sanoisinko, isojen tiedotusvälineiden ykkösotsikoissa esille niin selkeästi, mutta kyllähän tämä niin sanottu kakkoslehtien joukko käsittelee nimenomaan näitä kansalaisia lähellä olevia asioita, ja minun mielestäni onneksi, koska minusta on rikkaus, että meillä on nimenomaan tällainen kakkoslehtien joukko, ja sitä pitää yrittää pitää yllä mahdollisuuksien mukaan.

Ed. Rantakangas, joka myös poistui eikä ole läsnä, kysyi professorityöryhmän raportista. Nyt pitää muistaa, että se on raportti ja se on työryhmän näkemys siitä, miten pitäisi kehittää. Kyllä siinä lähdetään hyvin voimakkaasti siitä, että koko meidän hallintojärjestelmämme pitää kyseenalaistaa. Minä olen samaa mieltä. Niin kuin alussa sanoin, ei hallinnon kehittäminen voi olla projekti, vaan sen pitää olla prosessi. Nyt me menemme askelia eteenpäin. Kyllä silloin pitää uskaltaa keskustella niin kuntien roolista ja kuntien määrästä kuin te-keskuksien roolista, maakuntaliittojen roolista, lääninhallinnon roolista, ympäristökeskuksen jne, mikä se tulevaisuus on, millä mahdollisimman hyviä, toimivia ja tehokkaita palveluja tuotetaan kansalaisille. Eihän hallinto ole itseisarvo. Itseisarvo on se, mitä hallinnolla tuotetaan kansalaisille. Siihen varmaan tullaan palaamaan.

Tämä tilaaja—tuottaja-malli, johon he viittaavat sairaaloitten osalta: En tiedä, onko se sellainen, jossa on sellaisia mahdollisuuksia, että mennään ja tuetaan sitä tai sen kautta lähdetään hakemaan ratkaisuja. Minusta se ei ole niin yksioikoinen, kuin se näkemys on. Me olemme nyt nähneet esimerkiksi terveydenhoidon kustannuksien osalta, että jotakin tarvetta siellä varmaan on tehdä, koska jos minä katson esimerkiksi nyt, kun kuntien harkinnanvaraisten listaa käytiin läpi ja katsottiin perusteluja, mikä oli syy siihen, että kunnat hakivat harkinnanvaraista, niin yli puolessa kunnissa taisi syy olla erikois- tai perusterveydenhuollon kustannuksien karkaaminen. Kyllähän silläkin puolella jotakin pitää pystyä tekemään, jotta voidaan myös saada palvelut toimimaan, mutta en tiedä, onko se sitten hallinto, joka sen pystyy ratkaisemaan.

Arvoisa puhemies! Tässä nyt varmaan ainakin suuri osa tuli näistä kysymyksistä vastattua.

Susanna Huovinen /sd:

Arvoisa herra puhemies! Aivan aluksi haluan todeta sen, että on mielestäni erittäin merkityksellistä se, että eduskunnan tasolla käydään tätä keskustelua kansalaisten osallisuudesta ja siitä, miten demokraattista järjestelmää voidaan edelleen kehittää. Tämä on varmasti meitä kaikkia tässä salissa istuvia kiinnostava teema ja myös osittain, aika suurellakin osalla, meidän vastuullamme oleva asia.

Kiitokset ensinnäkin valiokunnalle perusteellisesta työstä. Tätä aihettahan on käsitelty mietinnössä aika monelta kantilta ja on aivan oikein lähdetty liikkeelle kansalaisten osallistumisen ja vaikuttamisen perustuslain tasolla olevista lähtökohdista.

Hyvää oli myös se, että valiokunta pohti edustuksellisen järjestelmän haasteita, kuten äänestysprosentin laskua ja kunnallisen päätöksenteon tasapainoa hallituksen ja valtuuston välillä. Myös sitä on pohdittu mietinnössä, mistä löytyy jatkossa halukkaita vaikuttajia näille tärkeille paikoille. Kuten valiokunta sivulla 4 toteaa, luottamustoimen hoitaminen on vaativaa ja aikaa vievää puuhaa.

Äskeisessä debatissa nostin esille jo tiedotusvälineiden roolin. Myös valiokunta on sitä, kuten kuulimme, mietinnössään pohtinut. Se on mielestäni merkittävä seikka niin politiikan kuin demokratian arvostuksen kannalta. Jäin vähän kaipaamaan näitä valiokunnan ideoita, miten tähän kysymykseen saataisiin jatkossa parannusta. Siihen ei varmasti mitään viisastenkiveä ole olemassa, mutta olisiko tälle valiokunnan mainitsemalle verrattain pinnalliselle kuvalle, joka välittyy yksittäisistä tiedotusvälineistä, tehtävissä sitten jotakin? Kuten ed. Paasio debatin aikana totesi, tämä on kyllä yhteinen haaste ja ei varmaankaan helppoja vastauksia ole löydettävissä. Mutta toivoisin, että tämä tärkeä keskustelu välittyisi myös kansalaisille, jota esimerkiksi tänään täällä eduskunnassa käymme.

Arvoisa puhemies! Välillä, kun keskustelee ihmisten kanssa, vaikuttaa siltä, että politiikkaan suhtaudutaan vähän sellaisella asenteella evvk eli ei voisi vähempää kiinnostaa. Minun oma vastakysymykseni on tähän, ovatko asiat todellakin Suomessa niin hyvin, etteivät kansalaiset koe äänestysoikeutta, äänioikeutta, meille tapeltua oikeutta niin tärkeäksi, että vaivautuisivat käyttämään sitä. Välillä tuntuu myös siltä, että kansalaiset ajattelevat, että joku jossakin hoitaa näitä minun asioitani, että ei minun tarvitsekaan tähän asiaan nyt ottaa sen kummemmin kantaa. Varmasti joku jossakin hoitaa, mutta ei varmaankaan siihen suuntaan, johon äänestämättä jättävät ihmiset ehkä haluaisivat asioiden hoituvan, vaan nimenomaan siihen suuntaan, jota äänioikeuttaan käyttävät haluavat viedä eteenpäin. Sen vuoksi äänestysprosentteihin liittyvä keskustelu on mielestäni todella tärkeää, millä tavalla mekin voisimme kantaa paremmin sitä vastuutamme, että tulisi selkeäksi se yhteys äänestämisen ja näiden poliittisten päätösten välillä, joita tehdään niin kunnalliselämässä kuin valtakunnan tasollakin. Järjestöt ovat toki tärkeä osa tätä kansalaisten vaikutusmahdollisuuksien käyttöä, mutta järjestöelämä, niin tärkeäksi kuin itsekin sen koen, ei koskaan voi korvata tätä edustukselliseen demokratiaan osallistumista.

Varmasti on siis myös niin, että sekä poliittisilla puolueilla että meillä poliitikoilla on myös peiliin katsomisen paikka, miten me voisimme paremmin kantaa tätä vastuutamme ja miten me voisimme lisätä omassa työssämme sitä vuoropuhelua kansalaisten kanssa, jota valiokuntakin mietinnössään peräänkuuluttaa. Täytyy löytää uusia tapoja muun muassa kertoa siitä työstä, jota tehdään niin valtakunnan kuin paikallisellakin tasolla. Uudet tekniikat varmasti tarjoavat tähän parempia mahdollisuuksia. Välillä tietysti tuntuu, että ainakin tässä meidän työssämme suurin resurssivaje on ajanpuute, jotta pystyisimme käymään kansalaisten kanssa tätä aitoa keskustelua esimerkiksi sähköpostin välityksellä. Varmaankin tilanne on aika lailla sama aikaresurssin suhteen myös kunnanvaltuutetuilla.

Arvoisa puhemies! Valiokunnan mietinnön sivulla 7 todetaan seuraavaa: "Valiokunta pitää erityisen tärkeinä sellaisia osallisuuden muotoja, jotka muodostavat pitkäjänteisiä kasvatuksellisia prosesseja, koskevat mahdollisimman monia lapsia ja nuoria sekä antavat heille aitoja osallistumisen kokemuksia ja aktiivisen kansalaisen taitojen opiskelumahdollisuuksia." Tämä taitojen opiskelu on hyvin tärkeää. Samoin on tietenkin hyvin tärkeää se, että nuorille syntyisi se kuva poliittisen järjestelmän ja tehtävien ratkaisujen välillä. Kun täällä eduskunnassa nuoria vieraita käy, hyvin usein he sanovat, että ei meitä politiikka kiinnosta. Mutta sitten, kun kysyy, mikäs teitä sitten kiinnostaa, niin sieltä alkaa tulla erilaisia asioita, jotka ovat mitä suurimmassa määrin politiikkaa. Eli jossain tämä yhteys ei toimi, kun tätä yhteyttä näiden asioiden ja tämän päätöksentekojärjestelmän välillä ei selkeämmin kyetä näkemään.

Mietinnössähän on lukuisia toimia, joita esimerkiksi esitetään kunnallisen hallinnon kehittämiseksi, mutta samalla tietenkin todetaan, että selontekohan ei mitään valmiita vastauksia tarjonnut, eikä varmaan sellaisia voi tarjotakaan, vaan sieltä alueelta ja paikkakunnilta on löydyttävä sitä tahtoa.

Itse tähän loppuun sanoisin, arvoisa puhemies, että Jyväskylässä, omassa kotikunnassani, on ryhmämme aloitteesta osallistumisen kynnystä koetettu alentaa siten, että kaupunginvaltuusto ei kokoonnukaan joka kerta meidän hienossa kunnallistalossamme, vaan kiertää eri kaupunginosissa pitämässä omia kokouksiaan. Tämä on osaltaan ehkä madaltanut kaupunkilaisten kynnystä tulla seuraamaan sitä päätöksentekoa, jota valtuustoissa tehdään, ja toivoisinkin, että näitä erilaisia hyviä käytäntöjä matkittaisiin ja kopioitaisiin ahkerasti ja kerättäisiin myös talteen, jotta eri päättäjät eri puolilla Suomea voisivat hyötyä näistä. Tästähän Osallisuushankkeessa nimenomaan on kysymys. Toivon, että me kaikki otamme vastaan demokratiamission ja viemme sitä eteenpäin.

Lauri  Kähkönen  /sd:

Arvoisa puhemies! Kaiken kaikkiaan kansalaisten suoran osallistumisen kehittymisessä on todella pitkästä prosessista kyse. Asia etenee hitaasti, se kestää kymmeniä vuosia. Otan esimerkin. Hallintomenettelylaki on ollut voimassa tarkalleen 20 vuotta vuoden vaihteessa. Edelleenkin tulee moitteita, päätöksiä oikeuskanslerilta, oikeusasiamieheltä ja hallinto-oikeudelta siitä, että hallintomenettelylakia ei ole muun muassa kunnissa riittävästi noudatettu. Vaikka tehtyä valituksen alaista päätöstä ei aina kumota, oikeusviranomaiset omien päätöstensä perustelulausumissa yhä enemmän kiinnittävät huomiota käytettyyn menettelytapaan. Kyse on siis hallintokulttuurin muuttamisesta, ja se muutos kestää todella pitkään.

Osa virkamiehistä haluaa, että asioiden valmistelun eteneminen on yksinomaan heidän tiedossaan ja asiat ovat julkisia vasta sitten, kun kyseessä oleva asia on suunnittelun ja valmistelun osalta valmis. Toki on todettava, että myös osa luottamushenkilöistä toivoo, että asioista informoidaan heitä ennen niiden yleistä julkituloa. Varmasti se joissakin yksittäisissä tapauksissa on paikallaan, mutta se ei voi olla vallitseva käytäntö. Asiat tulee kuitenkin pääsääntöisesti tuoda julkisuuteen, ennen kuin ollaan liian pitkällä, ennen kuin kyseessä olevaan asiaan liittyvät suunnitelmat ovat valmiit. Myönnän toki, että valmistelun julkisuus ei ole aina ongelmatonta ja tietty valmistelusuoja on annettava myös virkamiehille.

Niin sanotun vanhan kulttuurin noudattajat pitävät uusia lakeja, sanoisin, typerinä, valitettavasti. Kunnallishallinnon avoimuus sinänsä on erittäin tärkeä. Se takaa kuntalaisen hyväksynnän tehdylle päätökselle huomattavasti useammin. Kuntalainen vieraantuu päätöksenteosta silloin, kun hän kokee, että kysymys on käskemisestä: Tässä sinulle päätökset valmiina, ota tai jätä.

Hallintovaliokunnan mietinnössä todetaan, että kansalaisten usko kunnallispoliittisen järjestelmän toimivuuteen ja siinä vaikuttamiseen on heikentynyt. Mahdollisina syinä vähentyneeseen kiinnostukseen hoitaa yhteisiä asioita mainitaan muun muassa ylikunnallinen yhteistyö, kuntien hallinnon keventäminen ja sitä myöten luottamushenkilöiden lukumäärän pienentyminen, palvelutuotannon yksityistäminen, hyvinvointipalvelut on saatu rakennettua varsin pitkälle jne.

En lähde näitä esitettyjä syitä kommentoimaan, sillä muun muassa äsken käydyn debatin aikana käsiteltiin kunnan hallinnollisen organisaation ulkopuolisia kunnallisia yhtiöitä.

Mutta mikä on merkittävää ja positiivista, KuntaSuomi 2004 -tutkimuksen mukaan suomalaisen nuorison kiinnostus kunnallisiin asioihin ja politiikan uskottavuuteen on lisääntynyt. Nuoriso on aiempaa enemmän kiinnostunut osallistumisesta luottamustehtäviin. Nuoret, alle 30-vuotiaat, kiinnittyvät aiempaa enemmän kuntaansa, omaan asuinpaikkaansa. Oletan, että nuoret vaativat todennäköisesti uusia välineitä ja keinoja ja nopeudenkin lisäämistä päätöksenteossa. Tähän antaa tietyllä tavalla mahdollisuuden tietysti tietotekniikka. Varmasti tämä päätöksentekoprosessi nuorten mielestä on ehkä liian tosikkomaistakin. Vanhempi polvi etenee mieluummin entisellä tavalla ja entisin keinoin, näin se vaan on.

Arvoisa puhemies! Kuten selonteossa todetaan, kansalaisten osallistumis- ja vaikutusmahdollisuuksia turvaava lainsäädäntö on varsin laaja ja kattava. Kansalaisten osallistumisen lisääntymisellä ja lisäämisellä on myös rajansa. Asiaan on kuitenkin kiinnitettävä nykyistä enemmän huomiota. Kansalaisten suoraan osallistumiseen on annettava entistä enemmän mahdollisuuksia mutta siten, ettemme rakenna liian raskaita systeemejä. Kustannusten on myös pysyttävä kohtuudessa.

Monissa kunnissa virkamiehet, ainakin osa heistä, ovat kohtuullisen iäkkäitä. Niinpä uusien tiedottamisvälineiden, tiedottamistapojen tehokas hyväksikäyttö ei välttämättä heiltä kaikilta onnistu. Se ei ole edes aina tahdosta, asenteesta tai halusta kiinni; homma ei yksinkertaisesti luonnistu tai vie kohtuuttomasti aikaa. Ajan myötä kyllä tästäkin ongelmasta selvitään, kun virkamiehet vaihtuvat.

Vielä kerran, kuten mietinnössä todetaan: Kansalaisten suoran osallistumisen edistämistä on jatkettava.

Keskustelun nopeatahtinen osuus päättyy.

Esko Kurvinen /kok:

Arvoisa herra puhemies! Käsittelyssä on valtioneuvoston selonteko kansalaisten suorasta osallistumisesta ja sen kehityksestä. Osallisuus-käsite kiteytettynä tarkoittaa kansalaisten mahdollisuutta osallistua ja vaikuttaa heitä itseään koskevaan päätöksentekoon. Osallistuminen on taas näiden mahdollisuuksien aktiivista hyödyntämistä. Kansalaisten vaikuttamismahdollisuuksien kuten myös hallinnon avoimuuden ja julkisuuden lisääminen on ollut Paavo Lipposen ensimmäisen ja toisen hallituksen ohjelmatavoitteissa. Sisäasiainministeriö asetti alkuvuonna 1997 Osallisuushankkeen toteuttamaan näitä tavoitteita. Hankkeen pohjalta on laadittu tämä selonteko, joka keskittyy lähinnä kunnallishallintoon.

Selonteon taustalla vaikuttaa huoli muun muassa kansalaisten äänestysaktiivisuuden laskusta, josta äskeisessä debatissa käytettiin monta puheenvuoroa ja haettiin syitä. Esimerkiksi viime kunnallisvaaleissa äänestysprosentti oli suorastaan surkean alhainen, vain 56 prosenttia. Äänestysaktiivisuuden puute ei ole ainoa demokratiaan liittyvä murhe, vaan tämän lisäksi myös luottamus julkisiin instituutioihin sekä erityisesti kunnalliseen päätöksentekoon on heikentynyt. Kaiken lisäksi näyttää siltä, että ihmiset ovat vieraantumassa poliittisista puolueista. Edustuksellisen demokratian kautta vaikuttaminen ei tunnu tänä päivänä kiinnostavan.

Minusta mielenkiintoinen on se hallintovaliokunnan esiin tuoma näkemys, jonka mukaan kiinnostus yhteisten asioitten hoitamiseen on saattanut vähentyä sen vuoksi, että hyvinvointipalvelut on saatu jo varsin pitkälle rakennettua. Kysynkin, eikö meillä ole enää asioita, joiden tilasta olisimme huolissamme niin, että haluaisimme vaikuttaa. Viimeaikaiset keskustelut turvallisuudesta ja terveydenhuollon tilasta ovat mielestäni kuitenkin näyttäneet kansalaisten todellisen kiinnostuksen suunnan silloin, kun asioihin halutaan muutosta.

Myös työn, perhe-elämän ja harrastusten yhteensovittaminen yhteisten asioiden hoidon kanssa voi olla raskasta, jopa mahdotonta. Tämä on nähtävissä kunnallisten luottamushenkilöiden ammattijakautumaa tarkasteltaessa. Yksityisellä sektorilla on paljon sellaisia työtehtäviä, joista tosiasiallisesti on mahdotonta osallistua kunnallisiin luottamustehtäviin. Myös vallalla oleva yhteisöllisyyden puute voi osaltaan heikentää haluja osallistua yhteisten asioitten hoitamiseen.

Kiinnostusta osallistua valtakunnallisiin vaaleihin saattaa vähentää myös suomalainen sopimusyhteiskunta. Niin hyvä kuin se oikein ja tasavertaisesti toimiessaan onkin, niin sanotussa kolmikantapäätöksenteossahan kansalaisten demokraattisesti valitsema eduskunta ja sen luottamusta nauttiva hallitus on vain yksi kolmesta sopijapuolesta ja kaksi kolmesta tosiasiallisesta päättäjästä tulee tavallisten kansalaisten vaikuttamismahdollisuuksien ulkopuolelta. Kaiken lisäksi niin sanotussa kolmikantasopimisessa päätetään laajasti sellaisistakin asioista, jotka koskettavat laajemmin muita kansalaisia kuin niitä, jotka ovat näistä asioista sopimassa. Kysynkin, kokevatkohan tavalliset kansalaiset, että heidän tosiasialliset osallistumismahdollisuutensa näihin asioihin ovat olemattomat.

Arvoisa puhemies! Edustuksellinen demokratia on paras mahdollinen kansanvaltaisen ja tasa-arvoisen päätöksenteon ja vallankäytön malli. Tämä ei kuitenkaan tarkoita, ettei tässä mallissa olisi parantamista ja kehittämisen varaa. Hallintovaliokunta aivan oikein korostaa mietinnössään, että kuntien luottamustoimien vetovoimaisuus edellyttää edustuksellisen päätöksenteon toimintatapojen ja työskentelyn kehittämistä. Esimerkiksi valtuustotyöskentelyä olisi hyvä monipuolistaa. Osallisuushankkeessa saatuja hyviä kokemuksia, esimerkiksi Kempeleen kunnanvaltuuston tiimityöskentelymenettelyä, kannattaa hyödyntää myös laajemmin.

Edustuksellinen demokratia ja kansalaisten suorat osallistumismuodot muodostavat yhdessä toimivan demokraattisen kokonaisuuden. Kumpaakin tarvitaan. Kaiken kaikkiaan kansalaisten osallistumis- ja vaikuttamismahdollisuuksia turvaava lainsäädäntö onkin varsin laaja, kattava, ja siten lainsäädännöllisiä muutoksentarpeita ei juurikaan ole. Mielestäni tämän Osallisuushankkeen jatkoksi tarvitaan edustuksellisen järjestelmän vetovoimaisuuden lisäämiseksi ja toimintamuotojen kehittämiseksi uusi hanke, jolla selvitetään edustuksellisen osallistumisen ongelmia. Tässä asiassa on helppo yhtyä hallintovaliokunnan näkemykseen.

Päättäjillä ja virkamiehillä on oma vastuu saada kuntalaiset mukaan päätöksentekoon. On tärkeää, että kuntalaiset voivat helposti ja vaivattomasti ottaa heihin yhteyttä. Päättäjien ei sovi mielestäni olla passiivisia vaan ennen kaikkea aktiivisia kuntalaisiin päin. Kuntalaisten on koettava, että luottamushenkilöt ovat ennen kaikkea heitä ja heidän asioittensa hoitamista varten. Hallintovaliokunta antaakin jonkin verran risuja kunnanvaltuustoille, jotka eivät ole riittävän laaja-alaisesti ja määrätietoisesti huolehtineet kuntalaisten osallistumismahdollisuuksien lisäämisestä, vaikka lainsäädäntö siihen antaa mahdollisuuden.

Perinteiset ja uudet teknologian suomat mahdollisuudet vuorovaikutukselle on hyvä ottaa vieläkin laajemmin käyttöön. Tällaisena perinteisenä tapana näen erilaiset ajankohtaiskeskustelut ja tapaamiset, joissa on mukana sekä kunnan johtoa, valtuutettuja että virkamiehiä. Tämän tyyppiset foorumit voisivat houkutella kuntalaisia mukaan osallistumaan, kuulemaan ja keskustelemaan oman alansa ja ennen kaikkea oman alueensa asioista.

Tärkeää on, että kuntalainen saa mielipiteensä kuuluviin jo asioiden valmisteluvaiheessa, jotta hän pystyy mahdollisimman paljon vaikuttamaan myös asioiden sisältöön ja kulkuun. Kuntalaisten ja eri intressiryhmien kuuleminen valmisteluvaiheessa on mielestäni tärkeää myös siksi, että asioista saataisiin mahdollisimman laaja ja kattava kuva. Toimiva vuoropuhelu on mielestäni kaiken a ja o.

Uudemmalla vaikutus- ja tiedotusvälineellä, Internetillä, voidaan tiedottaa laajasti kunnan tapahtumista ja vireillä olevista asioista. Sähköposti on helppo tapa ottaa yhteyttä. Kaikilla ei kuitenkaan ole yhtä hyvät mahdollisuudet käyttää tietokoneita, joten mahdollisimman kattava tietoverkko on saatava laajasti yleiseen käyttöön, vähintäänkin kaikkiin kirjastoihin.

Mielestäni nuorten aktivoiminen ja kiinnostuksen herättäminen yhteisten asioiden hoitoon on oleellista juuri sen vuoksi, että hehän ovat tulevaisuuden päättäjiä. Nuoria pitää kannustaa ottamaan kantaa ja ilmaisemaan mielipiteensä. Sekä vanhemmilla että koululla ja harrastuspiireillä on tässä asiassa keinot kasvattaa ja kannustaa. Oleellista on, että nuorten ajatukset otetaan tosissaan ja heille myös annetaan todelliset mahdollisuudet ja kanavat vaikuttaa heitä koskeviin asioihin.

Arvoisa puhemies! Asioiden mahdollisimman julkisella ja avoimella käsittelyllä, näkyvällä hallinnolla ja vuorovaikutuksella ihmisten luottamus päätöksentekoon ja yhteisten asioiden hoitoon kasvaa. Itselle tärkeät asiat ovat juuri niitä, joihin ensisijaisesti halutaan ottaa kantaa.

On hyvä, että selonteko kansalaisten osallistumisesta ja siihen liittyvistä haasteista on laadittu. Harmittavaa kylläkin, selonteossa ei ole kovinkaan paljon konkreettisia ehdotuksia osallisuuden kehittämiseksi. Siksi työ ei pääty tähän, vaan sen on jatkuttava.

Pentti Tiusanen /vas:

Arvoisa rouva puhemies! Kun kunnassa valtuusto äänestää budjetista ja enemmistö on neuvoloiden lopettamisen kannalla tai pienten koulujen lakkauttamisen kannalla, niin tavallisten kuntalaisten mielessä voi syntyä epäselvyyttä siitä, mikä on kunnan tehtävä ja onko tämä enemmistö oikeassa.

Lain mukaan kunnan tehtävänä on edistää asukkaittensa hyvinvointia ja kestävää kehitystä alueellaan. Se on varsin lyhyesti todettu, tuo kunnan tehtävä. Näin ollen mainittujen palvelujen lopettaminen ja lakkauttaminen ei noin äkkiseltään varmasti kuntalaisten mielessä kunnan tehtäväksi ja asukkaiden hyvinvoinnin edistämiseksi juuri toimi, jos kohta — vaikka itse kuulunkin tällaisessa äänestyksessä vähemmistöön — varmaan enemmistökin ehkä ajattelee, että se on pitkällä tähtäimellä jollakin tavalla kuntalaisten ja kunnan etu. Tämä, puhemies, nimenomaan sen takia, kun ihmettelemme, miksi äänestysprosentti on matala monissa kunnissa.

Kunnassa kuntalaisten asema on todellakin vähän niin kuin joissakin sairaaloissa, että sairaalat toimisivat varsin hyvin ilman potilaita. Monissa kunnissa vaikuttaa siltä, että kunta toimisi hyvin ilman kuntalaisia, ainakin niitä kuntalaisia, jotka nyt tuovat omia käsityksiään esiin, osallistuvat kansalaisadressiin, kansalaistoimintaan jne. Kylähulluiksi leimaaminenhan on sellainen todettu vallankäyttäjien väline, jolla koetetaan hiljentää niitä kuntalaisia, jotka varsin aktiivisesti esimerkiksi kirjoittavat asioista yleisönosastoon tai muulla tavalla haluavat tuoda mielipiteensä julki.

Hallintovaliokunta mietinnössään todella, niin kuin täällä todettiin, hiukan tukistaa kunnanvaltuustoja todetessaan, että valiokunnan käsityksen mukaan kuntalaiset kuitenkin odottavat, että valtuusto käyttää sille kuuluvaa todellista päätösvaltaa. Hallintovaliokunta on samalla todennut sen, että valtuustot ovat siis oman tahtonsa mukaan antaneet päätösvaltaa pois itseltään.

Oma käsitykseni on kyllä se, että varsin monessa kunnassa itse päätöksenteko tapahtuu varsin pienellä joukolla, niin pienellä, että se kyllä yhtä aikaa mahtuu samaan taksiin eikä siinä tarvita minkäänlaista tilataksia, tavallinenkin ihan hyvin käy. Tuolloin, jos ajatellaan tyyppitapausta niin sanotuissa vaikeissa tai hankalissa asioissa, ensiksi tehdään jossakin, yleensä miesten kesken, mutta kaiken kaikkiaan muutaman vaikuttajan kesken, sopimus ja sen jälkeen tämä sopimus halutaan viedä läpi lautakunnassa kaupungin- tai kunnanhallituksessa ja sitten valtuustossa. Tämähän on se linja, millä tavalla tällainen päätös viedään voimaan. Siinä sitten halutaan ja joudutaan välillä myös eri tavoin aikaansaamaan enemmistömielipide, ja siinä taivuttelu ja kaikennäköinen vähän tiukempikin toiminta varmasti on hyvin usein käytössä.

Muutamaan asia vielä, puhemies; täällä on tänään käyty jo useamman tunnin keskustelu tästä asiasta. Yksi asia on siis nämä osakeyhtiöt, joista puhuimme debatin kohdalla aika tavalla. Moni kunta on siis yhtiöittänyt toimintaansa. Osakeyhtiölaki on astunut voimaan. Kunnallislaki väistyy, kunnallinen demokratia väistyy ja osakeyhtiölain henkeä tai kirjainta sovelletaan joka tapauksessa niin, että osakeyhtiöiden hallitusten jäsenet ovat aika hankalassa tilanteessa. Paljon ei sieltä asioita pois kerrota, ja toiminta on sitten niin, että osakeyhtiön etu on yksi asia ja muita asioita ei juuri ole, eli se on primääri. Tuolloin, onko kysymys sitten satamasta taikka energialaitoksesta, varsin yksipiippuisesti toimitaan. Kunnassa vallalla olevat käsitykset, monesti kunnanhallituksen tai -valtuustonkaan käsitykset, eivät kyllä näihin asioihin paljon pääse sekaantumaan, kun ja jos koteloidutaan tähän osakeyhtiöön. Tämä ei ole kyllä kunnallisen demokratian mukaista käytäntöä. Mieluummin kunnalliset liikelaitokset; ne ovat selkeästi avoimempia, niissä kunnallinen kontrolli ja läpinäkyvyys toimii paremmin.

Kaavoitussopimukset on toinen asia, joka on todettu ongelmalliseksi. Tampereella pari vuotta sitten valmistui asiasta myöskin väitöskirjatyö. Kaavoitussopimukset merkitsevät siis sitä, että kunnassa tehdään diili. Kaavoittaja, siis valtuusto, kunnallahan on kaavoitusmonopoli, tekee diilin esimerkiksi jonkun rakennuttajatahon kanssa, että kaavoitussopimus tehdään. Tuolloin itse kaavoitukseen liittyvä maankäyttö- ja rakennuslain mukainen kuntalaisten osallistumisoikeus väistyy. Tämä on ongelmallinen asia, joka on todettu kyllä moneen kertaan. Tämä asia ei todellakaan ole millään lailla ohi eletty. Asia on ikään kuin vielä auki, eikä ole ratkaistu, millä tavalla demokratian toimivuus ja kaavoitussopimukset saadaan toimimaan yhtä jalkaa, ja demokratian pitää olla tietysti ennen näitä sopimuksia.

Toinen asia, jota tänään ainoastaan sivuttiin, on sairaanhoitolaitokset. Se, että kunnilla on erikoissairaanhoidon toteuttamisen vastuu Suomessa, on hyvin ainutlaatuista. Yleensäkin se, että kunnilla on terveydenhoidon ja sairaanhoidon vastuu, on hyvin ainutlaatuista maailmassa. Pohjois-Eurooppa on tällainen hyvin tärkeä poikkeus. Kun puhutaan keskussairaaloista, sairaanhoitopiirien hallituksissa istuu yleensä kuntien terveysjohtajia. He tekevät suunnilleen sen tyyppistä päätöksentekoa, mitä kunnanhallitus tai kunnanjohtaja tai -kamreeri on välittänyt. Niin yleensä toimitaan siellä hallituksessa. Mutta sitten vastaavasti taas kunnan puolella samat henkilöt saattavat omassa virassaan, esimerkiksi terveysjohtajana, toimia taas aika tavalla toisella tavalla. Tällainen kahdella pallilla istuminen yhtä aikaa voi olla aika ristiriitaista. Tämä ei voi aina olla myöskään lopputuloksen kannalta hyvä tapa hoitaa asioita.

Kaiken kaikkiaan se, että valtuustot päättävät tietystä rahasummasta, joka osoitetaan sairaanhoitopiirin vuotuiseen budjettiin, on usein aika kaukana siitä realismista, mitä itse sairaanhoito merkitsee, miten paljon pitäisi olla rahaa, miten paljon pitäisi hoitaa potilaita, koska potilaiden sairastavuushan ei noudata mitään valtuustopäätöstä. Sairaanhoitopiirien hallinnossa on todellakin tietynlainen ongelma.

Lopuksi, puhemies, sellainen asia kuin Rion sopimus vuodelta 1992. Tämä sopimushan osaltaan jää kuntien toteutettavaksi. Agenda 21 on toteuttamisväline tässä asiassa. Kestävän kehityksen toteuttaminen kuntatasolla ja ihmisten elämässä on aika tavalla kuntien tehtävä. Tämä on osa juuri tuota siteeraamaani kuntien tehtävää edistää asukkaittensa hyvinvointia ja kestävää kehitystä alueellaan. Pohjois-Eurooppa tai yleensä Eurooppa on niitä harvoja alueita maailmassa, joissa Agenda 21 yleensä on toteutunut.

Jukka Vihriälä /kesk(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa rouva puhemies! En kuullut kokonaan ed. Tiusasen puheenvuoroa, mutta tämän kohdan kuulin, missä hän kritisoi sairaanhoitopiirejä ja niiden hallintoa ja toi esille, että kuntien terveysjohtajat istuvat siellä hallituksessa. Itse olen mukana Etelä-Pohjanmaan sairaanhoitopiirin valtuuston puheenjohtajana myöskin hallituksen pöydän ääressä. Kun ajattelen sitä kokoonpanoa, mitä siellä nyt on ollut kuudetta vuotta menossa, niin kyllä siellä istuu kuntien luottamushenkilöitä nimenomaan, jotka tekevät päätöksiä. Ei kuntien terveysjohtajia minun ymmärtääkseni ainakaan meidän sairaanhoitopiirissämme istu ainuttakaan, vaan nimenomaan poliittisin perustein valittuja. On pyritty siihen, että siellä on nimenomaan luottamushenkilöitä, jotka edustavat omassa kunnassaan keskeistä päätöksentekojärjestelmää eli joko valtuustoa tai kunnan- tai kaupunginhallitusta, ja päätökset tehdään tältä pohjalta.

Mitä sitten rahaan tulee, niin kyllä tärkeintä on, että sairaanhoitopiirissä potilaat erikoissairaanhoidossakin hoidetaan, (Puhemies koputtaa) ja rahaahan sinne saadaan, kun valtuustolla on lisää, mistä päätetään.

Pentti Tiusanen /vas (vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Ed. Vihriälä on varmasti ihan oikeassa. Minä taas tulen sairaanhoitopiiristä, jossa on esimerkiksi oman kotikaupunkini terveysjohtaja. Samalla terveysjohtaja on myöskin sairaanhoitopiirin hallituksen varapuheenjohtaja, jolloinka tässä on kaksi roolia, joita on aika vaikeata toteuttaa. Yksityiskohtiin voisi mennä, mutta aika ei anna periksi.

Nimenomaan vielä sitten painotan sitä, että kunnanvaltuusto voi tehdä ja tekee meilläkin päätöksen siitä, miten paljon se vuosittain sijoittaa budjettiin. Se alimitoittaa varsin tietoisesti monesti budjetin, mistä tulee ongelmia, siis tietoisesti alimitoittaa.

Anne Holmlund /kok:

Arvoisa rouva puhemies! Sekä 1995 voimaan tullut kuntalaki että Paavo Lipposen ensimmäisen ja toisen hallituksen ohjelma ovat korostaneet kansalaisten vaikutusmahdollisuuksien lisäämistä. Rinnalle on samalla astunut myös vaatimus hallinnon läpinäkyvyydestä. Päätöksenteosta on aivan aiheellisestikin haluttu häivyttää salaperäisen kabinettipolitikoinnin maine ja varjo. Käytännön työrukkasena on palvellut sisäasiainministeriön vuonna 1997 asettama Osallisuushanke.

Kansalaisten kiinnostus edustuksellista demokratiaa kohtaan on selvästi vähentynyt. Tutkimusten mukaan kansalaiset ovat vieraantuneet poliittisista puolueista ja samalla luottamus päätöksentekoa kohtaan on heikentynyt. Erityisen suuren inflaation ovat kärsineet kunnallisvaalit, joissa äänestysaktiivisuus on vuosikymmenen kuluessa pudonnut 71:stä 56:een. Vielä 70- ja 80-luvulla äänestysprosentit lähentelivät 80:aa. Edes kohtuullisesti uurnille saavutaan enää vain presidentinvaaleissa.

Miksi kiinnostus yhteisten asioiden hoitamiseen on vähentynyt? Suomalaisen yhteiskunnan tavaramerkki, hyvinvointipalvelut, on varsin pitkälle rakennettu 1980-loppuun mennessä. 1990-luvulla lama ja talouden syöksykierre ajoivat julkisen sektorin varsin tehokkaalle matokuurille, jonka seurauksena yhteiskunnan rakenteita ja palveluja on jouduttu rationalisoimaan varsin voimakkaasti. Niukkuuden jakaminen ei todellakaan ole mikään kiitollinen tehtävä eikä taatusti ole omiaan innostamaan suuria väkijoukkoja osallistumaan poliittiseen vastuunkantoon. Samalla yhteisöllisyyden ja yhteisvastuullisuuden tilalle ovat tulleet yksilökeskeisemmät arvot: onko sillä sitten mitään väliä, miten naapurini pärjää, kunhan minulla ovat asiat hyvin.

Äänestysaktiivisuuden lasku ei ole ongelma vain päättäjille, politiikan tutkijoille sekä toimittajille, vaan sitä se on koko yhteiskunnalle. Mistä äänestäjien passiivisuus lopultakin johtuu? Onko se merkki poliittisten vaihtoehtojen samankaltaisuudesta, siitä, etteivät puolueet tarjoa kansalaisten mielestä enää todellisia vaihtoehtoja? Olisiko poliittisen päättäjän myös mentävä itseensä ja mietittävä, osaammeko edes kuunnella vai olemmeko pitkälti poliittiseen fraseologiaan ja kapulakieleen turvautuvia puhe- ja vastausautomaatteja? Kuntalaiset eivät tunnu välttämättä edes tietävän, mitä asioita päätetään kunnallisesti ja mitä valtakunnallisesti eduskunnassa. Kunnallinen päätöksenteko on kuitenkin avainasemassa silloin, kun puhutaan ihmisen arkipäivään liittyvistä kysymyksistä.

Arvoisa puhemies! Osallisuus terminä on hieman vieras ja teennäinen. Kyse on kuitenkin osallistumisesta päätöksentekoon tavalla tai toisella, aktiivisuudesta, joka vielä muutamia vuosikymmeniä sitten koettiin normaaliksi ja jokapäiväiseksi asiaksi. Nykyään oikeuden aktiivisuuteen tuntuvat omineen kansalaisaktivistiryhmät. Kansalaisjärjestöillä on sinänsä arvokas rooli nyky-yhteiskunnassa silloin, kun niiden edustamat arvot ja näkökulmat luovat uutta tervettä yhteiskunnallista ajattelua. Kiinnostus yhteiskunnalliseen päätöksentekoon herää tavallisesti vasta silloin, kun käsiteltävä aihe liittyy läheisesti omaan arkielämään tai lähipiiriin. Suora osallistuminen on kuitenkin aina arvokasta, sillä se täydentää perinteistä edustuksellista demokratiaa. Jatkuva vuoropuhelu kansalaisten ja päättäjien välillä on erittäin tärkeää. Myös asioita valmistelevien virkamiesten on nykyistä herkemmällä korvalla kuunneltava kansalaisten tuntoja.

Avoimet keskustelufoorumit ovat hyvä käytäntö, jonka soisi yleistyvän kunnallisen päätöksenteon sivutuotteena. Päättäjien jalkautuminen kunnan eri osa-alueilla järjestettäviin keskustelutilaisuuksiin on erinomainen tapa kartoittaa paikalliset kipupisteet. Tarpeen ovat myös erilaiset asiateemoihin tai ongelmakohtiin pureutuvat foorumit, joiden keskustelut kannattaa kirjauttaa muistioon ja ottaa hyödylliseksi päätöksenteon apuvälineeksi. Tärkeintä ei ole se, montako kuntalaista saadaan tulemaan paikalle. Paljon merkittävämpää on viesti siitä, että päättäjät ovat valmiita aivan oikeasti kuuntelemaan kuntalaisten mielipiteitä ja tarvittaessa myös aidosti viemään niitä eteenpäin.

Kunnissa olisi syytä myös kiinnittää enemmän huomiota asioiden tehokkaaseen ja oikea-aikaiseen tiedottamiseen. Moni väärinkäsitys ja turha barrikadeille nousu pystyttäisiin välttämään sillä, että kiinnitettäisiin enemmän huomiota kunnalliseen tiedotuspolitiikkaan ja tarvittaessa käytettäisiin apuna alan kokeneita asiantuntijoita.

Neuvoa-antavat kansanäänestykset ovat paikallaan silloin, kun kyseessä ovat merkittävät tulevaisuuteen vaikuttavat suuntautumiskysymykset, kuten kuntaliitokset. Kansanäänestystä tulee kuitenkin käyttää harkiten, sillä poliittisen päättäjän on kuitenkin aina kannettava vastuu päätösten kokonaisuudesta. Kansan tahdon taakse ei kokonaisvastuuta tule eikä saa pakoilla. Kansanäänestyksen aisaparina on aina myös oltava riittävä ja oikea tieto, jotta äänestyspäätöksen tekeminen ei tapahtuisi liikaa mutu-perusteella.

Internetin käytön yleistyminen tarjoaa kunnille entistä paremmat mahdollisuudet sekä palveluista että päätöksistä tiedottamiseen kuten myös erilaisten kyselyjen ja mielipiteiden keräämiseen. Kuntien Internet-sivuilta löytyvät tarpeelliset yhteystiedot, luottamuselinten päätöspöytäkirjat sekä tiedot kunnan tarjoamista palveluista. Myös esityslistat ovat Internetissä kaikkien vapaasti nähtävissä hyvissä ajoin ennen kokousta. Kotisivut ovatkin omalta osaltaan parantaneet päätöksenteon läpinäkyvyyttä. Mahdollisimman suuren hyödyn saamiseksi tulee kunnissa huolehtia siitä, että verkkoyhteydet ovat kaikkien saatavilla kirjastoissa ja muissakin julkisissa tiloissa, joissa kuntalaiset asioivat.

Valiokunta toteaa mietinnössään, että Osallisuushankkeen keskeisenä tuloksena voidaan pitää sitä, että lukuisissa kunnissa on kokeiltu uuden tyyppisiä osallisuuden muotoja ja niistä on saatu rohkaisevia tuloksia. Saadut tulokset ja hyvät mallit tuleekin hyödyntää kuntakentässä mahdollisimman laajasti. Kunnat eroavat toisistaan hyvin paljon rakenteeltaan, kooltaan ja hallintomalliltaan: se, mikä toimii yhdellä, ei välttämättä sovi ollenkaan toiselle. Jokaisen tulee rohkeasti etsiä itselleen parhaiten sopivat mallit ja kehittää niitä entistä toimivampaan suuntaan.

Uuden nuorisobarometrin mukaan 64 prosenttia nuorista allekirjoittaa väitteen, että Suomessa demokratia toimii hyvin ja takaa kaikille hyvät vaikuttamisen mahdollisuudet. Puolet nuorista onkin sitä mieltä, että asiat hoituvat Suomessa aivan yhtä hyvin ilman vaaleissa annettua ääntäkin. Perinteinen poliittinen toiminta ei jaksa nuoria kiinnostaa. Nuoria kiinnostavat puoluepolitiikkaa enemmän erilaiset yhden asian liikkeet.

Demokratian tulevaisuuden ydinkysymys onkin lasten ja nuorten kasvattaminen aktiivisiksi yhteiskunnan jäseniksi. Lasten ja nuorten vaikuttamaan opettaminen ja innostaminen tuottaa pitkällä tähtäimellä myönteisiä tuloksia. Kasvatusvastuu on kodilla, koululla ja koko yhteiskunnalla. Nuorisovaltuustojen rooliin kannattaa kiinnittää huomiota. Jotta nuoret kokisivat toiminnan motivoivaksi, täytyy nuorisovaltuustoille löytää selkeä rooli ja tehtävä, jonka kautta nuoret voivat aidosti vaikuttaa kunnalliseen päätöksentekoon. Sama koskee kunnissa toimivia vanhus- ja vammaisneuvostoja.

Arvoisa rouva puhemies! Valiokunta on mietinnössään todennut varsin ansiokkaasti, että meneillään on kansalaisten suoran osallistumisen edistämistä koskeva jatkuva prosessi, joka ei pääty selonteon käsittelyyn. Saadut kokemukset on muutettava käytännöksi ja otettava suunta kohti osallistumisen uutta aikaa. Tähän päätöslauseeseen on helppo yhtyä.

Anne Huotari /vas:

Arvoisa puhemies! Ed. Holmlund pohtikin jo valmiiksi sitä, minkä takia politiikka ei kiinnosta ihmisiä. Kyllähän se puolta ainakin kiinnostaa vaaleissa, mutta onko se riittävä määrä, sitä täytyy meidän kysyä. Sitten kun kysyy kansalaisilta, mikä tässä oikein mättää, vastaukseksi monta kertaa saa Sonerat ja muut tällaiset isojen poikien ja nykyaikana tyttöjenkin ratkaisut, jotka aiheuttavat tilanteita, joissa syntyy epäluottamus päättäjiä kohtaan. Sonera oli mielestäni hyvä huono esimerkki siinä mielessä, että kukaan ei tuntunut loppujen lopuksi ottavan vastuuta, ei edes viime tipassa. Vastuunkantoa odotetaan. Kun maksetaan hyviä palkkoja, silloin odotetaan, että on vastuuta. Myöskin silloin, kun on valtaa, vastuuta pitää pystyä kantamaan.

Ei sekään kovin paljon tilannetta helpota, että kuntien valtuustoissa haukutaan valtiota, että valtio ei anna rahaa, ja sitten täällä ainakin jotkut ministerit haukkuvat kuntia, että kunnat eivät hoida omia tehtäviään eivätkä laita oikeisiin paikkoihin rahaa. Saa sellaisen käsityksen, että siellä ne vaan keskenään tappelevat eivätkä muuta juurikaan tee. Ehkä kuvaava oli erään mummon viesti Kajaanista. Kun meillä oli täällä keskustelu, joka oli televisioitu, hän oli soittanut keskukseen, ettekö voisi jo lopettaa sen puhumisen, että pääsisi katsomaan elokuvaa televisiosta. Niin se varmaan onkin, että meidän keskustelumme eivät hirveän paljon kiinnosta. Näyttää siltä, että ne eivät kiinnosta täällä salissakaan. Me kansanedustajat tietenkin tiedämme sen, että monet meistä istuvat työhuoneissaan, tekevät muuta ja samaan aikaan kuuntelevat ja tulevat tänne sitten, kun siltä tuntuu. Ehkä onkin parempi niin. Mutta tämäkin viesti pitäisi pystyä saamaan kansalle, että kyllä täällä asioita seurataan, vaikka ei ollakaan juuri omalla paikalla istumassa.

Mutta miten ottaa kansalaisia enemmän mukaan päätöksentekoon ja vaikuttamiseen? Avoin tiedotus on avainasia sekä valtakunnan tasolla että kunnallistasolla päätöksenteossa. Erityisesti silloin, kun kysymys on valmisteluvaiheesta, pitäisi tiedottaa asioista, että kansalaiset voivat vaikuttaa ja ottaa yhteyttä omaan päättäjäänsä, jota ovat äänestäneet, tai mahdollisesti johonkin muuhun päättäjään, jonka uskovat vievän asiaa eteenpäin. Samalla tässä tiedottamisessa pitäisi varoa, että valmistelua ei katsota valmiiksi päätökseksi. Monta kertaa kyllä näyttää siltä, kun lukee jotakin uutista, kuin asia olisi jo päätetty. Tässä meillä olisi varmasti paljon mietittävää, miten asiat pitäisi ilmaista, koska ihmiset eivät välttämättä tiedä, milloin päätöksenteko on lopullista ja milloin asia on vasta valmisteilla.

Kuntalaisten kiinnostus viime kunnallisvaaleissa oli todella surkea. Esimerkiksi kotikaupungissani Kajaanissa äänestysprosentti jäi alle 50:n. Silloin pitää kyllä vakavasti kysyä, mistä oikein on kysymys ja mikä tässä kiikastaa. Kun kyselin aika moniltakin ihmisiltä, minkä takia luulette äänestysprosentin jääneen näin alhaiseksi, moni käski katsoa peiliin, mutta minusta on olennaista se, että jos kuntien valtuutetut itse sanovat, että heillä ei ole mitään valtaa vaan valta on virkamiehillä, ei se kovin paljon innosta äänestämään valtuutettuja, jos valtuutetut itse kokevat näin. Silloin valtuutettujen pitää miettiä, ovatko he antaneet kaiken vallan virkamiehille. Jos he ovat antaneet, miten he voivat ohjata virkamiesten vallankäyttöä? Siinä varmasti meillä on paljon tekemistä. Virkamiehet voisivat jalkautua enemmän asuinalueille ja nimenomaan silloin, kun asiat ovat valmisteluvaiheessa. Erityisesti teknisellä puolella toivoisin tällaista menettelyä monissa kaava-asioissa ja kuntapäätöksen kannalta aika pieniltäkin tuntuvissa asioissa, mutta ihmisille monesti ovat juuri kotikadun ja -kulman asiat tärkeitä.

Neuvottelukunnat on nyt uusi vanha muoto, jolla pyritään saamaan asiakkaita ja juuri kyseisestä asiasta kiinnostuneita kansalaisia mukaan. Vanhusneuvostot ja lapsi- ja nuorisopoliittiset neuvottelukunnat ovat tästä hyviä esimerkkejä. Myöskin nuorisovaltuuston roolia pitää pohtia uudelleen. Monet nuorisovaltuutetut ovat turhautuneet, kun heillä ei ole todellista päätösvaltaa, mutta esimerkiksi tilanteet, joissa nuorisovaltuutettuja on otettu lautakunnan kokouksiin seuraajiksi ja heillä on myöskin puhevalta siellä, ovat antaneet hyviä kokemuksia.

Miten sitten asiakas- tai kuntalaisraadit? Miten ne saataisiin normaaliksi toiminnaksi? Näyttää siltä, että niillä paikkakunnilla, joilla raateja on ollut, nimenomaan virkamiehillä on ollut vähän vaikeuksia sopeutua tähän tilanteeseen, eli kun heitä kutsutaan illalla keskustelemaan esimerkiksi jostakin asiasta raadin kanssa, niin kun virka-aika on päättynyt, se ei välttämättä kovinkaan paljon innosta virkamiestä. Mutta tässä asiassa pitäisi kyllä asennemuokkausta tehdä kovasti, koska tuskin nämäkään asiakas- ja kuntalaisraadit kovinkaan usein virkamiehiä niin sanotusti kiusaavat.

Kiinnostus lainsäädännön valmisteluun on sitten oma asiansa kokonaan, ja minulla olisikin tähän ehdotus, että kirjastot valjastettaisiin vielä monipuolisemmin kuin tällä hetkellä tähän tehtävään. Kirjastoissahan on niin sanottuja pömpeleitä, joista voi, jos osaa oikeata nappia painaa, löytää jonkin lain valmisteluvaiheen, mutta mielestäni siellä pitäisi olla enemmän tietoa ihan niillekin, jotka eivät mielellään käytä tietokoneita ja muita tämän tyyppisiä vuorovaikutusvälineitä, missä vaiheessa lain valmistelu on menossa ja miten kansalainen voi siihen vaikuttaa ja ketkä esimerkiksi ovat siinä valiokunnassa, missä laki käsitellään.

Tietysti tärkeämpää on vielä se vaihe, kun lakia valmistellaan ministeriössä. Ministeriöthän pyytävät lausuntoja eri tahoilta, mutta en tiedä, kuinka paljon esimerkiksi kansalaisjärjestöt ovat näissä mukana. Sen tiedän, että sosiaali- ja terveysministeriön puolella esimerkiksi potilasjärjestöille tulee ihan normaali lausuntopyyntö.

Meillä olisi kyllä vielä paljon tehtävää tämän lainsäädännön läpinäkyvyydessä ja siinä, että ihmiset voisivat enemmän vaikuttaa. Esimerkiksi meidän tietojärjestelmämme saattaa olla sellainen, että jos sanoo jollekin henkilölle, että meidän valiokuntamme sivuilta kyllä tämä mietintö löytyy, niin jotta löytää sinne valiokunnan sivulle ja vielä sinne mietintöön, täytyy olla jo aikamoinen tietoekspertti. Tässä onkin paraikaa menossa valmistelutyö eduskunnassa. Eduskunnan sivujen Internetissä pitäisi olla sellaiset, että ne olisivat käyttäjän kannalta hyvin helpot.

Kansanäänestyksistä sanon vain pari sanaa. Tätä vaivaa, niin kuin usein kuntatason tai valtion tasonkin päätöksentekoa, sellainen ajattelu, että pienellä porukalla asioita on helpompi päättää ja että kansalaiset tai isompi porukka ei tiedä, miten tämä asia pitäisi ratkaista. Tässä kansalaisjärjestöt ovat erityisen vahvassa roolissa. Mikäli kansanäänestyksiä järjestetään, silloin pitäisi tiedotuksen olla monipuolista ja kansalaisjärjestöillä pitäisi olla myöskin sellainen rahoituskanava, josta niillä on mahdollisuus järjestää tiedotusta myös toisesta näkökulmasta kuin valtavirran näkökulma on.

Kohta varmaan pääsemme keskustelemaan Kainuun-mallista, jossa taas mietitään uusia keinoja, millä tavalla kansalaiset voivat enemmän vaikuttaa.

Matti Väistö /kesk:

Arvoisa puhemies! Esille on noussut monia hyviä näkökohtia edelleen osallisuutta ja eritoten demokratiaa vahvistavina näkökohtina. Meillä edustuksellinen demokratia varmasti on haasteiden edessä. Toimintaympäristö ja elämänpiiri on muuttunut, ihmisten arvostukset ovat muuttuneet. Työn, perheen, harrastusten, itsensä kehittämisen ja luottamustehtävien hoidon yhteensovittaminen tuo varmasti myös omat pulmansa, ja siihen pitäisi kiinnittää huomiota.

Monet kokevat, että luottamustehtävien hoito ja jo ehdokkaaksi rupeaminenkin on niin suuri kynnys, että mieluummin antavat toisten hoitaa. Tällaisia palautteitahan me itse kukin olemme saaneet. Asiat koetaan niin vaikeina ja vaativina. Toisaalta pitäisi korostaa kuitenkin sitä, että nämähän ovat ihmisten hoidettavia asioita. Myös kuntademokratia lähtee siitä, että se on kuntalaisten itsehallintoa. Siitä pitäisi myös antaa tunnustusta ja arvostusta niille, jotka ovat mukana luottamustehtävissä. Mutta valitettavasti tänä päivänä koetaan vähän toisin. Julki pääsee silloin, kun jossakin koetaan ongelmia ja halutaan siitä vähän käydä laajempaakin keskustelua. Tehtävien hoitoa ei siis koeta palkitsevana.

Meillä on sitten taipumus ja halu pinnallisuuteen ja irrallisuuteen, halutaan hetkellisiä kokemuksia. Internet varmaan tätä nuorille tarjoaa ja myös yksilöllinen tavoite, että sellaista kokonaisvastuun kantamista, jota mielestäni edustuksellisen demokratian hoidossa tarvitaan, tahtoo puuttua monissa yhteyksissä.

Petri Salo /kok:

Arvoisa rouva puhemies! Yritän tiivistää puheenvuoroni kahteen minuuttiin paikaltani; koska monet kansalaiset sanovat, että te pidätte vain pitkiä puheita ja niitä ei kukaan jaksa kuunnella, niin yritetään tiivistää.

Täällä on paljon puhuttu siitä, että poliitikoilla ei ole valtaa. Mietin tuota asiaa, kun katsoin äsken uutisia ja huomasin, että Helsingin kaupunginvaltuuston valitsemat lautamiehet ovat tänään äänestyksellään ratkaisseet muun muassa Merenkulkulaitoksen johtajien kohtalon. He ovat kaupunginvaltuuston valitsemia lautamiehiä. Kyllä loppujen lopuksi kunnallisillakin päätöksentekijöillä on joskus aika merkittävääkin valtaa. Luulen, että tästä puhutaan vielä pitkään aivan hovioikeutta myöten, oliko päätös oikea vai ei.

Mutta sen verran toteaisin kansanäänestyskeskustelusta, että meillä Suomessahan on käytetty vissiin vain kieltolain kumoamisen ja EU-jäsenyyden yhteydessä kansanäänestystä ja nyt puhutaan siitä, että Nato-jäsenyys olisi sellainen kohta, missä sitä seuraavan kerran tulisi käyttää. Mutta kyllä monet kansalaiset myöskin miettivät sitä, että hoitakaa te hommat, joilla on parhaat tiedot, taidot. Myöskin kun ajattelee sitä, miten päätös vaikuttaa kokonaisuutena tulevaisuuteen, niin mietityttää siltä osin, että on mökin mummon aika vaikea ottaa kantaa esimerkiksi siihen, pitäisikö Suomen hyväksyä EU-jäsenyys neuvotellun tuloksen mukaisesti. Kun kysymys asetetaan näin, pitäisi myöskin tuntea, mitä se koko repertoaari tarkoittaa.

Minun mielestäni kyllä kansanäänestykset sopivat kaikkein parhaiten kunnalliselle alalle ja nimenomaan neuvoa-antavina merkittävistä kunnallisista periaatteellisista kysymyksistä. Kun ministerikin on paikalla, uskon, että tulevaisuudessa niitä voidaan järjestää kätevästi myöskin sähköisesti nettiä käyttämällä edullisesti, nopeasti ja tehokkaasti, ja kunnanvaltuutetut saavat tietoa, miten heidän pitäisi suhtautua merkittävään kunnalliseen kysymykseen.

Jukka Vihriälä /kesk:

Arvoisa rouva puhemies! Me käsittelemme täällä nyt valtioneuvoston selontekoa kansalaisten suoran osallistumisen kehittymisestä ja hallintovaliokunnan lausuntoa siitä. Mielestäni tämä on kansanvaltaisen demokratian kannalta yksi keskeisiä, tärkeitä kysymyksiä. Kun katson tätä meidän omaa saliamme, ei meitä monta täällä tällä hetkellä ole miettimässä näitä kysymyksiä. Se tuntuu ehkä vieraalta ja kaukaiselta myöskin meille kansanedustajille, että tämä on nyt sellainen asia, että kunhan menee siellä läpi, niin menköön tämän kerran, vaikka on ihan perustavaa laatua olevasta kysymyksestä kysymys, kun ajatellaan sitä, miten demokratia täällä toimii, ennen kaikkea miten kunnallinen demokratia ja miten toimii myöskin valtionhallinto. Mielestäni on murheellista todeta näin, että meitä edustajia ei tämä kovin paljon kiinnosta. Sitten me kysymme, miksei se kiinnosta kansalaisia, jos eivät korkeimmat päättäjät ole tästä edes sillä tavalla kiinnostuneita, että olisivat täällä nyt keskustelemassa ja tuomassa näkemyksiään esille. Eihän täällä muutamassa minuutissa nyt syvällistä viisautta pysty sanomaan, mutta joka tapauksessa voi osoittaa kiinnostusta asian tärkeyteen. (Ed. P. Salo: Ne ovat vaalikampanjaa tekemässä!) — Ehkä sekin on joillekin hyvä, että sitä on tekemässä jo nyt. Sehän on demokraattista toimintaa.

Sopii ehkä kysyä, onko suomalainen yhteiskunta, kun hallintoa ajatellaan, nyt jo niin valmis, että enää ei luoteta tänä päivänä edustukselliseen demokratiaan. Niin kuin tiedämme, ei tahdo löytyä päättäville paikoille riittävästi halukkaita. Aina paikat tulee täytettyä, mutta osallistuminen on vähentynyt, ja ennen kaikkea se, että äänestysprosentti menee reilusti alle 50:n jo monissa vaaleissa, kyllä osoittaa, että jotain on ehkä pahasti vialla.

Minä haluaisin yhden kappaleen lukea ja sitä vähän pohtia tästä mielestäni ihan hyvästä hallintovaliokunnan mietinnöstä, jossa asioita on pohdittu. Ehkä ne kaikki eivät avaudu. Tänne on kirjoitettu rivien väliin paljonkin sellaisia asioita, joita emme täältä heti löydä. Täällä todetaan: "Osallisuushankkeessa painopiste on ollut kansalaisten suorien osallistumismuotojen kehittämisessä, minkä seurauksena edustuksellisen demokratian toimivuuden kehittäminen on jäänyt vähäiselle huomiolle." — Nimenomaan edustuksellisen demokratian toimivuuden kehittäminen. — "Valiokunta katsoo, että osallisuushankkeen jatkoksi tarvitaan myös keskeisten toimijoiden yhteistyöhön perustuva hanke, jossa paneudutaan erityisesti edustuksellisen järjestelmän vetovoimaisuuden lisäämiseen ja sen toimintamuotojen ja -edellytysten kehittämiseen. Hanke on syytä käynnistää ripeästi niin, että sen kokemuksia voitaisiin mahdollisimman hyvin hyödyntää jo seuraavalla kunnallisvaalikaudella vuosina 2005—2008."

En tiedä, mihin toimenpiteisiin tämä nyt johtaa, mitä valiokunta täällä on lausunut. Ministerillä on jo siitä suunnitelmat olemassa, miten tässä edetään, että edustuksellisen demokratian vetovoimaisuutta voidaan lisätä.

Jos nyt ajattelee kunnallisena päättäjänä, kyllähän kunnallisvaltuustoilla tänä päivänä minusta on valtaa, jos sitä vaan halutaan käyttää. Minusta on aivan turha semmoista puhua, että ei ole valtaa. Niin kuntatasolla kuin kuntayhtymätasolla sitä löytyy, jos me vaan sitä käytämme. Meillä on virkamiehistö, joka valmistelee asiat, ja meidän pitää luottaa sen asiantuntemukseen, mutta poliittiselle päätöksentekojärjestelmälle on annettu valinnan mahdollisuus. Siinä tehdään välillä huonoja ratkaisuja, mutta pääsääntöisesti kuitenkin pyritään tekemään hyviä ratkaisuja ja tehdään virheitä. Sitä vartenhan meillä on vaalijärjestelmä, että vaaleissa vaihdetaan nämä päättäjät, jos kansalaiset eivät ole tyytyväisiä.

Mutta se, mikä on osallistumista kunnalliselämään varmasti vähentänyt: Minulla on vakaasti se usko, että niin omassa kunnassani kuin monessa muussa kunnassa tehtiin pahoja virheitä, kun lautakunta- ja johtokuntajärjestelmää lähdettiin vahvasti leikkaamaan. Tehtiin suuria mammuttilautakuntia ja monet asiat keskitettiin niihin. Se kavensi osallistumisen mahdollisuutta. Nimenomaan lautakunnathan kunnallisella tasolla käsittelevät arkipäivän asioita. Se, mitkä ovat siellä kotikylällä tai kaupunginosassa tärkeitä asioita, nousee lautakuntien kautta esille. Nyt tämä on ohentunut. Kyllä minä ainakin olen kuullut hyvin monen päättäjän sanoneen, että isossa lautakunnassa menee valtava määrä asioita, joihin ei ehdi perehtyä eikä löydy semmoista asiantuntemusta kuin oli ennen näissä pienemmissä lautakunnissa, joissa voitiin mennä substansseihin paljon syvemmälle. Ehkä tässä olisi myöskin meidän kunnallispäättäjien mentävä itseemme ja katsottava, voitaisiinko seuraavalla valtuustokaudella perustaa jopa uusia lautakuntia käsittelemään kuntalaisille tärkeitä peruskysymyksiä ja asioita.

Arvoisa puhemies! Menen nyt valtionhallinnon puolelle, kun ministeri Korhonen on täällä paikalla ja tämän päivän lehdestä luin, että eilen on antanut tämmöinen työryhmä Iskukykyisempi Suomi raporttinsa, joka käsittelee nimenomaan Suomen aluehallintoa. STT:n tiedotteessa todetaan, että Suomen aluehallinto pitäisi perusteellisesti uudistaa ja osittainen maakunnallinen itsehallinto ottaa perustaksi, esittää tämä asiantuntijatyöryhmä. Valtion alueelliset tehtävät tulisi siirtää aluekeskuksiin, joissa hoidettaisiin esimerkiksi EU:n maataloustukea koskevat asiat. Ryhmän mielestä maakuntien liitot ja alueelliset te-keskukset pitäisi yhdistää uudeksi kokonaisuudeksi itsehallinnolliselta pohjalta. Maakuntien liittojen valtuustot voitaisiin valita joko suoraan vaaleilla tai välillisesti, kuten nyt on tapana, todetaan. Verotusoikeutta asiantuntijaryhmä ei antaisi maakuntien itsehallinnolle. Valtion alueelliset tehtävät pitäisi siirtää valtion aluekeskuksiin, joita pitäisi perustaa lisää. Nykyinen läänijärjestelmä ei käy perustaksi. Aluekeskuksissa hoidettaisiin lääninhallitusten tehtäviä. Te-keskusten maaseutuosastosta sinne siirrettäisiin EU:n maatalouspolitiikkaan liittyviä viranomaistehtäviä.

Minusta aika mielenkiintoisia näkemyksiä jälleen kerran. Jos tekee tuommoisen suoran johtopäätöksen: Tarvitaanko nyt taas uusia aluehallintoviranomaisia? Mielestäni meillä on maakuntien liitot ja meillä on te-keskusjärjestelmä, ja tästä STT:n tiedotteesta tulee siihen johtopäätökseen — en ole lukenut vielä tietenkään tätä ryhmän esitystä — että nyt nämä pitäisi jollain tavalla yhdistää ja sitten muodostaa uusi aluehallinnon yksikkö. Olisiko tämä aluehallinto sitten mahdollisesti uusi maakuntapohjainen niin sanottu läänijärjestelmä, jos sanotaan nyt lainausmerkeissä. Saattaisi olla ehkä paikallaan, mutta se tarkoittaa kyllä ehdottomasti sitä, että nykyinen tsaarinaikainen läänijärjestelmä pitäisi nyt lopettaa ja lakkauttaa ja luoda tällainen uusi maakuntapohjainen aluehallintojärjestelmä. Mutta tiedä nyt, kun te-keskuksetkin ovat näin vähän aikaa toimineet ja nyt jo ollaan näitä yhdistämässä. Tämä on kyllä niin nopeaa muutosta, että ei tahdo pysyä mukana. Itse ainakin olen nähnyt, että te-keskusjärjestelmä valtionhallinnon yksikkönä maakunnissa on toimiva ja sitä voidaan kehittää ja viedä eteenpäin. Tämä on taas uutta, ja näyttää, että tämä valtionhallintokin on kovassa kehityskaaressa.

Haluan vielä todeta eduskunnan pöytäkirjoihin, että vanha lääninhallintojärjestelmä on aikansa elänyt ja se pitäisi kyllä seuraavalla vaalikaudella lopettaa ja muuttaa.

Alue- ja kuntaministeri Martti Korhonen

Arvoisa rouva puhemies! Kahteen asiaan lyhyesti, ensin tähän kunnallispuoleen, mihin ed. Vihriälä kiinnitti huomiota: Suosittelen edustajia tutustumaan Aimo Ryynäsen ja Krista Salovaaran tekemään, Osallisuushankkeeseen liittyvään materiaaliin "Kokeilusta käytännöksi", jossa pohditaan nimenomaan näitä asioita, mihin edustaja viittasi. Nimenomaan huomio kiinnitetään siihen, että nykyisten päätöskokousten rinnalla pitäisi olla innovatiivisuutta järjestää muutakin: iltakouluja, skenaarioita, tuoda vaihtoehtoja jne. Valta on valtuustolla, se ei ole kellään muulla siellä kaupungissa tai kunnassa. Kelle valtuusto sen vallan antaa, on sitten toinen asia. Ikävä kyllä, meidän poliitikkojen näkökulmasta ikävä kyllä, 90-luvulla, kun piti tehdä ikäviä päätöksiä, valta annettiin virkamiehille. Virkamiehet tekivät niitä päätöksiä. Nyt se valta edelleen luuraa siellä.

Toinen asia, rouva puhemies, mihin edustaja kiinnitti huomiota, on ihan oikein. Tämä tutkimus valmistui. Te sanoitte, että muutokset tapahtuvat niin nopeasti, ettei tahdo pysyä perässä. Mutta ed. Vihriälä, maailma muuttuu vielä nopeampaa. Jos me haluamme olla mukana, niin meidän pitäisi kulkea kehityksen keulilla, mieluummin vähän aikaisemmin tehdä niitä ratkaisuja, ja siinä mielessä tämä on erittäin hyvä materiaali. Toivon, että edustajat tutustuvat siihen raporttiin, jonka tämä tutkimusryhmä teki.

Pertti Hemmilä /kok(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Ed. Vihriälä äskeisessä puheenvuorossaan tarttui kyllä hyvin olennaiseen kehityskulkuun, kun hän totesi, että nykyinen läänijärjestelmä pitäisi kerta kaikkiaan lakkauttaa tällaisena tsaarinaikaisena byrokratiana. Olen aivan täsmälleen samaa mieltä, ja missään tapauksessa tähän maahan ei tule luoda enää uusia byrokraattisia järjestelmiä. Nykyinen maataloushallinto ja siinä tapahtuneet ontumiset päätöksenteossa viime viikkoina on osoitus siitä, että meillä on jo aivan liikaa byrokratiaa ja liian monimutkainen, monikurvikas järjestelmä. Sitä pitäisi huomattavasti yksinkertaistaa. Ed. Vihriälä oli äsken aivan oikeassa.

Jukka Vihriälä /kesk(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Ministeri Korhoselle haluaisin vaan todeta todella niin, että en missään tapauksessa vastusta esimerkiksi tämän työryhmän ajatuksia, mitä on tuotu. Mutta kun ne tulevat näin äkkiä ja nopeasti, niistä ei vielä näe, onko valmiuksia tämä toteuttaa vai jäävätkö nämä vain työryhmän esityksiksi. Olen ehdottomasti samaa mieltä siitä, että uudistamista pitää tapahtua, mutta pitäisi näitä vanhojakin rakenteita pystyä sitten samanaikaisesti muuttamaan.

Alue- ja kuntaministeri  Martti Korhonen

Arvoisa rouva puhemies! Nimenomaan näin pitää tehdä. Tämä hallitus on pannut liikkeelle kahdeksan seutukuntakokeilua, aluekeskushankkeen, tämän asiakohdan jälkeen meillä on Kainuun aluehallintokokeilumalli, joka on aivan uusi, ainutlaatuinen järjestelmä. Näin pitää minunkin mielestäni menetellä, mutta pitää olla myös malttia tutustua, riittävää seurantaa ja sitä kautta myös tutkimusta ja tutkimuksen kautta hyödyntää niitä tuloksia, mitä se antaa. Ei pidä tietenkään mennä niin, että koko ajan tuotetaan vain uutta. Minä olen täsmälleen samaa mieltä, että uutta hallintoa ei. Hallintorakenteita pitää purkaa, hallintorakenteita pitää keventää ja johdonmukaisesti myös keskushallinnosta siirtää tehtäviä lähemmäs kansalaisia alue- ja paikallishallintoon. Mutta samalla pitää kyllä olemassa olevia hallintorakenteita uskaltaa kyseenalaistaa. Ei niillä ole mitään itseisoikeutta olla olemassa.

Lauri Oinonen /kesk:

Arvoisa rouva puhemies! Käsiteltävä aihe, kansalaisten osallistuminen yhteiskunnalliseen päätöksentekoon, on hyvin keskeinen. Se, että vaalien äänestysprosentit ovat laskeneet, on valitettava ilmiö. Vuoden 2000 kunnallisvaaleissa käytti äänioikeuttaan vain 56 prosenttia äänioikeutetuista. Mielestäni tässä pitäisi hälytyskellojen soida, koska kuntien päätökset ovat juuri niitä, jotka kaikkein lähimmin koskettavat ihmisiä. Kunnissa päätetään terveyspalveluista, lääkäriin pääsemisestä niin yöaikaan kuin viikonloppuisin päiväaikojen lisäksi, päätetään, millä tavalla on ambulanssi-, palotoimi, siis pelastustoimi, järjestetty. Vaikka siinä nyt on uudelleenjärjestelyt tulossakin, niin kunnissa näitä asioita päätetään. Siellä päätetään kaavoituksesta, asumiseenkin liittyvistä asioista. Siellä päätetään kouluista, koulumatkoihin liittyvistä kysymyksistä, yleensä kaikesta, mukaan lukien vapaa-aika, urheilu, kulttuurikysymykset, kaikesta siitä, mikä on lähellä ihmistä. (Ed. P. Salo: Seurakuntavaaleissa on vain 10 prosenttia!) — Niin, tämä on, kuten arvoisa ed. Petri Salo sanoi, huolestuttava ilmiö, että seurakuntavaaleissa on vielä pienempi äänestysprosentti, mutta toivon, että Suomen evankelisluterilaisen kirkon seurakunnissa nyt herättäisiin kantamaan myös sitä vastuuta, joka liittyy seurakuntavaalien äänestämiseen.

Mutta onko niin, että sitten koetaan, ettei voida vaikuttaa valittujen edustajien kautta? Jos näin on, niin sitten sietää pohtia, missä vika on. Onko niin, että kaupungintalo, kunnantalo tai kirkkovaltuuston sali koetaan jollakin tavalla vieraaksi, että sinne ei oikein tavallinen ihminen uskalla tulla edes seuraamaan avoimia ja julkisia kokoontumisia. On tavattoman hyvä, että täällä eduskunnassa lehterillä on iltamyöhään kansalaisia seuraamassa avointa ja julkista asioitten käsittelyä ja päätöksentekoa, jota eduskunnassa tehdään. Mutta kuinka moni on tullut käyneeksi oman kotikuntansa valtuuston lehterillä, kuvaannollisesti lehterillä, mutta kuitenkin sillä paikalla, mihinkä saa tulla seuraamaan, tai kirkkovaltuustoa seuraamassa? Ne ovat avoimia ja julkisia.

Tietysti tästä seurannasta tänä aikana melkoinen vastuu on medialla, mutta mitä media kertoo, kertooko se tarpeeksi ja kertooko se oikeita asioita? Sen voisi nähdä sitten, jos itse käy kokouksissa paikalla. Aikoinaan 70-luvun alussa, kun en vielä ollut kotikuntani Keuruun valtuustossa, niin kun eräs valtuutettu sitten minutkin ohjasi kadulta sinne valtuustosaliin, niin jopa minulle tuo paikka tuntui hieman pelottavalta paikalta. Vaikka olin poliittisessa järjestötoiminnassa ja yliopistopolitiikassa ollut mukana, niin se valtuustosalin lehterille meno tuntui pelottavalta, vaikka oikein kädestä pitäen eräs valtuutettu minut sinne vei. No, tietysti ne asiat voivat tuntua pelottavilta; vaikka nyt sitten tarkastelen valtuuston puheenjohtajan pöydän takaa samaa kokousta, eivät ne asiat suinkaan ole helppoja.

Mutta olen aina kiittänyt sitä yleisöä, joka on tullut paikalle seuraamaan valtuuston kokousta, kuin myös lehdistöä, joka haluaa valtuustosta tiedottaa. Vielä pitäisi kiittää niitä yleisönosastokirjoittajiakin, jotka joskus kirpeästikin arvostelevat ja lokaakin heittävät niissä kirjoituksissaan sinne puheenjohtajan pöydän taaksekin. Heitäkin pitäisi kiittää, koska he osaltaan synnyttävät mielenkiintoa ja keskustelua. Vaikka se ei sitten aina loanheiton myötä asiallista olisikaan, kuitenkin se herättää mielenkiintoa ja sillä on tämä positiivinen puolensa. Elikkä mielenkiinnon pitäisi olla osallistumisen lähtökohtana.

Kun runsas kolmekymmentä vuotta sitten maaseutu todella voimakkaasti autioitui, se oli silloin sokki. Nythän tapahtuu samanlaista. Silloin oli maaseudulla ihmisillä hätä koettaa löytää niitä puolueita ja niitä ehdokkaita, jotka vielä rohkenisivat maaseutua puolustaa. Oli tarve mennä äänestämään. Onko tämän päivän lähiöissä tarve mennä äänestämään? Varmasti on, mutta on järkyttävää, että Keski-Suomenkin suurimmassa kaupungissa on lähiöitä, joissa työttömyysprosentti on suurempi kuin eduskuntavaalien äänestysprosentti. Kuitenkin mielestäni on vakava yhteiskunnallinen hätä, kun on tämä todellinen työttömyys ja kaikki mitä ongelmia yhteiskuntaan ja ennen kaikkea ihmiselle itselleen seuraa. Ei siis koeta sitä, että vaalien kautta voisi edes yrittää vaikuttaa. Onko vika sitten poliittisissa puolueissa, ovatko puolueet loitontuneet kansasta? Tätä sietäisi jokaisen puolueen kysyä, ja varma vaalivoittaja olisi se, joka saisi parhaiten kontaktin äänestäjiin ja vastaisi kansalaisten tarpeita.

Kun erilaisia ehdokasasetteluita tehdään, niin moni henkilö on kokenut kipeäksi sen, että kokee, että tuo demokratia, kansanvalta, ei toteudu siinä poliittisessa valmisteluprosessissa, jota puolueet tekevät. Moni kokee, että se on eräänlaista junttaamista eri tavoin — sanon "kokee", vaikka todellisuuden ei tätä tarvitsisi ollakaan. Kun näin koetaan, niin se mitä ihminen kokee tai tuntee tai miltä asiat näyttävät, se on se subjektiivinen todellisuus ja totuus, joka ohjaa ihmisen käyttäytymistä. Myöskin poliittisilla puolueilla olisi todella demokratiatalkoisiin haastetta, siten että ihmiset voisivat sen näkemyksen mukaan, mikä heillä on, tulla mukaan puolueisiin ja osallistua sitäkin kautta asioitten valmisteluun. Poliittiset puolueet ovat tärkeän tehtävän toteuttajia demokraattisessa yhteiskunnassa. Valitettavaa vain on se, että poliittista aktiviteettia ei kaikkialla arvosteta, moniin työpaikkoihin tosiasiassa ei pääse tai tulee ongelmia jos on poliittisesti aktiivinen. Tämä on minusta hyvin ikävä asia. Se on ikävä asia, koska ihmisellä pitäisi olla oikeus osallistua sen näkemyksen mukaan, minkä hän omaksensa on halunnut kokea.

Edelleen, johtuuko vaalien alhainen äänestysprosentti kenties siitä, että meillä on vähennetty äänestyspaikkoja, lyhennetty vaalit yksipäiväisiksi, tätäkin sietää kysyä. Eduskunnan oikeusasiamiehen toimintakertomusta tarkasteltaessa jokin aika sitten kiinnitin huomiota siihen, ovatko ennakkoäänestyspaikat liian kaukana. Onko niin, että jos joku jättää äänestyksen vaalipäivään ja silloin ei olekaan tilaisuudessa äänestämään, jääkö siinä sivuun? Näitäkin kysymyksiä sietäisi vakavasti yhteiskunnassa pohtia.

Täällä on kiinnitetty huomiota myös nuorten osallistumiseen. Meillä Keuruulla on nuorisovaltuusto, joka on käynyt täällä minun vieraanani ja pitää aktiivisesti, myöskin kriittisesti, yhteyttä paikkakunnalta olevaan edustajaan, antaa enemmän risuja kuin ruusuja, mutta on hyvä, että antaa. Se on merkki aktiivisuudesta ja elämästä. Siitä minä pidän, että nuorilla on kiinnostus asioihin, ja olen kutsunut heitä myös oikean valtuustonkin kokousta seuraamaan.

Olisiko lähidemokratiaa saatava aikaiseksi? Täällä ed. Vihriälä kiinnitti huomiota siihen, että lautakunnat on minimoitu. Minusta se ei ole hyvä. Esimerkiksi kotikunnassani Keuruulla oli kunnanhallituksesta Haapamäen jaostona tunnettu elin, joka pohti kunnan toisen taajaman ja sen lähiympäristön asioita. Kun sitten säästäväisyyssyistä saneerattiin hallintoa, tuo maassakin ainutlaatuinen kunnallisdemokratiahallinnon kokeilu poistui.

Arvoisa puhemies! Kaikki ne toimet, joilla ihmisten kiinnostusta yhteisten asioiden hoitoon voitaisiin lisätä, tulisi avoimesti selvittää ja edesauttaa, ja osaltaan pitäisi katsoa myöskin poliittisten puolueitten ja itse kunkin peiliin.

Esko  Kurvinen  /kok:

Arvoisa puhemies! Vaikka nyt keskustelussa on suoran osallistumisen selonteko, useat edelliset puhujat ovat siirtyneet pohdiskelemaan edustuksellisen demokratian kiinnostavuutta ja sen lisäämistä. Minusta juuri tämän takia on tärkeää hallintovaliokunnan esitys ministeriössä toteuttaa, että tämän jatkoksi käynnistettäisiin selvitys myös edustuksellisen demokratian toimivuudesta ja ongelmakohdista.

Itse näen siinä kaksi tähän päivään liittyvää ongelmaa. Ensinnäkin työelämä on mennyt niin kiireiseksi ja intensiiviseksi, että monet, jotka haluaisivatkin osallistua yhteisten asioiden hoitamiseen, eivät tosiasiallisesti pysty osallistumaan. Meillä on paljon ammattikuntia, joista on mahdoton lähteä päiväksi kahdeksi pois. Toinen seikka on ehkä se, että tänä päivänä ollaan entistä enemmän kiinnostuneita omista toimista. Yhteisöllisyys puuttuu, ja kiinnostus muiden kuin ihan lähipiirin asioiden hoitamiseen on hiipunut.

Hannu  Aho  /kesk:

Arvoisa rouva puhemies! Suora kansalaisten osallistuminen tänä päivänä varmasti keskusteluttaa muuallakin kuin meitä tässä talossa. Heikko osallistuminen mielestäni ei ole aivan viime päivien ilmiö, vaan sitä on ollut aika pitkäänkin monissakin asioissa. Jos sen verran vetää taaksepäin, niin silloin, kun nykyiseen eduskuntaan pyrittiin, kun maakuntaa kiersi, kyliä kiersi, sen kansalaisten osallistumisen silloinkin näki, millä tavalla he halusivat suoraan vaikuttaa.

Näitä monia mielenkiintoisia kokemuksia on olemassa, ja väittäisin, että välttämättä kaikki suora osallistuminen ei liity johonkin yhteen asiaan, ei politiikassa sillä tavalla, että lähdetään puoluepoliittisesti ajattelemaan asioita. Kerron yhden hyvän kokemuksen siitä, että kylässä, jossa suurin osa oli aivan toista poliittisesti ajattelevia kuin itse olin, kaikista eniten oli kansoitettu koulu, kun siellä kävin puhujamatkalla kierroksella. Se oli kyllä todella mielenkiintoinen ilta. Siellä keskusteltiin laidasta laitaan asioista, haluttiin todella kysyä mielipiteitä ja henkilökohtaisesti vaikuttaa, mikä oma näkemyksensä oli.

Väittäisin näin, että ainakin pienemmissä kunnissa, joissa enempi väki tuntee toinen toisensa, kaikki vapaaehtoistoimintakin viime aikoina on kyllä hiipunut, ei siitä mihinkään päästä. Erilaiset järjestöt potevat todella puutetta tekijöistä, jotka olisivat halukkaita viemään asioita eteenpäin. Voisi sanoa, että kyllä se myöskin kunnallissektoria jonkin verran vaivaa tänä päivänä.

Siinä, miten tähän suoraan osallistumiseen innostumiseen voidaan vaikuttaa, on kyllä varmaan moniakin tekijöitä. Yksi hyvä puoli minusta on se kuntapolitiikassa, että oma sisäinen kunnallispuolen tiedottaminen on riittävää. Se antaa virikkeitä ihmisille, kuntalaisille, mistä asioista keskustellaan milloinkin, mistä asioista päätetään, ja valtuuston kokoukset ovat yksi suora vaikuttamiskeino. Koska etukäteen tiedetään, mitä asioita siellä on, kyllä ainakin omalla kohdallani voin todeta, että yhteyksiä otetaan valtuutettuun, niin kuin itsekin olen, ja sitä kautta myöskin suoraan pyritään vaikuttamaan eri asioihin, ja minusta se on erittäin positiivista. Siihen, että yhteydenpito pysyy innostuneena ja jatkuu, varmaan meistä jokaisella on omalta osaltaan mahdollisuus vaikuttaa: pitää kynnys tarpeeksi alhaisena, ottaa ihmisiltä tietoa, kuunnella, mitä mielipiteitä heillä on, ja siitä sitten saada tukea omille näkemyksille, koska kuitenkin valtuutettu tekee päätöksen yksin tai ryhmänsä kanssa.

Minusta muussakin mielessä kuntapolitiikka on hyvinkin mielenkiintoista. Tässä salissa monesti väitetään, ja tottahan se on, että valta on valtuustolla, jos se sen pitää, mutta hyvin monissa kunnissa se on siirretty käytännössä hyvin pitkälle myöskin kunnanhallituksille, käytännönkin syistä on oltava näin, ja sitten viranhaltijoille. Mutta se tietysti on yksi rajoittava tekijä, että vaikka kuinka valtaa olisi, miten sitä käyttää, jos rahat puuttuvat, miten toimitaan. Silloin ei oikein tämä yhtälö kyllä pelaa. Viime aikoina, kymmenen viime vuoden aikana, monissa kunnissa on koettu sillä tavalla, että ei ole mielenkiintoa kovin paljon, kun ei voi käytännössä lisätä mitään toimintoja, vaan aina pitää joko reilusti leikata tai juustohöylä kädessä olla, jolloin toimintoja pikkuhiljaa pienennetään. Tämä vaikuttaa suoraan osallistumishalukkuuteen sillä tavalla, että varsinkaan nuori väki ja se, joka aktiivisesti on työelämässä mukana, ei tahdo löytää sitä aikaa, jolloin se lähtisi todella näihin mukaan. (Ed. Hemmilä: Nyt tilanne paranee, kun tulee 2,5 miljardia rahaa!) — Kyllä se paranee varmaan. Uskon myöskin, että seuraavat vaalit on semmoinen seikka, joka parantaa. Sen jälkeen tullaan näkemään, että tässäkin maassa voidaan harjoittaa paljon mielenkiintoisempaa politiikkaa, johon kansalaiset voivat suoraan vaikuttaa, kunhan vain muistavat vaikuttaa nyt näissä tulevissa vaaleissa.

Mutta myöskin sillä, mitä itse kukin täällä poliittisella tasolla teemme, on suuri merkitys siinä, miten kansalaiset vaikuttamisen kokevat, ja tiedotusvälineillä on vastuuta siitä asiasta. Heittäisinkin näin sen kysymyksen, elämmekö me vain sensaatioista. Jos jotakin erikoista ja aina negatiivista tapahtuu, silloin ihmiset heräävät. Mutta heräävätkö he silloin, jos me teemme oikeista asioista oikeita päätöksiä? Silloinkin mielestäni pitäisi olla hereillä ja antaa siitäkin palautetta, olivat päätökset sitten hyviä tai huonoja.

Jollakin tavalla joskus tulee oikeastaan paha olla siitä, kun katsoo iltapäivälehtiä. Siitä huolimatta, että ne ovat sensaatiolehtiä ja elävät sillä, niin kyllä niihinkin lehtiin voisi jotakin jopa oikein tosi positiivista laittaa ihan ykköslööpiksi eikä vain aina negatiivisia asioita. (Ed. Hemmilä: Kepulaiset voisivat antaa vinkkejä!) — Voin antaa vinkin siitä, että jos esimerkiksi poliittisesti tehdään huonoja päätöksiä, hallitus tekee huonoja päätöksiä, niin voisi kantaa myös sitä poliittista vastuuta, jota eivät ainakaan viime päivien hallitukset ole kyllä kantaneet edes pätkän vertaa. Sitä kautta voidaan silloin todeta, että kansalaiset kokevat, että myöskin poliittisella rintamalla voidaan näihin asioihin vaikuttaa. Se on kyllä hyvin pitkälle myöskin meistä kiinni ja, sanoisiko, tämän päivän hallituksesta hyvin pitkälle kiinni, kantaako se todella vastuuta.

Mutta tämä kokonaisuus varmasti on sellainen, että siihen vaikuttavat monet muutkin asiat. Muuttoliike on yksi asia, joka toisaalta joitakin henkilöitä varmaan innostaakin, mutta myöskin, jos nyt sanoo lainausmerkeissä, lannistaa. Jos muuttaa uudelle paikkakunnalle, siinä on omat kommervenkkinsä, ennen kuin sinne pääsee asettumaan. Silloin tällaiset yhteiskunnalliset ja suorat osallistumiset kyllä jäävät toisarvoiseen sijaan, koska varmasti ihan asuminen ja leivänsaanti on ensisijainen asia.

Mutta minä kuitenkin uskon, että ihmiset kaikesta huolimatta haluavat osallistua joko suoraan tai välillisesti näihin asioihin. Jos itse pidämme siitä huolen, että myöskin meihin voi ottaa yhteyttä, aina kun on asiaa, se on yksi edellytys sille, että suora toiminta myöskin kansalaisten keskuudessa lisääntyy. Toivon, että tämä todella tulee näytönpaikaksi myöskin, jos nyt sen verran sanon, tulevissa vaaleissa. Se on meidän kaikkien etu ja se on Suomen kansalaisten etu, että aktiivisesti niissä toimitaan. Uskon tämän etenevän tähän suuntaan tulevaisuudessa.

Marja  Tiura  /kok(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Ihan muutamalla sanalla edellistä puhujaa kommentoisin. Puhuja oli sitä mieltä, että harrastusten ja yhdistysten määrä, mahdollisuudet harrastaa myöskin, ovat tietyllä tavalla vähentyneet ja että yhdistysten määrä, joiden kautta vaikutetaan tänä päivänä, olisi myöskin vähentynyt. Tämä ei kyllä pidä paikkaansa. Nimittäin Patentti- ja rekisterihallituksen yhdistysrekisterissä oli vuonna 2001 kaikkiaan 117 109 yhdistystä. Näistä liikunta-, nuoriso- ja harrastustoimintayhdistyksiä oli noin 29 000. Vuonna 82 Suomessa oli kaikkiaan yli 103 000 yhdistystä. Kun otetaan vielä huomioon se, että vuonna 91 tämmöisen kertakäyttölain nojalla poistettiin näitä yhdistyksiä yhdistysrekisteristä, niin kyllä totuus on aivan toisenlainen. Yhdistysten määrä on faktisesti lisääntynyt noin 50 prosentilla. Tämä kyllä kielii siitä, että kyllä harrastetaan ja halutaan olla mukana, että se ei ole suoraan yksi yhteen tämän passivoitumisen kanssa.

Paula Lehtomäki /kesk(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa rouva puhemies! Ed. Tiura otti esille asian, johon pyysin vastauspuheenvuoroa ed. Kurvisen puheenvuoron jälkeen, kun hän totesi, että yhteisöllisyys puuttuu nykypäivän yhteiskunnassa ja ihmiset ovat enemmän kiinnostuneita vain suoranaisesti omaan elämäänsä liittyvistä kysymyksistä. Olisin ollut ed. Kurvisen kanssa eri mieltä ja sillä tavalla olen ed. Tiuran kanssa samassa linjassa, että tämähän on meidän poliittisen toimintamme haaste, että kansalaisjärjestötoiminta on kehittynyt erittäin myönteisesti ja on vireää. Se osoittaa, että ihmiset ovat kiinnostuneita omasta lähiympäristöstään ja muista ihmisistä.

Mutta siinä, miten me kanavoimme nyt tämän vireän kansalaisjärjestötoiminnan myöskin kiinnostukseksi poliittista osallistumista ja kiinnostukseksi päätöksentekoon osallistumista kohtaan, siinähän on se meidän haasteemme kehittää näitä osallistumisen muotoja.

Hannu  Aho  /kesk(vastauspuheenvuoro):

Rouva puhemies! En sanonut, että yhdistykset ovat vähentyneet, vaan yhdistyksissä toimijat ovat vähentyneet. Ainakin omasta paikkakunnastani voin todeta, että kyllä todellisista toimijoista monessa yhdistyksessä koetaan puutetta, vetäjistä koetaan puutetta. Rekisteristä löytyy kyllä yhdistyksiä, mutta toimivatko ne? Muualla voi olla toisin, mutta näin totesin kokemuksesta, mikä se tilanne meidän alueellamme on, että tähän suuntaan on oltu menossa.

Marja  Tiura  /kok(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Kun erilaisia tilastoja on tutkittu, niin kyllä jokainen ihminen pääsääntöisesti kuuluu vähintään yhteen tai kahteen yhdistykseen ja on mielellään mukana yhteisössä ja toiminnassa. Kyllä totuus on se, että tällä hetkellä politiikan mielenkiinto ja arvostus on se ongelma, mihin törmätään nuorten ja näiden yhdistyksissä toimijoiden kanssa, koska resursseja ja mielenkiintoa muutenkin kyllä on olemassa.

Valitettava totuus on se, että ihmiset haluavat olla ajamassa niitä asioita, jotka he kokevat itsellensä läheisiksi, ja politiikka koetaan kaukaiseksi tekijäksi tällä hetkellä. Taistellaan mieluummin vaikka Panda-karhun puolesta kuin otetaan osaa poliittiseen debattiin. Nyt tuli käytettyä sanaa debatti, joka välttämättä ei kerro, mitä itse asiassa täällä tehdään. Jos esimerkiksi ajatellaan tätä selontekoa, niin tämä on valtioneuvoston selonteko kansalaisten suoran osallistumisen kehittymisestä. Eikö samalla tavalla tämän asian voisi ilmaista, että keskustelkaamme siitä, millä saisimme ihmiset mukaan.

Inkeri Kerola /kesk(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa rouva puhemies! Sillä tavalla haluan tukea ed. Ahon äskeistä puheenvuoroa, että siteeraan tässä erään pitkään vaikuttaneen kunnallismiehen puhetta. Hän kertoi, että häntä ei enää kiinnosta olla vaikuttamassa, kun revitään alas. Häntä kiinnosti olla tekemässä silloin politiikkaa, kun rakennettiin. Ehkä nyt yhdistystoiminta on sitten löytänyt toimijoilleen sellaisen kanavan, jossa kehitetään uutta, rakennetaan uutta mieluummin kuin revitään alas. Toisin sanoen raha näyttää tietä, miten voimme toimia ja mitä viedä eteen- tai taaksepäin. Tässä sitä haasteellisuutta tai haastettavuutta löytyy.

Liisa Hyssälä /kesk:

Arvoisa rouva puhemies! Viitaten tähän edellä käytyyn keskusteluun, että kansalaisia ei kiinnosta politiikka tai ainakaan politiikka täällä ylätasolla, eduskunnassa, hallituksessa ja puolueissa: Varmasti se pitää paikkansa. Katson kyllä syyksi sen, että meillä on niin laajapohjainen hallitus ollut viime ja tällä kaudella, että ne näkemyserot, jotka kommunisteista kokoomukseen, näin on sanottu, ovat, tulevat semmoiseksi poliittiseksi mössöksi, ja jos kansalaiset haluavat vaihtoehtoja, niin niitä on vaikea sieltä löytää, vastinetta sille omalle näkemykselle. Ideologioitten välinen ero menee niin vähäiseksi. Minusta hyvin kuvastaa tätä, kun pääministeri puhujakorokkeelta täällä sanoi: "Älkää te sekaantuko tähän." Kyllä kansalaisetkin voivat kuvitella, etteivät he siihen politiikkaan saa sekaantua, antaa vaan Lipposen hallituksen hoidella. Jotenkin se hallituksen politiikka on niin ylätason asia, että siihen ei saa sekaantua täältä eduskunnasta, eivätkä siihen saisi sekaantua ehkäpä sitten kansalaisetkaan. Tämmöinen olo vähän viime viikolla tuli, että mitäs tässä nyt sitten kansanedustajakaan täällä itse asiassa politiikkaan sekaantuu. Mutta siitäkin huolimatta ajattelin tämän puheenvuoron pitää.

Arvostan kovasti, että kuntaministeri on täällä paikalla näin illan myöhäisimpinäkin tunteina, ja näin ollen tarkastelenkin tätä kunta—valtio-akselia ja vähän tästä talousnäkökulmasta. Se on yksi osa tätä kiinnostavuutta, mihin ed. Aho mielestäni hyvin puheessaan viittasi. Esimerkiksi kunnallisvaaleissa meilläkin oli vaikea löytää ehdokkaita mukaan vaalilistoille, kun he nimenomaan sanoivat, kuten ed. Aho totesi, että ei ole mahdollisuuksia kehittää kuntaa, taloustilanne on niin heikko, etteivät he rupea siellä sitä niukkuutta jakamaan, vaan he haluaisivat olla kehittämässä kuntaa. He ovat jo lähtömetreillä, kun listoja tehdään, luopumassa, koska katsovat, että heidän vaikuttamismahdollisuutensa ovat niin pienet. Kyllä siinä yksi tekijä on tämä kuntien ja valtion rahoitusvastuun järjestäminen kuntien palveluiden osalta. Se on hyvin tärkeä tekijä tässä osallisuudessa.

Jos tarkastellaan tätä asiaa hiukan laajemmin, tiedämme hyvin, että valtio velkaantui 90-luvulla erittäin nopeasti ja lainanottoahan jatkettiin aina vuosikymmenen loppupuolelle saakka. Nyt jälleen ensi vuoden budjetissa esitetään 389 miljoonan euron uuden velan ottoa. Vaikka kansainvälisesti tarkastellen Suomen velka on varsin pieni, en tarkoita, että se olisi mikään ylpeydenaihe. Mutta oli velkaa enemmän tai vähemmän, sellaiset peruspalvelut kuten terveydenhuolto täytyy sivistysvaltiossa hoitaa ja siihen täytyy rahoitus ottaa, mihin tulen puheeni loppuosassa. (Ed. P. Salo: Pitäisikö ottaa lisää velkaa?)

Valtionvelan — kokoomuksen pojat siellä voivat odotella, kerron sen — korkomenot vievät ensi vuoden budjetin tuloista noin 10 prosentin osuuden. Osuus on sinällään merkittävä, mutta tilanteen koko kuva paljastuu tarkastelemalla reaalisia rahavirtoja. Kuntien kannalta merkittävimmät muutokset tapahtuivat 90-luvun lopulla. Esimerkiksi vuosina 95—98 valtion verotulot kasvoivat lähes 7 miljardia euroa ja samana tasaisen talouskasvun ajanjaksona kuntien tulot eivät kasvaneet lainkaan. Kokonaisuutena 90-luvulla kunta—valtio-suhde muuttui 43 miljardia euroa kuntien tappioksi. Suorat valtionosuus- ja verotulopohjan leikkaukset olivat 2,5 miljardia euroa. Näin voidaan todeta, että valtio on rahoittanut veronkevennyksistään ainakin kolmanneksen suoraan kuntien kustannuksella. Jos tarkastellaan sosiaali- ja terveydenhuoltoa, vielä kymmenen vuotta sitten valtio kustansi noin 40 prosenttia kustannuksista ja nyt osuus on reaalisesti noin 20 prosenttia, siinä tienoilla.

Arvoisa rouva puhemies! Valtio ja kunnathan ovat vain järjestelmiä, joilla pyritään takaamaan asukkaille tiettyjä oikeuksia ja palveluja. Olennaista on silloin, miten käyttäjät kokevat tämän asian. Tutkimukset ovat osoittaneet, että juuri nyt kansalaiset ovat erittäin huolestuneita esimerkiksi terveydenhuollon tilasta. Tiedämme, että jonot hoitoon pääsyyn ovat pitkiä ja palveluita tuottavat ihmiset uupuvat työssään. Mielestäni meidän kaikkien kannalta olisi ensiarvoisen tärkeää huolehtia ammattitaitoisen hoitohenkilökunnan työhyvinvoinnista. Valtiovarainministeriön arvion mukaan vanhusten hoivapalvelujen tarve kasvaa kolmessakymmenessä vuodessa kaksinkertaiseksi. Mikäli tämä hoitotyö ei houkuttele uusia osaajia, jää esimerkiksi lisääntyvä vanhusväestö hoitamatta.

Meillä on siis tämä valtionvelka, kuten totesin aluksi, Suomelle taakka, mutta toisaalta me olemme eläneet näihin päiviin asti viime vuodet ennätysmäisen talouskasvun aikaa, joten maksukykyäkin on ollut poikkeuksellisen paljon. On todettava, että rahaa on riittänyt useiden miljardien eurojen veronkevennyksiin. Sillä summalla olisi varmasti voitu suomalainen terveydenhuolto laittaa kuntoon ja silti toteuttaa maltilliset veronkevennykset. Kyse on siis arvovalinnoista. Rahasta on kunnissa niin suuri kyse tänä päivänä, että se varmasti vaikuttaa — tämä rahan jakaminen, kunta—valtio-suhde — nimenomaan edustukselliseen demokratiaan, siihen miten kuntalaiset jaksavat osallistua päätöksentekoon tänä heikkenevän talouden aikana.

Nyt kun kuntaministeri on paikalla, olisi tietysti hyvä kuulla jotakin lohtua nimenomaan tähän tilanteeseen, voidaanko kunnissa luottaa siihen, että palvelut kyetään turvaamaan ja että pitkäjänteisesti rahoitusta hoidetaan siten, että myöskin kuntien päättäjät, luottamusmiehet, ne, jotka haluavat siellä osallistua, voisivat sen turvallisin mielin tehdä, niin ettei heidän koko ajan tarvitsisi ajatella, mitä ihmeen päätöksiä kunnassa taas pitää tehdä, jotta kirstussa ei ihan pohja kuumota.

Alue- ja kuntaministeri Martti Korhonen

Arvoisa rouva puhemies! Arvostan ed. Hyssälän puheenvuoron alkuosaa, varsinkin sitä osaa, kun hän kiitteli läsnäolosta. Kaikki muu menikin sitten enemmän tai vähemmän populismin piikkiin. Ed. Hyssälä vetelee mutkia suoriksi, että oikein pauke kuuluu. Siinä unohtui sellainen pieni totuus kumminkin, että viime vuosi oli kuntatalouden historian paras vuosi. Se, jakautuuko se tasaisesti, onkin jo toinen asia. Se ei jakautunut tasaisesti, ja siitä syystä tänä vuonna tehdään nimenomaan nämä tasapainottamistoimet, joista myös hallitusta arvostellaan, että tasapainottamiseen lähdettiin, toisin sanoen lakkautettiin arvonlisäveron takaisinperintäjärjestelmä, joka Ahon hallituksen aikana tähän maahan luotiin, jos ed. Hyssälä muistaa, ja joka oli täysin epäoikeudenmukainen nimenomaan heikkojen kuntien talouden näkökulmasta siellä, missä suurimmat ongelmat ovat. Siitä on nyt luovuttu. Valtionosuudet ovat lisääntyneet nyt joka vuosi. Ongelma tällä hetkellä näyttää olevan se, että menopuoli karkaa nopeammin kuin valtionosuudet ja verotulokertymät kasvavat. Taloudessa on kaksi puolta, ikävä kyllä. (Puhemies koputtaa) Se on se vanha totuus, jonka suomalainen sananlasku sanoo, että eivät ne suuret tulot vaan ne pienet menot. Myös menopuoli pitää saada hallintaan, mutta painopisteen pitää olla peruspalvelujen turvaamisessa.

Petri Salo /kok (vastauspuheenvuoro):

Arvoisa rouva puhemies! Ed. Hyssälä ei vastannut siihen olennaiseen kysymykseen, kun hän halusi lisää rahaa sosiaali- ja terveystoimeen, tulisiko meidän ottaa lisää sitä paljon puhuttua velkaa. Sitä joudutaan ottamaan jo ensi vuoden budjettiin. Ed. Hyssälä vain unohti sen tärkeän asian, että 90-luvun puolestavälistä ihan loppuun saakka jopa vuosittain valtio otti uutta velkaa turvatakseen sosiaali- ja terveystoimen palvelut, yhteiskunnan palvelut, jopa 50 miljardia markkaa vuodessa. Se oli kuplataloutta, sellaista taloutta, mikä perustui ainoastaan siihen, että me saimme velkaa pitääksemme yhteiskunnan rattaat käynnissä. Samanaikaisesti ei voitu tietenkään kuntien tuloja lisätä. Mutta jos ei näin olisi toimittu eikä taloudellinen kasvu olisi tuonut kunnille lisää verotuloja samanaikaisesti kuin valtionosuuksia leikattiin, kunnathan olisivat olleet konkurssissa, koska niiden menot ovat kuitenkin lisääntyneet koko 90-luvun ajan.

Hannes  Manninen  /kesk(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa rouva puhemies! Hiukan täsmentäisin ministeri Korhosen äskeistä puheenvuoroa. Viime vuosi kokonaistaloudellisesti oli kunnallistaloudessa aika hyvä, mutta se oli ainakin äskettäin katsomani kalvosarjan mukaan hiukan heikompi kuin Esko Ahon hallituksen viimeinen budjetti 1995. Myöskin, jos katsotaan, miten kuntatalous jakaantui erityyppisiin kuntiin, erikokoisiin kuntiin, kuntien välinen eriarvoisuus oli huomattavasti pienempi kuin viime vuonna, pienempi kuin tänä vuonna. Tältä osin ministeri Korhosen puheenvuoro ei kyllä kertonut tosiasioita aivan sillä tavalla kuin ne ovat.

Mauri Salo /kesk(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa rouva puhemies! Syrjäytyminen on erittäin suuri syy siihen, että ihmiset eivät osallistu. Miksi ihmiset syrjäytyvät? Se johtuu tietenkin siitä, että hallitus ei ole kyennyt hoitamaan työllisyyspolitiikkaa niin, että ihmisillä olisi töitä. Erityisen suuren kysymysmerkin voi asettaa hallituksen sosiaalisuudelle, kun muistamme sen, että meillä on Arsenalin pesä, jonka 12 miljardin markan bruttohintaiset velkakirjat myytiin Aktiv Hansalle 600 miljoonalla, vähän sen alle, ja 57 000 ihmistä on tässä asiassa uhrina. Kysyn, ministeri Korhonen: Ettekö silloin ajatellut, että sillä rahalla olisi voinut kaupata velkakirjoja takaisin velallisille, jolloin he olisivat päässeet mukaan suomalaiseen yhteiskuntaan, (Puhemies koputtaa) päässeet syrjäytymisen kierteestä aktiiviseen elämään?

Marja  Tiura  /kok(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Ihan muutamalla sanalla haluaisin kommentoida täällä käytyä keskustelua, eritoten ed. Hyssälän käyttämää puheenvuoroa kuten myös ed. Kerolan aikaisemmin käyttämää puheenvuoroa.

Mielestäni tämä keskustelu on hiukan kummallista, jos me lähdemme siitä liikkeelle, että esimerkiksi valtuustoihin ei saada ehdokkaita mukaan vaaleissa sen takia, että kunnassa joudutaan tekemään isoja, vastuunkantoa vaativia ratkaisuja eikä ole niin paljon jaettavaa kuin aikaisemmin on ollut. Kuulostaa kyllä hyvin tyypilliseltä kepulaiselta politiikalta. Eikö juuri silloin pitäisi olla mukana vaikuttamassa asioihin, kun tehdään kovia ratkaisuja ja mietitään erilaisia rakenteellisia uudistuksia ja mietitään, millä tavalla voimavaroja kohdistetaan uudella tavalla? Tässä näkyy juuri tyypillinen populistinen käyttäytyminen.

Liisa Hyssälä  /kesk(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Ed. Petri Salo näyttää unohtaneen, että kokoomus on ollut yhtä kyytiä hallituksessa pian kuusitoista vuotta ja viime kaudet kantanut myös valtiovarainministerin salkkua. Ihan niin kuin kokoomus olisi täysin ulkopuolisena katsellut, mitä vain tapahtuu heidän silmiensä alla, mutta he eivät mitenkään voi siihen vaikuttaa. Kyllä kuntien taloudesta myös kokoomus on vastuussa ihan samalla tavalla kuin muutkin hallituspuolueet ja erityisesti valtiovarainministeripuolueena.

Alue- ja kuntaministeri Martti Korhonen

Arvoisa herra puhemies! En ala kiistellä ed. Mannisen kanssa, mikä oli paras vuosi. Minulla on varaa kyllä antaa tässä jälkeen. Sanotaan, että viime vuosi oli kuntatalouden parhaita vuosia, mikä pitää tiedostaa ainakin, kun puhutaan. Mutta ongelma on se, mihin ed. Manninen kiinnitti huomiota. Vuonna 94 Ahon hallitus sääti arvonlisäveron takaisinperintäjärjestelmän, joka aiheutti yhden syyn siihen, että eriarvoistuminen lähti niin voimakkaaseen kasvuun. Tämäkin pitää muistaa sanoa. Nyt näillä päätöksillä, jotka tänä vuonna täysipainoisesti kohdentuvat kuntatalouteen, nimenomaan poistetaan se, jonka Ahon hallitus sääti. Silloin ehkä kuviteltiin, että se käyttäytyy jotenkin eri lailla kuin se reaalielämässä sitten käyttäytyi. Siitähän johtui osaksi se, että eriarvoisuus lähti niin voimakkaasti kehittymään. Tosin osasyynä ja hyvin voimakkaana osasyynä oli yhteisöverokertymä ja sen jakoperusteet. Siitäkin voitaisiin keskustella pitkään, olisiko sen alun perin pitänyt tulla valtiolle ja valtio olisi jakanut sen kunnille (Puhemies koputtaa) jollakin tasapuolisemmalla järjestelmällä.

Hannes Manninen /kesk:

Arvoisa herra puhemies! Kun ministeri Korhonen meni oikaisemaan, asia meni vähän enemmän pilalle. Hän nimittäin oli lähes oikeassa siinä, että oli parhaita vuosia, mutta kun hän katsoi, että eriarvoistumisen syynä oli arvonlisäveron takaisinperintäjärjestelmä, siinä hän oli korkeintaan kymmenenprosenttisesti enää oikeassa. Nimittäin pahimmillaankin tämä arvonlisäveron vaikutus oli noin 500—600 markkaa asukasta kohden, joka sinänsä on erittäin suuri, mutta yksistään Kosken valtionosuusuudistus muutti 3 000—4 000 markkaa asukasta kohden kuntien välisiä suhteita ja yhteisöveron jakoperusteiden muutos muutti jopa yli 10 000 markkaa asukasta kohden, joten pieniä silakat ovat joulukaloiksi, ministeri Korhonen.

Arvoisa puhemies! Kunta on kansalaisia lähinnä oleva hallintoyksikkö. Kunnallishallinnolla onkin ollut ratkaiseva merkitys maamme demokratian kehitykselle. Se on tarjonnut henkilökohtaisen vaikutuskanavan ja osallistumismahdollisuuden suurelle osalle kansalaisia. Se on opettanut toimimaan yhdessä ja ottamaan huomioon eri tavalla ajattelevien kanssaihmisten mielipiteitä. Se on antanut hyvät eväät ja perusvalmiudet myös useimmille valtakunnan päättäjille, ja tässäkin salissa useimmat ovat kunnallismiehiä ja -naisia.

Kunnat vastaavatkin kahdesta kolmasosasta hyvinvointipalveluja. Näin kunta vaikuttaa merkittävästi jokaisen ihmisen elämään. Kuntien asema ja toimivalta on Suomessa maailman vahvin. Puutteistaan huolimatta sosiaali-, terveys- ja opetuspalvelut sekä infrastruktuurimme on järjestetty maassamme taloudellisesti ja melko tehokkaasti. Lamasta selviytyminen 90-luvulla onkin paljolti kunnallishallintomme järjestely- ja sopeutumiskyvyn ansiota.

Vaalien äänestysprosentit ovat laskeneet luvattoman alas ja innostus luottamustehtäviin on selkeästi hiipunut. Syitä nykytilaan on varmasti paljon. Politiikanvastaisuus ja aliarvostus, josta on puhuttu paljon tänä iltana, koskee myös kuntapolitiikkaa ja on pitkälti eräs syy tähän tilanteeseen. Yhteiskunnan voimakas muuttuminen markkinatalouden suuntaan ja yksilöllisyyden korostuminen heijastuvat poliittisiin toimintatapoihin. Se on häivyttänyt myös aatteellisia eroja puolueiden välillä. Politiikan ennustettavuus ja pitkäjänteisyys on kärsinyt, koska vaaleissa valitut ryhmät hajoavat äänestyksissä entistä useammin, ja eipä tässäkään salissa kovin usein aina erota, onko kysymys hallituspuolueen vai oppositiopuolueen edustajista. Ehkä minut joskus erottaa vähän paremmin.

Tie poliittisiin luottamustehtäviin on myös muuttunut. Entistä useammin tullaan muiden kuin järjestötyössä hankittujen ansioiden perusteella, esimerkiksi yhden asian liikkeen edustajana tai julkisuuden henkilönä. Asialla on myönteisetkin puolensa, mutta usein se vaikeuttaa demokraattiseen päätöksentekoon sopeutumista ja sen perusperiaatteiden hyväksymistä.

Kuntien talousahdinko on varmaan osaltaan ollut myös yhtenä syynä kiinnostuksen hiipumiseen. Palveluiden karsinta ja irtisanomiset, kun niitä joutuu tekemään vuodesta toiseen, ovat henkisesti raskaita kaikille osapuolille. Kun palkkana on useimmiten vain moitteet, on ymmärrettävää, etteivät ne ole paras kannustus jatkamaan.

Demokratia on vaikea ja monessa suhteessa ongelmallinen tapa hallita. Toistaiseksi se on kuitenkin paras kaikista kokeilluista malleista. Siksi sitä on syytä ja kunniakasta puolustaa nyt ja aina. Politiikan arvostusta onkin nostettava, sillä vain siten kiinnostus siihen kasvaa. Arvostuksen nosto on syytä aloittaa poliitikkojen omasta työstä. Luottamus on siinä työssä taatusti avainsana. Yksilön ja yhteisön kannalta luottamus on vahva voimavara. Luottamus helpottaa elämäämme ja lisää yhteisön sosiaalista yhteenkuuluvuutta. Vaikeatkin tilanteet ja yhteistyö helpottuvat luottamuksen ilmapiirissä. Luottamuksen ilmapiiri asukkaiden ja hallinnon välillä, mutta myös hallinnon sisällä, syntyy elävästä vuorovaikutussuhteesta. Luottamuksen rakentaminen perustuu kanssaihmisten sekä erilaisuuden kunnioittamiseen. Ihminen mielipiteineen ja tarpeineen sekä toiveineen on kohdattava avoimesti. Suvaitsevaisuudesta, ymmärtämisestä ja välittämisestä syntyy luottamus.

Toimivassa kansanvallassa on voitava luottaa tehtäviin päätöksiin, niiden perusteisiin ja oikeudenmukaisuuteen. Se edellyttää, että päätökset perustuvat yhteisesti hyväksyttyihin arvoihin. Jos tehdään arvoille, arjelle ja käytännölle vieraita päätöksiä, syvenee luottamuspula politiikkaa kohtaan. Aito demokratia voi toimia vain vahvan luottamuksen varassa.

Arvoisa puhemies! Luottamuksen romahtaminen onkin pääsyy tämän päivän poliittiseen kriisiin, jos sellaista sanaa sallitaan käyttää. Siihen on vaikuttanut paitsi poliitikkojen oma toiminta ennen kaikkea syvän laman aiheuttamat ihmiskohtalot ja niiden epäonnistunut jälkihoito. Kansalaisten usko oikeuteen ja oikeudenmukaisuuteen on heikentynyt. Epäluulo ja epäily sekä korostettu varovaisuus vaikeuttavat koko yhteiskunnan toimivuutta.

Yhteiskunnassamme kaivataankin turvallisuutta, joka yhdessä luottamuksen kanssa vapauttaisi merkittäviä voimavaroja. Tutkijat ovat viime aikoina korostaneet sosiaalisen pääoman merkitystä kansakunnan tai alueen menestymiselle. Luottamus on parasta sosiaalista pääomaa. Jos se on menetetty, on rakennustyö aloitettava alusta. Se tapahtuu siten, että kansalaiset otetaan ennakkoluulottomasti mukaan asioiden valmisteluun. Sen kautta luodaan aito vuorovaikutus, jossa huomioidaan palvelujen käyttäjät ja heidän tarpeensa. Keskeinen toiminnan periaate on oltava avoimuus ja läpinäkyvyys. Toteutuessaan nämä periaatteet palauttavat vähitellen luottamuksen ilmapiirin, mikä toivottavasti, näin ainakin uskon, näkyy myös nousevina äänestysprosentteina sekä lisääntyvänä kiinnostuksena yhteisiin asioihin. Vain näin toimien voimme säilyttää kansanvaltamme parhaat piirteet.

Sanon kaiken tämän tietäen, että käytännössä asia ei ole kuitenkaan näin helppoa. Presidentti Mauno Koivisto onkin todennut osuvasti, että politiikka on aina väärää, kuinka paljon, se riippuu siitä, kenen kannalta asiaa katsoo. Kun tätä ilmiötä vielä tietoisesti ruokitaan, on tehtävä todella vaikea. Me voimme ja meidän pitää edetä kansanvallan tiellä, vaikka lopullista määränpäätä me emme voikaan koskaan saavuttaa.

Uutta arvostusta ansaitsee myös osallistuminen ja kuntatyö. Kunnissa ja kuntayhtymissä työskentelee ammattitaitoinen ja korkeasti koulutettu henkilökunta sekä hyvin kokenut luottamushenkilöstö. Heidän työpanoksellaan ylläpidetään pohjoismaista hyvinvointipalvelujärjestelmää. Erityisesti 90-luvun laman aikana se osoitti parhaat voimansa.

Julkisuus pyrkii usein myös vähättelemään kuntien työtehtäviä. Ne ovat kuitenkin yhtä vaativia ja tärkeitä kuin mikä tahansa työ yhteiskunnassa. Väitetään myös, että kuntatyö ei ole tuottavaa työtä. Tosiasiassa kunnat tuottavat hyvinkoulutettuja ja terveitä kansalaisia sekä vastaavat heidän sosiaalisesta turvallisuudestaan, juuri niitä henkilöitä, joita elinkeinoelämä tarvitsee.

Kuntien luottamushenkilöiden ja kuntatyöntekijöiden ei ole mitään syytä tuntea alemmuudentunnetta. Vielä vähemmän on syytä itse vähätellä työtään. Sen sijaan kuntien työntekijöiden on syytä olla ylpeitä työstään ja saavutuksistaan. Maamme kunnat ja kuntayhtymät ovat olosuhteet huomioiden selviytyneet tehtävistään hyvin.

Arvoisa puhemies! Osallisuushanketta kokonaisuutena voi pitää onnistuneena. Se on kuitenkin vasta hyvä alku, eikä työ saa jäädä vain näihin projekteihin, vaan osallisuuden lisääminen on otettava huomioon läpäisyperiaatteella kaikessa kunnallisessa toiminnassa. Osallisuushankkeen yhteenveto osoittaa, että vuoden 1995 kuntalaki mahdollistaa kuntalaisten suorien osallistumis- ja vaikuttamismahdollisuuden toteutumisen. Kysymys onkin ennen kaikkea mielikuvituksesta, uskalluksesta ja kyvystä kohdata kuntalaiset erilaisissa toimintaympäristöissä.

Marja  Tiura  /kok:

Arvoisa puhemies! Olemme tänään ilmaisseet huolestuneisuutemme äänestäjien passivoitumisesta. Usein meidän poliitikkojen mielestä alhainen äänestysprosentti kunnallis-, kirkollis- ja valtakunnallisissa vaaleissa tarkoittaa sitä, että kansalaiset eivät välitä tai ole kiinnostuneita yhteisten asioiden hoitamisesta. Selitykseksi tarjotaan myös kiireistä elämänrytmiä, mikä varmaan onkin osittain aivan paikkansa pitävä väite. Kuitenkin, jos katsellaan hieman asiaa aivan tavallisen suomalaisen silmin, voisi tulla toisenlaiseenkin johtopäätökseen.

Suomalaiset eivät koskaan aikaisemmin ole harrastaneet yhtä aktiivisesti kuin tänä päivänä. Tarjolla on nykyään huomattavasti enemmän vapaa-ajanviettomahdollisuuksia kuin esimerkiksi 70- ja 80-luvulla. Lapsille on tarjolla erilaisia harrastekerhoja, nuoret harrastavat yhä useammin erilaisia joukkuepelejä, ja aikuisillekin on tarjolla yhä enemmän mahdollisuuksia toimia ja harrastaa. Kaupunkeihin on rakennettu urheiluhalleja, joiden käyttöaste on tänä päivänä erittäin korkea. Harrastajateatterit ja kuorot mahdollistavat kulttuuriharrastuksen aivan kokemattomallekin, mutta innostuneelle kansalaiselle. Entäpä politiikka?

Patentti- ja rekisterihallituksen yhdistysrekisterissä oli vuonna 2001 kaikkiaan yli 117 000 yhdistystä. Näistä liikunta-, nuoriso- ja harrastustoimintayhdistyksiä oli noin 29 000. Vuonna 82 Suomessa oli kaikkiaan 103 944 rekisteröitynyttä yhdistystä. Kun otetaan huomioon se, että vuonna 91 poistettiin yhdistysrekisteristä kertarysäyksellä kaikkiaan 24 700 yhdistystä, voidaan todeta, että yhdistysten määrä on faktisesti kasvanut noin 50 prosentilla eli noin 38 000 yhdistyksellä vajaassa 20 vuodessa.

Emme siis voi aivan yksiselitteisesti väittää, että suomalaiset olisivat nykyään passiivisempia kuin niinä vuosina, jolloin äänestysprosentti kunnallisvaaleissa oli lähellä 80:tä prosenttia. Ihmisten kiinnostuksen kohteet ovat toki muuttuneet. Ollaan ehkä individualistisempia. Me haluamme kehittää itseämme ja käyttää vapaa-aikaamme mielekkäisiin puuhiin, valinnanvaraa kun on kerran paljon. Yhteisiin harrastuksiin osallistutaan seurankin vuoksi; emme halua jäädä yksin kotiin. Ehkä esimerkiksi 70-luvulla juuri tuo sosiaalinen paine eli seuran kaipuu johti osaltaan siihen, että niinkin moni osallistui puolueiden toimintaan. Mentiin sinne, missä kaikki muutkin jo olivat. Me osallistumme sellaiseen toimintaan, joka on itsellemme mielekästä, jonka me koemme omaksemme, ja sellaisen, mistä saa ystäviä, oikean viiteryhmän. Taistelemme mieluummin yhden asian, esimerkiksi pandakarhun, puolesta, kuin puhumme asiasta, jota emme kokonaisuutena ymmärrä tai hahmota, siis tarvitsemme konkretiaa.

Voisiko ajatella niin, että ihmiset eivät ole etääntyneet politiikasta, vaan politiikka onkin etääntynyt ihmisistä? Olemmeko me poliitikot luoneet oman saarekkeen keskelle suomalaista yhteiskuntaa, saarekkeen, joka monessa mielessä etääntyy tavallisista suomalaisista. Esimerkiksi politiikassa käytettävä kieli on jämähtänyt samalle tasolle, millä se oli poliittisen aktiivisuuden huippuvuosina. Itsellänikin kesti varmasti pari viikkoa uutena edustajana oppia ymmärtämään tässä salissa käytettävää kieltä. Miten se sitten onnistuu ei-poliitikolta, ymmärtäneekö sanaakaan vaikkapa tästä palautekeskustelusta valtioneuvoston selonteosta "kansalaisten suoran osallistumisen kehittymisestä". Sama asia voitaisiin sanoa toisella tavalla, esimerkiksi: "Miten saada ihmisiä mukaan vaikuttamaan ja toimimaan?

On varmasti niin, että enää suomalaiset eivät koe politiikkaa eli poliittista vaikuttamista omakseen. Politiikkaa ei koeta kiinnostavaksi. Ihmiset eivät myöskään jaksa tai ehdi ottaa selvää päivän politiikasta. Lehtien pääkirjoitukset jäävät lukematta, ja television vaalipaneelit ovat kuolettavan tylsiä. Käytetty terminologia on hyvin vaikeaa. Kysymys kuuluukin: Miksi käydä äänestämässä kerran neljässä vuodessa, kun asia ei muutoin kosketa itseä millään tavalla, tai näin ainakin luullaan. Nuoret ajattelevat, että äänestämässä ei tarvitse käydä, koska asiat hoituvat muutoinkin. Nuoret luottavat siis edustukselliseen demokratiaan.

Arvoisa puhemies! Kansalaisten luottamus politiikkaa kohtaan on varmastikin heikentynyt. Ymmärrän hyvin sen, että on kovin hankalaa luottaa sellaiseen, mitä ei kovin hyvin tunne. Tietämättömyys on omiaan luomaan epäluuloa, siitä olemme varmasti samaa mieltä. Politiikka on nykyään yhä avoimempaa ja sitä kautta, väitän, rehellisempää. Miten siis kykenemme lisäämään luottamusta politiikkaan? Luulenpa, että ainoa tie on tietämyksen lisääminen, tehokkaampi tiedottaminen ja yhä edelleenkin avoimempi tapa tehdä politiikkaa. Tämän huomaa esimerkiksi siinä, että monesti tiedotusvälineiden kautta eduskuntatyöstä välittyvä kuva on aivan erilainen kuin mitä vieraat kokevat sen jälkeen, kun ovat käyneet täällä talossa tutustumassa eduskuntataloon ja meidän työskentelyymme ja työskentelytapoihimme.

Osallistumista saadaan parannettua antamalla vaikutusmahdollisuuksia. Erityisen tärkeää on antaa nuorille mahdollisimman varhaisessa vaiheessa mahdollisuus osallistua. Nuorille on annettava selkeä viesti, että heidän mielipiteitään kuunnellaan ja että heillä on mahdollisuus vaikuttaa päätöksiin niin kunnallisessa kuin valtakunnallisessakin päätöksenteossa. Nuoria on saatava mukaan kuntien ja kaupunkien lautakuntiin osallistumaan, oppimaan ja kasvamaan mukana. Kun katson Tampereen kaupungin lautakuntia ja niiden kokoonpanoa, niin täytyy todeta, että eipä niissä kyllä kovin monta nuorta näy. Yksi syy siihen on myöskin se, että niihin on vaikea päästä, koska pidempiaikaisia poliitikkoja on suhteessa niin paljon enemmän. Sitä on pyritty edesauttamaan myöskin sillä, että on kerrottu nuorille, näille uusille ehdokkaille, että tullessaan mukaan ehdokkaaksi kunnallisvaaleissa heillä olisi mahdollisuus päästä mukaan lautakuntatyöskentelyyn. Siitä tulisi myöskin huolehtia, että he pääsevät tähän työhön mukaan.

Kävin tutustumassa toiseen pirkanmaalaiseen kuntaan, Ylöjärveen, tämän viikon maanantaina. Siellä oli minun mielestäni loistava tapa ottaa näitä nuoria mukaan. Ylöjärvellä toimii nuorisovaltuusto. Nuorisovaltuuston jäsenet itse valtuuttavat jonkun jäsenen keskuudestaan, ja tämä jäsen on aina mukana seuraamassa kyseisen lautakunnan asiaa. Siis jokaisessa lautakunnassa on seuraamassa nuori, nuorisovaltuuston jäsen, asioiden käsittelyä.

Lopuksi, arvoisa puhemies, kuntien järjestämät säännölliset asukasillat ja virkamiesten, luottamushenkilöiden ja kuntalaisten tapaamiset ovat hyvä tapa edistää luottamusta kansalaisten ja poliitikkojen välillä. Tavoittavatko tällaiset tapaamiset kuitenkaan muita kuin vain ne aktiivisimmat kuntalaiset? Vuoropuhelun asukkaiden ja kunnan tai kaupungin välillä tulee olla arkipäivää, ei ainoastaan tapaamisia ja kyselytunteja silloin tällöin.

Rivikansalaiset ja erityisesti nuoret kokevat hyvin hankalaksi asioida kaupungin viranhaltijoiden ja organisaation kanssa, kun ei se itsellenikään aina ole helppoa. Tuntuu, että kun jotakin asiaa haluaa selvittää kaupungin organisaatiossa, niin ohjataan puhelimesta toiseen ja henkilöltä toiselle. Politiikkaan tottumattoman on usein hyvin vaikea lähestyä kaupungin tai kunnan korkeaa virkamiestä — jännittää, eikä oikein saa sanaa suustaan. Avuksi olisi virkamiesten palveluhenkinen ja ymmärtävä suhtautuminen asiakkaisiin. Tosin täytyy sanoa, että tänä päivänä kaupunkien virkamiehet ja johto ovat erittäin hyvin suhtautuvia näihin asiakkaisiin. Nyrpeä vastaanotto kaupungin palvelupisteessä saattaisi vieraannuttaa nuoren epävarman äänestäjän vuosikausiksi. Tässä haluan vielä lopuksi todeta, että kyllä kun vertaamme aikaa taaksepäin, niin tänä päivänä kaupunkien ja kuntien palveluhenkisyys viranhaltijoiden, virkamiesten ja toimijoiden osalta on parantunut huomattavasti ja on menossa oikeaan suuntaan.

Leea Hiltunen /kd:

Arvoisa puhemies! On erittäin tärkeää, että kansalaiset voivat kokea oikeutta ja mahdollisuutta osallistua ja vaikuttaa päätöksentekoon ja erityisesti asioihin, jotka koskettavat heitä itseänsä. On merkittävää, että on iso joukko kansalaisia, jotka todella haluavat olla aktiivisia. Samalla meidän on tietysti hyväksyttävä se tilanne, että on iso joukko kansalaisia, jotka luottavat niihin päätöksentekijöihin, jotka he ovat edustuksellisesti lähettäneet tekemään päätöksiä, rakentamaan yhteiskuntaa kuntatasolla tai missä tahansa tämä sitten tapahtuukin, ja ovat taustatukena. Mutta mikä tämä vuoropuhelun taso on ja miten se toimii, siitä on toki syytä ollakin huolestunut, ja sillä tavalla tämä selonteko on minun mielestäni erittäin tärkeä.

Nyt tässä puhutaan suorasta osallistumisesta, suoran vaikuttamisen kehittymisestä. Varmasti yhtä tärkeää on jatkossa, kun puhutaan politiikan uskottavuudesta ja poliitikkojen merkityksestä, eri järjestöissä, erityisesti poliittisissa järjestöissä, käydä omaa keskustelua ja kehittämistyötä sen asian ympärillä, miksi politiikka ei ole uskottavaa tai miksi poliitikot ovat siinä asemassa kuin tällä hetkellä ovat arvostuksen suhteen. On syytä miettiä noita keinoja, mitä ed. Tiurakin täällä pohdiskeli omassa hyvässä puheenvuorossaan, ja monia muita asioita, mitä hän siinä otti esille.

Tässä selonteossa mielestäni korostetaan todella hyvin sitä, että poliittisten päättäjien, hallinnon ja kansalaisten keskinäinen vuorovaikutus on se, mitä pitää lisätä. Miten se sitten tapahtuu, se on se keskeisin kysymys, miten tuota vuorovaikutusta vahvistetaan. Ennen kuin pystytään edes etsimään niitä keinoja, on tietysti kysyttävä sitä, millä tavalla me saamme ihmisille syntymään halun ja tahdon olla mukana tällaisessa yhteiskunnallisessa vuorovaikutuksessa, tehtävissä, ja olla kaiken kaikkiaan vaikuttamassa. Oli aivan mielenkiintoista lukea tätä valiokunnan mietintöä, joka toteaa, että meillä on kuntalain suomia mahdollisuuksia ja monenlaisia valmiuksia ikään kuin olemassa, mutta niitä kaikkia on käytetty liian vähän tähän mennessä. Siinä mielessä on etsittävä edelleen niitä uudenlaisia keinoja.

Ovatko sitten toimineet riittävän tehokkaasti nämä käytännön arkiset keinot, jotka ovat mahdollisia ihan siellä kuntatasolla, erilaisiin asioihin liittyvät keskustelut ja foorumit, ajankohtaiskeskustelut kaupunginosissa ja lähiöissä ja näin edelleen? Kuinka kansalaiset ovat näillä keskustelufoorumeilla kokeneet tulleensa kuulluiksi? Lähinnähän on varmasti kysymys siitä, millä tavalla nämä keskustelufoorumit järjestetään niin, että virkamiehet eli asiantuntijat ja sitten kansalaiset kokevat olevansa tasavertaisia ja asiantuntijat tuovat esiin ne asiat sellaisin käsittein ja termein ja sisällöin, että tuo vuoropuhelu on mahdollista. On todella merkittävää, että luodaan näitä tilaisuuksia, joissa kansalaiset voivat aidosti tulla kertomaan omat esityksensä ja toiveensa ja tavoitteensa ja saavat sitten myöskin palautteen, miten nuo heidän esittämänsä asiat etenevät. Kaikkihan ei kansalaisten toivomusten mukaisesti voi toteutua, se on luonnollista, mutta vuoropuhelu palautteineen on se, mikä luo sitä pitkäjänteistä turvallisuutta ja varmasti lisää tätä luottamusta, joka tässä kaiken takana varmasti on, että etsitään niitä keinoja, millä lisätään luottamusta.

Toinen asia, minkä halusin tässä ottaa esille, on tätä päivää. Kun meillä on kuntien yhteistyö lisääntynyt, verkottunut toiminta ja seutuyhteistyötoiminta, niin siinä mielestäni on erittäin suuri haaste kunnille ja käytännön toimijoille, miten näissä tilanteissa kuntalaiset voivat osallistua ja vaikuttaa ja kokevat niin, että myöskin kuntalaiset ovat aivan yli kuntarajojenkin mukana siinä seutuyhteistyössä. On varmasti syytä tähän kysymykseen pysähtyä. Itse ihan olisin jopa toivonut, että valiokunta mietinnössään olisi vaikka ponnen tähän asiaan liittänyt, koska tämä seutuyhteistyö on uutta toimintaa. Miten tässä käytännössä ja vuoropuhelussa kuntalaiset, eri toimijat, voivat olla aktiivisemmin mukana, sitä tuossa pohdiskelin.

Oikeastaan on vielä yksi oikein myönteinen asia tässä mietinnössä. Toivon, että käytännössä luetaan hyvinkin syvästi tätä tekstiä. Kun puhutaan lasten ja nuorten kasvamisesta aktiivisiksi kansalaisiksi, niin miten tämä osallistuminen ja vaikuttaminen voi tapahtua, koska mehän todella kasvatamme tulevaisuuden päättäjiä? Täällä puhutaan toimintamalleista, näistä rajoituksista, mitkä on nuorisovaltuustoissa ja -parlamenteissa. Me asetimme erittäin suuret odotukset nuorisoparlamenteille ja näille valtuuskunnille, millä nimellä ne nyt eri kunnissa toimivatkin. Mutta nyt jo jonkin verran tulee viestejä, että sekin on sen verran edustuksellista, että vain harvoilla nuorilla on osallistumisen kokemus näitten kautta. Nyt pitäisi tietysti etsiä sitten sitä tapaa, millä enenevässä määrin nuoret ja lapset voivat olla mukana. Silloin lähdetään siitä, että päiväkodeissa ja kouluissa ja eri tilanteissa lapsilta ja nuorilta todella kysytään myöskin aina mielipide, kun ollaan kehittämässä ympäristöä tai tekemässä ratkaisuja näillä eri osa-alueilla. Nimenomaan osallistumisen kokemus on merkittävä.

Sitten, arvoisa puhemies, vielä haluan ottaa kannan, kun valiokuntakin on mietinnössä huomioinut tämän, että yhteiskuntapoliittisessa valmistelutyössä tulee varmistaa, että kansalaisia ja kansalaisjärjestöjä ja muita kansalaisryhmiä kuullaan kattavasti ja heidän näkökohtansa otetaan todella huomioon. Nyt kun meillä tässäkin muodossa on tullut vanhus- ja vammaisneuvostoja, tässä on oikeastaan sama tilanne kuin mainitsin erilaisista parlamenteista, miten sitten näitä järjestöjä kuullaan näiden yhteisten isojen neuvostojen kautta. Se on mielestäni yksi kysymys, johon pitää varmasti jatkossa etsiä keinoja.

Kyllähän tässä mietinnön tekstissä todetaan näin, että selonteon puutteena voi pitää konkreettisten ehdotusten vähäisyyttä. Mielestäni kuitenkin tässä keskustelussa, mitä täällä on käyty, on varmasti hyvinkin paljon tuotu esiin niitä erilaisia, jo uudenlaisiakin keinoja, millä lailla kansalaisten osallistumista ja vaikuttamista voidaan lisätä. Sillä tavalla varmasti tälle työlle tulee jatkoa, ja valiokunta pyytääkin, että sisäministeriö ja valtiovarainministeriö antavat viimeistään vuoden 2005 loppuun mennessä selvityksen siitä, millä tavoin on voitu edistää sellaista kansalaisten suoraa osallistumista, jonka tarkoituksena on vaikuttaa nimenomaan julkisen vallan toimintaan. Tämä meillä tällä hetkellä on varmasti hyvin keskeistä, kun on ihan peruspalveluista ja perustoimeentulosta ja perushyvinvoinnista kysymys.

Kun mainitaan puutteita eli konkreettisten ehdotusten vähäisyydestä puhutaan, erityisesti tässä kohtaa on todettu, että ikääntyvien kansalaisten osallisuuden edellytykset jäävät vähälle huomiolle. Tässä meillä varmasti on valtakunnallisesti tehtävää. Ymmärrän, että sosiaali- ja terveysministeriössä pohditaan tätä asiaa Berliinin ja Madridin kokousten jälkeen ja ollaan valmistelemassa seminaaria muun muassa, jossa erityisesti pysähdytään sen asian äärelle, miten meidän ikääntyvän väestömme osallistuminen parhaimmillaan toteutuu tässä yhteiskunnassa.

Paula  Lehtomäki  /kesk:

Herra puhemies! Aivan lyhyesti olisin kiinnittänyt vielä huomiota tähän asiaan, mistä muun muassa ed. Hiltunenkin puhui, lasten ja nuorten kasvamiseen aktiivisiksi kansalaisiksi. Valiokuntahan on sangen runsaasti kiinnittänyt huomiota nimenomaan nuorten osallistumisen puoleen ja toteaakin, että nuorisovaltuustoille ja -parlamenteille on syytä antaa aiempaa suurempi rooli nuoria koskevassa päätöksenteossa.

Korostaisin itsekin sitä, että pitää antaa todellisia päätäntämahdollisuuksia. Ne voivat olla pieniä, mutta sellaisia, että ne ovat todellisia. Tietysti täytyy rehellisesti tunnustaa, että aika paljonhan meillä on kuntatasolla myöskin vähättelyä nuorisotoimintaa kohtaan, että se on aina nuoret sitä tai tätä.

Aktiiviseksi kansalaiseksi kasvamisessa tietysti koulujen rooli on keskeinen, ja nyt kun me lähestymme vaaleja, toivoisi, että suomalaisissa kouluissa otettaisiin tästä ajankohtaisesta tilanteesta se hyöty irti, mikä yhteiskunnallisten asioiden opettamisessa mahdollista on. Olen kyllä huomannut, että myöskin edustajien vierailut oppilaitoksissa ovat erittäin tärkeitä. Niissä aina kansanedustuslaitos ja yksittäinen kansanedustaja pystyy lihaksi muuttumaan myöskin nuorten edessä ja kanssa. Se on omiaan kyllä lisäämään ja parantamaan tiedon tasoa, mikä tämänkin talon toiminnasta on.

Kalevi Olin /sd:

Arvoisa puhemies! Ensinnäkin totean, että on erittäin hyvä, että tällainen selonteko on valmisteltu. Se on perusteiltaan laaja, se on kyetty kuitenkin rajaamaan, mutta samalla tässä yhteydessä ja tässä talossa, kun aiheesta puhutaan, on syytä mielestäni palauttaa mieliin, että osallistuminen on eräänlaisessa kriisissä tänä päivänä.

Suora osallistuminen, kuten osallistuminen yleensäkin, liittyy oikeastaan aika vanhaan, politiikan vanhimpaan, peruslähtökohtaan aikanaan Antiikin Kreikassa, jolloin demokratia käsitteenä luotiin. Itse asiassa demokratia tulee sanoista "demos" ja "kratos". Tässä käsiteparissa toinen tarkoittaa ’väki’ ja toinen tarkoittaa ’valta’. Tässä väki-sanassa on Suomessa aika vähälle huomiolle jätetty se, että aikanaan, siis Antiikin Kreikassa, tämä tarkoitti kaikkia, ja se tarkoitti sitä, että köyhät pääsivät vallan käyttöön mukaan, koska köyhät tarkoitti siellä väestöstä, että kaikki ovat mukana.

Tämä on aika mielenkiintoinen havainto, ja tavallaan kehittyneessä yhteiskunnassa tämä havainto on jätetty huomiotta. Tietenkin tänä päivänä, jos kysytään demokratia-käsitteen olennaisimman merkityksen perään, on kysyttävä, ketkä ovat ulkopuolella, osattomia osallistumisesta. Meillä on mahdollisuus, meitä tämä ei koske, mutta tietenkin meidän osaltamme on kysyttävä, kykenemmekö me osaltamme tuomaan sen kontribuution ikään kuin, joka pitää tuoda demokratian eri ilmenemismuotoihin, kun puhutaan parlamentaarisesta demokratista, maakunnallisesta, kunnallisesta tai lähidemokratiasta.

Toisaalta, arvoisa puhemies, kiinnitän puheenvuorossani huomiota vain muutamaan asiaan käsitetason ohella, tietenkin siihen, että jokaisessa järjestäytyneessä yhteiskunnassa on paitsi julkisen vallan harjoittamaa hallintoa ja siihen liittyvää demokratiaa myös kansalaisyhteiskunnan eli kansalaisjärjestöjen harjoittamaa demokratiaa. Tämä jälkimmäinen on oikeastaan mielenkiintoinen sikäli, että — se liittyy myös illan toiseen teemaan — se on luonteeltaan federalistista. Sekin jää usein havaitsematta. En ole tässä lähes kahdeksaan vuoteen eduskunnan keskusteluissa kertaakaan kuullut, että tämä kansalaisyhteiskunnan olennainen elementti, federalistisuus, olisi täällä meidän puheissamme tullut esiin. Lienen vissiin itse vaatimattomalla tavalla parisen kertaa siihen puuttunut.

Mutta tämä lähtee siis siitä, että on olemassa yhdistyksiä, kansalaisilla oikeus mielipiteen ilmaisuun, yhdistymisvapaus. Se tapahtuu organisoidun yhdistystoiminnan kautta, jota säätelee yhdistyslaki, myöskin eräät muut lait. Paikallisyhdistyksillä on alueellisia tai piiriorganisaatioita ja niillä taas valtakunnallisia eli tavallaan federatiivisia. Ne toimivat siten, että kullakin on oma toimivaltansa, mutta ne kuuluvat yhteen, ovat ikään kuin liittoja. Otetaan nyt tässä esimerkiksi vaikka Työväen urheiluliitto, tai mikä tahansa, Marttaliitto, poliittinen puolue. Ne ovat liittoja, niillä on omat alueorganisaationsa, joilla on autonomia, ja niillä taas paikallisorganisaationsa. Näinhän oikeastaan myöskin julkinen valtionhallinto toimii.

Tällä hetkellä tietenkin on mielestäni merkityksellistä kysyä, toimiiko tämä yhteiskunta siten, kuin sen pitää toimia. Tämä on poliitikoille vähän arka asia. Nimittäin me äänestämme esimerkiksi lähes samalla tavalla kuin sata vuotta sitten: koppiin ja ulos ja tulos. Kuitenkin tiedämme, että me lähestymme aikaa, jossa keskustellaan ihan aidosti nettidemokratiasta ja siitä, millä tavalla tunnistaminen, että jokainen käyttää ääntään vain kerran, voidaan suorittaa. Tämän tiedon mukaan se tapahtuu ihotunnistuksen kautta ilmeisesti, kun se tulee.

Mutta suomalaisessa yhteiskunnassa korkean teknologian yhteiskuntana pitää voida enemmän kokeilla, testata, etsiä niitä toimintamuotoja, joilla kaikki esteet osallistumiselle voidaan purkaa, ja pitää esimerkiksi tätä niin sanottua nettidemokratiaa hyödyntää siinä määrin kuin se on hyödynnettävissä. Mutta tältä osin me olemme monessa suhteessa vielä kehityksestä jäljessä. Euroopan unionin maissa on monia, jotka ovat kyenneet tätä paikallistasollakin kehittämään pidemmälle.

Sitten, puhemies, viimeksi: Kyllä hyvin huolestuneena tähän teemaan liittyen ajattelen niitä tutkimustuloksia, jotka kertovat esimerkiksi peruskoulunsa juuri päättävien oppilaiden käsityksistä suomalaisen yhteiskunnan poliittisista instituutioista ja yleensä instituutioista. On jotain perustavan laatuista, joka ei ole kohdallaan. Perustelen tätä sillä, että kansainvälisen tutkimuksen mukaan nämä peruskoulunsa kohta päättävät eivät tunne esimerkiksi oikeiston ja vasemmiston eroja. Jos esimerkiksi sanotaan, että sosialistiset puolueet ovat Suomessa vasemmistopuolueita, niin 42 prosenttia nuorista arvioi tämän vääräksi. Toisaalta, kun todetaan, että kansallinen kokoomus on Suomessa vasemmistopuolue, niin yksi viidesosa näistä nuorista ilmoittaa, että se on väärin, mutta samalla lailla viidennes sanoo, että se pitää paikkansa. (Ed. H. Aho: Se on totuus!) — Joo, mutta ajatelkaa, viidennes sanoo, että kansallinen kokoomus on vasemmistopuolue. — Edelleen, jos jatkan: Heille sanotaan, että pankit ovat Suomessa pääosin valtion omistuksessa, ja 68,5 prosenttia vastaa, että väite on oikea, että pankit olisivat yhteiskunnan.

Edelleen voisin, arvoisa puhemies, päättää tämän: Kun esitetään lehdistön omistussuhteista tämmöinen väittämä, että Suomen lehdistö on pääasiassa yksityisten omistamaa, niin 35 prosenttia tietää, että asia on näin, mutta 40 prosenttia on sitä mieltä, että se ei ole yksityisten käsissä. Tämän sanon tässä nyt sen takia, että tässähän on valtava ristiriita. Kysyn, onko kouluissa yhteiskunnallisten aineiden opetus Suomessa riittävästi resursoitu, ja päätän tämän puheenvuoron siihen, että esimerkiksi Ruotsiin verrattuna me olemme jäljessä. Ruotsissa yhteiskunnallisten aineiden opetus on vankemmalla perustalla kuin meillä. Muistini mukaan me olemme Euroopan maista toiseksi, kolmanneksi tai neljänneksi viimeisellä sijalla yhteiskunnallisten aineiden osuuden osalta. Ellei sitä vahvisteta, eivät myöskään käsitykset osallistumisesta ja demokratiasta ja demokratian tärkeistä elementeistä nuorille selviä.

Marjatta Stenius-Kaukonen  /vas:

Arvoisa puhemies! Täällä on taas tavanomaiseen tapaan moitittu sitä, että salissa eivät kaikki edustajat istu paikallaan. Kuitenkin kaikki, jotka täällä istuvat, tietävät, että työhuoneesta voidaan seurata keskustelua. Tämä on tärkeä asia ja tästä olisi paljon puhuttavaa. Edellisen puhujan puheenvuorokin tietysti olisi kirvoittanut monenlaisiin kommentteihin.

Ministeri Korhonen käytti illan aikana puheenvuoron, jota nyt vapaasti vähän siteeraan: Kyllä kunnissa osataan päättää asiat, enemmän valtaa kuntiin. No, kyllä monessa asiassa tämä on ihan hyvä periaate, mutta viimeksi eilen eduskunnassa oli toimeentulotukiasiakkaista koostuva lähetystö. He kertoivat siitä, miten kunnat suhtautuvat toimeentulotukilain soveltamiseen silloin, kun kysymys on harkinnanvaraisesta etuudesta. Yleinen suhtautuminen on sellaista, että eiväthän kunnat nyt voi, kun kunnilla on taloudellisia vaikeuksia, soveltaa tätä pykälää, kun tätä ei ole pakko soveltaa.

Jos me ajattelemme esimerkiksi Kelaa tai työvoimatoimistoa, niin kun on kysymys harkinnanvaraisesta etuudesta, esimerkki kuntoutuksesta, ei mikään Kelan paikallistoimisto voi sanoa, että tässä kunnassa ei harkinnanvaraista kuntoutusta kenellekään anneta, koska tämä on köyhä kunta. Sitä paitsi, yleensä kaikkein rikkaimmat kunnat kaikkein hanakammin sanovat, että ei voi soveltaa. Toimeentulotuki on tullut juuri Helsingissä aivan uudeksi ongelmaksi, kun yhtäkkiä täällä ollaankin niin kovin köyhiä.

Tämän halusin nyt vain ministeri Korhoselle kyllä tuoda vielä muistin virkistykseksi, että lainsäädännön antama harkinnan mahdollisuus ei tarkoita sitä, että kunnassa ei tarvitse lakia noudattaa.

Kalevi Olin /sd:

Arvoisa puhemies! Ed. Stenius-Kaukosen kommentti on kyllä varteenotettava, nimittäin ainakin itselleni se tuo mieleen ensinnäkin tietenkin sen, että kyllä ministeri on pääperiaatteessa oikeassa siinä, kun hän sanoo, että kunnissa osataan tehdä päätöksiä. Mutta ed. Stenius-Kaukosen kommentin relevanssi on siinä, että aivan ilmiselvästi on tiettyjä tehtäväalueita, esimerkiksi juuri tämä, mihin te viittasitte, joissa päätöksenteko ei toimi. Silloin on harkittava, mikä se voisi olla, onko siinä esimerkiksi jotain selvää niin kuin nuottiviivastoa kirjoitettava valtion suunnasta tarkemmin. Tätä keskustelua pitäisi kyllä jatkaa, johon ed. Stenius-Kaukonen viittasi, koska toisaalta sitten, jos kunnassa tämä ei toimi, silloin asiakas putoaa entistä syrjäytyneemmin vaikeisiin kuiluihin. Tätä ymmärsin, että tarkoititte.

Alue- ja kuntaministeri Martti Korhonen

Arvoisa herra puhemies! Osallisuus ja demokratia, mihin ed. Olin kiinnitti huomiota, mielestäni on nimenomaan sitä, että päätöksiä viedään lähelle kansalaisia. Näin kai tämän pitäisi toimia, jos demokratia toimii. Meillä on tässä maassa 12 000 valtuutettua, ministereitä on 18 tällä hetkellä. Onko se demokraattisempi tapa sitten asetuksien tai säädöksien kautta, normiohjauksen kautta, hoitaa yhteiskunnan ongelmia?

Olen ed. Stenius-Kaukosen kanssa samaa mieltä siitä, ja tämän olen sanonut aiemminkin, että jos ei demokratia toimi, silloin meidän pitää ottaa taka-askelia ja mennä normiohjaukseen tai muuhun sääntelyyn, jolla voidaan sitten panna näitä asioita, jotka koetaan epäoikeudenmukaisiksi, käytäntöön. Mutta nimenomaan tästä osallisuuden ja demokratian näkökulmastahan se on paluuta menneisyyteen, se on paluuta sinne, mistä lähdettiin 80—90-luvulla pois, enkä minä tiedä, onko se viisasta, kun kuitenkin puhutaan siitä, että ihmisten vaikuttamismahdollisuuksia parannetaan esimerkiksi sähköisten yhteyksien kautta jne., jolloin paineen pitäisi kohdentua sinne valtuutettuun.

Marjatta Stenius-Kaukonen  /vas:

Arvoisa puhemies! Tietysti tässä asiassa on monia puolia. Onhan se totta, että työvoimatoimistojen ja Kelan toimistojenkin tulkintalinjat eroavat jossain määrin eri alueilla, mutta kyllä siinä seuranta ja yhdenmukaistaminen toimii selvästi paremmin kuin tällaisissa etuuksissa, jotka ovat harkinnanvaraisia ja joista kunnanvaltuusto, lautakunnat ja viranhaltijat tekevät päätökset. Tämä liittyy tietysti siihen, miten nämä kansalaisten perusoikeudet turvataan. En halua vain moittia sitä ja sanoa, että kunnissa ei osata tehdä päätöksiä. Kyllä ennen kaikkea tämä ongelma syntyy mielestäni siitä, kun meillä on selkeästi lähdetty siitä, että valtio vastaa kansalaisten perusoikeuksista ja perusturvasta, että valtio on luistanut tästä velvollisuudestaan, ja tässä talossa pitäisi nämä asiat ratkoa. Nyt paljon puhutaan kuntien valtionosuuksista. Mielestäni on kyllä aivan väärin se, että esimerkiksi Helsinki joutuu maksamaan 100 miljoonaa euroa toimeentulotukea, kun kysymys on nimenomaan pääasiassa perustoimeentulon turvaamisesta. Tämä puoli on tietysti yhtä hyvin syytä ottaa huomioon ennen kaikkea tässä talossa. Mutta mitkä ovat ne keinot? Mielestäni siitä ei kannata kiistellä, miten verotuloja jaetaan, vaan yksinkertaisinta olisi, että esimerkiksi perusturvaa, ensisijaisia etuuksia, parannetaan niin, että valtio hoitaa tehtävänsä kansalaisten perusoikeuksien ja perusturvan turvaamisesta.

Leea Hiltunen /kd:

Arvoisa puhemies! Ed. Stenius-Kaukonen otti erittäin tärkeän asian esille. Tämän sisältökysymyksen kautta voidaan katsoa myöskin tätä, mikä on kansalaisten mahdollisuus tulla kuulluiksi tai saada asiansa selkeästi päätöksenteon tasolle saakka tiedoksi sillä tavalla, että siinä tapahtuu myöskin asian käsittelyä. Näin olen ymmärtänyt, että tätä on aika paljon tietysti näissä ihan perusturvan kysymyksissä, toimeentulokysymyksissä. On paljon viestejä tullut, että kansalaiset kokevat epäoikeudenmukaisuutta, että he eivät tule kuulluiksi eivätkä saa asiaansa eteenpäin, erityisesti juuri tätä, kun on niin paljon sitä harkinnanvaraisuutta. Minusta oli ilo kuulla, kun ministeri Korhonen sanoi, että mikäli ei kerta kaikkiaan asiat toimi, on pakko ottaa taka-askelia. Mitä ne keinot sitten ovatkin, mitä sitten etsitään ratkaisuiksi, siinä on viisautta haettava.

Mutta kyllä minä tietysti kysyn tässä, miten siellä kuntatasolla todella toimitaan, miten järjestetään näidenkin kansalaisryhmien kanssa, jotka ovat voimavaroiltaan aika heikoilla, tapaamista ja keskustelua niin, että siellä kuullaan, miten he kokevat nämä päätökset. Yleensä se on niin, että saa niitä valituskirjeitä laittaa ja niihin tulevat ne kylmät vastaukset uudelleen ja uudelleen. Näistä me saamme tännekin sähköpostia, kirjeitä ja puhelinsoittoja. Tämä on varmasti sellainen kysymys, johon ihan keskitetysti pitäisi löytää täsmäratkaisu, miten nämä ihmiset, joilta nyt ed. Stenius-Kaukonen täällä toi terveiset, kohdataan sillä tavalla, että tämänkin selonteon henki ikään kuin menee sinne käytännön tasolle, että ei jälleen kerran meitä syytettäisi siitä, että paljon puheita mutta ei tekoja.

Lauri Oinonen /kesk:

Arvoisa herra puhemies! Ed. Kalevi Olin toi esille sen, kuinka nuorten parissa on tavattoman paljon yhteiskunnallisten perusasioitten tietämättömyyttä. Varmaankaan ei yhteiskuntaopin opetusta koulussa voi tästä syyttää, varmasti siellä on parhaansa tehty, mutta näkisin, että tämän yhteiskunnallisen kasvatuksen tulisi tapahtua koulussa myös läpäisyperiaatteella. Jos omia kouluvuosiani muistelen, niin äidinkielen opettaja ainekirjoituksen ohjeita yhteiskunnallisista aiheista antaessaan oli myöskin aikamoinen kasvattaja kansalaisen demokraattiseen osallistumiseen. Elikkä koulussa voitaisiin harkita myöskin kansalaisen ja yhteiskunnan välisen suhteen läpäisyperiaatteella tapahtuvaa kasvatusta sen ohella, mitä asianomaisessa yhteiskuntaopissa kasvatusta annetaan.

Anne  Holmlund  /kok:

Arvoisa puhemies! Ed. Huotari jo taannoisessa puheenvuorossaan puuttui siihen, että liian helposti kunnissa syytetään valtiota ja puolestaan eduskunnassa syytetään kuntia. Haluaisin kuitenkin muistuttaa siitä, että meillä on yhä edelleen noin 450 kuntaa ja osa hoitaa tehtävänsä kiitettävästi, osa vähemmän kiitettävästi. Sellaisissa tapauksissa, joissa lakisääteiset menot muodostavat 80 prosenttia kunnan menoista, on itsestäänselvää, että 20 prosenttia, joka on harkinnanvaraista, joutuu silmätikuksi ja tarkemman tarkastelun alle. Eri asia sitten on, onko se oikeudenmukaista, jakaantuuko silloin päätöksenteko oikeudenmukaisesti niitä ihmisiä kohtaan, joilla myös olisi tarve saada palveluja.

Kalevi Olin /sd:

Arvoisa puhemies, aivan lyhyesti: Ed. Oinonen kiinnitti aivan oikein huomiota läpäisyperiaatteeseen kouluopetuksessa. Toisaalta pitää sanoa, ja muistelen jälleen sitä, että Suomi taitaa hyvin ikävällä tavalla sijoittua myöskin siinä suhteessa, että olemme, ellemme ainut, niitä poikkeuksia, harvoja tapauksia, joissa esimerkiksi kouludemokratiaa ei ole kouluneuvostojen, siis aitojen neuvostojen, muodossa. Yhteiskuntaopetusta hoidetaan niissä pienissä puitteissa varmasti hyvin, mutta voimavaroja tarvitaan sinnekin lisää.

Lauri Oinonen /kesk:

Arvoisa herra puhemies! Eräs yhteiskunnallisen osallistumisen muoto ei ole huomioni mukaan vielä tässä pitkässä keskustelussa tullut esille: osallistuminen kylätoimikuntien toimintaan. Samalla kun kunnissa ehkä vähemmän ollaan kiinnostuneita valtuustoon osallistumisesta ja tuntuu, että päätökset karkaavat kuntayhtymiin tai jonnekin kauas, kylätoimikunnat ovat eläneet voimakasta nousukautta. On kenties helpompi osallistua kylätoimikunnan työskentelyyn. Siinä ei tule poliittista leimautumista. Kuitenkin siinä on konkreettinen vaikuttamisen kanava. Tämä on ollut hyvin merkittävää.

Toivon, että poliittisen osallistumisen ikävä ja kielteinen leimautuminen saataisiin yhteiskuntakasvatuksella pois, että arvostettaisiin mielipidesuunnasta riippumatta kaikkea poliittista osallistumista. Se on vain hänen kanavansa olla mukana yhteisissä asioissa, minkä itse kukin henkilö valitsee. Jokaista näissä talkoissa yhteiseen osallistumiseen tarvitaan.