Täysistunnon pöytäkirja 123/2009 vp

PTK 123/2009 vp

123. TORSTAINA 10. JOULUKUUTA 2009 kello 16.03

Tarkistettu versio 2.0

6) Hallituksen esitys laiksi alueiden kehittämisestä ja eräiksi siihen liittyviksi laeiksi

 

Raimo Piirainen /sd:

Arvoisa puhemies! Nyt käsittelyssä olevasta lakiesityksestä hallintovaliokunta on antanut mietinnön. Siihen liittyy yksi vastalause, ja vastalauseen perusteluihin viitaten esitän, että käsittelyssä oleva lakiesitys hylätään.

Jouko Laxell /kok:

Arvoisa herra puhemies! Valtiontalouden tarkastusviraston mukaan alueellisten kehittämisohjelmien toimintalinjoissa ja hankkeissa on ollut suuria eroavaisuuksia. Alueellisten kehittämisohjelmien suuri määrä on aiheuttanut päällekkäisyyttä ja kilpailua rajallisista voimavaroista ja resurssien tarpeetonta pilkkomista. Alueellisen kehittämisen monimuotoisuus edellyttää voimavarojen oikeaa kohdentamista ja toimivaa kehittämisvälineistöä.

Suurin ongelma on ollut, että voimavarat menevät sinne, missä on vähän väestöä ja yrityksiä. Kehittäminen on siis kohdistunut sinne, missä kasvupotentiaalia on ollut vähiten. Etelässä ja lännessä aluekehittämisen voimavarat ovat olleet olemattomia, jolleivat mitättömiä. Alueellisen kehittämiseen suunnattujen kansallisten ja unionin ohjelmien vaikuttavuutta talouskasvuun, työllisyyteen ja yrittäjyyteen on vaikeata osoittaa. Aluekehittämisen ohjelmat, hankkeet ja voimavarojen kohdentaminen ovat niin lyhytaikaisia, ettei todellisia talous- ja työllisyysvaikutuksia pääse syntymään.

Arvoisa puhemies! Erityisohjelmista vain osaamiskeskusohjelman avulla on onnistuneesti toteutettu jonkinlaista innovaatiopolitiikkaa. Ohjelma on tukenut taloudellista kasvua ja vahvistanut osaamista alueellaan. Osaamiskeskustenkaan toiminta ei anna aihetta suureen ylpeilyyn. Kun nyt aluekehittämisen rakennetta ollaan muuttamassa ja painopiste siirtyy maakuntiin sekä elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksiin, on tärkeää, että ohjelmien ja hankkeiden vaikuttavuutta pyritään lisäämään. Tämä edellyttää mittavia ja pitkäkestoisia hankkeita, mihin taas lännessä ja etelässä ei ole mahdollisuuksia.

Organisaatioiden sijaan pitäisi nyt miettiä toimintaprosesseja, toimintakäytäntöjä ja kehittämisvälineitä, joilla alueellisesta kehittämisestä saadaan vaikuttavaa. Ei ole mitään järkeä työntää satoja miljoonia pieniin minihankkeisiin, joista ei saa minkäänlaista vastinetta, talouskasvua, työpaikkoja, uusia yrityksiä eikä innovaatiota.

Unto Valpas /vas:

Arvoisa puhemies! Koko aluehallintouudistus on pahasti epäonnistunut. Tämä on tullut jo monta kertaa esille, muun muassa silloin, kun käsittelimme täällä hallituksen esityksiä 59 ja 161. Vasemmistoliitto kannatti silloin lakien hylkäystä, ja koska tämä esitys 146 liittyy oleellisesti edellä mainittuihin lakeihin, kannatan ed. Piiraisen hylkäysesitystä.

Arvoisa puhemies! Koska jo etukäteen tiedetään uuden lainsäädännön tuovan merkittäviä ongelmia ja uutta byrokratiaa, niin tällaista esitystä ei pidä hyväksyä.

Kari Kärkkäinen /kd:

Arvoisa puhemies! Kannatan myöskin ed. Piiraisen tekemää esitystä.

Keskustelu päättyi.