Täysistunnon pöytäkirja 123/2009 vp

PTK 123/2009 vp

123. TORSTAINA 10. JOULUKUUTA 2009 kello 16.03

Tarkistettu versio 2.0

13) Laki työttömyysturvalain 6 luvun 1 §:n muuttamisesta

 

Pentti Tiusanen /vas:

Arvoisa puhemies! Kyseessä on ed. Tuomiojan tekemä lakialoite 115 näiltä valtiopäiviltä. Lakialoitteen on allekirjoittanut neljä kansanedustajaa, paikalla kaksi heistä, edustajat Pulliainen ja Kärkkäinen. Voin todeta, että ed. Tuomiojalla on este osallistua nyt tähän iltaistuntoon.

Mutta itse tähän aloitteen sisältöön.

Varsin moni, siis useampi, kansanedustaja on vastaavan tyyppisen lakialoitteen aikaisemmin allekirjoittanut, mutta tuon lakialoitteen eteneminen kuitenkin sitten estyi, ja nyt on tehty ed. Tuomiojan toimesta uusi lakialoite.

Oma kantani tämän lakialoitteen sisältöön on myönteinen. Allekirjoitin sen edellisen, identtisen lakialoitteen. Kuten tämän lakialoitteen perusteluissa todetaan, nykyjärjestelmässä meillä on nimenomaan työttömyysturvan peruspäiväraha aivan liian alhainen, ja tässä lakialoitteessa ei puututa ansiopäivärahaa koskeviin säännöksiin, vaan tämä on aivan oma näkökulmansa siihen, että peruspäivärahaa halutaan nostaa. Tässä todetaankin nimenomaan tämä korotus niin, että työttömän peruspäivärahan ja työmarkkinatuen määrä on 31,2 euroa päivältä ja peruspäivärahan korotusosa ja työllistymisohjelmalisä on 3,82 euroa päivältä. Korotusosaa maksetaan, jos 3 §:n edellytykset täyttyvät, ja työllistymisohjelmalisää maksetaan, jos 3 a §:n edellytykset täyttyvät. Näin ollen tämä on varsin tällaista paperinmakuista tekstiä, mutta joka tapauksessa kysymyksessä on (Puhemies: 2 minuuttia!) tämän peruspäivärahan nostaminen, ja tavoitteena on, että se nousee ilman lapsikorotuksia 671 euroon kuussa.

Erkki Pulliainen /vihr:

Herra puhemies! Niin kuin ed. Tiusanen tässä esitteli, tässä tämmöistä 120:tä euroa halutaan lisää kuukausitasolla työttömän peruspäivärahaan, ja niillä edellytyksillä juuri, kuin ed. Tiusanen äsken totesi, päästään sitten 671 euroon kuussa ilman lapsikorotuksia.

Arvoisa puhemies! Köyhyys, työttömyys ovat tämän vaalikauden lopun ja ensi vaalikauden asian kovia juttuja. Vakaumuksellisesti olen aina mielelläni tämmöisissä hankkeissa mukana, ja kun ed. Tuomioja tarjosi mahdollisuutta, niin oitis tartuin siihen, ja se näkyy täällä kakkossivulla.

Kari Kärkkäinen /kd:

Arvoisa puhemies! Vähän samoin sanoin kuin ed. Pulliainen, olen tässä kyllä ihan vähäväkisen kansan asialla ja näen tämän aloitteen hyvin perustelluksi. Kysymys on siitä, että peruspäivärahalla olevien henkilöiden toimeentuloedellytykset toteutuisivat.

Pentti Tiusanen /vas:

Arvoisa puhemies! Aivan kuten ed. Pulliainen totesi, tämä on tämän loppuvaalikauden, jos niin alamme puhua, asia, mutta varmasti seuraavan vaalikauden kohdalla tämä on vielä voimakkaammin esille tuleva kysymys, mikä on työttömän toimeentulo, kun tiedämme, että työttömyys tulee maassa kasvamaan nimenomaan ensi vuonna ja varmasti myös 2011.

Kari Kärkkäinen /kd:

Arvoisa puhemies! Erityisesti vihreät viime vaaleissa nostivat tuon asian vahvasti esille, ja toivon, että hallituksessa myöskin toimisivat voimakkaammin sen puolesta, mutta niin kuin ed. Tiusanen totesi, tulevissa hallitusohjelmissa varmasti köyhyysloukussa olevien ihmisten asema nousee esiin entistä voimakkaammin, ja viimeistään noissa hallitusneuvotteluissa menestystä tälle aloitteelle.

Pentti Tiusanen /vas:

Arvoisa puhemies! Ed. Kärkkäinen viittasi tässä Vihreisiin — De Gröna, mutta haluaisin todeta, että myös paikalla olevat kansanedustajat, ed. Laxell, Kärkkäinen, allekirjoittanut, ovat tästä varsin paljon puhuneet ja myöskin kristillisdemokraatit ja vasemmistoliitto ja varmasti osa kokoomustakin.

Keskustelu päättyi.