Lyly Rajala /kok:
Arvoisa puhemies! Siirrytään lasten kiusaamisesta
aikuisten kiusaamiseen.
Oikeusministerille: Eduskunnassa muutettiin vuonna 2008 rikoslakia
ja uhkasakkolakia siten, että rangaistusmääräysmenettelyssä annettuja sakkorangaistuksia
ja uhkasakkoja ei enää voida muuntaa vankeudeksi.
Tämän uudistuksen tarkoituksena oli vähentää sakkovankien
määrää. Kuluneen vuoden aika
on kaupoista tullut paljon palautetta, että näpistykset
ja varkaudet ovat lisääntyneet huomattavasti.
Koska poliisin antamaa rangaistusvaatimusta ei enää voida
käräjäoikeudessa muuntaa vankeudeksi,
jäävät rikolliset ilman mitään
rangaistusta. Tämä on yleisen oikeuskäsityksen
kannalta äärimmäisen vaarallinen kehitys.
Sakon muuntorangaistuksen poistaminen on johtanut siihen, että kauppiaat
ovat alkaneet tehdä toistuviin rikoksiin syyllistyneistä rikosilmoituksia.
Tämä taas on johtanut poliisin, syyttäjien
ja käräjäoikeuksien työmäärien
lisääntymiseen ja jutturuuhkien kasvuun entisestään. Kysynkin
oikeusministeri Braxilta:
Mihin toimiin aiotte ryhtyä tai olette jo ryhtynyt
tämän ongelman korjaamiseksi ja aiotteko palauttaa
muuntorangaistusta koskevan lainsäädännön
eduskunnan uudelleen harkittavaksi?
Oikeusministeri Tuija Brax
Herra puhemies! Meillä on parhaillaankin noin 120
vankia vankilassa istumassa sakon muuntorangaistusta, ja varkauksista
yhä seuraa, jos ei maksa saamaansa sakkoa, kun se on tuomioistuimesta
annettu, sakon muuntaminen. Eli on väärä tieto, että olisi
niin, että jos ei maksa sakkoa näissä vakavissa
tapauksissa, sitä ei muunneta, ja se löytyy kaikista
tilastoista.
Mitä sitten tulee tehtyihin lakimuutoksiin, niin näpistysten
osalta viime vaalikaudella vuonna 2003, itse asiassa maaliskuussa
voimaan tulleessa laissa, päätettiin että alle
20 päiväsakon osalta, jos ne ovat edustajan mainitsemallakin
tavalla näitä ei-tuomioistuimessa määrättyjä,
sakkoa ei muunneta. Tämä uudistus on astunut siis
voimaan 2007, ja se on tehty silloin kun olin lakivaliokunnan puheenjohtajana
ja ed. Rajala valiokunnan jäsenenä.
Lyly Rajala /kok:
Arvoisa puhemies! Ministeri Brax, ette ihan täysillä vastannut
siihen, että kuitenkin tällä hetkellä ihminen
voi vaikka joka päivä varastaa auton — se
on sakkojuttu — ajaa huoltoasemalle, tankata ja jättää maksamatta — se
on sakkojuttu — hakea sisältä mäyräkoiran
ja jättää maksamatta, (Ed. Martti Korhonen:
No ei nyt sentään!) lähteä menemään
ja näistähän ei saa mitään
rangaistusta, mikäli hänellä ei ole tuloja
tai ulosmitattavaa omaisuutta. Silloin hänellä myöskään
siinä tapauksessa eivät ole luottotiedot kunnossa.
Oiva Kaltiokumpu /kesk:
Arvoisa puhemies! Lain noudattaminen edellyttää sen
sanktioiden toteutumista ja uskoa siihen, että tällä on hyvä tarkoitus
tällä lain kiellolla, ja sitä tulee noudattaa,
ja sakon muuntorangaistuksien poistaminen on vienyt tämän
seuraamuksen merkityksen kokonaan. (Ed. Rajamäki: Tehän
veitte sen läpi viime vuonna!) Nyt kun ministeri täällä vastasi,
niin eduskuntahan silloin edellytti, että tämmöisen
muuntorangaistuksen poistamisen sijaan —kun se poliisin
antamilta sakoilta poistettiin — oikeusministeriö tuo
eduskunnalle jonkun muun seuraamuksen.
Millä tavalla olette toimineet tässä,
ja koska eduskunta saa tämän korvaavan asian käsiteltäväksi?
Eduskunta ei todellakaan tarkoittanut sitä, että pitää saada
muuntorangaistuksen korvaava seuraamus oikeuden tuomioille vaan
poistetuille poliisin antamille sakoille.
Oikeusministeri Tuija Brax
Herra puhemies! Ensinnäkin Kaupan Keskusliitto, joka
tässä asiassa on tullut ulos, on kutsuttu tammikuussa
oikeusministeriöön katsomaan muun muassa kaupan
hävikkitilastoja ja näitä todellisia
mahdollisia lain seurauksia. Tässä on selvästi
liikkeellä niin erilaisia väitteitä.
Te puhuitte nyt vuoden 2008 muutoksesta. Näpistysten osalta
taas oli kysymys jo viime vaalikauden muutoksesta. Tässä kokonaisuudessa
eduskunta yhdessä oikeusministeriön kanssa sopi
jatkotoimista, ja työryhmä parhaillaan valmistelee
siltä osin uudistuksia. Erittäin oleellista on,
että me yhteistyössä sosiaali- ja terveysministeriön
kanssa olemme ministeri Risikon kanssa sopineet, että me
etsimme uusia rangaistuskeinoja yhteistyössä työryhmässä myös
siltä osin, kun on kysymys päihdeongelmaisten
rankaisemisesta. Vankilaan, normaaliin suljettuun vankilaan, ei
ole järkevää silloinkaan sulkea, kun
on kysymys tämmöisestä näpistelystä,
silloin kun on kysymys ihmisestä, jolla ei ole kotia, useinkaan
ei ole myöskään hampaita ja joka on hyvin
monella tapaa sairas. Silloin yhteiskunnalla pitää olla
rangaistus, joka samalla ottaa huomioon tämän
päihdeasian, ja siinä teemme yhteistyötä parhaillaan
sosiaali- ja terveysministeriön kanssa.