Täysistunnon pöytäkirja 126/2012 vp

PTK 126/2012 vp

126. TIISTAINA 11. JOULUKUUTA 2012 kello 19.01

Tarkistettu versio 2.0

17) Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi kunnan peruspalvelujen valtionosuudesta annetun lain muuttamisesta

 

Pirkko Mattila /ps(esittelypuheenvuoro):

Arvoisa herra puhemies! Käsittelyssä on hallituksen esitys laiksi kunnan peruspalvelujen valtionosuudesta annetun lain muuttamisesta, josta hallintovaliokunta on antanut mietinnön. Eduskunnan sivistysvaliokunta ja sosiaali- ja terveysvaliokunta ovat antaneet lausunnon asiasta.

Kunnan peruspalvelujen valtionosuuden perusteena ehdotetaan otettavaksi huomioon ikääntyneen väestön toimintakyvyn tukemisesta ja iäkkäiden sosiaali- ja terveyspalveluista annettavaksi tarkoitettu laki, joka tulisi voimaan heinäkuussa 2013. Valtionosuus lain mukaisiin uusiin ja laajeneviin tehtäviin olisi 54,3 prosenttia, ja se korottaisi kunnan peruspalvelujen valtionosuutta 27,3 miljoonalla eurolla.

Veroperustemuutoksista johtuvat kunnallisverojen 12 miljoonan euron vähennykset ehdotetaan korvattaviksi kunnille vuonna 2013 lisäämällä kunnan peruspalvelujen valtionosuutta 2,23 euroa asukasta kohden.

Kunnan peruspalvelujen valtionosuutta ehdotetaan alennettavaksi siten, että kuntien valtionosuusprosentti olisi 30,96 prosenttia ja kuntien omarahoitusosuus 69,04 prosenttia. Yhteensä valtionosuusprosentin alennus vähentää valtionosuuksia 113,290 miljoonaa euroa.

Kunnan peruspalvelujen valtionosuudesta annettuun lakiin esitetään lisäksi muutosta, jossa varhaiskasvatuksen ja päivähoitopalvelujen lainsäädäntötyö ehdotetaan siirrettäväksi sosiaali- ja terveysministeriöstä opetus- ja kulttuuriministeriön hallinnonalalle vuoden 2013 alusta.

Hallituksen esitys liittyy vuoden 2013 talousarvioesitykseen, jolla toteutetaan vuoden 2012 kehyspäätöksen mukainen kunnan peruspalvelujen valtionosuuksien vähennys, vanhuspalvelulain mukaisiin tehtäviin osoitettu valtion rahoitusosuus, veroperustemuutoksista kunnille aiheutuvien menetysten kompensointi sekä varhaiskasvatuksen ja lasten päivähoidon siirrosta sosiaali- ja terveysministeriöstä opetus- ja kulttuuriministeriöön johtuva lain tekninen muutos.

Kehyspäätöksen mukaisesti kunnan peruspalvelujen valtionosuutta alennetaan osana valtiontalouden tasapainottamistoimia. Kunnat joutuvat sopeuttamaan toimintaansa vähenevien valtionosuuksien vuoksi. Valiokunta pitää järjestelmän toimivuuden kannalta kuitenkin olennaisena, että kunnan peruspalvelujen valtionosuuteen kohdistuvat leikkaukset toteutetaan valtionosuusprosenttia muuttamalla, jolloin sen vaikutus kaikissa kunnissa asukasta kohti on yhtä suuri.

Esitys liittyy talousarvioesityksen säästöratkaisuihin, joissa kunnat ja valtio osallistuvat julkisen talouden tasapainottamiseen. Valiokunta pitää taloudellisen tilanteen ja kestävyysvajeen vähentämisen kannalta perusteltuna, että kunnat osallistuvat talouden tasapainottamiseen. Samalla on tärkeää, että kunnissa pyritään peruspalvelujen saatavuutta vaarantamatta edelleen parantamaan julkisten palveluiden vaikuttavuutta ja tuloksellisuutta.

Hallitusohjelman mukaan kuntien uusien ja nykyisten tehtävien ja velvoitteiden lisäämistä ja laajentamista rajoitetaan ja niille osoitetaan valtion rahoitusosuutena yli puolet todellisista kustannuksista. Hallintovaliokunta pitää myönteisenä, että tästä on nykyisessä tiukassa taloustilanteessa voitu pitää kiinni, kuten vanhuspalvelulain toimeenpanossa on osoitettu. Kuntien voimavaroja vanhustenhuollon laajentuvien palvelutehtävien hoitamiseen vahvistetaan vuonna 2013 yhteensä 27,3 miljoonalla eurolla. Lisäksi valtion talousarviossa osoitetaan omaishoidon tukipalvelujen vahvistamiseen lisärahoitusta.

Valiokunta toteaa, että nykyisessä taloudellisessa tilanteessa kuntien paineet kunnallisveron korotuksiin kasvavat ja aiempaan valiokunnan lausuntoon viitaten pitää tärkeänä, että kuntien veropohjaa vahvistetaan ja kiirehditään toimenpiteitä jäteveron tuoton ohjaamiseksi kunnille.

Parhaillaan on käynnissä kuntauudistukseen liittyen valtionosuuslainsäädännön uudistaminen, jossa arvioinnin kohteena on valtionosuusjärjestelmä kokonaisuudessaan. Hallintovaliokunta pitää tarpeellisena, että järjestelmää yksinkertaistetaan ja selkeytetään ja että järjestelmän kannustavuutta parannetaan. Valiokunta on eri yhteyksissä kiinnittänyt huomiota siihen, että kuntien väliset erot sekä tulo- että menokehityksessä ovat suuria ja eriytymiskehityksen arvioidaan tulevina vuosina jatkuvan ja erilaiset olosuhdetekijät ja palvelutarpeet tulisi huomioida paremmin valtionosuusjärjestelmässä.

Kuluvalla hallituskaudella kunta—valtio-suhdetta tarkastellaan myös laajemmin. Valtiovarainministeriö on asettanut työryhmän kuntien nykyisten tehtävien kartoittamiseksi ja sen arvioimiseksi, voidaanko kuntien tehtäviä ja velvoitteita vähentää. Samalla pyritään joustavoittamaan kuntien toimintaa ohjaavaa normistoa.

Mietintöön sisältyy hylkäysehdotuksen sisältävä vastalause sekä vastalause, jossa on pykälämuutosehdotuksia ja lausumaehdotus.

Elsi Katainen /kesk:

Arvoisa puhemies! Käsittelyssä olevaa valtionosuuslain muutosesitystä ei voi hyväksyä sellaisenaan. Keskustan mielestä myönteistä siinä on varhaiskasvatuksen ja päivähoitopalvelujen lainsäädännön siirto STM:stä opetus- ja kulttuuriministeriöön. Lisäksi on hyvä, että hallitus jatkaa keskustan aikoinaan viitoittamalla tiellä korvata veropolitiikastaan kunnille aiheutuvat menetykset. Korvaaminen tosin tapahtuu lisäämällä valtionosuuksia, joita hallitus taas leikkaa rankalla kädellä.

Kuluvan vaalikauden aikana valtio vetäytyy kuntapalvelujen rahoitusvastuusta yhteensä jopa 3,4 miljardilla eurolla. Se vastaa noin 25 000 kuntatyöntekijän vuotuista palkkakustannusta. Nähtäväksi jää, mitä kehysriihi tuo kunnille, kun lisäleikkauksien tie on auki hallitusohjelmassa.

Leikkauksia on perusteltu valtiontalouden kireällä tilanteella. Kuitenkin valtiontalous ja kuntatalous ovat molemmat julkista taloutta ja luottoluokittajien arvioitavina. Siksi valtiontalouden alijäämien siivoaminen kuntien vastuulle ei pelasta julkisen talouden velkaantumista ja Suomen parasta luottoluokitusta. Asiantuntijoiden mukaan hallituksen suurena linjana on kuntien tehtävien lisääminen, niiden valtiojohtoinen, hyvin yksityiskohtainen sääntely ja rahoitusperustan heikentäminen. Se koettelee perustuslaista johdettavaa rahoitusvastuun periaatetta valtion ja kuntien välisessä kustannustenjaossa. Jo vuosi sitten ensimmäisen leikkauserän kohdalla perustuslakivaliokunta esitti lausumaa, jolla valtiovarainministeriölle olisi asetettu velvoite tarkoin seurata uudistusten tosiasiallisia vaikutuksia eri kuntien asemaan ja kuntalaisten palveluiden saatavuuteen. Kehotusta ei noudatettu. Nyt, kun hallitus leikkaa lisää kuntarahaa, ei perustuslakivaliokunnalta enää haluttu pyytää lausuntoa. Sitä voi vain ihmetellä.

Arvoisa puhemies! Hallitus on aikeissa lisätä kunnille uusia lakisääteisiä velvoitteita huolimatta lisäleikkauksista ja verotulojen hiipumisesta. Lakiesityksessä ehdotetaan uuden vanhuspalvelulain valtionosuudeksi 54,3 prosenttia. Se on hieman korkeampi kuin aiemmin, mutta kuntien kannalta olennaisinta on tarkastella lopputulosta, joka niiden kohdalla on karu. Kuntien valtionosuudet alenevat ja kuntien omarahoitusosuus kasvaa. Siksi valtionosuusprosentti vanhuspalvelulain toimeenpanossa tulisi olla täysimääräiset 100 prosenttia.

Uutena momenttina ehdotetaan kuntaliitos- ja metropoliselvitysten rahoittamista valtionosuuksien kautta. Näin hallitus on maksattamassa kuntahankkeensa selvityskustannuksia kaikilla kunnilla solidaarisesti, vaikka valtionosuudet on säädetty kuntapalveluiden järjestämisen rahoittamiseksi. Lisäksi maaliskuun kehysriihi teki periaatepäätöksen, jolla jäteveron tuotto siirretään valtiolta kunnille. Tästä huolimatta ei ole tehty elettäkään sen asian edistämiseksi.

Arvoisa puhemies! Vielä kuntien eriytymiskehityksestä. Hallitushan on asettanut kuntapolitiikkansa tavoitteeksi oikeudenmukaisuuden sekä tasa-arvoiset palvelut. Kuntien eriytymiskehitys on kuitenkin kiihtynyt monin eri tavoin. Palvelujen valtionosuusleikkaukset toteutetaan tasasuuruisesti. Summat ovat niin suuria, että kunnat joutuvat tekemään sopeuttavia toimenpiteitä, kunnallisveron korotuksia ja palvelujen karsimisia.

Yhden kunnallisveroprosentin tuoton kuntakohtainen vaikuttavuusero voi olla jopa kolminkertainen. Tälle vuodelle toteutettu kiinteistöveron poistaminen verotulojen tasausjärjestelmästä on ollut suurelle joukolle kuntia ylimääräinen leikkausero, ja se kohdistuu juuri sellaisiin kuntiin, joissa kunnallisvero on keskimääräistä korkeampi. Niinpä rikkaat rikastuvat ja köyhät köyhtyvät. Ensi vuonna 119 kuntaa korottaa kunnallisveroprosenttiaan. Korotuksen suuruus on linjassa hallituksen tekemien leikkausten kanssa. Tällä politiikalla kunnalliset peruspalvelut vaarantuvat.

Mietintöön kirjatut lääkkeet kuntien eriytymiskehityksen pysäyttämiseksi ovat riittämättömiä. Nyt tarvitaankin pikaisia ja konkreettisia toimenpiteitä. Esimerkiksi kiinteistöveron palauttaminen tasausjärjestelmään kaventaisi tuloeroja sekä vahvistaisi kuntien yhdenvertaisuutta ja kykyä tuottaa asukkailleen palveluja.

Arvoisa puhemies! Edellä olevan perusteella teen vastalauseen 2 mukaiset pykälämuutosesitykset sekä lausumaesitykset.

Timo V. Korhonen /kesk:

Arvoisa puhemies! Käsillä olevalla lakiesityksellä siis muutetaan kuntien peruspalvelujen valtionosuudesta annettua lakia. Tässä esityksessä on myös pieniä myönteisiä elementtejä, kuten muun muassa se, että hallitus jatkaa veropolitiikkansa kunnille aiheuttamien menetysten kompensoimista valtionosuuksien kautta.

Sinällään on tietysti nurinkurista, että kunnat joutuvat korottamaan verojaan mittavien valtionosuusleikkausten vuoksi, sitten veronkorotus ei näykään kuntien kasvavina verotuloina veronkevennysten takia, mutta hallituksen kritisoimat valtionosuudet taasen kasvavat kompensaation kautta tehden kunnista entistä valtionosuusriippuvaisempia, ja lopuksi hallitus leikkaa valtionosuuksia, jolloin taivaan tuuliin haihtuu myös verokompensaatio — mutta onhan ainakin kompensoitu.

Nyt hallituksen tällä esityksellä toteuttama kehyspäätöksen mukainen valtionosuusrahoituksen lisäleikkaus on 125 miljoonaa euroa ensi vuonna. Hallituksen leikkaukset kuntien talouteen ovat rajuja. Kahdessa vuodessa hallitus on leikannut kuntapalveluista yli 800 miljoonaa euroa kompensaatiot huomioiden. Ensi vuonna budjettikirjan mukaan valtion toimenpiteitten vaikutus kuntien ja kuntayhtymien talouteen on yli 190 miljoonaa kiristävä tähän vuoteen verrattuna.

Valtionosuuksien leikkaus kokonaisuutena on, ja on ollut, erittäin voimakas. Valtionosuusprosentti eli valtion osuus kuntien rahoituksesta on laskenut vuoden 2011 yli 34 prosentista ensi vuoden vajaaseen 31 prosenttiin. Tämä on erittäin kovaa kuntien rahoitusaseman heikentämistä ja on johtamassa siihen, että peruspalveluitten rahoitusvastuu siirtyy yhä suuremmassa määrin kunnille. Tämä tarkoittaa väistämättä sitä, että näitä leikkauspäätöksiä tehtäessä tulisi erityisen vahvasti arvioida sitä, mitkä ovat kuntien tosiasialliset edellytykset suoriutua tehtävistään, ja tätä arviointiahan tässäkään hallituksen lakiesityksessä ei asiantuntijoittenkaan mukaan tehdä, vaan ohitetaan kohta "Vaikutukset kuntien toimintaan" hyvin ylimalkaisesti.

Tätä arviointia ei siis ole tehty koko kuntasektorin kannalta, puhumattakaan yksittäisten kuntien kannalta. Siksi ei voida pelkällä olankohautuksella ohittaa asiantuntijoitten arvioita, joissa todetaan, että tämän hallituksen esityksen mukainen uudistus osana aiempaa kehitystä on johtanut tilanteeseen, jossa on perusteltua katsoa, että kuntien suhteellista osuutta kasvattavat lainsäädännölliset toimenpiteet ovat ristiriidassa sen taloudellisen itsenäisyyden kanssa, jota perustuslain 121 §:n takaama kunnallinen itsehallinto edellyttää.

On selvää, että hallituksen rajut leikkaukset kiristävät vääjäämättä kunnallisverotusta, heikentävät kunnallisten palvelujen laatua ja kiihdyttävät kuntakentän velkaantumista. Hallituksen leikkaukset kohdistuvat kaikkein kipeimmin heikompiosaisiin eli lapsiperheisiin, vanhuksiin, sairaisiin, eli heihin, jotka eniten tarvitsevat kuntapalveluja.

Hallituksen julkinen viesti kaiken kaikkiaan on hyvin hämmentävä. Muun muassa pääministerin suulla puhutaan siitä, että kuntapalvelut turvataan, mutta samaan aikaan tehdään hallituksen toimesta kaikki mahdollinen, että kuntien edellytykset järjestää tarvittavat terveydenhuoltopalvelut, vanhuspalvelut jne. vaikeutuvat kaikin tavoin.

Kunnilta jää valtionosuusleikkauksien myötä näillä näkymin tällä vaalikaudella saamatta valtionosuuksia noin 3,4 miljardia euroa verrattuna siihen, ettei leikkauksia lainkaan tehtäisi. Leikkaukset siis pakottavat kunnat veronkorotukseen ja ne edellyttävät mittavia sopeutustoimia toiminnan tehostamisen ja säästöjen kautta. Nykytiedoin 119 kuntaa korottaa ensi vuodelle veroprosenttiaan. Manner-Suomen korkein veroprosentti taitaa olla 22 prosenttia ensi vuonna ja matalin 16,5 prosenttia. Ensi vuodelle tapahtuvien korotusten määrä on poikkeuksellisen suuri. Kun ajatellaan kuntien näkökulmasta Suomen talouden ennakoitua nollakasvua yhdistettynä kuntien toimintamenojen noin 4 prosenttiyksikön kasvuun, niin kyllähän se näyttää kuntien näkökulmasta todella vakavalta, ja näitä ongelmia ei millään hallituksen suurkuntahankkeella kyllä hoideta.

Hallitus kiihdyttää omin toimenpitein kuntien eriytymiskehitystä. Vaikka valtionosuusleikkaukset toteutetaan tasasuuruisina euroina per asukas, mikä sinällään on ihan oikeudenmukaista, mutta kun leikkaukset ovat näin suuria, eivät kunnat selviä niistä ilman veronkorotuksia. Kunnat ovat hyvin erilaisessa asemassa: mitä alhaisempi verotulo asukasta kohden on, sitä suurempi kunnallisveron korotuspaine kunnassa löytyy. Eli tässä suhteessa kunnat ja niissä asuvat kuntalaiset ovat hyvin erilaisessa asemassa. Suurimmat korotuspaineet ovat jo pidemmän aikaa olleet jo muutenkin korkean veroprosentin kunnissa.

Surkuhupaisaa eriytymiskehityksen kiihdyttämisen osalta oli hallituksen aiemmin toteuttama kiinteistöveron poisto verotulojen tasausjärjestelmästä, eikä senkään vaikutusta hallitus selvittänyt hallitusohjelmaan poiston kirjatessaan, ja kun vaikutukset alkoivat selvitä, tärkeintä hallituspuolueille oli, että kasvukeskukset pärjäävät. Eli poistopäätös tehtiin hallituspuolueitten voimin.

Hallitukselta tarvittaisiin nyt vastuullista kuntapolitiikkaa, ja siksi muun muassa valtionosuuksien lisäleikkaukset ovat kuntapalveluille myrkkyä. Niitä ei tulisi tehdä. On välttämätöntä, että kuntien veropohjaa voidaan laajentaa. Kuntien lisätehtäviin tulee suhtautua hyvin pidättyvästi, ja kyllä tuo perustuslain ilmaisema määräys ihmisten tasapuolisesta palveluitten saatavuudesta on aika ottaa vakavasti tässäkin hallituksessa. Myös kuntien peruskorjaushankkeitten rahoitukseen nimenomaan nykyisen kaltaisessa taloustilanteessa valtion kannattaisi suhtautua hyvin vakavasti.

Arvoisa puhemies! Aivan lopuksi vielä totean sen, että kannatan edustaja Elsi Kataisen aiemmin puheenvuorossaan tekemiä muutosesityksiä.

Tapani Tölli /kesk:

Arvoisa puhemies! Kun katsoin hallintovaliokunnan mietintöä tästä valtionosuusleikkauksesta, niin jäin vähän ihmettelemään, että aika vähällä käsittelyllä hallituspuolueet ovat tämän sivuuttaneet. Kaksi valiokuntaa on antanut tästä asiasta lausunnon. Tämä asia on todella merkittävä. Tämä on aika rutiininomaisesti ohitettu, ja tämän asian merkittävyyteen ja vaikuttavuuteen tai sen arviointiin on varsin vähän kiinnitetty huomiota.

Tämä on kuntien kannalta todella merkittävä asia. Tuntuu siltä, että välillä, eikä vain välillä vaan kaiken kaikkiaan, hallituksella on unohduksissa se, mikä kunta perimmältään on. Kunta on ihmisten yhteisö, jossa toteutuu kansalaisten vastuu itsestä ja läheisistä. Kunnalla voi sanoa olevan kaksi funktiota: yhteisö ja palveluista vastaaminen. Kunnassa toteutuvat kansalaisyhteiskunnan ja kuntalaisten itsehallinnon periaatteet. Kunnassa ihminen voi vaikuttaa asuinympäristönsä asioihin ja päätöksentekoon, aivan niin kuin meidän perustuslaissamme todetaan. Kunta on kansanvallan kivijalka eikä hallinnoinnin osa. Se ei ole mikään palvelukone, vaan se on paljon enemmän. Kunnallinen itsehallinto on ollut hyvinvointiyhteiskuntamme voimavara, ja se on ollut keskeinen tekijä siinä, että olemme pystyneet myöskin erilaisista kriiseistä selviytymään.

Suomessa kuntien tehtävät ovat kansainvälisesti verrattuna poikkeuksellisen suuret. Keskeinen osa hyvinvointipalveluistamme on kuntien vastuulla. Nyt kun pitkän aikaa kunnille on annettu uusia tehtäviä, niin kuin tänäkin päivänä olemme käsitelleet, ja samanaikaisesti ei ole huolehdittu siitä, että näitä vastaavat resurssit ovat käytettävissä, tämä on asettanut kunnat ja kunnallisen itsehallinnon varsin haasteelliseen asemaan.

Arvoisa puhemies! Nyt tässä budjettilakina käsiteltävässä lakiesityksessä leikataan jälleen kuntien valtionosuuksia. Tässä myös unohtuu monesti se, mitä valtionosuudet perimmältään ovat. Monesti puhutaan valtionavusta. Valtionosuudet ovat keskeinen osa palveluiden rahoitusjärjestelmää, ihmisten tarvitsemien hyvinvointipalveluiden rahoitusjärjestelmää. Nyt olemme siinä tilanteessa, että kun leikkaukset kohdistuvat kuntien rahoituksessa nimenomaan valtionosuuteen, kunnat joutuvat varsin eriarvoiseen asemaan.

Kun katsoin tätä mietintöä ja hallituksen esitystä, niin tähän vaikuttavuuden arviointiin ja kuntien eriarvoistumiseen kiinnitetään hätkähdyttävän vähän huomiota. Kun tässä on taustalla vielä se, että tämän vuoden alusta poistettiin kiinteistövero verotulon tasausjärjestelmästä, se vaikutti kuntien eriarvoistumiseen todella paljon, ja kun se tähän vaikuttaa, se vaikuttaa ihmisten tarvitsemiin palveluihin.

Olisi syytä arvioida tätä kuntien rahoitusjärjestelmää jo perustuslain näkökulmasta: toteutuuko kansalaisten yhdenvertaisuus? Kuntien taakka noin yleisesti alkaa olla aika lailla suuri ja monissa kunnissa kestämätön. Nyt pitäisi pystyä vähentämään kuntien velvoitteita eikä lisäämään. Tässä on myöskin välineitä. Meidän pitäisi pystyä viemään eteenpäin normien tarkastelua, missä asioissa voisimme joustaa, niin että palvelut pystyttäisiin järjestämään tehokkaammin. Tällä tiellä tämä hallitus ei ole edennyt. Edellisen hallituksen aikana oli niin sanotut normitalkoot, joka oli alku näille asioille.

Toinen asia, joka vaikuttaa kuntien talouteen, jonka haluan mainita tässä, josta ei ole liikaa puhuttu, vaikka on paljon puhuttu, on tietojärjestelmien yhtenäistäminen. Viime vuonna hyväksyttiin tietohallintolaki, joka antoi varsin vahvoja valtuuksia ja toimintamallia viedä asiaa eteenpäin, mutta ei hallitus kovin aktiivisesti tässä ole toiminut, jotta tietojärjestelmät, jotka ovat kunnissa ja kuntayhtymissä, olisivat mahdollisimman yhteentoimivat.

Arvoisa puhemies! Toivon ja vetoan hallitukseen, että tarkasteltaisiin kuntien eriarvoistumista ja kuntien todellisia mahdollisuuksia suoriutua tehtävistään. Tässä suoriutumisessa monien tutkimusten mukaan ei ole hyvä lääke se, mitä hallitus patenttilääkkeenä markkinoi, että tehdään vain kuntarajojen siirtämisiä.

Hanna Mäntylä /ps:

Arvoisa puhemies! Tästä hallituksen esityksestä on käytännössä mahdotonta löytää mitään myönteistä sanottavaa. Kuntien velvoitteita lisätään, ja piakkoin voimaan astuva vanhuspalvelulaki on yksi esimerkki siitä, miten velvoitteita lisätään ilman asianmukaista rahoitusta. Lisäksi tulossa on muitakin uudistuksia, joiden kustannusvaikutukset ovat täysin kysymysmerkkejä. Varmaa on vain se, että ne luovat kunnille huomattavia lisäkustannuksia. On täysin käsittämätöntä, miksi kuntia, mutta ennen kaikkea kuntalaisia, halutaan näin rangaista.

Hallitus on jatkamassa tällä lakiesityksellään kuntien valtionosuuksien leikkausta rankalla kädellä. Valtionosuuksiin tällä vaalikaudella suuntautuvat yhteensä 3,4 miljardin euron leikkaukset vaikeuttavat kuntien taloudellista asemaa ja tekevät monin paikoin kunnille mahdottomaksi toteuttaa niitä velvoitteita, joita valtio on kuntien niskoille vuosien mittaan sälyttänyt. Hallituksen suunnitelmat pakottavat kuntia nostamaan veroasteitaan ja lisäävät entisestään kuntasektorin koko 2000-luvun kasvanutta velkataakkaa. Leikkauksien seurauksena kunnat joutuvat myös tinkimään peruspalveluiden laadusta ja saatavuudesta, mikä tulee vaikeuttamaan lukemattomien kotitalouksien arkea koko Suomessa.

Arvoisa puhemies! Suurimmat kärsijät tulevatkin olemaan ne, joita yhteiskunnan tulisi nostaa ja kannatella, eli jo valmiiksi heikoilla olevat, kuten lapset, nuoret, lapsiperheet ja vanhukset. Myös hallituksen sote-uudistus on yksi suuri kysymysmerkki yhä edelleen: mitkä sen todelliset kustannukset tulevat olemaan kunnille?

Syrjäseuduilla, kuten monin paikoin Lapissa, tilanne alkaa olla täysin katastrofaalinen. Kunnissa kaikesta tingitään ja leikataan jo nyt, koska yksinkertaisesti on pakko. Sisäinen turvallisuus ja ihmisten hyvinvointi on monin paikoin enää pelkkä vitsi. Tuntuu, että näillä pakkokeinoilla, eli leikkaamalla kuntien valtionosuuksia, esimerkiksi Lappi halutaan autioittaa. Kun kunnat eivät pian pysty enää turvaamaan peruspalveluitakaan, on edessä pakkomuutto kasvukeskuksiin. Tällainen politiikka on täysin kestämätöntä ja epäinhimillistä. Lapin ihmiset ovat olleet monin tavoin käsittämättömän kärsivällisiä, mutta kuinka kauan ovat?

Arvoisa puhemies! Perussuomalaisten alueidenkehittämispolitiikka lähtee siitä johtoajatuksesta, että koko maa on pidettävä asuttuna. Mielestämme maamme hallituksien on muistettava kaikissa olosuhteissa, että elämää on myös suurten kaupunkien ulkopuolella. Tämän vuoksi pidämme välttämättömänä, että huolehditaan rahoituksen riittävyydestä alueiden kehittämisen kannalta. On kiinnitettävä erityistä huomiota kokonaisten maakuntien liikenne-, yrittäjyys- ja asuinolosuhteiden kehittämiseen. Näiden lisäksi on syytä huolehtia alueen tukitoiminnoista, kuten poliisi- ja pelastustoimen riittävyydestä ja riittävästä terveydenhuollosta.

Vastuullisesti toimiva hallitus huolehtii kuntien ja maakuntien kokonaisvaltaisesta kehittämisestä ja varaa niitä varten tarvittavat rahat budjetissaan. Tämä hallitus ei näin toimi.

Perussuomalaisten mielestä valtion vuoden 2013 budjettiin suunnitellut valtionosuuksien leikkaukset tulee perua, jotta kunnat voivat toteuttaa niille annettuja tehtäviään, päällimmäisenä järjestää asukkailleen riittävät ja laadukkaat peruspalvelut.

Lopuksi haluan muistuttaa, että perussuomalaiset ovat valmiita tukemaan kuntia melkein 300 miljoonaa euroa hallitusta enemmän, ja tästä summasta valtionosuuksien osuus olisi 125 miljoonaa euroa. Perussuomalaiset tulevatkin esittämään lain hylkäystä varjobudjettimme linjausten mukaisesti.

Lauri Heikkilä /ps:

Arvoisa puhemies! Hallintovaliokunnan puheenjohtaja, edustaja Mattila esitteli käsiteltävän lakiesityksen hyvin. Edustaja Mäntylä toi esiin kuntiin ja kuntalaisiin kohdistuvan kylmän kyydin. Valtionosuuksien leikkauksen seurauksena kunnat joutuvat myös tinkimään peruspalvelujen laadusta ja saatavuudesta, mikä tulee vaikeuttamaan lukemattomien kotitalouksien arkea. Kunnat joutuvat hallituksen esityksen niukkenevien määrärahojen puristuksessa karsimaan peruspalveluun osoitettuja määrärahojaan, mikä tarkoittaa käytännössä peruspalveluiden heikentämistä.

Hallituksen lähivuosille suunnittelemat kuntien valtionosuusleikkaukset tulevat heikentämään tilannetta entisestään. Perussuomalaisten alueidenkehittämispolitiikka lähtee siitä johtoajatuksesta, että koko maa on pidettävä asuttuna. Mielestämme maamme hallituksien on muistettava kaikissa olosuhteissa, että elämää on myös suurten kaupunkien ulkopuolella. Tämän vuoksi pidämme välttämättömänä, että huolehditaan rahoituksen riittävyydestä. Alueiden kehittämisen kannalta on kiinnitettävä erityistä huomiota kokonaisten maakuntien liikenne-, yrittäjyys- ja asuinolosuhteiden kehittämiseen.

Arvoisa puhemies! Hallituksen tulisikin perua kuntien valtionosuuksiin kohdistamansa leikkaukset, jotta kunnat voisivat selviytyä lakisääteisistä tehtävistään.

Yleiskeskustelu päättyi.