Täysistunnon pöytäkirja 126/2012 vp

PTK 126/2012 vp

126. TIISTAINA 11. JOULUKUUTA 2012 kello 19.01

Tarkistettu versio 2.0

12) Hallituksen esitys eduskunnalle laeiksi työttömyysturvalain ja eräiden siihen liittyvien lakien muuttamisesta

 

Juha Rehula /kesk(esittelypuheenvuoro):

Arvoisa herra puhemies! Käsittelyssämme on hallituksen esitys eduskunnalle laeiksi työttömyysturvalain ja eräiden siihen liittyvien lakien muuttamisesta, ja kyse on laista, jossa hallituksen esityksessä ehdotetaan muutettavaksi useita työttömyysturvan saamisen työvoimapoliittisia edellytyksiä. Muutokset ovat työttömyysturvan myöntämistä selkeyttäviä ja siten ratkaisukäytäntöjä yhdenmukaistavia.

Ensinnäkin yrittäjien työttömyysturvasta. Valiokunta pitää tärkeänä, että yrittäjien työttömyysturvaa parannetaan lieventämällä yritystoiminnan lopettamiseen liittyviä vaatimuksia. Yrityksen lopettamissäännöksiä ehdotetaan yksinkertaistettaviksi ja selkeytettäviksi siten, että enää ei vaadita esimerkiksi myyntivoittolaskelmaa eikä vakuutuksista ja toimitiloista luopumista. Palkansaajaan rinnastettavan yrittäjän määritelmää laajennetaan, jolloin yrittäjän oikeus työttömyysetuuteen määräytyy nykyistä yhdenmukaisemmin riippumatta siitä, onko työ tehty työ- vai toimeksiantosuhteessa. Yrittäjän perheenjäsenen turva paranee tilanteessa, jossa työt yrityksessä vähenevät siten, että perheenjäsen yhdessä muiden työntekijöiden kanssa lomautetaan.

Arvoisa herra puhemies! Alle 25-vuotiaitten hakuvelvoitteesta. Valiokunta pitää erittäin hyvänä, että nuorten työmarkkinatuen saamisen ehtona olevaa velvoitetta hakeutua koulutukseen lievennetään siten, että hakuvelvoite koskee vain kevään hakua. Syksyn yhteishaussa on ollut yleensä rajatusti koulutuspaikkoja ja valinnanmahdollisuudet ovat olleet erittäin vähäiset. Perustuslakivaliokunta on pitänyt nyt ehdotetun kaltaista erityiskohtelua, jossa alle 25-vuotiaille on asetettu muita tiukempia ehtoja työmarkkinatuen saamiselle, perustuslain yhdenvertaisuussäännösten kannalta mahdollisena nuorisotyöttömyyden erityisongelmien takia. Sosiaali- ja terveysvaliokunta ei pidä hakuvelvoitteen laajentamista ongelmattomana ja viittaa tältä osin myös työelämä- ja tasa-arvovaliokunnan lausunnossa esitettyyn. Pakkohakuvelvoite johtaa usein epätarkoituksenmukaisiin koulutusvalintoihin, jotka johtavat opintojen keskeytyksiin.

Sitten muutama sana opiskelijoiden työttömyysturvasta. Opiskelijoiden työttömyysturvaan tulee muutoksia, jotka selkeyttävät etuuden myöntämistä opintojen keskeydyttyä samoin kuin rajanvetoa pää- ja sivutoimisten opiskelijoitten välillä. Opiskelijoiden työttömyysturvaoikeuden keskeinen kriteeri on, kykeneekö työnhakijaksi rekisteröitynyt vastaanottamaan kokopäiväistä työtä. Laki lähtee siitä, että esimerkiksi yliopistotutkintoon johtavia opintoja pidetään aina päätoimisina.

Perustuslakivaliokunta on lausunnossaan pitänyt mahdollisena, että ehdotettu sääntely saattaa yksittäistapauksissa rajoittavasti tulkittuna mahdollistaa tilanteita, joissa perustuslain 19 §:n 2 momentin soveltamisalan piiriin kuuluva henkilö ei saisi säännöksen edellyttämää perustoimeentulon turvaa. Perusoikeusuudistuksen esitöissä ja valiokunnan käytännössä on pidetty tärkeänä, että perustoimeentuloa turvaavat järjestelmät ovat sillä tavoin kattavia, ettei synny väliinputoajaryhmiä. Perustuslakivaliokunnan mukaan lakia onkin edellä mainittujen tilanteiden välttämiseksi sovellettava perusoikeusmyönteisesti.

Kuntouttavasta työtoiminnasta. Esityksellä kuntouttavaan työtoimintaan osallistuvan työttömyysturvaa yhdenmukaistetaan lähemmäksi sitä työttömyysturvaa, joka muuhun työllistymistä edistävään palveluun osallistuvalla on. Sosiaali- ja terveysvaliokunta katsoo, että työmarkkinatukea on perusteltua maksaa odotusajalta myös kuntouttavaan työtoimintaan osallistuville, koska työnhakija ei voi itse vaikuttaa siihen, millaisia palveluja on tarjolla, ja monesti työelämävalmiuksia parhaiten edistäväksi palveluksi on työllistymissuunnitelmaa tehtäessä katsottu kuntouttava työtoiminta. Työmarkkinatuen odotusajan karttumisen osalta valiokunta toteaa, että työnhakijaksi rekisteröityneelle kuntouttava työtoiminta lasketaan odotusaikaan vastaavasti kuin muihinkin palveluihin osallistuminen. Sen sijaan aikaa, jona henkilö ei ole rekisteröitynyt työnhakijaksi, ei voida ottaa huomioon.

Arvoisa herra puhemies! Tämä valiokunnan mietintö on yksimielinen.

Anneli Kiljunen /sd:

Arvoisa herra puhemies! Lakiesityksellä tehdään useita muutoksia työttömyysturvajärjestelmään. Muun muassa esityksellä on tarkoitus selkeyttää yrittäjien ja opiskelijoiden oikeutta työttömyysetuuteen. Lisäksi muutetaan näiden 25-vuotiaiden velvollisuuksia hakeutua koulutukseen niin, että laki huomioisi jatkossa paremmin nuoren yksilöllisen tilanteen.

Hallituksen esitys myös selkeyttää työttömyysturvan myöntämistä ja yhdenmukaistaa ratkaisukäytäntöjä. Uudistuksilla pyritään lisäämään tuen hakijoiden yhdenvertaisuutta. Samalla vähennetään hallinnollista työtä ja voidaan suunnata te-toimistojen resursseja työllisyyden edistämiseen. Kaiken kaikkiaan esitys on erittäin kannatettava.

Arvoisa herra puhemies! Nyt kun mietimme yhteiskunnassa, miten saamme aikaan kasvua ja yrittäjyyttä, on tärkeää, että teemme monella hallinnonalalla erilaisia toimia ja työtä tämän asian eteen. Sosiaaliturvan puolella voidaan etenkin helpottaa yrittäjyyteen liittyvää henkilökohtaista taloudellista riskiä.

Nyt käsittelyssä oleva lakiesitys parantaa yrittäjien työttömyysturvaa lieventämällä yritystoiminnan lopettamiseen liittyviä vaatimuksia. Näin yksinkertaistetaan ja nopeutetaan työttömäksi ilmoittautumista. Lisäksi selkeytetään edellytyksiä työttömyysetuuden saamiseksi. Palkansaajaan rinnastettavan yrittäjän määritelmää laajennetaan. Näin yrittäjän oikeus työttömyysetuuteen määräytyy nykyistä yhdenmukaisemmin ja oikeudenmukaisemmin. Myös yrittäjän perheenjäsenen turva paranee tilanteessa, jossa työt yrityksessä vähenevät siten, että perheenjäsen yhdessä muiden työntekijöiden kanssa lomautetaan.

Kuten valiokunnan mietinnössä toteamme, on tärkeää, että yrittäjien sosiaaliturvaan liittyvien uudistusten valmistelua jatketaan. On myös tärkeää, että nyt tehtävien muutosten vaikutuksia seurataan.

Arvoisa puhemies! Kuntouttavaan työtoimintaan osallistuvan työttömyysturvaa tuodaan tällä esityksellä lähemmäksi muuta työllistymistä edistävään palveluun osallistuvan turvaa. Jatkossa kuntouttavan työtoiminnan ajalta voitaisiin maksaa työttömyysetuutta työssäolovelvoitteen estämättä. Edelleen kuntouttavaan työtoimintaan osallistuvan etuudet jäivät hallituksen esityksessä huonommiksi kuin muilla. Valiokunnan saaman selvityksen mukaan kuntouttavassa työtoiminnassa oli vuonna 2011 noin 100 sellaista henkilöä, jotka eivät työmarkkinatuen odotusajan vuoksi saaneet työttömyysturvaa.

Sosiaali- ja terveysvaliokunta katsookin, että työmarkkinatukea on perusteltua maksaa odotusajalta myös kuntouttavaan työtoimintaan osallistuvalle, koska työnhakija ei itse voi vaikuttaa siihen, millaisia palveluja on tarjolla, ja monesti työelämävalmiuksia parhaiten edistäväksi palveluksi on työttömyyssuunnitelmaa tehtäessä katsottu kuntouttava työtoiminta. Tästä syystä valiokunta katsookin, että eri palveluihin osallistuvien yhdenmukainen kohtelu kannustaa pitkäaikaistyöttömiä ja osatyökykyisiä osallistumaan kuntouttavaan työtoimintaan ja ilmoittautumaan työnhakijaksi. Valiokunta ehdottaa tämän johdosta muutoksia työttömyysturvalakiin ja kuntouttavasta työtoiminnasta annettavaan lakiin.

Merja Mäkisalo-Ropponen /sd:

Arvoisa puhemies! Tässä lakiesityksessä ehdotetaan muutettavaksi työttömyysturvalakia, kuntouttavasta työtoiminnasta annettua lakia ja toimeentulotuesta annettua lakia. Kuten täällä on jo todettu, muutokset ovat työttömyysturvan myöntämistä selkeyttäviä ja siten ratkaisukäytäntöjä yhdenmukaistavia. Uudistukset vähentävät työvoimaviranomaisten ja Kelan hallinnollista työtä te-toimistoilta vaadittavien työvoimapoliittisten lausuntojen määrää vähentämällä. Esityksellä pyritään vaikuttamaan tuen hakijoiden yhdenvertaisuuteen ja ohjaamaan te-toimistojen hallinnollisesta työstä vapautuvia resursseja työllisyyden edistämiseen eli perustehtävään. Uudistuksen avulla parannetaan myös työttömyysturvan hakijoiden oikeusturvaa ja nopeutetaan työttömyysturvan saantia.

Lakiesityksessä yrittäjien työttömyysturvaa parannetaan lieventämällä yritystoiminnan lopettamiseen liittyviä vaatimuksia. Myös yrittäjän perheenjäsenen turva aikaisempaan verrattuna paranee tilanteessa, kun perheenjäsen yhdessä muiden työntekijöiden kanssa lomautetaan töiden vähentyessä. Palkansaajaan rinnastettavan yrittäjän määritelmää laajennetaan. Yrittäjän oikeus työttömyysetuuteen määräytyy nykyistä yhdenmukaisemmin riippumatta siitä, onko työ tehty työ- vai toimeksiantosuhteessa.

Nuorten alle 25-vuotiaiden työmarkkinatuen saamisen ehtona olevaa velvoitetta hakeutua koulutukseen lievennetään siten, että hakuvelvoite koskee vain kevään hakua. Sen sijaan nuoret, jotka saavat työttömyysetuutta ja joilla ei ole ammatillista koulutusta, ovat jatkossa velvollisia hakeutumaan tutkintoon johtavaan ammatillisia valmiuksia antavaan koulutukseen.

Tämä erityiskohtelu on kenties perusteltua sen takia, että ilman ammatillista koulutusta nuori on suuremmassa syrjäytymisvaarassa. Toisaalta on kuitenkin riskinä, että pakkohakuvelvoite johtaa epätarkoituksenmukaisiin koulutusvalintoihin, jotka sitten johtavat opintojen keskeytyksiin. Pakkohaku ja erilaiset sanktiot herättävät nuorissa usein vastarintaa ja johtavat monien nuorten jäämiseen te-toimistojen tarjoamien palvelujen ulkopuolelle.

Sosiaali- ja terveysvaliokunta korostaakin mietinnössään, että pakkotoimien sijasta tulisi merkittävästi vahvistaa nuorille tarjottavia palveluja sekä parantaa koulujen oppilaanohjauksen ja työvoimahallinnon ammatinvalinnan ohjauksen toimivuutta. Velvoitteen vaikutuksista ja sanktioiden vaikuttavuudesta tulisi hankkia tutkimustietoa, jonka perusteella voitaisiin harkita tulevia toimenpiteitä.

Opiskelijoiden työttömyysturvaan on tulossa muutoksia, jotka selkeyttävät etuuden myöntämistä opintojen keskeydyttyä samoin kuin rajanvetoa pää- ja sivutoimisten opiskeluiden välillä. Jatkossa opiskelijoiden työttömyysturvaoikeuden keskeinen kriteeri on, kykeneekö työnhakijaksi rekisteröitynyt vastaanottamaan kokopäiväistä työtä.

Arvoisa puhemies! Kuntouttavaan työtoimintaan osallistuvan työttömyysturvaa yhdenmukaistetaan lähemmäksi sitä työttömyysturvaa, joka muuhun työllistämistä edistävään palveluun osallistuvalla on. Täydelliseen yhdenvertaisuuteen ei kuitenkaan vieläkään päästä, sillä työmarkkinatuen viiden kuukauden odotusajalta voidaan muissa palveluissa maksaa työmarkkinatukea.

Sosiaali- ja terveysvaliokunta korostaa, että viimeisetkin eriarvoistavat säännökset tulisi muuttaa. Työmarkkinatukea on perusteltua maksaa odotusajalta myös kuntouttavaan työtoimintaan osallistuville. Työnhakijahan ei voi itse vaikuttaa siihen, millaisia palveluja on tarjolla. Eri palveluihin osallistuvien yhdenmukainen kohtelu kannustaa pitkäaikaistyöttömiä ja osatyökykyisiä osallistumaan kuntouttavaan työtoimintaan ja ilmoittautumaan työnhakijoiksi. Sosiaali- ja terveysvaliokunta ehdottaakin tämän johdosta muutoksia työttömyysturvalakiin ja kuntouttavasta työtoiminnasta annettuun lakiin.

Lakiehdotuksen mukaan niin sanotusta ryhmälomautusmenettelystä luovutaan ja kaikkien lomautettujen tulisi työttömyysetuutta saadakseen rekisteröityä henkilökohtaisesti työnhakijoiksi työ- ja elinkeinotoimistoon. Tämä on tärkeää erityisesti niissä tilanteissa, joissa on vaarana lomautuksen pitkittyminen. Muutos selkiyttää ja nopeuttaa työttömyysturvan maksamista.

Kohtuuttoman lisätyön ja ruuhkautumisen välttämiseksi te-toimistoissa on kehitettävä verkkopalveluja niin, että työnhakijaksi voi rekisteröityä verkkopalvelun kautta. Verkkopalveluiden kehittämisen lisäksi on kuitenkin pidettävä huolta siitä, että niillä lomautetuilla, jotka eivät halua tai osaa käyttää verkkopalvelua, on mahdollisuus rekisteröityä työnhakijaksi puhelimitse, käymällä te-toimistoissa tai käyttämällä muuta heille paremmin soveltuvaa rekisteröitymismenetelmää.

Arvoisa puhemies! Työttömyysturvan yksinkertaistamista ja selkeyttämistä sekä myöntämismenettelyihin liittyvän byrokratian vähentämistä on jatkettava edelleen, jotta henkilöstöresursseja voidaan ohjata hallinnollisesta työstä entistä enemmän nuorten ja pitkäaikaistyöttömien työmarkkinoille pääsyn edistämiseen.

Puhetta oli ryhtynyt johtamaan toinen varapuhemies Anssi Joutsenlahti.

Jari Lindström /ps:

Arvoisa herra puhemies! Tämän hallituksen esityksen tavoite on siis selkeyttää työttömyysturvajärjestelmää ja vähentää byrokratiaa. Ihan kannatettavaa toimintaa.

Muutama huomio, jossa tulee tosin toistoa aiemmista puheenvuoroista.

Alle 25-vuotiaiden työttömyysturvan osalta tarjolla on sekä keppiä että porkkanaa. Hakuvelvoitetta laajennetaan koskemaan alle 25-vuotiaita ansiopäivärahaa tai peruspäivärahaa saavia ilman ammatillista koulutusta olevia. Hakukohteiden vähentäminen kolmesta kahteen ja syksyn yhteishaun poistaminen ovat esityksessä mukana olevia elementtejä.

Valiokunta kuuli useita eri asiantuntijoita, ja he ovat katsoneet pakkohaun ja erilaisten sanktioiden herättävän nuorissa vastarintaa ja johtavan jopa monien nuorien jäämiseen te-toimiston palvelujen ulkopuolelle. Onkin tärkeätä, kuten valiokunta toteaa, että velvoitteen vaikutuksista ja sanktioiden vaikuttavuudesta hankitaan tietoa ja järjestelmää harkitaan laajennettavaksi vasta, kun on saatu näyttöä hakuvelvoitteen hyödyllisyydestä.

On hyvä, että yrittäjien kohdalla tulee parannuksia sekä heidän työttömyysturvaansa että yrittäjien perheenjäsenten työttömyysturvaan. Yrityksen lopettamissäännöstön selkeyttäminen ja yksinkertaistaminen siten, että enää ei vaadita myyntivoittolaskelmaa eikä vakuutuksista tai toimitiloista luopumista, on hyvä asia.

Muutama sana lopuksi ryhmälomautusmenettelystä luopumisesta. Se on periaatteessa kannatettava asia, kunhan muistetaan hoitaa muutama asia kuntoon. Tavoitehan on selkeyttää ja nopeuttaa työttömyysturvan maksatusta. Jatkossa on yhä enemmän yksilön itsensä vastuulla se, että hän hoitaa rekisteröitymisen työttömäksi jäädessään. On muistettava, että kaikilla ei kuitenkaan ole tarvittavaa osaamista, ja näissä tapauksissa he tarvitsevat neuvoa ja opastusta.

Tuleekin huolehtia siitä, että järjestelmä on helppokäyttöinen ja ettei etuus jää sen vuoksi saamatta, että henkilö tekee virheitä tai että rekisteröityminen epäonnistuu. Jatkossakin on tarjottava mahdollisuus rekisteröityä työttömäksi työnhakijaksi henkilökohtaisen te-toimistossa käynnin avulla, puhelimitse tai muulla sopivalla tavalla.

Hanna Mäntylä /ps:

Arvoisa puhemies! Tässä hallituksen esityksessä on paljon hyviä parannuksia. Erityisesti alle 25-vuotiaiden hakuvelvoitteen lieventäminen koskemaan vain kevään yhteishakua sekä nuoren yksilöllisen tilanteen vahvempi huomioon ottaminen ovat oikein myönteisiä asioita.

Sosiaali- ja terveysvaliokunnan mietinnössäkin on kuitenkin nostettu esiin nuorten hakuvelvoitteen laajeneminen tietyiltä osin, ja tämä on asia, josta olen itsekin hiukan huolissani. Pakkotoimilla harvoin saavutetaan parhaita mahdollisia tuloksia. Päinvastoin ne saattavat johtaa vastarintaan ja jopa tilanteeseen, jossa nuori voi heittää niin sanotusti hanskat tiskiin.

Pakolla koulutukseen hakeminen ei ole kestävää toimintaa. Kannustaminen koulutukseen ja ammatin hankkimiseen luomalla vaihtoehtoisia oppimispolkuja voisi olla eräs tehokkaampi ratkaisu kuin niin sanotut pakkohaut, joissa vaarana on nuoren hakeminen koulutukseen, joka voi osoittautua vääräksi valinnaksi. Näin nuoren elämästä menee helposti useampia vuosia hakiessa pakolla ja keskeyttäessä koulutuksesta toiseen. Nuorille tulisikin tarjota vahvaa ohjausta ja tukea sen sijaan, että pohditaan pakkotoimia.

Tänään uutisoitiin myös nuorten alle 25-vuotiaiden toimeentulotukiasiakkuuksien voimakkaasta kasvusta. Tämä osaltaan kertoo siitä, että nykyinen koulutus- ja työelämäpolkusysteemi on monin tavoin korjaamisen tarpeessa.

Eräs suuri huolenaihe nousee esiin myös alueellisesta tasa-arvosta koulutuspaikkojen suhteen. Lapista ollaan suunnitelmien mukaan vähentämässä kymmeniä prosentteja koulutuspaikoista tulevina vuosina. Nuorten yhteiskuntatakuun toteutumisen mutta myös tämän esityksen kannalta tässä nousee esiin todella haastava tilanne, toisin sanoen mihin nuoret Lapissa hakevat koulutukseen, kun paitsi aloituspaikkoja myös koulutustarjontaa supistetaan voimakkaasti ja erityisesti aloilta, joilla Lapissa on vahvimmat tulevaisuudennäkymät työllistymisen kannalta.

Yleiskeskustelu päättyi.