Täysistunnon pöytäkirja 126/2014 vp

PTK 126/2014 vp

126. TIISTAINA 9. JOULUKUUTA 2014 kello 14.01

Tarkistettu versio 2.0

16) Hallituksen esitys eduskunnalle laeiksi lukiolain, ammatillisesta peruskoulutuksesta annetun lain, ammatillisesta aikuiskoulutuksesta annetun lain sekä vapaasta sivistystyöstä annetun lain muuttamisesta

 

Opetus- ja viestintäministeri  Krista Kiuru

Arvoisa puhemies! Esityksen tavoite on tällä kertaa koulutuspoliittinen, mutta rehellisyyden nimissä täytyy tunnustaa, että se on osa niitä julkisen talouden toimia, joissa on tarkoitus julkisia menoja sopeuttaa. Hallitus on siis osana julkisen talouden tasapainottamista päättänyt yhteensä 260 miljoonan euron menoleikkauksista, jotka kohdentuvat lukiokoulutukseen, ammatilliseen peruskoulutukseen ja ammatilliseen aikuiskoulutukseen. Koulutuksen korkean laadun ja saavutettavuuden varmistamiseksi uudistuksella koulutuksen rahoitusta kehitetään osana järjestäjäverkon rakennetta. Eli käytännössä lähtökohtana on se, että teemme toisen asteen sekä aikuiskoulutuksen rakenteeseen muutoksia osana julkisen talouden sopeuttamistoimia, joissa tarkoituksena on vähentää kuntien tehtäviä yhden miljardin euron edestä ja joista opetusministeriön pääluokan osuus on tällä esityksellä 260 miljoonaa.

Arvoisa puhemies! Esityksellä luodaan siis edellytykset lukion, ammatillisen peruskoulutuksen ja ammatillisen aikuiskoulutuksen rakenteelliselle uudistamiselle. Koulutusjärjestelmän toimintaa tehostetaan ja vahvistetaan koulutuksen järjestäjän edellytyksiä vastata laadukkaalla koulutuksella nykyistä joustavammin opiskelijoiden, työelämän ja muun yhteiskunnan sekä alueiden muuttuviin tarpeisiin.

Esityksen tavoitteena on siis vähenevästä rahasummasta huolimatta luoda maahan korkealaatuinen lukiokoulutuksen, ammatillisen peruskoulutuksen ja ammatillisen aikuiskoulutuksen järjestäjärakenne sekä vapaan sivistystyön ylläpitäjärakenne. Tulevaisuudessa vahvan yleissivistävän ja ammatillisen osaamisen merkitys kasvaa entisestään. Kaikille nuorille on tavoitteena turvata hyvät valmiudet työelämään ja jatko-opintoihin ja aikuisväestölle kattavat mahdollisuudet osaamisensa kehittämiseen ja päivittämiseen.

Koulutusten järjestäjät ja oppilaitosten ylläpitäjät joutuvat kohtaamaan nyt tulevaisuuden haasteet vähenevän resurssikehityksen oloissa. Hallituksen rakennepoliittisen ohjelman mukaisesti taloudellisiin haasteisiin ja korkeisiin laatuvaatimuksiin vastataan toiminnan rakenteellisella kehittämisellä. Tämän vuoksi tarkoituksena on, että kaikki lukiokoulutuksen, ammatillisen peruskoulutuksen ja ammatillisen aikuiskoulutuksen järjestämisedellytykset arvioidaan laadun, ammatillisten edellytysten ja taloudellisen kantokyvyn näkökulmasta, ja vapaan sivistystyön osalta arvioidaan taloudellinen kantokyky.

Arvoisa puhemies! Rakenneuudistuksen tavoitteena on kaikesta huolimatta turvata se, että jokaisella alueella resurssien pienentyessäkin me turvaamme edellytykset saada koulutusta. Omalla toiminta-alueella pitää olla vahva koulutuksen järjestäjäverkko jatkossakin, ja sitä kautta turvataan mahdollisuudet siihen, että kaikki koulutuksesta kiinnostuneet pääsevät koulutuksen piiriin.

Näillä laeilla siis muutetaan lukion ja ammatillisen koulutuksen järjestämisluvat ja vapaan sivistystyön oppilaitoksen ylläpitämisluvat, ja sitähän käsitellään tämän listan ohella vielä jatkossa. Myös muuttamista ja peruuttamista koskevia säännöksiä tarkistetaan. Tarkoituksena on, että lait tulevat voimaan 1.1., ja sitä kautta aikaa järjestäjäverkon muotoutumisella on koko seuraavan hallituskauden alkuaika. Ja nämä luvat tulevat hakuun siis käytännössä niin, että seuraava hallitus tulee päättämään, miten asioissa edetään.

Arvoisa puhemies! Paljon on myöskin arvosteltu tätä rakenteellista reformia, ja on hyvä todeta jo tässä vaiheessa, että koulutuksen tarvetta arvioitaessa ja järjestämislupia myönnettäessä laissa turvataan se, että katsotaan työvoiman tarve, opiskelijamäärä eri ikäluokissa, osaamistarve, koulutukseen hakeutuminen ja alueella oleva koulutustarjonta ja myös vapaan sivistystyön ylläpitämislupien osalta arvioidaan toiminnan taloudelliset edellytykset ja myöskin koko oppilaitoksen ylläpitäjän toiminta kokonaisuudessaan. Tarkoituksena on varmistaa tiukoilla saavutettavuus- ja saatavuuskriteereillä se, että jokainen alue voi pitää vahvan järjestäjäverkon puolesta huolta siitä, että alueelliset kouluttautumismahdollisuudet ovat jatkossakin olemassa.

Ensimmäinen varapuhemies Pekka Ravi:

Sitten keskustelu jatkuu.

Tuula Peltonen /sd:

Arvoisa puhemies! Tämä esitys perustuu hallituksen rakennepoliittiseen ohjelmaan, ja tarkoitus on todellakin saada koulutuksen järjestäjien verkko toisella asteella mahdollisimman vahvaksi parantamalla toimintaedellytyksiä ja alueellista saatavuutta. Julkisuudessa on arvailtu tämän tarkoittavan muun muassa pienten lukioiden lakkauttamista. Näin ei suinkaan ole, vaan koulutuksen järjestäjien on nyt pystyttävä osoittamaan tehokkaat järjestäjäverkot, joissa jokainen toimija ei järjestä yksin, vaan vahvuutta kootaan. Kuitenkaan se ei siis tarkoita toimipisteiden lakkauttamista.

On tärkeää, että kaikki opiskelijat ovat yhdenvertaisia koulutuksen saatavuuden osalta. Tässä esityksessä sitä haetaan. Toisen asteen osalta järjestäjäverkko on liiaksi hajautunut, ja siksi vahvennusta tarvitaan. Koulutuksen pitää olla laadukasta, muutokset yhteiskunnassa vaativat myös koulutuksen kehittämistä. Ajassa on elettävä, ja kaikki se vanha, mitä on ollut, ei ehkä välttämättä riitä.

Arvoisa puhemies! Hyvää on, että tähän esitykseen liittyy se, että opetus- ja kulttuuriministeriö laatii sivistyspoliittiselle ministeriryhmälle selvityksen tammikuun 2015 loppuun mennessä siitä, miten nuoret voivat osoittaa halukkuutensa suorittaa ammatillinen perustutkinto tai sen osa oppisopimuskoulutuksena, ja että tähän selvitykseen liitetään arvio siitä, voidaanko tavoitteen saavuttamiseksi hyödyntää yhteisvalintaa.

Elsi Katainen /kesk:

Arvoisa puhemies! Hallitushan julkisti viime viikolla suunnitelmansa siitä, kuinka tiivistätte lukion ja ammattikoulutuksen ja myöskin vapaan sivistystyön rakenteita ja aiotte uudistaa niiden rahoitusta. Tällä kertaa tavoitellaan 260 miljoonan euron säästöjä, todellakin lupauksilla, että yhtään yksikköä ei lakkauteta vaan että hallintoa tiivistetään.

Tiedämme kuitenkin, että hallituksen menot koko maassa ovat noin 130—150 miljoonaa. Jos 260 miljoonan euron verran aiotaan säästää, niin minulle jää hyvin hämäräksi se, kuinka se onnistuu ilman, ettei sitten yksiköitä lakkautettaisi. Hallinnon yhdistelyllä päästään todellakin vain murto-osaan sen järjestäjäverkon tavoitesäästöstä. Pelkään pahoin, että kuitenkin sitten lukioverkko harvenee ja myöskin ammatillisen koulun puolella lakkautuksia tai ainakin opetuksen laadun heikentämistä on odotettavissa. Toisen asteen koulutukselta on jo tähän mennessä leikattu 500 miljoonaa euroa, ja kun nämä uudet leikkaukset lisätään tähän, niin päästään jo neljännestä vaille miljardiin euroon pelkästään lukio- ja ammatillisen koulutuksen osalta.

Kaiken kaikkiaan tällä kaudella hallitus on vyöryttänyt kuntien osalle paljon uusia kustannuksia. Päinvastoin piti käydä, noin miljardin verran piti tehtäviä lähteä kunnilta pois. Lukiokoulutuksestakin tiedetään, että kunnat ovat kattaneet sen noin 70-prosenttisesti. Kuntien kiristyvän taloustilanteen vuoksi on aivan mahdotonta ajatella, että kunnat enää pystyisivät ylläpitämään lukiokoulutusta. Aivan mahdottomaksihan se kunnille käy.

Jälleen kerran on arvoisalta ministeriltä kysyttävä selvennystä tähän asiaan: kuinka 260 miljoonan säästötavoite voi täyttyä, jos hallinnon kulut yksistään ovat jo 130—150 miljoonaa?

Ritva Elomaa /ps:

Arvoisa puhemies! Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi lukiolakia, ammatillisesta peruskoulutuksesta annettua lakia, ammatillisesta aikuiskoulutuksesta annettua lakia ja vapaasta sivistystyöstä annettua lakia. Muutokset kohdistuvat lukio- ja ammatillisen koulutuksen järjestämisluvan ja vapaan sivistystyön oppilaitoksen ylläpitämisluvan myöntämistä, muuttamista ja peruuttamista koskeviin säännöksiin. Koulutuksen järjestämisluvista ja oppilaitoksen ylläpitämisluvista päättävä taho olisi edelleen opetus- ja kulttuuriministeriö. OKM arvioisi ylläpitäjän taloudelliset edellytykset oppilaitoksen ylläpitämiseen ja päättäisi arvion perusteella luvan mahdollisesta peruuttamisesta. Näin ollen ministeriössä toteutettaisiin hallituksen ylhäältä ohjaamaa lakkauttamispeliä, jolla on haitalliset vaikutukset suomalaisen koulutuksen laatuun ja koulutukselliseen tasa-arvoon.

Tämä esitys liittyy hallituksen rakennepoliittisen ohjelman toimeenpanoon eli toisin sanoen tässä tapauksessa arvokkaiden koulutuspalveluiden alasajoon. En hyväksy tällaista kotimaisen sivistyksen polkemista. Ja ne valtavat leikkaukset, 260—270 miljoonaa, mistä edustaja Katainenkin äsken mainitsi: on vaikea uskoa sitä, että näin mittavien leikkausten tullessa ei lukioverkkoa ja ammatillisia oppilaitoksia muka lopetettaisi. Toivottavasti näin on, että ei lopeteta, mutta on ihan mahdoton uskoa siihen.

Markus Mustajärvi /vr:

Arvoisa puhemies! Kyllähän 260 miljoonaa on valtava summa, leikataanpa se sitten miltä sektorilta tahansa. Kyllä se tarkoittaa silloin sitä, että me olemme nyt syömässä tulevan kasvun eväitä. Täytyy kuitenkin uskoa, että joskus käänne parempaan tapahtuu. Sitä uutta tulevaisuutta eivät kyllä tee kuin nykyiset lapset ja nuoret. Näin raju leikkaus ei mene kyllä jälkiä jättämättä. Aina kun on puhuttu uudistuksista, kehittämisestä, silloin kun ne on annettu ylhäältä alaspäin, se on tarkoittanut tuolla syrjäseuduilla, pienissä ja keskisuurissa kunnissa, vähäväkisillä seutukunnilla aina rajuja leikkauksia. Valitettavasti nyt käy samalla tapaa.

Jos ajatellaan toisen asteen koulutusta, niin totta kai laatu on aina tärkeää, olipa kyse sitten lukiokoulutuksesta tai ammatillisesta koulutuksesta, mutta kyllä niin nuorille ihmisille on laadun lisäksi myös se, mikä on koulutuksen fyysinen sijaintipaikka, äärimmäisen tärkeä asia, kun ajatellaan, että 16-vuotias lähtisi sitten hyvinkin pitkän matkan päähän asuntolamajoitukseen. Kaikki eivät vain siihen ole kypsiä, se on ihan varma asia.

Monessa muussakin uudistuksessa on nähty — kun sanotaan, että se koulutus ei kuitenkaan katoa siltä paikkakunnalta, että vain hallinto keskitetään — että hyvin usein, melkein säännönmukaisesti käy niin, että ensin keskitetään hallinto ja sitten palvelut. Ja täällä sanotaan hallituksen esityksessäkin, sivulla 21: "Koulutuksen järjestäjät päättävät oppilaitoksista, toimipisteistä ja niiden sijainnista luvassa mahdollisesti määrätyn maantieteellisen alueen, kuten kunnan, sisällä."

Ministeri varmaan tietää hyvin sen, minkä kokoisia jo yksittäiset kunnat Lapissa ovat. Kunta saattaa olla 8 000 neliökilometriä, vieläkin enemmän, ja kun katsotaan seutukunnat, niin päästään moninkertaisiin pinta-aloihin silloin. Sieltä jos viedään sitten se viimeinenkin toisen asteen koulutusyksikkö, niin tilanne on todella karu.

Mika Niikko /ps:

Arvoisa puhemies! Tulee väistämättä mieleen hallituksen tavoite: Suomi maailman osaavin kansa vuonna 2020. Kuinka se tulee toteutumaan, kun vuosi toisensa perään koulutuksesta leikataan niin merkittäviä määriä?

Arvoisa puhemies! Syystäkin monessa pitäjässä ja tuvassa ollaan huolestuneita siitä, missä heidän lapsensa jatkossa koulua käyvät, jos käyvät lainkaan. Tätä 260 miljoonan euron säästötavoitetta on perusteltu kehittämishankkeella ja rakenneuudistuksella, jota kuitenkaan se ei ole. OAJ:n mukaan vaikka hallinto kokonaan lopetettaisiin, säästöt olisi katettu ainoastaan noin puolelta osin. Jos tällainen säästö pitäisi saada aikaiseksi, niin joka kolmas lukio tai ammattikoulu pitäisi sulkea. Käytännössähän tämä tarkoittaa sitä, että säästöä haetaan kouluverkkoa harventamalla, ja tämä lisää useiden oppilaiden eriarvoisuutta Suomessa. Mikäli tällaiset säästötoimet toteutetaan täysin, niin useat oppilaat tulevat jäämään ilman toisen asteen koulutuspaikkaa. On turha puhua siitä, että koulutuksen tasa-arvo säilyy, jos joillakin vanhemmilla ei ole varaa lähettää lapsiaan jopa sadan kilometrin päähän opiskelemaan tulevaisuudessa. Millä maksetaan opiskelijoiden asuminen ja matkustaminen?

Arvoisa puhemies! Olisin kysynyt ministeriltä, millä tavalla on varmistettu se, että jokainen halukas pääsee toisen asteen opiskelupaikkaan tulevaisuudessakin, sillä tämä väistämättä tarkoittaa sitä, että koulutuspaikkoja varmasti joudutaan vähentämään monessakin paikassa.

Markku Eestilä /kok:

Arvoisa puhemies! Monessa kunnassa alakoulu, yläkoulu ja lukio muodostavat toiminnallisen kokonaisuuden, jonka tärkeys on ilman muuta suuri, ja sen hajottaminen saattaa tuottaa suuria ongelmia. Kun me tiedämme, ja sehän on tunnustettava, että yksikköhintoja nyt lasketaan sekä lukiokoulutuksessa että ammatillisessa koulutuksessa, lukiokoulutuksessa jopa vähän enemmän, niin miten te arvioitte, arvoisa ministeri, että jos tulee suurempi ylläpitäjä, niin tietenkin on olemassa uhkakuvia, mutta avaako se myös mahdollisuuden sille, että opetusta voitaisiin yhteistoiminnassa hieman uudella tavalla suunnitella ja mahdollisesti tehdä yhteistyötä ilman, että merkittäviä lakkautusaaltoja tulisi, vaikka tämä raha nyt on pienentynyt?

Toisaalta, jos me ajattelemme ammatillista koulutusta ja lukiokoulutusta, niin yksikköhinnat ammatillisessa koulutuksessa ovat yli 4 000 euroa suuremmat. Jos nämä järjestäjät ja ylläpitäjät pannaan yhteen, niin onko siinä vaara olemassa, että ammatillinen koulutus muodostuu vielä tavoitellummaksi ja tavallaan suositummaksi koulutusmuodoksi ja omalla tavallaan lukiokoulutus kärsii? Molemmat ovat tärkeitä, ja ammatillista koulutusta pitää ehdottomasti läheisyysperiaatteella olla saatavissa, mutta miten arvelette tämän lukiokoulutuksen käyvän, kun kuitenkin Suomi tarvitsee aika lailla korkeata osaamista ja se on kilpailukykykysymys? Mitenkä me nyt pystymme tällä supistuvalla rahoituksella turvaamaan sen, että kuitenkin kohtalaisella etäisyydellä pystymme turvaamaan nuorille sekä ammatillista koulutusta että tasokasta lukiokoulutusta?

Hanna Mäntylä /ps:

Arvoisa puhemies! Lapissa on erittäin suuri huoli tällä hetkellä tämän esityksen myötä, ja uskon, että ministeri varmasti sen hyvinkin on tässä kuullut ja tiedostanut. Suuri huoli on myöskin minulla itselläni.

Oma tyttäreni on aikanaan joutunut 15—16-vuotiaana lähtemään 200 kilometrin päähän opiskelemaan. Tiedän kyllä hyvin, minkälaista se arki näillä nuorilla voi pahimmillaan olla. Oman tyttäreni kohdalla olen ollut onnekas, hänellä on kaikki mennyt hyvin, ja hän valmistuu ensi keväänä. Mutta satun tietämään, että kaikki nuoret eivät ole olleet yhtä onnekkaita vaan siellä on myöskin näitä tilanteita ja tarinoita, joissa on sitten tullut vaikeita elämänhallinnan ongelmia ja monenlaisia vaikeuksia, joihin nämä nuoret eivät sitten ikävä kyllä saa sitä apua.

Nyt jos nämä säästöt tosiaan ja nämä leik- kaukset, jotka ovat todella rajut ja massiiviset, tällaisinaan toteutetaan, se tietää väistämättä ainakin minun nähdäkseni sitä, että sitten lähdetään lukioverkostoa karsimaan. Pahimmillaan sieltä lähdetään myöskin entisestään Lapista viemään näitä toisen tai ammatillisen koulutuksen paikkoja. Olen ymmärtänyt ministerin puheesta, että olette vähän vakuutellut, että sitä lukioverkkoa ja niitä paikkoja toisen asteen tai ammatillisista oppilaitoksista ei lähdettäisi Lapista enää mahdollisesti viemään.

Oikeastaan toivoisin, että ministeri nyt tässä vakuuttaisi vielä kertaalleen, että siellä huolehditaan siitä, että kaikilla nuorilla on nämä tasavertaiset mahdollisuudet käydä nämä opintonsa ja mahdollisimman moni voisi käydä ne sitten ihan siitä kotoa käsin eikä niin, että he tosiaan joutuvat sitten satojen kilometrien päähän pois läheistensä luota ja aloittamaan sen itsenäisen elämän aivan liian aikaisin.

Tarja Filatov /sd:

Arvoisa puhemies! Tiedän, että ministeri on haasteellisen tehtävän edessä tässä koko kouluverkkoasiassa. Mutta meillä on oikeastaan sellainen paradoksi, että siellä, missä meillä on kouluja eniten ja missä meillä on nuoria eniten, suhteessa on myös vaikeinta päästä opiskelemaan perusopintojen jälkeen, jos ajattelemme vaikkapa pääkaupunkiseutua.

Mutta itse haluaisin tuoda tähän keskusteluun yhden esimerkin, koska omassa kotikaupungissani on yhdistetty lukio ja toisen asteen opinnot yhteiseksi liikelaitokseksi, ja se on tuonut kyllä merkittävää kustannushyötyä ja on myös vahvistanut molempia opinahjoja siinä mielessä, että opettajaresursseja pystytään käyttämään yhteisesti ja sellaisissa tilanteissa, joissa oppisisällöt liippaavat toisiansa, pystytään käyttämään yhteisiä sähköisiä materiaaleja ja kursseja.

Suosittelisinkin, että tätä mallia katsottaisiin laajemmin, jolloin voitaisiin turvata toisen asteen opinnot mieluummin lähellä kuin kaukana, koska kyllä nuorille on todellakin aika haastavaa lähteä juuri murrosiän jälkimainingeissa kauaksi kotoa. Jos koulu karkaa liian kauaksi, niin se saattaa heikentää erityisesti poikien toisen asteen suorittamista.

Mauri  Pekkarinen  /kesk:

Arvoisa puhemies! Kysymys on tässä mielestäni aika kovasta harjoituksesta. Kuitenkin vuoteen 2017 mennessä 260 miljoonaa yhteensä pois voimavaroja, siis valtion osuuksien leikkauksia ja sitten tästä verkkoratkaisusta syntyvien odotettavien säästöjen ansiosta — näin ainakin esityksen perusteluista tämä on selvästi luettavissa.

Tässä nimenomaan kouluverkon osalta, verkon tiivistämisen osalta tai verkon tulevaisuuden osalta, kun ministeriä täällä on kuunnellut, on jäänyt se käsitys, että tässä nyt muuten vain uudistetaan lainsäädäntöä. Perusteluista löytyy sellainen maininta, että koulutuksen laatu on kärsinyt tavalla taikka toisella. Jää vähän epäselväksi, millä tavalla se on viime vuosien aikana kärsinyt — voisin kuvitella, että lähinnä siitä syystä, että resursseja on niin paljon leikattu. Mutta jos nyt sitten leikataan vielä vähän lisää, eikä niin vähänkään lisää, niin miten se laatu siitä kaiken kaikkinensa paranee? Tämä on ensimmäinen kysymys, minkä kiistatta tuo esitys tuo mieleen.

Toinen kysymys liittyy siihen, että miten sitten ihan oikein näille verkoille käy. Nyt puhun erityisesti lukioverkosta. Siellä kuitenkin esityksen perusteluissa kerta toisensa jälkeen käytetään käsitettä "verkkoa tiivistetään". Mitä tarkoittaa "tiivistäminen", jos ei sitä, että kerta kaikkiaan sieltä lähtee koulutusyksiköitä välistä kokonaan pois?

Tämän käsityksen puolesta mielestäni puhuu myös se menettelytapa, mitä tähän on ajateltu, elikkä vuoden 2016 viimeiseen päivään asti kaikilta niiltä, joilla on järjestämislupa, tuo lupa lakkautuu, ja sitten pitää hakea uutta lupaa. Ja kun uutta lupaa haetaan, niin siinä sen luvan hakemisen perusteluissa pitää pystyä osoittamaan, mikä on sen koulutuksen valtakunnallinen tarve ja alueellinen tarve, ja sitten myöskin kiinnitetään huomiota siihen, kuinka taloudellisesti tehokasta se koulutus sitten eri paikkakunnilla on.

Ennen kaikkea pienten lukioitten kannalta monta kertaa aika helposti tullaan siihen tulokseen, että jos tämmöinen pienempi paikkakunta lähtee pienemmälle lukiolleen hakemaan tätä järjestämislupaa, niin ei sinne välttämättä valtakunnallista koulutustarvetta isossa katsannossa ja kuvassa ole, ei välttämättä isompaa alueellistakaan erityistä tarvetta siihen löydy.

Mitä tulee taas taloudellisuuteen, voi olla, että joskus myös taloudellisesti eivät nämä lukiot pärjää sitten vähän isommille, merkittävästi isommille lukioille. Mutta missä mielessä tällaisella vähän pienemmälläkin paikkakunnalla lukiolla voi olla todella suuri merkitys, on nimenomaan se, että monen paikkakunnan kannalta, tuon paikkakunnan elinvoimapolitiikan kannalta — käytän käsitettä elinvoimapolitiikka — omalla lukiolla voi olla todella suuri merkitys. Ennen kaikkea niille lapsille ja nuorille sillä on suuri merkitys. Se voi monta kertaa merkitä sitä, että valinnaisuudet ovat vähän vähemmät, mutta samalla kun valinnaisuudet vähän ovat vähemmät, samalla tavalla monet muut laatutekijät sitten voivat tällaisessa lukiossa olla korkeassa kurssissa.

Viimeisetkin tilastot siitä, miten eri lukioissa on menestytty, miten ylioppilaskirjoituksista on selvitty, nehän puhuvat monen pienen lukion puolesta. Kahdenkymmenen parhaiten menestyneen lukion joukossa — jos ylioppilaskirjoitukset nyt ovat oikea mittari, mutta kun ei nyt parempaa ole, niin sitä kai käytetään — on monta, yllättävän monta aivan pientä lukiota, ja taisi olla viiden parhaan joukossa ainakin kaksi aika pientäkin lukiota eri puolilta Suomea.

Arvoisa puhemies! Minun viestini tässä vain on ministerille nyt se, että olisi tärkeää, että ministeri tekee selväksi, mihin tällä oikein pyritään. Mitä tarkoittaa tiivistäminen? Mitä tarkoittaa tiivistäminen? Onko ajatus se, niin kuin esimerkiksi Suomen kuntaliitto lausunnossaan ministeriölle sanoo, että kouluverkon pitää olla sellainen, että oppilas voi joka päivä käydä koulua, lukiota, kotoaan käsin? Ei niin kuin monet meistä, jotka olemme joutuneet lähtemään kotoa pois jo huomattavasti paljon aikaisemmin ja käyneet lukion jossakin muualla. Suomen kuntaliitto yksimielisesti omassa lausunnossaan, sivumennen sanoen, piti tätä nimenomaistakin seikkaa tässä tärkeänä. Ja toiveeni siis on, että ministeri vielä jossakin vaiheessa tätä keskustelua kertoo, mitä ne hivenen aforistiset ilmaukset, mitä hän on eri vaiheissa käyttänyt — moittimatta niitä, mutta ne ovat jääneet minun korvaani vähän aforistisina — käytännössä merkitsevät lukiokoulutuksen tasapuolisesti eri puolilla maata tarjoamisen kannalta.

Vesa-Matti Saarakkala /ps:

Arvoisa herra puhemies! Itse tulen Kurikan kaupungista, johonka vuoden 2008 alusta liittyi Jurvan kunta ja vuoden 2016 alusta Jalasjärven kunta, eli olemme noin 20 000 asukkaan kaupunki, ja meillä on kolme lukiota. Yksi niistä on vähän isompi ja kaksi pikkuisen pienempää.

Meiltä on annettu lausunto tähän lakihankkeeseen, ja siinä on ikävä kyllä paikallinen virkamies, joka sen on laatinut, lähtenyt jo ennakoimaan tätä mahdollisuutta näiden pienten lukioitten osalta, ja meillä lausunnossa lukee niin, että Jurvan lukio-opiskelu keskitetään uuden lukiorakennuksen valmistuttua kyseiselle kampusalueelle, koska meillä on tällainen hanke siellä Kanta-Kurikassa, jossa ammatillinen opetus ja lukio-opetus olisivat samalla kampusalueella.

Mutta minä haluaisin kuitenkin tiedustella — en ole varma, pystyykö ministeri kommentoimaan tätä yksittäistä tapausta — onko se mahdollista, että me pystymme säilyttämään nämä kolme eri lukiota, koska meidän uuden kunnan maantieteellinen tilanne on se, että kunnan toisesta laidasta kunnan toiseen laitaan on noin 100 kilometrin matka. Ei tietysti ihan kuntakeskuksesta kuntakeskukseen, mutta kuitenkin kyse on laajasta alueesta, ja sitten kun esimerkiksi Jurvassa lukiokoulutus on nimenomaan peruskoulun yhteydessä ja siinä on yhteisiä opettajia, niin onko meillä jatkossa mahdollisuus säilyttää nämä kaikki toimipisteet, vai miten tämän asian kanssa tullaan etenemään, koska mielestäni se ei ole hyvä asia, että nyt jo ennalta ikään kuin on lähdetty ennakoimaan, miten tämän asian kanssa paikallisesti edettäisiin? Tarvitaan oikeasti nyt vastaus siihen, mitä tehdään.

Ensimmäinen varapuhemies Pekka Ravi:

Ministeri Kiuru, vastauksia esitettyihin kysymyksiin, 5 minuuttia, olkaa hyvä.

Opetus- ja viestintäministeri Krista Kiuru

Puhemies! Arvoisat edustajat! Kiitos hyvästä keskustelusta. Asia on vaikea, niin kuin kaikki me tunnustamme, että ajat ovat vaikeat. Minusta se keskeinen kysymys tässä koko porukalla on se, vähennetäänkö kuntatehtäviä, ja jos kuntatehtäviä on tarkoitus vähentää, niin silloin olemme auttamatta sen hankalan yhtälön edessä, josta edustaja Katainen jo puhui, että kuntatehtäviä pitäisi vähentää. Mutta nyt, kun niitä vähennetään, tietysti ongelmaksi tulee sitten se, että kun vähennämme kuntatehtäviä opetusalan sektorilta, niin silloin me joudumme tietenkin tietämään, että se tarkoittaa sitä, että asioita ei enää tehdä samalla tavalla kuin ennen. (Mauri Pekkarinen: Mitäs tässä vähennetään?)

Tätä kautta itselleni on ollut aika kova työ se, että me löydämme ylipäänsä sellaisia tehtäviä, joita voidaan vähentää opetuksen alalta. On tosi iso kysymys se, että me turvaamme kaikille nuorille opiskelupaikan tässä maassa. Ja sen takia nyt tämä verkkoratkaisu kertoo siitä, että emme ole halunneet toteuttaa niitä uhkakuvia, joista tässä on moni edustaja varoitellut, koska lähtökohta on se, että tämän uudistuksen tavoitteena on hakea sellaista järjestämisverkkoon tehtävää uudistusta, joka toisi sitten sen säästön, että kaikki kunnat eivät enää järjestä toisen asteen koulutusta yksin vaan yhdessä, ja siinä on nyt tämä päivän keskeisin sana.

Mutta tosiasia on se, että kun tutustutte tämän säästöpaketin koko kokonaisuuteen, niin tuota 260 miljoonan säästöä ei ole tarkoituskaan ollut tehdä yksikköverkkoa karsimalla, mutta ei ole myöskään ollut tarkoitus tehdä sitä järjestäjäverkosta kokonaan 260 miljoonaa säästämällä. Sen takia minusta oli oivallinen edustaja Pekkarisen kysymys, voisiko vielä käydä nämä säästötoimet kertaalleen läpi, mistä tämä 260 miljoonaa tulee. Käytännössä tällä yksittäisellä keskustelun kulmalla, josta tässä nyt moni edustaja ansiokkaasti jo puhui, on tarkoitus vähentää 69 miljoonaa. Eli järjestäjäverkkoa koskevat muutokset ovat 69 miljoonaa tässä esityksessä.

Sen sijaan todella tehdään muita toimia, joista tämä 260 miljoonaa tulee, ensinnäkin osaamisen tunnistamisen säästöistä ja tämän prosessin tehostamisesta siinä, että me pystymme 78 miljoonalla tekemään tähän kohdistuvia järkevämpiä toimia tällä hetkellä. Eli esimerkiksi siinä, kun monella nuorella aikuisella on jo olemassa toisen asteen tutkinto, hänen ei tarvitsisi koko toisen asteen tutkinnon yleissivistävää osuutta käydä uudelleen, vaan hänet ohjattaisiin suoraan näyttötutkintojärjestelmän puolelle tekemään tutkintoa. Se tuo meille merkittäviä säästöjä yhteiskunnassa, mutta inhimillisesti se on järkevää, että me pidämme kiinni siitä, että ihmiselle syntyy nopeasti uutta osaamista koulutuksella myös siinä, että näyttötutkintojärjestelmän puolella on mahdollisuus hankkia tutkinto kolmen vuoden sijaan vuodessa, puolessatoista. Siinä on hyvä esimerkki siitä, mitä tarkoittaa kuitenkin se aikaisemman kokemuksen hyödyntäminen. Ja tässä tapauksessa henkilökohtaistamisella on iso rooli silloin, kun puhutaan aikuisten koulutuksesta. Me liian vähän annamme anteeksi sitä aikaisempaa kokemusta jo. Minusta on aivan uskomatonta, että yhteiskunnassa kaikesta täytyy uudelleen hankkia pätevyys joka ainoaan osaan, jos kerran on jo monenlaista osaamista, koulutusta ja kokemusta, ja siitä tulee 9 miljoonan säästö, kun tunnistetaan paremmin henkilökohtaistamisella.

9 miljoonan säästöt tulevat myös siitä, että kun tänä päivänä meillä on paljon ihmisiä, jotka vapaan sivistystyön tapaan käyvät aikuislukiossa opiskelemassa yksittäisiä aineita, näistä aineopinnoista luovutaan siinä suhteessa, että saa käydä, mutta samaan tapaan kuin vapaan sivistystyön puolella niistä sitten jatkossa täytyisi myöskin pystyä hiukan maksamaan. Tätä kautta myös erityisen koulutustehtävän säästöjä tulee osaltaan tähän mukaan. Mutta myöskin tämän koko järjestelmän rajaamisesta siihen, että opiskellaan jatkossa mielellään kolme vuotta, mikä tehostaa sitä, että jokaiselle nuorelle se polku toisella asteella ei jää liian pitkäksi, tulee tosiasiassa säästöjä.

33 miljoonan säästö tulee siitä, että me luovumme työpaikoilla tapahtuvasta työpaikkakoulutuksesta, joka on erikoisoppilaitosten näkökulmasta ollut hyvin pitkälti henkilöstökoulutusta. Siitä tulee 33 miljoonan säästöt. Myös luovumme siitä, että työelämän palvelutehtävästä on erikseen maksettu parteille, ja se on 6,5 miljoonan säästö.

Tästä kaiken kaikkiaan tulee 260,5 miljoonaa euroa, mutta tällä järjestäjäverkolla vain 69 miljoonaa euroa, mistä ihmeteltiin, miten siitä voi näin paljon tulla.

Arvoisa puhemies! Ihan lopuksi vielä ihan nopeita nostoja joillekin.

Minusta edustaja Mustajärvi kysyi oivallisesti, mitä kehittäminen ja uudistaminen tarkoittaa: taasko se tarkoittaa sitä, että haja-asutusalueilta viedään kouluja. Minä vielä kerran sanon, että meillä ei ole tässä esityksessä sisällä sitä, että tähän yksikköverkkoon päästään kiinni. Minusta on tärkeää, että nostitte esiin sen, voidaanko merkata se tarkkaan, että tätä yksikköverkkoa ei päästä karsimaan. Minusta edustajat Mäntylä ja Mustajärvi ovat oikealla asialla siinä, että Lapissa yksikköverkko on jo nyt niin harva, että sieltä ei tarvitse turhaan käydä kopeloimassa sitä verkkoa. Sen takia me vaadimme, että järjestäjäluvissa pitää ilmoittaa, missä yksiköt sijaitsevat, ja sitä kautta sitten päästään kiinni siihen, mitä järjestäjä aikoo tehdä. Samaa huolta oli myöskin edustaja Saarakkalalla. Että kyllä nämä on otettu huomioon nyt, ja toivon, että eduskunnassa tämä linja pitää.

Sitten siellä oli vielä edustaja Filatovilla hyvä esimerkki siitä, että toisen asteen yhteistyö kannattaa ja tämä oppilaitosten yhteinen tekeminen ja toistensa löytäminen on tärkeää, eli samassa kaupungissa voi hyvin paljon säästää.

Minusta ne huolet, joita myöskin edustaja Peltosella tässä alkuun oli, niin kuin edustaja Eestilällä myöskin, ovat tärkeitä, eli meidän pitää katsoa se koko kokonaisuus, mutta pitää myös muistaa, että tänä päivänä yksittäisten lukioiden yhteistyöllä me saamme myös laatua aikaiseksi. Meillä on erittäin pieni lukioverkko tällä hetkellä, tai sanotaan näin, että yksikkökoko on erittäin pieni, ja sitä kautta monelle nuorelle voi tulla lisäarvoa siitä, jos lukiot voisivat löytää toisensa eli pienemmät kunnat toisensa, mutta niin, että ne yksiköt säilyisivät, että lapset ja nuoret pääsisivät kuitenkin opiskelemaan siellä omalla alueellaan. Että siltä osin katsotaan vielä tuota kysymystä. Huolenne toiminnallisesta kokonaisuudesta on aiheellinen, mutta se on kyllä kaikilta osin otettu huomioon.

Ja tärkeintä on se, mistä edustaja Niikko puhui, että nuorten pitäisi päästä koulutukseen, ja siitä tässä on kysymys. Eli sitä tässä juuri varmistellaan sillä, että tämä saatavuus turvataan. Toivon, että eduskunta voisi pitää näistä linjauksista kiinni juuri tämän saavutettavuuden ja saatavuuden osalta, koska ne on tässä esityksessä nyt turvattu.

Mauri Pekkarinen /kesk:

Arvoisa puhemies! Todellakin on niin, että eihän tehtävien vähentämistä kunnissa ole se, että tehtävien rahoituksesta vähennetään ja samat hommat sinne kunnille jäävät. Se on voimavarojen vähentämistä eikä tehtävien vähentämistä. Toisaalta ei liioin se mielestäni ole yleisesti kuntien tehtävien vähentämistä, jos joiltakin kunnilta, joilla on järjestämislupa, otetaan lupa pois ja sinne ei kenties tule edes koulutusyksikköä. Ei tämäkään ole tehtävien vähentämistä. Tehtävien vähentämistä ovat ne toimet, jotka koskevat kaikkia kuntia.

Mutta olin havaitsevinani kuitenkin jotain sellaista positiivista — siis paljonkin positiivista varmasti, mutta jotain sellaistakin — mihinkä omakin korva sattui aika positiivisesti ministerin puheissa. Jos onkin tarkoitus se, että niitä järjestäjäyhteisöjä olisi kenties vähän vähemmän, niin olisi ollut hyvä, että tämän lain perusteluissa jo hallitus itse olisi sanonut, että tällä nimenomaan ei ole tarkoitus vähentää niitä koulutusyksikköjä vaan että on hyvä ja suotavaa vaikkapa sen elinvoimapolitiikan tai sen koulutuksen saavutettavuuden tai niitten lasten koulusosiaalisen huollon ja muunkin kannalta, että se koulu — tässä tapauksessa lukio — on mahdollisimman lähellä. Nyt tämän lain perusteluista puuttuvat kaikki ne indikaatiot, jotka tukevat sitä ajatusta, että se kouluverkko kuitenkin olisi mahdollisimman tiheä. Tässä mielestäni on tämän hallituksen esityksen puute, ja toivon, että tätä valiokunnassa voitaisiin korjata siihen suuntaan, josta ministerin sanoista, ainakin rivien välistä, jotain on luettavissa.

Puhetta oli ryhtynyt johtamaan toinen varapuhemies Anssi Joutsenlahti.

Markus Mustajärvi /vr:

Arvoisa puhemies! En uskokaan, että ministeri Kiuru on tuonut tämän hallituksen esityksen pahoilla mielin eduskuntaan, mutta kyllä me luemme aika lailla eri lailla nyt, mitä tässä hallituksen esityksessä sisällä on. Kun ajatellaan, että monessa pienessä yksikössä, lukiossa, ammatillisessa koulutuksessa, ollaan jo aika lailla kriittisellä rajalla ja kuitenkin tulevina aikoina voisi olla hyvinkin kasvunäkymiä — paikallisia, seudullisia, maakunnallisia — ja olisi toiveita paremmasta, niin nyt sitten lähdetään luomaan semmoinen rakenne, johon on sisään ympättynä keskittämismekanismi.

Vaikka ministeri sen kiivaasti kiistääkin, niin kyllä realismi on opettanut minulle aika lailla näistä uudistuksista. Jos ajatellaan vaikka kaksoistutkintojen suorittamista, lukiota ja ammatillista koulutusta parina: jos niistä toinen alkaa linkkaamaan, niin kyllä se näkyy siellä toisellakin puolella. Tai peruskoulu ja lukio, yhteisiä opettajia: jos siellä lukio lähtee alta pois, niin ilman muuta se näkyy siinä, minkälaisia opettajia saadaan peruskoulupuolelle. Tai sitten ammatillisen koulutuksen sisällä: jos lähdetään karsimaan linjoista, niin kyllä se sitten jäljelle jääville tarkoittaa sitä, että tukipalvelut alkavat köyhtymään ja yksikkökoko menee entisestään sinne kriittiselle rajalle.

Kuitenkin on olemassa toisenlaisia esimerkkejä. Nostan — ehkä ministeri on tutustunutkin, ja uskon, että on — esimerkiksi Sallan rajalukion tai sen, että Kittilässä pystytään antamaan semmoista matkailukoulutusta, myöskin tunturialueella, Tunturi-Lapin alueella laajemmin, joka on kilpailukykyistä ja oikeastaan tiennäyttäjä koko valtakunnassa, tai sen, että jossakin Sodankylässä kyetään järjestämään kaivosalan koulutusta. Tämänkin tyyppisiä hyviä esimerkkejä on, ja toivottavasti nyt on ministereillä ja kansanedustajilla niin paljon viisautta, ettei lähdetä luomaan semmoista rakennetta, joka taittaa sen mahdollisen tulevan kasvun.

Opetus- ja viestintäministeri Krista Kiuru

Arvoisa puhemies! Sanon tästä vielä muutamalla sanalla.

Minusta, edustaja Pekkarinen, kiinnititte huomion ihan oikeaan kohtaan, mutta voiko sanoa, että etusivua pitemmälle pitää nyt selata: nämä kaikki huolenne on otettu huomioon. Olen henkilökohtaisesti varmistanut, että sekä siellä kriteereissä että tavoitteissa mutta myöskin lain perusteluissa on useita kohtia, joihin viitataan samalla tavalla kuin olette toivoneet. Minä luulen, että siitä tulee selkänojaa kyllä eduskunnalle varmistaa, että tämän järjestäjäverkon tiivistämisessä ei yksikköverkko mene leikkauksen alle, ja tämä viesti, mikä teilläkin oli, on minusta tärkeä. Mutta kyllä siellä perusteluissa, kriteereissä ja tavoitteissa ovat nämä todella tarkat linjat mukana.

Edustaja Mustajärvi, minäkin olen huolissani Lapin tilanteesta, mutta kyllä minun täytyy sanoa myöskin, että kun olen saanut käydä Lapissa tutustumassa eri lukioihin, niin minusta se suurin huoli on myös siitä, miten me varmistamme sen, että Lapissa nuorilla on mahdollisuus saada yhtä laadukasta lukiokoulutusta kuin niillä alueilla, joilla on satoja nuoria samaan aikaan osallistumassa lukiokoulutukseen. Se haaste tulee siitä, että Suomessa on useita lukioita, joissa ei edes tänä päivänä syventäviä kursseja voi tarjota kuin kerran kolmessa vuodessa. Minusta se on suuri uhka, ja tämä voi olla myös mahdollisuus niille alueille, joilla on muutamia kymmeniä nuoria lukiossa. Kunhan se yksikkö säilyy, yhdessä kunnat järjestävät jatkossa yhden kunnan sijasta sitä lukiokoulutusta erittäin vähäväkisillä alueilla. Ja kun tänä iltana päästään rahoituslakiin kiinni, niin tulette näkemään, että siellä on varmistettu, että näillä alueilla ei ainakaan rahoitus ole este sille, etteikö yksikköä voisi säilyttää. Silloin pitää olla realismia siinä myös toiseen suuntaan, että ymmärretään, että laadukkaan lukiokoulutuksen ja ylioppilaskirjoitusten varmistamiseksi näille nuorille on pidettävä huolta siitä, että nuoret saavat myös mahdollisuuden samoihin kursseihin. Se on vain hiukan erilaisempi tapa yhdessä lukioverkossa järjestää sitten sitä koulutusta niin, että kaikissa yksiköissä avautuu myös toisten kuntien lukioissa tarjoamat mahdollisuudet sinne omien nuorten ulottuville, ja siitä tässä minusta on kysymys, eli varmistetaan se.

Markus Mustajärvi /vr:

Arvoisa puhemies! Vielä lyhyesti tuosta, kun ministeri oikeastaan kyseenalaisti sen, annetaanko pienissä lukioissa laadukasta koulutusta.

No, minä itse aikoinaan kirjoitin lukiosta, josta samana vuonna kirjoitti neljä muuta ylioppilasta, ja se ei ole kyllä haitannut minua myöhäisemmässä elämässä yhtään millään lailla, että oli noin pieni abiturienttien määrä, kirjoittajien määrä. Koulu oli lähellä, minulla ei todennäköisesti olisi ollut mitään mahdollisuuksia lähteä kauemmas opiskelemaan ottaen huomioon sosiaalisen taustan, perhetilanteen, elikkä se oli käytännössä minulle ainoa vaihtoehto. Koulutus oli yksilöllistä, ja myöskin ne, jotka samana vuonna kirjoittivat, ovat elämässään pärjänneet kohtuuhyvin.

Kyllä tämä maaseutulukioitten hyvä sijoitus viimeistenkin tutkimusten tai raporttien tai arviointien mukaan on aivan kiistaton. Siellä on aiempina vuosina Savukosken lukio hyvin pienenä lukiona sijoittunut yllättävän hyvin. Nyt sijoittui monta muuta, muistaakseni esimerkiksi Leppävirta, ja nimenomaan siinä vertailussa, jossa otetaan lähtötaso huomioon elikkä katsotaan, kuinka paljon parannetaan oppilaitten tasoa siitä, kun he tulevat lukioon, verrattuna siihen, kun he sitten sieltä lähtevät pois. Minusta on aika lailla vaarallista vetää yksi yhteen se, että oppilaitoksen koon mukaan, olipa kyse lukiosta tai jostain muusta, voi yksioikoisesti vetää johtopäätöksen, että koulutuksen laatu on heikompaa.

Opetus- ja viestintäministeri Krista Kiuru

Arvoisa puhemies! Eduskunnassa on tapa tietenkin syöttää sanoja mo-nien edustajien suuhun, ja tässä tapauksessa en hyväksy sitä, että syötätte sanoja suuhuni.

Nimenomaan tarkoitin sitä, että tässä valtakunnassa olemme jo oppineet, että meillä on sekä pieniä, keskisuuria että suuria yksiköitä ja niiden välillä ei suoraan voi vetää johtopäätöksiä, millä tavalla laatu vaihtelee näissä koulutuksissa. Haluankin pitää kiinni siitä, että hyvä, laadukas koulutus ei ole välttämättä koko kysymys. Pieni yksikkö voi olla erittäin laadukas, mutta meillä on erittäin merkittäviä riskejä myös pienten yksiköiden kohdalla, ja siltä osin ei voi vetää suoraa johtopäätöstä siitä, että kaikissa pienissä yksiköissä ei olisi laatuongelmia.

Se on tärkeää, että me tarjoamme kaikille nuorille mahdollisuuden, ja siltä osin minusta on tärkeätä, että näemme myös sen, että koulutusjärjestelmää kehittämällä me viemme opiskelijoiden mahdollisuuksia eteenpäin, ei niinkään käydä sitä keskustelua, voiko yksistään järjestäjäverkon suuruudesta tai yksikkökokojen suuruudesta päätellä sen, miten asiat ovat. Tämä tilastotieto, joka tämän lain yhteydessä tulee eduskunnassa käsittelyyn, on aika massiivinen kertomaan myös siitä, että yksikkökoko ei tuo ratkaisua siihen, mikä on sopiva laatu, vaan nyt pitää olla pää kylmänä tässä asiassa ja varmistaa, että nuorille todella aidosti annetaan mahdollisuus opiskella riittävä määrä niitä lukiokursseja, joilla pystyy saamaan ylioppilaskirjoituksissa sellaisia arvosanoja, joilla pääsee sitten jatko-opiskelemaan. Siitä tässä kaiken kaikkiaan on kysymys.

Juho Eerola /ps:

Arvoisa herra puhemies! Edustaja Mustajärven puheenvuoro inspiroi minuakin hieman puolustamaan sitä, mitä hän sanoi.

Meillä Kotkassa vuodesta toiseen kaikkein parhaat arvosanat tulevat Kotka Svenska Sam-skolasta, joka on ylivoimaisesti pienin koulu koko alueella, ei pelkästään Kotkassa olevista lukioista vaan myös koko lähialueella, ja se valtakunnallisestikin pärjää erittäin hyvin. Etenkin kun on verrattu sitä, miten nämä samat oppilaat ovat pärjänneet aiemmin ja sitten, kun he kirjoittavat ylioppilaiksi, minkälaisia tuloksia tulee, niin on valtava ero ollut siinä kehityksessä. Kun tätä on sitten tutkittu ja selvitetty, mistä tämä johtuu, niin nimenomaan pienet opiskelijaryhmät, pienet luokkakoot ja koko sen koulun pienuus on aina todettu käytännössä selittäväksi syyksi sille, minkä tähden juuri siitä koulusta tulee hyviä oppimistuloksia.

Keskustelu päättyi.