Aila Paloniemi /kesk:

Arvoisa puhemies! Afganistanissa on mielestäni säilytettävä kehityksen oikea suunta. Siellä on joka tapauksessa saatu aikaan hyviäkin tuloksia huolimatta siitä, että maa on erittäin hauras. Jos ulkomainen apu loppuisi tässä vaiheessa kuin seinään, niin on aivan mahdollista, hyvin todennäköistä, että Afganistan luisuisi takaisin syvälle konfliktiin eli alkuasetelmiin. Suomella kuten muillakin mailla on kansallinen intressi Afganistanin tukemiseen. Resolute Support -operaatiossa koulutamme ja avustamme Afganistanin turvallisuusviranomaisia Kabulissa ja neljässä maakuntakeskuksessa.

Arvoisa puhemies! Afganistanissa yksi pahimmista ongelmista tiellä kohti edes jonkinlaista oikeusvaltiota on huumeviljely ja huumekauppa. Valtaosa maailman oopiumista tulee Afganistanista, ja se menee sieltä sitten Venäjälle ja Venäjän kautta moniin muihin maihin. Huumeviljelmät ovat rajusti lisääntyneet Talibanin jälkeen, ja iso osa käytettävissä olevista tuloista Afganistanissa tulee tuosta huumekaupasta, eli on ehdottomasti yritettävä vaikeuksista huolimatta löytää korvaavia viljelykasveja ja korvaavia elinkeinoja köyhille afgaaneille. Kaivosteollisuus on yksi sellainen ala, jota pitäisi kehittää ja jossa Suomikin voisi olla hyödyksi ja avuksi.

Jos Afganistanin uusi hallitus haluaa legitimiteettiä myös provinsseissa Kabulin ulkopuolella, niin siellä olisi tavallisten ihmisten nähtävä se, että heidän elämänsä paranee ja kehitys menee eteenpäin. Pelkkä keskushallinnon tukeminen ei Afganistanissa missään tapauksessa riitä, vaan kehitystä on todella saatava aikaan ja oikeusjärjestystä parempaan kuntoon myös siellä provinsseissa. Nythän väkivalta naisia kohtaan rehottaa, naisia raiskataan ja heitä pannaan vankilaan vääristä syytteistä, muun maussa aviorikoksista ja niin edelleen. Tuo lainsäädäntövalta ja lain käyttö on saatava muuallakin kuin Kabulissa edes jonkinlaiseen kuntoon.

Seppo Kääriäinen /kesk:

Herra puhemies! Suomihan on osallistunut tähän Afganistanin auttamis- ja tukemisoperaation vuodesta 2002 alkaen ISAFin osanottajamaana. Nyt tämä malli muuttuu ensi vuoden alusta lukien niin, että kysymys on koulutus- ja neuvonantajatehtävästä. Väkeäkin on sitten enää 80, kun sitä oli parhaimmillaan vajaat 200.

Afganistanin turvallisuustilanne ei ole kovin hääppöinen, ja on oltava hyvin realistinen sen näkemisessä, että se turvallisuustilanne on aika hauras ja että ääriryhmät siellä ovat kyllä hyvin kerkeitä iskemään heti, kun siihen tilaisuus vain mahdollistuu. Toinen puoli asiaa on se, mihin edustaja Paloniemi viittasi, että sisäistä tilannetta afganistanilaisessa yhteiskunnassa leimaa köyhyys ja erittäin vakava huumekysymys. Huumeethan antavat toimeentuloa maaseudulla erittäin isolle väestöryhmälle, ja sillä sitten on heijastusvaikutuksia koko maailmaan.

Kun Resolute Support -operaatio starttaa ensi vuoden alusta lukien Suomenkin osalta, niin kahta asiaa haluan korostaa. Ensinnäkin tavoitteen on oltava kerta kaikkiaan se, että Afganistan pystyy ottamaan itse vastuun omista asioistaan kaikilta osiltaan. Ei ole hyväksyttävää pitkän päälle, että siellä on vieraita voimia, vaan maan itsensä pitää kantaa vastuuta. Toinen johtopäätös on se, että kriisinhallintatoiminnan tarkoituksena ei ole ollut eikä saa olla se, että kohdemaahan viedään ikään kuin länsimaitten elämänmallia ja elämänarvoja, siis auttajien elämänarvoja, vaan pitää olla ilman muuta niinpäin, että tuetaan kohdemaan kykyä itse auttaa itseään oman kulttuurinsa pohjalta. Toivon, että tämä näkökulma vahvistuu, kun olemme auttamassa afganistanilaisia nostamaan omaa maataan jaloillensa.

Mika Niikko /ps:

Arvoisa puhemies! On tärkeää ja hienoa, että Suomi on auttamassa lasten ja naisten asemaa Afganistanissa, siitä varmasti olen samaa mieltä. Toista mieltä olen kuitenkin siitä, millä keinoilla me autamme. Nimittäin en niinkään usko edustaja Paloniemen tapaan siihen, että tämä huumekauppa siellä olisi niin sanotusti suurin ongelma, vaan suurin ongelma on korruptio, jonka kautta myös huumekauppaa on mahdollista toteuttaa ja rikollisuus rehottaa.

Meidän ei toki tule lopettaa sitä apua Afganistaniin, mitä me teemme sinne, mutta semmoisella kahdenvälisellä kehitysavulla ja suoraan rahaa lapioimalla jonkun valtion kassaan ongelmat eivät siitä minnekään häviä. Tästähän on aikaisemminkin keskusteltu, kuinka Afganistanissa kävi ilmi se, että 900 miljoonaa dollaria kavallettiin erään pankin kautta näitä kehitysapurahoja, mitä tuli Euroopasta sinne, ja siitä 700 miljoonaa katosi, vain 200 miljoonaa saatiin takaisin, ja siinä mielessä se on varoittava esimerkki siitä, että se suoran rahan antaminen vain ruokkii sitä rikollisuutta ja korruptiota.

Tokihan meidän täytyy löytää keinoja, millä me saamme näitä kolmansia maita jaloilleen ennen kaikkea ihmisoikeuksien näkökulmasta, pelastettua niitä lapsia ja naisia, mutta en usko kyllä, että se rahaa sinne lähettämällä ratkeaa loppujen lopuksi lainkaan, vaan kyllä sen kansan täytyy itse ruveta kantamaan vastuuta. Me voimme myös omalta osaltamme toki sen apumme antaa mutta jollakin muulla tavalla.

Markus Mustajärvi /vr:

Arvoisa puhemies! Edustaja Kääriäinen nosti esille kyllä sen oleellisen seikan, koska ylipäätään Afganistanissa voi olla menestymisen mahdollisuuksia. Valtavien kulttuuristen erojen ja kuitenkin sen suhteen, että ne maat, ne voimat, jotka ovat sinne menneet varmaankin hyvässä tarkoituksessa, koetaan miehittäjiksi ja ne ovat toimineet sodan osapuolina, niin kuin on toiminut Suomikin, minä olen hyvin epäileväinen siinä, onko Afganistanissa saatu mitään sellaista oleellista muutosta näiden perustekijöitten suhteen, että siellä ennemmin tai myöhemmin sotilaallinen voima vähenee niillä, jotka ovat halunneet edistää niin sanottuja länsimaisia arvoja. Sen jälkeen sitten tilanne voi tulla aivan yhtä rajuna eteen kuin se oli kymmenen, toistakymmentä vuotta sitten. Ja esimerkki, minkä edustaja Paloniemi sanoi tästä huumekaupasta, taitaa kuitenkin olla paras ja tehokkain tapa tälläkin hetkellä rahoittaa Talebanin ja muiden ääriainesten toimintaa.

Jos ajatellaan, paljonko Suomi on kuitenkin laittanut rahaa tuonne tämän vähän yli kymmenen vuoden aikana, 200 plus 500 miljoonaa, yhteensä 700 miljoonaa, kun laskee siviili- ja sotilaspuolen kriisinhallinnan menot yhteensä, niin se on kyllä aika valtava summa. Ja en tiedä, miten saadaan sitten sivistystasoa, koulutustasoa, elintasoa, tasa-arvoa, taloudellista tasa-arvoa ja vapaata tiedonvälitystä edistettyä niin, että se maa ja kansa, kansat, eri heimot, alkaisivat ihan oikeasti elää sillä tapaa, ettei tuommoinen hirmuhallinto olisi sitten jatkuvasti päällä tai ainakin nousemassa.

Aila Paloniemi /kesk:

Arvoisa puhemies! Kyllä se niin on, että huumekauppa on oleellinen osa korruptoitunutta taloutta Afganistanissa, ja se aiheuttaa monenlaisia ongelmia, ja se on yksi suuri este sille, että siellä ylipäätään voidaan kehittää oikeusvaltioperiaatetta, rule of law -periaatetta, ja niin edelleen. Sen kai nyt kaikkien hauraittenkin valtioitten tavoite pitäisi olla, että siellä järkevää lainkäyttöä ja oikeusvaltiota voidaan kehittää.

Ja siihen minun on nyt sitten Mustajärvelle kyllä pakko sanoa, että kyllä siellä nyt aika paljon asioita on kuitenkin aikaiseksi saatu, kun ajatellaan, että 8—10 miljoonaa tyttöä käy koulussa, terveydenhuoltojärjestelmää on voitu kehittää, äitiyskuolleisuus on laskenut huimasti näitten vuosien aikana. Kyllä sieltä löytyy erittäin paljon myös positiivisia tuloksia, mutta jos te ette laske näitä positiivisiksi asioiksi, niin sitten se on eri asia. Mutta minä lasken kyllä tämmöisen inhimillisen kehittämisen afganistanilaisessa yhteiskunnassa suureksi saavutukseksi enkä haluaisi, että nyt pannaan pillit pussiin ja sen jälkeen maa luisuu todennäköisesti kaaokseen.

Markus Mustajärvi /vr:

Arvoisa puhemies! Minä nimenomaan kritisoin ja arvioin sitä, mikä pysyvä, oleellinen muutos aiempaan verrattuna on saatu aikaiseksi, ja siitä minun mielestäni ei ole minkäänlaista varmuutta. Ja silloin kaikki nämä hyvät seikat, mitkä varmasti ovat tosia, mitä edustaja Paloniemi luetteli, uhkaavat kyllä valua hukkaan sen myötä, jos vanha valta palaa ja tässä nyt on vain sitten oltu toistakymmentä vuotta mukana ilman, että mistään pysyvästä muutoksesta on saatu minkäänlaista varmuutta.

Ja osaltaanhan siinä, että Suomi on mukana tuolla — vasemmistoliittohan aiemmin vastusti sotilaskriisinhallintaa Afganistanissa — voi katsoa olevan kyse myöskin siitä, että Suomi on lähtenyt tähän kansainväliseen operaatioon osaltaan siitä syystä, että se haluaa näyttää yhteenkuuluvuutta Naton ja Yhdysvaltain joukkojen kanssa. Sellaisetkin asiat pitää nostaa esille tänä päivänä, kun ainakin yksi huomattava eduskuntapuolue on julkisesti sanonut sen, että he haluavat Suomen viedä sotilasliiton jäseneksi riippumatta siitä, mitä hallitusohjelmassa on.

Eli kyllä näitä asioita pitää arvioida monelta puolelta, ja ollenkaan vähättelemättä sitä inhimillistä hätää, mikä Afganistanissakin on, pitää kyllä miettiä, miten saadaan paras panos—tuotos-suhde, missä kaikissa sodissa Suomi voi olla mukana. Ja muistutan vielä jälleen yhden kerran siitä, että entinen Puolustusvoimain komentaja Gustav Hägglund sanoi, että mitä me siellä teemme. Onneksi sanoi, täällä oli aika tukala olla, sosiaalinen paine oli melkoista, kun vasemmistoliiton eduskuntaryhmä oli ainoa, joka uskalsi kritisoida, ja siitä hyvästä meidät kyllä ristittiin talebanien ystäviksi, mikä kyllä osoittaa sen sosiaalisen paineen, sen pakottamisen yhden ainoan oikean mielipiteen taakse.