Täysistunnon pöytäkirja 127/2005 vp

PTK 127/2005 vp

127. TIISTAINA 29. MARRASKUUTA 2005 kello 14

Tarkistettu versio 2.0

18) Hallituksen esitys laiksi luopumiseläkelain 13 §:n muuttamisesta

 

Sirkka-Liisa Anttila /kesk:

Arvoisa puhemies! Aivan lyhyesti, kun ensimmäisessä käsittelyssä en pystynyt ulkomaanmatkan takia olemaan paikalla.

Totean vain, että tällä muutoksella hallitus lieventää sitä, että luopumiseläkkeelle jäänyt maatalousyrittäjä on eläkkeen saamiseksi aikanaan antanut hyvin tiukan pellon viljelemättömyys- ja myyntirajoitussitoumuksen. Hän voisikin luovuttaa sitoumuksen alaisia peltomaitaan ilman, että luovutuksella olisi vaikutusta hänen eläkkeeseensä. Näin nämä muutokset antavat eläkkeensaajille mahdollisuuden tehdä sellaisia luopumiseläketilan omistusoikeutta koskevia järjestelyjä, jotka johtuvat eläkkeen myöntämisen jälkeen tapahtuneista olosuhteiden muutoksista ja joita ei pidetä lain alkuperäisen tarkoituksen vastaisina.

Esityksen mukaan eläkkeensaaja voisi siis luovuttaa ilman eläkkeeseen kohdistuvia seuraamuksia viljelyskunnossa olevan peltoalueen omistusoikeuden pidättämällä kuitenkin itsellään elinikäisen hallintaoikeuden. Samoin kuolinpesän osakkaille tulisi tietyin edellytyksin mahdollisuus jakaa kuolinpesään kuuluva tila tai tilan osa perinnönjaossa ilman, että jaolla on vaikutusta luopumiseläkettä saavan eläkkeensaajan eläkkeeseen.

Minusta tämä on erinomaisen hyvä parannus ja joustavoittaminen nykyiseen tilanteeseen. Siinä mielessä valiokunta tätä puolsi ihan yksimielisesti lyhyen kaavan mukaan, koska asiantuntijakuulemisessa ei ilmennyt mitään muutostarpeita.

Keskustelu päättyy.