Pääministeri  Paavo Lipponen

Arvoisa puhemies, hyvät kollegat! Erinomainen asia, että eduskunnassa on valiokunta, joka keskittyy tulevaisuuskysymyksiin, ja että eduskunta haluaa keskustella tulevaisuudesta. Tämänkertainen tulevaisuusselonteko keskittyy maamme alueellisiin väestö-, tuotanto- ja työllisyysnäkymiin seuraavien viidentoista vuoden aikana.

Lähtökohta aluekehitykseen ja aluepolitiikkaan on tuttu. Meillä on tänään vahva hyvinvointivaltion perusrakenne koko maassa. Julkiset palvelut työllistävät ja tasoittavat elinolosuhteita eri alueilla. Samalla tavoin erilaiset tulonsiirrot tasaavat toimeentuloeroja. Me elämme kuitenkin kansainvälistyvässä maailmassa, jossa kestävä aluepolitiikka ja hyvinvointiyhteiskunnan rahoituspohjan turvaaminen vaativat aktiivista ja suunnitelmallista toimintaa.

Hallitus päätti syksyllä 2000 toimenpiteistä aluepolitiikan tehostamiseksi. Tätä ohjelmaa on sittemmin toteutettu. Tavoitteena on ollut koota alueellisia voimavaroja nimenomaan seutukunnallisen yhteistyön avulla. Lisäksi on tehostettu valtion omia toimia ja luotu pitkän aikavälin aluepoliittista strategiaa. Alueellisia voimavaroja kootaan nyt aluekeskushankkeen avulla. Tavoitteena on, että taloudellinen kasvu jakaantuisi nykyisen viiden kasvuseutukunnan lisäksi tasaisemmin maan eri osiin. Hallitus on valinnut 25 aluekeskusta. Näiden lisäksi yhdeksän seutukuntaa täydentää vielä hakemuksiaan. (Hälinää)

Niin, tässä onkin kysymys tulevaisuudesta. Kiinnostaako se eduskuntaa?

Joka tapauksessa ovi aluekeskusohjelmaan on jätetty raolleen hakemuksensa jättäneille seutukunnille. Seutukuntien tukihankkeissa laajennetaan ja syvennetään kuntien vapaaehtoista yhteistyötä, päätösvaltaa siirretään valtiolta kuntiin. Näin tarjotaan mahdollisuuksia järjestää palveluja ja hallintoa paikallisiin olosuhteisiin soveltuvilla ja taloudellisesti tehokkailla tavoilla.

On tehty periaatepäätös valtion toimintojen uudelleensijoittamisesta. Tämän periaatepäätöksen mukaisin toimintatavoin on jo päätetty sisäasiainministeriön hallinnonalan eräiden toimien siirtämisestä Helsingistä Rovaniemelle, Poriin ja Riihimäelle. Tämän lisäksi maa- ja metsätalousministeriö on juuri tämän periaatepäätöksen mukaisin linjoin lähtenyt siirtämään Metsäntutkimuslaitoksen toimintoja Joensuuhun, jonne on muodostumassa toistasataa henkeä käsittävä vahva tutkimuskeskus.

Toimintojen uudelleensijoittaminen tukee muita hallituksen päätöksiä, erityisesti aluekeskusten kehittämistä ja osaamiskeskusohjelmaa. Haluan korostaa sitä, että tämä periaatepäätös on tuore, mutta sitä on jo lyhyen ajan sisällä lähdetty käytännössä toteuttamaan koskien siis neljää paikkakuntaa, ja hallitus on tähän toimintalinjaan sitoutunut. Kun tähän mennessä kysymys on ollut kahdesta hallinnonalasta, uusia on tulossa ja uusia toimintojen uudelleensijoittamispäätöksiä myöskin tullaan tekemään.

Toivon, että myöskin perehdytään tähän toimintaperiaatteeseen, joka on siis se, että ensisijaisesti siirretään toimintoja eikä virastoja, olemassa olevia virastoja. Näin ollen kun on kysymys maaseutuvirastosta, niin tosiasiassahan tämä virasto on jo olemassa Helsingissä, 350 ihmistä täällä on siinä — kysymys on vain, että siihen pannaan nimilappu päälle. Sen sijaan on paikallaan, niin kuin eduskunnassa on toivottu, että tämän viraston toimintoja myöskin sitten siirrettäisiin soveltuvin osin ja hyvässä järjestyksessä hyvän valmistelun kautta muualle Suomeen. Näin minusta saataisiin ikään kuin tämä toiminta-ajatus käytännössä toteutumaan ja sillä tavoin, että se saisi mahdollisimman laajan kannatuksen ja tuen ja että otettaisiin huomioon myöskin sellaisia tärkeitä näkökohtia kuin henkilöstön asema. Loppujen lopuksi pitäisi päästä siihen, että voittajia on sekä Pääkaupunkiseudulla että muualla Suomessa. Koko maa hyötyisi.

Myös perinteisempiä aluepolitiikan keinoja on kehitetty. Yritysrahoituksen tasoa on nostettu 30 miljoonalla markalla, tutkimus- ja kehitystoiminnan määrärahoja on suunnattu aiempaa enemmän perinteisille kehitysalueille ja ongelmallisille kaupunkiseuduille. Itä-Suomi on jo selkeästi hyötynyt siitä, että Tekesin varoja pyritään suuntaamaan alueellisesti uudelleen. Eli 100 miljoonaa markkaa voidaan katsoa Itä-Suomen hyötyneen siitä, että eri tavoin on tuettu Itä-Suomen vastaanottokykyä.

Toimiviin elinkeinokeskuksiin on tuotu teknologia-asiamiehiä tukemaan pienyritysten kehitystyötä, kuljetustukea jatketaan, rataverkkoa kehitetään, Itä- ja Pohjois-Suomen kehittämiseksi Oulu—Iisalmi—Vartius-rataosa sähköistetään, Kerava—Lahti-oikoradalla on suuri aluepoliittinen merkitys, perustienpidon määrärahoja on tarkoitus lisätä vuosille 2002—2003 kertaluontoisesti 300 miljoonalla markalla, ja yksityisteiden valtionavut lisääntyvät noin 10 miljoonaa markkaa.

Parhaillaan virkamiestyöryhmä selvittää muun muassa sosiaaliturvamaksujen alentamisen alueellisia vaikutuksia. Kolmen pohjoisimman kunnan eli Utsjoen, Inarin ja Enontekiön alueelta saatavien kokemusten avulla, kun kokeilu pääsee käyntiin, nähdään näiden toimien teho ja voidaan tehdä johtopäätöksiä jatkosta.

Aluepolitiikka on eriytymässä sillä tavoin, että maaseutupolitiikka erottuu selkeäksi kokonaisuudekseen. Maaseutupoliittinen ohjelma on uudistettu. Sen avulla kehitetään uusia elinkeinoja maaseudun väestön toimeentulon turvaamiseksi. Tämä koskee myöskin maatalouspolitiikan suuntausta Euroopan unionin maatalouspolitiikkaa uudistettaessa.

Kun nykyinen EU-ohjelmakausi päättyy vuonna 2006, on unioni saanut uusia jäseniä. Tilanteen muuttumiseen varaudutaan myös Suomen aluepolitiikassa. Uusi aluepolitiikan strategia vuotta 2013 silmällä pitäen, siis seuraavaa kautta silmällä pitäen, on työn alla. Lähtökohta on, että Euroopan unionin rakennerahastot tulevat säilyttämään merkittävän asemansa suomalaisessa aluepolitiikassa. Kuluvalla rakennerahastokaudella Suomi saa Euroopan unionin rakennerahastoinnin toteuttamiseen 13,4 miljardia markkaa. Lisäksi valtio ja kunnat sijoittavat näihin ohjelmiin 17,1 miljardia markkaa ja yksityinen elinkeinoelämä 21,6 miljardia markkaa. Näin kokonaisrahoitus on huikeat 50,1 miljardia markkaa. Tällä summalla on tarkoitus kuluvalla ohjelmakaudella luoda yhteensä 78 000 työpaikkaa, uudistaa tai säilyttää 106 000 työpaikkaa, synnyttää 19 000 uutta yritystä ja tarjota työvoimapoliittista koulutusta yli 230 000 hengelle.

Arvoisa puhemies! Väestömuutokset ovat herättäneet runsaasti julkista keskustelua. Viimeisimmät Tilastokeskuksen ennusteet, jotka ulottuvat vuoteen 2030, näyttävät kertovan, että väestön alueellinen keskittyminen jatkuu. Nämä ennusteet kuitenkin lähtevät siitä, että viime vuosien poikkeuksellinen väestökehitys jatkuisi samanlaisena tulevina vuosikymmeninä. Ennusteet pohjautuvat oletukseen, että huiman kasvun vuodet jatkuisivat ja muuttoliike pysyisi samalla tasolla kuin se on ollut viime vuosina. Näinhän ei tule tapahtumaan. Väestökehitys kaiken kaikkiaan tämän suuntaisena on ilmiö, johon on vaikea vaikuttaa, mutta se ei ole mikään luonnonvoima, vaan seikka, johon voidaan vaikuttaa ja johon hallitus on puuttunut nimenomaan vahvistamalla alueiden osaamista ja elinolosuhteita.

Ruotsissa tehtiin mittava tulevaisuusselvitys vastikään Tekniska vetenskapsakademin toimesta, johon myöskin hallitus sijoitti useita miljoonia kruunuja. Siinä eräänä tulemana havaittiin, että väestön keskittymiskehitys tulee jatkumaan ja kun siihen pyritään vaikuttamaan, on kysymys kilpailusta aluekeskusten ja valtakunnan suurten keskusten, nimenomaan Tukholman, Malmön ja Göteborgin, kanssa. Siinä selvityksessä todetaan, että ainoa tapa näille aluekeskuksille pärjätä tässä kilpailussa on verkostoitua keskenään. Joka tapauksessa, kun on kysymys osaamisen keskittymisestä ja siihen perustuvasta kasvusta, siitä että kasvuerot perustuvat juuri osaamisen eroihin, jatkossakin käy niin, että Ruotsissa Tukholman tapainen keskus tai Suomessa Helsinki tai Oulu tulevat olemaan etulyöntiasemassa.

Näin ollen, jos aiomme tasapainottaa aluekehitystä jatkossa, todellakin se, että me nojaamme olemassa oleviin vahvoihin keskuksiin ja kehitämme maakunnallisesti valtakunnan osiin riittävän vahvoja keskuksia, on ainoa tapa vangita käytännössä muuttoliikettä. Miksi on näin? Siksi, että työpaikat valtaosin syntyvät näihin keskuksiin. Siihen ei tule mitään muutosta. Näissä keskuksissa on ne riittävän laajat, monipuoliset työmarkkinat ja myöskin riittävän virikkeellinen, monipuolinen ympäristö, jonka mukaan muuttoliike valtaosin tapahtuu. On siis parempi tähdätä sellaiseen kehitykseen ja vahvistaa sellaisia vahvuuksia, jotka todella tuottavat tulosta myöskin tulevaisuudessa.

Minusta on erittäin rohkaisevaa, että meillä eri puolilla Suomea on esimerkkejä siitä, että pienissäkin keskuksissa ollaan aivan maailman huippuosaamisen tasolla. Aivan viimeisin esimerkki: Kun Vtt aloittaa mittaustekniikkatoiminnan Kajaanissa, havaitaan, että siellä on maailman huippuosaamista. Siellä on sellainen henki, että me pärjäämme täällä Kainuussa. Mutta silloin pitää myöskin tietää, mihin se pärjääminen perustuu. Maaseutu tarvitsee oman vahvan politiikkansa, ja sitä ollaan kehittämässä. Se on aivan selvää.

Mutta sille emme voi mitään, että ne, jotka ovat tutkineet MYELin tilastoja, siis eläketilastoja, näkevät sen, että maaseudun väestö vähenee 10 000:lla vuodessa pelkästään ikärakenteen vuoksi. Silloin kun nähdään väestömuutoslukuja, rakenneseikat ovat taustalla. Tämä ei ole mikään paikka henkilökohtaisia muistoja esittää, mutta olen Pohjois-Savosta kotoisin. Sodan jälkeen sinne asutettiin paljon ihmisiä olosuhteisiin, jotka silloinkaan eivät olleet kovin hyviä. Mutta maailmantalouden muutoksessa se väestön alueellinen rakenne, joka silloin syntyi, tai Ruotsin imperiumin intressien mukaan aikanaan, ei välttämättä voi kestää nykymaailmassa, joten Pohjois-Savossakin pitää hakea niitä kiintopisteitä, joiden varassa maakunta voi elää myöskin tulevaisuudessa. Niitä löytyy ja niitä yhdessä on lähdettävä hakemaan. Yksi Lipposen suku muutti 1600-luvulla Savon kautta Pohjois-Karjalan Valtimoon. Siellä on jäljellä Murtovaarassa nyt museoitu rakennuskokonaisuus. Tämä voi myöskin olla voimavara, vaikka se on myös osoitus siitä, että rakennemuutos on jättänyt alueita tyhjilleen.

Arvoisa puhemies! Kuntatalous on alueiden elinvoiman perusta. Hallitus on useilla toimilla vahvistanut kuntataloutta. Viime vuosina kuntien verotuotot ovat nousseet samaan aikaan, kun valtionosuudet ovat kasvaneet. Erityistä huolta on kannettu siitä, että kaikki kunnat voisivat jatkossakin järjestää kunnalliset palvelut asukkailleen, viime kädessä, että asukkaat saavat palvelut riippumatta kuntarakenteesta. Ensi vuoden alusta luovutaan kuntien saamien arvonlisäveropalautusten takaisinperinnästä. Uudistus katetaan kuntien yhteisöverotuloista. Ratkaisu vähentää merkittävästi kuntien riippuvuutta suhdanneherkästä yhteisöverosta ja vakauttaa kuntataloutta.

Budjetin yhteydessä tarkistetaan kuntien välistä verotulojen tasausjärjestelmää luopumalla tasauskatosta ja siirtymällä yhteisöverojako-osuuksien määräämiseen kerralla lopullisiksi. Tämä tasoittaa kuntien välistä tulonjakoa ja eriytymiskehitystä. Myös harkinnanvaraiset avustukset ovat historiallisesti korkealla tasolla. Aivan lähiaikoina tämän vuoden jaosta tullaan päättämään. Se tulee tuomaan helpotusta monen vaikeuksissa olevan kunnan asioihin. On selvää, että kuntatalouteen on paneuduttava entistä tarkemmin. Silloin on kysymys paitsi voimavaroista kokonaistasolla myöskin välttämättömistä rakenteellisista uudistuksista.

Jouni Backman /sd:

Arvoisa puhemies! Valtioneuvosto on antanut tulevaisuusselonteon eduskunnan ja erityisesti sen tulevaisuusvaliokunnan toiveiden mukaisesti alueelliseen kehitykseen keskittyen. Aluekehityksenkin osalta rajaus erityisesti väestökehitykseen on perusteltua, koska sen vaikutusten merkittävyys on jo nyt hyvin ennakoitavissa.

Talouspolitiikankin painopisteeksi on perustellusti tullut väestörakenteemme muutoksen ennakointi. Se ei tarkoita vain lisävoimavarojen tarvetta vaan monia rakenteellisia muutostarpeita. Nekään eivät koske yksin eläkepolitiikkaa tai sosiaali- ja terveyssektoria vaan koko yhteiskunnan rakenteita ja, haluan korostaa, toimintatapoja.

Kertaamatta selonteon väestökehitystietoja edessämme on vääjäämättä tilanne, jossa väestö vanhenee, työikäisen väestön määrä vähenee ja suurikaan syntyvyyden lisääntyminen ei näkyisi työmarkkinoilla seuraavien 20 vuoden aikana. Poiketen monista muista kehitystekijöistä väestökehitys on nyt tarkasteltavaa ajanjaksoa koskien hyvin ennakoitavissa. Siihen varautumisen tulisi siten myös olla helpompaa kuin esimerkiksi taloussuhdanteisiin varautumisen.

Ilman nykyistä merkittävästikin suurempaa siirtolaisuutta meillä on jo nyt tiedossa väestömme määrä ja rakenne pitkälle tulevaisuuteen. Haluan korostaa, että vuoden 2015 työvoimamme on jo olemassa ja nuorinkin osa siitä on jo aloittanut koulunsa. Emme siis ole tekemisissä tilastojen vaan todellisten ihmisten kanssa.

Perhepolitiikka, josta paljon nykyisin puhutaan, olisi voinut olla keskeisemmin esillä osana väestökehitystä. Toisaalta monet esimerkit Suomen ja muiden maiden historiasta osoittavat, että esimerkiksi taloussuhdanteilla ja perhepoliittisilla etuuksilla on yllättävän vähän tai jopa hyvin ristiriitaista vaikutusta syntyvyyteen.

Edelleen korkeana pysyttelevän ja mahdollisesti jopa kasvavan työttömyyden aikana on varmasti vaikea ymmärtää puheita työvoimapulasta. Kysymys onkin lyhyellä tähtäimellä työvoiman kysynnän ja tarjonnan kohtaamisen ongelmista. Ikärakenteen nopea vanheneminen on kuitenkin muuttamassa nykyisen työttömyyden todelliseksi kilpailuksi työvoimasta. Osin lamasta johtuneen uusiutumattomuuden seurauksena monella alalla, erityisesti julkisella sektorilla, henkilöstön keski-ikä on korkea. Tulevien vuosien henkilöstön vaihtuvuutta lisää suurten ikäluokkien jääminen eläkkeelle. Kuten selonteko toteaa, vuoteen 2015 mennessä lähes miljoona työntekijää eli melkein puolet työvoimastamme on jättämässä työmarkkinat.

Erityisen haasteellinen tämä tilanne on alueille, joilla jo nyt on vanha ikärakenne. Näillä alueilla työvoiman vaihtuvuus on joillakin aloilla seuraavien 15 vuoden aikana jopa 80 prosenttia. Muutoinkin vanhusvoittoinen ikärakenne muuttuu useilla alueilla koko ajan huonommaksi syntyvyyden vähäisyyden ja muuttoliikkeen seurauksena. Pelkkä muuttovoittokaan ei auta, sillä näköpiirissä oleva muuttoliike tuo useihin maakuntiin lisää eläkeläisiä ja vie nuoria. Muuttoliikekeskustelu on tältä osin ollut liian yksipuolista tuijottaen nettomuuttolukuihin eikä sen taustalla olevaan väestörakenteen radikaalimpaan muutokseen.

Erityisesti eläkepolitiikkaa koskevat ratkaisut on tehtävä riittävän ajoissa. Sosialidemokraatit pitävät arvokkaana sitä, että nyt on neuvotteluissa päästy kaikkia osapuolia tyydyttävään kompromissiin, jota hallituksen kaavailemat työssä jaksamista ja työllistymistä edistävät toimenpiteet hyvin tärkeällä tavalla täydentävät. Lopputulos osoittaa jälleen kerran, kuinka työmarkkinaosapuolten ja hallituksen yhteistyöllä voidaan vahvistaa suomalaista hyvinvointimallia pitkälle tulevaisuuteen.

Työeläkkeitä, työttömyysturvaa ja kuntoutusta koskeva sosiaalipaketti uudistaa sosiaaliturvajärjestelmäämme merkittävällä tavalla nimenomaan tulevaisuuden työmarkkinoiden ja hyvinvointiyhteiskunnan näkökulmasta katsottuna. Tavoitteena oleva eläkkeellesiirtymisiän nouseminen kolmella vuodella tarkoittaisi noin 200 000:ta ihmistä enemmän työelämässä eli kymmenettäosaa koko työvoimastamme. Tässä tavoitteessa onnistuminen lisäisi mahdollisuuksia huolehtia tulevaisuuden työllisyyskehityksestä ja vähentäisi työeläkemaksujen korotuspaineita, jotka väestön ikääntymisestä, ikäluokkien pienenemisestä sekä elinajan odotteen kasvusta johtuen ovat merkittävät. Tätä tavoitetta tukevat yksityisalojen vanhuuseläkeiän joustavoittaminen sekä 63 vuodesta eteenpäin maksettava 4,5 prosentin kannustinkarttuma.

Työeläketurvan karttuminen 18 vuodesta lähtien on oikeudenmukaisuuskysymys, johon vihdoin ollaan toivottavasti saamassa välttämätön korjaus. Sosialidemokraatit pitävät perusteltuna, ettei sosiaaliturvajärjestelmämme rankaise työpaikan vaihtajia ja pätkätöissä olevia, usein pienipalkkaisia naisia, huonommalla työeläketurvalla. Myös lastenhoitovapailta kertyvää eläketurvaa on syytä tarkemmin selvittää. Osa-aikaeläkkeen ehtojen ja yksilöllisen varhaiseläkkeen sekä työkyvyttömyyseläkkeen muutokset eivät saa johtaa yksilön kannalta kohtuuttomuuksiin.

Tulevaisuudestaan huolehtiva työnantaja panostaa nyt henkilöstöpolitiikkaan. Erityistä huomiota on kiinnitettävä työolosuhteiden ja työilmapiirin kehittämiseen tavalla, joka auttaa nykyistä henkilöstöä jaksamaan lähemmäs lakisääteistä eläkeikää ja houkuttelee myös uutta työvoimaa.

Vaikka selonteossa ei ole laajemmin käsitelty koulutusta, on syytä korostaa sen merkitystä osaamiseen perustuvan aluekehityksen keskeisenä tekijänä. Koulutuksen on pystyttävä ennakoimaan tulevaa työvoimakysyntää eri aloilla ja alueilla nykyistä paremmin, ja yhteistyö yritysten kanssa on tässä keskeisellä sijalla.

Arvoisa puhemies! Selonteossa käytettyä yleistermiä "alue" ei ole riittävästi tässäkään yhteydessä määritelty. Jos kaikille alueille luvataan esimerkiksi peruspalvelut, tarkoitetaanko sillä kuntaa, seutukuntaa, maakuntaa vai vielä suurempaa aluetta? Myös peruspalvelujen käsite vaatisi tässäkin yhteydessä tarkempaa määrittelyä.

Kun alueet millä määrittelyllä tahansa eriytyvät luonnostaan, on myös niitä koskevan politiikan perustuttava eriytyvään tarkasteluun. Nyt onkin eriytyvän aluepolitiikan aika. Väärinkäsitysten välttämiseksi on syytä korostaa, että se ei tarkoita eriyttävää eli eroja kasvattavaa politiikkaa. Ei ole kuitenkaan perusteltua käsitellä Pääkaupunkiseutua ja syrjäisen maaseudun pienimpiä kuntia samalla tavalla ja samoin toimenpitein. On kyseenalaista edellyttää niiden myöskään voivan ikinä vastata samoista asioista ainakaan samalla tavalla tai saman tasoisina.

Eriytyvän aluepolitiikan ensimmäinen taso on kansainvälisessä kilpailussa mukana oleva metropolialue eli Pääkaupunkiseutumme. Sitä koskeva politiikka on tärkeää ei vain kansantalouden vaan koko tasapainoisen aluepolitiikan kannalta. Toisen tason muodostavat valtakunnalliset maanosakeskukset. Ne ovat joillakin aloilla kansainvälisiä toimijoita mutta erityisesti oman maanosansa selkeitä vetureita. Tällaisen veturin olemassaolon puute tai kiistanalaisuus on esimerkiksi Itä-Suomen ongelma. Kolmannen tason muodostavat maakunnalliset tai seudulliset keskukset. Perinteinen maan tasaisesti asuttuna pitäminen tarkoittaa nykyisin näiden keskusten ja niitä ympäröivän maaseudun elinvoimaisuutta ja siitä huolehtimista. Neljäs taso on maaseutu, jonka voisi vielä eritellä tarvittaessa edellä mainittujen keskusten ympärillä olevaan ja toisaalta syvään maaseutuun.

Kaikilla edellä mainituilla tasoilla on omat erityispiirteensä, niin vahvuudet kuin heikkoudetkin, jotka aluepolitiikan tulisi huomioida. Toimenpiteet on uskallettava eriyttää kunkin tarpeita ja edellytyksiä vastaaviksi. Näin on tehtykin. Jo usean hallituksen toimesta on aluepolitiikkaa uudistettu tästä lähtökohdasta, vaikka edellä kuvattua perustetta, eriyttävää aluepolitiikkaa, ei ole riittävän selkeästi ilmaistukaan. Tämän uuden aluepolitiikan ongelma on siinä, että kun se pyrkii pysyviin tuloksiin, osaamisperusteisuuden vahvistamiseen, sen tulokset näkyvät hitaammin kuin perinteisen aluepolitiikan, joidenkuiden mielestä oikeutetusti ehkä turhankin hitaasti.

Merkittävä muutos aluepolitiikan rakenteissa oli aluekehitysviranomaisvastuun siirto vuonna 94 valtion viranomaiselta, lääninhallitukselta, kunnallisen itsehallinnon piiriin, maakuntaliitoille. Kysymys ei tuolloin ollut vain organisatorisesta muutoksesta vaan ajattelu- ja toimintatavan muutoksesta, jossa päätösvaltaa siirrettiin jo ennen EU-jäsenyyttä läheisyysperiaatteen mukaisesti sinne, missä oman alueen asiat ja toiveet tunnetaan parhaiten. Peruspalvelujen osalta sama toimivallan siirto kuntien itsehallinnon piiriin oli tehty jo aiemmin. Tämä kehityssuunta on sosialidemokraattien mielestä ollut perusteltua, mutta sen edellytyksenä on myös kunnallisten rakenteiden ja toimintatapojen uudistaminen.

Eriytyvään aluepolitiikkaan kuuluvat toteutetulla tavalla eri tyyppiset ohjelmat kullekin alueelle. Osaamiseen perustuvan aluekehityksen yksi parhaita menestystekijöitä on ollut ja on edelleen osaamiskeskusohjelma. Sen jatkaminen ja edelleen kehittäminen suunnitellulla tavalla saa sosialidemokraattien täyden tuen. Vuoden 2003 välitarkastelussa tulee erityisesti kiinnittää huomiota alueisiin, joilla ei ole omaa yliopistotasoista korkeakoulua.

Aluekeskusohjelma ja seutukuntahanke ovat hyviä, uusia välineitä seudulliseen omaehtoiseen kehittämistyöhön. On syytä korostaa, että niidenkin tulee olla erilaisia. Ne eivät myöskään tuo automaattisesti merkittäviä taloudellisia lisävoimavaroja, mutta mahdollistavat senkin edellyttäen, että innovatiivisuutta ja yhteistyötä löytyy.

Tässä yhteydessä on todettava, että on ollut hämmästyttävää seurata keskustan syytöksiä aluekeskusohjelmaa kohtaan. Alueita on kuulemma liian vähän tai kaikkien alueiden pitäisi olla mukana, sillä keskustan logiikan mukaan ulkopuoliset alueet kuulemma hylätään kokonaan. Näin ei tietenkään ole. Juuri tämän vuoksi pitäisi pystyä hyväksymään periaate eriytyvästä aluepolitiikasta, ettei kaikkiin ohjelmiin vaadita automaattisesti varmuuden vuoksi kaikkia alueita.

Maaseutupolitiikka on ollut, aivan oikein, Lipposen hallitusten aluepolitiikassa kaupunkipolitiikan rinnalla, nämä siis toinen toisiaan täydentävänä ja tukevana kokonaisuutena. Maaseutupolitiikan voimavarat ovat olleet kaupunkipolitiikkaan verrattuna vähintään hyvää tasoa. Pikemminkin huoli on ollut kaupunkipolitiikan voimavaroista ja koordinaation riittävyydestä niin valtion ja kaupunkien välillä kuin eri hallinnonalojen välisessä yhteistyössä.

Arvoisa puhemies! Selonteossa on sivuttu useaan kertaan tietoyhteiskuntakehitystä, mutta jätetty analyysi siltä osin pahasti kesken. Viittaukset vaikutuksista työelämään ja aluekehitykseen eivät muodosta riittävää strategista linjausta. Monelta osin ne antavat jopa väärän kuvan pitäen keskittymiskehitystä luonnonlain tapaisena välttämättömyytenä. Päinvastoin tietoyhteiskuntakehitys mahdollistaa ensimmäistä kertaa historiassa aidon hajautetun toimintamallin. Kehitys on ollut tähän saakka aivan liikaa teollisen yhteiskunnan toimintatapojen varaan rakentuvaa ja liian kritiikittömästi toimintoja keskittävää. Selonteossakin on tältä osin sisäistä ristiriitaa, kun todetaan: "Alueellinen keskittyminen edistää monin tavoin kasvukeskuksissa sijaitsevien yritysten toimintaedellytyksiä ja kilpailukykyä, koska tarjolla on runsaasti osaavaa ammattityövoimaa - -." Toisaalta todetaan keskittymisenkin johtavan työvoima- ym. kustannusten nousuun saatavuuden heikentyessä muun muassa kovasta kilpailusta johtuen.

Erityisesti tietotekniikan kehittyminen mahdollistaa aivan uudenlaisen, hajautetun toimintamallin. Se edellyttää kuitenkin toimintatapojen uudistamista. Tietoyhteiskuntakehitys on ollut tähän saakka liian tekniikkavetoista. Nyt olisi korkea aika ryhtyä muuttamaan toimintatapoja. Prosessorivetoisuudesta täytyy siirtyä prosessivetoisuuteen.

Kasvukeskus-käsite kaipaisi täsmentämistä. Nyt sillä kuvataan liian yksioikoisesti vain väestöään kasvattavaa aluetta, kun tietoyhteiskunnassa kasvun pitäisi perustua osaamiseen. Monilla väestöltään pienilläkin alueilla, kuten pääministeri totesi, on mahdollisuus olla jonkin alan osaamis- ja kasvukeskus. Talvimatkailunkin kasvukeskukset sijoittuvat muutoin väestöään menettäviin Pohjois-Suomen pieniin kuntiin.

Selonteossakin esiintyvä yksipuolinen kasvukeskusnäkemys on Suomen kannalta ongelmallinen, sillä sen perusteella meillä on väestöltään pienenä kansakuntana vaikeuksia pärjätä kansainvälisessä kilpailussa väestöltään paljon isompia maita tai jopa yksittäisiä kaupunkeja vastaan. Tämänkin vuoksi meidän on aidosti uskottava osaamispohjaiseen kasvuun ja sen on oltava kansallisen strategiamme pohjana myös aluekehityksen osalta.

Tuoreen kansainvälisen selvityksen mukaan Suomi on maailman kilpailukykyisin maa. Kilpailukykyiseksi meidät on arvioitu myös sellaisilla perusteilla, jotka kotimaisessa keskustelussa usein luetaan pikemminkin kilpailukykyämme heikentäviksi asioiksi. Tällaisia tekijöitä ovat hyvinvointiyhteiskuntamme ja kolmikantaisen päätöksentekomme rakenteet.

Julkisen sektorin palvelut ja niitä tuottavat työntekijät nähdään aivan liian usein vain kansantalouden kulueränä, ei investointina tulevaisuuteen. Toivottavasti tämä kansainvälinen kilpailukykyselvitys antaa asiaan oikeamman näkökulman. Julkisen sektorin on oltava kilpailukykyinen työnantaja tilanteessa, jossa nykyinen työttömyys muuttuu kilpailuksi osaavasta työvoimasta. Monen kuntatyönantajan kilpailijana eivät ole vain muut kunnat, vaan myös paikallinen yksityinen sektori.

Arvoisa puhemies! Selonteossa kiinnitetään perustellusti huomiota ulkomaisen väestön työllistymiseen. Tähän saakka keskustelu on kulkenut aivan liikaa tyyliin, ketä suostumme tänne ottamaan, kun todellisuudessa olemme tilanteessa, jossa on pohdittava, kuka tänne suostuu tulemaan. Monikulttuurisuuden ja suvaitsevaisuuden edistäminen kaikin keinoin saa sosialidemokraattisen eduskuntaryhmän täyden tuen.

Väestö- ja aluerakenteen muuttumisesta johtuva yhdyskuntarakenteemme kehittäminen edellyttää avointa keskustelua voidaksemme sovittaa yhteen kaikki keskenään ristiriitaisetkin tarpeet ja odotukset. Tältä osin selonteon linjanvedot jäävät helposti puolitiehen kaikkea hyvää kaikille tasapuolisesti -tyyliin. On uskallettava tehdä strategisia painopistevalintoja. Sosialidemokraatit ovat tähän omalta osaltaan valmiita.

Paula Lehtomäki  /kesk:

Arvoisa puhemies! Valtioneuvoston tulevaisuusselonteko "Tasapainoisen kehityksen Suomi 2015" kertoo, että "Väestön, työvoiman ja tuotannon alueellinen keskittyminen on pitkäaikainen kehityssuunta, joka ennusteiden mukaan jatkuu myös tulevaisuudessa". Näin voi hyvin olla. Rehellisyyttä on myöntää, että poliittisin päätöksin on hyvin vaikea kääntää tätä kehityksen perussuuntaa.

Tämä havainto ei kuitenkaan tarkoita sitä, etteikö asioihin voitaisi vaikuttaa, jos riittävä poliittinen tahtotila löytyy. Ainakin kehitystrendin nopeuteen ja sitä kautta keskittymisen haitallisiin seurauksiin voidaan vaikuttaa. Selonteosta tämä tahtotila puuttuu.

Selonteko kuvaa ansiokkaasti ja monipuolisesti niitä haasteita, joita tarkasteluajanjaksolla erityyppisillä alueilla väestökehitykseen, tuotantoon ja työllisyysnäkymiin liittyen on ja tulee olemaan. Selonteon suurin puute on siinä, että siinä ei ole uskallettu asettaa tulevaisuudelle oikeastaan mitään tavoitteita. Millaista "Suomea 2015" kohti me haluaisimme olla menossa? Tahtotilan ja tavoitteiden asettamisen puute on suomalaisille alueille hyvin vakava viesti. Valitettavasti pääministerin puheenvuoro vahvisti sitä käsitystä, että hallituksella ei ole juuri toivoa annettavana keskusten ulkopuolisille alueille.

Selonteon piirtämä ajankuva vuoden 2015 Suomesta jää lisäksi vaillinaiseksi. Se toteaa väestön pyrkivän keskittymään suuriin keskuksiin sekä toteaa vähenevän ja vanhenevan väestön ongelman olevan edessä. Tarkastelu jää kuitenkin näihin toteamuksiin. Askelta pidemmälle menevää analyysiä siitä, millaisen dramaattisen Suomi-kuvan tämän kehityskulun trendinomainen jatkuminen toteuttaa, ei ole rohjettu tehdä. Ei kerrota laajasti autioituneesta syvästä maaseudusta, jonka tiestö on rapautunut. Ei kerrota maaseutukunnista, jotka eivät kykene tuottamaan välttämättömiäkään palveluita kuntalaisilleen. Ei kerrota Pääkaupunkiseudun asunnottomista. Ei kerrota monen kasvukunnan puutteellisista koulu- tai päivähoitotiloista. Tulevaisuuden esirippua raotetaan, mutta sen taakse ei uskalleta kurkistaa.

Arvoisa puhemies! Keskustan eduskuntaryhmän mielestä selonteossa kuvattuun kehitykseen voidaan poliittisilla päätöksillä vaikuttaa. Haastammekin kaikki vastuulliset poliittiset tahot rakentavaan keskusteluun siitä, mikä on 2000-luvun alueellisen kehityksen tavoitetila, mikä on se alueellisesti tasapainoinen ja eheä Suomi, missä haluamme asua vuonna 2015.

Tässä keskustelussa ei laiteta alueita vastakkain. Tässä keskustelussa ei heiluteta leimakirveitä eikä siinä erotella vanhaa ja uutta aluepolitiikkaa. Tässä keskustelussa pyritään löytämään yhteinen näkemys siitä, minkälaisessa Suomessa ihmisten olisi hyvä elämäänsä rakentaa. Tasapainoinen Suomi 2015 on melkoinen kansallinen haaste. Sen toteuttamisessa tarvitaan visio ja strategia siitä, mihin pyritään. Keinot löytyvät kyllä sitten.

Arvoisa puhemies! Ei tarvitse olla pessimisti, kun toteaa, että selonteon piirtämä kuva vuoden 2015 Suomesta on monilta osin synkkä. Liian nopea aluerakenteen muutos ei ole kenenkään etu. Ei tältä paikalta tarvitse enää todistella, millaisia taloudellisia, sosiaalisia ja kulttuurisia ongelmia väestön vuolas keskittyminen aiheuttaa. Me kaikki tunnemme tämän ongelmakentän.

Suomen hyvä — tai ainakin kohtuullinen — menestyminen kansakuntien välisessä kilpailussa niin sodan kuin rauhankin oloissa on perustunut siihen, että tiukan paikan tullen olemme vetäneet yhtä köyttä ja vielä samaan suuntaankin. Historiamme suuret ponnistukset ovat yhdistäneet suomalaiset yhteisen päämäärän saavuttamiseksi.

On selvää, että selonteossa kuvattu alueiden ja väestön eriytymiskehitys vaikuttaa merkittävästi kansakunnan sosiaaliseen yhtenäisyyteen. Jos osa kansalaisista jää pysyvästi pimentoon, olemme vaarassa menettää pienen kansan yhtenäisyyden tuoman vahvuuden. Muuttoliikkeen aiheuttamia sosiaalisia ulottuvuuksia ei ole selonteossa edes pyritty arvioimaan. Tarkoittaako se, että sosiaalinen yhteenkuuluvuus ei ole enää hallituksen mielestä tavoiteltava arvo?

Arvoisa puhemies! Selonteko käsittelee varsinaista alueellista kehittämistä lähinnä suurten linjojen pohjalta. Aluekehittämisen keinovalikoimaa ei selonteossa juurikaan nosteta esille. Toisaalta tarkastelujakso on niin pitkä, että sen aikana tarvitaan suuri joukko erilaisia keinoja.

Hallituksen tähänastiset konkreettiset aluepoliittiset toimet on esitetty tässä salissa useissa yhteyksissä. Tämän selonteon yhteydessä voi kuitenkin kysyä, ovatko nuo keinot olleet oikeita ja riittäviä. Voimakkaasti kiihtynyt väestön keskittyminen osoittaa, että eivät ole. Hallitus on ollut asiassa hidasliikkeinen kuin haukotteleva virtahepo.

Myönteistä sen sijaan on, että selonteossa eri alueiden erilaiset tarpeet on otettu keskeisesti esille. Aluetyypittely ei luonnollisestikaan ole kattava, mutta suuntaa-antava. Oikealla tavalla on linjattu myös se, että käsite maaseutu sisältää hyvin erilaisia alueita. Eri alueet tarvitsevat erilaisia toimenpiteitä. Tämä johtopäätös tulisi viedä käytäntöön nopeammin, kattavammin ja tehokkaammin kuin tähän saakka on kyetty tekemään.

Arvoisa puhemies! Selonteossa mainitaan myös Euroopan unioni aluepolitiikan toteuttajana Suomessa. Aluekehittämisen kokonaisuutta ei saa jättää yksinomaan unionin tavoiteohjelmapolitiikan varaan. Kansalliset sektorikohtaiset, alueelliseen kehitykseen vaikuttavat rahavirrat ovat vielä tuntuvasti rakennerahastotukea suurempia. Näiden rahavirtojen oikean kohdentamisen alueellisen näkökulman kannalta on tultava jatkossa entistä painokkaammin esille.

On hämmästyttävää, että Euroopan unionin tärkeimpään aluekehittämisen periaatteeseen — alueiden välisen koheesion lisäämiseen — ei kiinnitetä selonteossa mitään huomiota. Keskeinen periaatteellinen kysymys onkin, onko hallituksen linjana noudattaa koheesiopolitiikkaa siten, että kehityksessä heikoimmin menestyviä alueita tuetaan eniten, vai onko tämä periaate nyt hallituksen piirissä jo virallisestikin haudattu? Keskustan eduskuntaryhmälle koheesion lisäämiseen pyrkivät toimenpiteet ovat edelleen keskeinen tavoite.

Arvoisa puhemies! Selonteossa korostetaan yrityspolitiikan tuloksellisuuden parantamista. Tähän on todellakin suuri tarve. Onhan yrittäjien määrä kääntynyt tänä vuonna jyrkkään laskuun. Yrittäjien määrän arvellaan laskevan tänä vuonna peräti 15 000:lla vuoden takaiseen tilanteeseen verrattuna.

Paljon mainostettu Yrittäjyys-hanke on alkanut pahasti polkea paikallaan. Hallitus ei ole pystynyt juurikaan käymään kiinni pienyrittäjyyttä vaivaaviin isoihin asioihin, kuten korkean verokiilan alentamiseen, työnantajabyrokratian keventämiseen, ammattitaitoisen työvoiman saatavuuden parantamiseen tai yritysten sukupolvenvaihdosten helpottamiseen.

Veroratkaisuilla tulee luoda tilaa tasapainoiselle kasvulle ja työllisyyden paranemiselle. Tämä onnistuu parhaiten kohdentamalla veronkevennysvaraa pienipalkkaisen työn verorasituksen keventämiseen. Verotusta tulee tarkastella siis myös työllisyyden ja yhteiskunnallisen oikeudenmukaisuuden kannalta.

Valtioneuvoston piirissä nimettyihin verotyöryhmiin tulee aidosti tuoda tarkasteluun alueellisen tasapainon kannalta merkittävät veroratkaisut, kuten työnantajan sosiaaliturvamaksun kohdennettu alentaminen, työhön kohdistuvan arvonlisäverotuksen alentaminen ja henkilöverotukseen liittyvät kannustimet. Verotuksen neutraliteetista ei siinä mielessä tarvitse luopua, että virkamiesten ja usein hallituksenkin korostamaa verotuksen neutraliteettia ei oikeassa elämässä nykyisinkään ole.

Osaamisen merkitystä alueilla ei voi liiaksi korostaa. Siksi on tarjottava oikeaa koulutusta oikeissa paikoissa. Ylä-Savossa on järkevämpää kouluttaa metsäkoneen kuljettajia kuin laivahitsaajia. Samalla on pyrittävä luomaan entistä tehokkaampia korkea-asteen osaamisen välittäjämekanismeja. Osaamiskeskustelu ei saa liiaksi keskittyä vain korkeakoulujen ja ammattikorkeakoulujen ympärille. Pienille, kaukana keskuksista sijaitseville potentiaalisille kasvupisteille ammatillisella koulutuksella on korkeakoulujakin suurempi merkitys.

Selonteossa ilahduttaa tietoverkkoyhteyksien voimakas korostaminen osana tasapainoisen tulevaisuuden rakentamista. Useaan kertaan mainitaan nopeiden tietoverkkoyhteyksien maanlaajuisen kattavuuden tärkeys. Tästä olemme varmasti kaikki samaa mieltä. Hallituksen on myös sitouduttava toimimaan omalta osaltaan siten, että nämä olosuhteet voidaan todella luoda kattavasti maan eri osiin.

Arvoisa puhemies! Työvoiman ikääntyminen ja kiihtyvä eläköityminen on yhteiskunnan toimivuuden suurimpia tulevaisuuden haasteita. Yksi merkittävä varhaisen eläköitymisen syy on työssä uupuminen. Siihen nähden selonteko ohittaa työssä jaksamisen parantamisen toimenpiteet hyvin kevyesti. Työssä jaksamisen kysymyksiin on kiinnitetty yllättävän vähän huomiota myös viime aikaisessa eläkekeskustelussa.

Painopiste on ollut eläkejärjestelmien uudistamisessa. On hyvä, että viikonlopun aikana on päästy tältä osin ratkaisuihin. On kuitenkin muistettava, että eläkejärjestelmien uudistukset ovat vain yksi osa työvoiman ikääntymiseen liittyvän ongelmakentän ratkaisua.

Arvoisa puhemies! Valtioneuvoston tulevaisuusselonteko keskittyy kuvaamaan nähtävissä olevaa tulevaisuutta. Selonteon linjauksista tulee mieleen, että periaatteena on "kaikkea hyvää kaikille". Suureksi kysymykseksi jää, mitä tämä mahtaa käytännössä tarkoittaa.

Väestörakenteen kehityksessä on paljolti kysymys ihmisten elämänvalinnoista. Valintojen mahdollisuuden säilyttäminen on varmasti tärkeää meille kaikille. Keskusta ei halua sitoa ketään ihmistä turpeeseen. Jokaisella suomalaisella tulee olla valinnanvapaus asuinpaikkansa suhteen. Ne, jotka haluavat muuttaa esimerkiksi Kainuusta Pääkaupunkiseudulle, muuttakoot.

Valinnanvapauden pitää toimia myös toiseen suuntaan. Suomussalmen Ämmänsaaressa pitäisi nuoren miehen pystyä elämään muutenkin kuin vain joutilaana.

Jyrki Katainen /kok:

Arvoisa rouva puhemies! Alueidenkehittämispolitiikka ei ole vanhaa mennyttä aikaa, vaan aluepolitiikkaa tarvitaan yhä edelleen. Se, minkälaista aluepolitiikkaa kulloinkin tarvitaan, vaihtelee eri aikoina. Siksi väittely uuden tai vanhan aluepolitiikan siunauksellisuudesta on turhaa. Nyt ei ole varaa tehdä siltarumpupolitiikkaa, vaan alueiden kehittämistä ohjaavat avoimen, kansainvälistyneen toimintaympäristön lainalaisuudet. Aluepolitiikka on jatkuva prosessi, joka ei pääty koskaan. Kokoomuksen eduskuntaryhmä haluaa olla rakentamassa elinvoimaisten, kilpailukykyisten ja vahvojen alueiden Suomea.

Suomessa tarvitaan edelleen yhteiskunnan keinoja nykyistä tasapainoisemman aluekehityksen turvaamiseksi. Maailman muutokset ovat asettaneet uusia vaatimuksia myös alueiden kehittämiselle. Perinteisiä totuuksia on uskallettava kyseenalaistaa, jotta kykenisimme löytämään rehelliset syyt nykykehitykselle sekä aidosti vaikuttavia keinoja tasapainoisemman alueellisen kehityksen aikaansaamiseksi koko maassa.

Liian usein puolueet ja yksittäiset poliitikot karsinoidaan aluepoliittisin perustein: jos olet eri mieltä, olet meitä vastaan. Aluepolitiikasta on muodostunut tunteita herättävä ja kuumentava yksien totuuksien politiikan osa-alue. Aluepolitiikka koetaan yhtä herkäksi kuin ulkopolitiikka takavuosina. Sitä, joka uskalsi puhua muustakin kuin ns. virallisesta totuudesta, pidettiin omituisena ja jopa yhteiskunnalle vaarallisena. Aluepoliittisessa keskustelussa meillä ei ole varaa tähän. Nyt on aika kyseenalaistaa ja keksiä kestäviä sekä aidosti vaikuttavia aluekehityksen instrumentteja, jotka toimivat myös nykyihmisten mieltymysten ja valintojen maailmassa.

Aluepolitiikka on ruvennut kiinnostamaan yhä useampia kansalaispiirejä. Aluepolitiikka ja sen tulevaisuus sisältönä kiinnostaa yhä enemmän myös nuoria ihmisiä, mistä hyvänä esimerkkinä on muun muassa kokoomusnuorten tänä päivänä meille jakama kannanotto. Nuoret ihmiset ovat kiinnostuneista siitä, mihin Suomi mahtuu tulevaisuudessa niin fyysisesti kuin henkisestikin.

Kustaa Vaasan käyttämä aluepoliittinen oppi "koko maa on pidettävä asuttuna" vaatii uutta sisältöä. Hänen aikakaudellaan ihmisten tasainen sijoittaminen oli mahdollista hallitsijan käskyllä. Toisaalta sille oli perusteensa etenkin turvallisuuspoliittisesti. Oli välttämätöntä sijoittaa silmiä ja korvia ja tarpeen vaatiessa taistelijoita eri puolille vihollisen varalle. Nykyisinkin vallalla oleva alueellisen maanpuolustuksen malli on yhä kannatettava, mutta sen merkitys on muuttunut puolustusvoimiemme kehittymisen myötä. Vielä 70- ja 80-luvuilla ihmisten ollessa jakautuneena tasaisemmin ympäri maata aluepolitiikan sisältö oli erilaista. Tänä päivänä alueellisen kehittämisen tarpeet ovat jälleen muuttuneet. Vaatimus koko maan asuttuna pitämisestä on perusteltu, mutta sille on annettava sisältö ja määriteltävä, mitä se tulevaisuudessa tarkkaan ottaen tarkoittaa ja mitä toimenpiteitä se käytännössä edellyttää.

Arvoisa puhemies! Muuttoliike ei ole uusi ilmiö. Sata vuotta sitten muutettiin Pohjois-Amerikkaan, 30 vuotta sitten muutettiin Ruotsiin. Nyt väestö liikehtii rajojen sisäpuolella. Tällä kertaa ihmisillä ei sentään ole tarvetta muuttaa pois kotimaasta. Väestön keskittyminen alueellisiin keskuksiin ei ole suomalainen erityispiirre. Samanlaisten kysymysten parissa painitaan kaikkialla maailmassa. Esimerkiksi Irlannissa, jossa vuosikaudet on panostettu aluepolitiikkaan, kuitenkin yksi kolmasosa väestöstä asuu pääkaupunkiseudulla.

Näin ollen muuttoliikkeen laittaminen huonon hallituspolitiikan tiliin on joko ymmärtämättömyyttä tai tahallista panettelua. Yhteiskunnalliset keinot puuttua kehityskulkuun ovat rajalliset. Jotakin kuitenkin on tehtävä. Keinovalikoimaa mietittäessä pitää tarkastelun lähtökohtana olla yksilö- ja perhekeskeinen näkökulma. Millä edellytyksillä työssä käyvä Etelä-Suomessa asuva lapsiperhe muuttaisi takaisin kotimaakuntaansa? Tai millä edellytyksillä perheet sinne jäisivät tai olisivat jääneet? Näkivätkö ihmiset muuton motiiviksi kotiseudun muuttumisen elinkelvottomaksi, vai oliko todellinen syy sittenkin mielekkään työpaikan löytyminen tai toisenlaisen elämäntavan hakeminen?

Kaikessa politiikassa, niin myös aluepolitiikassa, on muistettava paasikivimäinen totuus: Viisauden alku piilee tosiasioiden tunnustamisessa. On tunnustettava se tosiasia, että valtaosalle nuorista muuttajista muuttopäätös on ollut mielekäs ja tarkoitushakuinen päätös, jolloin on haluttu hakea tietoista elämäntavan muutosta. Pääkaupunkiseudun elämäntavan valinneille maakunnat eivät voi tarjota missään olosuhteissa sitä samaa, eivät sittenkään, vaikka maakuntakeskukseen tehtäisiin suuriakin julkisia tai yksityisiä investointeja. Vain löytämällä muuttamisen todelliset syyt voidaan niihin etsiä myös toisenlaisia ratkaisuja. Järkevä aluekehityspolitiikka on yksi keino löytää tasapainoinen yhtälö kehityskulun, markkinavoimien ja inhimillisten tarpeiden välillä.

Tampereen yliopiston alueellisen kehittämisen tutkimusyksikön tutkijan Mika Raunion tekemästä tutkimuksesta käy hyvin selville nuorten osaajien valintakäyttäytyminen asuinpaikan etsinnässä. Hänen mukaansa ihmiset hakevat erilaisia asioita elinkaaren eri vaiheissa. Erilaisten elämäntapojen arvostaminen vaikuttaa selkeästi niin ikään muuttoliikkeeseen. Raunion mukaan osaajien sijoittumista ohjaavat pääsääntöisesti kiinnostavat ja haastavat työtehtävät sekä sosiaaliset suhteet eli useimmiten halu palata tuttujen sosiaalisten verkostojen ja miljöön pariin. Tämä antaa lohdullisen kuvan tulevaisuudesta. Osalle nuorista osaajista paluumuutto maakuntaan on realistinen vaihtoehto sopivassa elämänkaaren vaiheessa.

Tutkimuksessa erotellaan myös erilaiset osaajatyypit kahteen ryhmään: perheorientoituneisiin ja yksilö- ja uraorientoituneisiin. Näiden välillä on myös nähtävissä selkeitä eroja elämäntapavalintojen suhteen. Tutkimuksen perusteella on helppo tehdä johtopäätöksiä siitä, kuinka vaikeaa on yhteiskunnallisella päätöksenteolla ohjata muuttajien valintoja. Puhdas ja turvallinen ympäristö, toimivat peruspalvelut ja edulliset neliöhinnat lienevät unelma monelle koulutetulle lapsiperheelle. Tämä unelma on joillekin mahdollista jo nyt, mutta silti liian harvalle.

Mikä sitten mättää? Työ. Mistä sitten lisää sellaista työtä, johon nuoret ovat kouluttautuneet? Siinäpä itse asiassa aluekehityspolitiikan suurin haaste.

Vielä muutama vuosikymmen sitten uusien työpaikkojen syntymisestä alueille huolehti suurimmalta osaltaan julkisen sektorin kasvu. Julkisen toiminnan osuus bruttokansantuotteesta oli vielä vuonna 95 vähän reilut 20 prosenttia, kun se viime vuonna oli enää reilut 17 prosenttia ja näyttää edelleen alenevan.

Alueiden on muututtava ajan mukana. Alueet kilpailevat ihmisten ja elinkeinoelämän valinnoista. Etenkin osaamiseen perustuvien elinkeinojen osalta kilpailu käydään kansainvälisessä sarjassa. Tästä syystä kilpailukyvyn rakentaminen on haastellisempaa kuin aikaisemmin.

Aluekeskusohjelma on yksi niistä uusista toimenpiteistä, joiden avulla pyritään tasapainottamaan alueellista kehitystä. Aluekeskusohjelma tulee nähdä vain yhtenä uutena aluepoliittisena instrumenttina. Ohjelman laadinta itsessään oli jo hyvä ja kehittävä projekti. Hakuprosessi on kiistatta luonut ja entisestään syventänyt seudullista yhteistyötä. Tästä yhtenä esimerkkinä vaikkapa hanke Saimaan kaupungista. Aluekeskusohjelmat oikein toteutettuina tarjoavat osaamiskeskusohjelmien rinnalla mahdollisuuden alueellisesti tasapainoisempaan kehitykseen.

Nyt meillä on eduskunnassa mahdollisuus helpottaa Saimaan kaupungin kaltaisten hankkeiden etenemistä kuntaliitokseksi. Hallintovaliokunnassa käsittelyssä oleva kuntajakolaki antaa tähän mahdollisuuden. Lakiesityksellähän pyritään kannustamaan kuntia yhdistymään pääasiassa kolmella tavalla. Ensiksikin yhdistymistuen saannin aikarajaa ollaan nostamassa kahdesta vuodesta viiteen vuoteen. Toiseksi mahdolliset yhdistymisestä aiheutuvat valtionosuuksien vähentymiset korvataan entisen kahden vuoden sijasta viiden vuoden ajan. Ja kolmanneksi kuntien on mahdollista saada lisäksi myös määräaikaista investointi- ja kehittämistukea.

Kokoomuksen eduskuntaryhmä ei edelleenkään kannata kuntien pakkoliitoksia, mutta mielestämme seudullisen yhteistyön tukemisen tulisi näkyä entistä selvemmin valtion alueellisessa panostuksessa. Voitaisiin esimerkiksi harkita yhteisöveron jaon muuttamista seutukunnalliseksi. Yhteistyötä kuntien välillä tarvitaan, jotta kunnat todella pystyisivät uudelleen turvaamaan laadukkaita palveluja kuntalaisilleen. Nyt meneillään olevalla Seutu-hankkeella pyritään osaltaan helpottamaan kuntien välistä yhteistyötä. Kuitenkin on hyvä muistaa, etteivät seudullisen yhteistyön esteenä saa olla missään vaiheessa hallinnolliset rajat, kuten seutukunnan, maakunnan tai edes valtakunnan rajat.

Arvoisa rouva puhemies! Alueiden menestyminen tulevaisuudessa on riippuvainen niiden kyvystä hoitaa elinkeinopolitiikkaa, järjestää laadukkaat palvelut ja tarjota erilaisissa elämänvaiheissa oleville ihmisille hyvä elinympäristö. Mitä enemmän työpaikkoja, sitä enemmän veronmaksajia ja sitä paremmat mahdollisuudet kehittää palveluita. Vaikka ihmisten lukumäärällä on merkittävä vaikutus alueen kehittymiselle, myös elinkeinoelämän menestyksellä voidaan korvata jonkin verran muuttotappion vaikutuksia. Jos muuttoliike on kohtuullista, voidaan uuden elinkeinotoiminnan laajentumisella ja tuottavuuden kasvulla kompensoida palkkaverotulojen menetykset. Eli yhtenä realistisena tulevaisuudenkuvana voisi joillakin alueilla olla se, että vähemmällä väellä saadaan aikaiseksi suurempi verotulokertymä ja parempi elämänlaatu.

Osaamisen vahvistaminen on varmin ja kestävin elinkeinoelämän vahvistaja, mutta yleensä se toimii pitkällä viiveellä. Tästä syystä johtuen on kyettävä kehittämään myös muita nopeampivaikutteisia alueellisia elinkeinoelämää vahvistavia instrumentteja. Elinkeinotukia voidaan pitää yleensä kilpailua vääristävinä elementteinä, mutta kaikkialla maailmassa niitä käytetään muodossa jos toisessa. Suomen ei tule sulkea omista keinovalikoimista niitä instrumentteja, joita EU:n alueella on käytössä. Näin ollen on tärkeää kehittää mahdollisimman kestäviä ja mahdollisimman vähän ongelmia aiheuttavia instrumentteja. Näin tehtäessä on myös arvioitava tarkkaan, mihin niillä pyritään. Halutaanko saada aikaan pysyvää kilpailuetua jonkin alueen yrityksille toisten alueiden yritysten kustannuksella? Vai halutaanko tasata kustannuksia eri alueiden yritysten välillä? Tällöin on luonnollisesti kysyttävä, mitkä kustannukset ovat merkittävästi erilaisia eri puolilla maata. Vai halutaanko etsiä välineitä, jotka lisäisivät houkuttavuutta sijoittua tai tehdä investointeja tietyille alueille?

Elinkeinopolitiikka ei saa mielestämme aiheuttaa pysyvää, merkittävää kilpailuetua alueellisin perustein, sillä tämä johtaa helposti epäterveeseen yritystoimintaan ja saattaa johtaa muiden alueiden yritysten kuolemaan. Sitä poliitikoilla ei ole oikeutta aiheuttaa! Yksi kohtalaisen hyvin toimiva instrumentti on investointituki, joka on kertaluontoinen ja vaatii yrityksen mittavaa omaa panostusta ja investoinnin kannattavuusarviota. Tämä instrumentti yhtä lailla kannustaa alueen sisällä olevia yrityksiä laajentamaan liiketoimintaansa kuin houkuttelee ulkopuolisia yrityksiä niiden pohtiessa sijoittumista uusille alueille.

Yhtenä lisäkeinona on esitetty sosiaaliturvamaksujen alueellista alentamista. Lipposen toinen hallitus on merkittävästi alentanut suoraan työvoimakustannuksiin ja työllisyyteen vaikuttavia työnantajien sotumaksuja. Kokoomuksen eduskuntaryhmän mielestä tavoitteena tulee olla sosiaaliturvamaksujen alentaminen kaikille yrittäjille tasapuolisesti alueeseen tai sijaintiin katsomatta. Määrätietoista sotumaksujen alentamista on jatkettava. Kannatamme myös hallituksessa esillä olevaa pohjoiseen Lappiin suunnattua sotumaksujen alennusten kokeilua. Kokeilun tuloksista on mahdollista vetää johtopäätöksiä veroinstrumentin toimivuudesta.

Viime vuosina on aluepoliittisessa keskustelussa nostettu säännöllisin väliajoin esiin niin sanottu Norjan-malli ikään kuin eräänlaisena pelastuksena myös Suomen alueellisiin ongelmiin. Norjassa käytössä olevat alueelliset huojennukset muodostavat hyvin monimutkaisen kokonaisuuden, joka on osa Norjan omaa kokonaisverojärjestelmää.

Lisäksi meidän alueelliset ongelmamme ovat kovin erilaisia kuin Pohjois-Norjassa, jossa verohelpotusalueella asuu noin 100 000 ihmistä. Näillä alueilla työntekijöistä on pulaa, kun meillä Pohjois-Suomen osalta on pitkälti kysymys aivan päinvastaisesta ilmiöstä: meillä ei pohjoisessa riitä tarpeeksi työpaikkoja edes siellä nyt asuville.

Kokoomuksen eduskuntaryhmä lähtee siitä, että Suomessa noudatetaan ja kehitetään määrätietoisesti Suomen-mallia, joka pohjautuu hallituksen ohjelmassaan korostamaan aluetalouksien vahvistamiseen osaamista ja työllisyyttä parantamalla.

Kuljetuskustannukset ovat niitä harvoja kustannustekijöitä, jotka selkeästi vaihtelevat maan sisällä. Meillä on käytössä kustannuksia tasoittava tukijärjestelmä, mutta myös hyvin kilpailtu kuljetusala. Tasavertaisuus tältä osin siis toteutuu kohtalaisen hyvin. Kuljetustuki ei luonteestaan johtuen vääristä merkittävästi kilpailua vaan tasaa kustannuksia.

Tietyissä osissa maata on ollut vaikeuksia täyttää julkisia virkoja. Lääkäri- ja opettajapulasta näyttää muodostuneen krooninen vitsaus ja suuri haaste koko yhteiskunnalle. Tilanne on aina ongelmallinen silloin, kun työpaikasta ja edullisista elämänkustannuksista huolimatta työvoimaa ei ole saatavilla. Hyvinvointipalvelujen tasapuolisuus on vaakalaudalla, jos tilanne jatkuu nykyisen kaltaisena. Koulutuspaikkoja lisäämällä ei saada aikaan nopeaa parannusta, mutta helpotetaan painetta tulevaisuudessa. Myös muita keinoja tilanteen helpottamiseksi on etsittävä.

Hallitus on tänä syksynä tehnyt periaatepäätöksen valtion toimintojen sijoittamisstrategiasta. Päätös sisältää valtion toimintojen sijoittamisen pitkän aikavälin tavoitteen. Pääkaupunkiseudun ulkopuolelle sijoittaminen pitää selvittää aina, kun valtio käynnistää uuden toiminnan tai kun olemassa olevaa toimintaa laajennetaan tai merkittävästi organisoidaan uudelleen. Kokoomuksen puheenjohtaja, sisäministeri Ville Itälä toimi esimerkinomaisesti sijoittaessaan poliisin tietohallintokeskuksen Rovaniemelle ja poliisin asehallintoyksikön Riihimäelle. Kokoomuksen eduskuntaryhmä toivoo periaatepäätöksen mukaisten päätösten tekemistä myös muilla hallinnonaloilla. Suurten yksiköiden kohdalla siirto tulee toteuttaa asteittaisesti. Hajasijoittamisesta hyötyy ennen kaikkea vastaanottava kunta, mutta samalla sillä helpotetaan Pääkaupunkiseutuun kohdistuvaa painetta.

Väestön ikääntyminen ja syntyvyyden vähentyminen ovat haaste Suomelle. Työvoiman kysyntä ylittää tarjonnan. Sama ongelma tulee koskettamaan koko maata. Kotimaisen työvoimareservin lisäksi tulevaisuudessa tarvitaan yhä enemmän ulkomaista työvoimaa. Meidän on pidettävä huolta siitä, että Suomi olisi tulevaisuudessa nykyistä houkuttelevampi vaihtoehto ulkomaiselle työvoimalle. Tähän tarvitaan niin maahanmuuttajien koulutusta kuin myös ponnisteluja monikulttuurisuuden ja viihtyisyyden edistämiseksi.

Arvoisa rouva puhemies! Kokoomuksen aluekehityspolitiikan lähtökohtana on luoda edellytykset kansallisen sivistyksen ja hyvinvoinnin kasvulle pitäen sen ytimenä osaamista, innovaatiotoimintaa sekä menestyksekästä elinkeinoelämää. Eduskunnan tulee paneutua annettuun selontekoon perusteellisesti. Toivomme ja uskomme, että eduskunnan vastaus aikanaan tukee innovatiivista alueellista kehitystä.

Pertti Turtiainen /vas:

Arvoisa rouva puhemies! Päivänkohtaisten ratkaisujen ohella eduskunta tarvitsee päätöstensä pohjaksi myös katsauksen pidemmän ajan näkymiin ja niihin liittyviin strategioihin. Tulevaisuus tehdään jo tänään.

Vasemmistoliitto korostaa, että tämän päivän linjauksissa on pidettävä silmällä myös tulevaisuuden haasteita ja varauduttava vastaamaan niihin. Sen me olemme velkaa kansalaisille. Meille on tärkeää varmistaa sosiaaliturvan ja sosiaalisten palvelujen kestävyys myös Suomen ikääntyessä. Meille on tärkeää huolehtia siitä, että mahdollisimman tasokas koulutus ja monipuolinen sivistys on kaikkien ulottuvilla.

Sadassa vuodessa, juuri päättyneen vuosisadan aikana Suomi kehittyi maatalousvaltaisesta maasta teollistuneeksi palveluyhteiskunnaksi. Vain puolitoista sataa vuotta sitten nälänhätä vielä koetteli maatamme. Tänä päivänä maamme on monin kaupan, talouden, viestinnän ja kulttuurin sitein kiinni maailmanlaajuiseksi muodostuneessa ihmiskunnan yhteisössä. Suomen yhdentyminen Eurooppaan ja maailmanlaajuistuminen ovat muuttaneet monella tavalla mahdollisuuksia kansallisesti vaikuttaa omiin oloihin. Yhä enemmän on kyettävä säätelemään markkinoita ja yrityksiä ylemmällä tasolla, Euroopan unionissa, mutta myös esimerkiksi Oecd:n, Kansainvälisen työjärjestön, Maailman kauppajärjestön ja YK:n puitteissa solmittavilla sopimuksilla.

Työväen suojelusta, paremmasta ympäristöstä ja sosiaalisemmasta maailmasta käytävässä kamppailussa ei yksin kansallinen taso tänä päivänä riitä. Valtiollisen yhteistyön ohella tarvitaan puolueiden ja kansalaisliikkeiden toimintaa kaikkialla maailmassa. Jo pitkään ovat työikään tulleet uudet sukupolvet olleet aikaisempaa pienempiä, ja muutaman lähivuoden kuluessa suuret ikäluokat siirtyvät eläkkeelle, samalla kun eliniän pidentyessä eläkeläisväestön määrä ja osuus tulee kasvamaan. Tämä asettaa meille suuren haasteen.

Vaikka viime vuosikymmenen laman jäljiltä meillä on suuri pitkäaikaistyöttömien joukko, joka ikänsä ja nykytyöelämän vaatimuksiin nähden heikon peruskoulutuksensa takia ei ole saanut työtä, edessä on kuitenkin työvoiman saatavuuden heikkeneminen nopeasti lähivuosina. Vaikka talouskasvussa esiintyisikin aika ajoin heikkenemistä, uskottavaa on, että kasvu joka tapauksessa pienentää työttömyyttä lähivuosina kaikkialla Suomessa, varsinkin kun työvoima uhkaa vähentyä väestön ikääntyessä. Kansalaisten hyvinvointi riippuu keskeisesti työssäkäyvien määrästä.

Vasemmistoliitto pitääkin tärkeänä, että työhön osallistumista lisätään parantamalla koulutusta ja etsimällä keinoja, joilla työhöntulo-ikää voidaan aikaistaa, kohentamalla aikuiskoulutusta, jotta työntekijöiden koulutus vastaisi talouden rakenteen muutoksen tuomia uusia vaatimuksia, sekä kannustamalla ikääntyviä pysymään työelämässä mahdollisimman pitkään ja kehittämällä työolosuhteita myös ikääntyvät työntekijät huomioon ottaviksi, mutta myös kannustamalla yrityksiä hyväksymään vanhenevat työntekijät voimavarana. Työhöntuloiän varhentaminen ei suinkaan ole yksinkertaista, sillä esimerkiksi koulun aloitusiän aikaistamista pidetään monista syistä huonona. Tällöin on pakko myös arvioida koko koulutusajan mahdollisia tyhjäkäyntiaikoja ja epätarkoituksenmukaisia järjestelyjä.

Opinnot aloitetaan Suomessa suhteellisen myöhään, keskiarvo on 21 vuotta. Tämä johtuu siitä, että ylioppilaskirjoitusten jälkeen harva pääsee tai haluaa suoraan yliopistoon. Ylioppilaskirjoitukset ovat suhteellisen raskas urakka, joten pääsykokeisiin keskittyminen on vaikeaa juuri suoritettujen ylioppilaskokeiden jälkeen.

On myös kysyttävä, tapahtuuko siirtyminen seuraavaan koulutusvaiheeseen saumattomasti tai onko esimerkiksi korkeakouluopetus opiskelijan näkökulmasta tehokasta. Åbo Akademi esimerkiksi on siirtynyt kolmen lukukauden järjestelmään, mikä saattaa tehostaa opintojen etenemistä. Rajoituksia opetuksen lisäämiselle asettaa se, että korkeakouluilla on opetuksen ohella myös tutkimustehtävä. Opetuksen ympärivuotistaminen ilman henkilöstön lisäämistä saattaisikin haitata tutkimustyötä. Selkeästi valmistumista voisi kuitenkin nopeuttaa tehokkaammalla opintojen ohjauksella.

On varmaa, että tulevaisuuden Suomessa maahanmuuttajien määrä on nykyistä suurempi. Usein esiintyy pelkoa, että tulijat veisivät työpaikkoja suomalaisilta, mutta kokemukset muista maista opettavat, että maahanmuuttaja tuo käytännössä hyvin useassa tapauksessa oman työpaikkansa.

Yhdysvaltain talouden dynaamisuutta on usein selitetty työmarkkinoiden joustoilla, mutta todennäköisempänä syynä on kuitenkin pidettävä jatkuvaa siirtolaisvirtaa, joka ruokkii talouden kasvua kahta kautta. Ensinnäkin, siirtolaisvirta pitää työvoimakapeikot pieninä, ja toiseksi, se kasvattaa koko ajan kotimaan kulutusta.

Joskus on haluttu nähdä syntyvyys vaihtoehtona siirtolaisuudelle. Tässä on kuitenkin kaksi ongelmaa. Ensinnäkin perhepoliittisilla toimilla voidaan vain lievästi vaikuttaa syntyvyyteen. Syntyvyyteen vaikuttavat monet kulttuuriset tekijät, ja kaikille kehittyneille yhteiskunnille ovat ominaisia alhaiset syntyvyysluvut. Toiseksi, nyt syntyvät ikäluokat astuvat työelämään vasta 2020-luvulla.

Suomen tulevaisuuden kannalta on tärkeää löytää pohjoiselle ulottuvuudelle mahdollisimman monipuolista konkreettista sisältöä.

Lapille Muurmanskin alueen ja Itä-Suomelle Venäjän Karjalan kehittyminen on ensiarvoisen tärkeää.

Etelä-Suomelle, johon tässä voi hyvin laskea myös Pirkanmaan, Pääkaupunkiseudun, Tallinnan ja Pietarin kolmio voi muodostua vetovoimaiseksi keskukseksi, mikäli kykenemme olemassa olevista rajoista huolimatta hyödyntämään maantieteellistä läheisyyttä. Kyse on paitsi merkittävästä markkina-alueesta myös niistä mahdollisuuksista, joita korkeakoulut, tutkimus ja yritykset voivat toisilleen tarjota tällä alueella, mikäli mahdollisuuksia haetaan aktiivisesti yhdessä. Rajan ylittävien kuljetusten takkuilu, rekkajonot, eivät saa viedä huomiotamme pois niistä mahdollisuuksista, joita meille on tarjolla. Tiiviimpi yhteistyö helpottaisi myös Itämeren suojelemista.

Muutamassa vuodessa Suomessa on kyetty nostamaan tutkimus- ja kehitysmäärärahojen taso kansainvälisestikin verraten merkittävän korkeaksi. Suomen elinkeinopoliittinen strategia onkin perustunut osaamisen kohottamiseen. Tutkimuksella ja tuotekehityksellä, yritystoiminnan esteiden karsimisella ja yrittäjyyden rohkaisemisella sekä osaavan henkilöstön kouluttamisella pyritään menestykseen kansainvälisessä kilpailussa. On tärkeää, että myös jatkossa tutkimukseen ja tuotekehitykseen panostetaan voimakkaasti.

Vasemmistoliitto haluaa kuitenkin tässä yhteydessä korostaa myös kestävän kehityksen ja yritysten sosiaalisen vastuun merkitystä kansakuntamme tulevaisuuden osatekijöinä. Yritysten valitessa sijoituspaikkaansa on tärkeää suosia myös Pääkaupunkiseudun ulkopuolisia mahdollisuuksia.

Tutkimus- ja tuotekehityspanostusta voidaan jakaa jossakin määrin myös alueellisin kriteerein, vaikka se onkin yhä vaikeampaa nyt, kun yritykset toimivat monella eri paikkakunnalla. Niinpä pääkonttori saattaa olla Pääkaupunkiseudulla, pari tutkimusyksikköä joillakin muilla korkeakoulupaikkakunnilla ja valmistus muualla, minkä lisäksi saatetaan käyttää sopimusvalmistajia. Näin ollen panostuksen alueellinen kohdentuminen ei enää olekaan yksikäsitteisesti määriteltävissä.

Tutkimus- ja tuotekehitystukia ei kuitenkaan voi tasata alueellisesti pelkästään hallinnollisilla määräyksillä tai päätöksillä. Alueilla on oltava myös valmiudet käyttää tukia tehokkaasti. Hallitus onkin ryhtynyt toimiin lisätäkseen heikoimpien alueiden uusien tukimuotojen vastaanottokykyä. Kasvukeskusten ulkopuolella sijaitsevien yritysten kykyä parantaa osaamistaan on nostettava.

Vuonna 1991 talousromahduksen yhteydessä valittu vientivetoinen strategia voimisti alueellisia kehityseroja, kun samalla annettiin työttömyyden muutoin voimakkaasti kasvaa. Muutoinkin maataloudessa työskentelevien määrän aleneminen ja perinteisen teollisuuden muutokset näkyvät varsin voimakkaana sisäisenä muuttoliikkeenä.

Osaamiskeskusten ja aluekeskusohjelman avulla pyritään maan eri osia kehittämään tasapuolisemmin kuin mihin luontainen markkinoiden toiminta johtaisi. Tätä ennen muun muassa korkeakoulujen sijoittelulla on kyetty merkittävästi vaikuttamaan eri alueiden kehittymiseen.

Tällä hetkellä on käytössä merkittävät aluekehitysvarat. Lisäksi hallituksen esitykset valtionosuusjärjestelmästä ja verotulojen tasauksesta tasaavat huomattavasti tulevana vuonna voimavaraeroja kuntien ja samalla alueiden välillä. Maakunnilla on nyt erityinen vastuu siitä, että aluekehitysmäärärahat käytetään sillä tavoin oikein, että niistä syntyy kertautuvaa hyötyä. Vain se luo pysyviä kehitysmahdollisuuksia.

Vasemmistoliitto on pitänyt tärkeänä, että myös Suomessa Norjan tapaan voitaisiin kokeilla verojen ja maksujen alueellista porrastamista, vaikka pelkkä porrastaminen ei kuitenkaan riitä, vaan lisäksi tarvitaan muita yrittämisen edellytyksiä, joista mainitsen vain osaavan työvoiman riittävyyden.

Suomen kunnat ovat väkimäärältään pieniä, ja nykyinen kuntajako on pääosin perua usein esiin tulleen sanonnan mukaisesti hevosvoimavetoiselta aikakaudelta. Vaikka vuosikymmenien kuluessa joitakin kuntaliitoksia on ollut, perustilanne on kuitenkin edelleen sama. Muusta maasta poiketen Lapin kunnat ovat pinta-alaltaan suuria, eikä siellä kuntien yhdistäminen toisi samoja etuja kuin muualla Suomessa.

Kuntien vapaaehtoinen yhdistyminen on hidasta. Yhtenä vaihtoehtona onkin nyt tarjolla seutukuntayhteistyö, jossa pyritään tavoittelemaan suuremman koon tuomia etuja kuntarajoihin koskematta.

Arvoisa puhemies! Vasemmistoliitto pitää tärkeänä, että Suomelle haetaan sosiaalisesti ja ympäristöllisesti kestävä tulevaisuuden strategia.

Christina Gestrin /r:

Värderade talman! Det är populärt att säga att vi befinner oss i ett brytningsskede, i en föränderlig värld, där ingenting i morgon är likt den verklighet vi lever i idag. Under de senaste femton åren har vi i Finland upplevt stora samhälleliga omvälvningar. Landets ekonomi har varit nere på botten och kommit upp igen, arbetslösheten har varit rekordstor, Finland har blivit medlem av EU och inom några månader byts marken till euro. Inom några år utvidgas EU-familjen med länder som knappast för femton år sedan kunde ana hur förändringen för dem skulle utforma sig.

I Finland har de stora förändringarna berört ekonomin och sysselsättningen, flyttningsrörelsen och dess inverkan på regionernas utveckling, landsbygdens förvandling samt möjligheterna att erbjuda välfärdstjänster. Flyttningsrörelsen inverkar direkt på språkförhållandena i landet — både i form av utflyttning och inflyttning. Det här skapar en situation som ställer nya krav på hur det svenska språket och den finlandssvenska kulturen skall finna utrymme samt på hur de språkliga rättigheterna skall tillgodoses. Svenskan är en integrerad del av Finland och därför är det viktigt för hela befolkningen, såväl den finsk- som svenskspråkiga, att vara medveten om den utsatthet som svenskan lever i.

Arvoisa puhemies! Valtioneuvoston tulevaisuusselonteko liikkuu yleisellä tasolla eikä sisällä varsinaisia yllätyksiä tai uutisia. Se on hallituksen tasolta yritys nostaa esiin ne väestö-, työllisyys- ja aluepolitiikan prosessit ja muutokset, joiden oletetaan olevan ajankohtaisia tulevan 15 vuoden aikana.

Eihän 15 vuotta ole oikeastaan pitkälle ulottuva tulevaisuusperspektiivi vaan pikemminkin osa nykyaikaa. Tulevaisuusselonteon tulisi ulottua kauemmaksi, vähintään 30—40 vuotta tulevaisuuteen. Jo nykyisellään tiedämme paljon siitä, miltä väestötilanne näyttää 30 vuoden kuluttua, jos nykyinen kehitys jatkuu ja jollei maassamme tapahdu mitään dramaattista. Jos sen sijaan lähdetään valitsemaan tietoisia toimenpiteitä esimerkiksi väestön lisäämiseksi, syntyy erilaisia skenaarioita. Selonteon puutteena on, ettei se sisällä vaihtoehtoisia skenaarioita tulevasta kehityksestä. Poliittista taitoa on yhteiskunnan kehittäminen haluttuun suuntaan. Nyt vaikuttaa siltä kuin olisi olemassa vain yksi suunta.

Tulevaisuusselonteossa todetaan väestörakenteen muuttuvan siten, että väestön keski-ikä nousee. Koska nykyisin hedelmällisessä iässä olevat ikäluokat ovat vanhempiensa ikäluokkia pienempiä, tiedetään varmuudella, ettei väestö muodostu yhtä suureksi, vaikka syntyvyys olisikin korkea. Väestö vanhenee, ja selonteon mukaan tähän valmistaudutaan hyvissä ajoin. Hyvä kansanterveys ja hyvissä ajoin toteutetut ennalta ehkäisevät toimenpiteet ovat tärkein tapa vähentää sosiaali- ja terveydenhuollon menoja pitkällä tähtäyksellä. Suomalaisten keskimääräinen elinikä nousee jopa seitsemän vuotta 20 vuoden aikavälillä. Ruotsalaisen eduskuntaryhmän mielestä työkykyisen väestön pitäminen nykyistä pidempään työelämässä on tärkeää. Tavallisimpana syynä ennenaikaiseen eläköitymiseen ovat sairaudet ja psyykkiset ongelmat. Toimenpiteet onkin kohdistettava tälle alueelle.

Arbetskraftens motivation att arbeta och samtidigt leva ett mångsidigt liv utanför jobbet är en ekvation som måste gå ihop. Då gäller det inte bara den äldre arbetskraften, utan i hög grad också yngre generationer, inte minst personer som har småbarn att sköta vid sidan av arbetet. Möjligheten att kombinera familje- och arbetsliv börjar vara ett uttjatat begrepp som dessvärre får större rubriker än genomslagskraft i praktiken. I praktiken innebär det att åstadkomma större flexibilitet beträffande arbetstider och vårdarrangemang för småbarnsfamiljerna. Man kan inte samtidigt säga att föräldrarna på dagstid skall bära ansvaret för sina barn och samtidigt förutsätta att föräldrarna deltar i arbetslivet. Eftersom vi vet att både män och kvinnor behövs och kommer att behövas i arbetslivet måste samhällstjänsterna som erbjuds familjerna vara tillräckligt kvalitativa och individuellt upplagda, så att barnens välbefinnande inte står på spel på grund av en hetsig vuxenvärld. Fackföreningarna måste i betydligt större utsträckning än idag arbeta för att familjelivet och jobbet bättre skall gå ihop.

Familjernas välbefinnande är en indikator för samhället. Det är inte någon kliché att dagens barn är morgondagens beslutsfattare. Mot bakgrunden av att över en femtedel av alla barn och unga har psykiska problem som på något sätt påverkar deras vardag väcks frågan om barnen får tillräcklig uppmärksamhet. Den här aspekten behandlas ganska flyktigt i framtidsredogörelsen som mest koncentrerar sig på de äldre generationerna.

Det sociala kapitalet stärks av en politik som uppmuntrar olika generationer att hålla ihop och stöda varandra. Hos äldre personer är rädslan för ensamhet större än rädslan för en dålig ekonomi. Samtidigt lider många barnfamiljer av att de bosatt sig på en annan ort än sina föräldrar och att de sociala kontakterna försvagats. Det här är naturligtvis en följd av flyttningsrörelsen, som främst inneburit att yngre generationer sökt sig till tätorter.

Arvoisa puhemies! Selonteossa ehdotetaan, että työvoimapulaa osittain helpotettaisiin ulkomaisella työvoimalla. Suhtautumista siirtolaisiin, uussuomalaisiin ja kulttuuriseen monimuotoisuuteen on siinä tapauksessa parannettava. Erityisesti hoito- ja opetussektorilla tulee olemaan tuntuva henkilöstön, varsinkin kielitaitoisen henkilöstön, tarve. Jo muutamien vuosien kuluttua työvoimapula alkaa näkyä, kun suuret ikäluokat jäävät eläkkeelle. Koska monet muut maat tulevat myös houkuttelemaan ulkomaista työvoimaa, meillä on vielä suurempi syy Suomessa nimenomaan tukea ulkomaalaisten kotouttamista ja suhtautua myönteisesti muihin kulttuureihin. Miksei myös houkutella takaisin henkilöstöä, jonka itse olemme kouluttaneet? Ruotsinkielisen hoitohenkilökunnan maastamuutto on ollut erityisen suurta. Tällä alalla suuntauksen on käännyttävä.

Ruotsalainen eduskuntaryhmä korostaa, että yhteiskunnan palveluiden tulee olla korkeatasoisia koko maassa. Muuttoliikkeen jarruttaminen ja elin- ja työskentelymahdollisuuksien säilyttäminen maan eri osissa on tärkeää. On syytä hyödyntää eri tasoilla yhteiskunnassa käynnissä oleva kehitystyö ja edistää ohjelmien avulla lupaavia hankkeita, joita syntyy niin maaseudulla kuin suurissa kaupungeissakin. Aluepoliittisia ohjelmia tarvitaan, jotta Suomi pärjäisi EU:n hankeavustusten jaossa. Myönteinen suhtautuminen on lähtökohtana hyville ajatuksille ja yritysten perustamiselle koko maahan ja niiden säilymiselle koko maassa.

Suomen sisäinen turvallisuus on merkittävä kilpailutekijä yritysten valitessa sijaintipaikkakuntaansa. Myös pienehköt paikkakunnat voivat selvitä hyvin kansainvälisessä kilpailussa. Tästä on monia esimerkkejä. Turvallisuus on monet muut tekijät ylittävä houkutin. Uusien asukkaiden houkuttelemiseksi kuntien palvelujen ja infrastruktuurin toiminta, puhdas luonto sekä koko perheen työnsaantimahdollisuudet paikkakunnalla ovat a ja o. Kuntien on yhteistyön avulla luotava edellytykset tähän. Kuntaliitosten tulee kuitenkin aina tapahtua vapaaehtoiselta pohjalta.

Talman! Landsbygdspolitiken är en viktig del av hela landets regionpolitik. Den nationella livsmedelsproduktionen är en trygghetsfaktor på många sätt. Lantbruket är också av viktig betydelse för Finlands nationallandskap och de binäringar som är knutna till jordbruket, en garanti för att säkerheten och servicen på glesbygden upprätthålls. Bland annat därför är det viktigt att lantbruket utvecklas.

Vi inser nödvändigheten av att medelstorleken på jordbrukslägenheterna växer, men varnar för att det minskade antalet generationsskiften påverkar stämningen och framtidstron på landsbygden i negativ riktning. Det är av central betydelse att jordbruket hålls inom ramarna för familjejordbruk. Modellen med familjejordbruk är den bästa garantin för att säkra trygga livsmedel och god miljövård. Vår rena natur är en klar konkurrensförmån som skall utnyttjas då konsumenten önskar livsmedel av god kvalitet. Företagsamhet kommer även i framtiden att vara nyckeln till framgång. Företagsamheten är livlig på landsbygden och det är viktigt att mångsysslandet får det stöd det behöver av samhället. Det är hela tiden aktuellt med att förbättra företagarnas villkor och sopa rent i onödig byråkrati.

I framtidsredogörelsen tar statsrådet tydligt ställning för att hela landet skall vara bebott och att statsandelssystemet skall vara en garanti för att välfärdstjänsterna skall bestå i olika delar av landet. Det håller vi med om. Mycket uppmärksamhet har riktats mot utflyttningskommunerna, men det är också uppenbart att inflyttningsstäderna kräver speciella åtgärder i form av en ny slags stadspolitik. Största delen av alla långtidsarbetslösa, bostadslösa samt drogmissbrukare bor i huvudstadsregionen eller i andra storstäder. Det är en paradox att människor i städer lever ett anonymare och ensammare liv än i byarna och på landsbygden. I flera städer är behovet stort av att ta hand om utslagna och personer som mår mentalt illa. En konkret stadspolitik behövs som förebygger och förutser tänkbara problemsituationer och hjälper människor som råkat illa ut. Ett sätt att förebygga utslagning är att se till att bostadsområden inte förslummas och att förstäder rustas upp. Miljön påverkar människornas välbefinnande i hög grad. Genom planläggning befrämjas ett mångsidigt bostadsutbud och segregering och förfall förhindras.

Slutligen en kommentar om en av de konkurrensfaktorer som vi i Finland alltid poängterar — nämligen en hög utbildningsnivå. Svenska riksdagsgruppen delar statsrådets uppfattning om att utbildningen är viktig för vårt lands konkurrenskraft. Vi har idag ett brett utbud av studiemöjligheter och ett omfattande högskolenätverk som också har en stor regionalpolitisk betydelse. Konkurrensen mellan orter om tillhandahavandet av olika utbildningsenheter är stor och visar också vilka positiva biverkningar utbildningsenheterna har. Vi har ett utbildningssystem som inte utesluter, utan tvärtom inkluderar och ger rätt lika förutsättningar för personer med olika bakgrund att välja yrkesinriktning i livet. Det är inte alls bara yrkes- och högskoleutbildningen, utan också våra grundskolor, som kräver en hög nivå i undervisningen. Därför är det viktigt att läraryrket får högre status igen. Staten måste garantera skolorna tillräckliga resurser. Det är till exempel helt oacceptabelt att barn och skolpersonal arbetar i mögelskadade skolhus, vilket är ganska vanligt. Hela utbildningssektorn är central i uppbyggandet och bevarandet av vår framtida välfärd.

Talman! Som avslutning vill svenska riksdagsgruppen ännu konstatera att det inte finns skäl att tidigarelägga skolstarten. Barnens intressen måste gå framom effektiviteten. Studietiden måste också betraktas som en värdefull tid då den studerande skapar kontakter och lär sig påverka i samhället.

Rauha-Maria Mertjärvi /vihr:

Arvoisa rouva puhemies! Valtioneuvosto on siis laatinut eduskunnalle tulevaisuusvaliokunnan toivomuksesta aluepolitiikkaa koskevan tulevaisuusselonteon. Mitä tämä selonteko meille tarjoaa?

Selonteossa esitelty analyysi Suomen aluepoliittisista ongelmista, mutta toisaalta myös vahvuuksista, on ansiokas. Se kertoo kuitenkin seikkaperäisesti, että Suomella ei mene aluepoliittisesti hyvin ja ongelmat ovat aina vain kasvavia. Aluepoliittiset ongelmat ovat monimutkaisia eikä niiden syntyyn ole osoittaa syyllisiä. Toisaalta aluepoliittiset ongelmat ja niiden ilmentymät, kuten valtava muuttoliike, eivät ole myöskään kenenkään etu. Muuttoliikkeestä kärsivät sekä muuttotappiokunnat että myös muuttoliikettä vastaanottavat kunnat. Moni politiikan sektori, kuten asuntopolitiikka ja työvoimapolitiikka, painiskelee aluepolitiikan problematiikkaan juurensa ulottavien ongelmien kanssa.

Valitettavasti selonteon esittelemät aluepoliittiset linjaukset ja keinot jäävät yhä kovin heikoiksi. Ne kohdat, joissa raportti näyttää edes hieman valoisampaa tulevaisuutta, tuntuvat johtuvan pikemminkin luonnollisesta kehityskulusta kuin taitavasta aluepolitiikasta. Esimerkiksi rakennemuutoksen aikaansaama muuttoliike tulee selonteon mukaan tulevaisuudessa lopulta taittumaan luonnollisista syistä, toivottavasti ei sitten, kun kaikki kynnelle kykenevät ovat muuttaneet tänne Ruuhka-Suomeen. Tähän emme voi tyytyä tai jäädä tätä odottamaan, vaan meidän täytyy ryhtyä aktiivisiin aluepoliittisiin toimiin.

Arvoisa rouva puhemies! Näinä aikoina tuntuu siltä, että yhä useammat poliittiset toimijat ovat valmiita heittämään pyyhkeen kehään ja luovuttamaan menestyvään ja köyhtyvään osaan jakautuneen Suomen edessä. Me vihreät emme kuitenkaan halua luovuttaa. Meidän tavoitteemme on pitää koko Suomi asuttuna. Meillä on vihreä visio tasapainoisen aluekehityksen Suomesta.

Välineitä tämän vision toteuttamiseen on useita, joista nostan tässä esille sellaisia, joita selonteko ei nosta esiin tai ainakin käsittelee niitä vailla minkäänlaista konkretiaa.

Vihreää aluepolitiikkaa on etätyömallien kehittäminen. Etätyön lisääntymisen yhtenä ongelmana on ollut kohtuuhintaisten verkkopalvelujen saanti. Vihreä liitto on ehdottanut valtakunnallisen etätyöohjelman tekemistä ja poliittista sitoutumista siihen. Etätyömahdollisuuksien kehittäminen on sekä aluepolitiikkaa että ympäristöpolitiikkaa. Etätyön yleistyminenhän vähentää liikenteen haittoja sekä ympäristölle että kansantaloudelle.

Toinen vihreän aluepolitiikan keino on alueellistamisen jatkaminen. Vastuuta resurssien jaosta ja alueita koskevaa muuta päätöksentekoa on edelleen siirrettävä alueille itselleen. Kun kunnille omia vastuita jaetaan, niin se ei saa tarkoittaa sitä, mitä se on paljolti ollut tähän asti, eli että kunnille siirretään aina vain vastuita, mutta valtio ei kanna huolta siitä, onko kunnilla edes kohtuullisessa määrin resursseja näistä vastuista selviytymiseen. Alueellistettaessa on siis pidettävä huolta siitä, että kun alueet saavat vastuuta, niin kuntien ja maan kansalaisten välinen tasa-arvo säilyy.

Vihreään visioon tasapainoisen aluekehityksen Suomesta kuuluu se, että jokaisesta kunnasta nostetaan esiin sen erityinen vahvuustekijä. Valtion kunnille tarkoitetusta rahoituspaketista voitaisiin lohkaista osa kuntakohtaisten vahvuuksien kehittämiseen. Tämä olisi tehtävä tutkimuksiin perustuvan ohjelman muodossa.

Aluepoliittisessa ajattelussa tulisi tunnustaa seutukuntien merkitys ja niitä tulee tukea vastapainona suuremmille, voimakkaasti muuttovirtoja puoleensa vetäville kasvukeskuksille. Maakuntien kaupunkiseudut ovat yleensä luonnollisesti kehittyneitä talousalueita, joissa kohtuullisen matkan päässä keskustataajamasta on elävä pientaajamien ja maaseudun verkko. Tällaisilla luonnollisilla talousalueilla säilyvät työ- ja asiointimatkat yleensä kohtuullisen lyhyinä ja ne on mahdollista rakentaa toimivan julkisen liikenteen varaan. Toimivat liikenneyhteydet, kuten esimerkiksi raideliikenneratkaisut, helpottavat yritysten sijoittumista paikkakunnille.

Uuden aluepolitiikan vihreitä pilareita ovat ekologisesti kestävät kasvukeskukset ja pienen ja keskisuuren yrittäjyyden tukeminen verotuksen keinoin sekä pienyrittäjälainoja kehittämällä. Kokeilla voitaisiin myös sosiaaliturvamaksujen porrastusta esimerkiksi Norjan-mallin mukaisesti, ja näinhän nyt ollaan tekemässä pohjoisissa kunnissa.

Arvoisa rouva puhemies! Vihreän aluepolitiikan perusidea on perustulo. Perustulo on nähtävä sekä tavoiteltavana sosiaalipoliittisena uudistuksena että aluepoliittisena keinona. Tähän asti sekä sosiaali- ja työvoimapolitiikka että aluepolitiikka ovat kapea-alaisesti lähteneet siitä ajatuksesta, että jokaisella tulee olla kokopäivätyö. Tarjolla on näin ollut periaatteessa vain kaksi mahdollisuutta: olet joko kokoaikatyössä tai sitten kokonaan työttömänä, ilman lupaa minkäänlaiseen työntekoon. Ja kun työnteko on ollut työttömille kiellettyä tai taloudellisesti kannattamatonta, on harmaan talouden vetovoima kasvanut.

Vihreän liiton vastikään tekemän kannanoton mukaan sosiaalipolitiikkaa olisi kehitettävä tavalla, joka avaa mahdollisuuden ansiotyöhön myös niille, joiden ammattitaito tai työkyky ei nykysäännöillä riitä työmarkkinoilla ja jotka sen vuoksi ovat syrjäytyneet pitkäaikaistyöttömyyteen. Tavoitteena tulisi olla, että yhteiskunnan tarjoaman sosiaaliturvan päälle hankitut tulot eivät kokonaan vähennä maksettavia sosiaalietuuksia, vaan jokaisesta tienatusta markasta jää jotakin käteen. Tämä avaa mahdollisuuden ansiotulojen hankkimiseen niillekin, joiden ei ole mahdollista syystä tai toisesta kokonaan irrottautua sosiaalisista tulonsiirroista.

Myös aluepolitiikkaa kehitettäessä on ehkä pakko myöntää, että sen keinoilla ei ole mahdollista tarjota kaikille kaikkialla Suomessa kokopäiväistä palkkatyötä. On hyväksyttävä se, ettei täystyöllisyyteen tai edes työttömyyden inhimilliseen tasoon ole syrjäisellä maaseudulla mahdollisuuksia päästä, jos haluamme pitää kiinni nykyisistä järjestelmistä. Maaseudulla työ ja toimeentulo on voitava kerätä pienistä palasista ja sille on luotava puitteet.

Sosiaaliturvan rakenteen rohkealla uudistamisella perustuloajattelun suuntaan edistetään vajaatyöllisyyden markkinoita. Näin päästään irti nykyisestä työttömyyden ja pätkätöiden noidankehästä, joka johtaa yhä enenevässä määrin joko syrjäytymiseen kotiseudulla tai poismuuttoon. Perustulon kautta matalatuottoisesta työstä tulee kannattavampaa ja näin yhä useampi kansalainen voi valita itselleen haluamansa asuinpaikan. Perustulo on keino, jolla nykyisen sosiaaliturvan ja työllisyyspolitiikan sitomat ihmiset vapautetaan etsimään itsestään ja toimintaympäristöstään hyvinvointiin johtavia voimavaroja. Perustuloa saava voi olla maaseudun perinteinen perusasuja tai kaupungissa elämään kyllästynyt maallemuuttaja. Hän ei pyri välttämättä ympärivuotiseen työsuhteeseen, sillä hänelle työssäolon ja työttömyyden raja on epämääräinen. Hän voi tehdä myös runsaasti yhteiskunnallisesti hyödyllistä työtä, josta kukaan ei ehkä maksa palkkaakaan, olla vaikka mukana aktiivisesti kylätoiminnassa. Tällaisessa työssä ja näissä ihmisissä on maaseudun mahdollisuus, ei menestyvillä eurotiloilla yksinomaan.

Tähän liittyy pientilojen ja syrjäisen maaseudun elinvoiman turvaaminen. En usko, että EU:n ajama tehomaatalous on oikea tie suomalaisen maaseudun pelastamiseksi. Pelkkä yksiviivainen tilakoon kasvattaminen ei ole oikea lääke maaseudun elinvoimaisena pitämiseen. On annettava tilaa niillekin tiloille, joilla tyydytään tai on pakko tyytyä pienempään tuottoon. Eikö pitäisi tukea niitä, jotka ovat tässä tilanteessa? Perustulo on tähän hyvä lääke. Kun siis pienillekin tiloille annetaan elämisen oikeutus, on mahdollista pysäyttää maatilojen määrän jatkuva väheneminen. Pienemmillä tiloilla on myös luontevampaa harjoittaa luonnonmukaisempaa tuotantoa, luomuviljelyä, eettistä eläintaloutta sekä hajautettua bioenergiatuotantoa.

Arvoisa rouva puhemies! Vihreä aluepoliittinen ajattelu lähtee siitä, että luonnon kestokykyä ei milloinkaan saa ylittää aluepoliittisiin välttämättömyyksiin vedoten. Aluepolitiikka on perimmiltään hyvinvoinnin jakamista tasapuolisesti. Todellinen, kestävä hyvinvointi syntyy ympäristömyönteisillä ratkaisuilla ja kaikkiin toimiin liittyvällä huolellisella ympäristövaikutusten arvioinnilla.

Leea Hiltunen /kd:

Arvoisa rouva puhemies! Viime vuodet ovat olleet voimistuvan alueellisen keskittymisen ja eriytymisen aikaa. Tapahtunut kehitys uhkaa jo kansalaisten yhdenvertaisuutta ja hyvinvointia, ja todellisilla aluepoliittisilla arvovalinnoilla on nyt huutava kiire, sillä monilla alueilla koetaan tulevaisuuden toivon hiipumista.

Hallituksen selonteossa todetaan yksinkertaisesti: "Väestön, työvoiman ja tuotannon alueellinen keskittyminen on pitkäaikainen kehityssuunta, joka ennusteiden mukaan jatkuu myös tulevaisuudessa." Selonteossa on mielestäni aistittavissa luovuttaminen. Hallitus ei ole edelleenkään ryhtymässä määrätietoiseen taisteluun kehityskulun kääntämiseksi.

Uusia työpaikkoja on syntynyt lähinnä vahvoissa keskuksissa, ja palvelujen heikentyminen näin syrjäseuduilla jatkuu. Muun muassa kyläkauppojen kuolema on kiihtynyt euromuutosten vaatimien investointien vuoksi, vaikka kauppoja juuri nyt olisi päinvastoin pitänyt kehittää yhä monipuolisemmiksi syrjäseutujen palvelupisteiksi. Hyvistä eduskunta-aloitteista huolimatta tämän tilanteen helpottamiseksi ei ole tehty mitään vielä.

Työttömyys, väestön vanheneminen sekä lisääntyvä hoivapalvelujen tarve johtavat siihen, että pienentyneet verotulot vievät yhä laajemmin syrjäseutujen kuntia talousvaikeuksiin ja niiden kyky tarjota asukkailleen peruspalveluja heikkenee. Eräiden kuntien tilanne laadukkaiden palvelujen tarjoajina alkaa olla jo kriittinen, kun esimerkiksi lääkäreiden ja opettajien virat ovat suurelta osin täyttämättä.

Arvoisa puhemies! Hallituksen mukaan "Voimakkaasta keskittymiskehityksestä huolimatta alueiden väliset erot asukkaiden käytettävissä olevien tulojen suhteen ovat varsin pieniä. Tämä johtuu paljolti siitä, että julkinen sektori turvaa peruspalvelujen saatavuuden koko maassa ja tasaa tuloeroja tulonsiirtojen ja verotuksen avulla". Kristillisdemokraattinen eduskuntaryhmä pitää tätä arviota totuutta silottelevana, sillä niin suuria alueelliset erot nyt kuitenkin ovat.

Koulutuksen, työn, sosiaaliturvan ja palveluiden pitää olla kansalaisten tavoitettavissa kaikilla maamme alueilla, ja valtion tehtävänä on turvata kuntien mahdollisuudet peruspalveluiden hoitamiseksi. Kunnille koituvia kustannuksia arvioitaessa on otettava huomioon väestön siirtymisestä aiheutuvat menot sekä väestöä menettävissä että saavissa kunnissa.

Kristillisdemokraattien mielestä riittävän palvelutason turvaamiseksi tulee kehittää erilaisia malleja ja järjestelmiä, muun muassa kunnallista palvelutakuujärjestelmää tulisi kehittää. Siinä määriteltäisiin kohtuullinen minimipalvelutaso koko maata varten.

Tällaisinakin aikoina, jolloin kasvukeskusten vetovoima tuntuu olevan vastustamaton, tulee Suomen muistaa vahvuutensa maaseudun suhteen. Puhdas luonto, edullisemmat asumiskustannukset, kotimainen elintarviketuotanto, maaseutumatkailu sekä maaseudun monitoimiset ja -taitoiset ihmiset ovat voimavara.

Maaseudun tulevaisuuden kannalta olennaista on perusmaatalouden kannattavuus. Maatalouden kehittämisessä ovat perheviljelmät edelleen keskeisiä. Elintarviketuotannon ongelmat osoittavat, että lähiruoan tuottaminen ja lyhyet tuotantoketjut ovat ensiarvoisen tärkeitä. Maatalouden sivuelinkeinojen ja muun pienimuotoisen yritystoiminnan edellytyksiä tulee edelleen parantaa.

Aluekehitysasioissa on lisättävä maakuntien omaa päätösvaltaa. Yksi tulevaisuuden keskeinen kysymys tulee olemaan se, mikä on valtion ja kuntien välinen tehtäväjako ja mikä tehtävistä aiheutuvien kustannusten jako. Kristillisdemokraattinen eduskuntaryhmä kannattaa valtion palveluyksiköiden hajasijoitusta silloin, kun ne voivat toimia tehokkaasti sijaintipaikkakunnastaan riippumatta.

Meidän on syytä ennakkoluulottomasti arvioida erilaisten aluepoliittisten mallien soveltuvuutta Suomen oloihin. Niin sanottu Norjan-malli sisältää aluepoliittisten verohelpotusten ja investointitukien lisäksi myös eräiden sosiaalisten etujen porrastamisen syrjäseudulla asuvien hyväksi.

Hallituksen selonteko käsittelee maahanmuuttajakysymyksiä kovin rajoitetusti, lähinnä vain Baltian maista tulevana siirtolaisuutena. Kristillisdemokraattien mielestä maahanmuuttajat, olivatpa he sitten suomalaista syntyperää olevia paluumuuttajia, pakolaisia tai muista syistä Suomeen asumaan asettuvia, on nähtävä voimavarana. EU:n laajenemisen yhteydessä emme usko Baltian maista tulevien muuttajien muodostuvan ongelmaksi maamme työmarkkinoilla, koska näiden maiden väkiluvut ovat pieniä ja väestö vanhenevaa. Työvoimaa meille voi sen sijaan pikemminkin tulla esimerkiksi Puolasta. Myös suurin naapurimaamme Venäjä on edelleen työvoimaa luovuttava maa. Laskuun kääntyvän väestökehityksen takia Suomi tarvitsee selvän vuosittaisen nettomuuton.

EU:n rakennerahastojen vaikutus on jäänyt Suomessa valitettavan pieneksi, eikä kotimainen rahoitus ole ollut riittävää. Heikompien maakuntien kehittämisstrategioita tukevia alueellisesti ja kansallisesti tärkeitä hankkeita varten pitäisi olla käytettävissä nykyistä enemmän kehittämisrahaa.

Ilman omaa yliopistoa olevien maakuntien kannalta on merkittävää, että niille osoitetaan koulutuspaikkoja osana jo olemassa olevia yliopistoja ja korkeakouluja sekä riittävä rahoitus näihin. Koulutuksen ja osaamiskeskusten muodostuminen on maakuntien kehityksen kannalta keskeistä. Selonteko ottaa melko hyvin huomioon muunkin kuin pelkän it-alan koulutuksen merkityksen. Tämä on hyvä. Koulutuksen tehtävänä on kasvattaa nuorista kehityksen tekijöitä ja vaikuttajia, enemmän kuin sopeutujia.

Arvoisa puhemies! Kaupungeissa asuvien elinolosuhteiden turvaamiseksi tarvitaan kasvavissa aluekeskuksissa ja Pääkaupunkiseudulla näiden alueiden ongelmiin sekä väestön henkiseen ja taloudelliseen syrjäytymiseen paneutuvaa kaupunkipolitiikkaa. Selonteko toteaa kauniisti, että toimivia ja hintavakaita asunto- ja rahoitusmarkkinoita edistetään koko maassa. Muuttovoittoalueilla pyritään edistämään monipuolista ja kohtuuhintaista asuntotuotantoa. Viime vuosien kokemukset kuitenkin osoittavat, että tavoite karkaa koko ajan käsistä. Asuntotuotannon lisäksi on kiinnitettävä huomiota myös palvelujen kuten päiväkotien ja koulujen rakentamiseen erityisesti Pääkaupunkiseudulla, jolla kunnat ovat väestöltään ja taloudellisilta edellytyksiltään kovin eriarvoisessa asemassa.

Maaseutumainen asuminen kasvukeskusten läheisyydessä houkuttelee yhä enemmän etenkin lapsiperheitä. Työpaikkojen keskittyminen keskuksiin ja siitä aiheutuvat työmatkavaikeudet hankaloittavat kuitenkin asumisen tasaisempaa levittäytymistä kasvukeskusten ympäristökuntiin. Työmarkkinajärjestöiltä odotetaan toimia etätyön edellytysten parantamiseksi. Työmatkakustannusten matkakuluvähennysten ehtoja tulee myös joustavoittaa.

Pienten ja keskisuurten yritysten menestyksen varmistaminen tasaa tehokkaasti epätasa-arvoista aluekehitystä. Pk-yritykset työllistävät tällä hetkellä noin 60 prosenttia yksityisen sektorin henkilöstöstä. Vuosina 94—99 pk-yritykset työllistivät 165 000 uutta ihmistä. Sen sijaan julkinen sektori ei ole työllisyyttä parantanut viime vuosien aikana. Työllisyys on siis hyvin pitkälti kiinni juuri pk-yritysten toimintaedellytyksistä.

Suomessa yrittäjyys on selvästi vähäisempää kuin monissa muissa länsimaissa eikä itsensä työllistämistä koeta houkuttelevaksi vaihtoehdoksi. Keskeisiä asioita yrittäjyyden edistämisen kannalta ovat asenneilmasto ja yritysten yleiset toimintaedellytykset. Työnantajabyrokratiaan tarvitaan pikaista helpotusta. Lisäksi olisi syytä paneutua ammattitaitoisen työvoiman saatavuuteen, työn hintaan, yrittäjien sosiaaliturvaan ja sukupolvenvaihdoksen helpottamiseen, ja merkittävä tekijä tulee olemaan eläkepoliittiset ratkaisut. Elinkeinoelämän ja yritystoiminnan edellytysten parantamiseksi olisi ehkä tarpeen luoda elinkeinoministeriö, jonka päävastuualueena olisi hoitaa yrityselämän toimintaedellytyksiä.

Arvoisa rouva puhemies! Väestön ikäjakauman voimakas painottuminen vanhusväestöön seuraavina vuosikymmeninä tulee aiheuttamaan eläkemenojen ohella myös hoivakustannusten kasvun. Valtionvarainministeriö on selvittänyt, että vuonna 2030 hoivakustannukset tulevat olemaan kaksinkertaiset tämänhetkisiin verrattuna. Valtiovarainministeri Sauli Niinistö vaati budjettia esittelevässä puheenvuorossaan rakennepolitiikkaa, jotta voitaisiin varautua väestön ikääntymisen aiheuttamiin taloudellisiin paineisiin. Tarvittaviin toimenpiteisiin tulisi ryhtyä nyt eikä liian myöhään. Hallitus tunnustaa ongelman, mutta kristillisdemokraattinen eduskuntaryhmä edellyttää pikaisia toimenpiteitä tässä asiassa.

Maamme syntyvyys on laskenut kymmenen viime vuoden aikana huomattavasti. Vuonna 95 syntyi 65 050 ja vuonna 99 enää 57 574 lasta. Niissä maakunnissa, joissa alueellinen kehitys on ollut positiivista, myös syntyvyys on ollut huomattavasti parempaa. Jotta tulevaisuuden ikäihmiset voitaisiin hoitaa kunnolla, on tärkeää huolehtia myös yhä pienenevistä lapsi-ikäluokista. Merkittävää on ennen kaikkea lasten turvallinen kasvu.

Kristillisdemokraattien mielestä hallituksen perhepoliittiset tulokset ovat jääneet varsin laihoiksi. Tämän vaalikauden tulokseksi jäävä yhden viikon pidennys isyyslomaan on laiha lohdutus lisääntyvän lasten pahoinvoinnin ja turvattomuuden rinnalla.

Työmarkkinaneuvotteluissa työn ja perheen yhteensovittamisesta puhutaan periaatteellisella tasolla, mutta käytännössä työelämä nielee yhä enemmän aikaa perheeltä. Jotta perheiden asiat otettaisiin vakavasti käsiteltäväksi, tarvitaan seuraavaan hallitukseen perheministeri. Lasten hoitaminen kotona on arvokasta työtä sekä lapsen kasvun ja kehityksen kannalta että myös yhteiskunnallisesti. Tämän työn arvostus tulee tunnustaa ja antaa pienten lasten vanhemmille todellinen mahdollisuus valita keskenään tasa-arvoisista lastenhoitomuodoista lapsen ja perheen elämäntilanteeseen sopiva vaihtoehto. Kristillisdemokraattinen eduskuntaryhmä edellyttää sellaista lainsäädäntöä, joka antaa perheelle mahdollisuuden tehdä omia valintojaan perheen elinkaaren eri vaiheissa.

Arvoisa puhemies! Käsillä oleva selonteko sisältää yleiskatsauksen maamme tulevaisuudennäkymistä. Selonteon henki on toteava, ei niinkään pyri vaikuttamaan kehityksen suuntaan erityisesti sitä korjaavasti. Esitetyt toimintatavoitteet näyttäytyvät pitkälti kauniina toivomuksina ilman erityisempää konkretiaa. Kristillisdemokraattinen eduskuntaryhmä odottaa hallitukselta huomattavasti jämäkämpiä ja määrätietoisempia otteita. Ymmärrän, että näin odottaa myös kansalaisten suuri enemmistö, joka muun muassa Evan keväisen tutkimuksen valossa on vakavasti huolissaan maamme alueellisesta ja sosiaalisesta eriarvoistumisesta.

Selonteon otsikko "Tasapainoisen kehityksen Suomi 2015" sisältää pitkän aikavälin strategian tavoitteen. Pitemmän aikavälin tavoitteet eivät saa kuitenkaan johtaa siihen, että kaikkia mahdollisia toimenpiteitä kehityksen suunnan kääntämiseksi ei tehtäisi heti. Yhteiskunnallisten ja kansainvälisten muutosten nopea tempo edellyttää jatkuvaa ja tarkkaa kehityksen seurantaa sekä nopeaa puuttumista kielteiseen kehitykseen ja näköpiirissä olevien uhkien ehkäisemiseen.

Tulevaisuuden hyvinvointi-Suomen luominen edellyttää rehellistä analyysiä nykyisten ongelmien syistä — niin aluepoliittisten, taloudellisten kuin ihmisten turvattomuuteen ja pahoinvointiin liittyvien ongelmien aiheuttajista. Vain negatiivisten ilmiöiden ja kehityskulkujen syiden tunnistamisen ja tiedostamisen kautta voidaan löytää kestävät välineet niiden hoitamiseen.

Raimo  Vistbacka  /ps:

Arvoisa puhemies! Käsittelyssä oleva hallituksen tulevaisuusselonteko maalaa eteemme varsin kaksijakoisen tulevaisuuskuvan: Maaseutumme autioituu, ja vähäinen väestö ikääntyy, samalla kun harvat suuret väestökeskukset lähinnä Etelä-Suomessa paisuvat ja vaurastuvat. Koko maan väestörakenne vinoutuu niin, että työssä käyvien määrä jää pian työelämän ulkopuolella olevien määrää pienemmäksi. Tästä huolimatta ei nähdä keinoja pysyväksi muodostuneen noin 200 000 pitkäaikaistyöttömän joukon työllistämiseksi, vaan kaavaillaan Suomeen tuotavaksi kasvavaa joukkoa ulkomaalaistyövoimaa.

Pidän selontekoa harvinaisen rehellisenä varsinkin niiltä osin, jotka käsittelevät maaseutumme tulevaisuutta siinä tapauksessa, ettei nykyistä tehokkaampiin toimiin ryhdytä. Toisaalta maamme menestykseen kansainvälisesti korkean teknologian aloilla tuntuu luotettavan mielestäni turhankin sokeasti. Siitä ovat todisteena kuluvan vuoden aikana tapahtuneet valtavat romahdukset alan pörssiarvoissa ja markkinoilla. Lisäksi kansainväliset olosuhteet saattavat muuttua lähes yhdessä päivässä, kuten syyskuun 11. päivän tapahtumat osoittivat.

Arvoisa puhemies! Suomalaiset vanhenevat kansana kiihtyvällä vauhdilla. Suurten ikäluokkien alkaessa tulla eläkeikään noin viiden vuoden kuluttua kehitys kiihtyy entisestään. Ikääntyvä väestö pysyy vakiintuneilla asuinsijoillaan maaseudun haja-asutusalueilla tai pienissä asutuskeskuksissa, mikä johtaa nopeasti siihen, että pahimman ikärakenteen vääristymän kunnissa eläkeläisten ja pitkäaikaistyöttömien osuus nousee 50—60 prosenttiin. Kun näin käy, ovat kyseiset kunnat, joissa kaiken lisäksi aktiiviväestönkin tulotaso on ehkäpä vain puolet Ruuhka-Suomen kuntien keskimääräisestä tulotasosta, käytännössä kykenemättömiä hoitamaan edes karsittuja lakisääteisiä tehtäviä. Utsjoen juuri esiin tullut tilanne on useiden kymmenien kuntien edessä viimeistään 2010-luvulla.

Kuten selontekokin toteaa, pahimmat edellä mainitsemani uhkakuvan kunnat sijaitsevat Itä-Suomessa ja Lapissa, varmaankin myös Kainuussa. Näin ollen alueellisesti tarkasteltuna jopa 50 prosenttia Suomen pinta-alasta jää vanhusreservaatiksi, jossa vanhukset ilman valtiovallan erityistoimia jäävät tosiasiallisesti heitteille tai parhaassakin tapauksessa todennäköisesti EU-Virosta tuotetun halpatyövoiman hoivattaviksi. Näin vain siitä syystä, ettei maassamme ole ajoissa osattu ryhtyä riittävän tehokkaisiin toimiin Itä- ja Pohjois-Suomen elinkeinorakenteen monipuolistamiseksi ja kehittämiseksi. Se alkaa olla pian liian myöhäistä, ja seuraukset ovat luettavissa hallituksen selonteosta.

Viimeinen mahdollisuus — sanoisin, yhdestoista hetki — on nyt käsillä. Ainoa riittävän tehokas toimi mainittujen alueiden elinkeinoelämän virkistämiseksi ja työpaikkojen luomiseksi olisi niiden tekeminen määräaikaisesti esimerkiksi verovapaiksi tai verokevennetyiksi alueiksi. Uskon, että mikäli esimerkiksi Pohjois-Karjalan maakuntaan sijoittuvat yritykset saisivat 5—8 vuoden verovapauden ja alueella asuvien ja työssä olevien tuloveroa alennettaisiin vaikkapa 10 prosentilla, muutosta alkaisi tapahtua nopeasti. Tämänkin varsin rajun ja ennakkoluulottoman toimen toteuttaminen ei voi odottaa enää monia vuosia, sillä muutoin tarpeellinen, kohtuukuntoinenkin infrastruktuuri rappeutuu lopullisesti ja kustannukset uudelleenasuttamisesta kohoavat tuntuvasti.

Arvoisa puhemies! Selonteossa mainitaan lähes kymmenessä eri kohdassa maaseudun elinkelpoisuuden ja sen kohentamisen ehtona toimivat liikenne- ja tietoliikenneyhteydet sekä muu infrastruktuuri. Tämä onkin aivan totta. Ilman kunnollisia tele- ja tietoliikenneyhteyksiä, liikennekelpoista tiestöä ja muita välttämättömiä perusrakenteita eivät yritykset voi toimia ja siirtyä maaseudulle eikä juuri kukaan halua asettua sinne asumaan. Tämän takia olisikin pikaisesti kiinnitettävä nykyistä merkittävästi enemmän huomiota ja osoitettava varoja vähäliikenteisen haja-asutusalueiden tiestön kunnon kohentamiseen. Nykymäärärahoilla teistä tulee muutamassa vuodessa sopivampia luomuperunalle kuin autoliikenteelle.

Teleyhteyksien ja tietoverkkojen osalta eduskunnalla olisi ollut viime viikolla oiva tilaisuus tehdä konkreettinen toimi maaseutumme yhteyksien kehittämisestä, vaikka ed. Aittoniemi olikin kanssani toista mieltä: Esitin Soneran miljardimäärärahojen myöntämisen ehdoksi pontta, jolla yhtiö olisi velvoitettu käyttämään osan varoista mainittuun tarkoitukseen, mutta ehdotukseni tyrmättiin tylysti. Miten te, hyvät edustajakollegat, aiotte sen oikein hoitaa, jos ehdottamani kytkentä osakemiljardeihin oli väärä?

Hyvään tahtoon lienee turha luottaa, ja valtiovarainministeri ei taida olla innostunut erityismäärärahoista maaseudun laajakaistaverkon rakentamiseksi. Jostain nämä määrärahat on kuitenkin löydettävä, sillä ne ovat käytännössä kynnyskysymys verotuksen alentamistoimien ohella uusien yritysten ja työssä käyvien asukkaiden saamiseksi näivettyvälle maaseudulle.

Maa- ja metsätalouden varaan ei haja-asutusalueittemme tulevaisuutta voida laskea. Selontekokin toteaa toimivien tilojen määrän romahtavan puoleen nykyisestä tämän vuosikymmenen kuluessa. Pari toimivaa tilaa ei pidä mitään kylää elossa. Koulut lopetetaan, kaupat suljetaan, julkinen liikenne loppuu, ja lopulta kaikki palvelut siirtyvät keskustaajamaan. Tällä tavoin on Suomesta tapettu satoja ja satoja kyliä, ja kehitys jatkuu kiihtyvällä vauhdilla. Pian on koskematonta ja rauhallista korpea saksalaisen suurliikemies Dunkelspiegelin tai venäläisen mafiapomo Ivanovin ostaa ja asustella sekä metsästellä! (Ed. Aittoniemi: Onpa synkkä tulevaisuus!)

Arvoisa puhemies! Hallituksen aikaisemmatkin aluepolitiikkaa käsitelleet selonteot ja muut selvitykset ovat hokeneet sitä, ettei kaupunkitaajamien lähiympäristöön saisi levitä haja-asutusta, vaan asutus tulisi keskittää tiheään keskustaan. Kaupungissa työssä käyvät ja elämänlaatua ja luontoa lähiympäristöstä etsivät aiheuttavat muka yhdyskuntarakenteen hajoamista ja lisäävät saastumista. Kaikkea sitä kuuleekin! Juuri muutamiin ylisuuriin asutuskeskuksiin pakkautuminen aiheuttaa pääosan maamme saasteongelmista ja ylisuuret asumiskustannukset.

Asumiskustannusten korkeuden selonteko tosin myöntääkin, samoin kuin muuttovoittoalueiden mittavat kustannukset perusrakenteisiin tarvittaviin investointeihin, mutta silti vaaditaan edelleen, että "Pitkäjänteisellä maapolitiikalla sekä laadukkaalla kaavoituksella ja rakentamisen ohjauksella tulee ehkäistä hajautumiskehitystä". Hyvänen aika, juuri hajautumiskehitystähän tässä tilanteessa tarvitaankin! Pidän tätä vihreäjohtoista kaavoitus- ja aluepolitiikkaa täysin edesvastuuttomana ja maan etuja vahingoittavana toimintana, johon myös kokoomus ja sosialidemokraatit näyttävät sokeasti menneen mukaan ilmeisesti omat puoluepoliittiset näkökohdat mielessään. Näin kun vielä hetken jatkamme ja pakkaamme suomalaiset muutamaan suurkaupunkiin, niin toteutuvathan tämän selonteon ennustukset aivan varmasti!

Suomi on juuri valmistuneiden Suomen Akatemian tutkimusten mukaan jakautumassa pahasti kahtia niin alueellisesti kuin sosiaalisestikin. Alueellista eriarvoistumista olen jo käsitellyt aikaisemmin erilaisten tosiseikkojen valossa. Seuraavassa lyhyt kappale selonteosta: "Pahimmillaan maaseutualueet ovat joutuneet noidankehään, jota on vaikea katkaista. Heikoimpien seutukuntien talous tukeutuu valtionapuihin ja asukkaiden eläketuloihin. Tulevaisuudessa väestötappiokuntien menot kasvavat keskimääräistä enemmän - -." Tämä selonteon teksti on aivan totta, ja sen seurauksia ja kehityksen katkaisukeinoja olenkin jo aikaisemmin tässä käsitellyt.

Kansalaisten sosiaalinen eriarvoistuminen on jätetty selonteossa varsin vähälle huomiolle. Suomen Akatemian tutkimukset osoittivat kiistattomasti sen, että Suomeen on muodostunut käytännössä pysyvä 200 000 kansalaisen alaluokka. He ovat pitkäaikaistyöttömiä, joista on tullut tai pian tulee pysyväistyöttömiä. Sen seurauksena he putoavat lopullisesti muun väestön elintasokehityksestä ja syrjäytyvät vakavasti. Suoritetut sosiaaliturvan leikkaukset ja niin sanotut kannustavat toimet ovat kiihdyttäneet ja syventäneet heidän ahdinkoaan. Tässä joukossa on paljon lapsiperheitä, jolloin syntyvä huono-osaisuus periytyy, kuten monet tutkimukset kotimaassa ja ulkomailla ovat todenneet. Vaaditaan siis erikoisen tehokkaita toimia vallitsevan, eurooppalaisittain korkean pitkäaikaistyöttömyyden merkittäväksi vähentämiseksi. Tämä työttömyyshän on sitä paitsi suurimmillaan juuri edellä käsittelemissäni heikoimmissa kunnissa ja heikoimmilla alueilla. Köyhyys ja huono-osaisuus siis tiivistyvät Suomessa. Perussuomalaisten mielestä pitkäaikaistyöttömyydestä päästään eroon vain yksinkertaisesti palauttamalla työllistämisvelvoite lakiin ja päästämällä vähintään viisi vuotta työttömänä olleet halukkaat ennenaikaiselle eläkkeelle, ne jotka haluavat nimenomaan eläkkeelle. Se olisi vähintä, mitä yhteiskunta voisi näille 1990-luvun laman uhreille tehdä.

Arvoisa puhemies! Perussuomalaisten mielestä maassamme on ryhdyttävä nopeisiin ja tehokkaisiin toimiin alueellisen ja sosiaalisen eriarvoistumiskehityksen pysäyttämiseksi, niin että kaikkialla Suomessa on tulevaisuudessa mahdollista elää ja asua saaden tasavertaisia palveluja sekä niin, ettei kukaan suomalainen joudu elämään pysyvän työttömyyden ja siitä koituvan köyhyyden taakan alla. Nämä asiat ovat tärkeitä meille kansakuntana niin taloudellisesti kuin myös kansalaisten tasavertaisuuden toteutumisen takia. Selonteko tuo esiin useita epäkohtia ja uhkakuvia, joihin on löydettävä ratkaisut. Ennakkoluulottomuus ja yhteiskunnan sosiaalinen vastuu ovat seikkoja, jotka on päätöksiä tehtäessä pidettävä mielessä.

Alue- ja kuntaministeri Martti Korhonen

Arvoisa rouva puhemies! Ihan ensinnä periaatteellisesta puolesta, mikä selonteon merkitys on ja mihin se pohjautuu ja mitä sillä haetaan. Kun tätä selontekoa on valtioneuvoston kanslian toimesta tehty, itse asiassa joissakin puheenvuoroissa ihmeteltiin jonkin verran aihepiirejä, joita tämä käsittelee. Mutta itse rajaushan on tapahtunut eduskunnan tulevaisuusvaliokunnan toivomuksesta, ja se pitäisi silloin tietenkin muistaa, kun sitä kokonaisuutta katsotaan. Siltä pohjalta itse asiassa koko tämän selonteon rakenne on syntynyt, ja se pohjautuu siihen toivomukseen. Sen lisäksihän me teemme aluekehittämisen aluestrategiaa vuoteen 2013, joka on oma prosessinsa. Se pitää tässä muistaa, kun tätä käsitellään, ja toisaalta sitten myös tietenkin se, mitä haetaan.

Minä ainakin toivon ja uskonkin, kun kuuntelin ryhmäpuheenvuoroja, jotka mielestäni olivat kaikki ihan hyviä sisällöltään, myös sen, että kun eduskunta käsittelee selontekoa, se antaa myös niitä vastauksia, joita tässä kaipailtiin. Se mahdollisuus nyt on. Mielenkiinnolla odotan, mitähän uutta aluekehittämiseen tulee. Kuuntelin puheenvuorot, ja täytyy sanoa, että ei hirveän paljon, jos uutta haluaa hakea, ehkä ollut näkyvissä. Mutta uutta ja vanhaa, niin kuin monesti olemme todenneet, ei kannatakaan panna vastakkain, koska ne ovat toisiaan tukevia asioita.

Arvoisa rouva puhemies! Ihan lyhyesti ryhmäpuheenvuorojen sisällöistä joitakin kommentteja.

Ed. Backman otti esille mielestäni aivan oikean seikan, joka tulevaisuuden aluekehittämisessä tulee korostumaan, elikkä osaamisen tason nostamisen ja sitä kautta alueen vastaanottokyvyn parantamisen. Siitähän meillä itse asiassa kaiken kaikkiaan on kyse. Jossakin toisessa puheenvuorossa myös samaan asiaan kiinnitettiin huomiota — taisi olla keskustan puheenvuorossa, jossa korostettiin toisen asteen koulutuksen merkitystä ja taidettiin puhua pienempien paikkakuntien ongelman aukaisemisesta sitä kautta, että ammatillista koulutusta lisätään. Minusta se ei ole mikään pienempien paikkakuntien asia, vaan se on meidän koko koulutuspolitiikkamme itse asiassa ydinkysymyksiä.

Uskon, että yhtenä ainakin tästä salista voin sanoa, että olen tätä maata kiertänyt, ja ihan selvästi on tällä hetkellä näkyvissä seuraava pullonkaula, joka muodostuu ammattitaitoisen ammattityövoiman saantiin. Se tulee esiin ihan selvästi joka puolella. Kun ymmärretään, että toisen asteen koulutukseen panostetaan ja otetaan väkeä sinne ja luodaan koulutusohjelmia niin, että nuoret ihmiset ovat motivoituneita ja haluavat niihin, sillä pystytään eriytyvää kehitystä pysäyttämään. Silloin se pohjautuu nimenomaan alueiden omiin osaamisvahvuuksiin ja niiden kehittämiseen ja sen kautta haetaan kestäviä tuloksia. Minusta tämä on yksi asia, josta on ehkä liian vähän puhuttu nyt, kun joka puolella puhutaan ammattikorkeakoulusta ja yliopistosta, jotka ovat tärkeitä. Mutta toisen asteen koulutus pitää muistaa siinä rinnalla pitää ja nimenomaan niin, että myös nuoret ovat sinne innokkaita, kiinnostuneita ja motivoituneita lähtemään.

Ed. Backman otti myös tietoyhteiskuntakehityksen esiin, ja se oli muissakin puheenvuoroissa. Minusta se on yksi mahdollisuus, joka nimenomaan on maaseudun näkökulmasta olemassa oleva ja tukee rakenteita myös sillä puolella. Viime keväänä suoritettiin laaja tutkimus, jossa käytiin läpi kaupunki—maaseutu-asumista. Meillä asuu tällä hetkellä maaseudulla vakituisesti miljoona ihmistä. Osa-aikaisesti, toisin sanoen toisessa asunnossa, mökillä asuu 1,7 miljoonaa ihmistä. Mökkeilyssä vuositasolla liikkuu rahaa 8,5 miljardia markkaa, joka summa on hyvin lähellä metsänmyyntituloista saatavaa rahaa. Kun me puhumme niin isosta volyymista, se, miten sitä puolta voidaan kasvattaa, on nimenomaan tietoyhteiskunnan mahdollisuuksien hyödyntämistä. Toisin sanoen lisätään toisella asunnolla vietettävää aikaa esimerkiksi yhdellä päivällä. Se on 1,7 miljoonaa päivää vuositasolla lisää. Se pitää hyödyntää aluekehittämisen näkökulmasta.

Ed. Lehtomäki kaipaili jotenkin siihen malliin, ettei keskustan visiota eikä näkemystä ole näissä aluekehittämishankkeissa ja ohjelmissa mukana. En osaa sanoa, onko siellä keskustan visiota tai näkemystä mukana, mutta ainakin aluepuolella ja aluekehittämisen kaikissa hankkeistuksissa me olemme tehneet maakunnan ihmisten kanssa työtä. He ovat tuoneet maakunnan näkemystä mukaan hyvinkin voimakkaasti. Esimerkiksi aluekeskusohjelmat ja muut hankkeet on nimenomaan maakunnan ihmisten toimesta ja heidän kanssaan luotu ja tehty. Kun sanoitte jotenkin siihen tapaan, että kasvukeskusten ulkopuolisilla alueilla ei ole toivoa, niin nythän nimenomaan yritetään luoda 30—40:n joukko, että niitä olisi niiden puolenkymmenen rinnalla huomattavasti useampi jakautuneena tasapuolisesti tähän maahan. Sitä kautta haetaan nimenomaan mahdollisuuksia tasapuolisesti kehittää maata. Se antaa valinnan vapautta ja luo mahdollisuuksia alueille.

Ed. Katainen otti esille minusta ihan hyvin tämän kokonaisuuden, että eihän aluekehittäminen ole mikään yksi hanke tai yksi osio. Nyt välillä kuka puhuu mielellään aluekeskushankkeesta, kuka puhuu seutuhankkeesta, kuka puhuu Itä- ja Pohjois-Suomen ja muiden vaikean rakennetyöttömyyden ongelma-alueista, kuka puhuu hajasijoittamisesta jne. Nämä kaikki muodostavat kuntatalouden rakennerahastojen kanssa ison kokonaisuuden, jonka kautta nyt kerrankin yritetään saada kokonaisuutta tukemaan aluekehitystä.

Sen verran on sanottava myös muiden ministeriöiden puolustukseksi, että kyllä ne ovat tänä päivänä aivan uudella asenteella tekemässä aluekehitystyötä. Sitä ollaan tekemässä Sitrassa, Tekesissä ja ministeriöissä, ja minusta siinä on menty eteenpäin. Tämä ohjelmaperusteisuus, joka hakee yhteistyötä ja sitoutumista ja sen kautta alueen voimavaroja yhteen, on minusta itse asiassa oikea tapa ja malli.

Ed. Mertjärvi otti esille vihreän vision. No, ehkä tällainen vihreä visio voi olla jossakin olemassa ja ehkä se on ihan hyväkin, ei siinä ole yhtään mitään. Perustulo, kansalaispalkka, jos oikein muistan, tätä keskustelua on muutama kymmenen vuotta tässä yhteiskunnassa käyty ja luultavasti käydään yhä edelleenkin, ja on ihan hyvä, että sitä käydään. Mutta kyllä siinä tullaan itse asiassa tietenkin siihen ongelmaan, että jos puhumme, niin kuin te puhuitte, että täytyy tukea hajasijoittumista myös yksilötasolla ja tukea pientiloja ja hajautettua rakennetta, niin kyllä me sitten tulemme kaavoitukseen, mihin itse asiassa ed. Vistbacka kiinnitti huomiota. Sitten pitää myös kaavoitusratkaisujen olla sen suuntaisia, että ne tukevat nimenomaan siihen suuntaan meneviä toimintoja. Ehkä siinä on nyt vähän ristiriitaa puheiden ja tavoitteiden välillä.

Seutukuntien tunnustamisesta — itse asiassa seutukuntien tunnustamisestahan tässä aluekeskushankkeessa ja seutukuntien tukihankkeessa lähdetään. Sitä kauttahan se on tulossa.

Kaikki varmaan tiedämme sen, että kyllä tulevaisuuden työllistäminen on nimenomaan pk-sektorin työllistämistä. Sieltä ne työpaikat ovat 10—15 viime vuoden aikana tulleet ja sieltä ne tulevat varmaan tulemaankin.

Kd-liikkeen puheenvuoron käytti ed. Leea Hiltunen ja hän puhui kauppakuolemista ja taistelusta. Ne ovat tietenkin vähän sotilaallisia termejä ja ehkä voimakkaitakin termejä. Mutta ehkä sellainen pieni vivahde siinäkin on, että pitäisi miettiä myöskin kaavoitusratkaisuja, jolla puolella on nyt mielestäni edetty. Olen sitä mieltä, jos käyttää vähän vertauksia, että kyllähän yksi hypermarketti tappaa kauppoja paremmin kuin Raid puutarhassa, jos tällaisia ilmaisuja halutaan käyttää. Siihen nyt pystytään vaikuttamaan myös ylikunnallisilla päätöksillä ja se on ihan oikein. Mutta kyllä meidän suuntauksemme ihan selvästi näyttää olevan suuriin yksikkökokoihin, suuriin kauppoihin. Jos katsotte esimerkiksi, mitä elintarviketeollisuudessa on tapahtunut, viimeksi Lapissa Valion toimesta, mitä on tapahtunut lihanjalostuspuolella jne., niin yhä suurempia yksikkökokoja haetaan ja sitä vähemmän on mahdollisuuksia alueella. Se pitää muistaa käsittelyssä.

Kiinnititte huomiota minusta ihan hyvään asiaan eli valtion ja kuntien väliseen tehtävänjakoon. Olen ollut ja olen edelleenkin sitä mieltä, että pitäisi pystyä luomaan peruspalvelubudjettityyppinen käsittely, jossa käytäisiin läpi niin palveluvelvoitteita kuin niiden tarjoajia kuin myös resursseja ja sen kautta haettaisiin ratkaisuja tulevaisuudessa nimenomaan valtio—kunta-suhteessa, mutta se vaatii myös uudenlaista ajattelua.

Puhuitte elinkeinoministeriöstä ja joistakin muistakin. Ministeriöjakoja katsotaan varmaan hallitusneuvotteluissa. Katsotaan sitten, mitä siellä tapahtuu ja kuka niitä on käymässä. Mutta tehtävä se joka tapauksessa on.

Arvoisa puhemies! Ed. Vistbacka puhui kokeiluista, määräaikaisista verovapaa-alueista jne. Olen käyttänyt puheenvuoroja, joissa olen sanonut, että uusia, rohkeita avauksiakin pitää uskaltaa tehdä, mutta kyllä meillä tämä ajattelu on niin hirveän konservatiivista hyvin monessakin suhteessa, niin hallintorakenteiden kautta kuin myös uusien menettelyjen ja mallien koettamisen osalta. Se on sitä juupas—eipäs-keskustelua, jolla ei saavuteta mitään.

Tätä juupas—eipäs-keskustelua on käyty ilmeisesti vuosikymmeniä työnantajamaksusta, ja niin kuin useassa puheenvuorossa on todettu, nyt valmius alkaa olla siihen, että sitä kokeillaan. Näin minusta pitää tehdäkin, kokeilla erilaisia malleja ja katsoa niistä hyvät ja huonot puolet. Hylätään huonot, otetaan uusia käyttöön ja viedään eteenpäin. Sitä kautta luomme jotakin uutta. Ei vanhoilla juupas—eipäs-mallikeskusteluilla synny mitään uutta.

Paula Lehtomäki /kesk(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Täytyy valittaen todeta, että ministeri Korhonen oli hieman epätarkasti kuunnellut keskustan ryhmäpuheenvuoron.

Minä en suinkaan valitellut sitä, että tässä kirjassa ei ole keskustan visiota. Sehän ei ole mikään uutinen eikä sitä kannata korokkeelle asti mennä valittelemaan. Mutta se, mikä on surullista, on, että tässä ei ole hallituksen visiota. Tässä ei ole minkäänlaista tahtotilaa, tässä ei ole minkäänlaisia tavoitteita siitä, mitä me haluaisimme alueellisen Suomen olevan 2015.

Myös täytyy kyllä sanoa, että pääministerin ja ministerin puheenvuorot eivät ole sukua tälle teokselle, koska tässä on suurten linjojen teos, mutta te ette ole tähän mennessä tänä päivänä pystyneet suurista linjoista täällä sanomaan sanaakaan.

Riitta  Korhonen  /kok(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Olisin puuttunut muutamiin kielellisiin tai mielellisiin epätarkkuuksiin. Kun puhutaan maankäyttö- ja rakennuslaista ja puhutaan ilmastostrategiasta ja sitten linjataan rakenteellista hajaantumista, kyllähän se tarkoittaa Pääkaupunkiseutua, jossa on ruuhkaa, joka tuottaa eniten tuskaa ja ympäristöhaittaa. Sen sijaan kaikkien asiantuntijoitten mukaan haja-asutusalue on joka suhteessa peanuts. Siellä asuu vähän porukkaa, joka tuottaa mahdollisimman vähän törkyä ja pystyy itse asiassa asumaan sangen ekologisesti.

Toinen, mitä kauppa itse sanoo, on se, että isoja kauppoja tehdään siitä syystä, kun kansalaiset tahtovat. Meidän on pakko näköjään käydä kansalaisten ja asiakkaiden tahdon kautta sellainen jo arkkitehdinkin mielestä täysin mieletön kauppakehitys läpi, kun tulevaisuudessa on näkyvissä jo, että ikääntymisen myötä tarvitaan pieniä kauppoja ja lähipalveluja.

Pentti Tiusanen /vas(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa rouva puhemies! Pääministeri Lipponen oli täällä ja käytti ensimmäisen puheenvuoron. Hän puhui infrastruktuurista ja myöskin rautateistä, kiskoista. Haluaisin tässä todeta, että todellakin alueellisen kehityksen pohja on se, että pitää olla kunnon liikenneyhteydet, nimenomaan kiskot. Täällä puhuttiin ympäristönäkökulmasta. Marrakeshin COP-7 on juuri päättynyt, ja senkin innoittamana on syytä todeta, että rautatiet, kiskoliikenne, on paras, vähiten hiilidioksidia tuottava kuljetustapa. Meiltä puuttuu, arvoisa puhemies, Pääkaupunkiseudulta itään suuntautuva kiskoyhteys. Tämän haluan tässäkin tuoda esille.

Jussi  Ranta  /sd(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Ed. Backman totesi, että Itä-Suomen ongelmana ovat aluerakenteen puutteeseen liittyvät ongelmat. Sieltä puuttuu valtakunnanosan tason keskus, joka voisi generoida kasvua. Nykyiset elinkeinothan hakeutuvat riittävän suuriin keskuksiin, missä ne voivat kehittyä. Se on tämän päivän elinkeinojen ja toimialojen kehityslinja. Itä-Suomen ongelmana on ollut tiukka valtakunnanraja, joka on kaventanut talousaluetta, ja toisaalta elinkeinorakenteen muutos maatalousvaltaisesta yhteiskunnasta teollisuusyhteiskunnaksi ja edelleen tietoyhteiskunnaksi. Se on merkinnyt sitä, että on menetetty työpaikkoja. Se on heikentänyt yhteiskuntamuodostusta.

Nyt on uutta tapahtumassa. Hallituksen pohjoisen ulottuvuuden politiikka haluaa avata tätä talousaluetta koko Itämeren piirissä laajemmaksi. Toisaalta käynnistetyn aluekeskusohjelman tiimoilta on lähtenyt liikkeelle monia (Puhemies koputtaa) hyviä kuntien yhteistyöhankkeita.

Se yhteistyö voi muodostaa näitä suurempia keskuksia.

Mirja  Ryynänen  /kesk(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Pääministeri esittelypuheenvuorossaan totesi, että väestön keskittyminen ei ole luonnonvoima. Siihen voidaan vaikuttaa, vaikka se vaikeaa onkin. Tämä on minusta hyvä lähtökohta. Kun tämä tosiasia tunnustetaan, silloin kyllä pitäisi pystyä luomaan myöskin sektorirajat ylittävä voimakas tahtotila, jolla tähän vaikutetaan, ainakin hillitään nykyistä kehitystä. Se tahtotila, niin kuin keskustan ryhmäpuheenvuorossa ihan oikein sanottiin, selonteosta kokonaan puuttuu, ja se puuttuu hallituksen kokonaispolitiikasta. On hajanaisia yrityksiä ja on erilaisia julkilausumia ja ohjelmia, joita ministeri Korhonen äsken esitteli ja kertoi niistä. Mutta kylmät tilastoluvuthan näyttävät, että tällainen ohjelmilla ja lausumilla puuhastelu ei yksinkertaisesti riitä. Tarvitaan niitä rohkeita avauksia, joita ministeri Korhonen toisaalta äsken peräänkuulutti, ja kokeiluja. Nyt toimeksi hallitus! Me olemme pitkään niitä jo pyytäneet ja vaatineet (Puhemies koputtaa) ja odottaneet. Nyt pitää viimeinkin jotain tehdä.

Jyrki Katainen  /kok(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa rouva puhemies! Olen jossakin määrin samaa mieltä kuin ed. Lehtomäki, että tässä selonteossa ei ole vahvaa linjausta, vahvoja toimenpiteitä. Mutta toisaalta myös tulevaisuusvaliokunnan jäsenenä olen tyytyväinen, että tässä on kartoitettu niitä ongelmakohtia, niitä haasteita, joita tulevaisuudessa yhteiskuntamme joutuu kohtaamaan hyvin jäsennellysti. Toivoisin, että tulevaisuusvaliokunnassa saataisiin myös kartoitettua näitä yksilöityjä toimenpidekokonaisuuksia ja yksittäisiä toimenpiteitä, joilla 15 vuoden aikajänteellä pystytään etenemään niin, että ihmisten mahdollisuus valita asuinpaikkansa vahvistuu. On jossakin määrin myös luonnollista, että näin pitkälle aikavälille ei ole syytä hallitustasolla paaluttaa yksittäisiä toimenpiteitä, mitä ensi vuonna tehdään, mitä tehdään kolmen vuoden päästä, koska maailma muuttuu, mutta valiokunnalla ja eduskunnalla tässä on mahdollisuus tehdä valintoja.

Rauha-Maria Mertjärvi /vihr(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa rouva puhemies! Minä en näe mitään ristiriitaisuuksia vihreässä visiossa, josta puhuin, niin kuin ministeri näkee. Ei kai ole kaavoituskysymys, jos työnteko tehdään kannattavammaksi kuin joutenolo? Eihän tässä mitään uutta olla rakentamassa, vaan pitämässä olemassa olevaa nykyistä maaseutuasumista yllä. Sen sijaan minä näen aikamoisen ristiriidan siinä, että mökkiasuminen olisi kannattavaa aluepolitiikkaa. Siinä kyllä tullaan tarvitsemaan sen tyyppistä infrastruktuurirakentamista, joka ei ole terveellistä eikä ympäristöystävällistä.

Seppo  Kääriäinen  /kesk(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Ministeri Korhonen puhui kokonaisuudesta, joka tukee aluekehitystä, näillä sanoilla suurin piirtein. Minä näkisin, että yksi uusi lähestymistapa tai ainakin vahvempi lähestymistapa pitäisi olla poikkihallinnollisuus tasapainoisen kehityksen aikaansaamiseksi. Myös keskustasolla tapahtuu paljon hyvin keskenään vastakkaisia ratkaisuja, ja ne syövät toinen toisiansa. Tässä suhteessa korjaamisen paikka on tämmöinen poikkihallinnollinen, oikein tietoinen aluepoliittinen toimintapolitiikka. Se myös nostaisi aluepolitiikan tasoa nykyisestään selvästi.

Toisekseen pitäisi valmistautua jo vuoden 2003 jälkeiseen tulevaisuuteen ja myös aluekehityksen osalta. Siihen tulisi jytyä, jos pääministeri Lipponen ottaisi valmisteluvastuun hoitaakseen ja kokoaisi vähän, niin kuin verovalmistelun tapaan nyt on tapahtunutkin, samanlaisen työn aluepolitiikan uudistamisen osalta. Lipponen on entisiä aluepolitiikan veteraaneja. Eikö löydy lääkkeitä?

Leea  Hiltunen  /kd(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa rouva puhemies! Ed. Riitta Korhonen otti jo esille sen asian, jonka itsekin halusin tuoda esille, nämä kauppa-asiat, lähikauppa-, kyläkauppakysymyksen. Todella varmasti tarvitsemme keskustelua tästä aiheesta vielä hyvinkin jatkossa.

Arvoisa puhemies! Haluaisin vielä, kun ministeri on paikalla, kysyä lähestymistapaa, kun puhumme yhteiskunnan tasapainoisesta kehityksestä. Selonteossa ei ole tarkasteltu kansalaisten terveyden merkitystä tasapainoiselle kehitykselle. Näkisin, että terveys on kuitenkin erittäin tärkeä kysymys silloin, kun puhutaan hyvinvoinnista ja tasapainoisesta kehityksestä. Nyt näyttää vähän siltä, että terveydenhuolto on kriisiytymässä. Onko Kansallinen terveysprojekti vastaamassa tähän? Esimerkiksi tässä selonteossa sitä ei ole käsitelty lainkaan.

Timo E. Korva /kesk(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Näiden ministerien ja myöskin hallitusryhmien puheenvuorojen jälkeen olen tullut siihen tulokseen, että ei aluepolitiikassa itse asiassa mitään ongelmaa pitäisi ollakaan, vaan asiathan ovat varmasti hyvin. Mutta kun palauttaa mieliin esimerkiksi tämän vuoden muuttotilastot, voi todeta, että pahimmissa muuttotappiomaakunnissa muuttoliike kiihtyy. Tässä palataan siihen todellisuuteen, joka on hallituksen puheitten ja tekojen välillä. Hallitus askartelee kaiken maailman ohjelmien kanssa ja markkinoi niitä kaiken ratkaisevina asioina, mutta todellisuus on se, että nämä asiat tarvitsevat resursseja. Muun muassa Lapin osalta tilanne on sellainen, että siellä kunnalliset palvelut pitäisi yrittää tuottaa miljardi markkaa eli viidennestä pienemmällä summalla tänään kuin kymmenen vuotta aikaisemmin. Myöskin kaikissa muissa julkisissa määrärahoissa on hirmuiset leikkaukset. Eivät nämä asiat ole pelkästään hengentuotteita, vaan rahaakin pitää olla.

Martti   Tiuri  /kok(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Ministeri Korhonen mainitsi, että tulevaisuusvaliokunta on nämä linjat luonut, mutta kyllä tulevaisuusvaliokunta hyvin selvästi totesi, että Suomessa on neljän tyyppisiä alueita ja yksi niistä on Pääkaupunkiseutu, metropoli, sitten kasvukeskukset, aluekeskukset ja maaseutu. Kaikissa niissä tarvittaisiin hieman erilaisia toimia, kun halutaan Suomea pitää kunnossa. Tätä ei ole kyllä tulevaisuusselonteossa kovinkaan hyvin selvitetty. Siinä on ajateltu lähinnä sitä vanhanaikaista aluepolitiikkaa.

Toinen asia, johon tulevaisuusvaliokunta kiinnitti paljon huomiota, oli suomalaisen koulutus- ja tietotason turvaaminen. Siitä on vain muutama rivi tulevaisuusselonteossa.

Tapio Karjalainen /sd(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Tätä selontekoa on tietenkin helppo kritisoida. Siitä löytyy puutteita, ja konkretian ja täsmällisyyden puute oli yksi, johon ed. Backmankin viittasi ryhmäpuheenvuorossa. Tässä on kyllä kaikki tarpeelliset sanat, mutta miten ne saadaan muutettua lihaksi ja miten ne priorisoidaan, se on iso kysymys. Se, mistä voi olla iloinen, on se, että tässä kuitenkin paljastuu koko tämän salin ja hallituksenkin huoli muuttoliikkeestä ja alueellisesta epätasapainosta — harmi, että hiukan liian myöhään.

Tähän muna- ja kanakeskusteluun, jota on käyty, kumpi on tärkeämpää, kunnat, niiden tuottamat palvelut ja infra vai yritykset, voi sanoa, että jos ei ole kuntien tuottamia palveluja eikä toimivaa infraa, ei sellaisia porkkanoita ole, että kuntiin yrityksiä saataisiin.

Anu Vehviläinen /kesk(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Minua häiritsee selonteossa tavoitteiden ja käytännön politiikan välinen ristiriita. Minusta te, ministeri Korhonen, sanoitte aivan oikein ammatillisesta koulutuksesta ja sen tärkeydestä, että meillä tulee olemaan todellinen pula metallimiehistä, autonkuljettajista ja vaikka siivoojista. Mutta toisaalta kun ajatellaan hallituksen käytännön politiikkaa, on asetettu muun muassa tavoitteeksi, että 70 prosenttia nuorista suorittaisi korkea-asteen tutkinnon. Mielestäni tässä on jyrkkä ristiriita käytännön politiikan ja tavoitteiden kanssa. Lisäksi painottaisin samaa asiaa, jota jo ed. Kääriäinen painotti, että täällä pitäisi kyetä sektorirajat ylittävään keskusteluun. Tässäkin keskustelussa minusta pitäisi olla mukana sekä työministerin että opetusministerin.

Markku   Markkula  /kok(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Ministeri Korhosen puheenvuoro selkiytti yhden keskeisen perustan tulevaisuusselonteolle eli sen, että hallitus on aivan oikein korostanut ja korostaa edelleen dialogia eduskunnan kanssa. Hallitus on tehnyt raamin, jota eduskunta voi konkretisoida, syventää valiokuntien työn avulla. Useat kansainväliset tutkimukset osoittavat, että innovatiivisuus on jopa kaikkein keskeisin menestystekijä niin yrityksille kuin kokonaisille kansakunnillekin. Innovatiivisuus on nähtävä laajoina prosesseina, joissa uutta tietoa ja teknologiaa luodaan, levitetään ja käytetään eri aloilla ja myös eri alueilla.

Ryhmäpuheenvuoroista jäin ihmettelemään sitä, miksi keskusta antaa hyvin pessimistisen kuvan Suomen ja suomalaisten tulevaisuudesta. Eikö myös opposition tulisi kannustaa jokaista suomalaista luomaan itselleen ja läheisilleen hyvää tulevaisuutta? Missä olivat ne keskustan innovaatiot, tason korotus, tälle politiikalle, jota he ovat kritisoineet?

Ainoaksi oivallukseksi keskustan ryhmäpuheenvuorossa jäi "Ylä-Savossa on järkevämpää kouluttaa metsätyökoneiden ammattilaisia kuin laivanhitsaajia". Tätäkö se keskustalaisten politiikka on?

Erkki  Pulliainen  /vihr(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Minulla ei ole niin lennokasta keskustan arvostelua kuin ed. Markkulalla juuri oli. Kun tässä on kysymys lähetekeskustelusta tulevaisuusvaliokuntaan, palauttaisin mieliin historiasta sen, että meillä oli aikoinansa niin sanottu vapaakuntakokeilu, jossa lailla annettiin aika väljät raamit mukana olleille kunnille. Tätä voisi soveltaa nyt tähän tapaukseen, vapaa-aluekokeilua, jossa olisivat mukana kaikki erilaiset kukkaset, joita näissä keskusteluissa on tullut esille, ja katsoa, kuinka käy, kuitenkin yhdellä reunaehdolla: ei niin kuin seutulaissa aiotaan, että ympäristönsuojelu romutetaan siinä yhteydessä. Siihen vihreät sanovat: veto — ei!

Jukka Vihriälä /kesk(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa rouva puhemies! Mielestäni oli hyvä, että ministeri Korhonen otti esille ammatillisen koulutuksen. Kun katsotaan vuoteen 2015, niin aivan varmasti tässä tarvittaisiin ennen kaikkea maakunnittain mutta myös seutukunnittain yhteistyötä, jotta työvoiman saanti voidaan turvata.

Kokoomuksen ryhmäpuheenvuorossa ed. Katainen lähti siitä, jos oikein taas ymmärsin, että aluepolitiikassa ei enää tarvita siltarumpupolitiikkaa. On tietenkin hyvä käyttää nimikettä siltarumpupolitiikka. Se on ollut sitä rahan jakoa. Mutta tämä ehkä johtuu siitä, että ed. Katainen on myöskin omassa Nykypäivä-lehdessään todennut, että koko maata ei kannata enää pitää asuttuna. Tämä kyllä menee yksiin varmasti tämän linjan kanssa. Toisaalta tänään jaettiin kansanedustajille kokoomusnuorten paperi, jossa todetaan, että kokoomusnuoret siirtäisivät 3—5 miljardia markkaa valtion budjetissa sosiaalisista tulonsiirroista aluekehittämiseen. Kumpaa linjaa tässä nyt pitää sitten tulevaisuudessa katsoa? Tässä ollaan valmiita siirtämään valtion budjetista rahaa, näin merkittäviä summia, aluekehittämiseen.

Pekka Ravi /kok(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa rouva puhemies! Pääministeri täällä omassa esittelypuheenvuorossaan esitteli hallituksen aluepoliittisia toimenpiteitä ja nosti esille muun muassa seutuhankkeen tärkeyden. Käsittääkseni tuon hankkeen käytännön toteuttamiseen tarvitaan lainsäädäntöä. Kysynkin ministeri Korhoselta, missä vaiheessa kyseisen lakiesityksen valmistelu on ja milloin se on odotettavissa tänne eduskunnan käsittelyyn.

Antti  Rantakangas  /kesk(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Valtion aluepolitiikka on hyvin kaksitahoista. Toisaalta en epäile ministeri Korhosen hyvää tahtoa alueiden tasapainoisessa kehittämisessä, mutta toisaalta valtion eri liikelaitokset ja yhtiöt tekevät päinvastaisia päätöksiä. Esimerkiksi työhallinnon uudistuksessa työhallinnon paikallisyksiköiden määrää vähennetään, Tieliikelaitos pyytää tällä hetkellä kunnilta lausuntoja vähäliikenteisten teitten hoidon siirtämisestä kunnille, ja Suomen Posti Osakeyhtiö harkitsee haja-asutusalueiden postinjakelupalveluiden siirtämistä muiden hoidettaviksi. Nämä ovat käytännön esimerkkejä valtion liikelaitosten tai valtion yhtiöiden toimintalinjasta.

Voi yhtyä ed. Karjalaisen näkemykseen, että on aivan turha kuvitella, että syrjäalueille tulee uusia yrityksiä, jos kuntapalvelut ja perusinfra eivät ole kunnossa. Tässä mielessä olisi välttämätöntä, että hallitustasolla ministeriössä olisi paljon tehokkaampi kokonaisuuden tarkastelu tässä aluekehittämisessä ja aluepolitiikassa. Nyt sisäministeriön rooli tässä toiminnassa on liian heikko ja tulokset ovat valitettavasti heikkoja.

Susanna Huovinen /sd(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa rouva puhemies! Ministeri Korhonen totesi täällä, että toive aluekehityksen painopisteestä on tullut suoraan tulevaisuusvaliokunnasta ja tätä taustaa vasten täällä tänään esitetty kritiikki olisi jollakin tavalla hieman, ainakin osittain, aiheetonta. On aivan totta, että toive aluekehityksen painopisteestä on tulevaisuusvaliokunnan suunnalta heitetty, mutta se ei kai, ministeri Korhonen, poissulje sitä, että tämän teeman kautta olisi selonteossa voitu hieman syvällisemmin pohdiskella sellaisia erittäin oleellisesti aluepoliittiseen kehitykseen vaikuttavia asioita kuin työelämän kehittämistä ja tietoyhteiskunnan kehittämistä.

Itse tässä aluepoliittisessa keskustelussa minua on jo pidempään häirinnyt se, että lähinnä opposition taholta annetaan ymmärtää, että on olemassa jonkinlaisia poppakonsteja muuttoliikkeen pysäyttämiseksi tai kääntämiseksi. On aivan selvää, että vain alueelta itseltään löytyvät ne keinot, joilla myönteisiä kehityspiirteitä saadaan aikaan. Minkään alueen ei omaa tulevaisuuttaan kannata ylhäältä annettaviin ohjelmiin ripustaa.

Markku Rossi /kesk(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa rouva puhemies! Ruotsin kuninkaan ja Ruotsin vallan aikana Helsinkikin sai melkoisen sykäyksen, kun Ulvilan ja Porin porvareita siirrettiin Helsinkiin ja annettiin verohelpotuksia. Näin pääkaupunkimme on saanut hyvän lähdön siltä osin. Kun täällä äimistellään sitä, että aluepolitiikassa toteutetaan joitain alueita tukevia ratkaisuja, niin on syytä muistaa, että näin se vain on, jos halutaan kehitystä viedä eteenpäin. Valtiolla on tässä mahdollisuudet. Esimerkiksi panemalla täytäntöön Itä-Suomi-työryhmän esitykset pystytään varmasti hillitsemään muuttoliikettä, joka tällä hetkellä koituu myös Pääkaupunkiseudun ja ennen kaikkea sen asukkaiden vahingoksi. Tämä hallituksen "Tasapainoisen kehityksen Suomen" linja ei palvele kuin gryndereitä, niitä jotka Pääkaupunkiseudulle rakentavat ja sitä kautta pyrkivät sitten hyötymään. Tarvitaan aluepolitiikan, yritystoiminnan välineitä, tarvitaan veropolitiikkaa, tarvitaan selkeästi aluekehitykseen lisää kansallista rahoitusta. Nyt on sanottu, että EU on tullut korvaamaan. (Puhemies koputtaa) Itse asiassa EU ei korvaa aluepolitiikkaa.

Leena  Rauhala  /kd(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! En halua olla pessimistinen, mutta kuitenkin huolettaa, että maaseutu autioituu. Täällä on tuotu esille, että muuttotappiota on eri alueilla. Minunkin kysymykseni on, miten osaamiskeskusohjelmilla ja maaseutupoliittisilla kokonaisohjelmilla ja muilla erilaisilla ohjelmilla, jotka täällä on erittäin hyvin nostettu esille, voidaan se konkretia löytää, saada tuloksia, niin että tilastoista häviäisi se, että erityisesti nuoret katoavat maaseudulta ja äärialueilta. Ministeri Korhonen toi erittäin hyvin esille toisen asteen koulutuksen ja omien alueiden vahvuuksien nostamisen. Mutta miten jatkuvuus taataan? Tuntuu, että alueilla aloitetaan erilaisia ohjelmia, mutta miten saadaan rakenteeseen selvä muutos, että se, mitä on tavoiteltu, jää siellä pysyväksi tulokseksi?

Katri  Komi  /kesk(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa rouva puhemies! Aluksi sitaatti tulevaisuusselonteosta: "Tieto- ja viestintäteknologian kehitys on parantanut etätyön mahdollisuuksia, mutta se on edelleen vähäistä." Jos kiinteä, riittävä tietoliikenneyhteys esimerkiksi mainosgraafikolle maksaa kaksi ja puoli tonnia kuussa plus seitsemän tonnin perustamiskustannukset, niin en yhtään ihmettele, että etätyö on vähäistä. Tässä tapauksessa ei ole kyse edes mistään syrjäseudusta vaan Savosta. Jos työnantajalle on kolmenkymmenen tonnin vuotuiskustannukset siitä, että työntekijä lähtee Savoon etätyötä tekemään, niin enpä ihmettele, että tämä ei lisäänny, varsinkin jos sanotaan nyt vaikka Maunulassa kustannukset etätyöntekijästä olisivat ehkä kolmasosa tai puolet tästä.

Eli mitä te aiotte tehdä, jotta etätyön mahdollisuuksia todella lisättäisiin ja viestintä- ja liikenneverkot kehittyisivät?

Marjukka Karttunen /kok(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Tässä tasapainoisen kehityksen selonteossa on ilman muuta tärkeintä huoli työpaikoista. Tässä on kuitenkin unohdettu eräs työsarka, jolle varmasti olisi tekijöitä, kunhan se tekeminen vain mahdollistettaisiin. Haluan muistuttaa, että vielä 30-luvulla kolmasosa työpaikoistamme sijaitsi kotitalouksissa, ja nyt näiden työpaikkojen osuus on vajaa prosentti. Me emme voi pakottaa väkisin isiä ja äitejä kotiin. Sen tulisi olla vapaaehtoista.

Jos meillä olisi mahdollista hankkia kotiapulainen, tätä mahdollisuutta perheet varmastikin käyttäisivät. Jos tämä on sitten taas nimityksestä kiinni, niin voisihan kotiapulaista kutsua vaikka kotipalveluteknikoksi tai kotianalyytikoksi. Kysyntää varmasti olisi, mutta kysymys kuuluu, haluaisimmeko tämän kaltaisia työpaikkoja luoda.

Inkeri  Kerola  /kesk(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa rouva puhemies! Tässä keskustelussa on ihan syystä painotettu ammatillista koulutusta ja sen asemaa. Selonteko kuvaakin oppilaitosverkoston tehokasta käyttöä keinona muun muassa vähentää opintojen keskeyttämistä. Tosiasia on kuitenkin se, että keskeyttämisiä tapahtuu ja nämä henkilöt hakeutuvat toimeentuloluukulle. Tällä hetkellä opiskelupaikkoja on vapaana sadoittain — voitaisiinko niitä siis jakaa uudelleen alueellisesti tarpeiden mukaan? Voisiko tässä ministeriö toimia työministeriön tapaan kohdentamalla vapaita paikkoja niitä tarvitseville?

Mirja  Ryynänen  /kesk(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Olisin halunnut vastata ed. Markkulalle, joka minusta täällä kyllä keskustakritiikillään alitti riman tavalla, jota en olisi häneltä odottanut. Minä voin luvata toimittaa ed. Markkulalle ihan ensi tilassa esimerkiksi keskustan eduskuntaryhmän selvityksen tietoyhteiskunnan ajan aluekehittämisestä, jossa kyllä on kymmenittäin sellaisia innovatiivisia hankkeita, joita hän peräänkuulutti ja joita uskoisin hänenkin tukevan. Muistutan vielä siitäkin, että esimerkiksi osaamiskeskusohjelma luotiin ministeri Pekkarisen toimesta ja aikana.

Me olemme hyvin pitkään olleet vaatimassa esimerkiksi teknologia-, tutkimus- ja kehittämisvarojen suuntaamista myöskin keskusten ulkopuolelle, jotta pystyttäisiin osaamispohjaista yritystoimintaa vauhdittamaan ja suuntaamaan aloituspaikkoja enemmän keskusten ulkopuolelle yliopistoihin ja ammattikorkeakouluihin. (Puhemies koputtaa) Näitä kaikkia keskusta on esittänyt. Hallitus ei ole pannut niitä toimeksi.

Jyrki Katainen /kok(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa rouva puhemies! Ed. Vihriälä kiinnitti huomiota taannoiseen Nykypäivä-lehden haastatteluun. Olen vähintäänkin yhtä pahoillani kuin ed. Vihriälä siitä otsikosta, joka oli minun suuhuni laitettu. Jos hän olisi kuunnellut ryhmäpuheenvuoron oikein alusta loppuun, hän olisi saanut vastauksen tähänkin huoleensa. En ole todellakaan esittänyt maakuntien tai kuntien lakkauttamista, ja se tuli ryhmäpuheenvuorossa esille. Nykypäivä-lehti on hyvä lehti ja sitä kannattaa lukea ihan muutenkin kuin pelkästään otsikkotasolla.

Mitä tulee siltarumpupolitiikkaan, en myöskään osoittanut sillä ketään, en yhtäkään poliittista puoluetta. Olen Pohjois-Savon maakuntahallituksessa ollut jäsenenä ja nyt valtuustossa varapuheenjohtajana, ja aika ajoin eri poliittisista ryhmistä ja eri poliittisilta toimijoilta tulee sen tyyppisiä näkemyksiä, jotka eivät välttämättä parhaalla mahdollisella tavalla kohdista julkista rahoitusta kaikkein tuottavimpiin kohteisiin. Tämä on siltarumpupolitiikkaa, en halunnut osoittaa ketään tai mitään tahoa.

Mitä tulee Kokoomuksen Nuorten Liiton poliittiseen linjaukseen, meillä sallitaan keskustelu. Halusin ryhmäpuheenvuorossa korostaa sitä, että aluepolitiikasta on tullut hivenen (Puhemies koputtaa) samanlainen kuin joskus takavuosina oli ulkopolitiikka, eli sitä, joka kyseenalaistaa, pidetään yhteiskunnalle vaarallisena.

Paula Lehtomäki /kesk(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa rouva puhemies! Nyt kun ed. Markkula on palannut saliin, voin jatkaa keskustelua, mikä hänen ja ed. Ryynäsen puheenvuoron perusteella syntyi.

Ensinnäkin kommentti siihen, miksi keskusta luo niin pessimististä kuvaa: Ehkä se voi olla vähän pessimistinen — sellaista on selonteossakin piirretty — mutta se on myös hyvin realistinen. Koska te olette, ed. Markkula, viimeksi käynyt pahimmilla muuttotappioalueilla toteamassa tilannetta?

Toisekseen totean, että kun nimenomaan tällä kertaa oli ajateltu lähestymistavaksi sitä, että emme jää pyöriskelemään poppakonstien tai ei-poppakonstien ympärille vaan keskustellaan periaatetasolla, niin kauhean vaikea täällä on tyydyttää vasenta tai oikeaa reunaa. Ed. Markkula haukkuu, että mitään innovaatioita ei esitetä, ja ed. Huovinen kommentoi, että me yhä luotamme poppakonsteihin, vaikka niistä ei ole kyllä tänään puhuttu ainakaan ryhmäpuheenvuorossa sanaakaan. Tarkempana pikkuisen, korvat auki, täällä salissa!

Tuija Brax /vihr(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Ehkä salin ainoana läsnäolevana helsinkiläisenä on pakko osallistua tähän keskusteluun.

Kun katsotaan Suomen karttaa ja kirjoitetaan siihen vielä, kuinka paljon koulutettuja noin 30-vuotiaita ja sitä nuorempia ihmisiä Suomessa on, kysymys näyttää vielä huolestuttavammalta ja kamalammalta kuin hallituksen selonteko. Oikeasti näyttää, että kaikki syy pessimismiin on moninkertaisesti suurempi kuin tänään on sanottu, mutta pessimismille ei tietenkään saa antaa periksi. Niin kuin täällä fiksuissa puheenvuoroissa on ymmärretty, se ei kyllä naurata helsinkiläistäkään, jos 200 000 suomalaista on kymmenen vuoden sisällä muuttamassa tänne. Se on meidän kaikkien ongelma.

Kahteen asiaan kiinnitän huomiota, jos kerkeän.

Tutkimusten mukaan noin 30-vuotiaiden paluumuuton kaksi suurinta seikkaa ovat tietysti työpaikka ensin, mutta sitten tulee suvaitsevaisuus, paikkakunnan ilmapiiri. Kun tulevaisuusvaliokunta mietinnössään tätä parantaa, toivottavasti, niin koettakaapa tutkia (Puhemies koputtaa) paikkakunnan henkisen ilmapiirin merkitystä.

Alue- ja kuntaministeri Martti Korhonen

Arvoisa rouva puhemies! Ehkä keskustelun monipolvisuus osoittaa sen, miksi on niin vaikea puhua asioista toisille ja miksi ehkä on joskus vaikea ymmärtääkin, mitä toinen sanoo.

Ed. Lehtomäki kaipaili suuria linjoja. Minä vastasin teidän ryhmäpuheenvuoroonne ja kommentoin sitä puhetta. Jos me kuuntelemme nyt tätä keskustelua, yksi puhuu kotityöstä ja pk-yrityksistä, ihan perusteltuja. Ed. Kerola otti ihan oikeaan asiaan kantaa eli opintopaikkojen jakoon. Kyllä tämä on hyvin monipolvista, hyvin laaja on skaala, mistä näkökulmasta tätä pitäisi sitten käsitellä.

Joku, taisi olla ed. Huovinen, viittasi siihen, mitä sanoin, ja totesi, että selonteko ei pidä kaikkia asioita sisällään. Ei pidäkään. Minä sanoin, että meillä on valmistumassa ja me valmistelemme aluekehittämisstrategiaa vuoteen 2013. Niin kuin sanoin, tässä oli toivomus, mitä tämän pitäisi pitää sisällään.

Ed. Markkula on minun mielestäni täsmälleen oikeassa, että kyllä kai tämän pitäisi olla jonkinasteinen dialogi. Eli me tuomme pohjamateriaalia ja pohjatietoa, ja sen mukaan, niin kuin sanoin, haetaan toivottavasti yhteisiä näkemyksiä ja yhteisiä tavoitteita, mitä tässä pitäisi tehdä ja miten pitäisi tehdä.

Edustajat Ryynänen ja Kääriäinen ottivat isoon asiaan mielestäni kantaa, sektorikohtaiseen ja rajat ylittävään yhteistyöhön. Se on iso asia, ja niin kuin sanoin, siinä on menty eteenpäin. Minusta se on ihan selvästi nähtävissä, mutta ei se tapahdu päivässä eikä kahdessa eikä ehkä vuodessa eikä kahdessakaan. Se vaatii kyllä nyt sitkasta työtä ja asioiden läpikäymistä ja niiden mieltämistä, koska aluekehittämiseen liittyvillä asioilla on hyvin monenlaisia tunteita herättäviä kaikuja, positiivisia tai negatiivisia, puoltavia tai vastustavia, miten milloinkin. Mutta olennaistahan siinä on, että löydetään se yhteinen tahtotila, mutta se tahtotila pitää muodostaa. Niin kuin sanoin, hallituksella on minusta tällä hetkellä hyvä tahtotila, mistä osoituksena on, että olemme voineet rakentaa kokonaisuuden.

Korostan taas kerran sitä, että aluekehittäminen on se iso kokonaisuus, jossa on mukana ed. Korvankin hyvin esiin nostama kuntatalous. En väitäkään, että tällä yhdellä tai kahdella ratkaisulla koko 90-luvun ongelmia voidaan poistaa, mutta kyllä kai se nyt kaikkien on tunnustettava jo markkojen valossa, että eteenpäin ollaan menossa. Siellä on myös rakenteellisia ratkaisuja sisällä, muun muassa arvonlisäverojärjestelmän poistaminen, joka vuonna 94 luotiin. Se on ollut virhe, joka on tiukentanut heikkojen kuntien asemaa. Nyt se poistetaan. Siellä liikutellaan erittäin suuria markkamääriä, ja markkamäärien positiivinen kohdentuminen on heikoille kunnille.

Mutta samanaikaisesti ja samaan hengenvetoon pitää kyllä myös uskaltaa sanoa se, että kyllä siellä kuntarakenteenkin puolella pitää jotakin tehdä. Silloin me tulemme siihen aluekeskustyöhön ja seutukuntayhteistyöhön ja sen kautta vahvempien kokonaisuuksien luomiseen. Se on yksi osa. Miksi sitä pitää niin kuin veran alle koko ajan yrittää piilottaa? Minä en ymmärrä siitä näkökulmasta kuntarakenteen keskustelun vaikeutta. Minä en ymmärrä, mikä sen vaikeuden tekee. Ei kai kunta voi olla itseisarvo, vaan se on itseisarvo, mitä me voimme kuntalaisille näiden järjestelmien kautta tuottaa hyvinvointipalveluja. Se on minusta se iso itseisarvo, ja silloin pitää hakea ratkaisuja siihen suuntaan.

Ed. Leea Hiltunen otti esille terveydenhuoltopuolen. En ala käydä sitä läpi, mutta kyllähän Kansallisen terveydenhuolto-ohjelman puitteissa on tarkoitus käydä niitä ongelmia läpi ja hakea erilaisia ratkaisuja.

Ed. Tiuri otti esille erilaisten toimenpiteiden valikon. Näin se nimenomaan on, mitä sanoin, että erilaisille alueille pitää olla erilaisia toimenpiteitä. Meillähän on tällä hetkellä, mihin viittasitte metropolialueen osalta, Oecd:n kanssa metropolialuetutkimus, jota teemme. Siinä on erityisesti tarkoitus käydä tietenkin meidän ainut — jos tällainen komea nimi sanotaan — metropolialueemme Pääkaupunkiseutu läpi. Nimenomaan niin, että pitää olla erilaisia toimia eri alueille. Siihenhän aluekeskushankkeetkin tähtäävät, että meillä on eri kokoisia, erilaisia alueita, jotka voimistuvat omiin vahvuuksiinsa pohjautuen.

Ed. Vehviläinen otti esille toisen asteen koulutuksen merkityksen. Kyllähän se hyvä keskustelun paikka tietenkin on, mikä oikea prosenttimäärä on. En minä väitäkään olevani asiantuntija sillä puolella enkä osaa sanoa, mikä se on, onko se 60, 70, 71 tai 72 prosenttia. Mutta korostan sitä, niin kuin sanoin, että se joka tulevaisuuteen valmistautuu siten, että huomioi toisen asteen koulutuksen merkityksen ja sen hyödyntämisen aluekehittämisessä, tulee olemaan vahvoilla. Uskaltaisin jopa sanoa, että sitä asiaa voidaan tarkastella viiden tai kymmenen vuoden päästä ja katsoa, kuka siellä on pärjännyt.

Ed. Pulliainen otti esille vapaakuntakokeilun ja vapaa-aluemallin. Seutuhankkeessahan nimenomaan tähdätään siihen. (Ed. Pulliaisen välihuuto) — Mutta seutuhankkeessa on erilaisia vaihtoehtoja, minun mielestäni järkeviä vaihtoehtoja. Mutta, totta kai, sekin pitää uskaltaa sanoa, että varmaan siellä voi olla sellaisia osioita, jotka epäonnistuvat. Mutta eihän se mitään kokeilua ole, jos kaikkien pitää onnistua. Tässä on tavallaan asennoituminen näihin uudenlaisiin malleihin, että ei kaikkia voida valmiiksi luoda. Uskaltaakin pitää jotakin uutta siten, että se on vähän kuin riskirahoitus, että mitäs riskirahoitusta se on, jos kaikki hankkeet onnistuvat. Mutta oikeassa varmaan olette siinä, että järkeviähän hankkeiden pitää olla, ei siellä pidä järjettömyyksiin mennä.

Ed. Ravi kysyi tähän liittyen aikataulukysymystä. Seutukuntakokeilun osaltahan meillä oli ihanneaikataulu, joka suoraan sanoen oli kunnianhimoinen, että olisimme saaneet sen vielä tämän syksyn aikana eduskuntaan ja kokeiluun ensi vuodenvaihteesta liikkeelle. Se ei onnistunut, siinä tuli ongelmia. Ne ongelmat olivat minusta osin hyvin pitkälle ennakkoluuloisuuteen ja myös ennakkoasenteisiin liittyviä. Haluan korostaa, että se oli myös maakuntatasolla niin maakuntaliittojen kuin te-keskusten kuin muidenkin toimijoiden osalta tällainen perinteinen hallinnon kehittämiseen liittyvä ongelma, että hallinnon kehittäminen on hyvä ja hallinnon kehittäminen on fiksua, niin kauan kuin se ei kohdistu omaan hallinnonalaan, ja sitten kun se kohdentuu omaan, se ei ehkä enää olekaan sitä. Mutta me tavoittelemme, että saisimme sen vuodenvaihteeseen ja heti kevätistuntokauden alussa laki olisi täällä ja päästäisiin viemään sitä asiaa eteenpäin.

Ed. Rantakangas otti varmaan hyvän keskusteluaiheen esille, mihin kaikkeen julkisella sektorilla kilpailun nimissä ollaan valmiita menemään. Siitähän siinä loppujen lopuksi on kyse, että missä ne rajaviivat menevät. Koko julkisen sektorin osallahan tämä on sellainen olennainen kysymys. Se on energiapolitiikkaa, se on liikennepolitiikkaa, se on hyvinvointipalveluja jne. Nyt viimeksi kotikaupungissani käytiin keskustelu energiayhtiön yhtiöittämisestä, se on myös tätä. Meidän maakunnassamme kunnat myivät energiayhtiöt yksityiselle toimijalle. Viisastako se, vai eikö viisasta, niin se keskustelu vasta aukeaa lopputuleman osalta jossakin tulevaisuudessa.

Mutta tätähän tämä nyt on. Minusta siinä pitää olla järki päässä ja järki kylmästi mukana. On erittäin hankala, jos kunnalle asetetaan esimerkiksi työllistämisvelvoitteita, niin kuin tehdään vajaakuntoisten työllistämisen osalta, mutta samanaikaisesti on velvoite siitä, että pitää pärjätä kilpailussa. Ne eivät istu millään toisiinsa. Nämä pitää huomioida silloin, kun puhumme kilpailusta, mutta tätä keskustelua varmaan jatketaan.

Håkan Nordman /r:

Arvoisa puhemies, värderade talman! Redogörelsen är ett försök att avge en sådan befolkningspolitisk redogörelse som 131 riksdagsledamöter efterlyste i min åtgärdsmotion och i framtidsutskottets betänkande.

Regeringen redogör i stora drag för den befolkningsutveckling som pågår och förstärks och som förorsakar svårigheter på arbetsmarknaden, glesnande service och regional obalans. Det är viktigt att stöda en balanserad regional utveckling konstaterar regeringen, men redogörelsen andas inte någon bestämd vilja att sprida välfärden över hela landet och resoluta tag att påverka utvecklingen saknas. Den tekniska utvecklingen och öppna marknaden påverkar den verklighet vi lever i, men teknisk utveckling och globala trender skall vara medel, inte mål i sig. En stor paradox präglar den tid vi lever i. Den tekniska utvecklingen borde underlätta en regional spridning och förenkla arbetslivet men i stället har utvecklingen gett upphov till koncentration, urbanisering, nya subkulturer, ökad arbetstakt och stress.

Man kan fråga sig, vad har vi gjort fel, har vi betonat tekniken för starkt och glömt människan? Är den nuvarande utvecklingen oundviklig eller rent av önskvärd eller är den motbjudande och möjlig att påverka. Jag hör till dem som anser att utvecklingen kan och bör påverkas. Det är inte likgiltigt hur många som bor i det här landet och var de bor. Människorna är nämligen grunden för allt. Det behövs tydliga slutsatser, tydliga åtgärdsförslag och riktade insatser. Klyftorna ökar trots att produktionen och välfärden växer.

Tulevaisuusvaliokunnan mietinnöstä käydyn keskustelun huomioon ottaen onkin hämmästyttävää, että hallitus ei ole kiinnittänyt syntyvyyslukuihin enempää huomiota. Väistämätön tosiasia on, että maassamme tarvitaan enemmän lapsia. Lapsiin ja lapsiperheisiin on panostettava tulevina vuosina, siis on tuettava ja harjoitettava aktiivista väestöpolitiikkaa. Tiedämme, että lapsista aiheutuu kuluja, mutta lapset ovat hintansa väärtejä. Syntyvyyden lisääminen ei tietenkään ole helppoa. Olen kuitenkin vakuuttunut, että pitkälti kyse on asenteista. Monet seikat vaikuttavat perheen kokoon, ja monenlaisia toimenpiteitä tarvitaankin, koska ongelmat ovat yksilöllisiä ja perheen elämäntilanteesta johtuvia. Kyse on päivähoidosta, isyyslomasta, lapsilisien korottamisesta, asumisen ehdoista ym.

Mitä kaupungistuminen ja turvallisen kasvuympäristön puute merkitsevät syntyvyydelle, sopii kysyä. Mitä merkitsee suvun ja luonnollisen yhteyden puuttuminen sukupolvien välillä? Merkitseekö se lasten määrän vähenemistä? Meidän on paneuduttava nuorten tilanteeseen. Tyypillistä nykyajalle ovat opiskeluaikojen piteneminen, kovempi kilpailu ja suurempi epävarmuus työmarkkinoilla, haluttomuus nuorten naisten palkkaamiseen ja epäröinti lasten hankkimisen suhteen. Kuitenkin tutkinto, työpaikka ja menestyminen työssä ovat yhtä tärkeitä naisille kuin miehillekin. Asenteiden on muututtava, mikäli haluamme lisätä syntyvyyttä ja myötävaikuttaa siihen. Mitä hämärämmäksi työelämän ja vapaa-ajan välinen raja käy, sitä pienemmäksi syntyvyysluvut todennäköisesti tulevat. Asiassa tarvitaankin kokonaisnäkemystä.

Työelämän ehdoilla on suuri merkitys lapsiperheille. Tässä työmarkkinajärjestöillä ja hallituksella on kolmikantaneuvottelujen kautta hyvin tärkeä rooli. Uudet säännökset vanhempainlomasta, isyyslomasta, lastenhoidon paremmista ehdoista ja sosiaaliturvan tarkistamisesta ovat tarpeen. Perheen ja lapsen tulee olla uudistusten keskipisteessä. Tästä hyötyvät niin työnantajat kuin työntekijätkin, kuten koko yhteiskuntakin.

Toivon, että edellä mainitut puutteet otetaan huomioon lapsipoliittisessa selonteossa, jota hallitus parhaillaan valmistelee.

Det handlar inte bara om hur många barn som föds. Den regionala utvecklingen beror mycket på var barnen föds och var de växer upp i fortsättningen. I dag flyttar unga människor, inklusive kvinnor i sin mest fertila ålder, i stor utsträckning till stora och växande tätorter. Här är de förlorande kommunernas och regionernas stora utmaning, och man skall fråga sig vad man kan göra för att de unga skall stanna kvar på orten. Det gäller att inse vad unga människor söker, utbildning och arbete, men även ett mera spännande, sporrande och roligare samhälle. Kommunens pengar skall räcka till mer än skola och vård och andra obligatoriska uppgifter. Bara en kommun som kan bjuda på en rik fritid med nöjen och kultur klarar sig i konkurrensen om människor och företag. Beredningen av ett solidariskt statsandelssystem bör fortsätta.

I redogörelsen betonas att det med tanke på samhällsekonomin är viktigt att resurserna används effektivt och ändamålsenligt. Det här talar för starka regioner och starka kommuner som förmår bära sina sociala kostnader bättre än för närvarande och det i hela landet. För att skapa en hållbar tillväxt bör alla delar av landet beredas möjlighet att utvecklas. Om tillväxten sprids utnyttjas befintliga resurser, människor och kapital bättre. Tillväxten är summan av vad som skapas lokalt.

Talande är den stora arbetslösheten och låga sysselsättningsgraden i vårt land parallellt med arbetskraftsbristen och de stora regionala skillnaderna i det här sammanhanget. Det behövs regionalpolitiska åtgärder för att få de här outnyttjade resurserna i användning.

Jag noterar med tillfredsställelse FFC:s eller SAK:s utlåtande om sysselsättningslagen. Synpunkter som befrämjar sysselsättningen och en balanserad regional utveckling skall beaktas när anslag i statsbudgeten fördelas. Jag tycker att det är ett mycket positivt och stimulerande ställningstagande som har gjorts. I arbetsmarknads- och jämställdhetsutskottet skrev vi in det här i lagen. Jag vill framför allt betona den här målsättningen att en balanserad regional utveckling skall eftersträvas.

En höjd sysselsättningsgrad totalt sett och mindre regionala skillnader är av avgörande betydelse med tanke på välfärd och jämlikhet. Nu innebär överhettning i vissa regioner och stagnation i andra regioner att en enorm kapitalförstöring väntar i utflyttningsbygderna samtidigt som mycket nytt måste byggas och byggas dyrt på tillväxtorterna. I en aktiv befolknings- och arbetsmarknadspolitik ingår även en satsning på bättre ork i arbetslivet samt en ökad invandring. På kort sikt är dessa åtgärder avgörande för hur vi klarar försörjningsbalansen mellan generationerna.

Arvoisa puhemies! Alueille on annettava suurempi toimintavapaus ja suuremmat vaikutusmahdollisuudet. Alueellisen tukipolitiikan on otettava huomioon alueiden erilaiset voimavarat ja heikkoudet. Kasvuvoiman tulee tulla alhaalta, alueen ihmisiltä, mutta sitä on ruokittava ja kasteltava ylhäältä. Väitän edelleenkin, että alueellisia kasvusopimuksia valtion, alueiden ja alueellisten toimijoiden välillä tarvitaan meillä, niin kuin Ruotsissa on tehty.

Aluepolitiikan vipuvartena on osaamisen lisääminen koko maassa. Hyviä koulutus- ja innovaatioympäristöjä tarvitaan alueiden osaamistarpeiden kohtaamiseksi. Muutoin yksittäiset ihmiset ja yritykset joutuvat muuttovirran vietäviksi, mikä tekee uusien yritysten perustamisen, hajasijoittamisen ja alueelle muuttamisen mahdottomaksi tai vaikeaksi. Tässä vakaumuksessa ajamme energisesti diplomi-insinöörikoulutuksen saamista Vaasaan. Myönteinen päätös olisi peräämäni selkeä aluepolitiikka. Etäkoulutuksen avulla tietoa ja osaamista voidaan levittää yhä laajemmalle.

Panostukset osaamiskeskuksiin, alueellisiin tutkimus- ja kehitysyksikköihin, ovat tärkeitä, jotta yritykset pystyisivät kasvattamaan osaamistaan ja houkuttelemaan osaavaa työvoimaa. Yrittäminen synnyttää, tiedämme, työllisyyttä ja on hyvinvoinnin perustana. Infrastruktuuri on ratkaiseva elinkeinoelämän kannalta. Tarvitaan siis teitä, jotka kestävät kaikissa säissä koko maassa, samoin kuin nopeita rautatie- ja lentoyhteyksiä, satamia ja laivayhteyksiä sekä tehokkaita tietoverkkoja. Laajakaistayhteyksiä tarvitaan koko maassa. Valtion passiivinen rooli tässä suhteessa edistääkin eriarvoisuutta. Alueellisilla riskipääomarahastoilla on huomattavasti suuremmat mahdollisuudet onnistua, jos ympäristön edellytykset ovat houkuttelevat.

Hallituksen käynnistämä niin sanottu Yrittäjyys-hanke herättää suuria odotuksia. Sen tehtävänä on yrittämisen, ennen kaikkea pienyrittämisen, helpottaminen ja tukeminen. Työnantajamaksujen porrastamista on pidettävä yhtenä mahdollisuutena jo aluepolitiikassa. Olisi myös arvokasta selvittää liikkuvuusavustusten käyttöä työpaikkojen hajottamiseksi ruuhka-alueiden ulkopuolelle. Ruuhka-alueillahan työvoimapula on jo tosiasia. Elinkeinoelämän tulee täydentää valtion suunnitelmia toimintojen hajauttamiseksi.

Värderade talman! En del strukturella reformer kan bli nödvändiga när regionernas framtid tryggas. Jag hoppas att regeringens regioncentrumprojekt blir en sådan framgång att vi efter en tid kan konstatera att 10—15 tillväxtcentra finns i vårt land i stället för fyra fem nu. Med hjälp av flera utpräglade tillväxtcentra och ett nätverk av 20—25 andra regioncentra kan stora områden dras med i en tillväxt och förhindra massflyttning söderut. Om tillväxtregionerna är tillräckligt många kan inkomstöverföringarna minskas. För att det här skall lyckas behövs också en attitydändring på statligt håll.

De planerade regionpolitiska programmen för varje ministerium är en bra början, men de måste kompletteras med regionpolitiska konsekvensbedömningar i budgetarbetet och i lagstiftningen. Befolkningsutveckling, inkomster och produktion i regionerna liksom regionalbudgetering skall synas i statsbudgeten. Riksdagens uppgift blir att bevaka detta i utskottsarbetet. Även administrativa gränser behöver ses över på en del håll. Om befolkningsutvecklingen och flyttningsrörelsen fortsätter som nu blir det här oundvikligt. Vad gäller kommunerna måste det här ske på frivillig bas och enligt verkliga behov. Kommunsammanslagningar är ingen patentlösning. Även de statligt styrda gränserna måste kunna justeras om det finns uppenbara behov. De nya stora länen och de små landskapen kan fortfarande ifrågasättas.

Attraktiva levnadsmiljöer och god servicenivå skall finnas i hela landet. Även storstäderna har problem. Snabb befolkningstillväxt betyder att man inte hinner bygga ut servicen, köerna är längre och bristerna större än i många landskommuner. Alla lyckas inte i storstadsmiljön där arbetslöshet, missbruk, segregation och utanförskap koncentreras. En effektiv stadspolitik behövs samtidigt som en minskad flyttningsrörelse hjälper att förverkliga den.

När ett tätare nät av stadsregioner byggs upp bör också landbygdens särbehov beaktas. Även landsbygden behöver infrastruktur, utbildning och företag för att överleva. Jordbrukspolitiken är central men inte allt för en levande landsbygd.

Arvoisa puhemies! Lopuksi totean, että optimismin luomiseksi maan eri puolille tarvitaan selkeitä, vakuuttavia tavoitteita ja toimenpiteitä. Muussa tapauksessa ongelmat eivätkä mahdollisuudet nousevat keskeisiksi. On uskallettava, jotta voisi voittaa. Aluepolitiikassa tarvitaankin enemmän tangoa ja hiphoppia. Hallituksen ja eduskunnan tuleekin yhä useammin antaa alkutahdit. Nähkäämme siis tasapainoisen alueellisen kehityksen sosiaalinen ja taloudellinen arvo. Yhdenvertaiset edellytykset toimivat pontimena, ja oikeudenmukainen tulonjako onkin hyvä investointi. Tulevaisuus luodaan paikallisesti, ja perusedellytyksenä kansojen ja kulttuurien kukoistukselle on terve väestöpohja. Tämä meidän on syytä muistaa jokapäiväisessä työssämme politiikassa.

Alue- ja kuntaministeri  Martti  Korhonen

Arvoisa rouva puhemies! Ihan lyhyesti ed. Nordmanin monesti esille ottamiin Ruotsin kasvusopimuksiin. Mehän itse asiassa menemme pitemmälle kuin siellä on menty. Meidän pitää vain muistaa se, että me viemme aluekeskusohjelmaa nyt eteenpäin ja seutukuntatukihanketta. Meidän kuntarakenteemme ja kunta—valtio-suhteemme ovat niin erilaiset kuin ne Ruotsissa ovat, että meidän pitää hakea erilaiset välineet. Me menemme itse asiassa ehkä kaksi kolme askelta pitemmälle kuin ruotsalainen kasvusopimusmalli on ollut. Se on ihan hyvä ajattelu. Siellä se toimii. Me haemme lisää elinkeinoelämää, koulutusta, muita toimijoita mukaan omaan malliimme, mutta idea on hyvin pitkälle saman suuntainen.

Håkan  Nordman  /r(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Toivotaan todella, että näin tulee käymään meilläkin. Haluan edelleen korostaa, miten tärkeätä on, että eri tahot — valtio mukaan lukien — sitoutuvat jopa allekirjoittamalla tällaisia alueellisia sopimuksia.

Riitta  Korhonen  /kok:

Arvoisa puhemies! Savolaisittain on saatu, mitä on kysytty. Vastuu lie kääntynyt nyt meille kysyjille. Selonteon linjat on maalattu isolla pensselillä. Yritän tökkiä vähän väriä väliin.

Arvoisa puhemies! Valtioneuvoston eduskunnalle antama tulevaisuusselonteko käsittelee yhtä keskeisimmistä Suomea kohtaavista haasteista: Miten ylläpitää ja rakentaa Suomea alueellisesti tasapainoisen kehityksen takaamiseksi? Lisäisin haasteisiin vielä: Miten taata kansalaisten yhdenvertaisuus perustuslain edessä asuinpaikasta riippumatta?

Valtioneuvoston vuosi sitten hyväksymässä aluepoliittisessa tavoiteohjelmassa kehittämisen painopisteeksi todettiin tuotannon laajentaminen uusille kasvualoille. Hyvä näin, tämä on tärkeä tavoite. Mutta päämäärämme tasapainoisen kehityksen Suomi vuonna 2015 saavuttamiseksi tarvitaan pelkkään huipputeknologiaan satsaamisen lisäksi paljon paljon käytännöllisempiä toimia. Muuten joku tuumaa, että stiiknafuulia.

Kyseessä on hyvin monitasoinen ja moniongelmainen asiakokonaisuus, johon liittyy lukuisia kehitystrendejä, joista osa vielä vaikuttaa täysin vastakkaisiin suuntiin. Paljolti valtioneuvoston selonteossa onkin asioita rohjettu käsitellä niiden oikeilla nimillä, joskin tämän monimutkaisen haastesuman käsittelyyn tarvittaisiin vieläkin enemmän jämäkkyyttä ja sinnikkyyttä.

Aluepolitiikan toteuttamisessa voimavaroja ja vastuuta on annettu maakunnille ja aluekeskuksille itselleen. Jatkossa maakuntien aseman on vahvistuttava entisestään. Näin tulee olla, sillä niillä on aluepolitiikan tavoitteiden toteuttamisen kannalta välttämätöntä asiantuntemusta, tietoa paikallisista vahvuuksista ja mahdollisuuksista sekä kykyä ennakoida alueiden tarpeita tulevaisuudessa. Tuekseen ne tarvitsevat valtiovallalta rohkaisun lisäksi konkreettisia välineitä etsiä ennakkoluulottomasti uusia keinoja edistää alueidensa hyvinvointia.

Valtiovallan tulisi edistää myös aluekeskusten keskinäistä verkottumista ja vuorovaikutusta. Seudullisen yhteistyön kehittämisen ja tiivistämisen tielle on välttämätöntä lähteä saavutettavissa olevien synergiaetujen vuoksi. Te-keskusten toiminnan ohjauksessa ja kehittämisessä ilmenneisiin puutteisiin pitää välittömästi puuttua. Koulutusketjut on myös kytkettävä mukaan aina yliopistoa myöten yhteistyöhön sekä edellä lueteltujen toimijatahojen että yritysten kanssa.

Arvoisa puhemies! Elävä alue tarvitsee asujaimistokseen ikärakenteeltaan terveen kriittisen massan. Väestökehitykselliset tosiasiat ovat kiistattomia. Valtaosassa maakuntia väestö vanhenee ja nuoret pakenevat tai ovat pakotettuja lähtemään mahdollisuuksien perään kasvukeskuksiin. Kuten selonteossakin todetaan, Itä-Suomen maaseutualueilla yli 65-vuotiaiden osuus väestöstä nousee seuraavien vuosikymmenten aikana yli 40 prosenttiin. Monessa kunnassa suurimmaksi ongelmaksi on nousemassa vanhuksista huolehtiminen. Tällä hetkellä 90 prosenttia yli 75-vuotiaista asuu kotonaan — mikä säästö laitoshoidolle. Vanhustenhuollon kriisin välttämiseksi on heidän osuutensa pyrittävä säilyttämään samana tai sitä on voitava jopa kasvattaa. Tutkimusten mukaan kotona asuminen suojaa vanhusta, sillä iän karttuessa ihminen ei kestä ulkopuolisia häiriötekijöitä niin hyvin kuin nuorena, ja erityisesti tämä on totta dementoituneiden henkilöiden kohdalla. He voivat viihtyä, heitä voidaan hoitaa kotioloissa aina lähelle keskivaikeaa dementiaa asti.

Muuttotappioalueilla tilanne on erityisen ongelmallinen, koska asuntojen hintakehitys on yleensä laskeva eikä omasta asunnosta luopuminen takaakaan pienituloisille eläkeläisille riittävää pääomaa esimerkiksi palvelutalossa asumisesta aiheutuvia kustannuksia varten. Yhteiskunnan olisi esimerkiksi korjausavustuksin pyrittävä parantamaan välittömästi ikääntyvän väestön mahdollisuuksia asua halutessaan tutussa kotiympäristössä ja erilaisin toimenpitein tukea omaishoitajan mahdollisuutta hoitaa tuota omaistaan kotona.

Vuonna 2015 yli 75-vuotiaiden määrä on ennusteiden mukaan kasvanut tästä päivästä vajaalla 100 000:lla, ja vuonna 2030 heitä — tai meitä — on jo lähes 380 000 enemmän kuin tänään. Tiesittekö tai oletteko tulleet ajatelleeksi, että perusluonnonvarana, josta alueiden Suomen olisi tahkottava tulevaisuuttaan, on monessa kunnassa yhä enenevässä määrin dementoituvia, ikääntyviä henkilöitä sekä syrjäytyviä pitkäaikaistyöttömiä? Sanon, että ne kunnat, jotka tästä selviävät ja tuon asian voitokseen kääntävät, ovat todellisia osaamispääomakuntia.

Sosiaali- ja terveyspalveluiden sekä asiantuntevan ja välittävän hoidon takaaminen on eräs tulevaisuuden merkittävimmistä aluepoliittisista haasteista ja ennen kaikkea polttava alueellisen tasa-arvon ja yhdenvertaisuuden kysymys. Työvoimapulan välttämiseksi hoitoalan koulutusta on lisättävä, hoivavuoto ulkomaille tyrehdytettävä ja haja-asutusalueiden lääkäripulaan on löydettävä kestävä ratkaisu vaikkapa koulutusvolyymiä lisäämällä. Terve kilpailu, jopa terveydenhuoltoalalla niin kuin yritystoiminnassa muualla, voi tuottaa kustannussäästöjä, jouhevaa palvelua ja parempaa toimintaa. Asioita on uskallettava tarkastella.

Julkisten palveluiden tuottamista on pyrittävä tehostamaan niin kuntien yhteistyötä tiivistämällä kuin palveluiden ostamisella sekä uudenlaista yrittäjyyttä tukemalla. Sekä Suomen Yrittäjät että Yrittäjänaisten Keskusliitto ovat useissa yhteyksissä nostaneet esille kuntien ja yrittäjien yhteistyön mahdollisuuksia kuntien palvelutarpeisiin vastattaessa. Erityisesti Yrittäjänaisten Keskusliitto on kiinnittänyt huomiota kuntien haluttomuuteen hyödyntää alueella toimivien hoivayrittäjien palvelutarjontaa. Kun erityisesti ikääntyvien kuntalaisten erityyppisten hoiva- ja hoitopalveluiden tarve lähitulevaisuudessa merkittävästi lisääntyy, olisi kuntien ja alueiden syytä panostaa vahvaan yhteistyöhön yrittäjien ja kuntien oman palvelutuotannon sekä kolmannen sektorin kanssa. Oleellista on lakisääteisten velvoitteiden täyttäminen ja kuntalaisten todellisten tarpeiden tyydyttäminen. Sivuasia on se, kuka palvelun tuottaa, kunhan se on laadukasta ja vastaa asiakkaiden tarpeisiin.

Tässä tilanteessa on myöskin saumaa valtiolle esimerkiksi verotuslainsäädännön toimenpitein mahdollistaa laaja palvelutarjonnan tuotto ja käyttö. Viittaan tässä nyt esimerkiksi kotitalouksien verovähennysoikeuksiin yrityspalvelujen käytössä. Siinä olisi asia, jota voitaisiin kehittää myöskin tämän hoivatarpeen tyydyttämiseksi tulevaisuudessa.

Edelleen mikroyritysten ja yksinyrittäjien tueksi heidän jaksamisensa, lomansa mahdollistamiseksi olisi syytä kehittää lomittajajärjestelmä, niin kuin meillä toimii jo maataloudessa.

Arvoisa puhemies! Tähän mennessä osaamiskeskukset ovat olleet aluepolitiikkamme suurin menestys. Niistä on syytä ottaa opiksi kaikki hyvä ja onnistunut, mutta niidenkään ei ole mahdollista toimia tyhjiössä. Osaamiskeskuksiin tehtyjen panostusten tuoton turvaamiseksi on satsattava myös niiden toimintaympäristöön. Rappeutuva infrastruktuuri, kaventuva väestöpohja ja mahdoton elatussuhde puhumattakaan huonoista yhteyksistä, oli kyse perinteisemmistä liikenneyhteyksistä tai nykyajalle välttämättömistä nopeista tietoliikenneyhteyksistä, eivät tarjoa otollista maaperää osaamiskeskusten kukoistamiselle. Toisaalta puhdas ja turvallinen elinympäristö ovat tämän päivän maailmassa todellisia kilpailuvaltteja, joita meidän tulee pyrkiä vaalimaan erittäin huolella.

Nykypäivien osaajien houkuttelu muuttamaan kasvukeskusten ulkopuolelle edellyttää, että molemmille puolisoille löytyy haastavaa ja mielekästä työtä ja mahdollisuus kehittyä, edetä urallaan, jopa vaihtaa työpaikkaa. Muuttohalukkuutta varmasti edistää, kun tarjolla on työn lisäksi laadukasta opetusta, päivähoito- ja muita palveluita. Sen varmistaminen, että kansalaisten peruspalveluista huolehditaan kaikkialla maassa tasavertaisella tavalla, on valtiovallan ensisijainen tehtävä.

Arvoisa puhemies! Palveluiden, laadukkaan asumisen sekä työpaikan välistä etäisyyttä tulisi aina tarkastella käytetyn matka-ajan perusteella, ei kilometrietäisyyksinä. Kun kansalainen saattaa käyttää Pääkaupunkiseudulla julkisin liikennevälinein tai omalla autolla 15—30 kilometrin taittamiseen tunnin aamuisin ja iltapäivisin ruuhkasta johtuen, taittaa hän maakunnassa tuossa ajassa taivalta runsaat 80 kilometriä. Pienten ja keskisuurten kuntien väliset etäisyydet esimerkiksi Pohjois-Savossa ovat Pääkaupunkiseudun normaalien lähiöetäisyyksien mittaisia: 15—30 kilometriä. Matka tosin taittuu 15 minuutissa ja allekin. Tämä olisi tapa tehdä vertailuja oikealla tavalla. On syytä muistaa, että kone Kuopiosta lentää Vantaalle 35 minuuttia.

Olisi joskus todella hyvä tarkastella maata muullakin tavoin kuin Mannerheimintien ja ministeriön tuottamien mielikuvien mukaan. Sama asia näyttää hyvinkin toisenlaiselta, kun menee seisomaan sinne toiseen tarkastelupisteeseen. Avoin ajattelu muun maan mahdollisuuksista ei toistaiseksi ole lailla kiellettyä.

Ei pidä unohtaa myöskään sitä, että elinkeino- ja työelämä tarvitsevat menestyäkseen aina riittävää kriittistä massaa. Koulutusyhteistyön vahvistaminen kaikilla tasoilla sekä ammatti- ja erikoisammattitutkintojen kehittäminen takaavat alueellisen osaamispääoman jatkuvuuden. Koulutuksen ja elinkeinoelämän vuorovaikutussuhteita on syvennettävä osaamiskapeikkojen poistamiseksi. Suurten ikäluokkien ammattimiesten ja naisten eläköityessä ammattiosaajien puute tulee olemaan huutava. Tähän tarpeeseen on välittömästi vastattava toisen asteen koulutukseen satsaamalla.

Kriittinen massa tarkoittaa myös toisaalta lisääntymisiässä olevia ja sitä lähestyviä nuoria, jotka tietoisesti haluavat sitoutua kotiseutuunsa ja myötävaikuttaa sen menestymiseen. Kriittistä massaa eli riittävää asiakaspohjaa tarvitaan myös yritysten menestymisen edellytykseksi. Tämä koskee erityisesti alueellisia palveluita, palvelutarpeen täyttämisestä vastaavia pk- ja mikroyrittäjiä ja heidän toimintaansa, kun ei ole kyse vientituotteista, joissa kohteet voivat olla missä tahansa.

Alueellisen elinkeinoelämän kehitys- ja kasvuloukut tarvitsevat valtakunnallisen elinkeinopolitiikan erityispainotuksia. Lisäksi aluekeskukset tarvitsevat tuekseen elävää ja monitoiminnallista maaseutua, jossa monitaitoiset ihmiset pystyvät menestymään. Yrittäjyyden edistämisen tulisi olla aluepolitiikkamme kulmakiviä. Monipuolisen yrittäjyyden avulla maaseudunkin on mahdollista vastata uuden ajan ja uuden taloudenkin haasteisiin. Katseet on käännettävä rohkeasti kohti vuotta 2006, jolloin EU:n nykyistä rakennetukijärjestelmää muutetaan. Varautuminen tuohon aikaan sekä kotimaisten toimien tehostaminen on aloitettava hyvissä ajoin.

Pohjois-Savo esimerkiksi on vahvaa osaamisaluetta, jonka perinteisten kulmakivien, peruselintarviketuotannon, puu- ja metalliosaamisen sekä toisaalta nykyaikaisen high techin eli itc-, ympäristö-, mikroteknologia- ja terveysosaamisen varaan on helppo rakentaa vankkaa uutta tulevaisuutta ja sen tuotantoa. Tällaisena pystyy heti esiin nostamaan luomutuotannon ja sen jatkojalostamisen esimerkiksi suurkeittiöiden tarpeisiin ja vientiin, erilaiset funktionaaliset elintarvikkeet, kuten laktoosittomat ja maustetut maidot, luomujuustot ja -voit. On muistettava, että elintarvike-, puu- ja metalliklusteritkin voivat olla ja ovat jo nyt menestyvää high techia.

Kukapa muuten menestymisen edellytyksenä olisi tullut ajatelleeksi, että euro ja EU:n ympäristölainsäädännön tiukkeneminen uhkaavat muutenkin ylen harvaa kyläkauppaverkostoa, jonka palvelu on tarpeen niin Uudellamaalla, Savossa, Karjalassa kuin Lapissakin? Kyläkaupastahan piti tulla se nettikahvio, Kela, posti, apteekki ja viinakauppa, kun valtio ulkoisti joitakin toimintojaan. Hyvin menee. Kyläkauppaverkon varaan on hyvä rakentaa, ja siellä toimii ahkeria yrittäjiä. Ainut, mitä tapahtui: unohtui sitä tukeva lainsäädäntö ja muutamat miljoonat tuleviksi laihoiksi kolmeksi vuodeksi.

Arvoisa puhemies! Alueellisen elinkeinoelämän kehitys- ja kasvuloukut tarvitsevat todellisia valtakunnallisen elinkeinopolitiikan erityispanostuksia. Niiden kehittämistä ei pidä estää eikä tuomita markkinoiden vapaan toimimisen tai toimimattomuuden perusteella, vaan niitä tulee tarkastella erityisinä valtakunnallisina aluepoliittisina toimenpiteitä, sillä jos markkinoiden vapaata toimintaa halutaan pitää todellisena kirkasotsaisena ihanteena, tulisi välittömästi ottaa tarkasteluun toimimattomat asuntomarkkinat.

On tunnettu mutta ei tunnustettu tosiasia, että vapaa kilpailu ei toimi eikä tule toimimaan asuntorakentamisen markkinoilla niin pitkään kuin majoriteetti esimerkiksi Pääkaupunkiseudun asunnoista rakennetaan yleishyödyllisyyden nimissä Asuntorahaston rahoituksen turvin ja tukemana. Sosiaalista toimintaa ja vapaita markkinoita ei pidä perustella tai kumota toinen toisillaan. Olisi mielenkiintoista nähdä, että jokin yhteiskunnallinen megatoimija tai jopa ministeriö — ja tässä äkkiä mieleen tulee valtiovarainministeriö — suorittaisi edes yöllä pimeässä yksinään teoreettisten sormiharjoitusten sarjan kansalaisten ja yritysten sijoittumisesta valtakunnassa, jos Pääkaupunkiseudun asuntojen hinnat vastaisivat todellisia, tukemattomia markkinahintoja.

Arvoisa puhemies! Viime vuosien kansallista keskittymiskehitystä ei tule ihannoida liikaa. Siihen liittyvät ongelmat eivät ole pelkkiä ohimeneviä kasvukipuja, jotka aikanaan laantuvat ja johtavat välttämättä sekä kansantaloutemme menestykseen että kansakuntamme hyvinvointiin. Tasapainoista alueellista kehitystä tukemalla saamme varmimmat takeet siitä, etteivät kotimaiset kasvukeskukset taannu liiallisesta kasvusta seuranneiden rasitteiden johdosta. Tasapainoisen alueellisen kehityksen Suomi vuonna 2015 ja pitkälle tuon jälkeenkin on koko kansakunnan etu.

Vielä lopuksi haluaisin heittää muistienne kuvaksi sen muistin, mitä minä olen kantanut 70-luvulta asti. Siihen aikaan eräät isot pojat, joilta olisi pitänyt ottaa kynä pois, piirtelivät uutta Suomea, joka alkoi Helsingistä ja päättyi Ouluun. Sen Suomen leveys oli rannikon suuntaisena 80—100 kilometriä. Siihen Suomeen piti sijoittaa kolme neljäsosaa väestöstä. Kotoisen Kuopioni korvasi 2 500 traktorin asema Leppävirralla luolassa, ja noiden traktoreiden oli tarkoitus pitää hiihtoladut puhtaina ja hyvin muotoiltuina. Tuo kummallinen visio on alkanut median myötä toteuttaa itseään, ja kun tarkastelette kartta-Suomea ja väestön kehitystä, se kummasti vastaa niitä piirroksia ja niitten poikien tekeleitä, joilta kynä olisi pitänyt ottaa pois.

Arvoisa puhemies! Pääministerin puheen innoittamana totean minäkin, että sukuni on asunut 400 vuotta Savossa, samoin mieheni suku. Sitä ennen tulimme Karjalasta. Ja totta vieköön, sitä maakuntaa emme aio hylätä ja tulemme kaikki kaikilla tasoilla tekemään parhaamme sen eteen, että Savo tulee pysymään asuttuna seuraavatkin 400 vuotta.

Viisaista ajatuksista haluaisin vielä lausua kiitokset ed. Braxille ja ed. Pulliaiselle.

Susanna Huovinen /sd:

Arvoisa rouva puhemies! Yritän pitäytyä puhesuositusajassa.

Tulevaisuusvaliokunta on odottanut tätä hallituksen tulevaisuusselontekoa innokkaasti. Olemme esittäneet omia näkemyksiämme siitä, millaisia linjauksia tulevaisuusselonteko voisi käsitellä. Valiokuntahan on valinnut omaksi painopisteekseen muun muassa tietoyhteiskunnan ja teknologian arvioinnin lisäksi työn tulevaisuuden, josta valmistelimme eduskunnan keskusteluun Työn tulevaisuuden kipupisteitä -asiakirjan, joka herätti vilkasta keskustelua niin tämän talon sisällä kuin ulkopuolellakin.

Hallitus on valinnut tulevaisuusselonteon lähtökohdaksi vision Suomen tasapainoisesta kehityksestä useilla osa-alueilla. Aikajänne ulottuu vuoteen 2015. Kuten jo selonteon alkusanoissa todetaan, keskittyy selonteko alueelliseen kehitykseen. Kuten tiedämme, alueellinen kehitys onkin aihe, joka jo tällä hetkellä on usein keskustelujen polttopisteessä, ja varmasti se on kiihkeästi keskusteltava aihe myös tulevaisuudessa. Ymmärrän hallituksen lähestymistavan aiheeseen, onhan tulevaisuusvaliokunta toivonut keskittymistä aluekehitykseen.

Alueellisesti tasapainoisen kehityksen tavoite on lisäksi yhteydessä moniin muihin oleellisiin yhteiskunnallisiin haasteisiin. Mielestäni selonteolla olisi kuitenkin voinut olla vahvempi sisällöllinen painotus. Yhtenä esimerkkinä mainitakseni syvällisempi keskittyminen työelämän kehittymiseen olisi mielestäni ollut selonteossa tarpeen. Sen kautta olisi varmasti löydetty toimiva, ehkä uudenlainenkin, linkitys myös aluepolitiikan käsittelyyn ja linjauksiin. Onhan selvää, että moni työelämään, koulutukseen ja hyvinvointiyhteiskunnan tulevaan kehitykseen liittyvä päätös vaikuttaa väistämättä suuresti Suomen eri alueiden tulevaan kehitykseen. Mutta aivan niin kuin ministeri täällä äskeisessä debatissa meitä kaikkia muistutti, tämä on dialogia hallituksen ja eduskunnan välillä, ja nyt meillä eduskunnassa on mahdollisuus näihin hallituksen pohjiin niitä omia näkemyksiämme lisätä.

Arvoisa puhemies! Selonteko siis käsittelee useita erilaisia osa-alueita, jotka liittyvät alueellisesti tasapainoisen tulevaisuuden tavoite-Suomen saavuttamiseen. Niin kansainvälistymisen, tietoyhteiskunnan, väestönkasvun, kilpailukyvyn kuin monikulttuurisuuden teemat näkyvät selonteossa. Asiakirjaa lukiessa tulee kuitenkin väistämättä sellainen tunne, että on haluttu sisällyttää selontekoon mahdollisimman monta erilaista osa-aluetta kuitenkaan tarkemmin syventymättä mihinkään näistä. On tietenkin totta, että jonkinlainen valinta on asiakirjaa valmisteltaessa pitänyt tehdä siitä, millainen rakenne selonteolle halutaan. Tämäkin rakenne ja malli on varmasti perusteltu, mutta silti jäin kyllä kaipaamaan enemmän konkretiaa, selkeitä, ehkä hyvinkin haasteellisia tavoitteenasetteluja.

Nyt selonteko kuitenkin tarjoilee ehkä enemmänkin nykytilan kaltaista tulevaisuuden näkymää kuin kertoo, millä toimilla pääsemme tasapainoisempaan alueiden hyvinvointiin, kestävämpään kehitykseen, paremmin kansalaiset huomioivaan tietoyhteiskuntaan ja parempaan kilpailukykyyn kovenevilla maailmanmarkkinoilla tai mitä toimia vaaditaan, jotta vuonna 2015 ihmiset jaksavat ja viihtyvät työssään nykyistä paremmin ja pidempään, jotta hyvinvointiyhteiskunnan peruspilarit pysyvät pystyssä. Entä millaisia muutoksia päätöksentekoprosesseissa ja toimintakulttuureissa voitaisiin ottaa käyttöön, jotta kansalaiset kokisivat tulevaisuudessa enenevässä määrin olevansa merkittävä osa demokraattista järjestelmää?

Huolimatta näistä hivenen kriittisistä näkemyksistäni haluan kuitenkin antaa erityisen kunniamaininnan selonteossa sille, että ympäristön huomioon ottaminen tulevaisuuden pohdinnassa ei ole vain ja ainoastaan omana erillisenä kohtanaan oleva teema vaan nousee esiin monen eri osa-alueen käsittelyn yhteydessä. Tätä olisikin pidettävä tavoitteena laajemminkin hallinnossa ja päätöksenteossa. Ympäristön ja kestävän kehityksen arvot ovat läpikäyvinä teemoina mukana läpi linjan. Ne eivät siis saa olla pelkkää pakollista, ajan hengen mukaista sanahelinää. Kestävä kehitys pitää ymmärtää jatkossa entistä laajemmin yhteiskunnassa niin ekologisesti, sosiaalisesti kuin taloudellisestikin nykyistä kestävämpään päätöksentekoon tähtäävänä tunnuslauseena.

Tämä on tärkeää tällä hetkellä jo siksikin, että Suomi valmistautuu parhaillaan yhdessä muiden EU-maiden kanssa YK:n kestävän kehityksen Rio +10 -konferenssiin, jonka tavoitteena on jälleen yhteisesti asettaa tavoitteita kestävämmälle tulevaisuudelle globaalilla tasolla. Kansainvälinen yhteistyö eri areenoilla tulee näkemykseni mukaan vain laajenemaan tulevaisuudessa yhä uusille aloille, ja mahdollisesti tämä kehitys näkyy myös siten, että kansainvälisten sopimusten sitovuus kasvaa, jotta saadaan niitä paljon peräänkuulutettuja tuloksia myös aikaiseksi. Kantaa tällaiseen tulevaisuuden näkymään olisin selonteolta kansainvälisen osion puolella toivonut.

Arvoisa puhemies! Muutamia aivan yksittäisiä huomioita selonteosta haluan tässä yhteydessä nostaa esiin.

Kilpailukykyyn liittyvässä pohdinnassa todetaan, että Suomen työmarkkinoiden toimivuuteen on katsottu liittyvän edelleen kehittämisen tarvetta. Olisin toivonut hieman parempaa perustelua siitä, mihin tämä näkemys perustuu. Onko olemassa jokin tutkimustieto, johon tässä kyseisessä kohdassa viitataan, ja millaisia olisivat ne kehittämisen tarpeet? Ne tutkimukset, joihin itse olen tutustunut kertovat nimittäin päinvastaista. Verrattuna moneen muuhun eurooppalaiseen kilpailijamaahamme Suomen työmarkkinaolosuhteita on pidetty vakaina ja toimivina. Tietenkin tutkimustietoakin on monenlaista ja ehkä tämä asiakohta vain todistaa sen.

Aivan kuten ed. Backman sosialidemokraattien ryhmäpuheenvuorossa täällä totesi, tietoyhteiskunnan pohdinta jää selonteossa liian kapeaksi. Tutkimusta ja tietoa ainakin tästä aiheesta suorastaan pursuaa. Mielenkiintoisena pohdintana olisin pitänyt esimerkiksi Pekka Himasen ja Manuel Castellsin esiinnostamaa keskustelua siitä, mikä rooli hyvinvointiyhteiskunnalla on ja tulee olemaan tietoyhteiskunnan edelleen kehittymisessä.

Viimeisimpänä vaan ei vähäisimpänä otan esiin kysymyksen monikulttuurisesta tulevaisuuden Suomesta. Selonteossa todetaan seuraavasti: "Suomi ei ole ollut toivemaa maailmanmarkkinoilla liikkuvalle ammattityövoimalle muun muassa matalahkojen nettopalkkojen, oudon kielen ja kalsean ilmaston takia." Vaikka tuossa tuo maininta "muun muassa" onkin, niin mielestäni juuri nuo luetellut seikat eivät sisällä oleellisinta syytä sille, että maamme ei kuulu halutuimpiin muuttokohteisiin. Meidän on aivan turha uskotella itsellemme, että maahanmuuttajat eivät tietäisi sitä tosiasiaa, että kansamme on pitkään elänyt täällä pohjoisessa varsin eristyksissä. Tämän johdosta kansalaisemme suhtautuvat uusiin erilaisiin maahantulijoihin ennakkoluuloisesti, jopa vihamielisesti. Valitettavasti tällaiset teemat ovat joskus myös täällä eduskunnassa esillä. Jos me haluamme lisätä ulkomaisen työvoiman määrää, meidän on samanaikaisesti vakavasti pohdittava, miten maamme ja kansamme voi ottaa monikulttuurisuuden haasteen vastaan paljon nykyistä paremmin.

Anu Vehviläinen /kesk:

Arvoisa puhemies! Tämä käsittelyssä, lähetekeskustelussa oleva valtionneuvoston tulevaisuusselonteko, joka koskettelee aluekehitystä, ei pyrikään olemaan konkretiaa sisältävä toimenpideohjelma, vaan se maalaa enemmänkin myönteisiä linjoja vuoteen 2015, 14 vuoden päähän.

Selonteko toteaa, että vuoden 2015 tilanteeseen valmistautuminen edellyttää muun muassa kansantalouden kunnossa olemista. Huolimatta siitä, että pitkän aikavälin linjaukset minusta ovat monin osin oikean suuntaisia, tämä selonteko herättää kysymyksen näiden tavoitteiden ja käytännön elämän eli esimerkiksi normaalin budjettipolitiikan kohtalon yhteydestä. Esimerkkejä tästä on monia muun muassa linjauksia-osiossa, jossa hallitus omia kannanottojaan selontekoon esittelee.

Viittasin jo debatissa toisen asteen koulutukseen, mutta samalla tavalla, jos otetaan ihan yksittäisiä esimerkkejä, useampaan otteeseen hallituksen tavoitteissa otetaan esille aikuiskoulutuksen tehostaminen. Nyt kuitenkin tiedämme täällä varsin hyvin, että aikuiskoulutusta jos mitä on ajettu viime vuosien aikana alaspäin, rahoitusta on todella vähennetty ja järjestelmää myös muutettu.

Eräs asia, joka mielestäni pomppaa useammankin kerran hallituksen tavoitteista esiin, on sellainen erittäin vähän tässä salissa keskusteltu aihe kuin kulttuuri- ja liikuntapalvelut. Siellä useampaan kertaan korostetaan niiden merkitystä hyvinvoinnin ja myös alueellisen tasa-arvon laatutekijöinä.

Kun olen valtiovarainvaliokunnan jaostotyöskentelyssä saanut tutustua sekä aikuiskoulutuksen tilaan ja siihen tehtyihin satsauksiin että myös siihen, mitä annetaan esimerkiksi teatteri- ja orkesteripuolella sellaisille teattereille ja orkestereille, joilla on alueellista merkitystä, niin minun mielestäni on ristiriita sen välillä, mikä on tämän päivän budjetti ja myös hallituksen esitys ensi vuoden budjetiksi, ja toisaalta, mitä selonteossa halutaan tavoitella.

Arvoisa puhemies! Haluan tässä yhteydessä paneutua vielä lyhyesti kolmeen asiaan: väestökehitykseen, työvoimatilanteeseen ja koulutuksen alueelliseen merkitykseen.

Selonteossa todetaan väestökehityksestä mielestäni aivan oikeallakin tavalla, että sitä ei kukaan voi täysin ennustaa, mikä väestökehitys tulevaisuudessa tulee olemaan. Siitä huolimatta minusta selonteossa henkii semmoinen näkemys, että hallituksella on ollut vaaleanpunaiset silmälasit päässään katsoessaan 14—15 vuoden päähän, eli hallitus haluaa kieltää negatiivisen, kielteisen, väestökehityksen ja erityisesti väestön keskittymiskehityksen.

Eri tutkimuslaitokset ja muun muassa Tilastokeskus ovat tänä syksynä arvioineet, että väestö keskittyy tulevina vuosina ja vuosikymmeninä rajusti. Mielestäni on selvää, ettei tulevaa väestökehitystä pysty ennustamaan tarkasti tai ei ole oikein tehdä sitä tasaisen taulukon olettamuksella. Mutta silti vääjäämättömästi näyttää, että erityisesti Itä- ja Pohjois-Suomi ovat väestön osalta häviäjän asemassa.

Arvoisa puhemies! Selonteossa hallitus sanoo, että perhepoliittisilla toimenpiteillä voidaan jossain määrin vaikuttaa syntyvyyteen. Sitten selonteossa oli minusta erittäin outo lause, jossa sanottiin sanatarkasti näin: "Tämän vuoden vauvat kartuttavat työvoimaa vasta 2020-luvulla." Olen tähän törmännyt aiemminkin, että on sanottu, että ei sillä ole merkitystä, mikä syntyvyys nyt tai näinä vuosina on, sehän vaikuttaa vasta parin—kolmenkymmenen vuoden päähän eikä pystyisi vaikuttamaan, kun suuret ikäluokat jäävät eläkkeelle vuoden 2010 tietämillä. Minun mielestäni on omituista, että ikään kuin katsotaan tässäkin selonteossa taas vain vuoteen 2015 asti. Meidän pitäisi ymmärtää, että perhepolitiikalla voidaan luoda turvallisuutta ja tulevaisuutta ensi vuonna syntyville lapsille, mutta erityisesti niille nuorille ja nuorille aikuisille, joille tämä asia olisi ehkä lähiaikoina mahdollista.

Sitten muutama sana työvoima-asiasta. Viittasin todellakin ammatilliseen koulutukseen jo aiemmin puheenvuorossani. Tässä minun mielestäni arviot ovat aika oikean suuntaisia siitä, että noin miljoona uutta työntekijää tarvittaisiin. Kun itse noin puolitoista vuotta sitten selvittelin ryhmäni puolesta ammatillisen koulutuksen tilannetta, niin minulla oli silloin käytössäni sekä työministeriön että opetushallituksen tekemiä ennusteita. Niissä lähdettiin siitä, että tarve olisi noin miljoona jopa vuoteen 2010 mennessä, eli tässä on varmasti tietynlaista häilyvyyttä.

Kun puhutaan ammatillisesta koulutuksesta, niin itse pidän sitä erittäin ongelmallisena monestakin syystä, ensinnäkin laadun osalta, miten ammatillista koulutusta voitaisiin parantaa, että se paremmin vastaisi tämän päivän ja tulevaisuuden työpaikkoja. Sitten on myös opettajakysymys eli työvoimakysymys ammatillisen koulutuksen sisällä. Meillä on jo nyt erityisesti ammatillisen koulutuksen puolella erittäin ikääntynyttä opettajakuntaa. Voisin kuvitella, että myöskään täydennyskoulutus ei heidän osaltaan ole ihan parhaimmalla tolalla. Vaikka uusien koululakien myötä luotiin työssäoppimisjärjestelmä ja nyt kaikkeen toisen asteen ammatilliseen koulutukseen kuuluu kolmen vuoden työssäoppiminen, niin luulisin, että myös ammatillisen koulutuksen opettajien puolella olisi vaatimusta ja suoranaista tarvetta siihen, että työelämäyhteyksiä parannettaisiin.

Koulutuksen alueellinen merkitys on aivan kiistaton, olipa kysymyksessä perusopetus, lukiokoulutus, toisen asteen ammatillinen koulutus tai korkea-asteen koulutus. Sitä pitää aika tarkkaankin katsoa, miten meillä koulutetaan eri ammattikuntiin eri puolilla Suomea. Meillä on hyvä perusstruktuuri koulutuksen osalta, mutta minusta pitäisi rohkeammin katsoa myös yliopisto- ja korkeakouluopetuksen puolella sitä, mihin lisätään opetus- ja opiskelijapaikkoja. Esimerkiksi otan omasta maakunnastani teologisen tiedekunnan, siellä on sellainen juuri aloittanut. Varsinaisena sysäyksenä siihen tuli se, että papit, joita koulutetaan täällä, eivät välttämättä hakeudu Itä- ja Pohjois-Suomeen. Sama asia sielläkin on, että on suuret ikäluokat jäämässä eläkkeelle piakkoin.

Sama asia koskee vaikka juristikoulutusta. On todennäköistä, että itäisessä Suomessa tulee olemaan tulevaisuudessa pula juristeista, joten minun mielestäni olisi järkevää aluepoliittisesti, että opetusministeriössä tehtäisiin linjaus, että Itä-Suomessa voitaisiin antaa myös juristikoulutusta sen lisäksi, että nyt on julkisoikeuden koulutusta Joensuun yliopistossa.

Arvoisa puhemies! Kuulin tänään lastenpsykiatrin suusta, että tänään alle 15-vuotiaista 17 prosenttia eli 150 000 lasta on jossakin määrin psyykkisesti häiriintyneitä. Minua tämä ainakin kosketti sillä tavalla, että kun puhutaan tulevaisuudesta, vaikka 15 vuoden päästä, niin tämä on minusta konkreettinen esimerkki siitä, miten tavallaan tämän päivän poliittisilla päätöksillä vaikka lastenpsykiatriaan tai koulupuolen satsauksiin, minkä verran laitetaan valtionosuuksia, minkä verran pystytään eri kunnissa panostamaan vaikka tuki- ja erityisopetukseen, on merkitystä siihen, mitä 15—20 vuoden päästä nuorisolle kuuluu ja nuorille aikuisille kuuluu, minkälaista väkeä on lähdössä koulutukseen ja minkälaista työvoimaa tulevaisuudessa on meitäkin vaikka vanhuksina hoitamassa.

Täällä on puhuttu myös ulkomaisen työvoiman merkityksestä ja näkymistä. Itse katson niin, että meillä pitäisi olla selvä linja siinä, miten me suhtaudumme ulkomaiseen työvoimaan. Pidän huonona sitä, jos joudumme ikään kuin semmoiseen tilanteeseen, että toteamme, että meillä ei ole riittävästi suomalaisia siivoamaan tai ravintola-alan töihin tai kuljetustöihin, eli hoitakoot sitten ulkomaalaiset nämä likaisemmat hommat, jotka eivät meille itsellemme kelpaa. Se ei mielestäni ole tätä päivää eikä varsinkaan tulevaisuutta. Siinä mielessä jaan ed. Huovisen puheenvuoron monikulttuurisuudesta. Meillä pitää olla aitoa halua siihen, että Suomessa, eikä pelkästään vain Pääkaupunkiseudulla vaan koko Suomessa, on mahdollisuuksia ulkomaalaisilla elää suvaitsevassa ja hyvässä ilmapiirissä.

Arvoisa puhemies! Lopuksi totean vielä näistä kokeiluista, joihin myös täällä on viitattu, että eihän pelkästään kokeiluilla aluepolitiikkaa voida rakentaa. Se minusta on ihmeellistä, että kuitenkaan tämä toinenkaan Lipposen hallitus ei ole ollut erikoisen innokas näihin kokeiluihin. On monia asioita, joita ruohonjuuritasolta maakunnista on esitetty, vaikka kansalaistyökokeilu Valtimolta ja myös Kainuun suunnasta päin, ja myös verohelpotukset. Niihin on erittäin nuivasti suhtauduttu. Toivoisin, että tulisi rohkeampi suhtautuminen tulevaisuudessa ja tällä loppuvaalikaudella.

Mirja Ryynänen /kesk:

Arvoisa puhemies! Valtioneuvoston tulevaisuusselonteko linjaa väestö-, tuotanto- ja työllisyysnäkymiä seuraavien 15 vuoden aikana. Tilastokeskus sen sijaan julkaisi vastikään arvion vuoden 2030 väestökehityksestä. Kuva oli nykyisten muuttotappiomaakuntien kannalta lohduton. Tilastokeskus arvioi, että keskittyvä kehitys jatkuu nykyisellä voimallaan. Kolmen vuosikymmenen kuluttua Pääkaupunkiseudulla asuisi noin 200 000 henkeä nykyistä enemmän. Vastaavasti useimmat maakunnat olisivat menettäneet väestöstään 10—15 prosenttia, Lappi ja Kainuu jopa 20—25 prosenttia. Tällainen arvio vaikuttaa varmasti ensi näkemältä liioitellulta. Tosiasiassa se on kuitenkin pelkkä nykykehityksen jatkumon tulos. Itse asiassa aika optimistinen sellainen. Viime vuosikymmenen puolivälissä alkanut muuttotappio on niin raju, että sen seuraukset kerrannaisvaikutuksineen ovat Tilastokeskuksenkin arviota vakavammat.

Keskittyvän kehityksen hintaa arvioitaessa päädytään poikkeuksetta liian toiveikkaisiin päätelmiin. Yleensä arvioissa huomioidaan pelkästään väestön määrällinen väheneminen. Todellisuudessa väestömuutoksilla on lähes poikkeuksetta huomattavasti dramaattisempia seurauksia. Ne syntyvät väestöliikkeitten laadullisten vaikutusten välityksellä. Väestöä menettävät alueet menettävät tavallaan määrää enemmän laadun myötä. Nuoret ja koulutetut muuttavat, ikääntyneet, sairaat ja huonosti koulutetut jäävät. Sama kehityskuva toteutuu päinvastaisena muuttovoittoalueilla. Ne saavat todellisuudessa enemmän kuin väestömuutos lukuna edellyttäisi. Muuttajat tuovat paitsi työpanoksensa ja osaamisensa, myös aineellista pääomaa muun muassa perintöjen muodossa. Samalla he kiihdyttävät taloudellista aktiviteettia, esimerkiksi asunto- ja yhdyskuntarakentamisen välityksellä.

Minusta näitä väestömuutosten eriarvoistavia uhkakuvia on uskallettava katsoa silmästä silmään. Niihin ei saa alistua, vaan niiden on havahdutettava meidät toimintaan. Maakunnissa on vielä osaavia ja yrittäviä nuoria, jotka tarvitsevat mahdollisuuksia kotiseutunsa kehittämiseen. Kaikki eivät halua lähteä, ellei ole pakko. Vielä useammat haluaisivat oppinsa ja kokemuksensa saatuaan palata, jos siihen olisi todelliset mahdollisuudet, siis jos löytyisi työtä ja käyttöä hankituille kyvyille.

Nykyinen ja sitä edeltänyt hallitus ovat olleet aluepolitiikassaan toimettomia. Karut väestökehitysluvut ovat siitä kiistaton todistus. Eikä hallitus ole ollut oikeastaan pelkästään toimeton, vaan se on päinvastoin vauhdittanut omilla toimillaan keskittymiskehitystä suuntaamalla aluekehitysvaroja nopeimmin kehittyvien alueiden hyväksi. Poliittista voimaa ei ole käytetty siten markkinavoimien vastavoimana, vaan sitä on käytetty markkinavoimien tueksi, ja tämä jälki on kaikkien nähtävissä.

Tutkimus-, kehitys- ja teknologiavaroja ei ole määrätietoisesti suunnattu kasvukeskusten ulkopuolelle, vaan ne entisestään kiihdyttävät eriarvoistuvaa kehitystä suuntautuessaan valtaosin neljään viiteen suurimpaan kasvukeskukseen, joissa tarve julkisiin kehityspanoksiin ei enää todellakaan olisi niin suuri. Tehokkaat välittäjämekanismit suunnan muuttamiseksi puuttuvat edelleen.

Selonteossa kyllä luvataan, että tulevaisuudessa muiden alueiden kykyä ja mahdollisuuksia hyödyntää kansallista ja kansainvälistä osaamista kehitetään. Tällä kehittämisellä on nyt todella kiire. Teknologisen kehittämisen tukea on voitava porrastaa voimakkaammin heikompien alueiden hyväksi laatukriteereistä tietysti tinkimättä.

Viime aikoina on eri puheenvuoroissa moitiskeltu niin sanottua vanhaa aluepolitiikkaa tehottomasta tukipolitiikasta. Vanhan sanonnan mukaan hyökkäys on paras puolustus. Hallitus on puhunut kyllä uudesta aluepolitiikasta, ja ohjelmia ja periaatepäätöksiä on laadittu. Konkreettiset teot, vaikuttavat teot, kuitenkin vielä puuttuvat. Vanha aluepolitiikka on haudattu. Uutta ei ole tullut tilalle. Esimerkiksi suurella kohulla synnytetyn Itä-Suomi-työryhmän hyvät esitykset jäivät suurelta osin paperille. Samoin on käynyt ainakin toistaiseksi hajasijoitushankkeille Itä-Suomessa. EU:n ykköstuki on toki saatu yhteisin ponnistuksin. Se on hyvä asia. Pärjäsimme köyhyyskilpailussa, ja ykköstuki antaa osaltaan etsikkoaikaa Pohjois- ja Itä-Suomelle. Hallitus on kuitenkin samaan aikaan vetänyt kansallista rahoitusta vastaavasti alas etelän hyväksi.

Paljon puhutuista aluekeskuksistakin on vaarassa tulla pelkkä silmänkääntötemppu, jolla pelataan aikaa. Itse prosessi on ollut kylläkin hyödyllinen. Myönteistä aluekeskusohjelmien laadinnassa on ollut tietynlainen pakko uudella tavalla rajat ylittävään yhteistyöhön. Uskon, että siitä voi olla hyötyä myöskin jatkossa. Mutta oleellista on kuitenkin todellinen voimavarakehitys koko alueella. Muuten uhkana on muita riistävä keskittyminen siellä alueen sisällä.

Muuttotappiomaakunnilla alkaa olla viimeinen mahdollisuus suunnanmuutokseen. Siihen tarvitaan järeitä keinoja, jotakin ihan muuta kuin puheita uudesta aluepolitiikasta. Vanha kunniakas aluepolitiikka tarvitsee jatkokseen uusia, tähän aikaan sopivia, tehokkaita elementtejä. Yliopistolaitoksen hajautus kolme vuosikymmentä sitten luo kyllä hyvän pohjan uudelle, samoin ammattikorkeakoulut, mutta koko osaamisen verkosto tarvitsee lisää voimavaroja. Myös toimintojen hajautus ruuhkautuvalta Pääkaupunkiseudulta on edelleen käyttökelpoinen aluepoliittinen toimenpide, kunhan sen taakse saadaan riittävä poliittinen tahto. Tilanne ei vaikuta vielä kovin hyvältä ministeri Itälän hyvistä avauksista huolimatta. Hyvä, että alkuun kuitenkin on päästy. Sen lisäksi tarvitaan monipuolisia houkuttimia, esimerkiksi veroporkkanoita, joista täällä tänään puheenvuoroissa on moneen kertaan puhuttu, jotta uutta tuotantotoimintaa pystyttäisiin synnyttämään maakuntiin.

Korkean arvonlisäyksen tuotannon laajentaminen kasvukeskusten ulkopuolelle edellyttää sekä työvoimaan että investointeihin suunnattuja erityistukia. Hankekohtaista tukirahoitusta tarvitaan yritysten kriittisissä vaiheissa. Esimerkiksi työvoimakustannuksia madaltamalla monet maaseudun pienyritykset voisivat työllistää paikallista väestöä ainakin osa-aikaisesti esimerkiksi vanhustenhuollon, ympäristön tai loma-asutuksen tehtäviin.

Arvoisa puhemies! Muuttoliikettä vauhdittavat myöskin kasvavat erot peruspalvelujen saatavuudessa ja tasossa sekä erot yhteyksien tasossa. Kunnallistalouksien varallisuuserot ja väestörakenteen jyrkkä vinoutuminen lisäävät eriarvoisuutta. Kielteinen kierre ruokkii näin itseään, eikä alue pysty houkuttelemaan sen enempää yrityksiä kuin työntekijöitä tai toimimaan vetovoimaisena asumiskuntana. Erojen tasaaminen edellyttää tietyn rahamäärän varaamista kullekin palvelulohkolle ja yleisten minimitasojen määrittämistä.

Arvoisa puhemies! Lopuksi haluan todeta, että muista ryhmäpuheenvuoroista vihreä visio miellytti minuakin. Sieltä löytyi hyvin paljon keskustalaisia näkökantoja, joiden todella toivoisi toteutuvan. Alueellisten erojen kasvu on todella kielteinen asia koko kansantaloudelle, erityisesti myös Pääkaupunkiseudulle. Itse asiassa meillä ei ole enää varaa laiminlyödä toimia, joilla suunnataan kohti tämänkin selonteon tavoitteena olevaa tasapainoisen kehityksen Suomea.

Reijo Kallio /sd:

Herra puhemies! Alueellinen kehitys maassamme on muuttunut hyvin monimuotoiseksi, pirstaleiseksi. Ongelma-alueita löytyy eri puolilta maata, ja myös kuntien ja kaupunkien sisällä elinolosuhteet voivat olla hyvin eriytyneet ja ongelmalliset, mikä ilmenee erityisesti pitkäaikaistyöttömyytenä, sairastavuutena sekä päihde- ja huumeongelmina.

Tänään monissa kunnissa myös luonnollinen väestönkasvu pienenee ja ikärakenne vinoutuu. Tämä johtaa helposti kierteeseen, jossa palvelut ja väestö vähenevät. Tämä kierre on todella tuhoisa. Myöskin monien kuntien taloudellinen kantokyky vaihtelee suuresti. Meillä Suomessa maan sisäiset erot ovatkin kohtuullisen suuria. Näitä eroja pyritään tasoittamaan aluepolitiikalla, jonka tarkoituksena pitäisi olla tasapuolisten kehittymisedellytysten luominen maan eri puolilla asuville ja yrittäville kansalaisille.

Suomalaisen aluepolitiikan kehityksessä voidaan nähdä ainakin kolme eri vaihetta: ensinnäkin teollistavan kehitysaluepolitiikan, toiseksi aluepoliittisen suunnittelun ja kolmanneksi ohjelmaperusteisen alueellisen kehittämisen vaihe. Nämä vaiheet on nähtävä enemmän limittäisinä kuin perättäisinä, mutta nyt me selvästi elämme ohjelmaperusteisen aluepolitiikan aikaa. Tätä voidaan mielestäni perustellusti kutsua myöskin osaamisperusteiseksi aluepolitiikaksi, koska yhteiskunnan ja aluetalouksien liikevoimana on tänään tieto ja osaaminen.

Monet väittävät, että maamme siirtyminen EU-vetoiseen ohjelmaperusteiseen aluepolitiikkaan on merkinnyt kansallisen aluepolitiikan loppua. Toki on niin, että meillä on perinteisiä yritystukia vähennetty. Jos ajatellaan erityisesti aluepoliittisen suunnittelun kukoistuskaudella korostunutta eri hallinnonalojen aluepoliittista ohjausta, niin toki sekin on menettänyt merkitystään.

Mutta meidän on myös tiedostettava yhteiskunnassamme tapahtunut syvällinen muutos. Perinteisen normiohjauksen ja jakopolitiikan sijasta painopiste on siirtynyt eri toimijoiden väliseen vuorovaikutukseen. Ja mitä pidempään me pidättäydymme vanhoissa kaavoissa ja haikailemme vanhaa aluepolitiikkaa, sitä huonommin osaamme hyödyntää uuden aluepolitiikan mahdollisuuksia. Mutta meidän ei pidä lähteä myöskään siitä, että meidän pitäisi tyytyä osaamisperusteisen aluepolitiikan tähänastiseen toteutukseen.

Lipposen hallitusten yksi keskeinen strategia on viime vuosina ollut tutkimus- ja kehitysrahoituksen tason selkeä nostaminen. Me olemmekin päässeet yli kolmen prosentin tasoon suhteutettuna bruttokansantuotteeseen, mikä kansainvälisesti vertaillen on kärkipäätä. Tämä rahoituspanos on tapahtunut samaan aikaan, kun perinteisiä yritystukia on leikattu ja vähennetty.

Tutkimus- ja kehitysrahoituksen lisääminen on nostanut yritysten tuottavuutta, henkilöstön osaamista ja tuoteinnovaatiota. Se on myös epäilemättä ollut yksi keskeisimmistä syistä Suomen talouden nopeaan nousuun 1990-luvun alun syvästä lamasta. Tällä strategiavalinnalla on ollut todellakin monia myönteisiä vaikutuksia. Ongelmana tutkimus- ja kehitysrahoituksessa on vain sen epätasainen jakautuminen maamme sisällä. Pääosa t&k-rahoista menee Uudellemaalle. Itä-Suomessa taso on kohtuullisen alhainen, eikä tässä vertailussa kovin hyvin pärjää kotimaakuntani Satakuntakaan.

Kun aluepolitiikan ydin on tänään siis osaaminen ja sen edistäminen, tämä edellyttää, että myös tutkimus- ja tuotekehitysrahoitusta voimakkaammin suunnataan eri alueiden osaamisen kehittämiseen. Onkin aktiivisesti haettava sellaisia keinoja, joilla kyetään nostamaan maan eri alueilla toimivien yritysten kykyä ja halua kehittää osaamistaan. Tässä mielessä lyhyellä tähtäimellä odotan tuloksia erityisesti Tekesin aluestrategialta, joka toivoakseni johtaa Tekesin palveluiden ja rahoituksen lisääntymiseen alueilla. Samoin pidän tärkeänä teknologia-asiamiesten lisäämistä, mikä aktivoinee pienten yritysten innovaatiotoimintaa ja tätä kautta generoi uuden yritystoiminnan syntyä.

Innovaatiokeskittymien synnyssä yliopistoilla ja korkeakouluilla on keskeinen rooli. Tämä näkyy jo siinäkin, että Saloa lukuun ottamatta kaikilla maamme kasvualueilla alueellisen innovaatiojärjestelmän keskeisenä moottorina on yliopisto tai korkeakoulu. Ja keskeistä on nimenomaan yliopiston ja alueen muiden toimijoiden välinen vuorovaikutus. Niinpä alueiden kehittämisessä yliopistoilla ja korkeakouluilla on mielestäni jatkossakin entistä vahvempi rooli. Korkeakoulut yhteistyössä elinkeinoelämän ja muiden toimijoiden kanssa luovat sitä innovatiivisuutta, joka saa aikaan uutta menestyvää yritystoimintaa. Loppujen lopuksihan alueiden menestys on kiinni elinkeino- ja yritysrakenteesta. Toki merkitystä on myös julkisten palvelujen laadulla ja alueen sisäisellä yhteistyökyvyllä. Näitä en millään tavalla halua vähätellä.

Niinpä kun pyrimme tasapainoiseen alueelliseen kehitykseen, korkeakoulutasoista opetusta ja tutkimusta tulee vahvistaa erityisesti niissä maakunnissa, jotka ovat jääneet siitä vähemmälle. Satakunnassakin on hyviä ituja, mutta niitä on vahvistettava, jotta ne kasvavat täyteen kukoistukseen.

Näenkin, että alueiden ja seutujen menestyminen on kiinni osaamisesta, yhteistyöstä ja omien vahvuuksien hyödyntämisestä. Tarvitaan myöskin uusia avauksia jatkuvasti. Niitä on tänään täälläkin peräänkuulutettu. Mielestäni yksi hyvä avaus on ollut viime vuosina osaamiskeskusohjelma. Siitä on tullut selkeästi menestys, ja tämän on Valtiontalouden tarkastusvirastokin arvioinnissaan todennut. Täytyy toivoa, että aluekeskusohjelma osaltaan täyttää sille asetetut tavoitteet.

Herra puhemies! Aluepolitiikka mielletään helposti erilaisiksi ohjelmiksi, hankkeiksi, projekteiksi, turhanpäiväiseksi byrokraattiseksi näpertelyksi, ja toki sitäkin esiintyy. Tärkeää olisi kuitenkin keskittyä oleellisiin linjauksiin, ja itse uskon, että menestykseen johtavat väylät ovat siis osaaminen, yhteistyö ja alueiden omien vahvuuksien hyödyntäminen.

Tärkeää myös olisi, että poliittisia päätöksiä tehtäessä nykyistä paremmin arvioitaisiin näiden päätösten alueellisia vaikutuksia. Esimerkiksi valtion tulo- ja menoarvioon pitäisi ehdottomasti sisällyttää aluepoliittinen arvio budjetin määrärahojen alueellisista vaikutuksista.

Esko-Juhani Tennilä /vas:

Herra puhemies! Suomessa on käynnissä maan historian kovin sisäinen muuttoliike. Menettäjinä ovat nyt useimmat maakunnat. Vuosina 1994—2001 syyskuun loppuun mennessä Lappi menetti 13 000 asukasta, Satakunta 9 500, Etelä-Savo yli 9 000, Etelä-Pohjanmaa lähes 8 000, Kainuu 7 500, Pohjois-Savo 7 500, Pohjois-Karjala 7 000, ylikin, Kymenlaakso myös yli 7 000, Etelä-Karjala noin 3 500 ja Keski-Pohjanmaa vajaa 2 000. Pohjanmaalla menetettiin vajaa 1 000 asukasta ja Päijät-Hämeessäkin lähes 1 000. Nollatilanteessa ovat seitsemän vuoden ajan olleet Kanta-Häme ja Ahvenanmaa.

Eniten väkeä on saanut lisää Uusimaa, 125 000 seitsemän vuoden aikana. Varsinais-Suomessa väestönlisäys oli 18 500, Pirkanmaalla yli 18 000 ja Oulu-vetoisella Pohjois-Pohjanmaalla lähes 16 000. Keski-Suomen väkiluku on lisääntynyt tänä ajanjaksona yli 8 000:lla ja Itä-Uudenmaan noin 4 000:lla.

Muuttoliike on äärimmäisen raju ja kasaa ongelmia sekä väkeä menettäville alueille että etenkin rajussa väestönkasvussa olevalle Pääkaupunkiseudulle. Autioituvilla alueilla kaikki käy hankalammaksi. Väen vähetessä putoavat kuntien asukasperusteiset valtionavut ja putoavat myös verotulot, ja sitä kautta, kun väki lähtee, myös paikallisen pienyritystoiminnan asiakaskunta supistuu.

Pääkaupunkiseudullakin on kärkeviä ja kärjistyviä ongelmia. Täällähän on kaiken aikaa erittäin paljon pitkäaikaistyöttömiä. Heitä ei täällä vain tunnu noteerattavan — toistakymmentä tuhatta Helsingin kaupungissa nytkin. On myös asunnottomia useita tuhansia. Kaiken kaikkiaankin juuri asuntotilanne kärjistyy nyt rajusti täällä kovan muuton kohteena olevassa kaupungissa. Asuntojen hinnathan ovat hirmuiset ja vuokrat, voi sanoa, täysin mahdottomia, niin korkeita, ettei niitä pienillä palkoilla tai eläketuloilla tai työmarkkinatuella makseta.

Pienituloiset kärsivät muuttoliikkeestä siis myös Helsingin seudulla. Tätä alueen poliitikot eivät kuitenkaan tunnu tunnistavan. Helsingissähän taitaakin olla niin, että täällä valtaa käyttävät niin sanotulta paremmalta väeltä, hyvin pärjäävältä porukalta, valtakirjan saaneet. Helsingissä on tosiaan paljon suurissa vaikeuksissa eläviä ja kehnojen kuntapalvelujen varassa olevia ihmisiä, mutta jotenkin tämä ongelma ei vain nouse esille. Jos se nousisi myös täältä Helsingin puolelta sanottuna, hallitsemattomaksi paisuneen muuttoliikkeen hillitsijöitä löytyisi paljon enemmän kuin me, jotka tunnistamme nuo väkeä menettävän alueen ongelmat. Ongelmia kasautuu nyt molempiin päihin maata.

Mitä sitten tehdä? Olin eilen Sodankylässä koko päivän, aamuvarhaisesta iltamyöhään, tapaamassa työntekijöitä erilaisissa yhteisöissä, niiden johtoa ja kuuntelemassa myös kuntalaisia. Sodankylän tilanne on vakava. Väki on vähentynyt viiden vuoden aikana lähes 1 500:lla. Työttömyysaste on silti yhä yli 20 prosenttia. Se ei johdu siitä, etteikö tuossa kunnassa yritettäisi luoda uusia työpaikkoja. On menossa puunjalostusprojekteja, on avaruusteknologiaan panostamista, on satsattu tosi rajusti esimerkiksi Luoston matkailukeskukseen. Työpaikkoja on kuitenkin menetetty menneinä vuosina niin rajusti peruselinkeinoissa, valtionhallinnossa ja valtion laitoksissa ja myös kunnassa itsessään, että työttömyysongelmaa ei kerta kaikkiaan ole saatu ratkaistuksi.

Työttömyys siis jurraa yli 20 prosentissa edelleenkin. Kaiken lisäksi myös valtion omat suorat työllistämistoimet ovat heikentyneet. Työllisyysrahoja on supistettu. Niinpä Sodankylän kunnan osaltakin työllistettyjen määrä on pudonnut muutaman vuoden takaisesta yli 200:sta noin 50:een. Varuskunnassakin virat ovat kaiken huipuksi vähentyneet, kun tykistö siirrettiin sieltä pois. Epävarmuus tuntuu jäytävän jopa upseeristoa ja tietysti myös siviilityöntekijöitä siellä varuskunnassakin.

Miten voitaisiin auttaa esimerkiksi juuri Sodankylää? On tietenkin pidettävä ensinnäkin huolta perustoista, joita ovat koulutus, muut hyvät palvelut, liikenneyhteydet. Aivan erityinen haaste on tietysti nyt huolehtia kunnollisista tietoliikenneyhteyksistä. Tässä suhteessa laajakaistaverkkokysymys on aina vain nostettava uudelleen ja uudelleenkin esille. Ruotsin valtiohan on satsannut 5 miljardia kruunua, jotta laajakaistaverkko, hyvät tietokoneyhteydet siis, saataisiin syrjäisimpiäkin kyliä myöten käyttöön. Meillä asia on jätetty markkinoiden varaan. Se on minusta vaarallista. Se on vakavaa ja jopa vaarallista.

Sodankylässäkin on halua yrittää, ja tarvitaan tukea tälle yritystahdolle. Tarvitaan siis riittäviä investointiavustuksia ja myös kuljetustukea. Siellä ollaan kaukana markkinoista. Kuljetusten osaltakin pitää muistaa reaalikehitys. Kuljetustuki on pudonnut viidennekseen siitä, mitä se oli 10 vuotta sitten. Silloin kuljetustukea maksettiin valtion kassasta yli 100 miljoonaa markkaa. Nyt se on 20 miljoonaa budjetissa. Siitäkin on jouduttu täällä kovaa kädenvääntöä joka vuosi oikeastaan käymään viime vuosien aikana.

Mutta tässä tarvitaan nyt myös uusia aluepoliittisia toimia. Tähän tilanteeseen nimittäin liittyy se, että on vaikea työllistää ihmisiä, mutta on nyt jo vaikea täyttää semmoisia tehtäviä kuin esimerkiksi lääkärin virkoja. Sodankylässä on ollut, näin kerrottiin, lehdissä paikat auki, mutta hakijoita ei ole. Myös sairaanhoitajien osalta on vaikea saada terveyskeskukseen tuuraajia. Sairaanhoitajien suuntana pohjoisestakin alkavat olla nyt Norja ja Ruotsi, jossa edut ovat paremmat. Siksi täytyy ottaa käyttöön myös aivan uusia keinoja.

Yrityspuolelle minusta pitää lähteä selvästi Norjan-mallia nyt viemään käytäntöön. Siltä osinhan on alkamassa sentään kokeilu kolmessa pohjoisimmassa kunnassa: Enontekiöllä, Utsjoella ja Inarissa. Se ei ole kuitenkaan mikään optimaalinen kokeilualue. Siellä niitä pienyrityksiä, joissa nähtäisiin, mitä työnantajamaksun alentaminen merkitsee ja vaikuttaa, on aika vähän. Minä uskon täysin Norjan-malliin. Sitä pitää lähteä levittämään niin, että se koskee vähintäänkin koko Lappia.

Norjan-mallin osalta pitää ottaa käyttöön myöskin henkilöstöä, ihmisiä, alueen asukkaita kannustavat toimet. Meillä oli aiemmin käytössä pohjoisessa syrjäseutulisä. Se oli hyvä järjestelmä. Se takasi pätevää henkilöstöä kuntien ja valtion virkatehtäviin. Nyt pitää mennä pohjoiseen veronalennukseen. Esimerkiksi 12 000 markan veroale vuodessa olisi hyvä porkkana pysyä pohjoisessa ja muuttaakin sinne. Esimerkiksi juuri lääkärintehtävien osalta tilanne on vakava. On saatava ihmisiä. Nyt olisi kuntien pantava "Norjan-malli" pohjoisessa käyttöön ja maksettava ylimääräistä.

Erittäin iso kysymys on se, miten kunnat pystyvät toimimaan, sillä ihmiset valitsevat asuinpaikkansa työpaikan, koulutusmahdollisuuksien ja palvelujen pohjalta. Tämä kolmiyhteisyys on selvästi olemassa. Siellä pitää sitä palvelupuolta olla. Se tarkoittaa nykyään ei vain näitä ihan perimmäisiä tuttuja peruspalveluita, vaan esimerkiksi sellaisia palveluita kuin elokuvat, teatterimahdollisuudet jne. Se monipuolisuus pitää turvata. Siihen kunnat tarvitsevat rahaa. Kuntarahojen osalta on tulossa nyt pientä lisäystä. Se on myönteinen käänne, mutta eihän se lisäys ole läheskään riittävä, kun muistetaan, miltä tasolta on pudottu tähän nykyiseen tilanteeseen. Äärimmäisen tärkeässä asemassa ovat kunnat. Ei pidä unohtaa näitä yksinkertaisia peruslähtökohtia niiden resurssien turvaajina.

Minä odotankin, että kun tulevaisuusvaliokunta lähtee hallituksen selontekoa käsittelemään, se paneutuu perusteellisesti Norjan-malliin, tutkii sitä ja koettaa löytää sieltä sellaiset sovellutukset, jotka meille hyvin käyvät, siten vielä, että ne voidaan ottaa laajasti käyttöön, kun seuraava hallitus lähtee liikkeelle. Totta kai meidän pitää nähdä koko maa ja pitää toimia pohjoisessa, ja totta kai pitää ratkoa myös Helsingin seudun ongelmia. Täällä on asuntopulaa, sekin pitää ratkaista, mutta pitää kyllä nähdä todellakin se perimmäinen seikka, että tällä muuttoliikkeellä, kun Helsingin seudulle on muuttanut 125 000 ihmistä seitsemässä vuodessa, asuntoasiaa ei saada koskaan järjestykseen, jos tämä tämmöisenä jatkuu. Tällainen muuttoliike ja sen seuraukset on pienituloisten, köyhimpien ihmisten ongelma täälläkin, valitettavasti, niin aina käy, asuntopulan ja kohtuuttomien asumiskustannusten muodossa.

Leena Rauhala /kd:

Arvoisa puhemies! Keskustelu tasapainoisen kehityksen Suomesta mielestäni on tarpeellinen. Kun eduskunta noin kolme vuotta sitten aloitti kautensa, saimme eteemme Lipposen hallituksen ensimmäisen ohjelman, jonka nimessä olivat "oikeudenmukainen" ja "sosiaalisesti eheä" tavoitteiksi asetettuina. Kun nyt katsomme tätä aikaa, mielestäni noin kolme vuotta ei ole riittänyt ainakaan vielä tavoitteisiin pääsemiseen. Hakusessa on moni asia, mutta sen vuoksi tämä keskustelu on mielestäni entistä tarpeellisempi.

Tulevaisuusselontekoon liittyvissä keskusteluissa on usein noussut esille, että tulevaisuutta rakennetaan tiedon ja korkean osaamisen varaan. Tulevaisuus rakentuu siis tiedon ja korkean osaamisen varaan. Sillä saavutetaan tuloksia. Mielestäni näin on. Tarvitsemme tietoa, tarvitsemme osaamista, osaavia ammattityöntekijöitä, ihmisiä, joilla on tietoa. Mutta tässä keskustelussa on vähemmälle jäänyt se, mihin tieto ja osaaminen perustuvat, joille tulevaisuutta rakennetaan. Mielestäni yhtä hyvin kuin näitä, korkeaa koulutusta ja kaikkea sitä kehitystä, jota nyt ollaan esittämässä ja joka on näkyvissä, me tarvitsemme arvoihin perustuvia valintoja, arvokeskustelua, arvoajattelua ja siitä seuraavia arviointeja, analyysejä. Voitaisiinko, jos nyt jossakin menee niin sanotusti ylihyvin, lähteä arvioimaan, mitä siellä on sellaista, joka ilman, että siellä alkaisi mennä huonosti, olisi siirrettävissä niille alueille, joilla Suomessakin on selkeästi kipupisteitä eli ei mene hyvin? Eli tarvitaan tämmöistä arvoihin perustuvaa päätöksentekoa, valintaa. Tietenkin se on yhteiskunnallisesti varmasti hyvin vaikea tehdä, kun se on myös meillä yksilöilläkin joskus vaikea tehdä. Mutta sitä kuitenkin tässä yhteydessä, kun tulevaisuutta rakennamme, olen peräänkuuluttamassa.

Arvoisa puhemies! Tulevaisuuden hyvinvointi-Suomen luominen edellyttää rehellistä, aitoa analyysiä nykyisten ongelmien syistä, niin aluepoliittisista, taloudellisista kuin ihmisten turvattomuuteen ja pahoinvointiin liittyvistä asioista, tekijöistä, jotka aiheuttavat niitä. Erityisesti pitäisi analysoida, niin kuin täällä on jo noussut esille, mikä aiheuttaa sen, että tässä hyvinvointiyhteiskunnassa meidän lapsemme voivat huonosti.

Käsillä oleva selonteko luo hyvän kuvan eli yleiskatsauksen maamme tulevaisuudennäkymistä. Selonteko on mielestäni luonteeltaan toteava eikä niinkään pyri tarttumaan kehityksen suunnan korjaamiseen. Esitetyt toimintatavoitteet näyttäytyvät mielestäni toivomuksina ilman yksityiskohtaisia, konkreettisia toimenpiteitä. Ehkä ei voi sanoa, että tämä on puute, ehkä tämän luonne, että se jää tämmöiseksi toteavaksi, on toisaalta pohjaksi erittäin hyvä, mutta toivoisin myös, niin kuin täällä on todettu, että kun tätä käsitellään jatkossa, päästäisiin konkreettisiin toimenpiteisiin.

Arvoisa puhemies! Suomalaisten turvattomuutta koskevan haastattelututkimuksen mukaan, jossa on kysytty erilaisia turvattomuuden aiheita, on vastauksissa noussut hyvin vahvasti esille, että Suomessa turvattomuutta aiheuttavat välinpitämättömyys, myös työttömyys, työttömäksi joutuminen, mutta erittäin korkealle nousee myös sosiaali- ja terveyspalvelujen supistaminen. Aluepoliittiseen keskusteluun kuuluvat mielestäni erittäin vahvasti paitsi työllisyyskysymykset myös palvelukysymykset eli ne, millä tavalla kunnissa eri alueilla voidaan kuntalaisten palvelut turvata eli hyvinvointi, hyvä elämä, joka tulee asettaa tavoitteeksi.

Tämän tutkimuksen tulokset osoittavat myös sen, että inhimillinen turvattomuus on muuttunut lähivuosina. Nyt turvattomuuden pääaiheuttajat ovat tietenkin maailmanlaajuisia, siis ympäristöllisiä, kulttuurin arvoihin sekä maailmantilanteeseen liittyviä. Mutta ihmisten välinpitämättömyys toisiaan kohtaan on ympäristön jälkeen yleisin turvattomuuden aiheuttaja. Se, miksi tätä haluan nostattaa esiin, on se, että se merkitsee mahdollisesti sitä, että voidaan puhua riskiyhteiskunnasta, mutta samalla myös välinpitämättömyyden yhteiskunnasta. Meidän yhteiskunnassamme näyttäytyy näitä riskejä niin työllisyyteen kuin palvelurakenteeseenkin liittyvänä. Me olemme puhuneet palvelurakenteen romuttumisesta, siitä, millä tavalla näkyy jo, että eri aloilla palvelurakenteet horjuvat, mutta näkyy myös välinpitämättömyyttä. Erityisesti toivoisin, että välinpitämättömyys ei olisi yhteiskunnallista välinpitämättömyyttä, siis yhteiskunnallista välinpitämättömyyttä siinä mielessä, että nämä reuna-alueen, syrjäalueen ihmiset joutuisivat kokemaan, että heistä ei Ruuhka-Suomi välitä.

Arvoisa puhemies! Haluan vielä tuoda esille erityisesti perhenäkökulman. Yhteiskuntamme tarvitsee sellaista lainsäädäntöä, joka antaa perheille mahdollisuuden tehdä omia valintojaan perheen elinkaaren eri vaiheissa. Erityisesti ajattelen sitä, että perhe voisi vapaasti tehdä valinnan, missä voi asua. Voiko jäädä asumaan kotiseudulleen, jossa ovat turvalliset olosuhteet? Tehtävien ratkaisujen on tähdättävä eriarvoistumisen sekä syrjäytymisen torjumiseen, kuitenkin samalla rohkaistava vastuunottoon niin itsestään kuin läheisistäänkin. Hyvinvoivat perheet luovat menestystekijän 2015 vuoden Suomelle tasapainoisten aikuisten sukupolvien muodossa, jotka pystyvät vastaamaan muuttuvan yhteiskunnan ja maailman haasteisiin.

Tässä selonteossa on vahvasti noussut esille väestön ikääntyminen. Lisääntyvä vanhustenhoidon tarve on yksi lähitulevaisuuden suuria kysymyksiä. Omaishoito on paitsi inhimillinen myös taloudellinen tapa huolehtia muun muassa vanhusten ja vammaisten hoidosta. Huomattava epäkohta on siinä, kun tiedämme Suomessa olevan yli 300 000 henkeä omaishoidossa, mutta heistä vain noin 20 000 on päässyt omaishoidon tuen piiriin. Miksi tästä puhun tässä yhteydessä? Haluan todeta sen, että usein perheet, monta kertaa kaukana palveluista olevat perheet, joutuvat hoitamaan vammaisia ja omaisia kotona. Se saattaa näkyä perheiden väsymisenä, ja siitä tulee, jos me ajattelemme terveydenhuoltoa, erilaisia ongelmia jo tänä päivänä, ja ne vain lisääntyvät ja kasaantuvat.

Arvoisa puhemies! Vielä lopuksi: Koulutuksen, työn, sosiaaliturvan ja palveluiden pitää olla kansalaisten tavoitettavissa kaikilla maamme alueilla. Valtion pitää turvata kuntien mahdollisuudet peruspalvelujen hoitamiseksi. Kunnille koituvia kustannuksia arvioitaessa on otettava huomioon väestön siirtymisestä aiheutuvat menot sekä väestöä menettävissä että uusissa asuinkunnissa.

Mikko Elo /sd:

Puhemies! Täällä on jo joissakin puheenvuoroissa tuotu esille se suuri merkitys, joka valtion panostuksella on alueelliseen kehitykseen, nimenomaan valtion rahallisella panostuksella. Aikaisemmin ajatuksena oli se, että valtion työpaikkoja piti olla mahdollisimman paljon eri maakunnissa. Tänä päivänä voidaan todeta, että hallinnon työpaikkojen merkitys on jatkuvasti vähentymässä, koska nämä hallinnon työpaikat ovat myös vähentyneet. Mutta siitä huolimatta on ilolla tervehdittävä hallituksen periaatepäätöstä hajasijoittaa eräitä valtion laitoksia, yhteistyössä tietysti henkilöstön kanssa. Kuitenkin, puhemies, kaikkein ehkä suurin merkitys tänä päivänä on sillä, minkälaisen panostuksen valtio antaa koulutukseen, osaamiseen ja tutkimukseen eri maakuntiin. Ja aivan selvää on myös se, että meidän maakuntamme ovat hyvin paljon eriytyneet sen mukaan, onko niissä yliopistotasoista koulutusta, eli yliopisto vai ei.

Puhemies, vuosi sitten allekirjoittanut ja kolme muuta sosialidemokraattista kansanedustajaa teimme aloitteen neljän uuden yliopiston perustamisesta. Me totesimme aloitteemme perusteluissa muun muassa, että maamme nykyinen yliopistolaitos rakentuu pääasiallisesti 1960—1970-luvun päätöksiin. Uusien yliopistojen perustamista perusteltiin silloin 60—70-luvuilla lähinnä aluepoliittisilla syillä. Tänä päivänä voidaan sanoa, että jopa Joensuun yliopistoa myöden kaikki nämä yliopistopaikkakunnat ovat alueidensa kasvukeskuksia. Osaamisen merkitys alueiden kehittämiselle on käynyt entistä selvemmäksi. Kuitenkin ne maakunnat, joista me allekirjoittaneet neljä kansanedustajaa eli allekirjoittajan lisäksi kansanedustajat Arto Seppälä, Jouko Skinnari ja Kari Urpilainen tulemme, eli Satakunta, Päijät-Häme, Etelä-Savo ja Keski-Pohjanmaa, ovat jääneet vaille valtion panostusta nimenomaan yliopistokoulutuksessa. Tämä näkyy näiden alueiden nykyisessä kehityksessä. Valtion panostus yleisesti ja erityisesti koulutukseen on näissä maakunnissa merkittävästi maakuntien keskiarvon alapuolella. Esimerkiksi Satakunnassa, josta itse tulen, meidän vuotuinen jälkeenjääneisyytemme koulutuksen osalta on noin 350—400 miljoonaa markkaa muihin maakuntiin verrattuna suhteutettuna asukaslukuun. Tämä on sellainen luku, että esimerkiksi, jos ajatellaan vuosikymmenessä 3,5—4 miljardia markkaa pois nimenomaan koulutuksesta ja osaamisesta, niin on aika selvää se, minkä takia esimerkiksi Satakunnan kehitys on jäänyt jälkeen niistä maakunnista, joissa yliopisto on olemassa.

Puhemies, voidaan myös sanoa, että Ruotsissa sosialidemokraattinen hallitus 1990-luvun lopulla teki paljon enemmän kuin pelkästään puhui asiasta. Ruotsin hallitushan päätti perustaa viime vuosikymmenen lopulla kolme uutta yliopistoa eli Karlstad, Växjö ja Örebro ja tämän lisäksi Sundsvallille annettiin myöskin optio yliopistotoiminnan aloittamisesta mahdollisimman pian.

Puhemies, me tarvitsemme nimenomaan niissä maakunnissa, joissa kehitys on kituvaa, lisää valtion panostusta osaamiseen, koulutukseen ja tutkimukseen, emme niinkään hallintoon, koska osaaminen, tutkimus ja koulutus ovat ne panokset, jotka meidän käsityksemme mukaan parhaiten saavat esimerkiksi väestötappioista kärsivät maakunnat kasvuun.

Puhemies! On mielenkiintoista todeta — hallitus on myöskin liittänyt oheen Väestön ja työllisyyden kehitysnäkymiä, Valtioneuvoston tulevaisuusselonteko eduskunnalle -oheisjulkaisun, jonka sivulla 32 on eräitä tilastoja viime vuosikymmenen nettomuutosta — että esimerkiksi Satakunta, josta tulen, on kärsinyt 9 188 henkilön muuttotappion. Sitä suurempi määrällisesti on vain Lapin muuttotappio. Kuitenkin me eduskunnassa usein kuulemme puhuttavan pelkästään Itä- ja Pohjois-Suomen ongelmista, jotka sinänsä ovat tietysti aivan vakavia ongelmia, mutta haluan tässä yhteydessä tuoda esille, etteivät ongelmat ole suinkaan pelkästään Itä- ja Pohjois-Suomen vaan myös teollistuneen Suomen ongelmia.

Esimerkiksi Pori, josta itse tulen, on vanha teollisuuspaikkakunta, jossa teollisuudesta työpaikat ovat parinkymmenen viime vuoden aikana nopeasti kadonneet ja uutta vastaavaa teollisuutta ei ole saatu aikaan eikä ole myöskään saatu valtion panostusta, niin kuin olen todennut, koulutukseen ja tutkimukseen, mikä olisi auttanut maakuntaamme uudelleen kasvuun.

Mielenkiintoista on todeta, että myöskin sellaisilla alueilla Etelä-Suomessa kuten Päijät-Hämeessä eli Lahdessa on nettomuuttotappiota eli väestötappiota, Kymenlaaksossa samoin ja myöskin Keski-Pohjanmaa ja Etelä-Savo ovat muuttotappioalueita. Eli muuttotappio on paljon laajempaa kuin pelkästään normaalisti puhuttu Itä- ja Pohjois-Suomen ongelma.

Puhemies! Täällä on myöskin keskusteltu aluekeskusten merkityksestä. Henkilökohtaisesti olen varsin skeptinen siihen, mitä aluekeskuksilla saadaan aikaan, jos niihin ei todella aiota panostaa rahallisesti. Jos on tarkoitus, että meillä on runsaat 25 aluekeskusta ja yhteensä 40 miljoonaa markkaa budjetissa, me voimme jokainen laskea, että siitä on vähän runsas miljoona markkaa jokaisen aluekeskuksen käytettävissä. Sillä saadaan ehkä pari tutkijaa. Kyllä aluekeskusajattelua pitäisi nyt konkretisoida ja saada todella merkittäviä, konkreettisia ehdotuksia siitä, miten tämä tulee hyödyttämään alueita. Seutuyhteistyön lisääminen on sinänsä hyvä. Uskon, että se tulee auttamaan omalta osaltaan näiden alueiden kehitystä, mutta se ei muuta sitä tosiasiaa, että valtion panostus saattaa kuitenkin jäädä entiselle tasolle eikä kehitys lähde sillä tavalla käyntiin kuin on odotettu.

Puhemies! Haluan lopuksi sanoa, että maahamme on muodostunut sellainen myytti, jonka mukaan uusia yliopistoja ei enää tarvita. Siitä huolimatta 1990-luvulla perustettiin maahamme 30 uutta ammattikorkeakoulua, mikä ainakin minun mielestäni oli sinänsä oikea panostus maakuntien kehittämiseen. Kuitenkin esimerkiksi oma maakuntani tarvitsee kehittyäkseen saman panostuksen koulutukseen ja tutkimukseen kuin muut vastaavat maakunnat. Ei ole mitään ihmetekijää, joka lisäisi osaamista ja koulutusta, jos ei vastaavaa panostusta valtiolta saada. Näin me voimme myöskin taata entistä tasaisemman alueellisen kehityksen.

Puhemies! Käsitykseni on, ettei Suomessa osaamista ole koskaan liikaa. Täällä tietysti aina voi joku kansanedustaja, joka tulee yliopistoseudulta, sanoa, että kyllä ne riittävät ja osaamista on riittävästi. Minun käsitykseni on, että osaamista pitää jatkuvasti lisätä. Se on paitsi yhteiskunnan tehtävä, tietysti myös yksilön tehtävä.

Ihan lopuksi, puhemies, viime vuoden syksyllä, kun me käsittelimme budjetin lähetekeskustelussa alueellista kehitystä, esitin ajatuksen, että budjettiin saataisiin alueellinen tarkastelu. Valitettavasti alueellista tarkastelua ei ole budjettiin saatu. Siitähän me aika nopeasti pystyisimme hahmottamaan, mitkä alueet saavat valtion panostusta ja mitkä alueet eivät sitä saa.

Mutta, puhemies, kyllä myöskin Tilastokeskus antaa meille kansanedustajille joka toinen vuosi tietoa siitä, miten valtion rahat jakautuvat, ja valitettavasti ne tuntuvat vain joka kerta jakautuvan samalla tavalla. Esimerkiksi kun Pääkaupunkiseudulla valitetaan, että nyt valtion rahaa menee jonnekin muualle, täytyy kuitenkin muistaa, että täällä on lähes kaikki valtion hallinto, kaikki keskushallinto on täällä, täällä ovat merkittävä yliopisto, merkittävä tekninen korkeakoulu Espoossa ja täällä ovat myöskin lähes kaikkien yksityisten yhtiöiden pääkonttorit. Eli kyllä Pääkaupunkiseutu on nimenomaan se, joka hyötyy keskittymisestä.

Puhemies! Kyllä me tarvitsemme solidaarisuutta paitsi yksilöiden välillä myöskin alueellisessa kehityksessä eri alueiden välillä.

Lauri Kähkönen /sd:

Arvoisa puhemies! Tasapainoisen kehityksen Suomi 2015, valtioneuvoston tulevaisuuselonteko eduskunnalle, sehän on kauniisti kirjoitettu, kauniita lauseita toisensa perään. Jos kaikki, mitä siinä on sanottu, toteutuu, myöskään omassa maakunnassani ei ole mitään hätää.

Itä-Suomen ja Pohjois-Karjalan osalta on todettava, että koko Suomen tulevaisuudenkuva, jota selonteossa maalaillaan, eli väestön vanheneminen ja syntyvyyden lasku on toteutunut jo nyt, miten lie sitten — ed. Elo muita alueita luetteli — varmasti joillakin myös kyseessä olevilla alueilla. Luonnollinen väestökehitys eli syntyneiden määrä suhteessa kuolleisiin on selkeän negatiivinen, monilla paikkakunnilla jo 7 promillen luokkaa, eli negatiivinen luku se 7 promillea. Koko maassa tällä hetkellä se on plus 2 promillea. Kun tähän lisätään voimakas nettomuuttotappio, ongelmilta ei vältytä.

Tasapainoinen kehitys maassamme on jo selonteon otsikon mukaan valtioneuvoston tavoite. Hyvä näin. Sen varmasti hyväksyvät kaikki ja kannattavat selonteon tavoitteita lämpimästi. Nyt olisi nähtävä koko maan kokonaisetu. Tasapainoinen kehitys olisi kaikkien osapuolten toimenpitein turvattava ja taattava. Jos tietyillä maamme alueilla menee niin sanotusti huonosti, muut maamme alueet joutuvat myös maksumiehiksi. EU:n laajeneminen saattaa merkitä, että Suomi joutuu yhä enemmän omin toimenpitein turvaamaan tasapainoisen Suomen tavoiteasettelun saavuttamisen. Kun tilanne monilla seuduilla on jo se, mitä vuosi 2015 tuo koko Suomeen, olisi syytä välittömästi kokeilla ja kehittää niitä käytännön toimia — korostan, nimenomaan käytännön toimia — joilla voidaan vaikuttaa maamme tasapainoiseen kehitykseen. Monissa puheenvuoroissa on jo kaivattu ja toivottu uusia, rohkeita avauksia tällä alueella.

Pääministeri toi tänään ensimmäisessä puheenvuorossaan esille muun muassa aluekeskusohjelman hajasijoituksen eli valtionhallinnon toimintojen alueellistamisen — sen ensi askeleitahan on otettu — edelleen perinteisistä aluepoliittisista keinoista yritysten investointien kansalliseen tukeen kohdistettujen lisäresurssien tarpeellisuuden. Niitä onkin kohdistettu mutta tietysti niitä tulisi vieläkin enemmän kohdentaa. Jos mennään muun muassa syrjäseuduille, siellä yrityksillä on muitakin kustannuksia, joita ei ole eteläisemmillä seuduilla, kuten muun muassa kuljetuskustannuksia. Toisaalta myös kehittämistukiin kaivataan lisää rahaa. Pääministerin puheenvuorossa tuli esille muitakin keinoja, joita tähän saakka on kokeiltu.

Mielestäni yritystukilainsäädäntö kaipaa myös tarkennuksia. Piakkoinhan hallituksen käsittelyyn tulee maatalousstrategia, jonka tavoitteet tulisi myös vilpittömästi pyrkiä toteuttamaan. Strategiapaperissa on tavoitteina muun muassa kilpailukykyinen tuotanto, elinvoimainen maaseutu, laadukkaat tuotteet jne.

Kuten jo luettelin edellä, meillä on paljon hyviä esimerkkejä aluepoliittisista toimenpiteistä, mutta niitä kaivataan lisää. Tuon esille muun muassa tulevaankin budjettiin liittyvän julkisten rakennusten rapistumisen. Toivoisi, että muun muassa koulupuolelle pystyttäisiin kohdentamaan rahaa. Jos ja kun palvelut eivät ole kunnossa, totta kai se on edesauttamassa alueellista eriarvoistumista.

Otan vielä lopuksi yhden huonon esimerkin, joka on vauhdittamassa maaltamuuttoa, estämässä tai ainakin vaikeuttamassa muun muassa Itä- ja Pohjois-Suomessa tapahtuvaa maatalouden rakennemuutosta. Nimittäin luopumistukijärjestelmän kehittäminen tyrmättiin, tai näin ainakin oletan. Tiedot talouspoliittisen ministerivaliokunnan kokouksesta ovat tämän suuntaisia. Jos tähän järjestelmään olisi mahdollisuus saada vuokrausmahdollisuus, tätä kautta uusi yrittäjä välttyisi toisaalta suuremmilta taloudellisilta uhrauksilta. Yritystoiminnan aloittamiseen liittyy alkuvaiheessa hyvin paljon muitakin investointeja, jotka vaativat rahaa. Toisaalta myös tilanne on joissakin tapauksissa sellainen, että lisämaan saaminen ei mahdollistu esimerkiksi ostojen kautta. Ennen kaikkea tosiaan tietyillä alueilla vuokrausmahdollisuus olisi enemmän kuin toivottu.

Arvoisa puhemies! Väestöennusteet ovat vain ennusteita. Väestöennusteet perustuvat kuitenkin väestötieteeseen ja ovat siis luonteeltaan trendilaskelmia, jotka kertovat kehityksen suunnasta. Mutta kyseessä olevat trendilaskelmat toteutuvat vain, jos mitään ei tehdä. Nyt olisi ja on todella myös Itä-Suomessa tekemisen paikka. Kukaan ei kuitenkaan voi yksin selviytyä. Nyt vielä enemmän kuin koskaan aiemmin olemme muista kuin omasta alueesta, omasta maasta, ja sanonpa, että koko maailmasta riippuvaisia. Vaikka seuraavassakin pidän esimerkkinä Pohjois-Karjalaa, uskon, että nämä eväät sopivat monille muillekin alueille maassamme.

Omassa maakunnassani laaditaan parhaillaan maakuntakaavaa, aluerakennetta suunnitellaan vuodelle 2020 kolmen vaihtoehdon ja niihin sisältyvien tulevaisuuskuvien kautta. Nämä vaihtoehdot ovat: tietoyhteiskuntapainotteinen kehitysvaihtoehto, kansainvälisyyspainotteinen ja luonnonvarapainotteinen. Tässä kehitysvaihtoehtojen tarkastelussa on ollut myös mukana niin sanottu nollavaihtoehto, mutta se johtaisi väestöennusteiden toteutumiseen ja sitä kautta Pohjois-Karjalan kannalta huonoon tulokseen.

Jokaisella vaihtoehdolla on myös omat myönteiset vaikutuksensa. Pohjois-Karjalan on osattava oikein yhdistää kehittämiselementit. Tarvitsemme luonnonvaroja, tieto-osaamista ja kansainvälisyyttä. Meidän pitää korostaa puhtautta, turvallisuutta ja luonnonläheisyyttä. Erityisesti on oman maakunnan kehittämisessä korostettava yrittäjyyttä, kansainvälisen aseman tuomia mahdollisuuksia, koulutusta, tietoyhteiskunnan ulottamista kaikkien väestöryhmien ulottuville, metsäosaamista sekä Pohjois-Karjalan luontoon ja omaleimaiseen kulttuuriin perustuvia vahvuuksia.

Arvoisa puhemies! Vanhusväestön osuus lisääntyy myös omassa maakunnassani ehkä suhteessa muihin kaikkein eniten, Lappi voi olla sitten sellainen, jossa vieläkin enemmän. Olemme alkaneet esimerkiksi omassa kotikaupungissani katsoa tulevaisuutta myös siltä kannalta, että tästä kehityssuunnasta, vanhusväestön lisääntymisestä, tulisi tehdä voimavara. Onhan se myös koko Suomen suunta, kun katsotaan 15 vuotta eteenpäin. Todennäköinen kehitys on otettava positiivisesti. Esimerkiksi varttuneen ja vanhusväestön kuntoharrastuksia on tuettava eli resursseja nuorten puolelta, kun lasten lukumäärä vähenee voimakkaasti, on siirrettävä vanhuspuolelle.

Ihan lopuksi muutama sana kuntataloudesta. Jos kuntatalous on kuralla, se on omalta osaltaan vauhdittamassa myös alueiden eriarvoistumista. Vaikka budjettilait sisältävät nytkin monia kuntataloutta vahvistavia toimenpiteitä, tästä huolimatta kuntakentän ongelmat ovat mieluummin kasvamassa kuin vähenemässä. Toivon, että muun muassa harkinnanvaraisia avustuksia voitaisiin korottaa ja valtionosuuksien indeksitarkistukset maksettaisiin täysimääräisinä. Erityisesti odotan, että valtionosuuslainsäädännön kokonaisuudistus käynnistetään välittömästi. Mutta kaikkien näiden hyvien kehityssuunnitelmien ja käytännön toimien osalta tarvitaan oman työn ja toimeliaisuuden lisäksi koko Suomen tukea.

Leena-Kaisa Harkimo /kok:

Arvoisa puhemies! Selonteossa kiinnitetään huomiota juuri niihin asioihin, joihin muuttuvassa yhteiskunnassamme pitääkin. Koko Suomen kansainvälisen kilpailukyvyn ylläpito ja parantaminen perustuu yritysten ja elinkeinoelämän edellytysten parantamiseen. Alueiden hyvinvointi perustuu paikallisten erityispiirteiden huomioimiseen, osaamiseen, kehittämiseen sekä työvoiman ja työpaikkojen kohtaantoon, ja eri puolilla Suomea asuvien kansalaisten hyvinvointi puolestaan perustuu julkisen sektorin ylläpitämien ja yksityisen sektorin näitä täydentävien palvelujen tehokkuuteen ja laatuun.

Suomi on maantieteellisesti laaja ja harvaanasuttu maa. Tahtona on ollut, että koko Suomi säilyisi asuttuna. Ehkä kriittisin piste on siinä, että työttömyys ja työvoimapula näyttävät jatkossakin toteutuvan yhtä aikaa, sillä asiantuntijatehtävät ja uudet työpaikat ovat keskittyneet synergiasyistä kasvukeskuksiin.

Ansiokkaasti alueellisten vahvuuksien tukemista on tehty erityisesti valtakunnallisella osaamiskeskusohjelmalla. Tavoitteena on ollut tunnistaa alueellisia vahvuuksia ja saada aikaan taloudellista kasvua sekä lisätä kilpailukykyä, palveluita, yrityksiä ja työpaikkoja. Elinikäiset työpaikat ovat vähentyneet. Voimakas eläköityminen alkaa eurooppalaisella tasolla vuodesta 2007 lähtien ja Suomessa jo vuodesta 2005 alkaen. Tämä ei kuitenkaan tarkoita yksiselitteisesti sitä, että työttömyys häviäisi. Yli puolet yli 50-vuotiaista työntekijöistä on saanut koulutuksen, jota ei ole suunniteltu nykyisiä osaamis- ja taitovaatimuksia ajatellen. Työikää ja työkykyä näillä 50 vuotta täyttäneillä on kuitenkin jäljellä vielä 10—15 vuotta. Potentiaalisen työvoiman ja työn kohtaanto-ongelma on kyettävä ratkaisemaan.

Tulevaisuuden työpaikat ovat pienyrityksissä. Nykyisten pienyritysten ja maatilojen riittävä sukupolvenvaihdosten määrä edellyttää kymmenen seuraavan vuoden aikana jopa 60 000 suomalaisnuoren ryhtymistä yrittäjiksi. Yhtenä ongelmana tänä päivänä perintökaaren ongelmien lisäksi on haluttomuus riskinottoon. Tärkeä kysymys on, miten saadaan nuoret arvostamaan yrittäjyyttä ja jatkamaan perheyritystä tai perustamaan itsensä ja muut työllistäviä uusia yrityksiä. Erityisesti akateemisen koulutuksen saaneiden yrittäjyys on edelleen alhaista. On ristiriitaista, että suomalaiset suhtautuvat yrittäjyyteen myönteisesti, mutta yrittäminen ei toteudu käytännössä.

Selonteossa mainitaan, että yrittäjyyttä kannustetaan neuvonta- ja kehittämispalveluita kehittämällä ja laajentamalla yrittäjyyskasvatusta. Nämä kauniit sanat tarvitsevat tuekseen konkretiaa, jota on esimerkiksi työnantajan sosiaaliturvamaksujen edelleen alentaminen kaikille yrittäjille tasapuolisesti alueeseen tai sijaintiin katsomatta. Verotusjärjestelmää pitäisikin muuttaa yrittämistä ja riskinottoa tukevaksi.

Me suomalaiset arvostamme koulutusta ja sivistystä erittäin paljon. Korkeakoulut ja yliopistot ovat lisänneet sisäänottomääriään kasvualueilla, mutta pelkona tällä hetkellä on opetuksen ja tutkimuksen laadusta huolehtiminen. Laadusta tinkiminen on erityisen vaarallista aloilla, joilla Suomi on kansainvälisesti arvostettu ja tunnettu.

Toinen ongelma koulutukseen liittyen, mikä olisi tässä vaiheessa huomioitava, on määrällisen ennakoinnin tärkeys. Ennakointeja on laadittu useilla aloilla. On kiinnitetty huomiota lähivuosien lisäystarpeisiin esimerkiksi opettajan- ja lääkärinkoulutuksessa. Mitä sitten, kun ikäluokat pienenevät ja suuret ikäluokat poistuvat vähitellen? Osataanko koulutusmääriä taas vastaavasti supistaa? Entä ennakoidaanko julkisten rakennusten muuntautumiskykyä päiväkodista vaikkapa vanhusten toimintakeskukseksi?

Arvoisa puhemies! Muuttoliikettä on ja on ollut aina. Pohjimmiltaanhan on kyse yksityisistä valinnoista ja siitä, löytyykö mielekästä työtä, opiskelumahdollisuuksia tai mieluinen elinympäristö. Tämä houkuttelevuusaspekti on yksi suuri haaste maakunnille ja muuttotappioista kärsiville alueille. Eräs toimiva keino luoda työpaikkoja eri alueilla on kasvukeskusten teknologiayritysten etätoimipisteet. Tällä tavalla on syntynyt lukuisia työpaikkoja ja uusia pienyrityksiä maakuntien kaupunkeihin ja taajamiin. Lisäksi työpaikkojen syntymistä voidaan edistää etätyön mahdollisuuksia kehittämällä ja tunnetuksi tekemällä.

Tärkeää yrittäjyyden ja työllisyyden edistämisen kannalta on myös kehittää koulutusta yhteistyössä alueen elinkeino- ja työelämän kanssa. Vain näin alueelliset erityispiirteet ja -tarpeet kyetään huomioimaan ja niihin pystytään vastaamaan. Myös osaamiskeskusohjelmista on saatu myönteisiä tuloksia.

Yksi ehkä tärkeimmistä asioista on se, että eri puolilla Suomea turvataan kansalaisten perushyvinvointi. Tämä edellyttää monipuolisesti ja innovatiivisesti tuotettuja hyvinvointipalveluja. Tässäkin on paljon tehtävää, että saataisiin ovet auki yksityisten tuottamille palveluille.

Myös kasvukunnilla on ongelmia. Siinä missä muuttotappioalueita tuetaan erityistuin, painivat myös kasvukunnat resurssiongelmissa. Jatkuvasti kasvava asukasmäärä tarvitsee toimivia kuntapalveluja. Esimerkiksi perustamishankkeiden valtionosuus tulee nykyisessä muodossaan loppumaan vuonna 2004. Tämän jälkeen tullaan myöntämään varoja kehittämishankkeille. Pitäisi vakavasti miettiä, että myös kasvukuntien esimerkiksi juuri päiväkoti- ja koulurakentaminen luettaisiin kehittämishankkeisiin ja näin ollen kasvukunnatkin saisivat tulevaisuudessa erityisvaltionosuutta.

Lopuksi, arvoisa puhemies, on pelätty, että varsinkin käsitellessämme valtakunnallisia alueidenkäyttötavoitteita hajarakentamisen myötä taajamien rakenne hajoaa, ja vaadittu, että kaupunkiseutujen ja taajamien yhdyskuntarakenteen jatkuva hajautuminen pitäisi estää. En kuitenkaan usko, että haja-asutus Suomessa olisi niin suuri ongelma, että siitä koituisi suuren mittakaavan liikennettä, sen päästöjä tai muita ympäristöllisiä ongelmia. Suomalaisille tulisi antaa enemmän valinnanmahdollisuuksia asumisensa järjestämisessä. Suurta, koko Suomen kokoista ulkoilmamuseota ei haluttane perustaa vaan palvella kansalaisten tarpeita. Mikäli joku haluaa asua syrjäseudulla, on hänellä siihen oltava mahdollisuus. Valtakunnallisen alueidenkäytön suunnittelun ja ohjauksen tulee lähteä suomalaisten tarpeista, paikallisista tarpeista ja erilaisten alueiden kehittämisestä omien vahvuuksiensa mukaisesti.

Timo E.  Korva  /kesk:

Arvoisa puhemies! Tämän usean tunnin ajan kestäneen keskustelun aikana on käytetty aina pääministeriä ja alue- ja kuntaministeriä myöten niin hyviä puheenvuoroja maan tasapainoisen kehittämisen puolesta, että niiden perusteella voisi sanoa, että eihän tällaista ongelmaa kuin epätasapainoinen kehitys voisi olla olemassakaan, mikäli nuo kaikki puheet pitävät paikkansa.

Mutta kuitenkin, kun katsotaan viime kuukausienkin kehitystilastoja, ne kertovat, että pahimmilla muuttotappioalueilla jopa väestömuutto on kiihtynyt ja polarisoitumiskehitys alueellisesti jatkunut ja molemmissa päissä ne ongelmat entisestään kärjistyvät. Varmaankin on niin, että näillä puheenvuoroilla ja sitten toiminnalla ja teoilla on nyt selvä ristiriita, jota pitäisi tässä talossa ja varsinkin valtioneuvostossa syvällisemmin analysoida ja pohtia, onko jotakin muuta tehtävissä.

Itä- ja Pohjois-Suomessa kehityksen, jota on jatkunut 90-luvun alusta alkaen jo runsaat kymmenen vuotta, selkein aiheuttaja on ilman muuta se, että julkinen valta on valtion kassakriisin ja muiden ongelmien vuoksi vetäytynyt käytännöllisesti katsoen liian jyrkällä ja nopealla vauhdilla, niin että ei mitään alueellista ja avoimen sektorin riittävää kehitystä ole ehditty saada aikaan.

Muun muassa Lapin osalta on todettava, jotka luvut parhaiten tunnen, että siellä esimerkiksi kuntien ja kuntayhtymien palvelut pitäisi pystyä tuottamaan noin 20 prosenttia pienemmillä tuloilla valtionosuudet, verotulot ja maksutulot yhteenlaskien tänä vuonna kuin ne tuotettiin vuonna 93. Tämä on sen seurausta, että kun nämä kunnat ovat olleet riippuvaisempia valtionosuudesta kuin maa keskimäärin ja kun sitten leikkauksia on nimenomaan tehty valtionosuuksiin, niin luonnollisesti se on talouden pohjaa romuttanut.

Mutta ei tämä ole vielä riittänyt, vaan valtio on vetäytynyt muun muassa muista budjettimenoistaan sillä tavalla, että 90-luvulla valtion työpaikat valtion itse laskemien tilastojen mukaan ovat Lapissa vähentyneet 6 500 työpaikkaa. Kuntatalous on näiden leikkausten seurauksena tähän mennessä joutunut vähentämään liki 3 000 työpaikkaa, ja tämä puristus jatkuu edelleen. Muista budjettitalouden menoista valtio on vähentänyt niin sanotuista aluepoliittisista momenteista Lapin osalta noin 28 prosenttia eli yli 500 miljoonaa markkaa rahallisesti.

Nämä luvut otan esille sen vuoksi, että haluan osoittaa, että ei tämä vaikeus muun muassa Lapissa ja muuallakin Pohjois- ja Itä-Suomessa ole itsestään syntynyt, vaan tällä on selvät perusteet julkisen vallan alasajossa. Siellä todellakin tehdään hyvää työtä aluekehitysohjelmien osalta. Ihan tutkitusti ne ovat eräitä parhaiten toimeenpantuja ohjelmia tässä maassa. Mutta tällaista kehitystä vastaan jokainen ymmärtää, että parhaatkaan toteutukset eivät riitä. Ilman muuta tunnustamme sielläkin ja pidän hyvin tärkeänä, että alueellista oma-aloitteisuutta ja vastuuta on oltava. Mutta ei silläkään mahdotonta resurssipulaa ja resurssien muutosta voida poistaa.

Tätä taustaa vasten kun on kuunnellut tänä päivänä hallituksen taholta tulleita puheita pääministeristä alkaen, ei voi tulla mihinkään muuhun johtopäätökseen kuin että esitettyjen tavoitteiden ja toimenpiteiden välillä on oikein ammottava ristiriita. Poliittista tahtoa ei ole todellisuudessa ollut tämän kehityksen pysäyttämiseen toistaiseksi. Olisi toivottavaa, että tämä selonteko valmisteluineen ja keskusteluineen johtaisi siihen, että todellakin tehdään uusia avauksia erityistoimenpiteitten osalta Pohjois- ja Itä-Suomen ja myöskin muiden sellaisten alueitten osalta, joilla väestötappio ja työttömyys kumuloivat voimakkaita ongelmia.

Viimeksi Pohjois-Suomen neljä pohjoisinta maakuntaa esittivät erityistoimenpideohjelman, jonka nettokustannusvaikutus olisi noin 240 miljoonaa markkaa vuodessa valtiontalouteen. Tässä esitetään, että Lapin alueella kokeiltaisiin työnantajan sosiaaliturvamaksun puolittamista ja Kainuun alueella palkkaan sisältyvän arvonlisäveron poistamista. Näitä toimenpiteitä on kaksi tohtoritason tutkijaa eräillä yleisen tasapainon malleilla tutkinut ja todennut, että näillä olisi monista erikseen tutkituista toimenpiteistä nopeimmin ja selkeimmin työllisyyteen positiivisia vaikutuksia. Siis noin 200—300 miljoonan markan kokeilulla — ja aluerajauksestakin voisi toki keskustella, mikä se on — päästäisiin todellakin tekemään sellainen uusi avaus, jolla suoraan vaikutettaisiin työpaikkojen syntymiseen ja ennen kaikkea synnytettäisiin uutta ilmapiiriä, toivon ilmapiiriä, pahimmille väestötappioalueille.

Mutta tämänkin toimenpide-ehdotuksen osalta näyttää kohtalo olevan sellainen, että enintään hallitus valmistelee kokeilua, ja sitäkin varmaan valmistellaan hyvin kauan, sen osalta, että kolmen pohjoisimman kunnan alueella kokeillaan työnantajan sotumaksun poistamista. Utsjoki, Enontekiö ja Inari ovat hyvin pieniä kuntia, ja ennen kaikkea Enontekiöllä ja Utsjoella Norjassa työssäkäynti on niin laajaa, että jo pelkästään se aiheuttaa tilanteen, että tuosta kokeilusta ei tule olemaan mitään merkittäviä vaikutuksia suuntaan eikä toiseen.

Ehkä on tarkoituskin, että tällä hyvin vähäisellä ja liian rajallisella kokeilualueella halutaan osoittaa, ettei tällaisella työnantajan sosiaaliturvamaksuun puuttumisella ole toivottuja vaikutuksia. Pitäisin välttämättömänä, että kokeilualue rajattaisiin laajemmaksi ja lähtökohtana olisi se, että 90-luvulta alkanut väestötappio tähän saakka ja nykyinen työttömyyden taso olisivat ne määritysperusteet, joilla aluetta rajattaisiin. Ehkä 100 000—150 000 henkilön alue olisi sopiva kokeilualue.

Tämän päivän keskustelussa on toivoa herättänyt alueellisen kehityksen tasapainottamisen puolesta se, että täällä on ollut eräitä hallituspuolueiden edustajia ja ennen kaikkea eräitä pääkaupungista ja Pääkaupunkiseudulta olevia edustajia, jotka ovat selkeästi myöskin todenneet tasapainoisen kehittämisen tarpeen lähtien siitä, että kehityshän todellakin kärjistyy pahalla tavalla täällä muuttovoittoalueella. Täällähän on sellainen tilanne jo kymmenillätuhansilla ihmisillä, että he eivät enää elä minkäänlaisen standardin mukaisesti asumisolosuhteitten ja muitten elämisen olosuhteitten osalta.

Tämä ongelmahan on todellakin yhteinen muuttovoitto- ja muuttotappioalueiden osalta. Esitän muuttotappioalueen edustajana muuttovoittoalueitten edustajille, jotka tänään ovat lähinnä hallituspuolueista käyttäneet puheenvuoroja tasapainoisen kehittämisen puolesta, että tämä on hyvä lähtökohta ja puhukaa myöskin omissa hallitusryhmissänne ja hallitukselle, että nyt todellakin tutkimuksia ja työryhmiä ja toimikuntia on ollut tarpeeksi. Nyt on aika ryhtyä myöskin todellakin resurssipuolta hoitamaan.

Eräitten ehdotettujen erityistoimenpiteitten lisäksi alueellinen tasapainotus ja kehityksen tasapainotus vaatii vielä tärkeintä asiaa eli sitä, että ensimmäisenä kuntatalous pitäisi saada kuntoon. Sillä on nopeimmin vaikutuksia tällaisen kehityksen tasapainottamiseen. Nimittäin muuttotappioalueilla kunnat ovat kaikenlaisen kehityksen vetureita. Jos niiltä kyky osallistua elinkeinoelämän kehittämiseen ja avoimen sektorin elvyttämiseen puuttuu, niin siellä ei tapahdu sitä optimaalisinta kehitystä, mitä muuten olisi saavutettavissa jo nykyisin käytössä olevilla resursseilla. Siksi pitäisi nyt nähdä se, että kuntataloudessa on nopein elvytyksen paikka ja nopein mahdollisuus muuttaa tätä kehityksen suuntaa.

Kari Rajamäki /sd:

Herra puhemies! Kuntatalous on kieltämättä hyvinvointivaltion palvelujärjestelmän kannalta se perusta, johon on kiinnitettävä huomiota. Itse asiassa hallituksen talouspolitiikka on luonut edellytykset nimenomaan tarkistaa myös työllisyys- ja aluepoliittiselta näkökulmalta tarkentavia toimia. Nimenomaan ne toimet, joilla elinkeinopolitiikan kehittämisedellytyksiä nyt tässä tilanteessa vahvistetaan ja mahdollisesti aiennetaan kansantaloutta ja aluetaloutta tukevia muutoinkin lähivuosina eteentulevia hankkeita, ovat nyt juuri suhdannepoliittisestikin tietysti tilanteeseen sopivia. Näin hallitusryhmien ja hallituksen viime alkukesän ratkaisu pitkälti oli juuri tässä suhteessa maan ja alueiden suhteellista kilpailukykyä vahvistava.

Tietysti kuntatalouteen liittyy se, että pitää olla myöskin välittömiä indeksitarkistuksia, harkinnanvaraisia valtionosuuksia ja ennen kaikkea sosiaali- ja terveydenhuollon valtionosuuksien ja erikoissairaanhoidon uudistamiseen liittyviä ratkaisuja, koska nämä nimenomaan ovat nyt kuntatalouden vaikeutuessa myös kärjistyneet.

Väestön ikääntyminen on ilman muuta keskeinen asia, johon pitää löytää nyt jo esimerkiksi palvelujärjestelmän ja rakenteiden turvaamisen näkökulmasta ratkaisuja. Eläkejärjestelmän ratkaisut ovat sinällään tärkeitä. Mutta jos me nyt ammattitaitoisia nuoria, esimerkiksi hoitoalan koulutettuja ihmisiä, menetämme Norjaan ja Englantiin, ei tämä tilanne korjaannu sormia räpsäyttämällä viiden vuoden päästä, vaan meidän täytyy tässä tilanteessa jo kiinnittää tähän asiaan vakavaa huomiota. Se liittyy hyvin pitkälti sosiaali- ja terveydenhuollon palvelujärjestelmään. Siellä täytyy taloudellisesti olla edellytyksiä vakinaistaa tilapäistä työvoimaa ja myöskin panna henkilöstömitoitukset kuntoon.

Hyvin pitkälti erityisesti syrjäseudun maatalouden ja maaseudun kannalta on tärkeää, että maatalouden strategialinjausten mukaan nyt arvioidaan EU:n itälaajenemisen, Wto:n ja kansainvälisen tukipolitiikan painotuksia. Hyvin keskeisesti meidän sosialidemokraattien taholta on tuotu voimakkaasti esille juuri työvaltaisen maatalouden parempi huomioonotto tukiratkaisuja tehtäessä ja tukea suunnattaessa. Tämä on nimenomaan maitotalouden ja kotieläintuotantovaltaisen maatalouden Itä- ja Pohjois-Suomen ja Suomenselän aluetta ajatellen se keskeinen asia, johon kannattaa ja pitää kiinnittää huomiota, jotta maaseuturakennetta voidaan tukea.

Tältä osin täytyy sanoa, että MTK:n johdossa ja keskustassa, jolla on oma ristiriitainen ja vähän skitso suhteensa eri alueiden tuotantosuuntiin, on ollut aika lailla kyvyttömyyttä ottaa selkeästi linjaa juuri työvaltaisen maatalouden puolesta, joka olisi tarvinnut kyllä aikaisempina vuosina, myös 90-luvun alkupuolella Ahon hallituksen aikana, parempia linjauksia. EU-jäsenyysneuvotteluissa muun muassa laiminlyötiin juuri työvaltaisen maatalouden ja maitotalouden erityistarpeet. Tilakoon suurentaminen ei ole tässä yksittäinen lääke, vaan on tarkasteltava maatilan tulokokonaisuutta ja toimintakokonaisuutta. Jaksaminen alkaa tulla jo monissa tapauksissa vastaan. Jos nopeasti pelkällä tilakoolla tähän tilanteeseen vastataan, se tulee johtamaan juuri työvaltaisen maatalouden entistä voimakkaampaan alasajoon, niin kuin nyt on viljatiloihin nähden jo meillä käynyt.

Tässä suhteessa aluepoliittisesti pitäisin kyllä hyvin tärkeänä EU-instrumentteja. Lipposen ykkösellä oli kiire saada Ahon hallituksen aluetunnusluvuilla Suomi Agenda 2000:ssa tavoite 1 -ohjelmien piiriin. Kilpajuoksu ajan kanssa onnistui, ja erityisesti Itä-Suomi on nyt hyötymässä voimakkaasti tästä EU:n tavoite 1 -ohjelmasta. Pohjois-Savon tavoite 1 -ohjelman toteutuminen on edennyt odotusten mukaisesti. Emotrin käynnistyminen vuoden alussa antoi vihdoin mahdollisuuden ryhtyä purkamaan Emotriin kohdistuneita hankepaineita. Hankemäärän runsaudesta johtuen Emotrin varat jouduttiin sitomaan nopeasti eikä uusia hankkeita ole pystytty käsittelemään enää loppuvuonna. Tässä suhteessa hyvin liikkeelle lähteneeseen investointipaineeseen täytyisi juuri alue- ja kansantaloussyistä osoittaa myös kansallista vastinrahaa, koska kansallisen rahoituksen riittämättömyys on terveiden yritysinvestointien myönteisen kehittämisen este tällä hetkellä. Tietysti hanketoimijat ovat myös tuoneet esille nykyisellä ohjelmakaudella voimakkaasti lisääntyneen byrokratian, jonka on katsottu hankaloittaneen käytännön hanketyötä.

Pohjois-Savossa on tavoite 1 -ohjelmassa tuettu maakunnan strategian mukaisesti erityisesti maakunnan vahvoja osaamisalueita sekä uusia osaamisintensiivisiä ja kasvavia tuotannonaloja. On nimenomaan otettu tällainen klusterikehittämisote, jossa valitut it-, hyvinvointi-, metsä-, elintarvike-, metalli-, matkailu- ja kulttuuriklusterit ovat saaneet pääpainon. Pohjois-Savon osalta yksi ohjelma esimerkiksi on tehtyjen yritystukipäätösten tuloksena luonut, tai sanotaan, sen tuloksena on syntynyt tai syntyy seuraavien kahden vuoden aikana noin 2 588 uutta työpaikkaa. Se on varsin merkittävä määrä. Edellisen lisäksi muissa projekteissa hankkeiden ilmoittamien seurantatietojen mukaan on syntymässä tai ne ovat välillisesti vaikuttaneet noin 2 900 uuden työpaikan syntyyn ja 1 800 työpaikan uudistamiseen/säilyttämiseen. Esr-toimenpitein on kouluttautunut tai aloittanut 6 500 henkilöä. Ne ovat hyvin merkittäviä asioita, jotka ovat pitkälti nyt vauhtiin lähteneen EU:n alueohjelman tavoite 1 -rakennerahastotuen vaikutusta.

Alueella itsellään pitäisi olla voimakkaampi myös yhteistyön ote. Seutukehittämisestä ja aluekeskuskehittelystä tietysti on aiheellisesti ryhdytty puhumaan. Mutta kun EU:n tavoite ykkönen oli ihan kuin alkeiskurssi itäsuomalaiseen yhteistyöhön, jossa on edetty ehkä peruskoulun yläluokille, niin vieläkin on kyllä lukioon matkaa. Kyllä kerta kaikkiaan yhteinen kohtalonyhteys Itä-Suomessa ja ylimaakunnallinen asioiden kehittäminen on vielä hakemassa liikaa itseään. Tässä suhteessa minusta Itä-Suomen maakuntien, muun muassa Etelä- ja Pohjois-Savon, yhdistäminen olisi ehdottoman välttämätöntä myös Keski-Savon teollisen veturin saamiseksi paremmin yhden te-keskuksen kehittämistyön piiriin, jotta nähtäisiin laajemmin yli Ohtaansalmen ja Kuvansijoen näissä asioissa.

Tässä suhteessa pääministerinkin esille tuoma ja myöskin itseni moneen kertaan esittämä Itä-Suomen vaalipiiri olisi juuri tällaisen itäsuomalaisen kehittämissitoutumisen vahvistamista varsinkin, kun jo perustuslain suhteen alkaa olla ongelmia vaalikynnyksen osalta Etelä-Savossa ja Pohjois-Karjalassa erityisesti.

Alueellisen kilpailukyvyn kannalta on tärkeätä, että liikenneasioihin kiinnitetään huomiota. Soneran yhteydessä puhuttiin laajakaistaverkko- ja etätyöedellytyksistä, mutta tärkeitä ovat myöskin nopeat kansainvälisen elinkeinoelämän ja teollisuuden tarvitsemat lentoyhteydet, jatkoyhteydet, yhtä lailla kuin nopeat raideyhteydet, jotka Kerava—Lahti-rataoikaisun myötä tulevat mahdollistumaan, sitten tieolosuhteet unohtamatta alempiasteisen tieverkon tilaa, joka on alkutuotannon ja metsäteollisuuden raaka-ainehuollon kannalta keskeistä.

Tältä osin on tehty myönteisiä ratkaisuja ja myöskin lisäpanostuksia. Mutta maakunnat voisivat itse myöskin käyttää esimerkiksi EU-ohjelmarahaa, kuten Etelä-Savo tulee aktiivisesti käyttämään tasoristeysohjelman vauhditukseen ja mahdollistaakseen nopeat juna- ja raideyhteydet Etelä-Savoon Kerava—Lahti-radan valmistuttua. Pohjois-Savon tulisi aivan samalla aikataululla varmistaa omalla aktiivisuudellaan myöskin Kuopio—Iisalmi-yhteyksien nopea toteutuminen.

Joka tapauksessa aluepolitiikassa tarvitaan tällaisia täsmätoimia. Tässä suhteessa kuljetustuki on pitkien etäisyyksien ja kalliiden kuljetusten maassa Helsinki-mittakaavaan tukemista Itä- ja Pohjois-Suomen tuotannon osalta, ja monen pk-yrityksen kannalta kyseessä on hyvin merkittävä tärkeä tuki. Tässä on nyt yksi asia, kuljetustuki esimerkkinä, jossa Suomen hallituksen ja ministeriöiden pitäisi toimia aktiivisemmin EU:n suhteen. EU:ssa ei tällaista pitkien etäisyyksien ja kalliiden kuljetusten pohdintaa ole aikaisemmin ollut, ja Suomi laiminlöi EU-jäsenyysneuvotteluissa juuri näiden kysymysten esille ottamisen. Nyt on ehdottomasti esimerkiksi kuljetustuen määrittelyn osalta Eurostatin ynnä muiden tilastot pantava vastaamaan tätä aikaa ja lisäämään kansalaisten kunnioitusta ja jonkinlaista ymmärtämystä EU:n logiikkaa kohtaan. Kuljetustuki määritellään maakunnittain asukas per neliökilometri -periaatteella ja pohditaan, pitääkö vesistöt laskea mukaan vai ei. Mitä tekemistä niillä on sen osalta, mitkä ovat kuljetuskustannukset Pohjois-Savosta Helsinkiin? Ei mitään! EU:n osalta rautalangasta vääntämistä pitäisi tältä osin harjoitella ja nimenomaan Suomen hallituksen ja ministerien taholta pitää tähän kiinnittää huomiota.

Sitten on paljon kaavamaisia lähestymistapoja kuten asuntomäärärahat. Ara on esimerkiksi tulkinnut hyvin herkästi, niin kuin selonteossakin puhutaan, että jos väestökehitys on tietty, tarkoittaa siis positiivinen, uustuotantoon pitää suhtautua myönteisesti. Tämän takia Ara on eräässä vaiheessa suhtautunut kielteisesti merkittävienkin ruukkiyhdyskuntien uusien työpaikkojen tarvitsemien asuntomäärärahojen lisäämiseen. Viittaan Juankosken ratkaisuihin, joissa Ara oli ensiksi kielteinen. Totta kai jonkin Juankosken, maatalousvaltaisen kunnan, väestöluku on laskeva, mutta samaan aikaan syntyy kymmeniä, jopa satoja teollisia työpaikkoja nuorille ihmisille, jotka tarvitsevat perheelle asuntoja taajamassa. Ei kai heidän pidä kuvitella asuvan jossakin 20 kilometrin päässä tyhjenevällä maatilalla.

Tämän tyyppiseen kaavamaisuuteen onneksi valtiosihteeri Rauno Saaren ja pääministerin kanslian kautta mainitussa Juankosken tapauksessa löydettiin myönteinen ratkaisu. Sanon yleensäkin, että pääministerin kanslian ja valtiosihteeri Rauno Saaren kautta on hyvin paljon esimerkiksi Itä-Suomen konkreettisia hankkeita voitu oikaista ja kaavamaista tulkintaa parantaa. Se on syytä sanoa eduskunnan pöytäkirjoihin. Katsoisin, että hallituksen johdolla on ihan vilpitön, vakava halu ollut tukea muun muassa EU-ohjelmien toteutusta, ja kun meillä ongelma on se, ettei meillä ole poikkihallinnollista tarkastelua riittävästi, vaan ministeriöt katselevat lapuillaan omaa sektoriansa, niin valtioneuvoston kansliassa on ollut tähän pyrkimystä ja tämän ongelman tiedostamista. Jatkossa tähän pitäisi entistä enemmän kiinnittää huomiota ja tulisi miettiä sitä, millä tavalla esimerkiksi hallituksen esitysten valmistelussa olisi kansantaloudellisten vaikutusten lisäksi erillinen esityksen alue- ja työllisyysvaikutusten arviointi mukana. Tämä olisi ehkä sitä parasta aluepolitiikkaa.

Hajasijoituksen osalta sanoisin, että selontekoon on laitettu lähtökohta, että kun kymmenen vuoden päästä lähes puolet valtion henkilökunnasta siirtyy eläkkeelle, tämä olisi toimintojen uudelleensijoittamisen mahdollistava asia. Kyllähän ne paikat vähin erin täytetään nuoremmilla, jos sitä jäädään odottamaan. Ei Maaseutuviraston hajasijoittaminen kymmenen vuoden päästä tällä logiikalla ole yhtään helpompaa kuin tänä päivänä. Sen takia sanoisin, että olemassa olevan toiminnan organisoiminen merkittävästi uudelleen valtioneuvoston hajasijoitusperiaatepäätöksen mukaan, josta Maaseutuviraston asiassa on kyse, edellyttää kyllä sitä, että eduskunta ottaa asiaan kantaa käsittelyn yhteydessä, ja mielestäni se ei voi ottaa siihen kantaa muutoin kuin sillä tavalla, että sen viraston paikka ei ole Helsinki, jo hallituksen ja koko eduskunnan hajasijoituspolitiikan ja aluepoliittisen uskottavuuden nimissä.

Seppo  Kääriäinen  /kesk:

Arvoisa puhemies! Ed. Rajamäen ihan viimeisimpään ponteen voi ihan täysillä yhtyä, samoin kuin siihen, että kun nyt Pohjois-Savo taistelee kuljetustukialueen asemasta, niin toivotaan, että vaikkapa valtiosihteeri Saari sen ihmeen näyttäisi, että Pohjois-Savo pääsee tämän tuen piiriin. Jäämme odottamaan noitten kovien sanojen jälkeen, jotka äsken kuulimme.

Arvoisa puhemies! Pääministeri itse avasi aluepoliittisen keskustelun. Se tavallaan korostaa aluekehityksen perustavaa merkitystä, siis sitä, että tasapainossa oleva maa alueellisesti ottaen on ehto monelle muullekin tasapainoisuudelle tässä yhteiskunnassamme. Keskittymisellä on nimittäin kova hinta. Rahassakin mitattuna sillä on kova hinta. Se ei ole halpaa puuhaa, vaan se on kallista talouden hoitamista, siis keskittämispolitiikka.

Viime vuosien muotia on ollut panna ikään kuin vastakkain sanojen tasolla vanha ja uusi aluepolitiikka. Tätä vastakkainasettelua harrastavat eniten ne, joille itse perusajatus on tympeä, siis vastenmielinen ajatus. Tämmöistä vastakkainasettelua minusta ei voi toteuttaa, kun pysytään asioissa. Investointituet, siis kehittämistuet, kuljetustuki, josta ed. Rajamäki puhui, tai hajasijoitus, josta hän myöskin puhui, ovat tämän päivän keinovalikoimaa tasapainon aikaansaamiseksi, osa keinovalikoimaa muitten keinojen joukossa. Iät ja ajat koulutusta on käytetty aluepolitiikan hyväksi. Mitäs muuta peruskoulutus oli kuin aluepolitiikkaa? Mitä muuta se oli jo 60- ja 70-luvulla, mitä muuta se oli, tai maakuntayliopistojen perustaminen 60-luvulla? Se palveli aluepolitiikkaa, tasaista kehitystä. Ei kouluttautuminen ole mikään nyt keksitty uuden aluepolitiikan väline. Kysymys on kuitenkin perustaltaan asenteista.

Täällä on puhuttu osaamis- ja aluekeskusten varaan nojautuvasta aluepolitiikasta. Osaltaan voin kyllä tähän ajatteluun aika pitkälle yhtyä kahdella ehdolla. Ensiksi, kyllähän varsinkin aluekeskusohjelmiin täytyy myös osoittaa voimavaroja. Eivät sanat riitä, nämä nimikkeet ja ohjelmat, vaan tarvitaan voimavaroja enemmän kuin nyt näyttää sinne voimavaroja suuntautuvan. Toisekseen, ei voida hyväksyä sitä, että aluekeskusohjelmien ulkopuolelle jäävät alueet jäävät kuin oman onnensa nojaan jotenkin selviytymään, vaan kyllä niillekin alueille täytyy antaa elämisen, jopa menestymisenkin mahdollisuuksia lähinnä maaseutupolitiikan keinoilla.

Arvoisa puhemies! Tähän teemaan liittyen mielestäni hyvä tulos tai tyydyttävä tulos syntyy silloin, jos voidaan yhdistää yhtäältä seutukuntien ja yrityselämän oma aktiivisuus ja yhteistyö ja toisaalta valtiovallan, siis kulloisenkin hallituksen, kannustavat toimenpiteet ja puitteita luovat toimenpiteet ja porkkanatkin osaamisen, verotuksen, infrastruktuurin ja investointitukien alueilla. Näiden molempien pitää olla tavallaan kunnossa, ja on kyllä niin, että hyvä aluepolitiikka ja uudet työpaikat syntyvät etupäässä kunnista ja alueilta käsin, yritysten menestymisestä käsin ja ideoista sekä yhteistyöstä, mutta paras tulos syntyy silloin, kun tukena, kannustavina elementteinä ovat myös valtiovallan vastaantulevat toimenpiteet.

Otan esimerkin Ylä-Savosta, jonka minä tunnen kotiseutuna melkein kuin omat taskuni. Ylä-Savossa on tänä päivänä varmasti Suomen kärjessä olevaa metalliteollisuutta, varmasti, isompaa ja pienempää, ja paikka paikoin se on myös maailman kärkeä — kansainvälisesti ottaen se on maailmankärkeä. (Ed. Katainen: Kyllä!) Palautan mieliin, että tämmöinen metalliosaamisen keskus on sinne syntynyt tietysti aikaa myöten, mutta suurelta osin 60- ja 70-luvulla kehitysaluepolitiikan, avustusten ja rahojen turvin se on hyvin pitkälle sinne synnytetty ja sinne myös juurrutettu. Tämä metalliteollisuus on siellä tänäkin päivänä. Se on kehittyneenä, laajentuneena, uusia konsepteja hakeneena ja kansainvälistyneenä metalliteollisuutena siis tänäkin päivänä. Juuret ovat siis sieltä kaukaa vanhan kehitysaluepolitiikan vuosilta. Mitä ne nyt tarvitsevat, ja mitä tarvitsee Ylä-Savo? Mitä tarvitsee tämä Suomen kärjessä oleva metalliosaaminen? Se tarvitsee sitä, että se saa riittävästi tutkimus- ja tuotekehitysvaroja, lähinnä siis Tekesin kautta, että se voi hyödyntää yliopistojen voimavaroja, siellä olevaa osaamisen potentiaalia, ja se tarvitsee ennen muuta motivoivaa ammattikoulutusta, sieltä tulevaa nuorta, osaavaa, ammattinsa hyvin osaavaa väkeä. Siitä muuten alkaa olla ja on jo tänä päivänä pulaa hyvin menestyvissä metalliyrityksissä. Niistä on jo selvästi ollut pulaa muutaman vuoden ajan. Tämän päälle ne vielä tarvitsevat niitä vanhan aluepolitiikan instrumentteja, kuljetustukea aina hippusen verran ja investointitukea silloin, kun lähdetään vähän laajemmin laajentamaan, niin kuin tapahtuukin koko ajan — toiminta laajenee koko ajan. Tämän päälle vielä tarvitaan vanhaan repertoaariin laskettavaa infrastruktuuria, joka on toimivaa mukaan luettuna kunnolliset peruspalvelut.

Esimerkkini sieltä Ylä-Savosta kotiseudultani, joka ei ole mikään maailmanlopun seutukunta, minusta omalla tavallaan kertoo vastaansanomattomasti siellä alueella olevan aktiivisuuden ja osaamisen ja toisaalta valtiovallan tukitoimenpiteiden yhdistelmän onnistuneisuudesta. Se ei ole vanha asia, vaan se on tämän päivän asia. Tällaisen yhdistelmäaluepolitiikan puolesta kyllä olisin valmis toimimaan hyvinkin voimakkaasti. Toivon, että hallitus ymmärtäisi tämän ajattelutavan kauaskantoisuutta.

Arvoisa puhemies! Edustaja Rajamäki, mutta monet muutkin ovat puhuneet poikkihallinnollisen aluepolitiikan puolesta. Minä yhdyn tähän ajattelutapaan. Tänä päivänä tehdään liutanaan ristikkäisiä, vastakkaisia päätöksiä aluepoliittisessa mielessä. On myönteisiä päätöksiä ja on kielteisiä päätöksiä. Virtaa viedään sinne, virtaa tuodaan sieltä. Ne menevät vastakkain, ja näinhän ei voi toimia aluepolitiikassa menestystä hakeva maan hallitus, vaan sen täytyy toimia niin, että kaikki toimet vievät suurin piirtein samaan suuntaan, tasoittavat alueellista kehitystä, hillitsevät muuttoliikettä, hillitsevät keskittymistä. Tähän vastaus on hallituksen toiminnan tasolla, julkisen vallan toiminnan tasolla poikkihallinnollinen ajattelutapa, ja tässä suhteessa on kyllä erittäin paljon korjaamisen varaa. Tiedän, että hallituksessa on tällaista hallinnon uudelleenjärjestelyä, hallinnon uudelleenajattelua meneillään, ja viimeistään seuraavien vaalien jälkeen uuden hallituksen pitää tarttua tämän antamiin mahdollisuuksiin.

Arvoisa puhemies! Minä kuulutan aluepoliittisen konsensuksen perään. En usko, että kovin taistelevilla, kärjekkäillä yhteenotoilla myöskään aluepolitiikassa päästään nykyistä parempiin tuloksiin, vaan tarvitaan laajaa yhteisymmärrystä, joka on paitsi poliittista yhteisymmärrystä, myös alueiden välistä yhteisymmärrystä, siis sen tajuamista, että tasainen kehitys ja tasoittuva kehitys on sittenkin kaikkien alueiden etu. Tämä edun tajuaminen sitoisi kaikki alueet ja poliittiset ryhmät nykyistä voimallisempaan, nykyistä parempaan aluekehityspolitiikkaan. Uskon konsensuksen voimaan tässäkin asiassa.

Lopuksi, arvoisa puhemies, paljon on varmasti meneillään siellä ja täällä, tietäen ja tietämättä erilaista aluepoliittista valmistelutyötä, joka tähtää tulevaisuuteen. Kun nyt on meneillään myös talouspolitiikan instrumentteja ajatellen samantapaista työtä, siis veropolitiikassa valmistaudutaan jo tulevien vuosien uudistuksiin, niin ajattelen, että myös alueellisen kehityksen toimenpideinstrumentit pitäisi voida ottaa samantasoiseen, korkeatasoiseen ja pääministerinkin ohjastamaan valmistelutyöhön, niin että tähdättäisiin sitten, kun aikanaan valta maassa vaihtuu, olkoon sitten valta mitä tahansa ja minkänäköistä tahansa, jossakin määrin uusille poluille, yhdessä harkituille uusille poluille alueellisen kehittämisen politiikassa. Pääministerillä on tässä suhteessa arvovalta, hänellä on osaamista, ja sitä paitsi hän on vielä aluepolitiikan veteraanihahmoja.

Pekka Ravi /kok:

Arvoisa herra puhemies! Sattui jälleen kerran, että ed. Kääriäisen kanssa päästiin puhumaan aluepolitiikasta, viimeksi miltei peräkkäin ja nyt aivan peräkkäin, ja haluan todeta, että hänen äänenpainonsa ja monet ajatuksensa liikkuvat aika lailla samalla linjalla kuin itsellänikin ajatuksenjuoksu kulkee.

Olen lähtökohdasta aivan samaa mieltä, kun hän totesi, että alueellista kehittämistä koskevassa keskustelussa hyvin usein on ajauduttu hedelmättömään kiistelyyn siitä, mikä on tähän aikaan sopivaa ja vaikuttavaa aluepolitiikkaa ja mikä on taas vanhakantaista ja aikansa elänyttä. Onneksi tänä iltana ei tällaiseen tämän pitkän keskustelun aikana ole juurikaan langettu.

Mielestäni tässäkin asiassa on tarpeen tunnistaa historiallinen perspektiivi, toisin sanoen se, että kulloinkin toteutetun aluepolitiikan keinoin on saatu aikaan rakenteita ja verkostoja, joiden pohjalle uusia linjauksia ja toimenpiteitä voidaan tänä päivänä rakentaa. Otan esille vain kaksi omasta mielestäni oivallista esimerkkiä. Toinen on se, minkä ed. Kääriäinenkin otti esille, hajautettu korkeakouluverkosto, ja toinen on osaamiskeskusohjelma. Näillä molemmilla on minun ymmärtääkseni ollut aivan ratkaisevan tärkeä merkitys sijaintialueittensa kehittymisessä.

Herra puhemies! Kullakin ajalla on kuitenkin omat painotuksensa, ja tänä päivänä on keskeiseksi noussut kilpailukyvyn korostuminen ja osittain myöskin varmasti korostaminen. Taustalla on nähtävä yhteiskunnan muutokset, joita kuvataan esimerkiksi media-, tieto- ja verkostoyhteiskunnan käsittein. Näiden takaa taas selittävinä tekijöinä löytyvät muun muassa teknologian kehitys, talouden voimakas globalisaatio ja jatkuvasti nopeutuva kansainvälistymiskehitys.

Lainaan tähän pienen katkelman Joensuun yliopiston rehtorin Perttu Vartiaisen viime kevään kuntapäivillä pitämästä esitelmästä: "Taloudellista kehitystä määrää nyt ensisijaisesti globaali tai vähintäänkin ylikansallinen yhdentyminen ja kilpailu, mutta toisaalta myös paikallisista ratkaisuista ja aloitteellisuudesta tulee entistä kriittisempi kilpailutekijä. Tätä kahdensuuntaista kehityskulkua voidaan kutsua glokalisoitumiseksi. Tässä mielessä voimme puhua alueiden ja paikkakuntien, ei vain kansakuntien, kilpailukyvystä."

Minusta kaikki tuo edellä sanottu asettaa uusia haasteita, mutta avaa samalla myöskin uusia mahdollisuuksia eri alueitten, seutujen ja tietenkin myöskin kuntien kehittämistyölle. Kilpailu asukkaista, sekä nykyisistä että mahdollisista uusista asukkaista, yrityksistä ja työpaikoista on tänä päivänä täyttä todellisuutta. Tässä kilpailussa menestyäkseen on alueiden pystyttävä avoimen rehellisesti analysoimaan oma tilanteensa ja luomaan kehittämisstrategiansa.

Pääministeri omassa puheenvuorossaan nosti voimakkaasti esille kuntien ja terveen kuntatalouden merkityksen alueellisessa kehittämistyössä. Haluan itsekin sitä hieman kosketella. Nimittäin monesti on niin, että kuntalaisten ja joskus jopa valtiovallankin edustajien taholta tuodaan esille näkemys, että kuntien on keskityttävä vain ja ainoastaan perustehtäväänsä, elikkä lähinnä tarkoitetaan silloin palvelujen ja nimenomaan vielä peruspalvelujen järjestämistä. Mielestäni tällainen näkemys on kapea-alainen ja jopa vaarallinen. Tänä päivänä kunnan on joskus hyvinkin niukoista voimavaroista pystyttävä suuntamaan panostuksia erilaisiin kehittämishankkeisiin. Jollei tähän kyetä, pitkässä juoksussa seurauksena voi olla käpertyminen ja näivettyminen, joka johtaa siihen, että loppujen lopuksi peruspalveluistakaan ei enää pystytä huolehtimaan.

Arvoisa herra puhemies! Yleisreseptinä kuntien menestymiselle esitetään usein turhankin kategorisesti kuntaliitoksia. Kuntajaotuksen kehittämiselle on varmasti tarvetta, mutta yhtä selvää on se, ettei yksin niillä voida ratkaista kuntien voimavaraongelmia. Kuntien kannalta on välttämätöntä, että julkinen sektori mielletään muuallakin kuin juhlapuheissa yhdeksi kokonaisuudeksi, jonka keskeisillä toimijoilla, valtiovallalla ja kuntasektorilla, on toimiva neuvottelu- ja sopimussuhde. Kun tämän muistaa, on erittäin vaikea ymmärtää valtiosihteeri Sailaksen taannoin esittämää näkemystä siitä, että Kuntaliitto olisi muka vain etujärjestö muitten etujärjestöjen joukossa, koska sillä on todella paljon muitakin tehtäviä.

Niin kuin täällä jo monet puhujat ovat todenneet, tulevaisuutta ajatellen kuntatalouden kannalta on keskeisen tärkeää, että saadaan vauhtia valtionosuusjärjestelmän kokonaisuudistukseen, joka näyttää tällä hetkellä etenevän vähän hitaasti.

Eräänä aluepolitiikan keinona on ollut esillä valtion eri toimintojen uudelleen sijoittaminen. Tässä yhteydessä kuntien, seutujen ja alueiden kannattaa kiinnittää huomiota siihen, millaisia valmiuksia erilaisten toimintojen vastaanottamiselle ne pystyvät tarjoamaan tai luomaan. Nimittäin ei hajasijoitustakaan voi tehdä keskelle ei-mitään. Vastausta tähän ongelmaan kannattaa mielestäni lähteä hakemaan kunnan tai alueen omista luontaisista vahvuuksista ja erityisosaamisesta ja keskittyä niiden tukemiseen ja vahvistamiseen. Tämä kehittämistyö on hyvin pitkäjänteistä ja tavoitteellista, mutta parhaimmillaan myös tuloksellista ja palkitsevaa. En nyt malta olla ottamatta esimerkiksi Joensuun seutukuntaa, jossa Joensuun tiedepuiston rakentuminen ja metsäntutkimuksen aseman vahvistaminen perustuvat paitsi valtiovallan toimenpiteisiin myöskin sanotaan nyt ainakin viimeisten 20 vuoden aikana toteutettuun pitkäjänteiseen kehittämistyöhön.

Arvoisa puhemies! Vielä sananen seudullisesta yhteistyöstä ja ehkä hieman elinkeinopolitiikastakin.

Keskeinen alueiden toimintaedellytyksiä ja menestymistä parantava mahdollisuus on mielestäni seudullisessa yhteistyössä. Kun puhutaan seudullisesta yhteistyöstä, tuon käsitteen käytössä on mielestäni oltava tarkka, ettei rajoituta joittenkin hallinnollisten karsinoitten, kuten esimerkiksi seutukuntien, sisälle. Tällä hetkellä maassamme on jo lukuisia esimerkkejä toimivasta seudullisesta yhteistyöstä.

Kannattaa myöskin ehkä panna merkille, että seudullinen yhteistyö voidaan organisoida hyvin monella eri tavalla. Tämä monimuotoisuus voi pitää sisällään joko pelkästään tiettyä hankeyhteistyötä tai sitten hyvinkin laaja-alaista ja kokonaisvaltaista toimintaa ja jopa erilaisin kokoonpanoin. Yleisesti kai kuitenkin voidaan todeta, että seudullinen yhteistyö on vasta kehityskaarensa alkutaipaleella ja siksi vielä riittämättömästi käytetty voimavara. Joka tapauksessa jo nyt saavutetut tulokset rohkaisevat jatkamaan tällä tiellä.

Elinkeinopolitiikan tehostaminen alueilla sekä seudullisten toimijoiden kesken on nähty viime aikana tärkeäksi. Resursseja on lisätty ja haettu myös yhteistoimintaa muiden toimijoitten kesken, hyvä näin. Mutta erityisen tärkeätä on nyt mielestäni perinteisten toimien lisäksi havaita koulutusolojen kehittäminen elinkeinopolitiikan välineenä. Kun viime aikoina on lehteillyt joitakin asiaa koskevia tutkimuksia, niin sieltä välittyy selkeä viesti siitä, että koulutusolojen parantamisella ja kehittämisellä voidaan hyvinkin tehokkaasti vaikuttaa elinkeinoelämän ja sitä kautta työllisyyden myönteiseen kehitykseen. Jotta alue menestyisi, sen koulutusjärjestelmältä odotetaan tänä päivänä laatua ja nopeaa sopeutumista sekä reagointiherkkyyttä uusiin varsin nopeastikin esille nouseviin vaatimuksiin.

Koulutuspalveluja kehitettäessä tulisikin toimia entistä kiinteämmässä yhteistyössä avoimen sektorin toimijoiden kesken, niin että voitaisiin paremmin ottaa huomioon elinkeinoelämän ja yritysten nykyiset ja erityisesti tulevatkin tarpeet. Olen vakuuttunut siitä, että tällainen avoin ja aktiivinen vuorovaikutus nousee tulevaisuudessa nykyistä keskeisemmäksi menestystekijäksi.

Kalevi Olin /sd:

Arvoisa puhemies! Kuulun myös siihen kansanedustajajoukkoon, joka arvostaa, että pääministeri itse avasi tämän keskustelun. Se osoittaa, että hän ja hänen hallituksensa arvostavat nyt puheena olevia asioita.

"Tasapainoinen kehitys 2015" on myös selvästi tulevaisuuspolitiikan perspektiivi: katsotaan vähän pidemmälle kuin ensi ja seuraavan vuoden talousarvioon. Hyvin usein tuossa raportissa — sanoisin sitä siksi — heijastuu tietoyhteiskunnan käsite.

Kuulun myös niihin, jotka ovat sitä mieltä, että koulutusta ja tietoa on Suomessa ollut aikaisemminkin. Mielestäni tietoyhteiskunta-käsite on sinänsä jo aika problemaattinen. On oikeastaan vahinko, että se on lipsahtanut suomalaiseen, myös julkisen hallinnon, terminologiaan, koska mielestäni tietoyhteiskunta-käsite on liian vaativa kuvaamaan vain yhtä yhteiskunnan kehitysvaihetta. Siltä osin olisi ollut ja vieläkin tulisi olla hyödyllisempää se, että käytettäisiin informaatioyhteiskunta-käsitettä, kuten käytetään pääsääntöisesti kaikissa muissakin teollistuneissa länsimaissa.

Tässä keskustelussa on aivan oikein mielestäni korostettu koulutuksen merkitystä koko kansakunnan kehittymisen kannalta. Tässä yhteydessä on syytä todeta, että koulutuksen kautta saavutettavat tulokset ovat pitkäjänteisen työn takana. Itse asiassa 90-luvun laman jälkeinen huikea kehitys on seurausta maassamme 30—40 vuotta sitten tehdyistä merkittävistä korkeakoulu- ja tiedepolitiikan hajasijoitustoimenpiteistä. Silloin maahan perustettiin korkeakouluja ja tiedekorkeakouluja harkitusti. Tällä hetkellä olen kuullut täälläkin esitettävän, että pitäisi perustaa vielä useampia yliopistoja. On huolehdittava, ettei niistä tule aliopistoja, koska kansainvälinen normeeraus esimerkiksi teknisten tieteiden korkeakouluille on sellainen, että 4—5 miljoonaa ihmistä pitää vähintään olla yhtä suuressa yhteiskunnassa toimivaa teknisen alan korkeakoulua varten. Se, että Suomessa on tämä verkosto tiheämpi, selittää myös sitä, että meillä on tiheämmin uuden teknologian alueella voitu edetä ja saavuttaa nopeammin tuloksia. Mutta yhteistyötä ja verkottumista tarvitaan. Oulun yliopisto on mielestäni paras esimerkki siitä hyvästä ratkaisusta, joka säteilee koko ajan, Jyväskylän yliopisto myös, Joensuu, Tampere, näitä voitaisiin luetella.

Arvoisa puhemies! Täällä on aivan oikein myöskin korostettu sitä, että kuntatyöstä ja -toiminnasta ja hakeuduttava seutukunta- ja maakuntayhteistyöhön. Kunta on joissakin asioissa liian pieni yksikkö, pitää hakea synergiaa, ja totta kai osaamisinfraa on vahvistettava, se on luonnollista. Jos ajattelen Jyväskylän seutua, jonka tunnen, voisin sanoa kuten ed. Kääriäinen omasta Savostaan, kuin omat taskuni, ja kun olemme olleet mukana myös niitä prosesseja laittamassa liikkeelle parinkymmenen vuoden aikana, siellä menestyksen tekijöitä ovat ensinnä korkeakouluosaaminen ja se, että tieteen ovet ovat avautuneet käytäntöön, tuotekehittelyyn ja yritysten kanssa yhteistoimintaan. Sen lisäksi on voimakas kuntien tahto kehittyä: Jyväskylän kaupunginjohtajat, silloinen maalaiskunnan kaupunginjohtaja, nykyinen Joensuun kaupunginjohtaja, ja kaikki Muuramen ja Laukaan johtajat. Tällä hetkellä tulos on niin vankka, että seudun elinkeinopoliittiseen yhteistyöhön on hakeutumassa 10—11 kuntaa ympäri maakunnan 30 kunnan joukosta, siis koillisesta, etelästä, lännestä ja idästä. Luonnollisesti silloin, kun tulee menestystä, siihen ollaan valmiit tulemaan mukaan.

Arvoisa puhemies! Tässä sanotaan nyt Jyväskylän seudun kehittämistyössä on ollut tärkeää, että kunnat ovat omistajia, mutta sitten on käytetty osakeyhtiömuotoista ja kuntayhtymämuotoista yhteistyömenetelmää. Siis on toimittu, kun nopeita päätöksiä tarvitaan, osakeyhtiömuotoisella yhteistyöllä; kun on tarvittu myös yksityistä pääomaa, niin sitä on hankittu yhdessä kuntien kanssa. Ed. Kangas muun muassa ja edustajat Laitinen ja Huovinen tuntevat hyvin sen, miten on toimittu, koska olemme kaikki olleet siinä mukana. Mutta elinkeinopolitiikka sykkii. Nyt on vain tietenkin pohdittava, missä on se raja, jonka kuntasektori voi omilla taloudellisilla investointipäätöksillään saavuttaa, ettei se ala heijastua sitten lainanoton korkojen kautta muuhun kunnan palvelutehtävään. Mutta sen lisäksi, että on korkeakoulu, ammattikorkeakoulu ja kätten taitoon liittyvää ammatillista oppilaitosta kehittämässä sen alan koulutusta — ja elinkeinopolitiikan mainitsin, yritysyhteistyön — tarvitaan myös kaikilla seutukunnilla jonkin asteista teknologiapolitiikkaa.

Osaamiskeskus on täällä mainittu. On kiistatta todettava Ahon hallituksen erääksi ansioksi se, että osaamiskeskusohjelma käynnistyi. Me käynnistimme sen Jyväskylän seudulla jo aikaisemmin kuin se virallisesti käynnistyi ja saimme ehkä etulyöntiä siitä. Mutta nyt pääministeri Lipposen kaksi hallitusta ovat jatkaneet ja tehostaneet tuntuvasti osaamiseen perustuvaa kansakunnan kehittämistoimintaa. Tältä osin siis ed. Kääriäisen hokema konsensus, yhteistyö, varmasti tuottaa enemmän kuin pienessä maassa keskinäinen tora erityisesti kuntatasolla. Esimerkkinä käytän Jyväskylän seutua. Siellä teknologian alueista on ollut mukana — muistan, koska teknologiakeskuksen perustamisesta lähtien seitsemän vuotta hallitusta vedin — oli informaatioteknologia mukana, paperinvalmistusteknologia, paperikoneteknologia, ympäristöteknologia, energiateknologia ja hyvinvointiteknologia.

Itse asiassa tänä päivänä esimerkiksi — ajattelen esimerkiksi puhemiehen kotiseutua Turkua, jossa on vankka lääketieteellinen osaaminen monen muun tieteenalan ohella — sellaiset alat, joissa lääketiede, tekniset tieteet, matematiikka, informaatiotieteet kohtaavat, ovat niitä alueita, joilla saavutetaan huomattavaa etua muihin. Tiedän, että esimerkiksi Turussa BioCityssä tehdään tällä hetkellä erästä maailman merkittävintä kehitystoimintaa, joka säteilee ympäriinsä.

Arvoisa puhemies! Uskon, että tällä hallituksen antamalla ja pääministerin esittelemällä asialla kiihdytetään Suomen kehitystä.

Hannu Aho /kesk:

Arvoisa puhemies! Keskustelussa on valtioneuvoston selonteko tasapainoisen kehityksen Suomi 2015. Minusta on hyvä, että näitä tehdään ja asioita tutkitaan. Kuitenkin me tiedämme, että totuus on, että muuttuva toimintaympäristö on meillä ympärillämme niin Suomessa kuin koko maailman mittakaavassakin ajateltuna. Meillä on muutamia totuuksia, jotka joudumme ottamaan huomioon, niin kuin ed. Tennilä luetteli. Muuttoliike on hyvin voimakasta maan sisällä, ja se aiheuttaa meille ongelmia. Tulee voimakkaita rakenteellisia muutoksia niin ammattirakenteessa kuin teollisuustuotannossakin, niin perustuotannossa, maa- ja metsätaloudessa, kuin myös maaseudun eri ammateissa.

Meidän tulee huomata myöskin tuleva EU:n laajentuminen samoin kuin käynnissä olevat Wto-neuvottelut, mitä muutoksia, haasteita ja mahdollisuuksia ne tuovat meille kokonaisuudessaan. Elikkä hyvin monia asioita joudumme ottamaan huomioon, kun tulevaisuutta ajattelemme niin lyhyellä kuin pitemmällä tähtäyksellä.

On myöskin muistettava, että ei kaikki ole ulkoa tullutta, vaan meillä on myöskin monia itse aiheutettuja ongelmia. Me rajoitamme eri tuotantoja monilla tavoilla, pyrimme muuttamaan maailmaa paremmaksi, niin kuin varmasti aina tavoite on, mutta tulee muistaa, että myöskin monilla alueilla on eräitä asioita, joihin on panostettu ja jotka pitää myöskin sallia ja antaa niiden kehittyä. Yhtenä alueellisesti merkittävänä työllistäjänä katsoisin olevan myöskin turkistarhauksen esimerkiksi Pohjanmaan alueella.

Niin kuin olemme tänä iltana kuulleet monissa puheenvuoroissa, nämä ongelmat kyllä tiedostetaan. Meillä väestö on ikääntyvää monilla alueilla, on sosiaaliturvaongelmat, palveluiden keskittyminen ja, mikä on aika merkittävää, erilaiset tulotasot eri alueilla. Minusta se on hyvin merkittävä asia, joka monesti jätetään vähempiarvoiseen tiedostamiseen.

Kun ed. Rajamäki heitti — otan sen nyt ihan heittona — ettei ole tarpeeksi huolehdittu joidenkin osa-alueiden tuloista ja tavoitteista, niin sanoisin, että kyllä on vastuu myöskin hallituksilla, elikkä Lipponen on leikannut rajusti erään osa-alueen elikkä maatalouden tukimarkkoja, jotka sinne kaikkien laskelmien mukaan olisivat kuuluneet. Jos tämän tyyppistä politiikkaa harjoitetaan muillakin alueilla, me itse aiheutamme niitä ongelmia ja sitä kautta tulee myöskin yhteiskunnan vastuu. Sanoisin, että jos näitä toimenpiteitä on tehty, myöskin positiivisia, ainakin näyttää, että ne ovat olleet kovin vähäisiä, hyvin lieviä. Joillakin osa-alueilla voisi todeta, että ne ovat todella olemattomia.

Meidän on kysyttävä, onko yhteiskunta satsannut riittävästi yhteiseen hyvään, mitä tässä maassa harjoitetaan. Minusta valtionyhtiöillä on ollut pitkän historian ajan hyvin merkittävä vaikutus työllisyyteen eri maakuntien osalta. Ne ovat ympärilleen kehittäneet monenlaista toimintaa ja niillä on jatkossakin hyvin merkittävä rooli. Siinäkin meillä tässä talossa on merkittävä rooli, miten jatkossa tulemme elämään ja vaikuttamaan näidenkin yhtiöiden kesken.

On hyvin pitkälle kiinni myöskin siitä, miten yhteiskunta suhtautuu, minkälaisen viestin se antaa tulevaisuudesta, löytääkö väki uskottavuutta siitä, että silläkin alueella, millä itse kukin on, voi elää, kehitetäänkö jatkossa näitä maakuntia, niiden antamia työllistämismahdollisuuksia vai onko se niin, kuten kokoomusnuoret olivat jättäneet jonkinlaisen viestin meille, että odottavat valtion tuella kuolemaa. Minusta tämä on aika rajusti sanottu nuorten näkökulmasta. Toisaalta puhutaan kuitenkin sosiaalisista kädenojennuksista. Minusta eivät nämä ole vastakkain asetettavia asioita ollenkaan. Meillä pitää löytää enemmän yhteisiä näkemyksiä, enemmän yhteistä haastetta, mihin pyrimme. Meillä on paljon asioita, joilla voimme vaikuttaa maakuntien kehittymiseen, nimenomaan tasapuoliseen kehittymiseen. Meillä on verotuskysymyksiä, joita voidaan käyttää yrityspuolella, ja monella sektorilla on yritystoiminnan kustannusten alentamisia, joita voidaan käyttää, kunhan niitä vain halutaan.

Alueellisessa eriarvossa ja sen kehittymisessä on yhteiskunnalla suuri vastuu, miten se huolehtii niistä osa-alueista, että siellä yleensä yritystoiminta voi pyöriä ja ihmiset viihtyvät. On yksistään tiestökysymys, tietoverkot ja tasapuolinen koulutusmahdollisuus. Koulutusmahdollisuudessa on se, että silloin me saamme tuotantorakenteen monipuolistamista ja sitä kautta myöskin nuorille työtä ja tulevaisuutta. Monipuolistaminen on varmasti meille kaikille tärkeää, jos ajattelemme tasapuolista kehittymistä tässä maassa. Mielestäni kaupunki—maaseutu-asetelmaa ei tulisi missään vaiheessa edes miettiä. Molemmissa on perustuotantoa, joka tulee nähdä positiivisena. Niitä on tuettava investointien muodossa ja antaa niiden todella kehittyä ja edelleen kehittää niitä mahdollisimman hyvin.

Myöskin sosiaalipolitiikka ja sen tasavertainen kehittäminen tässä maassa eri ihmisryhmien kesken on yksi merkittävimpiä tekijöitä, jotka tuovat viihtyvyyttä ja tulevaisuudenuskoa eri ihmisryhmille.

Pk-sektori on hyvin merkittävä työllistäjä, suurin työllistäjä tässä maassa. Siihen tulisi valtiovallan panostaa entistä enemmän, antaa sille mahdollisuuksia kehittää itseään ja tulla toimeen näissä mittavissa haasteissa, joita meillä on edessämme. Kannattavaisuus on kaiken a ja o, on se sitten elinkeinoissa, perustuotannossa, palveluyrityksissä, missä tahansa yhteiskunnan työskentelyssä. Siihen meidän tulee panostaa.

Mutta toteaisin, että tässä ei ole vähäisintä kuntatalouden hyvinvointi, miten siellä markat riittävät. Me kaikki olemme vaatimassa itsellemme hyviä palveluja. Niiden pitää olla lähellä. Niiden pitää olla laadukkaita, tasokkaita ja miltei aina, mitä itse kukin haluamme, hyvin käden käänteessä otettavissa. Tämä edellyttää, että kuntatalous on kunnossa, se voi panostaa riittävillä panostuksilla. Silloin siinä tulee eteen, että valtiovallan on huolehdittava riittävistä valtionosuuksista, jotta näihin haasteisiin voidaan vastata. Palvelutuotanto on se, joka sanelee hyvin pitkälle ihmisten viihtyvyyden ja yrittämisen tahtotilan.

Arvoisa rouva puhemies! Näihin tavoitteisiin on sitouduttava entistä enemmän, mitä hallitus on näissä esittänyt. Liian monta kertaa on tehty erilaisia selontekoja, kirjasia ja puhuttu hyvin kauniita puheita, mutta toistaiseksi tämmöiset sitoutumiset niistä puuttuvat. Toivoisin, että sitouduttaisiin entistä enemmän ja lähdettäisiin näitä selontekoja ja puheita toteuttamaan hyvässä yhteisymmärryksessä sillä tavalla, että tiedostamme, että kaikki tarvitsemme toinen toisiamme ja hyvällä yhteistyöllä tässäkin maassa joka kolkalla tullaan pärjäämään.

Erkki Pulliainen /vihr:

Arvoisa puhemies! Edustajat Ravi ja Olin käyttivät hyvin lennokkaita puheenvuoroja siitä, mitä osaamisella saadaan aikaiseksi, mitä yliopistojen ja korkeakoulujen sijoittumiset eri osiin maata ovat merkinneet ja tulevat merkitsemään noiden alueitten kehityksen kannalta. En nyt ryhdy ylistämään Oulua ja sen vaikutusta pätkänkään vertaa. Minä en myöskään ole pätkääkään huolestunut siitä, että Joensuulle olisi käymässä jotenkin huonosti tai Kuopiolle taikka Iisalmelle taikka Varkaudelle tai Jyväskylän seudulle jnp. Ei näin ole. Murheet ovat tällä hetkellä muualla aluepoliittisesti.

Ongelma on tietysti hyvin sympaattinen ongelma. Meillä perustuslain mukaan kansalaiset saavat vapaasti valita asuinpaikkansa, niin uuden perustuslain kuin vanhan hallitusmuodonkin mukaan. Kansalaisemme käyttävät tätä mahdollisuutta intohimoisesti hyväkseen aiheuttamalla samalla itselleen ja kaikille muille veronmaksajille erittäin korkean laskun. Alueelle, missä infraa on käytetty, yksi saapuva, asumaan asettuva muuttaja tuottaa sille paikkakunnalle puolen miljoonan markan menot, kun rakennetaan kaikki se, mitä tarvitaan peruspalvelurakenteina, asuntoja, kouluja jnp. myöten.

Jos tässä katsannossa luodaan jonkinlainen odotus tulevasta, mihinkä ollaan menossa, niin minun väittämäni on, että tämä muuttoliike, joka nyt on maan rajojen sisäpuolella kutakuinkin reipasta, tulee edelleen jatkumaan, mutta täsmälleen siinä vaiheessa, kun esimerkiksi Pääkaupunkiseudulla ja Oulun seudulla kansalaiset kokevat selviä hyvinvointitappioita, johtuen ruuhkaantumisesta, työttömyydestä, siis ihmisten joukossa myös syrjäytymisestä, siitä seuraa automaattisesti heilurissa liike taaksepäin. Se, mikä on ero entiseen, on se, että kun se viisari palaa takaisin, se ei palaakaan lähtöpisteeseen, vaan se palaa siihen pisteeseen, missä Pääkaupunkiseudun ja näitten muiden kasvukeskusten ulkopuolella on vielä palvelurakenne tarjolla. Näin uskon asian laidan olevan. Mikä tässä on kiusallista meidän kaikkien kannalta, on se, että tämän heiluriliikkeen vaatimiin investointeihin ovat menneet ne rahat, joilla olisi pitänyt kehittää tuotantotoimintaa järkevällä tavalla, edistää kestävää kehitystä yhteiskunnassa. Ne ovat menneet jonninjoutavaan rakentamiseen. Se on minun analyysini tästä tilanteesta.

Toisin sanoen meidän pitäisi nyt tähän tilanteeseen reagoida jollakin tavalla, ikään kuin yrittää vaikuttaa siihen, että tämä heiluriliike jollakin tavalla hidastuisi. Pysäyttää sitä ei voi kukaan eikä mikään.

Täällä on muun muassa pääministeri esittelypuheenvuorossaan hyvin paljon tähdentänyt aluekeskusohjelman merkitystä. Hyvä on, jos sinne suurin piirtein 25+10 aluekeskusta nyt syntyy; niihin käytetään jokaiseen 1,5 miljoonaa markkaa ensi vuonna rahaa. Se 1,5 miljoonaa markkaa suurin piirtein ei ole yhtään mitään, mutta sen henkinen merkitys näyttää olevan uskomattoman suuri eli sillä siis henkisenä panostuksena ilmiselvästi saavutetaan aika paljon, siis siinä mielessä erittäin edullinen sijoitus tuo 1,5 miljoonaa markkaa per aluekeskusohjelma.

Se mikä aluekeskusohjelmassa on heikko kohta, on se, että heti alun perin siitä ei tehty jatkuvaprosessista toimeliaisuutta elikkä toisin sanoen aluekeskukseksi voi aina olla pyrkimässä ja tulee asiallisesti kriteerein arvioiduksi ja sitten aluekeskukseksi todetuksi. Ministeri Korhonen — joka ei ole jaksanut, jaa, hänellä on kyllä tavarat vielä täällä, että hän ilmeisesti jossakin seudulla luuraa — on viime aikoina ottanut takaisin päin sillä tavalla, että hän on hyväksynyt tämän ajatuksen, jota pidän erittäin myönteisenä. Ehkä äskeinen ulvahdus johtaa siihen, että ministeri Korhonen jostakin luolan perukoilta ilmestyy tänne vastaamaan.

Se, millä voitaisiin jollakin tavalla konkreettisesti vaikuttaa näihin asioihin, on ottaa se olemassa oleva realiteetti huomioon ja katsoa, kuinka vapaassa yhteiskunnassa vapaat toimijat voivat näihin malleihin reagoida. Meillä on esimerkiksi sellainen tilanne Oulun läänin itäisissä osissa, että meillä on siellä kuntia, joissa on tällä hetkellä vielä työvoimaa tarjolla, siis nuorta työvoimaa, juuri koulunsa päättänyttä työvoimaa, niin että voitaisiin yksi huomattava teollisuuslaitos, tuotantolaitos, panna pystyyn. Meillä on siellä muutama kunta, joissa syntyvyys on tällä hetkellä nolla, siis se kehitys tai elämä on tavallaan pysähtynyt, kätilöitä ei enää tarvita. Sitten meillä on näiden kahden välissä oleva alue. Me voisimme aivan hyvin tehdä sellaisen kokeilun, että ottaisimme nämä kolme aluetta, ja sinne, jossa on vielä työvoimaa tarjolla, laittaisimme houkuttimen, että firma, jolla on uusi tuotantolinja suunnitteilla, houkutellaan viemään suunnittelulinja sinne ja yhteiskunnan varoilla koulutetaan työntekijät. Siis selvä kokeilu. Katsomme, pureeko. Meidänhän tarvitsee tietää vain, pureeko.

Voisimme niille paikkakunnille, joissa syntyvyys on nolla aivan hyvin tehdä sellaisen tempun, että antaisimme kaikki työnantajamaksut määräaikana takaisin firmalle, joka menee sinne, ja katsotaan, viekö kukaan firmaansa sinne. Huom., siis kun tilanne on täydellinen seis-tilanne, niin viedä sinne ja katsoa, tuleeko sinne kukaan. Ja jos ei tule kukaan, se on erittäin merkittävä havainto.

Meillä on vielä sellaisia kunta-alueita siellä, joilla tällä hetkellä toimeentuloturva on suurelle osalle väestöstä välttämätön osa ylipäätään, että pystyy kauppalaskuistaan ja välttämättömistä menoista selviytymään. Siis toisin sanoen siellä on jo perustulojärjestelmä tai kansalaispalkkajärjestelmä. Käytännössä se tulee vain useammasta tuutista. Toisin sanoen voisimme järjestää tällaisen kolmen eri koemallin rinnakkaiskokeen ja katsoa, mikä on vapaan yhteiskunnan vaste tähän tarjontaan. Sitä varmasti seurattaisiin tämän maan rajojen ulkopuolellakin, kuinka siinä käy.

Mistä tämä kiikastaa? Tietysti valtioneuvoston tasolta kiikastaa — ministeri Korhonen ei ole vieläkään saapunut paikalle. Mutta se kiikastaa myöskin maakunnan liittojen valtuustojen tasolla, nimittäin sillä tavalla, että pannaanpas Kainuun liitto alueellistamaan näillä pohjilla alueensa eri osiin. On itku ja hammasten kiristys, ed. Ravi. Varmasti on itku ja hammasten kiristys. Eihän voi, kun minä olen naapurikunnasta ja meille ei tule tämmöistä kokeilua. Eihän tästä tule yhtään mitään. Sen takia, kun täällä on pääministeriä vaadittu ruoteliin vetämään tämmöistä aluepolitiikkaa, minusta tämä ajatus ei ole hassu ollenkaan. Hän on riittävän kaukana maakunnan liittojen sisäisistä kähminnöistä ja kateuksista, että hän voisi valtioneuvoston kanslian johdolla hoitaa tämmöiset hommat.

Sitten vielä yksi ainut näkökohta: Se liittyy seutukuntakokeiluun. Näin ei missään nimessä pidä tehdä kuin tällä hetkellä suunnitellaan, että ympäristönsuojelusta luovutaan, jotta lähdette kokeilemaan kaikenlaista. Eihän tässä ole yhtään mitään järkeä.

Matti Kangas /vas:

Arvoisa puhemies! Suomessa on ollut hyvä elää ja asua. Sotien jälkeinen Suomi on ollut vakaa, ja kehitys 90-luvun lamaa lukuun ottamatta on ollut tasapainoista. Suomi on kuitenkin mukana kansainvälisessä kehityksessä, ja meidän toimintaympäristömme muuttuu kaiken aikaa. Nyt käsiteltävä selonteko perustuu ministeriöitten ja useitten eri työryhmien pitkäjännitteiselle työlle. Selonteon taustaksi on laadittu erilaisia selvityksiä väestön ja työllisyyden kehitysnäkymistä. Yritysten kansainvälistyminen on korostanut teollisuusmaiden kansallisen kilpailukyvyn merkitystä. Vakaus, vahva osaaminen ja toimivat työmarkkinat ovat tärkeitä tekijöitä yrityksen menestyksessä. Kasvu syntyy ihmisten työllä ja osaamisella. Valtion toimenpitein on tuettava teollisuutta, niin kuin on sanottu, ennen kaikkea pientä ja keskisuurta teollisuutta, ja kaikkien yritysten toimintamahdollisuuksia on tuettava alasta riippumatta, jos ne menestyvät, koska niistä riippuvat työpaikat ja ihmisten hyvinvointi.

Suomi on viime vuosina jakautunut yhä selvemmin kasvukeskuksiin ja taantuviin alueisiin. Varmasti kasvukeskusten menestys on ollut tärkeää alueelle ja koko Suomelle, mutta yrityksiä tarvitaan myös muualla kuin kasvukeskuksissa. Kasvukeskusten ongelmia alkavat olla työvoimapula, riittämätön asuntotarjonta, puutteelliset julkiset palvelut, liikenteen ongelmat ja syrjäytyminen. Tavallisten kansalaisten kannalta asumisen kalleus kasvukeskuksissa on suuri ongelma. Asuntojen kysynnän kasvu on nostanut hinnat pilviin, ja korkeat kiinteistöverot pitävät huolen, että tavalliset palkansaajat asuvat ahtaasti. Nuoret ja pienituloiset joutuvat asumaan kaupunkien laidoilla ja lähiöissä, koska keskustojen vuokrataso ja neliöhinnat ovat heille mahdottoman korkeita.

Arvoisa puhemies! Tulevina vuosina alueitten tasapainoinen kehitys tulee korostumaan. Koko Suomen vakaa kehitys vaatii suurten alueellisten erojen kaventamista. Suomen kehitys menestyvään Suomeen ja taantuvaan Suomeen on pysäytettävä ja aluepolitiikan keinoin pitää jarruttaa vilkasta muuttoliikettä kasvukeskuksiin. Yritysten on voitava perustaa toimintansa muuallekin kuin kasvukeskuksiin. Siitä on valtion huolehdittava esimerkiksi kuljetustuen muodossa. Muun muassa sitä voisi laajentaa siitä, mitä se nyt on, ja muilla keinoin, ettei väestö vähene kehitysalueilla. Myös teitten pitäminen nykyistä liikennettä palvelevassa kunnossa on hyvin tärkeätä. Esimerkiksi maata halkova Nelostie kaipaisi kiireellistä peruskorjausta, joka pitäisi välttämättä suorittaa.

Nopeinta väestön väheneminen on ollut maaseutualueilla ja taantuvilla teollisuusalueilla Keski-, Itä- ja Pohjois-Suomessa. Monilla alueilla ongelmana ovat samanaikaisesti sekä muuttoliike että negatiivinen väestönkasvu. Ennusteitten mukaan tulevina vuosina väestö kasvaa lähinnä vain kasvukeskuksissa. Mutta toivon, että ministeri Korhosen esittelemän aluekeskushankkeen ansiosta väestön väheneminen pysähtyy myös useissa aluekeskuksissa. Tällaiset avaukset ovat todellista aluepolitiikkaa, jota tämä maa tarvitsee. Siihen pitäisi hallituksen satsata enemmän rahaa kuin nyt on tehty. Tiedän, että ministeri Korhonen on siihen halunnut paljon enemmän rahaa, mutta siihen eivät ole muut hallituspuolueet oikein suostuneet.

Hajasijoitusta tulee hallituksen harjoittaa, niin kuin hallitusohjelmassa sanotaan. Muun muassa Maaseutuviraston sijoittaminen muualle Suomeen olisi tehtävä. Paikkana voisi olla muun muassa Jyväskylä. Yksityisiä yrityksiä on vaikea saada maaseudulle ja muualle Suomeen kuin näille kehitysalueille, mutta pitäisi olla myös yksityisellä yrityselämällä vastuu pitää maa asuttuna eikä ainoastaan valtion ja verorahoilla.

Kansainvälistyminen on hyvä ja kannatettava asia. EU:n laajeneminen ei kuitenkaan saa haitata Suomen tasapainoista kehitystä unionin jäsenmaana. Ulkomailta tuleva työvoima ei saa uhata suomalaisia työehtoja ja työelämän tasapainoa. Samoin kannan huolta elintarvikkeitten turvallisuudesta, kun rajat aukeavat uusiin jäsenmaihin. Laatu- ja hygieniavaatimusten on oltava samat kuin Suomessa, koska kuluttajien turvallisuus ja tyytyväisyys ovat tärkeitä lähtökohtia jatkossakin.

Suomen on ehdottomasti oltava mukana kansainvälistymisessä, ja meidän yritystemme on otettava niille kuuluva paikkansa kansainvälisillä markkinoilla. Samaan aikaan emme saa unohtaa tavallista ihmistä ja hänen oikeuttaan nauttia turvallisesta ja tasapainoisesta elämästä. Näistä asioista meidän on huolehdittava.

Tuija   Nurmi  /kok:

Arvoisa rouva puhemies! Valtioneuvoston tulevaisuusselonteko eduskunnalle on nimeltään Tasapainoisen kehityksen Suomi 2015. Aihe on erittäin ajankohtainen. Aluepolitiikkaa on vähän väheksytty ja sitä on pitkälti pidetty siltarumpupolitiikkana. Osittain sitä on kartettu sen monimutkaisuuden vuoksi.

Tällä hetkellä aluepolitiikka on osittain Euroopan unionin johdosta yksi keskeisistä poliittisista teemoista. Siihen liittyvät kiinteästi muun muassa rakennerahastot, aluekeskusohjelma ja seutuohjelma. Marraskuun Kuntalehdessä Suomen EU-edustustossa toimiva aluepolitiikan erityisasiantuntija Paavo Pirttimäki kertoo, että tulevasta rakennepolitiikan ratkaisumallista tullaan käymään luja ottelu jäsenmaiden välillä. Siksi on tärkeää, että me Suomessa teemme itsellemme selväksi, mitä vahvuuksia ja heikkouksia aluepolitiikassamme on. Uskon, että parhaiten pärjäämme vahvuuksia terävöittämällä ja heikkouksia pitkällä tähtäimellä kehittäen, mikäli se suinkin on mahdollista. Ongelmahan on, että alueemme ovat kovin vähäväkisiä verrattuina Manner-Eurooppaan.

Haluan ottaa muutaman asian korostetusti esille silläkin uhalla, että moni tärkeä asia jää mainitsematta. Selonteko kiinnittää huomiota asumisen kalleuteen asumiskeskuksissa. Ymmärrän, että Pääkaupunkiseudulla ei haluta rakentaa Helsinkiä ahtaasti täyteen. Toisaalta ihmisillä on oltava mahdollisuus asua kotonaan. Kun puhutaan, että koko maan pitää olla asuttuna, voi ajatella asiaa myös siltä kantilta, että ihmisille on annettava mahdollisuus kotiseudulla asumiseen. Tämä tarkoittaa sitä, että omalta paikkakunnalta löytyvät palvelut ja muu lainsäädäntö tukee omalta osaltaan syrjäseuduillakin asumista. Pakkomuutto palveluiden ja esimerkiksi liikenneyhteyksien puuttuessa ei saa olla syy muuttoon. Olen sitä mieltä, että perusasumisen ja ruoan tulee olla ihmisille kohtuuhintaista. Kerskakulutus on asia erikseen.

Alueellinen verotuskäytäntö pitää mahdollistaa. En tarkoita tässä suoraan Norjan-mallia. Mielestäni muun muassa liikkumisen eli ajoneuvon käytöstä aiheutuvia kustannuksia tulee esimerkiksi verotuksessa ottaa huomioon alueilla, joilla ei ole julkista liikennettä. Samoin alueilla, joilla on korkea työttömyys, pitäisi pystyä kokeilemaan työhön liittyvien sivukustannusten alentamista vaikkapa määräaikaisesti. Esimerkiksi Lahden seudun seutuhankkeen yhteydessä on mahdollista kokeilla sivukustannuksien alentamista ja sen vaikutusta työllisyyteen.

Selonteossa mainitaan myös etätyöstä ja liikenteestä. Tieto- ja viestintäteknologia on kehittyessään parantanut etätyön mahdollisuuksia. Silti etätyö on edelleen vähäistä. En tiedä, mitä tarkasti ottaen selonteossa etätyöllä on tarkoitettu, mutta jo se, että työajat joustavat, mahdollistaa työskentelyn kauempaakin kotoa. Esimerkiksi Lahdesta, Riihimäeltä ja Hämeenlinnasta käydään paljon töissä Helsingissä. Jos vielä työaika voi joustaa, on se sitäkin helpompaa. Voihan kotoa käsin hoitaa joitakin työhön liittyviä juoksevia asioita. Etätyön mahdollisuus, pitkien työmatkojen mahdollistaminen ja työajan joustot ovat keinoja löytää helpotusta työelämän ja perhe-elämän yhteensovittamisessa. Toivon, että tähän löytyy tahtoa ja päätöksiä jatkossakin.

Selonteosta löytyy myös otsikko Koulutuksella työvoima laadukkaammaksi. Asia on äärimmäisen ajankohtainen, päättyihän Puron työryhmän työskentely juuri. Työvoimaa pyritään pitämään työelämässä yhä pidempään joustavasti, jopa 68 ikävuoteen saakka. Nythän suomalaiset jäävät eläkkeelle varsin varhain, 59-vuotiaina. Työelämän kaaren piteneminen sekä eliniän pidentyminen ja maailman kehittyminen johtavat ilman muuta siihen, että koulutus on kaiken ikäiselle työvoimalle työssä pysymisen elinehto.

Ajatellaanpa ihan käytännöllisesti. Aikojen alussa jouduttiin opettelemaan puhelimen käyttöä, myöhemmin faksin, kännyköiden ja tietokoneiden käyttöä. Niinpä humanististenkin alojen työntekijät ovat joutuneet opettelemaan insinööritaitoja. Joskus joutuu hakemaan itselleen kokonaan uuden ammatin ja koulutuksen. Näen sen positiivisesti. Näin ihmiset voivat elää tavallaan useita eri elämiä, löytää uusia haasteita ja toteuttaa itseään. Onhan aina ollut niin, että menestyäkseen on pitänyt hallita useita elämän osa-alueita.

Ryhmäpuheenvuorossamme mainittiin lääkäri- ja opettajapula. Pelkästään koulutuspaikkoja lisäämällä emme löydä ratkaisua ongelmaan. Opettajapulan yhteydessä tarvitaan jatkokoulutusta sekä muun muassa ratkaisuja erityisopetuksen ja tietenkin opettajien jatkokoulutuksen turvaamiseksi sekä opetusmateriaalin hankkimiseen tarvittavien määrärahojen lisäämiseksi. On myös turvattava oppilaskohtaisten tarvikemäärärahojen riittävät resurssit.

Lääkäreiden kohdalla erikoistumiskoulutukseen pääsyä on helpotettava. Myös työolosuhteet on korjattava ajan tasalle. Odotankin niin sanotulta Huttusen työryhmältä mallia, miten kansanterveys- ja erikoissairaanhoitolaki yhdistetään ja lainsäädäntö siten ajanmukaistetaan.

Koulutuksesta puhuttaessa ei saa unohtaa ulkomaankokemuksien tärkeyttä. Kansainvaelluksia on aina ollut ja on edelleenkin. Ulkomailla on opiskeltu jo Agricolasta lähtien, joka eli siis 1500-luvulla, ja nykyisinkin poliitikot mielellään kertovat käyneensä Harvardissa. Koulutus on henkistä pääomaa, jota ei voida ottaa pois. Siihen täytyy olla kaikilla suomalaisilla mahdollisuus.

Markku   Markkula  /kok:

Arvoisa puhemies! Kokoomuksen ryhmäpuheenvuoron kiteytys oli, että kokoomuksen aluekehityspolitiikan lähtökohtana on luoda edellytykset kansallisen sivistyksen ja hyvinvoinnin kasvulle pitäen sen ytimenä osaamista, innovaatiotoimintaa sekä menestyksekästä elinkeinoelämää. Haluan tässä puheenvuorossani hieman syventää sitä aivan erityisesti, koska useammassa keskustan puheenvuorossa peräänkuulutettiin muutamia näkemyksiäni, kun erehdyin kriittisesti replikoimaan keskustan ryhmäpuheenvuoron johdosta.

Mielestäni pelkistetysti on kyse siitä, että aluepolitiikankin ytimen pitää tosiasiassa olla oppivan organisaation, oppivan alueen ja sitä kautta oppivan Suomen periaatteen soveltaminen hyvin systemaattisesti käytäntöön. Tällöin kehitys on nähtävä pitkäkestoisena prosessina, jossa nimenomaan innovatiivisuutta korostaen synnytetään sellaisia tuotteita ja palveluita, jotka perustuvat alueen omiin erityispiirteisiin ja joilla, niin tuotteilla kuin palveluillakin, on sitten kysyntää alueella tai ennen kaikkea sen alueen ulkopuolella Suomessa ja maailmanlaajuisestikin. Erinomaisen hyvän esimerkin tästä otti myös pääministeri omassa esittelypuheenvuorossaan, kun hän nosti esille Kajaanin ja VTT:n toiminnan siellä mittaustekniikan alalla, jossa ollaan selkeästi ja hyvin kiintoisalla tavalla luomassa maailman johtavaa oman alan toimintaa.

Globaalistuminen onkin se periaate, joka nimenomaan nyt leimaa aluepolitiikkaa yhä enemmän. Alueiden omavastuisuus kasvaa. Kehittämisen lähtökohdaksi on tiedostettava nimenomaan ja tulevaisuudessa entistä selkeämmin alueiden omat voimavarat ja sellaiset erityispiirteet, joiden avulla näitä voimavaroja — nimenomaan korostan, henkisiä voimavaroja — on mahdollista kehittää. Tämä tarkoittaa siis tarjonnan avulla lisättävää kysyntää. Taas haluan korostaa sitä, että kun meitä suomalaisia on vain viisi miljoonaa, niin tämän kokoinen kansahan tekee maailmanlaajuisessa toiminnassa täsmälleen, mitä se itse haluaa, kunhan se uskoo itseensä.

Siinä mielessä toivoisin, että oppositiokin vahvasti nostaisi esille nämä positiiviset, kannustavat sanat, joilla jokaista suomalaista niin kansalaisena kuin jokaista yhteisöäkin kannustetaan omatoimisuuteen, itsensä kehittämiseen ja vastuunkantoon itsestä ja lähimmäisistään. Tämä toivottu kehitys voi perustua vain osaamisen vahvistamiseen sekä määrätietoiseen tutkimus- ja kehitystoiminnan lisäämiseen, siis innovaatioiden synnyttämiseen.

Kiistatta viime vuosien ja vuosikymmenien kehitys on korostanut asiantuntijatehtävien merkitystä. Uudet työpaikat ovat viime vuosina keskittyneet kasvukeskuksiin, mutta tämä on hyvä kehityspiirre, koska sitä kautta kaikkialla Suomessa, Suomen eri osissa, on sellaista elinvoimaa, että Suomi on kyetty pitämään aivan toisella tavalla myönteisesti asuttuna kuin esimerkiksi Ruotsi tai moni muu maapallon Oecd-maista.

Keskittyminen — kiistatta, jos mennään siihen itse asiaan syvemmälle — johtuu synergiasyistä. Tietotekniikasta huolimatta on aivan selvä, että ihmiset tarvitsevat toisten ihmisten läheisyyttä. Tarvitaan sitä syvällistä yhdessä tekemisen henkeä ja taitoa, jonka avulla syntyy sellaista uutta, jolla on edellytyksiä kehittyä menestystuotteiksi ja menestyspalveluiksi. Yritykset tarvitsevat toisiaan muodostaen verkoston alihankinta- ja päätoimijoineen. Tätä kautta tämä verkostotalous, jota myös pääministeri omassa esittelypuheenvuorossaan korosti, on kiistatta keskeinen periaate, jonka avulla voimme luoda suomalaista, omaleimaista toimintapolitiikkaa.

Yhteistyö ja verkostoituminen yhdessä luovat erityyppisille alueille edellytyksiä toteuttaa omaa kehityslinjaansa. Suuret kasvukeskukset ovat koko maan taloudelliselle kehitykselle välttämättömiä vetureita, jotka luovat monipuolisen toimintaympäristön sekä yrityksille että oppilaitoksille. Tässä mielessä on myös tärkeää nähdä, että Pääkaupunkiseutu, siis laaja metropolialue, on sellainen koko Suomen kannalta keskeinen menestystekijä, että sen eteen ja sen täällä Pääkaupunkiseudulla tapahtuvien toimintojen, niin opetuksen, tutkimuksen kuin yritystoiminnan, kehittämiseen, kannattaa todella investoida.

Uskon, että tulevaisuusvaliokunta valmistellessaan eduskunnan vastausta tähän mietintöön tarkastelee myös Pääkaupunkiseudun erityiskysymyksiä. Onhan tässä taustalla se työn tulevaisuutta koskeva skenaariotyö, joka myös täällä suuressa salissa ajankohtaiskeskusteluna tulevaisuusvaliokunnan valmistelemana oli viime keväänä. Siinä työssä tulevaisuusvaliokunta nosti kasvukeskusten rinnalle ja niistä erillisenä omaleimaisena alueena tämän metropolialueen tarkastelujen kohteeksi.

Alueiden välisessä kilpailussa — sillä sitä kilpailua todellakin tarvitaan — reilussa ja rehdissä kilpailussa, jota mielestäni Suomessa on tapahtunut ja toivottavasti tapahtuu jatkossakin, menestyvät pitkällä aikavälillä sellaiset alueet, joiden kulttuuri ja innovaatiojärjestelmät kykenevät ruokkimaan alueella toimivien yritysten oppimista ja jotka kykenevät ruokkimaan yrittäjävetoisia innovaatioprosesseja. Me olemme iät ja ajat käyttäneet esimerkkinä eduskuntatyössä, ainakin nyt tämän vajaan seitsemän vuotta, mitä täällä itse olen ollut, Oulun seutua siitä, miten vahvasti alue kykenee kehittymään.

Kiistatta Oulun kehitystä kannattaa varmaan tässäkin eduskuntakäsittelyssä lähikuukausien aikana analysoida syvällisemmin, mutta yhtä lailla me voimme ottaa Jyväskylän seudun ja siellä tapahtuneen kehityksen. Vielä viitisen vuotta sitten, puhumattakaan 10 vuotta sitten olleesta tilanteesta, Jyväskylä ei kyllä kerta kaikkiaan ollut sellainen dynaaminen alue, missä opetus, tutkimus, yritykset ja kaupunki sekä maakuntahallinto olisivat kyenneet osoittamaan omalla yhteistyöllään saavutettuja tuloksia. Yritystä toki oli silloinkin, mutta viime vuosina tehdyt selvitykset Jyväskylän seudun ja koko Keski-Suomen kehityksestä, osoittavat sellaisia ominaispiirteitä, että kyseessä on kiistatta esimerkillinen oppiva alue. Tästä alueesta ja muutamasta muusta suomalaisesta alueesta kannattaa nyt ottaa todella oppia.

Alueilla tarvitaan kriittistä massaa, tarvitaan osaamisen ja yritystoiminnan kriittistä massaa ja ennen kaikkea tarvitaan sellaista henkistä pääomaa, sitä sosiaalista pääomaa, joka luo ihmisille yhteenkuuluvuuden tunnetta ja yhteisten hankkeiden toteuttamisen innovatiivisuutta. Kilpailuetu ei synny niinkään yritysten keskinäisen läheisen sijainnin tuottamasta neuvotteluvoimasta tai yhteisten hankintojen tuottamasta kustannusedusta vaan oppimisesta. Tähän oppimiseen sinänsä tarvitaan myös läheisyyttä.

Arvoisa puhemies! Muutama ajatus vielä teollisuuden rakennemuutoksesta, koska mielestäni on tärkeää huomata, että teollisuuden rakennemuutos tulee jatkossakin korostamaan tiedon ja osaamisen lisääntyvää tarvetta kaikilla tasoilla ja kaikilla toimialoilla. Teollisuuden oman tutkimus- ja kehityspanostuksen kasvu on ollut erittäin nopeaa, nopeampaa kuin missään muualla maailmassa, ja esimerkiksi metalli- ja elektroniikkateollisuudessa panostukset ohittavat jo kiinteiden investointien määrän. Tämä on oikea tie, tämä on suomalaisen tulevaisuuspolitiikan tie. Nähdään, että henkiset investoinnit ovat ne, jotka ratkaisevat. Vaikka elektroniikkateollisuuden osuus kasvusta Suomessa onkin huomattava, tuotekehityksen ammattilaisista on pulaa kaikilla teollisuuden toimialoilla. Yrityksiltä vaaditaan innovatiivisuutta ja nopeutta ollakseen kilpailukykyisiä kansainvälisillä markkinoilla.

Alueilla ja siellä ennen kaikkea yritysten tuotekehitysprosesseissa tarvitaan monipuolista osaamista sekä yrityksen muiden prosessien tuntemusta. Tuotekehitysprojekteja toteutetaankin usein tiimeissä, joihin otetaan mukaan muiden toimintojen edustajia, siis myynnin, markkinoinnin, suunnittelun ja tuotannon edustajia. Lisäksi tarvitaan yhteydenpitoa yrityksen ulkopuolisiin tahoihin, kuten asiakkaat, toimittajat, korkeakoulut, tutkimuslaitokset, rahoittajat jne. Menestys millä tahansa toimialalla edellyttää monipuolista osaamista ja kokemusta. Tuotekehityksen ammattilaistenkaan ei siis tarvitse hallita kaikkia osa-alueita syvällisesti itse, mutta pitää ymmärtää eri osapuolten tarpeet ja reunaehdot. Tarvitaan monitieteellistä osaamista. Tähän panostukseen kannattaa Suomen jatkossakin yhä tietoisemmin pyrkiä ja mennä.

Arvoisa puhemies! Vielä ministeri Korhoselle viesti, koska hän omassa puheenvuorossaan ryhmäpuheenvuorojen jälkeen puhui aika paljon aluekeskusohjelmista. Jos itse arvioin nimenomaan Uudenmaan kannalta tuota kenttää, on tärkeää todella kaikkien kansanedustajien tietää se, että Pääkaupunkiseutua ympäröivät alueet eivät vain hyödy Pääkaupunkiseudun läheisyydestä vaan myös kärsivät monista nuoren väestön tuomista kasvukivuista. Muistutan, että Pääkaupunkiseutua ympäröivä Uusimaa käsittää useita aluekeskuksia, joiden kehittämistä ei voi jättää pelkästään Pääkaupunkiseudun kehittämisen varaan. Näiden talousalueiden tasapainoinen kehittäminen vaatii juuri aluekeskusohjelman kaltaisia erityistoimenpiteitä.

Oli hyvä, että elokuussa niin Hyvinkään, Riihimäen kuin Itä-Uudenmaankin osalta, ehkä osittain myös läntisen Uudenmaan osalta, aluekeskushakemukset jätettiin ikään kuin hautumaan. Nyt näyttää, että ainakin Hyvinkää—Riihimäki-talousalueelta ja Itä-Uudenmaan alueilta tulevat vankat ja hyvät ehdotukset. Toivonkin, että nämä saavat nyt ministerin ja ministeriön arvioinnissa asianmukaisen kohtelun ja ne otetaan nyt aluekeskusten joukkoon lähikuukausien arvioinnissa.

Tämän lisäksi me tarvitsemme vahvaa pääkaupunkiseutupolitiikkaa, johon täällä maakunnan sisäisessä arvioinnissa on nyt voimakkaasti liitetty esimerkiksi Lohjan ja Vihdin alueet. Ne on haluttu integroida osaksi Pääkaupunkiseudun kehitystä. Samoin Tuusulanjärven ympäristökunnat ovat tässä hyvin luontevasti mukana. Täällä on toivottavasti, ja uskon siihen, että jatkossa on yhä vahvemmin, sitä Oppiva Uusimaa -henkeä, jolla kykenemme myös täällä esiintyviä erityispiirteitä, mutta myös niitä erityistavoitteita, joita Pääkaupunkiseudulla ja sen lähialueilla on, viemään vankasti eteenpäin.

Tähän tarvitaan nimenomaan hallituksen vahvaa ohjelmapolitiikkaa. Uskon, että ministeri Korhonen vie näitä tänne kuuluvia tärkeitä periaatteita eteenpäin.

Lauri Oinonen /kesk:

Arvoisa rouva puhemies! "Tasapainoisen kehityksen Suomi 2015, valtioneuvoston tulevaisuuselonteko eduskunnalle", on synnyttänyt vilkkaan keskustelun.

Aivan erityisen miellyttävää oli kuulla ed. Markkulan mainitsevan esimerkkinä menestyvästä aluekeskuksesta Keski-Suomen maakuntakeskuksen Jyväskylän ja osaltaan mainitsevan myös maakuntahallituksen, maakunnallisen liiton osuuden tässä asiassa. Tämä lämmitti, koska 90-luvulla työskentelin myös maakuntahallituksessa ja meillä oli tavoitteena kehittää Jyväskylästä osaamiseen ja yrittämiseen perustuva Keski-Suomen maakunnan veturi. Oli miellyttävä kuulla, että tässä tavoitteessa me olemme valtakunnallisestikin katsoen onnistuneet.

Mutta sitten koko maakuntaa ajatellen me emme ole onnistuneet, vaan olemme jääneet pahasti luokallemme. Tällä tarkoitan maaseudun seutukuntia. Keski-Suomen muut seutukunnat ovat enemmän taikka vähemmän tällä hetkellä suurten ongelmien parissa. Erityisesti pohjoisen Keski-Suomen kunnat ovat voimakkaan muuttotappion todellisuudessa. Samoin tämä koskee myös kotiseutuani Keurus-seutua, läntistä Keski-Suomea. Tämä esimerkki Keski-Suomesta pätee yleensäkin meidän maakuntiimme. On menestyviä maaseutukeskuksia, mutta sitten seutukunnilla ja niiden kunnissa ei mene hyvin.

Olen useampaan kertaan eduskunnassa tuonut esille sen tuskan, jota kuntapäättäjät tällä hetkellä kokevat. Mielestäni on varsin hyvä, että kansanedustajia on mukana myös siinä vaativassa tehtävässä, jota työskentely kunnallisvaltuustoissa ja -hallituksissa merkitsee. Silloin omakohtaisesti saa tuntuman siihen, mitä on kansalaisten perustarpeitten hoitaminen tämän päivän Suomessa.

Esimerkiksi kotikunnassani Keuruulla jouduimme eilen korottamaan veroprosenttia, onneksi saimme sen tehtyä ilman äänestystä, 19 prosenttiin. Tiedän, että on kuntia, joissa on korkeampiakin prosentteja. Mutta vaikka me tuohon veroprosentin nostimme, niin meillä eivät ongelmat sen myötä poistu, vaan ne jatkuvat, mutta me voimme jotenkin päästä päivästä toiseen tietäen sen, että meillä on vaikeuksia, nimenomaan vaikeuksia edessäpäin, jotka koskevat asukkaita ja heidän kunnalta saamiaan peruspalveluita.

Minä koen vakavana ongelmana sen, että Suomen kuntien joukossa on parisataa kuntaa, joilla on suuria vaikeuksia ja tulee olemaan yhä suurenevia vaikeuksia ihmisten perustarpeitten hoitamisessa. Sairaudenhoidon ja terveydenhoidon menot ovat voimakkaasti kasvaneet erityisesti erikoissairaanhoidon osalta. Hoidon tarve on tietysti lisääntynyt, mutta samalla hoidon hinnat ovat yksikköä kohti kaikkialla varsin voimakkaasti nousseet. On epäiltävissä, että tämä kehitys ei ole suinkaan pysähtynyt.

Kysymys on hyvin vakava. On kysymys ihmisten terveydestä. On kysymys myös vanhusten hoidosta ja kuntalaisten, kansalaisten, perustuslaillisista oikeuksista. Kuntapäättäjät joutuvat tässä maassa pohtimaan sitä, onko rikottava sitä lain pykälää, jonka mukaan määrävuosien aikana pitäisi syömävelat tasapainottaa, nollata, vai onko tingittävä peruspalveluista. Tämä on arkea ja kovaa todellisuutta kunnissa.

Hoito- ja hoivatyö ovat perusasioita. Siinä työssä olevat henkilöt väsyvät ja uupuvat. Osaltaan täällä viitattiin lääkäripulaan. Työn rasittavuus on eräs syy, että tietyille paikkakunnille on vaikea saada lääkäreitä. Toisaalta lääkärikoulutusta tulisi lisätä. Lääkäreitä on ilmiselvästi liian vähän, mutta samalla myös hoito- ja hoivatyössä olevat henkilöt väsyvät ja uupuvat ja sairastelevat tämän johdosta. Tämä on vakava työssä jaksamisen kysymys. Jos hoitaja ei jaksa, siitä kärsii ennen kaikkea hoidettava, olipa kysymys sairaanhoidosta, vanhustenhoidosta laitoksissa tai omaishoitajien varsin vähin, miltei olemattomin korvauksin tekemästä omaishoidosta. Tämä on hyvin vakava kysymys ja on sen takia hyvä, että myös itse olen vahvasti kunnalliselämässä mukana ja konkreettisesti tiedän, missä vaikeuksissa kunnissa tällä hetkellä ollaan.

Sama koskee myös koululaitosta. Kyläkoulut ovat todella viimeisellä portilla tänä aikana. Paljon ei kehityksen tarvitse mennä huonommaksi, kun tämä on todellisuutta. Matkat pitenevät. Pienten lasten pitkät koulumatkat eivät ole hyvä asia. Jälleen on kysymys siitä, onko kunnilla käytettävissä tähän tarvittavaa rahoitusta. Tilanne on tietysti vaikea, kun syntyneitä lapsia on vähän, oppilaita on vähän, mutta samalla kunnat ovat myös taloudellisesti ahtaalla. Esimerkiksi Kivijärven puolentoistatuhannen asukkaan kunnassa kuulin olevan tarvetta vähentää sivistystoimen menoja 1 miljoona markkaa. Se tietysti tuntuu pieneltä näin valtakunnan puitteissa, mutta pienen kunnan budjetissa se saattaa merkitä suunnitelmia kunnan yläasteen lopettamisesta. Tietysti nämä palvelut sitten hankitaan naapurikunnista, mutta tämä on tietty menetys tuon kunnan kehittymiselle.

Tämän keskustelun alussa esiintyi voimakkaasti myös hajasijoittaminen. Osaltaan valtio voi tehdä sillä konkreettisia toimia, mutta ennen kaikkea antaa henkistä tukea maakunnille ja maaseudulle. Tätä varten olen tehnyt toimenpidealoitteen muun muassa maaseutukeskuksen hajasijoittamisesta Keuruun kaupungin Haapamäen taajamaan, jonne 60-luvulla oltiin tässä eduskunnassa varsin laajassa myötätuulessa sijoittamassa sittemmin lakkautettua Asutushallitusta.

Miksi maaseudun väki vähenee? Miksi muutto maaseudulla on tällä hetkellä kohtalokkaampaa kuin 60-luvun suuret muutot Ruotsiin? Eräs syy on se, että perinteinen maa- ja metsätalous ei työllistä kuten ennen. Ennen kaikkea työ metsissä on koneellistunut jopa niin, että on puute ensiharvennusten ja hoitotöiden tekijöistä. Olisiko löydettävä keinoja, joilla puu voitaisiin jalostaa tuotteiksi mikäli mahdollista tiloilla, kylillä, maaseudun pitäjissä, ja saada sitä kautta yrittäjä- ja ansiotuloja maaseudulle? Kotimainen energia on ollut kovasti myötätuulessa kaikissa eri muodoissaan hakkeina, pellettinä. Tätä tulisi voimakkaasti edistää.

Täällä on viitattu myös suomalaiseen ruokaan, jota perheviljelmillä kaikkein parhaimmin tuotetaan puhtaimpana. Meidän kannattaa etsiä niitä toimia, joilla koko maa, pitäjät ja kylät pidetään asuttuina. Tällä hetkellä me valitettavasti kuljemme siihen suuntaan, että luonnonsuojelijoitten suojelemat, naapurimaasta itärajan yli tulleet suurpedot ovat suojeltuja, mutta ihminen on maaseudulla hyvinkin uhanalainen laji.

Olen tehnyt lakialoitteen työmatkakulujen täydellisestä vähennysoikeudesta verotuksessa. En halua siitä itselleni mitään pisteitä, mutta toivon, että tähän päästäisiin. Se mahdollistaisi tilapäisenkin työn vastaanottamisen kauempaa ja asumisen niissä kodeissa, jotka ovat jo olemassa. Tämä tietysti merkitsee sitä, että perustienpitoon on saatava lisää rahaa kuin myös ihmisten asumuksia lähellä oleville yksityisteille.

Arvoisa rouva puhemies! Elämässä on paljon asioita, joihin nyt käsiteltävä asia antaa näköaloja. Eräs on myös työ- ja perhe-elämän yhteensovittaminen siten, että ihmiset jaksavat elämässä, niin lapsiperheet kuin myös yksinhuoltajat.

Arvoisa puhemies! Toivon, että tämä varsin laajamittainen ala, josta tänään täällä keskustelua käydään, herättää näköaloja siihen, että voisimme pitää koko maan asuttuna.

Pekka Kuosmanen /kok:

Arvoisa rouva puhemies! Tänään täällä on käyty vilkas keskustelu valtioneuvoston tulevaisuusselonteon pohjalta, minkälainen Suomi on 2015.

Totean, että ensimmäinen maakuntaliitto perustettiin Varsinais-Suomeen jo vuonna 1927. Sen keskeisenä tavoitteena oli alueen kulttuurin ja kotiseutuhengen vaaliminen sekä elinkeinotoiminnan kehittäminen. Maakuntaliitoista pyrittiin luomaan maakuntaitsehallinnon puolustaja. Liitot ovatkin yleisesti vahvistaneet maakuntahenkeä. Lisäksi ne ovat edesauttaneet maakunnallisen tarkastelutavan yleistymistä erilaisten hankkeitten toteuttamisessa sekä maakuntien etujen puolustamisessa. Kunnat ja maakunnat eivät ole irrallaan toisistaan eivätkä muusta julkisesta hallinnosta. Valtion ja kuntien keskinäistä työnjakoa on pohdittu pitkään samoin kuin oikeudenmukaisen rahoitusjärjestelmän luomista. Kunnallistalous tulee nyt 2000-luvun alussa kohtaamaan merkittäviä uusia haasteita.

Vaikka maamme talous tällä hetkellä onkin hyvässä kunnossa, on julkisessa taloudessa varauduttava yhä laskusuhdanteen mahdollisuuteen, jolloin muun muassa yritysten maksamat verotulot voivat oleellisesti pienentyä nykyisestä. Myös julkinen talous kohtaa lähivuosina useita rakenteellisia haasteita, jotka vaikuttavat niin valtion, kuntien kuin maakuntienkin toimintaan. Väestön ikäkehitys ja muuttoliike merkitsevät suuria paineita kuntien palvelutoimintaan sekä elinkeinopolitiikkaan. Niiden ratkaisemiseen tarvitaan selkeää visiota, kuntien yhteistyötä sekä vuorovaikutusta elinkeinoelämän ja kuntien päättäjien kesken. Tulevia haasteita ei enää voida ratkaista lisäämällä jo entisestään korkeaa veroastetta. Verotuksen, sosiaaliturvan ja kuntien perimien maksujen yhteensovittamista on jatkettava siten, että työhön hakeutuminen olisi kaikissa olosuhteissa sosiaaliturvaa edullisempi.

Viime vuosien merkittävä asia on ollut kuntien valtionosuussäädösten uudistaminen. Korvamerkityistä valtionosuuksista on siirrytty könttäsummaan. Näin on kunnille annettu suurempi vapaus oman toimintansa järjestämisessä. Kunnallinen itsehallinto on nähty ja nähdään edelleen kansalaisia lähellä olevaksi ja myös turvallisuutta tuovaksi merkittäväksi instituutioksi. Kunnallisen itsehallinnon vahvistamisen tärkeyttä on jatkuvasti korostettu. Pitkään vain kuntia pidettiin kaiken perustana. Kuntayhtymät, maakuntien liitot mukaan lukien, olivat toissijaisia. Yhä useampia kehittämiskysymyksiä joudutaan nykyisin tarkastelemaan myös aluelähtöisesti. Tavoitteeksi tuleekin edelleen asettaa kunnallisen itsehallinnon vahvistaminen, mikä pitää sisällään myös maakuntatason. Tämä kokonaisuus on voimavara, jonka hyödyntäminen avaa uusia näköaloja tuleville toimintamuodoille. Vain näin voidaan luoda paremmat edellytykset omaehtoiselle kehittämiselle ja kehitystoiminnalle.

Kunnallistalouden ratkaisujen löytäminen on kuntien omissa käsissä. Kuntien menestysstrategiat ja ratkaisut voivat olla hyvin erilaisia. Oleellista kuitenkin on, että koko seutukunnan kehittämiseen kyetään muodostamaan yhteisiä tavoitteita ja toimiva yhteisö. Kuntien tutkimus- ja koulutusinstituutioiden sekä elinkeinoelämän kesken tarvitaan lisää vuorovaikutusta.

Sisäministeriön toimeksiannosta tehdyn Aluehallinto 2000 -arviointitutkimuksen tulokset kertovat vahvasta kunnallisesta itsehallinnosta ja selkeästä työnjaosta sekä yhä vahvistuvasta yhteistyöstä ja kumppanuusajattelusta. Tarkoituksenmukainen työvoima- ja elinkeinopolitiikka sekä toimivat peruspalvelut ovat kuntien ja valtion aluehallinnon yhteisiä tavoitteita. Vuonna 1997 toteutettua valtion aluehallinnon muutosta perusteltiin sillä, että työvoima- ja elinkeinokeskukset uudistetaan ja lääninhallitusten lukumäärää vähennetään. Tätä ei pidetä kunnissa tai alueilla nyt uhkana kunnallisen demokratian kannalta. Lääninhallitusten merkitys alueellisen identiteetin kannalta on tutkimuksen mukaan vähentynyt, sillä ne koetaan osana keskushallintoa eivätkä kansalaiset samaistu niihin. Lääninhallitukset kuitenkin tukevat maakunnallista kehitystä, ja niiden toimintaan kohdistuukin alueellisia odotuksia.

Työvoima- ja elinkeinopolitiikan kokoaminen on vastannut tarpeita, sillä te-keskusuudistusta pidetään onnistuneena erityisesti sen vuoksi, että aluetasolla työvoima- ja elinkeinopolitiikkaa hoitaa yksi virasto. Uudistus on lisäksi vahvistanut muun muassa EU-asioiden koordinointia ja lisännyt yhteistyötä työvoima- ja yritysasioissa sekä maaseudun kehittämisessä. Yrit-täjäjärjestöjen edustajien mielestä te-keskukset ovat onnistuneet melko hyvin kehittämään uusia palveluja. Te-keskuksista on muodostunut alueensa olosuhteisiin ja maakuntien kehittämiseen vahvasti vaikuttavia tekijöitä. Aluehallintouudistus on lisännyt työvoima- ja elinkeinopolitiikan arvostusta ja merkitystä alueen identiteetin rakentajana.

Arvoisa rouva puhemies! Tilastokeskus julkaisi uuden väestöennusteen viime kuun alussa. Sen mukaan suomalaisten määrä tulevina vuosina kasvaa, mutta kasvu keskittyy pääasiassa Uudellemaalle. Jo useiden vuosien ajan muuttoliike onkin suuntautunut erityisesti Pääkaupunkiseudulle. Elinkeinopolitiikka on yksi tapa vaikuttaa kehitykseen ja hillitä muuttoliikettä. Työpaikkoja pitäisi saada luotua myös Pääkaupunkiseudun ulkopuolelle.

Itse olen toiminut yrittäjänä yli 30 vuotta. Mielestäni onkin erittäin tärkeää, että perustetaan uusia yrityksiä ja sitä kautta luodaan uusia työpaikkoja. Työllisyyden parantaminen ja taloudellinen kehitys vaativat nimenomaan uusia pk-yrityksiä. Julkisen sektorin toimenpiteillä pitää pystyä vaikuttamaan aiempaa enemmän yrittämisen toimintaedellytyksiin ja yrittäjäuran taloudellisiin kannustimiin. Yksi tehokkaimmista keinoista on parantaa yrittäjyyden taloudellista kannattavuutta sekä lieventää epäonnistumisen seurauksia.

Meillä on hallitus omalta osaltaan ryhtynyt tukemaan yrittäjyyttä. Vuoden 2000 alussa käynnistyi kauppa- ja teollisuusministeriön alaisena kaksivuotinen Yrittäjyys-hanke, jota luonnollisesti kokoomus vahvasti ajoi hallitusohjelmaan. Tämä hanke onkin mielestäni erittäin tervetullut. Hankkeen tavoitteena on uusien yritysten perustamisen sekä yritysten kasvun ja kilpailukyvyn lisääminen. Hanke onkin puolentoista vuoden aikana päässyt hyvään vauhtiin. Siitä on kasvanut suurempi kokonaisuus kuin alun perin suunniteltiin. Hanke käsittää reilut sata erilaista yrittäjyyden edistämiseen liittyvää konkreettista toimenpidettä.

Vuodesta 1996 osakeyhtiöitten verotus on EU-maissa laskenut keskimäärin 5 prosenttia. Suomessa kehitys on kuitenkin mennyt aivan toiseen suuntaan. Laskun sijaan verotus onkin noussut 4 prosenttiyksiköllä. (Ed. Takkula: Kokoomus on hallituksessa!) Pääoma- ja yhteisöverokannan jatkuva nosto vähentää ulkomaisia sijoituksia ja heikentää Suomen suhteellista kilpailukykyä, mikä ei tietenkään ole hyvä asia edes keskustan mielestä. Nykyinen 29 prosentin verokanta toimii ja tuottaa hyvin. Mielestäni veronkorotuksille ei ole olemassa mitään perusteita. Verotus on nykyisellään kilpailukykyistä, maksajalle kohtuullista ja tuottaa samalla hyvin verovaroja hyvinvointiyhteiskunnan tarpeisiin. Pääomaveron korottaminen vaikuttaisi negatiivisesti kaiken yritystoiminnan kannattavuuteen. Tällä hetkellä suomalaiset perustavat yrityksiä huomattavasti vähemmän suhteessa muiden EU-maiden kansalaisiin. Uusi yritys merkitsee samalla uusia työpaikkoja. Pääomaverotuksen tasolla onkin suora yhteys työttömyyden tasoon pääomien liikkuessa kansainvälisesti. Veronsaajienkaan kannalta yritysverotuksen korottaminen ei olisi täysin tehokasta, sillä heidän tulonsa eivät kasva samassa suhteessa kohonneen veroprosentin kanssa, jos verotus samalla laajenee.

Arvoisa rouva puhemies! Aluepolitiikka ei ole menettänyt merkitystään, mutta sen on kyettävä vastaamaan uusiin haasteisiin. Se ei ole pelkästään julkisten varojen ohjausta, vaan siihen on liityttävä kuntien, seutukuntien ja maakuntien vuorovaikutus sekä omaehtoinen toiminta. Aluepolitiikka toimii, jos pystytään hyödyntämään alueitten omat voimavarat sekä talouden kulloisenkin kehitysvaiheen tuomat mahdollisuudet, sillä kuntien ja maakuntien tulevaisuus perustuu kuntalaisten tulevaisuuteen, yrittäjyyteen.

Anneli Jäätteenmäki  /kesk:

Arvoisa rouva puhemies! Tutkimukset tuottavat koko ajan tietoa alueellisten kehityserojen kasvusta. Alueellinen ulottuvuus on tietyllä tapaa poistettu tasa-arvon sisällöstä. Siitä on tehty kohtalo. Vaivihkaa on sorruttu annettujen kohtaloiden ajatukseen, jota purkamaan hyvinvointivaltion universaalisuusperiaate aikanaan luotiin. On muodostettu ilmapiiri, että aluepolitiikalla ei voi enää vaikuttaa, että sillä ei pidäkään vaikuttaa ja että hallituksista riippumatta näin on myös tulevaisuudessa.

Kun tällaisia odotuksia on vuosikausia ladattu, alkavat ne toteuttaa itseään poliittisesta päätöksenteosta riippumatta. Ihmiset reagoivat näihin negatiivisiin odotusarvoihin enemmän kuin objektiivisiin tosiasioihin. Tämä on sikäli erikoista, että EU:n julkilausuttuna tavoitteena on alueellisten kehityserojen tasoittaminen. Vahva aluepoliittinen panostus on yksi yhtenäisen EU:n edellytyksiä.

Monissa Euroopan maissa aluepolitiikan toteuttamista johtavat sosialidemokraattiset tai kristillisdemokraattiset puolueet. Ero Suomeen ja istuvaan hallitukseen katsoen on selvä. Suomessa olisi kaikki perusteet harjoittaa EU:n voimakkainta aluepolitiikkaa, mutta näin ei tehdä. On alleviivattava, että EU:n säädökset eivät estä kansallista aluepolitiikkaa. Eurooppalaisittain olisi luonnollista, että maan sisäistä yhtenäisyyttä lujitetaan. Esteenä on meillä puuttuva tahto.

Esimerkiksi sosialidemokraattisessa Ruotsissa sosiaaliturvamaksut on alueellisesti porrastettu. Meillä tätä ei pidetä mahdollisena. Norjassa puolestaan Pohjois-Norjaa on pidetty muun maan mukana niin sanotulla Norjan-mallin aluepolitiikalla. Annetun mielikuvan mukaan tämä Norjan-malli perustuisi öljyrahojen runsauteen. Kuitenkin sen kustannukset vuositasolla ovat vain miljardi markkaa, mikä on aluepoliittisesti pieni raha.

Arvoisa puhemies! On pelkkä todistamaton ideologinen otaksuma, että aluepolitiikkaan käytetty raha olisi yhteiskunnallinen kustannus. Pikemminkin on luontevaa ajatella, että aluepolitiikka on myös kasvupolitiikkaa. Jokainen alueperusteisesti kohdennettu markka tai euro kiertyy kysynnän kautta aluekeskusten ja valtakunnan keskusten ostovoimaksi. Silti sillä puretaan kasvukeskusten inflaatiopaineita ja käytetään olemassa olevaa infrastruktuuria markkinaratkaisua tehokkaammin. Sillä kanavoidaan potentiaalista työttömyyttä työllisyydeksi ja yritteliäisyydeksi. Sillä aktivoidaan alueiden asutukseen sitoutuva sosiaalinen pääoma osaksi kehitystä. Tämä kaikki tietenkin sillä ehdolla, että aluepoliittiset toimet osataan kohdentaa oikein.

Aluepolitiikka on nähtävä investointimekanismina, jolla ei toimita markkinataloutta vastaan vaan jolla poistetaan markkinatalouden kitkoja ja umpiperiä ja autetaan markkinoiden toimintaa. Tämä puolestaan lisää yhdenvertaisuutta.

Jotta emme itse levittäisi edellä kuvattua kohtalonomaista mielikuvaa, tarvitsemme myönteisen otteen aluepolitiikkaan. Tarvitsemme sellaista aluepolitiikkaa, joka ei aseta vastakkain etelää ja pohjoista tai maaseutua ja kaupunkia. Tarvitsemme sellaista politiikkaa, joka tuottaa ehdotuksia siitä, millä välineillä koko maa voidaan pitää kehityksen piirissä. Vaatimusten sijasta tarvitsemme hyviä perusteluja.

Aluekehityksessä myös sattumalla, avainhenkilöiden päätöksillä ja paikkakunnan sosiaalisella pääomalla on vaikutuksensa. Turku olisi edelleen maan suurin kaupunki, ellei venäläisen geopolitiikan mahtikäskyllä pääkaupungiksi olisi määrätty piskuista Helsinkiä. Koska kullakin alueella on omat ominaispiirteensä eikä taloushistoria toistu, ei yhden alueen menestystarinaa voida kopioida toisaalle. Tämä tarkoittaa, että me emme voi sellaisenaan toistaa tietoteknistä harppausta kaikissa maakunnissa. Jatkossa seuraavat menestystarinat perustuvat joihinkin muihin erottaviin, etuja luoviin seikkoihin.

Arvoisa rouva puhemies! Haluan luoda myönteisen otteen aluepolitiikkaan seuraavat kuusi lähtökohtaa.

Ensiksi, tärkeintä on tunnistaa aluepoliittisen mekanismin ja muuttoliikkeen olennaiset kohdat. Aluepolitiikan on kohdistuttava valinnanvaraa laajentaen siihen syiden ketjuun, joka määrää, mihin yritykset ja perheet sijoittuvat.

Toiseksi, tulevan aluepoliittisen järjestelmän on oltava laajalti hyväksytty ja oikeutusta omaava sekä sellainen, että se ei vaadi valtavia rahansiirtoja. Sen on oltava logiikaltaan osa maan kasvupolitiikkaa.

Kolmanneksi, kansalaisen on saatava peruspalvelut saman tasoisina, asuupa hän missä tahansa. Tämä asia on miellettävä perusoikeuden luontoiseksi, perustuslain takaamaksi asiaksi, josta ei ole lupa tinkiä. Asiasta on sovittava kuntien ja valtion kesken. Peruspalvelut on irrotettava kokonaan aluepoliittisesta kiistelystä ja poliittisista suhdanteista.

Neljänneksi, aluepolitiikalla ei ylläpidetä elämäntapaa vaan pitkäkestoista strategista toimintaa, joka tuottaa kehitystä ja rakentaa verkostoja. Olemassa olevan sosiaalisen pääoman yhteisölliset vahvuudet on aktivoitava osaksi uutta elinkeinopolitiikkaa.

Viidenneksi, kuntien ja seutukuntien pitää ottaa entistä voimakkaampi rooli alueitten kehittäjinä. Lainsäädännön voisi katsoa myös mahdollistavan sen, että kunta ottaa myös riskejä elinkeinopolitiikassaan. Kunnan pitäisi olla paljon muutakin kuin kuntaosuuden maksaja. Kunnat pystyvät halutessaan kokoamaan ne henkiset resurssit, joita tarvitaan.

Kuudenneksi, aluepolitiikassa on panostettava entistä enemmän toimiin, jotka avaavat markkinayhteyksiä maailmalle. Globalisaatioon on vastattava globalisaation logiikalla. Vaikka tähän sisältyy riskinsä, alkaa syntynyt markkinayhteys tuoda markkinoilta saatavaa rahaa alueille. Ja mikä tärkeintä, alueiden dynamiikka riippuu aina ihmisistä, alueen ihmisistä, mutta se riippuu myös valtiovallan toimenpiteistä, ja tänä päivänä se riippuu ennen kaikkea hallituksen poliittisesta tahdosta.

Hannes Manninen /kesk:

Arvoisa rouva puhemies! Alueellisesti ja sosiaalisesti tasapainoinen kehitys on pidemmällä tähtäyksellä koko Suomen kilpailukyvyn perusedellytys. Nykymenolla Suomi ennemmin tai myöhemmin tukehtuu omaan mahdottomuuteensa.

Hallituksen nykyinen aluepoliittinen linjaus, jolla nimenomaan korostetaan sitä, että jokainen alue on itse vastuussa omasta kehityksestään, on verrattavissa vanhaan tarinaan siitä, millaista on demokratia. Tuon tarinan mukaan Ville, Kalle ja Pekka lähtivät yhdessä retkelle. Kun päästiin perille, sovittiin yksimielisesti, että Pekan eväät syödään ensin. Kun Pekan eväät oli syöty, seuraavan ruuan alla päätettiin äänin 2—1, että jokainen syö omat eväänsä. Toisin sanoen, kun alueiden voimavarat ovat siirtyneet väestön muuton seurauksena keskuksiin ja myöskin taloudelliset voimavarat ovat keskittyneet keskuksiin, sen jälkeen sanotaan, että jokainen alue saa pärjätä itse. Tällaisella linjauksella ei ole mahdollisuuksia saada aikaan tasapainoista kehitystä meidän maassamme.

Ensimmäinen perusedellytys on, että kuntien talous kautta maan saadaan kuntoon. Vaikka ensi vuonna valtion rahaa tuleekin noin 1,5 miljardia markkaa enemmän kuin kuluvana vuonna, se ei suinkaan tarkoita sitä, että kuntatalous olisi useimmilla alueilla kunnossa. Nimittäin tuo 1,5 miljardia markkaa on noin prosentti kuntien menoista. Kuitenkin kuntien käyttömenot kasvavat ensi vuonna 4,3 prosenttia, joka merkitsee yli 5 miljardin markan menojen lisäystä. Tietysti myöskin verotulot ensi vuonna kasvavat, mutta on suuri joukko kuntia, joissa verotulot eivät kasva, päinvastoin saattavat alentua myös ensi vuonna.

Selasin äskettäin vanhoja lehtileikkeitä ja totesin, että 11.2.1998 olin maakuntalehdessä todennut, että tällä hetkellä on maassamme noin 20 kuntaa, jotka ottavat syömävelkaa, ja että mikäli ei ryhdytä radikaaleihin toimenpiteisiin, kolmen neljän vuoden kuluessa noiden kuntien määrä räjähtää toiselle sadalle. Tänä päivänä voi todeta, kun silloin syytettiin pessimistisyydestä, että olin väärässä: noita kuntia oli lähes 200 viime vuonna. On oikein tietysti, että me pyrimme luomaan optimistista mielialaa ja että me pyrimme sillä tavoin myöskin viemään kehitystä eteenpäin. Mutta sellaisessa tilanteessa, jossa, voi sanoa, koko infrastruktuuri on romahtamaisillaan, kuten valitettavasti eräissä Lapin kunnissa tällä hetkellä on, ei voi olla kovin optimistinen tulevaisuuden suhteen.

Olette varmaan julkisuudesta monet havainneet, että Utsjoen kunta on jo nostanut kätensä pystyyn ja pyytänyt kuntaselvitystä, koska katsoo, että itse ei voi enää tarjota lain edellyttämiä peruspalveluja. Pelkosenniemi on omalta osaltaan ilmoittanut, että omilla toimilla ei selvitä eteenpäin. Löytyykö naapurikunnista, jossa on lähes yhtä suuria vaikeuksia, apua, on toinen kysymys. (Ed. Huutola: Olikohan hiukan liioiteltua?) Eräitä muitakin kuntia on, jotka ovat kutakuinkin samassa tilanteessa mutta eivät ole vielä tunnustaneet tosiasioita. On täysin selvää, että mikäli todella radikaaleja ja merkittäviä muutoksia nykyiseen valtionosuusjärjestelmään tai tukipolitiikkaan ei löydy, on monia pieniä harvaanasuttuja kuntia vastaavassa tilanteessa aivan lähivuosina, ja, kuten on todettu, ensi ja seuraavana vuonna eräät kunnat ovat jo tilanteen sellaiseksi tunnustaneet. Me tarvitsemme Suomessa tehokasta, myös kansallista aluepolitiikkaa. Meillä on tässä maassa aluepolitiikan harjoittamiselle ainakin kolmen vuosikymmenen perinteet ja jossakin mitassa jo paljon sitäkin kauemmin esimerkiksi valtionyhtiöiden osalta.

Mitä tulee toimenpiteisiin, on syytä todeta, että onneksi tänä iltana ei ole niin paljon puhuttu vanhasta tai uudesta aluepolitiikasta, jotka käsitteet on vain tarkoitettu retoriikaksi ja harhaanjohtavaksi. Jokaisella ajalla tietyt keinot ovat eri tyyppisiä, mutta samat peruslähtökohdat — osaamisen kehittäminen, koulutus — ovat olleet vuosikymmeniä aluepolitiikan välineinä. Sen, että tänä päivänä asiantuntijat väittävät, että jokin keino ei ole mahdollinen tai että se on väärää politiikkaa, ei tarvitse merkitä sitä, etteikö näin voitaisi siitä huolimatta tehdä. Nimittäin jos katsomme asioita taaksepäin, niin yliopistoasiantuntijat katsoivat aikoinaan jokaisen maakuntakorkeakoulun kohdalla, että sitä ei pidä perustaa, koska se merkitsee jo olemassa olevien korkeakoululaitosten tuhoa. Tänä päivänä kaikki ylistävät, että oli erinomainen ratkaisu Suomen kehityksen kannalta, että meillä hajautettiin yliopisto- ja korkeakouluverkko maakuntiin.

Toisen esimerkin voi todeta Tornion terästehtaan osalta. Kun aikoinaan se sijoitettiin Tornioon, maamme talouseliitti oman todistuksensa mukaan vietti unettomia öitä, koska oli tehty niin tyhmä päätös. Tänä päivänä kaikki toteavat, että se oli viisain mahdollinen päätös, mitä tuolloin saatettiin tehdä.

Kun ottaa huomioon myöskin asiantuntijoiden osallisuuden pankkikriisiin tai pörssikupliin, voi aivan hyvin esittää myöskin aluepoliittisiin linjauksiin sellaisia toimenpiteitä, jotka eivät nauti tänä päivänä asiantuntijoiden luottamusta tai suositusta. Tämän vuoksi toivonkin, että hallitus entistä tehokkaammin käyttäen myöskin kaikkia uusia toimia, mitä vain löytyy, jos sellaisia löytyy, mutta antaen rahaa myöskin perinteisten aluepoliittisten toimien toteuttamiselle pyrkisi turvaamaan alueellisesti tasapainoisen kehityksen, joka on täysin välttämätön edellytys sille, että suomalainen yhteiskunta pystyy pitkällä tähtäyksellä säilyttämään sen hyvän kilpailukyvyn, joka sillä tänä päivänä on.

Hannu Takkula /kesk:

Arvoisa rouva puhemies! Valtioneuvoston tulevaisuusselonteko "Tasapainoisen kehityksen Suomi 2015" on puhuttanut tänään tätä salia, ja uskon, että puhututtaa vielä ehkä huomennakin. Sen jälkeen voi olla, että tämä pieni lipare tai pieni vihkonen, mikä asian johdosta on tehty, jää kammioihin pölyttymään. Kenties toivon mukaan ainakin historiantutkijat vuonna 2015 katsovat, millä tavalla eduskunta, tulevaisuusvaliokunta ja hallitus ylipäätään pystyivät linjaamaan tulevaisuutta ja kuinka paljon niistä odotuksista ja tavoitteista, joita on kirjattu ylös ja joista on puhuttu tänään täällä, toteutui ja kuinka paljon jäi toteutumatta.

En voi olla aloittamatta omaa lyhyttä puheenvuoroani kertomatta tilaisuudesta, jossa aivan vastikään olin ja joka oli Euroopan unionin puolesta järjestetty. Eteemme vedettiin kalvo Suomesta, millä tavalla Suomi on 2010. Tietenkin Lapin ihmisenä katsoin pohjoista Suomea, ja kalvon mukaan pohjoisin lentokenttä löytyi Oulusta. Kun aloimme sanoa, että tässä on virhe, onhan Rovaniemelläkin lentokenttä, vastattiin, että kyllä, mutta todennäköisesti 2010 se on pienlentokonekäytössä johtuen siitä, että rakennemuutos on sen verran voimakasta. Mene ja tiedä, miten asia oikein on, oliko suunnitelman tekijältä unohtunut Rovaniemi ja sitä kautta Lappi, tämä pohjoinen ulottuvuus, vai onko kenties niin, että jossakin Euroopan unionin pohjoista ulottuvuutta mietittäessä todellakin pohjoinen ja itäinen Suomi koetaan niin etäisenä ja kaukaisena, että ei edes tulevaisuuden suunnitelmassa nähdä sillä alueella muuta kuin ehkäpä jonkinlaista matkailullista käyttötarkoitusta. Näin ollen tulevaisuuden suunnitelmat ja kehittämissuunnitelmat keskittyvät enemmänkin suuriin kaupunkeihin, ehkäpä Euroopan unioninkin kohdalla kaikkein voimakkaimmin keskiseen Eurooppaan ja siellä olevaan niin sanottuun banaaniin, joka on Benelux-maiden ja Saksan alueella.

Arvoisa puhemies! Haluan omalta osaltani uskoa, että tällaiset tulevaisuuden näköalat eivät pääse toteutumaan. Meidän on tehtävä toisaalta lujasti työtä sen puolesta, että nämä Euroopan unionin suunnitelmat, olivat ne kuinka virallisia tai epävirallisia, vai olivatko ne hahmotelmia, eivät todellakaan olisi totta 10 taikka 15 vuoden päästä.

Kaikkihan vaikuttaa kaikkeen, ja on aivan selvää, että se poliittinen suunta, poliittinen tahtotila, mikä tässä talossa vallitsee, minkälaisia hallituksia tämä maa valitsee tulevaisuudessa, tulevat vaikuttamaan siihen, millä tavalla tätä maata kehitetään ja kuinka tasapainoista kehitys tulevaisuudessa on.

Kun tänä päivänä puhutaan aluepolitiikasta, koen itse, että sitä sanaa ei tulisi enää liikaa käyttää johtuen siitä, että tämä sana on saanut jonkinlaisen menneisyyden taakan. Ei ole kauan siitä, kun olin eräässä keskustelussa, missä Pääkaupunkiseudun nuoret sanoivat, eikö aluepolitiikka ole sitä, että helsinkiläisten ja suurten kaupunkien rikkaitten taskusta siirretään rahaa maalaisten taskuun. Jos tämä on aluepolitiikkaa, se on melko kaukana siitä, mitä aluepolitiikka sanan varsinaisessa merkityksessä tarkoitti. Sen vuoksi omalta osaltani olen siirtynyt puhumaan enemmänkin alueiden strategioista elikkä aluestrategiasta, siitä että jokaisen alueen voimavaroja, mitä on, hyödynnettäisiin ja sitä kautta kehitettäisiin alueita, ja kun alueet kehittyvät, sitä kautta kehittyy koko Suomi.

Arvoisa puhemies! Hyvinvointivaltio on yksi teema, josta on paljon puhuttu tässä salissa. Siitä on paljon puhuttu viime aikoina myöskin eri poliittisilla ja yhteiskunnan sektoreilla. Myöskin meidän presidenttimme on käyttänyt hyvinvointivaltio-, hyvinvointiyhteiskuntateemaa monissa yhteyksissä, hyvä näin. Uskon, että hyvinvointivaltio ja sen säilyttäminen on meidän kaikkien tavoite ja me tulemme toimimaan sen puolesta, mutta valitettavasti se politiikan suunta, ne toimintatavat, mitä nykyinen hallitus on monilta osin valinnut, eivät tue tätä kehitystä.

Jos voi arvioida tuonne 2015:een, mikäli nykyinen meno jatkuu, se tietää sitä, että pohjoisen ja itäisen Suomen kohdalla puhaltavat jatkossakin hyvin kylmät tuulet. Aivan niin kuin tässä vihkosessa "Tasapainoisen kehityksen Suomi" todetaan sivulla 24, kuntatalouden ongelmat ovat suurimmat vähäväkisimmissä muuttotappiokunnissa, joiden vaikeudet saattavat tulevaisuudessa lisääntyä, kun koko Suomessa väestö vähenee ja ikääntyy. Näin se on, nämä kuntatalouden ongelmat eivät vain saata lisääntyä vaan tulevat lisääntymään, mikäli tällainen politiikka jatkuu. Se tietää silloin sitä, että jos tämä meno jatkuu, sekä pohjoinen että itäinen Suomi ovat vaarassa tipahtaa pois kehityksen rattaista. Aivan niin kuin tässä edellä ed. Manninen varsin ansiokkaassa puheenvuorossaan totesi, jo tällä hetkellä esimerkiksi Lapissa on nähtävissä, että pari kolme kuntaa on joutunut nostamaan kädet ylös. Ei ole tällä hallituksella tarjota niille mitään porkkanoita, ei ole tarjota mitään sellaista konkreettista vaihtoehtoa, millä tavalla ne voisivat selvitä tämän tukalan tilanteen ohi.

Hyvin usein, kun puhutaan hyvinvointivaltiosta, sanotaan, että tällä hetkellä ne, jotka ovat syrjäytyneet, ovat vain pieni köyhien ja syrjäytyneiden joukko, työttömien joukko, mutta on näkyvissä, että se on koko ajan laajentuva joukko eikä se kosketa enää vain näitä pienempituloisia, vaan se koskettaa erityisesti tällä hetkellä muun muassa palvelusektoria, naisvaltaisia aloja, opetus- ja sivistystoimen parissa työskenteleviä ihmisiä, terveydenhuollon parissa ja muissa palveluammateissa työskenteleviä ihmisiä. Kun vuosi vuoden jälkeen näitä talkoita pidetään — ja jakoa suoritetaan tässäkin talossa, vuosi vuodelta nämä edellä mainitsemani ryhmät saavat yhä vähemmän ja vähemmän — on selvää, että hyvinvointivaltion perusta myöskin tätä kautta rapautuu ja murenee. Nyt on jo syntynyt, ja uskon, että on kasvavassa määrin syntymässä, tällaisia hyvinvointipalveluja tarjoavia yrityksiä, jotka ostopalveluna lähettävät esimerkiksi lääkärin tai sairaanhoitajan päiväksi taikka viikoksi johonkin puolelle Suomea ja tätä kautta sitten tarjoavat apua näille hädässä oleville kunnille, mutta se tietää, että tällainen palvelutarjonta on erittäin kallista ja sillä tavalla ei peruspalveluja voida kestävästi turvata.

Elikkä, arvoisa puhemies, suuri pelko on siitä, että meidän tulevaisuudenkehityksemme ei olekaan tasapainoista aluekehitystä, vaan se on edelleen eriarvoistavaa aluekehitystä, mikä tietää sitä, että osa suomalaisista alueista tipahtaa kehityksen rattailta ja eriarvoistuu voimakkaasti ja niiden aluetalouden pohja romahtaa. Hyvinvointiyhteiskunta ei olekaan enää kaikkien suomalaisten etuoikeus, vaan siitä tulee yhä harvempien suurien keskuksien ihmisten etuoikeus.

Pelättävissä on myös opetustoimen kohdalla — kun opetusministeri on paikalla — että se keskittyminen, mitä tällä hetkellä tapahtuu, lisääntyy. Opetus siirtyy yhä suurempiin ryhmiin, ja niin kuin Euroopan unionin Valkoisessa kirjassa kuvataankin, tulevaisuudessa tulee perustaa ja varautua tällaisiin second chance schooleihin, toisen valinnan kouluihin, joihin sitten nämä syrjäytyneet tai muuten kehityksestä tipahtaneet tulisi ohjata. Toivottavasti se ei ole suomalaista kehitystä vaan meillä edelleenkin pidetään kiinni tasa-arvoisuuden, tasavertaisuuden periaatteesta, että jokainen lapsi ja nuori on oikeutettu saamaan kutakuinkin tasapuolisesti ja tasavertaisesti koulutuspalveluja, asuipa hän missä päin maata tahansa.

Uhkakuvia tällä hetkellä on, mutta toisaalta me voimme kääntää ne myöskin haasteiksi, haasteiksi, jotka on nyt tiedostettava — siksi niitä nostan tässä esille — joihinka on tartuttava, koska ainoastaan vain ongelmien tiedostamisen kautta me voimme niihin tarttua ja rakentaa parempaa, tasapainoisempaa kehitystä ja yhteiskuntaa.

Arvoisa puhemies! Vielä lopuksi haluan ottaa esille erityisesti pohjoisen ja itäisen Suomen alueet, jotka tällä hetkellä ovat suurimmissa vaikeuksissa niin kuntatalouden kuin myöskin yksityisen sektorin kohdalla. Keskittyminen on ollut voimakasta, ja nämä itäisen ja pohjoisen Suomen kunnat — monet niistä — taistelevat negatiivisen vuosikatteen kanssa kunnallistaloudessa. Tämä valtionosuusuudistus, joka toteutettiin muutama vuosi sitten, yhdistettynä muuttoliikkeeseen on osoittautunut kyllä erityisen kohtalokkaaksi juuri pohjoisen ja itäisen Suomen kunnille. Tästä johtuen tasapainoinen aluekehitys ja sen turvaaminen vaativat erityistoimia. Omalta kohdaltani olen näkemässä, että yksi sellainen konkreettinen malli, mitä me voisimme toteuttaa, olisi niin sanottu Norjan-malli ja sen — voisiko sanoa — suomalainen sovellutus. Nyt tarvitaan erityistoimenpiteitä ja on sinällään hyvä, että hallitus on kolmen pohjoisen kunnan kohdalle näitä erityistoimenpiteitä, Norjan-mallia, tarjoamassa. Mutta niin kuin arvon ministeri hyvin tietää, nämä kolme pohjoista kuntaa ovat kyllä elinkeinorakenteeltaan hyvin poikkeuksellisia myös Lapissa. Moni näiden kuntien ihmisistä käy jo tällä hetkellä työssä Norjan puolella. Näin ollen, jotta tämä kokeilu olisi hedelmällinen ja tämä kokeilu voisi olla myöskin luotettava, toivonkin, että tätä niin sanottua Norjan-mallia ja sen kokeilua voitaisiin laajentaa laajemmin Lappiin. Ne tulokset, jotka sitä kautta saadaan, olisivat luotettavampia ja niitä voitaisiin arvioida paremmin.

Nyt tarvitaan todellakin tekoja aluepolitiikassa, alueiden strategiassa, niiden mahdollisuuksien käyttöön ottoa, jotka jo ovat olemassa maakunnissa. Nyt tarvitaan todella nopeita ja voimakkaita liikkeitä sen puolesta, että keskittävä kehitys voi loppua, koska se ei ole Pääkaupunkiseudunkaan etu. Pääkaupunkiseutu täällä on tukehtumaisillaan muuttoliikkeeseen, nousevat asuntojen hinnat ja elinkustannukset tietävät jo tällä hetkellä sitä, että moni perustyössä oleva, perustyöläinen, ei pysty palkkatuloilla täällä omistusasuntoa hankkimaan. Tämäkään ei voi olla tasapainoista kehitystä eikä voi olla tuleva suomalainen suunta.

Arvoisa puhemies! Nyt ei tarvita enää kovinkaan paljon sanoja, vaan nyt tarvitaan todellisia tekoja hallitukselta, osoitusta siitä, että ne monet lupaukset, joita tässäkin on hahmoteltu, siirtyvät lakiesityksen kautta käytännön elämään ja sitä kautta varmistamaan sen, että tasapainoinen kehitys voisi olla Suomen tulevaisuuden suunta.

Matti  Huutola  /vas:

Arvoisa rouva puhemies! Meitä taisikin olla kolme viimeistä puhujaa Lapin vaalipiiristä. Jos jossain niin siellä keskustellaan alueen tasapainoisesta kehityksestä, myöskin Lapin sisällä kuntien kesken. (Ed. Pulliaisen välihuuto) — Ei ihan niinkään. Itse asiassa minusta tuo ilmaisu, mitä edelliset puhujat jonkin verran ovat antaneet ymmärtää ... totta kai ongelmia on joka puolella Suomea, mutta Lappi ei ole suinkaan tuon näköinen kuin ed. Takkula kuvasi. Lapin osalta on kuitenkin kysymys siitä, että se on yksi Euroopan neitseellisimpiä maakuntia ja siellä on valtavat mahdollisuudet. On eri asia, pystytäänkö ne hyödyntämään. Mutta itse asiaan.

Minua hiukan häiritsee aina näissä keskusteluissa se, että me etsimme jotain mallia. On tietysti hyvä, että niitä kuitenkin haetaan, mutta että sieltä löytyisi ikään kuin jokin pyhä autuus siitä, millä tavalla meidän on elettävä. On puhuttu Norjan-mallista, täällä puhuttiin Ruotsin-mallista.

Mitä se Ruotsin-mallikin on käytännössä? Ruotsin asukkaista noin 80 prosenttia asuu Tukholman alapuolella. Pohjois-Ruotsi on täysin autioitunutta aluetta. Siellä saa ajella päiväkausia, ilman että kukaan tulee vastaan. Siellä on kahdella paikkakunnalla, Kiirunassa ja Luulajassa, asutusta ja hiukan Tornionjokilaaksossa. Täysin autioitunut on Pohjois-Ruotsi. Ei kovin paljon ole ollut täkyjä heidän malleistaan, meidän on turha niitä etsiä.

Norja on toinen. Me puhumme muutamista kymmenistä tuhansista ihmisistä, Norjan-mallien vaikutuksista, 60 000—70 000 ihmisestä, ja hekin asuvat itse asiassa kaikki kohtalaisessa kaupungissa. Norjassa ei ole maakuntaa eikä pieniä kuntia vaan kaupunkeja, missä he siellä asuvat. Siis meidän on syytä keskeisesti katsoa omia toimiamme, miten me tässä etenemme. Me olemme nimittäin ainoa maa Euroopassa, joka on vielä asuttuna tämän tyyppisesti kuin Suomi on. Euroopassa maakunta ja maaseutu käsitetään vähän toisen näköisenä.

Rouva puhemies! Minusta päivän keskustelussa on jäänyt aika pienelle osalle se, että nykyisen EU:n rakennerahastojen hyödyntäminen ja sen kautta varojen hakeminen tasapainoisemman kehityksen aikaansaamiseksi on merkittävä. Meillä on nykyisen rakennerahaston aikana aikaa vuoteen 2006. Tulevaisuutta silmällä pitäen tietysti se, mitä tapahtuu mahdollisen EU:n laajentumisen myötä vuoden 2006 jälkeen, on jo kysymysmerkki. Minusta meillä on edelleen mahdollisuudet säilyttää myös nykyinen EU:n rakennerahastojen toimintalähtökohta, vaikka EU:n mahdollinen laajentuminen tapahtuisikin. Tässä suhteessa Suomen valtiolla ja hallituksella on valtava työ, myös tulevalla hallituksella seuraavien vaalien jälkeen, taistella ja tapella sen puolesta, että rakennerahastojärjestelmät säilyvät laajentumisesta huolimatta.

Laajentumisen myötä tietysti tulee muutamia ongelmia. Yksi keskeinen myös alueisiin vaikuttava ongelma on se, että meillä työvoiman vapaan liikkuvuuden osalta tulee syntymään ehkä merkittäviäkin halpatyövoimamarkkinoita, jotka voivat muuttaa kokonaisuudessaan myöskin alueiden näkökulmaa. Toisaalta taas se voi luoda suuren mahdollisuuden uuden innovatiivisuuden ja uuden yritysmaailman syntymiseen, josta ovat hyvänä esimerkkinä takavuosilta esimerkiksi Vietnamin pakolaiset, jotka näkyvät joka ainoan kaupungin katukuvassa. He ovat luoneet merkittävästi työpaikkoja ja merkittävästi uutta elämää eri alueille.

Sitten muutama tulevaisuuden haaste, jotka näen keskeisinä.

Minusta nyt tämän hallituskauden aikana on tehty yksi erittäin suuri aluepoliittinen ja tasapainoisemman aluepolitiikan lähtökohta eli se, että päätettiin siirtyä vahvojen alueellisten keskusten rakentamisfilosofiaan. Nähtiin selvästi, että meillä on synnytettävä vahvoja keskuksia, 30—40:stä on puhuttu, jotta muuttoliike voidaan pysäyttää edes maakuntien sisällä. Minusta se on tosi suuri poliittinen lähtökohta ja näkemys siitä, millä tavalla Suomi voidaan pitää asuttuna joka puolelta. Se on suuri ja selvä linjaus, ja tätä linjausta myöskin maakunnallisessa päätöksenteossa tulisi huomioida, jos aidosti aiotaan muuttoliike pysäyttää ja ennen kaikkea tuottaa ne palvelut, mitä kansalaiset, kuntalaiset, eri puolilla Suomea tarvitsevat.

Tähän tietysti tarvitaan toiseksi laajaa seutukuntayhteistyötä. Eivät pienet kunnat nykyisellä kuntarakenteella ja resursseilla kykene tarjoamaan kuntalaisille niitä palveluja, joita kuntalaiset ja kansalaiset vaativat. Se vaatii seutukuntayhteistyötä, mutta se tulee varmasti vaatimaan myös nykyisen kuntarakenteen uudelleenarviointia. Tämäkin on niitä suuria pitkän tähtäimen suunnitelmia ja linjauksia, joita nyt pyritään tämän päivän keskustelussa tuomaan julki. Tähän pitää rohkeasti tarttua ja etsiä ratkaisuja nimenomaisesti kansalaisten ja kuntalaisten näkökulmasta eikä organisaatioiden näkökulmasta.

Avain muuttoliikkeeseen löytyy minusta siis kahta kautta, toisaalta hyvistä palveluista, jotka voidaan tuottaa vähän toisella tavalla kuin ne tänä päivänä on tuotettu, toisenlaisella kuntarakenteella ja yhteistyörakenteella, mutta sen lisäksi uudistuvasta ja kehittyvästä elinkeinopolitiikasta. Minusta ed. Kuosmanen entisenä yrittäjänä käytti hyvän puheenvuoron tältä osin. Näen sen kyllä selvänä suurena linjana, että vaikka kuntatalous olisi kuinka hyvässä kunnossa, ellei taloudellisesti kannattavaa yritystoimintaa, elinkeinopolitiikkaa, kyetä näille vaikeille rakennealueille luomaan, se tarkoittaa sitä, että muuttoliike jatkuu ja ihmiset lähtevät sieltä joukolla pois. Eivät he jää työttömyysturvan varaan eikä hyvän kuntatalouden varaan, vaan jäävät sen varaan, että heillä on mahdollisuus ehkä rakentaa tulevaisuuttaan elinkeinopolitiikan piirissä.

Mutta neljäs, yhtä tärkeä keskeinen tulevaisuuden lähtökohta, josta täällä on aika paljon puhuttu, mutta jonka joka tapauksessa haluan itsekin mainita, on se, että rautateiden, lentoliikenteen, myös merenkulun, teiden ja tietoliikenneyhteyksien saaminen ja toimintakyvyn ylläpitäminen joka puolella Suomea hyvänä on perusedellytys tietysti sille, että tasapainoista kehitystä syntyy.

Vielä viidentenä kohtana, rouva puhemies, haluan todeta myös sen, että vahvan koulutuksen varmistaminen sen kaikilla sektoreilla, niin yliopiston, ammattikorkeakoulun kuin toisen asteen koulutuksen osalla, on perusedellytys sille, että tasapainoista kehitystä voidaan rakentaa myös tulevaisuudessa.

Alue- ja kuntaministeri Martti Korhonen

Arvoisa rouva puhemies! Itse asiassa olen hyvin mielenkiinnolla kuunnellut näitä puheenvuoroja. Joskus tuntuu, että ihan eri maailmassa liikutaan, kun pohjoisessa Lapissakin liikutaan. Menneellä viikolla kävin siellä usealla paikkakunnalla. Kun kuuntelee arvoisten edustajien puheita, tuntuu, että mistähän ne viestit tulevat. Kun paikallisten ihmisten ja yrittäjien virityksiä ja toiveita ja toimenpiteitä kuunteli, siellä on onneksi se aktiivinen väki liikkeellä, joka luo työpaikkoja, kuten Posiolla, Kuusamossa, Unarissa jne., tekee työtä ja on työssä ja toimessa mukana. Ei se tällaista itkuvirttä ollut, niin kuin nyt on viime puheenvuoroissa kuullut.

Ehkä oikeastaan kaikkein merkittävin yhteinen nimittäjä näissä puheenvuoroissa, mitä kuuntelin, on kumminkin se, että ei sieltä oikeastaan yhtään uutta ideaa, uutta toimenpidettä tai uutta mallia ole tullut, jota pitäisi tehdä tai joka purisi. Puhutaan jostakin kummallisesta Norjan-mallista ja Ruotsin-mallista, mutta kun katsomme tuloksia, sitä vaikuttavuutta, mitä sillä miljardilla markalla on siellä saatu aikaan, muuttoliike on 8 prosenttia Finnmarkin alueellakin miinusmerkkinen. Sitäköhän me sitten haluamme ja siihenkö me sitten pyrimme?

Eihän se näin voi olla, vaan meidän pitää hakea toimenpiteitä, niitä mahdollisuuksia, joilla luodaan työpaikkoja. Kun Pohjois-Suomesta nyt on puhuttu erittäin paljon, otetaan nyt esimerkiksi Polis-verkosto, jonka kautta on 17 000 työpaikkaa viime vuosien aikaan eri puolille pohjoista Suomea pystytty luomaan. Tavoitteeksi on asetettu 30 000 työpaikkaa seuraavien lähivuosien aikaan, ja ne ovat nimenomaan uutta huippuosaamista. Mutta eihän se riitä vaan pitää olla muutakin. Tämän muun hakeminenhan tässä nyt on itse asiassa se, jota yritetään tehdä.

Toinen mielenkiintoinen asia on lähestymistapa tähän asiaan. Useissa puheenvuoroissa korostettiin, ettei saa olla mitään vastakkainasettelua eikä tällaisia kysymyksiä ja että meidän pitää puhaltaa yhteiseen hiileen mutta — sitten tulee se mutta, mitä ollaan käytännön elämässä tekemässä. Esimerkiksi ed. Manninen puhui kumppanuudesta. Siihenhän tässä itse asiassa näillä kaikilla hankkeistuksilla pyritään nimenomaan, että valtio olisi se kumppani, se neuvotteluosapuoli, joka sitoutuisi. Mutta eihän se yksin riitä. Me kumpikin tiedämme tarkalleen sen, etteivät valtio ja kunnat voi sitä ongelmaa työllisyyden näkökulmasta yksinään hoitaa, siinä tarvitaan myös elinkeinoelämä ja yritykset mukana.

Kuten aiemmin illalla sanoin, esimerkiksi elintarviketeollisuus, otetaan nyt Valio sieltä pohjoisesta, vetää koko ajan toimintojaan alaspäin yhä suurempiin yksikkökokoihin. Ihan sama on lihanjalostusteollisuudella jne. Jos nämä mallit vain menevät läpi, voi kysyä, mitä siellä sitten tehdään. Jos sieltä kaikki nämä mallit, kaikki rakenteet viedään pois, mitä valtio, kunta voi sinne tuoda tilalle? Jossakin on raja, ja sen takia tarvitaan kaikkien toimenpiteiden ja kaiken vaikuttavuuden maksimointia, että siellä pysyisi myös yksityisen sektorin työpaikkoja.

Toinen itse asiassa mielenkiintoinen kysymys on teidän lähestymisessänne esimerkiksi kuntatalouteen. Te koko ajan näette vain valtion rahoituksen, mutta yksikään keskustalainen puheenvuoron käyttäjä ei puhunut menopuolesta. Kunnalla on kaksi puolta: toinen on tulopuoli ja toinen menopuoli. Minä sanon, että jos ei siellä jotakin myös tapahdu, tämä on loputon tie, se ei pääty. Jos siellä esimerkiksi erikoissairaanhoidon puolella 10—20 prosenttia kustannustasot karkaavat vuosi vuodelta, voi kysyä, mikä verotulojen kasvu tai valtionosuuksien kasvu siihen auttaa. Jossakin vaiheessa siihen vain tulee raja vastaan, mihin ne rahat riittävät. Menopuoltakin on pakko käydä läpi ja, mihin ed. Huutola itse asiassa viittasi, myös rakenteellista puolta.

Minä olen heti ensimmäisenä valmis tunnustamaan, etteivät kuntaliitokset ole itseisarvo, mutta niin kuin sanoin, ei kuntakaan voi olla se itseisarvo vaan se, mitä sen järjestelmän kautta tuotetaan kansalaisille ja kuntalaisille. Silloin me tarvitsemme myös tehokasta kuntapolitiikkaa ja myös sitä, että menopuoli saadaan hallintaan. Muutoin ei hyvä seuraa. Jossakin vaiheessa veronmaksajien huumorintaju loppuu ja sitten katsotaan, kuka sen kustannuspuolen hoitaa. Sen takia se on äärimmäisen haasteellinen.

Kun kuuntelin todella, mitä ed. Takkulakin otti esille, näitä toimenpiteitä ja katsoin listausta, hallituksen kahdeksankohtaista ohjelmaa, ei yhtään sen ohjelman ulkopuolista toimintamallia ole tullut esiin. Jos sanon taas kerran sen, mikä on perusohjelma — rakennerahastot, kuntatalous ja tämä kahdeksankohtainen ohjelma, joka pitää sisällään ne eri toimet, mitä siellä on lueteltu — niin olisi mielenkiintoista kuulla, mitä sitten niiden lisäksi. Mutta olennaista on tietenkin se, ja lopetankin siihen, että löytyy yhteinen tahto. Minä toivon, että yhteistä tahtoa kaikki ovat sitten muodostamassa eikä käy niin, että yhteinen tahto loppuu salin oveen, kun ulkopuolelle siitä mennään.

Opetusministeri Maija Rask

Arvoisa rouva puhemies! Tasapainoisen kehityksen Suomi vuonna 2015 on keskusteluttanut kansanedustajia ilahduttavan pitkään.

Mitä opetusministeriön puolella tämän tasapainoisen kehityksen eteen tehdään ja miten on toimittu tähän mennessä, strategiassa on kaksi linjaa: Ensimmäinen linja on se, että pidetään huoli kouluverkosta, mahdollisimman hyvästä, kattavasta kouluverkosta, ympäri maan. Toinen linja on rahoituksen linja. Meillä koulutusta tarjotaan tasapuolisesti koko maassa. Meillä on 20 yliopistoa, 29 ammattikorkeakoulua. Tälläkin hetkellä vielä onneksi on lukio esimerkiksi kaikissa Lapin kunnissa, vaikka ongelmana on se, että jos koululaisia, lukiolaisia on vain 30 koko lukiossa, voi kysyä, kuinka pitkään pystytään koulutusta antamaan niin, että se vastaa niihin tarpeisiin, joita oppilailla on. Tietysti etäopetus ja verkko-opetus on yksi keino tämän asian parantamiseksi.

Mutta mielestäni ongelma on, että esimerkiksi ammatillisen koulutuksen puolella tällä hetkellä Lapissa on tilanne se, että kun meillä on 3 000 nuorelle ammatillisen koulutuksen aloituspaikka, 2 200 nuorta aloitti tänä syksynä ammatilliset opinnot. Se on suuri ongelma, joka on niin hallituksen kuin opposition ja koko eduskunnan ongelma, millä tavalla me saamme nuoret aloittamaan myös ammatilliset opinnot.

Mitä hallituksen puolelta ja opetusministeriön puolelta on haluttu koulutuksen rahoituksen turvaamiseksi tehdä, mielestäni numerot puhuvat sen puolesta, että koulutusta pidetään tärkeänä, koska opetusministeriön budjetti on kasvanut samanaikaisesti, kun koko valtion budjetti on pienentynyt. On selvää, jos puhutaan esimerkiksi Utsjoen ongelmista, mitkä viime puheenvuorossa ovat olleet esillä, että kun opetuksen laskennallinen yksikköhinta keskimäärin maassamme on noin 26 000 markkaa opiskelijaa kohden, yksikköhinta Utsjoen kunnassa on noin 50 000 markkaa. Nykyiselläkin valtionosuusjärjestelmällä pyritään siihen, että myös siellä, missä on pitkät matkat ja muuten vaikeat olosuhteet, opetusta voitaisiin järjestää.

Rouva puhemies! Tämän tasapainoisen kehityksen tähden on ponnisteltava nimenomaan koulutuspalvelujen ylläpitämiseksi, koska syrjäytymisen ehkäisemisen tärkein keino on hyvä koulutus. Meillä on tulevaisuudessa ehkä yksi kaikkein keskeisimmistä haasteista se, että pystymme tarjoamaan aikuisille koulutusta, jotta he voisivat myös saada kilpailukykyä ja etua työmarkkinoilla.

Rouva puhemies! Loppuun haluan vain todeta sen, että koulutuksen tarjoaminen alueilla on kaikkein parasta ja tehokkainta muuttoliikkeen ehkäisyä. Silloin kun nuori saa korkeakoulutuspaikan tai muunkin koulutuspaikan omalla alueellaan, todennäköisesti hän jää. Jos sitten on mahdollista jäädä työhön ja on työpaikka, hän jää sille alueelleen, mikä helpottaa myös Pääkaupunkiseudun ja kasvukeskuksien ongelmia.

Hannes Manninen /kesk:

Arvoisa rouva puhemies! Vaikka ministeri Korhonen poistui, haluan pöytäkirjaan merkittäväksi sen, kun ministeri Korhonen totesi, että hän ei ole tavannut niin surkeaa tilannetta. On ehkä syytä muistuttaa, että hän on ollut vieraana Lapissa, ja hän varmaan tietää, että on sellainen käsite kuin vieraskoreus. Eihän kukaan vieraalle kaikkein pahimpia ongelmiaan ja vaikeuksiaan kerro, vaan arkipäivä on monesti hiukan toista kuin vieras näkee.

Toinen asia: Ministeri Korhonen totesi, että myöskin menopuoleen pitää puuttua. Aivan oikein, mutta jos katsomme, että esimerkiksi ennusteen mukaan Pelkosenniemen 50 miljoonan markan budjetista on 14 miljoonaa markkaa käyttötalous miinuksella, pitää melkein kaikki työntekijät panna pois, että päästään suurin piirtein tasapainoon. Siinä menopuolenkaan karsiminenkaan ei ole mahdollista, jos palvelut hoidetaan.

Matti Huutola /vas:

Rouva puhemies! Nyt varmaan tarkoitettiin sitä, että on kahdesta eri asiasta kysymys, kun puhumme yrittäjien näkökulmasta ja siitä, mikä on tulevaisuuden näkökulma, ja sitten kuntien osalta taas on toisenlainen kysymys. Minun tiedossani Lapin yrittäjien tutkimukset heidän tulevaisuudennäkymistään eivät ole läheskään niin synkät kuin kuntien näkemykset. Me puhumme kahdesta erilaisesta asiasta.