Täysistunnon pöytäkirja 130/2012 vp

PTK 130/2012 vp

130. PERJANTAINA 14. JOULUKUUTA 2012 kello 13.11

tarkistettu versio 2.0

3) Eduskunnan kirjaston kertomus vuodelta 2011

 

Jussi Niinistö /ps(esittelypuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Eduskunnan kirjasto avautui kaikkien kansalaisten käyttöön vuonna 1913, jolloin se muuttui yksinomaan eduskuntaa palvelevasta laitoksesta julkiseksi oikeus- ja yhteiskuntatieteelliseksi erikoiskirjastoksi. Ensi vuonna juhlitaan siis Eduskunnan kirjaston avoimuuden 100-vuotisjuhlaa.

Avoimuus on asia, joka ei ehkä kovin hyvin ole vieläkään yleisessä tiedossa, mutta on joka tapauksessa hienoa, että suurin osa kirjaston aineistosta on todellakin vapaasti lainattavissa ja että kaikille avointa kirjastoamme voivat käyttää eduskuntalaisten lisäksi niin tutkijat, opiskelijat, kansalaiset, valtion virastot, yritykset kuin tiedotusvälineetkin. Tämänkaltainen avoimuus ei maailman parlamenttikirjastoissa ole aivan tavanomaista.

Arvoisa puhemies! Kirjaston hallituksen puheenjohtajana haluan esittää kiitokseni tuelle, jonka sivistysvaliokunta mietinnössään antaa Eduskunnan kirjaston toiminnalle. Eduskunnan kirjastoa pidetään luotettavana tiedon tarjoajana niin kuin suomalaisia kirjastoja yleisestikin. Kuten valiokunta mietinnössään toteaa, Eduskunnan kirjastolla on tärkeä rooli olennaisen ja epäolennaisen tiedon erottelussa ja tarjoamisessa päättäjille, sillä eduskuntatyö ei voi perustua pelkästään internetin informaatiotulvaan.

Viimeisten viiden vuoden aikana kirjaston henkilötyövuodet ovat runsaiden eläkkeelle siirtymisten kautta vähentyneet lähes neljänneksellä. Henkilökunnan tehtävät eivät kuitenkaan ole vähentyneet, päinvastoin. Jatkossa esimerkiksi eduskunnan ulkopuolisille asiakkaille aiotaan tarjota mahdollisuutta varata etukäteen aika syvällisempään opastukseen ja tietopalveluun, mikä luonnollisesti vie nykyistä enemmän henkilökunnan aikaa. Valiokunta kiinnittää aivan oikein huomiota siihen, että kirjastolle on turvattava riittävät henkilöstöresurssit tehtäviensä hoitamiseen.

Haluan tässäkin yhteydessä kiittää Eduskunnan kirjaston henkilökuntaa siitä, että tuntuvista henkilötyövuosien vähennyksistä huolimatta kirjasto palvelee edelleen kansanedustajia ja eduskunnan työntekijöitä ripeästi ja ammattitaidolla. Voin ilomielin yhtyä sivistysvaliokunnan kannanottoon siitä, että Eduskunnan kirjastoa on vuonna 2011 hoidettu hyvin.

Keskustelu päättyi.