Margareta Pietikäinen /r:

Fru talman! Enligt olika utredningar blir var femte kvinna misshandlad i hemmet. Tidigare var det svårt att ingripa i våldsamheter i hemmet. För att betona samhällets inställning till våld oberoende av var det sker, och för att myndigherna skall kunna ingripa i familjevåld också utan att målsäganden begär det, ändrades bestämmelserna om misshandel i det andra skedet av totalrevisionen av strafflagen, så att också misshandel som sker på privat plats lyder under allmänt åtal.

Lagutskottet införde då vid sin utskottsbehandling en bestämmelse om åtgärdseftergift som tillåter allmänna åklagaren att låta bli att väcka åtal, ifall målsäganden av egen fast vilja begär att åtal inte skall väckas och att det inte finns något viktigt allmänt eller enskilt intresse som kräver att åtal väcks. I lagutskottets betänkande betonades att målsäganden skall fatta sitt beslut frivilligt utan någon som helst påtryckning och fullt medveten om de juridiska konsekvenserna av beslutet. Att kontrollera detta har varit väldigt svårt, om inte rent ut sagt omöjligt. Speciellt åtalsrätten vid misshandel är problematisk just i samband med familjevåld. Maktförhållandena inom ett parförhållande eller inom en familj kan vara sådana att misshandelsoffer genom påtryckning kan förmås avstå från att yrka på straff för gärningsmannen.

Riksåklagaren har i en allmän anvisning till åklagarna den 20 januari 2000 påpekat att 21 kap. 17 § strafflagen i praktiken tillämpats mera än vad som var meningen. Eftergifter vid misshandel har gjorts i betydligt högre grad än vid övriga brott, vilket alltså inte varit avsikten.

Rouva puhemies! Valtakunnansyyttäjä on syyttäjille antamassaan yleisessä ohjeessa todennut, että rikoslain 21 luvun 17 §:ää on sovellettu käytännössä enemmän kuin on ollut tarkoitus. Toimenpiteistä luopumista on pahoinpitelytapauksissa tapahtunut huomattavasti suuremmassa määrin kuin muiden rikosten osalta, mikä ei ollut tarkoitus. Rikoslain 21 luvun 17 § antaa mahdollisuuden toimenpiteistä luopumiseen myös silloin, kun kyse on tavallisesta pahoinpitelystä, kun taas rikoslain toimenpiteistä luopumista koskeva yleinen pykälä antaa syyttäjälle mahdollisuuden luopua toimenpiteistä, kun kyseessä on lievä pahoinpitely.

Koska rikoslain 21 luvun 17 §:n on osoitettu antaneen aihetta toimenpiteistä luopumiseen paljon tarkoitettua suuremmassa määrin ja koska rikoslain toimenpiteistä luopumista koskeva yleinen pykälä antaa edelleen mahdollisuuden asianomistajalle vaikuttaa syytteen nostamiseen tapauksissa, jotka voidaan kuvailla vähäpätöisiksi, tai silloin, kun voidaan vedota kohtuullisuuteen, nuoruudesta johtuvaan ymmärtämättömyyteen tai konkurrenssiin, tulisi mielestäni 17 § kumota. Tämä on yksi tarpeellisista lainsäädäntötoimista perheväkivaltaan puuttumiseksi.

Tässä yhteydessä haluan myöskin todeta, että toinen peräämäni toimenpide on lähestymiskiellon laajentaminen, mikä merkitsee lähestymiskiellon käyttömahdollisuutta myös silloin, kun väkivaltaa esiintyy omassa kodissa. Tekijä on voitava poistaa määräajaksi yhteisestä kodista siten, että muut perheenjäsenet voivat jäädä turvallisesti kotiinsa. Tätä lakia tietääkseni valmistellaan parhaillaan. Toivon, että myös tämä lakialoitteeni pikaisesti johtaa toimenpiteisiin.

Marja Tiura /kok:

Arvoisa puhemies! Tämä lakialoite koskien rikoslain 21 luvun 17 §:n kumoamista on erittäin ajankohtainen. Pahoinpitelyä koskevat säännökset muutettiin rikoslain kokonaisuudistuksen toisessa vaiheessa siten, että pahoinpitely on virallisen syytteen alainen rikos myös silloin, kun se tapahtuu yksityisellä paikalla. Tällä haluttiin tuolloin erityisesti korostaa sitä, ettei väkivaltaa sallita perhepiirissäkään.

Lakivaliokunta lisäsi vuonna 1994 lain käsittelyn yhteydessä toimenpiteistä luopumista koskevan säännöksen. Tämä antaa nyt syyttäjälle mahdollisuuden jättää syytteen nostamatta, jos asianomistaja näin pyytää ja jollei tärkeä yleinen tai yksityinen etu syytettä vaadi. Lakivaliokunta korosti tuolloin mietinnössään, että asianomistajan on tehtävä päätöksensä vapaaehtoisesti, ilman painostusta. Valiokunnan mielestä tuolloinkin pahoinpitelyn on lähtökohtaisesti oltava virallisen syyttäjän alainen rikos.

Miten henkilön vakaa tahto selvitetään? Jos väkivalta on jatkuvaa tai toistuvaa, yleinen etu astuu aina voimaan. Syyte tulisi näin ollen nostaa. Tämä on kuitenkin aiheuttanut käytännössä ongelmia. Laki ei ole toiminut halutulla tavalla. Lain alkuperäinen tarkoitus suojella väkivallan kohteeksi joutunutta henkilöä ei ole toteutunut. Toimenpiteistä luopumista on tapahtunut useammin kuin muiden rikosten kohdalla. Esimerkiksi vuonna 98 pahoinpitelysyyte jätettiin nostamatta 2 500 tapauksessa. Syyttämättäjättämisistä noin 1 700 oli tehty joko uhrin pyynnön tai sovittelun perusteella. Haluankin nyt osoittaa syyttävällä sormella maamme syyttäjäkuntaa. Syyttäjät ovat tulkinneet pykälää avomielisesti, ja moni parisuhdeväkivaltajuttu on sen takia rauennut.

Tänä päivänä tilastot kertovat karun totuuden: Perheväkivalta on Suomessa paha ongelma. On valitettavaa, että kansainvälisesti katsottuna se on juuri suomalaiselle yhteiskunnalle ominainen ongelma. Joka kolmas suomalainen nainen on joutunut miehen lyönnin kohteeksi. Valitettavan usein lyöjä on se, joka alun perin oli rakkain kaikista. Yli 100 000:ta parisuhteessa elävää naista on viimeisen vuoden aikana lyönyt oma mies. Lyömisen lisäksi useat parisuhteessa elävät naiset saavat kokea jatkuvaa väkivallalla uhkailua, henkistä painostusta ja alistamista. Usein taustalla on sairaalloinen mustasukkaisuus tai toisen puolison alemmuudentunne.

Moni perheväkivallan uhri vaikenee. Apua ei haeta. Esimerkiksi seksuaalista väkivaltaa parisuhteessa kokevat eivät juuri koskaan ota yhteyttä poliisiin, vaikka raiskaus on aina myöskin parisuhteessa virallisen syytteen alainen rikos. Apua haetaan yleensä vasta silloin, kun pahoinpitelystä on seurauksena mustelmaa pahempia vammoja. Noin 80 prosenttia vakavaa väkivaltaa kokeneista naisista ei soita poliisia paikalle. 20 prosenttia pahoinpidellyistä naisista ei lähde lääkäriin edes silloin, kun kahakassa on murtunut luita. Silloinkin kun lääkäriin mennään, valehdellaan usein vammojen tulleen esimerkiksi kaatumisesta. Tutkimusten mukaan vain 12 prosenttia uhreista hakee apua virallista reittiä myöten.

On tavallista, että pahoinpidelty nainen haluaa myöhemmin pelosta perua rikosilmoituksen tai pyytää syyttäjää luopumaan syytteestä. Tämän takana on pelko perheen ja lasten tulevaisuudesta, leimautumisesta paikkakunnalla, menetetyistä sukulaisuussuhteista. Nainen haluaa aina yrittää loppuun asti ja uskoo parempaan huomiseen.

Lähisuhdeväkivallassa on aina kyse alistamisesta. Uhri on kovan painostuksen alla eikä pysty ajattelemaan selkeästi, saati hakemaan ammattiapua. Totuus on yleensä se, että kun puoliso lyö kerran, lyö helposti toisenkin kerran.

Arvoisa puhemies! Syyskuun alussa astui voimaan laki, joka korotti törkeän pahoinpitelyn alarajaa yhteen vuoteen vankeutta. Tämä oli tervetullut uudistus, sillä suuri osa rangaistuksista oli lähellä minimiä. Tämä muutos koventaa rangaistuksia myös käytännössä. Kriminaalipoliittinen henki on nyt se, että sekä syyttäjä- että tuomarikunnan tulisi ankaroittaa käytäntöä pahoinpitelyissä. Nyt jos koskaan olisi syytä korjata myös tämä rikoslain 21 lukua koskeva epäkohta lainsäädännössä pikimmiten.

Toimenpiteistä luopumista koskeva pykälä pitäisi poistaa kokonaan. Silloin syyttäjän ratkaisukäytäntö myöskin yhtenäistyisi. Syyttäjät tulkitsevat tätä pykälää liian laajasti, ja se ei kerta kaikkiaan toimi. Suomen noudattama linja pahoinpitelyissä on lievä. Lyhyt ehdoton vankeusrangaistus vastaisi paremmin muiden Euroopan maiden rangaistuskäytäntöä.

Lohdullista on se, että väkivallasta voidaan joissakin tapauksissa päästä eroon, kun apua on haettu. Yli 40 prosentissa suhteista, joissa oli ollut väkivaltaa yli kymmenen vuotta sitten, pahoinpitelyt ovat nyt loppuneet. Ilman ulkopuolisen apua väkivallan kierrettä on vaikea katkaista.

Laki lähestymiskiellosta astui voimaan vuoden 99 alusta. Oikeusministeriössä valmistellaan nyt parhaillaan lakiehdotusta perheen sisäisestä lähestymiskiellosta. Väkivaltainen perheenjäsen voitaisiin ehdotuksen mukaan häätää yhteisestä asunnosta kolmeksi kuukaudeksi, jona aikana tilanne selvitetään. Tämä on aivan oikein, sillä tähän asti lähtijä on aina ollut vaimo ja lapset miehen jäädessä asumaan yhteiseen asuntoon. Nykyistä voimassa olevaa lähestymiskieltolakia on sovellettu runsaasti, mutta perheväkivallan uhreja voimassa oleva laki ei ole riittävästi ottanut huomioon. On hyvä, että lainsäädäntöä laajennetaan tältä osin.

Arvoisa puhemies! Perheiden sisäiset väkivallanteot ovat viime aikoina paitsi lisääntyneet, myös raaistuneet. Haluaisinkin kiinnittää huomiota vielä parisuhdesurmiin ja erityisesti niiden raakuuteen. Helsingin Sanomat tutki kaikki hovioikeuksissa vuosina 1998—2000 ratkaistut henkirikokset, joissa mies tai nainen oli surmannut kumppaninsa. Lehden mukaan yli kolmannes miessurmaajista tappoi kumppaninsa paljain käsin hakkaamalla, potkimalla tai kuristamalla. Paljain käsin tehdyistä surmista miehet saivat selvästi lievempiä rangaistuksia kuin aseella tehdyistä. Kolmannes heistä selvisi korkeintaan kuuden vuoden tuomiolla. Keskimääräinen rangaistus oli yli puolitoista vuotta lyhyempi. Lievemmät rangaistukset selittyvät sillä, että paljain käsin surmannut mies ei ole oikeuden mielestä aina voinut mieltää, että uhri voisi kuolla. Tällöin tuomio tulee kuolemantuottamuksesta eikä taposta.

Tässäkin asiassa meidän tulee osoittaa syyttävällä sormellamme syyttäjäkuntaamme. Syytettyä ei voida tuomita ankarammasta teosta kuin siitä, josta hänelle on vaadittu rangaistusta. Mielessäni herääkin kysymys, eikö pahoinpitelijän todellakaan tarvitse käsittää, että hänen uhrinsa voi kuolla pitkän pahoinpitelyn aiheuttamiin vammoihin.

Joka kolmas nainen sanoi surmanneensa miehensä itsepuolustukseksi. Usein naisilla oli myös vammoja, jotka todistivat miehen tekemästä pahoinpitelystä. Oikeudet kuitenkin hyväksyivät hätävarjeluväitteen vain harvoin ja silloinkin vain, kun ne katsoivat, että nainen oli miehen hyökkäyksen torjuakseen käyttänyt liikaa väkivaltaa. Aineistossa ei ollut yhtään tapausta, jossa nainen olisi kokonaan jätetty rangaistuksetta hätävarjelun takia. Tuomioistuimilla oli vaikeuksia vetää rajaa sen välille, oliko kyseessä hätävarjelu vai ei.

Parisuhdesurmista tuomitut rangaistukset ovat koventuneet viime vuosina. Entistä useampi kumppaninsa surmaaja sai yli kymmenen vuoden vankeustuomion. Rangaistukset ovat koventuneet, koska teot ovat raaistuneet. Yhä useampi surmasi kumppaninsa täydessä ymmärryksessä.

Lopuksi, arvoisa puhemies: Meidän tulee muistaa myös näissä parisuhteissa elävien lapsia ja heidän käsitystään yhteiskunnasta. Lapsi oppii pahoinpitelyn ja sen arkipäiväisyyden. Lainsäädännön tehtävä on myöskin suojella perheen muita jäseniä ja lopettaa pahoinpitelyt mahdollisimman varhaisessa vaiheessa. Varhaisella ja riittävän aikaisella puuttumisella pelastamme monta pientä elämää. Minun mielestäni on käsittämätöntä, että syyttämättäjättämiskäytäntö on maassamme niin laaja, että se ulottuu pahoinpitelyyn.

Jaana  Ylä-Mononen  /kesk:

Arvoisa rouva puhemies! Tämä ed. Pietikäisen lakialoite rikoslain 21 luvun 17 §:n kumoamisesta on erittäin tärkeä hoitaa myönteisesti eteenpäin. En kertaa, mitä keskustelussa on jo läpikäyty, mutta kiinnitän vielä huomiota siihen lähestymiskiellon lisäksi, että yksi ongelma on myös se, että pienet käräjäoikeudet ovat sellainen kynnys myöskin perheväkivallan kohdatessa, että helposti ei lähdetä liikkeelle lainkaan sieltä kotoa, missä tätä perheväkivaltaa on nähty.

Silloin pitäisi olla yleisesti tiedossa ja selvää se, että voi saada oman asiansa käsittelyyn toisessa käräjäoikeudessa, jos käräjäoikeus sijaitsee esimerkiksi omalla kotipaikkakunnalla. Tästä olen ollut oikeusministeri Koskiseen yhteydessä ja tehnyt myös kirjallisen kysymyksen ja toivon, että tätä asiaa myöskin esimerkiksi ne edustajat, jotka ovat kyseisessä valiokunnassa, missä tätä käsitellään, eteenpäin vievät.

Jouni  Lehtimäki  /kok:

Arvoisa puhemies! Jäin tässä hiukan miettimään sitä, puuttuiko aloitteentekijä tällä kertaa syyhyn vai seuraukseen ja vetääkö hän liian tiukan linjan perheväkivallan ja rikoslain 21 luvun 17 §:n välillä. Henkilökohtainen kantani on nimittäin se, vaikka en myöskään halua väheksyä parisuhdeväkivaltaa, että tätä pykälää tarvitaan myöskin tilanteisiin, joissa pahoinpitelijä haluaa hyvittää tekonsa vaikkapa korvaamalla aiheuttamansa vahingon. Näihin tilanteisiin tarvitaan kyllä tämän tyyppistä pykälää, joka mahdollistaa syyttämättäjättämisen, mutta yleinen syyttämättäjättäminen on liian tiukka, se vaatii tosiaan vähäpätöisyyttä tai nuoruutta syykseen.

Pitää myöskin muistaa se, että 21 luvun 17 § ei pakota syyttäjää jättämään syyttämättä, vaan se mahdollistaa sen, eli oikea tapa voisi myöskin olla se, että valtakunnansyyttäjä tiukemmin ohjeistaisi alempia syyttäjiä siinä, mitä pykälä tarkoittaa, missä tilanteessa syyttäjä voi jättää syyttämättä.

Margareta  Pietikäinen  /r(vastauspuheenvuoro):

Rouva puhemies! Käytäntö on kuitenkin selvästi osoittanut ja näitä esimerkkejä on tullut monelta taholta, että nimenomaan perheväkivaltatapauksissa on uhattu. On todettu, että jos et vedä nyt tätä asiaa pois, niin silloin lyön ja lyön kovaa. Tämä on arkinen todellisuus, ja totta kai naapurit tai tuttavat tietävät, mutta valitettavasti vasta siinä vaiheessa, kun nainen on kuollut, tiedetään, että tämä asia oli todella näin ja tärkeä.

Erkki Kanerva /sd:

Arvoisa puhemies! Tämä valtakunnansyyttäjän virka on uusi virka, ja näyttää siltä, että valtakunnansyyttäjän rooli ei ole vielä oikein hahmottunut. Valtakunnansyyttäjän roolia on viime aikoinakin tarkkailtu ja arvioitu sen viraston ulkopuoleltakin. On totta, että valtakunnansyyttäjälle varmaan kuuluu aloitteellisuus kriminaalipolitiikan suhteen, mutta kuuluuko siihen rooliin kriminaalipolitiikan tekeminen siihen mittaan saakka kuin ensimmäinen viranhaltija on sitä tehnyt, se varmaan tässä lähivuosina nähdään.

Tunnen ed. Pietikäisen kiistattomat ansiot lähestymiskieltolain, hyvin toimivan, tarkoitukseensa sopivan ja tarpeellisen lähestymiskieltolain, syntyhistoriassa. Ymmärrän niin, että samaa hyväksyttävää tavoitetta hän etsii nyt tässäkin lakiesityksessään. Siinä mielessä lakiesitys on hyvinkin ymmärrettävä.

Ed. Pietikäisen puheenvuorossaan tavallaan tuntemattomana esittelemä perheen sisäinen lähestymiskielto, tulossa oleva esitys siitä, varmaan palvelee sitä tarkoitusta, mitä ed. Pietikäinen hakee, varmaan palvelee samalla tavalla kuin lähestymiskieltolaki sinänsä ja toimii tässä akuutissa tilanteessa nopeasti.

Sitten tähän esitykseen: Jos sain oikein muistiin, ed. Tiura sanoi, että kun puoliso lyö kerran, hän todennäköisesti lyö toisenkin kerran. Jos puolisoa syytetään, hän varmasti lyö toisenkin kerran. Jos puolisoa sovittelun ja sovinnon jälkeenkin vielä syytetään, niin hän varmasti lyö toisenkin kerran. Edelleen ed. Tiuraa lainaten: "Ilman ulkopuolisen apua väkivallasta ei päästä." Ei päästä, mutta jos toinen puolisoista on molempien tahdosta riippumatta tuomittu esimerkiksi vapausrangaistukseen, ulkopuolisen avun hakemiselle tulee varsin korkea kynnys. Silloin väkivallasta ei todella päästä.

Taustaksi se, että minä olen toiminut 36 vuotta sosiaalikosmetologina, niin kuin minä olen poliisin virkaa kuvannut, vuodesta 67 alkaen rikostutkijana ja vuodesta 71 lähtien lähes yhtäjaksoisesti tutkinnanjohtajana. Sanoisin niin, että ammattinsa osaava esitutkinnan suorittaja kyllä tietää, onko rangaistusvaatimus peruttu vakaasta tahdosta vai painostuksen alla. Hänen velvollisuutensa on ja hän osaa välittää tämän tiedon syyttäjälle.

Aivan kuten ed. Lehtimäki totesi, valtakunnansyyttäjällä on kaikki välineet, kaikki mahdollisuudet ja toistaiseksi vielä auktoriteettikin ohjeistaa syyttäjiä niin, että toimenpiteistäluopumissäädös toimii niin kuin eduskunta ja lakivaliokunta on aikanaan tarkoittanut. Tämä erikoistapaus toimenpiteistä luopumisesta on varmaan syntynyt vakaasta harkinnasta. Uskon, että se on syntynyt vakaasta harkinnasta, kun nyt olen tässä evakkotyössäni saanut seurata lakivaliokunnan työskentelyä ja osallistua siihen jo runsaan kahden vuoden ajan. Meidän pitää kerätä siitä enemmän kokemuksia, ennen kuin sitä käydään heittämään pois.

Sitten sellainen havainto, että todennäköisesti esillä oleva säädös on rikoslain 21 luvun 17 §:ssä eikä 12 luvun 17 §:ssä, niin kuin listassa erheellisesti sanotaan, mutta se varmasti korjaantuu mahdollisessa käsittelyssä.

Sanoisin kyllä vielä kootusti niin, että tässä asiassa valtakunnansyyttäjän pitää ensin toimia ja sitten pitää kerätä vielä lisää kokemuksia, ettei nyt heitettäisi lasta pesuveden mukana.

Leena Rauhala /kd:

Arvoisa puhemies! Ed. Pietikäisen aloite on mielestäni todella tärkeä. Tässä on tullut jo esille, että tässä on useampia eri näkökulmia, puuttumisen vaikeus ja tuomioiden vaikeus, tuomitaanko vai jätetäänkö syyttämättä. Perheiden sisäiset väkivallat ovat todella lisääntyneet, ed. Pietikäinen kuvasi arkitodellisuuden. Niinpä toivoisi tämän lakialoitteen kohdalla, että tämä etenisi lakivaliokunnassa, jotta sitä voitaisiin käsitellä eri näkökulmista, mitä erilaisia vaihtoehtoja voitaisiin harkita. Jos ajatellaan, että syyttämättä jätetään, mitä muuta silloin tehdään? Jos ei tässä esitettyyn ratkaisuun päästä, kyllä minun mielestäni jotakin muutosta tässä asiassa tulee saada aikaan myös tuomiolainsäädännön myötä, vaikka se ei tätä asiaa ratkaise.

Tiedämme, että tarvitaan paljon ennalta ehkäiseviä ja monia yhteiskunnallisia toimenpiteitä, joilla tähän puututaan, mutta näen, että tämä asia tälläkin tavalla osoittaa sitä, että ihmisen perusoikeus olla ja elää turvallisesti on vakava asia. Tähän tulee puuttua, ja sillä tavalla näkisin, että tätä vietäisiin eteenpäin ja avattaisiin eri näkökulmat lakivaliokunnassa tämän asian suhteen.

Lauri Oinonen /kesk:

Arvoisa rouva puhemies! Mielestäni ed. Margareta Pietikäinen on tällä lakialoitteellaan rikoslain 21 luvun 17 §:n kumoamisesta synnyttänyt kyllä hyvän keskustelun eduskunnan salissa. Toivon, että asianomaisessa valiokunnassa edelleen tämä keskustelu jatkuu.

Ymmärrän toisaalta niitä näkökohtia, joita ed. Erkki Kanerva kokeneena poliisimiehenä ja poliisitoimessaan sanoisinko ihmiset tuntevana on voinut esittää. Mutta toisaalta fyysinen väkivalta niin kuin tietysti väkivalta kaikissa muissakin muodoissaan on vakava asia, jota yhteiskunnan ei tule sallia. Silloin kun fyysistä väkivaltaa tapahtuu perheessä, parisuhteessa, tämä on erityisen vakava ja ongelmallinen asia, varsinkin jos kärsivä osapuoli ei rohkene kertoa väkivallasta eikä näin ollen saa sitä keskeytettyä.

Siksi koen, että ed. Margareta Pietikäinen on tehnyt hyvän ja kannatettavan lakialoitteen, jolla tämä ongelma tulee keskusteluun ja osaltaan toivon mukaan myös korjaukseen. Väkivalta on asia, johon tulee voida puuttua. Eräät onnettomat tapaukset ovat olleet esimerkkinä siitä, että kun on voitu sopia, yhteiskunta ei ole voinut väkivaltaan sillä tavalla puuttua kuin olisi ollut toivottavaa ja näin mahdollisesti estää vielä pahempia väkivaltarikoksia. Toivon, että lainsäädäntö voisi olla heikomman osapuolen tukena, tässä tapauksessa sen osapuolen tukena, joka pelkää saattaa asiaa viranomaisten tietoon. Toivon, että juuri tämä heikomman osapuolen näkökulma voisi tässä asiassa tulla jatkokäsittelyssä esille.

Margareta Pietikäinen /r:

Puhemies! Tilastokeskuksen tutkimuksen mukaan, joka on nimeltään Usko, Toivo, Hakkaus, nainen on väkivallan uhri joka viidennessä perheessä. Vuoden aikana noin 90 000 naista joutuu miehensä tai ex-miehensä väkivallan uhriksi. Tämän saman tutkimuksen mukaan suomalaiset miehet pahoinpitelevät jotakuta noin puoli miljoonaa kertaa vuodessa.

Ed. Erkki Kanerva toivoi, että saataisiin lisää aikaa ja lisää kokemusta, ennen kuin ryhdytään lakimuutokseen. Minun mielestäni näiden lukujen valossa ei ole aikaa odottaa. Niin kuin omassa puheenvuorossani aikaisemmin totesin, valtakunnansyyttäjähän on todennut, että tätä lakipykälää on sovellettu käytännössä paljon enemmän kuin on ollut tarkoitus. Tiedän myös, että silloin kun tämä asia oli käsittelyssä lakivaliokunnassa, alkuperäisessä hallituksen esityksessähän tämä pykälä ei ollut mukana, mutta lakivaliokunnan käsittelyssä tämä lisättiin. Minusta tämä oli selkeä virhe.

Kun ed. Kanerva toteaa, että jos mies tai nainen lyö ja jos nostetaan syyte, niin silloin lyö toisenkin kerran, tämä on karua tekstiä. Ymmärrän toki, että usein näin varmaan on, mutta olen sitä mieltä, että vaikka syytettä ei nostettaisikaan, niin valitettavasti kierre usein on sellainen, että lyödään sen toisenkin kerran. Tästä todella löytyy tilastotietoa, mutta myöskin käytännön kokemuksia.

Voin itse sanoa, että lähestymiskieltolain ansiosta hyvin moni uhri on ottanut minuun yhteyttä ja kertonut käytännössä, miten hänen elämänsä on. Kun puhumme väkivallasta, kuten jossakin puheenvuorossa tuli esille, nimenomaan valitettavasti Suomessa perheväkivalta ja väkivalta on hyvin yleistä. On todettu, että meillä on maailmanennätys näissä asioissa. Totta kai ennalta ehkäisevä työ ja kaikki työ, mitä voidaan tehdä ennakkoon, on hyvä, mutta silloin kun väkivalta on tosiasia, siihen pitää puuttua, ja sen takia olenkin tehnyt tämän lakialoitteeni.

Erkki  Kanerva  /sd(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! En tahdo vähätellä tätä ongelmaa, se on varmasti vähintään niin suuri kuin aloitteen tekijä kuvasi. Minusta ed. Pietikäinen osui naulan kantaan, kun hän siteerasi valtakunnansyyttäjä Kuusimäkeä, että tätä lakia on sovellettu enemmän kuin lainsäätäjän tarkoitus oli, siis sovellettu useammin kuin oli tarkoitus. Ei silloin ole kysymys säädöksen virheestä ja puutteesta, vaan soveltajan käytännöstä, ja soveltajan esimies on valtakunnansyyttäjä Matti Kuusimäki.

Kari Myllyniemi /kesk:

Arvoisa puhemies! Minun on valitettavasti oltava eri mieltä kuin ed. Kanerva tästä asiasta, mikä ei välttämättä ole ihan yllättävää. Siinä vaiheessa, kun perheenäiti tekee rikosilmoituksen, että häntä on pahoinpidelty, niin häntä on pahoinpidelty sitä ennen useita kertoja, kymmeniä kertoja, ehkä vuosikausia. Rikosilmoitus ei synny heti ensimmäisen tapahtuman jälkeen missään tapauksessa tavanomaisessa perheessä. Väkivallan kierre on kyllä saatava katkaistua, ei se voi jatkua.

Itse kun olin 39 vuotta poliisina ja suurimman osan siitä rikospoliisissa, näin kyllä hyvin surkeita tapauksia siitä, kuinka väkivalta on jatkunut ja jatkunut eikä siihen kukaan ole uskaltanut puuttua. Esimerkiksi niinkin pienessä kaupungissa kuin Oulu on vuosittain 1 200—1 400 niin sanottua kotihälytystä, ja lähes jokaisessa näistä tapauksista on pahoinpidelty perheenjäseniä, useimmiten vaimoa. Viime aikoina ovat jossakin määrin naisetkin siihen syyllistyneet, että miestä pahoinpidellään, mutta aivan mitättömissä määrin, ettei sitä kannata eikä voi edes lausuakaan.

Sen vuoksi voimassa oleva laki on kääntynyt ihan selvästi itseään vastaan. Näkeehän sen syyttämättäjättämispäätöksistäkin. Jos syyteratkaisu siirtyisi vain syyttäjälle, silloin miehenpuoli ei voisi ainakaan syyttää vaimoa, että sinä voisit tämän perua nyt ja tästä ei oikeuteen mentäisi. Ei ainakaan syntyisi lisää vihaa siitä. Käytin vähän rumaa sanontaa viime kerralla, kun samaa asiaa käsiteltiin, että sunnuntaiaamuna vaimo tulee yksi silmä mustana ilmoittamaan, että mieheni minut pahoinpiteli, ja maanantaina tulee molemmat silmät mustana ja sanoo, että ei hän pahoinpidellytkään. Silloin on juuri sellainen ratkaisu tässä, että uhkailulla ja uudella pahoinpitelyllä estetään asioitten oikeuskäsittelyä.

Siihen, että näitä tapahtuu näin paljon Suomessa, olemme ihan itse syypäitä, sanoisinko suomalaiset sinänsä ja eduskunta. Suomessa on kaikkein lievimmät lait väkivallan suhteen, ja meillä on kaikista eniten väkivaltaa. Ei se voi olla ihan sattuma. Jos Ruotsissa kadulla lyöt toista nenään, että veri tirskahtaa, siitä tulee aina kuukausi linnaa ja on lusittava se linna, on oltava siellä linnassa eikä tule mitään ehdollista ja yhdyskuntapalvelua. Suomessa jätetään 20—30 prosenttia kaikistakin pahoinpitelyistä syyttämättä. Ei se voi tällä tavalla olla tämä asia. Se on johtanut tähän tilanteeseen sitten, missä saadaan nyrkkivallan kautta pitää kuria, erikoisesti kotioloissa. Vaikka tämä pykälä kumottaisiin, syyttäjälle jää kuitenkin semmoinen kohtuuspykälä — en muista sitä pykälää tarkasti — rikoslain ihan selkeä pykälä, jossa voi syyttäjä kohtuusyistä jättää syyttämättä, jos katsoo, että asia ei ole kuitenkaan sellainen ja kaikkien osapuolten kannalta olisi parempi, ettei syytettä nostettaisi. Siellä jää edelleenkin syyteharkinta, ja sitä syyttäjät ovat aika usein käyttäneet. Nyt ainoastaan tässä asiassa ja huumausainelaissa on tämmöinen erityinen kaksinkertainen anteeksiantotapa. Kaikkien muitten rikosten kohdalla on sillä tavalla, että syyttäjä voi vedota vain perusrikoslain pykälään — en muista rikoslain lukua enkä pykälän numeroa sinänsä — jolla perusteella voi jättää syyttämättä. Näissä kahdessa tapauksessa on tämmöinen niin sanottu kaksinkertainen anteeksianto-oikeus.

Sattumalta, eikä se ole mikään paha asia sinänsä, itsekin tein saman tyyppisen tai aika lailla sanasta sanaan saman sisältöisen lakialoitteen muutama viikko sitten. Tiesin kyllä muutaman päivän päästä, että ed. Pietikäinen on tekemässä myöskin tätä aloitetta. Tässä ei ole mitään pahaa. Lakialoitteenihan on jo lakivaliokunnassa. Ei sitä käsittelyyn tietenkään ole otettu, kun se yhdessä nimellä vain on siellä. Tämäkin tulee sinne, ja ihan hyvä on, että tätä asiaa mahdollisimman laajasti käsitellään. Kyllä tämä laki on valitettavasti susi.

Marja-Liisa Tykkyläinen /sd:

Arvoisa puhemies! Väkivalta on aina sana, jolle pitää voida tehdä jotakin. Ed. Myllyniemi totesi, että Suomen eduskunnassa on syytä, että väkivalta on päässyt lisääntymään. Olen hänen kanssaan samaa mieltä, että meidän päätöksenteossa on jotakin sellaista, mikä pitää korjata, sillä väkivaltaa ei pidä hyväksyä. Ehkä siinä on syynä se, että liberalisoiminen on tullut useiden lakien yhteyteen meidän eduskuntamme puitteissa.

Tässä yhteydessä haluan todeta, että on ihan hyvä, että ed. Pietikäinen on puuttunut väkivaltakysymykseen. Toivoisin, että lakivaliokunta voisi tätä asiaa käsitellä. Tiedän sen, että rikoslainsäädäntöjä on hyväksytty, itsekin olen ollut lakivaliokunnassa käsittelemässä rikoslain uudistuksia, ja myöskin tämä todistaa sitä, että kaikki ei ole kohdallaan, koska jälleen uudelleen ja uudelleen joudutaan palautumaan näihin kysymyksiin.

Tässä yhteydessä, herra puhemies, haluan todeta, että tänä päivänä viimeksi minuun otettiin yhteyttä sellaisissa asioissa, että yhä enemmän lehdistö julkaisee väkivalta-asioita ja liittyen nyt nuorison puolelle. Tämä saattaa olla yksi kysymys, joka lisää omalta osaltaan väkivaltarikoksia. Tämäkin tulisi ottaa huomioon, kun lainsäädäntöä käsitellään lakivaliokunnassa.