Täysistunnon pöytäkirja 131/2012 vp

PTK 131/2012 vp

131. MAANANTAINA 17. JOULUKUUTA 2012 kello 12.04

Tarkistettu versio 2.0

19) Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi kaupallisen kalastuksen vakuutustuesta

 

Pirkko Mattila /ps:

Arvoisa puhemies! Kaupallisen kalastuksen vakuutustukijärjestelmää on ihan lähtökohtaisesti pidettävä hyvänä. On hyvä, että maa- ja metsätalousvaliokunta on mietinnössään kiinnittänyt painavaa huomiota hylkeitten aiheuttamiin ongelmiin, kuten olemme tästä pykälävastalauseen aikanaan jättäneet.

Vakuutustukijärjestelmä jättää painavasta lausunnosta huolimatta kuitenkin vähemmälle korvaukselle verkkojen vahingot, jotka tällä hetkellä ovat pääosin hylkeiden aiheuttamia. Haluan korostaa, että verkko on edelleenkin arvokas ja perinteinen pyyntiväline, ja toivon todellakin, että tähän ongelmaan, miksi ne verkot revitään, kiinnitetään huomiota, vaikka tätä korvausta nyt ei nostettukaan. Meillä ammattikalastajien määrä on romahtanut ja kotimaisen kalan osuus syödystä kalasta on vain noin 7 prosenttia, joten ongelma on ihan todellinen.

Se tässä lain valmistelijalta kuultu pöyristyttävin väite hyljevahinkojen korvauksesta oli, että kalastajat laskisivat verkot sinne, missä tietävät olevan hylkeitä, toisin sanoen laskisivat verkot tahallaan hylkeitten revittäviksi. En tiedä sitten, mihin ne uudet ja korvatut verkot laitettaisiin, piirongin päällekö. Elikkä jos kalastusvälineille aiheutetut vahingot korvataan kerran vuodessa, niin millä kalastajat sitten väliajat pyytävät? Toki tietysti panostavat itsekin näihin verkkoihin, mutta niin kuin periaatteellisesti minusta tulisi verkkokalastus oivaltaa tärkeänä esimerkiksi juuri siian pyynnissä. Siian pyyntimäärät ovat romahtaneet sadoista kiloista aivan muutamiin kiloihin, ja lisäksi hylkeitten määrä on arvioitu tällä hetkellä aivan liian pieneksi. Esimerkiksi kolme viikkoa sitten Lohtajalla kalastaja sai hyljevahvistetusta rysästä kerralla seitsemän harmaahyljettä ja kolmen päivän kuluttua vielä neljä, elikkä se todellinen määrä on paljon isompi.

Keskustelu päättyi.