6) Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi väliaikaisesta
pankkiverosta sekä laeiksi elinkeinotulon verottamisesta
annetun lain 16 §:n ja verotustietojen julkisuudesta
ja salassapidosta annetun lain 18 ja 20 §:n muuttamisesta
Ville Vähämäki /ps:
Kunnioitettu puhemies! Kun tuossa kuuntelin noita edustaja
Auton tilastopuheita, niin päätin itse olla aika
lyhyt tässä esityksessäni.
Tämä hallituksen esitys nostaa pankkiluottojen
hintaa, nostaa palvelumaksuja ja vaikeuttaa luottojen saamista.
Esitän, että lakiehdotukset hylätään
vastalauseen 2 mukaisesti.
Inkeri Kerola /kesk:
Arvoisa herra puhemies! Kuten kaikki olemme asiantuntijoilta
kuulleet, tämä kyseessä oleva lakiesitys
ei suinkaan helpota pankkien toimintaa eikä myöskään
pankeissa asioivien henkilöiden toimintaa, elikkä lisämaksuja
on tulossa molemmille tästä Euroopan finanssikriisistäkin
johtuen plus sitten tämän lain myötä.
Arvoisa herra puhemies! Keskusta on tehnyt vastalauseen, joka
sisältää hylkäysehdotuksen,
ja tämän esitän tälle eduskunnalle
hyväksyttäväksi.
Maria Lohela /ps:
Arvoisa puhemies! Kannatan edustaja Vähämäen
tekemää hylkäysesitystä.
Ensimmäinen varapuhemies Pekka Ravi:
Sain tämän nuotin vähän
jälkijunassa. Tämä edustaja Kerolan puheenvuoro
on meidän säännöstömme
mukaan todettava kannatusesitykseksi edustaja Vähämäen
ehdotukselle.
Simo Rundgren /kesk:
Arvoisa puhemies! Kannatan tuota tehtyä, Vähämäen
ja Kerolan kannattamaa esitystä.
Kimmo Sasi /kok:
Arvoisa puhemies! Tämäkin hallituksen esitys
annettiin aivan viime hetkellä, 22. päivä marraskuuta,
eduskunnalle, mikä merkitsi sitä, että valtiovarainvaliokunnassa
ja verojaostossa asia jouduttiin käsittelemään
varsin nopeasti. Siihen ei kovin huolellisesti ehditty paneutua,
mutta asiaa jossain määrin helpottaa se, että asiaa
on tietysti valmisteltu jonkin verran pitempään.
Laki on määräaikainen, voimassa enintään vuoteen
2015 asti, ja todennäköisesti se tullaan korvaamaan
aikanaan Euroopan unionin kriisinhallintadirektiivillä,
joka on tai tulee olemaan sisällöltään
hyvin samantyyppinen kuin tämä hallituksen esitys.
Tietysti se, mitä ehkä olisi voitu harkita
eduskunnassa vielä, on tuo vakavaraisuuslaskenta, se, millä tavalla
se tapahtuu, mutta käsitykseni mukaan se kohtelee kuitenkin
suhteellisen tasapuolisesti suomalaisia rahoituslaitoksia ja tällä tavalla
on kohtalaisen oikeudenmukainen.
Kaksi huomiota kuitenkin.
Ensinnäkin täytyy todeta, että nyt
on hyvin tarkkaan seurattava sitä, miten pankit toimivat tässä:
siirtävätkö ne omia toimintojaan pois
Suomesta, mikä vaikuttaa sitten merkittävällä tavalla
tietysti työllisyyteen mutta myöskin sitten verokertymään.
Tämä seuranta on erittäin tärkeätä.
Toinen on sitten se, että tietysti viime kädessä totuus
on se, että kuluttaja aina maksaa ne lisäkustannukset,
joita yrityksille asetetaan, ja tietysti tämä tulee
jossakin määrin myöskin sitten lisäämään
lainanottajien kustannuksia.
Toisaalta täytyy sitten sanoa se, että tässä tilanteessa,
kun korot ovat erittäin alhaalla, sinänsä ei
ole huono ajatus, että pyritään hillitsemään lainanottoa.
Jos joskus laitetaan lainanottajille lisäkustannuksia,
niin mielestäni tämä on ehkä se oikea
hetki, jotta ihmiset kaksi kertaa miettisivät, onko perusteltua
ottaa lainaa vai ei.
Arvoisa puhemies! Hyvin nopean käsittelyn jälkeen
asia on tuotu tänne saliin lopulliseen päätöksentekoon,
ja vaikutuksia on syytä varmasti seurata ja sen jälkeen
sitten katsoa, millä tavalla valmistelu Euroopan unionissa
etenee ja minkälainen direktiivi sieltä kenties
tulee.
Kaj Turunen /ps:
Arvoisa puhemies! Ihan aluksi: kannatan Vähämäen
tekemää hylkäysesitystä.
Mutta muutaman sanasen haluaisin sanoa tästä pankkiverosta,
joka sinällänsä on kannatettava asia,
että pankeilta kerätään sitä rahaa,
jota voidaan käyttää sitten kriisien
sattuessa. Nyt se kuitenkin pitäisi kerätä rahastoon
ja kerätä oikealla tavalla. Tässä hallituksen
esityksessä minun mielestäni, kun se peritään
pankkien riskipitoisista eristä, se tulee johtamaan siihen,
että yritysrahoitus vaikeutuu. Ensistään
se kallistuu, ja toisaalta se myöskin vähenee
niin, että kun pankit kontrolloivat tätä veron
määrää, ne vähentävät
näitä riskiperäisiä eriä,
mikä tarkoittaa sitä, että yritysrahoitusta
muun muassa leikataan.
Tässä taloudellisessa tilanteessa se on erittäin huono
ratkaisu. Kun me olemme tänäänkin täällä kuulleet,
että meillä on paljon tänä päivänä jo tilanteita,
että valmiita kauppoja ei rahoiteta, niin missään
tapauksessa tämmöistä pankkiveroa ensi vuoden
alussa ei pitäisi laittaa voimaan. Sitten taas toisaalta
aikataulullinenkin asia on se, että meillä on
Brysselistä tulossa sitten omat kriisinratkaisujärjestelmät
ja niihin rahan keräämiset. Silloin tämmöistä kotikutoista
pankkiveroa ei olisi ollut kyllä välttämätöntä kaiken
kaikkiaan tässä yhteydessä nyt rakentaa.
Sirpa Paatero /sd:
Arvoisa herra puhemies! Se on totta, että huoli rahan
hinnasta on tietenkin aiheellista, mutta ne, jotka muistavat 90-luvun, muistavat
myös varmaan ne aika suuret summat, jotka veronmaksajien
pussista laitettiin pankkien pelastamiseen. Siitä syystä minusta
on perusteltua, että tämä väliaikainen
malli pankkiverosta otetaan nyt Suomessa käyttöön,
kunnes päästään Euroopan tasoiseen.
Riski siitä, siirtyvätkö pankit Suomesta
pois muihin maihin, on aika pieni, jos katsoo Euroopan karttaa ja
sitä versiota, kuinka monessa maassa vastaavanlainen verotus
Euroopan tasolla on jo olemassa. Niitä on hyvin paljon,
ja sen takia se ei ole ehkä realistista. Siinä,
onko se rahastona, erillisenä rahastona vai siirtomäärärahana, budjetin
sisällä kuitenkin erillisenä summana,
en näe kovin suurta eroa. Näin myöskin
asiantuntijat valiokunnassa vakuuttivat, että se voi olla
tulevaisuudessakin ehkä jatkuva käytäntö,
vaikka sitten tästä tulisi pysyvämpikin
keino.
Kaj Turunen /ps:
Arvoisa puhemies! Vastauksena tuohon edustaja Paateron näkemykseen, muistetaanko
90-luku: kyllä me hyvin 90-luvun muistamme, ja senkään
takia meillä tällä hetkellä,
kun ottaa huomioon tämän taloudellisen tilanteen,
ei pitäisi tehdä sellaisia ratkaisuja, että se 90-luku
tulee nyt tässä hetkessä meitä vastaan. Päinvastoin,
meidän pitäisi nyt tässä tilanteessa tehdä sellaisia
ratkaisuja, ettei jouduta siihen 90-luvun tilanteeseen.
Heitto siitä, että pankit muuttaisivat pois:
Eivät tämän pankkiveron takia varmaan
pankit muuta Suomesta pois. Transaktiovero olisi vähän
toisentyyppinen, niin että ainakin osa pankkien toiminnasta
siirtyisi pois, mutta eivät varmaan tämän
pankkiveron vuoksi pankit muuta pois, koska eivät pankit
loppupeleissä tätä maksa. Tämän
maksavat kuluttajat, ja tämän maksavat yrittäjät.
Keskustelu päättyi.