Täysistunnon pöytäkirja 131/2012 vp

PTK 131/2012 vp

131. MAANANTAINA 17. JOULUKUUTA 2012 kello 12.04

Tarkistettu versio 2.0

9) Hallituksen esitys eduskunnalle laeiksi rakennuksen energiatodistuksesta, Asumisen rahoitus- ja kehittämiskeskuksesta annetun lain muuttamisesta sekä rakennuksen ilmastointijärjestelmän kylmälaitteiden energiatehokkuuden tarkastamisesta annetun lain kumoamisesta

 

Juha Väätäinen /ps:

Arvoisa herra puhemies! Lyhyestä virsi kaunis. Aluksi ilmoitan, että Perussuomalaiset esittää tämän lain hylkäämistä vastalauseen 2 mukaisesti.

Hallituksen esitys energiatodistuksen osalta on lähtökohtaisesti ja taustoiltaan tavoitteiltaan oikea. Energiaa on järkevää säästää niin julkisissa kuin yksityisissäkin ratkaisuissa ja rakennuksissa. Nyt esitetty hallituksen ja EU:n ratkaisumalliesitys lähtee laskennallisesta mallista, ei kulutuksesta. Ratkaisu on väärä, epäoikeudenmukainen eri lämmitys-, valaisu- ja energiantuotantovaihtoehtojen osalta. Eriarvoiseen asemaan asetetaan eri lämmitysmuodot, erilaiset asumistavat, omakoti-, kerrostalo-, asumis- ja energiaratkaisut niissä kuin myös eri maiden käytäntö.

Arvoisa herra puhemies! Tällä esityksellä eivät rakennusten myynti- ja vuokraustilanteet parane, eivät tule oikeudenmukaisemmaksi. Sen lisäksi energiatodistuksella voidaan myös rahastaa, tehdä bisnestä, hinta 500—700 euroa kappale. Kevennetty menettely tulee harvinaiseksi, se on aivan varmaa. Todistuksesta tulee pakollinen kaikille.

Herra puhemies! Lakiesityksissä tulee olla toimivaa järkeä. Tästä sitä ei löydy. Toistan: Perussuomalaiset esittää jättämämme vastalauseen 2 mukaisesti hallituksen esityksen hylkäämistä.

Jari Lindström /ps:

Arvoisa herra puhemies! Asiasta käydyn ensimmäisen ja todella perusteellisen keskustelun jälkeenkään ei perussuomalaisten kanta tähän hallituksen esitykseen ole muuttunut positiivisempaan suuntaan. Olemme edelleen tiukan kriittisiä tämän esityksen suhteen. Niinpä kannatankin edustaja Väätäisen tekemää esitystä lain hylkäämiseksi.

Lisäksi uusi havainto E-luvun laskemiseen liittyen: Mallivalmistelutyössä on saamiemme tietojen mukaan ollut mukana tahoja, joiden mahdollinen jääviys olisi ollut hyvä tutkia. Kun emme tästä olleet tietoisia kuin vasta lain ensimmäisen käsittelyn jälkeen, emme myöskään tällaista selvitystä ole voineet pyytää aikaisemmin. Tätä on pidettävä perin valitettavana. Nyt on enemmänkin jäänyt ja jäämässä toiveen tasolle pyytää selvitystä E-luvun laskemismallin valmistelun suhteen.

Martti Mölsä /ps:

Arvoisa puhemies! Viimeisen käsittelyn jälkeen on ilmennyt uusia seikkoja, minkä vuoksi on jälleen palattava tähän lakiehdotukseen. Edustaja Jari Lindström jo tässä toikin niitä esille.

Meille ei ole kerrottu kaikkia asioita ympäristövaliokunnassa eikä täällä salissakaan. Siksi entistä voimakkaammin vaadin tämän lakiesityksen hylkäämistä ja siksi kannatan Väätäisen tekemää hylkyesitystä. Meille ei ollut kerrottu totuudenmukaisesti tämän lakiuudistuksen vaikutuksesta muun muassa kiinteistöveroon.

Otan ensimmäisen asian. Asia löytyy hallitusohjelman sivulta 71 otsikolla "Energiatehokas rakentaminen ja maankäyttö". Kappaleen kolmanneksi viimeinen lause kuuluu seuraavasti: "Toteutetaan Energiaviisaan rakennetun ympäristön aika 2017 -toimintaohjelman keskeiset toimenpiteet." Lyhennys tästä toimintaohjelmasta on Era 17. Tässä toimintaohjelmassa todetaan seuraavaa. Raportin sivulla 65 toiseksi viimeisen kappaleen toiseksi viimeinen lause kuuluu seuraavasti: "Energiatehokkuusluokka on myös soveltuva peruste kiinteistöveron porrastamiselle."

Toisena asiana on ilmennyt, että valmisteluun ovat osallistuneet konsultti ja asiantuntija, joiden nimiä en nyt lähde tässä kertomaan, mutta ne ovat tiedossa. Saamieni tietojen mukaan E-luvun laskentamallin luomiseen ovat osallistuneet asiantuntija sekä konsultti, jotka ovat olleet jäävejä toimimaan valmistelijoina asiassa. Konsultin liiketoiminta perustuu suurilta osin E-luvun laskentaan soveltuvien tietokoneohjelmien myyntiin ja kyseisten ohjelmien kouluttamiseen. Asiantuntija on puolestaan valmistellut ja kirjoittanut säädösten valmisteluprosessin aikana E-luvun laskentaan opastavan kirjan, joka on tullut myyntiin kesällä.

Arvoisa puhemies! Tätäkö tämä lakien valmistelu täällä eduskunnassa on? Siksi lakiesityksen hylkääminen on ainoa vaihtoehto ja lainvalmistelu on aloitettava puhtaalta pöydältä. Meillä ei ole varaa tässä asiassa samanlaisiin jätevesilain ja -asetuksen kaltaisiin virheisiin, joita tässä hiljattain tapahtui edellisen eduskunnan istuntokaudella.

Anne Louhelainen /ps:

Arvoisa puhemies! Tässä hallituksen esityksessä ehdotetaan säädettäväksi uusi laki rakennuksen energiatodistuksesta. Tällä pantaisiin täytäntöön jälleen yksi EU-direktiivi Suomessa, ja sen myötä energiatodistus tulisi pakolliseksi kaikille rakennuksille.

Parempaa, turvallisempaa sekä kestävämpää rakentamista tulee kaikin keinoin tukea. Olen samaa mieltä ympäristövaliokunnan kanssa siitä, että rakennusten energiatehokkuuden parantamiseen on hyvä kiinnittää huomiota eri keinoin, sillä rakennukset käyttävät noin 40 prosenttia Suomessa käytettävästä energiasta. Siitä en kuitenkaan ole varma, onko tämä se oikea keino, sillä pakollisella ja kalliilla energiatodistuksella ei vielä todellakaan vähennetä energiankulutusta yhtään.

Haluaisinkin kiinnittää huomiota nimenomaan tähän kustannuspuoleen. Tavoitteena on luonnollisesti pitää energiatodistusten hinta kohtuullisena. Tätä ei kuitenkaan voida näin etukäteen mitenkään säätää, vaan markkinat määrännevät hinnan. Hallituksen arvio 500—700 euron hintaisesta energiatodistuksesta vanhassa omakotitalossa asuvalle kuulostaa melko kalliilta.

Arvoisa puhemies! Perussuomalaiset jättivät ympäristövaliokunnassa ansiokkaan eriävän mielipiteen, jossa todetaan, ettei tätä direktiiviä voi hyväksyä myöskään siksi, että todellisuudessa tällä pakotetaan vanhoissa omakotitaloissa asuvat ihmiset maksamaan energiatodistuksista, joihin vain äärimmäisen harvoin tullaan myöntämään kevennetty menettely. Kevennettyä menettelyä voidaan käyttää silloin, kun rakennuksen arvo on alhainen. Tämä arvo määriteltäisiin asetuksella ja on siten edelleen määrittelemättä.

Asiantuntijat ovatkin todenneet, että tämä ei käytännössä tule toteutumaan, joten sen varaan ei voida paljon laskea. Onkin erittäin tärkeää, että jos tämä laki nyt hyväksytään, niin sen toteutumista ja energiatodistusten hintatason määräytymistä on valvottava hyvin tarkkaan. On tärkeää pitää huolta, ettei pääse syntymään minkäänlaisia hintamonopoleja ja että näiden todistusten hintoja pitäisi saada alas. On kiinnitettävä myös huomiota tahoon, joka näitä todistuksia tulee laatimaan. Siis myös todistusten laatimisen valvonta laadullisesti tullee olemaan erittäin haastavaa.

Arvoisa puhemies! On myös arvioitu, että asunnon E-lukuun voidaan vaikuttaa ainoastaan hyvin isoilla ja kalliilla investoinneilla. Tämän lain myötä saattavat siis pienemmätkin energiaa säästävät toimet, joihin monella olisi ehkä varaa ja halua, jäädä toteutumatta, sillä niiden vaikutus energiatodistuksen E-lukuun on olematon. Energiaa säästäviä toimia pitäisikin etsiä jostain muualta kuin tällaisten pakkokeinojen kautta. Siksi kannatan edustaja Juha Väätäisen tekemää esitystä lain hylkäämiseksi.

Eeva-Maria Maijala /kesk:

Arvoisa puhemies! Nyt työn alla oleva laki energiatodistuksista on keskeneräinen. Tämä kyseinen esitys aiheuttaa byrokratiaa ja vaikeaselkoisia papereita. Jos laista ja sen toteutuksesta voidaan tehdä byrokraattisia ja monimutkaisia, niin se muuten Suomessa osataan, ja tässä on hyvä esimerkki tästä kokonaisuudesta.

Tämä kevennetty menettely, mistä olen tyytyväinen, että se on matkassa, on erittäin hyvä asia. Mutta siinä kevennetyn menettelyn kohdalla on sattunut muutama semmoinen fiba ja vajavainen asia, jotka olisi pitänyt muuttaa, ja saattaa olla, että tässä, kun ja jos laki tulee voimaan, jouduttaneen pikaisesti näitä tiettyjä lainkohtia myöskin muuttamaan.

Ensimmäinen asia on tämä tontin arvo. Kun siinä puhutaan — ainakin asetuksessa on työn alla — että jos tontin tai kiinteistön arvo on 50 000, niin voihan olla, että pelkästään tontti maksaa yli sen 50 000 elikkä se maa on arvokas. Siinä saattaa olla hyvinkin halpa mummonmökki, ja tämän mukana sille halvalle mummonmökille, joka saattaa olla vaikka vain 10 000 euron arvoinen, joudutaan laatimaan energiatodistus, koska sen alla olevan tontin arvo on sen verran korkea.

Sitten tästä energiatodistusmenettelyn kevennetystä osiosta. Erityisenä ongelmana minä näen kohdan "Vuokraaminen". Tämä koko lakihan perustuu siihen, että energiatodistus tulee laatia myytäville ja vuokrattaville asunnoille. Mutta meillä ympäristövaliokunnan valmistelussa ja nyt näissä kaikissa teksteissä, joita meillä on tänäänkin käsittelyssä matkassa, puhutaan vuokraamisesta todella vähän. Nyt tämä vuokraaminen on ilmeisesti jäänyt vahingossa vähemmälle valmistelulle, ja koska se on jäänyt vähemmälle valmistelulle, niin tässä laissa on ihan selvästi tiettyjä ristiriitaisuuksia, minkä takia tällä tulee olemaan hyvin paljon vaikeuksia toteutuksen kanssa. Tämä kevennetty energiatodistusmenettely, 17 §, alkaa, että "jos myytävä rakennus tai kiinteistö - - on arvoltaan vähäinen", niin että siinäkin puhutaan vain myytävästä kiinteistöstä. Siis tässäkin tapauksessa pitäisi olla: jos myytävä tai vuokrattava rakennus on arvoltaan vähäinen.

Nyt, kun sitä vuokrauskohdetta ei ole siinä matkassa, mitä se tulee aiheuttamaan? Ensinnäkin meillä on tällä hetkellä hyvin paljon asuntoja, jotka olisi tarvetta vuokrata ehkä lyhyeksi ajaksi. Tässä vasta kyselytunnilla torstaina puhuttiin tästä asuntojen vähäisyydestä muun muassa pääkaupunkiseutuvilla. Nyt sitten, kun meidän pitäisi saada vuokrattavia asuntoja aikaiseksi, niin jos ei ole pakko vuokrata asuntoa, kyllä omistaja miettii sen, alkaako vuokrata lyhyeksikään ajaksi asuntoa, jos siihen pitää laatia energiatodistus. Tätä nimittäin ei lainvalmistelussa ole minun käsitykseni mukaan tullut ollenkaan esille, kuinka lyhyt tai pitkä aika vuokraamisesta vaatii sen energiatodistuksen kiinteistölle. Tämä ei minun mielestäni missään tapauksessa kannusta ihmisiä vuokraamaan asuntoja, ja tämmöistä tilannetta meillä ei ole varaa päästää eteenpäin. Näitten asioiden tuominen lakiin vaatisi heti muutoksen. No, katsotaan, miten tulee käymään.

Kokonaisuudessa lainvalmistelussa tosiaan on ollut kiire, ja se on jäänyt näin ollen keskeneräiseksi, koska tämä kevennetty menettely -asiakin tuli huomioitua vasta viime kesänä. Onneksi tuli, mutta katsotaan, miten tulee siinä käymään jatkossa. Koska tämä laki on keskeneräinen ja epäonnistunut ainakin toteutuksen osalta, niin odotankin, että todennäköistä on, että meille on tulossa yhdet 150 sivua ohjeita, asetuksia ja asetuksen muutoksia, jotta tämä laki saadaan toteutukseen.

Näiden asioiden vuoksi esitän, että lakiehdotus tullaan hylkäämään.

Puhetta oli ryhtynyt johtamaan puhemies Eero Heinäluoma.

Elsi Katainen /kesk:

Arvoisa puhemies! On todella harmillista, että niin kutsutusti EU:n paineessa on tämä energiatodistusta koskeva lainsäädäntö valmisteltu näin kiireellä. Lähtökohtana tulisi tietysti olla ensisijaisesti energian säästö mutta myöskin asiakaslähtöisyys, joista viimeksi mainittu ei ainakaan toteudu. Todistuksen hankinta on kohtuuttoman kallista. Se ei kerro todellista energiankulutusta, mikä taas voisi kannustaa järkevämpään ja tehokkaampaan energian käyttöön.

Arvoisa puhemies! Näillä ja edellisessä puheenvuorossa kuulluilla perusteilla kannatan edustaja Maijalan tekemää hylkäysesitystä.

Kaj Turunen /ps:

Arvoisa puhemies! Tämän lain valmisteluun on liittynyt selkeästi sellaisia epäselvyyksiä, että näiden lain hylkäysesitysten olisi syytä mennä läpi.

Ensinnäkin energiatodistuksen energialuokan käyttäminen kiinteistöveron perusteena on sellainen asia, että tässä kannattaisi miettiä sitä, onko näin ollen tämä tullut käsiteltyä eduskunnassa oikeassa järjestyksessä. Tämä varmastikin olisi syytä selvityttää oikeuskanslerilla. Hänellä olisi syytä selvityttää myös tämän lain valmisteluun osallistuneen konsultin ja asiantuntijan jääviys sekä sisäpiiritiedon hyväksikäyttö.

E-luvun laskentamallin luomisesta vastanneet johtava asiantuntija sekä konsultti ovat käsityksemme mukaan olleet jäävejä toimimaan valmistelijoina tässä asiassa. Konsultti edustaa päätoimenaan firmaa, jonka liiketoiminta perustuu suurelta osin E-luvun laskentaan soveltuvien tietokoneohjelmien myyntiin ja kyseisten ohjelmien käytön kouluttamiseen. Asiantuntija on puolestaan valmistellut ja kirjoittanut säädösten valmisteluprosessin aikana E-luvun laskentaan opastavan kirjan, joka tuli myyntiin, niin kuin edustaja Lindström totesi, tänä kesänä. Molemmilla on näkemyksemme mukaan selkeä oma hyötynäkökulma asioiden eteenpäinviemisessä heidän haluamallaan ja valmistelemallaan tavalla siitä piiruakaan poikkeamatta.

Heille onkin kehittynyt valmisteluissa mukana olemalla oleellinen etulyöntiasema kilpailutilanteessa. Sisäpiiritiedon avulla he ovat voineet saada tuotteensa myyntikuntoon huomattavasti muita kilpailijoita aiemmin valmistaen siten myös omaa taloudellista hyötyään. Pientenkään järkevien muutosten läpivienti ei ole onnistunut, ja yhtenä keskeisenä syynä siihen näemme sen, että muutokset vaikuttaisivat suoraan niin tietokoneohjelmien kuin kirjan sisältöön aiheuttaen niihin muutostarpeita ja tätä kautta myöskin kustannuksia. Samoin olisi vaikutusta asiasta järjestettyjen koulutusten sisältöön, koska kyseisiä tuotteita ja koulutuksia on jo myyty ja järjestetty koulutus aiheuttaisi, pienikin muutos, aina ongelman, mitä tehdä ja miten hoitaa asiat kuntoon jo tuotteen hankkineiden tai koulutettujen osalta. Lisätoimenpiteillä, joita näissä tapauksissa joutuisi tekemään, olisi negatiivisia taloudellisia vaikutuksia, niin kuin tuossa edellä totesin, niin heidän edustamaansa yritykseen kuin heidän omaankin taloudelliseen tilanteeseensa. Näin he eivät ole nyt voineet tai halunneet huomioida järkeviäkään muutosehdotuksia saati valmistella ja toteuttaa niitä itse virheitä havaittaessa.

Jo näilläkin perusteilla lakiesitys on hylättävä.

Hanna  Mäntylä  /ps:

Arvoisa puhemies! Tämä hallituksen esitys on herättänyt vahvaa ja kielteistä palautetta kansalaisissa ympäri Suomen, kuten jo viimeksi tämän hallituksen esityksen käsittelyssä toin esiin. Kritiikki ei ainakaan ole vähentynyt, päinvastoin. Lähinnä tätä voisikin verrata niin sanottuun jätevesiasetukseen — aivan yhtä pähkähulluksi ja pelkkiä harmaita hiuksia aiheuttavaksi tätä voisi monin tavoin kuvata.

Energiatodistuksen tuleminen pakolliseksi toisi pientaloasujille täysin kohtuuttomia lisäkustannuksia. Arvioitu on, että energiatodistus maksaisi noin 500:sta 700:aan euroa, jonka siis asukkaat maksavat. Vaikkakin ministeri Kiuru vakuutti asian ensimmäisessä käsittelyssä sinällään hyvin asiantuntevasti, että tästä esityksestä on rajattu pois tiettyjä ryhmiä ja tilanteita, en ole edelleenkään täysin vakuuttunut tämän esityksen erinomaisuudesta. Erityisesti itse kannan huolta iäkkäistä, joilla on edessään pientalon myynti tulevaisuudessa, ja heitä tulevaisuudessa tulee olemaan yhä enemmän. Onko tällainen ylimääräinen kustannuserä heille kohtuullinen?

Perussuomalaisten erinomaisessa vastalauseessa todetaan, että odotettavissa on myös joukko innokkaita konsultteja, jotka tätä palvelua tulevat kauppaamaan. Tämä on eräs merkittävä ongelma, mitä konsulttien palveluilla saadaan ja mitä se sitten todellisuudessa maksaa.

Sinällään on kovin hyvä asia, että rakennusten energiatehokkuutta parannetaan. Tämä tapa, jolla asiaa nyt viedään pakolla eteenpäin, ei kuitenkaan ole todellakaan edelleenkään se oikea tapa. Keinoja löytyy halutessa paljon muitakin ja oikeudenmukaisempiakin sellaisia. Kannatan siis lämpimästi edustaja Väätäisen tekemää hylkäysesitystä. Tämä laki vaatisi huomattavasti vahvemman valmistelutyön erityisesti uusien esiin nousseiden veroseikkoihin liittyvien asioiden vuoksi.

Pirkko Mattila /ps:

Arvoisa puhemies! Minä pidän lämpimästä kodista etenkin talviaikaan ja pidän erityisesti kotimaisella energialla lämmitetystä kodista. Täällä kylmässä Pohjolassa siihen on varmasti oikeus ja se on välttämättömyys, vaikka meillä arvioidaankin, että 40 prosenttia kasvihuonepäästöistämme tulee lämmityksestä. Mutta, mikäli niin kuin täällä on huolenaihe esitetty, eli puurakentamiselle tästä esiintyy haittaa, hiilitasapainomme kyllä tulee heikkenemään ja se iso kokonaiskuva hämärtyy. Haluan edelleen peräänkuuluttaa ihan oikeita rakennus- ja rakentamisen tehokkuuden mittareita juuri rakennusvaiheessa. Pelkällä paperilla, joka on kallis, lisää byrokratiaa, me emme rakennusterveyttä tule lisäämään. Ja todistuksen hinta kun määräytyy markkinoilla eikä sitä tässä mietinnössä ole pystytty määrittelemään, sitä ei voida pitää hyvänä ratkaisuna.

Kannatan siis edustaja Väätäisen tekemää hylkäysesitystä.

Maria Tolppanen /ps:

Arvoisa puhemies! Tämä laki on selkeästi tehty hätiköiden, hyvin nopeasti. Nimittäin tämän lain tarkoitus on varmasti hyvä, koska sillä haluttaisiin pienentää energiankulutusta, mutta tämä laki ei sitä kuitenkaan tee, koska se ei velvoita mihinkään. Jos talo esimerkiksi vuokrataan, joudutaan teettämään energiatodistus, jonka maksaa viime kädessä vuokralainen. Sen lisäksi vuokralainen maksaa mahdollisesti energiataloudellisesti kalliin asumisen. Hän tietää sen, koska sai todistuksen, ja silti hän maksaa siitä. Mitä hyötyä tällaisesta laista tai paperista on, jollei se johda mihinkään?

85 prosenttia omakotitaloista on sellaisia, joita tämä laki koskisi. Nämä ovat pääsääntöisesti, normi, puolitoistakerroksisia taloja tai niin sanottuja L-taloja. Osa näistä taloista on rakennettu aikana, jolloin Suomessa energia oli silloinkin kortilla ja meillä rakennettiin niin sanottuja pullotaloja, jonka seurauksena meillä on erittäin paljon omakotitaloja, joissa on hometta. Minun mielestäni olisi huomattavasti järkevämpää teetättää taloissa ei energiakartoitus vaan homekartoitus, koska se on sellainen asia, joka vaikuttaa jokaisen asukkaan, jokaisen, jopa talossa vain käymään tulevan ihmisen terveyteen. Siitä ihmiset altistuvat ja sairastuvat kuolemanvakavasti.

Minä olen täysin samaa mieltä, että tämä laki on turha. Jos ei tätä lakia hylätä, niin tämä pitäisi ainakin palauttaa valmisteluun ja valmistella kunnollisesti, ennen kuin se tuodaan tänne suureen saliin. Mutta koska esitys lain hylkäämisestä on tehty, niin yhdyn tietysti tähän hylkäysehdotukseen.

Kalle  Jokinen  /kok:

Arvoisa herra puhemies! Milloin tämä ihmisten holhous ja ääretön usko toissijaisten normien parantavaan voimaan oikein päättyy? (Eduskunnasta: Hyvä kysymys!)

Ari Jalonen /ps:

Arvoisa puhemies! Edustaja Jokinen on arvostamani edustaja ja vahvistaa tuota näkemystäni äskeisellä kommentillaan edelleenkin.

Viimeaikaisten tietojen mukaan tämän asian valmistelussa on ollut henkilöitä, jotka joidenkin tulkintojen vuoksi tai johdosta voidaan tulkita jääveiksi, jolloin koko tämän lain valmistelu voi olla todella kyseenalainen juttu. Tässä on mietitty viime aikoina eri lainkäsittelyjen kohdalla, mitä kuuluu palauttaa ja kuka palauttaa ja millä lailla, että asiat tulisivat oikealla tavalla käsitellyiksi. Heräsin nyt pohtimaan sitä, mikä on hallituspuolueiden edustajien asema oikeudellisesti tähän, jos tämä etenee ilman palautusta.

Keskustelu päättyi.