Maa- ja metsätalousministeriön hallinnonala 30
Eero Reijonen /kesk(esittelypuheenvuoro):
Arvoisa herra puhemies! Maa- ja metsätalousministeriön
pääluokan osalta saimme jaostoon käsittelyyn
varsin hyvän hallituksen ja ministeriön esityksen
ja jaoston sisällä varsin nopeasti pääsimme
yksimielisyyteen painopisteistä, joihin jakovaran puitteissa
halusimme lisätä rahaa. Oikeastaan myös
oppositio yhtyi niihin painopisteisiin. Toki ehkä eurot
eivät olleet kaikilta osin tyydyttäviä,
mutta lopputulos on kuitenkin kohtuullisen hyvä.
Muutamia asioita tässä esittelypuheenvuorossa
nostan esille. Ensimmäisenä on maaseudun kehittäminen.
On todettavissa se, että maaseudun elinkeinojen monipuolistamiseksi
tarvitaan myös panostusta maaseudun pienyritystoiminnan
lisäämiseen. Vuonna 2011 neuvontajärjestöjen
toiminnassa onkin tavoitteena painottaa muun muassa yrityskohtaisten
liiketoimintamahdollisuuksien analysointia, ja jaosto päättikin
lisätä maaseudun kehittämiseen miljoona
euroa ja täten turvata sen, että liiketoimintaosaaminen,
joka maaseutuyrittäjillä on hieman heikommassa
hapessa, saadaan myös sitten siltä osin eteenpäin.
Me aina keskustelemme täällä salissa,
mitä on 4H-toiminta ja tulisiko sinne määrärahoja
ohjata. On kuitenkin muistettava, että maaseudulla 4H-toiminta
on hyvin keskeistä ja tärkeätä.
Parasta aikaa 4H-piireissä ja paikallisyhdistyksissä on
Ajokortti työelämään -hanke
menossa. Siellä tehdään äärettömän
paljon vapaaehtoista työtä, ja se varmaan palkitsee
nuoret, joille monesti maaseudulla ei ole juuri mitään
muita harrastusmahdollisuuksia. Jaosto näki tärkeäksi
lisätä pienen summan myös tähän
4H-toimintaan.
Kylätoiminnan rahoitusta on lisätty neljän vuoden
aikana joka vuosi, ja näemme tärkeäksi, kun
rakennemuutos yhteiskunnassa on voimakasta, lisätä määrärahoja
myös kylätoimintaan. Tällä pienellä lisäyksellä kyläasiamiesverkoston toimintaedellytykset
pystyttiin turvaamaan, ja pidän sitä erittäin
hyvänä asiana.
Viime aikoina on arvioitu, mitä suomalaiset arvostavat,
ja suomalaiset arvostavat suomalaista ruokaa ja lähiruokaa.
Lähiruoka on äärettömän
tärkeä asia, ja lähiruuan kautta mahdollistetaan
myös maaseudun pienempien tuottajien elinmahdollisuuksia.
Nyt on jo tiedossa, että on erilaisia lähiruokalähettämöitä ja
ne ovat saaneet toimintansa varsin hyvin käyntiin. Jaosto
näki tärkeänä, että myös
lähiruokaan osoitetaan pieni määrärahalisäys.
Aivan uusi asia haluttiin avata kalapuolella. Riista- ja kalatalouden
tutkimuslaitoksessa on käynnistetty maa- ja metsätalousministeriön aloitteesta
vähäarvoisen kalan käytön edistämistä koskeva
pilottihanke Pohjoisella saaristomerellä ja Suomenlahdella.
Meillä on aikaisemmilta vuosilta hyviä esimerkkejä muun
muassa Säkylän Pyhäjärvellä ja
Onkamojärvellä siitä, että tämmöisillä poistokalastuksilla,
hoitokalastuksilla, vesistöjen kuntoa voidaan merkittävästi
parantaa. Hyvinkin pienillä summilla saadaan merkittävästi
aikaan, ja mikäs sen parempaa kuin parantaa vesistöjen
tilaa Suomessa. Se on varmaan meillä yhteinen tahtotila.
Vesitalous on aina puhuttanut, ja kun hallituksen esityksestä vesihuollon
ja tulvasuojelun tukemisesta kolmen vuoden siirtomäärärahaa
oli merkittävästi pienennetty, niin jaosto lisäsi
hieman enemmän kuin oli valtiovarainministeriön leikkaus.
Erittäin tärkeänä pidän
sitä, että me saimme sinne kirjauksen, jossa myös
uusia hankkeita voidaan käynnistää, ja
se on vesitalouden näkökulmasta erittäin
hyvä ja kannatettava asia.
Metla on yt-neuvottelujen parissa, ja jaosto näki tärkeäksi,
että lisäämme Metlalle 1,5 miljoonaa
euroa, jolla toivottavasti pystytään nämä työpaikat
turvaamaan tilanteessa, jossa metsäntutkimusta tarvitaan
entistä enempi. Se oli hyvin yhteinen jaoston näkemys.
Täällä on käyty keskusteluja
voimakkaasti siitä, miten Metsähallituksen luontopalvelut
voidaan turvata ja vältytään irtisanomisilta
ja että jatkossa, jos yt-neuvottelut käynnistyvät,
työttömiä ei myös voida ottaa
sinne ja työllistää. Jaosto näki
tärkeäksi huolehtia myös siitä,
että Metsähallituksen osalta Luontopalvelujen
rahoitus turvataan. Panimme hieman paremmaksi eli annoimme hieman
enemmän rahaa kuin oli pyyntö, mutta toivottavasti
se mahdollistaa sen, että nämä työpaikat
pystytään sitten pitämään
Luontopalvelujen parissa.
Katri Komi /kesk:
Arvoisa herra puhemies! Ed. Reijonen tuossa lopussa viittasi
Metlaan. Tosiaan Metlan ja Luontopalveluiden osalta kyseessä oli
valtakunnallinen ja kaikkien puolueitten halu hoitaa tämä asia
kuntoon, mutta se koskettaa ilman muuta meitä myös
Etelä-Savossa merkittävästi. Meillä toivotaan
myös metsäkeskuksen tehtävien alueellistamista
Savonlinnan seudulle, käytännössä siis
valtakunnallista metsäkeskusta. Tämä tarkoittaisi
todennäköisesti 50—80:tä työpaikkaa
alueelle, jolta valtion työpaikat ovat vuosien varrella
kaikonneet. Etelä-Savohan on metsätalouden merkittävää aluetta.
Punkaharjulla on Metlan toimintaa ja Lusto, Metsähallituksen
luonnonvarayksikkö Savonlinnassa, metsäklusterin
yritystoimintaa on seudulla jne. Toimitiloja ja henkilöstöä löytyy
myös.
Arvoisa puhemies! Maataloudessa käytettävän
energian valmisteverotuksen palautus muutetaan ensi vuoden budjetissa
siten, että kevyen ja raskaan polttoöljyn lopullinen
verorasitus ei lisäänny. Sähkön
osalta maatalouden maksettavaksi jää vähennysten
jälkeen alemman kakkosveroluokan vero eli sama kuin teollisuudella.
Maataloutemme toimii tällä hetkelläkin
keskellä rakennemuutosta. Esimerkiksi 2000-luvulla maitotilojen
määrä putosi lähes 50 prosenttia, naudanlihatilojen
noin 30 prosenttia ja kotieläintilojen kaiken kaikkiaan
reilut parikymmentä prosenttia. Viljatilojen määrä on
hieman lisääntynyt ja puutarhatuotantotilojen
määrä laskenut neljänneksen
sekin. Toisaalta muiden tilojen määrä on
lisääntynyt lähes kaksinkertaiseksi. Tämä viittaa
esimerkiksi siihen, että erikoistumalla saatetaan saada
tiloja toimimaan ja tuottamaan, pysymään elinkelpoisina.
Hyvänä esimerkkinä kasvavasta alasta
ovat hevosyrittäjät. Heidän määränsä on
moninkertaistunut maassa viime vuosikymmenten aikana. Ensi vuoden
budjettiin on tulossa lisäys valtiovarainvaliokunnan johdosta
Hevostietokeskukselle, pikkiriikkinen rahoitus. Koska tällaisen
rahoituksen sopiminen vuodesta toiseen ei tunnu muita kauheasti
innostavan, on mietittävä jatkossa varmasti sitä,
miten tätä rahoitusta voisi löytyä. Pitäisikö koko
hevostalousalan rahoitus katsoa uudelleen, myös hevostalousneuvottelukunta? Tähän
olisi ehkä nyt perusteita ja kenties tahtoakin, koska Veikkauksen
ravipelitkin siirtyvät vuonna 2012 Fintotolle. Hevostalouskertymä voitaisiin
saada laajemman yhteiskunta- ja hevostalouspolitiikan välineeksi
kuin vain lähinnä ravipolitiikan.
Arvoisa herra puhemies! Etelä-Savossa oli vuonna 2009
noin 3 100 maatilaa. Tilojen peltoalat ovat pieniä verrattuna
muuhun maahan ollen noin 24 hehtaaria valtakunnallista 36 hehtaarin kokoa
vastaan. Rakennemuutos on tapahtunut lyhyessä ajassa meidänkin
maakunnassamme. Toisaalta riittävät tilakoot takaavat
laaja-alaisen maatalouselinkeinon kannattavuuden tulevaisuudessa,
mutta juuri siitä syystä viljelijöiden
työssäjaksamiseen tulisi kiinnittää riittävästi
huomiota. Avainasemassa ovat lomituspalvelut ja työterveyshuolto.
Tällä hetkellä työterveyshuollon piiriin
kuuluu vain noin 40 prosenttia viljelijöistä.
Karjatalouden lomapäiviä on tosin lisätty
tällä hallituskaudella hallitusohjelmassa sovitusti kahdella.
Lomituksen laatuun ja työterveyspalveluihin on kiinnitettävä jatkossa
entistä enemmän huomiota. Nythän tosin
ensi vuoden budjettiin on tulossa jo lisämääräraha,
jota käytetään muun muassa lomittajien
tilakohtaiseen perehdyttämiseen.
Arvoisa puhemies! Tällä hetkellä työterveyden
kautta on mahdollista päästä osalliseksi
Kelan aslak-kuntoutuksesta. Kuntoutus järjestetään ryhmämuotoisena
muutamien päivien jaksoissa vuoden aikana. Välijaksoille
osallistujille räätälöidään
oma henkilökohtainen kuntoutumissuunnitelma. Myös
pelkästään viljelijöille tarkoitettuja
kuntokursseja on viime vuosina järjestetty.
Sukupolvenvaihdokset voivat olla maatiloille myös erittäin
haasteellinen paikka. Muun muassa tätä varten
kehitettiin ProAgrian tarjoama Voimavarariihi. Siinä panostetaan
työhyvinvointiin muutostilanteissa, esimerkiksi sukupolvenvaihdoksen
aikana niin kuin sen jälkeenkin.
Voimavarariihi sai rahoitusta Euroopan sosiaalirahaston kautta.
Muitakin hankkeita on tätä kautta saatu vireille.
Näitä ovat esimerkiksi Kuntosavotta Pohjois-Savossa,
maaseutuyrittäjien hyvinvointihanke Kainuussa ja Hyvinvoinnissa maaseudun
voima -hanke Pohjois-Karjalassa.
Miten sitten pitää maaseutu elävänä ja
vireänä? Kaikki lähtee tietenkin meistä ihmisistä.
Siksi onkin tärkeää, että valtiokin
tukee juuri sitä toimintaa, jolla on merkitystä jokaiselle
maaseudulla asuvalle, ja myös sellaista toimintaa, joka
lisää yhteisöllisyyttä. Ensi
vuodelle onkin luvassa vielä lisäpanostuksia jaoston
ja valtiovarainvaliokunnan toimesta maaseutuneuvontaan, 4H:lle, kylätoimintaan
sekä lähi- ja luomuruualle.
Arvoisa puhemies! Ei pidä unohtaa maaseudun palveluita.
Ruralia-instituutin vastavalmistuneessa tutkimuksessa käydään
läpi juuri näitä haasteita. Selvää on,
että julkinen sektori tarvitsee apua haasteista selviämiseen.
Tarvitaan sekä kolmannen sektorin tarjoamia palveluita
että vanhaa ja kunnon yhteisöllisyyttä maaseudun asukkailta.
Maaseudun ja kaupunkien vastakkainasettelusta on päästävä eroon,
tuottaahan maaseutu jo nyt koko muulle yhteiskunnalle palveluja
ja tietenkin sitä puhdasta ruokaa.
Johanna Karimäki /vihr:
Arvoisa puhemies! Maa- ja metsätalouspääluokassa
on tärkeä 1,4 miljoonan euron lisäys
poistokalastukseen. Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitoksessa
on käynnistetty vähäarvoisen kalan käytön
edistämistä koskeva pilottihanke Pohjoisella saaristomerellä ja
Suomenlahdella. Kalamateriaalin hyödyntämistä testataan
bioenergia-, eläinrehu- ja elintarvikekäytössä.
Näyttää siltä, että särkikalojen
taloudelliselle hyödyntämiselle on edellytyksiä.
Tällä tärkeällä hankkeella
saadaan työtä ammattikalastajille ja hyötyä Itämeren
suojeluun. 1 000 tonnin särkikalasaaliin mukana
vesistön ravinnekierrosta poistuu noin 8 tonnia fosforia
ja 28 tonnia typpeä. Keskeistä on myös
toiminnan jatkuvuus, kalaraaka-aineen jatkojalostus ja taloudellinen
hyödyntäminen. Pysyvät tulokset saavutetaan,
kun toiminta tehdään pysyväksi. Haluan
korostaa myös kalojen hyödyntämistä ravinnoksi,
sillä kala, mukaan lukien särkikalat, on terveellistä ja
oikein valmistettuna hyvää.
Toinen tärkeä vesiensuojelulisäys
on määräraha vesistö- ja vesihuoltotoimenpiteiden
avustuksiin tai valtion työnä. Rahoilla kustannetaan muun
muassa seudullisia yhdysvesijohto- ja siirtoviemärihankkeita.
Metsähallituksen luontopalveluiden turvaaminen palauttamalla
sen määrärahat oli vihreille yksi budjettikäsittelyn
tärkeimmistä tavoitteista. Itse asiassa Luontopalveluiden
määrärahan tarve tulevaisuudessa kasvaa,
koska kaksi uutta ja tuiki tarpeellista kansallispuistoa on valmisteilla: Sipoonkorven
kansallispuisto Pääkaupunkiseudun itäiseksi
keuhkoksi ja Selkämeren aavan meren kansallispuisto, joka
turvaa Itämeren luonnon monimuotoisuutta.
Luontopalveluiden kansallispuistoissa järjestämät
palvelut ovat todella tärkeitä, ja niitä toteutetaan
jo nyt niukin resurssein. Jokainen työntekijä tarvitaan,
eikä luontotaloistakaan voi säästää.
Kysymys on sekä virkistyskäytöstä että luonnon
ja lajien suojelusta. Parhaillaan Luontopalveluilla on joukko nuorisotyöllisyysvaroin
palkattua henkilöstöä.
Pohjoisimmissa kunnissa työllisyysmäärärahoin
saadaan kenttätöitä merkittävästikin
edistettyä työllistettyjen työpanoksella.
Työllistämistoimenpiteiden edellytyksenä on,
ettei yksikössä ole ollut lähimenneisyydessä tuotannollisista syistä lomautuksia
tai irtisanomisia. Luontopalveluiden toiminta on riippumattomissa
mittareissa todettu hyvin tuottavaksi ja palveluiden on todettu
maksavan paikallistaloudellisesti moninkertaisesti itsensä takaisin.
Ne tuovat matkailutuloja kunnille sekä terveyttä ja
hyvinvointia kaikille asukkaille.
Pentti Oinonen /ps:
(Ed. Pulliainen: Nyt alkoikin halkojen hakkuu, kirves on puun
juurella!) Arvoisa puhemies! Istuva hallitus on harjoittanut omaksumaansa
maaseudun tappolinjaa rankalla kädellä. (Ed. Pulliainen:
No, siinä se alkoi!) Yhä useampi maaseutukunta
autioituu, kun terveyskeskukset viedään pois Paras-hankkeen nimissä ja
kuntien on pakko lakkauttaa kyläkouluja säästöjen
toivossa, puhumattakaan tiestön kunnon rapauttamisesta
ja julkisen liikenteen toimintaedellytysten heikentämisestä.
Jo aiemminkin järjenvastaiseksi todettu jätevesiasetus
ei ole maaseudun ihmisten elämää helpottanut.
(Ed. Pulliainen: Se on vasta huomenna käsittelyssä!)
Mökin mummojen ja pappojen rahat se kyllä on vienyt.
Suurella mielenkiinnolla odotankin, jättääkö Kiviniemen
hallitus tämänkin asian seuraavan hallituksen
ratkaistavaksi.
Pahoilla mielin olen seurannut hallituksen tehdaspolitiikkaa.
Esimerkiksi uutta biodieseltehdasta ei näillä näkymin
perusteta työttömyydestä ja metsäteollisuuden
alasajosta kärsivään Varkauteen, (Ed.
Pulliainen: Se käsiteltiin eilen!) vaan se menee näillä näkymin
eteläiseen Suomeen. Miten Itä- ja Pohjois-Suomen
tehdaspaikkakuntien kuvitellaan säilyvän tällaisella
politiikalla? (Vasemmistoliiton ryhmästä: Ei millään!)
Arvoisa puhemies! Nykyinen teknistyminen näkyy myös
maaseudulla erityisesti poikkeustilanteissa. Olenkin tehnyt määräraha-aloitteen
sen puolesta, että valtion budjetissa olisi lisäyksenä maaseudun
vesi- ja viemärihuoltoon 5 miljoonaa euroa. Esitän
korotusta kohdistettavaksi nimenomaan vesi- ja viemärihuoltoon.
Sitä puoltavat muun muassa ympäristönsuojelulliset
seikat sekä karjatilojen käytännön
veden tarve. (Ed. Nepponen: Se on huomenna!) Olisi suuri vahinko
esimerkiksi matkailulle ja kalastustoiminnalle, jos jollakin tilalla
olemassa oleva viemäriteknologia pettäisi ikänsä takia
ja läheinen järvi joutuisi osittaiseen käyttökieltoon
vahingon vuoksi. (Ed. Tiusanen: Jätevesiasetus pitää saada
voimaan!)
Hirvien aiheuttamat vahingot ovat jokavuotinen ongelma niin
kansalaisten kuin budjetinkin näkökulmasta. Vahinkoihin
varatut määrärahat ovat lopussa lähes
joka vuosi, ja niitä joudutaan lisäbudjettien
yhteydessä myöntämään
lisää. Jotta tällainen ees sun taas veivaaminen
saataisiin kuriin, olisi enemmän kuin tarpeen jo seuraavan vuoden
budjetin laadinnan yhteydessä varautua hirvivahinkojen
korvaamiseen riittävällä määrärahalla.
(Eduskunnasta: Mikä se riittävä on?)
Talousarvioesityksen täydentämisesitykseen on
sisällytetty 600 000 euroa eläinlääkintähuollon
kohdalle siten, että tämä summa käytettäisiin pienteurastamoiden
tarkastusmaksujen kohtuullistamiseen. Saamieni tietojen mukaan hallituksen
ehdottamaa summaa pidetään aivan liian pienenä alan
kasvunäkymiin nähden, ja näin ollen esitän,
että eduskunta hyväksyy esittämäni
1,5 miljoonan euron suuruisen lisäyksen tähän
tarkoitukseen.
Hyväksi lopuksi haluan kiittää maa-
ja metsätalousvaliokunnan puheenjohtajaa sekä valiokunnan
jäseniä Suomen maaseudun ja maatalouden tulevaisuuden
hyväksi tekemästänne hyvästä työstä.
Ensimmäinen varapuhemies:
Käydään tätä keskustelua
puhujalistan mukaan aina ed. Pulliaisen puheenvuoroon saakka se
mukaan lukien. Otetaan sitten ministerin puheenvuoro, ja sen jälkeen
varmasti on aihetta debatoidakin.
Lauri Kähkönen /sd:
Arvoisa puhemies! Ensin muutama sana Metsähallituksesta
ja Luontopalveluista.
Vihreät ovat kunnostautuneet näin vaalikauden
lopulla. Suomi sai kaksi uutta ydinvoimalaa, kiitos siitä.
Metsähallituksen luontopalveluiden toimintamenoja oli tarkoitus
leikata rajusti. Tästä ei heru kiitoksia, ei tietysti
myöskään koko hallitukselle, mutta halusin
erityisesti vihreille näitä terveisiä nyt
laittaa.
Kansallispuistomme ja retkeilyalueemme ovat juuri se, mitä Suomella
on tarjota kotimaisille ja ulkomaisille matkailijoille. Luonto on
se innostuksen ja virkistyksen sekä palveluelinkeinojen lähde,
josta suomalaisten pitäisi ponnistaa maailmankartalle vielä nykyistä tehokkaammin.
On todella surullista, että hienosti hoidetusta ja organisoidusta
kansallis- ja luonnonpuistokokonaisuudestamme ollaan nipistämässä.
Tämä tarkoittaa palvelutason laskua monissa kohteissa.
Oma lukunsa ovat matkailuyrittäjälle koituvat
haitat. (Ed. Pulliainen: Rahathan palasi sinne!) Yhteistyösopimuksia
Metsähallituksella matkailuyrittäjien kanssa on
noin 300.
Valiokunta palautti suurimman osan rahasta Luontopalveluille,
mutta ei koko summaa. Siitä jäi puuttumaan noin
1,4 miljoonaa. Puuttuvan euromäärän lisäämisestä äänestämme
sitten huomenna, on mahdollisuus tämä korjaus
vielä tehdä.
Metsähallitus ja erityisesti Luontopalvelut tarjoavat
työ- ja harjoittelupaikkoja nuorille, niin kuin tuossa
jaoston puheenjohtaja myös esitteli tätä mietintöä juuri
tämän pääluokan osalta. Esimerkiksi
Ruunaan retkeilyalueella toimiva luontotalo ja sen toiminta voivat
olla jatkossa vaarassa. Mikään ei takaa sitä,
etteikö tämä toistu sitten tulevana vuonna.
Tätä kyseistä paikkaa pidetään auki
tilapäisellä työvoimalla.
Suuren nuorisotyöttömyyden vallitessa on kummallista,
että organisaatiolta, joka tarjoaa erinomaisella hyötysuhteella
työ- ja harjoittelupaikkoja nuorille, ollaan leikkaamassa
resursseja. Tämän syksyn näytelmä ei
lupaa hyvää, sillä uusia kansallispuistoja,
niin kuin arvon edustajat tietävät, ollaan perustamassa
ja olemassa olevien palveluja ollaan leikkaamassa. Tämä on
mahdoton yhtälö, mutta nyt ainakin tällä kertaa
selvittiin.
Arvoisa puhemies! Metsäntutkimuslaitoksesta vielä joku
sana. Siinäkin on vuosia, vuosia käynyt niin,
että jo valiokuntamme on ottanut kantaa näiden
Metlan määrärahojen lisäämiseen ja
niitä on sitten lisätty, ja sama toistuu tällä kerralla.
Metsäntutkimuslaitokselle esitettiin talousarviossa noin
2,6 miljoonaa euroa vähemmän kuin kuluvana vuonna.
Se olisi tarkoittanut uusia irtisanomisia. Tuleva vuosi ja sitä seuraava
vuosi ovat erittäin haasteellisia Metsäntutkimuslaitokselle.
Sitä on viestitty niin valiokunnassa kuin sitten tuolla
jaostossa asiantuntijoitten puolella. Syksyllä käytiin
jo neuvotteluja yli 100 hengen irtisanomiseksi tulevana vuona. Tuottavuusohjelman
toteuttaminen on tämänkin supistuksen takana.
Täällä on myös todettu moneen
kertaan, että tämä tuottavuusohjelma
tässä muodossa on epäonnistunut ja se
todella pitäisi pysäyttää.
Metsäntutkimuslaitoksen tilanne on tietysti ongelmallinen
myös sen takia, kun näitä toimipaikkoja
on useita. En niitä itse ole vähentämässä.
Me tiedämme, että tästäkin on
puhuttu, mutta se on poliittisesti vaikea kysymys. Toki näille alueille
ovat erittäin tärkeitä nämä toimipisteet.
Tuottavuusohjelman vaatimukset ovat kuitenkin ennallaan, ja
eri juhlapuheissa on kyllä sitä teroitettu ja
vakuutettu, että metsä ja siihen liittyvä osaaminen,
tutkimus, innovaatiot jne. ovat se pohja, jolle suomalaisten vauraus
on rakennettu. Nyt taas näemme sen karulla tavalla, kuinka
puheet ovat ristiriidassa tekojen kanssa. Ei innovaatioita ja uutta
tutkimusta luoda nolla- tai jopa miinusmerkkisellä budjetilla.
Tilanne on Metlassa johtanut siihen, että uuden osaamisen
rekrytointi on jäissä. Valiokuntahan lisäsi
tähän noin 1,6 miljoonaa, mutta siellä vielä on
edessä tuo miljoonan säästökuuri.
Toivottavasti se vielä korjataan.
Pertti Hemmilä /kok:
Herra puhemies! Tälle vaalikaudelle lähdettäessä hallitusohjelmaan
kirjattiin maatalouspolitiikalle erittäin kunnianhimoiset
tavoitteet. Nimittäin hallituksen tehtävänä oli
kääntää maataloustulo kasvuun
ja pitää se pysyvästi sillä kasvu-uralla.
Sen lisäksi oli tarkoitus lisätä maaseudun
houkuttelevuutta ja yksinkertaistaa maatalouspolitiikan tukijärjestelmiä.
Nyt tiedämme, miten hyvin on onnistuttu näissä tavoitteissa,
ja kaikilta osin ei ole kyllä mennyt ihan nappiin. Erityinen
murheenkryyni on ollut tämä maatalouden tukijärjestelmän
yksinkertaistaminen — tai oikeastaan se, että tässä yksinkertaistamisessa
ei ole onnistuttu siitä huolimatta, että on ollut
monta hyvää yritystä.
Tähän saakka Suomessa kuitenkin on onnistuttu
aikaansaamaan aina vain monimutkaisempi ja monimutkaisempi ja byrokraattisempi
ja uutta hallintoa lisää ja lisää synnyttävä järjestelmä.
Oikeastaan tämän byrokratian karsimisen sijasta
on syntynyt tilanne, että uusia hallinnon virkoja on jatkuvasti
jouduttu perustamaan lisää. Ei välttämättä ole
kovin kaukana se tilanne, että aktiiviviljelijöitä,
päätoimisia viljelijöitä, on
Suomessa vähemmän kuin maataloushallinnon virkamiehiä ja
neuvonnan konsulentteja.
Arvoisa puhemies! Maatalousyrittäjien työ on aika
lailla kaikkien meidän mielestä, ja uskon, että lähestulkoon
kaikkien suomalaisten mielestä, kunnioitettavaa, ja kaikkien
tavoitteena on, että tämä työ olisi
tuottavaa. Ainakin viljelijät kokevat tämän
papereiden pyörittämisen ja kaikenlaisen hallinnon
ehtojen täyttämisen suurena rasituksena. Siksi
tulevan maatalouspolitiikan painopisteet pitäisi muotoilla
toisella tavalla.
Maaseudulla, kuten muuallakin yhteiskunnassa, pitäisi
vakavasti keskustella siitä, mitä yritystoiminta
oikeastaan on. Yritystoiminnan ei tulisi perustua — nimenomaan
korostan: yritystoiminnan ei tulisi perustua — tukiaisiin,
vaan ihmisten yritteliäisyyteen ja aktiivisuuteen. Sen
vuoksi me tarvitsemme kiiruusti toimia, jotka oikeasti kannustavat
menestyvän ja jatkuvan yritystoiminnan synnyttämiseen
myöskin maaseudulle.
Erityisen tärkeää — siis
erityisen tärkeää — on huolehtia
kotimaisen ruuantuotannon säilymisestä, millä varmistetaan
omavaraisuus, varmistetaan huoltovarmuus ja pidetään
maaseutu elinvoimaisena ja, mikä tärkeintä,
kaikille suomalaisille tällä tavalla luodaan ja
varmistetaan työpaikkoja.
Pentti Tiusanen /vas:
Arvoisa herra puhemies! On hienoa, että maa- ja metsätalousministeri
on paikalla, kun pääluokkaa käsitellään. Meillä on
ollut varsin, voi sanoa, värikäs eläin-
ja ympäristönsuojeluvuosi tässä takana.
Maa- ja metsätalousministeriönkin hallinnon alaisena oleva
Metsähallitus ja sen Luontopalvelut, jotka tietysti saavat
sisältöohjausta ympäristöministeriöstä,
ovat olleet paljon keskustelun kohteena. Niin kuin täällä jo
todettiin budjetissa, leikattiin hallituksen esityksessä aika
tavalla Luontopalvelujen toimintamahdollisuuksia, ja nyt eduskunta on
pystynyt osin tätä leikkausta helpottamaan ja paikkaamaan.
Luontopalvelujen ja koko Metsähallituksen tulevaisuus
on tietysti kiinni siitä, minkälainen organisaatio
syntyy. Tällä hetkellä vaikuttaa siltä,
että on kysymyksessä katto, jonka pintaan kohdistuu
maa- ja metsätalousministeriöstä ja ympäristöministeriöstä vaikutus,
joka sitten tämän katon läpi siivilöityy
eteenpäin niin, että ympäristöministeriöllä ei
olisi tulevaisuudessa suoraa ohjausta, ohjausmahdollisuutta, Luontopalveluihin.
Tämän näen kielteisenä asiana.
Toivon, että arvoisa ministeri voi tätä näkökulmaa sitten
selvittää. Luontojärjestöt muun
muassa ovat edelleenkin tässä asiassa varovaisen,
ainakin jonkin verran, pessimistisiä.
Arvoisa puhemies! Tästä maasta ovat sudet hävinneet.
Ja mikä ne on hävittänyt: yksi todennäköinen
syy on salametsästys. Tämä lainkuuliaisuus
Kainuussa, Itä-Suomessa, Lapissa on heikentynyt ja johtanut
varsin törkeisiin salametsästystapahtumiin. (Ed.
Mustajärvi: Pitää mennä ongelman
ytimeen!) Ajetaan moottorikelkalla ahmaa takaa, ja kun eläin
nääntyy, niin sitten ajetaan yli muutaman kerran,
niin että se menehtyy. Tämä ei ole sivistysvaltion
tapa. (Ed. Mustajärvi: Pitää mennä ongelman
ytimeen, mistä se johtuu!) Petovahinkojen korvaaminen on
tärkeä asia, ja myöskään
viipymät tässä asiassa eivät
ole kenenkään eduksi, eivät näiden
eläinten, suurten petojen, joille kuuluu oma reviirinsä tässä maassa,
eivät metsästäjien, eivät Suomen
valtion eduksi.
Saimaannorppa ei ole mikään kalalaji, jota
pitäisi pyytää tai sitten kalalajina
rauhoittaa, vaan se on nimenomaan ainutlaatuinen, endeeminen imettäväinen,
jonka kohdalla Suomella on erityinen vastuu. Siitä huolimatta
sen suojelua säädetään kalastuslain
kautta. Mielestäni se ei ole oikeassa paikassa, kun sen
suojelu on maa- ja metsätalousministeriön alaisuudessa
ja sen suojelun käytännön suorittaminen
on nyt muuttunut. Niin kuin kaikki tiedämme, se on nyt
Etelä-Savon elyn alaisuudessa, ei enää Metsähallituksen
hyvin asiaa tuntevien henkilöiden, niin kuin Tero Sipilä,
alaisuudessa taikka heidän toimintapiirissään.
Tiedän toki, että Savonlinnan osaamista ja Metsähallituksen
osaamista käytetään edelleen.
Todella tähän maahan ollaan perustamassa Selkämeren
ja Sipoonkorven kansallispuistot. Erittäin hyvä asia
näin, mutta samalla on todettava, että pitäisi
olla enemmän varoja kansallispuistojen ylläpitämiseen.
Niistä ehdimme huomenna puhua.
Kalastuksen kehittäminen muun muassa Kymijoella, niin
että Korkeakoskelle saadaan kalaportaat, olisi tärkeä asia.
Sen on laskettu maksavan 1,5 miljoonaa euroa. Sitten lohi nousisi
vapaasti aina Kouvolaan saakka niin, että sitä voitaisiin
käytännössä hyvin pitkälti
Ankkapurhan ohituksen jälkeen kalastaa koko Kymijoen matkan.
Mirja Vehkaperä /kesk:
Arvoisa herra puhemies! Suomi on tuhansien järvien
mutta myös kylien maa. Siksi eduskunnassa meidän
pitää monella tavalla edistää koko
Suomen asumista ja asuttuna pitämistä. Viidennessä maaseutupoliittisessa
kokonaisohjelmassa esitettiin kylätoiminnan vaiheittaista
valtionavun nostoa 500 000 eurolla vuosittain. Tavoitteena
on palkata pysyvästi maakunnalliset kyläasiamiehet.
Aktiivinen kylätoiminta on merkittävä edellytys
maaseudun asukkaiden hyvinvoinnille ja kyläläisten
yhteisöllisyyden luomiselle. Kylätoiminnan kautta maaseutua
voidaan kehittää entistä paremmaksi paikaksi
asumiselle, työnteolle ja yrittäjyydelle. Kylätoiminnan
kehittämiselle ehdotetaan nyt lisättäväksi
250 000 euroa.
Kotimainen puhdas ruoka ja vesi on nostettava niille kuuluvaan
asemaan. Lähi- ja luomuruuan arvostus kasvaa koko ajan.
Valtioneuvoston Kestävät hankinnat -periaatepäätös
siitä, että luomu- ja kasvisruuan sekä sesongin
mukaisen ruuan tarjoilemista lisätään
valtionhallinnon keittiöissä, on tärkeä esimerkki
siitä, että myös kuluttajille näiden
ruokien käyttöä edistettäisiin.
Vastikään, muutama päivä sitten,
uutisoitiin, että me suomalaiset heitämme vuosittain
roskiin lähes 23 kiloa ruokaa per henkilö. Olisiko
ruuan käsittelytaitojen uudistamisen paikka? Itse tehty,
hyvin suunniteltu ja arvostettu ruoka säästää kotitalouksien
kukkaroita.
Arvoisa puhemies! Myös koulu- ja työpaikkaruokailulla
on suuri vaikutus kansalaisten ruokailutottumuksiin ja niiden muokkaamiseen
ja kehittämiseen. Tammikuussa tulevana vuonna käsitellään
eduskunnassa kansallista ruokapolitiikkaa sivistysvaliokunnan mietinnön
pohjalta, ja toivon, että tämä kouluruokailu
esimerkiksi on siellä erittäin vilkkaassa keskustelussa.
Lopuksi haluan sanoa muutaman sanan kotimaisesta kalastuselinkeinosta.
Kotimaisen kalan osuus kalan kokonaiskulutuksesta on enää noin
7 prosenttia, ja luku tulee entisestään pienenemään,
sillä ammattikalastajien määrä tulee
vähenemään muun muassa toimintaedellytysten
heikkenemisen vuoksi. Toivottavasti tämä suunta saadaan
katkaistua toisennäköiseksi. Hylkeet ovat yksi
suuri ongelma kalastuselinkeinolle, ja tarvitsemme lisäkeinoja
hyljevahinkojen vähentämiseksi. Hylkeen sietokorvausraha
tuli tarpeeseen tällä hallituskaudella, mutta
muitakin keinoja on lisättävä.
Kalastuselinkeino elää tällä hetkellä muutosten
tuulissa. Suunnan näyttämisessä merkittävässä asemassa
on Ammattikalastajaliitto ry. Tässä talousarviossa
on lisätty Ammattikalastajaliitolle kehittämistoimintaan
tuo 100 000 euroa. Valiokunta lisäsi myöskin
poistokalastukseen 1,4 miljoonaa euroa, ja tätä poistokalastusta
tullaan nyt siis lisäämään Suomenlahdella,
Saaristomerellä sekä sisävesillä.
Tämä on erittäin hyvä teko ei
vain vesiensuojelullisia tekoja tai ajatuksia myötäillen
vaan erityisesti satsaus kotimaiseen kalaan ja kalan pääsyyn
kotimaisille markkinoille. Se on myös ammattikalastuksen
toimintaedellytysten parantamiseksi hyvä keino.
Markus Mustajärvi /vas:
Arvoisa puhemies! Hyvä, että ministeri Anttila
palasi saliin. Minulla on häneltä kysyttävää samasta
asiasta, josta olen kysynyt monta kertaa aiemminkin, ja asia on
sillä tavalla vaiheessa, että on ehkä syytä seurata
sitä hyvinkin tarkasti ja varsinkin tuolta pohjoisen vinkkelistä.
Elikkä kyseessä on tämä Metsähallituksen metsätaloustoiminnan
yhtiöittäminen. Siitähän on
tehty nyt poliittinen sopimus. Työ etenee sen pohjalta.
Edellisen kerran, kun tässä salissa keskustelimme,
kysyin, mikä takaa sen, että tämä tilanne
ei karkaa käsistä. Kyllä minä ministeri Anttilan
sanaan luotan niin kauan kuin hän on ministerin tehtävässä,
mutta vaalit ovat tässä lähellä,
hallitus vaihtuu, ja vaikka nyt tehtäisiin joku tietty
raamitus, kuinka asiaa lähdetään viemään
eteenpäin, niin ei se sitten kuitenkaan tulevaa hallitusta
velvoita millään tavalla.
Te sanoitte edellisessä keskustelussa, että te haette
sellaisia lukkoja, joilla voidaan varmistaa, että tämä tilanne
ei karkaa käsistä. Kysynkin nyt sitten, minkäpälaisia
lukkoja te olette löytänyt. Se, mikä huolestuttaa
tässä yhtiöittämisasiassa, on,
että sitähän virheellisesti perusteltiin
sillä, että tämä komission Destia-päätös
velvoittaa yhtiöittämään myöskin
Metsähallituksen metsätaloustoiminnan. Mutta siitähän
ei ole kyse. Se on täysin virheellinen ja valheellinen
peruste.
Toiseksi Metsähallituksen töiden kilpailuttamisesta
ja siitä, paljonko töitä tehdään
omana työnä. Jos kilpailuttamiseen mennään
laajemmin viljelytöitten ja ensiharvennusten osalta, niin
toivoisin kyllä, että Metsähallituksessa
mietittäisiin sitä vaihtoehtoa, minkä hankintalakikin
antaa myöten, eli nämä urakat, kilpailutukset,
pidettäisiin siinä mittakaavassa, että paikalliset
yrittäjät, olivatpa he sitten sivutoimisia tai
päätoimisia yrittäjiä, voisivat
täysin kilpailla näistä urakoista. Hankintalaki
antaisi tähän mahdollisuuden.
Nythän oli kohtuutuore esimerkki siitä, että ruotsalainen
yhtiö oli tulossa näille markkinoille käyttäen
puolalaista työvoimaa, mutta onneksi sen ruotsalaisen yhtiön
taustat eivät olleet kunnossa ja Metsähallitus
pystyi lyömään sillä perusteella
kesken kilpailutuksen jarrut päälle. Se, mikä nyt
on aivan varmaa, on, että vielä ainakin pienemmistä kylistä pohjoisesta
näitä töitä tekemään
löytyy kyllä omaakin työvoimaa. Sen takia olisi
tärkeää miettiä, miten toimitaan
niin, että ne urakat pysyvät järkevän
kokoisina.
Kolmanneksi sitten tästä Metlan toimipisteitten
tulevaisuudesta. Pohjoisessa erityisesti huolestuttavat Kolarin
ja Sallan toimipisteet, jotka hyvin pitkään ovat
eläneet pysyvässä epävarmuuden
tilassa. Kummassakin yksikössä tehdään
todella tärkeää tutkimusta. Esimerkiksi
Sallassa osin työllisyysvaroin mutta osin pysyvän henkilökunnan
toimesta käydään läpi semmoisia aineistoja,
jotka on kerätty 1960-luvulla — vanhimmat sieltä asti,
kyse on hyvin ainutlaatuisesta aineistosta — ja jos sitä työtä ei
tehdä, niin se työ menee kokonaan hukkaan. Ja
Kolarissa tehdään hyvin tärkeää arktista,
metsänrajaan liittyvää tutkimusta. Eli
kyse ei ole pelkästään paikallisesti tärkeistä työllistäjistä vaan
siitä, että näiden toimipisteitten toiminnan
tuloksena saadaan hyvin paljon arvokasta tutkimustietoa.
Neljänneksi poronhoidon rajan siirtymisestä Kainuusta
pohjoista kohti itärajaa myötäillen. Tämä ongelmahan
johtuu hyvin pitkälti siitä, että varsinkin
karhun ja ilveksen suhteen tilanne on karannut käsistä.
Vuoden alkupuoliskolla järjestetään kyllä petofoorumi
Sallassa, mutta minä olen sitä mieltä,
että tässä eivät enää foorumit
auta. Jos päästäisiin järkeviin
kantoihin varsinkin karhun ja ilveksen osalta, niin kyllä se
myöskin sitä osin laitontakin pyyntiä ja
pyyntipainetta sitten suitsisi ahman ja suden kohdalla. Eli kysehän on
siitä, mitkä petotuhot ovat kaiken kaikkiaan. Se,
mistä nyt varoittaisin, on, että ei kannata demonisoida
mitään ammattiryhmää. Minä ymmärrän
hyvin niitä ihmisiä, joilla on toimeentulosta
kyse, että siellä tehdään joskus
harkitsemattomiakin tekoja.
Viimeiseksi Peuravuonon sahasta. Vapohan etsii sahalle uutta
omistajaa, mutta oleellista siinä on se, että tämä pohjoinen
jalostusyksikkö ja metsätaloustoiminta liittyvät
saumattomasti siellä yhteen. Jos siellä ei ole
enää jalostavaa yksikköä, niin
käykö niin, että metsätalouden
harjoittamisen raja alkaa tulla etelään? Oleellistahan tässä on
puuhuollon turvaaminen ja jalostusasteen nosto.
Erkki Pulliainen /vihr:
Arvoisa puhemies! Maatalous ja metsätalous ovat olleet
viimeisen kuukauden aikana otsikoissa lähestulkoon joka ikinen
päivä ja myöskin eduskunnan päiväjärjestyksissä,
jotenka niistä ei yhtään sen enempää.
Se olisi tuoreen toistoa. Sen sijaan eräistä muista
näkökohdista pikkuisen fiilinkejä.
Ensinnäkään en voi olla käsittelemättä Itämeren
lohen kohtaloa. Se on todella kurja juttu. Minun täytyy
sanoa se, että minä petyin kyllä itseenikin
oikein tosi rajusti, kun jostakin käsittämättömästä syystä olin
unohtanut sen 15 prosentin säännön kalastusneuvoston
kiintiöpäätöksissä. Sehän
olisi pitänyt muistaa, ja siihen olisi pitänyt pystyä reagoimaan
tällä vaalikaudella ihan ajat sitten.
Nythän kävi sillä tavalla, että nousukala
puolittui Simojokeen ja Tornionjokeen ja Ruotsin puolen jokiin,
ja se on paljon. Tästä kurimuksesta ei selvitä millään
muulla kuin sillä, että siirrytään
merellä tapahtuvan ammattikalastuksen osalta kiintiöjärjestelmään
ja pyyntilisensseihin. Silloin asia on hallinnassa, se on kaikki
tiedossa ja siinä näytetään
myöskin muulle Euroopan unionille mallia, erikoisesti Itämeren
eteläisille rantavaltioille, että nämä asiat
voivat olla myöskin hallinnassa ja rehellisellä pohjalla.
Tämä nyt jäi sitten seuraavalle hallitukselle
ja ensi kevään hallitusneuvotteluihin.
Tämä poistokalastus toisena asiana on hyvä juttu.
Me voisimme olla tässäkin vähän
rehellisiä kohtuullisessa määrin. Kun
hallitusneuvotteluissa kohdattiin lähes neljä vuotta
sitten, niin siellä Lounais-Suomi oli aivan erikoisesti
esillä ja siellä oli biokaasuratkaisut. Nyt on
nähty, mitenkä hankalaa tämän
biokaasusopimuksen käytännön realisointi
on. Ei onnistu mikään. Mauri Pekkarinen on ollut
kyllä liipaisimen tähtäimessä koko
ajan noin henkisellä puolella, mutta ei, ei millään.
Nyt sitten poistokalastus tietysti osittain korvaa sen, mitä tässä on,
jos siitä oikealla tavalla luodaan rakenne. Tässä suhteessa
jaosto on ollut erittäin valppaasti oikealla asialla. Tähän
on luotava järjestelmä, siis toimijat, järjestelmä ja systematiikka,
silloin ovat asiat kohdallansa.
Sitten kolmantena asiana on lammastalous ja pienteurastamoitten
todellinen tarve. Nyt on sillä tavalla, että pitäisi
ruveta kuljettamaan 300—400 kilometriä teurasyksilöitä näihin
ja sitten vielä ovat aina väärässä paikassa
ja väärään aikaan ne teurastusajat,
jotka ovat mahdollisia käyttää, ja tämä tarvitsisi
kyllä ihan valtakunnallisen suunnitelman ja toteutuksen.
Ministeri on ollut aktiivinen tässä asiassa näitten
lihojen tarkastuksen osalta. (Ed. Korkeaoja: Satakunnassa on lammasteurastamo!) —
No
Satakunnassa on ja Pudasjärvelläkin on, mutta
kun eivät ajat satu yksiin, mikä lampureille sopii,
niin se ei sovi poromiehille. — Elikkä tässä on
sovittamattomia ristiriitoja, mikä on äärimmäisen
kiusallinen asia. Tässä kyllä pitää ihan
semmoista pientä pientä sievää henkistä väkivaltaa
käyttää joihinkin tahoihin. Muun muassa
pitää muistaa, että poroelinkeinon harjoittajien
osalta heille valtio maksoi tämän teurastamon.
Me junailimme sen silloin aikoinaan. Nyt ei sitten jousteta millään. Tämä on
kurja juttu.
Mikä olisi sitten semmoinen ammattikunta, jossa olisi
heti sata työpaikkaa valmiina? Se on kalastusoppaat. Kyllä nyt
täytyy tulevissa kevään hallitusneuvotteluissa,
keitä siellä onkaan — ne neuvottelijathan
ovat täällä paikalla nyt — sopia
siitä, että kalastusoppaita koskeva lakihomma
hoidetaan kuntoon.
Maa- ja metsätalousministeri Sirkka-Liisa Anttila
Arvoisa puhemies! Aivan aluksi haluan esittää lämpimät
kiitokset niin maatalousvaliokunnalle kuin valtiovarainvaliokunnan
maatalousjaostollekin erittäin hyvästä ja
ripeästä asioiden käsittelystä niin
lainsäädännön osalta kuin budjetinkin
osalta. Budjettiin olette tehneet erinomaisen hyviä ja
tärkeitä lisäyksiä.
Täällä käydyssä keskustelussa
ovat hyvin korostuneet ne tärkeimmät asiat: suomalaisethan haluavat
kotimaista ruokaa ja ennen kaikkea lähiruokaa ja luomuruokaa.
Sen mukaan ja sen eteen pitää jatkossakin tehdä töitä.
Ed. Komi puuttui metsäkeskuksen alueellistamiseen Savonlinnaan.
Metsäkeskusjärjestelmäähän
uudistetaan. Lainsäädäntö on
täällä eduskunnassa, ja siinä se
tärkein asia on erottaa valtionaputoiminnot metsäkeskuksen
liiketoiminnoista. Me emme tule perustamaan mitään
uutta metsäkeskusta, vaan valtakunnallisen metsäkeskuksen toiminnot
sijoitetaan johonkin olemassa olevista metsäkeskuksista,
ja metsäosastolla ministeriössä on yhteenveto
tekeillä siitä, mitkä kaikki alueet,
paikkakunnat ovat halunneet metsäkeskuksen sijoituspaikaksi,
ja ne arvioidaan sitten erilaisten kriteerien pohjalta, hyödyt
ja haitat, hyvät ja huonot puolet, vahvuudet jne. Mutta
siihen palataan vasta sen jälkeen, kun metsäkeskuslainsäädäntö on
saatu eduskunnasta ulos ja vielä presidentin esittelyssäkin
vahvistetuksi.
Ed. Pentti Oinonen väitti, että maaseudun
tappolinja jatkuu, ja keskittyi aika paljon niihin kysymyksiin,
joita huomenna käsitellään, eli ympäristöministeriön
pääluokkaan. En lähde niitä nyt tässä käymään
läpi, mutta petovahinkokorvauksien kohdalla on totta, että me
olemme joutuneet hakemaan lisäbudjetissa niihin lisää,
mutta useimmiten se johtuu siitä, että petokorvaukset eli
vahingot ovat olleet suuremmat kuin on määrärahaa
varattaessa arvioitu, ja siitä lisämäärärahan
tarve tulee.
Sitten, ed. Pentti Oinonen, tämä 600 000 eläinlääkintähuoltolain
momentilta pienten lihantarkastusjalostuslaitosten tarkastusmaksujen kohtuullistamiseen:
Ne laskevat noin 80 prosenttia, kun saamme täältä sen
elintarvike- ja eläinlääkintälain
muutoksen hyväksyttynä. Tämä 600 000
riittää varmasti, koska me emme pysty polkaisemaan
sitä vuoden alusta. Te tiedätte varsin hyvin,
että kun lakiesitys on täällä,
niin hyvä on, kun keväällä saadaan
tämä järjestelmä voimaan. Se
on todella tärkeä, koska se alentaa niitä kohtuuttoman
korkeita kustannuksia, jotka pienimuotoisella yritystoiminnalla
on. Lihakiloa kohti laskettu tarkastusmaksuhan on moninkertainen
suurten teurastamojen maksuihin verrattuna.
Ed. Kähkönen puuttui tuottavuusohjelmaan ja käsitteli
sitä nimenomaan Metlan näkökulmasta. Täytyy
vaan muistuttaa, ed. Kähkönen, että ei tämä tuottavuusohjelma
ole tämän hallituksen keksintöä.
Kyllä me olemme tämän vaalikauden kaksi
kolme ensimmäistä vuotta noudattaneet sitä tuottavuusohjelmaa,
joka jo edellisen hallituksen aikana tavoitteeksi asetettiin. Siellä maa- ja
metsätaloushallinnonalan tutkimuslaitosten henkilöstösupistukset
ovat olleet mittavat, haasteelliset todella. Mutta kiitos eduskunnan,
nyt päästään Metlassa eteenpäin.
Täällä joku edustajista kantoi huolta
siitä, mitä tapahtuu Kolarin ja Sallan tutkimusasemille. Niille
ei tapahdu nyt mitään siitä yksinkertaisesta
syystä, että sen takia juuri tätä lisärahaa
tarvitaankin. Mutta tiedän, että Metlassa joudutaan sen
lisäksi ensi vuoden aikana järjestämään
lomautukset, jotta pärjätään
tällä määrärahalisäyksellä,
joka nyt saatiin. Irtisanomisiin ei ajauduta mutta lomautuksiin
ajaudutaan. Toisekseen tiettyjä toimintoja siellä ulkoistetaan,
ruokahuoltoa ja siivousta käsittääkseni.
Sitten ed. Hemmilä puuttui siihen, että hallitusohjelmassa
on varsin kunnianhimoiset tavoitteet maatalouden tulokehityksen
saamiseksi kasvu-uralle ja maatalouden tukijärjestelmien
yksinkertaistamiseksi. Olen aika pettynyt, kun ed. Hemmilä ei
käsitellyt sitä, mistä tämä nyt
sitten johtuu. Se johtuu siitä, että markkinoilta
saatavassa tuottajahinnassa eivät ole heijastuneet lainkaan
ne kustannusten nousut, jotka elinkeino on joutunut kohtaamaan,
ja kun kerran elinkeinon järjestelmässä,
elintarviketaloudessa, emme kykene kustannusten nousuja välittämään
ketjussa eteenpäin, niin ainoa keino nyt on yrittää tuottaja-
ja toimialaorganisaatioiden kautta pureutua tähän
ongelmaan, jolloin me voisimme jatkossa koko ketjun yhteistyöllä pystyä nämä kohoavat
kustannukset
välittämään. Jos me emme siihen pysty,
suomalainen elintarviketuotanto on todella suurten haasteiden edessä globaalissa
kilpailussa. Tämä on se todellinen kysymys. Tuet
ja ne järjestelmät ovat mielestäni niin
kunnossa kuin EU-järjestelmässä voi olla,
141 ja 142 jatkuvat, ja myöskin terveystarkastuksissa on
10 prosenttia tuotantoon sidottua tukea.
Mutta sen sijaan näistä tuki- ja valvontajärjestelmistä on
kaksikin erilaista selvitystä olemassa, joita asetuksen
tasolla on pistetty täytäntöön: Kari
Kivikon maaseutuhallinnon hankkeiden yksinkertaistamiseen 34 erilaista
toimenpidettä, joista suurin osa on nyt jo toteutettu ja
loputkin menevät vielä toteutukseen, ja sitten
selvitysmies Kaj Suomelan esitys siitä, että siirrytään sähköiseen
tukihakujärjestelmään, mutta siinä minä olen
törmännyt siihen ongelmaan, että vain vähän
yli 20 prosenttia tuottajista käyttää sitä. Alun
perin tarkoitukseni oli, että kun se järjestelmä saadaan
käyttöön laajemmin, niin me pystymme
sinne antamaan tiettyjä neuvonta- ym. palveluja. Esimerkiksi
tilanomistaja voisi teettää jatkossa tilallaan
itse eläinsuojelutarkastuksen. Hollannissa on tämmöinen
järjestelmä. Siellä on annettu kysymykset,
vastaat niihin ja käyt tilallasi ne läpi ja sen
jälkeen voit todeta, ovatko tilalla eläinsuojeluasiat
kunnossa. Tämä nyt vain yhtenä esimerkkinä.
Mutta me emme pääse näissä eteenpäin
niin kauan kuin tämä sähköinen
tukihaku on niin matalalla tasolla. Ruotsissakin ollaan sentään
yli 50 prosentin.
Sitten ed. Tiusanen jakoi vähän väärää tietoa. Metsähallituksen
luontopalveluihin poliittinen ohjaus ympäristöhallinnolla
säilyy aivan niin kuin se on tälläkin
hetkellä. En tiedä vaan, kuka jakaa tämän
tyyppistä täysin virheellistä tietoa, mutta
se ei ole meidän kenenkään etu. Kerta kaikkiaan
neljän hallituspuolueen tekemä sopimus pitää juuri
tämän sisällään. Siihen
ei tule mitään muutoksia. Ympäristöministeriö ohjaa
ihan samalla tavalla Luontopalveluja jatkossa kuin tälläkin
hetkellä.
Ensimmäinen varapuhemies:
Ministeri, jarrutellaan vähitellen.
Joo. — Lopuksi, arvoisa puhemies: Itämeren
luonnonlohen tilanteesta olen ed. Pulliaisen kanssa tismalleen samaa
mieltä. Tarkoitukseni on nyt asettaa asiantuntijoista,
tutkijoista koostuva ryhmä ja sitten ministerin vetämä koordinaatioryhmä,
jotta tämä asia saataisiin kuntoon. Siitä olen
samaa mieltä, että kun kalaa on liian vähän,
niin se pitää varata ammattikalastajille lisenssijärjestelmän
pohjalta ja tähän pitää päästä seuraavan
hallituksen ohjelmaneuvotteluissa. (Ed. Hemmilä: Hyvä,
se oli hyvin sanottu!)
Ensimmäinen varapuhemies:
Otetaan muutama debattipuheenvuoro, ja sitten ministeri jälleen
vastaa.
Eero Reijonen /kesk(vastauspuheenvuoro):
Arvoisa puhemies! Käytetyt puheenvuorot ovat olleet
rakentavia, ja ymmärtääkseni olemme varsin
yksimielisiä siitä, että haasteet ovat
mittavat mutta asioita on pyritty hoitamaan eteenpäin.
On hyvin mielenkiintoista se, että ne avaukset, joita
jaosto teki muun muassa hoito- ja poistokalastuksen osalta, on koettu
erittäin tärkeiksi. Meillä on tällä hetkellä varsin
hyvät, toimivat mallit. Pyhäjärvi-instituutti
on rakentanut tähän toimivan kuvion, jossa myös
valuma-alueet ja kosteikot hoidetaan ja sitä kautta lähdetään
vesistöjä kunnostamaan. Siihen osittain liittyy
tämä poistokalastus, eli meillä on hyvät
mallit olemassa. Minä uskon, että tämä laajenee
jatkossa valtakunnallisesti, ja se olisi hyvin toivottavaa. Sillä keinoin
meidän vesistömme puhdistuisivat varsin nopeasti.
On pakko ottaa kantaa ed. Pentti Oinosen arvioon, että tässä maaseutu
on tappolistalla. Se ei välttämättä ainakaan
tämän pääluokan osalta ole ollut
tavoite. Olemme vesihuoltoon mittavasti lisänneet ja tuoneet
myös koneyrittäjille maaseudulle, harvaan asutuille
alueille töitä ja tulevaisuudenuskoa. (Ed. Kähkönen:
Joo, kiitos siitä!)
On totta, että hirvivahinkojen osalta ei aina pystytä arvioimaan,
mitkä ne kulut kaiken kaikkiaan ovat, (Puhemies: Minuutti
on nyt mennyt!) mutta lähtökohtaisesti niitäkin
pyritään hoitamaan kuntoon, ja vuosittain ne on
kuitenkin pienellä viiveellä hoidettu.
Pertti Hemmilä /kok(vastauspuheenvuoro):
Arvoisa puhemies! Täällä tulivat
esille petovahinkokorvaukset ja se, miten paljon ne ovat nousseet,
taikka nimenomaan valtion vastuu. Sehän johtuu siitä,
että muutama vuosi sitten, olikohan viime vaalikaudella,
säädettiin näitten petovahinkojen korvausten
osalta valtiolle tämmöinen ankaran vastuun periaate.
Silloinhan ministeriön virkamiehet — taisi ministerinä toimia
ed. Korkeaoja tuolloin — jo epäilivät,
että näin saattaa käydä, kuten
nyt on käynyt. Kysyisinkin ministeriltä, onko
nyt tarkasteltu tätä asiaa. Nimittäin
muistaakseni valiokunta edellytti, että tätä tilannetta
tarkastellaan ja selvitetään sitten mahdolliset
muutostarpeet, jos niitä tulee. Nyt taitaa olla tilanne,
että taitaisi olla muutostarpeita.
Puhetta oli ryhtynyt johtamaan toinen
varapuhemies Tarja Filatov.
Jari Leppä /kesk(vastauspuheenvuoro):
Rouva puhemies! Maatalouden ja ruuantuotannon kannalta ja sen
tulevaisuuden kannalta tärkein asia on se, että ala
on kannattava, alkutuotanto on kannattavaa. Se on yksinkertainen
totuus. Politiikan osalta nämä vajaat neljä vuotta ovat
olleet sitä kaikkein vakainta toiminta-alueen osatekijää,
kiitos siitä ministeri Anttilan työlle. Mutta
markkinoilla se vakaus on ollut kaikkea muuta kuin vakaata. Siksi
ministerinkin mainitsema tuottajaorganisaatiota koskeva lainsäädäntö on äärimmäisen
välttämätön ja tärkeä.
Nyt oikeastaan kysynkin kollegoilta: Mikä taho on se,
joka vastustaa säätelyä ja oikeudenmukaisuutta,
jolla myös alkutuottajat saavat markkinoilta oman oikeudenmukaisen
osuutensa? Kuka vastustaa? Nostakaa nyt käsi pystyyn reilusti.
Tämä ei maksa fiskaalisesti mitään,
mutta tuo sitä kaikkien kaipaamaa markkinatasapainoa, jota
ei vaan muuten ole saatu. Lisäksi unionista on tulossa
tähän hyvät pohjat, maitoalan organisaatiotyö on
siellä valmistunut, ja tämä on pohja,
joka laajemminkin tähän julkiseen hankkeeseen
ja ministeri Anttilan (Puhemies: Minuutti!) vetämään
hankkeeseen on hyvänä pohjana.
Lauri Kähkönen /sd(vastauspuheenvuoro):
Arvoisa puhemies! Suurriistavirka-apujärjestelmästä ministerille:
Omassa maakunnassani näitä tapahtumia on ollut
erittäin paljon. Hätäkeskukseen on soitettu
kaiken kaikkiaan suunnilleen 140 näitä tapauksia,
joissa on ilmoitettu suurriistaan ja sorkkaeläimiin liittyvistä vahingoista
tai uhkatilanteista. 21 tilannetta on ollut sellaisia, joissa karhu
on jouduttu lopettamaan. Nyt kuitenkin käytäntö on
se, että nämä suurriistavirka-apujärjestelmän
henkilöt eivät ole saaneet korvauksia. Poliisihallinnon
puolella kuulemma on mahdollisuus suurpetojen osalta jotakin ehkä maksaa,
mutta ei sorkkaeläinten puolelta.
Kysynkin arvoisalta ministeriltä viitaten myös viimevuotiseen
debattiin, kun puhuin tästä petoyhdyshenkilöverkostosta:
Oletteko keskustellut tai tuletteko keskustelemaan sisäasiainministeriön
kanssa, jos nämä kaksi ministeriötä (Puhemies:
Minuutti!) voisivat sitten esimerkiksi polttoainekorvauksia, jotakin
korvausta, järjestää, koska valtio ei
voi, eikä valtion toimesta voi, tästä työstä huolehtia?
Erkki Pulliainen /vihr(vastauspuheenvuoro):
Arvoisa puhemies! Tuosta merilohesta vielä yksi reunahuomautus,
että en tuolla puheenvuorollani tarkoittanut sitä,
että jokipyynti pitäisi kokonaan lopettaa, en
suinkaan, vaan nimenomaan sitä, että kun meripyynti
saadaan tarkoin suunnitelmalliseksi, niin pystytään
se kokonaisuus hallitsemaan niin, että kannat pystyvät
myöskin lisääntymään.
Arvoisa puhemies! Kommenttini pääkärki
on kuitenkin siinä, että arvoisat edustajatoverit
kiinnittäisivät huomiota siihen, mitä tämä jaostosta tullut
esitys ensi vuoden budjetin täydennykseksi merkitsee. Se
merkitsee sitä, että mitä syrjempään
Suomessa mennään — kuten esimerkiksi Metsähallituksen
luontopalveluissa, aikaisemmin pari viikkoa sitten energiapuuasioissa
jnp. — sitä yhtenäisempi tämä eduskunta
on. Siis kaikki ajoivat sitä ihan yhtä lailla.
Ei siinä tarvittu vihreitä muuta kuin tuota kuoroa
johtamaan, (Puhemies: Minuutti!) niin homma hoitui kerta kaikkiaan.
(Ed. Nepponen: Ei edes siihenkään!) Tässä suhteessa
ed. Pentti Oinonen on vähän väärässä.
Markus Mustajärvi /vas(vastauspuheenvuoro):
Arvoisa puhemies! Minä kiitän ed. Pulliaista
siitä, että hän nosti tämän
pohjoisen lohen ja myöskin taimenen asian esille. Tiedän,
että hän on asiaan paneutunut vuosikymmenten ajan. Tässä on
vaan se ongelma, että nyt hallitukset tulevat ja menevät
ja semmoista perustavaa laatua olevaa sopimusta ja ratkaisua ei
saada aikaiseksi. Tiedän, että tilanne ja ongelma
on hyvin monisyinen. Siihen liittyvät tutkijoitten,
kalastajien näkemykset, merikalastajien, jokikalastajien
omat intressit, siihen liittyy valtioitten välistä vääntöä.
Mutta kyllä kai se tilanne on se, että ensin pitää olla
sitä pyydettävää, ennen kuin
voidaan taistella siitä, paljonko kukakin siitä potista saa.
Kyllähän se nyt on selvää, että kalaa
pitää olla myöskin joissa. Se on päivänselvä asia.
Mutta ihmettelen, minkä takia ministeri Anttila sivuutti
kokonaan niinkin tärkeän asian kuin metsähallituslain
uudistamisen ja Metsähallituksen metsätaloustoiminnan
yhtiöittämisen. Ne kuitenkin ovat asioita, jotka
vaikuttavat kaikkien suomalaisten elämään.
Pentti Oinonen /ps(vastauspuheenvuoro):
Arvoisa rouva puhemies! Patria on lopettamassa Kuopiossa sijaitsevaa
nautateurastamoaan ja lihanleikkuuta siirtäen sen toiminnot
Kauhajoelle. Viime vuosina on keskusteltu teuraseläinten
ylipitkistä kuljetuksista Euroopassa. Suomi pitkien etäisyyksien
maana kuuluu ehdottomasti siihen joukkoon, jossa ylipitkiä kuljetuksia
esiintyy, vaikka eihän näin saisi olla. Kysyisin
ministeri Anttilalta, mihin tehokkaisiin toimenpiteisiin ministeriö ryhtyy
estääkseen liian kauan kestävät teuraseläinkuljetukset
Suomessa, sekä viimeisenä tärkein kysymys:
aikooko ministeri ryhtyä toimenpiteisiin Atrian teurastamon
jatkumisen turvaamiseksi Kuopiossa?
Olli Nepponen /kok(vastauspuheenvuoro):
Arvoisa rouva puhemies! Poistokalastus on äärimmäisen
tehokas keino fosforin poistamiseen, ja kun sitä vertaa
jätevesiasetuksen aiheuttamiin kustannuksiin, niin tällä saadaan
todella pienin kustannuksin paljon paljon enemmän. Totta
kai jätevesihommakin pitäisi hoitaa, mutta tähän
pitää saada lisää rahaa enemmän.
Sitten kysyisin tästä metsäkeskusasiasta. Onko
nyt niin, ministeri Anttila, että johonkin nykyisillä paikoilla
oleviin metsäkeskuksiin se keskitetään,
vai etsitäänkö siltä alueelta
uusi, kun täällä on viitattu Savonlinnaan
jne?
Mutta huoleni on metsäopetus. Erityisesti meillä Etelä-Savossa
nyt kiskotaan metsäopetusta niin, että se
pitäisi sieltäkin viedä Joensuuhun. Etelä-Savo
on metsärikkaimpia maakuntia. Vaikka se on opetusministeriön
alaisuudessa, siellä on ammattikorkeakoulutasoista ja vähän alempaa
opetusta, se pitäisi säilyttää tällaisena. Odottaisin,
että maa- ja metsätalousministeriö myöskin
tarkastelisi tätä, ettei se vaan olisi siellä ammattikorkeakoulujen
ja muiden päätettävissä, jossa
nyt yhdistetään ja viedään kenties
hyvin tärkeää opetusta (Puhemies: Minuutti!)
pois maakunnasta, jossa sitä tarvitaan.
Juha Korkeaoja /kesk(vastauspuheenvuoro):
Arvoisa puhemies! Tämä lohen kalastuksen säätely
on ollut hyvin vaikea, ongelmallinen asia, ja olen vuosia sitten
jo nostanut esille sitä, että pitäisi
valmistella kalastajakohtaista kiintiöjärjestelmää.
Kannustaisin kyllä nyt ministeriötä jo
ennen ensi kevään eduskuntavaaleja ja hallitusohjelmaneuvotteluja
valmistelemaan ja selvittämään kaikki
ne taustat, mitä pitää selvittää tähän kalastajakohtaiseen
kiintiöjärjestelmään siirtymiseksi.
Toinen asia, jonka haluan tässä nostaa esille, on
se, että globaalisti kun arvioidaan, niin ruuantuotanto
on yksi kaikkein suurimmista haasteista ihmiskunnalle lähivuosien
osalta. On ilmastonmuutos, joka vaikuttaa siihen, on väestönkasvu, joka
vaikuttaa siihen. Ruuantuotannon kannalta hyvä peltomaa
on strateginen resurssi. Se on se resurssi, minkä pohjalta
ruokatuotanto syntyy, (Puhemies: Minuutti!) ja niinpä nostaisin
esille sen, mitä pitäisi tehdä, että estettäisiin
hyvän peltomaan siirtyminen muihin käyttömuotoihin.
Se on peruuttamatonta, (Puhemies: Minuutti on kulunut!) jos näin
tapahtuu.
Johanna Ojala-Niemelä /sd(vastauspuheenvuoro):
Arvoisa rouva puhemies! Kannan huolta myös luonnonlohen
puolesta. Kun ajoverkkokalastus kiellettiin, sen piti lisätä kymmeniä prosentteja
lohen mahdollisuuksia nousta Kutujoelle, aina tuonne Muonion- ja
Tornionjoelle. Näin ei kuitenkaan ole käynyt,
vaan ajosiimapyynti on nyt korvannut ajoverkkokalastuksen. Toivon kyllä siinä kovia
otteita neuvotteluissa myös muiden kanssa. Myös
siian ja muiden kalakantojen kannat ovat romahtaneet, eli ilolla
tervehdin tätä ministerin asettamaa työryhmää,
että ottaisi tämän asian todesta, kun
se saadaan käyntiin.
Luontopalveluiden osalta tähdentäisin sitä, että nyt
tuottavuusohjelman ja rahojen niukkuuden myötä näitä rakenteita
ollaan keskittämässä Ylläksen
ja Levin kaltaisiin kohteisiin. Mutta toivottavasti myös
muista kohteista, syrjäisempänä olevista
kohteista, tulevaisuudessa huolehditaan. En pidä sitä järkevänä,
että aletaan periä kansallispuistoihin menosta
maksua. Sen tulisi sitten olla korkeintaan tämmöinen
vapaaehtoisuuteen perustuva maksu, (Puhemies: Minuutti!) mutta en
kyllä pidä sitä järkevänä.
Arto Satonen /kok(vastauspuheenvuoro):
Arvoisa puhemies! Ensinnäkin haluaisin kiittää jaostoa
näistä vesihankkeista. On erittäin hyvä, että siirtoviemärihankkeita
ja yhdysvesijohtoja voidaan tehdä. Ne ovat myöskin
ympäristönsuojelun kannalta paljon järkevämpiä kuin
kiinteistökohtaiset jätevesiratkaisut, jotka ovat
usein kohtuuttoman kalliita ja joiden toimivuudessakin on epävarmuutta.
Mitä sitten tulee maatalouden kannattavuuteen, niin
varmaan tuottaja- ja toimialaorganisaatio-asiakin tässä kannattaa
selvittää ja sen mahdollisuudet tutkia. Mutta
tietysti tässä ollaan nyt tekemässä erittäin
isoja päätöksiä myöskin
Euroopan unionin tasolla, ja tämä on todella tärkeä edunvalvonnan
vuosi. Siinä edunvalvonnassa täytyy onnistua,
jotta mahdollisuus kannattavaan tuotantoon säilyy koko
maassa myöskin jatkossa. Koska maataloudessa ei ole kuitenkaan realistista
se, että hyvin nopeasti päästäisiin markkinatalouteen,
on erittäin tärkeää, että tämä uusi
kauppapolitiikkakin on sellainen, että se mahdollistaa
täällä toimimisen.
Pekka Vilkuna /kesk(vastauspuheenvuoro):
Arvoisa rouva puhemies! Kyllä todella ihmetyttää tämä tuottaja-
ja toimialaorganisaatiolain vastustushomma. Se on kuitenkin yksi
niitä pieniä pieniä mahdollisuuksia,
millä alkutuotannolle annetaan lisää neuvotteluvaraa
ja näin ollen mahdollista tulonmuodostusta. Se siinä suuresti
ihmetyttää, että vihreät on
tässä asiassa asettunut vahvemman puolelle. Sen
minä olen aina ymmärtänyt, että kokoomus
asettuu hyvin helposti vahvemman puolelle, mutta vihreät
ja kokoomus tällä lailla tukevat jo nyt liika
vahvaa kauppaa Suomessa.
No, nyt kun maailma muuttuu — niin kuin kaikki tietävät,
ilmasto- ym. tällaisia ongelmia on tulossa — niin
tutkimusmäärärahojen ja tutkimusyksiköitten
vähentäminen on minusta käsittämättömintä hommaa,
mitä voi tehdä. Nyt nimenomaan niitä tutkimus-
ja koulutusmäärärahoja pitäisi
lisätä, niin että ollaan valmiita sitten, kun
tilanne todella vaatii uusia tietoja ja taitoja.
Petopolitiikasta sen verran, että jos — en
tarkoita salametsästystä — todella joku
ihminen pakotetaan ampumaan (Puhemies: Minuutti!) peto hätätilanteessa,
niin kyllä se on näyttö demokratian epäonnistumisesta
eikä sen ihmisen omien oikeuksien väärinkäytöstä.
Pertti Hemmilä /kok(vastauspuheenvuoro):
Arvoisa puhemies! Halusin tämän puheenvuoron,
koska ed. Vilkuna ihan käsittämättömällä tavalla
syytti kokoomusta asettumisesta vahvemman puolelle aina, kuten hän
sanatarkasti totesi. Hän puhui kyllä tuottajaorganisaatioista,
jotka minun mielestäni, siis nimenomaan minun mielestäni,
ovat juuri se tapa, millä voidaan edes jonkun verran heikomman
osapuolen eli sen tuottajaosapuolen asemaa turvata neuvottelutilanteissa
ja nimenomaan edunvalvontatilanteessa sen vahvemman elikkä alkutuottajalta
tuotteita ostavan tahon kanssa. Tämä on meidän
kantamme.
Olen sikäli hiukan pettynyt, kun olemme ed. Vilkunan
kanssa muistaakseni yhtä kauan, 12 vuotta, istuneet maa-
ja metsätalousvaliokunnassa, ettei hänelle ole
selvinnyt, että ainakin minä olen aina heikomman
puolella.
Johanna Karimäki /vihr(vastauspuheenvuoro):
Arvoisa rouva puhemies! Oli hyvä, että ministeri
yhtyi täällä ed. Pulliaisen ja monen muunkin
esiin nostamaan huoleen Itämeren lohesta. Olisi mukava
kuulla myös kommentti ed. Tiusasen esille nostamaan susikantojen
vähenemiseen liittyen.
Nyt on luonnon monimuotoisuuden vuosi, mutta siitä huolimatta
on myös kuudes sukupuuttoaalto menossa ja luonnon monimuotoisuus heikkenee.
Tarvitaan toki lisää suojelualueita, mutta yksin
nämä keinot eivät riitä. Tarvitaan myös
muita uusia keinoja, kuten ekosysteemipalveluita ja metsälain
muutos siten, että olisi yhä monimuotoisempia
talouskäytössä olevia metsiä.
Jatkuvan kasvatuksen menetelmässä on erikokoisia
puita, erilaisia puita ja myös lahopuuta eli monipuolisempi
biotooppi eliöille. Kysyisin ministeri Anttilalta: mikä on
metsälain uudistuksen tilanne?
Merja Kyllönen /vas(vastauspuheenvuoro):
Arvoisa rouva puhemies! Ihan ensiksi kiitokset kaikille eduskunnassa,
ja ministerille tietysti, liittyen tähän Metsähallituksen
luontopalveluiden rahoituksen turvaamiseen. Se on iso asia, ja siitä myös
iso kiitos.
Sitten kaksi kysymystä. Saatuani palautetta siitä,
että olen kuulemma eduskunnassa vaan käyttänyt
aikani porojen puolustamiseen, ajattelin siirtyä metsäpeuraan.
(Naurua) Metsäpeurakannan turvaaminen Kuhmossa on tällä hetkellä iso
kysymys. Kanta on heikkenemässä koko ajan, ja
totta on se, että Kainuussa on tällä hetkellä varsin
mittava petokanta. On tuotu esille ajatus siitä, olisiko
meillä Ruotsin toiveen mukaisesti mahdollisuus lahjoittaa
ruotsalaisille heidän alueilleen, selkosilleen, petoja,
mitä he ovat toivoneet, ettei tarvitsisi välttämättä hävittämisen
kautta tästä peto-ongelmasta ratkaisua etsiä.
Toinen kysymys. Kun tilamyynnin kehittämisestä,
maatilojen kannattavuudesta ja mahdollisuudesta kansalaisille saada
lähellä tuotettua ruokaa nousee aina esille se,
kuinka kehitetään paikallisen tilamyynnin mahdollisuuksia,
niin onko tämä prosessi edennyt ministeriössä?
Hannu Hoskonen /kesk(vastauspuheenvuoro):
Arvoisa rouva puhemies! On erittäin arvokasta, että tänä vuonna
on menty erittäin vahvasti eteenpäin metsäpuolella
ja sama työ jatkuu ensikin vuonna tämän
budjetin puitteissa. Se valtava uudistus, minkä Kemera-puoli
tulee kokemaan tämän budjettikirjan myötä,
on mielestäni se läpimurto, josta ministeri Sirkka-Liisa
Anttilalle pitää antaa lämmin kiitos
ja ennen kaikkea siitä hänen koko ministeriön
johdossa tekemästään työstä suomalaisen
maa- ja metsätalouden hyväksi.
Tämä Kemera-paketin läpisaaminen
ja pienpuun energiatuen läpisaaminen sellaisenaan avaa uuden
aikakauden, jolloin suomalaista metsätaloutta pystytään
viemään paljon paremmin eteenpäin. Totta
kai siellä on vielä tämänkin
jälkeen ongelmia, ei kaikkia ongelmia yhtenä vuonna pysty
ratkaisemaan. Mutta kuitenkin energiapuun korjuussa päästään
sellaisiin olosuhteisiin, joissa todellakin esimerkiksi kakkoskehitysluokan
männiköiden, nuorten metsien osalta voidaan päästä siihen
tilanteeseen, että voidaan ihan suurella sydämellä sanoa,
että tämän jälkeen niiden harvennusrästien
poistaminen, hakkaaminen ja hoitaminen alkaa ja siihen on luotu
erittäin hyvät välineet. Siitä lämmin
kiitos ministerille!
Maa- ja metsätalousministeri Sirkka-Liisa Anttila
Arvoisa puhemies! Ensinnäkin ed. Mustajärvelle:
Minulta loppui aika äsken kesken. Puhemies jo muistutti
siitä, että 7 minuuttia oli täyttynyt.
Nyt vastaan sitten tähän Metsähallituksen metsätaloustoiminnan
yhtiöittämiseen. Minä en ole väittänyt,
että Destia-päätös olisi tämän
syynä, en suinkaan, vaan olen väittänyt,
niin kuin asia on, että eduskunta on hyväksynyt
liikelaitoslain muutoksen, joka vei pohjan pois nykyisen tyyppiseltä Metsähallitukselta.
Se on se realiteetti. Eduskunta hyväksyi liikelaitoslain,
ja sitä kautta on Metsähallitukselle löydettävä,
sen liiketoiminnalle, toisenlainen koti. Mutta valtion maa- ja vesiomaisuus
tässä yhteydessä tullaan kaikissa tilanteissa
säilyttämään valtion taseessa,
hyvin todennäköisesti maa- ja metsätalousministeriön
taseessa.
Kysymys sitten siitä, mitä lukkoja saadaan, kun
hallitus tässä vaihtuu. Tarkoitukseni on viedä maaliskuussa
hallituksen iltakouluun ne esitykset, jotka valmistuvat meidän
osastollamme ja jotka liittyvät lainsäädännön
tiettyihin perusperiaatteisiin ja joita tehdään
yhteistyössä erilaisten sidosryhmien kanssa. Siellä tulee
olemaan hyvin laaja sidosryhmäkuuleminen muistaakseni tammikuussa,
ja tätä asiaa valmistellaan juuri niiden periaatteiden
mukaisesti, jotka on käytännössä sovittu.
Eli tässä kysymys Metsähallituksesta.
En ole väittänyt, että Destia-keissi
olisi tässä taustalla.
Ed. Hemmilä kyseli, onko petovahinkoihin liittyvässä valtion
ankarassa vastuussa jotakin muuttamista. Ei ole. Sanon ihan suoraan.
Ainoa keino, jolla me voimme petopolitiikan hyväksyttävyyttä ja
niitä vahinkoja korvata, on pitää kiinni
tiukasti tästä periaatteesta, jolla me nämä vahingot
nyt korvaamme. Siihen pitää vaan löytyä riittävästi
rahaa. Kun kerran EU-komissio vaatii, että pedot pitää tietyllä tavalla
ja tietyllä määrällä suojella,
niin meillä ei ole mitään muuta keinoa
kuin tätä vahinkopuolta tulla vastaan, koska se
on tosiasia, että vahinkoa käytännössä syntyy.
Sitten tämä suurriistan virka-apujärjestelmä, josta
ed. Kähkönen hyvin kuvaili, ja 140 tapausta, joista
21 sellaista karhua, jotka jouduttiin lopettamaan. Petoyhdyshenkilöstöverkosto
käydään nyt läpi, kun saadaan
Riistakeskus-järjestelmä ensin voimaan. Siihen
palataan heti sen jälkeen, koska se kuuluu olennaisena
osana siihen järjestelmään. (Ed. Kähkönen:
Ministeri, onko neuvotteluja käynnissä?) — Ei
vielä ole käyty, mutta käydään
sitten, kun Riistakeskus on saatu ja siitä tehdään
asetus, sen asian yhteydessä.
Sitten ed. Pentti Oinonen kyseli, aionko estää, että Atria
sulkee Kuopion teurastamon. Siihen ei yhdelläkään
ministerillä ole mahdollisuutta. Me toimimme vapaassa markkinataloudessa,
jossa yritykset itse päättävät
omat sijoitusratkaisunsa. Tähän asiaan liittyy
Euroopan unionin kuljetusmatkoista säätämä lainsäädäntö.
Muistaakseni on sen verran tuntimääriä — jos
oikein muistan, onko 10, 11 vai 9 tuntia — että ne
kuitenkin riittävät niihin kuljetuksiin, jotka
tämänkin jälkeen tapahtuvat. Olen samaa
mieltä siitä, että alueen näkökulmasta
on totta kai huono asia, että sieltä lopetetaan
nautateurastamo. Mutta me emme vaan yksityisen pörssiyhtiön
asioihin voi sekaantua, se on kylmä tosiasia. Jos nämä kuljetusajat ylittäisivät
EU-direktiivin ajat, niin silloin voisimme siihen puuttua. Se on
yksi keino.
Ed. Nepponen kyseli metsäopetuksesta ja sen sijoittumisesta.
Ed. Nepponen, minulla on omalla alueellani aivan sama murhe. Metsäopetusta ollaan
ammattikorkeakoulun yhteydessä lakkauttamassa, ja nyt kyllä katseet
kohdistuvat opetusministeri Henna Virkkuseen ja hänen henkilöstöönsä,
vaikutetaan sinne yhdessä. Me tarvitsemme jatkossa riittävän
määrän metsäopetusta, alan osaamista,
koska muuten koko metsäalan tulevaisuus vaarantuu.
Ed. Korkeaoja kyseli, missä mennään
kalastajakohtaisen kiintiöjärjestelmän
valmistelussa. Se on meillä työn alla. Minä olen
tämän jo viime syksynä linjannut ja osastopäällikkö Pentti
Lähteenojan kanssa sopinut, että tältä pohjalta
tehdään asioita eteenpäin, kun kerran
tiedän, että kaloista ja materiaalista on puutetta,
ja silloin ne kuuluvat ammattikalastajille merialueilla erityisesti.
Ed. Satonen peräsi, että nyt tehdään
suuria päätöksiä edunvalvonnassa.
Se on aivan totta, EU:n maatalouspolitiikkaa linjataan. Mutta, ed. Satonen,
ensimmäisen kerran Suomen unionijäsenyyden aikana
hallitus sai kaikki tavoitteensa läpi siihen tiedonantoon,
jonka pohjalta tämä lainsäädäntö valmistellaan.
Nyt työ jatkuu, lainsäädäntöön
pitää saada myöskin pykäliin
sisään nämä Suomen tarpeet,
ja sitä työtä tehdään.
Siitä juuri tämän viikon maanantaina
neuvottelin komissaari Dacian Ciolosin kanssa.
Ed. Karimäki kyseli metsälain muutoksesta. Minulle
kerrotaan ensi viikon tiistaina työryhmän tulos
siitä, minkälaisia muutoksia alan asiantuntijoiden
toimesta metsälakiin pitäisi tehdä, ja
näistä asioista muun muassa ed. Pulliaisen kanssa
aion huomenna keskustella. Sen jälkeen käynnistyy
sitten käytännön valmistelutyö niin, että meillä olisi
luonnos olemassa silloin, kun käydään
hallitusohjelmaneuvotteluja, ja voitaisiin sitten siihen ottaa kantaa.
Mutta selvää on, että metsänkäsittelymenetelmiä pitää monipuolistaa,
joustavoittaa ja metsänomistajan valtaa omissa metsissään
lisätä. Mutta, ed. Karimäki, yhtä hyvin
tiedätte kuin minäkin, että kun lisätään
valtaa, niin lisätään myöskin
vastuuta. Ne kulkevat vaan käsi kädessä;
toinen ei voi olla ilman toista.
Sitten tilamyynnin kehittäminen. Tässä erittäin
tärkeä asia on tämä logistinen
puoli. Meillä on olemassa erinomaisia jatkojalostusyrityksiä, pieniä,
mutta sitten pitäisi pystyä verkottumaan, jotta
ne tuotteet kulkisivat sieltä markkinoille, koska hyvin
harva pystyy olemaan täällä Pääkaupunkiseudulla,
missä on riittävä kuluttajakunta ympärillä.
Ed. Hoskonen: Kemera-laki, pienpuun energiatukilaki ovat tämän
vaalikauden ja hallituksen yksi kaikkein suurimmista saavutuksista
kotimaisen energian edistämisessä. Siitä voidaan olla
täysin ylpeitä.
Toinen varapuhemies:
Täällä on vielä pyydetyt
puheenvuorot tähän debatinomaiseen keskusteluun
edustajilta Seurujärvi, Tynkkynen, Karvo, Pentti, Tiusanen,
Vehkaperä, Komi, Mäkelä, Ahonen, Hautala,
Mauri Salo, Sihto, Kalmari, Jokinen ja Mustajärvi. Luulen,
että sen jälkeen menemme puhujalistaan. Ministeri
näihin varmaan haluaa vastata, mutta ilta on vielä pitkä.
Janne Seurujärvi /kesk(vastauspuheenvuoro):
Arvoisa puhemies! Valtaosa eli noin 90 prosenttia Itämeren
luonnonlohikannoista syntyy Perämereen laskevista joista.
Itämeren tärkeimpään ja tuottoisimpaan
lohijokeen Tornionjokeen nousi tänä vuonna kutemaan
vain 45 prosenttia edellisvuoden kutukannasta. Viime kesänä Tornionjokeen
nousi vain noin 17 000 lohta, joka luku on 1,5 prosenttia
merivaellukselle lähteneistä poikasista. Yhtä synkkä tilanne
on Simojoella, missä kutukanta jo kolmantena peräkkäisenä vuonna
pieneni 30 prosentilla. Tämä on hyvin hälyttävä tilanne.
Ministeri lohilähetystön vastaanottaessaan totesi,
että asiantuntijatyöryhmä kootaan, ja
ymmärtääkseni tätä ollaan
myös kokoamassa.
Mutta kysyn toista asiaa: salakalastuksen estäminen.
Rajajokisopimuksen käsittelyn yhteydessä täällä todettiin,
että molemmat maat panostavat kalastuksen valvontaan, mutta
Väylänvarresta kuuluu toisenlaisia tietoja Ruotsin
osalta: kalastuksen valvonta on jopa heikentynyt. Millä tavalla,
ministeri, te voitte toimia, jotta kolleganne (Puhemies: Minuutti!)
Ruotsissa ottaisi tämän asian vakavasti ja kalastuksen
valvontaan Väylänvarressa panostettaisiin niin
kuin on sovittu?
Toinen varapuhemies:
Toivon, että edustajat pysyvät minuutin puheenvuoroissa.
Oras Tynkkynen /vihr(vastauspuheenvuoro):
Arvoisa puhemies! Taloustilanne on tunnetun haastava, ja näyttää aika
epätodennäköiseltä, että maa-
ja metsätalousministeriön pääluokkaankaan
saataisiin tulevaisuudessa merkittävästi lisää määrärahoja.
Voi olla jopa painetta etsiä säästöjä.
Sen takia kysyisinkin, ministeri, teidän arviotanne siitä,
miten näitä mahdollisesti tulevaisuudessa niukkenevia
määrärahoja pitäisi priorisoida.
Tässä keskustelussa on tullut monia hyviä näkökulmia
siihen, mitä asioita kannattaa painottaa. Kun kansalaisten
huoli ympäristöstä ja meidän
isänmaamme alkuperäisen luonnon arvoista on kasvanut,
niin onko se sellainen asia, jota pitäisi painottaa tulevaisuudessa
määrärahojen käytössä?
Edellä viitattiin ilmastonmuutoksen maataloudelle tuomiin
haasteisiin. Pitäisikö toisaalta ilmastonmuutoksen
torjuntaan ja toisaalta sen vaikutuksiin sopeutumiseen yrittää löytää täältä määrärahojen
sisältä enemmän painoa?
Kun puhuttiin Metsähallituksen luontopalveluista, on
todettu yhteisesti tässä talossa vahva tuki niitten
turvaamiselle. Varmaankaan tällaista virhettä,
että niitä leikattaisiin, ei tulevaisuudessa kannata
tehdä.
Ulla Karvo /kok(vastauspuheenvuoro):
Arvoisa puhemies! Ensinnäkin toteaisin, että yhdyn
monien edustajien esittämään huoleen
ja näkemyksiin luonnonlohen osalta.
Mutta varsinainen asiani koskee rajajokikomissiota, joka aloittaa
toimintansa uudessa muodossa. Nyt on tullut viestiä Suomen
puolelta, että ensimmäisen puheenjohtajan olisi
hyvä olla suomalainen, jotta toiminta saataisiin paremmin
lähtemään liikkeelle. Ruotsin mielenkiinto
komission toimintavarmuuteen herättää alueella
vahvasti epäilyksiä johtuen ehkä juuri
tästä, minkä ed. Seurujärvi
otti esille, että valvontakin on ontunut Ruotsin puolella,
ja Ruotsin mielenkiinto ylipäätään
tähän komissionkin toimintaan on varsin kyseenalaista.
Onko meillä mahdollisuutta toteuttaa tämä alueen
vahva toive?
Klaus Pentti /kesk(vastauspuheenvuoro):
Arvoisa rouva puhemies! Budjettiesitys on erittäin
hyvä nimenomaan jaoston lisäysten jälkeen, ja
siitä kiitos. Ja täytyy sanoa, että ylipäätään Suomen
maatalouspolitiikkaa EU:ssa on hoidettu todella hyvin, niin että siitä ministerille
kiitokset.
Maatalouden merkitys tulevaisuudessa tulee kasvamaan, koska
ruuan riittävyys tulee olemaan suuri kysymys, ja meidän
pitää tälle puolelle panostaa. Siinä mielessä oli
tärkeätä, että myös
tänne maaseudun kehittämiseen tuli lisää rahaa.
Meidän pitää huolehtia osaamisesta, tutkimuksesta
ja neuvonnasta. Edellytys ruuantuotannolle on, että se
tuotanto on kannattavaa, ja siinä mielessä nimenomaan
on tärkeää, että saataisiin vahvistettua
näitten viljelijöiden tuottaja- ja toimialaorganisaatioiden
neuvotteluasemaa, koska tuotteista pitää saada
parempaa hintaa.
Tähän kala-asiaan vielä haluan lisätä,
että kun ruuan riittävyys on suuri kysymysmerkki,
niin mitä ylipäätään
kotimaisen kalatuotannon edistämisen puolella vielä voitaisiin
tehdä? Meillä on erinomaiset järvet ja
teknologiakin antaa mahdollisuudet (Puhemies: Minuutti!) tuottaa
ympäristöystävällisemmin jatkossa
kalaa.
Pentti Tiusanen /vas(vastauspuheenvuoro):
Arvoisa rouva puhemies! On tietysti ihan hieno asia, ministeri
Anttila, että hallituspuolueet ovat päässeet
sellaiseen yksimielisyyteen, joka mahdollistaa ympäristöministeriön
suoran vaikutuksen Luontopalveluihin. Tämä tieto,
mikä minulla on ollut, pohjautuu muun muassa siihen — muistanette — kolme
viikkoa sitten käytyyn keskusteluun täällä.
Silloin ilmeisesti näin ei vielä ollut. Nyt viime
viikon tiedoista en ole ollut perillä, koska olin ilmastokokouksessa
Meksikossa. Tämä on ihan hienoa, jos näin
on. Kaikkia kabinettivaiheita eivät aina tiedä muut
kuin ne, jotka ovat osallisina.
Mutta, ministeri Anttila, osallistutte kalastusneuvoston kokouksiin,
ja EU on tunnettu ylikalastaja: Onko mitään mahdollisuuksia,
että kalastusneuvosto yleensä pääsisi
sellaisiin päätöksiin, että EU
lopettaisi ylikalastuksen? Kalakannat ovat uhanalaisia maailmanlaajuisesti.
Ja sitten tuen todellakin tätä, että ajosiimakalastus
ja Puola saataisiin kuriin.
Mirja Vehkaperä /kesk(vastauspuheenvuoro):
Arvoisa rouva puhemies! Se, kenelle lohi kuuluu, on kysymys,
josta on vuosikymmenet kiistelty, ja varmasti tullaan siitä vielä keskustelemaan
pitkään. Toivon, että tulevissa uudistuksissa
kuitenkaan ammattikalastajien ja merellä tapahtuvan lohenpyynnin
osalta ei tehdä sellaisia kiristyksiä, jotka tappavat
meidän ammattikalastajien elinkeinon olosuhteet.
Erityisen huolissani kala-asioissa olen siitä, että todellakin
kotimaisen kalan kulutus on todella vähäistä markkinoilla,
siis 7 prosenttia kotimaisen kalan osuus on koko kulutuksesta. Kalahyllyistä löytyy
kyllä norjalaista lohta ja jopa Aasiasta tuotua kalaa,
ja tämä on erittäin huolestuttava piirre.
Puhemies! Toinen kysymys on myöskin lähi- ja
luomuruuan edistämisestä. Haluan kysyä ministeriltä sitä,
onko vielä jotain edistettävää siinä,
että kilpailulainsäädäntö ei
estä sitä, että kotimaista lähi-,
luomuruokaa voitaisiin enemmän edistää.
Katri Komi /kesk(vastauspuheenvuoro):
Arvoisa rouva puhemies! Valtioneuvosto on tänään
hyväksynyt tarkistetun Kansallisen metsäohjelman
2015. Siitä aasinsiltana kysynkin, miten ministeri näkee
metsätilojen sukupolvenvaihdosten edistämisen.
Mitkä olisivat niitä realistisia toimia oikeasti,
joita lähitulevaisuudessa voitaisiin tämän
asian hyväksi tehdä?
Toinen kysymys: Huomasin, että Vtt koordinoi Tekesin
rahoittamaa hankekokonaisuutta, jossa kehitetään
uutta menetelmää metsätalouden suunnitteluun.
Siinä on ideana, että kuka tahansa voi ottaa metsäkuvia
maastossa matkapuhelimeen ja lähettää ne
sitten internetin välityksellä gps-koordinaattien
kanssa analysoitavaksi, ja sieltä sitten selvitettäisiin
puuston määrä ja puulajit, kamerakuvien
tiedot paikannettaisiin satelliittikuvin, joitten tarkkuus yltää jopa
puoleen metriin. Minkälaisia riskejä ja positiivisia puolia
tällaisessa hankkeessa näette?
Toinen asia: Valtioneuvosto asetti tänään myös
maa- ja metsätalousministeriön yhteyteen seura-
ja harrastuseläinten hyvinvoinnin neuvottelukunnan, hyvä niin.
Eläinsuojelurikkomuksia seuraeläinten osalla tapahtuu
yllättävän paljon.
Mutta toinen asia: Näihin isoihin tuotantoeläimiin
erikoistuneiden erikoiseläinlääkäreiden koulutuksen
puute alkaa näkyä esimerkiksi tuolla Itä-Suomessa.
Tiedän, että (Puhemies: Minuutti!) se on opetusministeriön
alla, mutta ovatko nämä erikoistumistoimet, joita
on suunniteltu esimerkiksi Kuopioon ja Seinäjoelle perustettavaksi,
jotenkin etenemässä?
Outi Mäkelä /kok(vastauspuheenvuoro):
Arvoisa puhemies! Nyt eletään joulun aikaa
ja notkuvien kalapöytien aikaa. On siis hyvä hetki kantaa
huolta paitsi lohesta ja kalaruuan syömisestä myös
suomalaisen kalastuksen tulevaisuudesta. Valiokuntahan lisäsi
kalastuselinkeinon kehittämiseen pienen lisämäärärahan,
mutta olisin nyt kysynyt ministeriltä, mitä on
tekeillä suomalaisen kalastuksen turvaamiseksi myös
tulevaisuudessa ja voitaisiinko esimerkiksi hylkeiden tai merimetsojen
aiheuttamia vahinkoja jotenkin paremmin ennaltaehkäistä tulevaisuudessa
tai olisiko näille vahingoille saatavissa lisää korvauksia.
Esko Ahonen /kesk(vastauspuheenvuoro):
Arvoisa rouva puhemies! Luonnonolosuhteet ovat muuttuneet hyvinkin
voimakkaasti. Helsingissä on lunta nyt paljon enemmän
kuin pohjoisempana, kotiseudullani Etelä-Pohjanmaalla. Viime
kesänä oli valtavasti tällaisia myrskyvirtauksia,
pystyvirtauksia vai syöksyvirtauksia, mitä ne
olivat nimeltään. Muun muassa meidän
alueella tuhoutui valtavasti metsää, kaatui, pirstoutui.
Käytännössä tuho oli joillakin
tiloilla lähes täydellinen, muun muassa Teerijärven
Högnabbassa. Onko ministeriössä mietitty,
mitä voitaisiin tehdä näiden metsänomistajien
hyväksi? Olisiko joitakin tiettyjä käytäntöjä tärkeää muuttaa, koska
nyt ilmeisesti näyttää siltä,
että nämä ilmasto-olosuhteet joka tapauksessa
muuttuvat ja tämä tuskin jää ainoaksi
kesäksi, varmaan jatkossakin tulee tämän
tyyppisiä tuhoja? Tukin hinta oli kuutiolta noin 17 euroa,
joka on merkittävästi alempi kuin varsinainen
normaali myyntihinta.
Lasse Hautala /kesk(vastauspuheenvuoro):
Arvoisa rouva puhemies! Budjettiesityksen yleisperusteissa asetettiin
tavoitteeksi maatalouden kannattavuus. Kannattavuudesta on kiinni koko
toimialan kilpailukyky, ja siitä riippuu myös
tuotannon jatkuminen. EU:n ja kansallisilla tuilla voidaan osa hoitaa,
mutta tarvitaan myös muita keinoja, joista tuottaja- ja
toimialaorganisaation aikaansaaminen on yksi.
Maa- ja metsätalousvaliokunta kiinnitti huomiota tukioikeudettomiin
peltoihin, joita on noin 36 000 hehtaaria. Kuten tiedämme,
maa- ja metsätalousministeriöllä olisi
ollut varat hoitaa nämä hehtaarit tukien piiriin,
mutta valtiovarainministeriö esti sen ja tukivaroja myönnettiin
nyt vain niin, että runsas 18 000 hehtaaria saadaan
tuen piiriin. Kysynkin nyt ministeriltä, onko teillä tiedossa,
missä järjestyksessä jonopellot puretaan
ja onko valtiovarainministeriö esittänyt jo jotakin etusijajärjestystä.
Mauri Salo /kesk(vastauspuheenvuoro):
Arvoisa rouva puhemies! Täällä on
useassa puheenvuorossa sivuttu suurpetoja. Nyt kun kuuntelee eri
asiantuntijatahoja, niin on kaikilla ihan eri käsitys.
Nyt kun se on myöskin budjettikysymys, onko meillä rahaa
riittävästi vai ei, pitäisi selvittää se,
mikä oikeasti on meidän suurpetotilanne. Metsästäjät
ovat yhtä mieltä, sitten riista- ja kalatalousosasto
toista mieltä ja sitten vielä ammatinharjoittajat
kolmatta mieltä. Onko, arvoisa ministeri, minkään
näköistä keinoa löytää tähän
maahan yhteinen näkemys siitä, mikä on
suurpetokanta, sitten mikä on sen oikea taso ja millä se asia
sitten hoidetaan?
Paula Sihto /kesk(vastauspuheenvuoro):
Arvoisa rouva puhemies! Suomalainen kuluttaja on etuoikeutetussa
asemassa syödessään kotimaista ruokaa.
Kansallisen ruuantuotannon peruskapasiteetti on voitava ylläpitää korkealla
tasolla tulevaisuudessakin. Tämä edellyttää kannattavaa
maataloutta. Kotimainen tuotanto on helposti jäljitettävää,
millä voidaan varmistaa elintarviketurvallisuus kansalaisillemme.
Suomen elintarviketalous on tähän saakka menestynyt
hyvin kiristyvässä kilpailutilanteessa. Jatkon
ratkaisee se, arvostammeko tarpeeksi puhdasta, kotimaista ruokaa.
Ravitsemuksen ja terveyden yhteydet ovat kiistattomat, ja Suomessa
on tehty menestyksekästä työtä ravitsemuksen
parantamiseksi. Luonnonmukaisesti tuotetun ruuan käytön
kehittäminen on tärkeää erityisesti
siksi, että siten voidaan vähentää esimerkiksi
allergioita aiheuttavien lisäaineiden käyttöä ja torjunta-ainejäämien
aiheuttamia terveysongelmia.
Suomessa ei toistaiseksi viljellä muuntogeenisiä lajeja
elintarvikekäyttöön. Kysyisinkin ministeri
Anttilalta, olisiko meillä aiheellista selvittää mahdollisuuksia
rajoittaa muuntogeenisten kasvien viljelyä Suomessa esimerkiksi
tietyillä alueilla tai vaikkapa koko Suomessa.
Anne Kalmari /kesk(vastauspuheenvuoro):
Arvoisa puhemies! Haluaisin ostaa kaupasta luomu- ja lähiruokaa.
On vaarana, että jatkossa saamme kaupasta vain lisäaineilla,
suolavedellä höystettyjä, vakuumiin pakattuja
tuotteita isojen kauppaketjujen ostoshelveteistä.
Haluaisin haastaa debattiin kaikkien puolueitten jäsenet
siitä, katsotteko, että on hyväksi, että annamme
kaupalle ylivallan, vai voisiko olla asiallista, että esimerkiksi
luomutuottajat voisivat tuottajina organisoitua ja hakea oikeutuksen
siihen hintaan, minkä lisäarvon nimenomaan he tuottavat.
Haluaisin kysyä ministeri Anttilalta, kun saimme upean
uusiutuvan energian hajautetun paketin läpi ja siihen jäi
sellainen epäkohta, että byrokratian takia emme
voineet ihan pienien tilojen biokaasulaitoksia ottaa mukaan tariffijärjestelmään,
onko mahdollista, että saisimme investointitukea Makeran
varoista vähän enemmän. Riittävätkö rahat?
Kalle Jokinen /kok(vastauspuheenvuoro):
Arvoisa rouva puhemies! Kaksi kysymystä, toinen menee
metsään ja toinen pellolle.
Metsän puukauppa on ikuinen kysymys: miten saataisiin
tasaisena virtana ja kohtuuhinnalla teollisuuden käyttöön
se puu. Tälläkin hetkellä esimerkiksi
sahoilla on nähtävissä edelleen puupulaa,
ja vuodenvaihteen jälkeen tulee monella sahalla tiukkoja
paikkoja eteen. Miten tuota puun tasaista virtaa voitaisiin parantaa?
Voiko esimerkiksi tämä pirstaloitunut metsänomistus
olla yksi tarkastelun kohde niin kuin Ruotsissa, missä on rajattu,
että pitää olla määrätyn
kokoisia metsätiloja, jotta kauppa käy.
Toinen kysymys menee pellolle ja liittyy oljen hyötykäyttöön.
Olen useaan otteeseen ottanut esille sen, miksi ei saada eteenpäin
oljen polton hyödyntämistä tilojen omassa
lämmöntuotannossa esimerkiksi pelletiksi puristamalla.
Markus Mustajärvi /vas(vastauspuheenvuoro):
Arvoisa puhemies! Minä haluan tarkentaa sitä,
että en sanonut enkä tarkoittanut sitä,
että ministeri Anttila käyttää tätä komission
Destia-päätöstä keppihevosena,
kun Metsähallituksen metsätaloustoiminta yhtiöitetään.
Mutta te tiedätte ja minä tiedän, että joku
muu käyttää ja on käytetty pidemmän
aikaakin, ja sen takia nostin sen esille. Sehän kummitteli
kuitenkin tämän liikelaitoslain takana ja tuli
mutkan kautta vaikuttamaan myöskin niihin päätöksiin,
joita Metsähallituksen osalta on tehty, kun kuitenkin on
selvää, että nykyinen mallikin, mikä on
Suomessa käytössä, olisi jatkossakin
mahdollinen, ja itse asiassa, jos muistan oikein, niin ihan Metsähallituksen
ylimmästä johdosta sanottiin, että useammassa
Euroopan maassa on tällä hetkellä samanlainen
tai samankaltainen hallintomalli ja organisaatiomalli kuin Suomessa.
Kyllä minun arvioni on, että nämä yltiöyhtiöittäjät,
yltiöyksityistäjät, jotka kuvaavat tämän uusliberalistisen
ajan henkeä, ovat olleet niskan päällä,
ja me kaikki muistamme, miten kävi silloin, kun Kemira
GrowHow myytiin pilkkahintaan norjalaiselle Yaralle.
Maa- ja metsätalousministeri Sirkka-Liisa Anttila
Arvoisa puhemies! Ensinnäkin ihan tähän
viimeiseen asiaan, minkä ed. Mustajärvi otti esille,
tähän uusliberalistiseen henkeen ja linjaan ja
siihen liittyen Kemira GrowHow’n myyntiin: sehän
tehtiin valtioneuvostossa sillä tavalla, että esimerkiksi
allekirjoittaneella ei ennen valtioneuvoston istuntoa ollut minkään
näköistä käsitystä,
että se on päivällä listalla
siellä. Mutta se on ollutta ja mennyttä, ja siinä varmaan
... (Ed. Hemmilän välihuuto) — Ei sitä pörssiyhtiöasiaa voi
pyytää pöydälle, kun ollaan
rehellisiä. Pörssiyhtiön arvohan romahtaa
siitä. — Eli kysymys on siitä, että siitä ei
nyt kannata sen enempää muuta sanoa kuin että tietysti
se virhe tehtiin, että ne Siilinjärven kaivokset
annettiin, ne hyvät apatiittikaivokset, siinä kaupassa
mukana. Mutta vanha sanonta: tikulla silmään sitä,
joka vanhoja muistelee.
Nyt mennään näihin edustajien esittämiin
kysymyksiin.
Ensinnäkin ed. Seurujärvi puhui tästä salakalastuksesta
ja yleisestä kalastuksen valvonnasta ja yhteistyöstä siinä Ruotsin
kanssa. Olen kollegani Eskil Erlandssonin kanssa asiasta useamman
kerran puhunut. Ruotsin puolella on sellainen elinkeinolainsäädäntö,
että he kokevat koko kalastuksen valvonnan erittäin
vaikeaksi sen takia, että kalastus on vapaa, yrittäjyyteen
perustuva ammatti. Tämä ei ole mikään
helppo keissi, sanon sen ihan rehellisesti, johtuen tästä asenneilmastosta,
joka on siellä joen toisella puolella. Mutta siinä yritetään,
ja tiedän tarkkaan, että silloin kun rajajokisopimuksesta
neuvoteltiin, sovittiin tietystä valvonnasta, ja meidän
pitää nyt se vaan sitten ensi keväänä muistaa
pistää sellaisena täytäntöön,
kun se on aikanaan sovittu.
Sitten ed. Tynkkynen kyseli, miten rahoja painotetaan maa- ja
metsätalousministeriön sisällä. Tällä hetkellähän
noin 844 miljoonaa euroa Suomi saa Euroopan unionilta maatalouden
ja maaseudun kehittämiseen rahaa. Niiden välittäminen
tapahtuu maa- ja metsätalousministeriön hallinnon
organisaation kautta. Minusta siihen ei voida puuttua. Ne ovat sitä jäsenmaksua,
jota me saamme sieltä takaisin tätä kautta.
Mitään muuta kautta sitä ei näin
paljoa tulekaan.
Sitten meillä on noin 1,1 miljardia euroa maaseudun
kehittämiseen ja maatalouden tukemiseen kansallisia tukia.
Niillä me turvaamme, että meidän maaseutu
säilyy elinvoimaisena ja meidän maatalous globaalissa
kilpailussa. Nyt täytyy muistaa, että me emme
ole enää kilpailemassa Euroopan unionin alueen
ehdoilla, vaan tämä kilpailu on globaalia, ja
silloin me tarvitsemme tiettyjä tasinkoja meidän
luonnonolosuhteista johtuen, jotta meillä elinkeino voi
säilyä kannattavana, koska niin kuin täällä valiokunnan
puheenjohtaja Leppä totesi, ilman kannattavaa elinkeinoa
meillä ei ole maataloutta eikä koko elintarviketuotantoprosessia.
Mutta uskon, että vihreiden kanssa tästä olemme
samaa mieltä, että luomu- ja lähiruokaa
me jatkossakin edistämme ja se on se, mitä suomalainen
kuluttaja haluaa, ja siihen ne tietyt eurot myöskin tarvitaan.
Sitten ed. Karvolle annan vastauksen, kun saan selville, kuka
on tämä puheenjohtaja. Ed. Karvo on jo salista
lähtenyt. Muistaakseni ensimmäinen puheenjohtaja
tulee Suomesta, mutta minä varmistan sen nyt vielä.
Ed. Klaus Pentti totesi tästä tutkimuksesta
ja neuvonnasta. Ne ovat erittäin tärkeitä asioita,
ja sen takiahan me olemme tällä vaalikaudella
rakentaneet Lynet-järjestelmän, joka on luonnonvara-alan
eli maa- ja metsätalousministeriön ja ympäristöministeriön
yhteinen sektoritutkimusjärjestelmä, jossa on
tämä Lynet, katto-organisaatio, jolla me turvaamme,
että päällekkäisyydet poistuvat
ja toimintaa mahdollisimman hyvien synergiaetujen kautta kehitetään
ja turvataan sitä kautta viimeinen tutkimus ja osaaminen,
koska ilman sitä me emme pärjää.
Ed. Tiusanen puhui tästä Euroopan unionin kalastusneuvostosta
ja siitä, että EU on tunnettu ylikalastaja. Se
pitää paikkansa, mutta nyt siellä ollaan
yhteistä kalastuspolitiikkaa uudistamassa, ja sen kaikkein
tärkein tavoite on päästä ylikalastuksesta
eroon. Sitten tämä Puolaan viittaaminen: Minä olen
Puolan ministerin kanssa käynyt asiasta yhden keskustelun,
kun meillä on pohjoisessa ajosiimalla varustettuja lohia,
siitä, mistähän ne lohet mahtavat tulla.
Tämä on myöskin komissaari Damanakiksen
kanssa työlistalla, ja hän on tulossa Suomeen
minun tietääkseni maaliskuussa, jolloin me pohdimme
tätä lohikysymystä hänen kanssaan
hyvin kattavasti.
Ed. Vehkaperä kysyi, kenelle lohi kuuluu. Lohi kuuluu
ensisijaisesti tietysti merialueella ammattikalastajille jatkossa,
jos emme saa lohen määrää merkittävästi
lisääntymään.
Sitten lähi- ja luomuruuan edistämiseen ja
siihen liittyen kilpailulainsäädäntöön:
tuottaja- ja toimialaorganisaatio on yksi erinomainen keino edistää lähi-
ja luomuruokaa, koska siinä voidaan rakentaa siihen ketjuun
toimialaorganisaatio, jossa se ketju tuottajasta kuluttajaan yhdessä huolehtii
siitä, että lähi- ja luomuruuan edellytykset
ovat olemassa.
Luomuruuasta sen verran, että minulla on menossa luomun
kehittämishanke. Se esiteltiin minulle runsas viikko sitten,
ja sitä on tarkoitus työstää eteenpäin.
Siinä ala kokoaa voimavaransa yhteen, ja me sen jälkeen
annamme tutkimus- ja kehittämisvaroja, jotta me pääsemme
tällä sektorilla eteenpäin.
Ed. Komi kyseli, mitä tapahtuu näitten satelliittikuvien
jälkeen. Selvitän, koska siitä syntyy hyvin
helposti erittäin vakava ongelma. Silloin ostajalla on
tiedossa myyjän puuvaranto, ja tähänhän
me emme voi mennä. Metsävaratietojärjestelmä jo
kieltää sen. Tämä oli hyvä huomio,
se täytyy selvittää.
Sitten eläinlääkärien erikoistumisesta:
meillä on kahdeksan paikkaa, ja maa- ja metsätalousministeriön
hallinnonalaan se vastuu kuuluu, ministeriön budjettiin,
ja sieltä pitäisi nyt sitten toivottavasti vaalien
jälkeen löytää vähän
rahaa, että voitaisiin niitä erikoistumispaikkoja
lisätä.
Sitten nämä hylkeet ja merimetsot ovat todella,
niin kuin ed. Mäkelä sanoi, yksi suuri suomalaisen
kalan tulevaisuuden ongelma. Meillä on hylkeensietopalkkiot,
meillä on hylkeen metsästystä, jolla
voitaisiin sitä kantaa säädellä.
Sitten ed. Ahonen puuttui näihin myrsky- ja syöksyvirtauksiin.
Voin sanoa, että ne veivät viime kesänä ainakin
allekirjoittaneelta sen kesäloman, joka oli suunniteltu,
koska ne tulivat sopivasti päivää ennen
kuin kesäloma, tai edellisenä yönä,
kun loman piti alkaa.
Siellä on tärkeää nyt löytää vakuutusjärjestelmä,
joka korvaa näitä tuhoja, siis korvaa huomattavasti
enemmän kuin tällä hetkellä,
ja vakuutusjärjestelmää käyttää vain
kolmasosa metsänomistajista, toki tällä hetkellä varmasti
paljon enemmän. Toisekseen olen selvittänyt yhteistyössä Metsähallituksen
kanssa, voitaisiinko sellaisille alueille, missä on kaikki
mennyt ja missä on näitä nuoria yrittäjiä,
joiden oman tilan tulonmuodostuksessa metsätalouden tuloilla
on tärkeä merkitys, perustaa yhteismetsiä,
missä nämä alueet, jotka ovat myrskyssä tuhoutuneet,
voisivat olla mukana, Metsähallituksen siemenmetsää siellä mukana,
jos tämmöistä sanontaa saa käyttää.
Tämä työ on minulla kesken, mutta sitä selvitystä tehdään.
Ed. Hautala puuttui tukioikeudettomiin peltoihin, ja se taistelu
on nyt valitettavasti hävitty. Itselläni ei ole
vielä etusijajärjestyksestä tietoa, mutta
todennäköisesti tämä 18 300
hehtaaria jaetaan kaikille samassa suhteessa, muuten se ei ole oikeudenmukaista.
Mutta sitä me mietimme, miten se tehdään.
Sitten tämä ed. Mauri Salon huoli siitä,
että suurpetokannasta on erilaisia käsityksiä:
sen minä allekirjoitan. Ja kun minä sen keinon
löytäisin, jolla Suomessa voitaisiin päästä yksimielisyyteen
siitä, mikä on oikea petojen määrä,
niin olisi suuri ongelma ratkaistu. Se on minun salkkuni yksi kipeimpiä ongelmia
ollut tällä vaalikaudella. Mutta ainakin yksi
asia on selvä: nyt jatkossa metsästäjät
ja petolaskijat lähtevät yhdessä katsomaan,
miten laskelmia tehdään, kun kumpikin saa erilaisia
lukuja. Se on ainoa keino, pistää heidät
saman pöydän ääreen, yhtä aikaa tarkastamaan
ja laskemaan.
Sitten ed. Jokinen kysyi tasaisista puukauppavirroista. Vedän
puumarkkinatyöryhmää, jossa me haemme
niitä keinoja, joilla metsäsektori löytäisi
yhdessä tasaisille puuvirroille, puukaupalle edellytyksiä.
Yksi on jo päätetty, ja se on se, että Suomi
jaetaan seitsemään alueeseen, joilta puun hintatiedot
puulajeittain ensi vuoden alusta Metla kerää hyvin
kattavasti. Silloin metsänomistajalla on jo metsää myydessään
tieto siitä, mitä sillä alueella siitä puulajista
maksetaan. Se on yksi hyvä asia. Sitten me kehitämme
indeksiä, jolla me voisimme metsäkauppoja tehdä vähän
tulevaisuuteen ja siten tasata puuvirrat. Sen indeksijärjestelmän
tarkoitus on riskin jakaminen metsänomistajan ja teollisuuden
välillä. Katsotaan, päästäänkö siinä eteenpäin,
mutta yritys on ainakin kova.
Oljen polton hyödyntämisestä sanon
sen, että kävin komissaari Mariann Fischer Boelin
ja hänen miehensä Hansin maatilalla vuonna 2008 elokuussa
Tanskassa. Koko tilan, kartanon lämmitys, kaikki, perustui
olkeen. Myöskin kuivuri lämpeni oljella, se on
täysin mahdollista.
Toinen varapuhemies:
Nyt mennään puhujalistaan, ja muistuttaisin
edustajia, että etukäteen pyydetyt puheenvuorot
ovat todellakin enimmäismitaltaan 5 minuuttia.
Esko Ahonen /kesk:
Arvoisa rouva puhemies! Maatalouden alenevan ja heikon tulokehityksen
seuraukset näkyvät muun muassa siinä, että kotieläintuotannosta
luovutaan aikaisempaa nopeammin ja maataloustuotanto vähenee
erityisesti syrjäisillä alueilla. Maatalouden
kannattavuuden merkittäviä kysymyksiä ovat
muun muassa, miten turvata oikeudenmukainen tulokehitys suhteessa
muihin sektoreihin ja tulosuuntiin sekä eri alueilla. On
pohdittava, millä tavalla pystymme varmistamaan Suomen
edut EU:n laajentuessa ja vielä lisäksi, kuten
ministeri Anttila edellä totesi, myös globaalissa
maailmassa. Nämä kaikki ovat asioita, jotka tulevat
vaikuttamaan suomalaisen maatilan kannattavuuteen.
Maatalouden vähenemiseen ovat vaikuttaneet eri tekijöiden
voimakkaasti nousseet kustannukset. Esimerkiksi polttoaineiden,
rakentamisen, lannoitteiden ja rehujen hinnannousu yhdessä merkitsevät
maataloudelle lisäkustannusta. Viljelijän tulon
kannalta on merkityksellistä se, miten yhteiskunta pystyy
omilla toimillaan vähentämään
näistä syntyviä menoja.
Ongelmia liittyy myös sukupolvenvaihdoksiin ja tuotannon
lopettamiseen. Sukupolvenvaihdosten määrä on
ollut alhainen. Maatalouden rakenteen osalta ratkaistavia kysymyksiä tulevaisuudessa
on useita. Mikä on optimaalinen tilakoko Suomessa, miten
turvataan nuorien viljelijöiden aloittaminen maatalousyrittäjänä?
Kannattavan maatalouden säilymisessä aivan oleellinen
asia on se, miten Suomen valtio kykenee entistä ja nykyistä paremmin
hillitsemään jatkuvasti kasvavia kustannuksia.
Näiden kustannusten välttämiseksi tarvitaankin
jatkossa yhä määrätietoista
työtä.
Arvoisa rouva puhemies! Siirryn pellolta metsän puolelle.
Kesällä 2009 ruskomäntypistiäisen
aiheuttamat neulastuhot levisivät yli 350 000
hehtaarin alueelle pääasiassa Etelä-Pohjanmaan,
Keski-Pohjanmaan ja Keski-Suomen metsäkeskusten alueella.
Pienialaisempia tuhoja esiintyi myös muualla Suomessa.
Arvio koko tämän alueen torjuntakustannuksista
on noin 79 miljoonaa euroa. Millään alueella ei
tutkimusten ja seurannan perusteella ole puita laajalti kuolemassa,
joten viranomaisten taholta ei pidetä ruiskutuksia puiden
selviämisen kannalta välttämättöminä.
Kasvutappiot tulevat kuitenkin olemaan monin paikoin tuntuvia.
Kasvinsuojeluaineen lentolevitys on kasvinsuojeluaineista annetun
lain mukaan pääsääntöisesti
kiellettyä. Kasvinsuojeluaineen lentolevitys metsässä kasvaviin
puihin kohdistuvien laajojen hyönteistuhojen torjumiseksi
voidaan kuitenkin toteuttaa ilmeisesti ja nähtävästi
ministeriön päätöksellä metsäkeskuksen
esityksestä. Tiettävästi vuonna 2008
toteutetun noin 700 hehtaarin suuruisen alueen lentoruiskutuksen hehtaarikustannukset
olivat noin 226 euroa hehtaarilta. Välittömästi
pistiäiskanta romahti ruiskutetulla alueella, mutta se
ei estänyt kannan leviämistä ympäröiviin
metsiin.
Arvoisa rouva puhemies! Metsänomistajilta tulee hätähuutoja,
että hyönteistuhoja on jatkossa päästävä torjumaan
jo siinä vaiheessa, kun tuhot ovat vasta alkamassa. Tällöin
voidaan välttyä näin laajalle levinneiltä tuhoilta.
Jatkossa olisi tärkeää, että ruskomäntypistiäisen
torjuntaa voidaan toteuttaa torjunta-aineen lentolevityksenä myös
metsänomistajan omasta aloitteesta ja omalla kustannuksella.
Jotta tämä on mahdollista, täytyy ilmeisesti
metsän hyönteis- ja sienituhojen torjunnasta annettua
lakia muuttaa. Olisi kuitenkin toivottavaa, että torjuntakustannukset ensisijaisesti
hoidettaisiin ainakin osittain valtion budjettiin varatulla rahalla.
Lasse Hautala /kesk:
Arvoisa rouva puhemies! Maatalouden kannattavuus on keskeisin asia
koko toimialan osalta. Budjettiesityksessä otettiin se
jo esille, ja kannattavuudella on selkeä vaikutus kilpailukykyyn
ja sitä kautta koko elinkeinon jatkumiseen. Kuten tiedämme,
tukien merkitys on maatalouden kannattavuudessa suuri. Ongelmana
on tietysti se, että Euroopan unioni ratkaisee sekä omat
että kansallisetkin tuet. Kun unionin toiminta perustuu
6 vuoden mittaisiin talous- ja toimintakausiin, tämä tuo
sen lyhytjänteisyyden meidän maatalouspolitiikkaamme.
Kansalliset tuet on hyväksytettävä eriksensä Euroopan
unionissa, ja tietysti hyväksynnällä omassa
hallituksessa ja eduskunnassa on keskeinen vaikutus siihen, miten
me sitten onnistumme näiden tukiratkaisujen kanssa.
Tässä yhteydessä pitää lausua
parhaat kiitokset maa- ja metsätalousministerille ja ministeriölle
siitä, että heillä on tahtoa hoitaa sekä Euroopan
unionin suuntaan asioita että myöskin kansalliset
asiat.
Maatalouden investoinnit ovat aina investointeja, jotka tehdään
pitkällä tähtäimellä.
Meillä kotieläinrakennukset joudutaan rakentamaan
jo ilmastollisista olosuhteista johtuen paremmin kuin ihmisten asuinrakennukset.
Näiden investointien suuruus merkitsee sitä, että ne
joudutaan tekemään todella pitkäjänteisellä näkökannalla.
Arvoisa puhemies! Nyt olemme suurten muutosten edessä Euroopan
unionin tukipolitiikassa. Cap-uudistus on lähdössä käyntiin,
ja se on suurin muutos Euroopan unionin jäseneksi liittymisen
jälkeen. Nykyinen hallitus tulee antamaan helmikuussa vastaukset
näihin komission tekemiin ehdotuksiin, ja tällä salilla
ja seuraavalla hallituksella on sitten hyvin tärkeä rooli,
kun lopulliset väännöt tehdään
unionin tukipolitiikasta ja niistä ratkaisuista, mitkä meidän
maatalouspolitiikkaamme liittyvät sen jälkeen.
Lissabonin sopimuksen myötä Euroopan parlamentin
rooli kasvoi näissä tukineuvotteluissa, ja Suomen
kannalta on valitettavaa, että parlamentin suomalaisista
jäsenistä kukaan ei valinnut jäsenyyttä parlamentin
maa- ja metsätalousvaliokunnassa, vaikkakin noin 45 prosenttia unionin
budjetista käytetään tälle toimialalle. Meillä varsinaisia
jäseniä ei siellä toimielimessä ole,
ja olen vakuuttunut siitä, että kaikkien niiden
maiden edustajat, joilla varsinaisia jäseniä on,
tulevat istumaan aktiivisesti valiokunnan kokouksissa, joten meidän
varajäsenemmekään ei pääse
siellä tekemään muutosesityksiä niihin
asioihin, mitkä eteen tulevat. Siksi on hyvin tärkeää ja
merkityksellistä se, että eduskunta, hallitus
ja maa- ja metsätalousministeri tekevät kaikkensa ja
vaikuttavat parhaansa mukaan Suomen tavoitteiden eteen näissä varsinaisissa
neuvotteluissa, ja pääpaino tulee tietysti parlamenttivaikuttamisen
lisäksi suorittaa sekä komission että neuvoston
suuntaan.
Turkistarhaus on yksi elinkeino, joka liittyy maa- ja metsätaloussektorin
budjettiosuuteen. On ollut valitettavaa, että vuoden varrella
on tullut poliitikoiltakin vetoomuksia siitä, että kyseisestä elinkeinosta
tulisi luopua. On syytä huomioida se, että turkistarhaus
on laillinen elinkeino ja sitä ovat sekä turkistarhaajat
että myöskin poliittinen päätöksentekojärjestelmä vieneet
eteenpäin ja kehittäneet. Ellei turkiksia tuotettaisi
Suomessa, ne tulisivat olennaisesti epäinhimillisemmistä olosuhteista
muualta päin maailmaa, jossa eläinsuojelullisia
näkökantoja ei otettaisi lainkaan huomioon.
Mauri Salo /kesk:
Arvoisa rouva puhemies! Valtiovarainvaliokunnan mietinnössä pääluokka 30
koskettelee maataloutta, ja maatalouden kannalta onkin tärkeää,
että sitä myöskin huolellisesti pohdiskellaan.
Suomalaisen maatalouden tulevaisuus on Euroopan unionin käsissä,
jos tukipolitiikan näkökulmasta katsotaan, mutta
toisaalta se on kyllä meidän omissa käsissämmekin,
kunhan yhdessä asiaan oikein paneudutaan.
Maatalouden ja elintarviketuotannon ketjun kannattavuus ja kilpailukyky
on se kaiken a ja o. Kilpailukyky tällä ketjulla
on hyvä, mutta alkutuotannon kannattavuus on huono. Tässä tullaan epäoikeudenmukaiseen
tulonjakoon, ja siksi on tärkeää, että nyt
ministeriössä vireillä oleva tuottajayhteistyö saadaan
lainsäädäntötasolle niin, että se
mahdollistaa tuottajayhteistyön ja saadaan kunnon neuvotteluasema
kauppaan nähden.
Täällä ed. Hemmilä erityisesti
ihmetteli sitä, miksi yritystoimintaa yleensä tuetaan.
Minun mielestäni maatalous tarvitsee sen oman tukensa.
Ilman sitä tukea ei kotimaista ruuantuotantoa meillä olisi,
koska Euroopan unionin maatalouspolitiikka perustuu siihen, että on
olemassa EU-tuet, joilla kompensoidaan hinnanalennuksia. Sitten
meillä on oikeus kansallisten tukien maksuun, jotka täällä kansallisesti
valmistellaan ja unioni hyväksyy, ja sitten on tietenkin
tuottajahintataso. Tänä päivänä kummatkin
elementit, EU-tuet ja kansalliset tuet, ovat varmasti ihan oikealla
tasolla, mutta tuottajahinnan muodostus, siinä meillä on
se kaikkein suurin ongelma. Tähän todella toivon,
että löydetään se yhteistyö, kuinka
päästään eteenpäin.
Viljelijäväestö on tehnyt tehtävänsä.
He ovat tehostaneet tiloilla tuotantoa, kasvattaneet yksikkökokoja,
ja monessakin kohdin tuotantoyksikkökoko on jo koko lailla
siellä ylärajalla. Ihminen on ihminen, ja fyysiset
voimat ja henkinen väsymys myöskin tavallista
viljelijäyrittäjääkin rasittaa.
Inhimillinen toiminta on hyvin tarpeellista, ja siksi myöskin
viljelijöiden mahdollisuuteen työterveyshuoltoon
pitää erityisesti kiinnittää huomiota
ja yleensä ihmisten jaksamiseen.
Yksi asia vielä, mihin haluan kiinnittää huomiota,
on tämä gmo-viljely. Suomi on gmo-viljelystä vapaa
maa. Toivon, että se myöskin säilyy sellaisena
tulevaisuudessa. Meille tuodaan tänä päivänä valkuaista
ja nimenomaan gmo-valkuaista hinnan edullisuuden vuoksi. Meidän
on kehitettävä omaa valkuaistuotantoamme niin,
että voidaan pysyä erossa laajamittaisesta gmo-valkuaisesta
ja näin ollen kyetään turvaamaan suomalaisille
suomalaisten kaipaama ja haluama puhdas kotimainen ruoka.
Janne Seurujärvi /kesk:
Arvoisa rouva puhemies! Maa- ja metsätalousministeriön
pääluokan osalta haluan aluksi mainita tarpeellisena
lisäyksenä porotalouden edistämiseen
suunnatut 100 000 euroa, josta 60 000 euroa kohdistetaan Paliskuntain
yhdistyksen hallintoon ja 40 000 euroa valtakunnanrajan
esteaitojen rakentamiseen. Samaan momenttiin tehty 1,4 miljoonan euron
lisäys poistokalastukseen on perusteltu ja tehokas keino
vesistön ja kalaston suojeluun. Tästä sisävesistöön
kohdistuvasta 400 000 euron määrärahasta
osa koskee Lapissa Lokan tekoallasta, josta on saatu hyviä tuloksia
poistokalastuksella.
Momentille 50 on tehty 4 miljoonan euron lisäys keskeneräisten
vesihuoltohankkeiden toteuttamiseen. Tuo raha tulee todella tarpeeseen, koska
tarkoitukseen varatut määrärahat ovat
jo vuosia olleet täysin riittämättömiä.
Ylivoimaisesti suurimman huomion tämän pääluokan
asioista sai kuitenkin ennakolta Metsäntutkimuslaitoksen
ja Metsähallituksen määrärahojen
vähennysesitys, joka uhkasi molempien toimipisteverkoston
ja henkilöstön tulevaisuutta. Uhka pystytään
onneksi eduskunnan toimesta nyt torjumaan Metlaa koskevalla 1,5
miljoonan euron toimintamäärärahan lisäyksellä sekä maa- ja
metsätalousministeriön budjettiin tehdyllä 1,1 miljoonan
euron lisäyksellä. Toinen osa Metsähallituksen
määrärahanlisäystä käsitellään
ympäristöministeriön pääluokan
yhteydessä.
Arvoisa puhemies! Porotalouden suurimpana uhkana tällä hetkellä on
vallitseva petotilanne. Tilastot kertovat, että petokannat
ovat lisääntyneet viime vuosina. Petokannan kasvu
on heijastunut vasamäärien jyrkkänä laskuna
viimeisten vuosien aikana. Teuraserotukseen asti selvinnyt vasamäärä on
laskenut esimerkiksi Itä-Lapissa neljän poronhoitovuoden
kuluessa jopa 4 000 vasalla. Näin suuren vähennyksen
merkityksen elinkeinolle voi jokainen ymmärtää.
Suuri vasahävikki johtunee pääosin runsaasta
karhukannasta, mutta viime vuosina ongelmia on ollut myös ilvesten
ja susien kanssa. Ahma täydentää kokonaispetokantaa
ja vaikeuttaa järkevän porokannan rakenteen ylläpitoa,
koska sen saaliiksi päätyy talvisin paljon aikuisia
vaatimia.
Hyvä uutinen on, että valtion neljännen
lisätalousarvion yhteydessä saatiin lisättyä 1,5
miljoonaa euroa määrärahaa petokorvausten
maksatuksiin. Toivottavaa on, että uuden riistavahinkolain
soveltaminen saisi nopeasti vakiintuneen muodon, jossa petovahingot
maksetaan vahingonkärsijöille täysimääräisinä ja
korvausmenettelyä myös nopeutetaan nykyisestä.
Mikäli yhteiskunta sallii petovahinkojen syntymisen
jollekin elinkeinolle, on aivan selvää, että niistä maksetaan
vahingonkorvaukset kohtuullisessa ajassa ja maksetaan myös
täysimääräisinä. Ensisijaisesti
valtion pitää kuitenkin rajoittaa vahinkojen syntymistä suurpetokantaa sääntelemällä.
On kiistatonta, että nykyinen petokanta on kasvanut liian
suureksi, ja sitä tulee tehostetuin toimin leikata. Näissä talkoissa
tulisi myös valtion viranomaisella, kuten rajavartiostolla
ja poliisilla, olla oma aktiivinen roolinsa.
Arvoisa puhemies! Petokantojen lisäksi toisena näkyvänä epäkohtana
suurpetopolitiikassamme on kasvava salametsästys. Karhun
kevätpyynti lopetettiin pohjoisessa vuonna 1993, minkä jälkeen
salametsästys on kasvanut. Huhtikuussa 2008 suoritettiin
Itä-Lapissa poliisin ja rajavartioston toimesta tehoisku
tilannekuvan kartoittamiseksi. Iskussa paljastui kuusi metsästysrikosta
sekä yksi epäilty eläinsuojelurikos.
Tilanne on siis huolestuttava.
Yksi vakavasti harkittava mahdollisuus salametsästyksen
hillitsemiseksi olisi esimerkiksi kolmen viikon ajan keväällä tapahtuva
kontrolloitu, kiintiöity ja valvonnanalainen karhun kevätpyynti.
Tämä mahdollistaisi nykyistä paremmin
karhukannan sääntelyn ja tekisi moottorikelkkojen
avulla salametsästävien toiminnan hyvin vaikeaksi.
Näistä ja muista petopolitiikkaan liittyvistä asioista
keskustellaan lisää vuodenvaihteen jälkeen
31. päivä tammikuuta Sallassa järjestettävässä petofoorumissa,
jonne on saapumassa ministeri Anttila itse sekä petoasioista vastaavia
virkamiehiä. Tältä ensimmäiseltä petofoorumilta
odotetaan reippaita uusia avauksia Suomen petopolitiikan linjaamiseksi.
Hannu Hoskonen /kesk:
Arvoisa rouva puhemies! Käsittelyssä oleva
maa- ja metsätalousministeriön pääluokka
on suomalaisten kannalta äärimmäisen
tärkeä. Leipä tulee pellosta ja suomalainen
hyvinvointi hyvin pitkälti metsästä,
joten käsittelyssä on äärimmäisen
tärkeä asia suomalaisten kannalta.
Sitä, että maaseudun kehittämiseen
saatiin rahaa ProAgrian toimintaa varten se samainen 10 miljoonaa
euroa, pidän arvokkaana, vaikka siinäkin oli leikkausuhka
päällä. Onneksi tässä valiokuntakäsittelyn
aikana valtiovarainvaliokunta teki ansiokasta työtä ja
rahat säilyivät suurin piirtein ennallaan. Näin
ollen ProAgria voi jatkaa maaseudun kehittämistyötä suurin
piirtein entisillä resursseilla.
Taas tänä vuonna tämän pääluokan
käsittelyyn liittyy hauska yksityiskohta, joka on vuosittain
toistuva. 4H-toimintaa varten tälle vuodelle oli varattu
5 miljoonan euron määräraha. Valtiovarainministeriö esitti
budjettiesityksessä 4,8:aa miljoonaa euroa, ja sitten monien
neuvottelujen jälkeen valtiovarainvaliokunta palautti rahaa niin,
että rahaa onkin sitten 20 000 euroa enemmän
kuin tälle vuodelle on varattu.
Tämä jokavuotinen näytelmä muistuttaa
suurin piirtein jokavuotista joulunäytelmää.
Ministeriö esittää pieniä määrärahoja
ja valtiovarainvaliokunta esittää sitten budjettimietinnössään niiden
palauttamista entiselle tasolle, jopa hieman lisäten, ja
vuosi vuodelta tämä sama valssi jatkuu. Saa nähdä,
mitä ensi vuonna näemme.
Arvoisa rouva puhemies! Olen siitä tavattoman iloinen,
että maaseutupoliittisen selonteon mukainen tavoite kyläasiamiesten
vakinaistamiseksi tässä maassa on pikkuhiljaa
toteutumassa. 250 000 euron lisämääräraha
on kuitenkin askel eteenpäin oikeaan suuntaan, siihen suuntaan, mikä viitoitettiin
valtioneuvoston tekemässä maaseutupoliittisessa
selonteossa, jonka eduskunta on hyväksynyt.
Huolestuttavia sen sijaan ovat Metsäntutkimuslaitokselle
annettavat määrärahat. Tuottavuusohjelma
on viemässä Metsäntutkimuslaitokselta
63 henkilötyövuotta vuonna 2011, ja tilanne on
todella huolestuttava. Mielestäni tällaisena aikana,
jolloin satsaamme muun muassa uusiutuvaan energiaan ja kotimaisen
puun lisäkäyttöön, olisi erittäin
arvokasta, että saisimme tämän Metsäntutkimuslaitoksen
resurssit sille tasolle, että sen toiminta voisi jatkua
häiriöttä ja tuottaisi hyvää tulosta.
Valitettavasti leikkausta tulee noin miljoonan euron edestä tämän
vuoden määrärahoihin verrattuna tulevassa
budjetissa, mutta kuitenkin saamme ne säilymään
kohtuullisella tasolla. Tyytyväinen ei tilanteeseen missään
nimessä voi olla, mutta kuitenkin toimintakykyä pystytään
ylläpitämään.
Arvoisa rouva puhemies! Olen siitä iloinen, että metsäbioenergian
tutkimus- ja innovaatiokeskus saa 110 000 euron määrärahan,
jolla tätä arvokasta, uutta, innovatiivista keskusta
ollaan perustamassa. Tässä on olemassa valmis pohjatyö,
joka on entisen ministerin Tarja Cronbergin johdolla tehty. Tämä on
avaamassa uusia mahdollisuuksia bioenergian käytössä tässä maassa.
Yhteensä Metsäntutkimuslaitoksen määräraha
on tuo 42,4 miljoonaa euroa, jossa on vajaan miljoonan verran vähennystä viime
vuoteen verrattuna.
Sitten, arvoisa rouva puhemies, tässä budjettimietinnössä maa-
ja metsätalousministeriön kohdalta yksi suurimpia,
arvokkaimpia asioita on kestävän metsätalouden
rahoituslain mukainen 76 miljoonan määräraha.
Se sisältää sitten sen uuden, loistavan
ratkaisun, jossa pienpuun energiatuki tulee kuvioon mukaan, ja sille
on varattu 13 miljoonaa euroa. Tosin tämä hyväksytty
Kemera-laki ja pienpuun energiatukipakettilaki vaativat Euroopan
unionin komission notifioinnin, mutta kuitenkin olemme tehneet valtavan hienon
päätöksen ja läpimurron, ja
tästä pitäisi ministeri Sirkka-Liisa
Anttilalle ja myös ministeri Mauri Pekkariselle antaa lämmin
kiitos, että ennakkoluulottomasti tehtiin ratkaisu, joka
mahdollistaa ensiharvennusrästien hakkaamisen Suomessa
lähimpien vuosien aikana. Tässä tehtiin
todellinen läpimurto, ja olen siitä metsämiehenä erittäin
iloinen.
Harmittaa vain se, että tällä vaalikaudella
ei saatu syntymään metsätilojen sukupolvenvaihdosasiaa
koskevaa lakia, ja sen käydyn vilkkaan keskustelun ympärillä olin
hyvin huolissani siitä tilanteesta itsekin, että miten
tälle käy, ja käsitykseni mukaan se karahti
perustuslakivaliokunnan jääräpäiseen
kantaan. Olen siitä hyvin pettynyt, mutta toivon, että uudella
vaalikaudella, tulevalla vaalikaudella, tämä tulenpolttava
asia saataisiin kuntoon.
Lopuksi, arvoisa puhemies, totean vielä sen, että metsäkeskusuudistus
on etenemässä ja sen lain on tarkoitus tulla valmiiksi
ensi keväänä. Toivon, että kun
metsäkeskuslainsäädäntöä uudistetaan,
niin sen määrärahat pysyvät
riittävällä tasolla, niin kuin ne nyt
ovat olleetkin, ja että organisaatio saadaan sitten viilattua
siihen kuntoon, että metsätalouden edistäminen
tässä maassa onnistuu. Siihen on oivalliset mahdollisuudet, mutta
meidän pitää luoda lainsäädäntö ja
organisaatio, joka toimii. Esitys on hyvä, ja sillä tiellä on
hyvä jatkaa.
Esko Kiviranta /kesk(vastauspuheenvuoro):
Arvoisa puhemies! Ed. Hoskonen käsitteli tässä erittäin
tärkeää asiaa, tätä metsätilojen
sukupolvenvaihdoksen veronhuojennusasiaa, mutta se ei kyllä koskaan
päässyt eduskunnan perustuslakivaliokunnan käsittelyyn,
koska hallitus ei antanut esitystäkään,
eikä sitä käsitelty myöskään myöhemmin
silloin, kun oli maa- ja metsätalouden ja muun yritystoiminnan
jatkamisesta kysymys. Siinäkään vaiheessa
ei eduskunnan perustuslakivaliokunta antanut edes minkään
näköistä lausuntoa. Perustuslakivaliokunta
ei ole ottanut näihin kysymyksiin koskaan kantaa.
Metsätilojen sukupolvenvaihdostilanne on hyvin huolestuttava
varsinkin, kun Verohallinto on merkittävästi nostanut
viime aikoina näitä käypiä arvoja,
joita suoraan sovelletaan metsätilojen sukupolvenvaihdoksiin.
Tilannehan oli silloin huhtikuussa 2008 sellainen, että asia
kariutui ihan selvään poliittiseen erimielisyyteen
päähallituspuolueitten kesken. Ministeri Katainen
ei halunnut antaa sellaista esitystä, joka olisi sitten johtanut
kohtuulliseen metsätilojen sukupolvenvaihdoskohteluun.
Thomas Blomqvist /r:
Värderade fru talman! Jordbruket och de andra primärnäringarna utgör
stommen för livet på landet. Också därför är
de senaste årens pris- och inkomstutveckling inom sektorn
mycket oroväckande. Riksdag och regering kan naturligtvis
inte göra så mycket åt prisutvecklingen,
men allt som kan göras för att trygga lönsamheten
inom sektorn och därmed tillgången på inhemska
livsmedel bör naturligtvis göras. Minister Anttila
har rätt när hon säger att stödpolitiken
har varit rätt stabil under den här perioden,
och stödnivåerna är kanske inte det största
problemet, men nog lönsamheten på gårdarna,
och där finns en hel del att göra ännu.
Trots att utmaningarna är många för
det finländska jordbruket är jag ändå övertygad
om att vårt jordbruk har en framtid. Inte minst den ökade
kvalitetsmedvetenheten bland konsumenterna gynnar de finländska
producenterna då vi kan erbjuda produkter av en mycket
hög standard.
Rouva puhemies! Kiinnostus lähiruokaan ja luomutuotteisiin
luo uusia mahdollisuuksia kotimaiselle maataloudelle. Kuluttajat
haluavat yhä useammin ostaa lähellä tuotettuja
elintarvikkeita ja he haluavat myös tietää,
millä tilalla ja millä menetelmillä niitä on
tuotettu. Lähiruuan lisääntyvä kysyntä antaa
uusia mahdollisuuksia tuottajille lisätä suoramyyntiä tai
ainakin vähentää välikäsien
määrää ja tällä tavalla
parantaa omaa kannattavuutta.
Kun tuotantoketju on läpinäkyvä,
kuluttajat voivat olla varmoja tuotteiden alkuperästä.
Tällainen kehitys on sekä kuluttajien että tuottajien intressissä.
Tuottajat saavat isomman osuuden lopputuotteen hinnasta ja kuluttajat
saavat korkealaatuisia elintarvikkeita, joiden alkuperä on selvillä.
Sen lisäksi kuljetukset lyhenevät, ja tästä hyötyy
myös luonto.
Men för att våra producenter ska kunna dra nytta
av det ökade intresset bland konsumenterna måste
vi se till att verksamhetsförutsättningarna är
de riktiga. Inom svenska riksdagsgruppen har vi länge arbetat
för att den byråkratiska börda som avsevärt
försvårat till exempel småskalig förädling
ska lättas upp, och det är glädjande
att kraven för de små gårdsslakterierna
nu äntligen lindras.
Det är också viktigt att regeringen arbetar
för att främja den finländska matkulturen.
En högre medvetenhet om vikten av hälsosam, närproducerad
och säsongbetonad kost bidrar förstås
till att höja efterfrågan på inhemskproducerade
produkter, men det är även mycket viktigt med
tanke på folkhälsan. Jag är därför
nöjd över att riksdagen nu föreslås
besluta om ett tilläggsanslag på 120 000
euro till EkoCentria för att befrämja hållbara
livsmedelsval och närproducerad mat i professionella kök.
Rouva puhemies! Itämeren ja monien Suomen järvien
rehevöityminen on suuri ongelma. Tämän
seurauksena myös arvokkaiden kalakantojen elinmahdollisuudet
ovat vaikeutuneet. Sen sijaan särkikalakannat ovat lisääntyneet
nopeasti. Tämän seurauksena poistokalastuksen
tarve on kasvanut. Aikaisemmin kalastajat eivät ole saaneet
oikeastaan mitään taloudellista korvausta tästä työstä.
Talousarviossa on nyt määrärahat poistokalastukselle,
joten nyt ammattikalastajat saavat korvausta tehdystä työstä.
Huonosta kannattavuudesta kärsivälle alalle tämä on
erittäin arvokasta ja tervetullutta. Poistokalastus on
sen lisäksi erittäin tehokas ja erityisesti kustannustehokas
tapa vähentää vesien fosforikuormitusta. Valtiovarainvaliokunnan
ehdotus määrärahan lisäämisestä on
erittäin tervetullut.
Olen myös tyytyväinen siihen, että valtiovarainvaliokunta
on lisännyt vesiensuojeluun ja tulvasuojeluun 4 miljoonaa
euroa ja että maaseutuneuvontajärjestöjen
toimintaan ehdotetaan lisättävän 1 miljoona
euroa.
Fru talman! Som finansutskottet påpekar, finns det
strukturella problem med utbetalningen av Kemera-stödet.
Nivån på anslaget har varit alltför låg,
och då man årligen måste använda nästa års
anslag för att kunna betala ut stödet, leder det
här till en ond cirkel. Jag befarar därför
att årets anslag på allt som allt ungefär
26,5 miljoner euro inklusive energistödet för
klena träd inte kommer att räcka till. Däremot är
jag glad över att Skogsforskningsinstitutet föreslås
tilldelas 1,5 miljoner extra anslag. Institutet är grundläggande
viktigt för utvecklingen av vårt skogsbruk.
Fru talman! Avslutningsvis kan jag konstatera att en mycket
välkommen förändring är att
lantbruksföretagare nu kommer att vara berättigade till
sjukdagpenning för självrisktiden enligt såväl
lagen om pension för företagare som lagen om pension
för lantbruksföretagare. Det här lagförslaget
kom tidigare och inte nu i samband med budgeten, men det har naturligtvis
också inverkan på budgeten. Det hör också ihop
med mitt allra första riksdagsinitiativ, som jag faktiskt lämnade
in två veckor efter att jag blivit invald. Det här
lagförslaget har jag väntat länge på,
och det var ett väldigt bra sådant som regeringen
gav och som riksdagen godkände.
Paula Sihto /kesk:
Arvoisa rouva puhemies! Suomalainen kuluttaja on etuoikeutetussa
asemassa syödessään kotimaista ruokaa.
Suomalaisen elintarviketalouden vahvuuksia ovat muun muassa tuotteiden
korkea laatu, valvottu ja jäljitettävä tuotantoketju,
hyvä hygieniataso sekä yritysten ja neuvojien
korkea ammattitaito. Toimimme niin sanotulta pellolta pöytään -periaatteella,
missä ruokaketjun toimijoilla on vahva yhteistyö,
mikä takaa elintarvikkeiden laadun ja turvallisuuden.
Tämä edellyttää kannattavaa
maataloutta. Kansallisen ruuantuotannon peruskapasiteetti on voitava
pitää yllä kaikissa tilanteissa, jotta
pystytään hallitsemaan muun muassa kansainvälisistä suhdannevaihteluista,
ruokakriiseistä ja ilmastonmuutoksesta aiheutuvia riskejä.
Kotimainen tuotanto on helposti jäljitettävää,
millä voidaan varmistaa elintarviketurvallisuus kansalaisillemme.
Suomen elintarviketalous on tähän saakka menestynyt
hyvin kiristyvässä kilpailutilanteessa. Jatkon
ratkaisee se, arvostammeko tarpeeksi puhdasta, kotimaista ruokaa.
Ravitsemuksen ja terveyden yhteydet ovat jo hyvin tunnettuja,
ja Suomessa on tehty menestyksekästä työtä ravitsemuksen
parantamiseksi. Kuitenkin monet samanlaiset kehityskulut, jotka voivat
lisätä terveysvaaroja elintarvikkeissa, vaikuttavat
myös ruuan ravitsemukselliseen laatuun. Tällaisia
tekijöitä ovat muun muassa elintarvikeketjun kansainvälistyminen,
elintarviketeknologioiden kehitys sekä kuluttajaryhmien erilaistuminen.
Esimerkiksi lisääntyvä ikääntyvä väestö on
haaste sekä ravitsemukselle että perinteisemmälle
elintarvikkeiden turvallisuudelle.
Turvallisuus on tulos pitkäjänteisestä työstä, jossa
rehellisyyttä, ammattitaitoa ja huolellisuutta vaaditaan
ketjun jokaisessa osassa. Suomalaista maataloustuotantoa ei tule
ajaa asemaan, jossa joudutaan luopumaan kilpailukyvyn nimissä nykyisestä eläimet
ja ympäristö huomioivasta tuotantotavasta. Tällä hetkellä tuotteiden
kotimaisuus on varmin tae elintarvikkeiden puhtaudesta. Kiellettyjä eläinhormoneja
ei meiltä ole löytynyt. Suomessa jätevettä ei
käytetä kasteluun. Ulkomaiset jätevedellä kastellut
marjat ja vihannekset voivat olla jopa terveysriski. Suomi on salmonellavapaa
maa. Tuontiliha sekä kananmunat on tutkittava salmonellan
varalta. Erityisesti tuontisiipikarjalihaerät ovat osoittautuneet
ongelmallisiksi.
Meidän on syytä olla huolissamme tuontielintarvikkeiden
laadusta, sillä elintarvikeskandaalit ja ruokaväärennökset
maailmalla lisääntyvät. Suomen tullilaitoksella
onkin edelleen keskeinen asema suomalaisten kuluttajien ruokaturvallisuudessa.
Tullilaboratorio tutki viime vuonna tuhansien elintarvike-erien
turvallisuuden. Tutkituista eristä hylättiin 13
prosenttia, ja lisäksi huomautettavaa löytyi 14
prosentista. Elintarvikkeissa määräystenvastaisuus
johtui useimmiten kasvinsuojeluaineiden jäämistä,
mikrobiologisesta laadusta, lisäaineista tai vääristä pakkausmerkinnöistä.
Arvoisa puhemies! Lasten vanhemmilla on oltava oikeus tietää joukkoruuan
alkuperä. Hankintalain mukaisia kilpailutuksia on täysin
mahdollista tehdä niin, että tuloksena on lähiruokaa
ja sesonkituotteita. Hinta ei saa olla ainut kriteeri kilpailutuksessa.
Suomalaiset haluavat juoda suomalaista maitoa.
Suomen vahva panostus elintarviketurvallisuuteen ei näy
lopputuotteiden hinnoissa eikä varsinkaan tuottajien tileissä.
Jos emme ole valmiita maksamaan kotimaisista tuotteista oikeata hintaa,
ruuantuotantomme siirtyy yhä enemmän sinne, missä elintarviketurvallisuusasioista
ei huolehdita maamme tavoin. Meidän täytyy suojella
niitä, jotka haluavat tulevaisuudessakin tuottaa ja tehdä liiketoimintaa
puhtaalla ja laadukkaalla ruualla. Se on Suomen etu ja mahdollisuus.
Pärjäämme myös kansainvälisillä ruokamarkkinoilla
silloin, jos pystymme pitämään geenimuunnellun
ruuan selkeästi erillään. Voimme entistä vakuuttavammin
todeta tänä päivänä, että Suomi
on maailman kärkimaita elintarviketurvallisuudessa.
Markku Pakkanen /kesk:
Arvoisa rouva puhemies! Pääluokan 30 yhteydessä on
aina perinteisesti täällä pidetty niin
sanottu kuttupuhe. Perinne on lähtöisin Pirkanmaalta.
Se onkin aluetta, jolla kuttuja on Suomessa tiettävästi
kaikkein eniten. Onhan Pirkanmaalla myös vahva edustus täällä eduskunnassa.
Pelästyinkin jo hetki sitten, kun ed. Seurujärvi
piti puheenvuorossaan kutupuheen, onko puheenvuoro mennyt hänelle,
mutta silloinhan puhuttiinkin kaloista. Itse kannan syvää huolta
kutuista.
Suomessa on tällä hetkellä noin 6 000
kuttua. Syvä huoli kuttujen elinoloista kaivaa mieltäni, ja
pidän tärkeänä, että kutun
tulevaisuudesta huolehditaan ja varmistetaan seuraavien EU-neuvottelujen
aikana, että Suomen kuttujen saama tuki EU:lta on vähintään
samaa tasoa kuin Kreikan kuttujen.
Maaseudun kehittämiseen lisättiin euroja ja itse
asiassa kylätoiminnan tulevaisuudesta kannetaan huolta
ympäri Suomea. Ovatko kylät huomioineet kuttujen
mahdollisuuden, kun markkinoidaan kyliä? Moni helsinkiläinen
ei varmastikaan tunnista kuttua edes sen hajusta.
Kotitalousopetuksella on tärkeä rooli suomalaisten
ruokatottumusten ohjaamisessa. Toivonkin, että asianomainen
ministeriö on myös huomioinut tämän,
kun mietitään, mikä on kuttujen saama
huomio kotitalousopetuksessa. Mielenkiintoista olisi myös
tietää, mikä on kutunlihan ja -juuston
osuus suomalaisten joulupöydässä. Kutunlihahan
on lähiruokaa mitä parhaimmassa määrin.
Tässä syksyn aikana eduskunta myönsi
hevosten hoitajille tai niiden parissa työskenteleville ihmisille
lisää lomavuorokausia. Itse kannan suurta huolta
kuttujen hoitajien, kuttujen niin sanotun omahoitajan, tilasta.
Toivon, että myös he pääsisivät
osallisiksi näihin lomavapaisiin.
Arvoisa puhemies! Jätevesiasia on puhuttanut täällä salissa
erittäin paljon. Toivon, että kutut huomioitaisiin
myös, kun asianomainen valiokunta jätevesiasiaa
nyt valmistelee. Kuttuhan nimittäin tarvitsee puhdasta
vettä noin 4—15 litraa vuorokaudessa tuotantovaiheesta
riippuen. Puhdas vesi ja kutun aiheuttama jätevesi tuleekin
siis huomioida myös uutta jätevesilakia valmisteltaessa.
Arvoisa puhemies! Sitten myös omakohtainen kokemus
kutuista. Noin 20 vuotta sitten avioliittoni aikana Suomessa oli
vielä arpajaisia paljon ja olin viettämässä iltaa
paikallisessa ravintolassa. Siellä oli niin sanotut kuttuarpajaiset. Ostin
tietenkin arvan ja onnekseni voitin päävoiton,
ihan ilmielävän kutun. Siinä sitten iltaa
juhlittuani, totta kai arpavoittoani hiukan myös juhlistettuani,
läksin kutun kanssa kotiin. Kun pääsin
kotiin, esittelin tietenkin ylpeänä uutta arpavoittoa
vaimolleni. Vaimo kysyi tietenkin, mistä olet saanut kutun.
Minä sanoin, että voitin arpajaisissa. No, mitä aiot
kutulla tehdä? Minä sanoin, että näin
joulun, talven aikaan täytyy kuttu ottaa sisään
ja toki kasvattaa sitä. Vaimo kysyi, mihin aiot kutun laittaa.
Minä sanoin, että no, tässä vaiheessa
varmaan makuuhuone on oikea paikka kutun sijoittamiseen. Vaimo kysyi:
no entäs se haju? Tuli hetken hiljaisuus ja sanoin: Kun olen
itse siihen hajuun tottunut, saa luvan kuttukin tottua. — Hyvää joulua
kutuille ja meille kaikille!
Janne Seurujärvi /kesk(vastauspuheenvuoro):
Kunnioitettu rouva puhemies! Ed. Pakkasen huoli siitä,
että täällä puhuisin kutuista
ja pitäisin virallista kuttupuhetta, on täysin
turha. Nimittäin pitää yrittää puhua
niistä asioista, joista parhaiten tietää,
ja olen koettanut keskittyä lohiin ja poroihin. Siinä on
minulle riittävästi haastetta. Mutta ed. Pakkasen
puhe oli erinomainen, ja on hyvä, että täällä kannetaan
kutuista huolta ja pidetään näitä kuttupuheenvuoroja
vuodesta toiseen. Siitä täysi tunnustus ed. Pakkaselle.
Toinen varapuhemies:
Tämän pääluokan käsittely
keskeytetään ja siirrytään pääluokkaan
33.