Erkki Virtanen /vas:
Arvoisa puhemies! Koska valiokunnan puheenjohtaja joutui lähtemään
Kelan valtuutettujen kokoukseen, lienee tällä kohdalla
paikallaan todeta, että tässä samoin
kuin seuraavassakin lakiesityksessä levitetään
tämä kuuluisa taitettu indeksi nyt myöskin näiden
tietyllä tavalla eläkettä vastaavien
korvausten piiriin. Tämä perustuu yksiselitteisen
selkeästi suureen eläkeuudistukseen, joka tulee
nyt täysimääräisenä voimaan
ensi vuoden alussa, kun muun muassa valtion ja kuntien eläkkeet
ja työeläkkeet, yksityisen puolen työeläkkeet
tulevat voimaan uuden sisältönsä osalta.
Siltä osin nämä ovat jo aiemmin hyväksyttyjen
lakiesitysten vääjäämätöntä seurausta.
Tästä syystä, vaikka teoreettista halua
sinänsä olisi ollut, en minä tehnyt samoin
kuin eivät muutkaan aiemmassa vaiheessa taitetun indeksin
poistamista vaatineet valiokunnan jäsenet tehneet vastalausetta
tästä asiasta. Niin monesti hallituspuolueitten
kanta tässä suhteessa täällä on
ollut nähtävissä.
Sen sijaan on kuitenkin syytä todeta, että tämä nyt
käsittelyssä oleva lakiesitys osoittaa mielenkiintoisella
tavalla sen, mistä eläkeläiset jo ennen
vaaleja ja nyt vielä vaalien jälkeenkin ovat meille
kansanedustajille olleet vihaisia. Nimittäin tässä tapaturmavakuutuksen
indeksijärjestelmässähän siirrytään
samaan kuin näissä varsinaisissa eläkelaeissa.
Puoliväli-indeksistä eli 0,5:n sekä palkka-
että hintaindeksien huomioon ottamisesta siirrytään
nyt 0,8:n hinta- ja 0,2:n palkkaosuuden huomioon ottamiseen.
Tässähän ei ole sinänsä mitään
kummallista tai mielenkiintoista, mutta se, mikä on mielenkiintoista,
on se, että tähän esitykseen on sisällytetty
kertakorvaus, joka tapahtuu aina tietyn määräajan
kuluttua tästä korvaustapahtumasta. Ja minkä takia
tällainen kertakorvaus tänne sitten ollaan tuomassa?
Se johtuu siitä, että siirtyminen tähän
taitettuun indeksiin tältä osin johtaisi erityisesti
nuorena vammautuneitten osalta kohtuuttomaan tilanteeseen. Se taas
johtuu siitä, että jos hintakehitys toteutuu sellaisena
kuin sen on oletettu näitten eläkeratkaisujen
yhteydessä toteutuvan, jonka vuoksi tämä taitettu
indeksi on itse asiassa tehtykin ja voimassa pidetty eli eläkemaksujen
kurissa pitämiseksi, niin täällä se
selkeästi johtaa kohtuuttomuuksiin.
Nyt voidaan kysyä, että jos ja kun yksittäinen eläkeläinen
elää tarpeeksi vanhaksi ja "nauttii" taitetusta
indeksistä, niin eikö aivan samalla tavalla hänen
osaltaan, vaikka hän ei olekaan eläköitynyt
nuorena, jouduta kohtuuttomuuksiin. Laskimme ed. Soininvaaran kanssa
valiokunnassa, että jos tämä laki olisi
ollut voimassa esimerkiksi vuonna 1960, jolloin silloin 18-vuotias
olisi vammautunut ja olisi eletty tämän nyt voimaan
tulevan korvausjärjestelmän mukaan, niin kyllä vaikutukset
olisivat rahassa laskien varsin dramaattiset. Niitä ei
olisi korvannut myöskään tämä kertakorvaus,
joka nyt välitarkistuksena tullaan jatkossa tekemään.
Pelkistäen voi sanoa, että tähän
tapaturmavakuutuksen indeksijärjestelmään
tehdään olosuhteitten pakosta kertakorvausjärjestelmä,
joka samalla kuitenkin ikään kuin välillisesti
osoittaa, että siirtyminen puoliväli-indeksistä taitettuun indeksiin
tältä osin pitää sisällään
erittäin suuren vaaran kohtuuttomuuksiin joutumisesta,
ja se osoittaa myöskin sen, että kohtuuttomuuden
vaara on olemassa myöskin normaalien eläkejärjestelmien
indeksijärjestelmien osalta.
Yleiskeskustelu päättyy.