Täysistunnon pöytäkirja 134/2012 vp

PTK 134/2012 vp

134. TORSTAINA 20. JOULUKUUTA 2012 kello 10.01

Tarkistettu versio 2.0

Sosiaali- ja terveysministeriön hallinnonala 33

  jatkui

Kristiina Salonen /sd:

Arvoisa puhemies! Köyhyyden, eriarvoisuuden ja syrjäytymisen vähentäminen on yksi hallitusohjelman painotuksista, ja se on myös kirjattu ensi vuoden talousarvion tavoitteeksi.

Eriarvoisuus näkyy ihmisten arjessa monin tavoin. OECD:n viime joulukuussa julkaistu tutkimus osoittaa Suomen olevan OECD-maiden kärkikastia tuloerojen kasvun suhteen. Kehitys on huolestuttavaa, koska tiedämme, että taloudellisen hyvinvoinnin lisäksi myös terveys on jakautunut epätasaisesti. Moniin muihin Euroopan maihin verrattuna Suomessa on poikkeuksellisen suuret erot eri sosioekonomisten ryhmien välillä kuolleisuudessa. Tulojen ja varallisuuden epätasainen jakautuminen on yksi suurimmista terveyseroihin vaikuttavista tekijöistä.

Tuore tutkimus taloudellisesta eriarvoisuudesta lasten arjessa kertoo karua todellisuutta pienten lasten elämästä. Pahimmillaan taloudellinen eriarvoisuus voi johtaa syrjimiseen, ryhmästä ulos sulkemiseen ja kiusaamiseen. Kiusatuksi joutuminen koskee etenkin niitä lapsia, joiden taloudelliset resurssit ovat selvästi muita heikompia. Tutkimuksen mukaan lapset siis liittävät köyhyyteen mutta myös rikkauteen sosiaalista stigmaa, jonka voidaan ajatella uhkaavan lasten välistä yhteenkuuluvuuden tunnetta ja sulkevan lapsia sosiaalisten verkostojen ja yhteisöjen ulkopuolelle. Syrjäytyminen voi alkaa siis jo lapsuudessa.

Tasa-arvon ja hyvinvoinnin edellytykset luodaan jo lapsuudessa. Emme ole täysin sisäistäneet tuloerojen kasvun nykyistä syvintä merkitystä tasa-arvolle, yksilölle ja koko yhteiskunnalle. Meidän on myös syytä muistaa, että lapset eivät elä yhteiskunnasta irrallaan, vaan he peilaavat koko yhteiskuntamme arvoja ja asenteita. Sen sijaan, että havahdumme lapsena köyhyyden vuoksi kiusatun 25-vuotiaan syrjäytyneen nuoren ongelmien edessä, meidän on toimittava nyt köyhien ja rikkaiden lasten hyvinvointikuilujen umpeen kuromiseksi.

Ministereitä ja hallitusta pitää kiittää siitä, että maan ollessa taantumassa ja taloudellisesti tiukilla on siitä huolimatta tehty monia oikeudenmukaisuutta tukevia ja eriarvoisuutta vähentäviä päätöksiä. Esimerkiksi kansaneläkeindeksiin sidottuja Kelan etuuksia korotetaan ensi vuonna ylimääräisellä 0,7 prosentin korotuksella. Tämän tavoitteena on kompensoida arvonlisäverokannan nousua.

Toinen tärkeä asia on asumistuen tarkastusjakson pidentäminen. Kun pitkäaikaistyötön työllistyy ja hänen tulonsa nousevat, asumistuki on nykyisin tarkistettu kolmen kuukauden kuluttua työllistymisestä. Ensi vuoden alusta alkaen tarkastusjakso pidentyy siten, että asumistuki tarkistetaan vasta sitten, kun työllistymisestä on kulunut 6 kuukautta. Tällä tavoitellaan työn vastaanottamisen kannattavuutta mutta myös helpotusta yksittäisen henkilön taloudelliseen tilanteeseen, kun siirrytään tukien piiristä palkkatyöhön.

Arvoisa puhemies! Paljon työtä oikeudenmukaisemman yhteiskunnan osalta on kuitenkin vielä tehtävänä. Isot odotukset kohdistuvatkin nyt sosiaali- ja terveydenhuollon rakenneuudistukseen. Tavoitteena tulee olla sellaisen järjestelmän luominen, joka parantaa perusterveydenhuoltoa ja sitä kautta kaventaa hyvinvointieroja. Terveyskeskuksessa kaikille kansalaisille annettava laadukas ja hyvä hoito on avainasemassa tasattaessa köyhän ja rikkaan miehen välisiä kuolleisuuseroja. Suomessa lompakon paksuus ei saa määrittää elinikää.

Annika  Saarikko  /kesk:

Arvoisa puhemies! Vuoden 2013, nyt alkavan vuoden, budjetissa sosiaali- ja terveyspalveluiden osalta merkittävin muutos on lakiin kirjattu perusteellinen tapa suhtautua vanhusten, ikäihmisten, hoivaan ja hoitoon. Hallitus on kohdistanut siihen lisämäärärahoja, mutta viime kädessä kaikki on nyt kunnista kiinni, niistä samoista suomalaisista kunnista, joiden arjen palveluiden toteuttaminen käy monimutkaiseksi hallituksen samaan aikaan toisella kädellä ottaessa satojen miljoonien suuruisen summan pois kuntien valtionosuuksina.

Ehkä merkittävin ensi vuonna seurattava asia tämän sosiaali- ja terveyspuolen osalta onkin juuri se, miten sinällään hyvin valmisteltu ja lopulta valmiiksi tullut vanhuspalvelulaki muuttuu heinäkuussa voimaan astuessaan konkreettisiksi toimiksi ja resursseiksi niin henkilöstön kuin muutoinkin palveluiden määrärahojen osalta niin, että lakiin kirjattu ajatus kotiin tulevista palveluista, ikäihmisen itsemääräämisoikeudesta ja palvelujen monipuolisuudesta todella tulee todeksi.

Arvoisa puhemies! Tervehdimme ilolla sitä, että valtiovarainministeri Urpilainen pari viikkoa sitten havahtui siihen, mitä keskusta on pitkään halunnut sosiaali- ja terveyspuolen osalta nostaa esiin, eli palvelujen ennalta ehkäisevän merkityksen huoleen. Meillä on traumaattisia kokemuksia 90-luvun laman jäljiltä, kun tiukassa taloustilanteessa leikattiin pois palveluja ja leikkausten vaikutukset kantoivat ja kantavat näihin päiviin asti. Me teemme suunnattoman virheen tuleville sukupolville, jos nyt teemme samankaltaista politiikkaa ja leikkaamme pois kuntatasolla tai valtion päätöksillä niistä palveluista, jotka auttavat ihmistä jo ennen kuin hätä on kaikkein suurin tai tilanteessa, jossa ei enää voi tehdä mitään. On siksi erinomaista, että valtiovarainministeri on tehnyt itsekin päätelmän siitä, että näihin on syytä panostaa ja näiden vaikutukset tutkia ja tehdä kauaskantoisia päätöksiä, ensi vuodesta kun ei taatusti tule helppo.

Puhemies! Haluaisin yksittäisenä asiana vielä noteerata tuosta aiemmasta, ministerien läsnä ollessa salissa käydystä debatista sosiaali- ja terveysministeri Risikon maininnan liittyen äitiysavustukseen, jota valtiovarainvaliokunnan jaostokin osaltaan käsitteli eduskunnan naisverkoston talousarvioaloitteen pohjalta. Äitiysavustus on summaltaan ja valtion kokonaispanostuksen osalta jälkeenjäänyt, 90-luvun hintojen tasolla, ja se on vaikuttanut pakkauksen kotimaisuusasteeseen. On erittäin hyvä, jos ja kun toivottavasti voimme luottaa ministeri Risikon lupaukseen siitä, että tätä asiaa tarkastellaan ensi vuonna. Olen pahoillani ja harmissani, että valtiovarainvaliokunta tässä talossa ei hallituspuolueiden päätöksestä johtuen tätä esitystämme 2,1 lisämiljoonasta ottanut vielä osaksi ensi vuoden budjettia, mutta toivotaan todella, että ensi vuoden kuluessa tämä asia tulee todeksi ja siten tuemme myös suomalaista yrittäjyyttä ja työllisyyttä, kun äitiyspakkauksen pienet lastenvaatteet ja muut tarvikkeet työllistävät suomalaisia yrityksiä, kun lisärahalla niiltä voidaan jatkossa tuotteita ottaa enemmän.

Arvoisa puhemies! Vielä kokonaiskatsaus tiiviisti hallituksen budjettiin perheiden osalta, joka on valitettavan karua kertomaa.

Olemme tivanneet useaan otteeseen, miksi arvovalinta leikkauslistoissa kohdistui ensi vuoden budjetissa juuri lapsiperheisiin, miksi indekseistä jäädytettiin juuri lapsilisät, miksi ei mitään muuta tai miksi juuri tämä. Se ei yksittäisenä päätöksenä ehkä näin nopeasti perustellen tuntuisi niin pahalta, mutta kun katsotaan usean vuoden aikajanassa perhettä, jossa on useita lapsia, tai kun katsotaan sitä kokonaispanostusta, joka hallituksen suunnalta on varsin vähäinen lapsiperheille liittyen juuri myös näihin kuntien valtionosuusleikkauksiin ja sitä kautta palvelujen heikkenemiseen, on lapsiperheillä edessä tiukat ajat.

Olemme harmissamme siitä, että sinänsä hyvä asia, työttömyysturvan korotus, repäisi kaulan alimpiin äitiys-, isyys-, vanhempain- ja sairauspäivärahoihin, joita edellinen hallitus nosti. Tämäkin koskee monia lapsiperheitä.

Seuraamme myös mielenkiinnolla ja hämmästyksellä sitä, että varhaiskasvatuksen hallinto, siis pienten lasten päivähoitoon liittyvät kysymykset, hoituu jatkossa opetus- ja kulttuuriministeriössä tämän budjetin jälkeen hyvin vähin resurssein. Pelkäämme, että sen kehittäminen jää jalkoihin. Ennen muuta, kun yksi keskeinen lapsiperheiden palvelu, kotihoidon tuki, eriytettiin ja jätettiin opetus- ja kulttuuriministeriön sijaan edelleen nykyiseen STM:n alaisuuteen, niin tämä päivähoidon ja varhaiskasvatuksen suuri kokonaisuus hajoaa.

Arvoisa puhemies! Viimeisenä totean, että peruspalveluministeri Maria Guzenina-Richardson on kertonut valiokunnalle ja täällä salissa, että lastensuojelun laatusuositukset ovat tulossa vielä tämän vuoden puolella. Ne ovat välttämättömän tarpeelliset, kun tiedämme lastensuojelun heikon tilan raporttienkin perusteella, ja jäämme niitä nyt edelleen odottamaan.

Hanna Tainio /sd:

Arvoisa herra puhemies! Hallituksen yksi tämän vaalikauden päätavoitteista on terveyserojen kaventaminen ja eriarvoisuuden vähentäminen. Ensi vuoden budjettiesitykseen sisältyy monia toimenpiteitä, joiden avulla tavoite pyritään saavuttamaan. Tärkein on laaja sosiaali- ja terveydenhuollon uudistus. Tavoite on parantaa peruspalveluita ja turvata kaikille palveluiden tasavertainen saavutettavuus asuinpaikkaan katsomatta. Uudistuksen päälinjat on nyt vedetty, ja parhaillaan erityisvastuualueittain valitut selvityshenkilöt kuulevat kuntia ja tekevät omat ehdotuksensa helmikuun loppuun mennessä. Tehtävä on haasteellinen maassa, joka on pääosin harvaan asuttu ja jonka väestöpohja on pieni. Näiden kahden asian yhteensovittaminen aiheuttaa sen, että kaikkia tavoitteita on hankala saavuttaa koko maassa ainakaan samalla mallilla.

Toinen tärkeä historiallinen tavoite ollaan myös saavuttamassa. Ensi kesänä voimaan astuva vanhuspalvelulaki tulee parantamaan iäkkäiden henkilöiden oikeutta saada laadukkaita sosiaali- ja terveydenhuollon palveluita sekä vahvistaa heidän mahdollisuuksiaan vaikuttaa palveluiden sisältöön ja toteuttamiseen.

Tyttöjen papilloomavirusrokotteen saaminen ensi vuoden budjettiin on todella erityismaininnan arvoista. Rokotteen puolesta on tehty työtä monta vuotta, ja nyt se vihdoinkin toteutuu. Papilloomavirusrokote suojaa tehokkaasti kohdunkaulan syövältä, joka on rintasyövän jälkeen maailman toiseksi yleisin naisten syöpä. Erityisesti nuorten naisten kohdunkaulan syöpä on selvästi lisääntynyt viime aikoina. Suomessa siihen sairastuu vuosittain 180 naista ja kuolee 50—70 naista. Kaikki muut Pohjoismaat ja suuri osa Euroopan maista rokottavat jo tyttönsä. Vihdoinkin suomalaiset tytöt saavat tasa-arvoisen kohtelun eurooppalaisten sisartensa kanssa.

Valitettavasti täytyy nostaa myös esiin epäkohtia. Merkittävä sellainen on tutkimus-evo-rahoitus. Terveydenhoitolain mukaan valtio maksaa erityisvaltionosuutta eli evo-rahaa yliopisto-sairaaloissa tehtävää terveydenhuollon tutkimusta varten. Rahan on tarkoitus korvata kunnille niille maksettavaksi tulevia kustannuksia.

Suomessa on tehty korkeatasoista terveydenhuollon tutkimusta, joka on pessimistisempien arvioiden mukaan näivettymässä jo vuosia jatkuneen rahoituksen supistamisen myötä. Viimeisen 15 vuoden aikana evo-rahoitus on pudonnut kolmannekseen nykyrahassa arvioiden. Toki tiukat taloudelliset reunaehdot aiheuttavat leikkauksia, jotka koskevat useaakin toimintaa, mutta evo-rahoitusta on leikattu myös hyvinä aikoina.

Terveystieteellinen tutkimus on Suomen Akatemian selvityksen mukaan maamme kansainvälisesti menestyneimpiä aloja. Paitsi maamme imagon kannalta se hyödyttää myös suoraan potilaita kehittämällä uusia parempia hoitomuotoja, niiden laatua, ja täten ehkäisee hoitovirheitä ja sen myötä säästää kustannuksia. Nyt ensi vuonna tähän tutkimus-evo-rahaan lisätään 1 miljoo-na euroa, hyvä niin, mutta kokonaistaso on täysin riittämätön edelleenkin.

Arvoisa puhemies! Vuoden 2013 talousarvioesitys on 273 miljoonaa euroa kuluvan vuoden varsinaista talousarviota suurempi. Tällä summalla rahoitetaan muun muassa vanhuspalvelulain toimeenpanoa, työttömyysturvan parannuksia ja aikaistettavia indeksikorotuksia.

Viime vuoden aikana olemme saaneet monta hälyttävää uutista perheiden ja erityisesti lasten hädästä. Näiden myötä lasten ja nuorten ja perheiden tukeminen nouseekin yhdeksi pääpainopistealueeksi. Lapsiperheiden ehkäiseviä ja varhaisen tuen palveluita sekä lastensuojelua tuetaan Kaste-ohjelman kautta ensi vuonna. Tämä oli sosiaali- ja terveysvaliokunnankin yksimielinen toive. Hienoa, että se toteutuu nyt tässä.

Sote-uudistuksessa meidän tuleekin keskittyä palvelujärjestelmämme uudistamiseen vastaamaan tämän päivän haasteita ja ennen kaikkea siirtämään painopistettä korjaavista palveluista ennalta ehkäiseviin.

Merja Mäkisalo-Ropponen /sd:

Arvoisa puhemies! Vaikeutuneesta taloudellisesta tilanteesta huolimatta ensi vuoden talousarviossa kohdennetaan hallitusohjelman mukaisesti lisävoimavaroja sosiaali- ja terveyspalveluihin. Toivottavasti olemmekin oppineet 1990-luvun alun lamasta sen, että sosiaali- ja terveystoimeen tehdyt harkitsemattomat säästöt tulevat aiheuttamaan lisääntyviä kustannuksia muun muassa syrjäytymisen takia. Resurssilisäykset eivät toki yksin riitä, vaan toimintoja on myös aktiivisesti kehitettävä. Sen lisäksi sosiaali- ja terveydenhuollon palvelurakennetta on uudistettava osana kuntauudistusta.

Perusterveydenhuollon vahvistaminen on tutkimustenkin mukaan erittäin kustannusvaikuttavaa toimintaa. Perusterveydenhuoltoon voidaan uusilla innovatiivisilla työ- ja toimintatavoilla houkutella myös ammattitaitoista työvoimaa. Tällaisia hyviä käytäntöjä ovat muun muassa lääkäri—sairaanhoitaja-työparityöskentely, uusien lääkäreiden rinnalla kulkeminen ja mentorointi, sairaanhoitajille rajoitetun lääkemääräämisoi- keuden myöntäminen ja syrjäseuduilla toimivat terveyskeskusbussit sekä telelääketieteen hyödyntäminen.

Tulevaisuuden kannalta kaksi tärkeää asiaa sosiaali- ja terveystoimessa ovat terveyden edistämiseen tähtäävät toimenpiteet sekä vaikuttavuuden arvioinnin lisääminen. Näiden avulla voidaan vaikuttaa sekä sairastavuuteen että kustannuksiin. Esimerkiksi, jos suomalaiset lopettaisivat tupakoinnin, voisimme sulkea puolitoista keskussairaalaa. Alkoholi aiheuttaa vuosittain miljardin välittömät kustannukset ja jopa 3—6 miljardin välilliset kustannukset yhteiskunnalle. Meidän tulisikin löytää nykyistä tehokkaampia tupakoinnin ja alkoholinkäytön vähentämiseen tähtääviä keinoja. Näillä toimenpiteillä olisi suuri merkitys myös kestävyysvajeeseemme.

Terveyden edistäminen ei kuulu vain sosiaali- ja terveysministeriön toimenkuvaan, vaan sen tulee olla punaisena lankana kaikilla hallinnonaloilla. Terveyden edistämiseen kuuluu myös kuntoutus. Tulevina vuosina kaikissa ministeriöissä tulisi entistä tehokkaammin paneutua pohtimaan, miten omalla hallinnonalalla voidaan edistää terveyttä. Asian eteneminen vaatii todellista poikkihallinnollista yhdessä tekemistä.

Lasten ja nuorten hyvinvoinnin edistäminen on aina investointia tulevaisuuteen. Siksi lisämääräraha tähän työhön on erittäin tervetullutta. Painopistealuetta tulee siirtää entistä enemmän ennaltaehkäisyyn ja varhaiseen tukeen, koska silloin toiminnan vaikuttavuus pitkällä tähtäimellä on parasta. Toki raskaaseen lastensuojeluun on myös saatava lisäpanostuksia.

Päihdepolitiikalla voidaan vaikuttaa ratkaisevasti lastensuojelun tarpeeseen. Erityisesti alkoholin hintaan ja saatavuuteen kohdistuvilla toimenpiteillä voidaan tehokkaasti vähentää alkoholista aiheutuvia haittoja. Sosiaali- ja terveysvaliokunta totesikin talousarviolausunnossaan, että hallitusohjelmassa sovitut toimenpiteet alkoholimainonnan rajoittamisesta ja alkoholimainontasäännösten tehostamisesta tulee toteuttaa.

Sosiaali- ja terveysvaliokunta esitti lausunnossaan myös vakavan huolensa sosiaali- ja terveysalan lupa- ja valvontaviraston, Valviran, resursseista. Valviralla on ollut suuria vaikeuksia selviytyä nykyisillä voimavaroilla lakisääteisistä tehtävistään. Tämänkin vuoden aikana on Valviralle lisätty useita uusia lakisääteisiä tehtäviä. Eduskunnan oikeusasiamies on kiinnittänyt myös huomiota Valviran kanteluasioiden pitkiin käsittelyaikoihin. Pitkät käsittelyajat voivat vaarantaa sekä potilasturvallisuutta että ammattihenkilöiden oikeusturvaa. Vaikka Valvira on saanut lisää resursseja kuluvan vuoden aikana pariinkin otteeseen, on Valviran työtilannetta ja resurssien riittävyyttä seurattava jatkuvasti.

Arvoisa puhemies! Vanhuspalvelulaki astuu voimaan 1.7.2013. Lain toimeenpanemisen helpottamiseksi kuntien valtionosuuksiin on tehty lähes 28 miljoonan euron lisäys. Lain kustannusvaikutusten tarkka arvio on vaikeaa, mistä johtuen lain toimeenpanon ja sen kustannusvaikutusten seuranta on tärkeää heti alusta lähtien valtakunnallisten ja yhtenäisten seurantaindikaattorien kautta.

Toivottavasti kunnat ja kunnalliset päättäjät ymmärtävät, että lain täytäntöönpanon myötä voidaan hillitä vanhustenhuollon kustannusten kasvua erityisesti terveyden edistämiseen sekä palvelurakenteen muutoksiin tähtäävillä toimilla. Tutkimusten perusteella iäkkäiden henkilöiden terveyden ja toimintakyvyn paraneminen alentaa laitoshoidon tarvetta ja vähentää vanhustenhuollon kokonaismenojen kasvua merkittävästi. Erityisesti pitkäaikaishoidon ennaltaehkäisyllä ja myöhäistämisellä on merkittäviä kustannusvaikutuksia pitkällä aikavälillä. Kunnat voivat tämän lain järkevällä toimeenpanolla vaikuttaa olennaisesti kustannuskehitykseensä. Erityisesti muistisairauksien ennaltaehkäisyn, varhai-sen toteamisen sekä asianmukaisen hoidon ja kuntoutuksen puutteet aiheuttavat valtavan suuria ja täysin turhia kustannuksia kunnissa tällä hetkellä.

Tuula  Peltonen  /sd:

Arvoisa puhemies! Meidän on rakennettava tasa-arvoista yhteiskuntaa, jossa kaikilla on hyvä olla. On huolehdittava koko ihmisen elämänkaaresta. Olen iloinen siitä, että sukupolvien ja eri ihmisryhmien välinen oikeudenmukaisuus ja tasa-arvoisuus näkyvät myös tässä hallituksen budjetissa. Erityisen ilahduttavaa on, että haastavassa tilanteessa pystymme tekemään historiallisen parannuksen vanhustenhoidon resursseihin ja asemaan. Tämä on hallitukselta vahva arvovalinta arvokkaan vanhuuden puolesta. Parannamme sekä koti-, omais-, että ympärivuorokautista hoitoa. Haluamme vaikuttaa kaikkeen siihen todellisuuteen, jossa vanhuksemme elävät. Hoitajamäärän alimitoitukselle asetetaan nollatoleranssi. Kunnilta odotetaan hyvää paneutumista oman vanhustenhuoltonsa kuntoon saattamiseen. Haluan kiittää peruspalveluministeri Guzenina-Richardsonia väsymättömästä työstä vanhuspalvelulain toteuttamiseksi.

Arvoisa puhemies! Lasten tulevaisuuteen panostaminen on myös tärkeä arvovalinta. Kaikilla lapsilla lähtökohdat elämään eivät ole parhaita mahdollisia. Silloin toimiva lastensuojelu varmistaa sen, että lapsen elämän lähtökohdat eivät sinetöi hänen tulevaisuuden mahdollisuuksiaan. On hyvä, että valtiovarainvaliokunta pitää ennalta ehkäisevää lastensuojelutyötä sekä niin sanottuja matalan kynnyksen palveluita tärkeinä. Tämä on juuri oikeanlainen painotus. Varhainen puuttuminen myös parhaillaan katkaisee negatiivisen sosiaalisen periytymisen kierteen. Esimerkiksi päihdeongelmat eivät näin siirry seuraavalle sukupolvelle. On hyvä, että valiokunta esittää lisää 3,4 miljoonaa euroa momentille lapsiperheiden ennalta ehkäisevien ja varhaisen tuen palveluiden sekä lastensuojelun kehittämiseen.

Ritva Elomaa /ps:

Arvoisa puhemies! Vanhustenhuollon haasteet tulevat kasvamaan jo lähitulevaisuudessa. Ikääntyvien ihmisten määrän nousu asettaa paineita koko terveydenhoitojärjestelmän kehittämiselle. Ongelmat on nähtävä niin hoitohenkilökunnan kuin vanhusten sekä omaisten näkökulmasta.

Sote-palveluiden tulevaisuuden kehitys on istuvan hallituksen käsissä, ja oli kehityssuunta mikä tahansa, niin sairauksien ennalta ehkäiseminen ja kansalaisten terveyden edistäminen lienevät kaikkien mielestä tärkeitä asioita. Mitä paremmassa kunnossa ihmiset ovat, sitä parempi potti valtion kassasta hupenee terveyspalveluiden tuottamiseen. Lisäksi edistys terveellisen elämän saralla heijastuu työurien pituuteen sekä työn tuottavuuteen. Eikö juuri näitä asioita kansantaloutemme kaipaa, kun menee heikommin? Näin ollen juuri fyysisten ja henkisten sairauksien ennaltaehkäisyyn tulee panostaa ehdottomasti nykyistä enemmän ja monipuolisemmin.

Liikunnan rooli on keskeinen ajateltaessa ihmisen hyvinvoinnin kokonaisuutta, mutta kropan ohella myös mielestä pitää pitää huolta. Tästä johtuen päätin jättää talousarvioaloitteen koskien vanhusten henkisen ja fyysisen terveyden edistämistä. Yksilön kannalta on inhimillistä ja yhteiskunnan kannalta hyödyllistä, että elämä on elämisen arvoista loppuun asti. Kodeissa, palvelutaloissa ja hoitolaitoksissa on suuri määrä ihmisiä, jotka eivät tunne elämäänsä enää arvokkaaksi ja hyödylliseksi. Tähän tunnetilaan vaikuttaa suuresti se, että kotona ja laitoksessakin voi tuntea itsensä yksinäiseksi ja tarpeettomaksi. Virikkeiden ja pientenkin elämysten kokeminen sekä vapaaehtoinen osallistuminen yhteiseen tekemiseen antavat sisältöä elämään. Monissa palvelutaloissa on toki virikkeellistä toimintaa, mutta yleisesti tarkasteltuna tilanne ei ole hyvä.

Hoitohenkilökunta on usein täystyöllistettynä perushoidossa, joten vanhusten liikunta- ja virkistystoiminta jää usein vapaaehtoistyön varaan. Vapaaehtoisvoimin ei kuitenkaan kyetä huolehtimaan laajamittaisesta ja jatkuvasta liikunta- ja virkistystoiminnan järjestämisestä palvelutaloissa. Näin ollen tätä tarkoitusta varten tulisi vanhustenhoitolaitoksiin palkata erikseen idearikas, innostava ja kannustava henkilö, joka huolehtisi päätoimisesti palvelutalojen asukkaiden henkisestä ja fyysisestä hyvinvoinnista.

Tarve vanhusten hyvinvoinnin parantamiselle on merkittävä, ja tätä varten tulisi kohdentaa valtion määrärahoja hankkeeseen, jossa kartoitettaisiin tarvetta palvelutalojen virkistystoiminnasta vastaavien henkilöiden palkkaamiseksi. Käytännössä tämä tapahtuisi rekrytoimalla virkistystyöntekijöitä kokeiluluonteisesti muutamiin palvelutaloihin vuoden määräajaksi. Vuoden kuluttua tulisi tutkia hankkeen onnistumista keräämällä kattava palautekokonaisuus palvelutalojen asukkailta, heidän omaisiltaan ja henkilökunnalta. Toiminnan laajentamisen mahdollisuutta myös kotona asuviin vanhuksiin selvitettäisiin. Tutkimus voitaisiin toteuttaa palvelutalojen ja alueen korkeakoulujen yhteistyöhankkeena. Katsonkin aiheelliseksi ehdottaa miljoonan euron lisäystä vanhusten henkisen ja fyysisen hyvinvoinnin edistämiseen tähtäävän tutkimus- ja kehittämishankkeen käynnistämiseksi.

Vielä veteraaneista. Noin vuosi sitten tänne eduskuntaan tuli toistasataa veteraaninaista ja -miestä, sotiemme veteraaneja, ja se oli sykähdyttävä kokemus kaikille edustajille täällä eduskunnassa. Heidän viestinsä oli, että kotihoito ja kuntoutus eivät ole hyvällä kantilla täällä Suomenmaassa vieläkään. Oli erittäin hyvä, että nyt tuli lisärahoitusta kaikkien eduskuntaryhmien yhteisellä päätöksellä veteraanien kuntoutukseen, mutta on sanottava, että tämä rahoitus ei ole vieläkään läheskään riittävä. Heitä on jäljellä enää noin 40 000, ja probleemana on se, että vieläkään jokaista kuntoutukseen oikeutettua veteraania ei ole saatu niin sanotusti kiinni elikkä suuremmilla paikkakunnilla ei tunnisteta, keitä he ovat. Tähän täytyy tehdä muutos, ja mielellään niin, että löydetään heidät kaikki, jotka tämän kuntoutuksen ansaitsevat ja saavat ja ovat siihen oikeutetut, ja jos ei kuntoutusta, sitten kotihoitoa ja niin, ettei heidän tarvitse sitä kuntoutusta itse anoa vaan se tulisi niin kuin manulle illallinen. Valtion pitäisi hoitaa koko tämä veteraanien kuntoutus ja kotihoito ja olisi pitänyt tehdä se jo vuosikaudet sitten. Olen tosi surullinen, että näin monta vuotta on kulunut. Kansa antaa sille kyllä varmaan, suomalaiset, oikeutuksen. Hyvä tietysti, että lisärahoitusta tuli, mutta vielä on paljon tehtävä ja nopeasti.

Erkki Virtanen /vas:

Arvoisa puhemies! Valtiovarainvaliokunta on mietinnössään käsitellyt ansiokkaasti sote-uudistusta ja todennut, että se pitää saada pikaisesti aikaiseksi. Olen asiasta täsmälleen samaa mieltä. Kun hallitusohjelmaa vuonna 1987 kirjoitettiin, niin silloin ensimmäisen kerran sinne kirjoitettiin vaatimus ter-veyserojen kaventamisesta. Siitä lähtien terveyserot ovat vain kasvaneet.

Siinä on yksi syy sote-uudistuksen tarpeelle. Toinen syy on se, että suomalaista terveydenhuoltoa ja myöskin sosiaalihuoltoa ja niitä yhdessä järjestetään Euroopan pienimmällä väestöpohjalla. Väestöpohja on keskimäärin noin 6 200, kun suomalaiset kunnat siitä vastaavat. Euroopassa seuraavaksi pienin väestöpohja taitaa olla Luxemburgissa 25 000 ja sitä seuraava Norjassa noin puoli miljoonaa. Tämäkin siis osoittaa, että ellemme ole aivan ainutlaatuisia ja ylivertaisia, niin ehkä tässäkin suhteessa pitäisi jotain tehdä.

Sen lisäksi on tietysti myöskin tämä terveydenhuollon rahoituksen monikanavaisuus, jossa julkisilla varoilla rahoitetaan sekä julkista että yksityistä terveydenhuoltoa ja sillä tavalla, ainakin välillisesti, edistetään tätä terveyserojen kasvua. Ei ehkä ole oikeudenmukaisuuden kannalta aivan oikein, että lääkärissäkäyntien sairausvakuutuskorvauksia maksetaan henkeä kohti eniten Suomessa Kauniaisiin.

Kolmas ongelma on erikoissairaanhoidon ja perusterveydenhuollon raja hoitoketjuissa. Nämä kaksi pitää saattaa toimimaan yhdessä niin, että turha byrokratia ja yhteinen valitus milloin kummassakin päässä riittämättömistä voimavaroista jää vähäisemmäksi ja pystytään hommat hoitamaan mahdollisimman hyvin.

Näistä syistä me tarvitsemme sosiaali- ja terveydenhuollon rakenne- ja rahoitusuudistuksen, jonka tarpeesta tässä maassa on todellakin vallinnut jo pitkään yhteinen käsitys ja itse asiassa on vallinnut myöskin erittäin pitkälle yhteinen näkemys siitä, mitä sen pitäisi olla sisällöllisesti. Tätä on vaikea uskoa, kun on seurannut tässä viimeisen puolentoista vuoden aikana tämän järjestelmän hallitusohjelmaa seurannutta valmisteluprosessia ja siitä käytyä keskustelua. Olemme ikään kuin olevinamme kauheasti eri mieltä, vaikka jos nyt rehelliseksi heittäytyy, niin voin sanoa, että aina silloin, kun olemme suunnilleen tienneet, mitä olemme tekemässä, niin ainakin itse olen voinut vakuuttua, että ei näissä kovin suuria eroja vallitse. Joko hallitus on omaksunut keskustan maakunta- ja kotikuntamallin tai sitten keskusta on omaksunut hallitusohjelman kakkosvaihtoehdon, sote-aluemallin, omaksi maakunta- ja kotikuntamallikseen. Minulle ainakaan ei ole vielä selvinnyt, mitä suuria eroja niissä vallitsee, etenkään sen jälkeen, kun olen katsellut tätä hallituksen sisäistä työskentelyä tässä asiassa viime aikoina.

Mutta hyvä niin, jos pääsemme yhteiseen näkemykseen tässä asiassa, koska siihen meidän on päästävä. Suomalainen terveydenhuolto ei kestä sitä, että tämä nykyinen meno jatkuu.

Siksi hartaasti toivon, että pääsemme siihen ratkaisuun, joka omasta mielestäni ennen hallitusneuvotteluja oli paras mahdollinen. Se muistuttaa aika pitkälle sitä mallia, jonka tehtävästään poistunut kansliapäällikkö Kari Välimäki tässä 60-vuotissyntymäpäivänäni esitti. Siinä tälle järjestämiselle ja rahoitukselle turvataan riittävän suuri väestöpohja, puretaan turhat himmelit ja pidetään huolta siitä, että yhteinen päätöksenteko turvaa yhtenäiset hoitopolut, riittävät voimavarat ja myöskin lähiterveydenhuollon ja sosiaalihuollon palveluitten riittävän ja kattavan tarjonnan ja myös päätöksenteon, joka turvaa kaikkien kansalaisten vaikutusmahdollisuudet itseään koskeviin asioihin. Sosiaali- ja terveydenhuollon osalta ne päätökset koskettavat julkisen sektorin tekemistä kaikista päätöksistä kenties kaikkein läheisimmin ihan tavallisia ihmisiä.

Anneli Kiljunen /sd:

Arvoisa herra puhemies! Vielä muutama huomio valtion budjetista.

Ensinnäkin vuoden 2013 talousarviossa näkyy selkeästi työn ja oikeudenmukaisuuden kuva, ja se näkyy muun muassa siinä, että näistä erittäin vaikeista taloudellisista ajoista huolimatta hallitus sekä myös eduskunta haluaa panostaa oikeudenmukaisesti kaikkein heikoimmassa asemassa olevien ihmisten hyvinvointiin. Tästä on esityksenä muun muassa vanhuspalvelulaki. Meille on tärkeä asia, että me saamme vietyä sen kuntiin ja saamme myös kunnat ymmärtämään sen, että pitkällä tähtäimellä on myös kuntien etu, että ne panostavat vanhuspalvelulain toteuttamiseen: se tuo heille myös säästöä.

Toinen tärkeä asia, joka näkyy selkeästi tässä, on lastensuojelu sekä ennalta ehkäisevät palvelut nimenomaan lapsiperheitten näkökulmasta. Työmarkkinatuen harkinnanvaraisuuden poisto puolison osalta poistuu, sekä kuntouttavassa työtoiminnassa olevien ihmisten oikeusturva paranee. Tässä muutama esimerkki.

Sosiaali- ja terveysvaliokunta kiinnitti huomiota ennen kaikkea lastensuojelun tilaan ja lasten ja lapsiperheiden pahoinvointiin, ja meidän selkeä, voisiko sanoa, kärkemme valiokunnassa oli se, että me halusimme vahvistaa ennalta ehkäisevää työtä, ja sitä kautta meidän ehkä tärkein viestimme valiokunnasta oli se, että edellytimme lisärahoitusta ennalta ehkäisevien töiden vahvistamiseen Kaste-ohjelman kautta. Jaosto on valiokuntamme näkemystä kuullut, ja nyt se on meillä täällä kaikilla nähtävissä, ja huomenna toivottavasti tulemme siunaamaan tämän lopullisesti siihen muotoon kuin valiokuntakin aikoinaan toivoi.

Toinen asia, joka tähän lapsiperheitten hyvinvointiin liittyy myös tämän budjetin kokonaisuuden näkökulmasta on, että meille on tullut selkeä tieto siitä, että sosiaalityöntekijöistä on valtava pula, ja tästä syystä nyt eduskunta haluaa myös sitten lisätä sosiaalityöntekijöiden aloituspaikkoja. Tässä työssä on äärettömän tärkeätä, että me valvomme myös sen, että yliopistot tulevat nämä aloituspaikat tekemään, ja sitä kautta tämä tarvitsee myös meiltä jonkinlaista valvontaa.

Sellainen asia, joka meitä on keskusteluttanut paljon, on nuorten yhteiskuntatakuu. Meillä on tällä hetkellä noin 40 000 nuorta kadoksissa, ja kun me puhumme nuorten yhteiskuntatakuusta, niin on ehdottoman tärkeätä, että kunnissa meidän sosiaali- ja terveydenhuolto, nuorisotyö ja kaikki ne toimijat, järjestöt, jotka kunnissa työskentelevät, lähtevät tekemään myös kuntouttavaa työtoimintaa ja antavat nuorille niitä palveluita, joita he tarvitsevat, ja sitä tukea, jota he tarvitsevat, jotta heillä on sitten elämänhallinta kunnossa ja jotta he voivat hakeutua koulutukseen ja sitä kautta työelämään.

Sosiaali- ja terveysvaliokunta kiinnitti vahvaa huomiota myös Valviran resursseihin. On tosiasia, että Valviralle on ollut vaikeaa selviytyä lakisääteisistä tehtävistä. Se on tämän vuoden aikana saanut lisäresursseja, mutta valtiovarainvaliokunta kuitenkin huomioi sen ja haluaa seurata työtilannetta, ja tarvittaessa meidän on arvioitava resurssien riittävyys Valvirassa.

Päihdeäitien hoidon järjestäminen on erittäin tärkeä asia, ja ennen kaikkea se on sellainen asia, johon meidän pitää vahvasti puuttua. Valitettava tosiasia on myös se, että nuorten naisten alkoholinkäyttö on lisääntynyt. Sitä kautta tämä tulee vielä meille entistä tärkeämmäksi asiaksi, ja meidän on saatava tämä kokonaisuus myös kuntoon.

Ammattikorkeakouluopiskelijoiden terveydenhuolto: siihen liittyy YTHS:n kokeilu muun muassa Etelä-Karjalassa Lappeenrannassa ja Seinäjoella, ja tämän osalta meidän yliopisto-opiskelijat ja ammattikorkeakouluopiskelijat eivät ole YTHS:n suhteen yhdenvertaisessa asemassa, minkä takia toivoisin, että tämä myös huomioitaisiin siinä jatkotyöstämisessä.

Veteraanien tukeminen: Täällä on kannettu suurta huolta siitä, että veteraaneja ei tavoiteta. Se on aito huoli. Mutta haluan tuoda hyvän esimerkin Etelä-Karjalasta. Me olemme palkanneet siellä neljä veteraanineuvojaa, jotka kotipalvelun ja kotihoidon kanssa yhdessä haarukoivat kaikki veteraanit, ja sitä kautta me olemme hyvin saavuttaneet ja löytäneet nämä henkilöt ja voineet turvata heille sen tarvittavan kuntoutuksen. Tosiasia vain on ollut se, että tämä nykyinen määräraha ei ole riittänyt, ja kunnat ovat laittaneet siihen lisää rahaa. Esimerkiksi Etelä-Karjalan näkökulmasta Lappeenrannan kaupunki on laittanut lisää rahaa, mutta pienet kunnat eivät, ja meidän alueellamme veteraanit ovat olleet eriarvoisessa asemassa.

Arvoisa puhemies! Neuvola, kouluterveydenhuolto ja perusterveydenhuolto: Perusterveydenhuolto on, voisiko sanoa, meidän kivijalka, ja valitettava tosiasia on se, kuten valiokunnan mietinnössäkin on todettu, että ihmiset pääsevät aivan liian harvoin ja liian myöhään perusterveydenhuollon piiriin, ja tämä on se yhteinen haaste, ja muun muassa sosiaali- ja terveydenhuollon isojen rakenteiden kautta meidän pitää tämä asia saada kuntoon.

Tapani  Tölli  /kesk:

Arvoisa puhemies! Aluksi sosiaali- ja terveydenhuollon palvelurakenteen uudistamisesta. Tällä hetkellähän siinä on se tilanne, että on näille erityisvastuualueille asetettu selvityshenkilöt, jotka ovat työnsä aloittaneet. Tätä selvitystyötä varten sosiaali- ja terveysministeriö ja sosiaali- ja terveyspoliittinen ministerivaliokunta ovat linjanneet ohjeet tälle työlle. Sitä ennen hallitusohjelmassa on tiettyjä asioita tässä asiassa linjattu, ja viime kesänä oli kuntarakenneuudistukseen liittyvä tiedonanto, jota eduskunta käsitteli. Kun näitä kaikkia linjauksia katsoo, joutuu vähän hämmennyksen tilaan, että mistä on kysymys. Nyt kun nämä selvitysmiehet ovat käynnistäneet työnsä näillä erityisvastuualueilla, joutuu toteamaan, että yksien selvitysmiesten pitäisi selvittää, mitä hallitus tahtoo.

Olen kyllä samaa mieltä monessa asiassa, mitä edustaja Virtanen edellä totesi, että tässä on joitakin aineksia, jotka hyvin sivuavat niitä linjauksia, mitä keskusta on esittänyt näiden asioiden ratkaisemiseksi kotikunta—maakunta-mallilla. Mutta se on ollut surullista, että sosiaali- ja ter-veydenhuollon palvelurakenteen uudistamista on käytetty tavallaan sähköjäniksenä kuntarakenteen muutokseksi. Sen pitäisi olla kuitenkin niin, että sosiaali- ja terveydenhuollon uudistuksen keskeisin tavoite on nimenomaan palveluiden turvaaminen.

Tämä puolentoista vuoden toiminta sekä kuntauudistuksessa eli tässä suurkuntahankkeessa että sosiaali- ja terveydenhuollon palvelurakenteen uudistamisessa on tullut kalliiksi. Siihen on uhrattu paljon aikaa ja vaivaa saamatta käytännössä vielä yhtään mitään aikaan. Toisaalta se, mikä on tullut kalliiksi ja tulee kalliiksi: kehittämistyö kunnissa on hyytynyt. Nyt jatkon kannalta oleellisessa asemassa ja tilanteessa ovat kunnat ja se, mitä kunnat lausuvat ja minkälainen näkemys kunnissa tämän asian hoitamiseksi syntyy. Siinä mielessä hyvin tärkeässä roolissa on se, mitä tässä selvitystyössä saadaan aikaan.

Kiinnitän nyt siinä vielä yhteen asiaan huomiota. Kunnilta on pyydetty lausunto kuntarakennelakiehdotuksesta, ja tämä lausunto on annettava 7. päivä maaliskuuta mennessä. Kunnilta kysytään kannanottoa myös sosiaali- ja terveydenhuollon tehtävien turvaamisesta sosiaali- ja terveydenhuollon palvelurakennetta koskevien linjausten perusteella.

Tämä selvitysmiesten työ valmistuu, jos aikataulussa pysytään, helmikuun lopussa. Sitten on muutama päivä aikaa siitä, jos tätä työtä käytetään hyväksi tässä lausunnossa, kuntien ottaa tämä huomioon. Tämä aikataulu on mahdoton. Tässä pitäisi hallituksen nyt pysähtyä ja tarkastella asia uudelleen. Nyt kun tulee muutenkin hallitusohjelman puolivälitarkistus, olisi syytä pysähtyä ja saattaa asia oikeille raiteille, olisi syytä katsella kunniallinen perääntymistie, ja sitten lähdetään laajalla pohjalla uudistamaan.

Arvoisa puhemies! Toinen asia, lyhyesti, joka tänään oli esillä kyselytunnilla, oli alkoholiin liittyvät asiat. Olisi toivonut, että siinä olisi ehditty sitä asiaa vähän laajemmalti käsitellä. Olen hyvin samaa mieltä kuin edustaja Mäkisalo-Ropponen, kun hän edellä puhui alkoholiasioiden ja alkoholiongelmien vaikutuksesta koko yhteiskuntamme hyvinvointiin. Välittömät kustannukset alkoholiongelmista ovat miljardin luokkaa ja välilliset 3—6 miljardia. Sillä melkoisesti paikattaisiin kestävyysvajetta, jos siinä pystyttäisiin jotakin saamaan aikaan.

Siihen liittyen yksi vakava ajankohtainen asia on rattijuoppous. Vuosittain rattijuopon uhrina kuolee Suomessa yli 80 ihmistä ja loukkaantuu noin 1 000. 80 ihmistä on noin kaksi bussilastillista. Se on aika iso asia. Se on todella vakava syy puuttua siihen, ja sen mukaisesti tarvitaan toimenpiteitä sekä rangaistusmääräyksissä että monissa muissa.

Arvoisa puhemies! Perusturvaan liittyen — edustaja Virtanen tässä edellä niitä asioita käsitteli — me elämme vaikeaa aikaa, mutta on syytä muistaa, että perusturvan turvaaminen erityisesti vaikeana taloudellisena aikana on välttämätöntä. Kun 40-luvun lopussa tulivat lapsilisät ja tulivat perhelisät, ei ollut jakovaraa, ei ollut ylijäämää, mutta huolehdittiin siitä, että ihmisillä olisivat elämisen perustarpeet kunnossa, jotta syntyisi jakovaraa.

Juha Rehula /kesk:

Arvoisa herra puhemies! Ensinnä neljään kohtaan kommentti ensi vuoden budjettiin.

Hallitus on luonut ministeriensä toimesta suuret odotukset vanhuspalvelulain kaiken parantavaan voimaan siinä, että meillä isot asiat muuttuvat tässä maassa, kun tuo laki täytäntöön ensi vuoden heinäkuun alusta tulee. Niin minäkin toivon. Minä todella toivon sitä tämän lain osalta, joka lähtökohtaisesti on hyvä, lain, jota lähtökohtaisesti on helppo puolustaa. Siinä on paljon asioita, jotka voivat olla muutoksen avain, mutta jos resurssit eivät ole riittävät, miten tuo muutos voidaan tehdä?

On aivan selvää, että se euromäärä, joka ensi vuodeksi on varattu, se euromäärä, joka on 82 miljoonaa euroa vuositasolla 2015, kun samanaikaisesti leikataan yli 800 miljoonaa euroa valtionosuuksia, ei tule riittämään. Me olemme kaikki kansanedustajat selittämässä sitä, miksi nuo korkealle nostetut odotukset eivät toteudukaan. Todella toivon näiltä osin olevani väärässä, mutta tällaiselta tämä tässä vaiheessa näyttää.

Toinen asia: Ensi vuoden budjetti sisältää päivähoidon hallinnollisen siirron sosiaali- ja terveysministeriöstä opetus- ja kulttuuriministeriöön. Kannatan tuota siirtoa. Siinä on paljon hyviä elementtejä ja perusajatus siitä, että lapsi on yksi kokonaisuus, joka tulee myös hallinnon osalta nähdä lapsena, eivätkä hallinnolliset rajat saa olla lapsen kasvamisen esteenä.

Lain käsittelyn yhteydessä, valmistelun yhteydessä, valiokuntakuulemisten aikana, itselleni kävi aika selväksi se, että laki on hyvä, mutta saattaa olla, että ongelmat ovat sen toimeenpanossa, semminkin kun me odotamme koko varhaiskasvatusta uudistavaa lainsäädäntöä tänne eduskuntaan. Toivon tässäkin kohdassa olevani täysin väärässä, mutta se tuntuma, mikä on, ja ne hyvinkin vanhoilliset asenteet siitä, millä tavalla hallintorajat voivat olla esteenä itse palvelutuotannon eteenpäinviemiselle, tulivat kuulemisten yhteydessä hyvin selville.

Arvoisa herra puhemies! Peruspalveluministeri on meille tänään kertonut, että kun säästöpäätöksiä etsittiin, oli useita huonoja vaihtoehtoja, joista valittiin sitten se, että perusturvan osalta lapsilisien indeksit jäädytettiin. Hän käytti perusteluna sitä, että tämä indeksijäädytys oli se kaikkein helpoin tehdä, kun tällä ei ole vaikutusta siihen, miten tuo tulo määrittyy. Indeksitarkistus on tarkistus, jolla etuudet seuraavat kustannuskehitystä. Minusta sillä on suora vaikutus etuuden tasoon ja määrään. Hallitus on puuttunut yhteen indeksiin, yhden etuuden indeksiin, tavalla, joka ei ole ainakaan tähän päivään mennessä vielä tullut muulla tavalla perusteltua kuin sillä, että ministeri sanoi täällä, että oli useita huonoja vaihtoehtoja, joista piti valita yksi.

Toinen periaatteellisesti iso asia, mikä tuolla budjetin yhteydessä läpi livahtaa, on se, että Raha-automaattiyhdistyksen tuottoa ollaan käyttämässä ensi vuonna 10 miljoonaa euroa budjetin yleiskatteeksi. Tämä on vaarallinen päänavaus tilanteessa, jossa meillä on täysi työ kansallisesti ylläpitää meidän pelimonopolimme, jotta me voimme rahoittaa Veikkauksen osalta liikuntaa, urheilua, kulttuuria ja nuorisotyötä ja Raha-automaattiyhdistyksen osalta niitä satoja järjestöjä, jotka huolehtivat siitä, että yhteiskunnan heikompiosaisillakin on palveluja saatavilla tilanteessa, missä julkinen sektori ei pysty noita palveluja tuottamaan.

Arvoisa herra puhemies! Kunnat odottavat. Kunnat odottavat tietoa siitä, miten sosiaali- ja terveydenhuollon palvelut järjestetään. Kunnat odottavat tietoa, miten kokonaisuudistus tehdään. Hallitus tuntuu tietävän, mitä ei tehdä, mutta hallitus ei tunnu tietävän sitä, mitä pitäisi tehdä. Tässä on ongelma. Tässä on ongelma, joka pitäisi ratkaista mieluummin nopeammin kuin myöhemmin. Sosiaali- ja terveyspalvelujen uudistaminen on välttämätöntä. Hallituksen pitää tehdä mitä pikimmin esitykset siitä, miten tuo hallinto tässä maassa järjestetään. Me olemme tilanteessa, jossa me ajaudumme kriisiin, ellemme me tuota tietoa saa.

Toinen asia on sosiaali- ja terveydenhuollon rahoitus. Edustaja Virtanen otti tämän asian täällä edellisessä puheenvuorossaan esille. Me olemme tilanteessa, jossa alamme kaikki puolueista riippumatta nähdä, että nykymallilla, niin sanotulla monikanavaisella rahoitusmallilla, emme tule tulevaisuudesta selviytymään, varsinkin kun 2014 alusta tulee niin sanottu potilaitten liikkuvuusdirektiivi voimaan, joten on välttämätöntä saada rahoitus siihen malliin, että se vastaa tuon direktiivin täytäntöönpanoa.

Arvoisa herra puhemies! Ihmiset eivät odota silloin, kun he terveyspalveluja ovat vailla. Maan hallituksen vastuulla on saada kuntoon niin hallinto kuin rahoituskin.

Eeva-Johanna Eloranta /sd:

Arvoisa puhemies! Tässä talousarviokirjassa on paljon ilon asioita. Aluksi voisi antaa kiitokset noista veteraanikuntoutukseen osoitettavista määrärahalisäyksistä tai vaikkapa tuosta HPV-rokotteen ottamisesta vihdoin mukaan rokotusohjelmaan. Ensi vuonna tulee myös tuo paljon pitkään odotettu vanhuspalvelulaki. Se lähtee toteutumaan, ja sitä odotamme ilolla.

Lastensuojelussa kiireellisten sijoitusten määrä on kasvanut viime vuosina huomattavasti. Siitä huolimatta, että lasten ja nuorten palveluihin on panostettu aiempaa enemmän, me kaikki tiedämme, että kustannukset koskien kodin ulkopuolelle sijoitettuja lapsia ovat kymmenkertaiset verrattuna ennalta ehkäiseviin lastensuojelupalveluihin, puhumattakaan siitä, että omat vanhemmat ovat lapselle aina ne kaikkein tärkeimmät, oli tilanne mikä tahansa.

On todella hyvä, että lapsiperheiden palveluihin satsataan tässä talousarviossa nykyistä vahvemmin. On hienoa, että vaikeasta taloustilanteesta huolimatta on voitu tehdä tärkeä arvovalinta perheiden ennalta ehkäisevien palveluiden ja varhaisen tuen puolesta. Sosiaalityön aloituspaikkoihin yliopistoissa osoitettu 1,6 miljoonan lisäsatsaus vahvistaa osaltaan sosiaalityön asemaa kunnissa. Perheet tarvitsevat tukea arkeensa, jotta voidaan estää ongelmia ennalta. Ennaltaehkäisy onkin inhimillisesti ja taloudellisesti järkevämpää kuin ajautuminen raskaisiin lastensuojelutoimiin. Varhaiseen tukeen kannattaa aina satsata.

Yksi tukea tarvitseva ryhmä ovat päihdeäidit. He tarvitsevat tukea, jotta voidaan mahdollistaa lapselle turvallinen lapsuus. Myös turvakotipaikkoihin on kunnissa muistettava varata määrärahoja, jotta perheet voivat selviytyä kriisiytyneestä elämäntilanteesta turvallisesti. Valitettavasti huolenaiheita näiden paikkojen vähentymisestä on olemassa.

Kuntien perhetyön, lastensuojelun toimintatapojen ja lastensuojelun toimivuuden kehittämistä selvitetään parhaillaan ministeriön työryhmässä. Odottelemme lastensuojelun kansallisia laatusuosituksia. Ne ovatkin tarpeen, sillä laatu vaihtelee suuresti kunnasta toiseen. Toisaalta tuntuu, että puuttumiskynnys lastensuojelutapauksissa on liiankin korkea. Näitä ikäviä tapauksia on valitettavasti ollut useita viime aikoina, hyvin surullisia sellaisia. Toisaalta kynnys on liiankin matala ja resursseja käytetään turhan paljon sellaisissa etenkin nuorten ilta- ja viikonloppukäyttäytymiseen liittyvissä tapauksissa, joissa omien vanhempien muutama harkittu sana riittäisi. Tästä on käyty paljonkin keskustelua ihan viime päivinä. Liikaa kuulee edelleenkin myös tapauksista, joissa huostaanottotilanteissa isovanhempia tai lähisukulaisia ei kelpuuteta sijaisvanhemmiksi ihan ilman ymmärrettävää syytä.

Ennalta ehkäisevät palvelut ovat tietenkin a ja o. Liian monesta kunnasta puuttuu edelleenkin lapsiperheiden kotipalvelu, joka on vähentynyt samaa vauhtia kuin kodin ulkopuoliset sijoitukset ovat kasvaneet. Siihen kannattaisi nyt satsata enemmän. Suuri ongelma on myös pätevien sosiaalityöntekijöiden puute. Heitä ollaan kouluttamassa nyt onneksi lisää peräti reilulla puolellatoista miljoonalla eurolla. Myös sosiaalityöntekijöiden pätevyysvaatimuksia tulisi arvioida uudelleen.

Erityisen huomion ansaitsevat myös mielenterveysongelmat. Joka viides alaikäinen lapsi elää perheessä, jossa vanhemmilla on mielenterveyden ongelma, ja näillä lapsilla on kohonnut riski sairastua myöhemmin itsekin. Näissä tilanteissa onkin tärkeätä, että terveydenhuolto ja sosiaaliviranomaiset tekevät enemmän yhteistyötä, varsinkin jos sairaus vaikuttaa vanhemman kykyyn toimia vanhempana. Jäämme odottamaan ministeriön työryhmän tuloksia.

Sitten vielä pari sanaa noista evo-rahoista. Niissähän on kyse nimenomaan kliinisestä lääketieteen tutkimuksesta. Kun näihin resursseihin nyt sitten kajotaan jälleen kerran, niin vaarantuvat lääketieteen kliinisen tutkimuksen edellytykset ja sitä kautta laadukas hoito ja sen kehittäminen potilaille kaikkialla Suomessa. Laadukas tutkimus takaa korkeatasoisen hoidon esimerkiksi syövän hoidossa. Siihenhän joka kolmas suomalainen sairastuu elämänsä aikana. Hoitojen kehittäminen on hidasta eikä perustu suuriin yksittäisiin läpimurtoihin. Vaikuttava hoito pohjautuu siis tieteellisesti tutkittuun tietoon. Syöpähoidot kehittyvät kokeellisen ja kliinisen tutkimuksen kautta. Kliinisessä hoitotutkimuksessa verrataan yleensä kulloinkin parasta nykyistä hoitoa uuteen hoitoon. Kliininen tutkimus edistää myös bioalojen kehittymistä. Bioaloilla taas on merkitystä muun muassa talouden näkökulmasta, koska niissä voidaan katsoa olevan suurta kasvupotentiaalia muun muassa lääketeollisuuden näkökulmasta.

Hoitotutkimukset ovat kuitenkin hälyttävästi vähentyneet viime vuosina. Tähän ovat vaikuttaneet tutkimusrahoituksen väheneminen, kuntien nihkeä suhtautuminen tutkimukseen ja lääkäreiden vähentyneet mahdollisuudet tehdä tutkimusta. Ne uhkaavat kliinisen tutkimuksen alaa, ja se jo vaarantaa pidemmällä aikavälillä hoitojen laatua, saatavuutta ja tasa-arvoa.

Valtion yliopistotasoiseen tutkimukseen osoitettavaa rahoitusta tulisi tulevina vuosina asteittain lisätä laadukkaan hoidon ja sen kehittämisen turvaamiseksi. Jatkossa tulisikin harkita, onko määrärahan siirtoa opetus- ja kulttuuriministeriön hallinnonalalle kannattavaa miettiä, jotta tutkimusrahoituksen kokonaisuus ei olisi hajallaan niin monessa paikassa.

Puhemies Eero Heinäluoma:

Tämän jälkeen puheenvuorot pyydetään kirjallisesti notaarilta.

Sofia Vikman /kok:

Arvoisa puhemies! Ensinnäkin iloitsen siitä, että isyysvapaan käytön lisäämiseksi isyysrahan kytkös vanhempainrahaan puretaan. Uudistus pidentää vanhempainrahakautta 12 arkipäivällä ja kohdentaa isälle 54 arkipäivää, josta enintään 18 arkipäivää voidaan pitää yhtä aikaa äidin kanssa. Isyysvapaan pidentämisajankohta muuttuu joustavammaksi siten, että vapaa tulee pitää ennen kuin lapsi täyttää kaksi vuotta. Lisäksi isyysrahaoikeus muuttuu lapsikohtaiseksi siten, että isän oikeus isyysrahaan aikaisemman lapsen perusteella ei enää pääty uuden isyysrahakauden alkaessa.

Perhevapaiden jakaminen nykyistä tasaisemmin vanhempien kesken edistää mahdollisuuksien tasa-arvoa ja helpottaa työn ja perhe-elämän yhteensovittamista. Vain isille tarkoitettujen perhevapaiden lisääminen kannustaa isiä pitämään pidempiä itsenäisiä vapaita ja helpottaa perhevapaiden jakamista vanhempien kesken. On vielä kuitenkin paljon työtä tehtävänä, jotta aito mahdollisuuksien tasa-arvo toteutuu työmarkkinoilla, ja tässä kannustankin hallitusta jatkamaan aktiivisella otteella.

Arvoisa puhemies! Hallituspuolueet ottavat budjettilisäysten painopisteeksi myös yhteiskunnan kaikkein heikoimmassa asemassa olevat. Lisäresursseja kohdistettiin erityisesti lapsille ja sotiemme veteraaneille. Päivähoidon ja sosiaalityön akuuttiin henkilöstötarpeeseen puututtiin lisäämällä molempien alojen koulutusta. Lasten hyvinvoinnin turvaamiseen hallituspuolueet lisäsivät 3,4 miljoonaa euroa lapsiperheiden ennalta ehkäiseviin ja varhaisen tuen palveluihin. Päihdeäitien hoitoon kohdistetaan 1,5 miljoonaa euroa lisää. Nuorten syrjäytymistä ehkäisevää työtä jatketaan nuorisotakuulla kohdentamalla 2 miljoonan euron lisäys nuorten aikuisten oppisopimuskoulutukseen.

Eduskunnan lastensuojeluun lisäämä raha Kaste-ohjelman toimeenpanoon on tarkoitettu käytettäväksi lapsiperheiden ennalta ehkäisevien ja varhaisen tuen palveluiden sekä lastensuojelun kehittämiseen. Lastensuojelutyön painopisteenä on oltava nimenomaan varhaisen tuen ja avopalveluiden kehittäminen.

Erinomaista on myös se, että veteraanien tukemiseen esitetään yhteensä 292,4:ää miljoonaa euroa. Rintamaveteraanien kuntoutusmäärärahan perustasoa esitetään korotettavaksi 4 miljoonaa euroa, jotka kohdennetaan puoliksi kuntoutukseen ja kotona selviytymistä tukeviin kuntouttaviin avopalveluihin. Lisäksi veteraanilisää korotetaan ensi vuoden alusta alkaen noin 50 eurosta 100 euroon. Myös hallituspuolueet eduskunnassa, tai oikeastaan kaikki eduskuntapuolueet, lisäsivät veteraanien kuntoutukseen ja sotainvalidien haitta-asteen laskuun lisäeuroja.

Arvoisa puhemies! Erityiskiitoksen ansaitsee myös se, että kansalliseen rokotusohjelmaan lisätään tyttöjen papilloomavirusta vastaan rokote.

Ikäihmisten hoivan osalta hallitus teki niin ikään vastuullisen ratkaisun. Ministeri Paula Risikon viime kaudella alulle panema vanhuspalvelulaki astuu voimaan 1. heinäkuuta 2013. Vanhuspalvelulaki on tasapainoinen kokonaisuus, jossa vahvistetaan vanhusväestön oikeutta saada tarvitsemiaan yksilöllisiä palveluja. Pelkän laitostamisen sijaan laki huomioi kokonaisvaltaisesti vanhuspalveluiden koko kirjon.

Kokoomuksen tavoitteiden mukaisesti myös omaishoidon tukipalveluihin lisätään merkittävät 10 miljoonaa euroa. Omaishoidon tuen piirissä on noin 40 000 eri-ikäistä henkilöä. Läheistensä hoitoon osallistuvien määrä on kuitenkin vielä huomattavasti suurempi. Kaikki omaishoitajat tarvitsevat tukea jaksaakseen.

Kaikkia hoitomuotoja — kotihoitoa, omais-hoitoa ja laitoshoitoa — on kehitettävä rinnakkain parhaan hoidon aikaansaamiseksi ja turvaamiseksi. Kehittämisen painopisteen on oltava ennalta ehkäisevissä palveluissa ja kotipalveluissa, jotta ikäihmiset saisivat asua omassa kodissaan mahdollisimman pitkään ja tuntea olonsa mahdollisimman turvalliseksi. Vanhuspalvelulain toimeenpanoon varataan ensi vuonna yhteensä 33 miljoonaa euroa. Tarkemmat esitykset valmistellaan niin, että laissa toteutuvat sekä kotihoito että laitoshoito. Lain vaikutuksista tehdään arviointi.

Arvoisa puhemies! Kokoomus on sitoutunut siihen, että Suomi on hyvinvointiyhteiskunta myös tulevaisuudessa. Tämä edellyttää, että meillä on julkinen talous kunnossa, mahdollistamme uuden kasvun ja huolehdimme heikommista ja että meillä on rohkeutta uudistua.

Laila Koskela /ps:

Arvoisa puhemies! Olisin tämän kysynyt kyllä ministereiltä, mutta heitä ei täällä näy. Esitän tämän asian kuitenkin.

Sain Suomen Rinnakkaislääkeyhdistys ry:ltä joulutervehdyksen pari päivää sitten. Joulutervehdys oli siitä erityinen, että se sisälsi lahjana mahdollisuuden säästää vuosittain 30 miljoonaa euroa lääkekustannuksissa. Tämä tapahtuisi rinnakkaislääkkeiden käyttöä lisäämällä.

Kuten tiedämme, rinnakkaislääkkeet ovat patentoituja alkuperäisvalmisteita edullisempia lääkevalmisteita mutta ominaisuuksiltaan alkuperäisvalmisteisia lääkkeitä vastaavia tuotteita. Niissä on sama määrä vaikuttavaa lääkeainetta samassa annostusmuodossa kuin alkuperäislääkkeessä.

Kuitenkin rinnakkaislääkkeiden markkinaosuus Suomessa on tällä hetkellä vain noin 1 prosentti, kun se esimerkiksi Tanskassa on noin 15 prosenttia. Tanskassa on Suomen kokoiset lääkemarkkinat, ja siellä on rinnakkaislääkkeiden avulla saatu aikaan noin 30 miljoonan euron vuosittaiset säästöt hintakilpailun ansiosta. Suomessa rinnakkaislääkkeiden tuomaa hintakilpailua osataan jo hyödyntää sairaala-apteekeissa, mutta yksityisissä apteekeissa tilanne on toinen. Ne eivät hanki varastoon eivätkä myy rinnakkaislääkkeitä, vaikka ne kuuluisivat vuonna 2003 alkaneen lakisääteisen lääkevaihdon piiriin. Valvontaa ei ole riittävästi. Nykyinen järjestelmä ei siis pysty varmistamaan sitä, että potilas ja kuluttaja saisi alkuperäislääkkeen tilalle edullisimman rinnakkaislääkkeen ja säästäisi kustannuksia.

Rinnakkaislääkkeiden kuuluminen lääkevaihtoa täydentävän viitehintajärjestelmän piiriin Suomessa on haasteellinen. Ensimmäinen ja tärkein edellytys on se, että rinnakkaislääkettä yleensäkään voidaan tarjota Suomen lääkemarkkinoilla. Näin ei muun muassa alkuperäisvalmisteiden pitkien patenttiaikojen vuoksi ole. Lääkkeiden vaihtokelpoisuus määritellään neljästi vuodessa Fimeassa eli entisessä Lääkelaitoksessa, minkä lisäksi lääkkeiden viitehinnat vaihdetaan neljästi vuodessa STM:n yhteydessä toimivassa lääkkeiden hintalautakunnassa.

Kun kaikki edellä mainitut vaiheet on käyty läpi, voidaan Kela-korvaus maksaa edullisemman lääkkeen perusteella, mistä syntyy yhteiskunnalle säästöjä. Myös Euroopan komissio on raportissaan esittänyt, että Eurooppa-tasolla voitaisiin säästää miljardeja, jos rinnakkaislääkkeiden markkinaosuutta lisättäisiin nykyisestä.

Olisin kysynyt ministeriltä tätä, mutta esitän tämän kuitenkin: Miten aiotte ottaa tällaisen säästömahdollisuuden huomioon tulevissa päätöksissänne? Miten voimme kansaa edustavina henkilöinä varmistua siitä, että potilaat ja kuluttajat voivat hyötyä rinnakkaislääkkeiden tuomasta hintakilpailusta alhaisempina lääkekustannuksina?

Jukka Kopra /kok:

Arvoisa puhemies! Kokonaisuutena arvostellen sosiaali- ja terveysministeriön hallinnonalan talousarvioesitys on varsin kohtuullinen.

Erinäisistä yksittäisistä asioista pidän onnistuneena muun muassa keliakiakorvauksen korotusta 21 eurosta 23,6 euroon. Niin ikään olen tyytyväinen, että vaikeavammaisten tulkkauspalveluihin esitetään noin 35 miljoonaa euroa, mikä on 6,8 miljoonaa euroa enemmän kuin kuluvan vuoden varsinaisessa talousarviossa. On myös hyvä, että vihdoin saadaan toteutettua varhaiskasvatustoimintojen siirto opetusministeriön alaisuuteen. Uskon, että tämä tuottaa kustannussäästöjä pitkällä juoksulla ja erityisesti parantaa toiminnan laatua helpottamalla esiopetuksen ja alakoulun välisen nivelvaiheen toteuttamista.

Pienituloisten ostovoiman tukemiseksi esitetään ensi vuoden ajaksi ylimääräistä 0,7 prosenttiyksikön indeksikorotusta, joka vastaa arvonlisäverokannan nousun vaikutusta. Indeksikorotukset koskevat siis joitain Kelan perusturvaetuuksia ja toimeentulotukea. Tämä lisää valtion menoja arviolta 45 miljoonaa euroa ensi vuonna. Mielestäni on erittäin hyvä, että tässä tilanteessa voimme tällä tavoin parantaa pienituloisten asemaa.

Erityisen iloinen olen siitä, että veteraanien tukemiseen esitetään yhteensä 292,4 miljoonaa euroa. Rintamaveteraanien kuntoutusmäärärahan perustasoa esitetään korotettavaksi 4 miljoonalla eurolla, ja tämä on hieno asia. Tämä kuntoutusmäärärahan korotus kohdennetaan puoliksi kuntoutukseen ja kotona selviytymistä tukeviin kuntouttaviin avopalveluihin. Mitä pidempään ihmiset voivat asua kotonaan, sen parempi. Lisäksi veteraanilisää korotetaan tammikuun alusta alkaen noin 50 eurosta noin 100 euroon, mikä on erinomainen asia.

Kuluneen vuoden aikana vanhuspalvelulaista saatiin sovittua, ja nyt sitä aletaan soveltaa. Tämä on pitkän ja määrätietoisen työn tulos. Tähän liittyen omaishoidon tukipalvelut saavat lisää rahaa noin 10 miljoonaa euroa. Tämä määräraha ei kohdistu ainoastaan ikäihmisiin vaan kaikille omaishoidon piirissä oleville tai heidän omais-hoitajilleen. Jatkossa omaishoitajien tukemista, heidän tykytoimintaansa ja omaishoitajien muita tukipalveluja on kehitettävä entistä aktiivisemmin. Omaishoitajista meidän tulee pitää huoli. Heidän työpanoksensa on niin tärkeä, että voin väittää, että ilman omaishoitajien tekemää työtä Suomi pysähtyy hyvin nopeasti.

Hyvinvointiyhteiskunta maksaa paljon rahaa, kuten tästä esityksestä näemme. Kulut tulee pitää kurissa ja eri ratkaisuilla kiihdyttää ja rohkaista yksityistä yritteliäisyyttä ja talouden kasvua, jotta meillä on varaa tähän kaikkeen.

Yleiskeskustelu pääluokasta 33 päättyi.