Timo Soini /ps:
Arvoisa herra puhemies! Hallitus on paikoin ollut helisemässä tänäkin vuonna
opposition ja etenkin johtavan oppositiopuolueen kysymysten ristitulessa.
(Naurua) Mutta, herra pääministeri, joulu tulee
meille kaikille, ja me kaikki tarvitsemme läheisiä,
aikaa itsellemme. Kysynkin teiltä: onko teillä nyt
mahdollisuus levätä — teillä on
kova homma — olla läheistenne kanssa, olla perheenne
kanssa? Toivon tähän myönteistä vastausta
ja uskon, että koko sali yhtyy siihen. Samalla rakentavan
tyylini mukaisesti toivotan hallitukselle meidän kaikkien puolesta
hyvää joulua ja viisautta Suomen kansan asioiden
hoidossa ensi vuonna!
Pääministeri Jyrki Katainen
Arvoisa herra puhemies! Suuret kiitokset edustaja Soinille kysymyksestä.
Pystyn vastaamaan tuohon ihan myönteisesti.
Tarkoitus on levätä. Toivon mukaan edustajakollegat
saavat myös levätä, olla perheidensä kanssa
ja ottaa aikaa itselleen ja vaikkapa käydä hiihtämässä,
kun lunta on tullut. Se ainakin minun kohdallani helpottaa monessa
tuskassa ja sitä paitsi pikkuisen avaa ajattelun eväitäkin.
Meidän pitää olla aika hyvässä,
timmissä kunnossa koko porukan ensi keväänä.
Suomi on aina ollut semmoinen yhteiskunta, jossa meille kaikille
puoluerajoihin katsomatta ja ihmisryhmään katsomatta
on ollut tärkeä se "kaveria ei jätetä" -periaate.
Tämä "kaveria ei jätetä" on
tullut tietystä historiallisesta ajasta meille puheenparteen,
ja se on kuitenkin aina tarkoittanut sitä, että kannetaan
vastuuta eli on vastuuntuntoisuutta. Se on aina vaatinut itsensä likoon laittamista.
Se on aina vaatinut rohkeutta, mutta se on ensi sijassa vaatinut
aina tekoja.
Suomi on ollut aina hyvä vaikeissa paikoissa, haastavissa
tilanteissa, kun meillä tämä "kaveria ei
jätetä" -periaate on ollut voimissaan.
Välillä sitä sovelletaan talouteen, välillä ulkopolitiikkaan,
välillä ylipäänsä vain
ihmisistä välittämiseen ja ollaan valmiita
laittamaan oma etu yhteisen edun taakse eli yhteinen etu oman edun
edelle.
Arvoisa edustaja Soini, suuret kiitokset tästä kaikesta.
(Naurua) Suuret kiitokset toiselle oppositiopuolueelle, puheenjohtajalle,
eduskuntaryhmän puheenjohtajalle ja vasenryhmän
edustajille. Kiitokset tästä sparrauksesta, tästä syksystä. Meillä on
kova yhteinen suomalainen haaste keväällä edessä,
mutta nyt minä toivon, että olisi herkkuja ja
aikaa lähimmäisille, itselle ja sitten ihan niille
naapureillekin. Hyvää joulua!