Kimmo Sasi /kok(esittelypuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Hallitus esittää kansalaisuuslain muuttamista, ja perustuslakivaliokunta on käsitellyt tämän hallituksen esityksen. Hallituksen esityksen lähtökohtana on se, että kansalaisuuden edellyttämää asumisaikaa lyhennettäisiin siten, että yhtäjaksoisen asumisajan aika olisi 5 vuotta ja jos aikaa kerätään, niin tuossa tilanteessa edellytettäisiin 7 vuoden asumista Suomessa.

Asumisaikaedellytyksessä voitaisiin tehdä myöskin poikkeuksia, ja näitä poikkeuksia lakiesityksessä selkeytettäisiin. Myöskin laitettaisiin poikkeusmahdollisuuksia niissä tilanteissa, joissa vaaditaan kielitaidon osaamista, ja laitetaan selvemmät säännöt siltä osin, millä tavoilla voi osoittaa hallitsevansa suomen tai ruotsin kielen. Myöskin nuhteettomuusedellytyksen osalta laitetaan tiettyjä selkeämpiä sääntöjä.

Paljon keskusteltu kysymys varsinkin ulkosuomalaisten keskuudessa on myöskin ollut Suomen kansalaisuuden takaisin saaminen, ja nyt näitä sääntöjä selkeytetään niin, että 5 vuoden palautusajasta tulee pysyvä siten, että entinen Suomen kansalainen voi saada kansalaisuuden yhdellä ilmoitusmenettelyllä. Tämä 5 vuoden aika tulee sitten jatkossa toimimaan myöskin entistä kansalaista koskevana.

Arvoisa puhemies! Perustuslakivaliokunta toteaa, että perustuslain mukaisesti kansalaisuudella ei ole enää välttämättä samaa asemaa kuin sillä oli ennen vuoden 1995 perusoikeusuudistusta. Nimittäin tänä päivänä perusoikeudet eivät kuulu pelkästään Suomen kansalaisille, vaan ne kuuluvat pääsääntöisesti kaikille Suomessa asuville henkilöille. Kuitenkin tästä huolimatta täytyy sanoa, että kansalaisuudella on merkittävä asema kansalaisen ja valtion välisessä tunnetilassa. Tältä osin voidaan pitää tärkeänä sitä, että kansalainen, joka aikoo pysyvästi asua Suomessa, voi saada kansalaisuuden, koska uskomme, että se vahvistaa tämän henkilön lojaliteettia Suomea kohtaan ja myöskin kiinnostusta Suomessa tapahtuvaan poliittiseen ja muuhun päätöksentekoon. Eli kysymys on siis edelleen merkittävästä yksilön ja valtion välisestä siteestä.

Mitä tulee sitten yksityiskohtiin, perustuslakivaliokunta on tehnyt useampia muutoksia hallituksen esitykseen. Ja mitä tulee ensinnäkin kielitaitoedellytyksen osoittamiseen, niin tältä osin lähtökohtana on se, että täytyy osoittaa joko suomen tai ruotsin kielen suullinen taito. Mitä tulee viittomakieleen, niin jos ei voi puhua, viittomakieltä voi käyttää. Hallituksen esityksessä on sillä tavalla, että täytyy osata suomen ja suomenruotsin viittomakieltä. Mielenkiintoista, että ruotsinkielinen viittomakieli on eri kuin suomenruotsin viittomakieli. Tältä osin täytyy sanoa, että hallitukselle on ilmeisesti tapahtunut pieni kömmähdys, ja lähtökohta on se, että täytyy osata joko suomen viittomakieltä tai suomenruotsin viittomakieltä. Tällainen muutos tähän hallituksen esitykseen on tehty. (Hälinää)

Kiitoksia, arvoisa puhemies.

Mitä tulee sitten kielitaidon osoittamiseen, tältä osin myöskin hallituksen esityksessä ovat olleet vanhat lähtökohdat. On lähdetty siitä, että kielitaito tulisi osoittaa kielitutkinnon yleistasolla 3. Tänä päivänä puhutaan taitotasosta eikä yleistaitotasosta, ja tätä koskeva täsmennys on myöskin tehty tähän lakiin.

Kolmas mielenkiintoinen elementti tässä hallituksen esityksessä on se, että on asetettu 65 vuoden ikäraja, jonka jälkeen voidaan asettaa lievemmät vaatimukset kielitaidon osaamisen osalta. Lievemmät vaatimukset tulevat kysymykseen myöskin silloin, jos kyseessä on humanitäärisen suojelun perusteella Suomessa asuva henkilö, jolla on pakolaisasema. Tätä on jouduttu jälleen pohtimaan, kuten jätevesiasetuksen lievennystenkin yhteydessä. Ja valitettavaa on se, että hallituksen esityksessä ei ole mitään perusteita sille, mistä syystä on valittu 65 vuoden ikä. Valiokunta huomauttaa, että on tärkeätä, että kun näitä ikärajoja esitetään, niille esitetään aina hyväksyttävät perusteet.

Kuitenkin tässä yhteydessä on katsottu, että ihmisen kielitaidon oppimiskyky saattaa heikentyä 65 vuoden iän yhteydessä. Siitä syystä perustuslakivaliokunta on lähtenyt siitä, että 65 vuoden ikäraja voidaan hyväksyä, mikä tarkoittaa sitä, että sen jälkeen riittää se, että henkilöllä on suomen tai ruotsin kielen ymmärtämisen ja puhumisen alkeet hallinnassa tai että hän voi osoittaa, että hän on säännöllisesti osallistunut jommankumman kielen opiskeluun ja sillä tavalla hankkinut ainakin tietyt perustiedot, jotta voi tulla yhteiskunnassa toimeen.

Arvoisa puhemies! Mielestäni kansalaisuuslaki, kun tämä hallituksen esitys täällä hyväksytään perustuslakivaliokunnan korjaamassa muodossa, auttaa todellakin kotiutumista Suomeen ja on sillä tavalla arvokas prosessi tässä kotouttamiskehittämisessä.

Minna Sirnö /vas:

Arvoisa puhemies! Hyvät edustajatoverit! Monelle meistä kansalaisuus on itsestäänselvyys, emmekä pohdi sitä, mikä merkitys kansalaisuudella on meille tai muille. Mutta monelle maahanmuuttajalle kansalaisuus on identiteettikysymys. Kansalaisuuden saamisessa on kysymys siitä, että samalla omaksuu myös uuden kotimaansa identiteetin. Kansalaisuudella on maahanmuuttajille myös itsetuntoa kohottava merkitys. Se tarkoittaa, että tulee hyväksytyksi uuteen yhteisöön. Ja ennen kaikkea kansalaisuus on merkki siitä, että maahanmuuttaja on sitoutunut yhteiskuntaan ja on valmis myös toimimaan siinä yhteiskunnassa.

Niinpä kansalaisuuslain ei missään tapauksessa pitäisi olla este kansalaisuuden saamiselle. Voimassa olevan kansalaisuuslain henki ei ehkä niinkään ole sitä ollut, mutta valitettavasti tulkinnat ovat monellakin tapaa sitä olleet. Nimittäin voimassa olevan kansalaisuuslain aikana muun muassa kansalaisuushakemusten kesto on ylittänyt suorastaan sietämättömät rajat. Käytännössä kansalaisuuden saamisen ehdot ovat ylittyneet useammalla vuodella siitä, mitä lakiin on kirjattu. Kansalaisuuden saaminen on Suomessa kallista. Se maksaa noin 900 euroa, kun siihen liittyy sekä kielitutkinto että hakemuksen jättäminen, ja valitettavasti nykyisin voimassa olevan lain tulkinta vaihtelee eri poliisipiireissä. Osa on tulkinnut erittäin tiukasti erityisesti juuri näitä kansalaisuuslakiin liittyviä kielitutkintovaatimuksia, mikä on nyt käytännössä tarkoittanut sitä, että kansalaisuuden saamismahdollisuudet ovat pitkälti riippuneet siitä poliisipiiristä, mistä maahanmuuttajat ovat kansalaisuutta hakeneet.

Aikoinaan vuonna 2003, kun voimassa oleva kansalaisuuslaki ainakin kielivaatimusten osalta tuli voimaan, tapahtui samanaikaisesti kaksi asiaa, jotka kertovat siitä, että meidän hallintomme ei aina ole ihan synkronissa eivätkä sen osat seurustele keskenään. Nimittäin samanaikaisesti uudistettiin kielitutkintolakia ja kansalaisuuslakia. Saamani tiedon mukaan kansalaisuuslakia oli valmisteltu vanhan kielitaitoasteikon mukaisesti, joka oli 1:stä 9:ään, mutta tämän kansalaisuuslain uudistuksen kanssa yhtä aikaa kielitaitoasteikko muuttui 1:stä 6:een, mikä tarkoitti sitä, että silloinen kolmonen eli tyydyttävä muuttuikin hyväksi kielitaitovaatimuksissa. Kyseltyäni tätä jo aikoinaan lakia valmistelleilta tahoilta ministeriöstä he ilmoittivat, että koska laki oli vuonna 2003 liian tuore, sitä ei voitu heti lähteä muokkaamaan, mutta seuraavan kerran, kun suurempi muutos tähän kansalaisuuslakiin tulee, tämä kielitaitoasia otetaan erityisesti huomioon. No, näin on osittain käynytkin.

Kielitaito on ehkä tärkein sitoutumisen muoto, mikä maahanmuuttajalla on tullessaan jonkun yhteiskunnan jäseneksi. Tosin myönnettäköön myös se, että kielitaidoksi riittää aluksi se, että pärjää arjessa ja pärjää työyhteisössä, sillä kielitaitohan on sosiaalinen taito. Se kehittyy parhaimmillaan silloin, kun sitä on mahdollisuus käyttää. Aina välttämättä koulutus, tai edes kirjoitustaito, ei ole se ensimmäinen asia, joka maahanmuuttajan pitäisi oppia, vaan sen arjen kielenkäyttö, että selviää normaaleista arkisista asioista.

Nyt käsillä oleva hallituksen esitys ja perustuslakivaliokunnan mietintö siitä ovat toki parannuksia kielitaidon osalta monellakin tavalla, mutta valitettavasti niihin on jäänyt kaksi aukkoa, joista aikoinaan olen tehnyt lakialoitteen sekä vuonna 2003 että vuonna 2007.

Ensimmäinen koskee ihan tätä normaalia kielitaitopykälää eli taitotaso kakkosta, ja se olisi palauttanut kielitaitovaatimuksen tyydyttäväksi. On hämmentävää, että itse asiassa hallituksen esityksessä ja perustuslakivaliokunnan mietinnössä kyseinen 17 § on muutettu muilta osin niin, että siinä käytännössä on tyydyttävät taidot, paitsi juuri tämän vasta maahan muuttaneitten kannalta keskeisimmän eli kielitaitotutkinnon kohdalla. Siinä edelleen edellytetään hyviä taitoja, ja mielestäni se on ristiriidassa tämän lakipykälän muitten vaatimusten kanssa.

Toinen, mikä mielestäni hallituksen esityksestä ja perustuslakivaliokunnan mietinnöstä puuttuu, on selkeästi se, että kielitaitoa pitäisi edelleenkin olla mahdollista osoittaa muullakin tavalla kuin pelkkien tutkintojen kautta, eli työyhteisössä voisi muun muassa käydä testaaja, joka testaisi kielitaitoa.

Seuraava puute tässä laissa on mielestäni edelleenkin, perustuslakivaliokunnan käsittelyn jälkeenkin, se, että tämän lain sukupuolivaikutuksia ei vieläkään ole arvioitu. Voimassa olevan lain seurauksena on ollut valitettavasti nähtävissä se, että monissa maahanmuuttajaperheissä kotiäidit, jotka ovat tulleet perheen yhdistämisen kautta, ovat jääneet vaille kansalaisuutta, koska he eivät ole a) ensinnäkään saaneet riittävää koulutusta ja b) heitä ei tietyllä tavalla ole imaistu tähän yhteisöön ja c) tämä kielitaitovaatimuskynnys on ollut niin korkea, että kotiäiti, joka ei välttämättä pysty harjoittamaan sitä kieltä, ei ole pystynyt myöskään ylittämään kolmosen vaatimustasoa. Niinpä Suomessa, ja ihan minunkin tuttavapiirissäni, on useampia surullisia tapauksia siitä, että koko muu perhe on saanut Suomen kansalaisuuden, mutta äiti ei ole saanut kansalaisuutta juuri tämän kielitaitovaatimuksen takia. Seurauksena on ollut se, että — nykyisin kansalaisuudesta seuraa ainakin yksi merkittävä asia, nimittäin Suomen passi — koko muu perhe pystyy matkustamaan lähtömaahan Suomen kansalaisina, mutta äiti matkustaa jatkuvasti epävarmalla muukalaispassilla, jonka kohtelusta me kuitenkin tiedämme, että varsinkaan kriisialueilla se ei välttämättä ole paras mahdollinen.

Huoleni sukupuolivaikutusten arvioinnin lisäksi on se, kun tässä selkeästi on jätetty tämä korkeampi taitovaatimus peruskielitutkinnon kohdalle, onko tämän tarkoituksena osoittaa, että me hyväksymme sen tilanteen, että meillä on Suomessa kansalaisuutta vailla oleva matalapalkkainen työntekijäjoukkio, joka on selkeästi eriarvoisessa asemassa ja jolle vielä erikseen kielitutkinnon kautta osoitetaan, että se on toisarvoinen ihmisryhmä Suomessa. Kenen etu on kohdistaa tämä erottelu ja korkeampi kielitaitovaatimus erityisesti näihin mahdollisesti kaikista heikoimmassa asemassa oleviin?

Koska mielestäni laki ja siitä annettu mietintö eivät ole parantaneet tilannetta riittävällä tavalla, tulen esittämään yksityiskohtaisessa käsittelyssä 17 §:ään muutoksia, jotka on jaettu teille pöydille.

Kalle Jokinen /kok:

Arvoisa herra puhemies! Otan esille tässä puheenvuorossani vain kaksi näkökulmaa kansalaisuuslain muutokseen. Toinen niistä koskee nuhteettomuusedellytystä. Eli useilla valtioilla on kansalaisuuden edellytyksenä nuhteettomuusedellytys, jossa arvioidaan kansalaisuuden hakijan syyllistymistä rikokseen ja mahdollisuutta ottaa nämä huomioon, kun kansalaisuutta myönnetään. Tässä arvioidaan rikoksen laatua ja sitä, kuinka kauan on kulunut rikoksen rangaistuksen suorittamisesta. Nämä samat kysymykset ovat tulleet esille oleskelulupa-asioiden ja oleskelulupien myöntämisen ja jatkamisen yhteydessä.

Nyt esityksessä puututaan tähän kysymykseen ja on myös tehty vertailua muiden Pohjoismaiden käytännöstä. Muissa Pohjoismaissa tämä nuhteettomuusedellytysvaatimus on huomattavasti Suomea tiukempi, niin Norjassa, Islannissa, Ruotsissa kuin Tanskassakin, jota meillä monesti pidetään varsin liberaalina maana. Tanskassa esimerkiksi alle 1,5 vuoden vankeusrangaistuksesta seuraa odotusaikaa kansalaisuuden saamiselle 8—18 vuotta. Suomessa tuo odotusaika olisi 7 vuotta. Tanskan käytännön ja lain mukaan, jos henkilö on tuomittu vähintään 1,5 vuoden vankeuteen, ei kansalaisuuden saaminen ole lainkaan mahdollista edes odotusajan jälkeen. Meillä tuo on mahdollista.

Tässä kohtaa voisikin kysyä, onko tässä pohdittu riittävästi, minkälaisia kansalaisia me haluamme tämän kansalaisuusmenettelyn takia Suomeen. Paljon puhutaan veroparatiiseista taloudellisissa kysymyksissä, mutta ollaanko rakentamassa Suomeen nyt tämmöistä rosvoparatiisia, jossa jonkun odotusajan kuluttua voi kansalaisuuden saada rikoksesta riippumatta.

Hyvää tuolla on, että siellä on kokonaisuusharkintapykälä. Lain 19 §:n mukaan sisäasiainministeriö voisi antaa ohjeita odotusajan tarkemmasta määräytymisestä. Ministeriö ei ole niitä antanut, mutta Maahanmuuttovirasto soveltaa omaa ohjettaan. Siinä voidaan silloin arvioida rikoksen törkeysastetta ja sitä, onko kulunut riittävän kauan rikoksen tuomion suorittamisesta, jotta tuo kansalaisuus voidaan myöntää.

Toinen asia. Ei mitään niin huonoa, etteikö jotain hyvääkin. Täällä lakiesityksessä on erittäin hyvä pointti, joka liittyy entisen Suomen kansalaisuuden takaisin saamiseen, eli ilmoitusmenettely, joka on ollut lain 60 §:ssä. Oli 5 vuoden ajan mahdollista ilmoituksella saada takaisin Suomen kansalaisuus, jos oli sen jostain syystä menettänyt. Tämän menettäminen on voinut johtua esimerkiksi sellaisesta tapauksesta, että on hakenut jonkun toisen maan kansalaisuutta, jossa yhteydessä sitten on menettänyt alkuperäisen Suomen kansalaisuutensa. On ihmisiä työn takia ulkomailla, ja siellä sitten työn takia tai paikallisen sosiaaliturvan tai joidenkin muiden etuuksien vuoksi haetaan ulkomaiden kansalaisuutta, ja samassa yhteydessä on saatettu menettää tuo Suomen kansalaisuus.

Tiedän myös tapauksen, jossa lapsi, joka oli merkittynä äidin passiin, oli menettänyt Suomen kansalaisuutensa siinä yhteydessä, kun oli tullut täysi-ikäiseksi ja hakenut tuon asuinmaansa kansalaisuutta. Nyt tuo määräaika, joka 5 vuotta oli voimassa, päättyi toukokuussa 2008, ja jos ei siihen mennessä huomannut hakea uudestaan Suomen kansalaisuutta ja kaksoiskansalaisuutta, niin se määräaika on mennyt ohitse. Tämä lakiesitys nyt korjaa sen, ja se on erittäin hyvä asia, että tämä antaa mahdollisuuden kansalaisuuden takaisin saamiseksi niille, jotka ovat sen jossain yhteydessä menettäneet.

Pentti Tiusanen /vas:

Arvoisa puhemies! Lyhyesti kahteen asiaan. Ensiksi tuohon entiseen Suomen kansalaisuuteen. On todella tärkeää, että tämä ilmoitusmenettely tulee voimaan ja usein vahingossa tarkoituksetta tapahtunut Suomen kansalaisuuden menettäminen voidaan palauttaa. Se on tärkeä asia.

Toinen kysymys, jonka ed. Sirnö otti vahvasti esille, on tämä kielitaidon osoittaminen. Ed. Sirnön tekemä muutosehdotus on siis jaettu pöydille, ja mielestäni olisi tärkeätä, että me kaikki katsoisimme sen tarkoin ja nimenomaan tasa-arvonäkökulmasta tuon kielitaitotason huomioimisen ottaisimme tehtäväksemme.

Arvoisa puhemies! On siis hyvä kokonaisuus hallitukselta tuoda tällainen kansalaisuuslaki, mutta niin kuin täällä perustuslakivaliokunnan puheenjohtajakin totesi, on ollut syytä myös mietinnössä tätä hallituksen esitystä parantaa, ja vielä on jäänyt parannettavaa, niin kuin ed. Sirnö totesi.

Ulla Karvo /kok:

Arvoisa puhemies! Kiinnitän vain yhteen asiaan huomiota. Perustuslakivaliokunta on viime aikoina joutunut ottamaan kantaa ikärajakysymykseen eri lakiesitysten käsittelyjen yhteydessä. Perustuslain 6 §:n 2 momentin mukaan ketään ei saa ilman hyväksyttävää syytä asettaa eri asemaan muun muassa iän perusteella. Iän perusteella eriarvoiseen kohteluun asettamiselle tulee olla perusoikeusjärjestelmän kannalta hyväksyttävä syy. Tämän hyväksyttävän syyn on oltava asiallisessa ja kiinteässä yhteydessä lain tarkoitukseen.

Nyt käsiteltävänä olevassa kansalaisuuslain muuttamista koskevassa esityksessä kielitaitovaatimuksesta voidaan joustaa 65 vuotta täyttäneiden osalta. Hallituksen esityksessä ei kuitenkaan esitetä perusteluita tälle 60 vuoden ikärajalle, ja kuten perustuslakivaliokunnan puheenjohtaja Sasi totesi, olisi syytä jatkossa lainvalmisteluvaiheessa kiinnittää erityistä huomiota nimenomaan perusteluiden esittämiseen ja niiden kestävyyteen. Harvinaisen hankala tilanne on valiokunnassa ryhtyä arvioimaan näiden ikärajojen hyväksyttävyyttä, jos niille ei löydy perusteita. Kuitenkin tässä tapauksessa perustuslakivaliokunta on katsonut tämän ikärajan sääntelyn hyväksyttäväksi, koska tarkoituksena on lieventää vanhempien hakijoiden mahdollisuutta kielitaitoedellytyksistä huolimatta saada Suomen kansalaisuus.

Pertti Virtanen /ps:

Arvoisa puhemies! Kollegat, kansalaiset! Tässä on todella hyvääkin, niin kuin täällä on jo mainittu, kuten entisen Suomen kansalaisen mahdollisuus saada yhdellä ilmoitusmenettelyllä kansalaisuus takaisin. Se on hyvä, mutta kun vielä sitten saataisiin ... kun Suomi Euroopan maista tässäkin on ainoa, jossa on tuplaverotuskin vielä, monet valittavat edelleen — tai se ei ole edes valitusasia, vaan todella ikävä juttu, että tämä rikkoo jopa EU-sääntöjä tässä asiassa.

Mutta muuten tulevaisuusvaliokunnan jäsenenä ja perussuomalaisenakin ihmettelen ennen kaikkea tätä, kun meillä on koko ajan puhuttu siitä, että kotouttaminen on mennyt pieleen ja että sitä pitäisi parantaa, miten voi olla mahdollista — kun ruotsin kielen osaamisen määrä on maassamme valahtamassa tulevaisuudessa 4 prosenttiin ja näin — että täällä edelleen rinnastetaan ruotsin osaaminen kotoutettaville ihmisille tässä maassa siihen, että pärjää Suomessa.

Jokainen meistä tietää, että rkp:läiset, varsinkin rkp:läiset poliitikkoina, mutta ruotsinkieliset lähes poikkeuksetta osaavat suomea tässä maassa. Mutta nyt tämä lakiesitys ikään kuin hämää kotoutettavia ihmisiä, että he voivat opiskella ruotsia ja pärjäisivät sillä muka Suomessa. Eihän se niin mene ollenkaan. Heidät todella petetään tällä tässä maassa luulemaan, että kaksikielisyys mahdollistaisi pärjäämisen. Ehkä tämä liittyy jotenkin siihen, niin kuin TV2:ssä ennen joulua jo toimittajat paljastivat, että Rkp on päättänyt, että heidän kannatuksensa nousee tässä lähivuosina, arvoisa puhemies, 10 prosenttiin sillä, että maahanmuuttajille opetetaan ruotsin kieli. Jokainen voi laskea, kuinka paljon maahanmuuttajia täytyy Suomeen haalia ja sitten hööpöttää heidät siihen, että Suomessa pärjää pelkästään ruotsin kielelläkin. Eli tämä on jotenkin järjetön juttu, koska heidän, jotka opiskelevat ruotsia, täytyisi kuitenkin oppia suomi pärjätäkseen Suomessa ja varsinkin tulevaisuuden nykymuotoisessa Suomessa.

Sitten täällä on tämmöisiä vähän älyttömiä juttuja, taisi ed. Sasikin lukea. Täällä lukee: "Valiokunta pitää tärkeänä, että iän vaikutusta kielen oppimiseen selvitetään - -".

Arvoisa puhemies ja sihteeristö! Koska olette ilmeisesti fiksuimpia täällä koko laitoksessa, ajat sitten tutkimukset ovat näyttäneet sen, että kielen oppimiselle ratkaiseva ikä on noin kolmesta neljästä vuodesta seitsemään vuoteen. Tänä päivänä aivotutkimus, jopa kaiken näköinen kielellisneurologinen tutkimus, todistaa sen, että meillä on eräänlainen kielikone, jolla on herkkä altistusvaihe — ikään kuin avaruuteen ammutaan raketti — jona aikana me opimme kielet kaikista parhaiten. Sen jälkeen, on todistettu, että ihan sama, vaikka olisi 15- tai 60-vuotias, jos motivoidaan kunnolla, jos saadaan se suggestio päälle, että kannattaa oppia vieras kieli, vaikka rakastuneena tai vanhempana, että sijoittuu paremmin yhteiskuntaan. Mutta mitä suggestiivista, mitä motivoivaa on siinä, että hööpötettäisiin opiskelemaan pelkästään ruotsin kieli Suomessa? Kysyn vaan.

Vielä voin sanoa sen, että kun suomalais-ugrilaisissa kielissä, aivan kuin ed. Sirnö sanoi, kieli on tärkein sydämen ja tavallaan ihmisen kotouttamisen asia, niin Virossa ja Suomessa ainoastaan kieli ja mieli, viron tai eestin keel ja meel, on melkein sama asia. Kieli ja mieli. Missään muussa indoeurooppalaisessa kielessä, ruotsissa, se ei ole niin lähellä, kun se on sama asia.

Kun Suomessa mieli tekee — Kalevala alkaa jo sanoilla "mieleni minun tekevi" — niin kieli haisee, tuoksuu, on läsnä siinä ilmaisussa. Koko kielen olemus korostaa Suomessa, eestissä, se sana, että me olemme tässä mukana hyvässä mielessä, että meidän mielemme tekee olla suomalaisia, että me olemme mielellämme tässä maassa.

Antti Vuolanne /sd:

Arvoisa puhemies! Hyvät kansanedustajat! Tuossa hallituksen esityksessä oli alun perin tehty erittäin suuren mittaluokan virhe, jonka nyt olemme perustuslakivaliokunnassa korjanneet. Se on käsitys viittomakielestä ja viittomakielen asemasta. On tärkeää, että viittomakieli ymmärretään oikeaksi kieleksi ja ymmärretään se, että viittomakieli ei ole korvaavia merkkejä, käsimerkkejä tai jonkinlaista suomen kieltä, ruotsin kieltä täydentävää merkistöä, vaan viittomakieli on oma itsenäinen kielensä, jossa on oma kielioppinsa, ja viittomakielellä voi ilmaista minkä tahansa asian, mitä yleensäkin kielellä voi ilmaista. On myös tärkeää ymmärtää, että esimerkiksi kuurolle, viittomakieliselle, joka syntymästään saakka käyttää äidinkielenään viittomakieltä, ruotsin kieli tai suomen kieli on täysin vieras kieli. Suomalainenkaan viittomakieli ei ole sellaisessa yhteydessä suomen kieleen, että voitaisiin sanoa, että ne toisiansa tukisivat. Voidaan puhua näistä huulioista; nekään eivät muodosta suoranaisia suomalaisia sanoja kaikissa tapauksissa, ja sanajärjestys on erilainen. Eli esimerkiksi viittomakielinen syntyperäinen kuuro ihminen joutuu opiskelemaan suomen kielen tai ruotsin kielen kokonaan alusta uudelleen kuin vieraan kielen.

Siksi tämä perustuslakivaliokunnassa tehty muutos tuohon lakiehdotukseen on erittäin tärkeä. Tuossahan alun perin hallitus ehdotti, että jos viittomakielinen hakee Suomen kansalaisuutta, niin hän voisi viittomakielellä kielitaitoedellytyksissä korvata suomen tai ruotsin kielen suullisen taidon mutta ei kirjallista taitoa. Mutta tässä uudessa, korjatussa ja parannetussa versiossa sitten viittomakielellä voi korvata sekä kirjoitetun että suullisen suomen tai ruotsin kielen taidon, ja tämä vastaa täysin oikeita periaatteita ja relevanttia kielipolitiikkaa.

Kari Rajamäki /sd:

Arvoisa puhemies! Aivan aluksi tästä käsittelystä. Kuten täällä perustuslakivaliokunnan puheenjohtaja totesi, kansalaisuuden oikeudellinen ulottuvuus ja vaikutus ovat osin muuttuneet. Tässä suhteessa pidän kyllä perustelemattomana, että tätä esitystä ei ole käsitelty hallintovaliokunnassa tai edes pyydetty perustuslakivaliokunnan taholta hallintovaliokunnan lausuntoa. Kyseessähän on pitkälti myös ulkomaalaislainsäädäntöön, maahanmuuttoon ja kotouttamiseen liittyvä lainsäädäntö. Muutama näkökohta, jotka tältä osin ehkä olisivat tätä vielä lisäksi puoltaneet:

Ihan yleisesti, kansalaisuushakemusten käsittely on ollut perinteisesti liian hidasta. On hyvä, että tähän haetaan joustavuutta ja nopeutta. Silloin kun kotouttamisedellytykset ovat kunnossa, täytyy pystyä nopeaan kansalaisuuden myöntämismenettelyyn. Täytyy sanoa, että ne ulkomaalaiset, joita olen tavannut, jotka ovat saaneet Suomen kansalaisuuden, ovat olleet todella ja ovat tänä päivänä ylpeitä saamastaan kansalaisuudesta. Mutta toisaalta meillä ei ole tämä asia ollut yhteismitallisesti käsittelyssä. Vieläkin törmää henkilöihin, jotka ovat kasvattaneet aviopuolisona lapsensa tässä maassa, kouluttaneet ja lähtevät sitten vanhemmalla iällä hakemaan kaksoiskansalaisuutta eli myös Suomen kansalaisuutta, ja se on tehty niin byrokraattiseksi ja vaikeaksi, että se on jo henkilöä loukkaavaa, näiden testaajien hakeminen ja testien suorittaminen. Kieltämättä tällainen menettely omaltakin alueeltani erään alun pitäen saksalaisen perheenäidin osalta on täysin käsittämätön, myös kun ajatellaan tätä lainsäädäntöä, miten tässä hallituksen esityksessä kielitaidon osalta sitten menetellään.

Nimittäin ensinnäkin pidän erittäin huonona sitä, että hallintovaliokunta ei tätä käsitellyt, myös sen takia, että tässä olisi ollut erinomainen mahdollisuus kansalaisuustestien selvittämiseen, kuten monissa muissa maissa se on ollut tärkeä elementti, kun selvitetään kansalaisuuden edellytysten täyttymistä ulkomaalaisen osalta: miten hän jakaa arvot, miten hän tuntee yhteiskunnan pelisäännöt, kansanvaltaisen tasa-arvoisen suomalaisen yhteiskunnan perustan. Tässä yhteydessä olisi ehdottomasti tarvittu juuri hallintovaliokunnan käsittelyä sen takia, että kansalaisuustestikysymys olisi vihdoin viimein otettu esille.

Lisäksi kotouttamisen kannalta ei ole ongelmatonta se, että me lähdemme siitä, että jos hakija osoittaa hallitsevansa suomen tai ruotsin kielen, niin kotouttaminen on siltä osin kunnossa. Ollaan nyt rehellisiä: pelkkä ruotsin kielen osaaminen Suomessa tarkoittaa sitä, että ihminen sidotaan tietyille asuinalueille Suomessa. Ahvenanmaallahan sillä pärjää kaikista parhaiten, tällä kotouttamisedellytyksellä, muutoinkin aika rajatulla alueella. Toimimista eri ammateissa, valtionhallinnossa tai muissa, tämä kyllä rajaa tältä pohjalta erittäin vaikeasti, tulevia mahdollisuuksia. Suomen kansalaisena ei suomen opiskelu ole enää ihan yksinkertainen asia, toki kansalaisopistot löytyvät, mutta se ei ole enää sitten ihan yksinkertainen asia.

Sitten hallintovaliokunnan käsittelyä olisi mielestäni puoltanut myöskin se, että tähän kansalaisuuden saamiseen liittyvät turvallisuusnäkökohdat ja turvallisuusarvioinnit ulkomaalaisen osalta kuuluvat perinteisesti hallintovaliokunnan, tämän talon poliisi- ja ulkomaalaishallinto-, maahanmuuttoasioiden valiokunnan, toimintaan. Nimittäin suojelupoliisin lausunnot kyllä varmasti otetaan edelleenkin niin kuin aikaisemmin huomioon, mutta tämä vanha periaate siitä, että ulkomaalaisen henkilöllisyyttä pidetään selvitettynä, jos hän on esiintynyt vähintään viimeksi kuluneet kymmenen vuotta väestötietojärjestelmästä ilmenevällä henkilöllisyydellä, vaikka hän on aiemmin esiintynyt useammalla kuin yhdellä henkilöllisyydellä, pitää sisällään tämän päivän turvallisuusympäristössä, sisäisen turvallisuuden ympäristössä, erittäin suuren vaaratekijän. 70 prosentilla turvapaikkaa Suomesta hakevilla ei ole henkilöllisyyttä eikä asiapapereita. Me tiedämme tarkalleen, että tähän voi sisältyä ja sisältyy tiettyjä turvallisuusriskejä. Sen takia minä toivon, että kun tämä ei ilmeisesti enää tähän ehdi, niin pikimmiten seuraavan hallituksen ja seuraavan eduskunnan hallintovaliokunnan toimesta arvioidaan myöskin muuttuneen turvallisuusympäristön pohjalta tätä lähestymistapaa henkilöllisyyden osalta.

Maahanmuutto- ja eurooppaministeri Astrid Thors

Arvoisa puhemies, värderade talman! Ensinnäkin kiitos näistä kommenteista, jotka liittyivät ilmoitusmahdollisuuden ottamiseen uudelleen tähän kansalaisuuslakiin.

Toisaalta oli hyvä, että oli niin sanottu deadline, koska se merkitsi tiettyä virstanpylvästä: siihen mennessä pyritään saamaan vanha suomalainen kansalaisuus takaisin. Me tiedämme, että se toimii, koska puolet näistä, jotka ilmoittivat tästä vanhan, viiden vuoden säädöksen aikana, ilmoittautui viimeisen puolen vuoden aikana.

Mutta on meitäkin valmistelun aikana hämmästyttänyt, miten moni henkilö on yhtäkkiä hakiessaan uutta passia huomannut, että ei enää ole Suomen kansalainen. On hyvä, että tätäkin asiaa voidaan korjata. Valmistelun yhteydessä muun muassa ulkosuomalaisparlamentti halusi vielä laajempaa ilmoitusvelvollisuuden saamista takaisin, mutta se ei ollut mahdollista ajatellen esimerkiksi asiakirjoja ja vastaavia.

Sitten mitä tulee itse asiassa vaadittavaan asuinaikaan, niin valitettava tosiasia on ollut tällä hetkellä se, että se todellinen kesto on ollut paljon, paljon pitempi niistä syistä, joihin moni edustaja on viitannut. Voi sanoa, että hyvällä hallinnolla, jos sitä saadaan aikaan Maahanmuuttovirastossa tältäkin osin, voi olla vähintään kohtuullistava ja oikeudenmukaistava vaikutus, niin että saadaan kansalaisuusasioissa myöskin nopeampi käsittely.

Sitten mitä tulee poikkeamisperusteisiin, täytyy sanoa, että se varmaan oli yksi niistä asioista, joita kaikista eniten punnittiin, koska toisaalta kohtuus voi vaatia, että näistä voidaan poiketa. Tyypillisesti meillä oli, niin kuin tässä salissakin on ollut aiemmin esillä, esimerkkinä vanhemmat, niin sanotut inkeriläismummut, joilla on ollut hyvä toiminnallinen kielitaito mutta jotka eivät kirjallisesti pysty sitä osoittamaan. Näitä tilanteita on, ja heitäkin varten tarvitaan tämä kohtuullisuuspykälä.

Mutta toisaalta, niin kuin tässä on mainittu, tämä kansalaisuus suomalaisen käsityksen mukaan on polku kotoutumisen tielle, ja jos liian helposti on mahdollisuus saada poikkeuksia, emme uskoneet, että se sitten edistää nimenomaan kotiäitien kotoutumista. Päinvastoin haluamme uuden kotouttamislain avulla saada yhä useamman äidin myöskin kielikoulutuksen piiriin ja sitä kautta todellakin tasa-arvoisiksi esimerkiksi muun perheen kanssa. Vaikkei ehkä tässä hallituksen esityksessä tätä suvausta tehty, niin keskusteluissa ja valmistelussa se oli hyvin vahvasti esillä.

Mitä sitten tulee tähän niin sanottuun kielitestiin, niin ministeriö ei puutu siihen, mihin valiokuntaan näitä asioita lähetetään, mutta mielenkiintoista on, että meillä on hyvä pohja nyt hallintovaliokunnan pyytämälle selvitykselle, joka koskee kansalaisuustestejä, koska tämän valmistelun yhteydessä suoritettiin pienempimuotoinen selvitys muun muassa silloin voimassa olevasta kansainvälisestä käytännöstä ja kansalaisuustestien eduista ja haitoista. Todettakoon myöskin, että kun hyvin useasti puhutaan kansalaisuustesteistä ja arvoista, niin esimerkiksi kielikurssien opetussisältöön kuuluu laajasti paljon sellaista, joka sisältää tietoa suomalaisesta yhteiskunnasta, ja sitä kautta arvot ja tieto suomalaisesta yhteiskunnasta välittyvät. Me tiedämme, että jo tällä hetkellä eniten valituksia liittyy nimenomaan kielitestien läpäisemiseen. On hyvin mahdollista, että kansalaisuustesti lisäisi eriarvoisuutta ja monimutkaistaisi käsittelyä ja lisäisi hallintotuomioistuinten työtä tuomatta vastaavaa etua. Mutta opetussuunnitelmaan se sisältyy, ja tässä yhteydessä tehty esivalmistelu on hyvä pohja sille selvitykselle, jota hallintovaliokunta on pyytänyt.

On myöskin mielenkiintoista todeta, että Maahanmuuttovirasto, kun sitä kuultiin eduskunnassa, nosti uudelleen esiin nämä kansalaisuustestit. Virasto oli kiinteästi mukana lakia valmisteltaessa eikä lausunnossaan tästä hallituksen esityksestä enää esittänyt kansalaisuustestien käyttöönottoa.

Minna Sirnö /vas:

Arvoisa puhemies! Hyvä ministeri tietää vanhasta kokemuksesta pitkällä poliittisella urallansa, että poikkeussääntöjä ja poikkeusmahdollisuuksia sovelletaan erittäin harvoin Suomessa. Ainakin nykyisen, voimassa olevan lain soveltaminen on osoittanut, että ensinnäkin poikkeusmahdollisuuden käyttäminen on vaihdellut poliisipiireittäin ja tämä kielipykälä on tehnyt sellaisia tilanteita, että vaikka henkilö olisi täyttänyt nämä poikkeusedellytykset, hänen hakemustaan ei ole poliisilaitoksella edes otettu vastaan, koska hän ei ole täyttänyt kielitaitovaatimusta. Ainakin toivon, että siinä vaiheessa, kun ministeri alkaa ohjeistaa tämän uuden lain soveltamista, erityisesti kiinnitetään huomiota poliisipiireihin, jotka ovat eturintamassa siinä vaiheessa, kun kansalaisuushakemuksia vastaanotetaan.

Toinen asia, mihin vielä haluaisin puuttua, on lapsen asema kansalaisuuteen nähden. On erinomaista, että lain 24 §:ssä tunnustetaan se tosiasia, että kaikilla Suomeen saapuvilla maahanmuuttajalapsilla ei ole huoltajaa mukana, vaan heillä on edunvalvoja, ja että myös edunvalvoja voi olla hakemassa kansalaisuutta. Itse omassa alkuperäisessä lakialoitteessani esitin tämän lisäksi, että syntyminen Suomessa takaisi mahdollisuuden hakea kansalaisuutta. Näinhän ei tällä hetkellä ole. Lapsen kansalaisuuden syntymähetkellä, vaikka hän syntyisi Turussa, Tampereella, Rovaniemellä tai Oulussa, määrittää hänen äitinsä kansalaisuus, ja jos äidille ei ole annettu kansalaisuutta ja äiti on tässä huonossa asemassa oleva kotiäiti, jolla ei ole myöskään todennäköisesti mahdollisuutta saada kansalaisuutta, hänen lapsensakin jää vaille kansalaisuutta, vaikka koko muu perhe ja vanhemmat lapset olisivat saaneet jo kansalaisuuden täyttäessään kieliehdot. Mielestäni tämä on aidosti sellainen kohta, jossa kannattaa vielä kiinnittää huomiota lain sudenkuoppaan äitien ja heidän kauttansa syntyvien lasten kohdalla.

Päätin, että en tee syntyperään liittyvää esitystäni tässä, koska totesin, että kansalaisuuslaki näköjään pitää muuttaa yksi kieli kerrallaan ja yksi pykälä kerrallaan.

Erkki Pulliainen /vihr:

Arvoisa puhemies! Ed. Jokinen lausahti, että meidän tulee ratkaista se, minkälaisia kansalaisia ja asukkaita me haluamme Suomeen.

Arvoisa puhemies! Minä taas kiinnitän huomiota siihen, haluammeko me omat kansalaisemme takaisin tänne Suomeen, ja sitähän ollaan nyt helpottamassa tällä kansalaisuudenpalauttamisasialla. Yritän kuvata teille ihan lyhyesti sitä, mistä tässä voi olla kysymys, ja pikkuisen itsekkäästi, kun paremmin tapauksen tunnen, puhun omasta perheyhteisöstäni.

Isäni, siis suomalainen, kävi koulunsa Pietarissa ja sitten teknisen koulutuksen saaneena ajautui Ukrainaan kenkätehtaan johtajaksi ja toimijaksi. Siinä kävi semmoinen näppärä juttu, että syntymäaika muuttui kanssa tunnetusta yleisestä syystä. Hänet pelasti näissä asioissa mielenkiintoinen linkki, nimittäin Venäjälle tuli vallankumous, ja se kosketti myöskin Odessaa Ukrainassa, ja siitä oli seurauksena sitten se, että hän joutui pakenemaan Ukrainasta Suomeen ja täällä Tampereella osui väärälle puolelle rintamalinjaa ja joutui pakenemaan Saksaan, ja sieltä oli helpompi palata Suomeen palauttaakseen itselleen oikean syntymäajan. Ja niin hän sitten Suomessa kuoli ja kuolinilmoituksessa oli oikea syntymäaika.

Sitten kun mennään tähän nykyiseen perheyhteisöön, niin minulla on kaksi poikaa, joista toisen vaimo on unkarilainen ja tänä päivänä juuri ennen puoltapäivää synnytti tyttölapsen, joka on siis unkarilais-suomalainen uusi kansalainen, johonkin kansalaisuuteen lukeutuva. Se on jännittävää nyt katsoa, mitä siitä nyt sitten seuraa. Toisen pojan vaimo on japanilainen, ja siinä on jo ollut ihan tarpeeksi asioita niitten paperiasioitten hoitamisessa, kun nämä kirjainmerkitkin poikkeavat toisistaan sen verran, että pitää tavuttaa aivan uudella tavalla.

Arvoisa puhemies! Näitten oppien jälkeen totean, että nämä asiat voisivat ainakin Suomen kansalaisten osalta olla helppoja ratkaisuja eikä pitäisi niuhottaa näissä asioissa.

Pertti Virtanen /ps:

Arvoisa puhemies! Koska ministeri ei puuttunut tähän ruotsin kieli -asiaan yhtään, niin sen verran vielä sanoisin, että kun on ollut Irlanninkin suurlähetystössä ja Englannin suurlähettilään ja vastaavien kanssa keskusteluja ja sitten muutenkin ihmisten, jotka ovat tulleet tänne eri tavoin, niin aina kuulee saman jutun, että miksei meillä ole englanninkielistä aamu-tv:tä tai ainakin uutisia, siis koska englanti on se indoeurooppalainen kieli, joka hallitaan yllättävän hyvin Euroopassa sitten, kun jotain hallitaan. Toki aikoinaan ruotsin kieli oli Norjassa, mitä tahansa niitä oli 1960-luvullakin, niin ensimmäisenä Beatles ja kaikki rock and rollkin meni Ruotsiin, koska se oli niin lähellä Englantia. En aio väittää nyt, että siinä olisi jotain pahaa, että jos ruotsalaiset tulevat tänne tai norjalaiset, niin he voivat saada kielitestin heti läpi ja kaikkea vastaavaa. Onhan se tietysti demokraattisesti epäoikeudenmukaista, mutta tavallaan se on hyvä, koska he ovat pohjoismaisia ja he ovat jo sopeutuneet tähän tietynlaiseen skandinaaviseen järjestelmään.

Mutta se on taas väärin virolaisia kohtaan, koska eestin keel kuitenkin sen verran eroaa suomesta, että virolaiset eivät saa kansalaisuutta. Heidän täytyy opetella aika paljon oppiakseen. Eli ruotsalainen, norjalainen, tanskalainen, kaikki voivat tämän kielipoliittisen pykälän kautta saada paljon helpommin juttunsa läpi ja myös saksalaiset, koska, niin kuin sanoin, kyse on indoeurooppalaisista kielistä. Eli tässä on tietty epädemokraattinen ja tavallaan kansalaisoikeuksia polkeva juttu näin. Eli ainakin meidän pitäisi tässä nyt vaatia sitä, että jos joku aikoo opiskella pelkästään ruotsin, niin pitää opiskella myös suomi. Jonkunlainen kaksikielisyyden vaatimus, koska vielä kerran: muuten me peteytetään kotoutettava ihminen.

Kotouttaminen, muualle tulo on aina psyykkisesti, henkisesti, tunteellisesti, emotionaalisesti äärimmäisen vaikeaa. Jos ihminen havahtuu jossain kohtaa siihen, että hänet on todella petetty tähän yhteiskuntaan opettelemaan väärä kieli, jotta hän voisi helpommin päästä tänne, niin ollaan tosi nolossa tilanteessa ja ehkä justiin silloin mennään näihin terrori- ja muihin asioihin, katkeruuteen: jotain jää hampaankoloon.

Tuulikki Ukkola /kok:

Arvoisa puhemies! En ymmärrä tätä keskustelua kielestä ja kielitesteistä. Onhan ilman muuta selvä asia, että jos aikoo Suomen kansalaiseksi, täytyy osata suomen kieltä jonkin verran. En muista sen tamperelaisen kirjailijan nimeä, joka on maahanmuuttaja mutta joka tänä talvena, syksynä, kohautti sen vuoksi, että hän on kirjoittanut hienon kirjan suomen kielellä ja oppinut suomen kielen. Ei se niin vaikeaa hänen mielestään ole ja ei se varmaan ole muillekaan, niin että kyllä kieltä täytyy osata jos aikoo olla Suomen kansalainen.

Minä ihmettelen ministeri Thorsin heittoa Maahanmuuttovirastolle siitä, että he eivät vaatineet sitä kansalaisuustestiä lain valmistelussa vaan vasta sitten meidän perustuslakivaliokunnassa. He todellakin vaativat sitä. Onko missään muussa maassa niin, että pääsisi kansalaiseksi ilman kansalaisuustestiä? Ainakin Ruotsissa on aika kova vaatimus, ennen kun saa kansalaisuuden. Täytyy osata se yhteiskunta. Eihän Suomen yhteiskunnassa voi olla, ellei tiedä edes alkeita suomalaisesta yhteiskunnasta.

Sitten vielä toinen asia: Ministeri Thors on ilmeisesti antanut selonteon niistä eduista, joita Suomeen tulevat maahanmuuttajat saavat. Me olemme kyllä Euroopan unionin kärjessä. Ruotsi antaa 3 euroa, asunnon ja ruuan, mutta vain 3 euroa päivässä. Suomi antaa asunnon, ruuan, lähes 10 euroa päivässä plus sairaanhoidon ja lääkkeet. Yhdessäkään Euroopan unionin maassa ei ole näin hyvät, erinomaiset edut. Ei tänne kansalaisuutta tarvita, tänne pääsee kyllä muutenkin.

Minna Sirnö /vas:

Arvoisa puhemies! Edustajat Jokinen ja Pulliainen nostivat kysymyksen siitä, keitä me haluamme tänne kansalaisiksemme. Mielestäni tässä laissa kuitenkin osoitetaan, keitä me haluamme. Nimittäin tämä kielitaitotutkinnon yleinen taitotasovaade 3 tarkoittaa käytännössä sitä, että kovin harvalla tietyltä kielialueelta tulevalla tai ei kovin korkeaa koulutusta aiemmin omaavalla on mahdollisuutta saada Suomen kansalaisuus. Sen sijaan hivenen paremmin koulutetuilla ja jo Suomessa syntyneillä maahanmuuttajalapsilla on selkeämpi polku tästä lähtien tämän kielipykälän kautta Suomen kansalaisuuteen.

Esitänkin toivomuksen, että ministeri viestittäisi vähemmistövaltuutetulle, että kun tätä lakia lähdetään noudattamaan, niin erittäin tarkasti seurattaisiin tämän 17 §:n 1 momentin 1 kohdan kohdalla sitä, aiheuttaako se syrjintää ja onko todella niin, että vaikkapa tietyistä arabivaltioista tulleet kielitaidottomat ja mahdollisesti kirjoitustaidottomat ihmiset jäävät edelleen, asuttuaan Suomessa 15 vuotta, 20 vuotta, ilman Suomen kansalaisuutta, vaikka he omassa arjessaan pärjäävät selkeästi suomen tai ruotsin kielellä?

Kalle Jokinen /kok:

Arvoisa puhemies! Tässä on taas hiukan mittasuhdeharhaa tässä keskustelussa. On luonnollista, että suomen kieli pitää osata, kun Suomessa aikoo asua ja Suomen kansalaisena olla. On välttämätöntäkin osata sitä. Mutta sitten, kun keskustellaan siitä, mikä sen kielitaidon taso on, ja verrataan sitä esimerkiksi tähän kysymykseen, jonka nostin tuossa aiemmassani puheenvuorossani rikollisista, jotka ovat saaneet kovia rikostuomioita, niin tässä samassa keskustelussa nyt sitten verrataan heidän tuloaan Suomen kansalaisiksi. Kysyinkin tuossa ministeriltä, miksei meillä ole harkittu tätä Tanskan mallin mukaista rajaa rikoksen törkeysasteen mukaan, ja sen rajan jälkeen ei olisi mahdollista saada Suomen kansalaisuutta. Miksi me annamme mahdollisuuden tietyn odotusajan jälkeen rikokseen syyllistyneille tulla Suomen kansalaisiksi?

Kimmo Kiljunen /sd:

Arvoisa puhemies! Tämä keskustelu kansalaisuudesta tietysti tulee nyt suhteellistaa siihen muutokseen, mitä maailmassa on tapahtunut. Rajat madaltuvat, ihmiset liikkuvat sujuvammin alueelta toiselle kuin koskaan aikaisemmin historiassa, ja tietysti myöskin kansalaisuuden kannalta olennainen tekijä, joka on tavallaan vähentänyt kansalaisuuden merkitystä, on kaksoiskansalaisuus-käsitteen olemassaolo. Silti, kuten täällä puheenvuoroissa on tuotu esille, kansalaisuus merkitsee jotakin. Se merkitsee jotakin meille kaikille tässä salissa, että me olemme suomalaisia ja meillä on yhteinen kulttuuri, yhteiset päätöstenjärjestelmätkin, yhteinen elintila ja sitten kielikin, johon tässä on viitattu. Silti minusta on huolestuttavaa se, jos kansalaisuuslaki on ensisijaisesti ikään kuin siitä näkökulmasta säädetty, että se on este ihmiselle saada kansalaisuutta eikä niinkään niinpäin, että pyritään tukemaan sitä, että ihminen löytää asuinsijan jossakin paikassa tätä luomakuntaa, maapalloa ja tulee osaksi sitä yhteiskuntaa.

Tässä suhteessa tietenkin, jos haluaa asiaa pikkuisen filosofoida, voi olla, että tämä keskustelukin tänään 2011 Suomen eduskunnassa näyttäytyy 50—100 vuoden päästä kovin kummalliselta, kun maailma on yhä enemmän integroitunut ja yhä enemmän tunnistamme sen, että luomakunnan muut kappaleet, linnut, petoeläimet ylittävät rajoja. Kuka määrittää sen, että ihmisellä ei ole oikeutta etsiä asuinsijaansa sieltä, minkä hän katsoo parhaimmaksi eikä niinpäin, kun täällä käydään keskustelua, kenet me hyväksymme suomalaiseksi?

Minusta on tärkeätä, että me tunnistamme suomalaisuuden. On tärkeätä, että täällä asuvat ihmiset pystyvät kommunikoimaan keskenään, Suomen kieli on tärkeä, mutta ymmärtäkäämme kuitenkin se lähestymistapa, että me olemme ihmisiä riippumatta näistä rajoista, joita tällä hetkellä kansallisvaltiokeskeisessä maailmanjärjestelmässä vielä on.

Maahanmuutto- ja eurooppaministeri Astrid Thors

Arvoisa puhemies, värderade talman! Ihan lyhyesti. Todettakoon, ed. Ukkola, että Ruotsissa ei edes testata kielitaitoa. Siitä on keskusteltu ehkä koko tämän vuosituhannen ajan, mutta ei vielä siihen ole päädytty. Meillä on runsaasti Euroopan maita, joissa ei ole kansalaisuustestiä, Ranska on muun muassa sen tyyppinen maa, Belgia jne. Elikkä nämä ovat vähemmistömaita tällä hetkellä, joilla on sitä kansalaisuustestiä siinä muodossa kuin nyt esitetään.

Sitten mitä tulee tähän selvitykseen, niin se osoitti selkeästi, että turvapaikanhakijoille maksettava tuki on suhteessa elinkustannuksiin. Yksi lehti on levittänyt toisenlaista tietoa taas menneellä viikolla ja ottanut muutamia esimerkkejä. Minä en ymmärrä, että nämä maksettavat korvaukset olisivat sellainen tekijä, kuin nyt puhutaan, koska Ruotsissa kuitenkin elinkustannukset ovat alemmat ja siten korvaukset myöskin alemmat, mutta siellä on melkein kymmenenkertainen määrä turvapaikanhakijoita Suomeen verrattuna.

Mitä tulee nyt tähän uudistukseen, tähän niin sanottuun odotusaikaan, niin toisaalta voi sanoa, ed. Jokinen, että tässä suoritetaan kokonaisharkintaa. Tässä joutuu odottamaan kansalaisuutta myöskin verrattaen pienistä rikkeistä johtuen, mutta rikos voidaan Suomessa sovittaa. Monessa mielessä minä haluan nyt ainakin sanoa, että Tanska ei ole esikuvani maahanmuuttopolitiikassa.

Mitä tulee tähän kielikeskusteluun suomen tai ruotsin kielestä, niin ymmärtääkseni kyllä viranomaiset lähtevät siitä, että molemmilla kielillä voi pärjätä, ja monelle itse asiassa on paljon helpompi tie löytää tiensä kielellisesti ruotsin kielen kautta suomalaiseen yhteiskuntaan ja tällä tavalla löytää kotoutumisen paikka täällä.

Lauri Oinonen /kesk:

Arvoisa puhemies! On todella tärkeää, että Suomeen tulevat henkilöt voivat löytää täällä sijansa ja kotoutua tähän maahan. Samalla me suomalaiset voimme säilyttää oman kulttuuriperintömme. Tänne tulevat arvostavat sitä, että me suomalaiset omaamme omat tapamme, oman kulttuuriperintömme, ja tämä laki, joka on nyt kokonaisuudessaan käsiteltävänä, on minusta osaltaan auttamassa sitä, että tähän suomalaiseen ympäristöön tänne tulijat voivat olla tervetulleita.

Tuulikki Ukkola /kok:

Arvoisa puhemies! Minä toivon, että ministeri lähettää sen selvityksen minulle, että minä voin itse tarkistaa asian. Minä en usko, että Ruotsissa olisivat elinkustannukset Suomea halvemmat. Aion kyllä tämän asian selvittää. Minusta tuo on aivan mahdoton käsitys, että näin olisi.

Pertti Virtanen /ps:

Arvoisa puhemies! Korostaisin kyllä nyt sitä, että ruotsi ei ole maailmassa mitenkään uhattu kieli. Suomi sen sijaan on, ja eestin kieli on. Me voimme näillä lainsäädännöllisillä toimilla tehdä jotain sen säilymisen hyväksi. Ihmiset lähes poikkeuksetta, aivan kuten ed. Ukkolakin mainitsi kyseisin tšekkitaustaisen kirjailijan, kehuvat sitä, kuinka upea ja hyvä kieli suomi on, kun sen on oppinut. Eli kun voimme lainsäädännöllä itse päättää sen tulevaisuudestamme, että ihmiset löytäisivät uuden tavan katsoa indoeurooppalaiseen kulttuuriin ja kaikkeen, niin mehän teemme sen, emmekä mene siihen helppoon, mitä ministeri Thors sanoo. Niin kuin sanoin, kaikki tanskalaiset, ruotsalaiset, norjalaiset, islantilaiset pääsevät meidän kansalaisiksemme epädemokraattisen helposti, mutta eivät tee mitään varsinaisen suomalaisen kulttuurin eteen, koska heidän ei tarvitse edes oppia suomen kieltä tai suomalaista kulttuuria tässä mielessä. Eli me lainsäätäjinä päätämme näistä asioista, ja toivon, että tästä yhteiskunnasta löytyy sitä huolta, mitä EU:n sisältäkin. Aivan jopa voisi sanoa niin, kuten tänään Helsingin Sanomissa hyvin kuuluisa toimittajakin totesi, että Rkp alkaa olla kaikista vakavin uhka sille, että nekin, jotka arvostavat ruotsin kieltä, eivät tykkää enää siitä politiikasta yhtään, miten sitä ajetaan väkisin Suomessa niin, ettei kuunnella kansalaisten mielipiteitä.

Jacob Söderman /sd:

Arvoisa puhemies! Minä ymmärrän tämän kansalaisuuslain sillä tavalla, että näiden maahanmuuttajien tulee osoittaa osaavansa ainakin yhden kansalaiskielen, että saavat Suomen kansalaisuuden. Se voi olla sillä tavalla hyvin käytännöllinen, että monet maahanmuuttajathan tulevat ruotsinkielisiin pitäjiin, jotka ovat olleet huomattavasti hanakampia ottamaan vastaan heitä kuin monet suomenkieliset. Se ei millään tavalla uhkaa suomen kieltä, koska jokainen, joka tänne jää kansalaiseksi, tietysti näkee suuren hyödyn siinä, että oppii suomen kielen, enkä minä usko, että tämä lakiesitys on missään mielessä kielipoliittinen tai tähtäisi siihen, että se hankaloittaisi suomen kielen asemaa. Sitä paitsi, kun he käyvät siellä Närpiössä tai Pietarsaaressa tai Raaseporissa koulua, niin he joutuvat lukemaan tätä pakkosuomea, joka on hyvin hyödyllistä osata.

Minä olisin puuttunut toiseenkin asiaan eli siihen, että täällä puhuttiin näistä ikärajoista. Nyt on ollut ikärajoja muutamissa lakiesityksissä, jotka on esitetty jonkun ihmisen hyödyksi, että yli 65-vuotiaan tai yli 68-vuotiaan tai yli 75-vuotiaan pitää saada tiettyä hyötyä, ja onnetonta on ollut ihan se, jonka ed. Karvo täällä toi esille, että ei ole perusteltu, miksi juuri se ikäraja. Mutta se, mikä on hyvin olennaista, on se, että ihmisoikeusasiakirjoissa sekä Euroopan unionin perusasiakirjassa 25 artiklassa lähdetään siitä, että näille ikääntyneille henkilöille pitää turvata ihmisarvoinen elämä ja heille voi määrätä etuja, ja samasta lähtee sosiaalinen perusoikeuskirja Euroopan neuvostossa. Tältä kannalta ovat hyvin hyödyllisiä nämä hallituksen esitykset, mutta toivoisi, että hallitus vastaisuudessa muistaisi perustella sitä ikärajaa.

Kimmo Kiljunen /sd:

Arvoisa puhemies! "Maassa maan tavalla" kuuluu nykyisin tämä muotoilu, kun pohditaan maahanmuuttajien tulemista Suomeen, ja sehän ei pidä sisällään ainoastaan sitä, että Suomessa toimitaan Suomen lakien mukaan, Suomessa toimitaan suomalaisen työlainsäädännön pohjalta, ei ole kaksia työmarkkinoita. Se pitää myöskin sisällään sen, että täällä mielellään osataan myöskin tätä kieltä, mitä täällä käytetään, eli suomen kieltä tai ruotsin kieltä, kuten tässä on tullut esille. Kyse on siis siitä, että ihminen pystyy luontevasti sosiaalistumaan tässä suomalaisessa yhteiskunnassa ja myöskin on sitten työelämässä mahdollisesti mukana.

Sen sijaan, kun tehdään näitä kielitestejä, niin siihen kyllä täytyisi suhtautua sillä tavalla, että jälleenkään tämä kielitesti ei saisi olla este, varsinaisesti ikään kuin esteen rakentamista. Siinä täytyy olla suhteellisuudentajua. Olennaisinta on, että ihminen kykenee kommunikoimaan, puhumaan ja ymmärtämään. Tässä ei tarvitse olla huippukääntäjiä, niin kuin meillä kouluissa on kielitaitoa aikoinaan ainakin opetettu. Tässä täytyisi olla lähtökohtana se, että kielen hallinnasta ymmärretään, mihin sillä pyritään.

Tämä, mihin ed. Pertti Virtanen täällä viittasi, että ruotsalaiset, pohjoismaalaiset ovat etulyönnissä tullessaan Suomeen verrattuna muihin, on vaan elämää, eikä kysymys ole siitä, ovatko virolaiset helpommin oppimassa suomen kielen kuin venäläiset tai jostain muualta tulevat, vaan kysymys on siitä, että jos on tuo avu olemassa, että pystyy nämä paikalliskielet helpommin omaksumaan kuin joku muu, niin se on tietysti etu siinä tilanteessa, että sopeutuu paremmin tähän suomalaiseen yhteiskuntaan, kykenee paremmin kommunikoimaan. Se epätasa-arvoisuus meillä elämässä on, että joillakin on paremmat avut kuin jollakin toisella johonkin sopeutumisprosessiin.

Pertti Virtanen /ps:

Arvoisa puhemies! Melkein arvasin, mitä ed. Kimmo Kiljunen sanoo. Mutta kaikki me tiedämme, ainakin täällä luultavasti kaikki tietävät, että tämä tilanne on tullut tämän kaltaiseksi lainsäädännön kautta. Rkp on ollut hallituksessa 1970-luvulta asti. Sen osuus on aina vaan pienentynyt, mutta jatkuvasti sille on luvattu isompi osa kakusta, jotta se tukisi hallituksien päätöksiä. Koko ajan me olemme vinoutuneet siitä tilanteesta, missä me olemme Suomessa kielipoliittisesti.

Nyt kun vedetään ihmisoikeudet tähän tällä tavalla niin kuin humanisti Kiljunen vetää, niin totta kai me voimme nähdä, että on hyvä, että ihmiset saavat kansalaisuuden, vaikkeivät osaisikaan niin hyvin kieltä. Mutta haluan korostaa vielä sitä, että tämä tilanne ei ole vaan niin kuin tullut tuolla tavalla. Historioitsijanakin ed. Kiljunen tajuaa, että tämä on järjestetty siksi, että toisilla on paljon paremmat oikeudet täällä Skandinaviassa käyttää Suomea hyväkseen, Suomi-neitoa hyväkseen, pelkästään suomalaisen lainsäädännön takia. Enkä ole kiristämässä mitään, vaan edelleen sanon, että me voimme herättää ihmiset näkemään toisella mielellä asioita, pakottaa heidät, houkutella suggestiivisesti oppimaan suomen kielen kauneuden ja rikkauden ja tajuamaan sen jotenkin muuten. Nythän me vaan lähinnä yhden puolueen yksisilmäisen mustavalkoisen politiikan takia koko ajan estämme toteutumasta sen asian, mikä on ollut jo kauan ilmassa, että nämä asiat voisivat olla rinnakkain mutta että suomen kieli todettaisiin vähemmistökieleksi, Euroopassa melkein uhanalaiseksi, ja että sen oppimista, sen säilymistä tuettaisiin kaikin mahdollisin tavoin myös tämän kaltaisen lainsäädännön muodossa.