Maria Kaisa Aula /kesk:
Arvoisa puhemies! Muutama sana pienvoimaloille esitetyn valtion tuen
jatkamisesta ja sitä koskevasta valtiovarainvaliokunnan
mietinnöstä.
Tosiaan hallituksen lakiesityksessä on kyse siitä,
että uusiutuvaa kotimaista energiaa käyttävien
pienvoimaloiden elikkä tuulivoimaloiden, vesivoimaloiden,
puuta ja erilaisilla jätteillä tuotettua sähköä tuottavien
voimaloiden valtion tukea jatketaan saman suuruisena ja samoilla
perusteilla kuin nykyisinkin. Tässä ei ole siis
mitään muutoksia nyt voimassa olevaan tilanteeseen.
Pienvoimalatuellahan on yritetty kompensoida uusiutuvia kotimaisia
energialähteitä käyttäville
tuotantolaitoksille niitä ongelmia, joita seurasi vuoden
97 alusta tehdystä energiaverouudistuksesta, jossa ei sähkön
hiilipitoisuutta enää voitu ottaa huomioon verotuksen
määräytymisessä.
Se tässä on kylläkin muutosta, että tukea
on nyt tarkoitus jatkaa toistaiseksi voimassa olevana, ei tiettyyn
määräaikaan loppuvana. Toisaalta tämän
voimaantulo edellyttää EU-komission hyväksymistä ja
siinä voi mennä vuodenkin päivät. Kuitenkin
energian tuottajille tarkoitus on tätä lakia ja
tukea soveltaa takautuvasti ensi vuoden alusta lähtien.
Valiokunta esittää pienvoimaloiden tuen jatkamista
yksimielisesti hyväksyttäväksi, mutta samaan
asiaan liittyen oli valiokunnalle tehty useitakin lakialoitteita.
Myöskin tästä asiasta kuullut tahot esittivät
hyvin paljon lisäysehdotuksia ja tavallaan pienvoimaloiden
uusiutuvien energialähteiden tuen laajentamisesityksiä,
joten valiokunta sen takia käsitteli asiaa mietinnössään
vähän laajemminkin.
Tässä on mukana yksi lakialoite, lakialoite
72, joka on ed. Nordmanin ensimmäisenä allekirjoittama,
jossa oli yli sata allekirjoittajaa, jossa ehdotettiin, että kierrätyspolttoaine
ja biokaasu saisivat samat veroedut kuin muut uusiutuvat energialähteet
niiden kilpailukyvyn varmistamiseksi energiamarkkinoilla. Tästä asiasta
ilmeni, että hallituksessa on valmisteluja meneillä sillä tavalla,
että on hyvin todennäköistä,
että asiasta annettaisiin hallituksen esitys ensi vuonna
eli vuonna 2002, niin että muutokset tulisivat voimaan
viimeistään vuonna 2003. Niinpä valiokunta
päätyi siihen, että kierrätyspolttoaineiden
ja biokaasun veroetua haluamme vauhdittaa ja varmistaa ponsilausumalla,
jossa edellytämme hallitukselta, että energiaverotuksen
uudistustyön yhteydessä mahdollisuudet saattaa
kierrätyspolttoaineen ja biokaasun käyttö verotuksellisesti
samaan asemaan muiden uusiutuvien energialähteiden kanssa
selvitetään. Lisäksi edellytämme
sitä, että tämän asian valmistelu
etenee suunnitellussa aikataulussa eli että lakimuutokset
tulisivat ensi vuonna eduskuntaan.
Lisäksi valiokunnalle tulleet muutosesitykset lakialoitteissa
ja asiantuntijakuulemisissa koskivat turpeen käytön
edistämistä sähkön tuotannossa
ja myös puun ja turpeen yhteiskäyttöön
liittyvien ongelmien korjaamista. Osa näistäkin
on hallituksen energiaverotusselvitystyössä mukana,
ja on todennäköistä, että esimerkiksi
turpeen verottoman käytön alarajaa korotettaisiin
ensi vuonna 25 000 megawattituntiin.
Kuitenkaan valiokunta ei tässä yhteydessä lähtenyt
tekemään pykälämuutoksia, ja
sen seurauksena keskustan eduskuntaryhmällä on
tässä vastalause, joka perustuu lakialoitteeseen
170, joka on ed. Pekkarisen allekirjoittama, jossa esitetään
useita turpeen käyttöä edistäviä muutoksia
energiaverotukseen, koska turve myös osaltaan lisäisi
puun käyttöä ja koska niitä hyvin usein
käytetään yhtäaikaisesti.
Lisäksi myöskin Tuulivoimayhdistys esitti
valiokunnalle näkemyksiään siitä,
että nykyisin käytettävissä olevilla
menettelytavoilla ja tuilla ei tulla saavuttamaan niitä tavoitteita,
joita tuulivoiman edistämiseksi on ilmastostrategiassakin asetettu.
Tuulivoimaan liittyviä kysymyksiä on myöskin
selvityksen alla. Muun muassa ilmastostrategiaan liittyen selvitetään
kauppa- ja teollisuusministeriössä vaihtoehtoisia
tukijärjestelmiä uusiutuvilla energialähteillä tuotetulle
sähkölle, kuten ostovelvoitteisiin ja vihreisiin
sertifikaatteihin perustuvia järjestelmiä. Näistäkin odotetaan
työn valmistumista, ja sen jälkeen varmaan tuulivoima-asiaan
on paremmin tietoa ja taustaa ottaa kantaa.
Pentti Tiusanen /vas:
Arvoisa rouva puhemies! Tämä keskustelu on
tärkeä, ja on hyvä, että valtiovarainvaliokunta
on paneutunut asiaan.
Kun katsomme perusteluosaa valiokunnan kannanotossa, siinä on
todellakin viitattu myös Kioton pöytäkirjan
tavoitteisiin. Kioton sopimuksessa olemme mukana, ja se on elossa
edelleenkin, myös viimeisen osapuolikokouksen jälkeen,
joka oli siis Marokossa tässä kuussa. On hyvin
tärkeätä, että me pystymme todella
tuottamaan kansallisen ilmasto-ohjelmankin viitoittamalla tavalla
uusiutuvilla energialähteillä sähköä ja
niin, että siihen on sen alkuvaiheessa tarvittavat yhteiskunnalliset
tukitoimet olemassa. Sen mukaan, mitä ympäristövaliokunta
on asiassa kuullut ensi vuoden budjetin käsittelyn yhteydessä,
joka tulee kohta täysistuntoon, näin ei tunnu
tällä hetkellä olevan.
Kauppa- ja teollisuusministeriö on ilmoittanut myös
täällä ministerin suulla, että asiaan
ollaan palaamassa ja yleensä uusiutuvien energialähteiden
tukitoimia ollaan uudistamassa, tuodaan uudella tavalla nämä asiat
lainsäädäntöön ja budjettitalouteen.
Tässä mielessä on siis tärkeätä,
että tähän paneudutaan, ja toivoisi,
että eduskunta voisi voimakkaammin tukea nimenomaan uusiutuvien
energialähteiden käyttöä.
Lopuksi yhdyn ed. Aulan ajatukseen, että aikaisempi,
vuoden 97 energiaratkaisu ei ollut hyvä.
Maria Kaisa Aula /kesk:
Arvoisa puhemies! Ensimmäisen puheenvuoron käytin
valiokunnan puheenjohtajan ominaisuudessa, esittelin mietinnön.
Nyt ehdotan keskustan eduskuntaryhmän vastalauseen mukaisesti,
että käsittelyn pohjaksi otettaisiin vastalauseeseen
sisältyvä lakiehdotus, jossa on kolme hallituksen
esitystä täydentävää pykälää,
joiden tarkoituksena on edistää energiaturpeen
käyttöä. Energiaturpeen käyttöhän
on kovasti alentunut viime vuosien muun muassa vero- ja tukimuutosten
takia. Keskustan ehdotuksilla olisi tarkoitus saada turpeen käyttöä lisättyä,
millä on paljon työllisyysvaikutuksia, ja se myös
osaltaan edistää puun käyttöä,
koska näitä polttoaineita usein käytetään
samanaikaisesti. Näin voitaisiin myös vähentää kivihiilen
ja öljyn käyttöä.
Ulla Juurola /sd:
Arvoisa puhemies! Keskustan vastalause lähtee hallituksen
esityksessä juuri niistä asioista, mitä valiokuntakin
käsitteli ja käsittelee mietinnössään.
Valiokunta lähti kuitenkin siitä, että nämä asiat
pitää valmistella, ja tyydyttiin siihen, että valtiovarainministeri
ja kauppa- ja teollisuusministeri ovat sopineet keskinäisestä toimintalinjasta,
johon kuuluu se, että energiaverotuksia koskevat muutokset
ja laajennukset sekä energiaverotukia koskevat tarkistukset
valmistellaan niin, että ne ovat vuonna 2002. Tämän
mukaan sitten pitää asioita miettiä.
Yleiskeskustelu päättyy.