Marjatta Vehkaoja /sd:

Arvoisa rouva puhemies! Olin jo ollut siinä ajatuksessa, että meille kävisi tänäkin iltana niin, että me emme saa prime-aikaa sosiaaliasioille, mutta nythän näyttää tupa olevan täysi. Se on mukava todeta.

Nimittäin hallituksen esitys, joka otetaan nyt käsittelyyn, on erittäin tärkeä. Se koskee vammaisten ja vajaakuntoisten henkilöiden työllistymistä ja sen edistämistä. Kysymys on oikeastaan niin sanotun Marjasen mallin saamisesta nyt vihdoin lakimuotoon. (Ed. Stenius-Kaukonen: Vähän Marjatan mallia siihen lisättynä!) — Jaha, sitä voidaan sitten jatkaa keskustelujen osalta.

Joka tapauksessa on harvinaisen iloinen hetki saada olla nyt tässä, arvoisa puhemies, toteamassa, että tämä asia nytkähtää eteenpäin. Meillä oli hyvinkin vanhentuneet sosiaalihuollon säännökset muun muassa suojatyökeskuksista, ja nyt oli aika arvioida hieman asioita uudelleen, niin että vammaisten henkilöiden työllisyyttä tukevat toimet saadaan modernille pohjalle.

Hallitus on lähtenyt siitä, että se tehdään muuttamalla sosiaalihuoltolakia eli lisäämällä sinne tämä tehtävä sosiaalitoimen tehtäväksi. Toinenkin vaihtoehto olisi ehkä voinut olla mahdollinen. Nimittäin aika hiljan eduskunta hyväksyi erillisen lain kuntouttavasta työtoiminnasta. Niin kuin asiantuntijoiden kanssa keskustellessa huomattiin, monissa kunnissa, ainakin suuremmissa kunnissa, nämä asiat kuitenkin kentällä hoidetaan yhdessä. Näin tehdään muun muassa minun kotikaupungissani Vaasassa. Tämä on nyt vähän tämmöistä eipäs—juupas-pohdiskelua, onneksi vain lainsäädännön juristeriapuolen asiaa.

En epäile, että tämä ratkaisu nyt mitenkään heikentäisi asian läpikuljettamista kuntakentässä, mutta paljon on nyt sosiaaliväellä uutta opittavaa. Niin hirveän paljon tulee heitä koskevia muutoksia vuosittain, että kyllä tältä paikalta vähän säälittääkin ajatella, että he kaiken arkisen työnsä ohella, mikä on myös täysin välttämätöntä, joutuvat tällaisia suuria erillisiä asioita opettelemaan, puhumattakaan sitten, että tulee moniin lainsäädäntöihin joka vuosi pienehköjä muutoksia.

Arvoisa puhemies! Työ- ja tasa-arvoasiainvaliokunta antoi meidän sosiaali- ja terveysvaliokunnallemme lausunnon. Iloista lausuttavaa heillä olikin, sillä heidän rohkeutensa riitti yksimielisesti ehdottamaan, että tämän hallituksen esityksen yhteydessä avattaisiin myös työllisyyslain 16 §, mitä hallitus ei ollut tehnyt. Marjasen malliin kuului myöskin se ajatus, että vajaakuntoiset tuodaan nuorten ja pitkäaikaistyöttömien rinnalle saamaan työllistämistukeen oikeuttavia palveluja. Olen erittäin iloinen siitä, että ministeri Filatov suostui tähän muutokseen. Sitä tietenkin edelsi arviointi siitä, aiheuttaako tämä lainmuutos mahdollisia lisäkustannuksia.

Sillä punaisella minuutilla, kun valiokunta sai kaksi toisistaan valtavasti poikkeavaa arviota, oli ainakin valiokunnan puheenjohtajalle selvää, että tämän muutoksen eteen kannattaa työtä jatkaa. Nimittäin sosiaali- ja terveysministeriö arvioi, että lainmuutos maksaa nolla markkaa, ja työministeriö arvioi, että tämä maksaa 250 miljoonaa markkaa. Silloin viimeistään tietysti huomasimme, että puhumme vähän eri asioista. Kaikkein tärkeimpänä saavutuksena itse pidän ainakin sitä ja niin uskon valiokunnankin pitävän, että tämä periaate on nyt avattu, että työllisyyslain 16 §:ssä tästedes myös vajaakuntoiset mainitaan ja heidät rinnastetaan nuoriin ja pitkäaikaistyöttömiin. On sitten kokonaan toinen asia, kuinka paljon määrärahoja ylipäätään voidaan noihin kanaviin saada käyttöön. Pidän tätä ehdottomasti suurimpana yksittäisenä valiokuntatyöskentelyn ja eduskuntatyön tuloksena tämän hallituksen esityksen osalta. (Ed. Jaakonsaari: Sitten se on Marjatan malli!) — No, se on oikeastaan yhteinen malli, Marja tai Marjatta, täällä on monikossa kaikkia, Marjojakin on monikossa.

Toinen mielestäni erittäin iloinen muutos on se, että poistimme sanan suojatyö tästä lainsäädännöstä. Se on nyt sitten haudattu. Sekin liittyi asiantuntija Marjasen ehdotukseen. Totesimme asiantuntijoiden avulla ja tuella, ettei aiheudu mitään ongelmia sen johdosta, että tämä sananosa suoja poistetaan. Se on jossain määrin diskriminoivakin, koska meidän pitäisi ehdottomasti yhteiskunnassa päästä siihen, että kaikki työ on työtä ja tavallaan vähentää erottelua. Sillä on tuleva yhteys tietysti myös siihen, mikä työ voi kartuttaa ansiosidonnaista ja mikä ei. Mutta niin kuin sanottu, tämä asiakokonaisuus pitää sisällään paitsi työtoiminnan tietysti myöskin varsinaista työtä, tukityötä esimerkiksi.

Onhan tässä muutakin hyvää, esimerkiksi kansaneläkelain muutoksien kokonaisuus. Nimittäin kansaneläkkeen työkyvyttömyyseläkkeen lepäämäänjättämismahdollisuus on nyt pidennetty kahdesta vuodesta viiteen vuoteen. Sairausvakuutuksen päivärahaa voidaan tämän hallituksen esityksen mukaan maksaa myös työkyvyttömyyseläkkeellä oleville ja vielä nuorille kuntoutusrahan maksamista jatketaan 20 ikävuoteen, mikä tarkoittaa, että tämä ehkä vähän omalaatuinen järjestely, jossa heti lapsilisältä päästään eläkkeelle, päättyy ja voidaan tukea asianomaisten henkilöiden kouluttautumista ja katsoa, pystyisivätkö he kuitenkin esimerkiksi koulutuksen kautta jonkinlaiseen muuhunkin ratkaisuun elämässään.

Uskon, että kun ed. Stenius-Kaukonen onkin pyytänyt seuraavan puheenvuoron, hän haluaa varmaan lähemmin pysähtyä niihin kohtiin, joita hän erityisesti otti valiokunnan käsittelyssä esille, mutta joiden muutoksiin valiokunta ei voinut pykälätasoilla lähteä. Esimerkiksi kansaneläkelain 22 §:ssä määritellään, nyt tietysti euroina, se markkamäärä, minkä työkyvyttömyyseläkkeellä oleva voi kuukaudessa ansaita ilman, että hänen eläkkeeseensä kosketaan. Keskustelimme indeksisidonnaisuudesta, mutta se vielä jäi toteuttamatta. Toisaalta lepäämään jättämisen kannustavuuskysymys oli yksi suosion este, sanotaanko näin, mutta asiaa on pohdittu mietinnössämme.

Toinen asia, kun tulevaisuuteenkin on tähdättävä, on se, että myöskin työkyvyttömyyseläkkeen lepäämäänjättämiskysymys on saatava nyt eteenpäin. Se on nimenomaan parttien asia ja toivon, että vajaakuntoisten kysymys myös kiinnostaa sillä puolella. On nimittäin myöskin niin, että Suomessa on haluttu torjua määräosuusidea, jolla kuitataan monissa maissa vajaakuntoisten työssäolo. Se on Suomessa torjuttu sen takia, että on ajateltu, että sitä kierretään. Kokemukset maailmalta ovat olleet vähän sen tyyppisiä, että sitä ehkä kierrettäisiin, ja osa niistäkin työntekijöistä, jotka eivät ole tällä leimalla työssä nyt, ehkä tulisi tilastoiduiksi vajaakuntoisiksi eikä välttämättä tällainen prosenttiosuus toisi uutta väkeä, vaan jättäisi probleemaa joka tapauksessa jäljelle. Ongelma ei tietysti ole työkyvyttömyyseläkkeessä muutenkaan yhtä suuri, koska siellä on osatyökyvyttömyyseläkemahdollisuus, joka kokonaan puuttuu kansaneläkkeen puolelta. Mutta kuitenkin silläkin tiellä on tärkeää edetä.

Arvoisa puhemies! Lopuksi sanoisin, että tämän käsittelyn yhteydessä jälleen kerran kävi ilmi se, että puhumme osittain aika hatarilla käsitteillä. Ehkä ed. Akaan-Penttilä tulee puheenvuorossaan, näin arvaan, käsittelemään tarkemmin tätä problematiikkaa. Meillä on vammaisia ja vajaakuntoisia, ja tällaisen lainsäädännön yhteydessä tulee todellakin esille, että termit eivät ole niin vakiintuneita kuin toivoisi, kun lainsäädännöstä on kysymys.

Marjatta Stenius-Kaukonen  /vas:

Arvoisa puhemies! Tämä hallituksen esitys sosiaali- ja terveysvaliokunnan ja työasiainvaliokunnan parannuksilla on todella tärkeä esitys. Tätä on valmisteltu myöskin todella pitkään. Löysin joistain papereista, jotka olivat toistakymmentä vuotta vanhoja, työhuoneestani Matti Marjasen esityksiä, ja nyt tämä esitys, jossa hän toimi selvitysmiehenä, on toteutumassa osittain.

Esitykseen sisältyi myöskin työministeriön puolelta ihan konkreettisia muutosesityksiä, mutta valitettavasti työministeriö ei ollut valmis viemään niitä eteenpäin. Mielestäni yhteistyö sosiaali- ja terveysministeriön ja työministeriön kesken vammaisten ja vajaakuntoisten työllistämisessä olisi ollut tärkeää, koska nyt työministeriö osaltaan valmistelee tietyllä tavalla, voi sanoa, rinnakkaisia esityksiä, mutta näiden pitäisi nimenomaan saumattomasti soveltua yhteen. Meillä on nyt niin monta uutta järjestelmää, mutta en siihen puoleen sen enempää puutu.

Aloitan työllisyyslain 16 §:n muutoksesta, josta valiokunnan puheenjohtajakin puhui. Tämä tuli siis työasiainvaliokunnan ehdotuksen pohjalta valiokunnassa hyväksytyksi. Tätä pidän tärkeimpänä muutoksena, mikä tehtiin, ja periaatteellisesti erittäin tärkeänä asiana. Totta kai se tarvitsisi lisää rahaa. Mutta lainmuutos sinänsä ei maksa mitään. Mutta jotta sen lain muutosta voitaisiin käytännössä soveltaa elikkä työllistää entistä enemmän vajaakuntoisia, vammaisia, nuoria, pitkäaikaistyöttömiä, kaikkia näitä kolmea ryhmää, jotka on mainittu ensisijaisina työvoimapolitiikan työllistämistoimien kohteina, niin lisää rahaa tarvittaisiin.

Meillä oli eilen käsittelyssä täydennysbudjetti, ensi vuoden budjetti, joka piti sisällään nimenomaan työministeriön juuri näitä työllisyysmäärärahojen lisäyksiä, joten se osaltaan edistää tätä asiaa. Voi sanoa, että osa näistä työttömistä täyttää kaikki nämä kolme eri kriteeriä elikkä ovat nuoria, pitkäaikaistyöttömiä, vajaakuntoisia ja vammaisia. On todella tärkeää, että heidän tilanteeseensa paneudutaan ja laaditaan se kuntoutussuunnitelma, jonka pohjalta myöskin kuntoutus, koulutus ja työ turvattaisiin, koska monilla erilaisia vammoja ja vajaakuntoisuutta omaavilla ihmisillä on silti valtavan paljon työkykyä ja motivaatiota tehdä työtä, kun heille mahdollisuudet siihen annetaan. Se vaatii tietysti erilaisia tukitoimia.

Tässä yhteydessä haluaisin mainita vielä sen, että tuettuun työllistämiseen, jossa kulkee toinen rinnalla siellä työpaikalla, tarvittaisiin vielä lisää voimavaroja.

Esityksen muihin kohtiin kuten sosiaalihuoltolain muutokseen en tässä yhteydessä syvenny sen enempää. On tärkeätä, että suojatyö käsitteenä poistettiin elikkä myös he tekevät työtä tietyillä ehdoilla ja tietyllä tuella. Ongelmana tässä kyllä on se, että 27 d §:n viimeinen momentti mahdollistaa sen, että työnantaja yksipuolisesti irtisanoo työntekijän työsopimuksen, jos katsoo, ettei ole enää tämän lain tarkoittaman työn tarpeessa. Tässä voi kyllä jäädä vammainen heikommalle tietyssä tilanteessa.

Sitten haluaisin kansaneläkelain muutoksiin vielä hieman joksikin aikaa pysähtyä. Tulorajat, jotka täällä ovat, olisi mielestäni pitänyt sitoa indeksiin, koska myöskin työeläkepuolella vastaavasti tulorajat vuosittain nousevat eli se summa, kuinka paljon saa tienata, että eläkettä ei lakkauteta. Tässä se olisi ollut perusteltua, mutta tämä ei ole näistä suurin ongelma. Tässä laissa suurempana ongelmana on se, että kun vammaisille maksetaan kannustuksena vammaistukilain mukaista erityisvammaistukea noin vajaat 2 000 markkaa kuukaudessa verottomana, tätä voidaan maksaa vain 24 kuukautta, kun eläkkeen voi jättää lepäämään kuitenkin viideksi vuodeksi. Tätä olisi pitänyt voida maksaa pidempään. Tämän me myös valiokunnan mietinnössä totesimme.

Tähän samaan asiaan liittyy neljännen lakiehdotuksen eli vammaistukilain 2 §:n muutos. Nyt tilanne on se, että erityisvammaistuen maksaminen henkilöille, jotka jättävät eläkkeensä lepäämään, tarkoitus on nimenomaan kannustaa jättämään eläke lepäämään ja tekemään työtä. Mutta työkyvyttömyyseläkkeellä olevilla ihmisillä on erilaisia vammoja. Tämä johtaa epätasa-arvoiseen kohteluun. Niillä, joilla nyt on ollut eläkkeensaajien erityishoitotuki — se on ollut noin 500 markkaa pienempi kuin erityisvammaistuki — on ollut siihen sairaudesta ja vammasta johtuvat syyt, miksi he ovat sitä saaneet. Toiset ovat saaneet korotettua hoitotukea noin 700 markkaa. Osa on saanut hoitotukea vajaat 300 markkaa kuukaudessa. Mutta nämä kaikki on myönnetty sairauden ja vamman perusteella. Nyt näitä sairauden ja vamman perusteella maksettavia vammaistukia ei voitaisi samaan aikaan myöntää, vaan kaikille myönnetään vain työnteon kannustamiseen tarkoitettu erityisvammaistuki, ja niin toinen saa kannustusta noin 500 markan edestä kuussa, toinen reilut 1 000 markkaa kuukaudessa ja kolmas noin 1 500 markkaa kuukaudessa. Tämä ei ole perusteltua. Tämä olisi voitu korjata niin, että olisi poistettu pykälästä sana ei elikkä olisi sanottu, että henkilö voi samalta ajalta saada muulla perusteella vammaistukea, siis samalta ajalta, jolta hänellä eläke on lepäämässä ja hän työnteon kannustamiseksi saa erityisvammaistukea.

Tässä ei saatu pykälämuutosta aikaiseksi, mutta sen sijaan kyllä valiokunnan mietinnössä tähän ongelmaan on kiinnitetty mielestäni hyvin huomiota. Toivon, että tällä tavalla vammaisten tasa-arvoisuutta lisätään. Enkä käy nyt selittämään tilanteita yksityiskohtaisesti. Uskoisin kyllä, että se ymmärrettäisiin. Valiokunnassa meillä oli kyllä hyvin laajasti yksimielinen näkemys siitä, että tässä tietty epätasa-arvo jää.

Arvoisa puhemies! Monia muitakin kommentteja tähän vielä voisi esittää. Kaiken kaikkiaan tämä on tärkeä ja hyvä esitys. On todella aika saada voimaan nämä lait. Vielä joudumme muutaman kuukauden odottamaan, huhtikuuhun, mutta toivon mukaan tämä edesauttaa vammaisten ja vajaakuntoisten työllistymistä.

Eero Akaan-Penttilä /kok:

Arvoisa herra puhemies! Hallituksen esityksessä vammaisten ja vajaakuntoisten henkilöiden työllistymisestä yleisperiaatehan on erinomainen ja aivan oikean suuntainen. Senhän valiokuntakin toteaa lausunnossaan. Niin kuin olemme jo esittelypuheenvuorosta kuulleet, tässä on monia hyviä asioita, enkä sen takia käy läheskään kaikkia asioita läpi. Yritän keskittyä muutamiin seikkoihin.

Ensinnäkin se, että alle 20-vuotiaalle ei suoraan turvata työkyvyttömyyseläkettä muutoin kuin kliinisesti aivan selvissä tapauksissa, on ihan oikean suuntainen toimenpide, koska se ikävaihe voidaan turvata pysyvällä kuntoutusrahalla. Vasta sen loppumisen jälkeen voidaan ajatella pysyvää työkyvyttömyyseläkettä, jos vamman laatu sen niin vaatii. Tämä periaate lähtee siitä, että oman sosiaaliturvan kertyminen oman työn kautta, siis mielekkäällä tavalla, luo tietysti aivan toisenlaisen tilanteen työelämässä mukana olemiselle ja myöskin sosiaaliselle pärjäämiselle. Sen takia sitä periaatetta tervehdin erityisellä ilolla.

Se, että eläke jätetään lepäämään, on toinen tapa rohkaista vaikeavammaista tai vammaista ihmistä, joka on jo tavallaan poissa työelämästä, takaisin työelämään, mutta vaikka tämä toimenpide on aivan oikea ehdotuksena, hämmästyttävän vähän tämmöistä Suomessa tähän mennessä on tapahtunut. Hallituksen esityksen mukaan sivulta 59 voidaan lukea, että vuoden 1999 puolella ainoastaan kymmenkunta henkilöä oli tullut tilanteeseen, jossa he päätyivät siihen, että eläke jätettäisiin lepäämään. Voi olla niin, että kun tämä lepäämisaika on ollut aika lyhyt, se on estänyt tätä toimenpidettä, ja nyt, kun se pitenee viideksi vuodeksi kahdesta vuodesta, tietenkin sillä lailla tulee ehkä yrittämiselle vähän parempi turva lähteä myös omaa sosiaaliturvaa hankkimaan omalla työkapasiteetilla.

Mutta lepäämiseen on kuitenkin liitetty mukaan asia, josta edelliset edustajatkin ovat jo puhuneet, se, että samassa yhteydessä kuntoutustuki on mukana ainoastaan kahden ensimmäisen vuoden aikana. Sen jälkeen se automaattisesti poistuu. Voi olla, että tämmöinen aasinpotku aiheuttaa sen, että hyvin moni siirtyy kuitenkin takaisin turvalliselta tuntuvan työkyvyttömyyseläkkeen piiriin. Se merkitsee nimittäin todennäköisesti useimmissa tapauksissa niin selvää tulon pudotusta, että se ihmisistä tuntuu negatiiviselta piristysruiskeelta. Tästä puhuimme valiokunnassa, kuten ed. Stenius-Kaukonenkin edellä sanoi, mutta tähän asiaan emme voineet nyt saada muutosta. Toivottavasti tämä tulee toisenlaiseen tarkasteluun jatkossa.

Sitten on vielä muutamia muita huomioita. On tietenkin niin, että termi suojatyö kalskahtaa vanhanaikaiselta, ja voi olla, että se pitäisi muuttaa niin, että suoja-sana edestä poistetaan. Tätä muun muassa Marjanen työryhmässään ehdottaa hyvin terävästi. Ainoa, mikä henkilökohtaisesti jäi minua vähän mietityttämään, on se, että valiokunnan esittelyssä meillä ei ollut aikaa perehtyä siihen, tapahtuuko lakiteknisesti jotain hankalaa, jos suoja-sana poistetaan. On erilaisia työpaikkoja, joissa esimerkiksi on kirjoitettu vaikka valomainokseen sana suojatyö. Nyt ne kaikki täytyy tietysti poistaa, kaikki lomakkeet uusia. Onko tässä mahdollinen hankaluuden paikka, ja onko niin, että on myös jotain sellaista lainsäädäntöä, että kun suojatyö-sanaa ei siellä enää ole, jotain rahavirtoja ohjautuu odottamattomilla tavoilla? Nimittäin hallituksen esityksessä sanotaan, että lainsäädäntöön ei sisälly suojatyön eikä työtoiminnan sisällön määrittelyä. Jos tämä olisi näin, silloin tuntuisi aika turvalliselta jättää suoja-sana siitä pois, ja Marjanen ehkä tätä tarkoittaa. Mutta olisin toivonut tästä vähän tarkempaa tarkastelua, sillä suojatyöpaikkoja kuitenkin on meillä ollut muutamia tuhansia, kaiketi 3 500:n tietämissä. Se on ihan selvä entiteetti, ja jokin lainsäädäntö sitä joka tapauksessa rajoittaa.

Nämä termit ovat sellaisia, että kun hallituksen esityksen otsikossa käytetään sanoja vammaiset ja vajaakuntoiset, tietysti on aika mielenkiintoista, ettei edes esittelytekstissä määritellä, mikä on vammainen suomalaisten mielestä, ja ettei siellä sisällä ole ehkä vielä erikseen hallintoviranomaisilta määritelmä siihenkin, mikä on vaikeavammainen, koska ne kuitenkin vammaispalvelulaissa on esiin kirjoitettu tietyllä tavalla. Olisi luullut, että ne olisi koottu tähän, jolloin päättäjä olisi voinut eduskunnassa verrata myöskin tilannetta vajaakuntoisuus-käsitteeseen, joka itse asiassa on paljon diffuusimpi, monipuolisempi. Sivulla 7 hallituksen esityksessä kerrotaan esimerkiksi vajaakuntoisuuden pääasiallisia syitä. Ne ovat aika lähellä itse asiassa lääketieteellisiä syitä ja jonkinlaisia työkyvyttömyysaspekteja, mutta niissä ei ylletä aivan sinne asti. Käytännön työterveyshuollossa vajaakuntoisuus-termi on ollut myöskin hivenen epäselvä asia ainakin tähän asti.

Tämän takia saimme, kun pyysimme, vähän tarkemmat määritelmät, jotka valiokunnan materiaalista ovat löydettävissä, jos jotakuta edustajista se sattuisi kiinnostamaan. Kun ne luette läpi, huomaatte, että näiden vertaaminen onkin aika hankalaa, kun vamman ja sairauden lisäksi myöskin muu vastaava syy otetaan tässä samassa yhteydessä työllistämistä tukevan toiminnan järjestämisen kriteeriksi.

On tietenkin hyvä, että kaikki nämä erityisryhmät muistetaan, mutta kyllä itse kokisin, että niiden pitäisi olla niin selkeästi määriteltävissä, että käytännön työtä kentällä tekevät ammattihenkilöt hyvin herkästi voisivat nähdä, mistä ryhmittymästä milloinkin on kysymys.

Lopuksi, arvoisa puhemies, sanoisin vain sen, että kyllä vammainen tai vaikeavammainen henkilö on aika lujilla joka tapauksessa, vaikka tässä tulee uusia mahdollisuuksia. Niin kauan kuin hän on sosiaalitoimen kanssa tekemisissä, monien sellaisten asioiden, joita hän arkielämänsä suhteen ilman muuta tarvitsee — saattaa olla kysymys subjektiivisista oikeuksistakin — jotta hän voisi olla yhteiskunnallisessa osallistumisessa mukana, sosiaalitoimen suuntaan täytyy todistella niin sanotusti useilla eri tavoilla, minkälaista apua hän tarvitsee. Kuitenkin voi olla suurta kapasiteettia, esimerkiksi yliopistossa suoritettuja loppututkintoja tai muita, joiden kautta hän työmarkkinoille pyrkiessään itse asiassa joutuu kertomaan peilikuvaa tästä kaikesta eli siitä varsinaisesta kapasiteetista, mikä hänellä on jäljellä. Toiseen paikkaan pitää kertoa, mitkä ovat rajoitteet, ja toiseen paikkaan pitää kertoa ihan asiallisesti, mitkä ovat ne kyvyt, jotka erityisesti tulisivat kyseeseen uudessa työssä. On varmasti haasteellinen tehtävä, vaikka ihminen olisi aivan tervekin, kertoa tämmöisiä asioita eri suuntaan, saatikka sitten, kun on jo perusrajoitteelliset asiat mukana. Mutta tämä on hyvä askel eteenpäin, ja siinä mielessä olen siitä hyvilläni.

Anne Huotari /vas:

Arvoisa puhemies! Tämä lakiesitys on huomattava parannus nykytilanteeseen, vaikka tässä pääsääntöisesti onkin pyritty uudistamaan aikaisemmin suojatyötä tehneitä henkilöitä koskevaa lainsäädäntöä.

Ensinnäkin, selvitysmies Marjanenhan on tehnyt useita selvityksiä ja hyvin ansiokkaitakin selvityksiä. Hän on perehtynyt paljon vajaakuntoisten työllistämisasiaan, ja se minua harmittaakin kaikista eniten, että aikaisempia selvityksiä, joita hän on tehnyt ja joissa hän esitti muun muassa alueellisia kokeiluja, ei tähän lainsäädäntöön ole yhdistetty. Niissähän muun muassa puhuttiin sosiaalisista yrityksistä ja tällaisesta uudenlaisesta työllistymisestä ja ehkä työn käsitteenkin muuttamisesta, mutta ne olivat ehkä liian radikaaleja vielä tähän aikaan, tulevaisuudessa ehkä näemme. Kymmenen vuoden kuluttua jotkut muut täällä puhuvat, että jo silloin kymmenen tai viisitoista vuotta sitten Marjanen esitti tällaisia asioita. Itse selvitysmies on hyvä esimerkki siitä, että hän on eläkkeellä oleva henkilö, mutta hänen ammattitaitoaan ja kokemustaan käytetään tällaisissa selvitystöissä, mikä minusta on erittäin hyvä asia.

Ed. Akaan-Penttilä puuttuikin täällä jo vajaakuntoisen käsitteeseen ja määrittelyyn. Samaa asiaa kysyin työ- ja tasa-arvoasiainvaliokunnassa, miten vajaakuntoinen mahdetaan oikein määritellä tässä lainsäädännössä. Ihan selvää vastausta en siihen saanut. Ihmisethän voivat olla monella eri tavoin vajaakuntoisia. Toisilla voi olla fyysinen syy vajaakuntoisuuteen, mutta mielestäni on myös sosiaalisesti vajaakuntoisia henkilöitä, joiden työllistymiseen myös pitäisi olla erityistä tukea. Tällä hetkellä monet heistä joutuvat roikkumaan työvoimatoimiston kirjoissa työmarkkinatuen turvin ilman, että he saavat näitä erityistoimenpiteitä, ja he ovat siinä mielessä olleet väliinputoajia.

Työ- ja tasa-arvoasiainvaliokunta ottikin vähän reippaamman puoleisesti kantaa tähän asiaan eli halusi, että nämä aktiivisen työvoimapolitiikan välineet ovat myös vammaisten ja vajaakuntoisten käytettävissä. Ymmärrän toki työministeriön huolen siitä, kun rahamäärä ei tästä kuitenkaan kasva, miten nämä asiat sitten järjestetään, kun nämä henkilöt ovat jakamassa samaa rahapottia kuin muutkin työttömät henkilöt. Näkisin kuitenkin niin, että kun työvoimatoimistossa pitää palvella jokaista henkilöä yksilönä ja kun nykyisin on kehitetty parempaan suuntaan myös vammaisten ammatillista koulutusta, niin on aivan selkeä jatko sille se, että heidän työllistymistään tuetaan aktiivisen työvoimapolitiikan keinoilla. Sen vuoksi onkin ollut aika kummallista, että tähän asti se ei ole ollut kovinkaan tavanomaista. Työ- ja tasa-arvoasiainvaliokunta esittikin sosiaali- ja terveysvaliokunnalle, että työllisyyslain 16 §:ää muutetaan ja haetaan siihen mahdollisuus työllisyysmäärärahojen käyttöön näihin asioihin, ja sosiaali- ja terveysvaliokunta sitten ystävällisesti nämä muutosehdotuksemme otti huomioon.

Täytyy vain toivoa, että tulevaisuudessa myöskin nämä sosiaaliset yritykset saisivat enemmän jalansijaa ja että kunnissa ymmärrettäisiin, miten tärkeää sellaisten vajaakuntoisten työllistäminen on, joita ei välttämättä ole edes diagnosoitu vajaakuntoisiksi henkilöiksi mutta joiden on aika vaikeaa päästä avoimille työmarkkinoille tänä päivänä.

Leena Rauhala /kd:

Arvoisa puhemies! Hallituksen esityksessä se, että vammaisten henkilöiden työllistymistä tukevan toiminnan ja vammaisten henkilöiden työtoiminnan esitetään kuuluvan kunnan tehtäviin, on minusta ihan hyvä lähtökohta. Täällä on tullut esille, että tämä on erittäin hyvä laki, ja olen samaa mieltä. Ongelmiksi on esitetty käsitemäärittelyjä. Olen samaa mieltä myös siitä, mutta vielä suurempana ongelmana näen kyllä sen, vaikka ehkä tämä lainmuutos ei sinänsä periaatteessa rahaa edellytä, mikä on sen käytännön sovellus. Kun tästä ei kuitenkaan kunnille sitten lisärahoitusta ole osoitettu, niin näen ongelmana sen, minkä täällä mielestäni ed. Stenius-Kaukonen ja muutkin ovat esittäneet, millä tavalla sitten näiden vajaakuntoisten ja vammaisten työllistymisen tukeminen käytännössä toteutuu. Näen, että tässä on sama asia kuin se, että kunnissa ei esimerkiksi koulunkäyntiavustajia ole riittävästi ja silloin tavoitteeseen pääsemisen edellytykset ovat huonoja, tasa-arvo ei toteudu. Tässä on aivan samanlaisesta asiasta kysymys. Jos rahoituksella ei osoiteta tätä hyvää asiaa, mikä tämän lain sisältönä on, niin tavoite jää puutteelliseksi. Tämä on kuitenkin askel jo vähän eteenpäin, mutta jos tavoitellaan oikeudenmukaisuutta ja tasa-arvoa, niin sitä olisi pitänyt paitsi ehkä käsitemäärittelyiden syvemmällä tarkastelulla myös rahoituksella tukea.

Antero Kekkonen /sd:

Herra puhemies! Tällä lainsäädännöllä ja tällä lailla tietysti mitataan myöskin yhteiskunnan henkistä ilmapiiriä siis ulottuvuudella kovaluontoisuus—helläluontoisuus. Tässä mielessä on kyllä sudenkuoppia paljon edessä, ei vähiten yksityistämisbuumi. On perinteenä ollut se, että julkisen vallan toiminnot ovat palkanneet erilaisiin tehtäviin henkilöitä, jotka kuuluvat tämän lain piiriin, siis niin, että he ovat tehneet hyvää työtä, he ovat saaneet kohtuullista palkkaa ja tällä tavalla saaneet ikään kuin ihmisarvonsa myös työn kautta. Mutta tällä puolella on aivan todellisia vaikeuksia tullut sen jälkeen, kun tulosvastuu-, tulosohjausopit ovat menneet niille työpaikoille, joista äsken mainitsin. Kuten sanottu, tällä lainsäädännöllä mitataan myöskin yhteiskunnan henkistä ilmanalaa.

Anne Huotari /vas:

Arvoisa puhemies! Ed. Kekkonen otti tärkeän asian esille. Nimenomaan meillä lainsäätäjinä on tämä tärkeä viesti annettavana, että me haluamme muuttaa lainsäädäntöä siihen suuntaan, että työelämä on kaikille tarkoitettu ja että halutaan pehmentää niitä vaikutuksia, mitä todellisuus työelämässä on.

Kun kuurojen mielenosoitus oli pari viikkoa sitten eduskuntatalon edessä, monet teistä varmasti eivät olisi tienneet, ketkä heistä olivat kuuroja ja ketkä kuulevia. Esimerkiksi kuulovamma tai kuurous ei estä kuitenkaan kokonaan työtekoa. Monet heistä ovat erittäin taitavia esimerkiksi käsistään ja pystyvät täysin työskentelemään, mutta monilla työnantajilla, olipa kysymyksessä sitten kuntatyönantaja tai yksityinen, on ennakkokäsityksiä, koska ei tunneta tarpeeksi hyvin ihmisiä. Sen vuoksi juuri työkokeilut ja työharjoittelu on se väylä, miten avoimille työmarkkinoille on helpompi hakeutua.

Marjatta  Stenius-Kaukonen  /vas:

Arvoisa puhemies! Vielä rohkenin ottaa yhden puheenvuoron ed. Kekkosen herättämän keskusteluvaiheen johdosta.

Useampia vuosia sitten luin paikallisesta lehdestä uutisen, jossa kerrottiin, että kunta, kyseessä oli Sahalahden kunta, oli palkannut pitkän keskustelun jälkeen koulun keittiöön kehitysvammaisen. Lehtijuttu kertoi siitä, miten se oli onnistunut. Se oli onnistunut erittäin hyvin. Ainoa, joka tuli aamulla iloisena töihin, oli tämä kehitysvammainen. Tällä oli erittäin suuri merkitys koko työyhteisön ilmapiirille. Sen jälkeen muutkin rupesivat vähän miettimään, voisimmeko olla tyytyväisiä siihen, mitä meille on annettu.

Kun aikaisemmin puhuimme työterveyshuoltolaista ja työuupumuksesta, tässä on mielestäni yksi hyvä keino, että otettaisiin työyhteisöön mukaan vajaakuntoisia ja vammaisia. Varapuhemies Mikkola voisi varmasti edistää sitä, että me täällä eduskunnassa näyttäisimme mallia.