Markku Laukkanen /kesk(esittelypuheenvuoro):
Arvoisa herra puhemies! Ajattelin käyttää tästä lyhyen
esittelypuheenvuoron lähinnä siksi, että nyt
ovat tavattoman paljon olleet keskustelussa nämä sinänsä tavattoman
ikävät traktorionnettomuudet, joissa lapset ovat
olleet osallisina, ja esiin on nostettu kysymys, olisiko näitä kuolemantapauksia
voitu välttää sillä, että traktoreissa
olisi selkeästi ollut sitten lapsille tarkoitettu turvaistuin.
Näyttää myös siltä,
että on ollut sellainen käsitys vallalla, että tällaista
turvaistuinta ei saisi traktorimalleihin kiinnittää laisinkaan,
ja sen takia valiokunta erityisesti halusi tämän
asian selvittää. Päädyttiin
toteamaan, että näistä istuimista ja
turvallisuussäädöksistä säädetään
peräti kahdella kotimaisella asetuksella ja neljällä EY-direktiivillä,
että hyvin on säädelty tämäkin
alue.
Matkustajan istuinhan ei ole pakollinen, mutta se on mahdollinen.
Eli säädökset sallivat tänäkin
päivänä traktorin matkustajan istuimen.
On olemassa annettu asetus, jonka mukaan traktoriin saa kuljettajan
lisäksi ottaa kuljetettavaksi enintään
kaksi henkilöä, jos näille henkilöille
on asianmukaiset kiinteät ja turvalliset istuimet. Toisaalta
traktoridirektiivi taas asettaa matkustajan istuimelle turvallisuutta
koskevat vähimmäisvaatimukset. Näihin
apumiehen istuimiin on valiokunnan saaman selvityksen mukaan mahdollista
myöskin erilaisin teknisin menetelmin kiinnittää lastenistuin,
joka toimii silloin myöskin lasten turvaistuimena.
Turvaistuimestakin on säädetty direktiivissä hyvin
perusteellisella tavalla. Otan siitä vaan pienen esimerkin,
miten täsmällinen direktiivi saattaa tältäkin
osin olla: "- - turvalaite ei ole vain turvaistuin vaan se voi olla
lapsen koosta riippuen joko turvakaukalo, turvaistuin, istuintyyny
tai muu kokoonpano, johon voi kuulua yhdistelmä nauhoja
tai taipuisia osia sekä lukitseva solki, säätölaitteita,
kiinnittimiä ja joissakin tapauksessa täydentävä tuoli
ja/tai törmäyssuoja, jonka voi kiinnittää ajoneuvoon."
Tarkasti on sanottu, ja vielä niin, että toisen
turvalaitteiden käyttöä koskevan direktiivin
mukaan aikuisten turvavöihin ilman lasten turvalaitteita
saa kiinnittää vähintään
135 cm:n pituisen lapsen.
Eli summa summarun, tämän ydin on siinä, että haluamme
korostaa valiokunnassa, että jo nyt moninaisin turvalaittein
voidaan parantaa lasten turvallisuutta traktoreissa. Valiokunta
katsoo ja pitää välttämättömänä,
että erilaisin valistuskampanjoin ja muilla toimenpiteillä tulee
pyrkiä lisäämään lasten
turvallisuutta edistämällä lasten turvalaitteiden
käyttöä traktoreissa silloin, kun lapset
ovat kyydissä, ja vielä niin, että myöskin
traktorin valmistajien täytyy olla valmiit sitten myöskin
ostajille, kuluttajalle, tämä mahdollisuus tämän
lisälaitteen kiinnittämisestä kertomaan.
Lähtökohtana tälle laille oli se,
että kansallista tyyppihyväksyntää ja
yksittäishyväksyntää koskevia
menettelyjä halutaan tällä selventää,
sekä sitten se, että EY-tyyppihyväksyntäviranomaiseksi
muutetaan sosiaali- ja terveysministeriön sijasta Ajoneuvohallintokeskus.
Mutta, puhemies, valiokunta halusi nyt tämän lasten
turvaistuinkysymyksen selvittää, ja lopputuloksena,
niin kuin totean, on mahdollista näitä käyttää.
Valiokunta todella toivoo, että lasten turvaistuimen käyttö traktoreissa
yleistyisi.
Puhetta on ryhtynyt johtamaan ensimmäinen
varapuhemies Markku Koski.
Pentti Tiusanen /vas:
Arvoisa puhemies! On hyvä, että valiokunta
on ollut aktiivinen. Kun valiokunnan puheenjohtaja tuossa viittasi
valiokunnan asenteeseen, että se on yleensä aktiivinen ajoneuvoihin
ja niiden lupasäännöksiin nähden, muistuttaisin
mieleen sen ajokorttitodistusvaiheen, joka oli eduskunnassa taannoin,
jolloinka liikenne- ja viestintävaliokunta omnipotentisti sääti
lakia pykäläkohtaisesti ja nimenomaan saaden aikaan
lainsäädännön, joka vaikuttaa
hyvin pitkälti tämmöisestä lääketieteellisestä näkökulmasta
ajokorttitodistuksen myöntämiseen. Tuollaisessa
laajemmassa tilanteessa olisi aina hyvä mietinnönantajavaliokunnan
konsultoida lausunnon muodossa muitakin valiokuntia.
Markku Laukkanen /kesk(vastauspuheenvuoro):
Arvoisa herra puhemies! Ed. Tiusanenhan viittaa tässä nyt
selkeästi siihen lakiin, jolla valiokunta sääti
lääkäreille ilmoitusvelvollisuuden ilmoittaa
silloin, kun kuljettaja on pysyvästi ajokyvytön.
Laki on nyt voimassa ollut 1.9. lukien. Tietoomme on tullut, että tällaisia
ilmoituksia ajokorttiviranomaisille on tullut muutamia satoja. Se
osoittaa sen, että se ongelma on ollut todellinen ja siihen
piti puuttua. Jopa lääkärikunnasta on
tullut valiokunnalle ja liikenne- ja viestintäministeriöön
erittäin myönteisiä palautteita siitä,
että se paljon tuolloin kritiikkiä herättänyt lainsäädäntö oli
sittenkin oikeaan osunut ja siinä puututtiin oikealla tavalla
asiaan, jolla oli erittäin mittava liikenneturvallisuuteen
vaikuttava merkitys.
Erkki Pulliainen /vihr:
Arvoisa puhemies! Ed. Tiusaselle kommenttina, kun hän
sanoi, että valiokunta on ollut aktiivinen: Onhan liikenne-
ja viestintävaliokunta aina ollut aktiivinen, mutta mistä se
aktiivisuus johtuu? Siitä kummallisesta syystä,
että kansa valitsee aktiivisia henkilöitä kansanedustajiksi,
niin kuin tässä tapauksessa ed. Kerolan, joka
otti tämän asian esille. Hän nyt sitten
vaatimattomuudesta pysyy hiljaa täällä,
mutta kun hän on niin vaatimaton ihminen, niin minä tuon
tämän pöytäkirjan kautta koko
maailmankaikkeuden tietoon, että tällaisia aktiivisia
yksilöitä sattuu olemaan.
Pentti Tiusanen /vas:
Puhemies! Toistan sen ajatuksen, että on hyvä pyytää myös
asiantuntijavaliokunnalta — tässä tapauksessa
sosiaali- ja terveysvaliokunnalta — lausunto.
Näitä tämän tyyppisiä ilmoituksia
varmasti on aikaisemminkin ollut ennen tuon lain voimaantuloa, ja
myöskin sitten olisi ollut syytä valottaa asian
toista puolta, nimenomaan tässä potilaan hakeutumista
lääkärin hoitoon. Sen tyyppisiin asioihin
on ja olisi syytä paneutua. Ne eivät näy välttämättä tilastoissa
ne tapaukset, jolloinka ihmiset eivät hakeudu lääkärin
hoitoon ajatellen sitä, että heiltä peruutetaan
ajolupa.
Erkki Pulliainen /vihr:
Arvoisa puhemies! Vielä ed. Tiusaselle: on tietysti
tiettyjä asioita, joissa pitää ehdottomasti
kuulla asiantuntijaa, ja siitä pitää puhemiesneuvosto
jo lähtökohtaisesti huolen, että saadaan
tarpeelliset lausunnot, mutta sitten on asioita, joissa tämmöinen
pitkä elämänkokemus ja suuri viisaus,
mikä ihmiselle on annettu, riittää ainekseksi
ihan hyvin.
Yleiskeskustelu päättyy.