Antero Kekkonen /sd:

Arvoisa rouva puhemies! On kysymyksessä siis pankkivaltuuston kertomus, jonka omalla tavallansa laukaisi Romano Prodi lausahtaessaan, mitä lausahti, aikoinaan tästä Vakaus- ja kasvusopimuksesta. Asiasta keskusteltiin täällä viime perjantaina, jolloin hyvinkin tarkkaan tuli ruodituksi se, mitä Romano Prodi oli sanonut. Ei siis enää siitä asiasta, siis Romano Prodin lausunnoista, sen enempää.

Rouva puhemies! Viime aikoina virinnyt vilkas EU:n laajuinen keskustelu Vakaus- ja kasvusopimuksesta on siis nyt täällä. Keskustelu on kohdentunut Vakaus- ja kasvusopimuksen perusteisiin, vaikka kritiikki rajoitteita kohtaan lienee suunnattu osin myös koko EU:n budjettivalvonnan nykyistä järjestelmää koskevaan säännöstöön.

Perustamissopimus velvoittaa jäsenvaltiot välttämään liiallisia julkisen talouden rahoitusalijäämiä. Liiallisia alijäämiä koskevasta arvioinnista, menettelystä ja sen täytäntöönpanosta säädetään perustamissopimuksessa ja lähemmin sopimukseen liitetyssä pöytäkirjassa. Kehitys Rahaliiton historian aikana, erityisesti sen alkuvaiheen aikana oli julkisen talouden osalta pääosin myönteistä: Kahdeksassa euroalueen maassa, samoin kuin kolmessa euroalueen ulkopuolisessa jäsenmaassa, saavutettiin ainakin jonkinlainen julkisen talouden tasapaino vuoteen 2001 mennessä, kuten Vakaus- ja kasvusopimusta laadittaessa oli sovittu. Sitä vastoin Saksassa, Ranskassa, Italiassa ja Portugalissa tasapainotavoitteen saavuttamista on siirretty jatkuvasti eteenpäin. Erityisesti Portugalin tilanne on osoittautunut vaikeaksi: vielä keväällä alijäämän uskottiin jääneen selvästi alle 3 prosentin rajan, mutta todellinen luku viime vuoden alijäämästä nousi 4,1 prosenttiin.

Suomessa julkinen talous on kehittynyt Vakaus- ja kasvusopimuksen voimassaolon aikana myönteisemmin kuin useimmissa muissa jäsenmaissa. Vuonna 2000 julkisyhteisöjen rahoitusasema bkt:hen suhteutettuna oli Suomessa 7 prosenttia, mikä oli euroalueen paras. Viime vuonna ylijäämä hieman pieneni, mutta oli edelleen euroalueen toiseksi korkein heti Luxemburgin jälkeen. Suomessa julkisen talouden tila on saatu aikaan muun muassa kasvua voimistavalla talouspolitiikalla sekä budjettitalouden tiukalla linjalla. Suomen talouden ja erityisesti julkisen talouden tilanne sekä eräät toimenpiteet kyllä käyvät esimerkiksi monelle monelle maalle Euroopassa. Ei siis olekaan vaikeata yhtyä pankkivaltuuston ajankohtaiskertomuksen henkeen sekä toteamukseen, että Vakaus- ja kasvusopimus ja siihen liittyvä julkisen talouden kurinalaisuuden periaate on tarpeellinen Talous- ja rahaliitossa, jossa rahapolitiikasta päätetään yhteisesti ja budjettipolitiikasta kansallisesti.

Rouva puhemies! Ne, jotka arvostelevat Vakaus- ja kasvusopimusta, tapaavat sanoa, että sopimus rajoittaa kansallisen finanssipolitiikan liikkumavaraa mielivaltaisesti ja pahimmassa tapauksessa jopa estää ajankohtaan sopivan järkevän finanssipolitiikan harjoittamisen. Näin varmasti on, mutta samalla voidaan hyvin kysyä, eikö tällaisten maiden olisi pitänyt ajoissa toimia, jotta tällaisilta tilanteen kärjistymisiltä olisi voitu välttyä. Tähänhän sopimus juuri pyrkii eli välttämään finanssipoliittiset kriisit, siis niin, että finanssipolitiikkaa kyettäisiin hoitamaan pitkäjännitteisesti ja tasapainoisesti.

Toisaalla sitten monet puhuvat siitä, että Vakaus- ja kasvusopimus jättää liiaksi päätösvaltaa Ecofin-neuvostolle ja siten etenkin suurten maiden valtiovarainministereille, jotka eivät välttämättä pysty toimimaan puolueettomina tuomareina omassa asiassaan. Tämäkin saattaa pitää paikkaansa, mutta isojen maiden ongelmasta tuskin päästään tässäkään asiassa lopulliseen ratkaisuun.

Ja kolmantena vastustavana väitteenä käytetään, että Vakaus- ja kasvusopimuksen on katsottu menettäneen merkityksensä, koska kaikki maat eivät näytä riittävästi pitävän kiinni sitoumuksistaan. Tässä tästä juuri nyt on kysymys. Nyt vaadittaisiin erityisesti Vakaus- ja kasvusopimuksen eräänlaiselta isältä, Saksalta, selkeitä linjauksia ja käytännön toimia sopimusvelvoitteiden täyttämisestä. Muuten on mahdollista, että Vakaus- ja kasvusopimus jää pelkäksi tavoitteeksi. Tämä olisi puolestaan vakava isku koko rahaliittohankkeelle, koska ilman julkisen talouden reunaehtoja ei saavuteta hintavakautta ja rahoitusmarkkinoiden vakaata kehitystä ja muun muassa investointeja sekä kasvua tukevaa korkotasoa sekä vakaata euron arvoa.

Arvoisa rouva puhemies! Kuten aiemmin jo olen todennut, Vakaus- ja kasvusopimuksesta ja siihen liittyvästä julkisen talouden kurinalaisuuden ydinperiaatteesta on pidettävä jatkossa kiinni. Ajankohtaiskertomuksessa on haravoitu niitä parannuskeinoja, joihin jatkossa olisi syytä kiinnittää huomiota. Otan esille pari hyvää esimerkkiä siitä, että järjestelmän toimivuutta voidaan kohentaa ilman, että puututaan varsinaiseen sopimukseen. Kasvuennusteet ovat osoittautuneet viime aikoina hyvin epävarmoiksi. Ennakoitua heikompi talouskäsitys johtaa yleensä myös tavoiteltua heikompaan julkisen talouden tasapainoon. Tämän vuoksi kansalliset vakausohjelmat tulisikin laatia niin, että ne sisältäisivät riittävät turvamarginaalit siltä varalta, että todellinen kehitys osoittautuu ennakoitua heikommaksi. Ja toinen ehdotus koskee tilastojen laadintaa, erityisesti julkisen talouden tilaa kuvaavien tilastojen laatimista. Jatkossa on syytä pyrkiä nopeuttamaan ja tehostamaan näiden tilastojen tekemistä, on lisättävä niiden luotettavuutta kaikissa Rahaliiton jäsenmaissa, jotta vältyttäisiin Portugalin vuotta 2001 koskeneen tilastovirheen kaltaisilta yllätyksiltä.

Kari Uotila /vas:

Arvoisa rouva puhemies! Tämä ajankohtaiskertomus päättyy viimeiseen mustaan pallukkaan, joka kuuluu niin, että Vakaus- ja kasvusopimuksen velvoitteiden hyväksyttävyyden lisäämiseksi kansallisten parlamenttien ja hallitusten tulisi keskustella perusteellisesti vakausohjelmien keskipitkän aikavälin tavoitteista sekä muustakin sisällöstä. Kun katsoo tätä salia nyt, niin tuntuu ainakin siltä, että kovin suuria intohimoja tänään tiistaina näiden kysymysten arviointiin eduskunnan taholta ei tunnu olevan. Mutta täytyy toki muistaa, että jo viime perjantaina käytiin tästä asiasta keskustelu, joka sitten keskeytyi ajanpuutteen vuoksi.

Kuten täällä ed. Kekkonen totesi, niin pankkivaltuuston pontimena antaa tämä kertomus oli varmasti osittain se varsin värikäskin keskustelu, jota on käyty tästä asiasta, ja komission puheenjohtajan Prodin lausahdukset jopa tyhmästä sopimusjärjestelmästä. Ne ovat tietysti aika vakavasti otettavia. Silloin varmasti niin kansallisten hallitusten kuin parlamenttienkin on pysähdyttävä miettimään, minkälaisia jännitteitä ja minkälaisia syitä tällaisen sanailun takana on. Nyt koko globaali talous ja erityisesti EU-alueen talous on hyytymässä: viimeisiä ennusteitahan, jollen nyt väärin muista, on juuri tarkistettu jälleen alaspäin, jolloin lähdetään siitä, että kasvu jää 0,8 prosenttiin ensi vuonna ja seuraavana vuonna 1,8 prosenttiin. Elikkä se tarkoittaa sitä, että koko euroalue ja koko EU on hyvin vaikeassa, nihkeässä taloudellisen kasvun tilanteessa, jolloin myöskin finanssipolitiikka on vaikeaa.

Ja kun tuossa ed. Kekkonen vetosi aivan oikein siihen, että isoissakin jäsenmaissa olisi ehkä pitänyt aiemmin lähteä liikkeelle talouden tasapainottamisessa, niin tämä on aivan totta, ja tietysti esimerkiksi Saksan osalta itäisen Saksan jälleenrakentaminen jne., jopa sitten myrskyt ja muut ovat varmasti tuoneet paineita sen talouden kestävyyteen. Mutta totta on, että olisi ehkä pitänyt jo aiempina vuosina hieman eri tavalla tilanteeseen suhtautua.

Muistan viime vaalikaudella, kun vedottiin siihen, että Suomessakin pitää erittäin radikaalisti tehdä veronkevennyksiä, kun Saksassa on kymmenien miljardien veronkevennysohjelmat muka sovittu ja niitä aiotaan viedä läpi, ja samoin Ranskassa. No, niistä veronkevennysohjelmista on nyt luovuttu, ja aivan viime päivän tiedot Saksan hallituksen sisäisestä keskustelusta ja Saksan politiikan keskustelusta kertovat siitä, että nyt uusi hallitus onkin joutumassa veronkiristysten tielle, veronkevennyslupaukset ovat kääntyneet veronkiristyksiksi. Tämä tuo vaikeuksia, ja varmasti komission puheenjohtaja Prodikin on eräällä tavalla tätäkin arvioinut näissä kannanotoissaan, onko joustavuutta tarpeeksi siinä tilanteessa, että tarvittaisiinkin eräällä tavalla pitemmän aikavälin mahdollisuus tervehdyttää talous, ettei jouduta sellaiseen tilanteeseen, kuten viime perjantaina täällä totesin, että tämä sopimusmekanismi sinällään pakottaisi esimerkiksi Saksan liian kovaan talouskuuriin, joka sitten hyydyttäisi Saksassa työllisyyden, talouskasvun ja sitä kautta myöskin koko euroalueen talouskasvun. Täytyy kuitenkin huomioida myös Suomen kannalta se, että Saksa on hyvin keskeinen kauppakumppanimme ja suomalainen talous ja Suomen työllisyys on aika paljon kiinni myös siitä, mikä on Saksan talouden vetokyky ja kyky ottaa esimerkiksi tuontia Suomesta vastaan.

Tältä osin jossain määrin tätä joustavuutta, niin kuin tässä valtuuston kertomuksessakin, edellytetään. Kyllähän tätä joustavuutta nyt on tullut: kuten ministerineuvosto totesi, määräaikoja on arvioitu uudelleen, ja siitähän se keskustelu eräällä tavalla myöskin lähti liikkeelle, että kun pienemmiltä jäsenmailta on aiemmin edellytetty hyvinkin nopeaa ja kurinalaista toimintaa, niin sitten kun suuret jäsenmaat joutuvat vaikeuksiin, ruvetaan puhumaan uusista aikatauluista ja tältä osin periksiantamisesta ja myöskin huomautusten takaisinvetämisestä. Mutta täytyy kuitenkin olla, arvoisa puhemies, siinä mielessä realisti myöskin, että jos nyt ajatellaan vaikka Irlannin taloutta tai Suomen kansantaloutta suhteessa Saksan kansantalouteen, niin kyllä ne eri tavalla vaikuttavat EU:n ja euroalueen talouteen suhteellisesti. Tämä on fakta, ja ehkä se jollain tavalla myöskin näissä joustavuusmekanismeissa pitää huomioon ottaa.

Antero Kekkonen /sd:

Arvoisa rouva puhemies! Pyysin tämän puheenvuoron siitä syystä, että ed. Uotila mainitsi Saksan hyvin painokkaasti ja useaan otteeseen. Kyllä Saksa on hyvässä ja pahassa meidän kompleksimme. Siis meidän kytkentämme Saksaan euroalueen veturina on sillä tavalla suuri, että meidän täytyy pitää silmällä sitä kaiken aikaa, teemmepä taloudessamme sitten mitä tahansa.

Minulle on suureksi mysteeriksi jäänyt se, että kun Itä-Saksaa ruvettiin jälleenrakentamaan, täällä Suomessa virisi hyvin voimakas optimismi, että me sen jälleenrakentamisen kautta saamme uutta työtä, uusia tilauksia rakennusaineteollisuudelle, josta täällä tänään on puhuttu, jne. Mutta Itä-Saksan jälleenrakentaminen ei muodostunutkaan veturiksi, vaan mitä ilmeisimmin se näyttäisi olevan taakka Saksalle, ja kun se on taakka Saksalle, se näyttäisi olevan taakka laajemminkin Euroopalle, ja sitä myötä Suomikaan ei siihen imuun ole ollut kykenevä menemään mukaan.

Mauri  Pekkarinen  /kesk:

Arvoisa puhemies! Täällä perjantaina jo käytiin teemasta keskustelua; ehkä muutama sana vielä pohdiskelua.

Ensinnäkin, kyllä kai meitä monia aika lailla yllättää se tilanne, missä tällä hetkellä ollaan. Emu-Euroopan piti olla se osa Eurooppaa, josta piti tuleman enemmän tai vähemmän pysyvästi se vahvin osa eurooppalaista taloutta, veturi, jonka vetoon pääsyn piti olla tärkeä asia Suomen tapaisille maille, niin kuin se lopulta olikin. Suomessa enemmistö kuitenkin päätti tässä salissa, että mukaan mennään yhteiseen Emuun. Niiden kohtaloa, jotka jäivät tuossa vaiheessa Emun ulkopuolelle, surkuteltiin. Laadittiin ja rakenneltiin aikamoisia kauhuskenaarioita siitä, miten käy investointien noissa maissa, miten inflaatiokehityksen, miten työllisyyden ja miten kasvun. Näillä parametreillä moni oli valmis lyömään roponsa pöytään ja väittämään, että Ruotsin, Tanskan ja Englannin kohtalo ei välttämättä tulisi olemaan kovin myönteinen 90-luvun lopun ja vuosituhannen vaihteen aikoihin.

Nyt kun katsotaan taakse, mitä taakse on jäänyt, huomataan, että tilannehan onkin monessa aivan toisenlainen. Kun tarkastellaan, mitkä ovat keskeisten Emu-kriteereitten osalta eri eurooppalaisten suurempien maiden keskeiset tunnusluvut neljältä viime vuodelta, huomataan, että juuri äsken sanottujen kolmen Emun ulkopuolelle jääneen maan kohdalla tilanne on kohtuullisen hyvä. Budjetit ovat ei alijäämäisiä vaan ylijäämäisiä viimeisiltä neljältä vuodelta kaikilta. Työllisyyden osalta jokaisen noista maista työllisyystilanne on parempi kuin euroalueella keskimäärin ja parempi kuin esimerkiksi Suomessa. Inflaatiovauhdinkin suhteen jopa naapuri Ruotsikin pystyy näyttämään suurin piirtein samoja lukemia kuin meillä tai muissa euromaissa on tilanne ollut viime vuosien aikaan. Tietyllä tavalla Suomen tapaisen maan kannalta tämä on ihan hyvä. Sitä se nyt vielä puuttuisikin, että Suomen talouden kannalta sittenkin edelleenkin tärkeässä Ruotsissa menisi nyt heikommin ja heikosti. Hyvä niin, että Ruotsi ja Englanti ja Tanskakin ovat kumminkin selviytyneet tavalla, johon äsken viittasin.

Minkä takia otin nämä äsken sanotut kolme Emu-alueen ulkopuolelle jäänyttä maata tässä esimerkiksi? Ihan siitä syystä, että jotenkin nyt vaan näköjään on syntynyt sellainen tilanne, että kaikki ne parhaimmat odotukset, jotka liittyvät yhteiseen euroalueeseen, eivät nyt vaan kerta kaikkiaan näytä oikein toteutuvan tässä euro-EU:ssa. Kun ollaan tilanteessa, jossa keskeisten Emu-kriteerien osalta useimmat maat joutuvat näyttämään miinusmerkkisiä lukemia, silloin ollaan tilanteessa, jossa asiat eivät ole oikein kunnossa.

Arvoisa puhemies! Rahapolitiikan osalta Emu merkitsee sitä, että yksittäisillä mailla ei ole omaa rahapolitiikkaa. Se on Euroopan keskuspankin käsissä, tuo ohjainsauva. Tulopolitiikan sauvaa taas pitelevät eri jäsenmaissa työmarkkinajärjestöt; se on aika pitkälti niitten käsissä, totta kai. Finanssipolitiikan ohjainsauva on talouspolitiikan kolmas tärkein ohjasin, ja nyt tuon tärkeimmän ohjasimen osalta siis senkin käyttöä rajoittavat nyt nämä Emu-kriteerit yhtäältä, ja toisaalta aika paljon tuon finanssipoliittisen ohjainsauvan käyttöä rajoittavat myöskin ne lähinnä verotukseen liittyvät harmonisointipyrkimykset, joita Euroopassa tällä hetkellä on kosolti ilmassa kaiken aikaa.

Nykymuotoinen Kasvu- ja vakaussopimus on tämän ohjauksen, kansallisen finanssipolitiikan, kannalta jossakin mielessä ihan hyvä, toisessa mielessä vähän huono asia. Voi löytää, niin kuin täällä ed. Kekkonen äsken pohdiskeli, paljon perusteluita, jotka puhuvat sen puolesta, että kun kerran tämmöinen Emu, tämmöinen yhteinen euroalue, on kerran perustettu, kerta kaikkiaan on välttämätöntä ja tarpeen, että jokin tällainen mekanismi, Kasvu- ja vakaussopimuksen tapainen mekanismi, tarvitaan, ja niin voi mielestäni hyvin perustein, vankoin perustein, sanoa. Mutta jos tässä nyt jatkaa tämmöistä pohdiskelua, niin voi myöskin nähdä toisen puolen kolikosta, sen, että kyllä tähän liittyy muutamia sellaisia heikkouksiakin, joista heikkouksistakin pitää mielestäni rohjeta puhua.

Nykyisen Kasvu- ja vakaussopimuksen parametrit ovat aika jäykkiä. Hyvää niissä on mielestäni se, että ne eivät anna muille euromaille mahdollisuutta sotkea juurikaan toisten ympyröitä. Tämän hyvä puoli on se, että jos yksi alkaa elää vuodesta toiseen tavalla, joka yli varojen eläminen on kohtuutonta, niin kerta kaikkiaan tuohon sopimukseen nojautuen muut maat voivat ottaa käyttöön pakotteita, jolloin enemmän tai vähemmän todellakin pakotetaan tämä vikuroiva sitten järjestykseen. Ellei näin tapahtuisi, se vaikuttaisi koko euroalueen yhteiseen valuuttakurssiin, ja jos valuutta heikkenisi, siitä taas automaattisesti, käytännössä automaattisesti, seuraisi korkojen nousu ja korkojen noususta seuraisi tietystikin vaikutukset talouteen, sitä nimenomaan huonompaan suuntaan vievän kaltaiset vaikutukset. Tällaisen tilanteen estämisen nimissä siis muut maat voisivat yrittää panna tätä vikuroivaa järjestykseen jnp. Tämä on tarpeen ja ihan perusteltua.

Huonompaa tässä asiassa on mielestäni sitten se, vielä kertaalleen, että maa, joka haluaisi korjata talouttaan ja yhteiskunnallisia ongelmiaan finanssipolitiikan keinoin, ei siihen kovin paljossa pysty aiheuttamatta muille kuin itselleen ongelmia. Siis jos joku maa näkisi, että se tarvitsee nyt sitten sellaisia kovia, voimakkaita finanssipoliittisia toimia, joilla toimilla esimerkiksi siirtäisi joidenkin välttämättömien uudistusten maksun huomattavasti tuonnemmaksi, muutaman vuoden päähän, niin yksittäinen maa ei tähän pysty muuta kuin siten, että näin toimiessaan se välttämättä aiheuttaa muulle euroalueelle ongelmia. Tämä on tämän asian huono puoli. Voihan olla mahdollista, että jonkin maan talouden kannalta voisi väliaikainen ja selväkin budjettialijäämä olla perusteltu sitä seuraavine korkeampine korkoineen ja kahta prosenttia suurempine inflaatioineen edellyttäen, että julkisen kulutuksen tällainen lisäys johtaisi pitemmällä tähtäyksellä kasvun nopeutumiseen ja sitä tietä julkisen budjettitasapainon nopeampaan paranemiseen.

Tuon sanomisella en ole sanomassa, että eläkööt Saksa, Ranska ja Portugali niin kuin tykkäävät. Tämä pohdiskelu ei missään tapauksessa tarkoita sitä. Vielä kertaalleen vähän epäselvässä sanomassani: kun Kasvu- ja vakaussopimuksen kriteerit, parametrit, ovat tällaiset kuin ne nyt sattuvat olemaan, niin niitä pitää tietysti noudattaa, niitä pitää tietysti noudattaa. Sen perään kysyn, määrittelen sen kuitenkin näin, ovatkohan ne nyt sittenkään kohdallaan nämä nykyiset parametrit. Pitäisiköhän löytää menettelytapa, jolla maakohtainen finanssipoliittinen liikkumatila olisi nykyistä laajempi ja samalla maakohtainen vastuunkanto sellaisen käyttämisestä olisi vastaavasti nykyistä huomattavasti suurempi?

Tämä on ydinsanomani, jonka yritän sanoa. Minä tunnistan ja tunnen ja tiedän, että on tavattoman vaikea löytää sellaisia mekanismeja, joilla maakohtainen vastuu voisi olla huomattavasti suurempi kuin nykyisessä tilanteessa, mutta tämäntapaista arkkitehtuuria euroalueen sisällä kannattaisi kyllä harrastaa ja sitä varmasti harrastetaankin tällä hetkellä. Monien mielestä tällaisen löytäminen on mahdotonta, että sellaisia mekanismeja ei kerta kaikkiaan löydy. Voi tietysti ajatella, että jos joku maa elää yli varojen, sen velkasitoumukset asetetaan huonompaan asemaan kuin muiden euroalueen maiden kohdalla velkasitoumusten kohdalla menetellään, että muu euroalue antaa näille leiman, joka leima merkitsee velkasitoumuksen huomattavasti huonompaa kohtelua. En tiedä, voi olla, että käytännössä sellainenkaan ei toimi. Siinä vain yksi esimerkki niistä ajatuksista, mitä julkisuudessa on esitetty.

Arvoisa puhemies! Tällaisen pohdiskelun tämän ennen tätä puheenvuoroa ansiokkaan keskustelun jatkoksi halusin esittää.

Antero Kekkonen /sd:

Rouva puhemies! Ed. Pekkarinen tässä ansiokkaassa pohdiskelussaan viritti kysymyksen, johon varauduin vastaamaan, mutta sitten hän vastasikin siihen itse. Tämä on väistämättä tämmöistä vähän toisaalta—toisaalta-keskustelua itse kultakin, mutta ne kysymykset ja dubiot, epäilyt, olivat kyllä erittäin legitiimejä, mitä ed. Pekkarinen esitti.

Tietysti voidaan myöskin asettaa kysymys toisin päin: Entäpä jos me emme olisi menneet mukaan tähän Emu-maailmaan, mikä meidän tilanteemme silloin olisi? Nyt tilanne on kuitenkin sellainen, että meidän julkinen taloutemme on kehittynyt vakaus- ja kasvusopimuksen voimassaolon aikana myönteisemmin kuin useimmissa muissa jäsenmaissa ja vuonna 2000 julkisyhteisöjen rahoitusasema bkt-suhteutettuna oli Suomessa 7 prosenttia, mikä oli koko euroalueen paras. Viime vuonna ylijäämäkin hieman pieneni, mutta oli kuitenkin edelleen euroalueen toiseksi korkein Luxemburgin jälkeen.

Arvoisa rouva puhemies! Tästä tematiikasta on hyvin vaikea tehdä lopullisia johtopäätöksiä, niin kuin Raamatussa sanotaan, on on ja ei ei, vaan tämä on enemmän tai vähemmän tätä toisaalta—toisaalta-keskustelua.

Olavi Ala-Nissilä /kesk:

Arvoisa rouva puhemies! Todella, ed. Pekkarinen ansiokkaassa pohdiskelussaan lähti Emun ulkopuolisista maista. Täytyy kyllä todeta, että ne kauhukuvat, mitä maalailtiin siitä, jos joku maa jää euroalueen ulkopuolelle, eivät ole toteutuneet, vaan nämä kolme, Englanti ja Ruotsi erityisesti, ovat monilla mittareilla pärjänneet hyvin. Suomessahan on edelleen rahapolitiikka, mutta se on vain euroalueen yhteistä rahapolitiikkaa. Tulopolitiikka on paljon meidän ulkopuolellamme. Toisaalta nämä molemmat rajoittavat finanssipolitiikkaa, esimerkiksi veropolitiikkaan tupopöydästä tulee rajoitteita tänne ja sitten meillä on Vakaussopimus olemassa. Suomi on tässä sarkaansa kuokkinut hyvin, mutta kyllä erityinen huoli on tietysti Saksasta, paitsi sen finanssipolitiikasta myöskin sen kyvystä uudistaa omia rakenteitaan ja parantaa työllisyyttä.

Arvoisa puhemies! Tulen lopuksi siihen, että todella olisi hyvä, että Vakaussopimuksen sisällä olisi tällainen maakohtaisen vastuun jokin järjestelmä, jossa ehkä markkinavetoisesti tai jotenkin porkkanana tai piiskana sitten nimenomaan, siihen maahan kohdistuisi joitain sanktioita, joka ei noudata Vakaussopimuksen säännöksiä, joissa tietysti pitää joustavuutta sinällään olla. Minäkin kannatan sitä, että järjestelmää pitäisi miettiä, että siihen tulisi tällainen maakohtaisen vastuun uusi faktori, uusi tekijä, jolla järjestelmää voitaisiin kehittää.

Mauri  Pekkarinen  /kesk:

Arvoisa puhemies! Joudun jopa arvioimaan niin, että Suomen kannalta se, että Suomi on ollut mukana Emussa, on todennäköisesti tuottanut paremman kasvutuloksen kuin jos Suomi näiden menneitten vuosien aikaan olisi ollut Emun ulkopuolella. Maailmantaloudessa ja Euroopan taloudessa on ollut tietyllä tavalla Suomen kannalta epäsymmetrinen häiriö olemassa kahdesta syystä. Meidän yhteinen valuuttamme on devalvoitunut enemmän kuin Suomen oman talouden fundamenteista konsanaan se olisi käynyt. Heti erm-kytkennän jälkeenhän alkoi meidän valuuttamme, ensin meidän oman valuuttamme ja sitten yhteisen valuutan, devalvoituminen ja se tapahtui nimenomaan sen seurauksena, että menimme mukaan siihen yhteiseen, ensiksi ermiin ja sitten euroon. (Ed. Ala-Nissilä: Saatiin vähän D-vitamiinia!)

(Puhuja siirtyy puhujakorokkeelle) Arvoisa puhemies! Aivan lyhyesti: Tässä kävi tällä tavalla, että valuutta devalvoitui enimmillään 30 prosenttia, 32 prosenttia suhteessa dollariin ja lähes saman verran puntaan ja merkittävästi myöskin Ruotsin kruunuun jnp. Toinen tärkeä tietyllä tavalla tämmöistä epäsymmetristä "häiriötä" kuvannut ilmiöhän oli tämä ict-alan maailmanlaajuinen ekspansio, sittemmin osin kuplaksi osoittautunut, mutta siinä kasvuvaiheessa tämmöinen ekspansiivinen tekijä jnp. Nämä seikat epäsymmetrisyydessään olivat Suomen kannalta, ei miinusmerkkisiä vaan antoivat enemmän vauhtia Suomen kasvuun ja kehitykseen kuin ehkä omat talouden perusfundamentit, mikä niiden todellinen tila oli olemassa jnp. Tuossa vaiheessa nyt sattui toimimaan vaan tällä tavalla.

Nyt täytyy toivoa vaan jatkoa silmällä pitäen, että ei tämä homma heittäisi toiseen päähän. Nythän Suomen kasvu on jo alle Euroopan unionin keskikasvuvauhdin tällä hetkellä. Nyt me olemme tippuneet sieltä yli 6 prosentin kasvuvauhdista 0,5—1 prosentin kasvuvauhtiin, kun Euroopan unionissa mennään korkeampaan kasvuvauhtiin jnp. Tässä on pieni vaara. Jos kävisi sillä tavalla, että tuo Saksan talous tulisi nopeasti kuntoon jnp. ja yhteisvaluutta lähtisi revalvoitumaan sitten suhteessa tärkeimpiin muihin maihin, voisi olla, että se epäsymmetrisen häiriön toinen puoli, se miinusmerkkinenkin puoli, tulisi jossakin vaiheessa vastaan. Täytyy toivoa, että niin ei käy, vaan että mieluummin mennään tätä positiivista puolta.

Aivan lopuksi vielä, arvoisa puhemies, palaan vielä tähän peruskysymykseen, että tietysti meidän kannaltammekin on hirveän tärkeää, että keskisen Euroopan jäsenmaat saavat oman taloutensa kuntoon ja sitä kautta se, totta kai, vaikuttaa ja heijastaa positiivisesti myöskin Suomen kannalta. Palaan vielä siihen, mistä kertaalleen lähdin: Niin kauan kun on jokin sopimus, sitä sopimusta pitää noudattaa, mutta minusta euro-Eurooppa kulkisi laput silmillä, jos ei se nykyisistä kriteereistä kiinnipitäen etsisi samanaikaisesti uusia kriteereitä, uusia pelisääntöjä, jotka uudet pelisäännöt voisivat sitten uudessa tilanteessa toimia vielä paremmin kuin nykyiset pelisäännöt. Aivan parhaalla tavalla nykyiset pelisäännöt eivät toimi.

Kari Uotila /vas:

Arvoisa rouva puhemies! Minä arvostan sitä, että vaikka ed. Pekkarinen analysoi Isoa-Britanniaa, Tanskaa ja Ruotsia, jotka jäivät Emu-alueen ulkopuolelle, hän kuitenkin minusta erittäin jämäkästi suurimman oppositiopuolueen ryhmäpuheenjohtajana totesi, että Emu-jäsenyys on hyvä. Minusta se on erittäin rehellistä ja vastuullista puhetta. Sitten ed. Pekkarinen arveli tätä asiaa sillä tavalla, että on hyvä, että on pelisäännöt, joilla niskuroivat laitetaan tarpeen tullen kuriin. Täytyy kuitenkin muistaa, niin kuin tässä kertomuksessakin todetaan, Kasvu- ja vakaussopimusta ja sen toimivuutta ei ole vielä koeteltu todella vaikeissa oloissa. Ei ole jouduttu siihen tilanteeseen, että Ranska tai Saksa todella varoituksista ja kehotuksista huolimatta eivät pystyisikään tai haluaisi laittaa talouttaan kuntoon. Nämä jäävät historiaan näytettäväksi sitten jatkossa. Ehkä joudutaan vielä sellaiseenkin tilanteeseen, että tätä sopimusta todella koetellaan myös vaikeissa oloissa.

Veijo Puhjo /vas:

Arvoisa puhemies! Pyysin puheenvuoron ed. Pekkarisen puheenvuoron johdosta, kun hän mainitsi Suomen valuutan devalvoituneen euroaikana. Puolitoista vuotta sitten, silloisella euron arvolla, sain tietopalvelusta taulukoita, missä ermiin liittymisen jälkeen Suomen markka oli devalvoitunut yli 50 prosenttia jeniin ja dollariin nähden, siis puolentoista vuoden takaisella euron arvolla. Nythän on euron arvo eri. Nyt olemme siinä hankalassa tilanteessa, että meidän valuuttamme liikkuu tietysti muun eurovaluutan kanssa samassa suhteessa muihin arvoihin. Jos tarkastelemme ajanjaksoa vuodesta 60 tähän asti ja kaikkia niitä devalvaatioita, joita on tehty, niin kaikkien devalvaatioiden jälkeen on tapahtunut selvää tuotannon kasvua pitkiksi ajoiksi ja tietysti silloin oman valuutan, markan, voimassa ollessa devalvaatiota käytettiin tarkoituksella juuri oman tuotannon tilanteen parantamiseen, ja nyt me sitten euroaikana olemme tavallaan hankalassa välikädessä, kun ei Eurooppa kokonaisuutena yhden Suomen, pienen maan, joitain oleellisia tuotannollisia asioita halua jonkin rahan arvon muutoksella parantaa.

Mauri  Pekkarinen  /kesk:

Arvoisa puhemies! Haluan vielä tähdentää yhtyen oikeastaan siihen, mitä ed. Uotila aikaisemmin sanoi toisen asian kohdalla, että minusta lopullinen vastaus siihen kysymykseen, kuinka suureksi onneksi tai onnettomuudeksi yhteinen raha- ja valuuttaunioni lopulta osoittautuu, on vielä saamatta. Äsken arvioin, että se, mitä viime vuosien aikana on tapahtunut, on kuitenkin jäänyt positiiviselle puolelle, koska häiriö on tavallaan ollut Suomen kannalta positiivinen häiriö, joka vaikutti 90-luvun ja vuosituhannen vaihteen aikaan jnp. Mutta minä varoitan siitä, että tässä porukassa oleminen saattaa merkitä myöskin kolikon toisen puolen ennemmin tai myöhemmin kääntymistä näkösälle. Silloin saattavat sen vaikutukset olla Suomen talouden kannalta kielteisiä. Niin sanotusti loppuarvion tekeminen siitä, mitä yhteinen euro meille loppujen lopuksi tuo, on aikaista. Voi olla, että jostakin aikamäärästä lukien devalvoituminen on yli 50 prosenttiakin. Muistan katsoneeni vähän yli 30 prosentin lukuja. Voi olla, että vertailuvuosi on siinä erilainen.

Antero Kekkonen /sd:

Rouva puhemies! Ed. Uotilan tavoin minäkin annan arvoa sille, että ed. Pekkarinen suurimman oppositioryhmän johtajana näin kiihkottomasti käsittelee tätä tärkeätä, vakavaa asiaa.

Ed. Uotila totesi aivan oikein, että tämähän testataan vasta vaikeissa oloissa, vaikeiden aikojen koittaessa. Toivottavasti nyt kukaan ei tulkitse, että tässä maalaillaan piruja seinille, mutta ne vaikeat ajat saattavat olla erittäin lähellä. Tässä viittaan George W. Bushiin, joka suunnittelee omia toimenpiteitään suhteessa Irakiin. Jos hän panee programmin niin sanotusti toimeen, me saatamme olla aivan uuden näköisessä tilanteessa myöskin Euroopassa yleensä ja eurooppalaisessa talouspolitiikassa erityisesti.

Ed. Puhjolle, joka jo meni. Minua hivenen sisäänpäin hymyilytti, kun olin tulkitsevinani, että ed. Puhjo vähän niin kuin kaipaili devalvaatiota. Kun tässä salissa olen erilaisissa tehtävissä ollut seuraamassa erilaisia devalvaatioiden jälkikeskusteluja, nimenomaan poliittisen kentän kaikkein eniten vasemmalta laidalta se on ollut yleensä pahin kirosana, mitä on voinut olla, ja puheenparsi on ollut hyvin monotoninen. Se on ollut se, että se on riistoa työläisiltä, talonpojilta, eläkeläisiltä, opiskelijoilta ja invalideilta suurpääomalle. Näin siis vasemmisto aina silloin, kun devalvaatioita täällä on käsitelty.