Tarja Tallqvist /kd(esittelypuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Nykyisen lain mukaan Kelan lääkinnällistä kuntoutusta saa alle 65-vuotias vaikeasti vammainen, joka saa ylintä vammaistukea tai eläkkeensaajan korotettua tai ylintä hoitotukea. Kuntoutus on äärimmäisen tärkeää. Se vahvistaa itsenäistä selviytymistä ja parantaa tai ylläpitää työ- tai toimintakykyä. Se antaa myös itsetuntoa ja uskoa elämään. Se estää masentumista ja syrjäytymistä.

Kansaneläkelaitos vastaa työikäisten eli lain mukaan alle 65-vuotiaiden lääkinnällisestä kuntoutumisesta, kun taas 65 vuotta täyttäneiden kuntoutus kuuluu kuntien vastuulle. Julkinen terveydenhoito ei ole kyennyt kuitenkaan edes tyydyttävällä tavalla vastaamaan Kelan kuntoutusjärjestelmästä pudonneiden yli 65-vuotiaiden kuntoutustarpeeseen.

Kuntoutuksen siirtyminen kunnalle on merkinnyt usein vaikeavammaisten kohdalla kuntoutuksen vähenemistä tai sen loppumista kokonaan. Myös kuntoutusjärjestelmien yhteensovittamisessa on ollut ongelmia. Kuntoutusta vaille jääminen tai liian vähäinen kuntoutus voi johtaa kunnon heikkenemiseen ja aiheuttaa kalliin laitoshoidon tarpeen, kun taas riittävällä ja oikea-aikaisella kuntoutuksella voidaan edistää ja pidentää kaikenikäisten vammaisten henkilöiden itsenäistä elämää ja omatoimisuutta kotona tai esimerkiksi palvelutaloissa.

Järjestelmävelvoitteen ikäraja asetettiin 65 vuoteen, koska katsottiin, että Kansaneläkelaitoksen rooliin kuuluu työiässä olevien kuntoutus. Ikärajasta kiinni pitäminen ei tunnu nyt tänä päivänä perustellulta siitäkään syystä, että vaikka kysymys on työikäisistä vaikeavammaisista, kyse on hyvin harvoin työssäkäyvistä henkilöistä.

Sosiaali- ja terveysvaliokunta on todennut, että kun vanhuuseläkkeelle voi siirtyä joustavasti 63 ja 68 ikävuoden välillä, työiässä olevien määrittelyyn ei enää ole yhtä yksittäistä ikärajaa. Valiokunnan näkemyksen mukaan yhtenä vaihtoehtona tulisi tarkastella Kelan järjestämisvastuun nostamista asteittain 68 vuoden ikään saakka. Sosiaaliturvan uudistamiskomitea on ehdottanut tätä samaa. Myös vammaispoliittisessa ohjelmassa vuosille 2010—2015 mainitaan tulevien vuosien kehittämiskohteena kyseisen ikärajan nostaminen. Samaa on esittänyt myös Invalidiliitto. Kaiken kaikkiaan kuntoutuksen ikäraja on keinotekoinen, ja se tulisi jatkossa poistaa kokonaan, mutta sen korottaminen nyt 68 vuoteen on askel kohti vaikeavammaisten yhdenvertaista hoitoa iästä riippumatta.

Edellä olevan perusteella ehdotamme, että eduskunta hyväksyy seuraavan muutosehdotuksen. 9 §:ssä mainittu "65-vuotiaana" muutetaan: "68-vuotiaana".

Katja Taimela /sd:

Arvoisa herra puhemies! Kelan kuntoutustuki vaikeavammaisille henkilöille loppuu heidän täyttäessään 65 vuotta, niin kuin ed. Tallqvist äsken kertoi. Tämän jälkeen kuntoutusvelvoite siirtyy kunnille. Järjestelyn taustalla on ajatus siitä, että Kelan järjestämä kuntoutus kuuluu työikäisille. Tästä kuntoutuksen katkaisemisesta on monia ongelmallisia käytännön esimerkkejä. Pahimmillaan kuntoutus on loppunut kuin seinään. Usein vaikeavammaisen kuntoutus on kunnalle siirtymisen vaiheessa ainakin vähentynyt. Myös kuntoutusjärjestelmien yhteensovittamisessa on koettu vaikeuksia eri alueilla. Kuntoutuksen merkitys vaikeavammaisen elämänlaadulle ja toimintakyvylle on varsin keskeinen. Jos se lopetetaan tai jos sitä merkittävästi vähennetään, ollaan samalla työntämässä ihmistä laitospotilaaksi hyvin nopealla aikataululla. Tämä menettely ei ole missään mielessä järkevää tai ihmisarvoa kunnioittavaa.

Sain itse vahvaa kansalaispalautetta tästä asiasta viime vuoden syksyllä ja lähestyin sen myötä ministeri Rehulaa kirjallisella kysymyksellä. Tuon kysymyksen taustalla oli aito huoli, joka tuli suoraan kansalaiselta, joka on tämän asian kokenut henkilökohtaisesti. Tämä lakialoitteen keräämä allekirjoitusten määrä kielii siitä, että ongelmasta on oltu yhteydessä muihinkin edustajiin, ja hyvä niin.

Lakialoitteen ehdotus ikärajan nostamisesta 68 vuoteen on erittäin perusteltua. Se on tällä hetkellä meillä Suomessa ihan virallinen vanhuuseläkkeelle jäämisen ikä tässä mainiossa joustavassa mallissamme, jossa ihminen voi jäädä vanhuuseläkkeelle ikävuosien 63 ja 68 välisenä aikana. 65 ikävuoden käyttäminen työssäkäynnin loppumisikänä on täysin perusteetonta. Ehkä siinä ennakoidaan joidenkin poliittisten ryhmien tahtotilaa tulevaisuuden tilanteesta eläkeiän suhteen.

Arvoisa herra puhemies! Aivan lopuksi: Lakialoitteen ehdotusta tukevat myös tämän vaalikauden keskeiset linjaukset. Se sisältyy sosiaaliturvan uudistamiskomitean esitykseen ja sittemmin vammaispoliittiseen ohjelmaan. En näe mitään estettä sille, että tämä lakialoite tulisi voimaan mahdollisimman nopealla aikataululla. Faktat puhuvat tämän aloitteen puolesta. Poliittinen tahtotila vielä puuttuu.

Merja Kuusisto /sd:

Arvoisa puhemies! Nyt lähetekeskustelussa oleva lakialoite, laki Kansaneläkelaitoksen kuntoutusetuuksista ja kuntoutusrahaetuuksista annetun lain 9 §:n muuttamisesta, on erittäin kannatettava.

Sosiaali- ja terveysturvan keskusliiton kyselyn mukaan alan järjestöistä yli puolet arvioi, että harkinnanvaraista Kelan kuntoutusta on nyt vaikeampi saada kuin viisi vuotta sitten. Lähes puolet järjestöistä on sitä mieltä, että jopa vaikeavammaisten pääsy kuntoutukseen on hankaloitunut. Kelan kuntoutustilastot vuosilta 2004 ja 2009 kertovat, että alan järjestöjen havainnot perustuvat tosiasioihin. Kelan kuntoutuksiin tehtiin vuonna 2004 kaikkiaan 139 381 hakemusta ja hylkäävän päätöksen sai 21 797 hakijaa, mikä on 15 prosenttia hakemuksista. Vuonna 2009 hakemuksia jätettiin 130 244 ja hylkääviä päätöksiä niistä sai 23 899, ja tämä on melkein 20 prosenttia. Vajaakuntoisten ammatillisen kuntoutuksen hakemuksista hylättiin vuonna 2009 noin 26 prosenttia, vaikeavammaisten lääkinnällisen kuntoutuksen hakemuksista 15 prosenttia ja harkintavaraisen kuntoutuksen hakemuksista 22 prosenttia.

Erityisen hankalassa asemassa ovat yli 65-vuotiaat vamman tai sairauden vuoksi kuntoutusta tarvitsevat. Heidän kuntoutuksensa on pääasiassa kuntien vastuulla. Monet kunnat osoittavat tiukassa taloustilanteessa hyvin vähän rahaa iäkkäämpien kuntoutukseen. Ikäihmiset ovat kuntoutuspalvelujen saannin osalta eriarvoisessa asemassa. Kuntoutuksesta tinkiminen on lyhytnäköistä, kun samaan aikaan pidetään yleisesti hyväksyttävänä tavoitteena työurien pidentämistä ja halutaan tukea ikääntyneiden mahdollisuutta pysyä omatoimisina mahdollisimman pitkään. Oikea-aikainen ja riittävä kuntoutus antaa työikäisille mahdollisuuden jatkaa tai palata työelämään. Myös iäkkäämpien ihmisten kuntoutus kannattaa. Yksi lisävuosi kotona omatoimisena säästää yhteiskunnalle kymmeniätuhansia euroja ja on inhimillisesti suuri asia. Rahaa ja säästöjä tärkeämpiä ovat kuitenkin ihmisten hyvinvointi ja elämänlaatu, joita kuntoutuksella voidaan merkittävästi parantaa.

Toivon, että tämä lakialoite saa hyvän vastaanoton eduskunnassa ja tulee mahdollisimman nopeasti hyväksyttyä.

Lauri Oinonen /kesk:

Arvoisa puhemies! Olen saanut olla yksi lakialoitteen allekirjoittajista. Allekirjoitin lakialoitteen, koska katsoin, että tämä on mielekäs, auttaa ikäihmisten hyvinvointia kuntoutuksen kautta, ja aivan kuten edellinen puhuja ed. Kuusisto toi esille, tämä mahdollistaa paitsi työelämässä viipymistä yksilöllisen ratkaisun mukaan ennen kaikkea myös mahdollisuuksia selviytyä elämän arkisista asioista mahdollisimman pitkään omassa kodissa.

Väitän, että juuri kyseisissä ikävuosissa, mitä aloite käsittelee, tehty kuntoutus voi olla hyvinkin olennainen siihen, kuinka kauan henkilö voi asua omassa kodissaan, ja sillä on elämänlaadun kannalta mielekkyyttä, mutta sillä on toki yhteiskunnan kannalta myöskin mielekkyyttä, että ei tarvita laitoshoitoa vielä niin pian kuin se saattaisi muussa tapauksessa tulla esille.

Arvoisa puhemies! Toivon, että tämä aloite, jonka yksi allekirjoittaja olen myös halunnut olla, saisi valiokunnassa myönteisen käsittelyn.

Erkki Pulliainen /vihr:

Arvoisa puhemies! Aivan lyhyesti. Se, mistä tässä on kysymys, on tullut edellisissä puheenvuoroissa harvinaisen selvästi ilmi. Ihmettelin syksyllä, onkohan joku käynnistänyt tällaisen erityisoperaation, kun tähän aloitteita rupesi tulemaan ja yhteydenottoja sieltä ja täältä, ja nyt sitten vuodenvaihteessa vielä uudestaan. Tässä ed. Taimela sitten kertoi sen, että tässä on ollut aktiiveja tahoja eri puolilla. Se on merkinnyt käytännössä sitä, että on tullut perehdyttyä pikkuisen tähän asiaan, ja saanut henkilön, edustajan, vihkiytymään tukemaan tätä hanketta. Toivon, että sillä jollekin on merkitystä, joka tätä vielä intensiivisemmin ajaa.

Paula Sihto /kesk:

Arvoisa puhemies! Kelan lääkinnällinen kuntoutustuki päättyy, kun henkilö täyttää 65 vuotta, niin kuin täällä on todettu. Mietin sitä, mistä tämä ikäraja aikoinaan juontaa, ja ajattelin, että se varmasti on siitä lähtöisin, kun 65 vuotta täytettyään on päässyt nauttimaan kansaneläkettä. Varmasti se juontaa juurensa niiltä ajoilta, mutta tänä päivänä, kun eläkkeelle voidaan jäädä 63—68-vuotiaana, tämä raja on kyllä keinotekoinen.

Kuntoutus on monelle todella tärkeä asia, ja sen yhtäkkinen loppuminen on varmasti vaikea asia. Kuntoutuksen suhteen tarvitaan mielestäni entistä enemmän harkinnanvaraa, koska se on tarpeen ja koska se sitten voidaan lopettaa.

Kun ajatellaan kuntoutusta vastaan sitä ajatusta, että on vuodepotilas tai laitospaikalla, niin kyllähän kuntoutus varmasti pitkällä aikavälillä tuo valtavia säästöjä yhteiskunnalle, joten sillä lailla siihen varmasti kannattaa satsata entistä enemmän. Kuntoutus on halpaa verrattuna siihen, että ihminen vie sitten laitospaikan.

Yksi tärkeä asia on minun mielestäni myös inhimillinen näkökulma. Se on erittäin tärkeää, että ihminen tuntee ja kokee, että on sillä lailla yhteiskunnan jäsen, että on tällaisen kuntoutuksen piirissä ja saa sitä silloin, kun se on tarpeen. Tässä on varmasti, niin kuin monessa muussakin hyvässä asiassa, esteenä raha, ja mielestäni kuitenkin tällaiseen pitäisi löytyä rahaa. Vaikka mitään laskelmia ei ole tässä esitettykään, niin uskon, ettei tämä nyt aivan mahdottomia tulisi maksamaan.

Pentti Tiusanen /vas:

Arvoisa puhemies! Tässä on käytetty hyviä puheenvuoroja. Itsekin olen allekirjoittanut ed. Tallqvistin hyvän lakialoitteen.

Ongelma on siis se, mihinkä täällä on jo viitattukin, että tässä on ikään kuin yksi päivä, kun henkilö täyttää 65 vuotta, ja sen jälkeen hän, tämä vaikeavammainen, ei saisikaan enää lääkinnällistä kuntoutusta. Tämä on laajempikin kysymys sikäli, että se koskee yleensäkin vanhusten kuntouttamista. Kelan kuntoutus todella loppuu, taikka paremminkin niin, että se saattaa sitten vielä jatkua erityisistä syistä, ja nämä erityiset syyt ovat niitä, että potilas tai asiakas ei ilman kuntoutusta säily kotikuntoisena. Tällaisia perusteluja voidaan esittää, kun tehdään lähete tai hakemus Kelan maksamaan kuntoutukseen. Itse kokemuksesta voin sanoa, että aina silloin tällöin onnistuu yli 65-vuotiaan kuntouttaminen Kelan kustannuksella, mutta se ei ole mikään pääsääntö.

Todellakin, kun henkilö joutuu kotoaan laitokseen, jos hän on vaikeavammainen, taikka sitten esimerkiksi hoivahoitokotiin muuten, se on paljon kalliimpaa kuin tämä kuntoutus taikka kotihoito ja kuntoutus yhdessä tulisivat maksamaan. Tämän vuoksi taloudellisesti meidän pitäisi löytää yhteinen järkevä, looginen ajattelu, ja kun nyt tämä rahoitus yleensä on niin sanotusti monikanavaista, niin silloin Kelassa ajatellaan, että ei se ole heille tuleva rahoituspaine vaan se on kuntien maksama ja sitten päinvastoin.

Tarja Tallqvist /kd:

Arvoisa puhemies! Kun ajattelee tosiaan niin, että sinä olit 64-vuotias eilen ja tänään 65-vuotias, ei muutenkaan tänä aikana, jossa me elämme, 65-vuotias ensinnäkään ole mikään vanhus. Myös sen me unohdamme, että vammainen ei ole suinkaan mikään kasvi. Hän on ihminen, jolla voi olla erittäinkin skarppi pää, vaikka nyt ei ... No, minä sanon, että meillä oli eilen vammaistilaisuus, jossa oli noin 15 ihmistä erilaisissa sähköpyörätuoleissa, ja kyllä se hätä, mikä sieltä tuli, oli nimenomaan pärjäämisestä. Kuitenkin se pärjääminen on sitä fyysistä. Kun tämmöinen ihminen, jonka pää pelaa ja joka haluaa elää tässä yhteiskunnassa, laitetaan rahanpuutteen takia laitokseen, niin kyllä tässä jo puhutaan minusta heitteillejätöstä.

Tämä on asia, joka pitäisi kyllä nyt ihan pohjia myöten mennä läpi. Meillä on myöskin erittäin paljon vammaisia, jotka yli 65-vuotiaana eivät niin kovinkaan paljon edes tarvitse sitä kuntoutusta, (Puhemies koputtaa) että he pystyisivät asumaan siellä kotona. Elikkä tämä on ihmisyyskysymys.

Merja Kuusisto /sd:

Arvoisa puhemies! Olen ihan samaa mieltä ed. Tallqvistin kanssa siitä, että yli 65-vuotiaitten pitää saada myös kuntoutusta.

Jotenkin kalskahti korvaani, kun ed. Sihto otti esiin sen, että siitä tulee kustannuksia. Totta kai siitä tulee kustannuksia. Mutta sitten pitää se lantti kääntää toisinpäin: mitä hyötyä siitä on. Ja siinä sitten kun ruvetaan miettimään, että pystyy olemaan vuoden pitempään työelämässä tai pitempään kotona, ei tarvitse laitoshoitoa, niin siinä tulevat kyllä sitten kuntoutuksen rahat takaisin moninkertaisesti.

Täytyy aina miettiä, että monesti jätetään hyviä asioita tekemättä sen takia, että niihin ei laiteta pieniä rahapanoksia, ja tuotokset olisivat huomattavasti suurempia. Tässä puhutaan nimenomaan ihmisistä, ihmisistä, jotka tarvitsevat sen kuntoutuksen, ja yli 65-vuotiaista nuorista ihmisistä, jotka ovat mahdollisesti vielä työikäisiäkin 68 vuoteen. Tässä on myös se, että he kokisivat elämänsäkin paljon antoisammaksi ja rikkaammaksi, mikäli pystyisivät elämään kuntoutuksen jälkeen aktiivisemmin ja selviytymään itsenäisemmin.

Pentti Tiusanen /vas:

Herra puhemies! Aivan lyhyesti. Uskon, että me kaikki olemme samaa mieltä kuin ed. Tallqvist ja ed. Kuusisto siitä, että on kysymys ennen muuta inhimillisyydestä. Sitä vain siitä rahasta puhutaan, ja Kela ottaa sitten tietysti oman budjettinsa esille, ja varmasti ed. Sihto on siinä oikeassa, että Kelan näkökulmasta tätä hallitsee raha, kun ei ole ikään kuin rahoitusta sille momentille nimenomaan laitettu, vaan ikää käytetään tässä rajaavana tekijänä.

Puhemies! Nimenomaan ikä on este sille, että me voimme kokonaisyhteiskunnallisesti ja etiikkaa noudattaen, hyvää ihmisen arvostusta noudattaen, toteuttaa hyvää hoitoa, jos tällainen ikä estää kuntoutuksen jatkamisen.

Kokonaisvaltainen kuntoutus on edellytys sille, että potilas pystyy olemaan kotonaan mahdollisimman hyvissä olosuhteissa, ja hän tarvitsee kuntoutusta, vaikka olisikin jossakin laitostyyppisessä hoidossa. Se on keskeinen asia, ja kuntoutus on se heikko lenkki tässä yhteiskunnassa. Tämä näkökulma vielä on meidän kohdallamme erittäin tärkeä, koska Kansaneläkelaitos toimii eduskunnan vastuulla, ja näin ollen tämä keskustelu kuuluu nimenomaan juuri tänne.

Paula Sihto /kesk:

Arvoisa puhemies! Otin tämän puheenvuoron siksi, että haluan oikaista myös ed. Kuusistolle, jos hänelle syntyi väärä käsitys. Toin kyllä esille, että rahastahan tässä on sillä lailla kyse, mutta tätä asiaa pitää tarkastella sillä lailla ja perustella entistä enemmän, että se raha kyllä tulee moninkertaisesti takaisin, kun panostetaan kuntoutukseen eikä tarvitse mennä laitoshoitoon, ja nimenomaan tämä laitoshoito on inhimillisempää kaikella lailla, ja tällaisen kuntoutuksen avulla ihminen tuntee kuuluvansa tähän yhteiskuntaan ihan toisella lailla. Mutta perusasia on kuitenkin se, että sen rahamäärän pitää löytyä. Pitää pystyä vaan perustelemaan se, että se raha tulee moninkertaisesti takaisin, kun kuntoutetaan eikä jouduta sinne laitospaikalle. Eli minun mielestäni tämähän on tietynlaista ennaltaehkäisyä siihen, ettei se kyseinen henkilö tarvitse sitä laitospaikkaa.

Erkki Pulliainen /vihr:

Arvoisa puhemies! Joo, kyllä ed. Sihto on täysin oikeassa, niin kuin kaikki täällä puheenvuoroja käyttäneet olette oikeassa.

Ed. Tallqvist, toivon, ettette loukkaannu siitä, jos minä sanon, millä tavalla tämmöiseen keskusteluun pitäisi varautua: sillä tavalla, että tässä tapauksessa olisitte Kelalta ottanut selville, kuinka paljon tätä varallisuutta tarvitaan 64-vuotiaille, että tämä systeemi pyörii, ja sitten sillä perusteella osoitetaan se, että tämä lopputulema on se, minkä ed. Sihto tuoreimmiltaan juuri äsken kuvasi.

Lauri Oinonen /kesk:

Arvoisa puhemies! Inhimillisyys, yksilön elämä, toiminta, nämä ovat niitä hyviä arvoja, eettisiä arvoja, jotka tässä on tuotu hienosti esille. Kyky selviytyä omassa kodissaan vaikka autettuna on arvo, mutta jos henkilö saa korkeassa iässä terveyttä niitten mahdollisuuksien mukaan, joita on olemassa, se auttaa myöskin antoisampaan ja sisältörikkaampaan elämään laitoksessa. Kun laitoshoito on tarpeen, tämä investointi ihmisen hyvinvointiin ei ole missään tapauksessa hukkainvestointi. Ehkä monet sairaalamenot ja hoitomenot, mitä tulisi, voidaan tätä kautta estää, ja samalla täytyy muistaa, että tämän kautta myös osaltaan jossain määrin vaikutetaan kuntoutusalan, hoito- ja hoiva-alan, työpaikkoihin positiivisesti. Kokonaisuutena hyvin kannatettava kokonaisuus, joka kannattaisi valiokunnassa hyvin perusteellisesti selvittää ja johon kannattaisi löytää perustelut, mitenkä tässä voitaisiin edetä.