Täysistunnon pöytäkirja 139/2005 vp

PTK 139/2005 vp

139. TORSTAINA 15. JOULUKUUTA 2005 kello 10 (10.10)

Tarkistettu versio 2.0

2) Hallituksen esitys laiksi tuloverolain muuttamisesta

  jatkuu:

Iivo Polvi /vas:

Arvoisa herra puhemies! Kun kello on nyt 01.01, pyrin tiivistämään puheenvuoroni muutamaan oleellisimpaan kohtaan. Käsittelyssä oleva hallituksen esitys tuloverolain muuttamiseksi on vastaus siihen ongelmaan, mikä on syntynyt lähinnä komennusmiesten päivärahan verotuksesta.

Ensiksi on syytä kannattaa sitä ehdotusta, jonka ed. Jari Koskinen puheenvuorossaan teki, jossa oli lähtökohtana se, että käsittelyn pohjaksi hyväksytään valiokunnan mietintöön sisältyvään vastalauseeseen 2 sisältyvä esitys. Kannatan siis tätä Jari Koskisen aikaisemmin tekemää esitystä.

Nykyisessä laissa oleva epämääräisyys siitä, mihinkä saakka työskentelyä toisella paikkakunnalla voidaan pitää tilapäisenä, on aiheuttanut sen, että verotus on muuttunut eri alueilla toisistaan oleellisesti poikkeavaksi. Kysymys tietenkin on tässä tapauksessa siitä, että joillakin alueilla on lähdetty soveltamaan uutta käytäntöä useita vuosia takautuvasti, mikä on johtanut siihen, että yksittäiset työntekijät ovat saaneet valtavia lisäverolappuja.

Hallituksen esitys sinänsä selkeyttää tilannetta, erityisesti siltä osin kuin kysymys on kahden vuoden työskentelystä. Sen sijaan työskentelyn jatkaminen kolmanneksi vuodeksi edellyttää, että mikäli päivärahoja maksetaan, etäisyyden työpaikkaan on oltava vähintään 100 kilometriä. Tässä asetetaan uusia matkarajoja, mikä välttämättä ei selkeytä tilannetta kokonaisuudessaan. Sen vuoksi vastalauseeseen 2 sisältyvä esitys, jossa lähtökohtana on, että tilapäisyyden käsite ulotetaan kolmeen vuoteen saakka ilman mitään matkarajoituksia, on yksiselitteinen ja selvä. Siinä mielessä se on hallituksen esitykseen verrattuna oleellisesti selkeämpi ja parempi.

Kun täällä aikaisemmin käytetyissä puheenvuoroissa puhuttiin luottamuksen suojasta, niin on syytä todeta se, että hiljattain tehdyllä verolainsäädännön muutoksella tuota kestoa luottamuksen suojan saamiseksi tavallaan jatkettiin, mikä sinänsä on kyseenalaista. Minusta kaikissa näissä tapauksissa, jotka koskevat komennusmiesten päivärahojen ja ateriakorvausten verotusta, mikä nyt takautuvasti on toimitettu, on kysymys siitä, että tehdään kyseenalaiseksi se, voiko palkansaaja, korvauksen saaja, luottaa siihen, että kun kaikki tiedot ovat verottajalla käytettävissä, samoihin asioihin ei voida vuosien jälkeen puuttua. Kaikissa niissä tapauksissahan, joissa työnantaja maksaa työntekijälleen matkakorvausta tai päivärahaa, verottaja saa vuosittain tiedot maksettujen korvausten määrästä, ja sen takia ne tiedot ovat verottajalla vuosittain olleet, ja on kohtuutonta, että useiden vuosien jälkeen palataan samoihin asioihin ja lähdetään siitä, että korvaukset eivät ole olleet verovapaita. Hallituksen esitys parantaa tosin jonkin verran nykytilannetta ja selkeyttää sitä, mutta ei lopullisesti ratkaise ongelmaa.

Valiokunnan mietintöön sisältyy lausumaehdotus, jossa tavallaan otetaan kantaa jo maksuunpantujen verojen ja myös tulossa olevien maksuunpanojen osalta ja jossa lähdetään siitä ajatuksesta, että selvitetään mahdollisuudet myöntää huojennus niissä tapauksissa, joissa veron perimistä olisi pidettävä ilmeisen kohtuuttomana. Oikeastaan kaikissa niissä tapauksissa, mistä nyt on kysymys, voidaan pitää kohtuuttomana maksuunpanoa erityisesti sen takia, että verottaja on saanut aikanaan tiedon maksettujen korvausten määrästä ja niiden perusteista. Sen takia kohtuullisuus edellyttää sitä, että nämä kohtuullistetaan.

Tuossa valiokunnan käsittelyn yhteydessä vasemmistoliiton taholta ilmaistiin se, että tämä lausumaehdotus on jonkin verran lievä, tarpeettoman lievä. Se ei välttämättä velvoita mihinkään, mutta emme tehneet varsinaista muutosehdotusta, koska arvioimme niin, että jos on eduskunnan yksimielinen tahdonilmaisu, sen pitäisi olla riittävä ohje veroviranomaisille jatkokäsittelyä ajatellen. Sen vuoksi emme tehneet muutosesitystä emmekä siltä osin vastalausetta.

Vastalauseeseen 1, ed. Kalliksen nimellä olevaan, sisältyy lausumaehdotus, jossa on kysymys kahdella paikkakunnalla työskentelevien asumiskustannusten verovähennysoikeudesta. Tuen sitä lausumaehdotusta. Se tekee oikeutta niille, jotka joutuvat oikeastaan olosuhteiden pakosta työskentelemään eri paikkakunnilla ja hankkimaan asunnon varsinaisen kotipaikkakunnan ulkopuolelta. Sen vuoksi tuen myös sitä esitystä.

Esko Kiviranta /kesk:

Arvoisa puhemies! Minusta tämä hallituksen esitys komennusmiesten päiväraha-asian hoitamiseksi on hyvä esitys. Vain oppositiohan tekee aivan täydellistä lainsäädäntöä. Minusta tämä on kyllä hyvin valmisteltu lainsäädäntö ja suhteellisen ripeästikin loppujen lopuksi. Valtiovarainvaliokunnan verojaostossahan kuulimme viime kevätistuntokaudella pariinkin otteeseen valtiovarainministeriön, Verohallituksen ja järjestöjen asiantuntijoita. Silloin asia ei kuitenkaan lähtenyt etenemään, mutta nyt täytyy kiittää valtiovarainministeri Heinäluomaa, joka on ottanut tähän asiaan sen verran pragmaattisen otteen, että esitys tuli todella ripeästi, ja mukavaa, että se tuli vielä tämän vuoden puolella ja koskee myös tämän verovuoden 2005 verotusta.

Minusta tämä on hoidettu tästä eteenpäin nyt kohtuullisen hyvin. Tietysti täytyy seurata tämän säännöksen soveltamista, mutta minusta tilanne tämän säädöksen jälkeen on aika hyvä. Mutta tietysti nämä jälkiverotus- ja veronoikaisupäätökset, joita on tehty ja joita edelleen tehdään, ovat hankalia. Tämä eduskunnan lausumaksi tuleva näkemys, jonka mukaan asiaan täytyy voida soveltaa veronhuojennusmenettelyä, on eduskunnalta aika painava puuttuminen. Minulla on se käsitys, että verohallinto kyllä tulee huojennuksia soveltamaan näihin tapauksiin, olisi ilmeisesti soveltanut jo ilman eduskunnan puuttumista, ja kun eduskunta teki näin vahvan puuttumisen, niin uskoisin hyvinkin, että tässä asiassa veronhuojennusmenettelyä tullaan soveltamaan, mutta tietysti on ikävää, että nämä verot on maksettava ja muutoksenhaku on käytävä loppuun. Totta kai on hyvä käydä tämä muutoksenhaku. Vasta lainvoimaista verotuspäätöstä sitten voidaan hallinnollisella huojennusmenettelyllä huojentaa.

Mutta kaiken kaikkiaan katson, että asia on nyt kohtuullisessa hoidossa, ja eduskunta tietysti enemmän kuin seuraa tätä asiaa, miten se kehittyy, ja katsoo sitten, tarvitaanko asiassa vielä uusia toimenpiteitä.

Yleiskeskustelu päättyy.