Täysistunnon pöytäkirja 149/2001 vp

PTK 149/2001 vp

149. PERJANTAINA 7. JOULUKUUTA 2001 kello 13

Tarkistettu versio 2.0

17) Hallituksen esitys laiksi eräistä Valtion asuntorahastosta maksettavista avustuksista annetun lain muuttamiseksi

 

Pentti  Tiusanen  /vas:

Arvoisa puhemies! Tämä hallituksen esitys n:o 222 liittyy köyhyyden ja syrjäytymisen ehkäisyn toimenpideohjelmaan, nimenomaan asunnottomuuden poistamiseen. Tässä esitetään vuokra-asuntojen saamista asunnottomille ja pakolaisille ja nimenomaan ikäänkuin porkkanaa siihen, että näitä asuntoja luovutetaan nimenomaan tähän käyttöön. Uskoisin tästä esityksestä olevan apua siihen huoleen, mikä täällä Valtiontilintarkastajien kertomuksen kohdalla osoitettiin. Myöskin Valtiontilintarkastajain kertomuksessa mainitaan nimenomaan asunnottomuus keskeiseksi pääkaupungin ongelmaksi, ja tämän poistamiseen tämä hallituksen esitys on annettu. Siis Valtion asuntorahastosta maksetaan erityistä avustusta nimenomaan sen vuoksi, että saataisiin vuokra-asuntoja asunnottomille ja pakolaisille. Ympäristövaliokunta tosin ehtii tämän asian käsittelyyn ryhtyä vasta ensi vuoden alussa. Kuitenkin uskon tällä asialla olevan merkitystä.

Seppo Lahtela /kesk:

Arvoisa herra puhemies! En malta olla ottamatta kantaa tähän asiaan sillä lailla, että kun tasavallassa on tavattoman paljon myöskin avaraperusteisia asuntoja tyhjänä ympäri valtakuntaa, miksi ei voida tässä yhteydessä pohtia myöskin sellaista näköalaa ja näkökantaa, pitääkö niiden asuntoa vailla olevien, jotka eivät ole aktiivielämässä, aktiivityössä mukana, asua nimenomaan tai pitääkö se asunto heille järjestää juuri Helsingistä. Miksi se ei voi samalla lailla olla esimerkiksi vaikka Taivalkoskella, koska heidän elämänsä ei ole sen vaikeampaa siellä kuin täälläkään? Toivoisin, että tämäkin näkökanta otettaisiin huomioon tätä asiaa käsiteltäessä.

Pentti  Tiusanen  /vas:

Arvoisa puhemies! Tietysti toisaalta ympäristövaliokunnan puheenjohtajana mutta myös kansanedustajana on vastattava, että perustuslaki on tietysti se, johon arvon ed. S. Lahtelan käsitys ensimmäiseksi törmää. Hänen käsityksensä törmää siihen, että Suomen kansalaisella on perustuslaillinen oikeus valita oma asuinpaikkansa.

Keskustelu päättyy.