Mauri  Pekkarinen  /kesk:

Arvoisa puhemies! Keskustan eduskuntaryhmä julkisti muutama viikko sitten oman budjettilinjauksensa kuluvan vuoden viimeiseksi lisätalousarvioksi ja ensi vuoden varsinaiseksi. Tuon keskustan vaihtoehdon viritys oli aika selvä. Se oli viritetty niin, että se palvelisi paremman työllisyyden asiaa, kävisi voimakkaammin toimin sen työttömyysuhan tai jo valmiina olevan korkean työttömyyden ja entisestään pahenevan työttömyyden kimppuun monin eri keinoin.

Meidän vaihtoehtomme ydin oli työllisyysviritteisesti elvyttävämpi, hivenen elvyttävämpi budjettilinja hallituksen alun perin esittämään verrattuna. Ne toimet ja keinot, mitä me siinä esittelimme, liittyivät yhtäältä elinkeinopoliittisiin toimiin, sellaisiin toimiin, joilla lähinnä aluepoliittisin yritystuin ja vastaavin järjestelyin olisi vauhditettu ja vauhditettaisiin sellaisia investointeja liikkeelle, jotka parantaisivat työllisyyttä ja toisivat työllisyyteen apua erityisesti heikoimmilla alueilla.

Niin ikään me esitimme asuntotuotannon vankkaa lisäämistä, likimain romutetun sosiaalisen asuntotuotannon uudelleen pystyyn panemista, monin eri keinoin, joissa rahan hinta, sosiaalisesti tuetun asuntorahoituksen muuta asuntorahoitusta korkeampi hinta, laskettaisiin nyt edes muun asuntorahoituksen tasolle.

Niin ikään me esitimme toimia, joilla infrastruktuuria parannettaisiin tässä tilanteessa, sekä palveluinfrastruktuuria, kouluja ja muita oppilaitoksia, sosiaali- ja terveystoimen rakennushankkeita, tie- ja muuta vastaavaa perusinfrastruktuuria. Tämän tyyppisiin toimiin kohdistuivat ne määrärahalisäykset, mitkä keskusta tuossa omassa vaihtoehdossaan esitti. Kun me esittelimme tuon vaihtoehdon, me kerroimme, että riippumatta siitä, saadaanko tulopoliittista ratkaisua aikaiseksi vaiko ei, nämä toimet ovat tärkeitä ja välttämättömiä. Myös näin totesimme, että välttämättömiä olivat ne muutokset, muutamat aika harvat kuitenkin, mitä hallitus verotukseen ensi vuodelle oli kaavaillut.

Arvoisa puhemies! Nyt käsittelyssä ovat ne toimet, joita hallitus lupaili tulopoliittisen ratkaisun syntymiseen liittyen tänne eduskuntaan. Näitä toimia on tässä esityslistassa useampiakin. Jos kuitenkin niitten talouspoliittinen yhteisvaikutus arvioidaan, kysymys on mitoitukseltaan aika vähäisistä vaikutuksista, puhuttiinpa sitten tämän tupoon liittyvän hallituksen paketin veroratkaisuista tai suoranaisiin työllisyystoimiin liittyvistä ratkaisuista. Voisi sanoa klassisella, perinteisellä, tavalla, että esitys näiltä osin on oikean suuntainen, mutta riittämätön, oikean suuntainen, mutta riittämätön.

Muutamaan seikkaan näissä asioissa erityisesti kiinnittyy huomio. Yksi on se, jonka kertaalleen jo äsken sanoin, että huolimatta siitä, että jokainen näkee ympärillään sosiaalisen asuntotuotannon kurjan tilanteen, ei todellisia toimia tähänkään tuporatkaisuun liittyvään esityskokonaisuuteen ole saatu aikaiseksi. Kun tavoitteeksi asetettiin pitkästi toistakymmentätuhatta asuntoa, 13 000—14 000 asuntoa, näyttää siltä, että tällä menolla nyt päädytään 8 000—9 000 asuntoon. Kun me, jotka hankimme itsellemme kovaa velkarahaa pankista, maksamme tänä päivänä ehkä 4 prosenttia siitä korkoa, niiden ihmisten, jotka ovat sosiaalisen asuntoluototuksen piirissä, asuntorahan hinta on monta kertaa 5,5, jopa enemmänkin, yli 6:kin prosenttia, tällaisen asuntorahoituksen korko.

Tavallaan ovat asiat kääntyneet päälaelleen. Alkuperäinen ideahan oli se, että julkisen vallan toimin tuettu asuntotuotanto olisi nimenomaan sen julkisen tuen ansiosta edullisempaa kuin sellainen asuntotuotanto ja sellainen asuminen, mikä on niin sanottua kovan rahan asumista. Hallitus on nukkunut pahemman kerran ja erityisesti sen asuntoasioista vastaava ministeri asunnon tarvitsijoiden onnen ohitse. Ei välttämättä oman onnensa ohitse, mutta niiden asunnon tarvitsijoitten onnen ohitse, jotka tarvitsisivat kohtuuhintaisia asuntoja, erityisesti Pääkaupunkiseudulla ja suurempien asuntokeskusten helmoissa tai lähettyvillä tai näissä asuntokeskuksissa konsanaan.

Arvoisa puhemies! Tästä hallituksen niin sanotusta paketista voisi muutaman muunkin yksityiskohdan kaivaa esille. Niiden aika on ehkä sitten paremmin tuossa vaiheessa, kun alamme käymään palautekeskustelua ensi vuoden varsinaisesta budjetista täällä runsaan viikon päästä. Ehkä sitten tarkempi arvio näistä yksityiskohdista, mitä tähän hallituksen kokonaisuuteen liittyy.

Jo tässä yhteydessä kuitenkin haluan nostaa esille sen tosiseikan, että niillä veroratkaisuilla, mitä tässä nyt esitetään näissä hallituksen toimissa, ei kyllä oikaista niitä, mielestäni, vääristymiä, mitkä verotuksen ja sosiaaliturvan viime vuosien aikaisissa ratkaisuissa on kaiken kaikkinensa syntynyt ja jälkeen jäänyt.

Minulla on täällä käsissäni Palkansaajien tutkimuslaitoksen tänään ilmestynyt kirja, jonka on toimittanut Pekka Sauramo, "Kriisistä nousuun, miten kävi kansalaisille?" Kehotan, että kaikki kansanedustajat tässä salissa ja tämän salin ulkopuolella kävisivät tämän asiakirjan lävitse. Tämä on aika kova stoori, aika kova kertomus siitä, mitä Suomessa viime vuosien aikana on tapahtunut. Siihen, mitä jälkeen on jäänyt, eivät siis nyt myöskään nämä hallituksen tupoon liittyvät toimet tuo parannusta, niihin epäkohtiin, niihin vääristymiin, mitkä kiistatta ovat taakse jääneet. Palaan näihin epäkohtiin tuonnempana myöhemmin, mutta en nyt jo malta tässä yhteydessä olla kertomatta esimerkiksi sitä, mitä tämän kirjasen sivulla 106 sanotaan: "Tuloerojen kasvu on 1990-luvun toisella puoliskolla muuttunut yhtä paljon kuin kahden edellisen vuosikymmenen aikana yhteensä." Palkansaajien tutkimuslaitoksen raportista suora sitaatti on tämä. Taikka, kun tässä arvioidaan sitä, miten verotus on tasannut, mikä on ollut verotuksen tuloja tasaava vaikutus Suomessa viime vuosien aikana, toteamus tässä on se, että 90-luvun lopun vuosien aikana sen tuloja tasaava vaikutus on ollut niin vähäinen, että edellisen kerran se on ollut samalla tasolla 1970-luvun alussa. Edelleen tässä tutkimuksessa selvitetään sitä, miten siinä tilanteessa, jossa markkinatilanne sinänsä kasvattaa tuloeroja kansalaisten välille, sosiaalisten tulonsiirtojen ja verotuksen ratkaisut vaikuttavat markkinavoimien aikaansaamaan tuloerojen kasvamiseen, mikä vaikutus vero- ja sosiaaliratkaisulla eri maissa on ollut sitten tähän kokonaisuuteen. Yksi niistä hätkähdyttävimmistä havainnoista, mitä tässä kirjassa todetaan, on sen seikan sanominen, että Oecd-maista oikeastaan viime vuosikymmenien aikana ainoastaan Englannissa vuosien 84—90 välisenä aikana verotuksen ja sosiaalisten tulonsiirtojen vaikutus on ollut yhtä huono yhteiskunnallisen tasa-arvon kannalta kuin se on ollut Suomessa viime vuosien aikaan 90-luvun puolivälin jälkeisenä ajankohtana.

Arvoisa puhemies! Näillä seikoilla osaltaan, sillä, että nämä esille otin, perustelen nimelläni kulkevaa lakialoitetta, mikä myöhemmin täällä tulee käsittelyyn. Yhdeltä pieneltä osaltaan tämä lakialoite, jonka muutamalla sanalla sitten myöhemmin vielä esittelen, pyrkii luomaan edellytyksiä hivenen tasaavampaan yhteiskuntapolitiikkaan, verotuksen ja sosiaaliturvan kokonaisuuteen. Tässä aloitteessa esitetään, että spekulatiiviset myyntivoitot, alle vuoden omistukseen perustuvat, tulisivat nykyisen 29 prosentin sijasta kireämmän verotuksen elikkä 45 prosentin verotuksen alle. Tämä esitys ei koske kansalaisten asumista ja asuntoja. Asunnoista saatavat myyntivoitot olisivat edelleenkin verovapaita, niin kuin ne tällä hetkellä tunnetusti kaksi vuotta ylittävältä osalta kokonaan ovat.

Arvoisa puhemies! Näillä ajatuksilla vielä kertaalleen: Hallituksen tupoon liittyvät esitykset, verovähennykset ja menonlisäykset, ovat siis oikean suuntaisia, mutta ne eivät työllisyyden kannalta anna sitä piristystä, mikä niiden olisi pitänyt antaa, eivätkä ne yhteiskunnallisen kahtiajaon, kansalaisten tuloerojen repeytymisen kannalta paranna tilannetta lainkaan, eivät paljon pahennakaan mutta eivät todella parannakaan.

Mikko Elo /sd:

Puhemies! Kun kuunteli ed. Pekkarisen puheenvuoron ja eilen esimerkiksi Aktian pääekonomistin Timo Tyrväisen puheenvuoron, alkaa vähitellen uskoa siihen, että tämä tulopoliittinen ratkaisu on suhteellisen hyvä saavutus kaiken kaikkiaan, koska Tyrväisen kritiikkihän lähti aivan eri suunnalta niin kuin myöskin Suomen Pankin pääjohtajan Matti Vanhalan kritiikki kuukausi sitten, kun Vanhala ja Tyrväinen lähtivät siitä, että tämä suosii liikaa matalapalkka-aloja, tämä on liian solidaarinen. Ed. Pekkarinen oikeastaan väittää aivan päinvastoin, ettei tämä ole riittävän solidaarinen. Mutta ed. Pekkarinen ei kyllä pyrkinyt edes todistelemaankaan sitä, mihin hän oman näkemyksensä perustaa.

Puhemies! Henkilökohtaisesti olen sitä mieltä, että tämä tulopoliittinen ratkaisu tässä taloudellisessa tilanteessa on paras Suomen kansantalouden vakauttaja. Se lisää maltillisesti ostovoimaa ja luo mahdollisuuksia työllisyyden ylläpitämiseen, jopa mahdollisesti työllisyyden parantamiseen riippuen siitä, minkälainen talouskasvu kaiken kaikkiaan tulee olemaan niin maailmalla kuin täällä meillä Suomessa. Mehän olemme Suomessa hyvin riippuvaisia siitä globaalista kehityksestä, mitä tällä hetkellä on tapahtumassa.

Tulopoliittiset ratkaisut ovat suomalaisten tapa kehittää taloutta tasapainoisesti. Ne ovat pääosin solidaarisia, niin kuin äsken totesin. Itse asiassa jo mainitsin tämän kritiikin, jota aika paljon myöskin tämän päivän lehdistössä on ollut nimenomaan siitä, että tulopoliittiset ratkaisut ovat liian solidaarisia, ja matalapalkka-alat saavat eräiden kriitikoiden mukaan aivan liian suuret korotukset, kun sen sijaan sitten eräät muut alat eivät saa riittäviä korotuksia. Nämä kriitikot vaativat paljon suurempia tuloeroja, ed. Pekkarinen, kuin tässä tulopoliittisessa ratkaisussa nyt tulee. Monihan arvostelee myös sitä, että tulopoliittiset ratkaisut perustuvat prosentuaalisiin korotuksiin, ja tämäkin on mielestäni aivan aiheellista. Kritiikki on sillä tavalla aiheellista, että vuorovuosittain mielestäni pitää olla prosenttikorotuksia mutta myöskin euro- ja senttilinjaa pitää käyttää.

On aivan selvä myöskin, että eri aloilla on erilainen palkankorotusvara. Me tiedämme, että jossakin paperiteollisuudessa palkat merkitsevät alle 20:tä prosenttia tuotteen loppuhinnasta, metalliteollisuudessa on suurin piirtein sama asia, kun sen sijaan sitten taas monet palvelualat ovat sellaisia, missä pääosa menoista on nimenomaan palkkamenoja.

Mitä tulee Suomen tulopoliittisiin ratkaisuihin, harvoinhan kuitenkin, suhteellisen harvoin, mennään aivan keskitettyihin ratkaisuihin vaan vuorovuosina tai vuoroaikoina mennään sitten liittokohtaisiin ratkaisuihin, jolloin liittojen sisällä olevat ongelmat pystytään paremmin ratkaisemaan.

Mitä tulee vielä siihen kritiikkiin, mitä pääekonomisti Tyrväinen ja Suomen Pankin pääjohtaja Matti Vanhala ovat esittäneet, haluan vain lainata Tilastokeskuksen kehittämispäällikkö Seppo Kouvosen raporttia. Tämä oli lokakuun 8. päivältä tänä vuonna. Hän toteaa: "Niihin maihin verrattuna, joissa on isot palkkaerot, Suomen matalapalkka-alat ovat hyvin palkattuja. Todennäköisesti siinä on taustalla, ettei siellä ole tehty keskitettyjä palkkaratkaisuja" — siis muualla — "mutta toisaalta on varmaan sellaisia maita paljonkin nimenomaan Pohjois-Euroopassa, joissa palkat eivät olennaisesti poikkea Suomesta." Nimenomaan Pohjola, Pohjoismaat, on suurin piirtein se viitekehys, johon myöskin Suomi kuuluu.

Mitä tulee sitten verohelpotuksiin, tässähän on hyvin maltilliset verohelpotukset. Minusta ne sopivat tähän suhdannekuvaan erinomaisen hyvin. Kaikki ne, jotka vaativat suurempia verohelpotuksia tänä päivänä, ovat täysin hiljaa siitä, mitä he sitten aikoisivat karsia. Kun esimerkiksi eilen Veronmaksajain Keskusliiton toimitusjohtaja Teemu Lehtinen esitti 5 prosenttiyksikön veronalennusta seuraavalla vaalikaudella niin, että jäädytetään menot vuoden 2003 tasolle, mielestäni se on todellista populismia. Yhteiskunta ei vain toimi niin. Kyllä meille poliitikoille on tietysti helppoa antaa näitä neuvoja, että alennetaan 5 prosenttiyksikköä verotusta ja jäädytetään menot, mutta me tiedämme jokainen erilaisia paineita, joita kohdistuu meihin poliitikkoihin siitä, mitä pitää parantaa. Pitää parantaa koulutusta, terveydenhoitoa, lasten päivähoidon laatua ja pitää parantaa teitä ja rautateitä jne., mutta eivät Teemu Lehtinen, Timo Tyrväinen ja Matti Vanhala tule tänne eduskuntaan vastaamaan eivätkä he lähde ehdokkaiksi, koska he tietävät, ettei niillä puheilla, mitä heillä on, todennäköisesti kovin paljon suosiota saavuteta.

Puhemies! En mene kovin syvälle nyt verotuskysymyksiin, koska ne eivät ehkä ole sen arvoisia, mutta haluan vain todeta sen, että oma käsitykseni on, että paljon suurempi ongelma kuin matalapalkka-alojen palkankorotukset, jotka Tyrväisen ja Vanhalan mielestä ovat liian suuria, on se, että Suomessa on selvästi ostovoiman puute. Sitä on Tilastokeskus myös selvittänyt, ja voidaan sanoa ... (Ed. Pekkarinen: Rikkailla vai köyhillä, kummilla on se puute?) — Siis ostovoiman puute on kokonaisuus tietysti. (Ed. Pekkarinen: Ei, ei!) — Kyllä, kyllä. Kyllä tässä Seppo Kouvosen tutkimuksessa, johon äsken viittasin, todetaan, että korkea hintataso syö Suomen palkansaajien ostovoimaa. Meillä on korkea hintataso, ja puhun nyt palkansaajista. Meitä on tietysti erilaisia palkansaajia: on kansanedustajia ja on sitten ravintolatarjoilijoita jne. Mutta joka tapauksessa suomalaisten palkansaajien ostovoima on EU-maiden heikoimpia, toteaa Seppo Kouvonen selvityksessään, jota olen tässä lainannut. Suurin syy, totean sen vielä kerran, ed. Pekkarinen, on korkea hintataso. Työvoimakustannukset, hän toteaa, ovat EU-maiden keskiluokkaa, eli meillä on korkea hintataso, ja meidän nyt pitää selvittää Suomessa, mistä tämä korkea hintataso todella johtuu.

Puhemies! Aivan pari yksityiskohtaa. Jo ed. Peltomo aikaisemmassa puheenvuorossa totesi neljän tunnin minimityöajan, joka on nyt saavutettu. Henkilökohtaisesti minulla oli kolme neljä vuotta sitten lakialoite tästä. Silloin täällä monet edustajat ihmettelivät, tehdäänkö tosiaan yhden kahden tunnin työjaksoja. Nämähän ovat olleet todellisuutta tämän päivän työelämässä, mutta ehkä kaikille kansanedustajille tämä ei ole ollut niin selvää.

Toinen on sitten aravalainaehdot, joista yleisperusteluissa sivulla Y 4 todetaan: "Aravalainaehtoja on tarkoitus muuttaa siten, että enimmäislainakoroksi muodostuu 6 prosenttia." Ed. Pekkarinen kiinnitti aivan oikeaan asiaan huomiota. Voin sanoa ympäristövaliokunnan koko sosialidemokraattisen ryhmän puolesta, että me emme ole tyytyväisiä tähän. Tulemme tätä ympäristövaliokunnassa tutkimaan ja selvittämään. Olemme pyytäneet muun muassa valtiovarainministeri Niinistöä jo aikaisemmin selvittämään, mistä johtuu se todellisuus, johon ed. Pekkarinen viittasi, että aravakorot ovat selvästi korkeammat tällä hetkellä kuin markkinakorot, ja mitä aiotaan tehdä. Jos, ed. Pekkarinen, jotain hyvää löytää, voidaan kuitenkin sanoa, niin kuin valtiovarainministeriön edustaja kerran ympäristövaliokunnan kokouksessa totesi: Aravavuokrat eivät ole koskaan olleet niin paljon halvempia kuin markkinaehtoiset vuokrat — jos nyt haluaa jotain hyvää todeta. Mielestäni se on ihan hyvä toteamus.

Puhemies! Vielä kerran: Mielestäni tämä on hyvä ja tyydyttävä ratkaisu. Itse henkilökohtaisesti olen iloinen siitä, että tulopoliittinen ratkaisu saatiin aikaan, ja kuten totesin, tämä on paras saavutus nyt tässä taloudellisessa tilanteessa.

Mauri Pekkarinen /kesk(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Ihan väärinkäsityksen välttämiseksi sanon: Minä en puhunut tuporatkaisusta ja siitä, tasaako se sosiaalisia tai tuloeroja, en lainkaan, vaan puhuin niistä toimista, jotka ovat tasavallan hallituksen käsissä, veroratkaisuista tai menonlisäyksistä, ja totesin, että menonlisäykset, joita hallitus esittää, eivät ole riittävä lääkitys siihen työttömyystilanteeseen ja työttömyyden kasvu-uhkaan, mikä tällä hetkellä on olemassa.

Mitä veroratkaisuihin tulee, totesin, että ne eivät auta niitä tuloero-ongelmia, mitkä tällä hetkellä ovat. Vielä kertaan Palkansaajien tutkimuslaitoksen raportista yhden virkkeen: "Tuloerojen kasvu on ollut poikkeuksellisen suurta ja tulonjako 90-luvun jälkipuoliskolla muuttunut muutamassa vuodessa yhtä paljon kuin kahtena edeltävänä vuosikymmenenä yhteensä." — Palkansaajien tutkimuslaitos.

Mikko  Elo  /sd(vastauspuheenvuoro):

Puhemies! Ei tämä ed. Pekkarisen välittämä tieto ole tietysti mikään yllätys meille. Kyllähän tämä on ollut suurin piirtein tiedossa jo aikaisemminkin.

Mutta, ed. Pekkarinen, halusin sanoa: Tällä tulopoliittisella ratkaisulla ei lisätä nyt tuloeroja. Mielestäni se kannattaa nyt myöskin todeta pöytäkirjaan. Itse asiassa, vaikka ed. Pekkarinen halusi selventää tilannetta, kyllähän tämä hallituksen esitys on osa myöskin tulopoliittista ratkaisua, koska se on luvattu hallituksen puolesta työmarkkinajärjestöille.

Hannes Manninen /kesk:

Arvoisa herra puhemies! Kuntatalous on kokenut 90-luvulla todella kovia, ja se näkyy myöskin tämän päivän kuntien peruspalvelutasossa: terveydenhuollossa, sosiaalihuollossa ja koulutoimen ja yleensäkin sivistystoimen palveluissa. Karkeasti voidaan sanoa, että meillä vajaasta 450 kunnasta talous on asianmukaisessa ja hyvässä kunnossa noin 50 kunnan osalta. 200 kuntaa, voi sanoa, on tyydyttävässä tilanteessa, 100 välttävässä, 70—80 huonossa ja 20—30 kuntaa katastrofaalisessa tilassa. Tappiollisen tilinpäätöksen viime vuosina on tehnyt aina reilusti yli 200 kuntaa.

Mutta näistäkin ikävistä luvuista huolimatta tulevaisuus näyttää vielä pahemmalta. Kuluvana vuonna kuntatalous säilyy vielä kohtuullisena keskimääräisarvoilla mitaten, mutta jo ensi vuonna käyttötalouden ylijäämä, vuosikate, lähes puolittuu tämänvuotiseen verrattuna, ja vuonna 2004 ja siitä eteenpäin laskelmat osoittavat, että ilman erillisiä toimenpiteitä tilanne heikkenee edelleen. Valiokuntakuulemisessa sisäministeriön edustajat ovatkin ilmaisseet, että he eivät muista, että laskelmat olisivat aikaisemmin olleet koskaan niin synkät kuin tänä päivänä tulevien vuosien osalta näyttää.

Kun jo aiemmin annettua valtion talousarviota ensi vuodelle on käsitelty eri valiokunnissa, on havainnut, että hallituspuolueitten edustajat ovat olleet kuin pakojäniksiä, säikkyjä, kuntatalouden osalta ja pyrkineet jokaista lausetta sievistelemään parhaan mahdollisen kykynsä mukaan. Näin voi tietysti menetellä, mutta eihän se miksikään muuta sitä tosiasiaa, että kuntatalous on ajautumassa kuralle ja voi ennustaa ja arvioida, että ilman erillisiä toimenpiteitä kuntatalouden kriisi on sylissä seuraavalla hallituksella.

Syntyneeseen tilanteeseen on tietysti monia eri syitä: 90-luvun todella ylimitoitetut valtionosuusleikkaukset, valtionosuusjärjestelmän muutokset 96—97 ja yhteisöveron jakoperusteiden muutokset 99 ja nyt sitten edelleen tälle vuodelle myöskin uudelleen tiettyjen kuittausten osalta. Vaikkakin eriarvoisuus on supistunut viime vuosina, niin se on enemmän supistunut sen vuoksi, että niilläkin, joilla on aiemmin mennyt hyvin, on ruvennut menemään huonommin. Niillä heikoimmilla kunnilla tilanne ei kovin oleellisesti, ainakaan merkittävällä osalla, ole parantunut.

Erityisesti viime aikoina hallituspuolueiden edustajien taholta on haluttu tuoda esiin joka paikassa, että kahden viimeisen vuoden aikana valtionosuuksia on lisätty. Se on tietysti totta ja on syytä todeta tässä yhteydessä, mutta jos kunta—valtio-suhdetta on 26 miljardia vanhaa markkaa elikkä 4,3 miljardia euroa, yhden Sonera-tappion verran, leikattu ja jos siihen pannaan sen jälkeen lisää pari kolme miljardia markkaa elikkä noin 500 miljoonaa euroa, niin se ei tätä kokonaisuutta miksikään muuta. Kun syömävelkaa on tehty tarpeeksi kauan, on tultu tilanteeseen, että tällaiset kokonaisuuden kannalta pienet, yhden vuoden osalta merkittävätkään muutokset eivät valitettavasti enää auta. Siksi on todella hämmästyttävää, että hallitus on jälleen kerran esittämässä indeksitarkistusten puolittamista vuoden 2003 talousarviossa.

Olen myöskin keskustan vaihtoehtobudjettiin liittyen nimelläni jättänyt ryhmäaloitteen, jossa esitetään valtionosuuslain muuttamista sillä tavalla, että indeksitarkistusten puolittaminen ei olisi jatkossa mahdollista ilman lainmuutoksia. Asialle on erittäin vahvat perustelut jo yksistään siitä syystä, että eduskunta on aiemmin käsitellessään sosiaali- ja terveydenhuollon suunnittelusta ja valtionosuudesta annetun lain muutosta edellyttänyt, että hallitus valmistelee esityksen kuntien valtionosuuslain muuttamiseksi sillä tavalla, että valtion yksipuoliset ratkaisut puolittaa kustannustason muutokset eivät olisi jatkossa mahdollisia. No, hallitus on tietysti tyypilliseen ylimieliseen tapaansa jättänyt täysin vaille huomiota eduskunnan tästä asiasta esittämät ponnet ja jatkaa tätä samaa linjaa nyt kolmatta kertaa.

Kaiken kaikkiaan on kysymys siitä, että näinä kolmena vuotena yhteensä tosiasiassa leikataan kunnille kuuluvia valtionosuuksia 195 miljoonalla eurolla elikkä 1,2 miljardilla vanhalla markalla. Kun hallituspuolueiden eduskuntaryhmät sinänsä ryhdikkäästi ja kunniakkaasti ovat tehneet juhannussopimuksia, joiden mukaan terveydenhuollon valtionosuusmäärärahoja lisätään noin reilun miljardin markan verran, niin hämmästyttävää on se, että hallitus on näillä indeksitarkistuksilla kutakuinkin saman summan karsinut kunnilta pois.

Elikkä voisi sanoa, että hallitus on näyttänyt pitkää nenää hallitusryhmien sopimuksille terveyspalvelujen parantamisesta. Tämä on tietysti valitettavaa, koska uskon, että hallitusryhmienkin edustajat ovat ihan tosissaan kuvitelleet, että he parantavat näillä toimenpiteillään sosiaali- ja terveyspalveluiden tilaa tässä maassa. Miten se parantaa, jos toisella kädellä otetaan se, mikä toisella kädellä annetaan? (Ed. Tiusanen: Ne parantavat, korvamerkittyjä Jussi Huttusen rahat!) Meillä korvamerkittyjä rahoja on muutamia kymmeniä miljoonia euroja eikä tämän tyyppisiin asioihin.

Kaiken kaikkiaan voi todeta, että hallitus harjoittaa sellaista politiikkaa, joka on johtamassa kuntatalouden kriisiin, kymmenet kunnat katastrofiin, ja näin ei voida tulevaisuudessa jatkaa. Tarvitaan jatkossa ensinnäkin luottamuksen palauttamista valtion ja kuntien välille. Tarvitaan pitkäaikaista vakauttavaa kuntasopimusta, jota voidaan tietysti peruspalvelubudjetiksikin kutsua, ja siltä pohjalta täytyy löytyä yhdessä valtion kanssa sellaiset toimenpiteet, että kansalaisille perustuslaissa turvatut riittävät sosiaali- ja terveyspalvelut kuin myöskin sivistykselliset oikeudet voidaan asianmukaisesti turvata. Nykyisellä hallituksen politiikalla näin ei tapahdu, vaan hallituksen politiikka vaatii selkeän suunnanmuutoksen ja linjanmuutoksen myös tässä asiassa, ja siihen tähtää lakialoitteeni n:o 153/2002. Toivon, että siltä pohjalta voidaan tulevaisuudessa edetä.

Lauri  Kähkönen  /sd:

Arvoisa puhemies! Mitä ed. Elo totesi tupon merkityksestä, niihin sanoihin voi hyvin yhtyä, ja totta kai itsekin olen siitä iloinen, että tähän sopimukseen on päästy.

Mitä sitten tulee tähän paperiin eli ensi vuoden talousarviota koskevan hallituksen esityksen täydentämiseen, niin mielestäni tässä on todella monia monia hyviä asioita. Kun tuossa nyt on kuultu kahden opposition kansanedustajan puhetta, niin kyllä se näköjään erittäin vaikeaa on sitten myös sellaisia myönteisiä tosiasioita tunnustaa.

Käyn tässä, arvoisa puhemies, muutamia asioita läpi tästä paperista, tästä esityksestä, joka todella on sovittu, kun tästä tulopoliittisesta sopimuksesta on myös päästy sopimukseen.

Ensinnäkin tästä veroasteikkotarkistuksesta: Sitähän hiukan tarkistettiin eli marginaaliveroprosentteja pienennettiin vielä 0,2 prosenttiyksiköllä. Mielestäni myös mihinkään suurempaan veroalennukseen ei ole syytä mennäkään. Jostakin ne rahat tulisi löytää. Myös suurin osa suomalaisista on sitä mieltä, että palvelut ovat tärkeämpiä ja nämä verot jaksetaan maksaa. Toisaalta on myös myönnettävä, että kun tätä veroasteikkoa on tarkistettu — tai parhaillaan meillä käsitteillä on tämä lakiesitys — niin kaikista pienituloisimpia, pienillä eläkkeillä olevia, tietysti tämä asteikon tarkistus ei auta.

Edelleen maatalouteen liittyen täällä esitetään yhtä lomapäivää lisää. Jokainen edustajista tietää, että maatalousyrittäjän työn vaatimukset ovat kasvaneet hyvin voimakkaasti ja tilakoot ja samalla myös muun muassa hoidettava karjamäärä on kasvanut ja työn rasittavuus sitä kautta, paitsi fyysinen rasittavuus myös henkinen rasittavuus. Tällä yhdellä lomapäivällä, joka tässä on tulossa lisää — viime vuonnahan näitten lomapäivien määrä myös kasvoi yhdellä — varmasti on työnteon ja elämisen mielekkyyttä lisäävä vaikutus ja, totta kai, työkunnon säilymiseen tällä on positiivinen vaikutus.

Edelleen eduskuntahan on vastoittain myös lomituspalveluja näillä palkkaratkaisuilla ja muilla parantanut, koska eihän tällaisesta lisäpäivästä mitään hyötyä ole, jos vastaavasti nämä lomituspalvelut eivät ole kunnossa. Totta kai tällaisella lomapäivän lisäämisellä on maaseudun työllisyyttä edistävä vaikutus. Eihän tämä iso askel ole, mutta kuitenkin jokainen työpaikka on merkittävä.

Yleisperusteluissa myös todetaan tämä kotitalousvähennys. Tästä kotitalousvähennyksestähän keskustelimme muutama viikko sitten. Ed. Markkula-Kivisilta oli aloitteen ensimmäinen allekirjoittaja. Siinä hänen lakiesityksessään, jonka olin myös itse allekirjoittanut, tätä prosenttimäärää ehdotettiin tarkistettavaksi. Nyt tässä hallituksen esityksessä tätä enimmäismarkkamäärää, tai euromäärää täytyy nyt sanoa, esitetään korotettavaksi. Minusta tämä myös on todella hyvä esitys.

Tämän kotitalousvähennyksen suosiohan on todella kasvanut hyvin voimakkaasti, eli tällaisia tavallisia tehtäviä ovat tietysti nämä siivoustyöt kotitalouksissa, mutta myös hyvin paljon peruskorjaustyöt ovat lisääntyneet, ja kyllä ihminen on sellainen, että kun on tietty pieni porkkana, houkutin, niin huomattavasti helpommin sitten ulkopuolinen palkataan tätä työtä tekemään. Tästä eteenkinpäin, näin oletan, kun eläkkeelle esimerkiksi jäädään ja maksukyky on huomattavasti parempi kuin aiemmin eläkkeelle jääneillä ja kun tosiaan tämä porkkana on, niin muun muassa remontit paljon helpommin annetaan yritykselle tai sitten yksityiselle henkilölle.

Joka tapauksessa, vaikka tässäkin tätä enimmäismarkkamäärää kasvatetaan, suurin osa siitä työstä jää maksettavaksi sille työntilaajalle, mikä on aivan oikein. Tällä lisätään ja on lisätty sinä aikana, kun tämä kotitalousvähennys on ollut voimassa, työpaikkoja. Tämä on myös harmaata taloutta estämässä. Tässäkin joku voi sanoa, että ei se niin merkittävä ole, mutta eipä niitä todella merkittäviä askelia ole kehitetty. Tässäkin on todettava, että pääasia, että näitä uusia työpaikkoja syntyy.

Sitten vielä verotuksen puolelta: Tulonhankkimisvähennyksen enimmäismäärää ollaan kasvattamassa, ja totta kai siitä aiheutuu sitten myös kunnalle, sehän on kunta- ja valtioverotuksen puolella oleva vähennys, äyrien, tulojen, menetystä, ja nyt tässä tapauksessa totean ja haluan painottaa sitä, että hallituksen esityksessä tämä kuntien verotulomenetys esitetään täysimääräisesti korvattavaksi eli työnantajan työttömyysvakuutusmaksua ollaan muuttamassa ja tällä tavalla tämä kunnille kompensoituu eikä kunnille tule verotulomenetyksiä. Monta kertaa, kun näitä pienempien ansiotulojen veronalennuksia on tehty, näitä instrumentteja on tosi vähän, ja esimerkiksi ansiotulovähennystä on useamman kerran korotettu ja näissä tapauksissa sitten osin ovat jääneet nämä verotulomenetyksetkin kunnille korvaamatta, mutta nyt tässä myös tämä asia on hoidettu.

Edelleen on syytä mainita tästä esityksestä nämä home- ja kosteusvaurioiset koulut, ja tässä tapauksessa näihin perustamishankkeisiin esitetään myöntämisvaltuutta ja valtionosuutta kasvatettavaksi viidellä miljoonalla eurolla. Tälläkään määrärahalla tämä ongelma ei tietenkään poistu, mutta me tiedämme, että vain viidennes on pystytty näistä tarpeellisista peruskorjauksista suorittamaan. Nyt kun jo ensi vuodelle oli enemmän kuin tälle vuodelle rahaa ja tämä vielä tulee lisäksi, niin totta kai tällä tätä ongelmaa voidaan vähentää ja tämäkin määräraha on omalta osaltaan lisäämässä näitä työpaikkoja.

Edelleen täällä myös oppisopimuskoulutukseen näitä paikkoja ollaan lisäämässä, ja tämän parlamentaarisen aikuiskoulutustyöryhmän esitykset markkamääriltään kaiken kaikkiaan ammatilliseen aikuiskoulutukseen vuosittain ja ensi vuodellekin olivat suuremmat kuin hallituksen esityksessä olevat, mutta hallitus omalta osaltaan on näitä määrärahoja lisännyt. Kun ollaan maakuntakeskusten ulkopuolella, maakuntien reuna-alueilla, niin täällä juuri tämä ammatillinen aikuiskoulutus, lisäkoulutus, on erittäin tärkeä kyseisillä paikkakunnilla olevien yritysten kannalta. On epärealistista ajatella, että siellä mentäisiin sitten jonnekin maakuntakeskukseen, mahdollisesti sata kilometriä tai enemmänkin sinne asti ajettaisiin aina eri iltoina; se ei ole mahdollista. Yritys miettii totta kai esimerkiksi uusia työpaikkoja perustaessaan, onko tämän tyyppiseen koulutukseen sitten mahdollisuutta.

Arvoisa puhemies! Aivan viimeiseksi haluan vielä todeta työllisyysperusteisten investointiavustuksien valtuuden lisäämisen. Olen kiinnittänyt omassa puheenvuorossani ja Pohjois-Karjalan kansanedustajat ovat myös yhdessä aivan kuin varmasti monet muut kiinnittäneet huomiota tähän toteuttamiskriteerin muuttamiseen. Näiden määrärahojen jakoperusteen kriteereitä tulisi muuttaa, palata alkuperäiseen kriteeriin, jonka mukaan pitkäaikaistyöttömyys ja suhteellinen työttömyys olivat keskeisimmät elementit, kun näitä määrärahoja myönnetään.

Mutta, arvoisa puhemies, vielä kerran, täällä on monia muitakin sellaisia asioita ja elementtejä, joita olisi syytä käydä läpi, mutta varmasti näissä puheenvuoroissa ne tulevat esille. Kaiken kaikkiaan sisällöltään hyvä paperi.

Maria Kaisa Aula /kesk:

Arvoisa puhemies! Koko sopimus on poikinut tänne eduskuntaan tämän hallituksen esityksen, jossa on ensi vuoden talousarvioon työllisyystavoitetta palvelevia pieniä korjauksia ja sinänsä ihan hyviä, myönteisiä korjauksia esimerkiksi oppisopimuskoulutuksen määrärahoihin tai maatalouden lomituspalveluihin.

Mutta, arvoisa puhemies, haluaisin tässä yhteydessä kiinnittää huomiota tähän hallituksen työllistämispolitiikan kokonaisuuteen. Nyt lisäämme muutamia miljoonia erinäisille momenteille, mutta viikko sitten hallitus antoi esityksen, jossa vähennettiin taiteen, kulttuurin, liikunnan, nuorisotyön ja tieteen momenteilta noin 12 miljoonaa euroa, ja myös tällä on työllisyysvaikutuksia. Mikäli nämä leikkaukset toteutuvat hallituksen viime viikolla antaman esityksen mukaisina, niin ne tulevat kyllä vähentämään työpaikkoja. Esimerkiksi liikuntapaikkojen osalta on jo valiokuntaan tullut tietoon, että seitsemän liikuntapaikkakorjauskohdetta jäisi toteutumatta, jos tämä esitys toteutuu. Samoin olisi tiedossa kahden kuukauden lomautukset Kansallisteatteriin ja Kansallisoopperaan, viisitoista seurantaloa jäisi korjaamatta, eli näillä on vaikutuksia, ei pelkästään Helsinkiin ja Pääkaupunkiseudulle, vaan myös ihan maakuntiin.

Lisäksi muistuttaisin siitä, että näille kulttuurilaitoksille, Kansallisteatterille, Oopperalle sen paremmin kuin myöskään kuntien teattereille, ei ole edes tupokorotuksia budjetoitu valtionosuusperusteisiin tällä hetkellä eikä niitä näköjään ole tällä menolla tulossakaan, vaan miinuksen puolelle mennään.

Eli, arvoisa puhemies, toivoisin, että hallituspuolueiden edustajat nyt budjettikäsittelyn loppusuoralla kiinnittäisivät huomion tähän työllistämispolitiikan kokonaisuuteen niin, ettei yhdellä kädellä otettaisi ja toisella annettaisi.

Pentti Tiusanen /vas:

Arvoisa herra puhemies! Ed. Elo täällä käytti puheenvuoron todeten koko sosialidemokraattisen ympäristövaliokunnan ryhmän puolesta sen, että tämä ryhmä ei ole tyytyväinen tähän 6 prosentin korkokattoon, mikä tässä talousarvion täydennysasiakirjassa sivulla Y 4 on todettu. Voin todeta ympäristövaliokunnan puolesta ja sieltä koko valiokunnan puolesta, että todellakaan valiokunta ei ole kokonaisuudessaan tähän tyytyväinen, ja me todellakin tapasimme 8. päivänä marraskuuta valiokunnan kuulemisessa valtiovarainministeri Niinistön. Tämä asia kuuluu budjettiosastolle valtiovarainministeriössä, jonka johdossa on valtiovarainministeri Niinistö, ja nimenomaan se on se kipupiste, että valtiovarainministeriö ei ole ollut valmis alempaan korkokattoon. Valiokunta esitti 5,5:tä. Tässä keskustelussa kysyimme, miten tämän laita on, ja vastaus oli valtiovarainministeriön suunnalta, että sitä ei ole edes laskettu, mikä kustannusvaikutus sillä on takaisintulevien korkomaksujen osalta.

Tässä on myös vastaus mielestäni ed. Pekkariselle, joka kävi jälleen niittaamassa tänään asuntoministeri Siimeksen väittäen, että tämä asia on asuntoministerin syntilistalla. Näin ei ole. Tämä kysymys on valitettavasti ministeri Niinistön takana, siihen ei voi asuntoministeri vaikuttaa. Tämä on työnjakokysymys sen ministeriön sisällä, se on hyvin tärkeää tietää, ettei sitten kuitenkaan tämä arviointi pohjaa ainakaan väärään käsitykseen.

Mutta, puhemies, muuten tässä tietysti ympäristöministeriön hallinnonalan, pääluokka 35:n, näkökulmasta 25 miljoonaa euroa lisää korjausavustuksiin on hyvä asia. Tietysti tässä on todella myös tupon kautta tulossa työllisyyttä edistäviä toimia, mutta aivan oikein täällä jo todettiin, että esimerkiksi verotaulukoiden, joista tänään myös keskustellaan, helpottaminen, löysentäminen ei vaikuta pientä tai keskisuurta eläketuloa saavien eläkeläisten tuloon lisäävästi ja työttömillä eläkeläisillä ei ole ollut myöskään mahdollisuutta nauttia ansiotulovähennyksen kasvattamisesta. Näin ollen tämä on ongelma, josta on vuosia puhuttu, ja totean senkin, että ansiotulovähennyksen lisääminen heikentää kuntien verotuloa. Tällöin on taas siitä seurauksena kuntien vaikeus tuottaa palveluja. (Ed. Ala-Nissilä: Sitä vähennystä ei olla korottamassa!)

Kaiken kaikkiaan yleisperusteluissa on tämä kohta 6 prosenttia, ja mitä tulee ansiotulovähennyskysymykseen, se tuli esille täällä keskustelussa, se ei tietenkään ole tässä asiakirjassa, mutta se on muuten ollut näissä keskusteluissa esillä tänä vuonna ja aikaisempinakin vuosina. Muuten eduskunta keskustelee tietysti valtion verotaulukoista.

Mutta kaiken kaikkiaan vielä on tässäkin kohdin syytä tuoda esiin pääluokka 35:n kohdalla, että ympäristöministeriön pääluokan sisällä on tämän väylähoitoalus Seilin muuttaminen öljyntorjuntavalmiuteen ja siitä siis puuttuu 1,5 miljoonaa euroa. Se asia varmasti valtiovarainvaliokunnassa saadaan hoidettua nyt tämän budjettikäsittelyn aikana, ja totean tähän asiaan vielä sen, että tämä asia ei sitten teknisistä syistä ehtinyt näihin täydentäviin hallituksen esityksiin vuoden 2003 talousarvioon. Aivan oikein tänään liikennevaliokunnan puheenjohtaja, ed. Pulliainen viittasi siihen, että Seili ei ole avomeritoimintaan jääolosuhteissa kykenevä, oikea alus raskaaseen toimintaan muun muassa varastointikapasiteetin näkökulmasta. Se on ongelma, jota on ajateltu ratkaistavan niin, että kun seuraava jäänmurtaja tilataan, niin se olisi tällainen monitoimialus, pelastusalus, jäänmurtaja ja öljyntorjunta-aluksen tyyppinen, mutta olen itse sitä mieltä, että nopeampia toimintoja pitäisi tässä päästä tekemään eikä odottaa siis uutta jäänmurtajatilausta, joka myös on kallis, ja ehkä löytyy myös muita ratkaisuja.

Pirkko  Peltomo  /sd:

Arvoisa puhemies! Suomeen on jälleen saatu neuvoteltua kattava tulopoliittinen kokonaisratkaisu, jonka kylkeen valtioneuvosto antoi oman työllisyyttä tukevan pakettinsa. On selvästi todettavissa, että tupo tukee työllisyyttä ja antaa vakautta, sekä lisää palkansaajien ostovoimaa. Täällä salissa opposition taholta käytetyissä puheenvuoroissa on kuultanut hienoinen pettymys siitä, että tulopoliittinen kokonaisratkaisu syntyi. (Ed. Ala-Nissilä: Miten niin?) Toivottavasti olen väärässä. Mielestäni tupo on hyvä ratkaisu, ja sen ovat täällä jo hallituspuolueiden edustajat myöskin todenneet. Täytyy myöntää, että neuvottelut ratkaisusta osoittivat jälleen suomalaisen sopimusyhteiskunnan voiman. Neljäs tupo Lipposen hallitusten aikana, se on merkittävä saavutus.

Haluan nostaa muutaman asian vielä esille; laadullisia ja perhepoliittisia asioita, joita tupossa hyvällä tavalla on viety eteenpäin. Esimerkiksi oikeus lyhentää työaikaa lapsen kahtena ensimmäisenä kouluvuonna on tärkeä erityisesti niille kokoaikatyötä tekeville vanhemmille, joiden lapset ovat olleet kouluunmenoonsa asti kokopäivähoidossa. Ansionmenetystä korvaa samalle ajanjaksolle tuleva osittainen hoitoraha, jonka laajentamisesta lapsen toisen kouluvuoden loppuun asti sovittiin tupossa. Tästä päätöksestä olen erityisen tyytyväinen jo senkin vuoksi, että olen ajanut eduskunnassa hoitovapaan ja hoitorahan laajentamista.

Aikaisemmassa puheenvuorossani tänään jo nostin esille neljän tunnin vähimmäistyöajan, joka on erittäin tärkeä etenkin matalapalkkaisille naisille, joita on tähän asti hyppyytetty pahimmillaan töihin tunniksi aamulla ja toiseksi illalla. Vaikka ratkaisulla ei pystytä (Puhemies koputtaa) varmastikaan lopettamaan kaikkia epätarkoituksenmukaisen lyhyitä työvuoroja, työnantajat joutuvat kuitenkin tästä eteenpäin miettimään, miten organisoida työt uudelleen siten, että vähimmäistyöaika toteutuu mahdollisimman laajasti. (Puhemies koputtaa)

Puhemies! Aivan lopuksi vielä: kaikkea ei tupossa saavutettu. Vaikka nais- ja miesvaltaisten alojen palkkaeroja tasoitetaan tupon kautta sovituilla tasa-arvo- ja liittoerillä, (Puhemies koputtaa) naisten ja miesten palkkaero on edelleen lähes 20 prosenttia. Mutta tupo takaa vähimmillään sen, että ero ei kasva.

Erkki Pulliainen  /vihr:

Arvoisa puhemies! Täällä on kuultu juuri sellaisia puheenvuoroja, joita pitääkin kuulla tällaisessa tilanteessa.

Ed. Mannisen piti Kuntaliiton hallituksen puheenjohtajana käyttää juuri sellainen puheenvuoro, jossa hän oli voimakkaasti kuntien asialla ja valtio—kunta-jakosuhteen kuntien tappioksi tapahtuneen kehityksen moittimisen kannalla, ja vaatia uutta merkittävää kuntasopimusta.

Edustajien Kähkönen ja Peltomo piti hallituspuolueista ja nimenomaan sosialidemokraateista käyttää juuri sellaiset ylistävät puheenvuorot kuin tässä juuri on kuultu. Tämähän kuuluu tähän näytelmään ihan olennaisena osana, ja roolipelissä täytyy roolit käydä läpi juuri niin kuin näytelmään on kirjoitettu. Tässä suhteessa puheenvuorot ovat olleet sujuvia ja asiallisia jnp. (Ed. Ala-Nissilä: Mikä edustajan oma rooli on?) — Nyt minun roolini tulee, ed. Ala-Nissilä, nyt juuri.

Elikkä tähän näytelmään sopii myöskin tarkastella pikkuisen sitä, mitkä tämän näytelmän jotkin muut ulottuvuudet ovat. Ensinnäkin se, että tämänlaatuinen tuponäytelmä johtaa aina siihen nykyisellään, että ruvetaan budjettia pilkkomaan, ruvetaan ostamaan tupoa sillä tavalla, että se varsinainen hallituksen budjettiesitys ei ole vakavasti otettava asiakirja kuin osiltaan. Eli siihen on odotettavissa täydennysosan täydennysosan täydennysosia, kun sitä mukaa kuin näytelmä etenee, siihen tulee aina näitä osia lisää. Tämä tietysti varmasti on aika tuskallista tuolla valtiovarainvaliokunnassa, kun ei tiedä oikein, mikä se kokonaisuus on, mikä tässä on muodostumassa. Onneksi siellä en ole, niin että se ei ole minun päänsärkyni.

Mutta joka tapauksessa, se ei ole hyvää budjettipolitiikkaa. Nimenomaan se kaventaa ja syö sen alkuperäisen budjettiesityksen uskottavuutta, koska sitähän pitää markkinoida, että tämä on nyt juuri hallituksen näkemys näistä asioista, ja kuitenkin se sama hallitus joutuu todistamaan, ettei se oikeastaan ollutkaan, vaan itse asiassa se meidän näkemyksemme onkin sen täydennysosan täydennysosan täydennysosalla täydennetty laitos. Se on sitten vasta se hallituksen varsinainen budjettiesitys. Eli toisin sanoen tällä budjettinäytelmällä nakerretaan budjettikytkentäisesti uskottavuutta hyvin merkittävällä tavalla. Silloin se johtaa täällä salissa siihen, että sitä pitää selittää hyväksi ja toisten sitten vähän moitiskella, ettei se nyt niin hyvä olekaan.

Sitten, arvoisa puhemies, tästä tupoilusta muuten. On tietysti erinomainen saavutus se, että pystytään kurinalaiseen tulonjakopolitiikkaan yhteiskunnassa. Se on varmasti ollut 90-luvun jälkipuoliskon suuria etuja suomalaiselle yhteiskunnalle, että on pystytty sellaiseen tulonjakopolitiikkaan ja palkkapolitiikkaan, jotka ovat antaneet varmuutta siitä, millä kustannustasolla tuotteita tuotetaan. Siis firmat ovat pystyneet olemaan aika vakuuttuneita siitä, että mitään kustannusyllätyksiä ei tapahdu. Muun muassa Nokian kohdalla sillä on ollut erittäinkin suuri merkitys. Tämä on yksi hyvä puoli tulopolitiikalle. Juuri tähän lähtökohtaan perustui se, että Liinamaa ykkösellä ja kakkosella aloitettiin 1960-luvulla tupopolitiikka tulopoliittisilla kokonaisratkaisuilla ja luotiin tämä tupo-käsite. Sitähän ei aikaisemmin suomalaisessa kielenkäytössä tunnettu lainkaan. 60-luvulta tähän aikaan on opittu se, että tupopolitiikka sisältää myös sen laatuisia ongelmia, jotka kasaavat paineita siihen, että jossakin välissä täytyy mennä liittokohtaisiin ratkaisuihin ja paineet purkaa pois. Edellisen tupon aikana ulkopuolelle jäänyt Akava ja sen Lääkäriliitto aiheuttivat sellaisen laskun, jota vieläkin maksetaan, jonka terveyspoliittisia vaikutuksia heijastuu pitkälle tulevaisuuteen ja joka vaikutti nyt siihen, minkälainen kuntapuolen palkkaratkaisu oli tähän tupoon liittyen.

Merkittävää on kuitenkin tässä tupossa kaksi asiaa. Ensinnäkin se, että kuntapuolella, joka pitää sisällään 420 000 työntekijää, pystyttiin tekemään palkkauksen kehittämisohjelma tupoon liittyen pitkäaikaisena kehittämisohjelmana. Se oli hyvin merkittävä aikaansaannos, joka juuri tämmöisiä paineita purkaa. Toinen asia oli se, johon ed. Peltomo äsken viittasi, että palvelupuolella pystyttiin 4 tunnin minimityöaikaan, tosin hyvin heppoisilla sanakäänteillä. Täytyy sanoa, että se vaatii lujaa uskoa siihen, mitä se sisältää, on se niin heppoisella tavalla kirjattu tuonne sopimukseen, mutta on erittäin merkittävä asia, että sekin pystyttiin kirjaamaan ylös. Suoraan sanoen, kun itse olen ollut näissä kuvioissa mukana vuodesta 68 lähtien, en olisi uskonut, että se menee läpi edes tällaisena suhtkoht kevyenä lausumana. Mutta joka tapauksessa se on tupon yhteydessä erittäin merkittävä aikaansaannos.

Jatkoa ajatellen, kun ajatellaan, että meillä on vielä hyvin merkittäviä aloja tupon ulkopuolella, jotka saattavat vaikuttaa erittäin paljon suomalaiseen talouselämään ja sen toimivuuteen, soisi ihmeellä, että pystyttäisiin muun muassa merenkulun puolella nämä sekamiehitysasiat ja tämmöiset sopimaan suomalaisen yhteiskunnan kannalta edullisimmalla tavalla, koska sillä tavalla luodaan saarivaltiolle erittäin epävarma kuljetustulevaisuus. Pitää muistaa, mistä käsin me toimimme, kuinka 91 prosenttia Suomen viennistä tapahtuu meritse. On erittäin tärkeä asia, että se sujuu kaikissa olosuhteissa, ja se toimii parhaiten suomalaisella miehistöllä ja tonnistolla.

Olavi Ala-Nissilä /kesk:

Arvoisa herra puhemies! Tietenkin on hyvä, että on saatu tulopoliittinen ratkaisu aikaan 90-prosenttisesti. Se luo tiettyä vakautta ja jatkuvuutta. Toisaalta eduskunnan kannalta voi nähdä ongelmallisena esimerkiksi sen, että nämä veroratkaisut, mitkä tässä ovat, joudutaan nyt hyvin nopeasti täällä annettuina asioina päättämään. Itse asiassa sisältöhän on ihan sama, mitä valtiovarainministeri esitti budjettiriihessä, mutta se ei siellä käynyt, vaan se pitää tulopoliittisen pöydän kautta tuoda tänne.

Ed. Aula puhui edellä tämän kokonaisuuden työllisyysvaikutuksista. Eilen kuuntelin ekonomisti Timo Tyrväistä, joka totesi, että tupolla, näillä veroratkaisuilla ja muilla ei ole itse työllisyystilanteelle oleellista merkitystä. Toisaalta lisätalousarvio, jota nyt työllisyyspakettina markkinoidaan, jää kyllä varsin kevyeksi, etten melkein sanoisi puhallukseksi. Tässä on eräitä eriä, kuten home- ja kosteusvaurioista kärsiville kouluille ja työvoimaministeriön hallinnonalan työllisyysperusteisia investointivaltuuksia, Finnveran myöntämisvaltuuksia jne. Kuitenkin esimerkiksi KTM:n esittämä 10 miljoonan markan panostus investointiavustuksiin jäi vallan tulematta, siitä ei tullut markkaakaan tähän talousarvioon. Näin ollen se tavoite, että voitaisiin työllisyyttä edistää nyt veroratkaisuin tämän työllisyyspaketin yhteydessä, jää kyllä hyvin vajaaksi. Kyllä tässä siirtyy nyt ilmiselvästi seuraavalle hallitukselle hyvin paljon työllisyyspolitiikan suhteen. Näillä eväillä ei työllisyys käänny laskuun.

Esa  Lahtela  /sd(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa herra puhemies! Eikö ed. Ala-Nissilä arvosta yhtään sitä vakautta, mikä tupossa saavutetaan, koska sieltä kautta tulee se suuri työllisyysvaikutus, että ei pelata itseämme ulos maailmanmarkkinoilla hinnoissa. Minusta se on se suurin potti. Jotkin homekoulut tai muut tämmöiset ovat kuitenkin nippeliasioita. Mutta jos pitemmällä tähtäyksellä saadaan kahden vuoden sopimus, joka on kuitenkin aika hintavakaa, jos saadaan, se riippuu sitten näistä muutamista aloista, jotka nyt vielä ovat ulkona, jotta mikä siellä on sitten tahtotila, halutaanko siellä miten paljon vaikuttaa siihen, jotta tulee lakkoja vielä. Sieltä kautta, ed. Ala-Nissilä, jos vielä nekin alat kohtuullisiin ratkaisuihin päätyvät, kyllä tulee sitä työllisyyttä.

Olavi Ala-Nissilä  /kesk(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Ed. Esa Lahtela ei kuunnellut, mitä minä sanoin, kun minä sanoin, että on hyvä asia, että voidaan tuoda vakautta ja jatkuvuutta tätä kautta Suomen talouteen. Mutta totesin myös, että jää tämä ongelma. Me vakautamme myös rakennetyöttömyyttä tälle 10 prosentin tasolle, ja se ei näillä eväillä lähde laskemaan, vaan näyttää siltä, että työttömyys mieluumminkin, työllisyyskehityskin, kääntyy negatiiviseen suuntaan. Ja se ei vain riitä kyllä politiikan sisällöksi, vaan enemmän täytyy eduskunnan yhdessä sitten tehdä työmarkkinajärjestöjen kanssa ja nimenomaan eduskunnalla on keskeinen vastuu siitä, että tässä voidaan tehdä enemmän.

Lauri Oinonen /kesk:

Arvoisa herra puhemies! Haluan palata ed. Hannes Mannisen esille tuomiin ajatuksiin niin sanotusta kuntasopimuksesta valtion ja kuntien välisen kustannusjaon ratkaisemiseksi. Meillähän kuntataloudet ovat valtionosuuksien kymmenen vuoden aikana tapahtuneen puolittumisen johdosta suurissa vaikeuksissa. Tämä ravistelee koko kuntarakennetta ja tämä koettelee kuntayhtymiä. (Ed. E. Lahtela: Olisi pantava uusiksi!) — Onko kuntarakenteessa uudistamisen tarvetta, onko kuntayhtymissä uudistamisen tarvetta? Tätä voidaan pohtia.

On myös perustellusti sanottu, että vaikka sata Suomen pienintä kuntaa pyyhkäistäisiin pois, niin että niistä ei tulisi kellekään menoja, kerta kaikkiaan sata kuntaa katoaisi menoineen pois, niin vain noin 5 prosenttia Suomen kuntatalouden menoista katoaisi pois. Pienissä kunnissa monet asiat voidaan hoitaa suhteellisenkin tehokkaasti ja vieläpä taloudellisesti. Ennen kaikkea koetaan tärkeäksi läheinen vaikuttaminen omiin ja yhteisiin asioihin.

Mutta tarkoitukseni ei ollut puhua kuntarakenteesta, vaan siitä taloudellisesta tilanteesta, minkä parissa kuntapäättäjät ovat, joihin me täällä useat lukeudumme, myöskin ed. Esa Lahtelan kanssa olemme kuntapäättäjinä kollegoita molemmat ja tiedämme, mitä tuskaa niin valtuuston kokoukset kuin hallituksen kokoukset kotikaupungeissamme ovat. (Ed. E. Lahtela: Nehän ovat iloisia tapahtumia!) — No, ne ovat iloisia tietysti siihen saakka, kun tulee talous esille ja joudutaan pohtimaan sitten, millä selvitään vaikkapa sairaanhoidon ja terveydenhuollon menoista.

Palaan vielä niin kauas kuin vuoteen 80, jolloin jo olin kunnallisessa valtuustotyöskentelyssä mukana. Tuolloin maassa terveydenhuollon, sairaanhoidon menoista valtionosuus oli erikoissairaanhoidon osalta 38,2 prosenttia ja kuntien osuus vastaavasti 28,9. Kun sitten tultiin vuosituhannen loppuun, vuoteen 1999, valtionosuus oli enää vastaavista menoista 18,2 prosenttia, mutta kuntien osuus oli 42,6 prosenttia. Siis valtionosuudet kahdessa vuosikymmenessä olivat pudonneet 38,2:sta 18,2 prosenttiin ja kuntien nousseet 28,9:stä 42,6 prosenttiin. Oli tapahtunut siis valtava keikaus näissä menoissa kuntien kustannukseksi, ja kuitenkin kuntataloudet ovat varsin rajallisia yhtälöitä, kuinka korkea veroäyri, veroprosentti voi olla.

Kun vielä muistetaan, että kunnallisvero on jakovero, jota maksavat myöskin kaikkein pienituloisimmat, eläkeläisistä, opiskelijoista alkaen, kun tuloraja on ylitetty, niin näin ollen paineet kohdistuvat nimenomaan pienituloisiin ja keskituloisiin aivan erityisellä paineella, kun kuntatalouteen paineita on kohdennettu. Samoin kiinteistöveroja on korotettu ja maksuja äärirajoilleen.

Kun tilanne on tämä, niin jotain todella tarvitsisi tehdä. Pitäisi nähdä kokonaisvaltaisesti asiat. On tietysti hyvä, jos valtio voi luvata veronalennuksia tuloverossa, mahdollisesti muissakin veroissa. Se tuntuu hyvältä siihen asti, kunnes käy ilmi, että samasta lompakosta ja samalla veronpidätyksellä tai veronmaksulla menee sitten myös tämä kunnallisvero ja lopputulos useimpien veronmaksajien kohdalla ei ole suinkaan veronalennus vaan lisääntyneet veromenot. No, me toki veroilla hoidamme näitä yhteisiä asioita. Se on tietysti selvä. Mutta kunnissa joudutaan vakavasti pohtimaan, mitä toimintoja ei vain supisteta vaan lopetetaan. Tämä on hyvin vakava kysymys koskien terveydenhuoltoa. Siellä ovat yhä kalliimmat hoidot tulleet mahdollisiksi. Ikääntymisen myötä terveydenhuollon, sairaanhoidon, menot ennakoitavasti kasvavat, ja samalla hoidot ovat tulleet kalliimmiksi myös yksityisten suoritteitten osalta. Kuntien menot eivät suinkaan ole vähentyneet, vaikka monet kunnat, lähestulkoon kaikki monissa maakunnissa maakuntakeskuksia ehkä lukuun ottamatta ja eräät niistäkin, kokevat väestötappiota.

Edelleen kunnissa kamppaillaan kouluverkon säilyttämisen puolesta. Monen kylän kehityksen perusedellytys on lähikoulu, kyläkoulu, joka on kehitystekijänä tärkeämpi kuin monet ja useat EU-projektit yhteensä, jotka tyypillisimmillään työllistävät määräaikaisesti projektin vetäjän ja ehkä hänen sihteerinsä. Monien projektien kohdalla tilanne valitettavasti on tämä. Kyläkoulu on kuitenkin se vetovoimaisuustekijä, jonka on todettu niissä kylissä, missä kyläkoulu on saatu säilymään, johtaneen siihen, että nuoria perheitä ja lapsiperheitä on tullut muuttajina maaseudulle ja näin on voitu säilyttää maaseutua elävänä. Kun kunnat joutuvat nyt kipeästi pohtimaan, mitkä koulut lopetetaan, niin samalla tuhotaan niitä perusedellytyksiä, mitä on maaseudun asuttuna pitämiselle, kaikkein pahimmalla tavalla ja ikävä kyllä, pysyvästi. Jos mistä kyläkoulu loppuu, eipä se sinne enää palaa.

Sen takia, arvoisa herra puhemies, toivon, että hyvin vahvasti voidaan kiinnittää huomiota siihen, että kunnat ihmisten perustarpeitten täyttäjinä hoiva- ja hoitotyön, sairaanhoidon, koulutuksen ja kaikkien perusasioitten kohdalla voisivat täyttää tehtävänsä ja että valtio vakavasti ryhtyisi osoittamaan tähän tarvittavat voimavarat.

Jukka Vihriälä /kesk:

Arvoisa herra puhemies! Maan hallitus täydentää nyt jo toista kertaa eduskunnassa käsiteltävänä olevaa ensi vuoden tulo- ja menoarviota. Tämä kuvaa osaltaan sitä, miten kovassa muutoksessa me elämme sekä yhteiskunnallisesti että myöskin omalla tavallaan poliittisestikin kovaa muutoksen aikaa. Oli erittäin hyvä, että maahan saatiin tuporatkaisu. Se on varmasti kansantalouden ja koko kansakunnan kannalta positiivinen asia. Minusta sen arvostelemiseen siinä mielessä kokonaisuutena ei ole perusteita, mutta yksityiskohdista toki löytyy varmasti kysymyksiä, joista voidaan olla vahvastikin eri mieltä. Se on vaan ihmeellinen kysymys, että nämä tupoasiat, tulopoliittiset ratkaisut, ovat niin vaikeita, että — kai se on sitä pelin politiikkaa ja taktiikkaa myöskin työmarkkinakentässä — sitten yön viimeisinä tunteina, kun kaikki voimat on imetty, niin sitten saadaan sopu aikaan, mutta päiväsaikaan ne eivät kovin helposti näytä syntyvän.

Minusta myös, arvoisa puhemies, on tärkeää, että tämän tuporatkaisun yhteydessä tehtiin myöskin maataloustuloratkaisu. Maatalouspolitiikkahan on muuttunut sitten Euroopan unioniin menon jälkeen aivan toisenlaiseksi, ja on hyvä, että viljelijäväestön kysymystä käsitellään myöskin yhdessä muun tulopolitiikan kanssa. Nyt tässä toisessa täydentävässä budjettiesityksessä esitetään maataloustulosopimuksen neuvottelujen perusteella kansalliseen tukeen lisää 20:tä miljoonaa euroa, mikä on sinänsä hyvä asia, mutta summa on täysin riittämätön turvatakseen sen kehityksen, mihin viljelijäväestö on tällä hetkellä joutunut.

Erittäin myönteistä on myöskin se, että tässä lisätään maa- ja metsätalousministeriön pääluokkaan vesivarojen käyttöön avustuksia yhdyskuntien vesihuoltotoimenpiteisiin 1 miljoona euroa. Se on todella tärkeä, kun tiedetään, minkälainen tilanne vesitalouden kannalta on menneen kesän ja syksyn ja myöskin alkutalven aikana ollut. Tämä on positiivinen ja hyvä asia, että tähän on voitu reagoida tässä täydennysesityksessä. Samoin tämä maatalouden yksi lomapäivä on viljelijäväestölle todella tärkeä ja merkittävä.

Mutta kun ajatellaan vielä, arvoisa puhemies, viljelijäväestön tulotason kehitystä, niin se on todella jäänyt jälkeen erittäin merkittävästi silloin, kun Euroopan unioniin mentiin. Vasta vuonna 2001 maataloustulo palasi vuoden 97 tasolle. Työllisyyden, ostovoiman ja yhteiskunnallisen oikeudenmukaisuuden näkökulmasta onkin täysin välttämätöntä, että viljelijöiden tulokehitys pystyttäisiin tulevaisuudessakin pitämään nousevalla uralla ja että nimenomaan tulopoliittisten ratkaisujen yhteydessä tämä asia otettaisiin vakavasti. Viljelijäväestö voisi olla tasavertaisena neuvottelukumppanina. Tietenkään tupopöytiin sinänsä viljelijä- ja tuottajajärjestö MTK ei pääse, mutta tasavallan hallituksen kanssahan nämä neuvottelut käydään.

On syytä muistaa, että alkutuotanto toimi aikaisemmin hyvin vahvana työvoimareservinä suomalaisessa yhteiskunnassa. Tänä päivänä tilanne on täysin muuttunut ja muuttumassa. Kilpailu työvoimasta kiristyy lähivuosina, koska työvoimaa poistuu työmarkkinoilta enemmän kuin uutta tulee tilalle. Tämä on myöskin viljelijäväestön piirissä aivan selvä näkymä. Viljelijöiden tulojen nousu muun yhteiskunnan kehitystä vastaavasti onkin sen vuoksi juuri välttämätöntä, jotta viljelijän ammatti voisi olla kilpailukykyinen vaihtoehto monien muiden ammattien rinnalla. Valitettavasti ainakin tällä hetkellä on sellainen näkymä, että Pellervon taloudellinen tutkimuslaitos ennustaa maataloustulon kääntyvän laskuun tulevana vuonna. Toivottavasti tämä ennuste ei toteudu, vaan se voisi kääntyä positiiviseksi. Minä uskon, että sitä Suomen talonpojatkin tällä hetkellä odottavat.

Mutta, arvoisa puhemies, koska on täydennysbudjetin lähetekeskustelu, niin se sallii puuttua myöskin — näin ymmärrän — muihin kysymyksiin. Ottaisin esille tässä Lipposen hallitusten ajan erityisesti aluepolitiikan kannalta, eikä tämä täydennysbudjetti myöskään tähän mitään uutta tuo. Onhan aivan kiistatonta se, että näiden vajaan kahdeksan vuoden aikana alueellinen eriarvoisuus tässä maassa on lisääntynyt. Oli todella yllättävää, että tänä päivänä kokoomuksen eduskuntaryhmän puheenjohtaja Ben Zyskowicz oli tavattoman kiinnostunut nyt aluepoliittisista kysymyksistä. Tämä on ilolla pantava merkille, jos se on aitoa innostusta, mutta ainakin tämmöisiä oireita oli tänään havaittavissa, kun keskustelua käytiin.

Maamme 85 seutukunnasta noin 70:ssä väestö on vähentynyt, monessa myöskin työpaikat. Vain 15 seutukunnassa väestö on pysynyt joko ennallaan tai kasvanut, ja 5—6 seutukunnassa kasvu on ollut erittäin nopea. Kaikki varmasti nyt tässäkin salissa paikalla olevat tietävät nämä ongelmat erittäin selkeästi. Kyllä tämä keskittyminen on johtunut nimenomaan poliittisista toimenpiteistä. Siitä me emme pääse mihinkään. Hallitus on nimittäin keskittänyt alueellisen kehityksen tärkeitä voimavaroja keskuksiin ja heikentänyt niitä muualta Suomesta. Räikeimmillään tämä on näkynyt hallituksen esityksissä EU:n aluetukipäätöksiksi. Maan parhaimpiin teknologiakeskuksiin kuuluvia alueita otettiin mukaan tukialueisiin ja ympärillä olevia maakuntia sieltä poistettiin. Siitä, mitä myöskin elinkeinotuissa on tapahtunut menneitten vuosien aikana, ehkä hyvän esimerkin antaa se, että vuonna 95 yritysten investointi- ja kehittämishankkeiden tukemiseen käytettiin 113,5 miljoonaa euroa ja ensi vuoden budjetissa esitetään samaan tarkoitukseen vain 20:tä miljoonaa euroa. Kyllä mielestäni nämä kaksi lukua jo osoittavat sen, minkälainen linja hallituksella on aluepolitiikassa ollut. Toivottavasti tämä linja ensi maalisvaalien jälkeen tässä maassa muuttuu.

Arvoisa herra puhemies! Kyllä kansalaiset nyt todella odottavat, kun maaliskuun 16. päivä on tulossa, että tapahtuisi selkeä muutos myöskin aluepolitiikassa, ja ennen kaikkea he odottavat sitä, että tätä maata tasapuolisesti kehitettäisiin. Kyllä tämän maan tasapuoliseen kehittämiseen kuuluu erittäin vahvana myöskin kotimainen elintarviketuotanto, perheviljelmäpohjainen maatalous. Se on osa suomalaisuutta, ja siitä meidän ei pitäisi luopua. Mutta jos nämä toimenpiteet jatkuvat vielä seuraavat neljä vuotta, mitä nyt on harjoitettu, niin kyllä synkältä näyttää Suomen maaseudulla ja ennen kaikkea harvaanasutuilla alueilla.

Pentti Tiusanen /vas:

Arvoisa puhemies! Ed. Vihriälä yhtenä detaljina mainitsi talousarvion täydentämisestä vesitalouden 1 miljoonaa euroa, joka on siis tärkeä asia. Se olisi myös sillä tavalla tärkeä, että se olisi kohdistettava ei vain maatalouden harjoittajille, vaan myös niille tavallisille kansalaisille, joiden kaivot kuivuvat, vaikka he eivät olekaan nimenomaan maataloustuottajia.

Toinen asia, joka täällä tänään tuli vahvasti esiin, on tupon hyväksyminen. Yhdyn itse niihin arvioihin, että se on tärkeä asia, tämä 4 tunnin vähimmäistyöaika esimerkiksi, mutta samalla on hyvä muistaa, että kun Suomessa kilpailukyky on maailman huippuluokkaa ja myöskin ikään kuin taloudellinen liberalismi on hyvin korkeaksi myöskin kansainvälisesti laskettu, niin kuitenkaan reaalitulot eivät ole kovin ihmeellisiä ja nimenomaan köyhät ihmiset ovat köyhempiä kuin EU:ssa esimerkiksi on tilanne. Kyllä siinä jokin mättää kuitenkin tässä yhteiskunnassa. Tulonjakokysymys on tänään ollut esillä, rikkaat rikastuvat, köyhät köyhtyvät -kysymys.

Mutta vielä korkoasiaan: Kun puhutaan 6 prosentin riittämättömästä kattokorosta, niin todella ympäristövaliokunnassa kuulemisten yhteydessä on tullut ilmi se, että olisi valmiuksia tuollaiseen kolmen vuoden keskikorkoon, jolloinka korko, jota voitaisiin käyttää yhteiskunnan tukeman asuntojen rakentamisen rahoitukseen, ei ylittäisi sitä korkotasoa, minkä valtio itse maksaa lainatessaan sisään rahaa. Tämä olisi sellainen liukuva kolmen vuoden korko. Tällaisiin ratkaisuihin löytyy valmiuksia. Toivon mukaan todellakin tapahtuu etenemistä tässä korkoasiassa.

Jukka Vihriälä /kesk(vastauspuheenvuoro):

Herra puhemies! Ed. Tiusaselle toteaisin vain vesivarojen käytöstä, että nimenomaan, kun se on luvussa 51 momentilla 31, niin tämä on tarkoitettu yhdyskuntien vesihuoltotoimenpiteisiin, joka koskee kaikkia yhdyskuntia ja sekä puhtaan veden hankintaa että jätevesien käsittelyä ja näiden parantamista. Mielestäni tämä on erittäin tärkeä ja koskee koko maata. Me olemme lisäämässä määrärahoja varsinaisessa budjetissa pieniin vesihuoltohankkeisiin, jotka ovat myöskin tärkeitä maaseudun ja haja-asutusalueiden kannalta. Mutta tämä kyllä koskee kaikkia.

Pentti Tiusanen /vas(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Tämä on todella siinä mielessä tärkeätä, että kuivuus tulee jatkumaan ilmeisesti ensi vuonna ja ennusteet tässä suhteessa ovat todella ongelmallisia vuodelle 2003. Tuo on hyvä kuulla tuo informaatio ed. Vihriälältä, joka on valtiovarainvaliokunnassa.

Esa Lahtela /sd:

Arvoisa herra puhemies! Nämä lisäysesitykset ovat ihan asiallisia. Ed. Vihriälälle voisi todeta, että ei nykyinen hallitus ole kyllä maatalouspuolta ja maaseutupuolta unohtanut tässäkään tapauksessa, muun muassa vesiasia, joka oli juuri puheena, se on hyvä asia. Kun katsoo maatalouden yhtä lisälomituspäivää, niin se on kuitenkin aika merkittävä lisäys siinä mielessä, että pikkuhiljaa edetään tässä lomitus- ja lomapäivien osalta.

Laajemmin ottaen tupoon, kun kuuntelee oppositiopuolen puheenvuoroja, niin jotenkin sieltä kuultaa toisaalta kuitenkin semmoinen maku, onko se vihreyttä, se liittyy ilmeisesti sellaiseen kateusvihreyteen. Kun hallituksella kuitenkin on suhteellisen hyvät välit näköjään työmarkkinajärjestöjen kanssa ja on kunnioitettu kolmikantaperiaatetta, joka on hyvä asia, ja saadaan tämmöinen sopimus, niin siitä meidän kaikkien pitäisi olla hyvillämme, todella hyvillämme siinä mielessä, jotta se takaa nimittäin meille semmoisen vakaan kehityksen.

Jossakin mielessä kun pohtii koko tupokierrosta, mitä siinä tapahtui, niin se tuntui siltä, jotta jotkut tahot välttämättä eivät olisi tupoa halunneetkaan ja se näkyy jopa Suomen Pankin suunnalla. Matti Vanhala totesi, jotta tupoa ikään kuin ei pitäisi synnyttää, koska se estää palkanmaksun ja hyvin pärjäävät (Ed. I. Kanerva: Ei hän niin sanonut!) yritykset voisivat maksaa enemmän palkkaa ja sitten toisaalta ne, mitkä menestyvät huonommin, heikommin kehittyneet ja heikommin menestyneet, voisivat laskea palkkoja, sitä se tarkoittaa. Siinä on sellaisia reformiaineksia, joita työreformissa aikoinaan sanottiin. Toivoisin, ettei sen tyyppisiä lausumia eikä semmoista ajattelua Suomessa hirveän paljon jatkossa kasvaisi, koska sehän johtaa semmoiseen tilanteeseen, että me revimme auki tämän sopimusyhteiskunnan. Todennäköisesti jotkut haluavat saada semmoisen levottoman (Puhemies koputtaa) tilanteen aikaan. Se on paha asia minusta.

Jukka Vihriälä /kesk(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Kyllä täytyy ihmetellä ed. Esa Lahtelan kannanottoja. Ainakin sen, (Ed. I. Kanerva: Ei tarvitse!) mitä olen itse ollut täällä salissa ja kuunnellut tupokysymyksiä, niin kaikkihan me olemme olleet iloisia, että tupo on syntynyt. Omassa puheenvuorossanikin sanoin, että totta kai sieltä löytyy nyansseja ja yksityiskohtia, joista voidaan olla eri mieltä, mutta kyllä tuntuu kummalta, että ed. Lahtela jaksaa jankuttaa asiaa, joka on varmasti meille kaikille yhteinen, ja ollaan tyytyväisiä, että ollaan päästy näin pitkälle ja voidaan mennä eteenpäin. Tuntuu, että ehkä ed. Lahtela itse ei ole tyytyväinen tähän tupoon, kun jatkuvasti tätä nyt inttää.

Erkki Pulliainen /vihr(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Kyllä ed. Esa Lahtelalla ovat nyt makkarat menneet puuron joukkoon pahemman kerran sekaisin. Siis kyllä kai ensinnäkin lähtökohta on se, että olennaista on, mitä työmarkkinajärjestöt sopivat. Se on se kaiken a ja o. Siinä nyt hallituksella on pieni tällainen parlamentaarinen ulottuvuusrooli mukana, joka on siinä vain nyt, jolloin jollakin tavalla siinä saadaan semmoista tiettyä pientä ohjausvaltaa. Olennaistahan on se, mitä työmarkkinajärjestöt tupona pitävät, se kattavuus, joka tällaisella yhteiskuntasopimuksella on. Se on olennaista. Nyt ed. Esa Lahtela ei ymmärrä näköjään tupopolitiikasta oikeastaan yhtään mitään eikä sopimusyhteiskunnastakaan. Mutta sillehän ei voi mitään.

Ilkka Kanerva /kok(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Ihan sen verran ilman valtuuksia oikaisen ed. E. Lahtelaa tässä, kun hän viittasi Suomen Pankin pääjohtajan puheenvuoroon. Vanhalahan esitti julkisuudessa kannanoton, jossa hän kritisoi sitä, että tulee tasamittainen korotus riippumatta eri alojen täysin toisistaan poikkeavasta tuottavuuskehityksestä, joka johtaa siihen, että ennen muuta pk-sektorissa vaikeuksissa olevilla yritysaloilla joudutaan vähentämään työväkeä tämän linjauksen takia ilman, että se työväki voidaan työllistää Suomessa. Tämä johtaa mahdollisimman suureen epätasa-arvoon, koska Suomen suurin epätasa-arvoa tuottava asia on ero työllisten ja työttömien välillä. Tätä riskiä ja joustoa hän halusi löytää suomalaiseen tupokäytäntöön, ja siihen Vanhala mielestäni puheenvuorossaan viittasi. Olen yrittänyt jopa lukea sen Vanhalan puheenvuoron.

Esa Lahtela  /sd (vastauspuheenvuoro):

Arvoisa herra puhemies! Ed. I. Kanervalle voisi sen todeta, jotta tupohan määrittää minimit, minimikorotuksen ja paikallisesti voidaan sopia niin paljon kuin sielu sietää. Minä itse nimittäin vanhana pääluottamusmiehenä tiedän. Olen ollut niin monta kertaa sopimassa valtakunnan tasolla, mutta myös paikallisella tasolla. Kyllä se tahtoi se työnantajapuoli, vaikka olisi kuinka maksuvaraa ollut, ei se kovin herkästi halunnut enempää maksaa. Sen takia Matti Vanhala ajattelumallissaan, jota syötti, ilmeisesti tietoisesti halusi näin markkinoida sen ajatuksen, että voitaisiin jopa matalammin tuottavilla aloilla mennä alas minimin alapuolelle.

Iivo Polvi /vas:

Herra puhemies! Täällä on useassa puheenvuorossa arvioitu tulopoliittisen ratkaisun merkitystä ja toisaalta sisältöä. Niistä varmaan voidaan aivan perustellusti olla eri mieltä. Minusta kuitenkin on syytä myönteisenä todeta se, että saavutettu tulopoliittinen ratkaisu luo vakautta talouteen ja edustaa tiettyä pitkäjänteisyyttä, mikä tässä epävarmassa taloustilanteessa on erityisen tärkeää. Sen takia se on otettava myönteisenä vastaan.

Tuohon tulopoliittiseen sopimukseen liittyvänä tai siitä johdannaisena annettu hallituksen esitys talousarvioesityksen toisesta täydentämisestä sisältää aivan oikein monia myönteisiä työllisyyttä tukevia hankkeita. Itse jäin kaipaamaan liikenneväylähankkeeseen osoitettavaa rahoitusta. Toivottavasti siihen valiokuntakäsittelyn yhteydessä vielä palataan.

Täällä on useassa aikaisemmassa puheenvuorossa käsitelty kuntien ja valtion välistä kustannusten jakoa ja siinä tapahtunutta muutosta 90-luvulla. On totta, että muutos on tapahtunut kuntien kannalta epäedulliseen suuntaan. Tehtyjen laskelmien mukaan kuitenkin ensi vuoden budjettiesitys näiden tarkistusten jälkeen parantaa kuntien asemaa lähes 200 miljoonalla eurolla. Eli ensi vuoden osalta ei mennä huonompaan suuntaan, niin kuin täällä on joissakin puheenvuoroissa annettu ymmärtää.

Totta on se, että kunnallistalous lähivuosina tehtyjen ennusteiden mukaan kiristyy, mutta se ei johdu ensi vuodelle esitetystä (Puhemies koputtaa) budjettiesityksestä, vaan monista muista tekijöistä.

Jari Leppä /kesk:

Herra puhemies! Ed. Ilkka Kanerva kysyi, tuleeko raviasiaa, kun nousin tänne puhujakorokkeelle. Sanoin, että ilman muuta, (Ed. I. Kanerva: Ilman, että tarkoitin Pekka Ravia!) totta kai, kuuluu asiaan.

Herra puhemies! Tämä hallituksen esitys toiseksi täydennykseksi ensi vuoden talousarvioon pitää sisällään muutaman myöskin ihan positiivisen päätöksen, josta olen hyvin iloinen. Muutaman näistä haluan mainita. Maatalouden kansalliseen tukeen ehdotetaan 20 miljoonan euron lisäystä. Se tulee erinomaiseen tarpeeseen. Myöskin toinen päätös koskee samaa alaa, elikkä karjatalouden harjoittajien lomapäivien lukumäärä nousee 24:ään, elikkä yksi päivä tulee lomaa lisää. Nämä ovat erityisen perusteltuja uudistuksia.

Täytyy kuitenkin muistaa, että kun tämä hallitus aloitti taipaleensa, se ensitöikseen leikkasi merkittävän määrän maatalouden kansallista tukea. Vielä tälläkään lisäyksellä, tällä 20 miljoonan euron lisäyksellä, ei päästä sille tasolle, mistä lähdettiin vuoden 99 leikkauksissa liikkeelle. Se, jos mikä, on minusta myöskin oikeudenmukaisuuskysymys.

Nyt on täällä puhuttu tuposta paljon. Tässä nyt oli tällainen maatalouden harjoittajien minitupo, joka aikaansaatiin. Mutta jos täällä on tupoa kehuttu, niin ei tätä nyt voi maatalouden harjoittajien osalta kyllä kehua millään tavalla. Tässä ei edes, toistan vielä kerran, tässä ei edes korvata sitä leikkausta, joka vuonna 99 tapahtui. Tämä ei mielestäni ole oikein. Elikkä seuraaville hallituksille jää kyllä kosolti töitä. Toivonkin, että kun tätä käsittelyä vielä täällä eduskunnassa jatketaan tältä osin, tähän vielä tällä vaalikaudellakin muutosta saataisiin.

Täällä on ollut esillä myöskin myönteinen asia, joka koskee vesihuoltoavustusten laajentamista ja siihen hieman määrärahojen lisäämistä; sitä täytyy myöskin tervehtiä myönteisesti. Ainoa huono puoli, mikä siihen jäi, on se, että tuo esitys avustuksesta tuli kovin myöhään tilanteessa, jossa erittäin moni maaseudulla asuva ja yrittävä on jo joutunut omat vesihuoltoratkaisunsa tekemään, investointinsa tekemään, ja nyt näyttää siltä, että noihin jo tehtyihin investointeihin ei tulla rahoitusta saamaan. Kun kuitenkin tiedettiin tämä vesihuollon erittäin vaikea tilanne, niin mielestäni olisi ollut ihan oikein, että se olisi myöskin ulotettu niille yrittäjille, jotka nuo investointinsa ovat tehneet.

Neljäs asia vielä maatalouden hallinnon alalta, jonka haluan nostaa esille, on Makeran tulevaisuus ja sen turvaaminen siitä näkökulmasta, että maatalouden investoinnit, joita me joudumme tekemään ja joihin edelleenkin on kova paine olemassa, pystyttäisiin turvaamaan. Makera tarvitsee pääomittamista, muuten sen rahoitus loppuu. Laskentatavasta riippuen 7, 8, 9 vuoden kuluttua tuo rahoituskriisi rahastolla on edessä, ja se tarvitsee välttämättä, aivan välttämättä pääomittamisen, kun halutaan maatalouden investoinnit turvata, niin kuin ne tietenkin myöskin kuuluu tehdä. Nyt laahataan jatkuvasti investointirahoituksessa noin vuoden viiveellä, ja se ei yritystoimintaa missään tapauksessa silloin kannusta, niin kuin sen pitäisi tehdä.

Herra puhemies! Toinen asia, josta useampaan otteeseen on täällä puhuttu, ja myös itse olen sen tehnyt, on Veikkauksen voittovarat. On erikoinen asia, enemmän kuin erikoinen asia se, että jatkuvasti vuosi vuodelta arvioidaan tahallisesti valtiovarainministeriön taholta veikkauksen tuloutus elikkä Veikkauksen tuottoarvio liian suureksi. Siitä on Veikkauksen hallintoneuvoston puheenjohtajan Ilkka Kanervan johdolla viestitetty vaikka kuinka moneen kertaan, ja se ei vain tunnu menevän perille. Nyt olemme siinä tilanteessa, jolloinka joudutaan leikkaamaan erittäin montaa osatekijää tieteeltä ja kulttuurilta, liikuntatoimelta ja nuorisotyöltä, ja tämä ei kyllä ole omiaan innostamaan myöskään tämän alan ihmisiä, ei myöskään työllistämismielessä. Ennen kaikkea se kohdistuu nuoriin, lapsiin erityisen voimakkaasti, ja pidän tätä kyllä erittäin valitettavana toimenpiteenä. Toivottavasti tämä arviointivirhe nyt oikaistaan, mutta se oikaisu ei saa tarkoittaa sitä, että näiltä äsken luetelluilta tahoilta tullaan alentamaan merkittävästi valtionosuuksia, se ei ainakaan mihinkään hyvään johda.

Herra puhemies! Kolmas asia, johon haluan kiinnittää huomiota, on verotuksen oikeudenmukaisuus. Nythän Lipposen hallitukset ovat lähteneet kategorisesti siitä, että ainoa veroase, jolla toimitaan, on tuloveron alentaminen. Se on tiennyt myöskin sitä, että kuntien valtionosuudet ovat alentuneet, kunnat ovat joutuneet nostamaan omia veroprosenttejaan, ovat joutuneet nostamaan monia omia taksojaan, omavastuuta on nostettu, erilaisia korvausprosentteja on alennettu. Kehen tämä koskee kaikkein eniten? Se koskettaa kaikkein koviten pienituloisinta kansanosaa, ja silloin tullaan oikeudenmukaisuuskysymykseen, joka minun mielestäni ei tässä toteudu. Viimeisessä julkaistussa tutkimuksessa köyhien lapsiperheiden asemasta on todettu, että viimeisen vajaan kymmenen vuoden aikana köyhien lapsiperheiden määrä Suomessa on kaksinkertaistunut. Kyllä tällä on oma selvä johdonmukaisuutensa tähän toimenpiteeseen, ja sen vuoksi toivoisinkin, että tuota verotusta käsiteltäisiin huomattavasti monipuolisemmin ja käytettäisiin monipuolisemmin, sitä käytettäisiin alueellisesti ja myöskin työllisyyttä tukevaan suuntaan.

Aluekehityksen yksi avain on ilman muuta verotuksen kohdentaminen. Se on myöskin pienyrityksille erityisen tärkeä asia. En mainitse kuin yhden ainoan asian pienyrityspuolelta, ja se on sukupolvenvaihdoskysymys. On se kummallisen vaikea asia, että tässä talossa on tehty vuosikaupalla aloitteita ja puheita ja kannanottoja sen puolesta, että pienyritysten sukupolvenvaihdoksia helpotettaisiin verotuksellisin keinoin. Ei ole toteutunut. Nyt on sen aika vihdoin ja viimein, nyt ne lupaukset täytyy lunastaa, se kuuluu meille ja tälle eduskunnalle.

Eero Lämsä /kesk:

Arvoisa puhemies! Ihan pariin asiaan, ensinnäkin tähän maa- ja metsätalousministeriön hallinnonalaan. Täällä esitetään 20 miljoonaa euroa lisättäväksi kansalliseen tukeen ja perusteluosassa sanotaan, että se on tarkoitettu maatalouden kustannusnousun osittaiseksi kompensoimiseksi ja tulokehityksen turvaamiseksi. Tämä perustelutekstin osa on kyllä hyvin erikoinen, koska — niin kuin ed. Leppäkin toi esille — vuonna 99 hallitus esitti ohjelmassaan, että kansallinen tuki pidetään vuoden 99 tasolla. Kuitenkin sitä sitten leikattiin ja nyt, jos puhutaan jonkinlaisesta kompensoinnista, kun se leikkaus on kokonaisuudessaan ollut 47 miljoonaa euroa, tässä ei päästä edes puolitiehen siitä, mitä on otettu pois. Minusta tällä ei ole mitään tekemistä jonkin kustannustason korvaamisen tai sitten tulokompensaation osittaisen korvaamisen kanssa. Myös lisäksi, kun puhutaan, että tämä on tämmöinen tupopaketti, niin kuin onkin, maatalouden osalta tämä on vain yksivuotinen eikä käsitä kahta vuotta.

Toinen, arvoisa puhemies, minkä otan nyt esille, on lomatoiminta. Ihan hyvä, että yksi päivä tulee lisää maataloudelle lomapäiviä, mutta kun otetaan huomio se, että kahden Lipposen hallituksen aikana eli vuodesta 95 näitä lomapäiviä on tullut nyt sitten kaksi lisää, ei tässä hyvin suuresta asiasta ole kysymys, vain kaksi päivää on tullut seitsemän vuoden aikana lisää. Jos sitä verrataan sitten muuhun väestöryhmään, tämä on varsin vähäinen ottaen huomioon vielä sen, että tämä lomituksen rahoitus on niin sanottu kustannusneutraali elikkä suurin piirtein se, mikä momentilta vuosittain vähenee rahaa, kun lomitettavien määrä vähenee, vastaa suurin piirtein tuota summaa, mikä on yhden lomapäivän kustannus vuodessa. Sillä tavalla se (Puhemies koputtaa) elää kustannusneutraalisti, elikkä siinäkin mielessä tämä on valtiontalouden kannalta hyvin kevyt asia mutta viljelijöiden kannalta tietysti tärkeä asia ja hyvä näinkin, mutta kokonaisuutena tämä viljelijöiden lomapäivien lisääminen on kyllä hyvin kitkusti edennyt.

Ilkka Kanerva /kok:

Puhemies! Vanha viisaus Turun satamasta antaa ymmärtää, ettei pitäisi provosoitua, jos provosoidaan, mutta olkoon tällä kertaa menneeksi. Tupon ympärillä käyty keskustelu tässä salissa toivottavasti saisi hieman toisenlaista valaistusta kuin mitä yksinomainen tupon taivaisiin kohottaminen tarkoittaa tai taivasten valtakunnan tuominen tähän työttömyyden ankeuteen. Tupo on tietenkin ilman muuta hallittua rakennetta, hallittua poliittista ja taloudellista kehitystä ajatellen myönteinen asia, mutta täytyy tietysti samalla aina, kun laiva on nyt saatettu satamaan, kysyä, mitä sieltä lastista löytyy. Tässä mielessä minusta on vain hyvä, että tämän ylistyksen sekaan löytyy sellaistakin näkökantaa esitettäväksi, jonka osaltani haluan tähän tuoda.

Puhemies! Sanon varmuuden vuoksi sen, että sinänsä tervehdin tupoa tyydytyksellä. Mutta kyllä haluan tarkastella tupoa nimenomaan työllisyyden kannalta muutamalla näkökannalla varustettuna, sillä me tiedämme, että kaksi seikkaa on käytetty kutakuinkin maksimaalisesti loppuun. Talouskasvu on työnsä tehnyt. Talouskasvu ei sinänsä ole ratkaissut meidän rakennetyöttömyyttämme. Meillä on ollut poikkeuksellisen pitkä voimakkaan taloudellisen kasvun kehityskausi takanamme, eikä työttömyysongelma ole sitä kautta saanut uutta ratkaisua, niin kuin puhemies erittäin hyvin tietää.

Toinen asia, joka on syytä mainita, on se, ettei myöskään budjetin määrärahamomentin kautta löydy ratkaisua työttömyysongelman hoitamiseen. Syyt ja vaikutukset ovat ratkaisevasti syvemmällä, joten nämä tiet tiedetään, kuinka pitkälle tätä kautta voidaan näitä kahta väylää, talouskasvua ja budjettirahoitusta, hyväksi käyttäen työttömyysongelmaa ratkaista. Tässä katsannossa tietysti tulopoliittisella kokonaisratkaisulla ja ylipäätään työmarkkinapuolella on äärettömän keskeinen vaikutus erityisesti, kun on perusteltua syytä olettaa, että talouskasvu ei tuo mitään vetoapua nähtävissä olevassa tulevaisuudessa eikä budjetin raamien luonne ole sellainen, että voisimme kuvitella, että sitäkään kautta, mättämällä lisää budjetin momentteihin työllisyysmäärärahoja, voitaisiin kuvitella työttömyyden ongelma ratkaistavaksi. Ei, ei tule kalua. Sitä kautta ei löydy Suomen selvästi suurimpaan yksittäiseen yhteiskuntapoliittiseen ongelmaan ratkaisua.

Meillä on työttömyys laskutavasta riippuen tänä päivänä 9 prosenttia tai 16 prosenttia tahi jotain siltä väliltä. Yhtä kaikki työttömyys on meillä muihin maihin verrattuna ja meidän sisäisiä asioitamme ajatellen ehdottomasti erittäin vaikea. Se esimerkiksi ikääntymisprobleeman kanssa luo sellaista julkisen talouden rahoituspainetta tuleviin vuosiin, että en tiedä, kykeneekö yksikään kansanedustaja tästä salista nousemaan pystyyn ja sanomaan, että me voimme huojentunein mielin katsoa tulevaisuuteen ja kuvitella, että asiat ovat saaneet hyvän järjestyksen. Selviämmekö me kunnialla, on kysymys, johon ei helppoja vastauksia löydy, enkä olisi edes valmis vakuuttamaan, jos ei parempia konsteja tähän löydy kuin nykyään on käytettävissä, että me pidämme hyvinvointiyhteiskunnan perustasosta sillä tavalla kiinni kuin kaikki sinänsä välttämättömäksi katsovat.

Tässä mielessä tulopoliittinen ratkaisu ja työmarkkinakenttä on valinkauhassa, ja käsitykseni on se, että edessä olevista ongelmista on päästävissä eteenpäin vain sillä, että työllisyysaste on nykyistä merkittävästi korkeampi. Me laahaamme edelleen jossain 60—68 prosentin tietämillä, ja kaikkien vastaansanomattomien kansantaloudellisten selvitysten mukaan sen pitäisi olla vähintäänkin 75 prosentissa, jotta me kuvittelisimme selviävämme edessä olevista julkisen talouden rahoituspaineista. Tietysti tässä mielessä taloudellisen kasvun ja tehokkuuden aikaansaaminen on äärettömän tärkeää siinä, millä tavalla me tulemme onnistumaan.

Tulopoliittinen kokonaisratkaisu on puolustettavissa tietysti sillä näkökohdalla erityisesti, että se ehkäisee palkkaerojen repeämistä Suomessa sille alueelle, jota täytyisi pitää jo epäoikeudenmukaisena. Se on selvää, että tämä on tupon ilman muuta kestäviä ja vastaansanomattomia piirteitä, mutta samaan aikaan tietysti pitää osata löytää joku myönteinen kannustin niille, jotka ovat kokeneet vuodesta toiseen tahi jo pikkuhiljaa vuosikymmenestäkin toiseen sen, että heidän palkanmuodostuksensa ei ole oikeudenmukaisesti tullut kohdelluksi tulopoliittisten kokonaisratkaisujen merkeissä, eikä välttämättä edes tälläkään kertaa. Viittaan nyt esimerkiksi laajaan terveydenhuollon, sosiaalihuollon kenttään, jossa tämä tunne on erittäin vahva ja voimakas.

Se kritiikki, jota Suomen Pankin suunnasta pääjohtaja Vanhala on esittänyt, johon täällä ed. E. Lahtela kiinnitti huomiota, todellakin perustui siihen ajatukseen, että meillä tehdään standardin mukaiset palkankorotukset aloilla läpi koko kentän riippumatta siitä, mikä on niiden alojen ja yritysten, sillä alalla toimivien yritysten, palkanmaksukyky. Tiedämme hyvin, että vuosikymmenen vaihdetta edeltävinä vuosina erityisesti ja vielä kai vuosituhannen vaihteessakin elektroniikkateollisuudessa vuotuinen tuottavuuden kasvu oli jossakin 20 prosentin seutuvilla, eikö niin — huikea kasvu, joka tietysti merkitsi sitä, että samalla tähän asiaan ihailevien katseiden suuntaaminen merkitsi sitä, että ummistimme silmämme niiltä toimialoilta ja niiltä toimivilta yrityksiltä, joilla tämän tuottavuuden kasvun kanssa on oltu todella kiipelissä. Nyt kun taloudellinen kasvu ei välttämättä ole edes elektroniikkateollisuudessa sitä kertaluokkaa, mihin me olemme ikään kuin huumautuneet 90-luvun loppuvuosina, on selvää, että me olemme tuottavuuskehityksemme kanssa melkoisissa ongelmissa. Näin ollen joudutaan tilanteeseen, jossa tietysti alakohtaisesti ja vielä yrityskohtaisesti joudutaan tilanteeseen, jossa palkanmaksukyky tulee koetelluksi, kun se on viritetty sille tasolle, jota kannattavuus ja tuottavuus sinänsä yleisesti katsoen edellyttäisi.

Se merkitsee, puhemies, välittömästi sitä, että niilläkin aloilla ja niissä yrityksissä, joissa ei näin haluttaisi tehdä, joudutaan valitettavasti vapauttamaan työvoimaa ja joudutaan toteamaan työttömyystilastojen vain rumenevan. Kyseessä valitettavasti ei ole yleensä sellainen palkansaajajoukko, joka siirtyisi sitten työttömäksi tuottamattomilta aloilta siirtyessään niille aloille työllistetyksi, joilla olisi imua ja kykyä mahdollisesti palkatakin enemmän väkeä kuin niillä on tällä hetkellä. Nämä henkilöt eivät käytännön elävässä elämässä kohtaa. Vaikka työvoimahallinnon perustehtävä olisi katsoa tällaisten asioiden perään, työvoimahallinto joutuu tulemaan kaukana perässä, vuosien mittaisten rupeamien verran perässä siihen nähden, missä sen pitäisi tietysti käytännössä kyetä operoimaan. Näin ollen huonosti kannattavat yritykset vähentävät työvoimaansa ja tällä tavalla vapautuva väki ei siirry paremmin kannattaviin yrityksiin, vaan siirtyy valitettavasti työttömyyskortistoon.

Työpaikan hävittäminen on paljon helpompaa kuin uuden työpaikan luominen. Tämä on se ajattelullinen kritiikki, ei minulla ole nyt Vanhalan papereita, bokstaveja eikä referaatteja mukanani, mutta näin olen ymmärtänyt hänen tätä asiaa lähestyneen. Mielestäni tälläkin puheenvuorolla pitää olla yösija tässä majatalossa, siinä kansallisessa keskustelussa toisin sanoen, jossa arvioidaan, miten voitaisiin Suomen ylivoimaisesti suurin yhteiskuntapoliittinen epätasa-arvo ratkaista, joka on työttömien ja työllisten ihmisten välinen epätasa-arvo, joka meillä pahalla tavalla rikeeraa. Hän halusi, näin sen ymmärsin, jollakin tavalla hajautettua työvoiman osaamiseen ja sen alueen, sen toimialan yritysten yleiseen kannattavuuteen ja tehokkuuteen liittyvää taloudellista toimeliaisuutta ottaa enemmän huomioon, kun tehdään palkkapoliittisia ratkaisuja, siis tupon sisälle enemmän joustavuutta kuin sieltä nyt keskiarvoisesti sinänsä löytyy.

Tämä on seikka, joka on ollut tässä takana. Minä ymmärrän tämän puheenvuoron, vaikka hyvin tiedän, ettei sitä sellaisenaan voida ottaa lukuun tulopoliittisissa keskusteluissa, mutta kyllä tätäkin keskustelua, jota nyt Suomessa tulopolitiikan ympärillä on käyty, sitä hymistelyä pitää voida arvioida hieman kriittisemmin sen pahimman yhteiskuntapoliittisen ongelman ympärillä, johon toisaalta halutaan kaikki mahdolliset voimat keskittää, että työttömyyden kanssa päästäisiin myönteisempiin näköaloihin. Tässä mielessä nämä kaksi asiaa eivät mielestäni, herra puhemies, kohtaa sillä tavalla kuin käydystä keskustelusta voisi päätellä.

Eero  Lämsä  /kesk (vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Ed. Ilkka Kanervan puheenvuoroon, kun hän totesi puheenvuoronsa alussa, että valtion budjetin kautta työttömyysongelmaa ei tulla hoitamaan eikä pystytä hoitamaan:

On aivan selvää, että valtion budjetti tulevaisuutta ajatellen on yhä enemmän niukkuustekijä. Mutta kun tällä hetkellä meillä työttömyysluvut pyörivät todella todellisuudessa lähellä 450 000:ta työtöntä eli kun on noin 280 000 työtöntä ja sitten erilaisin tukitoimenpitein työttömyyseläkkeellä on 150 000, edelleen meillä ollaan 16,5 prosentin työttömyysasteessa, joka on todella mittava. Olen samaa mieltä, että valtion budjetin kautta sitä ei pystytä sinällään hoitamaan, mutta suhdannetilanteessa ja suhdannetyöttömyydessä on erittäin tärkeätä, että valtion budjetin kautta myös sitten, kun kohdennetaan työllisyysvaroja, ne kohdennetaan oikein. Minusta tällä hetkellä esimerkiksi näillä voitaisiin korjata tiettyjä kipupisteitä. Otan esimerkiksi homekouluasiat, infrarakenteet ja tämän tyyppiset, eli (Puhemies koputtaa) saadaan yhteiskuntaan syntymään jotain pysyvää. Tämä on erittäin tärkeätä, että ne kohdennetaan oikealla tavalla.

Markku  Markkula  /kok:

Arvoisa puhemies! Ed. Ilkka Kanervan puheenvuoro äsken osoitti, että toisaalta hän muistaa ja on oppinut paljon silloin ministeriaikanaan, mutta on uudistanut koko ajan ajattelutapaansa. Siinä mielessä oli erittäin hyvä kuulla poleemista pohdiskelua siitä, missä me todella tällä hetkellä olemme ja mikä on eri toimijoiden tehtäväjako. Hänen käsitykseensä 75 prosentin työllisyysasteen saavuttamisesta on tietenkin helppo yhtyä: se on todella vaikea ja haasteellinen tehtävä. Mutta keskeinen lähtökohta on kiistatta se, että meidän pitää nähdä ja löytää valtion vahva rooli luomassa yrityksille entistä kilpailukykyisempiä toimintaedellytyksiä, koska vain vahvan talouskasvun avulla kyetään luomaan edellytykset sille, että yritystoiminta ja aivan erityisesti myös palvelusektori kykenee lisäämään työpaikkoja. Tätä kautta työllisyysastetta saadaan nostetuksi.

Tavoite ehkä pitäisi uskaltaa nyt asettaa jo, jos me ajattelemme tilannetta tästä 15—20 vuotta eteenpäin ja silloin nähtävissä olevaa Suomen väestömäärää, pikemminkin 80 prosentin työllisyysasteeseen. Silloin me joudumme menemään myös näihin peruskysymyksiin paljon paljon vielä syvemmälle. Me tarvitsemme myös rakenteellisia ratkaisuja. On hyvä, että nyt tässä tulopoliittisessa sopimuksessa loppujen lopuksi näinkin laajalti työmarkkinaosapuolet ovat arvioineet koko tätä kenttää ja ovat myös valmiita laittamaan itsensä likoon kaikella sillä painoarvolla, joka näin pitkälle kehittyneellä järjestäytyneellä työmarkkinatoiminnalla täällä Suomessa on.

Mutta, korostan sitä, että on tärkeää todella, että myös tässä tupon yhteydessä, kun osapuolet selvästi korostavat sitä, että talouskasvun on tulevaisuudessa perustuttava vahvaan osaamiseen ja hyvään työllisyyden sekä tuottavuuden kehittämiseen, tuottavuus uskalletaan nostaa selkeästi esille. Siinä mielessä, vaikka tässäkin talossa liian usein syyllistetään työmarkkinajärjestöt aika lailla staattisen politiikan hoitajiksi, niin mielestäni, kun lukee tämänkin tulopoliittisen neuvottelusopimuksen kaiken kaikkiaan ja hakee sieltä niitä kehittämiskohtia, joita siellä on todella paljon, niin kyllä sieltä sitä dynamiikkaakin löytyy. Tässä mielessä pitäisi pikemminkin tältä poliittiselta kentältä löytää nyt niitä kannustavia toimenpiteitä, joilla me kasvuhakuista talouspolitiikkaa voimme viedä eteenpäin.

Työvoimapolitiikan työllistämis- ja koulutustoimenpiteiden vaikuttavuutta työttömien työllistymiseen avoimille työmarkkinoille ja osaavan työvoiman saatavuuteen on kiistatta parannettava. Tähän tarvitaan kaikkien yhteisiä toimenpiteitä. On hyvä, että tässä tuporatkaisussa myös työmarkkinaosapuolet korostavat täsmäkoulutuksen merkitystä ja sitä, että työllistämistukien pitää aina olla vastikkeellisia. Siinä mielessä on todella tärkeää, että myös tältä kentältä tulee selkeä viesti siitä, että tuella keinottelu sekä kilpailuvääristymät on estettävä muun muassa sisällyttämällä tukityöllistämiseen työntekijöiden osaamista parantavia toimia. On uskallettava mennä rakenteisiin. Siinä mielessä rakenteiden uudistamista löytyy hyvin paljon myös viime vuosina toteutetuista työelämän kehittämisohjelmista, jotka luovat osaltaan perustaa työyhteisöjen toimivuuden ja tuottavuuden, työkyvyn ylläpitämisen ja työssäjaksamisen sekä muunkin työelämän kehittämiselle.

Arvoisa puhemies! On tärkeää myös, että tässä yhteydessä on kiinnitetty laajemmalti huomiota työmarkkinaosapuolten voimin eurooppalaiseen kehitykseen, koska, niin kuin tässä talossa hyvin tiedetään, Lissabonin strategia 2010 on hyvin selkeä strateginen päämäärä, jonka mukaan unionista on tultava maailman kilpailukykyisin ja dynaamisin tietoon perustuva talous. Valitettavasti tälle tielle ei kyllä EU:ssa kattavasti ole ollenkaan vielä lähdetty. Ehkä tässäkin on kyse siitä, että pienten dynaamisten maiden, jollaiseksi kiistatta Suomi EU-kriteereillä arvioiden on luettava, on osoitettava, mitä on mahdollista tehdä ja mitä pitää tehdä.

Tuponeuvottelutulokseen kuuluu selkeästi myös sopimus koulutustoimenpiteistä ja koulutusasioiden eteenpäinviemistä kaiken kaikkiaan. Tällä haluan korostaa myös sitä, että edellisellä tupokierroksella järjestöt esittivät selkeästi myös valtiovallalle mittavia koulutuspoliittisesti tärkeitä asioita, joiden selvittäminen ja toteuttaminen on vielä monilta osin kesken. Erityisesti haluan korostaa työyhteisön sisällä tapahtuvaa oppimista sekä koulutusinvestointien verotusta ja tiedekorkeakoulujen resursseja.

Näiden asioiden osalta, jotka nyt myös tupo-osapuolet ovat tässä taas kerran esille nostaneet, parlamentaarinen aikuiskoulutustyöryhmä teki aika mittavia linjauksia tämän vuoden alkupuolella valmiiksi saadussa työssään. Nyt erittäin monilta osilta tässä tuporatkaisussa viitataan tuohon parlamentaariseen aikuiskoulutustyöryhmään ja kiirehditään sen toimenpiteiden täytäntöönpanoa.

Mutta haluan korostaa sitä, että on myös erityisen tärkeää, että tässä yhteydessä taas työmarkkinaosapuolet korostavat, että niin yksilöllä kuin työyhteisöllä, työnantajalla ja valtiovallalla, kaikilla, on omat selkeät roolinsa kehitettäessä sitä työelämässä tarvittavaa osaamista, jonka avulla myös jokainen yksilö kykenee työuransa ajan menestymään ja menestymään myös omassa vapaa-ajassaan ja elämässään laadullisesti kaiken kaikkiaan. Tältä osilta tarvitaan nyt todella syvemmälle koulutuksen sisältöihin, oppimismenetelmien sisältöihin ja työyhteisöjen strategiseen kehittämiseen, siis oppivan organisaation periaatteiden täytäntöönpanoon, menevää toimintaa.

Se, mistä tuporatkaisussa osapuolet eivät rahallisesti päässeet yhteisymmärrykseen ja missä on ymmärrettävä, että valtiovalta ei omalta osaltaan halunnut sitoutua konkreettisiin miljoonien eurojen määrärahoihin, koskettaa muun muassa sitä, mikä on yliopistojen ja ammattikorkeakoulujen rooli lisäkoulutuksen järjestämisessä jatkossa. Kun parlamentaarinen aikuiskoulutustyöryhmä tältä osilta teki aika selkeitä linjauksia siitä, että aikuiskoulutukseen perusvoimavaroja tullaan seuraavien noin kymmenen vuoden aikana painottamaan väestön ikärakenteen ja koulutustason kehityksen sekä ammattirakenteen muutosten mukaisesti nykyistä vahvemmin ammatilliseen lisäkoulutukseen sekä yliopistojen ja ammattikorkeakoulujen järjestämään aikuiskoulutukseen, on hyvä, että nyt tässä tupopöytäkirjassa on selkeästi todettu myös se, että työmarkkinakeskusjärjestöt esittävät, että yliopistoille ja ammattikorkeakouluille turvataan vuonna 2003 ja myös sen jälkeen ammatillisen lisäkoulutuksen rahoitus ottaen huomioon työelämän tarpeet.

Tässä valtion talousarvion täydennysesityksessä ei tätä konkreettisesti ole otettu huomioon. Siinä mielessä tämä asettaa kyllä tälle talolle myös omia vaatimuksiaan, koska meidän on myös uskallettava vastata tähän sekä kansakunnan kannalta tärkeään asiaan että myös tupossa selkeästi esille nostettuun kysymykseen, vastattava tähän myönteisesti. On löydettävä järjestely, jolla yliopistot ja ammattikorkeakoulut oman roolinsa tässä vahvasti hoitaisivat.

Puhemies! Menemättä syvemmälle tähän kysymykseen haluan tässäkin vielä korostaa lopuksi sitä, että Suomi on tietoisesti valinnut itselleen osaamisen ja innovatiivisen tulevaisuuden tien. Tämä tarkoittaa silloin, että meidän on myös uskallettava vahvistaa niitä siirtomekanismeja, joilla tieteellistä tietoa siirretään ja muokataan käytännölliseksi tiedoksi työelämässä. Tämä tarkoittaa myös silloin mitä suurimmassa määrin aikuiskoulutuksen mekanismien kehittämistä ja sellaisten osaamiskonseptien luomista, joilla työelämässä olevat kouluttajat oppivat uutta ja osaavat taas sitten siirtää sitä organisaatioidensa sisällä ja yli organisaatiorajojen eri työntekijöiden käyttöön.

Matti Huutola /vas:

Arvoisa puhemies! Oikeastaan ajattelin lähteä liikkeelle siitä, mikä merkitys tällä tulopoliittisella kokonaisratkaisulla on, vähän tarkastella sitä, mitä merkitystä sillä on koko Suomen tulevaisuuden kannalta.

On aika ajoin arvosteltu tulopoliittisen kokonaisratkaisun merkitystä ja tämän suomalaisen, voisiko sanoa pohjoismaisenkin osittain, järjestelmän merkitystä hyvinvoinnin rakentajana, mihin ed. Ilkka Kanervakin omassa puheenvuorossaan viittasi. Tosiasiallinen tilannehan on se, että muu maailma, muu Eurooppa hakee Suomesta mallia. Pitkästä aikaa voidaan olla ylpeitä siitä, että olemme löytäneet työmarkkinaneuvottelujärjestelmän mallin, jota muu maailma hakee ja tavoittelee. Sille löytyykin vahvat perusteet. Suomen yritysten ja hyvinvoinnin rakentamisen kannalta on tietysti olennaista se, miten meillä työllisyys kehittyy ja miten meidän yrityksemme voivat, minkälainen kilpailukyky yrityksillä on.

Minun käsittääkseni Suomen korkea työttömyysongelma ei johdu siitä, etteikö yrityksillä olisi kilpailukykyä. Me tiedämme sen, että suomalainen yritysmaailma, suomalainen elinkeinoelämä, arvioidaan tällä hetkellä jollei maailman parhaaksi niin kuitenkin maailman kärkimaihin kuuluvaksi kilpailukyvyn kannalta. Mihin se on perustunut? Se perustuu aika tavalla vankkaan lähtökohtaan siitä, että Suomessa on jo pitkään ollut vakaat, erittäin turvalliset työmarkkinat, jolloin yritykset voivat kehittää tulevaisuudensuunnitelmia aika vakaissa ja turvallisissa olosuhteissa. Se on perusedellytys sille, että me kykenemme parantamaan myös työllisyyttä.

No, tottahan se on, että työttömyys on edelleen korkea, ja siinä on sitten viitattu muutamiin eri asioihin täälläkin: rakenteelliseen työttömyyteen ja osittain myös viitattu siihen, onko meillä työttömyysturvajärjestelmä, sosiaaliturvajärjestelmä, sen kaltainen, että se estää työllistymisen. Työttömyysturvan osalta on kuitenkin todettava se, että meillä Suomessa olevan työttömyysturvan taso on kuitenkin, jos sitä verrataan meidän keskeisiin kilpailumaihimme — Pohjoismaihin, Euroopan unionin alueellakin — itse asiassa keskitasoa, jopa keskitasoa alhaisempi. Mitkään seikat eivät kerro, että meidän työttömyysturvamme taso olisi sen kaltainen, että se aiheuttaisi työllistymisen estettä. Minusta ne väitteet ovat täysin vääriä eikä niihin löydä todellista pohjaa.

Sen sijaan voimme hakea lähtökohtia siitä, että meillä Suomessa työttömistä vain noin 20 prosenttia on erilaisten tukitoimien ja aktiivisten toimien piirissä. Sen sijaan naapurimaassamme Ruotsissa työttömistä on 60 prosenttia erilaisten työvoimapoliittisten toimien piirissä: joko tukityöllistettyinä, työvoimapoliittisessa koulutuksessa, työharjoittelussa tai missä ovatkin, joka tapauksessa ohjatussa toiminnassa yhteiskunnan järjestämässä tukitehtävässä niin, että eivät kuitenkaan ole ajautumassa syrjäytymiskierteeseen.

Rakenteellisen työttömyyden ongelmat mielestäni keskittyvät kahteen keskeiseen osaan, joista ensimmäinen osa on ehkä se, että meillä on kuitenkin selvä ammattitaidon ja osaamisen puute kaikesta huolimatta. Meillä on 400 000, jopa ylikin, työmarkkinoilla olevaa henkilöä, joilla ei ole minkäänlaista ammatillista koulutusta. Me tiedämme, että tämän päivän vaatimukset ovat sen kaltaisia, että tuota osaamistasoa on ratkaisevasti nostettava, tuota väkeä on pystyttävä kouluttamaan ja olemassa olevia työntekijöitäkin uudelleenkouluttamaan entistä vaativampiin tehtäviin. Työvoimapoliittisen koulutuksen ja ylipäätänsä koulutuksen merkitys on ratkaiseva silloin, kun me puhumme rakenteellisen työttömyyden nujertamisesta.

Toinen selvä piirre, mikä esimerkiksi naapurimaastamme Ruotsista poikkeaa, on se, että Suomessa kaikesta huolimatta on vielä asuttuna lähes tulkoon joka kunta, joka kyläkin. Meillä on hajautunut väki, joka asuu laajalti, ja me puhumme silloin alueellisesta työttömyysongelmasta. Onkohan niin, että Tukholmassa ja Tukholman eteläpuolella asuu tänä päivänä 85 prosenttia Ruotsin kansasta. Meillä luvut ovat ihan toisen näköisiä. Me kykenemme parantamaan alueellisia työttömyysongelmia hakemalla sinne niitä kohteita, niitä hankkeita, joilla työllisyyttä voidaan ratkaisevasti parantaa jopa pysyväisluonteisesti.

Tässä tuporatkaisussa ja nyt hallituksen tuomassa esityksessä on paljon hyvää, mutta itse olen kyllä pettynyt yhteen kohtaan. Olisin nähnyt, että nyt erittäin tehokas, hyvä väline, sanoisin paras väline, olisi ollut sijoittaa tai käyttää rahoja työ- ja elinkeinokeskusten, te-keskusten, investointiperusteisiin määrärahoihin. Niillä olisi kyetty varsin tehokkaasti vastaamaan alueellisesti vaikeiden työttömyysalueiden tilanteen parantamiseen.