Sari Essayah /kd:

Arvoisa puhemies! Viime viikolla jo tosiaan kävimme tätä tärkeää ja mielenkiintoista lähetekeskustelua hallituksen esityksestä hedelmöityshoitolaiksi sekä isyyslain muuttamiseksi. Aikaa oli tuolloin valitettavan vähän käytössä, joten tänään pääsemme sitten jatkamaan kukin omien näkökantojemme esittelyä.

Hedelmöityshoitojen antamiseen liittyy laajoja eettisiä kysymyksiä koskien muun muassa ihmisarvoa ja lapsen oikeuksia. Omalta osaltani ainakin haluan kiittää kollegoita siitä, että tuo viime torstain keskustelu pysyi kyllä varsin pitkälti kaikilta osin asiallisena, ja uskon, että tässä salissa meillä on aika yhteinen näkemys siitä, että olipa maailmankatsomuksellinen taustamme mikä tahansa, tunnemme kuitenkin selkeästi tiettyä nöyryyttä silloin, kun käsittelemme säädöksiä, jotka koskevat elämän syntyä tahi sen päättymistä. Toivon, että lainsäätäjän asemassamme sitäkin suuremmalla harkinnalla suhtautuisimme näihin lakeihin, joilla määritellään kanssaihmisten koko elämän biologinen ja juridinen kehys.

Arvoisa puhemies! Viime viikon keskustelusta jotkut median edustajat virheellisesti uutisoivat kristillisdemokraattien vastustavan hedelmöityshoitolakia. Lähes päinvastoin. Mielestämme hedelmöityshoitoja koskevalle lainsäädännölle on hyvin suuri tarve, mutta emme hyväksy lain sisältöä hallituksen esittämässä muodossa. Tässä yhteydessä haluaisinkin muistuttaa teitä, hyvät edustajakollegat, siitä, että ed. Päivi Räsänen jätti viime syksynä lakialoitteen, josta uskon olevan suurta apua siinä vaiheessa, kun valiokunnassa tehdään lopullisia pykälämuotoiluja.

Arvoisa puhemies! Tämän lain ensisijaisen tehtävänhän pitäisi siis olla hedelmöityshoitojen avulla syntyvän lapsen oikeuksien ja juridisen aseman turvaaminen. Viime viikon keskustelussa monessa puheenvuorossa viljeltiin sanoja "hartaasti toivottu", "rakastettu". On selvää, että lapsen kasvun kannalta nämä ovat varmastikin tärkeitä lähtökohtia. Mutta niillä kauniilla sanoilla peiteltiin lapsen perustavaa laatua olevan perusoikeuden polkeminen, joka tässä hallituksen esityksessä toteutuu, kun osa lapsista jätetään lähtökohtaisesti juridisesti isättömiksi.

Hallituksen hedelmöityshoitolain yleisperusteluissa sivulla 15 mainitaan aivan oikein, että "YK:n lapsen oikeuksien sopimuksen 3 artiklassa määrätään, että lainsäädäntöelimien toiminnassa, jotka koskevat lapsia, on ensisijaisesti otettava huomioon lapsen etu. Myös YK:n kaikkinaisen naisten syrjinnän poistamista koskevan yleissopimuksen vanhemmuutta koskevassa 16 artiklassa määrätään, että kaikissa tapauksissa lasten edut ovat ensisijaisia." Unicefin Inka Hetemäki kirjoitti tämän päivän Helsingin Sanomien mielipidepalstalla, ettei tätä sopimuskohdan siteeraamista tule käyttää syntymättömien lasten edun määrittämiseen, joka voi hänen mukaansa olla vaikeaa. Lainsäädännössämme onkin tähän saakka pyritty kunnioittamaan näitä periaatteita.

Lasten huolto- ja tapaamisoikeudesta annettu laki sekä isyyden selvittämistä koskeva laki ovat merkittäviä linjauksia, jotka ovat lähteneet nimenomaan syntyneen lapsen tarpeista. Nyt nämä linjaukset jätetään kuitenkin huomioimatta asettamalla aikuisen asema etusijalle syntyneeseen lapseen nähden. Mikäli yksinäiselle naiselle tai lesboparille vahvistetaan hedelmöityshoidot tässä lainsäädännössä, niin silloin perustuslain vastaisestikin saatetaan tällä tavoin nimenomaan syntyneet lapset jo valmiiksi eriarvoiseen asemaan niiden avioliiton ulkopuolella syntyneitten lasten kanssa, joilla on oikeus muun muassa ajaa isyyskannetta. Miten tällaiselle lapselle voi selittää ihmisten yhdenvertaisen kohtelun periaatetta, kun hänen äitinsä valinta, joka voi pohjautua esimerkiksi seksuaaliseen suuntautumiseen, ratkaisee lapsen oikeuden isään ja muun muassa perintökaareen liittyvät oikeudet? Hedelmöityshoidolla aikaansaatu yksinäisen naisen tai lesboäidin lapsi ei voi periä isäänsä, vaikka saisi tietää isän henkilöllisyyden, eikä hänellä ole oikeutta edes nostaa isyyskannetta, kun taas samanlaisessa elämäntilanteessa olevalle au-lapselle meidän lainsäädännössämme pyritään tekemään kaikki, jotta hänellä olisi mahdollisuus niin isyyskanteeseen kuin myöskin lakiosaan.

Viime vuonna tässä samaisessa salissa säädettiin isyyslain muutoksesta, jolla isyyden toteamiseksi voidaan ottaa dna-näyte jopa lapsen isäksi epäillyn miehen sukulaisilta, jos isä on kadonnut tahikka kuollut. Herääkin kysymys, miten oikeusministeriössä voidaan valmistella tällaista lainsäädäntöä, jossa oikeus isyyden vahvistamiseen ja perintökaareen liittyvät oikeudet ovat täysin erilaisia näennäisesti samassa elämäntilanteessa olevien lasten kohdalla. Miten me aikuisina, omissa parisuhteissamme, suhtautuisimme, jos meidän asemamme esimerkiksi aviopuolisona tai oikeus yhteiseen omaisuuteen mitätöitäisiin sanomalla, että olemme kyllä hartaasti toivottuja ja rakastettuja puolisoina? Luulen, että monenkaan oikeustaju ei kyllä sitä kestäisi.

Arvoisa puhemies! Jos yhteiskunta ei pidä kiinni niin keskeisestä arvosta kuin lapsen etu, on hyvin vaikea perustella enää muitakaan perusarvoja yhteiskunnassa. Kaipaus lapsen saamiseen on luonnollinen ja elämän jatkumisen kannalta tärkeä asia, eikä ole syytä epäillä sitä, etteivätkö itselliset naiset tahi lesboparit kykenisi rakastamaan lastaan. Kyse ei ole myöskään siitä, että heteroperheet toimisivat aina toivotulla tavalla. On varmasti lukuisia perheitä, joissa isä ei syystä tahi toisesta ole läsnä eikä yhteyttä isään ole. Monet äidit ovat joutuneet kantamaan kokonaan tai lähes yksin vastuun lasten kasvatuksesta. Meidän on hyvin vaikea vertailla erilaisia perheitä ja niiden vaikutuksia lapsen kehitykseen. Voisi ehkä yleislinjauksena sanoa, että tutkimustulokseksi saadaan yleensä sitä, mitä tilataan.

Tähän keskusteluun haluaisin kuitenkin tuoda erään näkökulman erilaisten parisuhteiden kestävyydestä, koska on tärkeää, että lapsen ihmissuhteet saisivat olla mahdollisimman kestäviä. Sen tähden siteeraankin tutkimusta, jossa lesboaktivisti Rochelle Klinger on arvioinut erilaisten parisuhteiden kestävyyttä teoksessa Textbook of Homosexuality and Mental Health. Hänen mukaansa 11 perusteellisinta lesbotutkimusta osoittaa, että 60—80 prosenttia lesboista elää parisuhteissa, joiden keskimääräinen kesto ei kuitenkaan ole kuin 2,5 vuotta, vaikka tutkimuksessa oli mukana yksittäisiä pareja, joilla yhteiselämää oli kestänyt yli 30 vuotta. Yllättävintä tässä tutkimuksessa oli se, että lesboparit pysyvät yleensä harvemmin yhdessä kuin homo- tai heteroseksuaaliset parit, eli tutkimustulos ei tue sitä stereotypiaa, jonka mukaan lesbot muodostaisivat kiinteämpiä suhteita kuin esimerkiksi homot.

Arvoisa puhemies! Yhteiskunta on kehittynyt siihen suuntaan, että isättömiä lapsia on aikaisempaa enemmän, mutta tätä kehityssuuntaa ei voida mitenkään pitää myönteisenä eikä sitä ainakaan tule lainsäädännöllä edistää. On kokonaan toinen asia edesauttaa lisää isättömiä lapsia maailmaan ja hyväksyä yhteiskunnassa lähtökohtaisesti se, ettei isä ole lapsen elämässä välttämätön. Ainakin sen jälkeen on täysin epäloogista vaatia, että miehen malli olisi tarpeen kouluissa ja päiväkodeissa, jos nyt ollaan valmiit hyväksymään se, ettei miestä tarvita lähtökohtaisesti malliksi ja kasvattajaksi siellä lapsen tärkeimmässä kasvuympäristössä elikkä kotona. Samoin miesten pitämättömistä isyyslomista ollaan huolissaan, kun samalla ollaan valmiita lain avulla saattamaan maailmaan täysin isättömiä lapsia. Stakesin tutkimusprofessori Matti Rimpelähän on jo todennut, että naisten keskeistä vanhemmuutta ja lisääntymisoikeutta painottava lainsäädäntö loukkaisi miesten vastaavia oikeuksia ja olisi osaltaan siirtämässä sukupuolten välistä tasapainoa lasten kasvussa ja kehityksessä takaisin naisten suuntaan. Epäloogista on myös se, että aborttilainsäädännössä voi abortin perusteeksi ilmoittaa sen, että ei ole parisuhdetta, ei ole isää, joka on jakamassa kasvatusvastuuta.

Ihmettelen myös muutenkin hallituksen tapaa vetäytyä tästä lainsäätäjän työstään sysäämällä ratkaisuvalta klinikoille ja terveydenhuoltohenkilöstölle, jotka ovat nimenomaan toivoneet tätä lakia ja sen mukanaan tuomaa selkeyttä nykyiseen määrittelemättömään tilanteeseen. Terveydenhuollon toimijoiden resurssit ja ammattitaito joutuvat varsin kohtuuttomaan paineeseen, jos hedelmöityshoitojen saajista päätettäessä arvioinnissa ratkaisevaa on lapsen kasvatuksellisten edellytysten täyttyminen.

Perusrajanveto lääketieteen ongelman hoidosta ontuu myöskin. Hedelmöityshoito on yleensä ymmärretty ratkaisuksi lääketieteelliseen ongelmaan, mitä lesbopareilla ja itsellisillä naisilla ei ole. Halutaanko sitten jatkossa käyttää keinotekoisia elämäntuottamisratkaisuja ilman mitään lääketieteellisiä tai lisääntymisbiologisia syitä? Mitä aiomme tehdä silloin, kun miesparit alkavat tasa-arvolain nojalla vaatia hedelmöityshoidolla lapsia itselleen?

Arvoisa puhemies! Vielä pari kohtaa, joihin toivon valiokunnan kiinnittävän huomiota. Toivon, että valiokunta tarkoin harkitsisi lapsen oikeutta saada tietää alkuperästään ja siihen liittyviä ikärajoja. Avioerotilanteissa, jotka ovat lapselle äärimmäisen tuskallisia, lasta kuullaan jo 12-vuotiaana, joten oman biologisen alkuperänkin käsittelyyn nuorella lienee eväitä aiemmin kuin tässä lakiehdotuksessa esitetään, 18:aa ikävuotta. Lisäksi hedelmöityshoitojen tuloksena jo syntyneiden alkioiden asema on tässä lakiehdotuksessa täysin moraaliton, kun ne vaaditaan siirtymäaikasäännöksen takia tuhottavaksi. Tästä jo syntyneiden alkioiden kohtelusta myös Seta on huolestunut, ja se on erittäin hyvä, sillä tuntuu, että he todennäköisesti pystyvät vaikuttamaan tämän kohdan muuttamiseen. Tuntuu siltä, että nämä muutamat vuodet täällä talossa ovat opettaneet, että hyvin vähäistä painoarvoa on niillä mielipiteillä, joita edustavat kristilliset kirkkokunnat, jotka edustavat kuitenkin suomalaisista yli 90:ää prosenttia. Mieluummin kuunnellaan vähemmistöjen edustajia.

Täällä ed. Ojansuu (Puhemies koputtaa: 10 minuuttia!) on myös tuonut esille, ettei Kirkkohallituksen kanta ole koko kirkon kanta, ja tuonut esille edustamansa Kionin eli Kirkon ihmisoikeuskysymysten neuvottelukunnan kannan. Tänään sain postia Kionin jäseneltä, jossa täydentävässä mielipiteessä on tuotu esille, ettei myöskään Kionin kanta ole suinkaan koko Kionin kanta.

Toivon, arvoisat kollegat, todellakin harkintaa ja kunnioitusta näitten elämän suurien kysymysten edessä siinä vaiheessa, kun valiokunnassa lähdemme asiaa viemään eteenpäin.

Riikka Moilanen-Savolainen /kesk:

Arvoisa herra puhemies! Hallituksen esitys hedelmöityshoidosta ja isyyslain muuttamisesta sisältää useita kannatettavia asiakohtia. Suomessa on annettu hedelmöityshoitoja jo 22 vuotta ilman lainsäädäntöä. On kohtuullista edellyttää, että laki saataisiin voimaan ja muun muassa isyyteen liittyvät lainsäädännölliset epäkohdat selkiytettäisiin. Pidän lakia tarpeellisena mutta kaikilta osin en voi yhtyä hallituksen näkemyksiin.

Arvoisa puhemies! Arviolta joka kuudes suomalainen kärsii lapsettomuudesta ja hakeutuu yleensä noin vuoden jälkeen hoitoihin. Naisen hedelmättömyys lisääntyy iän myötä. Kun otamme huomioon ensisynnyttäjien keski-iän nousun, on hedelmöityshoitojen tarve ilmeinen. Yleinen ja täysin ymmärrettävä suuntaus nuorille naisille ja miehille on se, että perhesuunnittelu siirretään ikään kuin elämän rauhallisempaan ajankohtaan. Useimmiten esimerkiksi pitkät opintoajat ja määräaikaiset työsuhteet siirtävät kyseistä ajankohtaa liian pitkälle. Lapsettomuudesta kärsivät saavat onneksi apua kehittyneestä lääketieteestä, joka on tuonut useita ja varsin tehokkaita hoitomuotoja. On arvioitu, että lähivuosina vuosittain 1 500 lasta saisi alkunsa eri hoitomuotojen kautta. Ei ole vaikea kuvitella perheen tilannetta, jossa lapsettomuudesta johtuva henkinen pahoinvointi ja useimmiten myös kriisi vaihtuu ainutlaatuiseksi onneksi. Tätä taustaa vasten on harmillista, että julkinen keskustelu hedelmöityshoidosta keskittyy pääosin muutaman prosentin marginaalisiin tapauksiin eli lesboparien saamaan hoitoon.

Arvoisa puhemies! Suomalaiset perheet ovat tänä päivänä hyvin erilaisia. Avioero- ja uusioperheet eivät ole enää poikkeuksia. Itsellinen nainen tai mies, lesbo- tai homopari ovat osa yhteiskuntaamme. Tämän tosiasian pystyn kyllä hyväksymään. Elämänkumppanin valinta on jokaisen oma ja henkilökohtainen valinta. En kuitenkaan usko, että lainsäädännöllä tai millään muillakaan keinoilla voidaan varmistaa, että valinnat menisivät aina toivotulla tavalla. Jään siis mielenkiinnolla odottamaan valiokuntakuulemisia, joissa toivon saavani vastauksen, kuinka lääkäri arvioi vanhempien mahdollisuuden turvata lapsen tasapainoinen kehitys.

Olen itse avioeroperheen lapsi ja hyväksyn täysin vanhempieni tekemän päätöksen. En kuitenkaan koskaan ole kokenut olevani isätön. Tällaisen johtopäätöksen olisi voinut tehdä torstai-iltana alkaneesta lähetekeskustelusta. Mielestäni keskustelu ajautuu väärään suuntaan, jos avioeroperheiden lapsia verrataan hedelmöityshoitojen kautta saatuihin lapsiin. Sen sijaan on annettava kiitosta hallitukselle, joka esittää muutosta isyyslakiin. Uusi lainsäädäntö turvaisi lapsen edun niissä tilanteissa, joissa perhe haluaa kertoa lapsen alkuperän. Poikkeuksellista rohkeutta vaaditaan kuitenkin niiltä henkilöiltä, jotka luovuttavat sukusolujaan lapsettomuudesta kärsivien tilannetta helpottaakseen. Olen vakuuttunut siitä, että biologisten vanhempien ja omien alkujuurien selvittäminen on tärkeää jokaiselle. Se on osa identiteetin rakentamista. Eikö tämän päivän kiinnostus sukututkimuksiin ole yksi osoitus siitä?

Lain tavoite voi kuitenkin käytännössä koitua erittäin ongelmalliseksi. Omien kokemuksieni perusteella voin sanoa, että yksinäinen äiti ei ole yhtään sen huonompi kasvattaja kuin perinteisen ydinperheen vanhemmat. Oletan, että lesboparit onnistuvat ja onnistuisivat kasvatustehtävässään aivan yhtä hyvin. Lainsäädännön tehtävä ei kuitenkaan ole luoda järjestelmää, jossa synnytetään aidosti isättömiä lapsia. Tilanteesta voi syntyä vaikea, kun lapsi elää 18-vuotiaaksi ilman todellista tietoa biologisesta isästä ja saa täysi-ikäisyyden jälkeen tiedon henkilöstä, johon ei ole koskaan syntynyt minkäänlaista tunnesidettä.

Arvoisa puhemies! Hallituksen esitys olisi saanut mutkattomamman käsittelyn, jos hedelmöityshoitolaissa olisi edetty esimerkiksi vaiheittain. Ainakin minun olisi helpompi hyväksyä sellainen laki, jossa lesboparit ja itselliset naiset olisi jätetty lain ulkopuolelle.

Kari Kärkkäinen /kd:

Arvoisa puhemies! Kansanedustajat ovat viime viikkoina saaneet runsaasti sähköpostia, jossa on toivottu isättömyyden tukemista tällä erimielisen hallituksen hedelmöityshoitolailla. Olemme saaneet myös viestejä, joissa on tähdennetty isän merkitystä ihmisen kasvulle. Luen tässä seuraavaksi erään Riston näkökulman asiaan:

"Olen 45-vuotias kolmen lapsen isä ja haluan jakaa teille kokemuksen isättömyydestä. Olen syntynyt vuonna 60 niin sanottuna au-lapsena enkä ole koskaan tavannut isääni. Äitini on ollut minulle maailman huolehtivaisin ja uhrautuvaisin ihminen, joka on antanut kaikkensa minun eteeni. Äidin yltäkylläisestä rakkaudesta huolimatta olen kokenut oikean isän puuttumisen vahingoittaneen omaa miehen ja isän identiteettiäni pysyvästi, jonka varjot seuraavat minua edelleenkin päivittäin. Isäpuoleni on onneksi tarjonnut minulle vähän miehen mallia, mutta hän ei ole voinut korvata omaa isääni. Isäni ollessa jo kuollut 35-vuotiaana tapasin ensi kerran isän sukulaisia. Se, mitä kuulin tuolloin biologisesta isästäni, vahvisti omaa identiteettiäni, kun muun muassa kuulin, missä asioissa olin samanlainen kuin oma isäni oli ollut. Noinkin vähäinen kontakti isään oli erittäin tärkeä minulle", hän kirjoittaa. "Olen ollut useissa vertaistuki- ja terapiaryhmissä mukana, ja mielestäni suomalaisten miesten yleisin henkisten ongelmien perusjuuri on isättömyys. Joko isää ei ole lainkaan ollut tai hän on ollut kotona vain tilastollisesti läsnä. Kun hedelmöityshoitolaki tulee eduskunnassa käsittelyyn, toivon, että omalta osaltanne asettaisitte lapsen edun aikuisten edun edelle ja antaisitte jokaiselle suomalaiselle lapselle oikeuden sekä isään että äitiin ja mahdollisuuden tutustua omaan isäänsä." — Näin siis eräs Risto sähköpostiviestissään.

Edelleenkin minun on hyvin vaikea itsekin ymmärtää sitä, miksi enemmistö nykyhallituksesta haluaa edistää isättömyyttä tässä suomalaisessa yhteiskunnassa. Tämän hedelmöityshoitolain kohdalla valinta tehdään tietyllä tavalla lapsen isättömyyden sekä yksinäisen naisen ja lesboparin lapsettomuuden välillä. Tässä asiassa asetun edelleenkin heikomman eli lapsen puolelle. Miehen mallia on korostettu, että se on hyvin tarpeellinen koulussa ja päiväkodeissa, mutta nyt eräät äänekkäät tahot ovat valmiita toteamaan, ettei miestä tarvita lähtökohtaiseksi malliksi tai kasvattajaksi lapsen tärkeimmässä kasvuympäristössä, kodissa. Useat asiantuntijat ovat tuoneet esiin kummankin sukupuolen tärkeyttä lapsen kasvulle ja kehitykselle. Nämä äänekkäät tahot, jotka tahtovat tämän perusoikeuden tuhota, ammentavat ajatuksensa tietyllä tavalla, ehkä äärifeministisistä ajatuksista, joissa miehelle ei jää yhteiskunnassa kuin siemensolun luovuttajan asema.

Lasten ja lastenpsykiatrian parissa työskentelevien havainnot kertovat äidin sekä isän roolin merkityksestä lapsen kehitykselle. Näitä havaintoja mikään tutkimus ei kykene tekemään tyhjiksi. Yksinkertaisesti sanottuna isyyden tarvetta ei voi kieltää edes tällä vaillinaisella lakiesityksellä. Lainsäädäntöä on pyritty johdonmukaisesti kehittämään siihen suuntaan, että jokaisella lapsella olisi isä. Yhteiskunta on kehittynyt siihen suuntaan, että isättömiä lapsia on aikaisempaa enemmän kuitenkin, niin kuin tässä edellä mainittu puhujakin jo totesi. Mutta tätä kehityssuuntaa ei voida pitää myönteisenä eikä sitä tule lailla entisestään edistää. Isättömyyden haitallisista vaikutuksista on runsaasti sekä tieteellistä tietoa että kokemuksellista näyttöä.

Lopuksi totean, että mikään laki ei takaa lapselle hyviä vanhempia. Esimerkiksi yksinhuoltajavanhemmat tekevät arvokasta ja raskasta työtä, niin kuin tässä salissa on jo aiemmin sanottu. Mielestäni on kuitenkin eri asia pyrkiä edesauttamaan lisää isättömiä lapsia maailmaan hedelmöityshoitojen kautta.

Lauri Oinonen /kesk:

Arvoisa puhemies! Varmasti maassa tarvitaan lakia hedelmöityshoidoista. Avioparit, jotka joutuvat kokemaan lapsettomuutta, tarvitsevat niitä keinoja, joita tämän päivän lääketieteellä on lapsen saamisen auttamiseksi, ja varmasti tässä suhteessa monet odottavat myöskin lainsäädäntöä näistä kysymyksistä. Itse asiassa keskustelussa on tämän perusasian rinnalla jouduttu tarttumaan sinänsä marginaaliseen mutta kuitenkin olennaiseen asiaan, mikä liittyy siihen, että tätä lakia hedelmöityshoidoista käytettäisiin siten, että tilanteessa, jossa ei lapsia normaalistikaan voitaisi saada, niin sitten tämän avulla saataisiin. Tarkoitan, että kaksi naista eivät voi biologisin keinoin luontaisesti saada lasta. Lapsen syntymään tarvitaan luontaisen järjestyksen mukaan mies ja nainen, nämä molemmat. Kaksi naista tai kaksi miestä eivät keskenään voi saada lasta, ja näin ollen, kun laki ulotetaan tilanteeseen, jossa kaksi naista saisi tämän lakiesityksen mukaan lapsen, niin silloin ei varsinaisesti enää voida puhua hoidosta vaan silloin pitäisi käyttää ihan jotain muuta termiä. Yhdyn niihin näkemyksiin, että riittää se, että ollaan vain hoidon linjalla lääketieteellisen näkemyksen pohjalla, autetaan parisuhteessa olevia, avioliitossa olevia, jotka eivät voi saada lasta, saamaan lapsi.

Täällä on tuotu esille isän tarpeellisuutta. Yhtä lailla voidaan puhua äidin tarpeellisuudesta. Ehkä tässä lakiyhteydessä nyt luontaisesti on korostunut juuri isän tarve. Toki meillä on yksinhuoltajaperheitä hyvinkin paljon. Yhteiskunnan on annettava kaikki mahdollinen tuki. Tarvitaan isän mallia, tarvitaan miehen mallia, tarvitaan naisen mallia lapsen kasvaessa ikävuosissa eteenpäin. Muualla Euroopassa paitsi Ruotsissa lääketieteellisin perustein annetaan hedelmöityshoitoa miehen ja naisen parisuhteessa, ja minusta tämän linjan pitäisi riittää. Ruotsissahan on toisenlainen laki, mutta muualla Euroopassa edellytetään, että hedelmöityshoitoa saavat ovat nainen ja mies, tämä kaikkein luonnollisin parisuhde, mikä olla voi, ja pidän tätä selkeänä lähtökohtana.

Käytin tästä asiasta viime torstaina lähetekeskustelussa myös puheenvuoron, jossa toin esille, että yhdyn Kirkkohallituksen kannanottoon. Korostan: kyse on kannanotosta, ei vielä lausunnosta. Lausuntoahan Kirkkohallitus ei ole voinut antaa, koska silloin, kun tuo syksyinen kannanotto tuli, ei ollut vielä lakiesitystäkään.

Arvoisa puhemies! Haluan yhtyä niihin näkemyksiin, mitä tuossa Kirkkohallituksen kannanotossa vuonna 2005 on tuotu esille.

Sirpa Asko-Seljavaara /kok:

Arvoisa herra puhemies! Hallituksen esitys hedelmöityshoidosta on varsin moderni ja ennakkoluuloton. Itse tulen kannattamaan lakiesitystä juuri siinä muodossa kuin se on annettu, mikä on nyt erilainen mielipide kuin monien edellä puhuneiden. Pelkään pahoin, että tämä hallituksen esitys ei tule tässä muodossa hyväksytyksi Suomen eduskunnassa.

Eniten lakiehdotuksessa vastustusta on herättänyt se, että laki ei kiellä hedelmöityshoitoa yksinäisiltä naisilta ja naispareilta. Kuitenkin kyseessä on varsin marginaalinen hedelmöityshoitoa saava naisryhmä. Heitä on vuosittain alle kymmenen. Palvelun tuottaja eli hedelmöitysklinikka tutkii ja haastattelee tarkasti kaikki hedelmöityshoitoa haluavat naiset. Haastatteluun kuuluu myös psykologin konsultaatio. Jos tutkimuksissa ilmenee epäkypsyyttä tai jos lapsi ei synny toivottuna ja tasapainoiseen perheeseen, ei hedelmöityshoitoa anneta.

Tutkimukset ovat osoittaneet, että naisparien perheeseen syntyneet lapset ovat haluttuja ja parit huolehtivat lapsistaan hyvin. Jos yksinäinen nainen ei saa hedelmöityshoitoa, hän hankkii todennäköisesti lapsen joka tapauksessa. Hän menee Viroon tai johonkin muuhun maahan, missä hedelmöitys on mahdollista, tai sitten hän iskee miehen vaikka kapakasta tai menee Intiaan ja on jonkun miehen kanssa sukupuoliyhteydessä. Eli ehkä olisi kuitenkin turvallisempaa, että keinohedelmöitys näille henkilöille olisi mahdollista. Kyseessä on todella niin marginaalinen ryhmä, että on kutien hukkaamista, että Suomen eduskunta näin paljon tästä asiasta puhuu.

Toinen asia, joka herättää keskustelua, on se, saako hedelmöityshoidon tuloksena syntynyt lapsi tietää alkuperänsä. Uskon, että aika on kypsynyt siihen, että tämmöinen oikeus pitää olla jokaisella ihmisellä. Nuorena lääkärinä olin aivan eri mieltä, koska pelkäsin, että nämä spermanluovuttajat häviävät sen tiensä, mutta nyt asia tuntuu toiselta. Oikeusturvakeskushan pitää luovutusrekisteriä, josta henkilö 18 vuotta täytettyään saa tietää biologisen isänsä. Ruotsista on kuitenkin sellaisia havaintoja, että 75 prosenttia inseminaation seurauksena syntyneistä lapsista ei koskaan haluakaan tietää biologista isäänsä. Lain mukaanhan lapsen isä on henkilö, joka elää äidin kanssa lapsen syntyessä ja on antanut yhteisymmärryksessä äidin kanssa suostumuksensa hedelmöityshoitoon.

Valitettavasti oikeusministeri Luhtanen ei ole uskaltanut nyt tuoda tässä lakiesityksessä kohdun vuokrausta eli sijaissynnytystä esille, varmasti sen takia, että tässä on jo muitakin ristiriitaisia asioita esillä, ja varmasti myös sen takia, että varsinkin katolisissa maissa sijaissynnytys on tietenkin kielletty. Paavihan kieltää ehkäisynkin. Tällä hetkellä sijaissynnytyksiä tapahtuu Suomessa noin 5 kappaletta vuodessa ja niitä on kaiken kaikkiaan tehty vasta 19. Tässä asiassa ei ole mitään epämoraalista, koska sijaissynnytyshän tapahtuu siten, että on nuori nainen, jolta synnynnäisesti tai sairauden seurauksena puuttuu kohtu, mutta hänellä on täysin toimivat munasarjat. Tällöin otetaan naiselta munasoluja, ne hedelmöitetään hänen avo- tai aviopuolisonsa spermalla ja sitten yleensä hänen äiti tai sisar suostuu kantamaan tämän lapsen. En ymmärrä, mitä epämoraalista tässä sijaissynnytyksessä todellakaan voisi olla varsinkaan, kun Suomessa me voimme tehdä sen luvanvaraiseksi siten, että Terveydenhuollon oikeusturvakeskus pitää huolta siitä, että luvan saa vain silloin, kun siihen ei liity mitään kaupallisia intressejä.

Lakiehdotus on siis hyvä, ja toivoisin, että Suomen eduskunta voisi hyväksyä tämän modernin, käytännöllisen hedelmöityshoitolain, koska me tarvitsemme tällaista lakia myös Suomessa.

Lyly Rajala /kok:

Arvoisa herra puhemies! Kuten valiokuntien mietinnöt alkavat hyvin usein, että laki on "tarpeellinen ja tarkoituksenmukainen", niin mielestäni on tämäkin. Puutunkin vain juuri niihin asioihin, mihin oman puolueeni kollega, ed. Asko-Seljavaara juuri äsken puuttui. Te, ed. Asko-Seljavaara, hyväksytte tämän lain juuri siinä muodossa, mitä hallitus on esittänyt, siitä syystä, että noita yksinhuoltajaäitejä ja lesbopareja on niin vähän, vain 10 vuodessa. Mikä olisi teidän rajauksenne, jos niitä olisi vaikka 100 vuodessa tai 1000 vuodessa? Missä tulee ed. Asko-Seljavaaran raja vastaan, milloin tämä asia muuttuisi ei-hyväksyttäväksi? (Ed. Asko-Seljavaara: Ei niitä tule!) — No niin, keskustellaan joskus muulloin siitä.

Joka tapauksessa, kun täällä ovat muutkin kertoneet taustojaan, minäkin kerron sillä tavalla, että en ole saanut alkuani hedelmöityshoidolla. Olen saanut äitini mukaan alkuni 50-luvun alussa ihan heinälatohoidolla perinteiseen tyyliin, mutta äiti oli sen verran nuori tytönhupakko, että lähti Ruotsiin odottelemaan minua, ja kuinka ollakaan, sinne Ruotsinmaalle sitten nuori isäni meni perässä kaivokseen töihin ja putosi sinne. Olin neljä kuukautta vanha, kun isäni putosi kaivokseen ja kuoli, joten minäkin olen niin sanottu isätön lapsi. Olisi ollut mukavaa, kun olisi ollut isä. Kuten huomaatte, tämmöisiä ihmisiä tulee semmoisista, joilla ei ole isää. Haluatteko meitä lisää? Minulle se toki tapahtui tapaturman vuoksi eikä muista syistä.

Olen täällä usein sanonut, että kasvatus alkaa kodista, ei päiväkodista. Tästä käsittelyssä olevasta hedelmöityshoitolaista, jolla muuten on ensinnäkin väärä nimi, sanon, että täällä eduskunnassa meidän tulee muuttaa lakeja, ei luonnonlakeja. Hedelmöityshoitoa tulee antaa silloin, kun perheen äiti on jollain tapaa sairas tai ongelma on miehen puolella. Kyseessä on siis sairauden hoito. Naisparien suhteen saattaa olla kysymys samasta asiasta, mutta heidän tapauksessaan tämä asia pitäisi hoitaa aivan eri lain puitteissa. Onko sellainen nainen, joka ei siedä miestä sen vertaa, että saattaisi itsensä luonnollisesti raskaaksi, sovelias kasvattamaan lasta? Lapsella tulee aina olla oikeus isään, ainakin enemmän kuin naisparilla lapseen.

Toisekseen, voiko olla sellaista käsitettä kuin oikeus saada lapsi? Lapsi on Jumalan lahja, eikä siihen ole muilla oikeuksia. Ihmisellä on vain mahdollisuus saada lapsia, ei oikeutta siihen. Miksi me väen väkisin yritämme lailla vastustaa luonnonlakeja?

Lakiesityksessä mainitaan, että hedelmöityshoidon antamisessa ei aseteta parisuhdevaatimusta. Käsittämätöntä. Missä vaiheessa myös miesparit saavat saman oikeuden? Haluan olla paikalla, kun ensimmäinen mies synnyttää.

Lain mukaan lapselle, jolla ei ole isää, maksaa kunta kuukaudessa elatustukea 118 euroa 15 senttiä siihen saakka, kun lapsi täyttää 18 vuotta. Lisäksi jokainen lapsi saa lapsilisää 100 euroa kuukaudessa, ja jos on kyseessä yksinhuoltajan lapsi, lapsilisään tulee yksinhuoltajakorotus 36,60. Laskekaapa yhteen, paljonko nämä luonnonlakien vastaisesti aikaansaadut isättömät lapset myös maksavat yhteiskunnalle. 17 vuodessa on 204 kuukautta ja jokaisesta kuukaudesta yhteiskunta maksaa edellä mainitut avustukset, ja vaikka, kuten ed. Asko-Seljavaara sanoi, näitä lapsia syntyisikin vuodessa vain marginaalinen määrä, koostuu kymmenistä joka vuosi luonnonlakien vastaisesti aikaansaatetuista lapsista kumulatiivisesti kymmenien, ellei satojen miljoonien eurojen summa. (Ed. Asko-Seljavaara: Ei varmaan!) Tulee ottaa huomioon, että joka vuosi tämän lain perusteella syntyviä lapsia tulee aina uusia, joten kulutkin kumuloituvat, kunnes lapset tulevat täysi-ikäisiksi. Julkisella puolella potilas maksaa poliklinikkamaksut ja lääkkeet itse, yksityispuolella potilas maksaa itse tutkimukset, hoidot ja lääkkeet. Hedelmöityshoidot kuuluvat Kelan korvauksen piiriin.

Arvoisa puhemies! Kannatan hedelmöityshoitoja silloin, kun niitä käytetään sairauden hoitoon. Yksinhuoltajuus ja lesbous eivät ole Suomen lain mukaan sairauksia.

Sirpa Asko-Seljavaara /kok(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa herra puhemies! Kyllä ed. Rajala nyt on hieman ankara isättömiä lapsia kohtaan, koska niitä kuitenkin syntyy huomattavasti paljon enemmän kuin hedelmöityshoidon seurauksena. Niitähän syntyy satoja, ehkä tuhansia. Ette te voi tuomita isättömiä lapsia sen takia, että yhteiskunnan muka niitä pitäisi elättää. Älkää nyt ihmeessä olko tällä tavalla kaksinaismoraalinen. (Ed. Lintonen: Toivottavasti ed. Rajalan linja ei ole kokoomuksen linja!)

Oras Tynkkynen /vihr:

Arvoisa puhemies! Tästä aiheesta on keskusteltu pitkään, ja nyt ajattelin kommentoida muutamia ehkä useimmin esiintyviä väitteitä tässä keskustelussa.

Ensinnäkin kiinnittäisin huomiota siihen tiettyyn kehäpäätelmään, joka tässä keskustelussa usein hedelmöityshoitolain vastustajilla esiintyy. Päätelmä kuuluu niin, että lapsella pitää olla isä, koska lapsella pitää olla isä. Tietenkin kunnioitan ja arvostan kanssani eri mieltä olevien kollegoiden näkemyksiä ja arvoja, mutta toivoisin, että kun teillä on tällainen näkemys, niin te käyttäisitte vaivaa ja aikaa ja yrittäisitte perustella sitä vähän muillakin kuin tällaisilla kehäpäätelmillä, jotta me teidän kanssanne eri mieltä olevat voisimme paremmin ymmärtää teidän ajatteluanne.

Tässä on useassa puheenvuorossa viitattu isättömyyden mahdollisesti lapsille aiheuttamiin ongelmiin. Olen jäänyt miettimään lähinnä sitä, kuinkahan suuri osa näistä isättömyyteen ehkä liittyvistä ongelmista johtuukin itse asiassa kulttuurimme ja yhteiskuntamme tavasta suhtautua tällaisiin perheisiin. Jos meillä vallitsisi sallivampi suhtautuminen myös sellaisiin perheisiin, joissa syystä tai toisesta ei ole isää, niin aiheuttaisiko isättömyys niin paljon ongelmia? Jos me hyväksyisimme avosylin nämä tällaiset perheet ja niissä elävät lapset, niin kärsisikö niin moni tästä isättömyydestä? Minulla ei ole tähän yksiselitteistä ja tyhjentävää vastausta, mutta ajattelin nostaa tämänkin kysymyksen esiin.

Monessa puheenvuorossa on kannettu huolta siitä, kuinka tämä hedelmöityshoitolaki toteutuessaan horjuttaisi miehen ja perheen asemaa tässä yhteiskunnassa. Vähän ihmettelen tällaista väitettä, koska sehän vain vakiinnuttaisi jo voimassa olevan nykykäytännön. Tämä laki ei siis suoranaisesti muuttaisi juuri mitään.

Jos miehen ja perheen asema tässä yhteiskunnassa on todella kiinni siitä, että vakiinnutamme jo voimassa olevan käytännön hedelmöityshoitojen myöntämisen suhteen, niin ihmettelen kyllä suuresti. Itse en usko, että tämä millään tavoin horjuttaa meidän perheidemme asemaa. Päinvastoin tämä tukee sitä ja vahvistaa erilaisten perheiden mahdollisuuksia elää tässä maassa.

Ed. Asko-Seljavaaran puheenvuoro oli oikeastaan kaikilta osin mainio, ja hänen tavoin ihmettelen vähän sitä, miten tilanne olisi olennaisesti lain vastustajien näkökulmasta parempi, jos sen sijaan, että itselliset naiset ja naisparit saisivat hedelmöityshoitoa turvallisissa, valvotuissa olosuhteissa, heidät pakotettaisiin hankkimaan lapsia, tismalleen siis samoissa olosuhteissa kuitenkin kasvavia ja eläviä lapsia, paljon turvattomammilla erilaisilla menetelmillä, joita en nyt ala tässä kauhean graafisesti kuvata. Te tiedätte, mitä tarkoitan. Lapset eivät lakkaa syntymästä itsellisille naisille ja naispareille sillä, että hedelmöityshoidot näiltä naisryhmiltä kiellettäisiin. Sen sijaan nämä samat lapset jouduttaisiin ehkä hankkimaan toisenlaisissa, huonommissa olosuhteissa. (Ed. Räsänen: Ei ole mitään pakkoa!) — Epäilen, että edes ed. Räsäsen voimakas mielipide ei estä ja saa näitä naisia olemaan hankkimatta lapsia.

Sitten ehkä muutamia kommentteja viime viikolla käytettyihin puheenvuoroihin.

Ed. Akaan-Penttilä silloisessa keskustelussa viittasi eri uskontokuntien esittämiin näkemyksiin hedelmöityshoitojen myöntämisestä. Minä arvostan luonnollisesti hyvin paljon erilaisten uskontokuntien kannanottoja ja näkemyksiä. Ne ovat tärkeitä osallistujia tässä yhteiskunnallisessa keskustelussa. Ne painottavat arvoja ja sen takia niitten näkemykset ovat hyvin tervetulleita tähän keskusteluun.

Laeista kuitenkin päätetään täällä eduskunnassa. Me emme ole teokratia. Me emme elä Saudi-Arabiassa emmekä Iranissa tai muissa maissa, joissa yhteiskunnalliset päätökset johdetaan uskontojen pyhien kirjoitusten perusteella. Lakien säätäminen on meidän velvollisuutemme ja vastuumme ja me joudumme tekemään ne päätökset täällä itsenäisesti, tietysti eri uskontokuntien näkemyksiä myös kuunnellen.

Aika monessa puheenvuorossa on arveltu ja painotettu sellaista näkemystä, että lapsen identiteetin kehittymisen kannalta on välttämätöntä, että perheessä on sekä mies että nainen, sekä isä että äiti. Vähän epäilen, että tässä taustalla on kohtuullisen vanhakantainen näkemys sukupuolirooleista. Kuvitellaan, että jos perheessä on jokin, mikä tahansa mies, niin se edustaa tyhjentävästi mieheyttä ja vastaavasti nainen edustaa naiseutta ja sillä tavalla ikään kuin nämä sukupuoliroolit tulisivat hoidettua, mutta ei kuitenkaan ole mitään yhtä tapaa olla mies tai yhtä tapaa olla nainen tässä maailmassa. Se, että perheessä on vanhempina sekä mies että nainen, ei mitenkään välttämättä takaa juuri mitään sen lapsen sukupuoli-identiteetin kannalta.

On tärkeää myös muistaa, että erilaisia miehen ja naisen mallejahan meillä tässä yhteiskunnassa ja kulttuurissa on tukuittain tarjolla myös paljon muualla kuin perheessä. Niitä on päiväkodissa, niitä on tuttavaperheissä, lähisukulaisissa, niitä on mainonnassa ja elokuvissa ja tv-sarjoissa, niitä näkee kadulla. Meillä on miehen ja naisen malleja kosolti ihan riippumatta siitä, minkälaisessa perheessä nämä lapset kasvavat ja elävät. Pikemminkin olisin päinvastoin huolissani siitä, että aivan pienestä lapsesta alkaen meillä tuputetaan aika kapeaa miehenä ja naisena olemisen mallia lapsille. Kuvitellaan, että pitää olla tietyllä tavalla mies ja tietyllä tavalla nainen ja vain se on oikein, vaikka paljon arvokkaampaa ja tärkeämpää olisi, että jokainen lapsi voisi kehittyä ja kasvaa yksilönä ilman, että hänen sukupuolensa rajoittaisi hänen elämäänsä ja valinnanmahdollisuuksiaan kohtuuttomasti.

Ed. Rauhala esitti, että lapsen hankkiminen silloin, kun kyse on itsellisistä naisista ja naispareista, on jotenkin itsekästä. Väittäisin kyllä, että jos tarkastellaan vanhempien näkökulmasta, niin lapsen hankkiminen on aina aika lailla itsekästä ihan riippumatta siitä, millainen perhemuoto on ja mikä on vanhemman sukupuoli. En oikein ymmärrä, miten olisi vähemmän itsekästä se, että hedelmöityshoidoilla lapsen itselleen hankkii miehestä ja naisesta muodostuva pariskunta.

Sitten lopuksi: Ed. Essayah täällä tänään tämän keskustelun avanneessa puheenvuorossa esitti tutkimustuloksia, joiden mukaan naisparien parisuhteet kestäisivät keskimäärin vain kaksi ja puoli vuotta. Ehkä pyytäisin kollegoja tässä vaiheessa pysähtymään ja miettimään, että jos näin on — en ole tähän tutkimukseen tutustunut, joten en sitä varmasti tiedä — niin mistähän se mahtaa johtua. Voiko olla, että samaa sukupuolta olevat parit joutuvat monenlaisten kulttuuristen paineiden kohteeksi, syrjinnän, osittain halveksunnan kohteeksi? Täällä Suomessakin osa ihmisistä saattaa tuomita tällaiset parit ja sen takia tällaisten parien yhdessä eläminen saattaa olla vaikeampaa kuin sellaisten parien, jotka ovat vuosisatojen kulttuurin perusteella saaneet hyvin vakaan ja tunnustetun aseman tässä yhteiskunnassa. Pitäisikö tällaisten parisuhteiden tueksi itse asiassa yhteiskunnan vähän tulla vastaan eikä, niin kuin kristillisdemokraatit aikanaan parisuhdelain käsittelyn yhteydessä tekivät, päinvastoin hankaloittaa tällaisten parisuhteiden kestämistä ja jatkumista? Eikö meidän pitäisi päinvastoin kannustaa, että kaikenlaiset parisuhteet saisivat yhteiskunnalta tukea, jotta nämä parit pystyisivät elämään yhdessä vastuullisesti ja kestävästi mahdollisimman pitkään? Eikö yhteiskunnan pitäisi siinä olla tukena ja apuna eikä tuomitsemassa ja estämässä ja kieltämässä, niin kuin eräiden poliittisten ryhmien edustajat täällä kovasti toivoisivat?

Päinvastoin esittäisinkin, että Suomessa pitäisi päivittää avioliittolakia samaan tapaan kuin monissa muissa maissa, esimerkiksi Kanadassa, Espanjassa ja Belgiassa, niin että avioliitto on avoin mille tahansa kahdelle ihmiselle sukupuolesta riippumatta. Näin me voisimme kannustaa myös naispareja ja miespareja kestävän parisuhteen rakentamisessa.

Sari Essayah /kd(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Haluaisin ed. Tynkkyselle heti tässä muistuttaa siitä, että olipa parisuhde sitten mikä tahansa, niin lasta siihen ei kannata kyllä hankkia parisuhteen pelastajaksi. Kyllä parisuhteen täytyy ehdottomasti perustua niiden kahden osapuolen vakaalle tahdolle olla yhdessä ja heidän keskinäiselle rakkaudelleen. Ei voi ajatella näin, että kun hankimme siihen sitten lapsen, niin teemme sen täydellisen perheidyllin.

Haluaisin myöskin muistuttaa ed. Tynkkystä siitä, että Ranskan kansalliskongressin alainen komitea on juuri viime viikolla hyväksynyt laajan tutkimusraportin, jossa on todettu, että avioliitto tulisi määritellä miehen ja naisen väliseksi, ja siinä on otettu myöskin hyvin kielteinen kanta siihen, että samaa sukupuolta olevat parit saisivat adoptio-oikeuden puhumattakaan siitä, että heillä olisi oikeus hedelmöityshoitoon.

Kari Kärkkäinen /kd(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Ihan lyhyesti ed. Tynkkyselle: Parisuhdelakikeskustelun yhteydessä toki emme olleet kieltämässä kenenkään rakkautta toisiinsa, mutta pyrimme siihen, että lainsäädännöllä ikään kuin ei tällaista hyväksyttäisi, ei hyväksyttäisi parisuhdelakia. Mutta sen tosiasian olemme tiedostaneet, että Suomessa on edelleenkin niin naispareja kuin miespareja. Ennen sitä parisuhdelakiakin oli naispareja ja miespareja, enkä ole nähnyt tai kuullut yhtään tutkimusta, jossa olisi todettu, että nyt parisuhdelain jälkeen nämä suhteet olisivat jotenkin pysyvämpiä ja pidempiaikaisia olleet. Tietysti vuosikymmenet näyttävät sen, onko tästä ollut hyötyä, mutta tähän voidaan palata varmaan sitten parinkymmenen vuoden päästä, kun nähdään, onko todellakin ollut edistystä näiden parien onnistumisessa ja rakkauden pitkäaikaisemmalle jatkumiselle hyötyä tästä laista.

Esa Lahtela /sd:

Arvoisa herra puhemies! Täällä on niin kuin toinen näytös menossa tästä aiheesta. Viime viikolla aloitettiin keskustelu, ja tässä viikonlopun aikana on oikeastaan yhteydenottoja ollut aika paljon ja palautetta tullut siitä viime viikon keskustelusta, enimmäkseen myönteistä niistä puheista, mitä itsekin täällä pidin.

Tässä on monia kysymyksiä, mitkä ovat tämmöisiä perustavanlaatuisia. Suomalainen yhteiskunta kuitenkin lähtee määrätyistä arvoista, joita viime viikolla käytiin oikeastaan aika hyvin ed. Rosa Meriläisen ja ed. Krohnin aloitteen pohjalta, jossa esitettiin, jottei päiväkodeissa tai kouluissa voisi tätä kristillistä opetusta olla, uskonnonopetusta ollenkaan, ja kaikkea muuta, mikä liittyy tähän kysymykseen. Siinä käytiin oikeastaan hyvä keskustelu siitä arvopohjasta, mille tämä suomalainen yhteiskunta ja lainsäädäntö on rakentunut, minkä arvojen varaan.

Kyllä minä tässä koen semmoista yhtäläisyyttä myös tämän lakiesityksen yhteydessä siinä mielessä, jotta tässä mennään niiden arvojen laidoille, yli, jotka ovat hyväksyttäviä, ja siksi tässä salissa käydään semmoinen keskustelu. Semmoinen ajattelu on pitänyt suomalaisen yhteiskunnan kasassa ikään kuin, jotta on ollut määrätyt arvot, joihin on voitu nojautua.

Ed. Pulliainen sanoi aika hyvin siinä edustajien Meriläinen ja Krohn aloitteen pohjalta, että hän ei ainakaan uskalla rakentaa itselleen semmoista arvopohjaa. Hänellä ei ole niin vahvaa vakaumusta, että hän pystyisi sen rakentamaan, vaikka on professorimies ja hyvin arvostettu ihminen, vaan hän kyllä tukeutuu näihin vanhoihin arvoihin yhä edelleen. Se on selkänoja, ja se on tukeva selkänoja. Minusta vähän vapaasti tulkiten näin hän totesi, en nyt tarkkaa sanamuotoa muista, mutta se ajatus oli näin.

Tässä kun on hedelmöityshoidoista ja isyyslain muuttamisesta kyse, niin tässä mennään semmoisten asioiden osalta yli rajan. Muuten tässä on tarpeellista kaikki se, mikä koskee muuta kuin näitä lesbopareja ja yksinäisiä naisia, muu on tarpeellista. Sen takia minä odotan kyllä, jotta tuolla valiokunnassa nämä karistetaan tästä pois siten, jotta tämä koskisi näitä aviopareja, siis miehen ja naisen välistä suhdetta, olipa se sitten avopari tai aviopari, mutta ei samaa sukupuolta olevia parisuhteita.

Sen verran vielä voisi todeta, kun ed. Tynkkynen tuossa kävi joitakin asioita läpi, että minusta pitää kysellä myös siihen liittyen, kun me menemme joidenkin rajojen yli, miksi ensinnäkin suomalaisessa yhteiskunnassa on hirveän paljon pahoinvointia, tai kun katsotaan vaikka Eurooppaa, niin siellä on hirveän paljon pahoinvointia. Minä väitän kyllä, että osa johtuu siitä, jotta me menemme sellaiselle elämän alueelle, että välttämättä ei sitten hyväksytäkään kaikkia asioita, vaan koetaan jotkut asiat pyhiksi tai hyväksyttäviksi, ja kun mennään sen väärälle puolelle, niin se sitten tekee myös pahoinvointia. Sitä ei siedetä, ei kestetä. Siinäkin voin olla väärässä ja voi antaa periksi, mutta tämä on omaa ajatteluani.

Joku jo aikaisemmin sanoi, että tämä nimi on vähän väärä tässä, kun puhutaan "hedelmöityshoidoista". Kysehän näiden lesboparien ja yksinäisten naisten osalta ei ole mistään hoidosta, vaan kyse on keinohedelmöityksestä. Siis tämän lain nimike pitäisi jo ensistään muuttaa oikeaksi eikä pitäisi jonkun tämmöisen nimikkeen alle syytää kamaa, mikä ei sinne kuulu.

Sitten se kysymys isättömyydestä: Rohkenen käyttää yhtä esimerkkiä. Muistan, kun ed. Pauli Saapunki, joka nyt on jäänyt eläkkeelle, puhui siitä, miten hän etsi isäänsä ja taisi olla lehtienkin palstoilla, koska hän koki, jotta se isä on löydettävä. Hän sitten löysi isänsä joskus myöhemmin ja veljensäkin löysi tuolta jostakin Saksanmaalta. Uskon, että Pauli Saapunki ei tästä tykkää pahaa, koska hän itse sen kertoi täällä. Siinä oikeastaan heräsi silloin jo ajatus, että itse on saanut aina kasvaa niin, että on ollut isä ja äiti, ei ole semmoista tuskaa ollut. Mutta Pauli kertoi omakohtaisesti, miten hän ajatteli ja miten koki onttoutta, kun ei tiennyt, kuka hänen isänsä on, ja hän halusi tavata ehdottomasti ja keskustella ja ilmeisesti ammentaa myös voimaa sieltä, peilata omaa itseänsä siihen isäänsä. En tiedä.

Sen takia minusta kyse tässä on kuitenkin hyvin pitkälle siitä lapsen edusta: onko oikein, jotta aina 18 ikävuoteen asti lapsi kyselee saamatta vastausta, ei tiedä sitä taustaansa? On vain kaksi äitiä mahdollisesti tai yksi äiti siellä, ja lapsi kyselee, mutta äiti ei voi vastata, koska laki sanoo tässä jotain eikä muuten saa selville, kuka hänen isänsä oikeasti on.

Minusta tässä asetetaan tavallaan yhdenvertaisuus vaakalaudalle toisella tavalla syntyneisiin lapsiin verrattuna sekä tämän tiedonsaannin osalta että sen osalta, jotta tässä nämä muut oikeudet, perimisoikeudet ja kaikki muut oikeudet, tallotaan jalkoihin vain pelkästään sillä, jotta eduskunta säätää tämmöisen lain. Minusta tässä jopa mennään perustuslakinäkökulmasta siihen kysymykseen, onko tämä enää yhdenvertaisuutta, voidaanko tämmöistä lainsäädäntöä yleensä tehdä, lakia säätää siinä mielessä, kun tässä poljetaan kuitenkin lapsen oikeuksia, syntyneen lapsen oikeuksia, jätetään hänet pohdiskelemaan ja epätietoisuuden varaan ja erilaisia oikeuksia vaille, joita hän ei tule koskaan saamaan.

Kaiken lisäksi tässä on se ihmeellisyys, joka vasta oikeastaan eilen paljastui. Siinä ensimmäisessä näytöksessä en tätä tajunnutkaan, ensimmäisessä käsittelyssä taikka alkuosassa, tämähän jatkuu nyt. Onhan tämä siinä mielessä ihan täysin pöljää, kun tietoisesti tehdään sellainen laki, jotta isää ei edes etsitä maksamaan sitä elatusmaksua. Jos se on luonnonmukaisesti hoidettu homma, niin kissojen ja koirien kanssa käydään ottamassa dna-testiä siellä pitkin kyliä — onko vaikka veljestä siellä, onkohan tuo mahdollisesti tuolta — jotta saataisiin perittyä elatusmaksut. (Välihuuto) — Joku syylliseksi, niin. — Mutta tässä tehdään tietoisesti niin, jotta hoidetaan sillä tavalla lainsäädännöllä, suojataan se isä sinne ulkopuolelle.

Onko tämä niin iso kysymys, että yhteiskunnan pitää se ottaa kontolleen, siis kunnalle sysätään vastuu siitä elatusmaksusta ihan tietoisesti? Laki suojaa nyt tämän jutun ja katsotaan, että nyt ne vähäiset, niin kuin ed. Asko-Seljavaara totesi, vähäiset ... Minusta nimittäin aina, jos asia koskee yhtäkin ihmistä, se pitää ottaa huomioon. Yksikin lapsi on ihminen. Silloin ei pidä enää sanoa tässä yhteiskunnassa, että meillä on 10, 20, 30 tämmöistä. Ne ovat vain ihmisiä kaikki. Pitää olla sitä taustaa vasten kaiken lainsäädännön. Jos meillä yksikin ihminen on nälkään kuolemassa, niin ei voi sanoa, jotta no, ei se haittaa, kun se yksi ihminen kuolee nälkään, kun niitä on niin vähän vaan, vaan siitä yhdestäkin ihmisestä pitää pitää huolta, tai jos joku on hoidon puutteessa kuolemassa tai kärsii, niin meidän on pidettävä siitäkin huolta. Sitä taustaa vasten niin vaikka näitä on vähäinen määrä, niin kyllä siitä huolimatta pitää katsoa heidän yhdenvertaisuuttaan ja kaikkia oikeuksiaan siltä kantilta.

Sitten täällä puhuttiin silloin viime viikolla siitä, jotta mahdollisesti näitä lapsia koulukiusataan enemmän, koska he ovat toisen näköisistä perheistä syntyneitä. Sille me vaan emme mahda mitään. Jotkut sanovat, että Lahtela lietsoo tai on sitä mieltä, jotta ei pidä rajoittaa, mutta kun me emme mahda sille mitään. Koulukiusaaminen olisi jo lopetettu, jos siihen olisi temput olemassa. Sitä tulee aina. Me voimme hillitä ja pitääkin hillitä, pitää opettaa suvaitsevaisuutta, että kiusaaminen mahdollisimman vähäistä olisi, mutta sitä tapahtuu aina. Kun tulee tämmöisestä ympyrästä, niin minä veikkaan, että siinä tulee joka tapauksessa jonkin verran vaikeutta ja tulee kiusaamista, teimmepä me mitä hyvänsä.

Sen takia minä tuossa pohdin, kun on kyse yhdenvertaisuudesta, jotta minä esitän, että sen lisäksi, mitä on esitetty muita valiokuntia, tämä lähetettäisiin myös perustuslakivaliokuntaan ja valiokunnan pitäisi ja tulee selvittää, täyttääkö hallituksen esitys yhdenvertaisuusedellytykset lapsen oikeuksien osalta, kun lapsi on syntynyt lesboparille tai yksinäisille naisille keinohedelmöityksen seurauksena, elikkä esitän tätä perustuslakivaliokuntaan lausunnolle lisäksi.

Klaus Pentti /kesk:

Arvoisa puhemies! Tästä asiasta on käytetty täällä monta hyvää ja asiantuntevaa puheenvuoroa, ja täytyy todeta, että oma asiantuntemukseni rajoittuu lähinnä yrittäjäsektorille ja kotieläintalouteen. Siellähän nämä tekniikat ovat olleet käytössä jo paljon pidempäänkin, mutta hedelmöityshoidot vasta reilut parikymmentä vuotta. Ymmärrän, että parisuhteessa olevien lapsettomuusongelmiin nämä avut ovat tärkeitä, ja pidän niitä hyvinä, ja siinä mielessä pidän tärkeänä, että kun tällä alueella ei säätelyä ole ollut, nyt lainsäädännöllä tämäkin puute korjataan.

On oleellista, että parisuhteessa elävien hedelmöityshoidolla voidaan turvata lapsen oikeudet myös molempiin vanhempiin ja tästä seuraaviin etuisuuksiin muun muassa perintöasioissa. Lakiehdotus ei kuitenkaan aseta hedelmöityshoidon antamiselle parisuhdevaatimusta, ja tässä tapauksessa lapsen etu ja oikeudet ovat minusta jäämässä toisarvoiseen asemaan. Tältä osin en ole hallituksen esityksen takana. Minusta olisi nykyistä enemmän kiinnitettävä huomiota kestävien parisuhteiden tukemiseen ja vahvistettava nimenomaan lapsiperheiden asemaa.

Mikko Alatalo /kesk:

Arvoisa puhemies! Kun olen kuunnellut näitä pidettyjä puheenvuoroja, olen varma yhdestä asiasta: tähän asiaan ei pidä suhtautua mustavalkoisesti. Itse en osaa ainakaan vielä sanoa lopullista kantaani lakiehdotukseen, en ennen kuin näen, millaisena se tänne suureen saliin valiokunnasta tulee.

Joka tapauksessa on tärkeää, että laki on saatu koottua, koska hedelmöityshoitoja annetaan jo muutenkin. Toisaalta olen sitä mieltä, että lailla on suuri merkitys ihan arvokeskustelun kannalta ja suomalaisen yhteiskunnan arvojen kannalta. Nykykäytäntöä on lainsäädännön kautta mahdollisuus muuttaa, jos me niin haluamme. Mihinkään fatalismiin ei siis ole syytä sortua.

Olen aivan varma siitä, että useimmat ihmiset, jotka lähtevät mukaan hedelmöityshoitoon, ovat tehneet päätöksen pitkän harkinnan tuloksena. Ymmärrän hyvin sitä tuskaa, mitä lapsettomat ihmiset kokevat. Ensimmäisenä mieleeni tulevat tietysti avioliitossa olevat heteropariskunnat, heillähän kyse ei ole siitä, että puuttuisi kumppani, jonka kanssa lisääntyä, vaan biologisesta hedelmättömyydestä. Meillä joka kuudes suomalainen kärsii hedelmättömyydestä. Työuran ja muiden syiden vuoksi perheen perustaminen siirretään lähelle keski-ikää, ja lapsettomat saavat onneksi apua. Suomessa 1 500 lasta saa alkunsa eri hoitomuotojen kautta. Lesboparien osuushan on todella marginaalinen. Varsinkin media ja julkinen keskustelu ovat nyt kuitenkin menneet marginaalitapauksiin, mutta me tiedämme, että lesboparit ja homoparit ovat myös osa suomalaista yhteiskuntaa. Se on tosiasia.

Mutta kuinka nämä asiat voidaan hoitaa niin, että lapsen etu toteutuu? Se kai lienee tärkeää, ei niinkään se, mitä me aikuiset milloin missäkin puuskassa haluamme.

Sinänsä tässä isyyslakiosassa on hyvää se, että se turvaisi lapsen edun, jos perhe haluaa kertoa lapsen isän henkilöllisyyden jossain vaiheessa. Identiteetti on lapselle tärkeä, tieto siitä, kenen lapsia sitä ollaan. En itse ole isätön lapsi, mutta olen reissumiehen poika. Isä oli paljon pois kotoa, olen senkin saanut tuntea. Myös mitä tulee omaan isyyteeni, on pakko tunnustaa, että enemmän olisi pitänyt olla aikaa omille pojille. Nykyinen vaimoni, joka minua todella suuresti arvostelee tästä, kuinka vähän minulla on aikaa perheelle, silti katsoo, että isä se on merimieskin, isä se on reissumieskin, kun se edes joskus käy kotona ja tekee asioita yhdessä poikien kanssa. Ja vanhemmuus jatkuu, kävi parisuhteelle miten tahansa, vaikkapa avioero. Isättömiä lapsia en halua tuomita missään tapauksessa, siihen minulla ei reissumiehenä ole varaa, mutta sen sanon, että toivon, että lapsilla aina olisi mahdollisuus isään ja aina, kun se siis on todella mahdollista.

Toisaalta ymmärrän myös sen kannan, minkä Mannerheimin Lastensuojeluliiton puheenjohtaja Tuula Tamminen, psykiatrihan hän on, lastenpsykiatri, on sanonut siitä, että äiti ja isä ovat lapsen kasvulle ja kehitykselle tärkeitä. Hedelmöityshoitoja hänen mielestään ei tule antaa muille kuin avio- ja avopareille, joissa lapsi voi saada sekä äidin että isän. Mutta sitten toisaalta ei ole välttämättä näyttöä siitä, vaikuttaisiko esimerkiksi lapsen seksuaaliseen suuntautumiseen se, onko hän elänyt hetero- vai homoperheessä. Kovinkin machojen isien pojista saattaa silti tulla ei-heteroja. Tämä on todennäköisesti sellainen asia, jota ei voida biologialla todistella.

Haluaisin vielä vetää tähän keskusteluun kaksi asiaa, joista täällä on hieman puhuttu, nimittäin abortit ja adoptiot. Jotta me tajuaisimme, millaisessa ympäristössä me päätöksiä teemme, täytyy muistaa, että kaikki eivät halua lapsia. Vuosittain tehdään jopa 11 000 aborttia Suomessa, ja tähän vastuuttomuuteen ehkä täytyisi puuttua. Ei abortti ole mikään ehkäisyväline. Toisaalta usein törmää siihen, että adoptointi on tehty liian kalliiksi, monimutkaiseksi ja vaativaksi. Vanhempien pitäisi olla joitain ihmemiehiä ja -naisia, jotta heille voitaisiin antaa lapsia. Laitokset ovat kuitenkin täynnä lapsia, jotka odottavat aikuisia, jotka ottaisivat isän ja äidin vastuun.

Sen kummemmin vielä ottamatta kantaa halusin vain tuoda näitä näkökulmia esille molemmin puolin, ja tulen sitten aikanani kannan ottamaan.

Seppo Lahtela /kesk:

Arvoisa herra puhemies! Toisin kuin äskeisellä puhujalla, ed. Alatalolla, minulla on melko selkä kanta tähän asiaan ja pyrin sitä kantaani valaisemaan myöskin kuulijoille niin, että tiedettäisiin, mistä on kysymys.

Hallituksen esitys sellaisenaan tämän hedelmöityshoitolain esityksen perusteella on tarpeellinen, mutta siitä tarpeellisuudesta ja sen tarpeellisuuden perusteista ei käsittääkseni juuri tämän lähetekeskustelun pohjalta ole edes keskusteltu eikä puhuttu. Se, kuinka se on tarpeellinen, on tarpeellinen siinä, että maailma kulkee eteenpäin ja saattaisi tulla tilanne esille, että äidit ryhtyisivät valitsemaan lapsellensa sellaista isää, joka olisi komea, pitkä, menestynyt, ja vielä uskoisivat siihen, että vaurauskin periytyy sitä kautta, kun tämä isä valitaan näin. Saattaisi myöskin olla tilanne, että äidit ryhtyisivät valitsemaan niin, että kun on hyvinkin tunnettua tämä kloonaus ja sitä kautta jatkaminen, kertaaminen jne., niin voisi tulla tällainenkin tilanne esille. Näihin tätä tarvitaan. Mutta tämän esityksen perusteluissa tai tässä keskustelussa tätä asiaa ei ole verrattu ollenkaan.

Selvyyden vuoksi sanon, mitä tämä asia tarkoittaa. 60 vuotta sitten Euroopassa oli tämä hirmuvaltias Hitler. Hän puhui rodun jalostuksesta, ja äsken esittämäni vertaukset liittyvät tähän asiaan ja siihen pohjaan.

Mitä tulee hedelmöityshoitolakiin, niin lakia hedelmöityshoidoista tarvitaan ennen muuta hoitojen avulla syntyneiden lasten oikeudellisen aseman selkeyttämiseksi. Tällä hetkellä Suomi on viimeisiä Euroopan maita, joissa eletään ilman hedelmöityshoitojen säätelyä. Vaikka laki koskettaa suoranaisesti melko pientä joukkoa lapsettomuudesta kärsiviä kansalaisia, siinä kuitenkin linjataan varsin syviä elämän peruskysymyksiä. Laissa joudutaan määrittelemään suhde äitiyteen, isyyteen, avioliittoon ja ihmiselämän alkamiseen. Hedelmöityshoitolaki tarvitaan, mutta sen arvopohjan tulee olla kestävä.

Nyt pyrin keskittymään tässä puheenvuorossani tähän arvopohjakysymykseen. Siinä arvopohjakysymyksessä erinomaisen hyvin on nähtävissä se, mitä ed. Esa Lahtela äskeisessä puheenvuorossaan totesi, että perustuslakivaliokunnan tulee selkeästi pohtia ja selvittää tämä asia, kuinka se sen yksinäisen lapsen osalta on olemassa ja kuinka se lapsen asema sitten perustuslaillisen näkökohdan perusteella on olemassa. Tässä oli myönteistä kuulla, että puhemiesneuvosto oli esittänyt, että perustuslakivaliokunnan tulee antaa lausunto lakivaliokunnalle ja että se asia tulee pohdittua ja käytyä.

Sen pohjalta katsottuna tähän keskusteluun on sekoitettu aivan muita asioita ja sellaisia, mitkä eivät liity tippaakaan eikä alkuunkaan tähän asiaan. Mutta en nyt tietenkään käy arvioimaan tätä oikein suorin sanoin, mitä mieleni tekisi sanoa, koska pikkaisen hienotunteisesti mietin, mutta jos tarvitsee sanoa, niin tarvittaessa panosta löytyy myöskin siihen, liittyen lähinnä siihen, minkälainen perhetausta pitää olla olemassa, missä tämä lapsi kasvaa. Kun Luoja on alun perin luonut ihmisen, naisen ja miehen, niin tämä lapsi kasvaa luonnollisesti tämän naisen ja miehen liitosta eteenpäin ja sen kautta sillä on kodissa äiti ja isä. Se on tämä kasvupohja, ja se on myöskin tämän puheeni sisältö ja tavoite, että näin pitäisi olla ja tästä pitäisi syntyä.

Tämän asian puitteissa, kun keskustellaan, mitä liittyy koko hedelmöityshoitolakiin, tässä on yksi erittäin arka paikka. Se on se, että kymmenilletuhansille aviopareille on ongelma tämä lapsettomuus. Usein näissä minunlaisissani puheenvuoroissa sekä monissa muissakin sekoittuvat nämä asiat niin, että silloin nämä ihmiset, ne avioparit, perheet ja pariskunnat, joille tämä on luonnollinen, tämmöinen luomakunnan ongelma, että lapsi ei ole vain tullakseen, se ei siunaannu sinne perheeseen, kokevat, että tässä nyt puhutaan ikään kuin heitä vastaan, ja siitä ei ole ollenkaan kysymys. Nykykäytännön perusteella selkeästi on kuitenkin nähtävissä, että lääketiede on kehittynyt ja tämä kyetään hoitamaan ja tekemään niin, että tämä lapsi saadaan alkuun keinohedelmöityksen taikka muun kautta, jolloin tämä niin sanotusti lähtee ja tulee.

Jos tätä maailmaa katsotaan vähän taaksepäin mennen vähän metsämieshengessä, niin silloin kivikautiseen aikaan, kun eränkäynnillä tämä perheen leipä ja hanke suoritettiin ja etsittiin, niin silloin oli usein kysymys ravinnosta, ettei tämä lapsi ottanut tullakseen eikä syntynyt. Näin arvellen tätä nykypäivää miettisin, että se on usein enempi mielialasta kiinni ja sitten myöskin tästä urakehityksestä. Tämä on aika kovasti arveltu, mitä nyt arvelen, mutta valitettavasti suomalaisessa yhteiskunnassa erittäin merkittävä ongelma on siinä, että tämä lapsettomuus muodostuu ongelmaksi, kun nämä naiset, äidit, tulevat äidit, hakevat uraa ja urakehitystä, ja silloin kun aletaan sitä lasta kaipaamaan siihen perheeseen, on todettu, että biologinen kello on kääntynyt jo siihen asentoon, että viisarit ovat alaspäin ja tätä lasta ei tule, ei synny eikä syty. (Ed. Asko-Seljavaaran välihuuto) — Ja näin, ed. Asko-Seljavaara, tämä ei ole naisten vika, vaan tämä on tämän yhteiskunnan ja järjestelmän vika. Tähän pitäisi puuttua, pitäisi luoda semmoinen järjestelmä, missä näille naisille parhaassa hedelmällisyysiässä ollessaan suotaisiin mahdollisuus synnyttää lapsia ja synnyttää toinen ja kolmaskin, jopa neljäskin, ja luoda se ura siinä samalla ja vähän sen jälkeen. Silloin tämä asia toimisi ja pelaisi. Tätä pitäisi hakea ja löytää ja nähdä, mutta ei vaan valitettavasti ole olemassa.

Kun ajatellaan, edelleenkin toistan sitä, mitä äsken sanoin, että hedelmöityshoitoja koskevan lakiesityksen lähtökohtana tulee olla lapsen oikeus äitiin ja isään sekä omien biologisten juuriensa tietäminen. Tästä täällä on puhuttu erittäin paljon. Naisparien lapsettomuus sen sijaan ei ole hedelmöityshoitoa vaativa sairaus eikä sen luonteinen asetelma, että sitä sairaudeksi voitaisiin edes rinnastaa, vaan luonnollinen olotila, olotila, mihin luomakunta ja Luoja ei ole koskaan edellytystä luonutkaan. Hedelmöityshoidoille asetettu heterosuhderajaus ei ole syrjintää, vaan luonnonmukaisuutta aivan samalla tavoin kuin hoidettavien ikärajoja ei voida pitää ikärasismina, vaan mahdollisena ja luonnollisena hedelmöitysiän jäljittelynä. Näin arvellen tässäkin asiassa tarvitaan pohja, mikä on johdonmukainen tähän asiaan olemassa.

Miten hallitus tätä asiaa on esitellyt ja käynyt ja pohtinut? Suomessa on monennäköisellä ääriliikkeellä erinomaisen vahva asema, vahva asema sillä lailla, että tähän hallituksen taholta on reagoitu; kaksi viikkoa siitä on aikaa, kun muun muassa pääministeri pyysi anteeksi muslimeilta ja islamilaiselta maailmalta, että Suomessa on esitetty ja kirjoitettu ja piirretty pilakuvia. Tähän samaan rintamaan yhtyi seuraavana päivänä presidentti. Presidentti pyysi anteeksi uskontokuntien edustajilta ja paheksui, että näin on syntynyt ja käynyt. Ei tässä mitään pahaa sinänsä ole, minusta on kaunis teko, että näin tehdään, mutta odotan, milloin pääministeri pyytää anteeksi suomalaisilta kristityiltä, niiltä, jotka kokevat tässä asiassa kovasti asemaansa ja selustaansa loukatuksi. Näin tasavertaisesti katsottuna odottaisin tätäkin asiaa, jolloin nämä asiat täytyy panna niin kuin siihen suuruusjärjestykseen, miten niitä katsotaan jossain muualla, kuinka ne koetaan ja nähdään. Näin arvellen olen vahvasti sitä mieltä, että tässä on sellaisesta ihmisten elämän perusjuurista kysymys, että tarvittaisiin laajempaa vastuunkantoa, vastuuntuntoa, kuin mitä tämän asian puitteissa on tehty.

Mitä tulee sitten isyyteen ja isyyden merkitykseen, niin siitä on keskusteltu täällä erittäin vahvasti ja sanoisin, että hyvässäkin hengessä. On tietenkin tärkeätä, että se syntyvä lapsi saa tietää biologisen isänsä, mutta on aika erikoinen tämä lähtökohta, että — se, mitä tässä vaadin ja tahdon, on, että lapsen pitää syntyä sellaiseen perheeseen, missä on äiti ja isä — kun tämä lapsi syntyy semmoiseen perheeseen, missä tietoisesti tehdään ja toteutetaan niin, että ei ole muuta kuin äiti taikka äitipari ja että tämä lapsi syntyy ei niin, että tämä lapsettomuus on ongelma, vaan suoritetaan sellainen niin sanotusti keinohedelmöitys, missä mies korvataan tämmöisellä lääketieteellisellä hoidolla, niin tähän liittyy se, että lapsi esityksen mukaan tullessaan 18 vuoden ikään saa mennä ja kysyä, kuka hänen isänsä on, ja sen jälkeen sillä perusteella voidaan isyys vahvistaa, se, että silloisesta, 20 vuotta aikaisemmin tapahtuneesta luovutuksesta syntynyt lapsi tekee sen, että tämä lapsi ilmestyy siihen isän perheeseen lapseksi ja isyys vahvistetaan. Vähän olisi pitänyt miettiä hallituksen taholta sitä, kuinka mahdottoman tilanteen se aiheuttaa silloin, koska tämä luovuttaja on aivan erilaisissa perheolosuhteissa, erilaisessa maailmankuvassa, kun tämä lapsi tulee täysin ulkopuolelta, saattaa olla vielä vähän poikkeavakin ja erilainen, mikä nyt ei ole mikään peruste tässä asiassa, mutta tulee myöskin siihen perinnönjakoon osakkaaksi, jolloin koko suku rikkoutuu. Ei se ainakaan vahvista sitä suvun asemaa.

Herra puhemies! Olen näin lyhyesti tätä asiaa kerrannut, mutta valmiuksia on puhua vähän enemmänkin tästä asiasta ja myöskin vielä vähän syvällisemmin, mutta toivon, että näillä muutamilla havainnoilla havahduttaisiin heräämään ja havainnoimaan sitä, kuinka pyhästi ja syvästi tämä suomalaista yhteiskuntaa koskettaa, niin kuin äsken tätä yritin kuvailla.

Virpa Puisto /sd(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Kuunneltuani huoneessani tätä keskustelua en voinut olla tulematta tänne. Olen todella pahoillani siitä, että Suomen eduskunnassa loukataan yksinhuoltajia ja leskiä tavalla, jota täällä on esittänyt ed. S. Lahtela, myös siitä, että hän ryhtyy hedelmättömien perheiden, lapsettomien perheiden analyytikoksi ja lääkäriksi kertomaan, että on kysymys mielialasta tai ravinnosta. Olkaa ystävällinen, ed. S. Lahtela, ja jättäkää lääketiede niille, jotka sen hallitsevat.

Sen lisäksi pahoittelen sitä, että hän vielä mainitsi, että hedelmöitetyt lapset olisivat jotenkin erilaisia — vai vammaisia kaikkiko? Jos teillä on trauma miehenä, älkää sotkeko sitä koko kansaan.

Oras Tynkkynen /vihr(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Ed. Seppo Lahtela tässä syytti naisten urakehitystä lapsettomuudesta. Kyllä tarjoaisin siihen vähän toisenlaista ratkaisua eli sitä, että miehet laajemmassa määrin kuin nykyään jäisivät kotiin kantamaan osansa tästä vanhemmuudesta ja lapsen kasvattamisen vastuusta. Silloin myös naisten työelämän ja perhe-elämän yhteensovittaminen olisi helpompaa.

Ed. Seppo Lahtela myös esitti, että Jumala loi miehen ja naisen. Jos nyt vähän tätä ed. Seppo Lahtelan retoriikkaa lainaa, niin voisi todeta, että Jumala loi myös homot ja lesbot.

Sirpa Asko-Seljavaara /kok(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa herra puhemies! Haluaisin kysyä ed. Esa Lahtelalta, kun te sanoitte, että yksinäisen naisen hedelmöitys voi olla perustuslain vastaista, onko teistä perustuslain vastaista myöskin, jos nainen on sukupuoliyhteydessä tuntemattoman miehen kanssa ja siitä syntyy lapsi. Onko sekin sitten rikos?

Seppo Lahtela /kesk(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa herra puhemies! Niin kuin puheenvuorossani arvelin, että tätä voidaan tulkita ja nähdä väärin. Parhaiten tätä kuvaa se, että, ed. Puisto, tullessanne te kuulitte aivan väärin, te ymmärsitte tietoisesti vielä enemmän väärin. Yritin puheenvuorossani erityisesti tuoda julki sen, ettei niillä perheillä, joilla tämä lapsettomuusongelma on, tätä vain sekoiteta eikä loukata eikä katsota sinne meneväksi. En ollenkaan puhunut yksinhuoltajista, (Ed. Puisto: Aikaisemmin! — Ed. Asko-Seljavaara: Puhuitte!) en puhunut leskistä enkä orvoista enkä mitään muutakaan. Tämä on ongelma, siis yksinhuoltajuus, avioerot, rikkoutuneet perheet, lesket jne., se on ongelma, ja sillä ei ole mitään tekemistä tämän kanssa. Meistä jokainen Suomen eduskunnassa varmaan tuntee sympatiaa heidän puolestaan ja on mitä suurimmassa määrin valmis tukemaan kaikin keinoin. Mutta näyttää nyt vaan siltä, että ei tämä hallituksen politiikka ainakaan mitään liikaa ole ollut sinne työntämässä, jos edes tarpeeksikaan. Jos sitä asiaa edes mietittäisiin riittävästi, niin tämäkin voisi olla jo parempi ja vahvistaa tätä yhteiskuntaa vahvemmaksi ja paremmaksi.

Esa Lahtela /sd(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa herra puhemies! Ed. Asko-Seljavaaralle voisi todeta, jotta lukekaa minun puheenvuoroni, vai sanoinko niin huonosti? En missään tapauksessa syyllistänyt sitä, että yksinäisten naisten hedelmöitys olisi perustuslain vastaista. Kyse on syntyneen lapsen oikeudesta yhdenvertaisuuteen vastaavanlaisessa tilanteessa olevien muiden lasten kanssa sekä siitä, että saa tietoon isän nimen, mahdollisesti saa isän maksamaan elatusmaksut, samaten myös perintöoikeuden. Se on se kysymys elikkä syntyneen lapsen oikeudesta, ei siitä, mikä on yksinäisen naisen asema tässä muuten.

Virpa Puisto /sd(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Haluan sen verran jatkaa vielä ed. S. Lahtelan puheenvuoroon, että kyllä se oli todella syviä asenteita täynnä, ja pahoittelen sitä, että puhutte kristityistä. Minä olen kristitty, olen syvästi uskossa, mutta en katso, että minulta pitää tämän lakiesityksen osalta pyytää mitään anteeksi. Tämä on ihmistä lähellä oleva lakiesitys. Kaikki ne tässä salissa, jotka ovat käyttäneet jo aiemmin näitä puheenvuoroja lapsen nimissä mutta olivat valmiit purkamaan lastensuojelun tasausrahaston joulun alla, lopettakoot puheet lapsesta!

Outi Ojala /vas(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Kyllä minun täytyy myöskin sanoa, että ennakkoluuloisuus tuntuu kukkivan tässä salissa, kun puhutaan hedelmöityshoitoasiasta. Ed. Seppo Lahtelan puheenvuoro kuvasti tätä erinomaisesti.

Haluan myös todeta sen, että kirkon piirissä, siitä huolimatta, että Kirkkohallituksen kanta on se, mikä se on, toimii aktiivisesti ryhmä, joka nimenomaan puolustaa sitä, että hedelmöityshoitoja voidaan antaa tasavertaisesti myöskin lesbopareille. Siellä toimii myöskin aktiivisesti ryhmä kirkon jäseniä, jotka myöskin silloin, kun oli kyse parisuhdelaista, toimivat sen puolesta. Itse kuulun myös kirkkoon. Ed. S. Lahtela, toivottavasti te ette rupea täällä jakamaan kirkon jäseniä erilaisiin kuppikuntiin. Kirkkokin sallii sentään keskustelun.

Päivi Räsänen /kd:

Arvoisa herra puhemies! Kirkon piirissä todellakin toimii hyvin monenlaisia ryhmiä, mutta kirkon virallista ääntä toki edustaa Kirkkohallitus. Kirkkohallituksen kanta tähän kysymykseen on ollut erittäin selkeä, eli siellä on otettu se kanta, että hedelmöityshoidoissa tulisi nimenomaan tämä lapsen oikeus äitiin ja isään toteuttaa ja rajata kuuluvaksi aviopareille heidän omilla sukusoluillaan. Toki, jos ajatellaan vaikkapa tätä kirkon ihmisoikeusryhmää, johon täällä on aikaisemmin vedottu, niin sen asema kirkon sisällä on suurin piirtein sama kuin eduskunnan sisällä eduskunnan ihmisoikeusryhmän eli kyllähän siellä voi monenlaisia mielipiteitä esittää mutta kirkon ääntä käyttää Kirkkohallitus. (Ed. Puisto: Onko Jumala vähäisempi kuin Kirkkohallitus?)

Sitten haluan vielä todeta sen keskustelun, mitä tässä on käyty tästä perheiden perustamisen myöhäisestä iästä. Mielestäni tämä on erittäin tärkeä keskustelunaihe ja siitä varmasti olisi pitänyt vielä enemmänkin tässä yhteydessä keskustella, koska kyllä me huonolla yhteiskuntapolitiikalla, huonolla väestö- ja perhepolitiikalla osittain lisäämme näiden lapsettomuushoitojen tarvetta, eikä se pelkästään hoidu sillä, että isätkin ryhdistäytyvät ja alkavat niitä vanhempainvapaita käyttää, vaan kyllä tässä odotellaan sitä, että perhekustannusten tasausjärjestelmä saadaan käyttöön, samoin opiskelun, perheen ja työn parempi yhteensovittaminen, perhevapaauudistus, saadaan toteutettua.

Sitten vielä ed. Puistolle totean, että olen itse lämpimästi tuon lastensuojelun tasausrahaston kannalla, ja siitä teille erityinen kiitos.

Ei ollut.

Arvoisa puhemies! Kiitos tarkistuksesta, koska luulin käyttäväni vastauspuheenvuoroa, mutta jatkan nyt tätä varsinaista puheenvuoroa.

Keskustelussa, etenkin median uutisoinnissa viime viikon istuntokeskustelusta, on käytetty käsitteitä hedelmöityshoitolain kannattajat ja vastustajat. Tämä on mielestäni jonkin verran harhaanjohtava määritelmä, sillä esimerkiksi en pidä itseäni hedelmöityshoitoja säätelevän lainsäädännön vastustajana vaan, voisin sanoa, pikemminkin sen voimakkaana kannattajana. Ne, jotka toivovat vahvempaa lapsen oikeuksien puolustamista, pikemminkin kannattavat hallituksen esitystäkin vahvempaa säätelyä. Tämän haluan sanoa siksi, ettei synny sellaista väärää kuvaa, että me hallituksen esityksen arvostelijat, esimerkiksi minä itse, olisimme tyytyväisiä, jos tätä lakia ei syntyisi.

Lain säätämisellä on todellakin kiire. Suomi on lähes viimeisiä maita Euroopassa, joissa hedelmöityshoitoja ei ole säädelty. Portugali ja Luxemburg ovat kaksi muuta maata. Niin hoitoa saavien henkilöiden, terveydenhoitohenkilökunnan kuin ennen muuta hoidon seurauksena syntyvien lasten oikeusturvan kannalta on tärkeää, että pelisäännöt ovat selkeät. Voidaan sanoa, että lainsäädännön puuttuminen on ajanut Suomen hedelmöityshoitojen villiksi länneksi. Pohjoismaisen lainsäädännön lähtökohtanahan on ollut hyvin pitkään se, että hedelmöityshoitoa annetaan lääketieteellisin perustein pariskunnan tahattoman lapsettomuuden hoitamiseksi, ja myös Euroopan kansalaisista suurin osa asuu tälläkin hetkellä sellaisissa maissa, joissa hoitoa annetaan vain naisen ja miehen muodostamille pareille, esimerkiksi Saksassa, Ranskassa, Italiassa ja Sveitsissä.

Tämän hallituksen esityksen perusteluosassa todetaan, että parisuhdevaatimusta kannattavat lausunnonantajat vetoavat perusteluissaan siihen, että lapsen kannalta on keskeistä turvata hänelle äiti ja isä. Mutta sen sijaan niissä lausunnoissa, joissa kannatetaan hoitojen antamista myös miehettömille naisille, vedottiin naisten oikeuteen päättää lisääntymisestään. Ydinkysymys onkin, onko lisääntyminen nimenomaisesti naisten oikeus, joka tulisi yhdenvertaisuuden nimissä lääketieteen keinoin turvata erilaisissa elämäntilanteissa eläville naisille.

Ihmettelen sitä, miten pieniin otoksiin perustuvilla, lyhyttä seurantaa edustavilla tutkimuksilla uskalletaan kyseenalaistaa sellainen ihmiskunnan, voi sanoa, ikiaikainen perusmalli. Nimittäin naiset eivät lisäänny yksin eivätkä pareittain, ja lapsella on syvään rakennettu tarve molempaa sukupuolta oleviin vanhempiinsa. Minun mielestäni tässä suhteessa tulisi olla nöyrä luonnon ja, sanoisinpa, Luojan edessä. Jokaisella lapsella on tosiasiassa olemassa biologinen äiti ja isä, vaikka retoriikalla tämä tosiasia yritetään hämärtää. Ajattelen, että tämän pitäisi olla myös vahva viesti siitä, mikä on paras lapsen kasvatusympäristö. Luontohan toimii yleensäkin hyvin tarkoituksenmukaisesti. Ihmettelen sitä, miksi ne, jotka muutoin luonnonmukaisuutta ja luonnon toimintaa arvostavat, eivät tässä sitä pidä arvossa.

Ihmettelen myös sitä, että juuri naisten oikeuksien nimissä haluttaisiin rajata lapsen saaminen naisen asiaksi. Jos lapsen saamista aletaan pitää juuri naisten oikeutena, niin samalla valitettavasti käy niin, että isät työnnetään yhä kauemmas kasvatusvastuun ulkokehälle. Pahimmassa tapauksessa hedelmöityshoitolainsäädännössä isän merkitys ikään kuin kutistetaan ainakin symbolisesti siksi, mitä se on ollut heikoimmillaan kautta ihmiskunnan historian, eli sukusolujen luovuttajaksi.

Perhelainsäädäntöhän on kautta historian pyrkinyt turvaamaan lapselle, myös avioliiton ulkopuolella syntyvälle lapselle, nimenomaan oikeuden isään. Jos isä eli miessukupuolta oleva vanhempi ei tuo mitään lisäarvoa lasten kasvatukseen, niin miksi heitä sitten huudetaan vastuuseen perheestään? Arkikokemus ja myös tutkimukset osoittavat, että isällä on suuri merkitys lasten tasapainoisen kehityksen kannalta, ja tässä suhteessa esimerkiksi, kun ed. Tynkkynen kyseli näitä perusteluja, niin voitte tutustua vaikkapa isätoimikunnan selvityksiin, joihin on koottu paljon tutkimuksia isän merkityksestä lapselle.

Voidaan myös kysyä, miksi vaaditaan tieteellisiä todisteita siitä arkikokemuksesta, että lapsi kärsii isättömyydestä, kun vastaavasti ei vaadita tieteellistä näyttöä siitä, että yksinäinen nainen tai lesbo kärsii lapsettomuudesta. Siihen riittää arkikokemus. Kyllä todellakin tämän lainsäädännön kohdalla on niin, että joudumme tekemään valinnan, kumpi on suurempi ongelma, lapsen isättömyys vai yksinäisen naisen tai lesbon lapsettomuus.

Hallituksen esityksen perusteluissa todetaan seuraavaa: "Lapsen edun turvaaminen lailla on olennaisen tärkeää, koska lapsi ei voi muiden osapuolten tavoin itse valvoa etujaan." Tämä on mielestäni erittäin hyvin sanottu. Hedelmöityshoitoihin ryhdyttäessä lapsi on todellakin ainoa, joka ei voi antaa toimenpiteelle suostumustaan. Kaikilla muilla on mahdollisuus vapaaehtoisesti päättää sitoutumisestaan järjestelyihin. Siksi lapsen etua tulisi aivan erityisesti täällä salissa ja valiokunnissa puolustaa.

Olen itse tehnyt lakialoitteen hedelmöityshoidoista, jota toivon lakivaliokunnassa käytettävän rinnakkaisaloitteena tälle esitykselle. Lakialoitteeni noudattelee Kirkkohallituksen linjauksia, ja sen mukaan hedelmöityshoitoa saataisiin antaa tahattomasta lapsettomuudesta kärsivälle avioparille heidän omilla sukusoluillaan. Hoitojen rajaamista juuri aviopareille perustellaan sillä, että lasten kannalta on turvallisinta, että vanhemmat ovat tehneet julkisen ja laillisen sopimuksen yhteiselämästä. Tuossa aloitteessa ehdotan myös, että hedelmöityshoidoissa saa luoda alkioita vain sen määrän, joka on tarkoitus viedä naiseen raskauden aikaansaamiseksi. Koeputkihedelmöityksessähän saattaa syntyä myös ylimääräisiä alkioita, joita ei siirretäkään kohtuun ja jotka joko pakastetaan käytettäväksi myöhemmin tai sitten tuhotaan. Lääketieteellisen tutkimuksen ja hoidon lähtökohtana tulisi olla ihmiselämän kunnioittaminen kaikissa tilanteissa ja myös keinoalkuisen hedelmöityksen seurauksena syntynyttä alkiota mielestäni tulisi kohdella ihmisarvoisella kunnioituksella. Esimerkiksi Saksassa on rangaistavaa tuottaa enemmän kuin kolme alkiota kerrallaan ja kaikki tuotetut alkiot on vietävä naiseen raskauden alkuun saattamiseksi samalla kerralla.

Seta lähestyi viime viikolla kansanedustajia omalla kirjeellään, ja tässä Setan viestissä oli yksi kohta, jossa olen heidän kanssaan samoilla linjoilla, ja toivon, että se otettaisiin valiokunnassa korjattavaksi. Nimittäin siinä lausunnossa kiinnitettiin huomiota sellaisiin tilanteisiin, joissa pareille on jo tuotettu varastoituja alkioita anonyymiluovutuksella. Luen pienen otteen: "Alkioiden tuottaminen on kallista, ja alkioihin liittyy erityinen eettinen ja emotionaalinen painoarvo. Olisi väärin pakottaa alkioiden omistajat tuhoamaan alkiot, etenkin jos perheessä on jo samasta viljelystä syntyneistä alkioista alkunsa saaneita lapsia." Mielestäni on sinänsä oikein, että anonyymiluovutuksista luovutaan lain esittämällä tavalla, mutta ne sadat tai tuhannet pakastetut ihmisalkiot, jotka on tuotettu, on väärin tuomita tuhottaviksi tällä perusteella. Ihmisyksilön elämä alkaa hedelmöityksessä, ja sen vuoksi myös hedelmöityshoitojen seurauksena syntynyttä ihmisalkiota tulee kohdella ihmisarvoisella kunnioituksella.

Aivan lopuksi, herra puhemies: Lapsettomuushoitojen tarpeen kasvu on todellakin pitkälti huonon yhteiskuntapolitiikan seurausta, eli naisen hedelmättömyys lisääntyy iän myötä, ja ensisynnyttäjien keskimääräisen iän nousu lisää selvästi vaikeuksia tulla raskaaksi ja hedelmöityshoitojen tarvetta. Perheiden perustaminen fysiologisesti otollisessa synnytysiässä pitäisi saada mahdolliseksi, ja sen vuoksi on häpeä, että hallitus ei ole saanut aikaiseksi kauan odotettua perhevapaauudistusta, joka omalta osaltaan veisi asiaa eteenpäin. Aivan yhtenä esimerkkinä otan esille minimiäitiyspäivärahan nostamisen alimman työttömyyspäivärahan tasolle. Jos verrataan sitä summaa, joka tähän menisi, noin 11 miljoonaa euroa vuodessa, niin ei se kovin suuri ole, kun kuitenkin hedelmöityshoidot nielevät vuosittain 17 miljoonaa euroa.

Ihan lopuksi, herra puhemies, vielä totean, että viime kaudellahan eduskunta tutki puolen vuoden ajan perusteellisesti, kymmeniä asiantuntijoita kuullen useissa valiokunnissa Lipposen toisen hallituksen antamaa esitystä ja sitten aivan viime metreillä hallitus veti esityksen eduskunnan käsistä pois, kun voitolle pääsi kanta, joka olisi rajoittanut hedelmöityshoidot miehen ja naisen muodostamille pareille. Tätä esitystä käsiteltiin alusta lähtien omantunnonkysymyksenä, jossa kansanedustajat saavat toimia ilman ryhmäkuria. (Puhemies koputtaa) — Vielä kaksi lausetta, puhemies! — Kun eduskunnan enemmistön omatunto näytti olevan hallituksen kanssa eri linjoilla, omantunnonvapautta ei suvaittukaan. Toivottavasti hallitus tällä kertaa sallii eduskunnassa vapaan kannanmuodostuksen ja ennen muuta lapsen oikeuksien näkökulmasta.

Pentti Tiusanen /vas:

Arvoisa herra puhemies! Kun käsittelemme lakia hedelmöityshoidoista, on hyvä todeta se, että globaalisti suurin ongelma planeetalla on ylikansoitus ja väestöräjähdys, mutta kun se kohdistuu nimenomaan Aasian ja Afrikan mantereisiin, niin sillä ei meille ole niin välitöntä mielenkiintoa. Tietysti myös siellä on varmasti perheitä, joilla on aivan samanlainen tilanne kuin Suomessa monilla, eli se, että tarvitaan keinolähtöistä hedelmöitystä, hedelmöityshoitoja lapsen syntymiseen.

Suomessa on syntynyt 15 000 lasta vuoteen 2003 mennessä hedelmöityshoitojen, erilaisten hoitojen, avulla; 2,7 prosenttia lapsista syntyy näin. Tänään täällä on kannettu huolta lasten hyvinvoinnista, nimenomaan ehkä juuri yksinhuoltajien lasten tai sellaisten perheiden lasten hyvinvoinnista, joissa molemmat vanhemmat ovat samaa sukupuolta. Näin ollen kyllä yhdyn niihin ajatuksiin, joihin ed. Puisto täällä viittasi, että tätä huolta pitäisi kantaa kyllä silloin, kun päätetään taloudellisista tilanteista, jotka säätelevät tätä hyvinvointia.

Miksi sitten hedelmöityshoitoja tarvitaan? Monestakin syystä. Eräs keskeinen, yhä lisääntyvä syy on se, että ympäristö on muuttunut niin, että siellä on yhä enemmän niin sanottuja pseudoestrogeeneja, eli miesten sperman laatu on heikentynyt vahvasti. Se on yksi yhä lisääntyvä ongelma. Ei ainoastaan tämä ongelma liity tähän täällä mainittuun naisten biologisen kellon tikitykseen.

Lisääntymisterveydenhoito tarjoaa mahdollisuuksia, ja hedelmöityshoidoissa ne konkretisoituvat erittäin selkeällä tavalla. Mielestäni ei ole mitään syytä valikoida naisia, jotka haluavat hedelmöityshoitoja, näiden naisten sukupuolisen orientoitumisen ja suuntautumisen mukaan, vaan se on yhteinen oikeus seksuaalisesta suuntautumisesta riippumatta. Näin ollen tämä hallituksen esitys 3/2006 vp on tässä suhteessa oikea ja oikean suuntainen.

Mitä tulee sijaissynnyttäjäjärjestelyihin, niin mielestäni on hyvin perusteltua, että sitä voidaan käyttää niissä tapauksissa toki nimenomaisesti apuna, jotka liittyvät asianomaisen lasta toivovan naisen synnynnäiseen epämuodostumaan, poikkeumaan taikka sairaudesta johtuvaan tilanteeseen, joka on esimerkiksi kohdun menettäminen.

Eero Reijonen /kesk:

Arvoisa herra puhemies! Laki hedelmöityshoidoista on herättänyt paljon keskustelua sekä edellisellä vaalikaudella umpikujaan päättyneessä käsittelyssä että nyt käynnissä olevalla käsittelykierroksella. Hallituksen esityksen lähtökohtana on luoda lainsäädäntö asiaan, josta sellainen puuttuu. Lainsäädännön tarpeellisuutta tuskin kukaan täällä haluaa kiistää. Sisältö vaatii kuitenkin mielestäni harkintaa. Ilman muuta hedelmöityshoitolaille on tarve, mutta lakia ei pidä hyväksyä keinolla millä hyvänsä. Näin ainakin itse asian näen. Ei kestäviä arvoja pidä heittää tämänkään lain valmistelussa nurkkaan. Lainsäädännön sisältöä ja sitä, millaista lakia oikein tarvitsemme, on hyvin tarkkaan siis harkittava.

Lainsäädännössä periaatteena on oltava heikomman edun ja oikeuden turvaaminen. Syntyvän lapsen etu ajaa aina aikuisen oikeuksien ja tarpeitten edelle. Lapsettomuus on lisääntynyt viime vuosina, ja vaikka tätä ongelmaa ei missään tapauksessa tule vähätellä, ei lapsensaantia myöskään pidä määritellä perusoikeudeksi. Lapsen oikeus vanhempiin on puolestaan perusoikeus. Lakeja säätämällä ei tietenkään voi taata jokaiselle lapselle turvattua kotia ja rakastavaisia vanhempia. Tämän me varmaan täällä kaikki voimme vahvistaa. Ei elämää ja siihen väistämättä kuuluvia tragedioita voida hallita tai estää. Lainsäädännöllä ei kuitenkaan pidä vahvistaa lapsen kannalta epäedullista lähtökohtaa elämälle.

Arvoisa herra puhemies! Keskustelussa on usein noussut esiin kysymys isyydestä. Jokaisella syntyvällä lapsella on oikeus isään. Jos hedelmöityshoitoja annetaan miehen ja naisen muodostamalle avio- tai avoparille, ei lapsen isän tunnistaminen ole kovinkaan vaikeaa: perheen mies on juridinen isä. Jos taas hoitoa annetaan myös lesbopareille tai yksinäisille naisille, selkeys isyyden määritelmästä katoaa. Keinotekoista olisi kutsua isäksi henkilöä, joka ei välttämättä ole lapsen synnyttänyttä naista koskaan tavannutkaan eikä 18 vuoden aikana lapsen elämästä ja kasvamisesta mitään tiennyt. Isyyden selvittämisen on oltava lapselle mahdollista, jos hedelmöityshoidossa on jouduttu turvautumaan sukusolujen luovuttajaan. 18 vuotta voi olla usein hyvinkin pitkä aika odottaa varmuutta omasta perimästä. Tiedon tarve varmaankin korostuu entisestään, jos myös oma perhemalli herättää lapsella kysymyksiä.

Lainsäädännössämme on otettu huomioon myös täysi-ikäistä nuoremman lapsen mielipide silloin, kun se on hänen ikäänsä ja kehitystasoonsa nähden mahdollista. Hallintolain mukaan 15 vuotta täyttäneellä alaikäisellä ja hänen huoltajallaan tai muulla laillisella edustajallaan on kummallakin oikeus erikseen käyttää puhevaltaa asiassa, joka koskee alaikäistä henkilöä taikka henkilökohtaista etua tai oikeutta. Isyyden selvittäminen voisi hyvinkin olla eräs tämän kaltainen asia. Nykyään on käytännössä järjestelyjä, joissa ennestään tuttu tai läheinen on sukusolujen luovuttaja ja vapaaehtoisesti myös suostuu lapsen juridiseksi isäksi. Lapsen synnyttyä isyys ei ole vapaavalintainen asia. Isättömyys ei myöskään ole lapsen edun mukaista. Sukusolujen luovuttajan on siksi annettava henkilötietonsa, jotka syntyvällä lapsella on halutessaan oikeus saada käsiinsä.

Arvoisa herra puhemies! Hedelmöityshoidoista tarvitaan laki, joka on eettisesti ja moraalisesti hyväksyttävä. Nykymuodossaan en voi itse lakiehdotusta tukea.

Esko Kiviranta /kesk:

Arvoisa herra puhemies! Erilaisten lapsettomuushoitojen avulla arvioidaan syntyvän meillä noin 1500 lasta vuodessa. Näin ollen olisikin sinänsä hyvä, että Suomeen saataisiin näiden syntyvien lasten asemaa selkeyttävä laki. Tällainen laki on useissa muissa länsimaissa.

Keskusteltavana olevaan hallituksen esitykseen sisältyy useita eettisesti ongelmallisia kohtia. Näistä ongelmallisin on yksin elävien naisten ja naisparien oikeus saada hedelmöityshoitoja. Tässä suhteessa käsillä oleva lakiehdotus on mielestäni liian edistyksellinen ja sitä on syytä tarkastella kriittisesti.

Vanhemmuus ei ole oikeus, joka yhteiskunnan on taattava jokaiselle sitä haluavalle. Lapsia ei voi tuottaa ja hankkia millä keinoilla tahansa. Hedelmöityshoidoissa tulisikin kyse olla siitä, että hoitoihin turvaudutaan, kun toisella tai molemmilla osapuolilla on sairaudesta tai muusta lääketieteellisestä tekijästä johtuva heikentynyt kyky saada biologista lasta. Käytössä olevat resurssit tulisikin kohdistaa näiden parien auttamiseen. Naisparit ja yksin elävät naiset eivät kuulu tähän ryhmään.

Suomalainen ehdotus on myös pohjoismaisesti vertailtuna merkillinen. On huomattava, että muissa Pohjoismaissa Ruotsia lukuun ottamatta pääsääntönä on, että hoitoja annetaan vain aviopareille tai naiselle ja miehelle, jotka elävät avioliitonomaisissa olosuhteissa. Myös useissa muissa länsimaissa hedelmöityshoitoja saavat vain avioparit tai avioliitonomaisissa olosuhteissa elävät.

Yhteiskunnan tulee kaikin tavoin edistää tilannetta, jossa jokaisella syntyvällä lapsella on läsnä olevat isä ja äiti. Lainsäädännöllä ei voida hyvää ja rakastavaa kotia taata yhdellekään syntyvälle lapselle. Mahdollisuus isään ja äitiin on kuitenkin niin merkittävä asia, että sitä tulee kaikin tavoin edistää. Pidän tärkeänä sitä, ettei lainsäädännöllä pyritä vähättelemään jokaisen lapsen oikeutta ehjään perheeseen, molempiin vanhempiin.

Hallituksen esityksessä ei oteta riittävällä tavalla huomioon lapsen näkökulmaa. Tähän Suomea velvoittavat kuitenkin useat kansainväliset sopimukset. Päätöksenteossa tulisi erityisesti korostaa lapsen parasta. Vanhempien toiveet ja halut tulee aina punnita lapsen näkökulmasta käsin. On toki myönnettävä, ettei lapsen etu ole yksiselitteinen käsite eikä sen huomioonottamiseen voi koskaan antaa riittävän täsmällisiä ohjeita lainsäädännön tasolla. Yhteiskunnan tehtävänä on kuitenkin osoittaa yleiset suuntaviivat, mitä yhteiskunnassa pidetään lapsen kannalta parhaana. Tähän kuuluu molemmista vanhemmista koostuva perhe.

Vanhemmuuteen ja perheeseen kohdistuu nykyajan yhteiskunnassa paineita. Käytännössä monet lapset elävät syystä tai toisesta vain toisen vanhemman kanssa. Näitä tilanteita ei tule lisätä yhteiskunnan toimin. Näin ollen hedelmöityshoitoja yksin eläville naisille tai naispareille ei pidä sallia.

Arvoisa puhemies! Esityksessä otetaan kantaa myös siihen, tuleeko luovuttajan henkilötietoja antaa luovutetuista sukusoluista syntyneelle henkilölle. Hedelmöityshoidon tuloksena syntyneellä lapsella olisi esityksen mukaan 18 vuotta täytettyään mahdollisuus saada tietää sukusolujen luovuttajan henkilöllisyys. Useimmilla ihmisillä onkin tarve tietää omat biologiset juurensa. Erityisesti aikuistumisen kynnyksellä omaan perimään, historiaan ja identiteettiin liittyvät kysymykset tulevat tärkeiksi. Tältä osin pidänkin hallituksen esityksen kantaa perusteltuna. Perheitä tulee kuitenkin tukea tällaisissa tilanteissa, joissa myöhemmin lapselle selviää, mikä on todellinen tilanne — etteivät hänen kasvatusvanhempansa tai jompikumpi heistä ole hänen biologiset vanhempansa. Tähän neuvonta- ja tukemistyöhön tulee sosiaali- ja terveydenhuollon alalle varata riittävät resurssit.

Outi Ojala /vas:

Arvoisa puhemies! Olen pääosin seurannut tätä keskustelua salin ulkopuolelta omasta työhuoneestani tai muualta keskusradiota kuunnellen. Täytyy sanoa, että kun keskustelua on kuunnellut, niin välillä tuntuu, että lähimmäisenrakkaus on kovin kaukana tästä salista. Täällä kyllä on maalailtu todellisia kauhukuvia siitä, minkälaista moraalisesti ja eettisesti arveluttavaa rappiota tähän maahan koituisi, mikäli lakiesityksen mukaan sallittaisiin hedelmöityshoidot yksinäisille naisille tai naispareille. Tämä keskustelu muistuttaa valitettavasti hyvin paljon sitä keskustelua, jota käytiin ennen parisuhteen virallistamista käytyä keskustelua.

Arvoisa ed. Seppo Lahtela, niitä kauhukuvia, mitä te maalailitte silloin, ei ole sen lain voimaantulon jälkeen tapahtunut. Tämä maa elää niin kuin se on elänyt ennenkin, ja onneksi monet homoparit ja lesboparit ovat voineet virallisesti tunnustaa rakkautensa ja elää lähes samanlaisissa olosuhteissa kuin avioliiton solmineet parit — lähes mutta ei täysin vielä Suomessa. Valitettavasti emme ole niin pitkällä.

Mutta todellakin tämän lain käsittelyssä on kauhukuvia maalailtu ja ennakkoluuloisuus valitettavasti kukkinut, niin kuin aikaisemmin täällä sanoin. Elikkä on annettu ymmärtää todella, että Suomi joutuisi perikadon äärelle, jos nyt lakiesitys hyväksyttäisiin siinä muodossa kuin se on meille tuotu.

Muistutan, että tätä lakiesitystä on valmisteltu lähes parikymmentä vuotta. Tämä lakiesitys on kauan kaivattu ja tarpeellinen. Minusta on todella hienoa, että hallitus on tässä muodossa sen tänne eduskuntaan tuonut. Toivon vakaasti, että tästä salista löytyy ryhtiä, lähimmäisenrakkautta ja ymmärrystä hyväksymään tämä laki, koska tämä ei vie keneltäkään meiltä mitään pois. Se ei vie todellakaan mitään pois meiltä, olipa meillä lapsia tai ei.

Haluan kuitenkin kiinnittää huomiota muutamiin väittämiin, joita täällä on sanottu. Täällä on puhuttu hyvin paljon lapsen edusta. Näille henkilöille, jotka ovat nyt puhuneet lapsen edusta ja lapsen oikeudesta isään, toteaisin sen, että kukaan meistä, kukaan meistä tässä maailmassa ei ole itse voinut valita sitä, synnymmekö me tähän maailmaan vai emme. Me olemme tänne putkahtaneet, suuri osa toivottuina, suuri osa ei-toivottuina. Mutta olen aivan varma, että kaikki ne, jotka ovat tähän maailmaan ja Suomeenkin syntyneet hedelmöityshoitojen kautta, ovat todella toivottuja. He ovat todella kaivattuja. Tämä antaa jo heille aivan toisenlaisen lähtökohdan kuin ehkä joillekin muille, mutta eivät hekään ole sen parempia kuin esimerkiksi heteroaviopareille syntyneet lapset. Heille kuuluu samat oikeudet, mutta valitettavasti meillä kellään ei ole oikeutta isään. Valitettavasti meillä kellään ei ole myöskään oikeutta äitiin. Ne meistä, jotka ovat saaneet syntyä kotiin, jossa on isä ja äiti, olemme olleet onnekkaita. Jos meistä on pidetty vielä huolta, olemme onnekkaita. Mutta kellään lapsella tällaista oikeutta ei lähtökohtaisesti ole, ja sitä me lainsäätäjät emme millään muodoin voi myöskään taata heille. Siinä mielessä on aivan turha väittää, että tämä laki nyt jollain tavalla takaisi niille lapsille — jotkuthan ovat hedelmöityshoidot valmiit sallimaan — yhtään sen paremman tulevaisuuden kuin kellekään muulle.

Ennen kaikkea haluaisin kiinnittää vielä huomiota siihen, että tavalliselle heteroparille, kun pari saa lapsen, ei kukaan edellytä esimerkiksi avioliiton solmineelta minkäänlaista lupausta vanhemmuudesta, kun avioliitto solmitaan. Lapset syntyvät ja toivottavasti syntyvät rakastettuina. Mutta tämän lain myötä, tässähän todetaan hyvin selkeästi, että vaikka hedelmöityshoidon antamiselle ei laissa aseteta parisuhdevaatimusta, niin hoitoa ei kuitenkaan saisi antaa, jos on ilmeistä, että syntyvälle lapselle ei voida turvata tasapainoista kehitystä. Tämäkin osoittaa sen, että halutaan lähteä siitä ja yrittää niin hyvin kuin on mahdollista, ei voida koskaan taata, mutta yritetään selvittää ne mahdollisuudet, että lapsi voisi saada turvalliset ja tasapainoiset lähtökohdat elämälle.

Sitten täällä on annettu ymmärtää, että tämän lain hyväksyminen jollain tavalla nyt sitten romuttaisi isäkuvan tai että isät voitaisiin heittää romukoppaan, niin kuin ed. Vahasalo aikaisemmassa keskustelussa sanoi. Ei tällä lailla olla mitään isiä heittämässä romukoppaan. Meillä on tietysti ongelmana se, että aivan liian monet perheet, heteroperheet, hajoavat ja monta kertaa on niin, että lapset joutuvat vanhempien kiistojen välikappaleiksi. Lapset monesti niissä kärsivät. Kaikille niille, jotka täällä nyt vannovat ja vakuuttavat, että lesboperheisiin syntyneillä lapsilla olisi kaikki kauheus edessään, totean, että valitettavasti nyt on niin, että myös heteroperheiden lapsille voi tulla niitä kauheuksia. Vanhemmat osaavat olla erittäin julmia ja raakoja taistellessaan lapsista avioliiton hajotessa. Sillekään me lainsäätäjät emme voi mitään. Me voimme yrittää antaa edellytyksiä siten, että on perheneuvontaa jne., tarjotaan palveluja, jotta perheiden ristiriitoja voitaisiin sovitella, mutta me emme voi pakkosovitella, me emme voi väkisin pitää perheitä koossa, jos ne eivät halua olla.

Eli on niin paljon tunnetta ja niin paljon ennakkoluuloisuutta ja niin paljon asenteita, joita tähän keskusteluun on heitetty, että ihmettelen todellakin, missä se ongelma on. Ymmärrän sen, jos joku katsoo, että uskonnollisen vakaumuksen vuoksi ei voi hyväksyä, sen voi reilusti sanoa, mutta ei pidä kuitenkaan maalailla sellaisia kauhukuvia, mitä tämän lain hyväksyminen merkitsisi.

Ed. Räsänen on erityisesti täällä puhunut Kirkkohallituksen kannasta useaan otteeseen. (Ed. S. Lahtela: Ja ihan oikein!) — Kirkkohallituksen kannassakin on tietty ristiriita, ed. Seppo Lahtela. — Toteaisin vain, että kun Kirkkohallitus itse painottaa näin sitä, että vanhemmuudessa ei ole kyse pelkästään biologiasta, vaan että rakkaus luo vanhemmuuden perustan, niin siinä mielessä on aika erikoista, että Kirkkohallitus kuitenkin haluaa joiltakin rakastavilta pareilta estää tämän vanhemmuuden, kun se itse kuitenkin tunnustaa sen, että rakkaus on se, joka on kaikkein tärkein lapsen kehityksessä, olivat sitten lapsen lähtökohdat mitkä tahansa.

Toisaalta haluaisin myöskin todeta sen, että kyllä kun me tämän lain täällä käsittelemme ja toivottavasti hyväksymme täällä suuressa salissa, niin meidän pitää pitää lähtökohtana se, että kuitenkin turvallinen raskaus on sekä lapsen että myöskin äidin, tämän naisen, etu. Silloin tietysti meidän lainsäätäjinä pitäisi huolehtia siitä, että oli kyseessä heteronaiset tai lesbonaiset tai yksinäiset naiset, heidän raskautensa voisi olla mahdollisimman turvallinen, koska se on myöskin lapsen turvallisuuden kannalta kaikkein tärkeintä.

Arvoisa puhemies! Toivon todellakin, että tämän eduskunnan aikana vihdoinkin tämä laki saadaan hyväksytyksi ja hallituksen esittämässä muodossa.

Esa Lahtela /sd:

Arvoisa herra puhemies! Osin edellisen puhujan ajatuksiin voi yhtyä, mutta haluan poiketa siinä, jotta nämä naisparit ja yksinäiset naiset otetaan pois tästä. Sitten voidaan hyväksyä.

Kaikkein eniten minua tässä ihmetyttää yksi asia. Kun miettii — vihreitä täällä ei hirveän paljon ole, ed. Tynkkynen on salissa — niin tässä vihreiden logiikka pettää eniten. Siis vihreiden logiikka pettää kaikkein eniten. Nimittäin minä en ymmärrä sitä, kun kaikissa asioissa, mikä on luonnonmukaista, vihreiden pitäisi toimia sen mukaisesti. Se tarkoittaa sitä, että naisparit eivät keskenään voi niin kuin vaan lisääntyä. Silloin poiketaan siitä luonnon säännöstä hirveän paljon. Minusta aina, kun jotain tehdään, pitäisi olla looginen kaikissa asioissa.

Siihen liittyen toinen juttu: Kun itse olen Pohjois-Karjalan maakunnasta ja meillä on Pohjois-Karjalan liitossa jopa uusia innovaatioita kehitelty ja katseltu, mikä voisi olla Pohjois-Karjalan vahvuus. Kun meillä — tämä on yksi, meillä on hirveän paljon vahvuuksia — nyt katsoo Suomen karttaa, niin jostain ihmeen syystä tänne etelään on tullut naisia paljon enemmän. Meillä on vähän niin kuin naiskatoa siellä, meillä on poikamiehiä hirveän paljon. Meille on tullut semmoinen ajatus, että siellä olisi kyllä semmoisia luomu-uroita, jotka ovat käyskennelleet vapaasti siellä, metsissä voivat olla, (Ed. S. Lahtela: Ja joutilaita!) ja he olisivat ihan joutavia myös tämän tyyppisiin hommiin eli jatkamaan sukua täällä. Sen takia minusta vihjeeksi vaan tänne etelän ihmisille, jotta jos semmoisia tarvitaan, niin he ovat syöneet puhdasta ravintoa siellä eikä ole Tshernobyl-laskeumaa hirveän paljon. Jotta ei kun sinne vaan. Siellä voi muuten olla emännän paikkakin vapaana, jos sattuu, että täällä etelässä on työttömänä. Jotta semmoiset, jotka haluavat tämmöistä luomuhoitoa, niin sieltä löytyy!

Eero Akaan-Penttilä /kok:

Arvoisa puhemies! Tästä hedelmöityshoitoasiasta haluan käyttää vielä toisen puheenvuoron. Edellisessä puheenvuorossa olen sanonut oman kantani tähän asiaan ja silloinkin yritin ymmärtää, että tämä on lähetekeskustelu, jossa toisin sanoen esitetään erilaisia ideoita ja näkökulmia, jotka sitten toivottavasti valiokunnassa johtaisivat syvempään tarkasteluun. Siinä mielessä haluan vähän lisätä tähän erilaisia aspekteja.

Oma kuvani tästä kokonaisuudesta on, että ennemmin tai myöhemmin tämmöinen lainsäädäntö Suomessa tulee voimaan — se on aivan selvä asia — joko tässä muodossa nyt tai muutettuna nyt tai myöhemmin, koska maailman kehitys vaan menee siihen suuntaan. Sen takia koen erittäin tärkeäksi sen, että riippumatta, puhemies, lopputuloksesta — näin toivoisin — olisi paljon parempi analyyttinen ote esimerkiksi hallituksella, kun se perustelee sen lopullisen kantansa. Eli kun lakivaliokunnasta tulee jokin kanta ulos, se tosiaan on tarkasteltu.

Minä olen tämän keskustelun aikana, josta ehkä kaksi kolmasosaa olen kuunnellut, miettinyt useiden puheenvuorojen jälkeen, mistä tulee se viisaus, millä tuokin edustaja on noin voimakkaasti tuota mieltä tässä salissa, jossa toiset nauravat toisten mielipiteille tai tulee jopa hyvinkin värikkäitä henkilökohtaisia yhteenottoja. Mistä se viisaus voi niin voimakkaana tulla näihin edustajiin, kun kysymyksessä on asia, joka loppujen lopuksi ei koske nyt eläviä ihmisiä ollenkaan? Sehän koskee näitä syntyviä lapsia ja niiden omaa tulevaisuutta ja ehkä konkreettisimmin heidänkin tulevaisuuttaan vasta, kun he ovat 20-vuotiaita, täysi-ikäisiä ja perustavat omaa perhettään. Voi olla, että se heijastuu sinne seuraavaankin sukupolveen. Ainakin näitä pitäisi teoreettisesti osata myös tarkastella, eikä nostaa vaan pääpaino siihen, säädetäänkö tämä laki vai ei.

Yksi mittari olisi tietysti ollut nämä luonnonlait, joita itse lääkärinä tarjosin tähän taustalle. Luontohan on luonnonlait ajatellut. Niitä ei ihminen ole ajatellut, vaan ne ovat luonnon kehityksessä syntyneitä asioita. Mielenkiintoista on, että sille ei toisen mielestä ole paljon mitään argumentointiperustaa. Sen sijaan näillä teknisillä keinoilla tuntuu olevan elämänhallintaan semmoinen niin kuin itsestäänselvyys ja aikamoinen oikeutus. Minusta, jos se on pelkästään sitä, liikutaan kyllä silloin vaarallisilla jäillä, sillä totta kai uusia asioita pitää voida myöskin kyseenalaistaa. Ei tässä maailmassa ole mitään asiaa, joka, vaikka kuinka hyvältä näyttäisi, olisi pelkästään hyvä. Siinä tulee aina mukana joitain negatiivisia asioita.

Siinä mielessä pitäisi kyseenalaistaa ja tutkia, ettei itse asiassa rohkaista sitten väestöä vääränlaisiin luuloihin ja vääränlaisiin ratkaisuihin, joista kuitenkin joudutaan vastuu aikanaan kantamaan. Näissä herkissä lisääntymiseen liittyvissä asioissa vastuunkantajat ovat aina siinä lähellä, sanotaan heitä nyt sitten isäksi tai äidiksi tai miksi tahansa. Sitä vastuuta ei kukaan pystyy kiertämään, on se sitten 20 vuoden kuluttua vasta nähtävissä tai aikaisemmin. Enpä ole paljon kuullut, että näitä mittareita käytettäisiin.

Samaten nämä eri uskontokuntien mielipiteet hämmästyttävän kevyesti täällä sivuutetaan, vaikka katolinen kirkko, ortodoksinen kirkko, juutalaiset, islam ja meidänkin Kirkkohallituksemme ovat kaikki suurin piirtein samaa mieltä. Kyllä ne aika perusteltuja mielipiteitä ovat. Se on eri asia, että niitä ehkä ei joku sitten hyväksy, mutta pelkillä mielipiteilläkö me täällä lakeja säädämme? Minä ainakaan en sillä lailla osaa suhtautua tähän työhön, vaan paljon analyyttisemmin haluaisin tämän kaiken tehdä.

Varsinainen syy, miksi, puhemies, tulin tänne eteen, on se, että viime perjantaina 24. helmikuuta Helsingin Sanomissa "Vieraskynässä" oli minusta aivan erinomainen Helsingin yliopiston tutkijan Sakari Tammisen kirjoitus, ehkä ajoitettunakin harkitusti tähän. Suosittelen kaikkien teidän lukevan sen artikkelin moneen kertaan läpi, jotta ymmärtäisitte sen. Hän nimittäin hahmottaa sen paljon pitemmälle, kuin mitä tulin esimerkiksi minäkään ajatelleeksi.

Otsikko on "Uudet lisääntymistekniikat muuttavat syvästi yhteiskuntaa". Tämä tietysti on syytä ottaa tähän mukaan, koska joka tapauksessa nämä muutokset tulevat, kuten sanottu, menemään eteenpäin, mutta ettei sitten tulisi yllätyksiä. Lainaan hänen tekstiään, muutaman asian sieltä. Ensimmäinen lainaus on: "Keskeiseksi hedelmöityshoitokiistassa on noussut kulttuurinen käsityksemme oikeasta perheestä, vanhempien laadusta sekä lukumäärästä." Niin, siihen ehkä olemme pysähtyneet itse kukin enemmän tai vähemmän jommallekummalle puolelle, myötämäkeen tai vastamäkeen. Hän jatkaa, kysyy: "Tarjoaako esimerkiksi homopari lapselle paremman perheympäristön kuin yksinäinen nainen?" Minä vain jäin kysymään, kukapa tämänkin viisauden sanoo, kumpi siinä on parempi vaihtoehto. Kuka sen tietää viisaana? En kysy mielipidettä vaan vähän toista luontoon liittyvää aspektia.

Toinen lainaus hänen tekstistään: "Tekniikan käyttöoikeuksia määriteltäessä ja teknisiä yksityiskohtia hiottaessa on kuitenkin unohtunut tärkeitä kysymyksiä, joita ei ratkaista pelkästään oikeuksia määrittelemällä. Koko kulttuurissamme vallitseva sukulaisuuteen perustuva identiteettijärjestelmä on nimittäin uusien tekniikoiden myötä murroksessa." Ja jos nämä eri tekniikat otetaan käyttöön, niin kuin epäilen, että otetaan, niitä on eri puolilla maailmaa kuitenkin jo otettu, niin minusta tämä väite pitää täysin paikkansa. Mutta miten hyväksytään ja sopeutetaan meidän yhteiskuntaamme tämä, että identiteettijärjestelmä muuttuu näin? Annetaanko sen vaan hallitsematta muuttua ja jokainen pärjätköön niin kuin pärjää? Vai onko niin, että viisas lainsäätäjä jo vähän etukäteen tajusi, mille jäälle tässä mennään?

Hän kysyy seuraavassa lainauksessaan: "Kuka ja kenen lapsi oikeastaan on keinohedelmöityksellä alkunsa saanut ja vuokratusta kohdusta syntynyt lapsi, jolla on kolme biologista ja kaksi sosiaalista ’vanhempaa’?" Nyt joku sanoo, että tässä lainsäädännössä ei tätä mahdollisuutta avata, johon minä puolestani kysyn, miksi ei avata, koska meille syntyy vuodessa kymmenen nuorta tervettä tyttölasta, joilta kohtu puuttuu, mutta munasarjat ovat jäljellä. Minkä takia heille ei sitten tämmöisessä teknisessä maailmassa anneta myöhemmin mahdollisuutta hankkia jälkeläisiä kohdunvuokrauksen avulla, tai vammaisille naisille tai niille naisille, joilta jonkun sairauden takia kohtu on jouduttu poistamaan, mutta munasarjat ovat jäljellä? Tarkoitan näillä esimerkeillä, joita itse tähän sotken varmaan lisää, sitä, että me, arvon puhemies, liikumme kyllä hyvin monimutkaisella alueella.

Sakari Tamminen jatkaa myöskin: "Miksi silti haluamme pitää kiinni vanhemmuuden mallista, jossa lapsella on oltava vähintään yksi tai ihannetapauksessa kaksi vanhempaa, mutta ei sen enempää? Lapsella voi nykyään olla kolme, neljä tai peräti viisi vanhempaa (munasolun- ja spermanluovuttaja, kohdun vuokraaja sekä adoptiovanhemmat)." Niin, me lainsäätäjinä tulemme seikkailemaan yhä tihenevässä pykäläviidakossa kaiken tämän jälkeen. Sinne ehkä pitää mennä, mutta tämä pitää tiedostaa etukäteen eikä jälkikäteen tulla sanomaan, että näitä asioita ei meille kerrottu.

Samaten Tamminen jatkaa: "Jos vanhempien sukupuoli tai biologinen suhde lapsiin ei enää ole määrittävä tekijä vanhemmuudelle tai perheelle, niin miksi vanhempien lukumäärän pitäisi olla?" Erittäin hyvä kysymys. Hän jatkaa, tämä on lainausta vielä: "Olemme ensi kertaa tilanteessa, jossa voimme säädellä ’itse elämää’, eli määrittää, kuka syntyy tai jää syntymättä (sikiöseulonta), minkälaisia ja -hintaisia lapsia haluamme (keinohedelmöitys ja sperma/munasolukauppa). Ehkä voimme kohta myös ohjelmoida uudelleen elämän geneettistä ohjelmaa, dna:ta (geeniterapia)." Kaikki ovat täysin mahdollisia asioita. Tämä laki menee, arvon kuulijat, juuri tälle alueelle. Tässä on turha kinata juupas-eipäs-keskustelua vaan pitää harrastaa myös paljon syvempää ajattelua.

Ja vielä pari lainausta: "Suomalaista yhteiskunnallista keskustelua hallitsee yksisilmäinen tekno-optimismi ja liiallinen asiantuntija-auktoriteettien valta. - - Uusia teknologioita pohtivat asiantuntijaryhmät voisivat myös ottaa mukaan tavallisia, taustoiltaan erilaisia kansalaisia, esimerkiksi eri uskonnollisten ryhmien edustajia, ja antaa myös heidän näkemyksilleen arvoa." — Antaa heidän näkemyksilleen arvoa.

Lopetan puhumalla itse asiassa suvaitsevaisuudesta sen verran, että kun jotkut tässä salissa sanovat olevansa kovin suvaitsevaisia — me kaikki kai olemme sitä omasta mielestämme — niin mistä sitten semmoinen toisten haukkuminen täällä syntyy, niin kuin tänään, kun tulin tänne saliin. Aivan uskomatonta, että joku ihminen, joka täällä rohkenee kertoa jotain tästä asiasta loukkaamatta nimeltä jotain toista, mutta muuten sanoo, niin hänet tuomitaan ja itse ollaan sitten niin suvaitsevaisia.

Minua eniten tässä niin sanotussa liberalismissa närästää se, että edelleen tämä kohdunvuokraus tai millä nimellä sitä nyt sitten halutaankin kutsua, sijaissynnytys, on muun muassa näiden liberaalien toimesta jätetty tahallaan tämän lain ulkopuolelle — ja perusteluilla, jotka minusta eivät ole mitään todellisia perusteluja. Ne ovat oletuksia ja ne voidaan aivan hyvin hoitaa, koska niitä tapauksia, arvon puhemies, Suomessa olisi joko yksi tai kaksi vuodessa tai ei yhtään vuodessa.

Toivottavasti annoin lakivaliokunnan jäsenille, joita ainakin ed. Salo täällä edustaa, miettimistä tässä asiassa edes vähäksi aikaa. Silloin tämä puhe täytti tehtävänsä.

Seppo Lahtela /kesk:

Arvoisa herra puhemies! On hyvä ja uljas tapahtuma päästä jatkamaan tästä ed. Akaan-Penttilän puheenvuoron jälkeen, missä oli henkeä, sisältöä ja tunnetta. Ed. Akaan-Penttilä aika selvin sanoin kuvaili sitä tilannetta, mikä tässä äskettäin, oman puheenvuoroni aikana tai sen jälkeen syntyi. Pidänkin valitettavana, että kaikkien muitten kiireitteni vuoksi en päässyt käyttämään tätä puheenvuoroani istunnon alussa, varsinkin silloin, kun tämä viime torstaina tuli lähetekeskusteluun, kun en silloin ollut salissa paikalla, jolloin olisin riemulla odottanut sitä tilannetta, jolloin käyttämällä vähän niin sanotusti haasteellista puhetapaa, mikä minulle on joskus vierastakin, olisin saanut ne kiihkeämieliset vastustajat tässä asiassa heräämään, jolloin olisi syntynyt eduskuntaan semmoista elävää keskustelua, mistä olisi voinut myöskin lehteriyleisö nauttia. Nyt tämä usein on niin väritöntä, että ehkä ulospäin jää semmoinen vaikutelma, että ei oikein asioista olla kiinnostuneita.

Mutta sen tähän voisi todeta, mihin ed. Akaan-Penttiläkin puheenvuorossaan viittasi, että tämä suvaitsevaisuus näyttää olevan sellaista, että suvaitaan omia mielipiteitä ja muita ajatuksia ei ollenkaan suvaita, enkä malta olla mainitsematta nimeltä edustajia Puisto ja Outi Ojala. Kyllä heidän puheenvuoroistaan jäi sellainen käsitys, että eivät he ainakaan suvaitse muitten mielipiteitä, jos ne poikkeavat heidän omistansa, ja minuapa se ei haittaa sitä eikä tätä, mutta pidän aika erikoisena käyttäytymistapana sitä, miten he ilmaisevat vain omien mielipiteittensä oikeuden ja suvaitsevaisuuden sillä lailla, että heillä yksin olisi sellaiset mielipiteet, jotka ovat oikeita.

Mutta pidän erinomaisen hyvänä, että lakivaliokunnan jäsen ed. Salo on jaksanut istua täällä salissa ja kuunnella koko lähetekeskustelun ja tehdä havaintoja siitä, kuinka tämä lakivaliokunnassa tulee käsiteltyä ja hoidettua. Jos tätä maailmaa ajatellaan ja arvellaan, niin viime kaudella, vuonna 2002, olin itse lakivaliokunnan jäsenenä, kun silloinen Lipposen hallitus antoi esityksen vastaavasta laista ja sen pohjalta valiokunta kuuli, selvitti ja sai selvityksen, mikä tämän sisältö on olemassa, ja päätyi niiden kuultujen asiantuntijalausuntojen perusteella siihen, että tätä hedelmöityshoitoa annetaan vain sellaisissa parisuhteissa eläville naisille, joissa syntyvälle lapselle on molemmat vanhemmat, äiti sekä isä. Mielestäni se oli se linjaus, mikä valiokunnassa syntyi ja mietintö sen pohjalta. Kun itsekin olin sillä rintamalla, niin pidin sitä hyvänä.

Sen jälkeen syntyi eduskunnassa aika outo tilanne, kun — miten sanoisinkaan — ne, jotka mielestään jäivät vähemmistöön siinä asiassa, niin kuin jäivätkin, ryhtyivät kauheasti pitämään ääntä, että on syntynyt väärä mietintö, vaikka se oli enemmistömietintö. Sen pohjalta kaikkein huvittavin piirre oli, että jopa oppositiopuolue alkoi kantaa huolta, että hallituksen pitää vetää esitys pois, että nyt ei ole tullut hyvä mietintö. Minusta tätä voisi käyttää historiallisena esimerkkinä oikein tulevaisuudessa pitkiä aikoja eteenpäinkin, että hallituksen huolta kantoi koko eduskunta, oikein oppositiokin täysin rinnoin.

Jos vielä arvellaan tätä tilannetta, mikä vuonna 2002 syntyi ja nyt tämän esityksen perusteella on olemassa, ja sitten usein viitattua parisuhdelakia, mikä viime eduskunnan aikana syntyi, niin jos nämä keskustelut, nämä sisällöt ja nämä vaatimukset olisivat silloin olleet tiedossa, niin olen varsin varma, että myöskään sitä parisuhdelakia sen sisältöisenä ei olisi tullut hyväksyttyä. Mutta silloin hekin, jotka vähän empien suhtautuivat ja olivat saaneet ehkä kansaltakin valistusta siihen, että ei välttämättä synny hyvää lainsäädäntöä, siinä suhtautumisessaan olivat sitä mieltä, että tämä ei vaikuta mihinkään. Kun tätä asiaa ajettiin ja kerrottiin, mihin se vaikuttaa ja mitä se tekee, niin tämä on juuri sitä vaikutusta, mitä sinne on syntynyt ja tullut perään. Voisi sanoa, että tästä seuraava vaihe, kun mennään eteenpäin, on olemassa se, että tämä homoparien adoptio-oikeus mitä ilmeisimmin sitten syntyy seuraavan eduskunnan aikana tänne käsittelyyn ja tullee sitten myöskin samalla lailla johdonmukaisena linjana vahvistetuksi ja hoidetuksi kuntoon.

Kun nyt suhteutetaan tätä hallituksen esitystä ja käytyä keskustelua siihen, mitä yhteiskunnassa on muita näitä ongelmia, ja tämän syntyvän lapsen turvaa siitä alkutekijöistään katsotaan ja mennään eteenpäin ja rinnastetaan, niin aika vähälle huomiolle on jäänyt se, että Suomessa kuitenkin tehdään vuosittain yli 10 000 aborttia. Jos tämä asia otetaan sieltä toiselta puolelta huomioon, niin luulisi, että tästäkin kannettaisiin pikkasen enemmän huolta ja pohdittaisiin, onko se eettisesti oikein. En tuomitse sitä, että tehdään yli 10 000, mutta tuomitsen sen määrän. Siis täytyy olla jotain semmoista, että tämän ... Kun toisaalta puhutaan näin voimakkaasti tästä lapsettomuudesta, mutta toisaalta on tämmöistä kevytmielisyydessä tehtyä, miten sanoisinkaan, lapsen alkuunpanemista, niin että niitä on näinkin paljon, jotka keskeytetään sitten ikään kuin eräänlaisena hoitomuotona, niin ei sekään oikein ole.

Myöskin on jäänyt aika olemattomiin se, että — tämäkään ei tarkoita nyt sitä, onko kysymys yksinäisten naisten, parisuhteessa olevien naisten vaiko heteroparien lapsista — on 15 000 huostaanotettua lasta tässä yhteiskunnassa. Kyllä jotain tämä kertoo siitä ajan kielestä ja ajasta, että kaikki ei ole kunnossa. Tätäkin asiaa pitäisi pohtia ja nähdä vähän toisella lailla ja toisessa valossa.

On erikoista myöskin se, että silloin kun puhutaan siitä, että lapsettomuus on ongelma, Lipposen hallituksen esitys lähti siitä, että hoitoa annetaan sellaisille naisille, joilla tämä lapsettomuus on ongelma ja lapsi ei synny eikä tule eikä lähde alkuun muuten kuin hoidon kautta. Tässä esityksessä sitä ei ainakaan niin selkeästi kerrota, ja käsittääkseni tämä vaan lähteekin siitä liikkeelle, että hoitoa annetaan ja se on sillä selvä. Sen vanhan esityksen perusteluosa puuttuu kokonaan.

Näin arvellen olisi tullut hallituksenkin käydä vähän sellaista linjaa ja linjausta siihen, mihin tämä johtaa ja mihin maailma on muuttunut ja kehittynyt. Kun tiedetään se, kuinka paljon nämä hoidot maksavat ja kuinka paljon siitä aiheutuu yhteiskunnalle kustannuksia, niin olisi pitänyt pohtia myöskin sitä, mihin nämä suunnataan. Tosin täytyy sanoa, että kun niitä on ne muutama kymmenen hoitoa, enintään sata tällä kertaa arveltuna, mitä annetaan näille naispareille ja yksinäisille naisille, niin se ei tätä maailmaa järkytä sinne eikä tänne noin kustannuskysymyksenä. (Ed. Asko-Seljavaara: Niitä on kymmenen!) — Ed. Asko-Seljavaara, niitä saattaa olla, niitä pahimmoillaan ei ole ehkä kuin yksi, mutta siitäkin puhutaan. — Näin arvellen, kun ei vaan näitä varoja siihen riittäisi, niin minusta siitäkin pitäisi tinkiä eikä sinne mennä.

Mitä tulee sitten siihen, kun on kerrottu, että tätä lakia on valmisteltu vuosikymmeniä — sitä on valmisteltu nyt neljä vuotta, kun Vanhasen hallitus on antanut sen Lipposen hallituksen esityksen jälkeen — niin pidänpä aika erikoisen ihmeellisenä, että ei ole myöskään osattu ottaa huomioon sitä, mihin maailma kulkee ja mihin maailma menee. Isyyslain kohdalla puhutaan siitä, että lapsen isä on se, joka on sukupuoliyhdynnässä ollut äidin kanssa — vanhassa laissa puhuttiin, että on maannut, Raamatussa puhutaan, että on maannut äidin jne. — ja lapsen isäksi vahvistetaan tämä. Nykyinen lääketiede kuitenkin antaa erittäin tarkat mahdollisuudet selvittää, kuka todellisuudessa se isä on olemassa, ja viittaan tähän, kun esimerkki löytyy aika läheltä, vuoden takaa. Tämän Aasian tsunamin jälkeen Suomesta dna-näytteiden perusteella tunnistettiin ja selvitettiin, kuka kukin oli ja kuka kenenkin sukua oli. Selvästi oli niin, että kaikki ne vainajat pystyttiin yksilöimään, jotka löydettiin, kuka henkilönä oli olemassa. En olisi tietenkään toivonut, että tässä olisi ollut niin suora viittaus siihen, että pystytään erilaisilla lääketieteellisillä tutkimuksilla selvittämään, mutta tämä on täysin mahdollista kuitenkin olemassa.

Herra puhemies! Viittaan yhteen erityiseen ongelmaan, mikä ei liity tähän lakiin, mutta on tulevaisuutta, ja se on se, että kun koulumaailmassa syntyy sellainen ilmiö, että lapset lähtevät selvittämään, kuka isä on, kuka on hänen isänsä, ja kun tämä on yksinkertaista todeta ja tutkia, onko isä isä vaiko ei — siihenhän ei tarvita kuin hiustupsu kummaltakin — niin kun lapsi tulee sen jälkeen sieltä sitten kotiin ja selvittää, että kuule, ei se isä olekaan minun isäni jne., vaikka näin on vannotettu ja tehty, niin ei ole traumoista perheissä puutetta. Se ei liity tähän lakiin, mutta vetoan tällä siihen, että olisi pitänyt selvittää ja katsoa myöskin, mihin maailma on kulkenut, ja ottaa tämmöisiäkin näkökohtia esille silloin, kun on tästä isyyden vahvistamisesta, purkamisesta taikka tähän liittyvistä asioista kysymys. Tämän pohjalta täytyy todeta, että hallitus on ylimalkaisesti ja huonosti tämän valmistellut sen jälkeen, kun tätä vuosia on rakennettu ja tehty. Ei tämä ole yhtään sen viisaampi kuin se Lipposen hallituksen antama esitys, jolloin tämä on syytä hylätä, jos ei ihan kokonaan, niin ainakin pääosin ja niiltä osin, niin kuin tässä äsken puheenvuorossani kertasin.

Oras Tynkkynen /vihr:

Arvoisa puhemies! Useammassakin edellä esitetyssä puheenvuorossa on viitattu luontoon ja kutsuttu luontoa apuun tämän lain säätämisessä. Ed. Esa Lahtela arveli, että vihreiden logiikka pettää tässä keskustelussa eniten. (Ed. Seppo Lahtela: Se pitää paikkansa!) Itse kyllä peräänkuuluttaisin tämän lain vastustajien logiikan perään. Hedelmöityshoidothan ovat jo määritelmällisesti ja aina lähtökohtaisesti luonnottomia. Siinä aina tarvitaan ihmisen puuttumista lisääntymiseen ja aina tarvitaan teknologiaa, joten on vähän ontuvaa vedota luontoon ja sen perusteella väittää, että tietyille ihmisryhmille hedelmöityshoitoja ei saisi myöntää.

Ed. Akaan-Penttilä puhui luonnonlaeista, ja näin yhteiskuntatieteellisen koulutuksen saaneena kyllä pysähdyin vähän miettimään tätä luonnon käyttämistä tässä keskustelussa. Voidaan esimerkiksi pohtia, kuinka luonnollista on se, että me täällä salissa olemme puvut päällä tai että Suomessa on kansanedustuslaitos tai että me käytämme tietokoneita ja lennämme lentokoneella. Onko se luonnollista vai luonnotonta? No, eihän tähän yksiselitteistä vastausta ole. Ei luonto pysty vastaamaan tällaisiin kysymyksiin. Ne ovat poliittisia, yhteiskunnallisia, kulttuurisia valintoja, joita olemme tehneet, ja samasta on kysymys myös tässä. On kyse poliittisesta valinnasta siinä, mille ihmisryhmille haluamme antaa mahdollisuuden hedelmöityshoitoihin ja olemmeko niitä kieltämässä joiltakin ryhmiltä. Luonto ei tätä päätöstä meille sanele.

Lopuksi vielä ed. Esa Lahtelalle, kun hän jo tovi aikaisemmin omassa puheenvuorossaan väitti, että kiusaamiselle ei mahdeta mitään. No, ensinnäkin kyllä sille mahdetaan. Se on meidän tehtävämme vaikuttajina ja päättäjinä puuttua kiusaamiseen kaikissa olosuhteissa. Mutta jos samaa logiikkaa jatketaan ja esitetään, että kiusaamisen perusteella pitää evätä hedelmöityshoitoja, niin silloinhan ne pitää evätä myös lihavilta vanhemmilta, ne pitää evätä köyhiltä perheiltä, ne pitää evätä mustaihoisilta vanhemmilta, koska heidänkin lapsiaan voidaan kiusata koulussa.

Esa  Lahtela /sd(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa herra puhemies! Ed. Tynkkyselle voisi todeta, että ensinnäkin naisparien osalta kyse ei ole hoidosta, se pitää ottaa huomioon tässä, vaan keinotekoisesta lapsen alkuunsaattamisesta. Se poikkeaa luonnonlaista. Joka tapauksessa siinä ei ole mistään hoidosta kyse. Se voidaan hoitaa luonnonmukaisesti, mutta se voidaan hoitaa myös joillakin pilleillä ja tekniikalla. Sen takia minä väitän, että tässä vihreiden logiikka joka tapauksessa pettää eniten. Jospa ed. Tynkkynen löytää tähän järkevän selityksen, miten se on vihreiden muiden ajatusten kanssa linjassa, esimerkiksi jostain geenimanipulaatiosta — minä vastustan sitä, ja esimerkiksi vihreät vastustavat sitä — koska sillähän voitaisiin ruokkia hirveän paljon ihmisiä. Tai on jokin muu juttu, mikä poikkeaa sillä tavalla, että se ei ole vaan luonnonmukainen. Odottaisi, että vihreät tulisivat oikealle linjalle tässä, vastustamaan tätä siltä osin, mikä tässä on luonnonvastaista.

Oras Tynkkynen /vihr(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! En tiedä, ed. Esa Lahtelalla saattaa olla vähän väärä käsitys vihreiden kannoista. Vihreäthän eivät vastusta teknologiaa, eivätkä vihreät vastusta korkeaa osaamista, eivätkä vihreät vastusta sitä, että ihmiskunta yrittää hyödyntää luontoa järkevällä tavalla. Ei meillä ole mitään teknologiaa vastaan sinänsä, ja teknologiaa voidaan ja tulee käyttää myös lääketieteen apukeinona. Geenimuunteluun vertaaminen on siinä mielessä ehkä vähän ohimenevää, että geenimuuntelun vastustaminen tai tarkemmin kritiikki sitä kohtaan perustuu sen mahdollisiin riskeihin ympäristölle ja ihmisille, ei niinkään siihen, että se tekniikkana itsessään olisi mitenkään erityisen väärää tai ongelmallista. Samanlaista riskiä tai vaaraa näissä hedelmöityshoidoissa ei ole. Eivät hedelmöityshoidot itsellisille naisille ja naispareille annettuina vaaranna ympäristöä.

Rauno Kettunen /kesk:

Arvoisa puhemies! Täällä on pidetty monia hyviä puheita, erityisesti ed. Akaan-Penttilä monipuolisesti ja analyyttisesti pohdiskeli hedelmöityshoitolakiesityksen perusteluita ja vaikutuksia.

Harvoin eduskunnan käsissä on esitystä, joka luotaa näin syvästi ihmisyyden peruskysymyksiä. Laissa joudutaan määrittämään suhde äitiyteen, isyyteen, avioliittoon, myös siihen, milloin elämä alkaa. Hallituksen esityksessä säädettäisiin sellaisen hedelmöityshoidon antamisesta, jossa sukusolu tai alkio viedään naiseen raskauden aikaansaamiseksi. Tällaista hoitoa ovat muun muassa keinosiemennys ja koeputkihedelmöitys. Laki koskisi myös sukusolujen ja alkioiden luovuttamista ja varastointia hedelmöityshoitoa varten. Lisäksi esityksessä muutettaisiin isyyslakia.

Lainsäätäjä joutuu tekemään keskeisen arvovalinnan kahden tarpeen välillä: lapsettomuuden ja isättömyyden. Jos vastakkain on asetettava lapsen isättömyys ja miehettömän naisen lapsettomuus, mielestäni lainsäätäjän tulee asettua heikomman eli lapsen puolelle. Mielestäni lapsella on oikeus sekä äitiin että isään. Hedelmöityshoitolaki on sinänsä tarpeen sekä lapsen oikeuksien kannalta että tämän vanhempien kannalta.

Olen saanut erittäin paljon viestejä liittyen tähän lakiesitykseen. Useimmissa viesteissä on erittäin asiallisesti perusteltu niin lesbo- ja homoparien kuin yksinäistenkin naisten oikeutta lapsiin. Monissa viesteissä on myös kuvattu, kuinka nämä niin sanotut uudet perheet elävät kaikin puolin täyttä elämää. Minulla ei ole mitään syytä epäillä, etteikö lapsia pystytä kasvattamaan hyvin myös ilman miestä, ja kun lapsi on kyllin vanha, niin ehkä myös ilman naista. Olen ehdottomasti sitä mieltä, että kaikki maailmaan syntyneet lapset ja syntyvät lapset ovat yhtä arvokkaita ja kaikista on pidettävä hyvää huolta.

Euroopan kansalaisista valtaosa asuu sellaisissa maissa, joissa hedelmöityshoitoja annetaan vain naisen ja miehen muodostamille pareille, jolloin lapsi saa lähtökohtaisen oikeuden myös isään. Ruotsissa hedelmöityshoitoja voidaan avio- ja avoparien lisäksi antaa vain rekisteröityneille naispareille. Norjassa koeputkihedelmöityshoitoa saavat vain avioparit parin omilla soluilla. Hallituksen esityksen mukainen hedelmöityshoitolaki olisi yksi Euroopan liberaaleimmista. Lakivaliokunnan ja perustuslakivaliokunnan onkin erittäin huolellisesti perehdyttävä asiaan.

Lapsen oikeuksista on huolehdittava erityisen tarkasti, koska lapsi on hoitojärjestelyissä ainoa osapuoli, jolta ei ole voitu kysyä suostumusta ja joka joutuu sopeutumaan koko elämänsä muiden solmimiin sopimuksiin. Onkin oikein, että lapselle suodaan edes aikuistuttuaan oikeus saada tieto omista biologisista juuristaan. Tämä tietysti riippuu siitä, kertovatko vanhemmat hänelle poikkeavasta syntyperästä.

Mannerheimin Lastensuojeluliiton puheenjohtaja, lastenpsykiatrian professori Tuula Tamminen on ottanut vahvasti kantaa hedelmöityshoitolakiin. Häneltä lainaus: "Miten julmasti lain voimalla synnytämme lähtökohdiltaan poikkeavia, täysin isättömiä lapsia? Onko se oikeudenmukaista?

Yksin tai lesbosuhteessa elävät naiset ovat perustelleet lapsensaantioikeuttaan omien tarpeittensa lisäksi myös sillä, ettei isättömistä kasvuoloista ole tutkimusten mukaan haittaa lapselle.

Perustelu on tieteellisesti horjuva, sillä kyseisiä tutkimuksia on vähän ja ne on tehty karkealla tasolla. Ennen kaikkea perustelu on eettisesti kestämätön."

Ei voitane osoittaa, ovatko Tuula Tammisen tai muidenkaan perustelut puoleen tai toiseen oikeita tai vääriä. Valinta on tehtävä arvopohjalta. Tieteellisesti voidaan perustella mitä tahansa, mutta yksiselitteisesti ei voida osoittaa, mikä on oikein ja mikä väärin. Valinta on tehtävä arvopohjalta.

Arvoisa puhemies! Tärkeintä käsiteltävässä laissa on lapsen etu. Hedelmöityshoitolaki tarvitaan, mutta en kannata hedelmöityshoitolain hyväksymistä hallituksen esittämässä muodossa.

Hannu Hoskonen /kesk:

Arvoisa herra puhemies! Seurasin tätä salin keskustelua tuolta työhuoneeni kuvaruudulta. Keskustelun aikana esitettiin erittäin, sanotaanko, vaihtelevia mielipiteitä laidasta toiseen. Se kuvaa hyvin tätä kyseisen lakiesityksen, sanotaanko, arkaluonteisuutta siinä mielessä, että ollaan menemässä ihmisen syvimpiin, eettisiin kysymyksiin.

Niin kuin ed. Rauno Kettunen aivan oikein sanoi, tässä asiassa pitää mielessä aina asettua sen heikomman eli lapsen puolelle. Lapsihan on tässä asiassa täysin avuton, täysin viaton. Häneltä ei voi kysyä mielipidettä, kun puhutaan syntymättömistä lapsista. Mielestäni se on etiikan kysymys jos mikään. Meillä tässä maailmassa on totta vieköön tehty viime vuosisatoina, kautta ihmisen historian, kaiken maailman vääryyttä, kaiken maailman pahuutta, kaiken maailman eettisesti arveluttavia tekoja. Mielestäni niillä ei voida perustella sitä, että me olisimme synnyttämässä tähän maailmaan — niin kuin tässä monessa keskustelussa on tullut esille — isättömiä lapsia. Mielestäni lapsella on aidosti, oikeasti ja vilpittömästi oikeus molempiin vanhempiin.

Se on totta, että löytyy ihan tästä päivästä esimerkkejä, että on valtava määrä lapsia, joilta isä puuttuu tai joilta puuttuu äiti ja onnettomimmillaan molemmat. Mutta mielestäni lähtökohtatilanteena, kun tarkastellaan eettisesti tätä asiaa, pitää olla se, että syntyvällä lapsella on aidosti oikeus ja mahdollisuus molempiin vanhempiin.

Ajatellaan sitä henkistä tyhjyyttä, minkä hän kuitenkin joutuu elämänsä aikana läpi käymään, kehittyvä lapsi, kun hän aikuistuu. Se tietoisuus jonain päivänä iskee hänelle ihan varmasti. Siinä meidän eduskunnassa tulee ottaa vahva kanta nimenomaan lapsen puolesta. Elikkä olen vakaasti ja vankasti sitä mieltä, että lapsella tulee olla aina oikeus isään ja äitiin, molempiin vanhempiin.

Meillä on tänä päivänä tässä maailmassa menty sellaisille tekniikan alueille, että niissä törmätään päivittäin etiikkaan. Olemme luoneet valtavia geneettisiä tutkimustuloksia, jotka mahdollistavat melkein mitä tahansa. On puhuttu jopa ihmisen monistamisesta. Se avaa semmoisia näköaloja, jotka ovat ihmisen etiikan ja ihmisen, sanotaan suoraan, mielenterveyden kannalta aivan kestämättömiä. Nimenomaan tässä asiassa meidän tulee mielestäni asiaa tarkastella eettisesti ja rauhallisesti nimenomaan lapsen kannalta. Meillä on varmaan ajat edessä, että joudumme käsittelemään tämän tyyppisiä, etiikan pohjalta tarkasteltavia lakiesityksiä tai tätä asiaa sivuavia lakiesityksiä, törmäämme niihin varmaan tämänkin lakiesityksen jälkeen usein, ja se on varmaa, että kun tekniikka ja tiede kehittyvät, niin yhä vaikeampia tapauksia nostetaan eteen. Elikkä me emme voi etsiä vastausta näihin vaikeisiin ongelmiin esimerkiksi tieteestä taikka siitä, mikä on yleinen mielipide. Tämä ei ole mikään kansanäänestys. Mielestäni tulee vain tarkastella etiikan kannalta, ihmisyyden kannalta.

Niin kuin ed. Kettunen oman puheenvuoronsa lopussa sanoi, niin sanon minäkin, että itse en tule kannattamaan tämän lakiesityksen hyväksymistä eduskunnassa.

Arto Satonen /kok:

Arvoisa puhemies! Tässä ovat edelliset edustajat Kettunen ja Hoskonen käyttäneet asiasta varsin hyviä ja myöskin, sanotaanko, varsin rauhallisia puheenvuoroja. Tämähän on sillä tavalla hyvin hankala asia, että tässä ollaan todella perusarvojen kohdalta hyvin kriittisessä tilanteessa. Tässä asiassa väistämättä tulee vastakkain kaksi merkittävää oikeutta: toisaalta lapsen oikeus isään ja toisaalta miehettömän naisen oikeus lapseen. Sitten kun valinta näiden kahden oikeuden väliltä tehdään, niin kyllä myöskin itse olen sillä kannalla, että lapsen oikeus isään on se tärkeämpi. Sillä perusteella näen myöskin niin, että tämä hallituksen esitys ei ole lähtenyt oikealta pohjalta, vaan oikea lähtökohta tälle lakiesitykselle olisi se, että hedelmöityshoidot sallittaisiin avio- ja avopareille.

Seppo Lahtela /kesk:

Arvoisa herra puhemies! Ed. Satonen päätti puheenvuoronsa aivan oikein, niin kuin ennakolta voi ajatellakin, ja meidän edustajamme Pirkanmaalta näkee niin, että lapsen pitää syntyä perheeseen, jossa on mahdollisuus niin äitiin kuin isäänkin.

Mutta mitä tulee tähän suvaitsevaisuuteen ja kuuntelemiseen, niin tässä on monennäköistä selvittäjää ollut olemassa, kuinka maailma on muuttunut ja muuttumassa. Minusta tuntuu, että tässäkin asiassa on niin, että on muutamia kellokkaita, naisia ja miehiä, nuoria ja vanhoja, jotka ovat sitä mieltä, että näin on, ja poliittinen järjestelmä, virkamiehet ja hallitus luulevat, että se on kansan enemmistön mielipide, mistä taatusti olen aika lailla eri mieltä.

Ja parhaat selittäjät, jotkut nuoret naiset, kun olen vedonnut siihen, kuinka muun muassa vanhat maalaisliiton perinteet ja periaatteet olivat sitä mieltä, etteivät olisi koskaan voineet hyväksyä tämmöistä asiaa, todistelevat, että jos Santeri Alkio eläisi, niin hän olisi ensimmäinen tämän lain eteenpäinviejä ja hyväksyjä ja puolestapuhuja. Olen aivan varma siitä niin, että Santeri Alkion periaatteet nojasivat kotiin, uskontoon ja isänmaahan, missä Raamatun merkitys sanassa ja perusteena oli erittäin vahva. Olen myöskin siitä aivan varma, että Santeri Alkio ei olisi tämän puolesta puhunut, ja siltä osin itselleni olen antanut selvittää sellaisen asian, että niitten kanssa, jotka ovat liittoutuneet ja mielipiteensä väärin perustein muodostaneet, keskustelu on melko turhaa, koska heihin ei mikään puhe eikä järki näytä auttavan, jolloin jää jäljelle se linja, mikä on yleiskeskustelussa täällä useissa puheenvuoroissa julki tullut: lakia on muutettava. Tällaisenaan sitä missään tapauksessa ei voi hyväksyä, koska se on turmioksi Suomelle ja sen kansalle nyt ja tulevaisuudessa.

Matti Kangas /vas:

Arvoisa puhemies! Hallituksen esityksessä ei oteta kantaa hoitoa saavien naisten perhetilanteeseen eli hoidot sallittaisiin myös yksin eläville naisille ja naispareille. Oma mielipiteeni on, että hedelmöityshoitoja voidaan antaa vain avioliitossa ja avoliitossa oleville pareille.

Tässä kohtaa pitää mielestäni ottaa huomioon myös lapsen oikeudet. Lapsella on oikeus isään. Jos lapsia hankitaan vain itsekkäin perustein, että halutaan lapsi itseä varten, niin pidän sellaista touhua melko itsekkäänä. Olen varma, että lapset haluavat sekä isän että äidin, ja vain tälle pohjalle voidaan rakentaa hyvä elämä.

Kun täällä nyt puhutaan perhepolitiikasta, mielestäni meidän pitäisi keskittyä täällä eduskunnassa suomalaisten perheitten tukemiseen, varsinkin lapsiperheitten. Stakes julkaisi joku aika sitten tutkimustuloksen suomalaisen hyvinvoinnin tilasta. Siinä kävi ilmi, että yksinhuoltajaperheitten ja monilapsisten perheitten tukemiseen pitäisi käyttää huomattavasti nykyistä enemmän voimavaroja. Toivoisin, että lapsiperheitten tukemiseen suhtauduttaisiin täällä yhtä innokkaasti kuin nyt tähän hedelmöityshoitoasiaan. Hallituksen pitää nyt höltyä kovasta linjastaan ja ruveta miettimään, miten tukea tämän maan lapsiperheitä.

Anne Holmlund /kok:

Arvoisa puhemies! Ed. Seppo Lahtela omassa puheenvuorossaan mainitsi, että jotkut ovat muodostaneet käsityksensä väärin perustein. Kyllä minä itse katson niin, että tässä on erilaisia näkemyksiä ja erilaisia lähtökohtia tähän asiaan. En näkisi, että kenenkään näkemys välttämättä on väärä, ehkä niissä painotetaan pikemminkin hieman erilaisia kysymyksiä.

Arvoisa puhemies! Jos pystyisimme lainsäädännöllä turvaamaan jokaiselle syntyvälle lapselle subjektiivisen oikeuden rakastaviin vanhempiin ja onnelliseen lapsuuteen, uskon, että jokainen meistä olisi valmis sen välittömästi säätämään. Valitettavasti tämä on kuitenkin mahdotonta tai ainakin lähes mahdotonta.

Hedelmöityshoidoista valtaosa tehdään nyt ja tulevaisuudessa lapsettomuudesta kärsiville pariskunnille. Lapsettomuus on jatkuvasti yleistynyt, ja nykyisten arvioiden mukaan tämä ongelma koskettaa noin 15:tä prosenttia pariskunnista. Lapsettomuus on asia, joka koskettaa syvältä. Vaikka hedelmöityshoitojen avulla voidaan monia auttaa, ihmeisiin ei niidenkään avulla pystytä. Osa hoidettavista joutuu lopettamaan hoidot tuloksettomina. Kalliiden, henkisesti ja fyysisesti raskaiden hoitojen jälkeen jäljelle jää edelleen vain tyhjä syli.

Ed. Rajala mainitsi, että hedelmöityshoidot ovat sairauden hoitoa ja taustalta löytyy aina sairaus. Tämä ei täysin pidä paikkaansa. Erittäin merkittävällä osalla lapsettomuudesta kärsivistä ei löydy konkreettista syytä ollenkaan. Ainoa selittävä tekijä on selittämätön lapsettomuus.

Yksinäisten naisten ja naisparien hedelmöityshoidot ovat olemattoman pieni ongelma suomalaisessa yhteiskunnassa. Valitettavasti tämä näkökulma on noussut kohtuuttoman suureen rooliin hedelmöityshoitokeskustelussa. Nykyisin, kun hoidot ovat ainakin teoriassa kaikille sallittuja, niitä on käyttänyt vain marginaalinen määrä niitä henkilöitä, joilla ei ole varsinaista lapsettomuusdiagnoosia. Jos laki tämän mahdollisuuden jatkumisen sallii, se tuskin tätä mahdollisuutta käyttävien määrää lisää. Miksi se lisäisi sitä?

Mielestäni on lievästi epärealistinen ajatus, että rajaamalla hoitoja saavien ryhmää nykyistä kapeammaksi pystyisimme paremmin ajamaan lapsen etua tai vähentäisimme tällä tavoin syntyvien lasten määrää. Lapsen edun tulee lainsäädännössä olla aina ensisijainen tavoite, mutta tämän lain kohdalla siihen viittaaminen on tavallaan hieman absurdia. Käsitettä lapsen etu tuntuu moni käyttävän omien näkemystensä puolustamiseen. Paljon vaikeampaa on objektiivisesti arvioida, mikä tosiasiallisesti on lapsen etu. Minäkään en siihen pysty, tuskin kukaan muukaan tämän salin keskusteluun osallistujista.

Jotta lainsäätäjän näkökulmasta olisi perusteltua evätä joltakin ryhmältä olemassa oleva mahdollisuus lain nojalla, pitäisi löytää vedenpitävät ja selkeät todisteet siitä, että tilanteesta on jollekin suurta haittaa ja toiminta on yhteiskunnallisesti tuomittavaa. Tällaista elementtiä en ole tästä hallituksen esityksestä löytänyt. Pidänkin hallituksen esitystä ainakin pääpiirteittäin hyväksyttävänä ja rationaalisena perustana nykyisen lailla säätelemättömän tilanteen järjestämiseksi ja ohjeistamiseksi. Hedelmöityshoitoja on tehty parikymmentä vuotta. Vaikka laillisuusperusta näille hoidoille onkin käytännössä puuttunut, Suomessa ei ole mitään erityistä ongelmaa hoitoihin liittyen esiintynyt. Nyt tuntuu lähinnä siltä, että lainsäätäjä on tekemässä asiasta ongelman, joka lähtökohtaisesti ei ole ongelma.

Suurin osa lasta toivovista yksinäisistä naisista ja naispareista käyttää perinteistä luomumenetelmää ja tulee edelleenkin käyttämään, päätyipä eduskunta mihin lopputulokseen hyvänsä. Yksinäinen nainen etsii sopivan miehen, harrastaa sopivassa kierronvaiheessa hänen kanssaan seksiä ja tulee ehkä raskaaksi. Tilanne toistuu, kunnes toivottu lopputulos on saavutettu. Äidillä tuskin on aikomustakaan kertoa satunnaiselle isälle raskaudestaan, vaan hän synnyttää ja kasvattaa lapsensa yksin. Tämän hoitomuodon suurin ongelma on sukupuolitautien ja hivin tartuntavaara. Vauvakuumeessa näitä asioita ei tule ehkä miettineeksi riittävästi. Vastaava luomumenetelmä on ollut käytössä myös naispareilla. Ero lienee lähinnä siinä, että sperman luovuttajaksi etsitään ja pyydetään sopiva henkilö ja hedelmöitys suoritetaan koti-inseminaatiota käyttäen.

Se, että lapsi syntyy äidille, jonka elämässä ei sillä hetkellä ole isää, ei tarkoita silti sitä, että olotila olisi lopullinen ja pysyvä. Ideaali elämäntilanne tietenkin on se, että parhaassa hedelmällisyysiässä kohtaa elämänsä rakkauden, molemmat haluavat lapsia ja onnistuvat niitä ilman vaikeuksia hankkimaan ja elävät vielä onnellisina elämänsä loppuun saakka. Aina ei kuitenkaan elämä etene niin kuin saduissa. En valitettavasti osaa moraalisesti enkä lainsäätäjänkään näkökulmasta tuomita yhtäkään naista siitä, että hän kokee kutsumusta äitiyteen ja vanhemmuuteen. Tämä tarvehan on itse asiassa hyvin luonnollinen elementti ihmiskunnan säilymisen kannalta.

Mitä sitten tapahtuu, jos yksinäisiltä naisilta ja naispareilta kielletään oikeus hedelmöityshoitoihin? On varsin todennäköistä, että lasta haluava nainen etsii keinot. Vaihtoehtoja jää kaksi. Nämä ryhmät turvautuvat edelleen sukupuolitautien leviämisen kannalta ongelmalliseen luomumenetelmään tai hakeutuvat hoitoihin ulkomaille, lähinnä Viroon ja Venäjälle. Tällä hetkellä monet suomalaiset pariskunnatkin ovat turvautuneet hoitoihin ulkomailla. Esimerkiksi luovutetuilla munasoluilla tehtävät hoidot ovat Venäjällä edullisempia ja jonot lyhyempiä. Mieluummin toivoisin, että nämäkin hoidot tehtäisiin Suomessa tarkkaan harkitusti ja eettisesti kestävien periaatteiden mukaisesti. Miksi ruokkisimme hedelmöityshoitoturismia, kun meillä Suomessa on korkea osaaminen jopa kansainvälisellä tasolla?

Mikä siis olisi kieltolain lopputulos? Todennäköisesti kyseiset ryhmät hankkiutuvat raskaaksi tavalla tai toisella ja lapsia syntyy edelleenkin aivan yhtä paljon tai vähän ilman isää. Laki ei heitä lisää eikä myöskään vähennä.

Ylivoimaisesti suurin osa naisista ja miehistä ajattelee, että lapsella tulee olla sekä isä että äiti. Olen tässä asiassa aivan samaa mieltä. Lainsäädännöllä keneltäkään ei viedä isää eikä sitä valitettavasti lain avulla pystytä kaikille takaamaankaan. Lapsen saaminen ei myöskään saa olla kenellekään lain takaama subjektiivinen oikeus. Yksinäisen naisen ja naisparin aivan samoin kuin heteroparienkin tulee itse pohtia, millaisen kasvualustan he lapselle pystyvät tarjoamaan. Laki luo puitteet ja asettaa raamit. Vastuu on aina viime kädessä lapsen vanhemmilla.

Arvoisa puhemies! Tunnen lukuisia naisia ja miehiä, jotka ovat kasvaneet yhden vanhemman perheessä, ja heistä on kasvanut ihan kunnollisia ja itsenäisiä ihmisiä. Totuuden nimessä monille on ollut jopa suuri siunaus, että ovat saaneet kasvaa ilman alkoholisti-isän jatkuvaa väkivallalla uhkailua, kun äiti riittävän monen pahoinpitelyn jälkeen on ymmärtänyt poistaa isän nyrkinkantaman ulkopuolelle. En halua kuitenkaan osoittaa kumpaakaan sukupuolta sormella. Totuuden nimessä molemmissa, niin miehissä kuin naisissa, löytyy valitettavasti väkivaltaisia, epäsopivia ja lapsen tasapainoisen kehityksen kannalta jopa vahingollisia vanhempia.

Paljon suurempi ongelma kuin muutamat yksittäiset hedelmöityshoidolla syntyvät lapset ovat ne vanhemmat, jotka eivät välitä laisinkaan lapsistaan ja jopa pahoinpitelevät omia lapsiaan. Surullisen suuri myös on niiden lasten määrä, jotka riitaisten avioerojen jäljiltä ovat aivan hajalla ja vailla yhdenkään tasapainoisen aikuisen tukea ja rakkautta. En tällä kuitenkaan halua millään muotoa syyllistää niitä lapsia tai perheitä, jotka ovat tällaiseen tilanteeseen joutuneet. Avioero on aina traaginen hetki, se on sitä ennen kaikkea lapsille.

Näitä lapsia elää keskuudessamme aivan liian paljon. Ääripäässä ovat vielä ne lapset, jotka ovat oman biologisen vanhempansa, isovanhempansa tai uusvanhemman taholta joutuneet seksuaalisen hyväksikäytön uhreiksi. Surullista ja järkyttävää. Mikä saa aikuisen ihmisen käyttäytymään näin sairaasti avutonta ja puolustuskyvytöntä lasta kohtaan? Vaikka pedofiilit ja insestirikolliset eivät tähän lakiin mitenkään kuulu, viittaan näihin tapauksiin lähinnä siksi, että usein viitataan siihen, että hedelmöityshoitojen avulla syntyvä lapsi voisi joutua luonnottomiin kasvuolosuhteisiin. Paljon suurempi riski hänellä valitettavasti on ihan tavallisessa heteroperheessä joutua seksuaalisen hyväksikäytön uhriksi, mikä on monin verroin traumaattisempaa.

On myös syytä muistaa, että lailla ei taata kenellekään oikeutta hoitoihin. Laki ainoastaan määrittää sen, kenelle hoitoja saa antaa. Yhdestä asiasta voimme ainakin olla täysin varmoja: Joka ainoa hedelmöityshoidon tuloksena syntynyt lapsi on taatusti odotettu ja toivottu perheenjäsen. Kukaan ei hakeudu hoitoihin pelkästään hetken mielijohteesta.

Hallituksen esityksessä on muutamia ongelmallisia kohtia. Ensinnäkin olisi ollut suotavaa, että myös sijaissynnyttäjän käyttäminen olisi ollut mahdollista tarkoin määritellyissä lääketieteellisesti perustelluissa tapauksissa. Tällä tarkoitan niitä harvalukuisia tapauksia, joissa naiselta puuttuu kohtu joko synnynnäisesti tai se on sairauden takia poistettu. Tällöin sijaissynnyttäjä on lähtökohtaisesti lähipiiriin kuuluva nainen, oma äiti tai sisar. Ministeri Luhtanen perusteli näiden pois rajaamista mahdollisilla ongelmilla. Toivon kuitenkin, että valiokuntakäsittelyssä tätäkin asiaa pohdittaisiin vielä hieman tarkemmin.

Erittäin suurena ongelmana pidän sitä, että hallituksen esityksen mukaan tähän mennessä nimettömien luovuttajien lahjasoluista syntyneet alkiot tulisi tuhota kuuden kuukauden kuluttua lain voimaanastumisesta. Valtava määrä luovutetuilla sukusoluilla aikaansaatuja alkioita on varastoituna pakasteessa ja käyttökelpoisia vielä vuosia. Kaikilla ei suinkaan ole luovuttajan tietoja rekisteröitynä. Lakiehdotus vaatii luovuttajan tiedot tulevaisuudessa, ja silloin nämä suurella vaivalla ja kalliilla rahalla aikaansaadut alkiot on joko tuhottava tai annettava tutkimukselle. Kyse on siis vähintään neljän—kahdeksan solun asteelle kehittyneistä hedelmöityneistä munasoluista, jotka kohtuun siirrettynä voisivat kehittyä lapseksi.

Kuusi kuukautta on myös hyvin lyhyt aika, kun on kyse hedelmöityshoidoista. On myös suurta haaskausta, jos toista lasta haluavat joutuvat ensin tuhoamaan vaivalla aikaansaadut alkiot ja turvautumaan eri luovuttajaan. Luonnollisinta olisi se, että kaikilla samaan perheeseen syntyvillä lapsilla olisi samat geneettiset vanhemmat.

Arvoisa puhemies! Ed. Kerola viittasi taannoin jo edellisessä keskustelussa käyttämässään puheenvuorossa, että on arveluttavaa, että sukusolujen osalta voidaan tarkistella sitä, että syntyvä lapsi muistuttaisi tulevia vanhempiaan. Tämähän käytännössä tarkoittaa sitä, että esimerkiksi vaaleaihoisille ja sinisilmäisille suomalaispareille ei käytetä vaikkapa aasialaisen ja afrikkalaisrotuisen luovuttajan spermaa tai munasoluja. Ei tässä ole kyse tosiaankaan rodun jalostuksesta vaan järkevästä ja perustellusta valinnasta.

Arvoisa puhemies! Taidan nyt hieman ylittää aikaani. Kuitenkin vielä eräs tärkeä kysymys, jos puhemies sallii.

Lahjasoluilla syntyneen lapsen oikeus tietää geneettinen alkuperänsä on kaksisärmäinen kysymys. Olisiko sittenkin ollut viisaampaa käyttää kahdenlaisia luovuttajia, anonyymejä ja tiedossa olevia? Tähän esitykseen sisältyy nyt vaara, että luovuttajien määrä vähenee. Tällöin tilanteesta kärsivät eniten ne lapsettomat pariskunnat, joilla ei ole mahdollisuutta saada lasta omilla soluilla. Toivottavasti se ei kuitenkaan ole tähän lakiin kirjattu piilotavoite.

Oman alkuperänsä selvittäminen voi johtaa myös aika monimutkaisiin lopputuloksiin. Jos lapsi on syntynyt luovutetusta munasolusta, hänellä on kaksi äitiä: biologinen, lapsen synnyttänyt äiti sekä toisaalta munasolun lahjoittanut alkuperäinen, geneettinen äiti. Myös hoidoista yli jääneiden alkioiden käyttäminen hoitoihin voi johtaa tilanteeseen, jossa geneettiset vanhemmat saavat eräänä päivänä yhteydenoton heidän lahjoittamastaan alkiosta syntyneeltä lapselta. Yhteydenotto voi olla iloinen yllätys, mutta miten varmistetaan se, että kaikki osapuolet hallitsevat tilanteen. Perheessähän on todennäköisesti myös geneettisiä täyssisaruksia. Se, että juurten löytyminen on syntyneelle lapselle tärkeää, voi olla alkion lahjoittaneelle pariskunnalle pikemminkin katastrofi. Tässä piileekin riski, että alkioita ei enää luovuteta muiden hoitoihin, vaan ne mieluummin tuhotaan.

Toisaalta lailla on haluttu turvata nimenomaan lapsen oikeus tietää alkuperänsä, mikä on hyvä tavoite. Toivottavasti se ei kuitenkaan johda ei-toivottaviin lopputuloksiin. Sitä puolestaan pidän hyvänä ja perusteltuna, että luovuttaja saa itse päättää, saako hänen luovuttamiaan soluja käyttää yksinäisten naisten ja naisparien hoitoihin. Ei ole perusteltua, että luovutettuja soluja voitaisiin käyttää luovuttajan eettisten periaatteiden vastaisesti. Mikäli olen oikein ymmärtänyt, myös klinikat saavat vapaasti valita, annetaanko hoitoja vain lääketieteellisin perustein vai hoidetaanko myös yksinäisiä naisia ja naispareja. Pidän tätä eettisesti hyvänä ratkaisuna. Palvelun tarjoajaakaan ei tule velvoittaa näiden hoitojen antamiseen, vaan toiminnan (Puhemies koputtaa) tulee näissä tapauksissa perustua vapaaehtoisuuteen.

Arvoisa puhemies! Jatkan vielä hieman myöhemmin.

Seppo Lahtela /kesk:

Arvoisa herra puhemies! Minusta ed. Holmlund puheenvuorossaan antoi erinomaisen katsauksen tähän kokonaisuuteen. Mutta kun hän kantoi huolta siitä, että näitten sukusolujen elikkä siittiöiden luovuttajien määrä vähenee, niin minusta siitä jäi puuttumaan se, jos näin lainausmerkeissä sanotaan, onko se laatukirjo koko Suomen kansasta vai onko siinä määrätynlaista suuntausta suuntaan taikka toiseen mielialassa taikka jossain muussa. Olisin vielä odottanut, että tästä jotain olisi tullut ja kuulunut.

Herra puhemies! Se, minkä takia tätä alun perin läksin kuuntelemaan ja puhumaan, on se, kun ed. Holmlund puhui laajasti ja hyvinkin tarkkaan analysoiden sitä, kuinka yksinäiset naiset hedelmöitetään ja kuinka tämä tapahtuu villeissä olosuhteissa taikka valvotusti taikka niin edelleen. Mielestäni se ei niin ole olemassa. Kun puhutaan sukupuolitautien uhasta ja muusta, niin kyllä se uhka on jossain muualla tiettävästi suurempi kuin siinä. Mutta pidän aika ihmeellisenä sitä ed. Holmlundin puheenvuorossa tuotua henkeä ja lähtökohtaa, koska olen luullut, että satakuntalaiset ovat aika jämeriä ja niin sanotusti vanhaperusteisia näissä asioissa. Mutta näyttää siltä, että maailma on muuttunut taikka sitten ed. Holmlund on tullut eduskuntaan muista joukoista kuin niistä äänestäjäkansanosista, mitä minä tunnen taikka mistä olen vaikutelman sieltä paikkakunnalta saanut. Mutta en tunne olosuhteita. Ehkä olen erehtynyt — toivottavasti en.

Hannu Hoskonen /kesk:

Arvoisa puhemies! Vain lyhyesti enää sen verran tästä asiasta omalta kohdaltani, että todellakin monessa puheenvuorossa niin kuin ed. Holmlundin puheenvuorossa tulivat esille juuri nämä eettiset ongelmat. Kyllä minun mielestäni avioliitossa elävälle naiselle ja miehelle tällainen hedelmöityshoito on erittäin hyvä asia, koska tiedän sen tuskan, mikä aviottomalla parilla monessa tapauksessa on ollut, kun heillä ei ole lapsia ja on pitkään yritetty. Samoin sitten avioliitonomaisessa suhteessa elävien miehen ja naisen osalta ymmärrän sen, että siinäkin tilanteessa pitää lääketieteellistä apua antaa.

Sitten kun lähdetään tämän eettisen piirin ulkopuolelle, niin se, miten ihminen elää, haluaako nainen elää naisen kanssa ja mies miehen kanssa, on toki heidän henkilökohtainen asiansa ja kuuluu kotirauhan piiriin. He voivat tehdä juuri niin kuin parhaaksi näkevät. Mutta sitten kun mennään pienen lapsen oikeuksien puolelle, se on ihan eri asia. Jos näitä ruvetaan sekoittamaan, ollaan kovin heikoilla jäillä, ja nimenomaan tässä tulee mielestäni asettua selkeästi sen syntymättömän lapsen puolelle ja nimenomaan niin, että tuetaan sen lapsen tasapainoisen kehittymisen mahdollisuutta. Toki historiasta löytyy esimerkkejä ihmisen pahuudesta, ja ehkä syntyvä lapsi joissain olosuhteissa voisi olla paremmissakin olosuhteissa, mutta se ei taas johdu etiikasta; se johtuu ihmisten pahuudesta, mitä me tässä maailmassa olemme viime vuosisatoina ja vuosituhansina pystyneet tekemään.

Anne Holmlund /kok:

Kiitos, arvoisa puhemies, jatkan vielä hetken matkaa.

Ed. Seppo Lahtela epäili tuossa omassa puheenvuorossaan, kenen äänillä olen tänne oikeastaan tullut. Minun pitää tähän todeta, että minä henkilökohtaisesti valitettavasti ajattelen ihan omilla aivoillani ja muodostan ajatukseni aivan itse enkä tässä koskaan laskelmoi, mitä minun äänestäjäni ajattelevat. Jos he eivät luota siihen, että minä teen omalta arvopohjaltani erittäin vakaasti harkiten ja tässä tapauksessa asioista todella perusteellisesti selvää ottaen päätökseni tai kannanottoni asiaan, niin se on sitten erittäin valitettavaa. Minä kuitenkin olen pyrkinyt itse parhaaseen mahdolliseen lopputulokseen. Se, mitä tämä iso sali sitten asiasta päättää, ei muodostu minulle varmasti minkäänlaiseksi ongelmaksi. Olen kuitenkin halunnut tuoda tähän keskusteluun myös hieman erilaista näkökulmaa. Muutenkaan en kuulu maallikkosaarnaajien sukuun, vaan pyrin aina tiettyyn realismiin näissä omissa kannanotoissani. Kuitenkin vielä muutama asia tähän illan päätteeksi.

Olen hieman huolestuneena kuunnellut muutamia puheenvuoroja, ja moni on puheessaan tukeutunut Kirkkohallituksen kantaan, jossa hedelmöityshoidot sallittaisiin aviopareille vain heidän omilla sukusoluillaan. Pidän tätä aivan käsittämättömänä, sillä tässä tilanteessa hoitojen ulkopuolella rajattaisiin lahjasolujen käytön mahdollisuus kokonaisuudessaan. Tämä olisi todella suuri ja dramaattinen takaisku lapsettomuudesta kärsiville. Toivon, että tämä kanta ei ole eduskunnan enemmistön kanta. Toki täytyy myöntää, että silloin kun kyseessä eivät ole lahjasolut, niin tietyt eettiset kysymykset ovat helpompia tai ne voidaan helpommin sivuuttaa, eli tämä kanta sikäli on ikään kuin helpompi ratkaisu, koska silloin meidän eteemme ei välttämättä tule niin monia muita vaikeita eettisiä pohdintoja.

Aika moni puhuja on myös syyttänyt yhteiskuntaa ja jopa syyllistänyt naisia siitä, että lapsia herätään hankkimaan liian myöhään. On aivan totta, että hedelmällisyys laskee dramaattisesti iän myötä. Asia ei kuitenkaan ole aivan näin yksiselitteinen. Yhä edelleen moni lapsettomuudesta kärsivä yksinkertaisesti hakeutuu hoitoihin liian myöhään. Yllättävän moni vierastaa henkisesti ja fyysisesti raskaita hormonihoitoja ja elättelee viimeiseen saakka toivoa, että raskaus alkaisi kuitenkin ilman niitä. Mitä pidempään luonnollista raskautta odotetaan, sitä heikommat mahdollisuudet ovat myös hoitojen onnistumiselle. Tämä on valitettava tosiasia.

Hedelmöityshoitoihin hakeutumista hillitsee hoidoissa tarvittavien hormonien ja toimenpiteiden kallis hinta. Silloin kun diagnoosina ei ole lääketieteellinen lapsettomuus, hoitoja ja lääkkeitä ei pääsääntöisesti korvata. Yksinäisten naisten ja naisparien hoitoja ei mielestäni tule säätää kelakorvattaviksi eikä niitä pidä tehdä julkisissa sairaaloissa. Mielestäni tulee olla aivan päivänselvää, että tahattomasta lapsettomuudesta kärsivät parit tulee asettaa etusijalle, sillä heidän kohdallaan kyse on oikeasti hoidosta, ei vaihtoehtoisesta hedelmöittämistavasta, kuten naisilla ja naispareilla. Siksi näitä kahta ei tule rinnastaa hoitojonossa eikä myöskään korvauskysymyksissä.

Arvoisa puhemies! Moni on käyttänyt tässä keskustelussa suorastaan juhlapuheenomaisia julistuspuheenvuoroja. Omani tuntuu kovin koruttomalta tässä joukossa. Ehkä se johtuu siitä, että olen tässä asiassa puhdasverinen realisti. Toivon, että lakivaliokunta syventyy tähän asiaan erittäin tarkasti, ja siitä huolimatta, että tämä laki on herättänyt paljon intohimoja suuntaan ja toiseen, toivon kuitenkin kylmäpäistä harkintaa lakivaliokunnalta ja punnintaa sen suhteen, mihin lainsäädäntö meidät johtaa. Mitkä ovat ne tiet, jos sallitaan hoidot yksinäisille naisille ja naispareille tai jos ne kielletään? Mielestäni tämä on erittäin tärkeä kysymys, ja toivon todellakin, että mahdollisimman laajasti kuullaan myös asiantuntijoiden mielipiteitä ja sitä kautta muodostetaan sitten mahdollisimman kokonaisvaltainen kanta asiaan.

Pentti Tiusanen /vas:

Arvoisa puhemies! Kuuntelin ed. Holmlundin edellisen puheenvuoron tuolla alhaalla työhuoneessani ja haluaisin todeta, että se oli hyvä puheenvuoro. Oli hienoa kuulla nimenomaan Satakunnan suunnalta tuon tyyppisiä mielipiteitä ja käsityksiä.

Mutta kyllä tämä pitkä lähetekeskustelu on pitänyt sisällään kaikenlaista. On muun muassa maalailtu Suomelle taloudellista katastrofia, jos muut kuin avioliitossa tai avoliitossa olevat heteroparit saavat hedelmöityshoitoja, ja paljon on puhuttu asian sivusta. Mielestäni tasa-arvokysymys on hyvin tärkeä tässä lähtökohtana. Toinen lähtökohta on se, että Suomessa tehdään todella paljon hedelmöityshoitoja. 1 500 lasta syntyy niiden tuloksena vuodessa, joten me tarvitsemme lopultakin tähän lainsäädännön. Sen vuoksi todella on syytä toivoa ja edellyttääkin, että nyt vihdoin tämä lainsäädäntö tästä talosta valmistuu.

Lauri Oinonen /kesk:

Arvoisa puhemies! Varmasti on niin, että lainsäädäntö näin tärkeään asiaan tarvitaan. On hyvä, että hedelmöityshoidoilla voidaan auttaa niitä pariskuntia, jotka potevat lapsettomuutta. Tähän minusta tämän hoitona tuleekin riittää. Minusta silloin, jos elämäntilanne on sellainen, että lasta ei voi syntyä, jos on samaa sukupuolta oleva pariskunta, niin ei silloin ole hoidosta kysymys. Se luonnollinen tilannekin on, että siinä ei voi syntyä lasta. Elikkä näen, että miehen ja naisen väliseen parisuhteeseen, avioliittoon, tulee tämä kysymys hoitona lain puitteissa keskittää. Silloin lain nimike pitäisi muuttaa, jos on muusta kyse.