Liisa  Jaakonsaari  /sd:

Arvoisa puhemies! Eduskunnassa on ennen joulua mahdollisuus laajaan Eurooppa-keskusteluun ja kansainvälisen tilanteen meille asettamiin haasteisiin. Meillähän on vielä 19. päivä keskustelu turvallisuus- ja puolustuspolitiikasta ja tänä päivänä Euroopan unionin tulevaisuudesta ja Nizzan sopimuksen ratifioinnista.

Arvoisa puhemies! Viime aikoina onkin esitetty aika mielenkiintoisia, uusia ja paljon ajatuksia siitä, miten Euroopan unionia pitäisi tulevaisuudessa kehittää. Ongelmat eivät enää ole tarjontapuolella, niin kuin jokin aika sitten sanottiin, että ei ole näkemyksiä eikä ajatuksia, ongelmat ovat enemmänkin kysyntäpuolella, eli kansalaiset eivät ole vielä kovin kiinnostuneita Euroopan unionin tulevaisuuskeskustelusta. Sen takia on hyvä nyt käynnistää Suomen parlamentin osalta tämä tulevaisuuskeskustelu.

Tässä on kysymyksessä valmistautuminen vuoden 2004 hallitustenväliseen konferenssiin. Näin aina sanotaan, että kaikki hallituksenväliset konferenssit ovat käänteentekeviä, mutta varmasti voidaan sanoa, että vuoden 2004 hallitustenvälinen konferenssi on erittäin olennainen Euroopan unionin tulevaisuuden kannalta. Rinnakkain tuon hvk:n kanssa tapahtuu laajin ja oikeastaan kaikkein vaikein Euroopan unionin laajentuminen. Myös maailmantalouden globalisoitumiskehitys korostaa kansainvälisen yhteistyön merkitystä. Ennen kaikkea kansainvälinen poliittinen tilanne on suurimmassa muutoksessa sitten kylmän sodan päättymisen, eli kansainvälisen politiikan mannerlaatat nyt liikkuvat todella vahvasti.

Hallituksen eduskunnalle antama selonteko on tuhti tietopaketti, mutta siitä puuttuu pääministeri Lipposen Brüggen-puheen spirit, henki. Vähintä, mitä olisi voinut tehdä, on se, että se olisi pitänyt ilman muuta jollain tavalla esitellä selonteossa. Ovathan muidenkin maiden johtajat päässeet vähemmilläkin ansioilla mainituiksi selontekoon. Näin totesi muun muassa Sitran Eurooppa 2020 -hankkeen bulletiinissa tämän hankkeen vetäjä.

Se, mikä selonteosta myös puuttuu ja mikä puuttuu Nizzan tavoitteista, on tietyllä tavalla Euroopan unionin mission määrittely, eli siinä paljon puhutaan siitä, miten tehdä jokin asia, mutta vähemmän siitä, miksi, ja ehkä enemmän sitten siitä, mitä. Miten-, miksi-, mitä-kysymykset ovat tärkeitä, mutta ehkä miksi-kysymys ja mitä-kysymys ovat vieläkin tärkeämpiä kuin miten-kysymys. Kuten Nizzan kokouksen edellä, myös nyt vaarana on se, että keskustelu kohdistuu siihen. Miten-kysymys on tärkeä, mutta miksi-kysymys on kenties vieläkin tärkeämpi.

Vuoden 2000 hallitustenvälisen konferenssin päätösasiakirjaan liitetyn, unionin tulevaisuutta koskevan julistuksen mukaanhan uusi konferenssi, hvk, kutsutaan koolle käsittelemään ensinnäkin toimivallanjaon tarkentamista jäsenvaltioiden ja unionin välillä toissijaisuusperiaatteen mukaisesti ja sen noudattamisen valvontaa. Tämä on se mitä-kysymys. Kysymys, jos sen kääntää suomen kielelle, on: Mitä jäsenvaltioiden tulisi tehdä yhdessä tulevaisuuden unionissa? Se on vähän saman tyyppinen toimivaltakysymys, jota me minimuodossa olemme Suomessa käyneet Suomen Pankin ympärillä, kenelle kuuluu toimivalta pankin johtajien nimittämisessä, onko se presidentillä, valtioneuvostolla vai eduskunnalla. Tämä toimivaltakysymys, mikä on jäsenvaltioiden ja unionin toimivallan välinen suhde, on erittäin olennainen.

Tarkoitus on pohtia myös sitä, millä tavalla Nizzassa julistetun Euroopan unionin perusoikeusasiakirjan asemaa määritellään Kölnin Eurooppa-neuvoston päätelmien mukaisesti. Sitten se, mikä myös on tärkeää, on se, millä tavalla perussopimuksia yksinkertaistetaan ja selkeytetään ja miten ne tehdään helpommin ymmärrettäviksi muuttamatta niiden sisältöä — erittäin vaikea asia.

Neljäntenä kysymyksenä on se, millä tavalla kansallisten kansanedustuslaitosten asema Euroopan rakenteissa tulevaisuudessa hahmotetaan.

Ulkoasiainvaliokunta on laatinut tästä kokonaisuudesta mietintönsä, ja suuri valiokunta ja perustuslakivaliokunta ovat antaneet siihen asiantuntevat lausunnot. Kiitos siitä!

Ulkoasiainvaliokunta toteaa, että valtioneuvoston selonteko on tärkeä asiakirja Suomen valmistautumisessa tulevaan hallitustenväliseen konferenssiin. Valiokunta korostaa, että Suomella on oltava selkeä näkemys siitä, minkälaista Euroopan unionia Suomi haluaa. Toteamme myös, että selonteko ei anna eikä sisällä tarpeeksi selkeitä näkemyksiä Suomen linjasta eikä sellaisena sovi pohjaksi tarpeelliseen ja välttämättömään kansalaiskeskusteluun Euroopan unionin tulevaisuudesta. Tämä olkoon siis alku, ja keskitytään sitten varsinaisiin kysymyksiin.

Euroopan unionin kehittämisen perussuunta on ensimmäinen kysymys. Ulkoasiainvaliokunta lähtee siitä, että jatkossakin Euroopan unionia on kehitettävä itsenäisten jäsenvaltioiden ja Euroopan kansojen tiiviinä yhteistyönä eli unionin kehittämisen on myös jatkossa perustuttava jäsenvaltioiden tekemiin toimivallan siirtoihin unionille. Ulkoasiainvaliokunta korostaa selonteon kantaa, jonka mukaan unionin on toimittava tehokkaasti ja kansanvaltaisesti asioissa, jotka jäsenvaltiot ovat siirtäneet unionin toimivaltaan.

Ulkoasiainvaliokunta yhtyy myös selonteon kantaan, jonka mukaan Suomen etu on taloudellisesti vahva ja dynaaminen sekä sosiaalisesti ja ekologisesti vastuullinen Euroopan unioni, joka muodostaa todellisen vapauden, turvallisuuden ja oikeuden alueen. Valiokunnan ponnessa todetaan, että unionin on kyettävä toimimaan tehokkaasti yhteisten tavoitteidensa puolesta Euroopassa ja koko maailmassa.

Toisena tärkeänä kohtana on toimivallanjaon tarkentaminen jäsenvaltioiden ja unionin välillä.

Ulkoasiainvaliokunta tukee unionin nykyisten tehtävien ja toimivallanjaon selkeyttämistä vuoden 2004 hallitustenvälisessä konferenssissa. Toimivallanjaon selkeyttäminen lisäisi unionin ymmärrettävyyttä kansalaisten silmissä ja helpottaisi vastuusuhteiden hahmottamista. Selkeyttäminen on tarpeen myös laajentumista ajatellen. Ulkoasiainvaliokunta suhtautuu varauksellisesti sitovan toimivaltaluettelon laatimiseen, mitä muun muassa Saksa on esittänyt. Tämä on todettu periaatteessa ihan mielenkiintoiseksi ja hyväksi esitykseksi mutta käytännössä lähes mahdottomaksi.

Keskustelimme myös pitkään niin sanotusta avoimesta koordinaatiosta ja sen käytön laajentamisesta. Lopputulos ja valiokunnan yksimielinen kanta oli, että ulkoasiainvaliokunta suhtautuu varauksellisesti avoimen koordinaation käytön laajentamiseen yhteisön toiminnassa. Siitä keskusteltiin aika paljon ja todettiin, että sillä on ollut monia hyviä puolia mutta toisaalta se monimutkaistaa ja hämärtää toimivaltajakoa sittenkin.

Valiokunta ei kannata uusien toimielinten perustamista toissijaisuusperiaatteen valvontaa varten. Tässä yhteydessä ulkoasiainvaliokunta korostaa kansallisten parlamenttien roolia toissijaisuusperiaatteen valvonnassa. Tähän varmasti tässäkin keskustelussa palataan ja on tärkeä palata.

Kolmas tärkeä asia on perusoikeuskirjan aseman määrittely.

Siinä valiokunta yhtyy selonteon kantaan, jonka mukaan Suomi kannattaa ihmisoikeuksien ja perusvapauksien suojan vahvistamista Euroopan unionissa ja näkee perusoikeuskirjan yhtenä keinona vahvistaa tätä suojaa. Valiokunta yhtyy suuren valiokunnan lausuntoon ja sen kantaan, jonka mukaan perusoikeusulottuvuuden vahvistaminen tulee toteuttaa ensisijaisesti siten, että Euroopan yhteisö liittyy Euroopan ihmisoikeussopimukseen.

Neljäntenä tärkeänä kohtana on perussopimusten yksinkertaistaminen.

Valiokunta lähtee siitä, että mahdollisen perussopimusten yksinkertaistamiseen tähtäävän uudistustyön tavoitteena pitäisi olla selkeä, yksinkertainen ja sitova perusasiakirja, jossa tavoitteiden, tehtävien ja toimivaltasuhteiden perusteet on määritelty. Euroopan unionin toimivaltasuhteita koskevat ratkaisut vaikuttavat olennaisesti perussopimusten yksinkertaistamistyöhön.

Ulkoasiainvaliokunta yhtyy selonteon kantaan, jonka mukaan Suomella on oltava valmius harkita muiden kuin perussopimusten keskeisimpien, perustavaa laatua olevien määräysten muuttamismenettelyyn liittyviä kysymyksiä. Muuttamisen edellytyksenä on kuitenkin aina oltava jäsenvaltioiden yksimielisyys.

Valiokunta korostaa myös sitä, että vuoden 2004 hvk:n valmisteluprosessissa aikanaan tulee selvittää, tulisiko keskeisiä Euroopan yhteisön tuomioistuimien oikeuskäytännössä kehittyneitä periaatteita kirjata perussopimuksiin niiden läpinäkyvyyden, ymmärrettävyyden ja selkeyden lisäämiseksi.

Tärkeä keskustelu on myös käytävä kansallisten kansanedustuslaitosten asemasta eurooppalaisissa rakenteissa. Tästähän Nizzassa on myös tehty päätös.

Ulkoasiainvaliokunta kävi tästä asiasta laajaa keskustelua, ja tulimme siihen johtopäätökseen, että kansallisten parlamenttien vaikutusmahdollisuuksia EU-politiikassa pitää vahvistaa kehittämällä EU-politiikan valmistelu- ja päätöksentekojärjestelmiä. Suhtaudumme avoimesti mahdollisuuteen kirjata perussopimukseen kansallisten parlamenttien EU-asioiden käsittelyä koskevia periaatteita. Kuten esimerkiksi suuren valiokunnan lausunnossa todettiin, määrättyjen ja määriteltyjen Suomen EU-asioiden parlamentaarisen seurannan ja valmistelun keskeisten elementtien pohjalta niitä olisi hyvä kirjata mahdollisesti perussopimuksiin.

Valiokunta pitää myös tarpeellisena, että tulevaisuustyössä selonteossa mainitulla tavalla käsitellään erilaisia mahdollisuuksia lisätä unionin kansanvaltaisuutta ja kansalaisten luottamusta unionin päätöksentekojärjestelmään, ja erityistä huomiota on kiinnitettävä unionin toimielinten avoimuuteen, vastuunalaisuuteen ja hyvään hallintoon.

Se, mihin valiokunta suhtautuu selonteon tavoin pidättyvästi, on uusien toimielinten perustaminen.

Hallitustenvälisen konferenssin valmistelutavasta valiokunta kirjasi seuraavaa:

Valiokunta pitää tärkeänä sitä ja tukee laajapohjaisen valmistelukunnan eli konventin perustamista Laekenin Eurooppa-neuvoston kokouksessa. Konventin tulee koostua jäsenvaltioiden hallitusten, kansallisten parlamenttien, Euroopan parlamentin ja komission nimeämistä edustajista. Edustajilla tulee olla varajäsenet, jotka toimisivat varsinaisten edustajien ollessa estyneinä.

Valiokunta yhtyy selonteon kantoihin konventin valtuutuksesta, työn järjestämisestä, työskentelytavasta sekä konventin ja vuoden 2004 hvk:n työn aikatauluttamisesta. Valiokunta piti tärkeänä, että eduskunnan valiokuntien ja poliittisten ryhmien mahdollisuudet seurata valmistelukunnan työtä on turvattava soveltuvin järjestelyin. Miten tämä tapahtuu, se on vielä auki, mutta tärkeää on se, että ne valiokunnat, jotka ovat vastuussa EU-asioista — ulkoasiainvaliokunta, suuri valiokunta ja perustuslakivaliokunta — ovat tässä vahvasti mukana.

Ulkoasiainvaliokunta yhtyy valtioneuvoston kantaan, jonka mukaan kaikkien hakijamaiden pitäisi voida osallistua konventtiin tasavertaiselta pohjalta niin, että sekä niiden hallitukset että kansalliset kansanedustuslaitokset voivat lähettää edustajansa osallistumaan sen työhön. Valiokunta myös edellyttää, että valtioneuvosto antaa eduskunnalle säännöllisesti selvityksiä tulevan valmisteluelimen työn etenemisestä sekä eri asiakokonaisuuksia koskevista neuvotteluista.

Arvoisa puhemies! On Suomen Eurooppa-politiikan parlamentaarisen vastuun kannalta olennaista, että eduskunnan kannat Euroopan unionin tulevaisuutta koskeviin kysymyksiin ovat vahvasti esillä Laekenin Eurooppa-neuvoston kokouksessa. On tärkeää, että eduskunta tänä päivänä evästää kokoukseen lähtijöitä niin, että myös nämä kannat tulevat siellä todellakin vahvasti esille, ja ennen kaikkea myös, että kansalaiset innostuvat Euroopan tulevaisuutta koskevaan keskusteluun, koska valitettava tosiasia on se, että Euroopan unionin uskottavuus sekä uusissa hakijamaissa että entisissä jäsenmaissa ei ole viime aikoina ollut ainakaan kasvamaan päin, vaikka globalisaation hallinnan ja monien monien eurooppalaistenkin ongelmien ratkaisujen kannalta juuri Euroopan unioni on se väline, jonka kautta tehokkaasti myös me suomalaiset voimme vaikuttaa maailmanmenoon.

Tarja Kautto /sd:

Arvoisa puhemies! Euroopan unioni on tilanteessa, jossa se joutuu vastaamaan muun muassa teknologisen vallankumouksen, väestöpohjamuutosten ja ympäristöuhkien synnyttämiin haasteisiin. Eurooppa ei vielä tähän mennessä ole kyennyt hyödyntämään täysimääräisesti globalisaation tarjoamia mahdollisuuksia. Perimmäiseksi kysymykseksi nouseekin, miten vastata näihin haasteisiin ja samalla taata kansalaisten laaja tuki valittaville ratkaisuille.

Euroopan unionin toiminnan, syventyminen ja laajentuminen mukaan lukien, tulee nauttia kansalaisten luottamusta. Siksi keskeisenä teemana Euroopan unionin tulevaisuutta pohdittaessa on unionin ja sen instituutioiden kansanvaltaisuuden ja avoimuuden kehittäminen. EU:n on tultava lähemmäksi kansalaisia ja lähemmäksi niitä tahoja, jotka jäsenmaiden kansalaisia edustavat.

Tulevaisuudessa globalisaation hallinnan, hyvinvointivaltion ja ihmisten arkiturvallisuuden takaaminen ovat tärkeitä päämääriä unionille. Eurooppalaisen sosiaalisen projektin tulee perustua kansalaisten hyvinvoinnin ja turvallisuuden parantamiseen. Tähän liittyy sisämarkkinoiden toteuttaminen, rakentava osallistuminen maailmankaupan vapauttamiseen, laajenemisen ripeä ja määrätietoinen toteuttaminen ja Euroopan yhteisen ulko- ja turvallisuuspolitiikan rakentaminen osana kansainvälistä turvallisuusjärjestelmää. Globalisaatio voi olla myönteinen asia, jos vaurauden epätasaista jakautumista hallitaan.

Lähivuosina toteutuva EU:n laajentuminen on yksi unionin historian suurimpia haasteita ja mahdollisuuksia. Unionin laajentuessa sen taloudelliset voimavarat kasvavat. Sisämarkkinat laajenevat ja työvoiman tarjonta lisääntyy ja monipuolistuu. Jäseniksi tulevien maiden kehitys- ja kasvumahdollisuuksien hyödyntäminen tukee koko unionia. Taloudellisia hyötyjä tärkeämpää on kuitenkin rauhan, kansanvallan ja oikeusvaltioperiaatteen vakiintuminen Euroopassa. Laajentuneessa unionissa ei enää ole kyse läntisen Euroopan historiallisten jakolinjojen katoamisesta vaan itäisen Keski-Euroopan palaamisesta yhteiseen eurooppalaiseen kotiin.

Kuluneen syksyn aikana kymmentä tai jopa kahtatoista hakijamaata koskeva big bang -ajattelu on jälleen noussut esille. Sosialidemokraattinen eduskuntaryhmä tukee laajaa ja nopeaa laajentumista. Tätä ei kuitenkaan saa toteuttaa hinnalla millä hyvänsä, vaan jokaisen uuden jäsenmaan on saatettava neuvottelut loppuun ja täytettävä kaikki jäsenyydelle asetetut kriteerit. Toisaalta yhdenkään jäsenehdot täyttävän maan mukaantulolle ei saa asettaa esteitä.

Neuvottelujen menestyksellinen loppuunsaattaminen vaatii vahvaa poliittista tukea kansalaismielipidettä unohtamatta sekä hakijamaissa että nykyisissä jäsenmaissa. Nyt voimaan saatettava Nizzan sopimus sisältää tarvittavat päätökset laajentumisen mahdollistamiseksi. Laajentuneen unionin hyvä toimintakyky edellyttää uusia jäsenmaita vastaanottavalta unionilta ja sen nykyisiltä jäsenmailta edelleen uudistumiskykyä ja päätöksentekojärjestelmien tehostamista.

Arvoisa puhemies! Valtioneuvoston selonteon lähetekeskustelussa kiinnitettiin huomiota hallituksen käyttämään ilmaisuun Euroopan unionista jäsenmaiden ja kansojen liittona. Sitä pidettiin joissakin puheissa arveluttavana ilmaisuna, liittovaltioajatteluna, jota tulisi karttaa ja pitäytyä määrittelemään EU jäsenmaidensa liitoksi. Sosialidemokraattinen eduskuntaryhmä katsoo, että hallituksen sananvalinta on hyvin harkittu ja sisältää oikean viestin. Euroopan unioni ei ole jäsenvaltioista koostuva kansainvälinen järjestö. EU on ylikansallinen rakenne, joka käyttää valtaa suoraan yli ja ohi jäsenmaidensa viranomaisten. Kysymys on kansojen liitosta, ei vain valtioiden.

Eurooppa-keskustelussa federalismia eli liittovaltioaatetta käytetään poliittisena leimana. Sillä merkitään sekä ajatuksia että ajatusten esittäjiä, sisältöä enempää ajattelematta. Leimojen ja yksinkertaistusten sijaan kannattaa miettiä, mistä jäsenmaiden keskinäisissä suhteissa ja jäsenmaiden ja EU:n suhteissa on kysymys. Viime kädessä Euroopan unionissa on kysymys kansojen ja valtioiden etujen valvomisesta ja yhteensovittamisesta. Unionissa on kyse itsemääräämisoikeuden yhdistämisestä ylikansallisella tasolla yhteisten ratkaisujen löytämiseksi yhteisiin ongelmiin. Selkeä toimivallanjako ja toissijaisuusperiaate sekä päätöksenteon tehokkuuden ja avoimuuden lisääminen nousevat perustavan laatuisiksi kysymyksiksi.

Toimivaltaa koskevissa ratkaisuissa on suosittava selkeitä ratkaisuja: yhteisölainsäädäntöön nojautuvaa päätöksentekoa sille sopivilla yhteiskuntapolitiikan lohkoilla ja jäsenvaltioiden toimivaltaa asioissa, jotka voidaan parhaiten toteuttaa kansallisesti. Unionin toimivallan tulee jatkossakin säilyä erityistoimivaltana eli sen tulee perustua nimenomaiseen toimivaltasäännökseen.

Jäsenvaltioiden välinen yhteisöpäätöksenteon sivuuttava toiminta on omiaan lisäämään jäsenmaiden eriarvoisuutta ja vähentämään unionin tarvitsemaa yhtenäisyyttä. Suomi onkin johdonmukaisesti edustanut näkemystä, joka korostaa yhteisten toimielinten ja yhteispäätöksenteon merkitystä. Komission tehokkaita toimintamahdollisuuksia on korostettu. Toisaalta on pidetty kiinni vaatimuksesta, että jokaisella jäsenmaalla tulee olla oikeus omaan komissaariin. Näiden vaatimusten yhteensovittaminen voi osoittautua vaikeaksi laajentuneessa, yli 20 jäsenmaan muodostamassa unionissa. Siksi hallituksessa tulee jo nyt vakavasti miettiä vaihtoehtoja, kuinka komission toiminnan oikeutus ja toimintamahdollisuudet voidaan turvata laajentuneessa unionissa.

Kun toimivallanjakoa koskeviin kysymyksiin on löydetty ratkaisuja, voidaan vakavasti paneutua perussopimusten yksinkertaistamiseen tähtäävään uudistamistyöhön. Kyseessä on oikeudellisesti ja poliittisesti haasteellinen hanke, jonka tavoitteena tulee olla selkeä perusasiakirja, jossa on määritelty tavoitteet ja tehtävät ja joka perustuu demokraattiseen, selkeään ja avoimeen päätöksentekojärjestelmään.

Arvoisa puhemies! Vastuu Euroopan unionin hyväksyttävyydestä jää lopulta kansalliselle tasolle. Siksi on perusteltua, että päätösvallan kansalliseen jakoon kiinnitetään huomiota. Kansanvalta toteutuu parhaiten kansanedustuslaitoksissa, jotka ovat suoraan poliittisessa vastuussa äänestäjille.

Suomi on ollut edistyksellinen kansallisten parlamenttien kytkemisessä Euroopan unionin asioiden valmisteluun. Suomalaisten kokemusten perusteella sosialidemokraattinen eduskuntaryhmä katsoo, että kansallisten parlamenttien asema voidaan parhaiten turvata kehittämällä niiden vaikutusmahdollisuuksia oman maan hallituksen välityksellä. Käytännön järjestelyt tulee jättää kansallisesti säädettäväksi, mutta yleisperiaatteet kansallisten parlamenttien asemasta EU-asioiden käsittelyssä tulisi kirjata myös unionin perussopimuksiin.

Vaikka suomalaista EU-asioiden valmistelujärjestelmää pidetään malliesimerkkinä eduskunnan vaikutusmahdollisuuksien turvaamisesta, on eduskunnan EU-asioiden käsittelyjärjestelmää aiheellista kehittää edelleen. Eduskunnan todellisten vaikutusmahdollisuuksien edellytyksenä on kaikissa tapauksissa kattava tiedonsaanti mahdollisimman aikaisessa vaiheessa. Myös direktiivien alkuperäisen luonteen palauttaminen, jolloin yhteisesti asetettujen tavoitteiden käytännön toteuttaminen jätetään kansalliseen harkintavaltaan, vahvistaisi kansallisten parlamenttien asemaa.

Hallitukselle on annettava tunnustusta tavasta, jolla se on avannut kansalaisjärjestöfoorumin tulevaisuuskeskustelulle. Myös muissa yhteiskunnallisesti merkittävissä kysymyksissä valtioneuvosto ja eduskunta ovat järjestäneet kansalaisjärjestöille tarkoitettuja kuulemistilaisuuksia.

Arvoisa puhemies! Sosialidemokraattinen eduskuntaryhmä tukee laajapohjaisen valmistelukunnan eli konventin perustamista Laekenin Eurooppa-neuvoston kokouksessa. Konventin tulee ennakkoluulottomasti tarkastella kaikkia unionin tulevaan kehitykseen vaikuttavia kysymyksiä. Konventin työn uskottavuuden turvaamiseksi sen tulisi eri vaihtoehtoja punnitessaan ensisijaisesti pyrkiä yhden yhtenäisen lopputuloksen saavuttamiseen.

Poliittisen edustavuuden turvaaminen Suomen kaltaisessa monipuoluejärjestelmässä edellyttää sekä varajäsenten nimittämistä kansallisten parlamenttien edustajille että kansallisten seurantajärjestelyjen luomista. Ulkoasiainvaliokunnan, perustuslakivaliokonnan ja suuren valiokunnan seuranta- ja vaikutusmahdollisuuksien turvaamiseksi tulee eduskunnassa heti ensi vuoden alussa löytää toimivat järjestelyt.

Arvoisa puhemies! Eurooppalaisten toimintakyvyttömyys Jugoslavian kriisien hoidossa 1990-luvulla on toiminut kannustimena unionin yhteisen ulko- ja turvallisuuspolitiikan kehittämiselle. Euroopan unionin ulko- ja turvallisuuspolitiikka muodostuu kuitenkin edelleen pääosin julkilausumista. EU:n hallinnollis-juridisesta organisaatiorakenteesta huolimatta kriisinhallinta tuo esiin uuden operationaalisen ulottuvuuden ja pyrkimyksen aktiiviseen vaikuttamiseen ja tehokkaaseen kriisitilannetoimintaan.

Syyskuun 11. päivänä tehdyt, tuhansia ihmishenkiä vaatineet terrori-iskut osoittivat, että turvallisuuden suurin haaste juuri nyt on ennen kaikkea terrorismin ja kansainvälisen rikollisuuden torjunnassa. Euroopan unionin on erityisesti tuettava laajan turvallisuus-käsitteen mukaista politiikkaa: myös taloudellisella tuella ja oikeusvaltion turvaamisella on estettävä yhteiskuntien ajautumista sekasortoon.

Hyvänä esimerkkinä oikean suuntaisesta toiminnasta on EU-tasoisten terrorismilakien säätäminen. Loppuvaiheen nopeasta valmisteluvauhdista huolimatta ollaan saavuttamassa hyvä lopputulos. Positiivista on erityisesti se, että henkilön luovuttaminen edelleen kolmanteen, EU:n ulkopuoliseen maahan vaatii aina sen jäsenvaltion luvan, josta henkilö on alun perin luovutettu.

Terrorismin vastaisessa taistelussa ja siihen liittyvässä Afganistanin sodassa on tullut esille valtioiden välinen toimintamalli. Erityisesti Britannia, Ranska ja Italia ovat useissa yhteyksissä korostaneet suurten maiden erityistä roolia terrorismin torjunnassa. Perusteeksi on esitetty se, että nämä maat myös käytännössä tekevät työn, jota terrorismin torjunnassa tarvitaan. Todellisuus on kuitenkin osoittautunut toisenlaiseksi: Sotilaallisesta toiminnasta Afganistanissa vastasi Yhdysvallat. Britannian panos oli pienehköt erikoisjoukot. Muiden osuus oli sitäkin vähäisempi.

EU:n panos Afganistan-operaatiossa tuleekin keskittymään siviilikriisinhallintaan ja sodan näyttämönä olleen maan talouden ja yhteiskunnan jälleenrakentamiseen. Näihin toimiin ei tarvita suurvalta-armeijoita eikä suurvaltapolitiikkaa sinänsä. Käytännön toimet kuuluvat yhteisen ulko- ja turvallisuuspolitiikan piiriin. Vaikka Euroopan unioni on tehnyt perustavan laatuisia päätöksiä toimintakykynsä parantamiseksi, tällä sektorilla tulee yhteinen ulko- ja turvallisuuspolitiikka ottaa painopisteeksi EU:n tulevaisuuslinjauksissa.

Omasta puolestaan Suomi on välttänyt johdonmukaisesti vanhaa asetelmaa, jossa turvallisuus- ja puolustusyhteistyö nähdään joidenkin kansallisvaltioiden liittoutumisena — määritelmällisesti muita kansallisvaltioita vastaan. Sosialidemokraattinen eduskuntaryhmä kannattaa kollektiivisen ja laajan turvallisuuden edistämistä, ja haluamme EU:lle tulevaisuuden turvallisuuspoliittisena toimijana.

Mirja  Ryynänen  /kesk:

Arvoisa puhemies! Millainen on sinun Eurooppasi vuonna 2010? Näin meiltä panelisteilta kysyttiin eräässä nuorisojärjestöjen yhteistilaisuudessa muutama vuosi sitten. Yritimme kaikki pusertaa minuutin puheenvuoroihin toiveitamme ja unelmiamme tulevaisuuden Euroopasta. Vastauksissa toistuivat tärkeät arvokäsitteet: rauha, vapaus, demokratia, ihmisoikeudet, suvaitsevaisuus. Halusimme uskoa Euroopan laajuiseen yhteisöön, joka luo turvalliset puitteet tasavertaiselle yhteistyölle ongelmien ratkaisemiseksi ja kansalaisten hyvinvoinnin kasvattamiseksi.

Tulevaisuuden EU:ssa uusien jäsenmaiden myötä kasvavalle erilaisuudelle on oltava ymmärtämystä ja liikkumatilaa. Erilaisuutta ei pidä latistaa ahtamalla kaikki samaan tiukkaan muottiin, vaan päinvastoin on rohkaistava kulttuurista monimuotoisuutta ja samalla talouden dynamiikkaa erilaisten mallien kilpailulla ja oppimalla toinen toisiltaan rikastuttavassa vuorovaikutuksessa. Meiltä kysytään nyt uskoa mahdollisuuksiin kehittää Euroopan unionista avoin ja kansalaisläheinen, mutta samalla tehokas väline globaalien markkinavoimien vastapainoksi ja kasvavien ylikansallisten ongelmien vastavoimaksi.

Hallituksen selonteko ei sinänsä tarjoa kovin innostavaa pohjaa EU:n tulevaisuuskeskustelulle. Puitteet, rakenteet ja muodot ovat tärkeämpiä kuin sisältö. Kuitenkin selonteossakin viitataan kansalaisten vieraantumiseen EU-päätöksenteosta ja todetaan tarve tuoda unioni lähemmäksi kansalaisia.

Keskustan eduskuntaryhmän mielestä EU:n kehittämisen lähtökohdaksi on asetettava aito ja rehellinen kysymys kansalaisnäkökulmasta: Mihin EU:ta tarvitaan? Mitä lisäarvoa nykyisten ja tulevien jäsenmaiden kansalaiset saavat EU-tason yhteistyöstä vastineeksi päätösvallan osittaisesta luovuttamisesta, sitovista määräyksistä ja jäsenmaksuista? Millainen EU pystyy parhaiten vastaamaan kansalaisten toiveisiin?

Aito kansalaiskeskustelu voi syntyä vain tästä lähtökohdasta. Unioni ei tule kansalaisia lähelle Euroopan komission mainoskampanjalla tai poliittisen eliitin ylistyspuheilla. Kansalaisläheisyys on ansaittava tekojen kautta ja käytännön uudistustyön tuloksena. EU:n on tehtävä oikeita asioita ja tehtävä ne hyvin.

Keskittyminen oleelliseen ja tärkeään unionitasolle kuuluvaan päätöksentekoon tuo myös tehokkuutta. Turhat rönsyt on syytä karsia, puhumattakaan uusien tehtävien hamuamisesta ennen kuin entiset on kunnolla hoidettu. Ongelmat on aina ratkottava sillä tasolla, millä ne ovat syntyneet. Kansalaisia kiinnostaa, mitä unioni saa aikaan, ei niinkään, miten ja missä päätökset muodollisesti syntyvät.

Arvoisa puhemies! Nämä yksinkertaiset ja arkiset periaatteet on pidettävä mielessä, kun käydään käsiksi Nizzan julistuksen neljään, toisiinsa kytkeytyvään asiakokonaisuuteen: toimivallanjakoon, perussopimusten selkeyttämiseen, perusoikeuskirjan asemaan ja kansallisten kansanedustuslaitosten asemaan.

Toimivallanjaon selkeyttäminen varmasti lisäisi kansalaisten mahdollisuuksia ymmärtää vastuusuhteita, etenkin jos samalla pystytään palauttamaan toimivaltaa unionilta jäsenmaille. Näin pitäisi menetellä esimerkiksi alue- ja maataloustukien hallinnoinnissa. Muutenkin todistustaakka on aina oltava toimivallan siirtämisellä unionitasolle. Siis unionilla tulee olla yksinomainen toimivalta vain harvoissa, erikseen määriteltävissä asioissa. Muissa asioissa päätösvallan tulee olla ensi sijassa tai kokonaan jäsenmailla.

Yhteisön ja jäsenvaltioiden rinnakkaiseen toimivaltaan kuuluvissa asioissa on vahvistettu noudatettavaksi toissijaisuus- ja suhteellisuusperiaatteita. Käytännössä periaatteiden toteutuksessa on ollut paljon ongelmia. Esimerkiksi niin sanotun avoimen koordinaation kautta on yhteisö puuttumassa alueille, jotka kuuluvat ensisijaisesti jäsenvaltioille ja joilla yhteisötason toiminta ei tuo todellista lisäarvoa.

Toissijaisuusperiaatteen etu- ja jälkikäteisvalvonta on tärkeää, ja siinä kansallisten parlamenttien on terästettävä otettaan. Varsinkin poliittinen etukäteisvalvonta sopii luontevasti kansallisten parlamenttien rooliin. Kullakin kansallisella parlamentilla tulisi olla mahdollisuus saattaa kiistanalaiset, toissijaisuutta koskevat kysymykset uudelleen komission ja neuvoston käsiteltäviksi. Lopullisen päätöksen asiasta voisivat tehdä jäsenvaltioiden edustajat yksimielisesti neuvostossa.

Mitään uutta valvontaelintä ei etu- ja jälkikäteisvalvontaan, kuten ei muihinkaan tehtäviin, pitäisi silti luoda. Unionin instituutiorakenne on nykyiselläänkin melkoinen viidakko, eikä sitä pidä uudistustyössä ainakaan kasvattaa tai valta- ja vastuusuhteita hämärtää.

Unionin päätöksenteossa tarvitaan myös tiettyä joustavuutta ja dynaamisuutta, jota ei voi tiukalla ja yksityiskohtaisella kompetenssiluettelolla kahlita. Tiukkaan toimivaltajaotteluun eivät sovellu esimerkiksi sellaiset yhteiskuntapolitiikan eri osa-alueet läpäisevät, tärkeät asiat kuten ympäristönsuojelu ja perus- ja ihmisoikeudet. Kansallisilla parlamenteilla pitää olla aina oikeus arvioida päätösten oikeudellinen perusta. On myös korkea aika palata suosimaan puitedirektiivejä ja toteuttaa käytännössä direktiivien alkuperäistä tavoitetta lainsäädäntöohjeina, joissa on liikkumatilaa kansallisille erityispiirteille.

Arvoisa puhemies! Euroopan unionin perusoikeusasiakirjan hyväksyminen oli tärkeä edistysaskel kansalaisten oikeuksien vahvistamisessa, ja se on jo nyt osoittautunut toimivaksi huolimatta oikeudellisesti selkiytymättömästä asemastaan. Keskustan eduskuntaryhmä korostaa edelleen, että perusoikeuksien vahvistamiseksi on tärkeää, että Euroopan yhteisö liittyy Euroopan ihmisoikeussopimukseen.

Perusoikeusasiakirjan oikeudellistamiseen on suhtauduttava pidättyvästi, ennen kuin sen vaikutuksista sisältöön ja toimivaltaan sekä oikeuksien turvaamiseen vaadittavista ehdoista on saatu tarkka selvitys.

Perussopimusten yksinkertaistaminen ja selkeyttäminen on tavattoman vaativa mutta välttämätön tehtävä. Selkeyttämistyössä törmätään varmasti myös tietoisen epäselvästi muotoiltuihin kompromisseihin, joilla erimielisyydet on lakaistu maton alle. Uudistamistyön tavoitteena on oltava mahdollisimman yksinkertainen, selkeä ja kansalaisten luottamusta lisäävä perussopimusasiakirja.

Keskustan eduskuntaryhmä edellyttää, että jäsenvaltioilla säilyy tulevaisuudessakin oikeus päättää perussopimuksista yksimielisesti. Muutokset on myös ratifioitava kansallisella tasolla. Sellaisia perussopimusten teknisluonteisia määräyksiä, joilla ei ole poliittista merkitystä, voitaisiin muuttaa yksinkertaisemmalla menettelyllä. Valtioneuvoston selonteon mukaan "Suomella on valmius harkita muiden kuin perussopimusten keskeisimpien, perustavaa laatua olevien määräysten muuttamismenettelyyn liittyviä kysymyksiä". Tämä muotoilu on keskustan eduskuntaryhmän mielestä liian tulkinnanvarainen.

Arvoisa puhemies! Kansallisten parlamenttien aseman vahvistaminen eurooppalaisissa rakenteissa on välttämätöntä unionin demokratiavajeen paikkaamiseksi. Vaikka suorilla vaaleilla valittu Euroopan parlamentti on suora kansalaisvaikuttamisen kanava unionin päätöksentekoon, se on ylikansallisena ja suurten eurooppalaisten puolueryhmien kautta toimivana jäänyt kansalaisille etäiseksi, kuten masentavan alhaiset eurovaalien äänestysluvut osoittavat. Jäsenmaiden kansalaisille on oma kansallinen identiteetti ensisijainen. Kansanvaltaisuus toteutuu siten parhaiten oman kansallisen kansanedustuslaitoksen kautta, jota Euroopan parlamentti täydentää.

Eri parlamenteissa on erilaisia tapoja toteuttaa käytännössä etukäteisvaikuttamista ja valvontaa EU-asioiden käsittelyprosessissa. Vaikka Suomen malli on varmasti yksi parhaista, on meilläkin vielä varaa parantaa todellista vaikuttamista. Oleellista on vaikuttaminen tarpeeksi ajoissa ja asian seuranta loppuun saakka esimerkiksi yhteispäätösmenettelyn muutosten jälkeen. Tämä edellyttää sekä kansallisen että unionitason päätöksenteon avoimuutta ja tiukempaa johdonmukaisuutta. Yhteistyötä Euroopan parlamentin jäsenten kanssa on kehitettävä. Myös komitologia- ja työryhmätyössä käsiteltäviin tärkeisiin unioniasioihin on päästävä vaikuttamaan ajoissa.

Unionin päätöksenteon tehostamisessa määräenemmistöpäätösten käytön laajentaminen on nähty keskeisenä välineenä. Keskustan eduskuntaryhmä kuitenkin korostaa, että laajentaminen on tehtävä tapauskohtaisesti harkiten. Esimerkiksi yhteisen ulko- ja turvallisuuspolitiikan kysymyksissä määräenemmistöpäätöksiin on suhtauduttava erittäin varauksellisesti. Yhteispäätösmenettely on ulotettava kaikkiin sellaisiin lainsäädäntöasioihin, joissa neuvosto tekee päätöksensä määräenemmistöllä. Neuvoston lainsäädäntötoiminnan on myös oltava nykyistä avoimempaa. Hyvän hallintotavan, avoimuuden ja byrokratian karsimisen vaatimus koskee luonnollisesti kaikkia EU:n toimielimiä.

Unionia on kehitettävä itsenäisten valtioiden liittona, jonka päätöksenteko nojaa kansanvaltaan ja avoimuuteen. Kansanvalta toteutuu unionissa parhaiten siten, että jäsenmaiden hallitusten edustajista koostuvaa ministerineuvostoa kehitetään unionin johtavana toimielimenä, jonka jäsenten toimintaa kansalliset parlamentit tehokkaasti valvovat. (Ed. Zyskowicz: Oikein!)

Ministerineuvoston asemaa tulee selkeyttää ja vahvistaa. Komission roolia lainsäädäntö- ja budjettiasioissa neuvostolta työohjelmansa saavana valmistelijana on myös selkeytettävä. Euroopan parlamentilla on vahvistunut ja tärkeä rooli jaetun lainsäädäntö- ja budjettivallan käyttäjänä sekä suoran kansalaisvaikuttamisen kanavana. Muiden EU-instituutioiden tavoin parlamentinkin toiminta tehostuisi ja todellinen vaikutusvalta kasvaisi keskityttäessä EU-tasolle kuuluviin ja kansalaisille tärkeisiin asioihin. (Ed. Zyskowicz: Näin on!)

Tulevan hvk:n valmistelussa tullaan käyttämään perusoikeuskirjan valmistelumallin mukaista valmistelukuntaa eli niin sanottua konventtia. Keskustan eduskuntaryhmä korostaa valmistelukunnan kokoonpanossa tasapainoisen parlamentaarisen edustuksen merkitystä. Varsinaisten jäsenten lisäksi konventissa tulisi olla myös varajäsenet. Eduskuntaan on luotava toimiva seurantajärjestelmä, jolla varmistetaan tehokas tiedonkulku ja laaja osallistuminen. Valmistelukunta ei tietenkään voi korvata normaalia kansallisen EU-politiikan parlamentaarista valvontaa toimivaltaisissa valiokunnissa.

Pidämme myös tärkeänä kansalaisjärjestöjen kuulemista valmisteluprosessin kaikissa vaiheissa. Kannatamme esitystä kansalaisyhteiskunnan osallistumista varten luotavasta yhteistyöfoorumista. Valmistelukunnan ja muidenkin toimivaltaisten valiokuntien jäsenillä on haasteellinen tehtävä aktivoida osaltaan kansalaiskeskustelua Suomen tavoitteista ja EU-politiikan sisällöstä.

Arvoisa puhemies! Tasan vuosi sitten — 10. päivänä joulukuuta 2000 — Nizzassa elettiin EU:n tulevaisuuden kannalta jännittäviä aikoja. Uudesta perussopimuksesta oli neuvoteltu useita päiviä, ja ratkaisuun pääseminen näytti hyvin vaikealta. Loppujen lopuksi yksimielisyys löytyi seuraavan aamuyön tunteina.

Nizzan sopimuksen syntyprosessista ei voi antaa kovin korkeita tyylipisteitä. Tällainen toimintatapa ei ainakaan lisää kansalaisten luottamusta unionia kohtaan. Samoin itse sopimukseen jäi EU:n tulevan toimintakyvyn kannalta sekä heikkouksia että jännitteitä. Nizzan ratkaisua ei voida siksi pitää missään mielessä lopullisena.

Kaikista puutteista huolimatta Nizzassa pystyttiin sopimaan kuitenkin tärkeimmästä eli mahdollisuudesta unionin laajentumiseen. Nizzan sopimuksen arvo on siinä, että unionin laajentumiselle ei voida enää asettaa institutionaalisia ehtoja. Unioni pystyy nyt laajentumaan, kunhan hakijamaat täyttävät unionin kriteerit.

Pienen jäsenmaan kuten Suomen kannalta Nizzan päätöksenteossa oli huolestuttavia piirteitä. Suurilla jäsenmailla oli selkeä pyrkimys vahvistaa asemiaan sekä ministerineuvoston äänimäärissä että muutenkin unionin järjestelmässä. Yksi esimerkki tästä on uusi väestökynnys. Nizzan sopimuksen mukaan enemmistöpäätökseen tyytymätön maa voi vaatia tarkistamaan, että päätöksen takana on myös 62 prosenttia väestöstä. Päätöstä voi luonnehtia Saksan suojaverkoksi: se voi yhdessä kahden muun suuren maan kanssa estää ministerineuvostossa enemmistöllä tehdyt päätökset.

Pienten jäsenmaiden lisäksi Nizzan sopimus kohtelee epäoikeudenmukaisesti myös hakijamaita. Tämä näkyy erityisesti Euroopan parlamentin paikkajaossa. Uudet jäsenmaat eivät näissä demokratian peruskysymyksissä voi olla toisen luokan jäsenvaltioita. Siksi epäoikeudenmukaisuudet on korjattava viimeistään uusien jäsenmaiden liittymissopimuksissa. Siis vaikka Nizzan sopimus ei olekaan tyydyttävä, se on hyväksyttävissä, koska se mahdollistaa laajentumisen.

Arvoisa puhemies! Nizzan sopimuksen ja EU-tulevaisuusselonteon käsittely on osoittanut, että eduskunnassa vallitsee EU-politiikan lähiajan keskeisistä tavoitteista varsin laaja yksimielisyys. Painotuseroja meillä luonnollisesti on, ja varmasti myös erilaisia tulevaisuuden näkymiä pidemmällä tähtäimellä. Niistäkään ei pidä pelätä käydä toisia leimaamatonta keskustelua.

Keskusta on omalta osaltaan valmis avoimeen tulevaisuuskeskusteluun. Lähtökohtamme on hakea vastauksia kysymyksiin, mihin tarvitsemme Euroopan unionia ja miten sitä pitäisi uudistaa niin, että se selviäisi tehtävistään ja saavuttaisi kansalaisten luottamuksen.

Sirpa  Pietikäinen  /kok:

Arvoisa puhemies! Tarve keskustella Euroopan unionin tulevaisuudesta nousee kolmesta seikasta, ensinnäkin kansalaisten aiheellisesta kysymyksestä, mitä EU toiminnallaan tavoittelee ja miten se kansalaisten hyvinvointia rakentaa, toiseksi globaalisaatiohaasteista eurooppalaiselle politiikalle ja kolmanneksi Euroopan unionin omista laajenemispyrkimyksistä.

On tärkeää mielestämme nähdä, että keskustelun lähtökohta muodostuu eurooppalaisten arvoista ja odotuksista hyvästä elämästä ja tulevaisuudesta ja niistä syntyvistä tavoitteista ja velvoitteista yhteiselle eurooppalaiselle toiminnalle. Institutionaaliset ratkaisut ja kysymykset syntyvät vastauksina näihin asetettuihin tavoitteisiin, miten tulisi toimia yhteisesti sovittujen ja hyvänä pidettyjen päämäärien toteuttamiseksi. Siksi tässä uudistamiskeskustelussa onkin hyvä lähteä liikkeelle arvoista ja kansalaisten unionille arvojen pohjalta asettamista tavoitteista.

Mutta varsinainen keskustelu instituutioista on tärkeää, koska erilaiset päätöksentekotavat edistävät hyvin usein erilaisten päämäärien toteutumista. Tehoton ja harvainvaltainen rakenne estää muutoksia, ja se suosii harvainvallan ja vahvojen toimijoiden — vahvojen valtioiden tai intressiryhmien — etuja. Tehokas ja avoin demokraattinen päätöksenteko suosii mahdollisimman monien eri intressien ja ihmisten etujen ja tavoitteiden yhteensovittamista ja toteutumista.

Kokoomus lähtee omassa arvomaailmassaan yksilön oikeuksien ja itsensä toteuttamisen periaatteiden ja toimintaedellytysten kunnioittamisesta, moniarvoisuudesta sekä hyvinvoinnin edellytysten tuottamisesta sosiaalisesti ja ekologisesti vastuullisessa markkinataloudessa, jonka puitteista yhteisesti päätetään. Näiden periaatteiden pohjalta kokoomus tavoittelee Euroopan unionia, joka kansallista itsemääräämisoikeutta samalla kunnioittaen asettaa ihmis- ja perusoikeuksien vahvistamisen, tasa-arvon, korkean ympäristönsuojelutason sekä eurooppalaisten mahdollisimman suuren osallisuuden unionin asioista päätettäessä unionin politiikan keskiöön. (Ed. Kiljunen: Sosialidemokraattien ohjelma!) — Ed. Kiljunen voi liittyä tänne toiselle puolelle istumaan, mikäli voi näin varmasti allekirjoittaa meidän poliittisen kantamme. — Eurooppalaista hyvinvointia palvelemaan puolestaan halutaan rakentaa eurooppalaista ja globaalia markkinataloutta, joka yhteisesti asetettujen pelisääntöjen mukaisesti on sekä ympäristöllisesti että sosiaalisten oikeuksien, työllisyyden ja hyvinvointiyhteiskunnan perustan osalta vastuullinen. (Ed. Korkeaoja: Tämähän oli taas keskustalainen!)

Moniarvoisuuden periaatteen mukaan mielipiteet eivät ole oikeita tai vääriä, ja siksi joko—tai-kiistelyn sijasta Euroopan unionin tulevaisuutta rakennettaessa on pyrittävä mahdollisimman laajapohjaiseen erilaisten näkemysten mukaan ottamiseen ja myös uusien sekä—että-ratkaisujen löytämiseen laajan konsensuksen pohjalta.

Euroopan unionin kehittämistä ei voi katsoa liittovaltiomallin ja hallitustenvälisyyden yksinkertaistuksen kautta, koska Euroopan unioni on ja sen tulee olla sekä itsenäisten jäsenvaltioiden että Euroopan kansojen tiivistä yhteistyötä. Se on ainutlaatuinen rakenne, joka jäsenvaltioiden kannan mukaisesti ja kansalaisiaan kuunnellen luo itselleen tarkoituksenmukaiset toimintatavat. Valtioiden ja eurooppalaisten on lähennyttävä toisiaan kaikilla tasoilla löytääkseen unionin tavoitteet, toimintaperiaatteet ja -tavat, jotka vastaavat myös uusiin haasteisiin. Siinä yhdistyvät valtioiden väliset neuvottelut, kansan tahdon ilmaisu sekä pysyvien ja tehokkaiden instituutioiden toiminta, ja siltä odotetaan uutta, innovatiivista yhteistyötä. (Ed. Korkeaoja: Ja jos vielä joku kävisi äänestämässä!)

Kansalaisille tärkeitä kysymyksiä EU:n tulevaisuudessa ovat näyttäneet olevan kulttuurisen monimuotoisuuden säilyttäminen, yhteisten arvojen, kuten perusoikeuksien, edistäminen, eurooppalaisen sosiaalisen ulottuvuuden vahvistaminen, turvallisuus ja rikollisuuden torjunta, korkea ympäristönsuojelun taso, kuluttajansuoja, elintarviketurvallisuus sekä työllisyyden ja tasa-arvon edistäminen. Unionille myös toivotaan aktiivista kansainvälistä roolia periaatteidensa edistämisessä. Sisämarkkinat, kauppapolitiikka sekä talous- ja rahaliitto ovat tehtäväalueita, joiden tehokkaalla hoitamisella unioni tuottaa lisäarvoa jäsenvaltioidensa yrityksille ja ihmisille. Euroopan unionin tulisi vahvistaa toimintaansa alueilla, jotka kansalaiset kokevat itselleen läheisiksi.

On hyvä muistaa, että vaikka Euroopan unioni on itsenäisten valtioiden liitto, sillä ei ole itseisarvoa vaan se saa tosiasiallisen legitimiteettinsä ja toimintakykynsä vain kansalaisten antamasta tai pois vetämästä tuesta kansallisen tason ja unionitason Eurooppa-politiikalle. Osallistuminen muodostaa perustan eurooppalaiselle järjestelmälle, joka on demokraattisesti oikeutettu. Ainoastaan demokraattisesti oikeutetut toimielimet voivat tehdä alueellisella, kansallisella ja eurooppalaisella tasolla vastuullisia lainsäädäntöpäätöksiä.

Nizzan huippukokouksessa hyväksytty EU:n uusi päätöksentekojärjestelmä ei täytä riittävän hyvin demokraattisen päätöksenteon laatukriteerejä; se ei myöskään ole riittävän selkeä, tehokas ja läpinäkyvä. Päätöksentekojärjestelmän demokraattisuus ja avoimuus on jäänyt nopean kehityksen jalkoihin. EU:n tulevaisuustyössä tulee jatkaa tämän päätöksentekojärjestelmän yksinkertaistamista ja parantamista sekä unionin toimintakyvyn tehostamista. Kansalaisten luottamusta EU:hun ja heidän näkemystensä kanavoitumista yhteiseksi eurooppalaiseksi politiikaksi voidaan lisätä vain avoimuuden ja hyvän hallintotavan tinkimättömällä noudattamisella sekä lisäämällä kansalaisten vaikutusmahdollisuuksia.

Eurooppa-neuvoston työskentelyyn tarvitaan nykyistä enemmän hyvää valmistelua, avoimuutta, keskittymistä yleisiin suuntaviivoihin sekä parempaa yhteistyötä muiden EU-toimijoiden kanssa. Neuvoston päätöksentekorakenteita uudistettaessa ja selkiytettäessä tulee päätöksentekojärjestelmää tarkastella ennen kaikkea kansalaisten vaikutus- ja osallistumismahdollisuuksien kannalta. Avoimuus, seurattavuus, johdonmukaisuus, ymmärrettävyys ja selkeys ovat perusedellytyksiä neuvoston lainsäädäntötyölle, kun halutaan luoda toimiva osallistumisjärjestelmä kansalaisille.

Neuvoston ääntenpainotusten osalta yksi parhaista legitiimiyden, selkeyden ja tehokkuuden vaatimukset täyttävistä päätöksentekomalleista on Suomen kannattama niin sanottu yksinkertainen kaksoisenemmistö, jossa määräenemmistöpäätösten kriteerinä olisi jäsenvaltioiden enemmistö, joka edustaa myös väestön enemmistöä. Näemme tämän periaatteen edistämisen tarpeellisena Nizzan jälkeisessäkin tilanteessa.

Kuten ulkoasiain- ja suuri valiokunta sekä perustuslakivaliokunta ovat mietinnöissään todenneet, Nizzan lopputulos on hyväksyttävissä prosessin ja lopputuloksen puutteista huolimatta. Uskon, että prosessi opetti meille, miten tärkeitä vahvat ja selkeät instituutiot ja perussäännöt ovat pienten valtioiden kannalta. Sopimuksesta käsiteltäväksi noussee neljä laajasti ymmärrettävää ja toisiinsa nivoutuvaa EU:n tulevaisuustyöhön liittyvää kysymystä sekä edellä mainittu ääntenpainotus ja Euroopan parlamentin väestövastaavuus.

Euroopan unionin toiminnan tehokkuuden ja vastuullisuuden kannalta on tärkeää, että eri toimijoiden välisiä tehtäviä selkiytetään niin unionin toimielinten, valta- ja vastuusuhteiden kuin myös unionin jäsenvaltioiden välillä. Unionin toimivalta on tärkeää määritellä nykyistä täsmällisemmin eri politiikan osa-alueilla.

EU:n toimivaltaa tulee käyttää asioihin, joiden hoitamisesta unionin tasolla kansalaiset todella hyötyvät. Toimintaperiaatteen tulee olla "vähemmän, mutta paremmin". Unionin on keskityttävä sen lisäarvon luomiseen, joka tulee yleisen eurooppalaisen kansallisia ja lyhyen aikavälin intressejä laajemman arvomaailman ja tavoitteiston ajamisesta. Unionille on taattava tehokkaat ja demokraattiset toimintaedellytykset sen ydintoiminnoissa. Tämä tarkoittaa muun muassa yleisperiaatteena määräenemmistöpäätöksenteon soveltamista neuvostossa ja yhteispäätösmenettelyn käyttöä Euroopan parlamentin kanssa. Euroopan parlamentti puolestaan voi täyttää roolinsa hyvin vain, jos sen kokoonpano vastaa mahdollisimman hyvin jäsenvaltioiden väestömääriä. Tämä tulee ottaa huomioon uusien jäsenvaltioiden liittymissopimuksissa.

Toimivallan perusteista ja toimivaltasuhteista tulee jatkossakin määrätä unionin perussopimuksissa. Perussopimusten muutoksista on sovittava itsenäisten jäsenvaltioiden välisillä sopimuksilla. Pidämme tärkeänä, että unionin toimivalta on tulevaisuudessakin luonteeltaan jäsenvaltioiden luovuttamaa erityistoimivaltaa ja että yleistoimivalta kuuluu jäsenvaltioille. Suhtaudumme joustavuuden säilyttämiseksi unionin toiminnassa, aivan samoin kuin hallitus ja valiokunnat, varauksellisesti ajatukseen sitovasta toimivaltaluettelosta.

Selonteon ja ulkoasiainvaliokunnan kantojen mukaisesti näemme, että Suomen etu on taloudellisesti vahva ja dynaaminen sekä sosiaalisesti ja ekologisesti vastuullinen Euroopan unioni, joka muodostaa myös todellisen perusoikeuksista lähtevän vapauden, turvallisuuden ja oikeuden alueen. Unionin on kyettävä toimimaan tehokkaasti yhteisten tavoitteiden puolesta Euroopassa ja maailmassa. Siksi tavoitteet on säilytettävä edelleen toimivaltaa määrittävinä peruselementteinä.

Kokoomuksen eduskuntaryhmä korostaa hallituksen selonteon mukaisesti läheisyys- ja suhteellisuusperiaatteen merkitystä unionin toimivallan käytössä, kun ratkaistaan parasta mahdollista säätelytasoa ja -tapaa eri tilanteissa. Jäsenvaltioiden ja EU:n välistä työnjakoa on selkeytettävä toissijaisuus- eli läheisyysperiaatetta noudattaen.

Kansallisilla parlamenteilla tulee olla vahva rooli myös arvioitaessa toissijaisuusperiaatteen noudattamista EU:n kehityksessä. Kokoomuksen eduskuntaryhmä yhtyy ulkoasiainvaliokunnan kantaan, jonka mukaan tätä roolia tulee vahvistaa etukäteisvalvonnan kautta luomatta kuitenkaan uusia toimielimiä. Poliittista etukäteisvalvontaa ja oikeudellista jälkikäteisvalvontaa on vielä aiheellista kehittää kunkin toimielimen toimivallan puitteissa.

Euroopan unionin toiminnan tulee perustua perus- ja ihmisoikeuksien kunnioittamiselle. Perusoikeuksien merkitys korostuu erityisesti yhteistyön tiivistyessä sisäiseen ja ulkoiseen turvallisuuteen liittyvissä kysymyksissä. Unionin toimielinten tulee olla samanlaisen ulkopuolisen kansainvälisen ihmisoikeusvalvonnan alaisia kuin itse jäsenvaltiotkin ovat. Euroopan yhteisöjen liittyminen Euroopan ihmisoikeussopimukseen on tullut ajankohtaiseksi ja on perusteltua perusoikeusulottuvuuden vahvistamiseksi. Jatkossa tulee myös edistää oikeushenkilöllisyyden myöntämistä Euroopan unionille, minkä seurauksena myös unioni voi liittyä Euroopan ihmisoikeussopimukseen.

Poliittisena julistuksena Nizzassa hyväksyttyyn perusoikeuskirjaan on kirjattu ne eri ihmisoikeussopimusten velvoitteet, johon kaikki EU-maat ovat sitoutuneet myös kansalliseen toimivaltaan kuuluvissa asioissa. Pidämme perusoikeusulottuvuuden vahvistamista tärkeänä, ja mielestämme perusoikeusasiakirja toimii edelleen varsin hyvin poliittisena julistuksena, jonka toteuttamista edistetään tulkinnalla lainsäädäntöä sovellettaessa. Sen sijaan, että perusoikeussopimus pyrittäisiin sisällyttämään perussopimuksiin, kannatamme sen selvittämistä, voitaisiinko siitä tehdä perussopimusten liite.

Kokoomus näkee tärkeänä perus- ja ihmisoikeuksien suojan vahvistamisen Euroopassa perusoikeuskirjan ja Euroopan ihmisoikeussopimuksen jäseneksi liittymisen kautta. Suuren valiokunnan kannan mukaisesti korostamme Laekenin julistuksen muotoilua tavalla, joka mahdollistaa aiheen ottamisen valmistelukunnan listalle, sekä EU:n perussopimuksiin kirjattavaa liittymistä koskevaa oikeusperustaa.

Unionin perussopimukset ovat syntyneet yhdentymisen eri aikoina muodostaen monimutkaisen kokonaisuuden, jota asiantuntijoiden, tavallisesta kansalaisesta puhumattakaan, on vaikea hahmottaa. Nykyiset lukuisat perussopimukset tulisikin koota yhteen aiempaa selkeämpään ja yksinkertaisempaan kokonaisuuteen, jossa määritellään unionin toimintaa ohjaavat yleiset periaatteet ja tavoitteet, unionin ja jäsenvaltioiden toimivaltajako sekä unionin toimielinten väliset valtasuhteet. Itsestäänselvää on, että yksinkertaistaminen on tosin vaikea toteuttaa muuttamatta sopimusten sisältöä; pelkkä tekninen selkeyttäminen on käytännössä erittäin hankalaa.

Perussopimusten uudelleenjärjestely on kuitenkin tärkeää sääntelyn ymmärrettävyyden ja selkeyden kannalta. Koska toimivaltasuhteita koskevat ratkaisut vaikuttavat olennaisesti selkiyttämistyöhön, on hallituksen selonteon mukaisesti tarkoituksenmukaisinta ryhtyä uudistamistyöhön siinä vaiheessa, kun varsinaisista sopimusmuutoksista ja toimivaltasuhteista vallitsee riittävä yhteisymmärrys. Perussopimuksia yksinkertaistettaessa tulee pitää kiinni siitä, että jäsenvaltioiden tulee säilyttää oikeutensa päättää yksimielisesti perustavaa laatua olevien sopimusmääräysten muuttamisesta.

Unionin toimielinten hallintotapa edellyttää demokraattista oikeutusta, jonka antavat jäsenvaltioiden parlamentit ja osaltaan myös Euroopan parlamentti. Toimivaan demokratiaan kuuluvat lisäksi kansalaisten osallisuusoikeudet sekä kansalaisjärjestöjen kuuleminen edustuksellisen demokratian osana. Kansanvaltaisuuden toteutumisen moninapaisuus pitää päätöksenteon moniarvoisena, myönteisesti jännitteisenä sekä paremmin kiinni ihmisten arjessa. Unionin tulevaisuutta koskevassa uudistustyössä unionin uskottavuuden kannalta tärkeintä on EU:n päätöksenteon demokraattisuuden vahvistaminen kansallisella ja Euroopan unionin tasolla.

Jäsenvaltioiden kansallisilla parlamenteilla on keskeinen asema Euroopan unionin demokraattisen legitimiteetin vahvistamisessa. EU:n demokraattisuutta vahvistetaan parantamalla jäsenvaltioiden kansalaisten ja parlamenttien vaikutusmahdollisuuksia ennen kaikkea oman hallituksensa ja maansa EU-politiikkaan.

Kullakin jäsenmaalla on omat ratkaisunsa siihen, miten maan kansallinen parlamentti voi osallistua EU:n päätöksentekoon ja sen valvontaan. Viimeaikaisesta keskustelusta huolimatta näemme, että suomalainen malli vahvistaa myönteisellä tavalla EU:n päätöksenteon demokraattista legitimiteettiä. Se voisi olla hyvä esimerkki siitä, miten kansallisen parlamentin vaikutusvalta voidaan turvata kansanvaltaa vahvistavalla tavalla. Siksi suhtaudumme myönteisesti ajatukseen kirjata perussopimukseen kansallisten parlamenttien EU-asioiden käsittelyä koskevia periaatteita.

Parlamenttien eurooppalaista keskinäistä ja Euroopan parlamentin kanssa tapahtuvaa yhteistyötä ja informaation vaihtoa on syytä edistää demokraattisen kontrollin tehostamiseksi. Se ei kuitenkaan edellytä uusien toimielinten perustamista, jotka omalta puoleltaan hämärtäisivät poliittisia vastuu- ja valtasuhteita.

Kokoomus yhtyy myös ulkoasiainvaliokunnan kantaan, jonka mukaan on kiinnitettävä entistä enemmän huomiota valtioneuvoston eduskunnalle toimittaman tiedon oikea-aikaisuuteen, täsmällisyyteen ja kattavuuteen, jotta eduskunnalle jäisi riittävästi aikaa ottaa kantaa unionissa esille tuleviin asioihin.

Tuemme laajapohjaisen konventin perustamista Laekenissa. On tärkeää, että se ilmentää eurooppalaisen politiikan monimuotoisuutta eli valtioidenvälisyyttä, kansalaisten osallisuutta, instituutioiden pysyvää asemaa sekä avoimuutta unionin tulevia jäseniä kohtaan. Siksi sen koostumuksen laajapohjaisuus on tärkeä. Jäsenehdokasvaltioiden hallitusten ja parlamenttien edustajilla tulee olla oikeus osallistua tarkkailijoina konventin työhön, kuten myöskin talous- ja sosiaalikomitean ja alueiden komitean tarkkailijoilla. Konventin työhön tulee kuulua myös foorumi, jossa laajan kansalaisyhteiskunnan näkemykset, mukaan lukien jäsenehdokasvaltiot, voivat kohdata jatkuvassa vuorovaikutuksessa konventin työn. Laajan kansalaiskeskustelun edellytyksenä on valmistelua koskeva avoimuus ja aktiivinen tiedottaminen. Yhdymme poliittisen edustavuuden turvaamiseksi myös näkemykseen, jonka mukaan konventtiin tulee kansallisten parlamenttien edustajille nimetä varajäsenet sekä luoda kansalliset seurantajärjestelyt. Erityisen tärkeää on kytkeä valmisteluun laaja kansalaiskeskustelu myös kansallisesti. Eduskunnalla on tässä tärkeä tehtävä.

Konventin mandaatin tulee mahdollistaa kaikkien unionin tulevaisuuteen liittyvien teemojen käsittely niin, että sen työstä saadaan näkemyksiä lähinnä seuraaviin kysymyksiin: mitä haluamme tehdä yhdessä, miten vastaamme paremmin globalisaation haasteisiin ja millaisella unionilla kykenemme laajentumaan ja samanaikaisesti kirkastamaan yhteisön alkuperäistä tavoitetta demokraattisesta, avoimesta ja tehokkaasta jäsenvaltioiden ja kansalaisten yhteisöstä, joka takaa rauhan, turvallisuuden ja hyvinvoinnin maanosassamme.

Unionin on kyettävä olemaan jatkossa merkitystään vastaavasti tehokas kansainvälinen toimija. Sillä on oltava sekä toimintakyky, yhteinen edustus että oma globaalipolitiikkansa ja -strategiansa kansainvälisten järjestöjen, erityisesti YK:n, toiminnan uudistamisesta vastaaman globalisaation haasteisiin samoin kuin kansainvälisten talousjärjestelmien muokkaamisesta periaatteidemme mukaisesti demokraattisemmiksi, tehokkaammiksi sekä sosiaalisesti ja ekologisesti kestävän kehityksen mukaan toimiviksi.

Arvoisa puhemies! Konventti voi merkittävästi edistää hvk:n työskentelyä kehittämällä eri asiakysymyksiin vaihtoehtoisia ratkaisumalleja ja laatimalla näistä alustavia sopimusehdotuksia. Tärkeää on nähdä, että konventti yhdessä laajemman foorumin kanssa voi olla innovatiivinen työkalu laajasti käsitetylle demokraattiselle uudistumisprosessille ja keskeisten asioiden käsittelylle unionin sisällä myös jatkossa. Tämä edellyttää, että se luontevasti onnistuu erilaisten ehdotusten listaamisen lisäksi luomaan ei minimi- vaan maksimikonsensusta, uusia, luovia ratkaisuja keskeisiin Euroopan kehittämisen syventämiseen, demokraattisen legitimiteetin lujittamiseen ja toimielinten tehostamiseen liittyviin kysymyksiin.

Katja  Syvärinen  /vas:

Arvoisa puhemies! Vasemmistoliitto pitää tärkeänä, että Euroopan unioni palvelee kansalaisia. Me pidämme tärkeänä, että yhteistyö unionin puitteissa pystyy takaamaan paremman sosiaalisen turvallisuuden ja hyvinvoinnin sekä paremman ympäristön tilan kuin mihin jäsenmaat kukin erikseen pystyisivät. Siitä, että jäsenvaltiot käyttävät osaa päätösvallastaan yhdessä muiden jäsenmaiden kanssa eurooppalaisen toiminnan hyväksi, tulee siis myös seurata jotain enemmän.

Vasemmistoliitto pitää myös tärkeänä, että tähän yhteiseen hankkeeseen voivat osallistua myös ne kansat, joiden hallitukset ja parlamentit ovat ilmaisseet halunsa osallistua siihen. Tästä syystä me annamme tukemme unionin laajentumiselle ja Nizzan sopimukselle, vaikka tiedostammekin Nizzan sopimukseen liittyvät pieniä jäsenmaita koskevat huonot puolet.

Keskustelu EU:n tulevaisuudesta on ollut pitkälti keskustelua muodoista ja jopa sananvalinnoista, joilla näitä muotoja kuvataan. Kansalaisille on kuitenkin tärkeämpää, mitä EU heille antaa, kuin se, onko EU:n luonnehtiminen sekä itsenäisten jäsenvaltioiden että Euroopan kansojen muodostamana tiiviinä liittona osuva kuvaus. Jääköön näiden luonnehdintojen pohdinta valtio-oppineille. Meidän tehtävämme on hakea sisältöä.

Minulla oli ilo toimia suuren valiokunnan lausuntoa valmistelleen jaoston puheenjohtajana. Kiinnitimme jaostossa huomiota niin asiantuntijoita kuullessamme kuin lausuntoa kirjoittaessamme, että väkisinkin keskitymme muotoihin, vaikka lausunnossa painotamme, että unionin uudistamisen tulee lähteä sisällöllisistä kysymyksistä. Muotoa ja sisältöä ei kuitenkaan voi erottaa. Unionin ja sen kansalaisten lähentäminen edellyttää unionin ja sen toimielinten toiminnan tehokkuuden, ymmärrettävyyden, avoimuuden ja hyväksyttävyyden lisäämistä, kuten lausunnossammekin sanomme.

Tässä yhteydessä on myös hyvä huomioida se yhteisymmärrys, joka selonteosta vallitsee. Uskon kuitenkin, että erilaisia kantoja löytyy, mitä syvemmälle sisältöihin mennään.

Vasemmistoliitto suhtautuu myönteisesti Euroopan unionin kehittämiseen. Kansainvälisten pääomaliikkeiden kasvu, monikansalliset yritykset ja kansainvälisiksi laajentuneet markkinat ovat kaventaneet kansallisen politiikan toimintakenttää. Siksi tarvitaan yhä enemmän valtioidenvälistä yhteistyötä ja maailmanlaajuisten pelisääntöjen asettamista, ja unioni on suomalaisille ja muille jäsenmaille yksi keino luoda näitä pelisääntöjä.

Meille vasemmistoliittolaisille Euroopan unioni ei ole valmis sellaisena kuin se on eli yritysten ja kaupan vapauden unionina. Me haluamme kehittää unionia edelleen. Me näemme ne mahdollisuudet, joita unionitason yhteistyö tarjoaa, jos niihin tartutaan. Meille on tärkeää suunnata EU:n kehitystä niin, että unioni suojelisi ennen kaikkea kansalaisten ja ympäristön oikeuksia. Sosiaalisen ja ympäristöulottuvuuden onkin saatava merkittävämpi asema EU:n päätöksenteossa. Ensisijainen tehtävä on riittävän vaativien vähimmäistasojen määrittely. Siksi meidän mielestämme on syytä keskustella EU:n toimivallasta myös näissä kysymyksissä.

Valmistelukunta, konventti, on ehkä hyödyllinen keino kehittää unionia ja valmistella hallitustenvälistä konferenssia, vaikka valmistelukunnan työn tuloksena ei ilmeisestikään synny lopullista ratkaisua. Uskomme ja toivomme, että valmistelukunnan työskentely virkistää EU:n tulevaisuudesta käytävää kansalaiskeskustelua. On ehdottoman tärkeää, että eduskunta voi seurata valmistelukunnan työskentelyä, aivan kuten valiokunnat esittävät. Valmistelukuntaan osallistuvat edustajamme tarvitsevat tuekseen sitoutuneet apujoukot ja laajan tuen.

Niin ulkoasiainvaliokunta kuin suuri valiokuntakin ovat katsoneet, että valmistelukuntaan on nimitettävä kahden varsinaisen jäsenen lisäksi myös heille varajäsenet. On mielestämme luonnollista, että varsinaiset ja varapaikat jaetaan parlamentaarisen kokojärjestyksen mukaan, eli kun näyttää, että varsinaiset paikat ovat menossa SDP:lle ja keskustalle, on luonnollista, että varajäsenyys silloin kuuluu kokoomukselle ja vasemmistoliitolle. Ei kuitenkaan nuolaista ennen kuin tipahtaa, varajäsenyyskysymyshän ratkeaa vasta Laekenissa.

Vasemmistoliiton eduskuntaryhmä korostaa, että kansalaisten vaikutusmahdollisuuksia on kasvatettava myös maailmanlaajuisella tasolla. EU:n yhteisistä asioista päätettäessä se tarkoittaa Suomen eduskunnan ja Euroopan parlamentin kautta tapahtuvaa vaikuttamista. Valtiollinen demokratia ei kuitenkaan sellaisenaan riitä. Tarvitaan myös kansalaisliikkeiden toimintaa koko Euroopan mitassa mitä erilaisimmissa kysymyksissä. Tähän on jo olemassa kanavia, muun muassa ammattiyhdistysliikkeen sekä kehitys-, ympäristö- ja kuluttajaliikkeiden kautta. Alueiden komitea taas tarjoaa mahdollisuuden alueellisten erityisnäkökohtien nostamiseen esille. Euroopan unionia ei pidäkään nähdä pelkästään valtiollisen ja taloudellisen päätöksenteon kenttänä, sillä se tarjoaa myös mahdollisuuden ja haasteen järjestäytymiseen ja toimintaan koko unionin mitassa.

Ulkoasiainvaliokunnan mietintö lähtee aivan oikein siitä, että EU:n yhteisen päätöksenteon ja kansallisen päätöksenteon välille ei ole syytä laatia tiukkaa toimivaltaluetteloa. Edelleen kehitettävää työnjakoa ei tule sen enempää jäykistää paikalleen kuin yrittää väkisin muuttaa liittovaltion suuntaan, mihin ei ole kansalaisten tukea.

Euroopan unionissa asiat tulee käsitellä sillä tasolla, jolla ne on järkevintä hoitaa. Tästä toissijaisuusperiaatteesta selonteko ja valiokunnat puhuvat kuitenkin varsin abstraktilla tasolla. Vaikka toissijaisuus onkin sinänsä kaunis periaate, niin yhteiskunnallisesta ja poliittisesta näkemyksestä riippuen ihmiset saattavat hyvinkin päätyä konkreettisissa kysymyksissä vastakkaisiin näkemyksiin. Niinpä konservatiiveille toissijaisuus voi olla keino torjua yhteinen eteneminen ympäristö- tai sosiaalipolitiikassa. Puhuminen kompetenssikompetenssista kyllä karkottaa hieman unionin toiminnasta kiinnostuneen kansalaisen varmasti kauas.

Toimivallanjaon seuraukset on tiedostettava silloin, kun jaosta päätetään. Tämä pätee esimerkiksi avoimeen koordinaatioon.

Vapauden, turvallisuuden ja oikeuden alueen kehittäminen EU:ssa kuulostaa varmasti hyvältä tavoitteelta. Kun otsikon alla vielä käsitellään terrorismia, huumekauppaa, ihmiskauppaa, lasten seksuaalista hyväksikäyttöä, on kaikkien vaistonvarainen tuki hankkeelle selvä. On kuitenkin syytä hetkeksi pysähtyä sen sijaan, että Laekenissa edettäisiin silmät ummessa kohti yhteistä eurooppalaista rikoslainsäädäntöä.

Ensinnäkin, vapauden, turvallisuuden ja oikeuden alueen rakentaminen ensisijaisesti poliisin ja rikoslainsäädännön varaan kaventaa tarkastelukulmaa huikeasti. Paneutuminen vaikkapa huumeiden käytön syihin ja ehkäisyyn tai niihin sosiaalisiin olosuhteisiin, jotka lisäävät rikollisuutta, puolestaan laventaisi näkökulmaa oleellisesti, ja valituiksi tulisivat keinot, jotka ovat tehokkaampia ja inhimillisempiä. Yhteisen rikoslainsäädännön säätämiseen puitepäätöksin sisältyy ylipäänsä monta ongelmaa. Esimerkiksi ehdotettu rangaistusasteikko on säännönmukaisesti ollut meille soveltumaton.

Toiseksi, rikoslaki ja poliisien valtuuksia säätelevä lainsäädäntö merkitsevät aina vakavaa puuttumista kansalaisten perusoikeuksiin. Siksi näistä Suomessa säädetään eduskunnan hyväksymissä laeissa. Olisi mahdotonta, että valtioneuvosto kuultuaan vaikka vain lakivaliokunnan tai hallintovaliokunnan mielipiteen päättäisi näistä valtioneuvoston asetuksella.

Nyt kuitenkin terroristilaki kirjoitettiin nimenomaan jäsenmaiden valtioneuvostojen asetuksena. Sisältöä ei Suomen eduskunta enää päättänyt, eikä eduskuntaa lainsäätäjänä myöskään korvannut Euroopan parlamentti. Hyvää suomalaista lainsäätämistapaa ei liioin vastaa se, että eduskunnan valiokuntien edellytetään antavan lausuntonsa tavattoman nopeasti, samalla kun neuvottelupohja kaiken aikaa muuttuu. Siis, kun toisaalla toivomme direktiivien palaavan alkuperäiseen tehtäväänsä lainsäädäntöohjeiksi, on meidän syytä tarkastella myös puitepäätösten roolia lainsäädännössä. Tulevaisuuskeskustelussa meidän on hyvä huomata tekevämme koko ajan tulevaisuutta koskevia päätöksiä.

Arvoisa puhemies! Yhteisen rikoslainsäädännön valmistelusta on syytä luopua. Tämä on selkeästi toimivaltakysymys ja toissijaisuuskysymys. Edes vakavampien rajat ylittävien rikosten osalta ei pidä pyrkiä yksityiskohtaisiin yhteisiin säännöksiin, sillä niiden rangaistusasteikko heijastuu väistämättä koko kansalliseen rikoslainsäädäntöön, eikä sitä paitsi ole sanottua, etteikö tulevina vuosina unionissakin olisi useampia sellaisia hallituksia, joiden tavoitteena on Yhdysvaltojen mallinen rangaistusasteikkojen Absurdistan, siis sellaisia hallituksia, jotka hylkäävät sosiaalipolitiikan ja muun yhteiskuntapolitiikan luvaten kansalaisille valheellista suojaa ankarista rangaistuksista.

On myös syytä kysyä, johtuuko Belgian kiinnostus eurooppalaisen rikoslainsäädännön luomiseen paljolti siitä, että maan poliitikot, poliisi ja oikeuslaitos ovat eräiden kuohuttavien rikostapausten takia menettäneet arvovaltaansa omien kansalaisten silmissä. Tähän Belgian ongelmaan ei oikea ratkaisu kuitenkaan ole unionin rikoslaki. Toisella tapaa oireellista on se, että Italian halu rajata eurooppalaisen pidätysmääräyksen käyttöä ei näytä liittyvän yleisiin perusoikeusongelmiin vaan pikemminkin pääministerin omiin oikeudellisiin ongelmiin.

Ulkoasiainvaliokunta toteaa EU:n tulevaisuutta koskevassa mietinnössään, että se suhtautuu suurin varauksin esimerkiksi perhe- tai rikoslainsäädännön harmonisoimiseen puitepäätöksin. Tämä kanta kannattaa panna merkille ja sitä Suomen edustajien myös noudattaa esimerkiksi Laekenissa. Älkää palatko takaisin salkuissanne nippu uusia suunnitelmia unionin rikoslaiksi!

Jos oikeusministeri luokittelee radiohaastattelussa perusoikeuksista huolestuneita suuren valiokunnan jäseniä aktivisteiksi, se on varmasti meille kunniaksi; tiedä häntä sitten, onko se ministerille.

Kansalaisjärjestöt ottivat ilahtuneina vastaan Tampereen päätelmät vapauden, turvallisuuden ja oikeuden alueen luomiseksi. Tuskin kuitenkaan toivottiin, että päätelmien avulla ja terrorismin ja yleensä rikollisuuden vastaisen toiminnan nimissä tehdään melkein mitä tahansa. Vapauden, turvallisuuden ja oikeuden alueen luomiseen on nopeasti saatava sellainen sisältö, joka kunnioittaa kansalais- ja poliittisia oikeuksia sekä taloudellisia, sosiaalisia ja sivistyksellisiä perusoikeuksia.

Tätä puutetta ei kuitenkaan voida paikata nykyisen EU:n perusoikeuskirjan aseman vahvistamisella, niin kauan kuin perusoikeuskirja on kattavuudeltaan oleellisesti suppeampi kuin Suomen perusoikeudet ja niin kauan kuin on selvittämättä, mitä vaikutusta perusoikeuskirjan aseman vahvistamisella on unionin ja jäsenmaiden toimivaltajakoon. Sen sijaan unionin liittyminen Euroopan neuvoston ihmisoikeussopimukseen olisi perusteltua.

Vaikka edellä kuvasinkin parlamentaarisen seurannan puutteesta johtuvia ongelmia, jotka nousivat terrorismilain kohdalla esille, ei vasemmistoliitto kuitenkaan pidä tarpeellisena luoda kansallisten parlamenttien yhteistä elintä unionitasolle. Meidän mielestämme siis esimerkiksi puheet toisesta kamarista ovat tarpeettomia.

Kansallista seurantaa ja valvontaa on kehitettävä sillä tavoin, kuin ulkoasiainvaliokunnan mietinnössä on linjattu. Meillä on seurantamekanismi, joka periaatteessa antaa eduskunnalle hyvät mahdollisuudet vaikuttaa oikea-aikaisesti. Käytännön toimintaa voidaan ja pitääkin parantaa.

Arvoisa puhemies! Vasemmistoliitto kannattaa Euroopan unionin laajentumista ja unionin kehittämistä sosiaalisemmaksi ja ympäristöä kunnioittavammaksi ja näkee unionin yhtenä keinona asettaa elinkeinoelämälle välttämättömiä pelisääntöjä sekä unionin että maailman mitassa.

Eva Biaudet /r:

Ärade talman! Den europeiska kontinenten sträcker sig från Atlanten till Uralbergen. EU-integrationen sker endast i en del av kontinenten, trots att man lätt sätter ett likhetstecken mellan EU och Europa. På många sätt är det dock meningslöst att diskutera var Europas gränser går, väsentligt är att EU-samarbetet påverkar våra liv i unionen, men också livet utanför den.

Många människor bor utanför unionen, men pendlar varje dag till unionen för att gå på arbete. Många bor utanför unionen, men har släktingar på andra sidan gränsen. En del vill förverkliga sina drömmar i unionen, trots att de inte har några släktingar där. I diskussionen om EU:s framtid faller ofta det vardagliga livet bort, när strukturer och röstviktning fyller debatten.

Arvoisa puhemies! Meidän vastuullamme päätöksentekijöinä on huolehtia siitä, että unionista ei muodostu linnaketta, johon ulkopuolisilla ei ole pääsyä. Vastuu on meidän, jos luomme sääntöjä, jotka estävät ihmisten liikkumisen. EU on esimerkiksi harmonisoimassa viisumisäännöksiä, minkä seurauksena myös hakijamaat joutuvat soveltamaan niitä. Tämä on meidän päätöksemme, mutta sillä on vaikutuksia pitkälti rajojemme ulkopuolelle. Esitän tästä esimerkin:

Ukrainan Unkariin rajoittuvilla rajaseuduilla asuu unkarilainen vähemmistö. Jos he haluavat vierailla sukulaistensa luona toisella puolella rajaa, he joutuvat ostamaan 150 markalla unkarilaisen viisumin tai hankkimaan suuremmalla summalla useita kertoja käytettävän viisumin. Tämä ei ehkä meidän oloissamme kuulosta kovin paljolta, mutta jos vertaamme sitä 180 markan keskituloon kuukaudessa tällä unkarilais-ukrainalaisella alueella, on helppo ymmärtää hinnan muodostavan esteen tavallisten ihmisten liikkumiselle. Jos vielä koko perhe haluaa vierailla sukulaistensa luona, taloudellinen uhraus on suorastaan absurdi. Tämän lisäksi tulevat tietysti byrokraattiset vaikeudet. Meidän silmissämme marginaali-ilmiöltä näyttävä asia voi yksittäisten ihmisten kannalta jossakin muualla merkitä katastrofia.

Ulkoasiainvaliokunta puuttui ruotsalaisen eduskuntaryhmän aloitteesta viisumeiden hinnoitteluun ja lausui yksimielisesti, ettei viisumista saa aiheutua kohtuutonta taloudellista rasitetta ja että hakemismenettelyn tulee olla yksinkertainen. Harmonisoidut viisumisäännöt tulevat kuitenkin voimaan kolmen viikon kuluttua. On tärkeää, että hallitus seuraa vaikutuksia unionin reuna-alueilla ja toimii mahdollisimman vapaan liikkuvuuden puolesta, koska ainoastaan aidon vuorovaikutuksen kautta luodaan ihmisten ja maiden välistä ymmärtämystä. Rajoittavat viisumisäännökset eivät ole yhteneviä tämän tavoitteen kanssa. Toimintakykyisen laajentuneen unionin edellytyksiä ei luoda rakentamalla uusia muureja ympärillemme.

Työvoiman vapaa liikkuvuus laajentumisen jälkeen on antanut aihetta hämärin motiivein tapahtuvaan reippaaseen spekulaatioon ammattiyhdistysten taholta. On melko vaikeaa löytää katetta arvioille, joiden mukaan 400 000 virolaista hakeutuisi töihin Suomeen rajojen avauduttua, kun työministeriö arvioi määräksi enintään 1 500 henkilöä vuodessa. Todennäköisempää on, että Suomi joutuu pikemminkin houkuttelemaan uutta työvoimaa tulevaisuudessa torjuaksemme vallitsevan epäedullisen demografisen kehityksen.

Tällaisten epärealististen uhkakuvien maalaamisen sijaan voisimme toimia suvaitsevamman ympäristön puolesta täällä asuville ulkomaalaisille. Emme voita mitään eristäytymällä, estämällä ihmisiä niin lähtemästä maasta kuin tulemasta maahan. Meillä tulee olla valmius siirtyä suoraan työvoiman vapaan liikkuvuuden toteuttamiseen kuten Ruotsilla, Tanskalla ja Hollannilla, jotka ovat päätyneet siihen, etteivät ne aseta minkäänlaisia rajoituksia. Suomi on päättänyt rajoituksista kahdeksi vuodeksi mahdollisuudella jatkaa tätä aikaa.

On väärinkäsitys, että suojelisimme teollisuuttamme siirtymäajoilla. Totuus on pikemminkin päinvastainen. Houkutus siirtää koko tuotanto uusiin jäsenmaihin tulee olemaan suuri silloin, kun tietyillä aloilla ei ole riittävästi työvoimaa vanhoissa jäsenmaissa. On onnetonta, että näin tärkeitä asioita halutaan keskustelussa yksinkertaistaa, niin että todellisuus jää toissijaiseksi.

Arvoisa puhemies! EU on Amsterdamin sopimuksessa sitoutunut ihmisoikeuksiin. Unionin nyt toteuttaessa vapauden, turvallisuuden ja oikeuden yhteistä aluetta on tärkeää, että tämä johtava periaate saavutetaan. Tämä ei merkitse pitäytymistä ainoastaan vähimmäistasoon, vaan EU:n tulee aidosti taata ihmisille mahdollisuus turvan saamiseen unionissa. Esimerkiksi turvapaikkaprosessissa jäsenmaiden on annettava riittävä oikeusturva. Tämä on erityisen tärkeää, koska hakija on usein traumatisoitunut eikä osaa maan kieltä. Riittävä oikeusturva tarkoittaa vaatimusta oikeusturvan samanlaisesta tasosta, jota itse edellytämme, sekä valitusmahdollisuuksia ja niiden toteutumista ilman maasta karkottamista kesken prosessin, kuten EU:n tuomioistuin on äskettäin todennut.

EU:n on myös löydettävä yhteinen näkemys siitä, keitä tulee suojella, ja tämän tulee perustua siihen, miltä maailma todellisuudessa näyttää; esimerkiksi sisällissodasta on tullut tapa käydä sotaa omaa väestöä vastaan. EU:n turvapaikkapolitiikalla on merkittävä vientiarvo esimerkiksi Afrikassa ja entisissä neuvostotasavalloissa, jotka seuraavat, millaisen tason asetamme tässä kohdin. Jos haluamme olla esimerkkejä ja esimerkillisiä ihmisoikeusasioissa, meidän on oltava sitä myös käytännössä. Tosiasia on, että suuren osan EU:n hyvinvoinnista luovat siirtolaiset, joita on suunnilleen yhtä paljon kuin asukkaita Suomessa. Myös ajankohtaisen terroristijahdin osalta emme saa mennä harhaan, kun kyse on perustavaa laatua olevista ihmisoikeuksista.

Ihmisoikeussäännökset koskevat myös EU:n ja hakijamaiden omia vähemmistöjä. Romanien kohtelu on monilla tahoilla huonoa, niin EU:ssa kuin hakijamaissa, ja sitä on ehdottomasti lähdettävä korjaaman. Samoin voidaan myös passiivisuutta naisiin kotona kohdistuvan väkivallan osalta pitää puutteena ihmisoikeuksissa nykyisissä jäsenmaissa.

On myös unionin kannalta tärkeää, että EU:n ulkopuoliset organisaatiot kuten Euroopan neuvosto eivät menetä auktoriteettiaan vain sen vuoksi, että me keskitymme unionin sisäiseen integraatioon. Tämä vuoksi on tärkeää, että EU allekirjoittaa Euroopan neuvoston ihmisoikeussopimuksen ja asettuu siten ihmisoikeustuomioistuimen alaiseksi. Meillä on oltava vastuu siitä, että Eurooppaa ei jälleen jaeta kahtia oikeudellisesti, taloudellisesti eikä sosiaalisesti. Ei ole kenenkään intressissä, että Moldavian, Ukrainan ja Balkanin kaltaisista alueista tulee ei kenenkään maata lisääntyvine taloudellisine ja sosiaalisine eroineen suhteessa ympäristöönsä.

Debatten om EU:s framtid har inte denna gång berört dessa grundläggande frågor eller andra för unionens legitimitet så viktiga substansfrågor, utan endast strukturer. Jag vill inte förringa betydelsen av fungerande strukturer, men det är kanske bra att under debatten påminna sig om vad som verkligen är viktigt. Det är viktigt att även andra än de verkligt EU-systemfrälsta skall upprätthålla ett intresse för samarbetet i EU också i framtiden. Innehållet hellre än formerna.

Nu över till de aktuella strukturerna: Att antalet medlemsländer i unionen nästan fördubblas, är en utmaning för unionens förmåga att fatta beslut. Toppmötet i Nice kunde till slut enas om reformer som ger unionen beredskap för att ta emot ett dussin nya medlemsländer. Kompromisserna blev tyvärr så haltande att beslutsreglerna t.o.m. i det stora hela blev krångligare än hittills. Svenska riksdagsgruppen ser därför Nicefördraget som en mellanetapp, och ställer nu våra förväntningar till konventet, som skall förbereda nästa regeringskonferens.

Så gott som alla statschefer har i framtidsdebatten tagit upp frågan om hur man bättre kunde hantera ansvarsfördelningen mellan unionen och dess medlemmar. Vad skall beslutas var. I en större union är det ännu viktigare med klarare spelregler. En mera hanterbar union innebär för det första en klarare ansvarsfördelning och för det andra en stärkning av de nationella parlamentens roll då linjedragningar, projekt och lagstiftningsåtgärder inleds på unionsnivå. Grundlagsutskottet föreslår att EU-parlamentets grundlagsutskott skulle ha en specialfunktion i att bevaka ansvarsfördelningen genom en förhandskontroll av subsidiariteten. Svenska riksdagsgruppen omfattar inte den här tanken. Det känns teoretiskt fel att ett EU-organ skulle kunna inneha denna uppgift i och med att beslutandemakten överförs från medlemsländerna till unionen. Därför bör kontrollen av subsidiariteten i huvudsak ske på nationellt plan.

En stärkning av de grundläggande rättigheterna är befogad inför utvidgningen. Unionens alla invånare är förtjänta av ett bättre rättsskydd i en ny union som vill framhäva värderingar och människornas fri- och rättigheter. Det här sker bäst genom en grundlag, som är basen för unionens verksamhet. Delar av förteckningen över de grundläggande rättigheterna skall ingå som en viktig del i den vid sidan om ansvarsfördelningen. En flexibel grundlag indelad i två delar så som universitetet i Florens har föreslagit har svenska riksdagsgruppen däremot inte varit intresserad av. Vi önskar att konventet har en större beredskap att söka lösningar på strukturella problem än vad regeringskonferensen i Nice visade.

Ändringen av grundavtalen hör hos oss till utrikesutskottets mandat. Konventet kommer dock också att behandla frågor som tillhör stora utskottets och grundlagsutskottets verksamhetsområden. Riksdagen skall och kommer att aktivt följa med dess arbete. Svenska riksdagsgruppen anser att riksdagen bäst kan följa med konventets arbete genom det regelrätta utskottsarbetet och genom att aktivt koordinera arbetet mellan utrikesutskottet, stora utskottet och grundlagsutskottet. Det är viktigt att Finlands representanter i konventet har en bred politisk uppslutning bakom sig och att uppföljningen i riksdagen sker med en bred parlamentarisk förankring.

Arvoisa puhemies! Ruotsalaisen eduskuntaryhmän näkökohdat rakenteellisissa kysymyksissä on pitkälti otettu huomioon valiokuntakäsittelyssä. Vielä lähetekeskustelussa olimme jokseenkin yksin esittämässä näkökohtia vastuunjaon selkiyttämisestä ja poikkeusartiklaan 308 liittyvästä ongelmasta. Vastuunjaon selkiyttäminen ei kuitenkaan merkitse yhteistyön pois sulkemista alueilla, joilla EU:lla ei ole toimivaltaa. Tämä on tärkeää muistaa. Yhä useammat suhtautuvat nyt skeptisemmin artiklan 308 tarpeeseen. Suuri valiokunta haluaa tiukentaa sen soveltamiskriteerejä. Terrorisminvastainen taistelu on johtanut puutteellisiin ehdotuksiin, joiden oikeusperustana eräissä tapauksissa on ollut tämä artikla. Meidän pidättyväisemmän näkemyksemme toimivaltuuksista sanelee nimenomaan se, että unionin tuleva toimintakyky on meille tärkeää. Koska koemme unionin tärkeäksi, olemme valmiit tarkastelemaan kovin ennakkoluulottomasti myös unionin toimintaa. Juuttuminen vanhaan retoriikkaan on paras tapa unionin toimintakyvyn murentamiseksi.

Haluan myönteisenä kuitenkin nostaa esille ehkä liian kielteisenä ymmärretyn avoimen koordinaatioyhteistyön. Sen avulla pystymme välillä lähentämään elinehtojamme eri EU:n jäsenmaissa ja myös oppimaan toistemme parhaista kokemuksista. Samalla kun pidättyväinen suhtautuminen tämän yhteistyön nopeaan laajentamiseen uusille alueille voi tuntua oikealta, meidän ei pidä unohtaa, että voimme parhaassa tapauksessa saada suurempaa ymmärtämystä esimerkiksi tasa-arvon kaltaisille pohjoismaisille arvoille.

Lopuksi haluan palata alussa sanomaani. On kovin epätodennäköistä, että ihmiset jokapäiväisessä elämässään törmäisivät koskaan EU:n päätöksentekorakenteisiin. Mutta he voivat törmätä konkreettisestikin esteisiin ja lokeroihin, joista nämä rakenteet ovat tehneet päätöksiä. Politiikan sisältöä ei tämän vuoksi voi erottaa EU:n tulevaisuudesta käytävästä keskustelusta. Asiat, jotka meidän näkökulmastamme saattavat vaikuttaa vähäpätöisiltä, voivat olla merkitykseltään suuria yksilön kannalta. Liikkumisoikeuden, joka on lähes yhtä perustava oikeus kuin oikeus hengittää, kohteleminen huonosti ei voi eikä saa olla EU:n tehtävä. Olisi tervetullutta, että valtionpäämiehet ottaisivat yhtä innostuneesti ja analyyttisesti kantaa unionin viisumi- ja turvapaikkapolitiikkaan kuin unionin päätöksentekorakenteisiin.

Till slut vill jag anknyta till det jag inledde med. I människornas vardagliga liv är det osannolikt att de någonsin konkret skulle stöta på EU:s beslutsstrukturer. Men de kan stöta på mycket konkreta hinder och indelningar som dessa strukturer fattat beslut om. Därför kan innehållet i politiken inte särskiljas från diskussionen om EU:s framtid. Ur vår horisont kan frågor verka marginella men de kan samtidigt för den enskilda individen vara en stor sak. Styvmoderlig behandling av rätten att röra på sig, en nästan lika grundläggande rättighet som att få andas, kan och får inte vara EU:s uppgift. Det vore välkommet med lika entusiastiska och analytiska ställningstaganden från statschefernas sida om unionens visum- och asylpolitik som om unionens beslutsstrukturer.

Ulla Anttila /vihr:

Arvoisa puhemies! Kansainvälisessä politiikassa on välttämätöntä, että maanosittaiset yhteistyö- ja neuvottelujärjestelmät kehittyvät. Euroopan kehityksessä tärkein alueellinen instituutio on EU, koska sen toimiala on nykyisin laaja ja siihen on hakeutumassa kasvava joukko uusia jäsenmaita. EU:lla on myös toimivat instituutiot päätöksenteossa, vaikka toimivallanjako EU:n ja jäsenmaiden välillä tuntuu olevan iäisyyskysymys.

Toimiva EU on välttämättömyys paitsi sille itselleen ja sen jäsenmaille myös muulle maailmalle. Jos EU onnistuu kehittämään instituutioitaan toimivasti, se voi tarjota mallia myös muiden maanosien alueellisten yhteistyöorganisaatioiden kehittämisessä.

Kuluva syksy alkoi 11.9. järkytyksellä New Yorkin ja Washingtonin terrori-iskujen vuoksi. Syksy on jatkunut Yhdysvaltojen johtamalla sotilasoperaatiolla Afganistanissa sekä Lähi-idän rauhanponnistelujen kariutumisella väkivaltaisesti. Konfliktien esto on jälleen kerran noussut kansainvälisen politiikan keskiöön. Olisi viisasta, että EU lisäisi diplomaattisia ponnisteluja maailmanrauhan puolesta. Ei siis riitä pelkästään, että EU toimii 15 maan eurooppalaisena yhteenliittymänä rauhanomaisesti ja osoittaen, että yhteistyö niinkin laajan konfliktin kuin toisen maailmansodan jälkeen on mahdollista. Rikkaiden maiden yhteenliittymänä EU:n on myös pystyttävä osoittamaan solidaarisuuttaan. Sekä Wto-neuvottelut että ensi maaliskuussa pidettävä kehitysrahoituskokous velvoittavat EU:ta etsimään nykyistä solidaarisempaa roolia. Jollei näin tapahdu, on vaarana, että maailman rikkaiden ja köyhien maiden välinen juopa kasvaa ja niiden välinen dialogi heikentyy.

EU:n historia voidaan nähdä spiraalina, johon on liittynyt sekä alueellista että toimivallan laajenemista mutta myös kriittistä keskustelua siitä, mihin rajoihin sen toimivalta on viisasta rajata. Myös viime vuosien keskustelu EU:n mahdollisesta kehityksestä liittovaltioksi on arvioitava tätä taustaa vasten.

Vihreä liitto otti viime keväänä kantaa EU:n kehitykseen yleiskokouksessaan. Vihreiden kannanotto kiinnittää huomiota siihen, että monet nykyajan ongelmat tarvitsevat poliittisen hallinnon mahdollistamiseksi laajempaa yhteistyötä kuin mihin pelkällä kansallisvaltioiden politiikalla voidaan päästä. Esimerkiksi globaalit markkinat ja ympäristöongelmat tarvitsevat laajempaa yhteistä säätelyä.

Vihreiden visio EU:n tulevaisuuden kehityksestä pitemmällä jänteellä on hajautettu federalismi, jossa alueilla on nykyistä vahvempi asema. Peruspalvelut ja niiden rahoitus on järjestettävä kansallisesti, alueellisesti ja paikallisesti. Unionin toimivallan tulee liittyä nimenomaan globaalissa kehityksessä keskeisten kysymysten hallintaan. Ilmastoneuvottelut ja -politiikka ovat hyvä esimerkki globaalista kysymyksestä, jonka ratkaisemisessa unionin on toimittava määrätietoisesti ja tiivistettävä edelleen yhteistyötään, ja olisi hyvä, jos muiden maanosien valtiot pystyisivät samaan omalla alueellaan.

Toimivallanjaon selkeyttäminen helpottaisi unionin toimintaa, ja hajautetussa mallissaan vihreät tukevat myös EU:n perustuslain laatimista, siis pitkällä jänteellä. Toisaalta on myönnettävä avoimesti, että toimivaltakysymyksiä ei pidä säädellä tavalla, joka vaikeuttaa joustavaa hallintoa. Valtioneuvoston varauksellinen kanta yksityiskohtaiseen ja tyhjentävään toimivaltaluetteloon on siten ymmärrettävä.

Eduskunnan eri valiokunnat ottivat kantaa toissijaisuusperiaatteen etu- ja jälkikäteisvalvontaan. Suuri valiokunta painottaa kaikkien toimielinten sekä kansallisten parlamenttien valvontavastuuta. Ulkoasiainvaliokunta painottaa kansallisten parlamenttien merkitystä, mutta pitää myös tärkeänä parlamenttien välisen yhteistyön lisäämistä tässäkin asiassa, kuitenkin niin, ettei uusia institutionaalisia puitteita luoda. Suuri valiokunta on jo osaltaan ryhtynyt arvioimaan käsittelemiensä asioiden kohdalla, miltä osin ne kuuluvat unionin toimivaltaan ja miltä osin kansallisen päätöksenteon piiriin. On toivottavaa, että muidenkin EU-maiden parlamenttien EU-valiokunnat toimivat tällä tavoin.

Nizzan sopimuksella toivottiin selkeytettävän sopimusjärjestelyjä paljon enemmän kuin mistä lopulta päästiin yhteisymmärrykseen. Nizzan päätöksillä mahdollistetaan kuitenkin unionin instituutioiden muokkaantuminen EU:n laajenemisen jälkeiseen tilanteeseen, mutta paineet seuraavaa hallitustenvälistä konferenssia kohtaan ovat suuret.

Valmistelukunnan eli konventin järjestäminen tulevan hvk:n valmistelun tueksi voi parhaimmillaan syventää EU:n legitimiteettiä ja uskottavuutta; pahimmillaan se jää yhdeksi instituutioksi muiden joukossa. Paljon on kiinni konventin kyvystä ja halusta kartoittaa eri mielipiteitä ja uusia vaihtoehtoja. Konventin työskentelyn onnistumisen puolesta komissio on ottanut kantaa viimeviikkoisessa tiedonannossaan seuraavasti: "Valmistelukunnalla on vastuu osoittaa, että Euroopan unioni voi rakentua toisella tavoin. Se ei saa epäonnistua. Euroopan odotuksia kuunnellen sen on todistettava kykynsä esittää uskottavia ehdotuksia Euroopan kehittämisen syventämiseksi, demokraattisen legitimiteetin lujittamiseksi ja toimielinten tehostamiseksi."

On ilahduttavaa ja välttämätöntäkin, että eduskunnan eri valiokunnat haluavat seurata tiiviisti konventin työtä. Suomen edustajien tulee olla kielitaitoisia ja yhteistyökykyisiä ja halukkaita toimimaan vuorovaikutuksessa sekä eduskunnan että kansalaisyhteiskunnan kanssa. Tasa-arvolain hengessä vihreä eduskuntaryhmä painottaa myös, että Suomen edustajat eivät saa olla vain jommankumman sukupuolen edustajia.

Vihreän liiton viime keväänä hyväksytyn kannanoton monet tavoitteet liittyvät kaukaisempaan tulevaisuuteen. Lähempänä tulevaisuudessa on tietenkin hvk:n valmistelu. Vihreiden vaatimusten mukaisesti tulevat jäsenmaat ovat näillä näkymin mukana hvk-valmisteluissa, vaikka ne eivät ilmeisesti saakaan täysin tasavertaista asemaa jäsenmaiden kanssa.

Vihreä eduskuntaryhmä suhtautuu myönteisesti EU:n laajenemiseen. Laajeneminen lisää Euroopan vakautta. On tietenkin selvää, että hakijamaiden on otettava jäsenyyskriteerit vakavasti ja ettei jäsenyyskriteereitä saa sivuuttaa neuvotteluissa. Esimerkiksi ympäristönsuojelun kehittäminen asetettujen tavoitteiden saavuttamiseksi on vihreiden mielestä välttämätöntä kaikille hakijamaille jo kandidaattiaikana. On myös selvää, että Turkki, jonka kanssa ei ole vielä aloitettu jäsenyysneuvotteluja, on vielä erittäin kaukana jäsenyydestä muun muassa ihmisoikeussyistä johtuen.

Nizzan sopimuksesta neuvoteltaessa kauppapoliittisen artiklan 133 muutoksista käytiin merkittävä kädenvääntö. Sopimuksella muutetaan artiklaa niin, että sen soveltamisalaan kuuluvat palvelut tietyin poikkeuksin sekä henkisen omaisuuden kaupalliset näkökohdat. Mietinnössään ulkoasiainvaliokunta toteaa, että muutetun artiklan sisällössä otetaan huomioon keskeiset ulkoasiainvaliokunnan ja suuren valiokunnan lausuntoihin liittyvät kannanotot. Vihreät painottavat, että henkiseen omaisuuteen liittyvät sisältöasiat pysyvät edelleen jaetun toimivallan piirissä.

Ennen Nizzan kokousta ounasteltiin EU:n yhteisen turvallisuus- ja puolustuspolitiikan etenevän nopeammin kuin mihin Nizzassa päädyttiin. Nizzan kokouksen jälkeen EU on edennyt muun muassa yhteisten kriisinhallintavoimavarojen kartoittamisessa ja koordinaatiossa.

Suomi ja Ruotsi ovat painottaneet siviilikriisinhallinnan tärkeyttä EU:n kriisinhallintakapasiteettia kehitettäessä. EU:n siviilikriisinhallinnon voimavarat ovat nykyisin liian pienet, ja ne on mitoitettu vain pieneksi murto-osaksi sotilaallisen kriisinhallinnan voimavaroja. EU:n siviilikriisinhallinta ei saa jäädä pelkäksi poliisiyhteistyöksi. Tulevaisuudessa tarvitaan erityisen tiivistä yhteistyötä kriisien ennaltaehkäisemisessä. On välttämätöntä edistää niin sanottujen kriisien varhaisvaroitusmallien kehittämistä. Tämä tarkoittaa sitä, että konfliktiriskin kasvua arvioidaan esimerkiksi ihmisoikeusloukkausten, sensuurin ja epädemokraattisuuden kautta ja että kyseisiin ilmiöihin pyritään puuttumaan. On tärkeää, että EU kehittää siviilikriisinhallintaa yhteistyössä YK:n, Euroopan neuvoston ja ETYJ:n kanssa.

EU:n sotilaallisen kriisinhallinnan voimavarat nojautuvat pitkälti Naton resursseihin. Nato puolestaan ei ole tunnettu läpinäkyvän ja avoimen hallinnon tyyssijana. On ongelmallista, jos Naton "piiloläsnäolo" kriisinhallintaresurssien kautta osaltaan vie EU:ta vähemmän avoimeen suuntaan. Päinvastaisestakin on toisaalta kannustava esimerkki. Europarlamentaarikko Heidi Hautala sai viime viikolla myönteisen päätöksen EY-tuomioistuimesta koskien asevientikriteereiden julkisuutta. Tuomion mukaan neuvosto ei saa systemaattisesti rajoittaa mihinkään toimialueeseen liittyvien asiakirjojen avoimuutta vaan sen on aina pyrittävä mahdollisimman laajaan julkisuuteen. Vihreä eduskuntaryhmä toivoo, että kyseinen päätös vie ratkaisevasti eteenpäin avoimuusperiaatteen noudattamista EU:ssa, mikä osaltaan voi edistää kansalaisten kiinnostusta EU:n kehittämiseen.

Arvoisa puhemies! Viime europarlamenttivaalit havahduttivat suomalaiset päättäjät siihen, että vain miltei joka kolmas suomalainen halusi äänestää europarlamenttivaaleissa. Tulos herätti kysymyksiä paitsi EU:n instituutioissa myös Suomen eduskunnassa. Mikä tekee EU:sta niin etäisen kansalaisten silmissä? Miten EU:n päätöksentekoa voitaisiin selkeyttää ymmärrettäväksi kaikkien kansalaisten silmissä? Samantapaisten kysymysten äärellä ovat ainakin irlantilaiset poliitikot, koska Nizzan sopimus hylättiin Irlannin kansanäänestyksessä.

Jo yksinomaan EU-slangi direktiiveineen, artikloineen ja pilareineen etäännyttää kansaa vallanpitäjistä. Toisaalta EU:sta ei ole helppoa puhua selkokielisesti ilman näitä termejä, se on rehellisesti myönnettävä. Lähitulevaisuudessa on kohtuutonta, jos EU-keskustelu jätetään vain konventin suomalaisten jäsenten, muutaman ministerin ja europarlamentaarikkojen käsiin. On tärkeää, että kansanedustajat nostavat EU-teemoja esiin puheissaan myös tämän talon ulkopuolella. Puolueet eivät saa väheksyä kansantajuisen Eurooppa-politiikan saati globaalin politiikan tekemistä. Toimia ja ajatella sekä paikallisesti että kansainvälisesti: siinä on haastetta koko eduskunnalle.

Bjarne Kallis /kd:

Arvoisa rouva puhemies! Poliitikot ympäri Eurooppaa valittavat kansalaisten passiivisesta ja paljolti suorastaan kielteisestä suhtautumisesta Euroopan unioniin. Äänestysprosentti EU-vaaleissa on monissa maissa, kuten Suomessa, niin alhainen, että voidaan perustellusti puhua jopa demokratian kriisistä. Miksi EU-asiat eivät kiinnosta suomalaisia, vaikka unionissa tehdään päätöksiä, jotka merkittävällä tavalla joko välittömästi tai välillisesti koskettavat kansalaisia hyvinkin konkreettisesti?

Kansanäänestyksessä suomalaiset ilmaisivat tahtonsa liittyä Euroopan unioniin, josta nyt ei valitettavasti enää olla juurikaan kiinnostuneita. EU:ssa tehtyihin ja tekeillä oleviin päätöksiin suhtaudutaan usein kielteisesti. Monesta syystä on syntynyt sellainen käsitys, että Brysselissä tehdään mitä halutaan riippumatta siitä, mitä mieltä jäsenmaissa ollaan. Tätä käsitystä ovat vahvistaneet niin sanotut väärin menneet kansanäänestykset Tanskassa ja nyt viimeksi Irlannissa. Poliitikkojen suuri haaste on saada kansa vakuuttuneeksi siitä, että sen ääni kuuluu Euroopan unionissa ja että unionin asioita kannattaa seurata ja ilmaista niistä näkemyksiään.

Monesti koetaan, että läheisyysperiaatetta eli sitä, että asiat siirretään päätettäviksi siihen elimeen, jolle ne parhaiten kuuluvat, sovelletaan käänteisesti eli asioita käsitellään siellä, missä niitä ei tulisi käsitellä. Todettakoon varmuuden vuoksi, ettei läheisyysperiaate tarkoita vain sitä, että päätöksentekoa siirretään lähemmäs kansalaisia vaan myös päinvastoin, mikäli päätöksenteko on siten tarkoituksenmukaisempaa. Läheisyysperiaatteen mukaan päätösvalta tulee siis antaa sille elimelle, jolle se parhaiten sopii.

Nizzan sopimus hyväksyttiin Ranskan puheenjohtajuuskauden päättäneessä huippukokouksessa vuosi sitten. Heti alkajaisiksi sopimusta arvosteltiin sekavaksi, riittämättömäksi ja suurten jäsenmaiden etuja painottavaksi. Jopa Euroopan unionin komission puheenjohtaja Romano Prodi arvioi sopimusta sekavaksi. Hän myös moitti hallitusten päämiehiä ja -naisia vääristelystä, kun sopimusta ei julkisuudessa kyetty analysoimaan realistisesti. Myöhemmin EU-johtajat halusivat häivyttää ongelmia ja ryhdyttiin puhumaan mainettaan paremmasta sopimuksesta. Ehkäpä totuutta on etsittävä jostakin noiden näkökantojen välimaastosta. Mutta ongelmia on, koska myöhempi kehitys on ollut takkuista ja unionia uhkaa jakautuminen pieniin ja suuriin jäsenmaihin. Tästähän on runsaasti näyttöä tältä syksyltä.

Suomen toimintaan Nizzan sopimuksen valmisteluissa ja huippukokouksessa ei ole erityistä muistutettavaa. Jälkikäteen voidaan kuitenkin havaita, että sekä tasavallan presidentin että pääministerin osallistuminen huippukokoukseen saattoi tuoda esille ongelmia.

Uuden perustuslain mukaan Suomea edustaa EU:ssa yksiselitteisesti pääministeri. Ulko- ja turvallisuuspolitiikkaa johtaa presidentti yhteistoiminnassa valtioneuvoston kanssa. Euroopan unionin huippukokousten yhteydessä tasavallan presidentin ei tarvitse itse olla läsnä, vaan yhteistoiminnallisuus voidaan hoitaa muulla tavoin. Tasavallan presidentin mukanaoloa voidaan pitää jopa heijastuksena epäluottamuksesta siitä, ettei tarvittava yhteistoiminta toteutuisi mandatoidulla menettelyllä, kuten uuden perustuslain mukaan olisi oletettavaa tai ainakin mahdollista toimia.

Arvoisa puhemies! Eduskunnan käsittelyssä oleva Nizzan sopimus tarjoaa mahdollisuuden lyhyeen arvioon Euroopan unionista ja integraatiosta. Sopimuksellahan on tavoiteltu unionin toimielinten vahvistamista ja päätöksenteon selkiinnyttämistä historiallisen itälaajennuksen toteuttamiseksi.

Euroopan integraatiolla on tähdätty alusta alkaen maanosan rauhan vahvistamiseen. Käynnissä oleva viides laajennuskierros on tähän astisista vaativin. Unionista on määrä muodostua 25:n, jopa 30:n jäsenvaltion yhteenliittymä. Samalla on huolehdittava unionin remontista. Nizzan sopimus pyrkii antamaan tähän ratkaisuja.

Historiassa integraatiota on useasti vaivannut niin sanottu taloudellinen eurohidastuminen tai poliittinen eurohidastuminen silloin, kun on havaittu kansalaisten etääntyneen unionin päätöksenteosta. Tänä syksynä olemme kohdanneet sekä suurterrorismin uudet uhkat että talouskasvun äkkipysäyksen. Ainekset olisivat olemassa taloudelliselle eurohidastumiselle, mutta toisaalta myös poliittisen integraation syventämiselle.

EU:n kehitystä ovat usein ryydittäneet ulkoiset uhkat ja haasteet. Neuvostoliiton miehitettyä Afganistanin 1979 tuolloisen Eec:n johtajat havaitsivat, että Eurooppa oli sivustakatsoja, kun sen etuja koskeva kriisi käynnistyi. Ensimmäiset konkreettiset ehdotukset Euroopan unionista näkivätkin päivänvalon heti 1980-luvun alussa.

Kylmän sodan päättyminen mullisti integraatioasetelmia, kun rajalinja idän ja lännen väliltä poistui. EU oletti voivansa hallita maanosan sisäisiä konflikteja vastedes yksin. 1990-luvun kokemukset osoittivat kuitenkin, että Eurooppa oli sivustakatsoja Balkanin sodissa. Tämä johti realistisiin johtopäätöksiin. Presidentti Ahtisaaren johdolla toteutettu Kosovon rauhanprosessi kokosi EU:n, Venäjän ja Yhdysvallat menestykselliseen turvallisuuspoliittiseen yhteistyöhön. Helsingin huippukokouksessa 1999 päätettiin luoda unionin yhteisen ulkopolitiikan yhteyteen turvallisuus- ja puolustuspoliittinen ulottuvuus. Vaikka samalla tavoitellaan Euroopan unionille itsenäistä toimintavalmiutta kriisinhallinnassa, toisaalta tavoitteena on EU:n ja Naton yhteistyön tiivistäminen. Tässä näkyy unionin kasvanut realismi.

EU:n laajentuminen alkaa olla yhdenmukainen Naton laajentumisen kanssa. Suomen kannattaa harkita, onko meille eduksi tuoda säröjä tähän kokonaisyhdentymiseen vai olisiko viisaampaa kehittää liittoutumattomuuttamme yhteensopivaksi tämän järjestelyn kanssa. Tutkija Tomas Ries on käyttänyt 2.12. Hufvudstadsbladetissa kriittisen puheenvuoron, jossa varoitetaan maamme kansainvälisen aseman heikentyneen vuodesta 2000 alkaen. Oma arvioni on, että turvallisuuspoliittinen muutos edellyttää yhteistyön lisäämistä. Siihen Euroopan unionin ja Naton yhteistyön syveneminen tarjoaa mahdollisuuden. Sitä tukee myös Venäjän ja Naton yhteistyön syveneminen aivan uudella tavalla. Merkillepantavaa on myös, että suurterrorismin vastainen toiminta on tiivistänyt unionin, Venäjän ja Yhdysvaltojen yhteistyötä. Samalla tulee EU:n ja Naton kehittämisessä ottaa paremmin huomioon muuttuneet uhkakuvat.

Vuodenvaihteessa konkretisoituu euroalue, kun alamme käyttää yhteistä rahaa. Tämä yhdessä sisämarkkinoiden kanssa estänee taloudellisen eurohidastumisen nyt, kun olemme toivottavasti vain ohimenevästi taantumassa.

EU:sta on tullut maanosan vakauden ja hyvinvoinnin perusta. Samoin EU voi kehittyä yhdistäväksi ääneksi ja vaikutuskanavaksi, kun Euroopan on puolustettava etuaan globalisaatiossa. 1990-luvulla unionista on kehkeytynyt globaali vaikuttaja, joka vahvistaa maailmanrauhaa olemalla jo nyt johtava voima kauppapolitiikassa, ympäristönsuojelussa ja kehitysyhteistyössä.

Laajentuva unioni on Suomellekin suuri mahdollisuus, kun idän ja lännen rajalinja poistuu lopullisesti. Uudet markkinat hyödyttävät talouttamme. Työvoiman hallittu vapaa liikkuvuus tarjoaa henkistä pääomaa koko maanosan hyväksi. Tähänastisten laajentumisten seurauksena mitään halvan työvoiman hallitsemattomia vyöryjä ei ole tapahtunut. Eräistä piireistä esitetyt kauhuskenaariot ovat olleet liioittelevia.

Euroopan unionin tulee saada kansalaisten parempi tuki, mutta se ei toteudu, ellei unioni muuta monia toimintatapojaan. Santerin komission kaatuminen maaliskuussa 1999 oli enne ongelmista, joita kaikkia ei suinkaan ole ratkaistu. Samalla komissio on menettänyt aloitteellisuuttaan tai ainakin arvovaltaansa. Nizzan sopimuksen käsittely ja sisältö ovat muuttaneet unionin keskeisten instituutioiden tasapainoa. Tässä väännössä komissio ei pärjännyt.

Suomi on unionin pohjoinen ja väestömäärältään pienimpiin kuuluva jäsenvaltio. Meidän etuamme ei palvele nykyisen kaltainen kehitys, jossa instituutioiden tasapaino muuttuu komission kannalta kielteiseen suuntaan. Tähän voidaan vaikuttaa nimittämällä aikanaan uusi komissio, joka on paremmin tehtävänsä tasalla. En siten halua nähdä ongelmaa pienten ja suurten jäsenvaltioiden välisenä arvovaltakysymyksenä. Se on ollut aina osa unionin todellisuutta. Jos emme tätä ole käsittäneet, ei unioniin olisi kannattanut liittyäkään. Monet EEC:n ja EU:n pienien valtioiden johtajat ovat olleet keskeisiä integraation suunnan näyttäjiä vuosikymmenten varrella.

Uutena jäsenenä Suomi on ollut varsin aloitteellinen EU:n tulevaisuutta koskevissa keskusteluissa. Mielestäni tätä aloitteellisuutta tulee jatkaa ja jo kiireesti tulisi ruveta markkinoimaan omaa ehdokasta EU-komission uudeksi puheenjohtajaksi. Luulen, että pääministeri Lipposen ehdokkuudelle saataisiin tukea ei ainoastaan muista Pohjoismaista vaan laajemminkin edellyttäen, että tukea aletaan hakea riittävän varhaisessa vaiheessa.

Arvoisa puhemies! Perussopimuksista tulisi luoda yksi asiakirja. Yksi harkinnan arvoinen ratkaisu on selkiinnyttää unionin perussopimuksia eli saattaa ne yhdeksi selkeästi EU:n peruskirjaksi, jollaisista on jo olemassa useita ehdotelmia. Tämä silläkin uhalla, että jotkut tahot haluavat kutsua peruskirjaa perustuslaiksi.

EU:n kehittämistä ei tule kuitenkaan toteuttaa keinotekoisesti ylhäältä alaspäin, jonkinlaisena pakkomielteenomaisena projektina, jonka päässä pilkottaisi jäsenvaltioiden suvereniteetin päättävä liittovaltio. Sellaiseen ei Eurooppa ole valmis. Liittovaltio tarkoittaisi EU:n budjetin moninkertaistamista ja vallan painopisteen siirtymistä pysyvästi akselille Berliini—Pariisi—Lontoo—Bryssel, ei akselille Helsinki—Tukholma—Bryssel—Tallinna.

Euroopan integraatiolla on tarkoitettu kehittää prosessi, kuten Rooman sopimuksessa vuodelta 1957 todettiin, "yhä läheisemmäksi kansojen väliseksi unioniksi". Amsterdamin sopimuksessa vuodelta 1997 EU määriteltiin myös "poliittiseksi solidaarisuusyhteisöksi". Nämä määritelmät eivät ole menettäneet merkitystään, päinvastoin.

Rakentavaan Eurooppa-politiikkaan sisältyy myös kritiikkiä. Kristillisdemokraattien edustajana totean, että Euroopan integraation käynnistämisessä juuri kristillisdemokraattiset puolueet olivat keskeisessä asemassa. Sanon tämän silläkin uhalla, että minua muistutetaan kristillisen liiton hyvinkin kriittisestä EU-kannasta kansanäänestyksemme yhteydessä. Mutta joka tapauksessa nykyinen Suomen kristillisdemokraattinen puolue haluaa korostaa liikkeen eurooppalaista ja pohjoismaista yhteyttä. Haluamme kehittää rakentavaa ja määrätietoista Eurooppa-politiikkaa Suomen ja koko unionin parhaaksi.

Mutta rakentava Eurooppa-politiikka tarkoittaa myös velvoitusta kritiikkiin, kun siihen on tarve. Nizzan sopimus on ongelmallinen etenkin siksi, että se luo hyvin monimutkaisen ja monella tavalla jopa epäoikeudenmukaisen ja epäselvän päätöksentekojärjestelmän. Niin ikään sopimus ei selkiinnytä toimivaltasuhteita keskeisten instituutioiden välillä. Työ on kesken. Laajennusta ei saa vaarantaa.

Arvoisa puhemies! Korostan lopuksi: EU:n on oltava projekti, joka on kansalaisia varten ja kansalaisten tekemä. Unionin tulee tarjota turvallisuutta, muodostua henkisesti tolerantiksi asuinympäristöksi, jossa on työvoimapula mieluummin kuin työttömyyttä. Näiden tavoitteiden saavuttamiseksi työ on pahasti kesken.

Raimo  Vistbacka  /ps:

Arvoisa puhemies! Valtioneuvoston eduskunnalle runsas kuukausi sitten antama selonteko Euroopan unionin tulevaisuudesta perustuu pitkälti Nizzassa Ranskassa noin vuosi sitten pidetyn hallitustenvälisen konferenssin eli hvk-kokouksen antamaan julistukseen unionin tulevaisuudesta. Kyseisessä julistuksessa kirjattiin lähinnä neljä keskeisintä asiaryhmää, joilla EU:ta halutaan kehittää. Nämä asiaryhmät ovat toimivallanjaon tarkistaminen unionin ja jäsenvaltioiden välillä, EU:n Nizzassa julistetun perusoikeuskirjan aseman määrittely, perussopimusten yksinkertaistaminen sekä kansallisten edustuslaitosten aseman määrittely eurooppalaisissa rakenteissa. Selontekoon oli kirjattu myös joidenkin Euroopan unionin keskeisten jäsenvaltioiden johtajien ja unionin toimijoiden mielipiteitä esille otetuista asiakokonaisuuksista.

Ulkoasiainvaliokunta on ilahduttavasti uskaltanut jopa hieman arvostella hallituksen selontekoa ja sen näkemystä EU:n tulevaisuudesta ja Suomen tulevasta asemasta kaavailtujen uudistusten jälkeen. Selonteossa pidettiin itsestäänselvyytenä sitä, että maamme asema itsenäisenä valtiona ei muutu unionin uudistuskaavailujen ja laajentumisen toteuduttua. Puhutaan kauniisti itsenäisten valtioiden liitosta, Euroopan kansojen muodostamasta tiiviistä liitosta, jolla on tietyissä asioissa ylikansallista toimivaltaa.

Valiokunta on ottanut asiaan huomattavasti konkreettisemman ja realistisemman kannan. Se toteaa, kuten myös suuri valiokunta antamassaan lausunnossa ulkoasiainvaliokunnalle, että toimivallan luovuttaminen EU:lle rajoittaa vastaavasti jäsenvaltioiden valtioelinten vallankäyttöä. Ne käyttävät luovuttamaansa valtaa parhaimmillaankin vain yhdessä muiden jäsenvaltioiden kanssa ja siinä suhteessa, minkä verran niillä on edustusta ja ääntä unionin päätöksenteossa. Tämän tosiseikan pohjalta mietinnössä todetaankin, että hallituksen selonteossaan vetämä linjaus jäsenmaiden muuttumattomasta asemasta täysivaltaisina ja itsenäisinä valtioina on selonteossa esitettyjen muiden seikkojen kanssa ristiriidassa.

Perussuomalaiset ovat koko Suomen EU-jäsenyyden ajan yrittäneet todistella tätä samaa asiaa, mutta se on yksiselitteisen monotonisesti kiistetty paikkansapitämättömänä. Nyt ulkoasiainvaliokunta on lopulta todistanut väitteemme oikeaksi. Tekisi mieleni lainata erästä kaikkien tuntemaa edesmennyttä veteraanipoliitikkoa ja todeta, että "meitä on pilkattu, mutta olemme olleet oikeassa". Tämä ristiriita hallituksen ja nyt heränneen valiokunnan linjan välillä tulee edelleen syvenemään, kun kaavaillut muutokset EU:n päätöksenteossa, maiden välisissä voimasuhteissa ja organisaatiossa toteutuvat. Tämänkin asian suhteen näyttää tosin myöhäisherännäisyyttä syntyneen, sillä onhan ulkoasiainvaliokunta kirjannut mietintöönsä Nizzan sopimuksesta toteamuksen pienten maiden suhteellisen aseman heikkenemisestä siinä sovittujen uudistusten toteuduttua.

Tästä aseman kehityssuunnasta antoi oivan esimaun Lontoossa pidetty suurten poikien kokous, jos näin voi sanoa, jonne Suomea ei muiden pienten maiden ohella vaivauduttu kutsumaan. Uskokaa pois, hyvät euroinnostuneet edustajakollegat, tämä tapaus ei tule jäämään ainoaksi — se on paremminkin esimakua tulevasta käytännöstä. Suomea ei tulla kelpuuttamaan jatkossakaan niihin pöytiin, joissa isot ja vaikeat päätökset tehdään, olimmepa kuinka mallioppilaita tahansa. Mukanaolo kaikissa yhteyksissä on mielestämme välttämätöntä, koska päätökset velvoittavat kaikkia jäsenmaita. Kyse ei ole siis pyrkimisestä unionin ytimen päätöspöytään, missä emme pääministerin puheista huolimatta suinkaan vielä tällä hetkellä ole emmekä koskaan tule olemaankaan, huolimatta hallituksen innokkaasta pyrkimyksestä.

Arvoisa puhemies! Suomen aseman kehittyminen ja itsenäisyytemme tai itsemääräämisoikeutemme asteen määräytyminen riippuu pitkälti siitä, kuinka hyvin voimme ankkuroida EU:n ja sen virkakoneiston vallan kehittymisen verrattuna kansalliseen vallankäyttöön. Tässä tulee olemaan erittäin määräävässä asemassa se, mikä kanta otetaan toimivallanjaon tarkentamiseen jäsenvaltioiden ja unionin välillä. Hallitus on, kuten myös eduskunnan asiaa käsitelleet valiokunnat, suhtautunut varauksellisesti ja jopa kielteisesti ajatukseen yksityiskohtaisen ja tyhjentävän toimivaltaluettelon tekemisestä. On väitetty sen toteutuessaan jäykistävän unionin toimintaa, halvaannuttavan sen kehitystä ja jopa edistävän liittovaltiokehitystä.

Perussuomalaiset ovat tässä asiassa eri mieltä. Mielestämme selkeän toimivaltaluettelon laatiminen siitä, mitkä asiat kuuluvat unionille ja mitkä kansalliseen päätäntään, turvaisi varsinkin pienten jäsenmaitten osalta niiden itsemääräämisoikeuden säilymisen edes nykyisellä tasolla. Valtaliukuma jäsenmaista ja niiden kansallisilta päätäntäelimiltä EU:lle ja sen koneistolle näin estyisivät. Mikäli se aiheuttaisi unionin toiminnan jäykistymistä, se olisi pieni hinta jäsenmaiden itsenäisyyden säilymisestä. Jos tarvetta toimivaltaluettelon muuttamiseen yleisesti havaittaisiin, olisi se toki mahdollista tehdä uudessa hvk:ssa ja siitä kansallisesti järjestettävissä mahdollisissa kansanäänestyksissä. Siitä olemme samaa mieltä hallituksen kanssa, ettei toimivaltaluetteloon tarvita määrittelyjä jäsenvaltioiden sisäisestä toimivallanjaosta paikallis-, alue- ja valtakunnantasojen välillä. Sen me toki osaamme tehdä itsekin.

Valitettavasti en saanut juurikaan ymmärtämystä osakseni tuodessani kantamme esiin suuren valiokunnan asianomaisen jaoston käsitellessä puheena olevaa selontekoa ja Nizzan sopimusta. Kunhan vain senkin kohdalla ei kävisi aikanaan samalla tavalla kuin kävi edellä mainitsemani jäsenmaiden suvereniteetin muuttumisen kohdalla.

Arvoisa puhemies! Euroopan unioni koetaan niin Suomessa kuin mitä ilmeisimmin muissakin jäsenmaissa etäisenä ja byrokraattisena järjestelmänä, jonka toimintaan ja päätöksiin on käytännössä mahdotonta vaikuttaa. Tästä puhuvat omaa lahjomatonta kieltään jatkuvasti alenevat äänestysprosentit eurovaaleissa. Myös suurten jäsenmaiden ylivallalla, paljastuneilla väärinkäytöksillä ja kansalaisten mielipiteiden väheksynnällä on varmasti oma vaikutuksensa syntyneeseen tilanteeseen. On turha tehdä mitään, kun sillä ei ole mitään merkitystä. Tähän tilanteeseen on haettu parannusta monin eri keinoin. On käytetty miljardeja erilaisiin mainos- ja tiedotuskampanjoihin, parlamentti on yrittänyt epätoivoisesti nostaa profiiliaan muun muassa komissaarien valinnassa ja on kaavailtu unionin peruskirjojen ja sopimusten yksinkertaistamista ja julkisuuden lisäämistä. Myös eurooppalainen kansanäänestys on nähty yhtenä mahdollisuutena tuoda unioni lähemmäs eurokansalaisia.

Olemme pitkälti samaa mieltä valiokunnan kanssa siitä, että perussopimuksia voidaan muuttaa ja yksinkertaistaa jäsenmaiden yksimielisellä päätöksellä. Myös EU-tuomioistuimen tekemien ratkaisujen ottaminen nykyistä selkeämmin, yksinkertaisemmin ja julkisemmin huomioon niin unionin kuin jäsenvaltioiden toimissakin lisäisi jossain määrin varmasti unionin näkyvyyttä kansalaisiin päin, vaikkakin se nakertaa omaa kansallista oikeudenkäyttöämme.

Pelkään vain, ettei EU:n kiinnostavuutta kansalaisten silmissä saada millään vippaskonstilla lisättyä. Se on ja pysyy etäisenä ylihallintona, joka pyörii omilla ehdoillaan ja omilla säännöillään. Se ei kuitenkaan merkitse sitä, että sen päätökset olisivat merkityksettömiä jokaiselle jäsenmaan kansalaiselle. Ympyrät ovat vain liian suuret pienen ihmisen ymmärrettäväksi.

Tästä asetelmasta johtuen pidänkin ainoana todellisena vaihtoehtona sitä, että jako kansallisiin ja euroasioihin on mahdollisimman selkeä ja pysyvä. Silloin kansalaiset pystyvät ehkäpä vähitellen omaksumaan tämän toimivaltajaon ja kiinnostumaan myös ylikansallisesta puolesta. Uskon kuitenkin, että tämä vie nykyistenkin jäsenmaiden kansalaisilta vielä pitkän aikaa, minkä ajan kuluessa kiinnostus unionia ja sen päätöksentekoa kohtaan vähenee entisestään.

Mikäli unionissa suhtaudutaan kuitenkin jatkossakin yhtä välinpitämättömästi kansalaisten mielipiteeseen kuin esimerkiksi irlantilaisten kansanäänestyksessään ottamaan kielteiseen kantaan Nizzan sopimuksesta, liukuu EU päivä päivältä kauemmaksi kansalaisista. Aito demokratia tarkoittaa avoimuuden lisäksi kansalaisten mielipiteiden kunnioittamista siitäkin huolimatta, että se on vallanpitäjien mielestä väärä.

Arvoisa puhemies! Kuten edellä jo totesin, ilmaisi jopa ulkoasiainvaliokuntakin huolensa pienten jäsenvaltioiden aseman heikkenemisestä Nizzan "kähmintäkokouksen" päätösten pohjalta. Mietinnössä todetaankin, etteivät kokouksen päätökset vastaa Suomen niille asettamia tavoitteita. Ehkäpä ranskalainen demokratiakäsitys poikkeaa liiaksi suomalaisesta mallista.

Olen edellä käsitellyt jo yhtä Nizzan kokouksen asioista eli tulevaisuusjulistusta. Pidän kuitenkin merkityksellisempinä muita Nizzassa päätettyjä asioita, joita olivat ääntenpainotus neuvostossa, komissioon tehtävät muutokset, parlamenttia koskevat uudistukset ja määräenemmistöpäätösten käyttöalan lisääminen. Näissä piilevätkin varsinaiset sudenkuopat pienten maiden, kuten Suomen, kannalta. Ne lienevätkin olleet eräs ratkaiseva tekijä myös irlantilaisten kansanäänestyksessään ottamassa sopimuksen hylkäävässä kannassa. Ihmettelenkin sitä, miksi ulkoasiainvaliokunta huolimatta nimellisestä huolestumisestaan pienten maiden asemasta tulevaisuuden EU:ssa ja jäsenmaiden itsemääräämisoikeuden kapenemisesta on suhtautunut kovin välinpitämättömästi asian varsinaiseen ytimeen, edellä luettelemieni uudistusten merkitykseen Suomelle.

Nizzan sopimuksen mukaan maiden välistä ääntenpainotusta neuvostossa muutetaan varsin radikaalisti suurten maiden eduksi 1.1.2005 alkaen. Monimutkainen, tavallisten kansalaisten käsityskyvyn ylittävä prosenttikikkailu määräenemmistön muodostavasta ääniosuudesta on mielestämme pelleilyä ja sekin jo vaarallista pienille jäsenmaille, mutta kaikkein pahimmin Suomenkin asemaa unionin tulevassa päätöksenteossa heikentävät kaksi uutta lisäedellytystä. Ne ovat määräykset siitä, että päätöksen tulee edustaa jäsenmaiden enemmistöä ja että määräenemmistön muodostavien maiden yhteenlasketun väkiluvun on oltava vähintään 62 prosenttia unionin koko väestöstä.

Tämä merkitsee käytännössä sitä, että suurimmat ja väestörikkaimmat jäsenvaltiot, kuten Saksa, Ranska, Italia ja Englanti sekä myöhemmin Puola, pääsevät pitkälti sanelemaan sen, mitkä päätökset tehdään ja mitkä ei. Tarvitaan vain kolme suurta kaatamaan kaikkien muiden maiden hyväksymä päätös. Kysyä vain sopii, mitä tämä tulee merkitsemään esimerkiksi unionin jäsenmaksuprosenttien määrittelyssä tulevaisuudessa suurten maksajien osalta. Ainakaan se ei tiedä hyvää Suomen kaltaiselle pienelle ja korkean bruttokansantuotteen omaavalle maalle. Jostain syystä valiokunta on vain tyytynyt vaisusti toteamaan sen, ettei saavutettu neuvottelutulos vastaa tavoitteitamme tasapainoisesta kokonaisratkaisusta, ei muuta.

Nizzan sopimuksen mukaan komission kokoa muutetaan ensin 2005 lukien siten, että muodostettavassa komissiossa on vain yksi komissaari kutakin jäsenmaata kohden. Samalla asetetaan komission kokoonpanolle enimmäisjäsenmäärä, joka on pienempi kuin tulevaisuudessa mahdollinen 27 jäsenmaata. Kun komission valinta muuttuu vielä niin, että sekä puheenjohtaja että jäsenet valitaan määräenemmistöpäätöksellä, merkitsee se tulevaisuudessa sitä, että pienet jäsenmaat, kuten Suomi, jäävät silloin vaille omaa komissaaria. Valiokunta on tyytynyt vain valittelemaan asiaa ja korostaa kaavailtua maiden välistä vuorottelua, vaikka toteaakin, etteivät Suomen tavoitteet komission kokoonpanon suhteen täysin toteutuneet; ei muuta.

Nizzan sopimuksen mukaan yksimielisyysvaatimus korvataan määräenemmistöpäätöksellä 37:ssä EY:n perustamissopimuksen tai unionisopimuksen artiklassa. Näistä 22 kohdassa uudistus astuu voimaan heti Nizzan sopimuksen astuessa voimaan. Suomi on hallituksen tahdon mukaisesti eduskunnan suostumuksella tukenut määräenemmistöpäätöksenteon laajentamista unionissa. Perussuomalaiset ovat toistuvasti ihmetelleet ja arvostelleet tätä linjaa, joka vähentää merkitystämme neuvostossa. Suomelta poistuu mahdollisuus estää maamme etujen vastaisten, meitä sitovien päätösten tekeminen yhä useammissa asioissa varsinkin, kun Suomi ei tietääksemme ole kertaakaan käyttänyt mahdollisuuttaan käyttää niin kutsuttua Luxemburgin kompromissia eli jättää toteuttamatta yhteistä päätöstä kansallisten etujensa takia. Nyt etujemme ajamismahdollisuudet edelleen kaventuvat, ja valiokunta toteaa vain ratkaisun vastaavan kohtuullisen hyvin Suomen asettamia tavoitteita.

Arvoisa puhemies! Perussuomalaiset eivät voi hyväksyä maamme asemaa Euroopan unionissa merkittävästi heikentävän Nizzan sopimuksen sisältöä. Kun sopimusratkaisusta ei ole myöskään haluttu kysyä kansan mielipidettä kansanäänestyksellä ja koska yksi jäsenmaa, Irlanti, on sen jo kansanäänestyksessään hylännyt, tulee sopimus myös Suomen taholta hylätä ja ryhtyä neuvottelemaan uudesta, pienten jäsenmaiden edut paremmin huomioon ottavasta sopimuksesta. Tulenkin tästä syystä ehdottamaan Nizzan sopimuksen sisältävän hallituksen esityksen hylkäämistä sen toisessa käsittelyssä. Suomi ja sen edut eivät saa olla alennusmyynnissä.

Paula  Kokkonen  /kok:

Arvoisa puhemies! Haluan ihan aluksi siteerata komission tiedonantoa Euroopan unionin tulevaisuudesta, joka on päivätty 5. joulukuuta Brysselissä ja koskee yhteisömenettelyn uudistamista. Kun täälläkin on kovasti puhuttu siitä, että ihmisten on vaikea hahmottaa, mikä on EU, tässäkin todetaan nimenomaan, että 50 toimintavuotta ovat johtaneet konkreettisiin tuloksiin, kuten esimerkiksi euro osoittaa, mutta kokonaisuus on vähitellen menettänyt johdonmukaisuuttaan.

Euroopan kansojen välinen sovinto, joka alun perin oli Euroopan kehittämisen perustana, on saanut alkuperäisen poliittisen kunnianhimon unohtumaan. Kansalaiset, joille Euroopan yhteisö on tuonut rauhan, vakauden ja hyvinvoinnin, kohtaavat mekanismeja, joiden merkitystä he eivät ymmärrä. Tämä on minusta tullut käytetyissä puheenvuoroissakin varsin selkeästi esiin, että alkuperäinen ajatus on unohtunut, systeemi on hämärtynyt ja nyt olisi uuden rakentamisen aika. Mielestäni on erittäin tärkeätä, että Euroopan unionia jatkossakin kehitetään itsenäisten jäsenvaltioitten ja Euroopan kansojen tiiviinä yhteisönä.

Nizzan tulevaisuusjulistuksen teemat kietoutuvat käytännössä läheisesti toisiinsa. Tämä koskee etenkin toimivallanjaon tarkentamista, perusoikeusasiakirjan aseman määrittelyä ja perussopimusten yksinkertaistamista. Erityisesti perussopimusten yksinkertaistamisen edellytyksenä on, että kyetään määrittelemään kannat toimivallanjaon kysymyksiin sekä perusoikeuskirjan asemaan.

Selonteon mukaan toimivallan perusteista ja toimivaltasuhteista tulisi jatkossakin määrätä perussopimuksessa. Yhdyn tähän käsitykseen. Valtioneuvoston tavoin pidän kuitenkin, kuten perustuslakivaliokuntakin on pitänyt, tärkeänä myös sitä, että unionin toimivallan määrittely pohjautuu erillismääräyksiin ja että samalla kuitenkin varmistetaan unionin toiminnan dynaamisuus. Toimivallanjakoa on syytä selkeyttää, mutta yksityiskohtaisen toimivallanjakoluettelon tekeminen on kuitenkin käytännössä mielestäni mahdotonta.

Toissijaisuusperiaatteen noudattamista olisi myös paikallaan valvoa. Periaatteen poliittisluontoisen ja tarkoituksenmukaisuusharkintaan painottuvan sisällön vuoksi vaikuttaa soveliaalta, että sen noudattamista valvotaan ennakollisesti ja poliittisella tasolla. Jälkikäteinen tuomioistuinvalvonta jäisi tätä täydentäväksi. On nimenomaan syytä huomata, että poliittisluonteinen etukäteisvalvonta ja oikeudellinen jälkivalvonta eivät suinkaan sulje pois toisiaan vaan ennen muuta muodostavat yhdessä kattavan valvontajärjestelmän.

Perussopimuksen yksinkertaistaminen on paikallaan, mutta yksinkertaistamistavoite on hyvin epärealistinen edellyttäessään, että sopimusten sisältö ei aineellisesti muutu. Tässä yhteydessä on syytä ottaa huomioon aineellisten muutosten mahdollisesti aiheuttamat ratifiointivaikeudet jäsenvaltioissa.

Yksinkertaistamistyön yhteydessä voitaisiin arvioida, onko EY:n tuomioistuimen yhteisön oikeudeksi vakiinnuttama oikeuskäytäntö joiltakin osin aiheellista sisällyttää perussopimuksiin. Oikeuskäytännön kirjaaminen perussopimuksiin lisäisi unionin oikeuden läpinäkyvyyttä.

Kansallisten kansanedustuslaitosten asemaa olisi niin ikään syytä miettiä. Valtioneuvoston käsityksen mukaan kansallisten parlamenttien vaikutusmahdollisuuksien vahvistaminen EU-politiikassa on ensisijaisesti kansallinen politiikkakysymys. Niinhän se tietysti onkin, ja meidän malliamme on useissa yhteyksissä ikään kuin tarjottu erityisen hyvänä mallina ja muillekin varteenotettavaksi. Katson kuitenkin, että meilläkin on vielä mahdollisuutta kehittää omaa malliamme enemmän keskustelevaksi ja vähän pitemmällä aikajänteellä asioihin kantaa ottavaksi. Nyt ainakin minulle tämä järjestelmä on näyttäytynyt kovin reaktiiviselta: reagoidaan siihen, mikä kulloinkin kaatuu päälle. Eli hieman pitkäjänteisyyttä tähänkin kaipaisin.

Institutionaalista rakennetta leimaa edelleenkin pilariasetelma, jossa vallitsee raja Euroopan yhteisön ja yhteisön ulko- ja turvallisuuspolitiikan välillä. Tätä nykyä oikeushenkilöllisyys on vain EY:llä, kun taas EU ei ole oikeushenkilö kansainvälisoikeudellisessa mielessä. Näitäkin asioita pitäisi ehkä selkeyttää.

Hvk:n valmistelutapaa varten tulee asettaa laajapohjainen valmistelukunta eli konventti, mutta konventin käsittelyssä ja konventin asioiden käsittelyssä erityisesti täällä Suomessa pitää mielestäni ottaa huomioon parlamentin näkemykset ja hyvin laajapohjainen kansallinen keskustelu.

Näyttää siltä, että kansallinen keskustelukaan ei ole kovin hyvin lähtenyt liikkeelle. Se johtuu juuri siitä, että ihmisiltä on hämärtynyt käsitys siitä, mikä EU on, mitä se kansalaisille tarjoaa. Kokoomuksen ryhmäpuheenvuorossa oli esillä se, että Internet-keskustelussa on sivuilla käyty noin 300 kertaa. Jos vertaa muihin Internet-keskusteluihin, se on erittäin vaatimaton määrä käyntikertoja, suorastaan ällistyttävän vaatimaton.

Konventin valmistelun aikana toivon, että ulkoasiainvaliokunta, suuri valiokunta ja myöskin perustuslakivaliokunta, lainkaan väheksymättä muitten valiokuntien, muitten kansanedustajien roolia, tulevat olemaan tiiviissä keskustelussa ja vuorovaikutuksessa.

Konventin työskentelyssä on myös huomioon otettava kansalaisten vaatimukset ja muistettava, että se ei toimi tyhjiössä. Ajankohtaiset poliittiset tapahtumat eivät voi olla vaikuttamatta kansalaisten ajatteluun ja käsitykseen myöskin Euroopan unionista. Minusta on hyvin vakavasti suhtauduttava siihen menettelyyn, josta Suomikin on jo huomauttanut, jossa isot valtiot ovat omia kokouksiaan pitäneet ja omaa politiikkaansa määritelleet niin sanottuun terroristisotaan. Nyt näyttää ajankohtainen tilanne vielä levottomammalta ja puheet ainakin näyttävät siltä, että oltaisiin avaamassa sodankäyntiä yhä laajemmaksi. Minusta tämä on hyvin vakava asia, johon toivon, että Suomen edustajat Euroopan unionissa kiinnittävät erityistä huomiota.

Keskustelun nopeatahtinen osuus päättyy.

Juha  Korkeaoja  /kesk(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Ed. Kokkonen toi esille tämän uuden määritelmän: Euroopan unionia on kehitettävä itsenäisten jäsenvaltioiden ja Euroopan kansojen tiiviinä yhteisönä. Tämän määritelmän toi esille myös ed. Kautto sosialidemokraattien ryhmäpuheenvuorossa ja piti sitä hyvänä.

Itse en ole sen keskustelun aikana, mitä uuden määrittelyn jälkeen on käyty, vielä kuitenkaan saanut oikein selvää, mitä tällä tarkoitetaan. Kun kaikissa puheenvuoroissa on toisaalta sanottu, että pitäisi päästä yksinkertaisempiin ja selkeämpiin ilmaisuihin, toivoisin, että vielä käytäisiin läpi, mitä tämä oikein tarkoittaa. Ymmärtäisi, jos puhuttaisiin itsenäisten jäsenvaltioiden liitosta ja Euroopan kansalaisten tiiviistä yhteistyöstä, mutta mikä ero on valtioiden ja kansojen välisellä, mitä lisää tuo tämä, että lisätään "valtioiden välinen tiivis yhteistyö" ja "kansojen välinen tiivis yhteistyö"? Eikö se tuo vain enemmänkin sekaannusta tähän muutenkin sekavaan asiakokonaisuuteen kuin sitä selvittää tai tuo jotain lisäarvoa?

Mirja  Ryynänen  /kesk(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa rouva puhemies! Halusin puuttua ihan samaan asiaan. Ehkä tämä enemmän onkin vastauspuheenvuoro ed. Kautolle kuin ed. Kokkoselle, joka tämän termin otti esille. Nimittäin eräät asiantuntijat myöskin ulkoasiainvaliokunnassa ihmettelivät tätä termiä ja mitä sillä todella tarkoitetaan.

Minusta kansojen liitto -ajatteluun liittyy tietyllä tavalla myös käsite eurooppalainen identiteetti. Minä uskon, että se voi kehittyä vain kansallisen identiteetin rinnalle, ei koskaan sen sijalle. Siinä mielessä pitäisin mielekkäämpänä juuri termiä kansalaisten yhteisö kuin kansojen liitto -ajattelua, koska kyllähän Euroopan kansalaisia yhdistävät yhteiset arvot ja myöskin yhteiset perusoikeudet. Ehkä siihen tällä pyritään. Vähän ihmettelin sitä kritisointia, jonka ed. Kautto tähän termiin ja siihen, että otimme sen lähetekeskustelussa esille, kohdisti.

Paula  Kokkonen  /kok(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Näen, että kun puhumme myöskin kansojen liitosta itsenäisten jäsenvaltioitten rinnalla, tarkoitan ainakin itse sillä kansalaisyhteiskunnan laajaa mukaan ottamista tähän keskusteluun ja myöskin vuorovaikutukseen jatkossakin.

Tarja Kautto /sd(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Tämä saattaa kuulostaa saivartelulta, mutta kyllä minäkin näen, että kansalaiset muodostavat kansan. On tietysti makuasia, millä tavalla sitä ilmaistaan tämän tyyppisessä tekstissä. Nimenomaan haluamme korostaa sitä, että kansalaisten nykyistä parempi mukaan saaminen jo keskusteluvaiheessa ja yleensäkin koko prosesseissa pystyttäisiin takaamaan. Kun kuuntelin keskustan ryhmäpuheenvuoroa, yritin kuunnella sitä siinä mielessä, tulisiko suuria eroavaisuuksia. Täytyy sanoa, että enpä löytänyt, enkä osannut puuttua yhteen sanaan.

Kimmo Kiljunen  /sd(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Ehkä keskustan edustajien kysymyksiä voi lähestyä toisesta näkökulmasta. Eli kun me puhumme yhteistyöstä, joka on yli rajojen ulottuvaa, me käytämme usein termiä kansainvälinen yhteistyö. Kun me puhumme unionista, Euroopan unionin tasolla tapahtuvasta yhteistyöstä, me kuitenkin puhumme ylikansallisesta yhteistyöstä. Tässä on tietenkin erona se, että kansainvälinen yhteistyö on kansallisvaltioiden, jotka muodostavat toimintajärjestelmän ytimen, keskinäistä kanssakäymistä. Ylikansallisessa yhteistyössä mennään ylitse kansallisvaltioiden. Tässä suhteessa ikään kuin identiteetti sille päätöksenteolle tulee toiselta tasolta. Tässä suhteessa silloin puhuminen kansojen liitosta on erittäin paikallaan eikä vain valtioiden välisestä liitosta.

Katja Syvärinen /vas(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Keskustelu kansojen vai kansalaisten unionista varmasti jatkuu tämänkin keskustelun jälkeen, koska tässä nyt ei varmasti valmista saada. Itselleni jäi korvaan ed. Pietikäisen kokoomuksen ryhmäpuheenvuorossa tätä asiaa koskeva kohta, jossa mielestäni aika mielenkiintoisella tavalla rinnastettiin kansojen muodostama liitto ja liittovaltio, mitä tavallaan ihmettelin, koska kokoomus kuitenkin lähetekeskustelussa ilmoitti vastustavansa liittovaltiota. Sen tähden olisinkin halunnut kysyä vielä ed. Pietikäiseltä uudestaan, minkälainen oli se muotoilu kokoomuksen ryhmäpuheenvuorossa, koska se ei varmasti ehkä tarkoittanut ihan sitä, miltä se kuulosti.

Oikeusministeri  Johannes Koskinen

Arvoisa puhemies! Tässä on uhkaamassa niin vakava semanttinen repeämä hallituksen ja opposition välillä, että täytyy rakentaa kansallista kompromissia. Se varmasti löytyisi esimerkiksi nimikkeestä Euroopan yhteisö. Se taas voisi vapautua siten, että unioni ja nämä yhteisöt yhdistyisivät yhdeksi oikeushenkilöksi. Silloin tämä hyvä termi Euroopan yhteisö, joka kuvaisi sekä valtioiden että kansakuntien ja kansalaisten yhteisyyttä, olisi käytettävissä parempana kuin nykyinen Euroopan unioni, liitto.

Mutta tosiaan nämä ovat sinänsä tärkeitä kysymyksiä, että myöskin näillä nimikkeillä kuvataan, minkälaisena Euroopan unionia halutaan kehittää ja miten siihen saadaan kansalaiset paremmin mukaan ja myöskin kansalaisten hyväksyntä toimille.

Sirpa Pietikäinen /kok(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Puheenvuorossani lähdin siitä, että keskustelu Euroopan unionin tulevaisuudesta ei ole pelkistettävissä liittovaltiomallin ja hallitustenvälisyyden yksinkertaistuksen kautta, vaan kysymys on sekä että. On kysymys itsenäisten jäsenvaltioiden ja Euroopan kansojen, Euroopan kansalaisten, eurooppalaisesta, mitä sanaa halutaankaan käyttää, yhteistyöstä, jolla on oma identiteetti, joka kanavoituu myös suoraan eikä ainoastaan hallitustenvälisen yhteistyön kautta Euroopan tulevaisuuteen. Ehkä olennainen poliittinen näkökulma tähän on näkökulma siitä, että konventin kaltaisesta valmistelumetodista voitaisiin tehdä myös pysyvä, pitkäaikainen malli, jossa silloin, kun Euroopan tulevaisuutta määritellään tasavertaisena määrittelijänä, konsensuksen rakentajina olisivat myös muut kuin Eurooppa-neuvoston tai hallitusten edustajat.

Markku  Markkula  /kok(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Vielä aiheesta valtio vai kansa vai molemmat: Kyllä minä haluan erityisesti siinä korostaa, että se, että otamme kansan siihen, tarkoittaa, että mennään kansalaisten tasolle ja korostetaan silloin myös mieluummin vielä pari harppausta pitemmälle kansalaisten keskinäistä verkottumista. Silloin ei aina tarvitse nousta sinne ylös ja toimia siellä vain valtioiden virallisten organisaatioiden kautta.

Aivan erityisesti tämä korostuu nyt, kun puhumme myös tietoyhteiskuntakehityksestä. Jos muistamme eEurope-aloitteen, sen yksi olennainen osa-alue on an Information Society for All, eli halutaan korostaa sitä, että nyt meillä on käytettävissä myös uusia verkottoitumisen apuvälineitä, menetelmiä, joiden avulla kansalaiset keskenään voivat tehdä vaikka minkälaisia vapaamuotoisia verkostoja, (Puhemies koputtaa) esimerkiksi kaikista EU-maista aina pieniä ryhmiä, jotka toimivat itselleen läheisissä kysymyksissä.

Mirja  Ryynänen  /kesk(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Ed. Markkula edellä juuri puhui käsitteestä kansalaisten yhteisö, juuri siitä, mitä me halusimme korostaakin. Olen myös tarkalleen samaa mieltä ed. Pietikäisen kanssa, mitä hän sanoi edellä siitä, että tällainen liittovaltio- ja valtioliitto-käsitteen vastakkainasettelu on täysin hedelmätöntä, koska kyse on todella unionista, jossa on selkeästi sekä ylikansallinen, yhteisöllinen, elementti että hallitustenvälinen elementti. Tällaisilla pelkistyksillä ei päästä siitä pitkällekään, vaan kyse on tasapainosta, joka näitten instituutioitten välillä on saavutettava ja joka toimii myöskin kansalaisten verkostojen tasolla.

Katja Syvärinen /vas(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Varmasti kansalaisille on helpointa puhua kansalaisten Euroopasta, ja siitä varmasti käytännössä on kysymys silloin, kun puhutaan esimerkiksi Euroopan unionin kansalaisuudesta ja sen mukanaan tuomista oikeuksista osallistua esimerkiksi kunnallisvaaleihin asuinpaikallaan riippumatta siitä, minkä maan kansalainen on, koska kaikki olemme unionin kansalaisia, ja monista muista kansalaisuuden tuomista tärkeistä asioista. Mutta se ei silti poista termiongelmaa, joka tässä on. Voidaan tietysti vitsailla siitä, pitäisikö meidän pyytää valtioneuvoston selonteko tästä asiasta ja tästä käsitteestä.

Tarja Kautto /sd(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Minusta me jäimme vähän liikaa kiinni siihen, mitä tämä termi tarkoittaa. Ajattelin puheenvuoroja kuunnellessani ja tätä salia katsoessani enemmänkin sitä, olisiko meidän syytä alkaa keskustelu siitä, miten saisimme tähän saliin valitut kiinnostumaan yleensä tästä asiasta niin paljon, että he myöskin saisivat sen tiedon ja innostuksen, jota ehkä levittää eteenpäin. Uskoisin, että kaikkien meidän yhteinen huoli on nimenomaan se, kuinka saamme herätettyä ihmisten mielenkiintoa kaikkiin niihin kysymyksiin, joita yritämme tässä vakavasti pohtia.

Paula  Kokkonen  /kok(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Haluan kuitenkin vielä puolustaa niitä, jotka eivät ole tänään kiivaasti keskustelemassa. Ehkä heille ovat kansalaiset ja kansat selvempiä kuin meille. Toisaalta kuvittelen, että lähetekeskustelun aikana on tullut aika paljon sanotuksi. Valiokunnissa on asioita puitu aika paljon myöskin, eikä itse asiassa ole mitään sen valmiimpaa sen jälkeen, kun tämä oli lähetekeskustelussa.

Kimmo  Kiljunen  /sd:

Arvoisa puhemies! Euroopan parlamentin vaaleihin osallistui alle 30 prosenttia suomalaisista. Olimme kaikki häkeltyneitä. Koimme selvästi, että unioni kärsi demokratiavajeesta, Euroopan unionin päätöksenteko kärsi uskottavuudesta. Kun katsoo tätä salia todella, kansanedustajista on 5 prosenttia paikalla käymässä keskustelua Euroopan unionin tulevaisuudesta. Eivät ainakaan kansan valitut tässä suhteessa ehkä ole sen herkemmin reagoimassa näihin suuriin kysymyksiin, jotka joka tapauksessa unionia kehitettäessä ovat esillä.

Arvoisa puhemies! Minusta sekä ed. Jaakonsaari että ed. Ryynänen puheenvuoroissaan erinomaisesti toivat esille sen seikan, josta meidän täytyisi lähteä liikkeelle, kun puhumme Euroopan unionin tulevaisuudesta. Molemmat esittivät miksi-kysymyksen, minkä vuoksi me rakennamme Euroopan unionia. Siitä juontuvat kysymykset mitä ja miten, kuten ed. Jaakonsaari viestinsä muotoili.

Miksi Euroopan unionia kehitetään? Ehkä me kansanedustajat hyvin sen tiedämme, tajuamme, että keskeinen osa päätöksentekoa, itse asiassa keskeiset yhteiskunnalliset ongelmat, jotka meillä ovat esillä päätöksenteossa, ovat yhä enemmän sen kaltaisia, että vaikka me tekisimme kuinka hyvää lainsäädäntöä Arkadianmäellä, se ei auta ratkaisemaan yhteiskunnallisia ongelmia. Ongelmat ovat tulleet luonteeltaan ylikansallisiksi. Sen vuoksi me tarvitsemme päätöksentekoa, joka ylittää perinteisen kansallisvaltion suvereniteetin ja sen rajat.

Ymmärrämme hyvin vaikkapa ympäristölainsäädännöstä sen, että vaikka Suomessa voidaan kehittää erittäinkin hyvää ympäristölainsäädäntöä, se ei silti riitä. Kaksi kolmasosaa happosateista Suomeen tulee ulkomailta. Päästörajoitteet Suomessa eivät riitä.

Yhä selkeämmin näemme sen myöskin, jos puhumme vaikkapa talouden integraatiosta. Finanssimarkkinat ovat integroituneet maailmanlaajuisesti. Taloudellisessa päätöksenteossa tarvitaan yhä enemmän ylikansallista ohjaavuutta ja päätöksentekoa. Turvallisuus mitä enenevässä määrin on tullut myöskin yhteiseksi. Siinäkään kansallisvaltiokeskeinen päätöksenteko ei ole riittävää, vaan tarvitaan kansainvälistä, ylikansallista asennoitumista. Sama koskee ihmisten liikkuvuuteen liittyviä asioita, on sitten kysymys pakolaisuudesta tai muun tyyppisistä ihmisten liikkuvuudesta. Sanoisinpa jopa näin, että myöskin globaalin eriarvoisuuden, globaalin köyhyyden ongelmat ovat yhä enemmän sen kaltaisia, joissa vain ylikansallisella otteella voidaan vaikuttaa.

Euroopan unioni on luonnollisesti syntynyt vastaamaan tähän haasteeseen. Siksi olemme kehittäneet ylikansallista päätöksentekojärjestelmää, jota Euroopan unioni alueellisesti edustaa. Meillä tietysti tulevaisuudessa joskus on olemassa ylikansallinen päätöksentekojärjestelmä, joka kattaa globaalin järjestelmän, mutta me lähestymme sitä alueellisesti.

Kun täällä on pohdiskeltu ja muun muassa ed. Vistbackan puheessa moitiskeltu hallitusta ja ulkoasiainvaliokuntaa, ikään kuin lähtökohdat olisivat vastakkaisia, tämä vastakkaisuuden näkeminen on itse asiassa näköharha. Ed. Vistbacka ei oivalla sitä seikkaa, että todellisuudessa, kun suvereenisuuden käsite on kaventunut, itse asiassa sillä, että me siirrymme ylikansallisempaan päätöksentekoportaaseen, me laajennamme sitä mahdollisuutta päätöksenteon osalta, jossa myöskin suomalaiset, demokraattisesti valitut edustajat ovat mukana. Tämän tunnistaminen ei tarkoita sitä, ettemmekö antaisi myöskin sijan sille kansalliselle päätöksenteolle, jolla on oleva edelleenkin kansanvaltaisessa päätöksentekojärjestelmässämme sijansa ja paikkansa.

Keskustelu siitä, olemmeko menossa liittovaltioon vai onko kysymys valtioiden välisestä liitosta, on omalla tavallaan aikansa elänyt. Tässä suhteessa suuri valiokunta yhtä lailla kuin ulkoasiainvaliokunta omissa mietinnöissään sanoivat hyvinkin painokkaasti sen, että kyseessä Euroopan unionissa ei ole mikään valtioiden välinen liitto sen kummemmin kuin perinteinen kansainvälinen järjestökään vaan jotakin aivan uuden tyyppistä.

Itse mielelläni muotoilisin asian näin, että itse asiassa Euroopan unionissa olemme kehittämässä jälkikansallisen maailmanjärjestelmän ensimmäisiä instituutioita eli olemme luomassa järjestelmää, jossa olemme ylittäneet kansallisvaltiokonseptin jo pelkästään sen vuoksi, että suvereenisuus on muuttunut, ja me luomme rakenteita, päätöksentekojärjestelmää, joka kattaa tämän uuden tyyppisen maailmanjärjestelmän vaateet ja tarpeet. Tässä suhteessa, arvoisa puhemies, tämä 2004 pidettävä hallitustenvälinen konferenssi ja sen asialista luonnollisesti koskettaa olennaisesti sitä, millä tavalla maailmaamme, tässä tapauksessa Eurooppaa, tulemme kehittämään.

Tuo asialista on rajattu neljään kysymykseen, joihin täällä on useaan kertaan viitattu. Todellisuudessa on kuitenkin selvää, että varmasti tullaan tätä asialistaa vielä laajentamaan, ja sille myöskin ulkoasiainvaliokunta omassa selonteossaan antoi sijan. Neljä kysymystä ovat vahvasti esillä, ja haluaisin tuoda sen seikan esille, että selkeimmin yksi asioista noussee muiden edelle. On puhuttu perussopimusten yksinkertaistamisesta niitä muuttamatta. Todellisuudessa, kuten useassa puheenvuorossa täällä on jo tuotu esille, tämä on tuskin mahdollista. Perussopimuksia yksinkertaistettaessa tullaan väkisin myöskin puuttumaan sisältöihin, ja tässä suhteessa tämä muuttamattomuus ei tulle toteutumaan.

Sen sijaan se, mikä todennäköisimmin tulee, arvoisa puhemies, toteutumaan, on se, että nimenomaan tämän perussopimuksen yksinkertaistamisprosessin alle sijoittuvat kaikki nämä muut osakysymykset. Tässä tulee tapahtumaan todennäköisesti samalla tavalla kuin Suomessa perustuslakia laadittaessa, jossa pyrittiin alun pitäen vain kolme erillistä perustuslakia yhdistämään ja prosessina oli itse asiassa ei ainoastaan yhdistäminen, uuden peruslain laadinta, vaan myöskin sisältöön tultiin kiinnittämään huomiota. Tämä on väkisin myöskin se prosessi, johon Euroopan unionissa tätä hallitustenvälistä konferenssia valmisteltaessa tullaan törmäämään, ja todennäköisesti tästä asiakohdasta tulee sateenvarjo, jonka alle sijoittuvat nämä muut asiakohdat.

Toimivallanjakokysymys on tietenkin iso asia. Siinä suhteessa olemme ottaneet hyvin selkeästi sen kannan ja sitä on syytä tukea, että toimivallanjakoa tulee selkiyttää. Lähtökohtana tulee luonnollisesti olla se, että Euroopan unionin tasolla eli ylikansallisella tasolla tehdään ne päätökset, joissa on nimenomaan lisäarvoa saatavissa, eli niitä asioita, jotka luontevasti ovat ylikansallisia luonteeltaan, käsitellään ja niistä tehdään päätökset unionitasolla. Tässä tapahtuu tietysti, ja on tapahtunut, toimivallan siirtoa kansalliselta tasolta ylikansallisemmalle tasolle. Mitään uusia toimielimiä ei tarvita. Erityisen ongelmalliselta tuntuisi se, että tekisimme jonkinlaisen luettelon näistä toimivaltuuksista, jotka olisivat unionitasoisia. Se jäykistäisi ilmiselvästi päätöksentekojärjestelmää eikä mahdollistaisi sitä, että huomioitaisiin myöskin kehityksen aikaansaamat uudet tarpeet. Tässä suhteessa mitään jäykkiä toimivaltalistauksia ei ole syytä tehdä.

Arvoisa puhemies! Se, mikä koskee perusoikeusasiakirjaa, tältä osin on varmasti tarkoituksenmukaista siitä lähteä liikkeelle, että tämä perusoikeusulottuvuus Euroopan unionin tai ennen kaikkea Euroopan yhteisön osalta toteutuu sitä kautta, että Euroopan yhteisö liittyy Euroopan ihmisoikeussopimuksiin, jotka Euroopan neuvoston puitteissa on sovittu. Tässä on olemassa jo perustavaa laatua oleva järjestelmä, jossa mitä luontevinta on myöskin Euroopan yhteisöjen syytä olla mukana. Itse en suhtautuisi täysin kielteisesti myöskään siihen, että tämä perusoikeusasiakirja voitaisiin liittää tuleviin perussopimuksiin myöskin liitteeksi.

Arvoisa puhemies! Keskeinen kysymys, joka on asialistalla, on nimenomaan kansallisten parlamenttien asema. Tässä suhteessa olen ilahtunut siitä, että me Suomessa emme ainoastaan ole ottaneet käyttöön ehkä Euroopan unionissa parhaimman seurantajärjestelmän kansallisella tasolla vaan myöskin olemme tehneet kannanoton sen kaltaiseksi, että tämän järjestelmän, voi sanoa, keskeisimmät rakennepiirteet voitaisiin selvittää tietysti muille unionin jäsenmaille, erityisesti kandidaattimaille, mutta myöskin niin, että perussopimuksiin voitaisiin kirjata keskeisimmät perusperiaatteet, joilla tämä kansallinen seurantajärjestelmä toimii. Mitkä ovat näitä keskeisimpiä periaatteita? Ne periaatteet tietysti ovat siinä, että tämä kansallinen seuranta olisi säännöllistä, se olisi kokonaisvaltaista, tiedonsaanti olisi ajanmukaista nimenomaan myöskin siinä suhteessa, että kun komissio tekee neuvostolle esityksen, niin välittömästi, kun hallitukset saavat uusista direktiiveistä, uusista ehdotuksista, esityksen, nämä myöskin tulisivat kansallisiin parlamentteihin. Neljäntenä seikkana, joka meidän käytännössämme on olennaista, on päätöksenteon avoimuus. Nämä olivat siinä mielessä yleisellä tasolla olevia kirjauksia, että olisi paikallaan sitoa ne myöskin perussopimuksiin kuitenkaan puuttumatta siihen tapaan, konkreettiseen tapaan, millä itsekukin jäsenvaltio oman suvereniteettinsa puitteissa päättää tämän seurantajärjestelmän konkretiasta. Nämä yleiset periaatteet lienee kuitenkin syytä kirjata.

Arvoisa puhemies! Viimeisenä huomiona kysymys tästä valmistelusta. Olemme luomassa konventtia, uuden tyyppistä valmisteluelintä, saman tyyppistä, jolla perusoikeusasiakirja aikoinaan valmisteltiin. Tässä suhteessa tämä on uudenlainen ja, näkisin, erinomainen tapa lähestyä näitä vaikeita kysymyksiä. Pystytään käymään syvällinen keskustelu, laaja keskustelu. Erinomaisen tärkeätä on se, että hakijamaat ovat myöskin täysivaltaisesti tässä prosessissa mukana. Nykyisten jäsenvaltioiden ei ole syytä rakentaa tulevaa Eurooppaa kymmenelle hakijamaalle, jotka joutuvat joka tapauksessa sitten täysimääräisesti osallistumaan. Tässä suhteessa on tärkeätä, että osallistuminen on alusta saakka heille mahdollista.

Tärkeä seikka luonnollisesti konventtia valittaessa on sen puheenjohtaja. Puheenjohtajuudesta tietysti käydään kovasti keskustelua, ja ilmeisesti Laekenissa tullaan valitsemaan konventille puheenjohtaja. Tässä suhteessa on monia nimiä ollut esillä Italian Amatosta Hollannin Vim Kokiin. Jacques Delors on ollut Ranskasta esillä samoin kuin Giscard d’Estaing. Meiltä on ollut myöskin Martti Ahtisaaren nimi esillä.

Keskusteluissa on tuotu selvästi se seikka esiin, että konventin tulevan puheenjohtajan täytyy olla sekä pätevä että myöskin henkilö, joka kykenee kokoamaan tuon konventin. Ehkä ei ole tarkoituksenmukaista valita sellaista puheenjohtajaa konventille, jolla on valmiina jo oma Eurooppa-ohjelmansa. Konventin puheenjohtajan on syytä olla kokoava hahmo, joka pystyy ottamaan erilaiset kannat huomioon. Keskusteluissa on myöskin tuotu esille se, että konventin puheenjohtajan tulisi tulla suuresta maasta. Se on ehkä yllättäväkin kommentti sen suhteen, että usein saattaa olla niin, että pienestä maasta tuleva konventin puheenjohtaja — tässä tapauksessa viittaan esimerkiksi Martti Ahtisaaren ominaisuuksiin — ehkä pystyy paremmin rakentamaan kompromisseja, ottamaan kokonaisuuden huomioon kuin konsanaan suuresta jäsenmaasta tuleva puheenjohtaja.

Meillä on lähdetty liikkeelle myöskin siitä, kun on mietitty konventin kokonaisuutta, että kansallisista parlamenteista ei ainoastaan tulisi kaksi jäsentä vaan heille tulisivat myöskin varajäsenet. Tämä lienee tarkoituksenmukaista; silloin laajempi kirjo meidänkin eduskunnassamme olevista kannoista tulisi esille ja huomioitua. Erityisen tähdellisenä pidän myöskin sitä, mistä olemme eduskunnassa jo keskustelleet, että konventin seurantaan kiinnitettäisiin erityistä huomiota eduskunnan puitteissa vähintäänkin niin, että ulkoasianvaliokunta, suuri valiokunta ja perustuslakivaliokunta yhteistuumin pystyvät seurannan järjestämään. On luonnollista, että ulkoasiainvaliokunta kansainvälisten perussopimusten osalta kantaa eduskunnassa keskeisimmän vastuun ja ottaa tässä suhteessa koordinoivan roolin, mutta on hyvin tärkeätä, että me tehokkaasti myöskin eduskunnan puitteissa pyrimme konventin työtä seuraamaan.

Mirja  Ryynänen  /kesk(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Ed. Kiljunen otti minusta erittäin hyvin esille kansallisten parlamenttien aseman vahvistamisen. Sehän on yksi asiakohta Nizzan julistuksessa, mutta tavattoman vähän mitään konkreettista on kuitenkaan pystytty esittämään tämän aseman vahvistamiseksi. Kuitenkin demokratiavajeen kannalta ja kansalaisläheisyyden kannalta se olisi tavattoman tärkeää, ja niin kuin ed. Kiljunen totesi, perussopimuksiin pitäisi kirjata keskeiset periaatteet. Tätä vastaan on esitetty kovin paljon epäilyjä, pitääkö tälle tasolle mennä, koska on kansallisesti päätettävästä asiasta kyse. Minusta periaatteiden kirjaaminen juuri vahvistaisi parlamentin asemaa ja jättäisi kuitenkin tarpeeksi liikkumatilaa sille tavalle, miten jäsenmaissa päätetään EU-asioiden käsittelyprosessi järjestää. Kyse on tietysti myöskin toissijaisuusperiaatteen valvonnasta.

Katja Syvärinen /vas(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Olen ilolla pannut merkille, että toverit sosialidemokraatit eivät ole enää lähetekeskustelun ryhmäpuheenvuoron jälkeen tuoneet esille sitä seikkaa, joka ryhmäpuheenvuorossa oli esillä, että perusoikeuskirja liitettäisiin osaksi EU:n perussopimuksia. Siitähän sekä suuri valiokunta että ulkoasiainvaliokunta ovat lausuneet, että se olisi liitteenä parempi. Tähän ed. Kiljunenkin puheenvuorossaan viittasi. Tästä varmaan on aika suuri yksimielisyys.

Kansallisten parlamenttien asemasta meillä ilmeisesti on jonkin verran erilainen käsitys. Itse todella, niin kuin ed. Ryynänenkin, pidän tärkeänä sitä, että se on meillä kansallisesti päätettävissä ja me voimme hyvää malliamme esittää muille käyttöön otettavaksi, mutta se on jokaisen kansallisesti itse päätettävä asia.

Sirpa Pietikäinen /kok(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Aivan perustellusti on esitetty, kuten ed. Ryynänen mainitsi, kritiikkiä sen osalta, että unionin tasolla säädeltäisiin kansallisia toimintametodeja siitä, miten parlamenttien pitäisi olla mukana päätöksenteossa. Itse en sisällöllisesti näe tällaisen periaatelistauksen mukaan ottamista perussopimuksiin mitenkään ongelmallisena, se vain korostaa demokratian kolminapaisuutta unionissa. Yksi elementti siitä on kansalliset parlamentit, joiden yleistasoista osallisuutta voidaan unionitasolla säädellä, kuten voidaan säädellä esimerkiksi eurooppalaisten perusoikeuksia. Rinnastaisin silloin parlamenttien aseman osallistua unionin päätöksentekoon kansallisessa päätöksentekomenettelyssä eurooppalaisten kansalaisten oikeuksiin. Toinen elementti on Euroopan parlamentin tuoma suora kansalaisten näkökulmien edustaminen. Kolmas on kansalaisten, kansojen, mukaan ottaminen myöskin kuultavina kansalaisjärjestöjen tai muiden mekanismien kautta.

Tarja   Kautto  /sd (vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Yhteen asiaan haluaisin vielä puuttua: parlamenttien mahdollisuuteen ottaa kantaa ja tehdä työtä näiden asioiden puitteissa. Tällä hetkellä minulla on sellainen kuva, että valitettavasti meilläkään ei ehkä täysimääräisesti osata käyttää hyväksi niitä mahdollisuuksia, mitä meillä on. Otan esimerkkinä sen tyyppisen työskentelyn, että näen, että olisi todella tärkeää pitkällä tähtäimellä katsoa sitä kehitystä, mikä EU:n puitteissa tapahtuu, ja joissain asiakokonaisuuksissa se mahdollisuus avautuu nimenomaan erilaisten selvitysten osalta.

Meillä tietyissä valiokunnissa, joihin kohdentuu erilaisia selvityksiä ja selontekoja enemmän, on mahdollisuus ottaa kantaa, mutta vaikuttaa siltä, että itse meidän työmme arvostamisessakaan ei nähdä sitä, miten tärkeää tämän tyyppinen pitkäaikainen seuranta on joidenkin asioiden osalta, ja se ei saa jäädä yksin EU:n papereihin, vaan se pitää laajentaa, niin kuin ympäristövaliokunnassa on pyritty tekemään, globaaliksi seurannaksi, esimerkiksi liikenteen tai ilmastokysymysten osalta.

Kimmo  Kiljunen /sd(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Useissa näissä puheenvuoroissa kiinnitettiin huomiota nimenomaan kansallisten parlamenttien rooliin Euroopan unionin päätöksenteossa. Meillähän aikaisemmin Suomessakin on ollut eduskunnassa se kanta, että perussopimuksiin ei tulisi kirjata mitään siitä, millä tavalla kansallinen seurantajärjestelmä luodaan, vaan sen katsottiin kuuluvan yksinomaan jäsenvaltioiden sisäiseen toimivaltaan. Nyt tässä suhteessa on otettu uusia arvioita, jotka näkyvät nyt sekä suuren valiokunnan että ulkoasiainvaliokunnan kannanotoissa. Erityisesti olen ilahtunut myöskin siitä, että keskustasta muun muassa ed. Ryynänen on käyttänyt juuri tuon kaltaisia puheenvuoroja jo aikaisemmin.

Taustalla on se, että me olemme oivaltaneet demokratiavajeen, mikä toimii unionissa. Demokratiavaje toimii kahden eri instituution tasolla: toisaalta tietysti Euroopan parlamentin roolissa, mutta ennen kaikkea siinä roolissa, mitkä kansallisten parlamenttien seurantamahdollisuudet ovat suhteessa hallitusten edustajiin, ennen kaikkea suhteessa ministerineuvoston päätöksentekoon. Tässä suhteessa (Puhemies koputtaa) useimmissa unionimaissa on hyvin hyvin vakavia ongelmia. Sillä, että nyt perussopimuksessa voitaisiin yleispiirteitä edes kirjata siitä, kuinka kansallinen seuranta aikaansaataisiin, (Puhemies koputtaa) paikattaisiin tätä demokratiavajetta.

Juha Korkeaoja  /kesk:

Arvoisa puhemies! Euroopan unionin tehtävä on ollut ja on rakentaa ja turvata eurooppalaista rauhaa ja hyvinvointia. Ehkä tässäkin yhteydessä voi jälleen kerran lainata Euroopan neuvoston parlamentaarisen yleiskokouksen ikäpresidentin, ranskalaisen senaattori Ehrmannin, puheenvuoroa, jonka hän on tuossa ominaisuudessa usein käyttänyt. Hän on todennut, että toiseen maailmansotaan asti 500 vuoden ajanjaksolla Ranska ja Saksa olivat sodassa keskimäärin niin, että sotien välillä oli 20 vuotta, siis 500 vuoden ajanjaksolla lähes yhtäjaksoisesti sotaa näiden kahden maan välillä. Kun tämä otetaan taustaksi, on helppo ymmärtää, että Euroopan unionin luojat halusivat katkaista tämän kehityksen. Kun nyt on jo monta 20-vuotiskautta pystytty elämään rauhan aikaa näiden maiden välillä, voi sanoa, että Euroopan unioni on tässäkin mielessä ollut suuri menestys.

Mutta Euroopan unioni ei ole vielä yleiseurooppalainen yhteisö. Jotta tätä alkuperäistä pyrkimystä voitaisiin mahdollisimman hyvin toteuttaa, Euroopan unionin tulee laajeta. Siksi mielestäni unionin laajeneminen on asetettava ensimmäiseksi tavoitteeksi ja yläpuolelle kaikkien muiden tavoitteiden.

Nizzan konferenssi oli siinä mielessä onnistunut, että voidaan kai sanoa, että konferenssin tuloksena luotiin rakenteet, jotka merkitsevät sitä, että unioni voi teknisesti laajentua. Ehkäpä nämä puitteet tai säännökset ovat juuri ja juuri sellaisia, että laajeneminen on mahdollista, mutta ainakin näin on arvioitu, että tästä päästään eteenpäin. Rakenne jäi kuitenkin ja jää hyvin monimutkaiseksi, ja jonkinlainen epäilys ainakin omaa mieltäni kalvaa siitä, onko tämä päätöksentekorakenne riittävän selkeä ja yksinkertainen 25 jäsenvaltion unionille. Se jää nähtäväksi, ja epäilen, että vielä jatkossakin tarvitaan toimia, joilla päätöksentekorakennetta selkiytetään ja yksinkertaistetaan ajatellen kasvavaa jäsenmäärää.

Arvoisa puhemies! Euroopan unioni on tänä päivänä yhteisö, jolle ei ole historiassa selvää vertauskohtaa. Ed. Kiljunen totesi puheenvuorossaan, että Euroopan unioni on jälkikansallisen maailmanjärjestelmän uusin instituutio. Tämä kuulostaa aika juhlavalta ilmaisulta, mutta epäilemättä minäkin siihen yhdyn, että aivan vastaavanlaista missään tapauksessa aikaisemmin historiassa ei ole ollut eli se edustaa jotain uuden tyyppistä yhteistyötä.

Unioni ei ole valtio. Se ei ole liittovaltio, mutta ei se myöskään ole Sveitsin kaltainen konfederaatio. Sillä ei ole valtiolle ominaista rakennetta eikä muotoa. Toisaalta se on kuitenkin jotain enemmän kuin perinteinen valtioiden välinen liitto, valtioiden välisen yhteistyön yhteenliittymä. Aivan ilmeistä on, että tällainen välimuoto on jossain määrin ongelmallinen. Valtioksi unioni ei ole kypsä. Valtiomuodostus edellyttää identiteettiä, jossa kansalaiset voisivat sanoa, että minä olen Euroopan valtion kansalainen, mieluummin kuin sanoisivat, että olen saksalainen tai ranskalainen tai suomalainen. Epäilemättä tänä päivänä identiteetti on kansallisvaltiopohjainen, kansallinen: me olemme suomalaisia, saksalaisia ja ranskalaisia, eli ei ole olemassa valtiomuodostukselle välttämätöntä identiteettiä Euroopassa.

Tässä mielessä oli aika mielenkiintoista, kun ulkoasiainvaliokunnassa käytiin asiantuntijoitten välistä keskustelua, jossa professori Antola pohdiskeli sitä, että kun Euroopan unioni on saanut uusia tehtäviä ja sen takia sen hallinnoiminen on tullut entistä haastavammaksi, hän on tullut sille kannalle, että tällainen liittovaltionomainen rakenne olisi tarpeellinen. Hän on liittovaltion kannalla. Jotenkin näin hän totesi, mihin ministeri Iloniemi totesi nopeana vastauksena, että "kyllä minäkin olen liittovaltion kannalla kymmenen vuoden päästä". Tämä ehkä kuvaa sitä asetelmaa, että nähdään, että tarvitaan valtionomaisia rakenteita, jos kehitys menee tähän suuntaan. Tosiasia kuitenkin on se, että Euroopan kansat eivät ole tähän tänä päivänä vielä valmiita.

Tässä onkin mielestäni Euroopan unionin ongelmien ydin. Unioni on haalinut uusia tehtäviä jatkuvasti. Sen toiminta on tullut yhä monipuolisemmaksi, ja näin ollen myöskin sen hallinnolta vaaditaan yhä enemmän eli tarvittaisiin joitakin valtionomaisia rakenteita, mutta kansalaiset eivät kuitenkaan halua muodostaa valtiota. Mikä tulisi olla neuvo tässä tilanteessa? Mielestäni ulkoasiainvaliokunnan puheenjohtajan ed. Jaakonsaaren esiin nostamat kysymykset ja kysymys prioriteettijärjestyksestä ovat tärkeitä, eli pitää esittää kysymykset "miten", "mitä" ja "miksi". Itse näistä kolmesta kysymyksestä asettaisin ensimmäiseksi ja tärkeimmäksi pohdittavaksi "mitä ja miksi" ja vasta sen jälkeen "miten". Nyt keskustelu käy hyvin pitkälti sen ympärillä, "miten".

Oma vastaukseni kysymykseen "mitä ja miksi" on, että unionin tulisi keskittyä niihin tehtäviin, jotka sillä tänä päivänä on ja joissa se on saavuttanut kansalaisten luottamuksen ja kansalaisten arvostuksen. Tällainen yhteistyön alue mielestäni on hyvin selkeästi talous. Laajasti tunnustetaan, että yhteismarkkinakehityksellä Euroopasta on tullut tärkeä tekijä maailmantaloudessa. Yhteismarkkinakehitys on myöskin hyödyttänyt kaikkia kansalaisia, se on lisännyt Euroopan vaurautta ja kilpailukykyä. Yhteismarkkinat ovat mielestäni myöskin se toimialue, joka kaikkein eniten kiinnostaa uusia jäsenmaita. Luulen niin, että nimenomaan taloudellinen yhteistyö on se ensisijainen syy, miksi Euroopan unionin jäseniksi niin monet maat haluavat liittyä.

On tietenkin tehtäviä, jotka liittyvät yhteismarkkinakehitykseen. Yhteismarkkinakehityksellä on ollut kielteisiä seurauksia, muun muassa lisääntyvä kansainvälinen rikollisuus, jotka lieveilmiöinä mielestäni pitää ottaa huomioon ja pitää pyrkiä ratkaisemaan tässä kokonaisuudessa. Oma lähtökohtani olisi se, että Euroopan unionin tulisi mieluummin kuin hakea uusia toimialueita keskittyä talousasioihin, yhteismarkkina-asioihin ja laajenemiseen, ja tällä tavalla luoda sitä luottamusta kansalaisten keskuudessa, mistä tänä päivänä on niin suuri puute.

Esko-Juhani  Tennilä  /vas(vastauspuheenvuoro):

Rouva puhemies! EU:sta tarvittaisiin syvällistäkin keskustelua ja myös kriittistä keskustelua. Minä pidän vahinkona sitä, että keskustapuolue oppositiopuolueena ei enää esitä EU:sta omia näkemyksiään. Rovaniemen puoluevaltuuston kokouksessahan sanottiin tälle perusteluksi se, että jos esittää selvästi hallituksen linjasta poikkeavia näkemyksiä, ei pääse enää hallitukseen, ja sen takia pidättäydytään omista esityksistä. Minä pidän tätä valitettavana myöskin ihan EU-prosessin kannalta. Tarvittaisiin nyt selvästi myös erilaisuutta tässä keskustelussa ja raikkaita ja selkeitä erilaisiakin kantoja.

Liisa  Jaakonsaari  /sd(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Siitä vaan, ed. Esko Tennilä, raikkaita erilaisia kantoja! Kun kerran eräs venäläinen opiskelijalähetystö oli ulkoasiainvaliokunnan vieraana ja he kysyivät, montako Euroopan unioniin kriittisesti suhtautuvaa on Suomen eduskunnassa, minä sanoin, että 200, kaikkihan me olemme, että ei kritiikki ole sitä, että on jyrkästi vastaan tai ilmoittaa, että ei hyväksy, vaan me olemme kaikki tässä suhteessa kriittisiä.

Mutta identiteettikysymyksestä, mistä ed. Korkeaoja puhui, haluaisin kertoa ihan oman esimerkin siitä, että ihmisellä voi olla monta identiteettiä. Kun minä olen Helsingissä, minä koen, että minä olen pohjoissuomalainen, mutta jos minä olen Pariisissa tai Berliinissä, minä koen, että minä olen suomalainen, mutta jos olen Aasiassa tai USA:ssa, minä ehdottomasti koen, että minä olen eurooppalainen. (Eduskunnasta: Entä Oulussa?) — Oulussa minä koen olevani pohjoissuomalainen niin kuin ed. Tennilä joka paikassa, että hän on lappilainen. (Välihuuto) — En minä olen pohjoissuomalainen, mutta aina kun olen Pariisissa, minä olen suomalainen. — Siis ihmisellä on näitä erilaisia identiteettejä, eivätkä ne ole vastakkaisia. Varmasti uskon, että tulevaisuudessa moni kuvaa itsensä yhä enemmän: minä olen lappilainen, minä olen — niin kuin avustajani on — Rheinland-Pfalzista, joku on Skånesta. Identiteetti muodostuu (Puhemies koputtaa) yhä enemmän alueen identiteetin mukaan, mutta silti olemme eurooppalaisia, joten ei tämä itse asiassa ole mitenkään hirveän vaikea asia.

Sirpa  Pietikäinen  /kok(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Aiheelliseen kysymykseen mitä ja miksi haluaisin tuoda sen näkökulman esille, että Euroopan unionin tehtävänä on puolustaa ja edustaa eurooppalaisia, eurooppalaisen ihmisen arvoja ja etua. Silloin me puhumme heikomman suojasta, vahvasta hyvinvointiyhteiskunnasta, me puhumme korkeasta ympäristönsuojelun tasosta, ja silloin, ed. Korkeaoja, valitettavasti mielestäni me emme voi puhua vain taloudesta ja yhteismarkkinoista, vaan a:sta seuraa väistämättömästi b. Siitä, että me yhdistymme taloudellisesti ja me olemme taloudellisia toimijoita, seuraavat väistämättömästi myös muut osa-alueet vähintään yhtä tärkeinä elementteinä unionin toimintaan, koska vain yhdellä jalalla on hyvin hankalaa kävellä. Silloin me palaamme mielestäni aika olennaiseen oivallukseen: Kun me debatoimme Euroopan unionin olemuksesta, me emme vain keskustele siitä abstraktiona, päätöksentekojärjestelmänä, vaan me palaamme siihen normaaliin poliittiseen väittelyyn, jota me käymme asiakysymyksistä päivittäin eduskunnassa: kuinka vahvasti heikompaa pitäisi suojella; kuinka vahvasti vahvempien tai joidenkin oikeuksia pitäisi rajoittaa esimerkiksi tasa-arvon tai alueellisen edun nimissä; kuinka vahvasti ja kenellä pitäisi olla auktoriteetti päättää (Puhemies koputtaa) esimerkiksi ympäristöasioista. Siinä meillä on eri puolueissa aika paljon erilaisia näkemyksiä. Ehkä tämä keskustelu pitäisi palauttaa myös tämän EU-keskustelun ytimeen.

Mirja  Ryynänen  /kesk(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Ed. Tennilälle haluaisin vastata, että katson kyllä, että minulla on oikeus esittää täällä EU-politiikasta mielipiteitä, joiden takana ihan aidosti olen. Olen tässä keskustelussa esittänyt keskustan ryhmäpuheenvuoron. Vaikka sitä nyt yksityiskohtaisesti ei ryhmässä ole ruodittukaan, uskallan olettaa, että ryhmän suuri enemmistö voi sen takana olla, eikä tässä, että esittää omia mielipiteitään ja on aktiivisesti ja avoimella mielellä mukana keskustelussa, ole kyse kyllä minkäänlaisista hallituskuvioista. Ei minusta eriävien mielipiteitten esittäminen tällaisessa tulevaisuuskeskustelussa voi olla mikään itsetarkoitus, enkä minä voi hyväksyä myöskään sitä, että pitäisi liittoutua joittenkin tiettyjen leimautuneitten termien taakse ja niitä toistaa. Minä koen sen älyllisesti epärehelliseksi, ja sen takia haluan toiselta pohjalta (Puhemies koputtaa) olla mukana tässä keskustelussa.

Niin kuin totesin ryhmäpuheenvuorossa, meillä varmasti on erilaisia painotuksia, nekin siellä näkyivät, ja erilaisia näkemyksiäkin, kun me katsomme pitemmälle tulevaisuuteen. Mutta jos me olemme lähiajan peruslinjauksista (Puhemies koputtaa) yhtä mieltä, minusta on oikein se myöskin sanoa.

Anneli Jäätteenmäki  /kesk(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa rouva puhemies! Haluaisin myös todeta ed. Tennilälle, että keskustalla on yhteistyöhakuinen ote Euroopan tasolla ja EU:ssa tehtävään kansainväliseen yhteistyöhön. Mutta silloin jos eduskunnassa meillä kaikilla on saman kaltainen näkemys, ei kannata hakemalla hakea erilaista otetta. Keskusta on siinä mielessä niin linjakas, että me pyrimme jo nyt tekemään sellaisia ohjelmia, että me voimme ajaa samaa linjaa, olemme me täällä salissa kummalla puolella tahansa, hallituksessa tai oppositiossa. Kriittistä mutta yhteistyöhakuista näkemystä meiltä kaikilta varmasti kaivataan.

Juha Korkeaoja  /kesk(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Ed. Jaakonsaari totesi, että hänen identiteettinsä, kun hän on Pariisissa, on suomalainen. Minä luulen niin, että kun puhumme Eurooppa-keskustelusta ja havaitsemme, että me olemme täällä aika tavalla samaa mieltä noin pääsääntöisesti näistä asioista, se johtuu juuri siitä, että me katsomme kuitenkin Euroopan yhteisöä ja toimimista siinä nimenomaan suomalaisina. Sen takia ei minusta ole niin yllättävää, että tässä pääsääntöisesti ollaan samaa mieltä.

Mitä tulee nyt poliittiseen keskustaan, pitäisin aika luonnollisena sitä, että meidän mielipiteemme ovat hyvin lähellä sitä, mitä täällä muutkin esittävät. Niin kuin täällä on todettu, ei mielestäni ole välttämätöntä politiikassa, että hakemalla haetaan erilaisuuksia, jos ei niitä ole.

Esko-Juhani Tennilä  /vas(vastauspuheenvuoro):

Rouva puhemies! Ei tarvitse hakea erimielisyyksiä, mutta olisi erittäin kiintoisaa kuulla esimerkiksi, mitä kantaa ollaan Nizzan sopimuksen ongelmakohdasta, siitä että kolmelle suurelle valtiolle piilotettiin veto-oikeus päätöksentekoon. Onhan se valtavan iso kysymys, joka täällä kuitenkin nyt sivuutetaan. Siihen on otettava kantaa, ja se varmasti on meidän kaikkien edessä, tai kysymys: neuvostot vaiko komissio. Kyllä ne ovat niitä peruskysymyksiä, joissa ei yleisellä hyminällä mihinkään päin pääse. Näistä pitää kuitenkin keskustella avoimesti. Sitä minä odotan kuitenkin, että niistä sanotaan kantoja.

Juha  Korkeaoja  /kesk(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Kun ed. Tennilä nostaa esiin kysymyksen, kyllä meidän puheenvuoroissamme, kannoissamme, on lähdetty selvästi siitä, että päätöksenteon tasolla neuvosto on tärkein elin ja neuvoston päätöksentekoa pitää vahvistaa ja että komission asema tässä kokonaisuudessa on tärkeä pienten jäsenmaiden kannalta, emmekä ole halunneet muuttaa näiden instituutioiden välistä tasapainoa.

Mirja Ryynänen  /kesk(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Nyt ed. Tennilä ei ole kuunnellut keskustan ryhmäpuheenvuoroa, jossa hyvin selkeästi kritisoitiin ja otettiin esille muistaakseni ainoana ryhmäpuheenvuorona tämä 62 prosentin äänikynnys, se että se käytännössä on paljon suurempi muutos kuin hallitus selonteossaan antaa ymmärtää. Siinä sitä vähätellään, mutta kyse on todella kolmen suurimman jäsenmaan veto-oikeudesta käytännössä, elikkä tämä on yksi niitä asioita, jotka selkeästi pienten maitten asemaa heikensivät Nizzan sopimuksessa. Kaiken kaikkiaan sitä on kritisoitu. Niin tosin on tehnyt hallituskin.

Vielä toimielimistä: Siitäkin oli ihan selkeä kanta ryhmäpuheenvuorossa, miten neuvostoa pitää kehittää tärkeimpänä ja pääasiallisena toimielimenä. Mutta me emme myöskään halua heikkoa komissiota. Senkin on oltava toimintakykyinen. Pidämme kiinni instituutioitten tasapainosta.

Esko-Juhani Tennilä  /vas(vastauspuheenvuoro):

Rouva puhemies! Kyllä minä kuuntelin nämä puheenvuorot työhuoneessa. Tässä kuitenkin tulee kysymys, kun Nizzassa näin päätettiin ja kun sinne tämmöinen piilotettu veto-oikeus kolmelle suurimmalle laitettiin, miten sitten tästä eteenpäin, missä vaiheessa näihin tarrataan ja koetetaan saada oikenemaan tällaiset selvästi demokratian vastaiset rakenteet. (Välihuuto) — Ehkäpä juuri näin, ja silloin tämä asia täytyy tietysti täällä keskustella selväksi, miten lähdetään eteenpäin.

Rouva puhemies! Vielä ed. Jaakonsaarelle identiteettikysymykseen: On meillä monta identiteettiä varmasti kaikilla. Minä olen lappilainen ja suomalainen ja eurooppalainen ja maailman kansalainenkin toivon mukaan, mutta se, mitä minä toivon, että pysykää te Oulussa, ed. Jaakonsaari. Pohjoissuomalaisuus tarkoittaa, että se on silloin myös Lappi. Minä toivon tarkkuutta näihin, mitä me oikeasti edustamme.

Anneli Jäätteenmäki  /kesk:

Arvoisa rouva puhemies! Minä toivoisin, että ed. Tennilä tutustuisi keskustan puoluevaltuuskunnan kuukausi sitten Rovaniemellä, siellä pohjoisessa, hyväksymään uuteen Eurooppa-ohjelmaan. Siinä on varmasti vastauksia moniin niistä kysymyksistä, joita ed. Tennilä esitti, ja toki voi ed. Mirja Ryynäsen puheenvuoronkin lukea vielä uudelleen; luulen, että moniin kysymyksiin saa kyllä vastauksia.

EU:n tulevaisuuskeskustelussa on mielestäni tarve pohtia sitä, mihin tarvitsemme Euroopan unionia ja miten unionia pitäisi uudistaa niin, että se selviää tehtävistään ja saavuttaa kansalaisten luottamuksen.

EU:n tärkein tehtävä on ollut Euroopan rauhan ja vakauden turvaaminen, ja tämä työ jatkuu edelleen unionin laajentuessa yleiseurooppalaiseksi valtioiden liitoksi. Kansainvälistä yhteistyötä tarvitaan tänä päivänä enemmän kuin koskaan. Monet arkiongelmat eivät tunne maantieteellisiä rajoja. Vain kansakuntien välisellä yhteistyöllä on ratkaistavissa muun muassa ympäristöongelmat, kansainvälisen rikollisuuden ja huumekaupan ongelmat sekä nyt hyvin ajankohtainen terrorismin ongelma.

Ylivoimaisesti tärkein kysymys on EU:n heikko hyväksyttävyys jäsenmaidensa kansalaisten mielessä. Tämä ei koske vain Suomea vaan ihmiset suhtautuvat samaan tapaan unioniin monessa muussa EU-maassa. Näihin kysymyksiin on oltava vastaukset. Muutamaa näistä asioista seuraavassa koskettelen.

Ensinnäkin läheisyys. EU tulee säilyttää itsenäisten valtioiden vapaaehtoisena, rationaaliseen poliittiseen harkintaan pohjautuvana yhteistyömuotona. Näin säilytetään Euroopan unionin perusidea eli eurooppalaisten valtioiden välinen yhteistyö. Sen sijaan on käynyt selväksi, että EU:n sisäinen päätöksentekojärjestelmä ja eri toimielinten väliset valtasuhteet kaipaavat korjauksia ja täsmennyksiä. EU:n ja jäsenmaiden välinen toimivaltajako tulee selkeyttää ja yksinkertaistaa. Se ei ole mikään helppo tehtävä: yleensä, kun on yksinkertaistamiseen ryhdytty, sopimukset ovat tulleet sitä monimutkaisemmiksi. EU:n ei pidä määrätä niistä asioista, jotka paremmin sopivat jäsenvaltioille.

Toiseksi erilaistuminen. EU vahvistaa parhaiten kansalaisten hyvinvointia sallimalla jäsenvaltioiden erilaisuuden. Kaikkia jäsenvaltioita ei pidä ajaa samaan muottiin. Ihmiset ja kulttuurit ovat erilaisia, ja hyvä niin. Tästä periaatteesta on pidettävä lujasti kiinni. Sallimalla unionin sisäisen erilaisuuden EU ei suinkaan rapauta itseään, vaan kääntää erilaisuuden vahvuudeksi.

Kolmanneksi, jäsenvaltioiden kansalaiset kokevat Euroopan unionin kaukaiseksi ja byrokraattiseksi toimijaksi, jolla ei ole yhteyttä arkitodellisuuteen. Siksi unionin asioiden valmistelun, päätöksenteon sekä toimeenpanon avoimuutta ja tehokkuutta on lisättävä. Keskusta kannattaa sellaisia muutoksia unionin kehittämiseksi, joilla unionin toimintakyky turvataan laajentumisen jälkeenkin. Ministerineuvostoa tulee kehittää unionin johtavana toimielimenä. Ministerineuvoston asemaa tulee selkiyttää ja vahvistaa.

Kansallisten parlamenttien, myös Suomen eduskunnan, tosiasiallista vaikutusvaltaa EU-politiikkaan tulee vahvistaa. Tämä on yksi demokraattisimmista keinoista tuoda kansalaisten tahto mukaan EU-politiikkaan.

Neljänneksi haluan muutaman sanan sanoa myös vastuullisesta talouden hoidosta. EU-rahoituksen tulee jatkossakin perustua jäsenmaiden jäsenmaksuihin, ei unionin laajuisiin tulo- ja varallisuusveroihin.

Ympäristö- ja ihmisoikeuskysymyksissä EU:n on oltava aktiivinen. Ihmisoikeuskysymyksistä on kovasti puhuttu, mutta voisi sanoa, että näissä asioissa EU voisi kyllä tehdä paljon enemmän.

Ilmastonmuutoksesta on tulossa globalisaatioon verrattava haaste ja reunaehto poliittiselle elämälle. Siksi on paikallaan todeta toivoa antavana saavutuksena Kioton, Bonnin ja Marrakeshin ihmisoikeusneuvottelujen tuloksena syntynyt uusi järjestelmä. Tässä voi sanoa, että EU toimi tässä asiassa hyvin aktiivisesti ja tämä on osoitus EU:n kansanvälisestä vastuusta ja EU-politiikan onnistumisesta. Toki varmasti kaikki odotimme vielä parempia tuloksia, mutta tässä ei varmasti EU ollut se, joka oli syypää tähän.

Arvoisa puhemies! EU:n keskeinen tehtävä on turvallisuusyhteistyö. Kansainvälisen rikollisuuden ja terrorismin torjumiseksi yhteistyötä oikeus- ja sisäasioissa on tiivistettävä. Erityisen ajankohtaista on tänä päivänä kysyä, kuinka voimme pitää yllä turvallisuutta terrorismin varjossa tukahduttamatta ihmisoikeuksia ja kansalaisvapauksia. Tässä asiassa Suomen eduskunnankin pitää olla hyvin tarkka, että me emme hyväksy sellaisia sopimuksia, direktiivejä, jotka ovat meidän omien lakiemme ja ihmisoikeusmääräyksiemme vastaisia.

Lopuksi haluan ihan lyhyesti sanoa laajentumisesta muutaman sanan. EU:n laajentuminen on tärkeää. Historialliset raja-aidat kaatuvat tai, voisi sanoa, palataan niihin olosuhteisiin, jotka olivat ennen kuin raja-aidat syntyivät. Laajentumisessa täytyy pitää huolta siitä, että Suomen heikommassa asemassa olevat alueet eivät joudu laajentumisprosessin maksumiehiksi. Tasapainoisen aluekehityksen tavoitteleminen on koko EU:n ja koko talouden ja EU-alueen ihmisten turvallisuuden ja vakaan kehityksen kannalta tärkeää ja perusteltua.

Laajentuminen on ainakin alkuvaiheessa myös taloudellinen haaste unionille. Laajentumisen hyötyjä ja haittoja punnitessa Euroopan tasolla tärkeälle sijalle täytyy asettaa rauhan ja vakauden turvaaminen ja lisääminen. Rauha Euroopassa ja maailmassa on aina hintansa arvoinen.

Timo Ihamäki /kok:

Arvoisa puhemies! Euroopan unioni on ollut jatkuvassa muutosprosessissa. Tahti on ollut kova. Viimeisten 15 vuoden aikana EU on joko valmistellut, neuvotellut tai ratifioinut aina jotain uutta sopimusta: yhtenäisasiakirja 1987, Maastricht 1993, Amsterdam 1997 ja Nizza 2002. Tuloksena on ollut siis neljä perustuslaillista muutosta, ja seuraavaa ollaan jo valmistelemassa. Seuraavan viikonlopun EU:n huippukokouksessa ollaankin valmistautumassa uudistuksiin, jotta seuraavasta suuresta haasteesta, unionin itälaajentumisesta, selvittäisiin.

EU:n 50 toimintavuotta ovat totta kai johtaneet moniin konkreettisiin tuloksiin, kuten esimerkiksi Emu ja euro osoittavat, mutta kokonaisuus on vähitellen menettänyt selkeyttä ja monilta osin johdonmukaisuuttaan. Euroopan kansojen välistä sovintoa, joka oli alun perin Euroopan kehittämisen perustana, pidetään nyt niin itsestäänselvyytenä, että se on saanut alkuperäiset poliittiset tavoitteet väljähtymään. Kansalaiset, joille Euroopan yhteisö on tuonut rauhaa, vakautta ja hyvinvointia, kohtaavat nyt mekanismeja, joiden merkitystä he eivät välttämättä ymmärrä.

Toimivallanjako jäsenvaltioiden ja unionin kesken, kansallisten parlamenttien asema, perussopimusten yksinkertaistaminen sekä EU:n perusoikeusasiakirja eivät luultavammin herätä kiivasta keskustelua turuilla ja toreilla. Nämä edellä mainitut neljä Nizzan sopimuksen tulevaisuusaihetta, joista siis Laekenissa keskustellaan, ovat sinänsä tärkeitä. EU:n tulevaisuuskeskustelu, jossa vain puhutaan ja puhutaan ja usein kapulakieltä, ei kuitenkaan saa olla itseisarvo. Tärkeämpää olisikin ottaa etäisyyttä, vähentää puhtaasti institutionaalista keskustelua ja keskittyä etsimään vastauksia EU-kansalaisten kannalta oleellisiin kysymyksiin. Varsin monelle on vielä epäselvää monilta osin, mihin EU:ta tarvitaan, mitä varten EU on olemassa, mitkä ovat EU:n tavoitteet ja tehtävät, mitä EU:n olisi saatava aikaan, pitääkö EU:sta rakentaa demokraattisempi ja tehokkaampi, miksi suomalaisten on tärkeää olla mukana, mitä suomalaiset hyötyvät koko unionista, mitä EU:n laajentuminen suomalaisille ja eurooppalaisille merkitsee. Näihin meidän on kyettävä vastaamaan, jos haluamme, että unioni nauttii kansalaisten luottamusta ja he uskovat meneillään oleviin hankkeisiin. Asiat, joita ei osata selittää tarpeeksi selvästi, ovat aina erinomainen maaperä epäilyksen siemenelle.

EU:n toiminnan tavoitteeksi pitää asettaa kokoomuksen eduskuntaryhmän tavoin: vähän, mutta parempaa. Jäsenmaat voisivat antaa tietyissä asioissa EU:lle kaikki edellytykset toimia tehokkaasti enemmistöpäätöksin ja keskitetysti. Toisissa asioissa EU joko pidättäytyisi kokonaan toiminnasta tai pyrkisi vain sovittamaan yhteen kansallisia poliittisia toimia. Päätöksenteon tulee perustua yhteisiin ja tasavertaisiin pelisääntöihin. EU:n toimivalta pitää määritellä mahdollisimman selkeästi keskittyen vain niihin asioihin, joiden hoitamisesta EU-maat ja -kansalaiset todella hyötyvät.

Sisämarkkinat, kauppapolitiikka sekä Talous- ja rahaliitto ovat edelleen ne tärkeät tehtäväalueet, joiden tehokkaasta hoitamisesta unioni tuottaa eniten lisäarvoa jäsenvaltioiden yrityksille ja ihmisille. Kansainvälisen kilpailukyvyn säilyttämiseksi on erityistä huomiota kiinnitettävä EU-alueen taloudellisiin rakenneuudistuksiin ja sitä kautta kansallisten hyvinvointipalvelujen kestävään rahoituspohjaan.

Usein kiistellään siitä, onko EU:sta kehittymässä liittovaltio vai valtioiden välinen liitto. Tällöin kiistellään lähinnä siitä, missä päätöksiä tehdään ja ketkä päätöksiä tekevät. Euroopan unioni on huomattavasti enemmän kuin kansainvälinen järjestö, mutta toisaalta vähemmän kuin valtio. Kyseessä onkin omaperäinen järjestelmä, eräänlainen uusi hallintomuoto, jossa ylikansallinen, kansallinen ja alueellinen taso toimivat jatkuvassa vuorovaikutuksessa tai ainakin niiden pitäisi toimia. Keskeisintä onkin, että päätäntäjärjestelmää kehityksen suunnasta selkeytetään toimivaltajaon ohella. Tällä hetkellä ei tunnuta tietävän, missä lopullinen valta ja vastuu lepää.

Itälaajentuminen on myös paljon puhuttu aihe. Itälaajentumisen vaikutuksista ei olla aivan yhtä mieltä. Sitä kannatetaan, mutta sitä myös epäillen kritisoidaan ja jopa vastustetaan. Laajentuminen on ollut enemmänkin prosessi kuin pitkä askel itään. Laajentumisen kannattajat korostavat, että laajentuminen on hyväksi koko Euroopan taloudelle uusien markkinoiden myötä. Laajentumisen uskotaan myös pikemminkin hillitsevän maastamuuttoa kuin edistävän sitä. Myös rikollisuutta on helpompi hallita yhteisin pelisäännöin.

Itälaajentuminenkin tarvitsee kansalaisten tuen taakseen. Siksi onkin puhuttava laajentumisen todellisista vaikutuksista, vaikka jotkin niistä olisivat lyhyellä tähtäimellä hankalia ja kalliitakin nykyisille jäsenmaille. Laajentumisen jälkeenkin, kun jäsenvaltioita on parhaimmassa tapauksessa yli 25, on jäsenmaiden tasavertaisuus voitava taata. Tämä on meidän suomalaisten kannalta hyvin keskeistä. EU-politiikka ei saa olla suurten maitten dominointia.

Tavalliselle kansalaiselle eivät tärkeintä ole rakenteet eivätkä monimutkaiset hallinnolliset koukerot eikä niistä puhuminen tai melskaaminen vaan se, mitä EU saa aikaan ja saadaanko EU:lla enemmän lisäarvoa kuin silloin, jos jäsenmaat toimisivat yksinään.

Esko-Juhani  Tennilä  /vas:

Rouva puhemies! Ulkoasiainvaliokunnan käsittelemä hallituksen selonteko määrittää Suomen tahdoksi sen, että EU:ta kehitetään edelleenkin itsenäisten jäsenvaltioiden ja Euroopan kansojen liittona. Tästä määritelmästä tuntuu olevan suuri yhteisymmärrys. Kanta on oikea, mutta yhteisymmärryksestä huolimatta uskallan väittää, että tosiasiallisesti myös meillä on erimielisyyksiä EU:n kehityssuunnasta tässä maassa. Suomestakin löytyy sekä federalisteja että kansallisvaltiosta lähteviä. Jako federalisteihin ja antifederalisteihin on kuitenkin liian karkea. Molemmat "puolueet" voidaan ja pitääkin jakaa vielä ainakin kahtia, jotta edes pääkuva eri suuntiin vetävistä voimista EU-asioista hahmottuu.

Suomalaistenkin federalistien ryhmässä on suurvalta-EU:n rakentajia. He haluavat EU:sta mahtivoimaa, joka aikanaan viime kädessä omalla armeijallaan pystyy lyömään nyrkin pöytään. Mutta federalisteissa on myös niitä, jotka katsovat, että edistys voidaan jollakin lailla salakuljettaa Eurooppaan Brysselin päätäntää lisäämällä. Kansalliset parlamentit nähdään edistyksen jarruina sellaisissa isoissa asioissa kuin ympäristöasiat, ihmisoikeusasiat ja työlakien uudistaminen esimerkkeinä.

Myös antifederalistit jakaantuvat. On niitä, joiden mielestä se, missä nyt ollaan, riittää. EU:n tehtäväksi nähdäänkin vain toimiminen pääomien, tavaroiden, palveluiden ja työvoiman vapaan liikkumisen turvaajana. Pyrkimykset markkinatalouden sääntelyyn ja sosiaalisen hyvinvoinnin parantamiseen EU-alueella ja koko maapallolla myös EU:n toimin torjutaan.

Sitten olemme me, vasemmistolaiset, EU-kriittiset. Me kannamme tässä tilanteessa erityistä huolta siitä, miten käy pohjoismaisen hyvinvointivaltiomallin EU:n oloissa. Verotuksen harmonisointipaineet tuntuvat jo nyt. Jos niille annetaan periksi, myös sosiaaliturvan heikentäminen jatkuu, samoin peruspalvelujen tason lasku. EU-jäsenyyden lopputulemaksi voikin siis muodostua vasemmiston suurimman saavutuksen, sosiaalivaltion, alasajo. Näin menetettäisiin yhteiskuntamalli, joka voi toimia innoittavana esimerkkinä koko planeetalla.

EU-kriittisyyteemme vaikuttaa myös se, että EU on epädemokraattinen. Vain kansallisvaltiossa toteutuu nykyisellään kansalaisten edes kohtuullinen demokraattinen vaikuttaminen ja valvonta; ei hyvin niissäkään, mutta jotenkin sentään. Äänestysprosentit viimeksi pidetyissä EU-vaaleissa olivat hälyttävän alhaalla, ja se osoittaa, että EU koetaan todella kaukaiseksi ja byrokraattiseksi. Onko tälle asialle jotain tehtävissä, on suuren luokan kysymys. Ennen kuin osoitetaan, että on, EU:lle ei pidä suuressa määrin päätäntää siirtää. Jos näin tehdään, sehän tarkoittaa vain sitä, että kansalaisten vaikutusmahdollisuudet vähenevät.

Kolmas kriittinen kohta EU-kehityksessä liittyy siihen, että EU pyritään militarisoimaan. Kriisinhallinnanhan jotkut ja aika monetkin näkevät vain väliasemaksi, jolta juna jatkaa yhteiseen puolustukseen. Minusta tällainen linjanveto on huono. EU menettää paljon, jos siitä tulee militaari-EU. Silloin myös me menettäisimme liittoutumattomuuden, ja tätäkin pidän vahinkona, sillä minä näen, että liittoutumattomuudella on jatkossakin tarvetta ja varmasti myös kysyntää.

Miten sitten eteenpäin? EU:n laajentaminen on tarpeen Euroopan jakolinjojen madaltamiseksi ja lopulta poistamiseksi. EU:n on samalla, kun se laajentuu, kuitenkin luovuttava kaikkitietäjän ja kaikkeen sotkeutuvan päällepäsmärin roolistaan. EU:n tulee hoitaa vain niitä asioita, jotka EU:n avulla hoituvat paremmin kuin siinä tapauksessa, että niitä asioita hoitavat vain jäsenvaltiot itse. EU:n puitteissa tulee ylipäätäänkin luoda vain yleiset suuntaviivat, joita kansallisvaltiot soveltavat ja laittavat käytäntöön.

Tärkein kysymys on se, mikä elin vetää EU:n päälinjat. Tältä osin demokraattisin päätöselin on neuvosto. Se edustaa jäsenvaltioiden hallituksia ja on siten edes jotenkuten kansallisten parlamenttien valvonnassa ja sitä kautta sitten, etäisesti ainakin, kansalaistenkin vaikutuksen alainen. Komissio taas on ylikansallinen, sisäpiirimäinen ja salaileva. Nizza oli takaisku neuvoston osalta. Se lisäsi määräenemmistöpäätöksiä. Erityinen ongelma on se, että lisättiin suurten EU-jäsenvaltioiden vaikutusta. Päätäntäänhän piilotettiin kolmen suuren jäsenvaltion veto-oikeus, mikä on vastoin kaikkea demokratiaa.

Nizzan linjauksessa heijastuu kuitenkin tosiasiallisesti vain olemassa oleva tilanne. Realiteetit ovat realiteetteja, isot ovat isoja. Mutta realiteetti on edelleenkin myös se, että vain neuvostossa myös pienen maan ääni kuuluu. Kysymys on kuitenkin siitä, että pienen maan pitää myös käyttää ääntään ja tietää, mitä tapahtuu. Köyrynöyriä voidaan kehaista rakentavuudesta, yhteistyökyvystä ynnä muusta sellaisesta, mutta ei heitä kuunnella.

Suomen on siis tarpeen ajaa tehokkaasti maamme ja sen kansalaisten etuja EU:n puitteissa. Suomen tapauksessa tämä lähtökohta ei miltään osin ole ristiriidassa edistyksellisen Euroopan rakentamisen kanssa.

Mirja  Ryynänen  /kesk(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Ed. Tennilä ehkä puheenvuorossaan hiukan jatkoi äskeistä keskustelua ja osoitti sanansa keskustankin suuntaan. Tarkistin vielä äskeisestä ryhmäpuheenvuorosta, miten siinä voimakkaasti kritisoin Nizzan sopimusta paitsi kolmen suuren maan veto-oikeudesta, josta äsken oli puhetta, myöskin määräenemmistöistä ja hakijamaitten epäoikeudenmukaisesta kohtelusta ja totesin sen, että sopimus ei todellakaan ole Suomen kannalta tyydyttävä. Haluan sitten kysyä ed. Tennilältä, esittääkö hän tässä vaiheessa sopimuksen hylkäämistä, kun kuitenkin kyse on niistä välttämättömistä muutoksista, jotka tarvitaan, että laajentuminen voi edetä. Sitä vartenhan tässä seuraava hvk on. Sinne jäi puutteita, sinne jäi jännitteitä, ja niitä on korjattava. Pienten maitten on pystyttävä tehokkaammin jatkossa ajamaan etujaan ja mietittävä myöskin sitä, millä tavalla liittoutumalla se parhaiten pystyttäisiin tekemään.

Juha  Korkeaoja  /kesk(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Ed. Tennilä kantoi huolta siitä, että Euroopan integraatio, Euroopan unionin toimintojen laajeneminen, veisi pohjaa pohjoismaiselta hyvinvointivaltiolta. Itse yhdyn tähän huoleen ja viittaan tässä ed. Pietikäisen toteamukseen siitä, miten a johtaa b:hen, mutta helposti myös b johtaa c:hen jne., eli jos tässä integraatioprosessissa sanomme, että tarvitaan talouden lisäksi muita asioita, ympäristöasioita, silloin todetaan, että tarvitaan verotuksellisia keinoja jne. Tällä tavalla jos helposti annetaan periksi, että mennään a:sta b:hen ja b:stä c:hen, niin todella se vaara, jonka ed. Tennilä totesi, on mielestäni olemassa. Sen takia sanoin, että pitäisi keskittyä siihen olennaiseen alueeseen, mitä unioni tällä hetkellä tekee, (Puhemies koputtaa) johon eivät todellakaan kuulu nämä sotilaalliset toiveet eli militarisoituminen.

Sirpa  Pietikäinen  /kok(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Ed. Tennilä kiitettävästi analysoi erilaisia, jos näin voisi sanoa, EU-uskovaisten ryhmiä. Voisin itse ehkä tehdä hiukan toisenlaisen luokittelun. Olennaista mielestäni kuitenkin tässä on se, että elämme aidossa epävarmuuden tilassa. Kysymys on todella uskomuksista siitä, minkälainen päätöksentekojärjestelmä ja -rakenne tuottaa parempaa suojaa kansalaisille, tuottaako tiiviimpi Euroopan unioni, jossa Euroopan unionin toimielimillä on suurempi valta ja vastaavasti myöskin suurempi suora demokratia, vai suurempi itsenäinen kansallisvaltioiden päätöksentekovalta. En usko jälkimmäiseen siksi, että niin kovin monet asiat ovat paenneet jo kansallisvaltioiden käsistä, vaikka en ed. Kiljusen tavoin uskokaan tämmöiseen postkansallisvaltiomaailmaan. Mutta mielestäni on tärkeää tunnustaa tämä tosiasia, että elämme uskomusten ja arvioiden varassa, joita meillä itsekullakin (Puhemies koputtaa) täytyy olla myös mahdollisuus myöhemmässä vaiheessa muuttaa. Tässä ei ole olemassa tosiasioita.

Esko-Juhani  Tennilä  /vas(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa rouva puhemies! Ed. Ryynäselle totean, että Nizzan sopimus on ydinosaltaan huono: siinä on tämä piilotettu veto-oikeus. Se on kuitenkin nyt pakko hyväksyä, jotta laajeneminen voi edistyä. (Ed. Jaakonsaari: No miksi te äänestätte vastaan?) — En äänestä vastaan. (Ed. Jaakonsaari: Hyvä!) — Eli tässä tilanteessa ollaan tämmöisessä pakkopaikassa, mutta sopimuksen tämä osa pitää kuitenkin tietää huonoksi, jotta se saadaan korjatuksi, ja siitä pitäisi kritiikki esittää nyt, koska seuraava paperi tehdään 2004, ja kun tämä rakenne lähdetään näin päässä luomaan, silloinhan se edellyttää sitä, että pienet valtiot lähtevät tosissaan yhteistyöhön vuoden 2004 kokousta ajatellen.

Pertti  Mäki-Hakola  /kok:

Arvoisa puhemies! Kun täällä on tunnustettu väriä, niin kai minunkin täytyy sanoa, jos ei joku tiedä, että minä olen pohjalainen, en ole lappilainen, en pohjoissuomalainen enkä savolainen enkä mikään mukaan, vaan pohjalainen ja nimenomaan eteläpohjalainen. ( Ed. Jaakonsaari: Minä en ole! — Ed. S. Pietikäinen: Minä olen!) Siitä huolimatta, että olemme EU:ssa, minä en ole millään tavalla tuntenut sitä, että minä en olisi eteläpohjalainen — onneksi Pietikäinen ei ole eteläpohjalainen. (Ed. S. Pietikäinen: Olen, olen! Häjyjen sukua!)

Millainen on Euroopan unionin tulevaisuus, onko se ajan mittaan hajoamassa oleva keinotekoinen luomus vai onko se jäsenilleen lisäarvoa, vakautta, turvallisuutta tuova yhteisö? Kysymys, josta varmaan tässä valtakunnassa ollaan hyvinkin monta eri mieltä. Tunnen monta pohjalaista, jotka ovat sitä mieltä, että se saisi kaatua välittömästi ja maailma olisi huomattavasti parempi sen jälkeen. Toisaalta tunnen monta pohjalaista, jotka ovat sitä mieltä, että voisimme mennä vaikka liittovaltioon ja meillä olisi Suomessa parempi olla. Eli mielipiteet ovat todella hyvin kaukana toisistaan tämän kysymyksen merkeissä.

Mikä on Euroopan unionin tulevaisuus, sitä on joutunut itsekin monta kertaa aina silloin tällöin miettimään ja nimenomaan sen takia, että tuntuu, että joskus todella kaukana liikkuu EU käytännön kentästä, käytännön ihmisten elämästä. Tuntuu siltä, että ei ymmärretä, millä tavalla maailma pyörii, millä tavalla ihmiset elävät, millä tavalla ihmiset haluavat elää. Kuitenkin kun olemme kerran vakavalla mielellä aikanaan olleet jäseneksi hakeutumassa, minä muun muassa hyvinkin vahvasti puolustamassa jäsenyyttä, täytyy tietenkin toivoa, että EU löytää sellaiset tavat toimia, että voimme tuntea sen omaksemme, voimme olla mukana sen kehityksessä ja voimme uskoa siihen, että se tuo todella meille hyvinvointia.

Tällä hetkellä EU on jäänyt hyvin vieraaksi suurelle osalle kansastamme. Täällä on monta kertaa todettu EU-vaalien äänestysprosentti; sehän oli surkea. Se on siinä mielessä demokratian irvikuva, että tällaisilla prosenteilla valitaan merkittäviä päättäjiä meidän osaltamme EU:ssa meidänkin asioitamme hoitamaan. EU koetaan usein vain kaiken pahan aluksi ja juureksi, väitetään, että päätösvaltamme on luovutettu EU:hun. Se on aivan selvä asia, että kun ollaan tällaisessa yhteisössä, niin päätösvaltaahan on siirtynyt ja varmaan siirtyy myöskin jatkossa pois kansalliselta tasolta, mutta kuitenkin lähtökohtana tulee olla se, että meidän pitää visusti pitää huolta kansallisten parlamenttien vahvasta asemasta. Onhan se niin, että kyllä me itse tiedämme parhaiten sen, mikä meille on parasta, sitä ei todellakaan voida paremmin tietää Brysselissä tai jossakin muualla. Siinä mielessä vahva kotimaisen parlamentin asema päätöksenteon pohjana on ehdottomasti turvattava.

Kuitenkin menemättä sen syvemmälle — täällä on käytetty monta viisasta puheenvuoroa, joista minä en tavallisena pohjalaisena tahdo enää ymmärtääkään, missä sfääreissä liikutaan — haluan ottaa yhden asiakokonaisuuden hyvin käytännön tasolta tässä keskustelussa esiin. Se on asiakokonaisuus, joka sisältää todella paljon myöskin ongelmia. Asiakokonaisuus on suomalainen maa- ja metsätalous ja siihen liittyvät yksityiskohdat, siihen liittyvät liitännäiset. Tottahan varmasti on se, että sektori, joka on raskaimmin saanut tuta EU-jäsenyyden nurjat puolet, on nimenomaan suomalainen maatalous liitännäiselinkeinoineen.

Liittymisen myötä maatalouden tulot romahtivat yhdessä yössä. Viljelijän motivaatio viljelemiseen on vähentymistään vähentynyt, sillä ei ole paljonkaan merkitystä sillä, miten viljelet, kunhan viljelet. Viljelijä, joka todella panostaa elinkeinoonsa, on kouluttautunut, hankkinut tietoa, on koneistanut tilansa viimeisen päälle ja käyttää todella ammattitaitoisesti tietojaan viljelyssään, joutuu lopulta sadonkorjuun jälkeen toteamaan, ettei pussin pohjalle jäänyt juuri enempää kuin naapurille, joka tekee vain välttämättömimmän. Järjestelmä on se, että erilaiset tuet ovat se, jolla viljelijän tulojen määrä suurelta osalta määräytyy. Tilanne on erittäin valitettava, ja siitä pitää olla huolissaan.

Kotimaisella maataloustuotannolla on edelleen paikkansa, ja yhdestä meiltä löytyneestä bse-tapauksesta huolimatta me voimme luottaa elintarvikkeidemme puhtauteen ja terveellisyyteen. Maatalous on edelleen keskeinen elinkeino, joka tarjoaa mahdollisuudet elää myös isojen keskusten ja Kehä kolmosen ulkopuolella. Maatalous työllistää välittömästi ja välillisesti suuren joukon suomalaisia. Ilman maataloutta ja siihen liittyviä elintarviketeollisuuden laitoksia ja siihen liittyviä työpaikkoja, voi sanoa ihan suoraan, Etelä-Pohjanmaatakaan tuskin olisi vireänä ja elinvoimaisena olemassakaan.

Tästä syystä meidän tulisi jatkuvasti pyrkiä vaikuttamaan tulevaisuuden EU:n muotoutumiseen siten, että maatalous voi meillä säilyä ja kehittyä, että viljelijöiden motivaatio hyvään viljelyyn säilyy. Tähän liittyy myös huoli viljelijäväestömme jaksamisesta. Elämä on muutakin kuin työn tekemistä. Ei voi olla tarkoitus, että pärjätäkseen pitää tappaa itsensä työllä.

Kirosana EU on maatalouden harjoittajien keskuudessa erityisesti hirvittävän byrokratiansa takia. Suomalainen viljelijä on joutunut lappujen täyttäjäksi, korvamerkkien kiinnittäjäksi, pinta-alan mittaajaksi ja ties miksi. On täysin ymmärrettävää, että viljelijää ärsyttää tuo pikkutarkkojen lomakkeiden täyttäminen ja sen lisäksi vielä ylenmääräinen valvonta maalta ja ilmasta ja joskus tuntuu että mereltäkin. Sen lisäksi vielä tiloilla kulkee jos jonkinlaista valvojaa, kulkee kotimaista tarkastajaa ja kulkee ulkolaista tarkastajaa. Tulevaisuuden EU:sta on pakko tulla vähemmän byrokraattinen, muuten on vaarana se, että koko EU romahtaa byrokratiaan. Tämänkin eteen on tehtävä työtä. On löydettävä järkeviä konsteja, joilla asioita voidaan hoitaa ilman tällaista ylimääräistä lomakkeiden täyttämistä.

Kun tutustuu maatalouden harjoittajan tukienhakuoppaaseen, niin täytyy kyllä sanoa, että en voi käsittää, että normaali viljelijä voi yleensä selvitä siitä viidakosta, joka siellä on. Itsekin jonkin verran asioita tuntevana täytyy sanoa, että minulla ei olisi mitään mahdollisuutta saada niitä lappuja täytettyä sillä tavalla, ettei siellä joitakin ongelmia tulisi. Sitten meillä keskustellaan vielä siitä, saako maataloushallinnon viranomainen antaa ohjeita lappujen täyttämisestä eli varmistaa sen, että viljelijä täyttää laput oikein ja pystyy saamaan ne tulot, jotka hänelle kuuluvat. Jotenkin tämä keskustelu on täysin järjettömällä pohjalla. No, ehkä siinäkin näyttää, että järki hiljalleen voittaa kaikesta vastustuksesta huolimatta.

Maa- ja metsätalouden harjoittamiseen EU:ssa liittyvät myös niin sanotut maatalouden liitännäiselinkeinot. Olemme kai EU:n puitteissa kaukainen, eksoottinen, pohjoinen maa, jota pitää siltä pohjalta myös kehittää. Tuohon suhtautumiseen meidän osaltamme täytyy tulevaisuuden EU:ssa saada muutos.

Asia numero yksi on metsätalous. Aika ajoin esiintyy toiveita luoda EU:lle yhteinen metsäpolitiikka. Ed. Ryynänen teki omana EU-parlamenttiaikanaan erinomaisen hyvää työtä siinä, että hän huolehti siitä, että tähän metsäbyrokratiaan, yhteiseen metsäpolitiikkaan EU:ssa, ei jouduta, ja toi erinomaisella tavalla esiin meidän erityisongelmiamme, erityistehtäviämme. Siitä voi tänä päivänäkin antaa ed. Ryynäselle erinomaisen hyvät kiitokset. Hyvin harvoin keskustan poliitikkoa voi tällä tavalla vilpittömästi kehua kuin tässä tapauksessa, mutta teot puhuvat puolestaan. Silloin kun on kiitoksen aika, voidaan kiitosta antaa. Olisi toivottavaa, että ed. Ryynänen asiantuntemuksella, perehtyneisyydellä ja aktiivisuudella varustettuja henkilöitä olisi jatkuvasti EU:n parlamentissa meidän asioitamme ajamassa. En toivo teitä tervemenneeksi EU:hun, vaan tehdään nyt työtä täällä.

Meidän täytyy pitää kynsin hampain kiinni siitä, että visio EU:n yhteisestä metsäpolitiikasta ei toteudu. Maatalousbyrokratian kaltaista byrokratiaa ei missään nimessä saa tuoda myös metsätalouden riesaksi. Tuntuu siltä, että meillä on EU:ssa metsävaltiona suojelualueen kohtalo. Tänne on varmaan kiva tulla katsomaan lähes luonnontilassa olevia metsiä, kun itse on ne totaalisesti hävittänyt aikojen kuluessa. On jatkuvasti painotettava, että elämme yhä metsästä emmekä halua reservaatin kohtaloa.

Samaan aihepiiriin liittyy myös asiakohta kaksi eli puuhastelu ympäristön ja eläinsuojelun puolella. Direktiivit määrittävät tiukat suojelutasot kaiken maailman koppakuoriaisista suurpetoihin asti. EU:ssa ei näköjään tajuta, miltä tuntuu pohjoiskarjalaisesta tai kainuulaisesta äidistä panna lapsensa pimeälle koulutielle, kun sudet ulvovat ympärillä. Olisi todella toivottavaa, että jossakin vaiheessa siellä saataisiin kokea sama kohtalo. Tiedä, panisiko ed. Pietikäinen lapsensa Pohjois-Karjalassa kävelemään pimeää tietä pitkin kouluun, kun sudet ulvovat ympärillä ja karhut kiertävät ympäristössä. (Ed. S. Pietikäinen: Kyllä! Mieluummin kuin autojen keskelle!) EU:ssa tätä tilannetta ei tunnuta tajuttavan. Me olemme ainoa EU-valtio Ruotsin kanssa, jossa suurpetoja esiintyy tällä tavalla, ja nähtävästi sitä kohtaloa me saamme riesaksi saakka kantaa, ennen kuin jostakin löytyy järki ja nämä asiat otetaan huomioon.

Samaan aihepiiriin kuuluu, sanoisinko, asiakohta kolme eli vouhotus muun muassa liito-oravan ja valkoselkätikan ympärillä. On jotenkin käsittämätöntä, että kun joku forssalainen metsänomistaja, yrittäjä, on säästänyt aikanaan omaa metsäänsä sillä tavalla, että siinä vaiheessa, kun he vaimon kanssa siirtyvät eläkkeelle täysinpalvelleina yrittäjinä, heillä olisi mahdollisuus hyödyntää omaa omaisuuttaan hyväkseen, niin sitten kun sieltä löytyy liito-oravan papanoita jostakin puun juurelta, joista ei tiedetä, onko ne sinne tuotu vai onko siellä todella liito-orava joskus käynyt, koko metsäalue pannaan hakkuukieltoon, metsänkäsittelykieltoon, ja myöskin maa-aineslain mukaiset toimenpiteet estetään ja asia jatkuu vuosikausia. Yrittäjäpariskunnalle tulee henkisiä ongelmia, henkisiä vaikeuksia, mielenterveys joutuu koetukselle. Kuka kantaa siitä huolta? Ei ainakaan EU:sta tähän tule mitään apua, eli kyllä nämä asiat pitää pystyä hoitamaan kotimaassa.

Olisi kyllä todella toivottavaa, että se tyyli loppuisi, joka meillä kotimaassa on kotikutoista, että kun jotakin asiaa tällaisella rintamalla ei saada eteenpäin, sitten juostaan Saksaan tai EU:n helmoihin ja pyydetään sieltä apua. Missään muualla maailmassa, missään muualla EU:ssa ei tapahdu vastaavaa, että haetaan apua jostakin naapurivaltiosta, niin kuin ei täällä pystyttäisi asioita ratkaisemaan. Tässäkin tapauksessa voi todella toivoa, että järki voittaa ja tietoutta näissä asioissa voidaan viedä eteenpäin. Arvioiden mukaan meillä saattaa parhaimmillaan olla 50 000—100 000 liito-oravaa tässä valtakunnassa, ja jotkut vouhottajat lähtevät siitä, että jos jostakin liito-orava löytyy, niin pahimmassa tapauksessa hehtaaritolkulla metsää ympäriltä rauhoitetaan. Joku järki pitää löytyä näihin asioihin.

Samaan aihepiiriin kuuluu tietenkin Natura. Sen surkeampaa ympäristönsuojeluprosessia ei tässä valtakunnassa varmaan ole tapahtunutkaan kuin Naturan osalta tapahtuu. Sen alemmas maanomistajan oikeuksia ei nähtävästi voida enää polkeakaan kuin Naturan suhteen tehtiin. (Ed. Jaakonsaari: Puhuja vähän liioittelee!) — Toivottavasti ed. Jaakonsaari tutustuu tähän aihepiiriin ja keskustelee metsänomistajien ja maanomistajien kanssa, jotka ovat joutuneet tähän Natura-sekoiluun mukaan. Heidän sanalleen ei ole annettu minkäänlaista arvoa, vaan heitä on viranomaisten toimesta viety kuin kuoriämpäriä antamatta heille kunnon mahdollisuuksia vaikuttaa asioihin. — Tässäkin tapauksessa edelleen EU:sta esiintyy lisävaatimuksia, että Naturaa pitää laajentaa. Aina vain uusia koppakuoriaisia täytyy löytyä sinne joukkoon. Aihepiiristä oli erinomaisen hyvä televisio-ohjelma MOT, jossa tarkasteltiin tätä kysymystä ja tuotiin vähän toisessa valossa nämä asiat esiin. Täytyisi toivoa, että siitä ohjelmasta hiukan enemmän keskusteltaisiin myöskin julkisuudessa.

Edelleen samaan aihepiiriin kuuluvat esimerkiksi harmaahylkeet. EU viisaudessaan on ilmoittanut, että hylkeiden kalastajille aiheuttamat vahingot eivät kuulu korvattavien piiriin. Syy on se, että kun hylkeitä kerran esiintyy, niin esiintyy myöskin vahinkoja. Kukaan ei piittaa siitä, miten käy kalastajien. Kukaan ei piittaa siitä, että kalastajien elinkeinonharjoittaminen vaarantuu. Kukaan ei piittaa niistä vahingoista, jotka vievät kaiken sen tulon, minkä kalastajat saavat, hylkeiden suuhun. Sitten EU:sta ilmoitetaan, että me emme saa korvata niitä sen takia, että kun hylkeitä esiintyy, niin vahinkojakin esiintyy. Täysin järjetön juttu.

Kaiken kaikkiaan, summa summarum: Tulevaisuuden EU:ssa meidän tulee kaikin voimin huolehtia siitä, että meidän erityisolosuhteemme saadaan tutuksi henkilöille, jotka EU:n puitteissa tekevät päätöksiä. Meillä on ihan erilainen maa kuin joku Saksa, Belgia, Ranska, Hollanti. Me elämme todella pohjoisessa. Me elämme äärimmäisissä olosuhteissa. Se on meille erinomaisen hieno arvo. Se on meille erinomaisen hieno vahvuus, mutta meidän pitää pystyä sitä myöskin omista lähtökohdistamme kehittämään ilman, että ihmiset, jotka eivät asioista mitään ymmärrä, käyttävät sitä lopullista päätösvaltaa. Meillä on oltava tarpeeksi vahvat henkilöt tuomaan nämä eritysolosuhteet huomioon, ja heidän on pidettävä jatkuvasti pää selvänä ja silmä kirkkaana siitä, mihin suuntaan ollaan menossa.

Arvoisa puhemies! Tästä, sanoisiko, hieman kriittisestä puheenvuorosta huolimatta olen hyvin vahvasti sitä mieltä, että EU on meille siunaukseksi. Paljon enemmän sieltä on saatu hyvää, paljon enemmän sieltä on saatu positiivisia kuin negatiivisia asioita. Mutta tämä myöskin tarkoittaa sitä, että kun epäkohtia esiintyy, niihin on myös puututtava. Meidän on tuotava ne epäkohdat esiin omista lähtökohdistamme. Me emme ole siinä suhteessa mitään yleiseurooppalaista kansaa, me olemme suomalaisia, pohjalaisia, lappilaisia, pohjoissuomalaisia, eteläsuomalaisiakin. Näistä erityissuhteista meidän täytyy pitää kiinni, ja siltä osin, kun ongelmia esiintyy, meidän on tehtävä kaikkemme, että pystyisimme ne ratkaisemaan, pystyisimme vaikuttamaan siihen, että EU on edelleen meidän kannaltamme hyvä asia, EU on edelleen meidän kannaltamme paraneva asia ja EU:n puitteissa saadaan edelleen lisää hyvää tähän valtakuntaan.

Juha  Korkeaoja  /kesk(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Ed. Mäki-Hakola, kuvasitte hyvin konkreettisilla ja paljon puhuvilla esimerkeillä maanviljelijän arkipäivää EU-Suomessa. Minusta se oli ansiokas kertomus, mutta ihmettelen, miten te pystyitte säilyttämään rauhallisuutenne, kun samalla, kun te kerroitte EU-maatalouspolitiikasta ja maataloudesta EU-aikana, te samalla annoitte todistuksen Paavo Lipposen hallituksen eli teidän tukemanne hallituksen maatalouspolitiikasta, koska monet asiat, joita kuvasitte, liittyvät olennaisesti niihin ratkaisuihin, joita tämä hallitus on tehnyt. Enkä ole kuullut teidän vaatimuksianne viime päivinäkään, kun uutta maatalousministeriä on oltu hakemassa, että kokoomus ottaisi ja te itse ottaisitte vastuun (Puhemies koputtaa) tästä tärkeästä tehtävästä ja pyrkisitte käytännössä auttamaan näitä asioita.

Sirpa  Pietikäinen  /kok(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Maatalouspolitiikka käy hyvänä esimerkkinä niistä EU-politiikan osa-alueista, missä jatkossa voitaisiin harkita kompetenssin palauttamista laajemmassa määrin kansallisvaltioille ja sitä kautta liikkumavaran ja harkinnan lisäämistä näissä kysymyksissä.

Mitä tulee ympäristöasioihin ja EU-kompetenssiin, ed. Mäki-Hakolan puheenvuoro sekä sisällöltään että sävyltään oli itsevalaiseva esimerkki asiaan liittyvistä ongelmista.

Mirja  Ryynänen  /kesk(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Ed. Mäki-Hakolan ystävällisistä sanoista kiittäen haluaisin todeta metsäpolitiikasta, että minusta se voisi olla yksi esimerkki siitä, että pienikin maa voi tietyllä alueella olla suurvalta. EU:n metsästrategian luomisessa on tietysti ollut kyse suomalaisen osaamisen, kokemuksen ja asiantuntemuksen viemisestä sinne, ja on pakko tietysti todeta, että itse en ole se asiantuntija vaan sen asiantuntemuksen välittäjä tietyssä tilanteessa. Sitä kuitenkin on sitten pystytty käyttämään niin, että siitä koko EU on hyötynyt. Paitsi tämä metsästrategian esimerkiksi voi ottaa yleiseurooppalaisen sertifiointimallin, jonka läpimurrossa todella vielä on tehtävää, niin voimakkaita ovat tietyt väärät mielikuvat, joita myöskin mediassa levitellään.

Minusta kyse kaiken kaikkiaan on olosuhteitten, erilaisten olosuhteitten, tuntemisesta ja ... (Puhemies koputtaa) eurooppalaisen perhemetsätalouden yhtä lailla kuin maatalousmallin viemisestä.

Pertti  Mäki-Hakola  /kok(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa rouva puhemies! Ed. Korkeaojalle voisin todeta, että kokoomus ilmoitti selkeästi pääministerille, että me olemme valmiita ottamaan maatalousministerin paikan ja vaihtamaan esimerkiksi liikenne- ja viestintäministerin paikan sitoutumattomaksi. Olen myöskin itse julkisuudessa ilmoittautunut olevani valmis siihen tehtävään, jos se minulle tulee. Erittäin mielelläni olisin siinä tehtävässä myöskin jatkossa.

Ed. Pietikäiselle haluaisin todeta, että maanomistus on keskeinen yhteiskuntaa ylläpitävä voima. Silloin kun ihminen omistaa jotakin, hän haluaa sitä myöskin kehittää ja on valmis satsaamaan ja panostamaan siihen. Se ei hoidu yhteiskunnan omistuksessa. Se nähtiin viimeksi itärajan takana, mitä siellä tapahtui, miten kolhooseille kävi, miten kävi Virossa. Tällä hetkellä Virossa mennään eteenpäin, kun on päästy siihen, että ihmiset saavat itse omistaa alueitaan. (Ed. S. Pietikäinen: Miten se taas tähän liittyy?) — Ei panna suojeluun kaikkea, vaan muistetaan se, että meidän pitää tässä valtiossa elää muuallakin kuin Kehäkolmosen sisäpuolella.

Ulla Anttila /vihr:

Arvoisa puhemies! Tässä vaiheessa iltaa otan toisen puheenvuoron liittyen siihen, että tänään on YK:n ihmisoikeussopimuksen 53-vuotisjuhla ja sitä on maassamme vietetty eri puolin ja on käyty keskustelua myös, kuten tässäkin salissa, näistä terrorismin torjuntaan liittyvistä puitepäätöksistä ja eurooppalaisesta pidätysmääräyksestä. Totean tässä yhteydessä, että on erittäin hyvä asia, että suuri valiokunta on ottanut aktiivisen roolin näissä asioissa ja se on osaltaan vaikuttanut EU:n kannanottoihin.

Haluaisin kiinnittää huomiota myös kansainväliseen yhteistyöhön ja siihen, että EU pystyy aktivoimaan omaa ihmisoikeuspolitiikkaa jatkossakin ja se on myös omana yhteisönään sellainen laajempi foorumi, jolla on mahdollisuus vaikuttaa esimerkiksi YK:n toimintaan. Kun ed. Tennilä viittasi kansallisvaltioiden voimaan, niin itse kyllä näkisin, että myös muualla maailmassa olisi tarpeen kehittää vastaavan tyyppistä yhteistyötä kuin EU, jotta esimerkiksi maailman köyhimmät maat saisivat äänensä kuuluviin ja pystyisivät ajamaan omien kansalaistensa ihmisoikeuksia, ympäristökysymyksiä jne. sellaisilla foorumeilla kuin YK, Wto jne. Ihmisoikeussopimuksen vuosipäivänä on kiinnitetty huomiota myös syrjintäasioihin ja siihen, että EU:n pitää näissäkin asioissa aktivoitua ja myös ihmiskaupan ehkäisemisessä, joten paljon työtä on vielä EU:lla näissä asioissa tehtävänä.

Vielä ed. Mäki-Hakolalle hänen äskeisen puheenvuoronsa johdosta totean, että susia suojellaan myös Espanjassa ja Ruotsi on valinnut aktiivisemman susiensuojelulinjan ja että työryhmä kansallisesti valmistelee tällä hetkellä Etelä-Suomen metsiensuojeluohjelmaa, jossa on tarkoitus lisätä suojelukapasiteettia kansallisen luonnonsuojelun nimissä.

Esko-Juhani  Tennilä  /vas:

Rouva puhemies! Edustajat Sirpa Pietikäinen ja Ulla Anttila pohdiskelevat minusta mielenkiintoisesti, miten tämmöinen pohjoismainen hyvinvointivaltion malli saataisiin leviämään. Mutta minä en usko tähän ajatukseen, että se kävisi jotenkin salakuljetuksen kautta, federaation kautta, koska ei se niin tule onnistumaan kuitenkaan, kyllä kaikki tietävät, mistä on kysymys. Minusta pohjoismaisen mallin levittämisen mahdollisuus liittyy ennen muuta siihen, että se on itsessään vahva ja se on oikeasti esimerkillinen. Sillä lailla siitä voi tulla malli Euroopalle ja malli maailmalle. Tähän taas ei tarvita federaatiota vaan päinvastoin sitä, että Eurooppa on moniarvoinen. Jos lähdetään federaation tielle, niin kyllä tämä meidän mallimme on varmasti vaarassa juuri verotuksen kovien harmonisointipaineiden kautta. Näinpäin minä näen sen menevän ja pidän tätä ajattelutapaa myös realistisena.

Sirpa Pietikäinen  /kok:

Arvoisa puhemies! Mielestäni ei ole missään nimessä kyse pohjoismaisen hyvinvointiyhteiskuntamallin salakuljettamisesta. Olen ainakin itse puhunut harvinaisen avoimesti sen ajattelun puolesta. Tiedän, että niin kollegat sisarpuolueyhteisössä EPP:ssä näin tekevät kuin myös monien muiden puolueiden edustajat Euroopan unionissa. Kyllä nämä keskustelut ja ristiriidat käydään kansallisvaltioiden sisällä ihan samalla tapaa kuin ne käydään Euroopan mittakaavassakin. Itse uskon, että olemme paljon haavoittuvaisempia oman hyvinvointimallimme kanssa, jos olemme yksin niin sanottujen maailmanmarkkinoiden armoilla, ilman että meillä on kykyä luoda sille niitä ekologisia ja sosiaalisia puitteita, joita haluaisimme. Joudumme vain vetoamaan siihen, että "emme voi muuta tässä tilanteessa".

Ulla Anttila /vihr:

Arvoisa puhemies! Olen ed. Pietikäisen kanssa pitkälti samoilla linjoilla tässä kysymyksessä, eli tällaiset alueelliset yhteistyön muodot tarjoavat mahdollisuuksia myös erilaisten, voisiko sanoa, sosiaalisten innovaatioiden viemiseksi eteenpäin. Jos katsotaan sitten Suomen taloustilannetta, niin EU:llahan on ollut useamman suuntaisia vaikutuksia, mutta esimerkiksi euroon liittymisellä on mielestäni ollut positiivinen vaikutus. Siinä vaiheessa, kun rupla romahti, Suomen talousasema oli silloisen tulevan eurosidoksen kautta vahvempi, ja näin ollen Suomi selvisi siitä potentiaalisesta talouskriisistä melko hyvin. Näin ollen minusta pitää aika lailla kauaskantoisemmin tarkastella EU:n vaikutuksia Suomen talouteen ja sitä kautta osittain myös meidän sosiaaliturvamme rahoitusmahdollisuuksiin.