3) Hallituksen esitys valtion talousarvioksi vuodelle 2002; Hallituksen
esitys vuoden 2002 talousarvioesityksen (HE 115/2001 vp) täydentämisestä
Maria Kaisa Aula /kesk:
Arvoisa puhemies! Valtion ensi vuoden talousarvion käsittely
on valtiovarainvaliokunnassa sujunut tänä syksynä rauhallisissa
merkeissä. (Hälinää)
Puhemies:
(koputtaa)
Ed. Aula, puheenvuoro ei ala rauhallisissa merkeissä.
(Naurua) Pyydän arvoisia hälisijöitä poistumaan
salista tahi istumaan paikoilleen ja kuuntelemaan puheenvuoroa,
niin kuin toivon. Nyt on vuorossa talousarvion esittelypuheenvuoro,
ja se on kuuntelemisen arvoinen paikka.
No niin, päästään takaisin
rauhallisiin merkkeihin.
Aiempina syksyinä näkynyttä jännitettä hallituksen
ja eduskunnan välillä ei ole nyt ole ollut ilmassa.
Budjettivallan käyttäjien vuoropuhelu oli nyt
sujuvaa siksikin, että hallitus otti tällä kertaa
omassa esityksessään huomioon eduskunnasta tulleita
ehdotuksia keväisen sopimuksen mukaisesti. Siinähän
lisättiin erityisesti kuntien sosiaali- ja terveydenhuollon
valtionavustuksia sekä vauhditettiin rautatie- ja tiehankkeita.
Varovaisuutta talousarvion käsittelyyn on tuonut myös
Suomen vientimarkkinoiden nopeasti heikentynyt veto. Viennin hiipumisen
takia kansantuotteen kasvuennusteita on tälle vuodelle
reivattu alaspäin poikkeuksellisen rivakasti alkuvuoden
oletetusta 4,7 prosentista nyt arvioituun noin 0,5 prosenttiin.
Ennustamisen vaikeuden yksi syy on viennin kasvanut osuus kansantuotteesta
ja samanaikainen yritystemme globalisoituminen. Ennakointi ei ole
aivan helppoa, kun yritykset itsekään eivät
tiedä markkinoitaan ja tuotantonäkymiään
kuin muutaman kuukauden etukäteen.
Valtiovarainvaliokunta on omalta osaltaan koettanut perehtyä talousnäkymiin
tiivistämällä keskustelua taloustutkimuslaitosten
kanssa. Kuulemisissa on käynyt ilmi, että eri
ennustelaitosten arviot ensi vuoden talouden kasvusta ovat
varsin yhteneväisiä valtiovarainministeriön kanssa.
Kansantuotteen kasvuarviot liikkuvat eri ennusteissa ensi vuoden
osalta 1 ja 2 prosentin välillä. Taantuma arvioidaan
tilapäiseksi. Suomen selviytymistä helpottaa se,
että oman taloutemme perusta on kunnossa. Eräissä arvioissa Suomen
julkista taloutta on pidetty yhtenä teollistuneiden länsimaiden
vahvimmista.
Talousarvion elvyttävää otetta verojen
ja työnantajamaksujen alennuksineen on pidetty määrällisesti
sopivana. Tosin myös rakenteellisesti perustelluille työllisyyttä parantaville
lisätoimenpiteille ovat eräät ennustelaitokset
näyttäneet vihreää valoa. Ennustelaitosten
näkemyksissä on eroja kuitenkin ilmennyt kahdessa
asiassa. Ensinnäkin eroja on siinä, miten nopeasti
kansainvälisen, erityisesti Yhdysvaltain talouden arvioidaan
kääntyvän nousuun. Toiseksi erilaisia näkemyksiä on
ilmennyt siitä, miten paljon talouskasvun hiipumisen arvioidaan
vaikuttavan työllisyyteen.
Valtiovarainministeriö ennustaa notkahduksen jäävän
lyhyeksi. Myös vaikutukset työllisyyteen valtiovarainministeriö arvioi
optimistisimmin, koska vientituotanto on pääomavaltaista. Ensi
vuoden puolivälissä tapahtuvan käänteen todennäköisyyttä puoltavat
Yhdysvalloissa tapahtuneet korkojen alennukset ja valtiontalouden
elvytyspaketit. Riskit arvioitua heikommasta kehityksestä ovat
kuitenkin valtiovarainministeriönkin mukaan merkittävät.
Osa ennustelaitoksista varoittaa, että koronalennusten
tehoa vähentää Yhdysvalloissa yksityisen
sektorin suuri velkaantuneisuus ja yritysten ylikapasiteetti. Niinpä toipuminen
siellä voi ollakin hitaampaa. Jos näin kävisi,
sillä olisi valitettavat vaikutukset sekä kotimaiseen
työllisyyskehitykseen että julkisen talouden tasapainoon
meillä.
Talouden taantuman suurin uhkatekijä niin kotitalouksien
luottamuksen kuin valtion ja kuntien taloudenkin kannalta on tietysti
työttömyyden kääntyminen kasvuun.
Myös maan hallitus on omassa ohjelmassaan asettanut ykköstavoitteekseen
työttömyyden alentamisen. Näyttää vääjäämättömältä,
että ensi vuonna työllisyyden vuodesta 1994 jatkunut
paraneminen katkeaa. Takana olevista erittäin rivakan talouskasvun vuosista
huolimatta työttömyys on edelleen Suomessa Euroopan
unionin keskiarvoa korkeammalla tasolla.
Valtiovarainvaliokunta kiinnittääkin huomiota
työllisyyskehityksen ennusteiden kohtalaisen suuriin eroihin.
Valiokunta tähdentää sellaisten ratkaisujen
merkitystä, joilla työllisyyttä voidaan
ylläpitää myös hitaan kasvun
olosuhteissa. Tilannetta tulee tiiviisti seurata ja varautua eri vaihtoehtoihin.
Jos huonommat ennusteet alkavat toteutua, eivät nyt talousarvioon
ehdotetut toimenpiteet ole riittäviä. Jos työttömyys
pääsee nousu-uralle, sitä on sen jälkeen
vaikea saada alas. On parempi toimia aktiivisesti työttömyyden
alentamiseksi ajoissa kuin hyväksyä passiivisesti
työttömyyden tuomat lisäkustannukset niin
valtion kuin kuntienkin budjetteihin.
Valiokunta edellyttää siksi myös
työvoimapoliittisten toimenpiteiden määrän
riittävyyden tarkistamista viimeistään
kehysriihen yhteydessä. Samoin hallituksen tulee seurata
yritysten investointi- ja kehittämishankkeiden rahoituksen
riittävyyttä suhdanne-, työllisyys- ja
aluepoliittisesta näkökulmasta. Valtiovarainvaliokunta
muistuttaa myös siitä, että on tärkeätä säilyttää Suomen
kansainvälisesti kilpailukykyinen asema ja hyvä maine
kansainvälisten yritysten sijoittautumiskohteena myös
tulevaisuudessa. Tähän vaikuttavat tietysti veropolitiikan
toimenpiteet mutta myös julkisen tutkimus- ja kehitysrahoituksen määrä.
Valtiovarainvaliokunta on huolestunut julkisen tutkimus- ja
kehitysrahoituksen hiipumisesta. Julkinen teknologiarahoitus ei
ole kasvanut enää vuoden 2000 jälkeen.
Juuri taantuman oloissa tulisi julkisella tutkimusrahoituksella luoda
uusien innovaatioiden perustaa. Yritysten yksityinen tutkimusrahoitus
on kyllä kasvanut, mutta se suuntautuu valitettavasti kasvavassa määrin
ulkomaille. Se ei myöskään ole julkisen rahoituksen
tapaan pitkäjänteisesti uusia innovaatioita vahvistavaa.
Yliopistojen rahoituksen kohentuminen ensi vuoden talousarviossa
on toki myönteistä. Jatkossa tarvitaan hallituksen
terästäytymistä myös julkisen
tutkimus- ja kehitysrahoituksen alalla.
Arvoisa puhemies! Hidastuvan kasvun seurauksena valtiontalouden
ylijäämä hupenee ensi vuonna kovin vähiin.
Olemme aivan toisessa tilanteessa kuin vielä keväällä kehyskeskustelun aikana
oletettiin. Ensi vuonna jää valtionvelan lyhentämiseen
noin 440 miljoonaa euroa eli 2,6 miljardia markkaa. Tätäkin
voi osin kiittää siitä, että yritysjärjestelyjen
takia yhteisöveron tuottoa siirtyy pari miljardia markkaa
tältä vuodelta ensi vuodelle. Silti Suomi on vielä Euroopan
unionin parhaimmistoa, kun katsotaan etenkin valtionvelan suhdetta
bruttokansantuotteeseen. Yhteisöverojen viiveellä aleneva
kehitys tulee kuitenkin aiheuttamaan harmaita hiuksia vuoden 2003
talousarvion tekijöille myös siinä tapauksessa,
että kansainvälisen talouden käänne
olisikin nopea.
Arvoisa puhemies! Valtiovarainvaliokunta on tehnyt määrärahalisäyksiä hallituksen
talousarvioesitykseen yhteensä noin 35 miljoonan euron verran.
Tämän lisäksi on vapautettu Raha-automaattiyhdistyksen
tuottoa 20 miljoonalla eurolla, mikä näkyy sekä meno-
että tulopuolella yhtäläisesti. Menolisäykset
kohdistuvat yhteensä 38 eri momentille, eli yksittäiset
muutokset ovat varsin pieniä. Vähennyksiä menoihin
on valiokunnan esityksessä noin 15 miljoonaa euroa, joista
valtaosa on seurausta eduskunnan lisärakennuksen rakentamisen
viivästymisestä. Tulopuolta vähentää myös
arpajaisveroperusteiden muutos. Euromääräisesti
suurimmat korjaukset ovat sosiaali- ja terveysministeriön
hallinnonalalla ja toiseksi suurimmat opetusministeriön
kohdalla. Puolustus- ja valtiovarainministeriön hallinnonaloille
ei esitetä yhtään korjausta. Työministeriön
kohdalle uusia kohdennuksia tuli jo hallituksen täydentävässä talousarvioesityksessä.
Valiokunnan mietintöön sisältyy myös
yhteensä 18 lausumaa jatko-osviitaksi hallitukselle. Näitä muutoksia
ja lausumia voivat jaostojen puheenjohtajat esitellä tarkemmin
pääluokkakohtaisissa esittelypuheenvuoroissaan.
En lähde niitä kaikkia nyt tässä lainkaan
käymään läpi.
Otan sen sijaan esille seuraavassa eräitä kannanottoja,
jotka ovat toistuneet valiokunnan painotuksissa tällä vaalikaudella
jo useampaan kertaan. Niihin soisi hallituksen etsivän
ratkaisuja ensi vuoden aikana sekä viimeistään
vaalikauden viimeisessä eli vuoden 2003 talousarvioesityksessä.
Näitä tuttuja, aikaisempina vuosina toistuneita
valiokunnan kannanottoja on ulkoministeriön pääluokassa
jo kolmatta kertaa hallitukselta perätty ohjelma aikatauluineen
siitä, kuinka Suomi saavuttaa YK:n suosittaman kehitysyhteistyömenojen
tason eli 0,7 prosenttia. Tätä ohjelmaa odotetaan
ennen ensi vuoden maaliskuussa pidettävää YK:n
kehitysrahoituskonferenssia.
Sisäasiainministeriön pääluokassa
toistuvat huolet Rajavartiolaitoksen ja poliisin toimintamenojen
riittävyydestä suhteessa annettuihin tehtäviin.
Samoin valiokunta korottaa jälleen kerran kuntien harkinnanvaraisen
avustuksen määrärahaa. Kuntien harkinnanvaraisten
avustusten jatkuva tarve osoittaa, että tasaus- ja sektorikohtaiset
valtionosuusjärjestelmät eivät toimi.
Valiokunta kiirehtii kuntien eriarvoistumista lievittävää valtionosuusjärjestelmän
uudistusta.
Opetusministeriön pääluokassa valiokunta
on toistuvasti esittänyt lisärahoitusta home-
ja kosteusvaurioista kärsivien koulujen peruskorjausmäärärahoihin.
Samoin vaatimuksen kansalaisopistojen rahoitusjärjestelmän
uudistamisesta alueellisesti tasa-arvoisemmaksi valiokunta joutuu
toistamaan. Huoli jatkuu myös aikuisten ammatillisen lisäkoulutuksen
määrärahan osalta. Kulttuuribudjetin
puolella valiokunta on nyt jo useampana vuonna osoittanut lisärahoitusta
teattereille. Valiokunta edellyttää nyt kokonaisselvitystä teatterirahoituksesta,
koska tämän vuoden valtionosuuteen ei esimerkiksi
sisältynyt lainkaan kustannustason nousua vastaavaa korotusta.
Teatterithan ovat keskeinen osa alueellista kulttuuripalveluiden
tasa-arvoa. Lisäksi valiokunta siirtää jo
totuttuun tapaan kirjastorahoituksesta osan verovarojen puolelle
ja kasvattaa näin veikkausvarojen käyttöä muun
muassa liikunnan avustuksiin.
Jo toistamiseen valiokunta kiirehtii valtiovarainministeriön
pääluokassa Senaatti-kiinteistöjen toiminnan
ulkoista arviointia. Tällä kertaa vaatimusta vauhdittavat
myös Valtiontilintarkastajat. Asialla on tiivis yhteys
yliopistojen tilakustannusten kasvupaineisiin lähivuosina.
Maatalousministeriön pääluokassa
valiokunta ehdottaa jälleen kerran lisärahoitusta
vesihuoltotöihin.
Sama tilanne on ympäristöministeriön
pääluokassa ympäristötöiden
kohdalla. Molemmilla näillä on tehokas työllistävä merkitys.
Asuntobudjetissa valiokunta korottaa kolmatta kertaa entiselle tasolleen
asuntojen korjausavustusten myöntämisvaltuuden,
jota hallitus oli nyt jo toiseen kertaan leikannut.
Liikenneministeriön pääluokkaan valiokunta on
tyytyväinen erityisesti radanpidon osalta, mutta perustienpidon
osalta valiokunta toivoo, että ehdotettu tasokorotus ei
jäisi kertaluonteiseksi vaan saisi jatkoa. Lisäksi
valiokunta kiirehtii jo toistamiseen joukkoliikennettä edistävää työsuhdematkalipun
verotusarvon alentamista.
Kauppa- ja teollisuusministeriön pääluokassa toistuu
lisäys velkaneuvonnan määrärahoihin.
Sosiaali- ja terveysministeriön pääluokassa valiokunta
ehdottaa jatkoa lasten- ja nuortenpsykiatrian palveluiden erillismäärärahalle.
Mietinnössä jatkuu myös huoli kuntien
sosiaali- ja terveydenhuollon valtionosuuksista täysimääräiset indeksitarkistukset
mukaan lukien.
Toivoa sopii, että jatkossa nämä painotukset otettaisiin
huomioon jo ministeriöiden talousarvioesityksissä.
Eräitä terveisiähän lausumissa
on jo myös ensi vuoden ensimmäiseen talousarvioesitykseen, esimerkiksi
perheiden kansainvälisen adoption avustuksen osalta.
Seuraavaksi, arvoisa puhemies, otan esille eräitä hallinnonalarajat
ylittäviä näkökulmia mietinnöstä.
Tänäkin vuonna valtiovarainvaliokunnan tekemien
korjausten yksi painopiste oli kansalaisyhteiskunnan toimijat ja
järjestötoiminnan tuki. Suurin yksittäinen
lisäys kohdentuu liikuntajärjestöille
lasten iltapäivätoimintaan sekä opetusministeriölle
ennalta ehkäisevään huumetyöhön.
Sosiaali- ja terveysalan kansalaistoiminnan kannalta merkittävää on
20 miljoonan euron lisäys Raha-automaattiyhdistyksen avustuksiin.
Valiokunta perää myös parempaa linjanvetoa raha-automaattivarojen
ja verovarojen käytön välillä.
Pelastushelikoptereiden rahoittaminen kuuluisi valiokunnan mielestä Raha-automaattiyhdistyksen
sijasta tehdä verovaroin, jotta toiminnan johdonmukaisuus
voitaisiin turvata. Samoin rikosuhripäivystyksen rahoittaminen
tulisi siirtää verovaroihin, kun hallitus nyt
päinvastoin lisää Ray:n osuutta. Asunnottomuuden
vähentämiseen osoitettuja Ray:n varoja tulisi
puolestaan valiokunnan mielestä lisätä.
Valiokunta esittää huolensa toisen yksinoikeudella
pelitoimintaa harjoittavan yhteisömme eli Veikkauksen tuoton
kehityksestä. Esimerkiksi valtion kulttuuribudjetista rahoitetaan
79 prosenttia veikkausvaroista. Veikkauksen tuottoarvioitahan jouduttiin
tälle vuodelle alentamaan ennakoidusta. Hallitus on kuitenkin
ensi vuoden Veikkauksen tuoton suhteen toiveikas ja ennustaa kasvua.
Tätä asiaa on seurattava tarkkaan. Eduskunnan
arpajaislain yhteydessä edellyttämää kirjastorahoituksen
siirtämistä verovarojen puolelle on tarvittaessa
nopeutettava, että varsinaisten edunsaajien rahoitus varmistetaan.
Valiokunta esittää kohennuksia useassa kohtaa
myös maamme saamelaisen kielivähemmistön
asioihin. Periaatteellisesti merkittävä on uusi valtionavustus
saamenkielisille sosiaali- ja terveyspalveluille, erityisesti vanhustenhoitoon
ja lasten päivähoitoon. Lisärahoitusta
valiokunta ehdottaa myös saamen kielen käännöstöihin
oikeusministeriön pääluokassa.
Eduskunnan pääluokassa valiokunta ehdottaa puhemiesten
aloitteen mukaista lisämäärärahaa valtioneuvos
Johannes Virolaisen muistomerkkiä varten.
Arvoisa puhemies! Uusi perustuslaki toi valtiovarainvaliokunnan
näkökulmasta sikäli merkittävän
muutoksen, että Valtiontalouden tarkastusvirasto siirtyi
eduskunnan yhteyteen. Tämä on tiivistänyt
yhteydenpitoa Valtiontalouden tarkastusviraston kanssa, ja kokemukset
siitä ovat hyvät.
Mietinnön yleisperusteluissa valiokunta ottaakin VTV:n
tekemän tarkastuksen antamien linjausten pohjalta kantaa
työvoima- ja elinkeinokeskusten ohjausjärjestelmien
toimivuuteen tai oikeastaan niitten huonoon toimivuuteen. Tarkastus
osoitti, että te-keskusten toiminnallisten ongelmien
eräs keskeinen syy on vastuuministeriöiden yhteistyön
puute ja tulosohjauksen putkittuminen ministeriökohtaiseksi.
Osastojen väliset synergiaedut ovat jääneet
eräiltä osin saavuttamatta. Valiokunta kiirehtii
työvoima- ja elinkeinokeskusten tulosohjausjärjestelmän
ja johtamisen uudistamista Valtiontalouden tarkastusviraston esittämän
suuntaisesti, jotta alueellista elinkeinopolitiikkaa voidaan tehostaa.
Tulosohjausotteen terävöittämiseen
ja uudelleenarviointiin on ministeriöissä tarvetta
muutoinkin kuin hallinnonalarajat ylittävien tavoitteiden
osalta. Tulosohjauksen käyttöönoton myötähän
virastot saivat varsin laajan vapauden kohdentaa määrärahojaan.
Tähän ei ole kuitenkaan luotu kunnollista palautejärjestelmää sen paremmin
ministeriöissä kuin eduskunnankaan suuntaan. Budjettiperusteluiden
taso vaihtelee, eikä myöskään
jälkikäteinen raportointi eduskunnalle ole järjestelmällistä.
Erilaisia vuosikertomuksia eduskuntaan kyllä tulee runsain
mitoin, mutta tieto ei läheskään aina
ole relevanttia ohjauksen kannalta.
Tulosohjauksen kytkeytyminen voimavarapäätöksiin
on myös jäänyt hataraksi. Tulosohjaus
on enimmäkseen virkamiesten välistä vuoropuhelua,
jossa parlamentaarista vastuuta kantavien ministereiden rooli on
jäänyt vähäiseksi. Budjettikäsittelyssä usein
havaittava ongelma on tulostavoitteiden ja asetettujen määrärahojen
välinen epäsuhta. Tavoitteet ovat usein ylevät,
mutta käytössä olevat voimavarat niihin
nähden niukat.
Toivon mukaan näihin ongelmiin saadaan korjausta sekä valtioneuvoston
käynnistämän keskushallintohankkeen että eduskunnassa
perustetun, erilaista valtiontalouden raportointia selvittävän
työryhmän kautta. Eduskunnan budjettivallan ja
hallituksen tilivelvollisuuden kannalta on kyse perustavan laatuisista
asioista. Korjaukset edellyttävät poliittisen
ohjauksen tehostamista myös ministeriö- ja valtioneuvostotasolla.
Arvoisa puhemies! Valiokunnan mietintöön sisältyy
kaksi vastalausetta.
Kristillisdemokraattien eduskuntaryhmä lisäisi
perheiden ja pienituloisten tukea sekä kuntien palveluiden
valtionosuutta. Menolisäykset he rahoittaisivat kiristämällä erilaisia
pisteveroja. Heidän lausumaehdotukseensa sisältyy
epäluottamuslause hallitukselle eriarvoistumiskehityksen
takia.
Keskustan eduskuntaryhmän vastalauseessa on korjausten
painopisteenä lapsiperheiden toimeentulon ja palveluiden
parantaminen sekä työttömyyden kasvun
estäminen hidastuneen talouskasvun oloissa. Määrärahalisäysehdotuksia on
keskustan vastalauseessa noin 158 miljoonan euron verran.
Arvoisa puhemies! Talousarvioaloitteista valiokunta ehdottaa
tällä kertaa hyväksyttäväksi
10 aloitetta ja muut 1 331 aloitetta valitettavasti hylättäväksi.
Kari Rajamäki /sd:
Arvoisa puhemies! Ed. Aula esitteli edellä valtiovarainvaliokunnan
hallitusryhmien talousarvioon sopimat muutokset. Samoin hän
viittasi opposition vastalauseen pääkohtiin, jotka
osoittavat, että hallitusryhmät ovat löytäneet
oikeat kipukohdat, mutta keskustalla on jälleen ollut käytettävissään
oma setelipaino ja siten paljon enemmän rahaa näihin
hyviin kohteisiin.
Arvoisa puhemies! Valtiovarainvaliokunta toteaa keskustan vastustuksesta
huolimatta mietinnössään, että työttömyyden
hoidon laiminlyönti 90-luvun alkupuolella oli eräs
keskeisimmistä virheistä, joita yhteiskunnallisessa
päätöksenteossa tehtiin. Se loi syrjäytymisen
ja pitkäaikaistyöttömyyden kurimuksen
suomalaiseen yhteiskuntaan.
Hyvinvoinnin tasaaminen ei ole vanhakantaista jakopolitiikkaa
ja menneen ajan ilmiö. Suomi on kilpailukyvyssä maailman
kärkeä. Se ei ole optioiden ansiota, vaan talouden
tiukan tervehdyttämisen ja hallituksen johdonmukaisen,
talouskasvua tukevan suhdannepolitiikan tulosta.
Sosiaalinen oikeudenmukaisuus edellyttää jatkossakin
parantamaan suurimmassa rintamavastuussa olleiden asemaa. Pitkäaikaistyöttömät ovat
syvimmin syrjäytettyjä. He ovat ajautumassa olemattoman
eläketurvan toimeentuloloukkuun. Työ on paras
tapa syrjäytymisen poistamiseen, ja kaiken työn
tulisi kartuttaa työssäoloehtoa. Pienten tulojen
verotusta on kevennettävä, jotta todellinen köyhien
kannustusloukku puretaan siten, että tehdystä työstä ei
jää pelkästään työniloa.
Keskeistä on varmistaa suomalaisen yhteiskunnan kilpailukyky
nykyisessä suhdannetaantumassa koulutuksen, infran, nykyaikaisten tuotantoedellytysten
ja osaamisen kautta.
Talouskasvun hiipuminen kuluvan vuoden aikana on näkynyt
lähinnä valtion verotulojen kasvun pienenemisenä sekä työttömyyden
laskun hidastumisena. Toistaiseksi kaikkein voimakkaimmin kansainvälisen
talouden taantuma on näkynyt viennin supistumisena. Hallituksen
on syytä varautua lisätoimiin, mikäli
talouskehitys talven aikana heikkenee.
Viime vuosikymmenellä aloitetut valtiontalouden tervehdyttämistoimet
ovat tuoneet tuloksia. Julkisen talouden menojen kasvu on hidastunut.
Tämän vuoksi Suomen julkinen talous selvinnee
muun muassa suuria euromaita paremmin meneillään
olevasta laskusuhdanteesta. Budjetin arvioidaan olevan ensi vuonna
selvästi ylijäämäinen suhteessa
bruttokansantuotteeseen eikä tilanteen uskota seuraavanakaan
vuonna oleellisesti muuttuvan. Elvytystoimia voidaan tehdä,
ilman että kasvu- ja vakaustavoitteet olisivat uhatut.
Talousarvion veronkevennyslinja jatkaa Lipposen hallitusten
ja sosialidemokraattien omaksumaa linjaa. 4,5 miljardin markan kevennykset kohdentuvat
erityisesti pieni- ja keskituloisille. Suomen verotuksen taso herättää aika-ajoin
vilkasta keskustelua. Kovin usein siitä kuitenkin unohtuu
tosiasia, että hyvinvointiyhteiskunnan ja sen palveluiden
ja verotuksen tason välillä vallitsee riippuvuus.
Palkansaajajärjestöt ovat jo monen vuoden ajan
kantaneet vastuuta kansantaloudesta, yritysten kannattavuudesta
sekä työllisyydestä maltillisten palkkaratkaisujen
kautta. Nyt kun talouskasvu on hidastunut, on työnantajien
vuoro osoittaa vastuunsa, pidättyä lomautuksista
ja irtisanomisista ja varautua henkilöstön kouluttamisella edessä olevaan
talouden nousuun ja tulevaan työvoimapulaan. Nyt testataan
työnantajien solidaarisuutta ja viisautta.
Arvoisa puhemies! Valtiovarainvaliokunnan eri jaostojen valmistelu
on ollut perinteisen tunnollista ja vastuullista. Valtiovarainvaliokunnan hallitusryhmät
ovat myös reagoineet yhteiskunnan kipupisteisiin ja osoittaneet
niitä varten määrärahoja ottaen
huomioon viime kesän ratkaisujen sisällön
sekä suhdannetilanteen.
Edustuksellisen demokratian ja kansanvallan toimintaa loukkaavaa
on tässä yhteydessä puhua joululahjarahoista.
Edustuksellinen demokratia ja ylin valtioelin eduskunta ei jaa joululahjoja vaan
kantaa yhteiskunnallista vastuutaan vastatessaan muun muassa ulkoministeriön,
rajavartioston, suojelupoliisin, lasten- ja nuortenpsykiatrian,
aikuiskoulutuksen, homekoulujen ja velkaneuvonnan haasteisiin. Joululahjarahan
nimitys juontaa 1980-luvulla vielä käytettyihin
hallitusryhmien muutoslistoihin, joista sittemmin on luovuttu. Silloinkaan
eivät eduskuntaryhmät itselleen joulua rakentaneet,
vaan muun muassa vuosina 1983—87 SDP:n eduskuntaryhmän aloitteesta
eduskunta poisti lastenklinikan sydänvikaisten lasten leikkausjonoja
ja korjasi avosydänkirurgian kärjistynyttä tilannetta.
(Ed. Pekkarinen: Nyt on leikattu taas!) Eduskunnalla on kansanvallassa
ylimmän valtioelimen budjettivalta sekä vastuu,
ja sen puitteissa sen tulee toimia. (Ed. Gustafsson: Erinomaista
puhetta!)
Hallitusryhmien lisäyksissä on myönteistä epävarman
alue- ja työllisyyskehityksen vuoksi panostukset ympäristöön,
vesihuoltotöihin kuin myös kuntataloutta ja aluekehitystä tukevat
lisämäärärahat. (Ed. Elo: Ed.
Rajamäki on tehnyt hyvää työtä!)
Hallitus on viime vuosien aikana yrittänyt hoitaa budjettitalouden
asioita kahdella eri taktiikalla eduskunnassa. (Ed. Pekkarinen:
Ed. Rajamäki puhuu hyvin!) Vuonna 2000 annetulla tiedonannolla
valtion menokehyksistä vuosille 2001—2004 yritettiin
sitoa eduskunnan kädet perustuslaillisesta budjettivallan
käyttämisestä. Hallituksen yksiselitteisenä tavoitteena
oli saada eduskunnalta sitoumus tiettyyn budjetin menokehystasoon.
Tähän eduskunta ei tietenkään
katsonut voivansa sitoutua, koska samalla se olisi luovuttanut perustuslaillisen
oikeuden päättää viime kädessä ilman
rajoitteita valtion tuloista ja menoista. (Ed. Elo: Se oli oikein
eduskunnalta!) — Näin, vaikka puheenjohtaja Aula
oli siihen aika valmis. (Ed. Ala-Nissilä: Ei ollut, väärä todistus!)
Tänä vuonna ensi vuoden talousarviota valmisteltaessa
hallitus on menetellyt päinvastoin. Jo hyvissä ajoin
alkukesästä saavutettiin eduskuntaryhmien välillä sopu
vuosien 2002 ja 2003 hyvinvointi- ja investointipanostuksista. Näiden panostusten
lisäksi varsinainen talousarvioesitys sisälsi
tuloverotuksen keventämisen 750 miljoonalla eurolla eli
noin 4,5 miljardilla markalla ensi vuonna. Tämänhetkisen
näkemyksen mukaan toimet ovat osoittautumassa myös
suhdannepoliittisesti oikein ajoitetuiksi. (Ed. Elo: Hyvää elvytystä!)
Kun lisäksi huomioidaan vuoden 2002 talousarvioesitykseen
tehdyt varsin pienet mutta tarpeelliset korjaukset eduskunnassa,
aiheellisesti voidaankin kysyä, kumpi strategia tai menetelmä on
työskentelyn ja lopputuloksen kannalta hedelmällisin.
Sosialidemokraattinen eduskuntaryhmä on ehdottomasti jälkimmäisen
menettelyn kannalla ja toivoo, että nyt saavutettua hyvää yhteistyöhenkeä sekä eduskunnassa
että eduskunnan ja hallituksen välillä jatkossakin
vaalitaan.
Arvoisa puhemies! Sosialidemokraattien keskeinen tavoite poistaa
eläkkeensaajien korotettu sairausvakuutusmaksu eli Ahon
hallituksen käyttöönottama raippavero
toteutuu tällä kaudella. Eläkkeensaajia
koskeva sairausvakuutusmaksun alentaminen sekä yleensä tuloveron
kevennykset, indeksikorotukset ja kansaneläkkeen taso-
ja lapsikorotus ovat korjanneet eläkkeensaajien tuloja.
(Ed. Pekkarinen: Te olette leikanneet eläkkeistä 569
markkaa plus indeksin!)
Eläkkeensaajien osalta laman jälkeisten jälkien
korjaaminen on edelleen asia, joka tulee tehdä kokonaisuudessaan
vaikeammassa asemassa olevien eläkkeensaajien asema muistaen.
(Ed. Elo: Aivan oikein!) Eläketulojen turvaamiseen liittyy keskeisesti
myös kohtuuhintaisten terveydenhuollon ja vanhusten palvelujen
saatavuus. (Ed. Ala-Nissilä: Kyllä!) Tältä osin
erityisesti pitkäaikaissairaanhoidon maksujärjestelmät
tulee pikaisesti tarkistaa sellaisiksi, että parempituloisen puolison
maksut eivät aiheuta henkisten paineiden lisäksi
kotona olevalle puolisolle taloudellisia vaikeuksia.
Eduskunta on selkeästi edellyttänyt kansaneläkkeen
pohjaosan niin sanotun kaksinkertaisen leikkauksen korjaamista.
(Ed. M. Salo: Milloin se korjataan?) Syksyn neuvotteluissa sovittiin, että kompensaatiomallista
päätetään tämän
vuoden aikana. Vuonna 2003 voimaan tulevan uudistuksen sisältö on
kuitenkin tärkeämpi kuin se, tehdäänkö lopullinen
ratkaisu joulu- vai helmikuussa. (Ed. Ala-Nissilä: Kyllä!)
Sosialidemokraattien mielestä on välttämätöntä laatia perusteltu,
sosiaalisesti oikeudenmukainen esitys, jossa myös pientä työeläkettä saavat
otetaan huomioon.
Arvoisa puhemies! Sosiaali- ja terveyspalvelujen voimavarat
ja toimintatavat eivät vastaa kaikkiin nykypäivän
eivätkä varsinkaan tulevaisuuden haasteisiin.
Sosiaali- ja terveydenhuollon osuus bruttokansantuotteesta on Suomessa alle
EU-maiden keskitason. (Ed. Ala-Nissilä: Niitä leikataan
vielä!) Valtion määrärahat julkisiin
sosiaali- ja terveyspalveluihin laskivat 1990-luvun laman ja valtionosuusjärjestelmän
muutosten myötä. Rahoitusvaje näkyy muun
muassa ongelmina palvelujen määrässä ja
laadussa, henkilöstön uupumisena, matalapalkkaisuutena
ja kehittymismahdollisuuksien puutteena; hoidon ja tukitoimien puutteita
on muun muassa mielenterveys- ja päihdehuollossa, vanhusten
palveluissa ja omaishoidossa sekä lasten ja lapsiperheiden palveluissa.
Sosialidemokraattien ykköstavoitteena vuoden 2002 budjetin
osalta oli julkisten sosiaali- ja terveyspalvelujen vahvistaminen.
Panoksemme kesäkuun neuvotteluissa, joissa hallituspuolueet, vasemmistoliittoa
lukuun ottamatta, sopivat noin 1,5 miljardin markan pysyvästä valtion
lisärahoituksesta julkisiin sosiaali- ja terveyspalveluihin, oli
keskeinen. (Ed. Ala-Nissilä: Millaisia nyt peruspalvelut
Savukoskella ovatkaan?) Ratkaisu oli hallituksen ja hallitusryhmien
hyvän vuorovaikutuksen tulos ja osoitti hallituksen uusiutumiskykyä vastata
eduskunnan kehysmietinnössä esille tuomiin painotuksiin.
Valtionosuusprosentin nosto vuosina 2002—2003 lisää valtion
vastuuta kuntien järjestämistä sosiaali-
ja terveyspalveluista, mutta tehtävää riittää myös
jatkossa. (Ed. Elo: Kyllä!)
Kunnissa ja täällä eduskunnassa on
syytä valvoa rahojen kohdentumista sosiaali- ja terveyspalveluihin
ja erityisesti lasten kouluterveydenhuoltoon ja iltapäivätoimintaan.
On syytä ottaa todesta lasten asemaa koskevat selvitykset
ja kouluterveyskyselyn tulokset, joiden mukaan nuoret ovat aikaisempaa
väsyneempiä ja masentuneempia ja kärsivät
yhä enemmän erilaisista terveydellisistä ongelmista.
Lisäsatsaukset homekoulujen korjaamiseen ja lasten ja lapsiperheiden
palveluihin ovat välttämättömiä.
Lisämäärärahat sosiaali- ja
terveyspalveluun ovat jatkoa jo aikaisemmin päätetyille
hyvinvointipanostuksille, muun muassa esi- ja perusopetuksen kasvaville
voimavaroille ja eläkkeensaajien toimeentuloa kohentaneille
ratkaisuille. Esimerkiksi julkisesti tuettu hammashuolto, joka koskee koko
väestöä iästä riippumatta,
on merkittävä ensi vuoden aikana voimaan tuleva
sosiaalipoliittinen uudistus.
Sosialidemokraatit korostavat, että sosiaali- ja terveyspalvelujen
rakenteita, toimintatapoja ja kokonaisrahoituksen tasoa on kuitenkin
parannettava määrätietoisesti useamman
vuoden aikana. Esimerkiksi sosiaali- ja terveyspalveluissa työskentelevien
ihmisten täydennyskoulutus ja työolot kaipaavat
monin paikoin kehittämistä. Kehittämistyöhön
antaa hyvän pohjan pääministeri Paavo
Lipposen aloitteesta käynnissä oleva Kansallinen
terveysprojekti. Projektissa on syytä arvioida ja kehittää pitkäjänteisesti
muun muassa asiakasmaksupolitiikkaa niin, että julkisten palvelujen
hinnoittelulla ei ajeta ihmisiä yksityiselle puolelle ja
että sairastuminen ei johda köyhyyteen. Välttämätöntä on
myös avoimesti arvioida terveydenhuollon nykyisen toimintamallin toimivuutta
muun muassa erikoissairaanhoidon palvelujen saatavuuden ja talouden
parantamiseksi.
Arvoisa puhemies! Sosialidemokraattinen eduskuntaryhmä on
pitänyt vahvasti esillä ammatillisen
aikuiskoulutuksen vahvistamista. Työelämän
kasvavat ammattitaitovaatimukset ja ikärakenteen muutokset
korostavat ammatillisen aikuiskoulutuksen merkitystä. Sosialidemokraattinen
eduskuntaryhmä edellyttää, että hallitus
arvioi uudestaan koko ammatillisen aikuiskoulutuksen rahoitus- ja
kehittämistarpeen aikuiskoulutustyöryhmän
työn valmistuessa ensi vuoden alkupuolella. (Ed. Elo: Aivan! — Ed.
Ala-Nissilä: Nyt on kaksi miljardia mennyt jo!)
Sosialidemokraatit pitävät onnistuneina talousarvion
panostuksia köyhyyden ja syrjäytymisen torjumiseen.
Esimerkiksi työttömien perusturvaan tuleva korotus
on suurin yli kymmeneen vuoteen. (Ed. Uotila: Se oli vasemmistoliiton
saavutus!) Se voi tuoda työttömälle 172
markan bruttotulon kasvun kuukaudessa. Työmarkkinatuen
ja eläkkeensaajien lapsikorotukset kohdentuvat sosiaalisesti
oikeudenmukaisella tavalla niille, jotka ovat huonoimmassa asemassa.
Työttömyys- ja työeläketurvaa
koskevasta sosiaalipaketista päästiin tärkeään
sopimukseen kolmikantaneuvotteluissa marraskuussa. Tulevaisuuteen
täytyy varautua ajoissa, niin että hyvinvointiyhteiskunta
pystyy jatkossakin huolehtimaan työntekoon perustuvasta
työttömyys- ja työeläketurvasta.
Sosiaali- ja terveysalan järjestöillä on
merkittävä rooli syrjäytymisen torjunnassa
ja kansalaisyhteiskunnan rakentamisessa. Järjestöjen
tärkeä työ vaarantuu, mikäli
yhteiskunta ei ole valmis osaltaan rahoittamaan toimintaa. (Ed.
Elo: Aivan!) Tästä näkökulmasta
on arpajaisveron nostaminen 5:stä 7 prosenttiin ongelmallinen kompromissi.
Sen sijaan olemme tyytyväisiä siihen, että Raha-automaattiyhdistyksen
olemassa olevien tuottojen jakamista lisätään
120 miljoonalla markalla. Raha-automaattiyhdistyksen avustamien
kohteiden määrä on kymmenessä vuodessa
lähes kaksinkertaistunut ja lisärahat ensi vuonna
kohdentuvat muun muassa vanhusten ja dementiapotilaiden palvelujen
kehittämiseen, päihdehoitoon sekä lasten
iltapäivätoimintaan.
Eduskunnan lisämääräraha
nuorten työpajoihin ja ennalta ehkäisevään
huumetyöhön on järkevää politiikkaa.
Työministeri Tarja Filatov on määrätietoisesti ajanut
työvoimapoliittisten toimien ajalta maksettavien etuuksien,
kuten ylläpitokorvauksen, nostamista. Nyt tehtävät
korotukset tarkoittavat parhaimmillaan esimerkiksi työvoimapoliittisessa
koulutuksessa olevalle työttömälle 250—500 markan
kuukausitulojen kasvua, ilman että verottomana maksettava
ylläpitokorvaus vaikuttaisi asumis- ja toimeentulotukeen.
Unohtaa ei sovi myöskään työvoimapalvelujen
rakenteellisia uudistuksia. Esimerkkinä mainittakoon yhteispalvelutoimistot
ja pitkäaikaistyöttömien terveyden ja
työkyvyn arviointi, jotka vähentävät
ihmisten kierrättämistä luukulta toiselle
ja lisäävät viranomaisten yhteistyötä ja
asiakaslähtöistä toimintatapaa.
Kansallisen ja kansainvälisen kilpailukyvyn kannalta
oli tärkeätä viime kesänä hallitusryhmien
ja hallituksen päätöksellä käynnistää Pohjolan
kolmion E18-hanke ja muun muassa nopeiden itä- ja pohjoisratojen
edellytyksenä oleva Kerava—Lahti-rataoikaisu.
Moniongelmaisten pääteiden osalta on myös
lukuisia liikennehankkeita, joiden toteuttaminen ei ole mahdollista
nykyisen rahoituskehyksen puitteissa edes silloin, kun kyseessä on
yhteiskuntataloudellisesti kannattava hanke.
Raideliikenteen rahoitusvaje on poistettu Lipposen hallitusten
aikana. Nyt on tierahoituksen aika. Infraministerityöryhmän
hankekorissa on toteuttamista vaille perusteltuja hankkeita yli
3 miljardin markan edestä. Sen lisäksi on monilla alueilla
alue- ja talouskehitys luonut myös uusia liikennejärjestelytarpeita.
Tilannetta kärjistää myös keskeneräisten
tiehankkeiden kustannusarvioiden ylittyminen noin 200 miljoonalla
markalla. Lisärahoituksen ohella on oltava myös
ennakkoluulottomuutta uusien rahoitusmallien käyttöönottoon.
Suomen kansallisen kilpailukyvyn kannalta on tärkeätä varmistaa
ulkoiset toimivat yhteydet. Lähialueiden ja muun muassa
Pietarin ja Helsingin välisen nopean junayhteyden toteuttaminen on
perusteltu hanke, jossa on myös syytä nopeasti
edetä venäläisen osapuolen ollessa myös
täydessä vauhdissa ja johon on, kuten pääministeri on
todennut, selvitettävä myös EU:n panostukset.
Erityisesti EU:n rakennerahastouudistuksen ja yleensä aluekehitysrahaston
hyödyntäminen pitkien etäisyyksien ja
kalliiden kuljetusten maan infran ajan tasalla pitämisessä ja
kehittämisessä on meille tärkeätä.
Liikenneinfrassa on kysymys myös alueellisen eriarvoisuuden
poistamisesta ja maan eri osien elinkelpoisuuden turvaamisesta.
(Ed. Pekkarinen: Sitä on lisättävä,
näillä toimilla se ei onnistu!) Hallitusryhmien
kesäkuun alussa tekemät linjaukset ovat selkeä käänne
infrastruktuurin ja elinkeinoelämän kehittämisedellytysten
vahvistamisessa.
Me sosialidemokraatit olemme johdonmukaisesti peräänkuuluttaneet
maatalouden kansallisten tukiratkaisujen yhteydessä tarvetta
korostaa työvaltaisen kotieläintuotannon erityistarpeiden, muun
muassa maatalousyrittäjien jaksamisen, huomioon ottamista.
EU:n kotieläintuotantovaltaisimman Suomen maatalouden rakenne
edellyttää, että työvaltaisen
maatalouden erityistarpeet otetaan entistä paremmin huomioon
myös kansallisissa tukiratkaisuissa. Maidontuottajien määrä on
pudonnut 45 prosenttia vuodesta 1995. Bse-kriisin ulottuminen Suomeen
edellyttää nyt kotieläintuotannon ja
maidontuotannon aseman turvaamista. Se edellyttää myös
selkeätä linjausta luonnonmukaisessa tuotannossa
kotieläintuotannon vahvistamiseksi. Kuluttajansuojelu ja Suomen
elintarvikeala edellyttävät tehokasta elintarvikevalvontaa
ja eettisesti luottamusta lisäävää tuotantoa
sekä raaka-aineen alkuperän kertovaa jalostusta.
Arvoisa puhemies! Sosialidemokraattinen eduskuntaryhmä haluaa
lopuksi painottaa työllisyyden hyvän hoidon keskeistä inhimillistä ja yhteiskunnallista
merkitystä. On viisasta varautua, kuten valtiovarainvaliokunnan
sosiaali- ja työjaoston valmistelemassa lausumassa esitetään,
työllisyysmäärärahojen nostamisella
heikompaan talous- ja työllisyyskehitykseen. Kehysriihen
yhteydessä käytävissä hallituksen
neuvotteluissa tulee arvioida toimenpiteiden riittävyys
suhteessa työttömiin työnhakijoihin.
Eduskunnan ja hallitusryhmien linjaukset ja hyvä vuorovaikutus
ovat paitsi tuoneet uusia painotuksia hyvinvointivaltion perustaa
vahvistaen sekä sosiaalista oikeudenmukaisuutta lisäten myös
vahvistaneet edustuksellisen demokratian toimivuutta.
Ed. Juurola merkitään
läsnä olevaksi.
Anu Vehviläinen /kesk:
Arvoisa puhemies! Missä olimme kolme kuukautta sitten?
Olimme tässä salissa käymässä ensi
vuoden talousarvion lähetekeskustelua. Keskustelun aikana
aloimme saada tietoja USA:n terrori-iskuista. Olimme lamaantuneita.
Syksyn aikana on tapahtunut muutakin, minkä pitäisi
vaikuttaa tämän talon päätöksiin.
Kulunut syksy jää mieleen taloudellisen epävarmuuden
syksynä. Valitettavasti tämä syksy muistetaan
myös syksynä, jolloin Suomesta löydettiin bse-tapaus.
Käsityksemme suomalaisen hyvinvointiyhteiskunnan erinomaisuudesta
on myös saanut kolauksia syksyn aikana. Erityisesti viime
vuosien perhepolitiikkaa on tutkimuksissa moitittu. Viimeksi suomalaisen
sosiaaliturvan romuttumisesta on huolensa ilmaissut kansliapäällikkö Markku
Lehto. Lehdon mukaan sosiaaliturvamme oli ennen lamaa EU:n toiseksi
paras. Nyt olemme hänen mukaansa muutaman heikoimman EU-maan
joukossa.
Arvoisa puhemies! Yli seitsemän vuotta kestänyt
voimakas talouskasvu on hiipunut. Kansainvälisen talouden
näkymät, teollisuustuotannon supistuminen ja it-alan
kasvun raju hidastuminen aiheuttavat suurta epävarmuutta
Suomessa. Vielä alkuvuodesta valtiovarainministeriö ennusti
tämän vuoden kasvuluvuiksi yli 4:ää prosenttia.
Nyt ministeriön ja tutkimuslaitosten arviot tämän
vuoden kansantuotteen kasvusta ovat 0—1 prosenttia. Käänne
huonompaan on ollut jyrkkä. Tällä hetkellä Suomen
talouden kehitys on EU:n heikointa.
Kysymys kuuluu: miten ensi vuoden talousarvio vastaa taloustilanteen
muutokseen? Valitettavasti huonosti. Vaikka toimintaympäristö on
rajusti muuttunut, hallitus kiiruhtaa hitaasti kuin kilpikonna.
Ensi vuoden budjetin olisi pitänyt reagoida nyt esitettyä paljon
voimakkaammin kasvun hidastumiseen ja työllisyyden heikentymiseen.
(Ed. Ihamäki: Lisäbudjetti!) Siitä, että hallituksen
pallo on hukassa, kertovat parhaiten hallituksen sisäiset
näkemyserot tulevan vuoden työllisyyskehityksestä.
Kun valtiovarainministeriö ennustaa työttömyyden
nousevan ensi vuonna noin 5 000 henkilöllä,
työministeriö arvioi työttömyyden pahenevan
jopa kymmenen kertaa tätä enemmän. Hyvät
ministerit, ketä meidän täällä eduskunnassa
tulee uskoa?
Arvoisa puhemies! Keskustan mielestä työttömyyden
nousuun ei saa alistua. Lipposen hallitusten näytöt
työttömyyden hoidosta eivät kuitenkaan
vakuuta. Jo Lipposen ensimmäinen hallitus lupasi puolittaa
työttömyyden, mutta jäi kauas lupauksestaan
huolimatta huikeasta talouskasvusta.
Valtiontalouden vakaus olisi pystytty takaamaan paremmin myös
jatkossa, jos hallitus olisi jo viisi—kuusi vuotta sitten
pureutunut tehotoimin työttömyyteen. Pelkkään
kasvun vetovoimaan tukeutuminen on ollut lyhytnäköistä.
Yli seitsemän vuoden huippukasvusta huolimatta työttömyys
on lähes 10 prosenttia eli joka kymmenes on työtön.
Pahoilla työttömyysalueilla työtä vailla
on joka viides. Työttömistä osa on syrjäytynyt.
Osa on jäänyt kiertämään
työttömyys- ja koulutusjaksojen kehää.
Valtiontilintarkastajat ovat kertomuksessaan tuoneet esiin,
että työllistämisrahoja jäi
viime vuonna käyttämättä peräti
252 miljoonaa markkaa. Rahaa jäi käyttämättä Uudenmaan,
Varsinais-Suomen ja Oulun seudulla samaan aikaan, kun muilla alueilla
rahat loppuivat kesken. Tällainen työllistämisrahojen
käyttö kärjistää osaltaan
alueellista eriytymistä ja muuttoliikettä. On käsittämätöntä,
että hallitus sietää näin tehotonta määrärahojen
käyttöä. Vai onko niin, että neljännesmiljardi
on hallituksen mielestä niin vaatimaton osa 30 miljardin
markan työttömyyden kokonaiskustannuksista, että jokaisen
miljoonan markan tehokas käyttö ei hallitusta
kiinnosta?
Arvoisa puhemies! Näin ei voi jatkua. Hidastuneen kasvun
oloissa tarvitaan täsmätoimia, joilla hillitään
työttömyyden nousua. Tehokkain keino on alentaa
tuntuvasti pienipalkkaisen työn veroja ja työnantajamaksuja.
Tätä keskustan ehdotusta ovat viime aikoina tukeneet
esimerkiksi Palkansaajien tutkimuslaitos ja Pellervon taloudellinen
tutkimuslaitos.
Toiseksi, työttömyyden vähentäminen
edellyttää tilkkutäkkimäisen
sosiaaliturvan uudistamista. Vaikka työministeri työministerin
perään vannoo, että kyllä työ kannattaa
aina ottaa vastaan, silti yhä edelleen työttömän
tulot voivat pudota tai tuen maksatus viivästyä,
jos hän siirtyy työttömästä opiskelijaksi,
itsensä työllistäjäksi tai tekemään
lyhytaikaisia töitä. Tässä ei
ole mitään järkeä.
Kolmas työllisyyden kannalta iso asia on yrittäjyyden
vahvistaminen. Yritysten määrä on kääntynyt
voimakkaaseen laskuun. Pelkästään tänä vuonna
on lopettanut 14 000 yritystä eli yli 6 prosenttia
maamme yrityskannasta. Hallituksen paljon kehuma Yrittäjyys-ohjelma
on siis vaikuttanut, mutta väärään
suuntaan.
Työllisyyden nimissä hallituksen tulisi luopua
kielteisestä asenteestaan yrittäjyyttä kohtaan.
Komiteanmietintöjen kirjoittelusta olisi vihdoin päästävä käytännön
tekoihin. Nopeasti kaivattavia toimenpiteitä ovat arvonlisäverotuksen
alarajan joustavoittaminen, yritysten sukupolvenvaihdosten verotuksen
huojentaminen sekä yrittäjäbyrokratian
purkaminen. Te-keskusten kautta myönnettäviä yritysten
investointirahoja tulee tuntuvasti korottaa.
Arvoisa puhemies! Entä mitä hallituksen politiikka
on tarkoittanut lapsiperheille?
Sateenkaarihallituksen heikoin kohta on ollut linjaton työllisyyspolitiikka
yhdistettynä koviin leikkauksiin kuntien valtionosuuksissa
ja perusturvassa. Hyvällä työllisyydellä on
kohtalonyhteys kuntien palveluihin ja perheiden hyvinvointiin. Jokainen
ymmärtää, että hyvä työllisyys
on kunnan paras tulevaisuuden tae. Kun kuntalaisilla on työtä,
kunnan verotulot kasvavat ja kunta pystyy panostamaan kouluihin,
terveydenhuoltoon ja vanhuspalveluihin. Hyvän työllisyyden kunnissa
myös toimeentulotukimenot kestävät aisoissa.
Hyvän työllisyyden kunnissa päättäjillä on
mahdollisuus ilman valtionapuja korjata kouluja ja rakentaa terveyskeskuksia.
Hyvän työllisyyden kautta perheet tarvitsevat vähemmän
yhteiskunnan tukimarkkoja. Lipposen hallituksen kaksoisvirhe on
ollut, että työllisyyden edistäminen
ja perhepolitiikka on laiminlyöty. Hallituksen on turha
yrittää kiistää tätä. Tämän
syksyn tuoreet tutkimukset muun muassa Stakesilta ja Veronmaksajain
Keskusliitolta osoittavat lapsiperheiden tilanteen olennaisesti heikentyneen
viime vuosina.
Merkillepantavaa on kaksi asiaa: ensinnäkin se, että perhetuet
ovat heikentyneet kaikissa perhetyypeissä, ja toiseksi
se, että tuloerot lapsiperheiden ja lapsettomien perheiden
välillä ovat kasvaneet. Käsi sydämelle,
arvon ministerit, pidättekö te oikeana lapsiperheiden
aseman heikentymistä suhteessa lapsettomiin talouksiin? Lapsiperheitä kiinnostaa
myös kuulla, miksi lapsilisiin, kotihoidon tukeen tai äitiyspäivärahaan ei
tehdä indeksikorotuksia, kun indeksit sen sijaan maksetaan
eläkkeisiin, työttömyysturvaan ja toimeentulotukeen.
Hallitukset ja eduskunnat tulevat ja menevät. Tästä huolimatta
on juuri nykyisten päättäjien asia tehdä sellaisia
päätöksiä, jotka rohkaisevat suomalaisia
perheen perustamiseen ja lastentekoon. Kukaan ei tee lapsia rahasta.
Selvä kuitenkin on, että viime vuosien poukkoilevan
perhepolitiikan vuoksi moni pari miettii tarkkaan, uskaltaako lisätä perheen
kokoa vai ei. Tänä vuonna syntyy 10 000
lasta vähemmän kuin kymmenen vuotta sitten. Keskustan
mielestä perhepolitiikka tulee nostaa yhteiskuntapolitiikan kärkiasiaksi.
Syntyvyyden vaaliminen on kauaskantoista tulevaisuus- ja talouspolitiikkaa.
Arvoisa puhemies! Keskusta on eduskunnassa kerta toisensa jälkeen
yrittänyt poistaa lapsiperheitä koskevia leikkauksia,
täysin turhaan. Hallituspuolueiden edustajat lähes
poikkeuksetta ovat nöyrästi tukeneet leikkauksia
lapsilisiin, kotihoidon tukeen, lapsikorotuksiin ja pienimpään äitiyspäivärahaan.
Näiden edustajien mielestä myöskään
esiopetus ei ole tarvinnut eikä tarvitse ensi vuonnakaan
valtionosuutta kuljetuksiin. Nämä edustajat ovat
vastuussa myös riittämättömistä koulujen
korjaus- ja rakentamisrahoista.
Vaalikentillä kaikki on toisin. Siellä moni
hallituspuolueen edustaja kannattaa keskustan esittämiä parannuksia
tai jopa esittelee niitä oman puolueensa linjauksina. Usein
tilaisuuksissa hallituspuolueiden edustaja perustelee, että valtiontaloudellisista
syistä sitä ja sitä on pitänyt
leikata, mutta tarkoitus on ensi vuonna asiaan palata.
Te, SDP:n, kokoomuksen, Rkp:n, vasemmistoliiton ja vihreiden
edustajat, olette olleet vallassa pian seitsemän vuotta.
Samaan aikaan talouskasvu on ollut erittäin voimakasta.
Nyt taloustilanne on erittäin epävarma. Mikä on
nyt vastauksenne suomalaisille lapsiperheille? Onko se se, että sori
vaan, ajat huononivat ja teidän perhettänne koskevat
leikkaukset jäivätkin pysyviksi? (Ed. Luhtanen:
Ei ole!)
Arvoisa puhemies! Kävimme pari viikkoa sitten keskustan
aloitteesta välikysymyskeskustelun lapsiperheiden tilanteesta.
Keskustelun perusteella lapsiperheiden asemaan ei ole odotettavissa
parannuksia. (E. Rajamäki: No ei niillä eväillä!)
Ministeri Soinivaaran viesti lapsiperheille oli, että kaikki
hyvin, lapsiperheiden toimeentulo ei ole keskimäärin
heikentynyt. Vasemmiston edustajat löivät rintaansa
kansaneläkkeen ja työmarkkinatuen lapsikorotuksien
parannusten vuoksi. Haluan huomauttaa, että nyt tehtävät
palautukset lapsikorotuksiin ovat vaatimatonta kokoluokkaa verrattuna
siihen, miten te olette viime vuosina lapsiperheitä kohdelleet. Välikysymyskeskustelu
osoitti sen, että perhepolitiikka on hallituksen kipupiste.
Hallitus tuntee menneensä liian pitkälle. Omatunto
kolkuttaa.
Välikysymyksen jälkeen ministeri Soininvaara
on jo väläytellytkin lapsilisien korottamista vuoden
2003 budjetissa. Pari päivää sitten kokoomusministeri
Kimmo Sasi kuitenkin leimasi Soininvaaran kannanoton yksityisajatteluksi
ja tuskaksi ministeripestin loppumisesta. Keskusta kysyy jälleen,
mitä konkreettista hallitus aikoo perhepolitiikan suhteen
tehdä ja milloin. Keskustan eduskuntaryhmän mielestä lapsiperheiden
tilanne vaatii korjausta kiireellisesti eli ensi vuoden budjetissa.
Siksi esitämmekin lapsilisien indeksikorotusten maksamista,
kotihoidon tuen nostoa sekä pienimmän äitiyspäivärahan
korottamista ensi vuoden aikana.
Arvoisa puhemies! Hallitus on puolustellut perhetukien leikkauksia
sillä, että hallitus olisi samaan aikaan panostanut
palveluiden laatuun. Viime vuosien valossa tämä ei
ole uskottavaa puhetta. Totuushan on, että samaan aikaan,
kun lapsiperheiden toimeentulo pieneni perhetukien leikkauksien
vuoksi, hallituksen ajamat noin 13 miljardin markan leikkaukset
kuntatalouteen heikensivät palveluita, kuten koulujen ja
päiväkotien tilannetta. On vihonviimeinen hetki,
että hallitus vihdoin ensi vuoden budjetissa palauttaa edes
pienen osan tekemistään leikkauksista.
Hallituksen kuntapolitiikka on ollut keskiarvolukujen vanki.
Nämä keskiarvoluvut eivät ole voineet
kertoa totuutta kuntien taloudellisesta tilanteesta, koska niitä on
nostanut isoimpien kaupunkien hyvä talouskehitys. Suurimmalla
osalla kunnista talouden kehitys on kuitenkin ollut huonoa. Viime
vuoden lopussa enemmän kuin joka toisella kunnalla oli
kattamatonta alijäämää. Viime
vuonna lähes 200 kunnan vuosikate oli negatiivinen. Ensi
vuonna veroprosenttiaan nostaa 108 kuntaa.
Kaikista huonoimmassa asemassa ovat ne kunnat, joissa työttömyys
on korkea, veropohja heikko ja veroaste jo korkealla. Erityisesti
näissä kunnissa tarvitaan peruspalveluiden rahoittamiseen
nykyistä suurempaa tukea valtiovallalta. Keskustan eduskuntaryhmän
mielestä kuntien harkinnanvaraisia avustuksia tulee lisätä ja
indeksitarkistukset pitää maksaa täysimääräisinä. Lisäksi
osaan kunnista tarvitaan omia räätälöityjä tervehdyttämistoimia.
Arvoisa puhemies! Keskusta on viime vuosien budjettivaihtoehdoissaan
johdonmukaisesti ehdottanut, että valtion velanlyhennysvarasta olisi
tullut käyttää 1—2 miljardia
markkaa pahimpien epäkohtien korjaamiseen. Olemme tiedostaneet,
että ongelmien korjaaminen maksaa. Katsomme kuitenkin,
että on valtiovallan puolelta vastuutonta olla huomioimatta
ongelmia, lykätä ne tulevaisuuteen ja mahdollisesti
maksaa yhä suurempi lasku myöhemmin ongelmien
pahetessa.
Olemme esittäneet velan lyhentämisen ohella maltillisia
tulevaisuusinvestointeja, joilla korjattaisiin köyhyyden,
alueellisen keskittymisen ja julkisten palveluiden puutteita. Keskustan
malli toisi myös työtä useammalle. Olennainen
ero hallituksen nyt ajamaan budjettilinjaan on, että keskustan
toimet vahvistaisivat ihmisten kykyä sietää hidastuneen
talouden oloja. Katsomme, että valtiovallalla on varaa
parantaa heikoimmassa asemassa olevien toimeentuloa, jos tahtoa
siihen on.
Voimakas talouskasvu on nyt hiipunut. Tässä suhdannetilanteessa
ehdotamme ensi vuoden velanlyhennysvarasta käytettäväksi
noin 2,5 miljardia markkaa täsmätoimiin työllistämisen
sekä sosiaalisen ja alueellisen oikeudenmukaisuuden lisäämiseksi.
Summasta 1,6 miljardia markkaa käyttäisimme työnantajan
kansaneläkemaksun poistamiseen kokonaan pienimmiltä ja
työvaltaisimmilta yrityksiltä. Noin 900 miljoonaa
markkaa käyttäisimme korjauksina budjettimäärärahoihin.
Kuntien palvelujen paranemisen, yrittäjyyden ja aluekehityksen
vahvistumisen kautta keskustan esityksillä olisi hallituksen
esitystä työllistävämmät
vaikutukset. Tällöin myös valtion menopaineet
helpottuisivat.
Arvoisa puhemies! Politiikkaa pitää tehdä ajassa,
mutta päätöksiä ajoissa. Nyt
näyttää siltä, että näin
Lipposen hallitus ei tule tekemään.
Ed. Hyssälä merkitään
läsnä olevaksi.
Tuija Nurmi /kok:
Arvoisa rouva puhemies! Taas on yksi vuosi vierähtänyt
ja seuraavan vuoden budjetin eduskuntakäsittely on loppusuoralla.
Tämä on merkki joulun lähestymisestä.
Kulunut vuosi on kuitenkin budjetin teon osalta poikennut viime
vuosista pääasiassa kahdesta syystä.
Ensimmäinen näistä syistä on
talouden kehityssuunta. Kasvuennusteita on korjattu keväästä lähtien
alaspäin tuntuvasti. Valtiovarainministeriön uusin
suhdannekatsaus ennustaa bruttokansantuotteemme kasvavan tänä vuonna vain
hieman reilun 0,5 prosentin vuosivauhdilla. Pudotus on melkoinen
viime vuodesta, jolloin kasvuprosentti lähenteli 6:ta.
Kokonaistuotannon vähenemisen on kuitenkin ennustettu jäävän melko
lyhytaikaiseksi, ja ensi vuodelle kasvuennusteet lupaavat yli 1,5
prosentin vauhtia. Suomen kilpailukyky on maailman huippuluokkaa, ja
laskusuhdanne otetaan nyt vastaan hyvin vahvoista asemista.
Vaikka tuotannon kasvu toipuisikin ennustetun mukaisesti, on
meidän oltava huolissamme erityisesti työttömyyden
kehityksestä. Valtiovarainministeriön ennusteiden
mukaan työpaikkojen määrä jää ensi
vuonna tätä vuotta pienemmäksi ja työttömyysaste
nousee 9,4 prosenttiin. Näin rakenteellisen työttömyysongelmamme
lisäksi saamme taas kokea myös talouden suhdanteista
johtuvaa työttömyyttä. Valtiovarainministeriö ennustaa
tämän tarkoittavan 7 000:ta uutta työtöntä,
kun taas työministeriön arviot ovat huomattavasti
suurempia.
Työllisyyskehitys vaikuttaa oleellisesti koko yhteiskunnan
hyvinvointiin. Lokakuussa Suomessa oli 79 000 pitkäaikaistyötöntä eli
yli vuoden päivät työttömänä ollutta.
Heidän mahdollisuutensa työllistyä huononevat
entisestään työttömyyden kääntyessä kasvuun.
Pitkäaikaistyöttömyyden ohella haluan
nostaa esiin lasten ja nuorten syrjäytymisen yhteiskunnan
toiminnasta hyvin varhain. On arvioitu, että runsas neljäsosa
maamme lapsista on vaarassa syrjäytyä jo koulussa.
Tämä on hyvin vakava tosiasia. Osalla näistä nuorista
jatkokoulutukseen hakeutuminen kangertelee, eivätkä he
pääse koskaan oppimaan normaalin työelämän
rytmiä.
Kokoomuksen eduskuntaryhmä haluaa korostaa työllistymisen
roolia köyhyyden, osattomuuden ja syrjäytymisen
ehkäisijänä ja poistajana. Työ on
tärkeä osa yksilön elämää niin
henkisen kuin fyysisenkin hyvinvoinnin kannalta. Jokaisella suomalaisella
on oikeus olla rakentamassa omaa ja perheensä hyvinvointia
sekä yhteistä yhteiskuntaamme.
Tärkeimpiä työllisyyttä tukevia
budjettiratkaisuja ovat ansiotulojen veronkevennykset sekä työnantajan
sivukulujen keventäminen. Yhteensä nämä toimet
lisäävät kotitalouksien ostovoimaa ja
parantavat yritysten työllistämismahdollisuuksia
5,3 miljardilla markalla. Kun tähän lasketaan
mukaan sekä työnantajan että työntekijän työttömyysvakuutusmaksujen
kevennykset, kevennetään ensi vuonna työn
verokiilaa eli edistetään työllistämistä ja
työllistymistä yhteensä melkein 7 miljardilla
markalla. Tämä on äärimmäisen
tärkeää niin talouskasvun kuin työllisyyskehityksenkin
tukemiseksi. Ostovoimaa lisää myös eläkkeensaajien
ylimääräisen sairausvakuutusmaksun poistuminen
tämän hallituskauden aikana.
Arvoisa puhemies! Ensi vuoden budjetissa panostetaan sekä palveluihin
että tulonsiirtoihin. Työttömyyden ja
syrjäytymisen ongelmat otetaan vakavasti ja niihin vastataan
sopivin toimenpitein.
Hallitus täydensi odotetun mukaisesti budjettiesitystään
marraskuussa erityisesti työministeriön hallinnonalan
osalta. Työvoimapolitiikan ja työttömyysturvan
menoihin lisättiin yhteensä reilu miljardi markkaa.
Lisämäärärahoin mahdollistetaan
noin 3 000 henkilön pääsy työvoimapolitiikan
aktiivisten toimenpiteiden piiriin. Tosin tässä yhteydessä pitää muistaa,
että jopa työministeriön omien tutkimusten
mukaan työvoimapolitiikan määrärahojen
tehokkaammassa kohdentamisessa on paljon toivomisen varaa. Lisäksi
ensi vuonna panostetaan palveluihin, joilla työttömien
työllistymistä pyritään edesauttamaan.
Näistä voidaan mainita muun muassa kuntouttava
työtoiminta sekä työhallinnon ja sosiaalitoimen
yhteispalvelupisteet.
Erityisesti haluan muistuttaa kehyskeskustelun yhteydessä hallituksen
sopimista lisäpanostuksista köyhyyden ja syrjäytymisen
ehkäisemiseksi sekä vähimmäisturvan
kehittämiseksi. Tällä niin sanotulla
köyhyyspaketilla muun muassa helpotettiin toimeentulotuen
ja ansiotulojen yhteensovitusta, palautettiin kansaneläkkeen
lapsikorotukset, ohjattiin kunnille lisää rahaa
mielenterveyspalveluihin ja huumehoidon tarpeisiin sekä korotettiin
asumistukea ja työmarkkinatuen lapsikorotuksia.
Talousarvioesitystä täydentävä hallituksen esitys
sisälsi myös työttömyysturvan
tasokorotukset. Hallituspuolueiden eduskuntaryhmät asettivat
jo kesäkuussa pienituloisten toimeentulotuen parantamisen
yhdeksi budjetin painopistealueeksi. Hallitus päättikin
esittää eduskunnalle 5 markan tasokorotusta työttömyysturvan
peruspäivärahaan, ansiosidonnaiseen päivärahaan
ja työmarkkinatukeen. Yhdessä indeksikorotusten kanssa
näiden etuuksien taso nousee 8 markalla päivässä ensi
vuoden maaliskuusta lähtien.
Viime aikoina on hallitukselle esitetty useilta hyvin arvovaltaisiltakin
tahoilta vaatimuksia elvyttävän talouspolitiikan
puolesta. Näissä vaatimuksissa kuitenkin usein
unohdetaan se, että ensi vuoden talousarvio, kuten kuluvankin
vuoden budjetti, sisältää sellaisenaan
runsaasti elvyttäviä elementtejä. Näitä ovat
kotitalouksien ostovoimaa lisäävät toimet,
yritysten työllistämismahdollisuuksien parantaminen,
kuntien taloudellisen aseman tukeminen, työvoimapolitiikan toimenpiteet
ja aikuiskoulutus sekä väyläinvestoinnit.
Valtiovarainministeriön mukaan näiden toimien
yhteenlaskettu summa lähentelee 25:tä miljardia
markkaa. Tämän lisäksi myös
rahapolitiikka on ollut elvyttävää Ekp:n
laskettua ohjauskorkoaan.
Onnistuneen, päätösperäisen
suhdannepolitiikan harjoittaminen on äärimmäisen
vaikeaa. Elvytyksen onnistumisen voi taata ainoastaan varma tieto
siitä, miten suhdanteet tulevat kehittymään.
Ennusteet kuitenkin ovat ja tulevat olemaan ainoastaan arvioita
siitä, minnepäin kehitys ehkä voisi tulevaisuudessa
suuntautua. Erityisen vaikeaksi tulevaisuuden ennustaminen muuttui
syyskuisten terrori-iskujen ja niiden jälkiseurausten myötä.
Näiden tapahtumien vaikutusta maailmantalouteen ei vieläkään
pystytä arvioimaan.
Budjettiin sisältyvien, elvyttäviksikin luettavien
toimenpiteiden tarkoituksena ei kuitenkaan ole ainoastaan aktiivisen
suhdannepolitiikan teko julkisia menoja kasvattamalla. Esimerkiksi
infrastruktuuriin tehtäviä julkisia investointeja
on pidetty perinteisenä suhdannepolitiikkana. Kuitenkin
kaikki nyt aloitettavien väylähankkeiden kannattavuudesta
tehdyt selvitykset puhuvat hankkeiden puolesta, suhdanteista riippumatta.
Otetaan esimerkiksi vaikka Kerava—Lahti-oikorata, joka
poistaa pääradalta liikenteellisen pullonkaulan
ja parantaa koko rautatieliikenteen toimivuutta. Suurin osa Suomen
rataliikenteestä kulkee Helsingin ja Riihimäen
välisen rataosuuden kautta. Oikoradan rakentaminen nopeuttaa liikennettä ja
mahdollistaa laajemman junatarjonnan pääradalla,
lyhentää merkittävästi matkustusaikoja
Itä-Suomeen sekä avaa ruuhkautuvalta Pääkaupunkiseudulta
uuden kasvukäytävän Lahden suuntaan.
Ensi vuonna aloitettavat mittavat väylähankkeet
ovatkin tärkeitä alueiden hyvinvoinnin kannalta.
Julkisilla menoilla on tapana lisääntyä talouden
laskusuhdanteissa. Samanaikaisesti valtion veronsaajana keräämillä tuloilla
on taipumus pienentyä. Tästä yhteisvaikutuksesta
puhutaan usein automaattisina vakauttajina, jotka ilman erillisiä päätöksiä tasoittavat
suhdannevaihteluiden vaikutuksia kansantalouteen. Julkisen taloutemme
hyvästä tilasta kertoo se, ettei verotulojen pienentyessä verotusta
tarvitse kiristää tai tulonsiirtojen lisääntyessä sosiaaliturvaa
tarvitse supistaa. Päinvastoin taantumassakin on mahdollista
paitsi antaa automaattisten vakauttajien toimia myös alentaa
verotusta sekä lisätä hyvinvointivaltion
tarjoamia palveluja. Nykyisestä tilanteesta saamme kiittää viime
vuosien vastuullista talouspolitiikkaa.
On loppujen lopuksi toissijaista, oliko ensi vuoden budjettiin
sisältyvien toimenpiteiden alkuperäisenä tarkoituksena
elvytys vai ei. Tärkeintä on budjetin sisältämien
toimien kokonaisuus, joka sopii hyvin nykyiseen taloustilanteeseen.
Puheet uusista suhdannepoliittisista toimenpiteistä ovat
tässä vaiheessa ennenaikaisia. Talousarvion lähetekeskustelussa
pidetyssä kokoomuksen ryhmäpuheenvuorossa todettiin,
että hallituksen on seurattava taloustilannetta ja ryhdyttävä tarvittaessa
uusiin talouspoliittisiin ja muihin toimenpiteisiin myönteisen
kehityksen edistämiseksi. Tämä toteamus
on syytä toistaa, sillä se on edelleen hyvin relevantti
niin työllisyyskehityksen kuin talouden elvytystarpeidenkin
osalta. Näitä asioita pohditaan varmasti keväällä päätettäessä valtion
menokehyksistä vuosille 2003—2006.
Arvoisa puhemies! Toinen syy siihen, että tänä vuonna
budjettikäsittely on poikennut edellisvuodesta, on se tapa,
jolla hallituspuolueiden eduskuntaryhmät pääsivät
vaikuttamaan ensi vuoden budjetin painopisteisiin jo kevään
aikana. Kesäkuussa päästiin sopuun mittavasta
paketista, joka sittemmin sisältyi hallituksen eduskunnalle
antamaan talousarvioesitykseen. Tämä on luonnollisesti
vähentänyt valtion menojen lisäyspaineita,
joita joka vuosi eduskunnassa ilmenee.
Kokoomuksen eduskuntaryhmä nimesi lähetekeskustelussa
ensi vuoden budjetin peruspalvelubudjetiksi. Peruspalvelubudjetti
se todella onkin. Mittavat lisäresurssit on kohdennettu
juuri hyvinvointipalveluihin. Erityisiä panostuksia on tehty
kuntien tarjoamien peruspalveluiden rahoitukseen. Niin sosiaali-
ja terveystoimen kuin opetustoimenkin valtionosuudet kasvavat noin miljardilla
markalla. Valtion toimien nettovaikutus kuntien taloudelliseen tilanteeseen
on ensi vuonna noin 1,5 miljardia markkaa. Kokonaisuudessaan kuluvan
vuoden ja ensi vuoden aikana kuntataloutta vahvistetaan noin 2 miljardilla markalla.
Samanaikaisesti valtio ottaa kantaakseen yhä suuremman
osan kuntien tulorakenteen suhdanneriskistä vaihtamalla
käytännössä yhteisövero-osuutta
valtionapuihin. Kuntatalouden tilaa voidaankin luonnehtia taloudelliseen
tilanteeseen verrattuna poikkeuksellisen hyväksi.
Opetustoimen valtionosuuksien lisäys helpottaa käytännössä koulujen
arkista työtä ja antaa koulutuksen
järjestäjille paremmat edellytykset laadukkaiden
koulupalvelujen tuottamiseen. Tämä merkitsee pienempiä opetusryhmiä,
lisää opettajia sekä tukiopetusta, erityisopetusta
ja opinto-ohjausta. Lasten ja nuorten huomioiminen tarkoittaa käytännössä juuri
lisämäärärahojen osoittamista
heidän arkipäiväänsä.
Pelkillä määrärahoilla ei kuitenkaan
kaikista koulumaailman ongelmista selvitä; on panostettava
henkisiin arvoihin, kouluympäristöön
ja oppimisen iloon. Suomalaisten koulutuksen laadukkuudesta kertoo
se, että koululaistemme lukutaito on huippuluokkaa. Tästä huolimatta
tiedämme kaikki, että parannettavaa löytyy
vielä paljon.
Budjetin eduskuntakäsittelyssä esille nousi odotetusti
Raha-automaattiyhdistyksen jakamien avustusten ja toiminnastaan
maksaman veron suuruus, joista päästiin loppujen lopuksi hyvään
kompromissiin. Raha-automaattiyhdistykselle osoitettujen avustushakemusten
määrä on jatkuvasti kasvanut, ja tämä suuntaus
näyttäisi yhä jatkuvan. Nyt myönnettävä 120
miljoonan markan lisämääräraha
avustusten myöntämiseen aiemmilta vuosilta kertyneistä jakamattomista voittovaroista
mahdollistaa kokonaan uusien hankkeiden aloittamisen.
Raha-automaattiyhdistyksen tulosneuvotteluissaan sopimien uusien
painoalueiden mukaan avustuksia kaavaillaan lisättäväksi
muun muassa vanhusten toimintakykyä parantavien palveluiden kehittämiseen,
huumeongelmien korjaamiseen ja päihdeongelmaisten äitien
kuntoutuksen kehittämiseen, lasten iltapäivätoimintaan,
syrjäseutujen kehittämiseen sekä heikossa
koulutus- ja työmarkkina-asemassa olevien nuorten aseman
parantamiseen. Kaikki näistä Raha-automaattiyhdistyksen
painopisteistä ovat olleet myös hallituksen ja
eduskunnan painopisteitä ensi vuoden budjettia laadittaessa.
Näillä osa-alueilla kolmannen sektorin rooli julkisen
sektorin täydentäjänä on mitä sopivin.
Hallituspuolueiden eduskuntaryhmien puheenjohtajat päättivät
alkusyksystä, että kansaneläkkeen pohjaosan
kaksinkertainen leikkaus hyvitetään leikkauksen
kohteiksi joutuneille. Myöhemmin syksyllä hallitus
yhtyi ryhmien näkemykseen. Sosiaali- ja terveysministeriö on
valmistellut mallia hyvityksen toteuttamiseksi. On tärkeää,
että hyvitys toteutetaan niin, että se oikeudenmukaisella
tavalla kohdistuu juuri niihin työeläkkeensaajiin,
joilta aikoinaan eläkkeiden yhteensovituksessa leikattiin
työeläkettä kansaneläkkeen pohjaosan
vuoksi. Päätökset asiassa on tehtävä mahdollisimman
nopeasti ja siten, että hyvitystä voidaan ryhtyä maksamaan
vuonna 2003.
Arvoisa puhemies! Valtiovarainvaliokunnan mietinnössä hallituksen
budjettiesitykseen tehdyt lisäykset yltävät
tänä vuonna vajaaseen 130 miljoonaan markkaan.
Näistä lisäyksistä haluan lopuksi
ottaa esille muutaman.
Suurin osa eduskuntakäsittelyssä lisätyistä määrärahoista
kohdistuu opetusministeriön hallinnonalalle. Lisäykset
ovat kuitenkin pieniä verrattuna siihen, että hallitus
on kolmen viime vuoden aikana sijoittanut koulutukseen lisämäärärahoja
noin 6 miljardin markan verran.
Koulutukseen osoitetuilla lisämäärärahoilla ennakoidaan
muun muassa tulevaisuuden lääkäri- ja
opettajapulaa. Lisämäärärahoilla
huolehditaan siitä, että kuluvan vuoden ensimmäisessä lisätalousarviossa
lisättyjen 70 lääkärinkoulutuksen
aloituspaikan rahoituksesta huolehditaan. Opettajien koulutukseen
osoitetuilla lisämäärärahoilla
ei puolestaan pystytä kokonaisuudessaan kattamaan seuraavan
kymmenen vuoden ajalle osuvaa 16 000 opettajan poistumaa.
Niin lääkärien kuin opettajienkin koulutuksessa
on opetusministeriön hallinnonalalla selvä priorisoinnin
paikka. Tulevaisuudessa toivoisi näiden määrärahojen
löytyvän jo kehysten sisältä.
Valtiovarainvaliokunnan esittämissä määrärahalisäyksissä korostuu
nuorten hyvinvointiin ja syrjäytymisen ehkäisemiseen
panostaminen. Kokoomuksen eduskuntaryhmä pitää erityisen
tärkeinä ennalta ehkäisevään
huumetyöhön osoitettuja lisäyksiä,
jotka täydentävät jo ennestään budjettiesitykseen
sisältynyttä uutta 1,8 miljoonan markan määrärahaa.
Tarkasteltaessa nuorten huumeidenkäytöstä tehtyjä tutkimuksia
näiden määrärahojen tarve on
ilmeinen: Stakesin tutkimuksen mukaan laittomia huumeita on kokeillut yläasteella
8 prosenttia, lukioissa 14 prosenttia ja ammattioppilaitoksissa
20 prosenttia oppilaista. On tärkeää,
että nekin, jotka huumeita jossain vaiheessa kokeilevat,
löytävät jatkossa elämyksensä esimerkiksi
harrastusten parista. Tähän voidaan vaikuttaa
juuri ennalta ehkäisevällä huumetyöllä.
Kokoomuksen eduskuntaryhmä on erittäin tyytyväinen
myös valiokunnan mietintöön sisältyvään
adoptiolausumaan. Hallitus tulee valmistelemaan lakiesityksen, jonka
mukaan jo ensi vuonna ulkomailta adoptoiva perhe saa avustusta,
joka korvaa osittain adoptiosta syntyviä korkeita kustannuksia.
Syyskuiset terrori-iskut muistuttivat meitä kokonaisvaltaisen
turvallisuuden merkityksestä elämässämme.
Yksi eduskunnassa budjettiin lisätty turvallisuusinvestointi
on Rajavartiolaitokselle osoitettu 15 miljoonan markan lisämääräraha,
joka riittää kustantamaan noin 60 lisähenkilötyövuotta.
Rajavartiolaitoksen on mahdollista tehostaa erityisesti itärajan
valvontaa, joka helpottaa rajat ylittävän rikollisuuden
valvontaa ja ehkäisemistä ja lisää siten
sisäistä turvallisuuttamme. Rajavalvonnan laadun
takaaminen vahvistaa viestiä itsenäisyydestämme
ja kertoo siitä vastuusta, jota kannamme EU:n ulkorajasta Schengenin
säännösten mukaisesti. Näillä lisäresursseilla
on mahdollista purkaa rajanylityspaikkojen ruuhkaisuutta ja siten
tarjota muun muassa yrityksille rajan molemmin puolin paremmat mahdollisuudet
kaupan ja yhteistyön tekemiseen rajan takana olevien kumppaneidensa
kanssa.
Arvoisa puhemies! Turvallisuus on noussut yhdeksi yhteiskunnallisen
keskustelun tärkeimmistä teemoista. Olemme viime
aikoina saaneet uusia muistutuksia siitä, että turvallisuus
on enemmän kuin turvallisuutta valtion rajoilla. Se on
turvaa terrorilta ja jauhekirjeiltä, mutta myös terveellisiä elintarvikkeita
ja puhdasta ympäristöä. Lapsille ja nuorille
turvallisuus merkitsee tasapainoista ja tervettä kasvuympäristöä sekä oman
perheen ja vanhempien läheisyyden tuomaa turvaa.
Ensi vuoden budjetti on peruspalvelubudjetti, joka sisältää useita
merkittäviä panostuksia kansalaisten hyvinvointiin.
Voidaan hyvällä syyllä sanoa, että ensi
vuoden osalta paljon on jo saatu aikaan. Tällä hetkellä juuri
kokonaisvaltaisen turvallisuuden puolesta tehdään
paljon töitä, olkoon tämä sitten
terrorismin torjuntaa, ympäristönsuojelua tai
lapsiperheiden aseman edistämistä. Ehkä seuraavana
vuonna tähän aikaan puhummekin turvallisuusbudjetista.
Kari Uotila /vas:
Arvoisa rouva puhemies! Vasemmistoliiton lähtökohdat
elokuun budjettiriihelle olivat: tyytyminen jo sovittuihin veronkevennyksiin,
jottei palveluja vaarannettaisi; työttömyysturvan
peruspäivärahan ja työmarkkinatuen tason
korottaminen 10 markalla; kehitysyhteistyömäärärahojen
lisääminen; indeksikorotus valtionosuuksiin; asuntotuotannon
lisääminen; ja työttömille suunnatun
koulutuksen ja tukityöllistämisen lisääminen.
Erityisesti vasemmistoliiton eduskuntaryhmä on tyytyväinen
työttömyysturvan tasokorotukseen, kun se vielä toteutui
niin, että kytköstä peruspäivärahan
ja ansiosidonnaisen työttömyysturvan välillä ei
katkaistu. Samalla myöskin pystyttiin parantamaan ansioturvan
paluulle asetettua työllisyysehtoa. Sitä lyhennettiin,
ja tämäkin oli askel eriarvoisuuden vähentämiseen.
Kaikkinensa eriarvoistumiseen puututaan budjetissa merkittävin
toimin. Kuluvana vuonna aloitettuja köyhyyttä ja
syrjäytymistä ehkäiseviä toimenpiteitä jatketaan
ja uusia toimenpiteitä aloitetaan kaikkiaan noin 2 miljardilla
markalla. Vasemmistoliiton eduskuntaryhmä korostaa, että näitä toimia
on välttämätöntä jatkaa.
Myös palvelujen parantaminen hyödyntää nimenomaan
vaikeuksissa olevia. Kansalaisten tasa-arvo edellyttää toimivia
ja hyvätasoisia kunnallisia palveluja. Kuntien sosiaali-
ja terveydenhuollon valtionosuudet lisääntyvätkin
yli miljardilla markalla ensi vuonna, ja kuntatyönantajan kansaneläkevakuutusmaksun
alentaminen kannustaa palkkaamaan vakinaisia työntekijöitä, mikä myös
kohentaa palveluja. Näistä toimista hyötyvät
varsinkin eläkeläiset ja lapsiperheet.
Kuntien palvelujen ongelmat eivät aina suinkaan johdu
kuntien talouden ongelmista, vaan palvelujen kehittämisessä on
aina kysymys myös kuntien omista arvovalinnoista. Kunnan
päättäjät ne lopulliset päätökset
tekevät, ja niistä päätöksistä näkyy,
mikä missäkin kunnassa on tärkeää.
Monelta osin ensi vuoden valtion budjetti täyttikin
odotuksemme, varsinkin kun siinä olivat mukana ennen kesää sovitut
lisäykset kuntien palvelujen parantamiseen ja perusrakennehankkeisiin.
Kevään paketissa osoitettiin sosiaali- ja terveydenhuollon
valtionosuuksiin, pitkäaikaistyöttömyyden
ja syrjäytymisen vähentämiseen, suuriin
rata- ja tiehankkeisiin sekä ympäristönsuojeluun
kaikkiaan miljardiluokan satsaus. Silloin ei voitu sopia tavoittelemastamme
työttömyysturvan tasokorotuksesta, joten vasemmistoliiton
eduskuntaryhmä jäi sopimuksen ulkopuolelle.
Kannattaa panna myös merkille, että kunta-
ja aluerahojen taso on merkittävä ja kuntien tilanne paranee
kaikesta huolimatta lähiaikoina. Kuntien ja valtion välisen
kustannustenjaon ja kuntien keskinäisen tasauksen uudistaminen
pienentää selvästi kuntien eriarvoistumista.
Tätä tosin keskustaoppositio ei tahdo myöntää,
vaan tuomitsee jyrkin sanoin kuntaministerin toiminnan, kuin mitään
ei olisi tapahtunut.
Mielenkiintoista onkin havaita, että näin
vaalien lähestyessä keskusta on lieventänyt
hyökkäyksiään kokoomusta ja
sosialidemokraatteja kohtaan. Ilmeisesti taustalla kummittelee pelko, että jos
näitä kahta haukkuu, uhkana on hallituksen ulkopuolelle
jääminen. Näin syntyykin tarve sitten
syyttää muita, jotta kävisi terhakkaasta
oppositiosta.
Arvoisa rouva puhemies! On selvää, että keväällä sovitun
mittavan paketin jälkeen ei eduskunnassa ole tehty suuria
lisäyksiä budjetin menoihin. Pieniä lisäyksiä tehtiin
niin hyvinvointipalveluihin kuin alue- ja kuntarahoihinkin. Myös homekoulujen
korjaamiseen osoitettiin lisää varoja.
Valiokunta on mietinnössään ottanut
kantaa myös eräisiin kustannuksiltaan vähäisiin,
mutta kipeisiin ongelmiin ja vaatii hallitukselta niin kansainvälisten
adoptiolasten perheiden aseman kohentamista kuin viime sodan partisaani-iskujen
uhrien omaistenkin tunnustamista. Pieniä lisäyksiä tuli
myös kulttuurille ja rauhantyöhön.
Kaiken kaikkiaan talouden näkymät ovat epävarmat.
Epävarmuus on kasvanut kuluneen vuoden mittaan aika nopeastikin.
Toistaiseksi edelleen työllisyys on kuitenkin kehittynyt
suotuisasti. Meillä ei ole varmuutta, kuinka hyvin ja kuinka
nopeasti Yhdysvaltain ja Euroopan keskuspankkien koronlaskut tehoavat
ja miten nopeasti elpyminen näkyy Suomessa. Siksi kannammekin
vasemmistoliiton eduskuntaryhmässä erityistä huolta
työllisyydestä.
Ahon hallituksen aikana tehtiin se massiivinen virhe, että synnytettiin
pitkäaikaistyöttömien toistasataatuhantinen
joukko, kun menoleikkauksien ja samanaikaisin veronkorotuksin ajettiin
muutoinkin syvää lamaa yhä syvemmäksi. Valiokunnan
mietinnössä aivan oikein viitataankin Suomen Akatemian
rahoittamaan tutkimusohjelmaan, jossa tarkasteltiin 1990-luvun talousahdinkoa.
Valiokunta myös toteaa, että työttömyyden
hoidon laiminlyönti 1990-luvun alkupuolella oli tehtyjen
tutkimusten mukaan eräs keskeisimmistä virheistä.
Me varoitammekin, että Suomella ei ole toista kertaa varaa
samanlaiseen virheeseen, vaikka liikuttaisiinkin kertaluokkaa selvästi
pienemmissä luvuissa.
Talousarviossa pyritään parantamaan pitkäaikaistyöttömien
työllistymistä, sillä viime kädessä se
auttaa ulos köyhyydestä ja syrjäytymisestä. Kuntouttavan
työtoiminnan käyttöönotto velvoittaa
viranomaiset parantamaan pitkään työttöminä olleille
tarjottavia palveluja. Työttömälle laaditaan
työvoimaviranomaisten ja kunnan yhteistuumin yksilöllinen
aktivointisuunnitelma. Tätä uudistusta helpottaa
talousarvioon sisältyvä kaksivuotinen yhteispalvelupisteiden
kokeilu. Siinä valtion työvoimahallinto, Kansaneläkelaitos
ja kunnat aloittavat yhteiset palvelut. Näiden yhteispalvelupisteiden
asiakkaat ovat ennen kaikkea niitä, joilla on ollut vaikeuksia
työllistyä muuttuneilla työmarkkinoilla.
Työllisyystoimien kokonaismitoitus on talousnäkymien
suuren epävarmuuden takia erityisen vaikeaa. Tästä syystä vasemmistoliiton
eduskuntaryhmä pitää myönteisenä,
että valiokunnassa saatettiin sopia lausumasta, joka tähdentää tarvetta
tarkistaa työvoimapoliittisten toimien riittävyys
hallituksen keväällä pidettävän
kehysriihen yhteydessä.
Yhtä tärkeää on myös
se, että yritysten toteuttamiskelpoisten investointi- ja
kehittämishankkeiden rahoituksen riittävyyttä seurataan
ja arvioidaan alue-, suhdanne- ja työllisyyspoliittisin perustein.
Tätähän valiokunta myös edellyttää mietinnössään
hallitukselta.
On tällä hetkellä vaikeaa arvioida
täsmälleen, millaiseksi ensi vuoden työllisyys
kehittyy. Siksi on tarpeen palata asiaan jo muutaman kuukauden kuluttua.
Vasemmistoliiton mielestä on välttämätöntä,
että hallitus seuraa koko vuoden mittaan säännöllisesti
tilanteen kehittymistä ja reagoi tarvittaessa nopeasti.
Myös vastikään paljastunut bse-tapaus
tuo varmasti budjetin tarkistustarpeen hyvinkin pikaisesti. Kuitenkin
rahanmenoa tärkeämpää on selvittää bse-tapauksen
taustat, jotta voimme jatkossakin pitää yllä kuluttajien
luottamusta kotimaiseen elintarviketuotantoon.
Arvoisa puhemies! Hallituksen sitoutuminen 12 500 uuden
asunnon rakentamiseen helpottaa Pääkaupunkiseudun
ja muiden kasvukeskusten vaikeaa asuntotilannetta. Opposition on
tullut tavaksi syyttää hallitusta väestön
keskittymisestä, liian nopeasta kasvukeskusten kasvusta
ja näihin liittyvästä asuntopulasta.
Sopii kysyä, ovatko edellinen tai nykyinen Lipposen hallitus
sitten syyllisiä tähän kehitykseen.
Arvoisa rouva puhemies! Eivät ole. Pääkaupunkiseudun
yhteistyövaltuuskunnan YTV:n tuoreen asuntoraportin mukaan
keväällä 1995 aloittanut hallituskoalitio
ei ole todellakaan aloittanut tätä keskittymiskehitystä.
Vuonna 1992 Pääkaupunkiseudun vuosittainen väestönkasvu oli
vajaa 10 000 henkilöä, seuraavana vuonna, siis
1993, 13 000, sitä seuraavana vuonna 14 500 ja
saavutti 16 000:n rajan vuonna 1995. Tämä tapahtui
siis Esko Ahon hallituksen aikana. 1990-luvun loppupuolella väestönkasvun
vuosittainen tahti hidastui, ja vuonna 2000 väestönkasvu
oli enää 10 000 henkilöä.
Kehyskunnissa tilanne on ollut hieman erilainen, mutta yhteenlaskettuna
Helsingin seudulla väestönkasvu oli nopeinta Ahon
hallituksen aikana ja kääntyi hitaammalle uralle
90-luvun loppupuolella. Samaan aikaan asuntotuotanto on vähitellen
käynnistynyt ja ylitti vuonna 2000 Ahon hallituksen aikaisen
vuosittaisen tason.
Tämän päivän Pääkaupunkiseudun
asunto-ongelma siis syntyi jo porvarihallituksen aikana, kun väestönkasvu
kiihtyi ja asuntotuotanto junnasi paikallaan. Tätä Ahon
hallituksen luomaa asuntotuotannon ja väestömäärän
välistä kuilua on ollut yhtä vaikea korjata
kuin on ollut korjata porvarihallituksen jälkeensä jättämää jättityöttömyyttäkin.
Arvoisa puhemies! Valtion lainoittama asuntotuotanto on lähtenyt
nousuun, koko maan osalta hyvinkin, mutta Pääkaupunkiseudulla
hitaammin. Siksi kohdennetut keinot ovat perusteltuja Pääkaupunkiseudun
asuntotuotannon käynnistämiseksi. Budjettiin liittyykin
erityinen kunnallistekniikka-avustus uusien asuinalueiden käynnistämiseksi
Pääkaupunkiseudulla. Kunnallistekniikan niin sanottuihin
kynnysinvestointeihin kohdistetun avustuksen turvin on tarkoituksena käynnistää sellaisia
uusia asuinalueita, jotka olisivat muutoin vaarassa siirtyä tulevaisuuteen
tai jäisivät kokonaan toteutumatta.
Se että keskusta vastalauseessaan vastustaa tätä pientä kädenojennusta
Pääkaupunkiseudun asuntotuotannolle, osoittaa
keskustan täydellistä piittaamattomuutta asuntojonoissa
värjöttelevistä, korkeista vuokrista
ja asuntojen hinnoista kärsivistä. Keskusta kuvittelee,
että kaupunkien asuntojonoja kasvattamalla maaseutu voisi
hyvin. Näin ei käy.
Kysyä sopii, näinkö Suomen keskusta
aikoo jatkaa maihinnousupyrkimyksiään Pääkaupunkiseudulle.
Asuntopolitiikassa tarvitaan edelleen lisätoimia, muun
muassa aravalainaehtojen pikaista korjaamista, mutta todella härskiä on
pyrkiä torpedoimaan asunto-ongelman ratkaisukeinoja Pääkaupunkiseudulla,
kuten keskusta vastalauseessaan tekee.
Arvoisa rouva puhemies! Vasemmistoliitto haluaa tämänkin
talousarvion yhteydessä painottaa alueellisen ja sosiaalisen
tasa-arvon merkitystä. Hyvin koulutettu ja sosiaalisesti
eheä Suomi tarjoaa myös yrityksille oivan toimintaympäristön.
Tässä mielessä oli vähän
yllättävää, että Nokian
pääjohtaja halusi verotuksen alentamista, mikä juuri
vaikeuttaisi tällaisen toimintaympäristön
ylläpitämistä. Me vasemmistoliitossa
arvostamme Nokian menestymistä, joka johtuu niin johdon
kuin koko henkilöstönkin panoksesta, ja kiitämme
pääjohtajaa keskustelun avauksesta. Tosin arviomme
on hieman toinen sen suhteen, mitä nyt pitäisi
tehdä.
Saattaa olla, että Nokian ulkomaisilla työntekijöillä ei
ole selvää kuvaa, mitä korkea verotus antaa
vastineeksi. Se antaa turvallisen ympäristön yritykselle,
sen työntekijöille ja näiden perheenjäsenille.
Se takaa laadukkaan terveydenhoidon kohtuukustannuksin. Se takaa
myös monta muuta seikkaa, jotka alhaisen verotuksen maissa on
itse rahoitettava.
Täytyy muistaa, ettei ole kuin pari kuukautta siitä,
kun Suomi listattiin maailman kilpailukykyisimmäksi maaksi
yritysten sijoittumisen kannalta. Nämä seikat
varmasti siinä arvioinnissa painoivat, ja näitä seikkoja
pitäisi ehkä myös Nokian huomioida rekrytointiohjelmassa.
Ola Rosendahl /r:
Arvoisa rouva puhemies, värderade fru talman! Finansutskottets
bedömning av de ekonomiska utsikterna för 2002
baseras på konjunkturöversikter från
november som ger en klart mera pessimistisk bild än de
prognoser som budgetpropositionen baseras på. Den ekonomiska
tillväxten 2002 uppskattas enligt budgetpropositionen till
2,5 procent men revideras i kompletteringsbudgeten till 1,6 procent, medan
arbetslösheten förväntas öka
från 9 procent till 9,4 procent. Tillväxten i
utrikeshandeln revideras likaså från budgetens
3 procent till 0,5 procent. Alla siffror visar klart på en
avmattning i ekonomin efter flera år av stark tillväxt.
Balansen i statsekonomin förbättrades i fjol
med hela 32 miljarder mark. Därvid uppnåddes faktiskt
ett äkta budgetöverskott för första
gången på tio år. De ökade intäkterna
från samfundsskatten ledde till att skattegraden steg med
cirka 1 procentenhet, trots att hushållens inkomstskatt redan
då sänkts med 2 miljarder mark. Under innevarande år
sänks inkomstskatten med 6,4 miljarder mark brutto och
nästa år budgeteras en sänkning om 3,9
miljarder mark, vilket klart sänker skattegraden från
47 procent i fjol till 43,6 procent nästa år. Även
de offentliga utgifterna minskar i någon mån i
förhållande till bnp.
Den snabba tillväxten i ekonomin gjorde det möjligt
att samtidigt avkorta lånen, sänka inkomstskatten,
finansiera reella inkomstökningar och ändå öka
anslagen för den sociala välfärden. Svenska
riksdagsgruppen anser att en väl fungerande och effektiv
offentlig sektor med klara mål i olika förvaltningsgrenar
behövs för att trygga basservicen och välfärden.
Den bör fungera som ett stöd för den
privata sektorn och får inte leda till en alltför
hög beskattning med välfärdsförluster
som följd. Skattelättnader och nödvändiga, långsiktiga
offentliga investeringsutgifter bör förläggas
till lågkonjunkturer med tanke på sysselsättning
och stimulans. Så har också skett inom ramen för
det utrymme som budgetöverskottet ger.
Talman! Svenska riksdagsgruppen anser att budgetekonomin bör
balanseras så att statens skuldsättning stannar
klart under 50 procent av bnp fram till slutet av valperioden. Nivån
uppnåddes egentligen redan vid slutet av 2000 trots att
statens skuldbörda då uppgick till hisnande 377
miljarder mark. Efter utgiftsökningar på cirka
130 miljoner mark i finansutskottet och ett inkomstbortfall på 100
miljoner mark i utskottets betänkande samt med beaktande
av kompletteringsbudgeten minskas budgetöverskottet för nästa år
443 miljoner euro. Budgetöverskottet beror huvudsakligen
på vissa samfundsskatteinkomster som överflyttats
från innevarande år. Den marginal som återstår
för budgetbalansen är alltså tämligen
smal och motsvarar inte den nivå som regeringen ställt
på överskottet i relation till behovet att minska
statsskulden så att tillräcklig ekonomisk stabilitet
kan garanteras för framtiden.
Den höga arbetslösheten under 1990-talet
var en nationell olycka som inte får upprepas genom missinriktad
och ineffektiv arbetskraftspolitik. Den höga strukturella
arbetslösheten behöver fortsättningsvis åtgärdas
genom att skattekilen och flitfällorna minskas. Svenska
riksdagsgruppen instämmer i behovet av att de arbetslösa
aktiveras genom arbetskraftspolitiska åtgärder, men
understryker att det bör löna sig att arbeta och
ta emot arbete.
Vi får under nästa år räkna
med en vikande skattebas bland annat beroende på svagare
sysselsättning, lägre aktiekurser, svagare resultat
i företagen och lägre ekonomisk tillväxt.
Ett förväntat underskott i statsekonomin kräver
givetvis återhållsamhet, samt en viss expansiv
konjunkturpolitik. Utrymmet för en sådan är
dock relativt litet utan ökad skuldsättning, men
budgeten verkar expansiv som sådan genom att skatterna
sänks och vissa investeringsutgifter bland annat då i
vägar och järnvägar ökas. Det
föreligger enligt vår uppfattning inte orsak till
budgetnedskärningar såtillvida budgetekonomin
endast tillfälligt försvagas. Däremot
måste stor försiktighet gälla i fråga
om ökade konsumtionsutgifter.
Fru talman! Svenska riksdagsgruppen har under hela budgetprocessen
betonat och arbetat för kommunernas möjligheter
att handha omsorg och skola. Detta syns också i siffrorna
för den kommunala ekonomin. Kommunerna uppvisade ett överskott
om 10 miljarder mark i årsbidraget för 2000, som
genom en fortsatt snabb tillväxt i skattebasen och i statsbidraget
ytterligare förväntas öka med 3,5 miljarder
mark under innevarande år. Utskottet tror på en
fortsatt balans i kommunekonomin, trots att tillväxten
i skattebasen klart minskar för nästa år
samtidigt som utgifterna tenderar att stiga med cirka 5 procent.
Trenden är oroande och behöver åtgärdas
i tid innan de svagaste kommunerna hamnar i ännu större svårigheter.
Det som svenska riksdagsgruppen vill lyfta fram är
olikheterna mellan kommunerna som i ekonomiskt avseende ökat
från år till år trots att riksdagen ökat
det behovsprövade stödet till kommuner med ekonomiska
svårigheter. Finansutskottet ökar även
i år detta anslag, men svenska riksdagsgruppen vill gärna
se mera långsiktiga lösningar och en fortsatt
reform av statsandelarna så att en effektivare och rättvisare
skatteutjämning sker mellan kommunerna, framförallt
så att beroendet av samfundsskatten ytterligare minskar.
Som inkomstkälla för kommunerna är samfundsskatten
förknippad med två centrala problem, instabilitet
och ojämn fördelning mellan kommunerna.
I detta nu täcks kommunernas utgifter till en femtedel
genom statsandelar om cirka 25 miljarder mark. Svenska riksdagsgruppen
anser att det är nödvändigt att staten åtar
sig en allt större del av konjunkturrisken genom att byta
samfundsskatteandelar mot ökade statsandelar. Ändringen för
2002 i skatteutjämningssystemet blev dock inte särskilt
omfattande, nämligen: Staten avstår från
att återkräva mervärdesskatten från
kommunerna och i samma utsträckning minskas statsandelarna
och kommunernas andelar av samfundsskatten från 37 till
32 procent. Vidare slopas den högsta gränsen om
15 procent för utjämningsavdraget som görs
på basis av skatteinkomsterna. I detta sammanhang höjs
skärgårds- och fjärrortstillägget
i de allmänna statsandelarna och sammanslagningen av kommunerna
befrämjas genom justerat sammanslagningsunderstöd.
Arvoisa rouva puhemies! Budjettiin sisältyvät hallituksen
kehysbudjetissa ja kesäkuun neuvotteluissa eduskunnassa
sopimat sosiaaliset panostukset. Kansaneläkkeeseen tehdään
ensi vuonna täysimääräinen tasokorotus
ja eläkeläisten sairausvakuutusmaksun alentamista
jatketaan ensi vuoden budjetissa, ja tämä rahoitetaan
siirtämällä yli miljardi markkaa enemmän
Kansaneläkelaitokselle.
Budjetissa korotetaan työttömyysturvaa ja
jatketaan köyhyyden ja syrjäytymisen torjumista koskevan
paketin rahoitusta muun muassa korottamalla asumistukea ja eräiden
heikossa asemassa olevien ryhmien sairauspäivärahaa,
erilaisilla toimeentulotuen muodoilla sekä lisäämällä mielenterveystyön
ja väärinkäyttäjien hoidon valtionosuuksia.
Psyykkisesti häiriytyneiden hoito on tärkeää iästä riippumatta.
Ruotsalainen eduskuntaryhmä on pitkään
korostanut psyykkisesti sairaiden lasten ja nuorten tehokkaan varhaisvaiheen
hoidon merkitystä. Ruotsalainen eduskuntaryhmä haluaa
tämän vuoksi erityisesti nostaa esille sen, että lasten
ja nuorten mielenterveyden hoitoon korvamerkittyä määrärahaa
jatketaan myös ensi vuonna.
Määräraha nuorten henkilöiden
huumeidenkäytön ennaltaehkäisyyn on samoin
tärkeä.
Kannatamme lämpimästi 541 000 euron
lisäystä nuorisopajoille.
Ryhmämme on myös tehnyt talousarvioaloitteen,
jossa esitämme määrärahaa saamelaisten sosiaali-
ja terveyspalveluihin. Olemme iloisia siitä, että valiokunta
on hyväksynyt aloitteen ja osoittanut 200 000
euroa tähän tarkoitukseen uudelta momentilta.
Samoin ryhmän talousarvioaloite taloudellisesta tuesta
lapsia ulkomailta adoptoiville vanhemmille, jonka puolesta olemme
tehneet työtä useiden vuosien ajan, on saanut
myönteisen vastaanoton valtiovarainvaliokunnassa. Mietintöön sisältyy
lausuma, jonka edellytämme tuovan määrärahan
tähän tarkoitukseen lisäbudjetissa.
Ruotsalaisen eduskuntaryhmän mielestä eduskunnan
tulee tarjota maaseudulle taajamien kanssa tasavertaiset mahdollisuudet
kehitykseen ja palveluihin. Liikenneväyliä ja
muita yhteyksiä on kehitettävä ja pidettävä kunnossa
niin, että yrityksiä voidaan perustaa maaseudulle.
Ryhmä toimii sen puolesta, että Suomen maaseutuelinkeinot
pärjäävät käynnissä olevien
Wto-neuvottelujen ja EU:n itälaajentumisen jälkeenkin. EU:n
maatalouspolitiikan uudistamisessa on otettava huomioon meidän
erityisolosuhteemme ja tehtävä mahdolliseksi jatkaa
maatalouden tukemista koko maassa ja tällöin myös
siten, että artiklan 141 mukainen tuki voi jatkua vuoden 2003
jälkeen.
Myöskin ammattikalastusta on edistettävä ja tuettava
ottaen huomioon saalisrajoitukset, joita EU on ottamassa käyttöön.
Yhteiskunnan on vastattava aikaisemmin sallittujen teollisuuden dioksiinipäästöjen
kalastukselle aiheuttamista vahingoista ja tappioista. Siinä tapauksessa,
että bse johtaa taloudellisiin vaikeuksiin naudanlihatuotannossa,
hallituksella on oltava valmius sallia sellainen tuki, jota maksetaan
alalle muissa EU-maissa.
Ruotsalaisen eduskuntaryhmän mielestä maatalousministeriön
se osa, josta tuli muodostaa EU:n edellyttämä maaseutuvirasto,
voi jatkaa pääosin ministeriön yhteydessä.
Maaseutuvirastoa ei voida pitää täysin
uutena virastona, joka voitaisiin siirtää tuntemattomalle
paikkakunnalle ilman edeltäviä tarkkoja selvityksiä vaikutuksista.
Ministeriön toimintojen mahdollisen hajasijoittamisen tulee
tietenkin tapahtua te-keskuksiin, joissa ministeriön hajasijoitetut
osat ovat jo toiminnassa. Uusi pilkkominen saattaa vaarantaa toiminnan
eikä ole hyväksyttävissä.
Ruotsalainen eduskuntaryhmä on pitkään
toiminut puhdistamon saamiseksi Pietariin ottaen huomioon, että Suomenlahden
veden tilaa tulisi parantaa. Ryhmän aloitteesta Suomi osallistuu nyt lounaisen
puhdistamon rakennushankkeen loppuunsaattamiseen.
Budjettineuvotteluissa olemme myös korostaneet yhteistyön
tarvetta merenkulkuviranomaisten ja kuntien välillä öljyntorjuntakapasiteetin
lisäämiseksi itäisellä Suomenlahdella Koiviston öljysataman
käyttöönoton vuoksi. On erittäin
tärkeää, että itäinen
Suomenlahti saa öljyntorjunta-aluksen. Budjettiriihessä asiasta
tehtiin pöytäkirjamerkintä, ja onkin
hyvin tärkeää, että hallitus
tekee asiassa nopeasti päätöksen.
Värderade fru talman! I budgeten för 2002 kommer
riksdagen att fatta viktiga beslut om en ökad satsning
på vägunderhåll och järnvägar.
Investeringarna bör i alla händelser prioriteras
enligt den av utskottet fastställda prioriteringsordningen.
För vår del anser vi i alla händelser
vägnätets underhåll som det mest angelägna.
Förfallet av det lägre vägnätet
måste stoppas. Därför borde anslagen
till underhåll av enskilda vägar höjas
i enlighet med regeringens landsbygdspolitiska program.
Svenska riksdagsgruppen beklagar att Finland inte fullt ut
tar i bruk det stöd till passagerarfärjor som
EU tillåter och som Sverige gått in för. Regeringen
har avgivit en anslutande proposition om tonnageskatt som också är
avsedd att stöda sjöfarten genom skattelättnader.
Utskottet hänvisar till riksdagens och regeringens uttalande
om att följa konkurrenssituationen i våra konkurrentländer
och handla utgående från det. Svenska riksdagsgruppen
skulle gärna ha sett att sjöfarten från
början givits samma konkurrensförmån
och garantier för sin existens som i Sverige. EU:s direktiv
för statsstöd till sjöfarten avser att
ge fartyg från EU-länderna möjligheter att
konkurrera med fartyg från lågprisländer
och att eliminera behovet att flagga ut EU-registrerade fartyg till
länder med bekvämlighetsflagg. Kommissionen ger
i alla fall frihet åt alla medlemsländer att avgöra
vilken inriktning statsstödet bör ha
för att på bästa möjliga sätt
gynna de nationella intressena. Frågan är enligt
riksdagsgruppens uppfattning svår och kan endast få en
slutlig lösning genom avtal på ett internationellt
plan och inom EU.
Riksdagens möjligheter att påverka budgeten är
små i år och inskränks givetvis av de
förändrade ekonomiska utsikterna och av att skatteintäkterna
minskat samt för att en bindande budgetöverenskommelse
mellan regeringsgrupperna ingicks redan på våren.
Man får hoppas att även oppositionen visar lika
stor hänsyn till landets ekonomi och de utsikter vi står
inför — eller bedömer man läget
annorlunda på den kanten?
Man kan fråga sig om det är ändamålsenligt
att binda riksdagens budgetfullmakt i detaljanslag redan på våren
då anslagen kan bli alltför frikostiga med hänsyn
till utsikterna på hösten då det kan
vara svårt att längre retirera från det
som gruppordförandena kommit överens om på våren.
Det vore kanske säkrare att återgå till
att respektive minister står för anslagsäskandet
och regeringen för budgetförslaget som kommer
till riksdagen. De stora linjerna dras ju upp i rambudgetarna, som
riksdagsgrupperna kan påverka indirek. Vid budgetmanglingen,
där grupperna är representerade, kan i stället
enskilda anslag påverkas.
Anni Sinnemäki /vihr:
Arvoisa puhemies! Marraskuun alkupuolella julkaistiin johtopäätöksiä Suomen
Akatemian lamatutkimusohjelmasta. Tutkimusohjelmassa oli tarkoituksena
käydä läpi 90-luvun alun lamaan johtaneita
syitä, harjoitettua politiikkaa ja laman seurauksia. Syitä analysoitaessa
haluttiin arvioida, oliko kysymys sattumasta ja huonosta onnesta
vai sarjasta vääriä päätöksiä.
Seurauksista dramaattisin on kiistatta pysyvästi köyhien
luokan syntyminen Suomeen 90-luvun aikana.
Pankkivalvonnan heikkouden, ongelmallisen vahvan markan politiikan
ja idänkaupan romahtamisen luultua vähäisemmän
merkityksen lisäksi tutkimuksen varmasti kiinnostavin johtopäätös
koski työttömyysasteen nopeaa nousua laman syvimpinä vuosina.
Työttömyys kasvoi ennätysvauhtia, ja
samaan aikaan kireä julkinen talous vauhditti tätä kasvua.
Kuten myöhemmin on huomattu, kerran korkealle nousseesta
työttömyysasteesta on erittäin vaikea
päästä eroon.
Tutkimuksen rahoittamisen motiivina oli mahdollisten syyllisten
osoittelun lisäksi tarjota sellaista tietoa, jonka avulla
voitaisiin pyrkiä välttämään
virheiden tekeminen uudelleen saman kaltaisissa tilanteissa. Sovellettaessa
viestiä nykyiseen taloudelliseen tilanteeseen voidaan siteerata
tutkimusohjelman koordinaattoria professori Jaakko Kianderia: "Työttömyyden
nousu on pyrittävä estämään
myös taantumassa."
Viitaten edellä sanottuun vihreä eduskuntaryhmä tukee
budjetin linjaa, joka on vähemmän kireä kuin
menneinä vuosina. Samoin vihreä eduskuntaryhmä katsoo,
että hitaamman taloudellisen kasvun oloissa julkista sektoria
vahvistava linja on pidettävä mielessä vuoden
2003 kehyksiä valmisteltaessa.
Tällä hetkellä tulevan taloustilanteen
ennustaminen on vaikeaa. Eräs taloudellisten tutkimuslaitosten
edustajista totesi valtiovarainvaliokunnan kuulemisessa, että tällä hetkellä kuka
tahansa kansanedustaja voi ennustaa talouden kehitystä yhtä hyvin
kuin oikeat taloustieteilijät. Tämä tietenkin
tarjoaa meille myönteisen tilanteen puhua näistä asioista.
Talouden ennakoimisen vaikeus on myös peruste jonkin verran
elvyttävälle budjettilinjalle, jossa ovat käytössä sekä automaattiset
vakauttajat että tietyt päätökseen
tehdyt menonlisäykset. Näin voidaan ylläpitää kotimaista
kysyntää ja siten torjua työttömyyttä,
joka uhkaa kääntyä nousuun ensi vuoden
aikana.
Arvoisa puhemies! Hallituspuolueiden eduskuntaryhmät
osallistuivat vuoden 2002 budjetin valmisteluun jo viime kesänä,
jolloin ne määrittelivät yhteisiä budjettilisäysten
painopisteitä.
Näistä lisäyksistä suurin
oli 440 miljoonan markan raha kuntien sosiaali- ja terveystoimen valtionosuuksiin,
joilla vahvistetaan kuntien mahdollisuuksia huolehtia peruspalveluista.
Erityisesti kiinnitettiin huomiota lasten ja nuorten hyvinvoinnin
edistämiseen. Voimavarojen ohjaaminen nimenomaan kuntien
palveluihin oli vihreän eduskuntaryhmän selkeä tavoite
näissä painopisteneuvotteluissa.
Hallitusryhmien budjettitavoitteiden joukossa oli myös
Kerava—Lahti-oikoradan rakentamisen aloittaminen. Oikorata,
joka on välttämätön osa koko
maan rataverkon kehittämistä, oli jo pitkään
kuulunut vihreän eduskuntaryhmän tavoitteisiin.
Lisäksi tuossa vaiheessa päätettiin
tietyistä Itämeren suojelua koskevista tavoitteista,
joista yksi tärkeimmistä on Suomen rahoitusosuus
Pietarin lounaisen jätevedenpuhdistamon rakentamisessa.
Maatalouden ympäristötukea tullaan lisäämään
vuoden 2003 budjetin osalta.
Käytäntöä, jossa eduskuntaryhmät
osallistuivat budjetin painopisteiden määrittelyyn
jo ennen syksyn budjettikäsittelyä, vihreä eduskuntaryhmä piti
asiallisena, eikä samantapaisen prosessin pitäisi
olla poissuljettu jatkossakaan.
Eduskunnan budjettikäsittelyn aikana hallitus teki
päätöksen työttömien
peruspäivärahaan tehtävästä 5
markan tasokorotuksesta, joka tulee voimaan ensi vuoden maaliskuun
alusta. Tämä pitkään odotettu
korotus liittyy edellä mainittuun vakavaan köyhyysongelmaan.
Peruspäivärahalla elävien toimeentulo
oli vahvasti esillä jo eduskuntaryhmien kesän
neuvotteluissa, joissa hallituspuolueiden eduskuntaryhmät
edellyttivät, että asiasta tehdään
päätöksiä syksyn aikana. Vaatimukset
päivärahan tasokorotuksesta olivat alun perin
10 markkaa. Pitkäaikaistyöttömät
ovat selkeästi yksi köyhimmistä ryhmistä,
eikä heidän toimeentulonsa parantaminen saa jäädä tähän
ratkaisuun. Joskus voi olla käärmeissään
joidenkin ryhmien sooloilusta, mutta tässä peruspäiväraha-asiassa
mielelläni nostaisin hattua vasemmistoliiton ryhmälle,
joka on ajanut sitä määrätietoisesti,
ja olen itse aina ollut sitä tukemassa, kun olen pystynyt.
(Ed. Uotila: Kiitos!)
Arvoisa puhemies! Verrattuna edellisen vuoden talousarvioon
kehitysyhteistyön määrärahat nousevat
160 miljoonalla markalla, mitä voi pitää hyvänä asiana
erityisesti siksi, että budjettiriihessä muut
hallitusryhmät tukivat kehitysyhteistyöministeri
Hassin lisäysesitystä, mikä ei aina ole
ollut muille hallitusryhmille tyypillistä käyttäytymistä.
Markkamääräisestä lisäyksestä huolimatta
Suomen kehitysyhteistyörahojen bruttokansantuoteosuus on
vain 0,34 prosenttia, joka jää kauaksi tavoitteesta
eli 0,7 prosentista, johon Suomi kuitenkin on YK:ssa sitoutunut.
Valiokunta esittää hyväksyttäväksi
lausumaehdotuksen, jonka mukaan "Eduskunta edellyttää,
että hallitus laatii ohjelman aikatauluineen siitä, kuinka
Suomi saavuttaa YK:n suositteleman kehitysyhteistyömenojen
tason eli 0,7 prosenttia bruttokansantuotteesta."
Kuten valiokunnan puheenjohtaja täällä totesikin,
tämä ei todellakaan ole ensimmäinen tämän
kaltainen lausuma, jonka eduskunta esittää. Vaatimuksia
0,7 prosentin tavoitteen saavuttamisesta on viime aikoina esitetty
monella suulla muun muassa kirkon ja ammattiyhdistysliikkeen taholta.
Myös valtioneuvos Harri Holkeri on puhunut voimakkaasti
asian puolesta. Vaatimuksia voidaan perustella myös sillä,
että Suomen kehitysyhteistyön laatua ja vaikuttavuutta
pidetään nykyään tasoltaan huomattavasti
parempana kuin esimerkiksi vielä 90-luvun alkupuolella. Myös
kansainväliset paineet tason nostamiseksi ovat kasvamassa.
Muut Pohjoismaat pesevät Suomen tässä asiassa
mennen tullen. Euroopan unioni on tiivistämässä toimiaan
YK:ssa asetetun tavoitteen saavuttamiseksi. Maaliskuussa 2002 pidetään
Meksikossa YK:n kehitysrahoituskokous. Mietinnössään
valiokunta katsoo, että hallituksen tulisi laatia suunnitelmansa
ennen Meksikon kokousta.
Vihreiden tavoitteisiin on kuulunut avustuksen saaminen kansainväliseen
lapseksiottamiseen. Valiokunta hyväksyi tässä asiassa
lausuman, jossa edellytetään, että hallitus
antaa eduskunnalle esityksen laiksi avustuksesta kansainväliseen
lapseksiottamiseen siten, että avustuksen myöntämiseen
tarvittavat määrärahat voidaan sisällyttää keväällä 2002
annettavaan lisätalousarvioesitykseen. Valiokunta perusteli tätä muun
muassa perheiden välisellä taloudellisella tasa-arvoisuudella.
Kansainvälisen adoption kustannukset ovat korkeat, ja avustuksella voitaisiin
parantaa pienituloisten perheiden adoptiomahdollisuuksia. Tässä tapauksessa
voidaan myös kiinnittää huomiota siihen,
että yhteiskunta osallistuu myös lapsettomuushoitoihin ja
lapsen saamiseen normaalilla tavalla, joten olisi luonnollista,
että yhteiskunta osallistuisi myös kansainväliseen
adoptioprosessiin.
Eduskunnassa budjettiin tehtiin seuraavat muutokset: Raha-automaattiyhdistyksen
veronkorotus laskettiin 10:stä 7 prosenttiin, Raha-automaattiyhdistyksen
jaettavia rahoja lisättiin 120 miljoonalla markalla ja
muuhun budjettiin tehtiin korjauksia yhteensä 130 miljoonalla.
Vihreä eduskuntaryhmä pitää kaikkia
edellä mainittuja muutoksia perusteltuina.
Raha-automaattiyhdistyksen veron nostoa esitetyssä muodossa
vastustettiin, koska tunnettiin huolta Raha-automaattiyhdistyksen
tuoton kehityksestä erityisesti euroon siirtymisen tilanteessa.
Myös tahto säilyttää Raha-automaattiyhdistyksen
monopoliasema jatkossa puhui veronkorotusta vastaan.
Lisätessään Raha-automaattiyhdistyksen
jaettavaa osuutta valiokunta kiinnitti erityistä huomiota
muun muassa päihdeongelmaisten äitien kuntoutuksen
kehittämiseen. Alkoholin vaurioittamia lapsia syntyy 600—700
vuodessa, mikä on yli prosentti Suomessa syntyvistä lapsista.
Ongelma on laajuudeltaan vakava, ja näiden äitien ja
lasten hoidon kehittäminen oli syy siihen, miksi vihreä eduskuntaryhmä piti
niin tärkeänä jako-osuuden kasvattamista.
Päätettäessä rahoitettavista
hankkeista on myös tärkeää,
että tämä eduskunnan asettama painopiste
rahojen käytössä toteutuu.
Yhteensä 130 miljoonan määrärahakorjauksia esitetään
muun muassa seuraaviin kohteisiin: lääkärin-
ja opettajankoulutus, lasten- ja nuortenpsykiatria, ennalta ehkäisevä huumetyö ja
kuntien harkinnanvaraiset avustukset.
Yksi ryhmä eduskunnan tekemiä lisäyksiä kohdistuu
erilaisen järjestötoiminnan määrärahoihin,
joita esitetään muun muassa ympäristö- ja
rauhantyön järjestöille. Vihreä eduskuntaryhmä pitää järjestötoiminnan
rahoitusta erittäin tärkeänä ja
esittää kritiikkiä sitä kohtaan,
että järjestöjen määrärahoja
on hallituksen budjettiesityksessä toistuvasti epäilyttävällä tavalla
pienennetty. Myönteistä on, että eduskunnalta
on löytynyt tahtoa näiden määrärahojen
korjaamiseen. Järjestöille itselleen tämä ei
kuitenkaan ole toiminnan ennustettavuuden kannalta hyvä tilanne. Kahden
eri kuluttajajärjestön rahoituksen epäsuhta
tai pikemminkin toisen kuluttajajärjestön rahoituksen
suhteeton pienuus on asia, johon pitää tulevaisuudessa
puuttua. Valtakunnallisilla eläinsuojelujärjestöillä ei
tällä hetkellä ole rahoitusta valtion
budjetista lainkaan.
Lisämäärärahaa esitetään
myös teatterille sekä valtionosuuksiin että harkinnanvaraisiin
avustuksiin. Myös kotimaisen elokuvan tukeen esitetään
lisää rahaa. Teattereiden kohdalla valiokunta
edellyttää hallituksen selvittävän
ja korjaavan teattereiden valtiontukijärjestelmän
epäkohdat. Kotimaisen elokuvan tukeen sivistysvaliokunta esitti
suurempaa lisäystä kuin valtionvarainvaliokunta
mietinnössään, ja onkin tärkeää,
että ensi vuoden budjetin osalta kotimaisen elokuvan rahoitustilannetta
tarkastellaan uudelleen. Pohjoismaisesta rahoitustasosta kotimainen
elokuva ei tällä hetkellä pysty edes
haaveilemaan, vaikka katsojamäärät ovat
kasvaneet huomattavasti viime vuosien aikana.
Arvoisa uusi puhemies! Keskustan välikysymys lapsiperheiden
asemasta oli aihepiiriltään välikysymysten
aiheellisimmasta päästä. Puheenvuorossaan
välikysymyskeskustelussa vihreä eduskuntaryhmä otti
esille minimiäitiyspäivärahan matalan
tason. Ryhmämme katsoo, että tämä on
yksi niistä kysymyksistä, joihin hallituksen tulisi
puuttua vuoden 2003 budjetin kehyksiä valmisteltaessa.
Hallituspuolueiden eduskuntaryhmät ovat myös
viime kesänä päätyneet yhteisymmärrykseen
siitä, että kuntien valtionosuuksiin ohjataan myös
vuoden 2003 talousarviossa lisää rahaa, jolloin
kuntien palvelutuotannon vahvistuminen voi jatkua myös
epävakaammassa taloudellisessa tilanteessa.
Myös energiaverotuksen uudistaminen ilmastostrategian
edellyttämällä tavalla kuuluu vihreän
eduskuntaryhmän jatkotavoitteisiin. Energiaverotuksen nosto
on erityisen perusteltua myös siitä syystä,
että verotukseen kohdistuu monilta osin tällä hetkellä alentamispaineita.
Hallitus on sopinut budjettiriihessä, että ensi
vuoden kehystarkasteluun mennessä selvitetään,
miten energiaveroja tullaan käyttämään
Kioton pöytäkirjan tavoitteiden saavuttamiseksi.
Tämän selvityksen pitäisi siis olla pian
myös eduskunnan käytettävissä.
Arvoisa puhemies! Tämän päivän
Helsingin Sanomissa oli artikkeli, joka käsitteli eduskunnan
valtiovarainvaliokuntaa ja budjettikäsittelyä.
Alaotsikoita oli kaksi: "Eduskunta on päästänyt
budjettivaltansa rapautumaan" ja "Menoista noin 90 prosenttia on
täysin lakisääteisiä". Muistaakseni
lait kuitenkin vielä säädetään
myös eduskunnassa, joten siinä mielessä alaotsikot
olivat ehkä hieman harhauttavia. Katson, että artikkelissa
esitetty peruste sille, että eduskunnan budjettivalta on
rapautunut, koska määrärahoja on lukumäärältään
vähemmän ja budjettikirja on ohuempi, ei kaikilta
osin ehkä kuvaa sitä tilannetta, mikä eduskunnassa
on. On mielestäni hyvä, jos käsittelemme
asioita suurina kokonaisuuksina osittain lakien kautta ja puhumme
suurista kokonaisuuksista, eikä niin, että koko
eduskunnan käsittelyn intohimot tavallaan kohdistuisivat
vain näihin hyvin pieniin määrärahalisäyksiin.
Siinä mielessä mielestäni tämän
syksyn budjettikäsittely ja tämä budjettiprosessi
on ollut onnistunut, että on keskitytty suurempiin kokonaisuuksiin.
Puhetta on ryhtynyt johtamaan ensimmäinen
varapuhemies Anttila.
Sakari Smeds /kd:
Arvoisa puhemies! Päivä, jolloin lähetekeskustelussa
käsittelimme hallituksen talousarvioesitystä,
jätti moneen meistä merkittäviä muistijälkiä.
Syyskuun 11. muistetaan päivänä, jolloin
kansainvälinen terrorismi teki yhden vakavimmista ja säälimättömimmistä hyökkäyksistään.
Teko kohdistui ei vain yhtä kansakuntaa kohtaan vaan laajemminkin
vapautta ja avoimuutta puolustavia ihanteita kohtaan. Tuona syyskuun
päivänä monen puheet tässäkin salissa
muuttuivat ja asioiden suuruusluokat selkeytyivät. Markat,
eurot ja rahamittaiset arvot ylipäätään
eivät yhtäkkiä olleetkaan tärkeimpiä, kun
perusturvallisuuttamme koeteltiin. Eduskunnan työn jatkaminen
noissakin tunnelmissa lähetti kuitenkin oikean viestin
siitä, että väkivaltaan tukeutuvien ja
sekasortoa toivovien voimien uhan edessä on määrätietoisesti
puolustettava kansanvaltaa.
Maailman tapahtumien epävarmuuden ja arvaamattomuuden
samoin kuin suomalaisen yhteiskunnan omien ongelmakohtien keskellä on varmasti
yhteistä kyselyä siitä, mikä perusta
ja mitkä arvot kansakuntamme kohdalla kestävät. Mistä voisi
löytyä se toivon näköala ajassa,
jossa monet lapset ja nuoret oirehtivat, on väkivaltaa, syrjäytymistä ja
monenlaisia huolestuttavia oireilmiöitä?
Rakentaessaan tulevaisuuttaan kansakunnalla on valittavanaan
monenmoisia rakennuspuita. Mielestäni hyviä huomisen
rakennuspuita ovat ainakin: jokaisen ihmisen ainutlaatuisen arvon tunnustaminen
ja välittämisen henki; oikeudenmukaisuuden etsiminen;
se että yhteisö antaa arvoa kodeille ja perheille,
tuntee vastuun ja pyhyyden tunnon, tunnistaa oikean ja väärän.
Nämä elämänläheiset
kristilliset perusarvot tarjoavat myös 2000-luvulla hyvän
perustan ja puitteet kansallemme.
Arvoisa puhemies! Kristillisdemokraattinen eduskuntaryhmä näkee
hallituksen budjettiesityksessä paljon myönteistä.
Toimintaympäristön vaikeutumisesta huolimatta
budjetti on edelleen ylijäämäinen, korkotaso
on alhainen eikä inflaatio juurikaan ole vaivanamme. Kuntien
valtionosuuksia on voitu hiukan lisätä. Hallituksen
alkutaipaleesta poiketen veronkevennysvaraa on osoitettu selkeästi
myös työnantajan sivukuluihin. Suhdannepoliittisestikin
veronkevennykset ovat oikea-aikaisia. Talouspolitiikan päälinja
on näin oikean suuntaista.
Valitettavasti tässä ei kuitenkaan ole koko
totuus. Työttömät ja lapsiperheet ovat
jääneet hallituspolitiikassa katvealueelle. Hallituksen
pyrkimyksistä huolimatta työttömyys ei
näytä vieläkään puolittuvan.
Tässä tavoitteessa nykypohjainen hallitus tunnetusti
epäonnistui ensimmäisellä vaalikaudella,
mutta nyt työttömyyden puolittamiseen hallituksen
toimin ei riitä edes jatkoaikakaan. Hallituksen määrätietoisen
viileästä asennoitumisesta ja kylmistä valinnoista johtuen
perhetuet säilyvät alhaisella leikatulla tasollaan.
Tästä lapsiperheet eivät tule hallitusta kiittelemään.
Ministeriön esityksestä huolimatta hallitus ei
katsonut tarpeelliseksi luoda päihdeäitien vieroitushoitoihin
omaa tukijärjestelmää eikä varannut
tähän tarkoitukseen muutoinkaan riittäviä voimavaroja.
Hallitus leikkaa kuntien valtionosuuksien indeksikorotuksia puolella.
Kehitysyhteistyön bruttokansantuoteosuus ei nouse lupauksista
huolimatta.
Mielestämme hallituksen talousarvioesitykselle on olemassa
parempi, oikeudenmukaisempi ja toteuttamiskelpoinen vaihtoehto.
Kristillisdemokraattisessa vaihtoehdossa vahvistamme kansalaisten
tärkeiksi arvostamien hyvinvointipalveluiden rahoituspohjaa.
Tämä olisi mahdollista palaamalla niin sanottuun
pörssiveroon ja tiukentamalla lyhytaikaisten keinotteluvoittojen verotusta
ja haittaveroja. Vaihtoehdossamme valtion lisätulot olisivat
noin 425 miljoonaa euroa. Lisämenojemme suuruus on tasoltaan
samaa luokkaa, joten vaihtoehtomme ei perustu lisävelan
otolle.
Vaihtoehtomme lisäisi yhteiskunnallista oikeudenmukaisuutta
jakamalla talouden voimavaroja hallituksen esitystä tasaisemmin.
Esitämme muun muassa ruoan arvonlisäveron alentamista
3 prosenttiyksiköllä. Tavallisen kansalaisen ruokalasku
kevenisi esityksemme johdosta noin 300 markalla vuodessa. Lapsiperheille muutos
olisi merkittävä. Tästä hyötyisivät
toki myös muut kansalaiset työttömistä ikäihmisiin asti.
Kristillisdemokraattinen eduskuntaryhmä esittää noin
120 miljoonan euron hoivapakettia, joka lisäisi oikeudenmukaisuutta
ja toisi parannusta moniin yhteiskuntamme kipukohtiin. Haluamme
korottaa jälkeenjäänyttä kotihoidon
tukea. Mielestämme ei ole oikein, että pienin äitiys-
ja vanhempainraha on vain noin puolet työttömyyspäivärahasta.
Vanhusten hoivapalveluiden kehittämiseksi esitämme
lisävaroja kunnille ja omaishoidon tuen kehittämistä.
Panostaisimme hallitusta enemmän myös kuntien
tärkeisiin sosiaali- ja terveyspalveluiden perustamishankkeisiin. Budjetin
eduskuntakäsittelyn aikana sosiaali- ja terveysvaliokuntakin
kiinnitti perustamishankkeiden määrärahojen
vähenemiseen huomiota omassa lausunnossaan, sillä perustamishankkeiden
erillisten määrärahojen väheneminen
ei ole johtanut vastaaviin lisäyksiin käyttömenojen
valtionosuuksien puolella, kuten tarkoitus on ollut. Esitämme
myös lisäpanostusta päihdeäitien
vieroitushoitoihin.
Arvoisa puhemies! Syksyn aikana useat talouden kehittymistä seuraavat
tutkimuslaitokset ovat korjanneet talouden kasvuennusteitaan. On arveltu,
että työttömyys voisi tulevana vuonna kääntyä jopa
nousuun. Kun tuo keltainen budjettikirja syyskuussa annettiin kansanedustajille, hallitus
siinä arvioi, että työttömyys
voisi ensi vuoden aikana jopa laskea noin 8,8 prosenttiin. Nyt hallituksen
omakin arvio on muuttunut ja työministeriön ennuste
lähentelee jo 10 prosentin työttömyysastetta.
Tässä tilanteessa on muun muassa ammattiyhdistysliikkeen
taholta vaadittu kristillisdemokraattienkin mielestä perustelluista
syistä työllisyyttä ylläpitäviä elvytystoimenpiteitä.
Näissä toiveissa on kiirehditty muun muassa joitakin
liikennehankkeita.
Kristillisdemokraattien mielestä kaikki voitava on
tehtävä työttömyyden nujertamiseksi.
Hallitus katsoo, että vielä ei ole syytä ryhtyä erillisiin
työllisyyspanostuksiin, vaan jo nyt nähdyt keinot
riittäisivät. Näemme asian toisin. Suurien uusien
infrapanostusten sijasta ottaisimme käyttöön
nopeammin työllistäviä keinoja sekä panostaisimme
nyt uhan alla oleviin työpaikkoihin.
Esitämme vaihtoehdossamme 70 miljoonan euron elvyttävää työllisyyspakettia.
Olisimme valmiit panostamaan hallitusta enemmän niin ympäristötöihin
kuin palkkaperusteisiin työllisyystukiinkin. Alueellisilla
ympäristökeskuksilla on kaikkialla maassamme listattuina
valmiiksi runsaasti tärkeitä ja kiireellisiä työllisyyskohteita,
jotka eivät kuitenkaan etene määrärahojen niukkuudesta
johtuen. Ei siis mitään turhaa työllistämistä,
vaan työtä järkevissä kohteissa.
Valiokuntakäsittelyssä ympäristötöihin
saatiin kyllä pieni lisäpanostus, mutta varsin
vaatimaton tarpeisiin nähden. Maaseudun elinkeinoja haluaisimme
turvata lisäämällä kotimaista
tukea. Kuntien mahdollisuuksia työllistää parantaisimme luopumalla
hallituksen kylmästä linjasta leikata valtionosuuksien
indeksikorotuksia.
Budjettivaihtoehtomme kolmannessa pääosiossa
lisäisimme tulevaisuuteen suuntautuvia panostuksia opetus-
ja nuorisotoimessa. Esitämme lisävaroja yliopistoissa
annettavaan opettajakoulutukseen ja lisäisimme kansanopistojen
voimavaroja. Merkittävää lisäpanostusta
kohdentaisimme koululaisten iltapäiväkerhotoiminnan
tukemiseen ja nuorten ennalta ehkäisevään
huumetyöhön.
Kehitysyhteistyön osalta valiokunnan budjettimietintöön
liitetyssä ponnessa hallitusryhmätkin vaativat
ohjelmaa ja aikataulutusta kehitysyhteistyömenojen nostamisesta
YK:n suosittamalle tasolle. Kristillisdemokraatit yhtyvät
tähän vaatimukseen, mutta esitämme sanoille
ja toiveille myös katetta. Omassa vaihtoehdossamme esitämme
11 miljoonan euron lisäpanostusta kehitysyhteistyöhön.
Mielestämme tuo YK:n tavoite voidaan saavuttaa asteittain.
Lähivuosien realistinen tavoite olisi mielestämme
0,4 prosenttia bkt:sta. Jo hallitusohjelmassa peräänkuulutettiin
kehitysyhteistyömenojen kansantuoteosuuden kohottamista
ja ymmärtääkseni sitouduttiinkin siihen,
mutta tähän hallitus ei kyllä näytä pääsevän.
Jotenkin ironista on, että budjettimietinnössä on
otettu käyttöön kehitysyhteistyömenojen
arvioinnin osalla jo promilletaso, jotta kehitysyhteistyömenoissa
nähdään jonkinlaista värettä.
Ulkoasiainministeriön kehitysyhteistyöosaston
tuoreen oman julkaisun mukaan kehitysyhteistyömaksatukset
putosivat kuitenkin viime vuonna 0,31 prosenttiin bruttokansantuotteesta, mikä jää
jo
alle EU-maiden keskiarvon. Juuri tässä ajassa,
jolloin köyhyys ja kansojen välinen eriarvoisuus
osaltaan lisäävät maailmanlaajuista jännitystä,
tarvitsisimme aktiivista kehitysyhteistyötä.
Arvoisa puhemies! Hallituksen esitykseen verrattuna kristillisdemokraattien
vaihtoehto ottaa hiukan lisää sieltä,
missä varaa on, ja antaa sinne, missä tarve on
suurin. Ottaisimme keinottelijoilta ja ulkomaisilta sijoittajilta.
Sijoittaisimme kansalaisten arvostamiin kuntien hoivapalveluihin
ja kotihoidon tukeen. Lisäisimme työllisyyspanostuksiin.
Kansalaisten kannalta esittämämme toimintalinja
olisi oikeudenmukaisempi ja paremmin yhteiskunnan kipukohtiin puuttuva.
Moni keskeinen vaikuttaja on takavuosinakin harmitellut, että suomalaiseen
keskusteluilmapiiriin mahtuu vain yksi totuus tai vain yksi oikea vaihtoehto
kerrallaan. Aina on kuitenkin olemassa monia vaihtoehtoja. Kristillisdemokraattien
on
se parempi.
Raimo Vistbacka /ps:
Arvoisa puhemies! Valtion ensi vuoden talousarvio ei ollut
hallituksen esittämässä muodossa ajan
tasalla syksyllä vallinneissa olosuhteissa, joissa kansainvälisen talouden
näkymät heikkenivät päivä päivältä.
Samasta häränsilmäilmiöstä kärsii
Suomen kansantalous edelleenkin. Esitys on laadittu ylioptimististen
odotusten, jopa toiveajattelun, varaan, kuin mitään
pahaa ei olisi ympärillämme näkyvissä.
Valitettavasti myöskään valtiovarainvaliokunta
ei ole kyennyt todelliseen realismiin, vaan on sekin sortunut budjettiesityksestä
antamansa mietinnön
esipuhetta lukuun ottamatta ummistamaan silmänsä todellisuudelta.
Ilmeisesti valtiovarainvaliokunnan kohdalla on pitkälti
kyse siitä, että eduskunta on 1990-luvun kuluessa
menettänyt viimeisenkin todellisen budjettivaltansa hallitukselle.
Kun yli 90 prosenttia valtion budjetin menoista on lakisääteisiä,
on talouspoliittisen linjan muuttaminen budjetin yhteydessä käytännössä mahdotonta.
Budjettilait ovat puolestaan hakatut hallitusryhmien pelisääntöinä kiveen, jolloin
niiden muuttaminen on nykyisen, luonnottoman laajan hallituskoalition
vallassa ollessa toivotonta. Virhelinja saa siis rauhassa jatkua huolimatta
selkeistä kansainvälisistä ja kansallisista
hälyttävistä ennusteista ja kehityksestä.
Lipposen—Niinistön hallituksen johtoajatus on
säilyttää Suomen talouden nopea kasvu
ja kysynnän korkea taso verohelpotusten avulla. Käsittelyssä olevassa
ensi vuoden budjetissa tuloveron kevennyksiä oli yhteensä nelisen
miljardia markkaa, josta valtaosa koituu keski- ja hyvätuloisten
hyväksi. Sen sijaan pienituloiset palkansaajat, eläkeläiset
ja työttömät saavat vain muutamien markkojen
tai korkeintaan kymppien tasoisia käytettävissä olevien
tulojen lisäyksiä. Arvostelimme tätä linjaa
jo talousarvion lähetekeskustelussa ja vaadimme osan kevennysvarasta käyttämistä elintarvikkeiden
ja välttämättömyyspalvelujen
arvonlisäverokannan alentamiseen, jolloin niistä koitunut
elinkustannusten säästö olisi kohdistunut
tasapuolisesti kaikkiin kansalaisiin ja näin hyödyttänyt
suhteellisesti enemmän kaikkia tulonsa välttämättömään
kulutukseen käyttämään joutuvia
pienituloisia. Näin ei kuitenkaan ole haluttu hallituspuolueiden
vastustuksen vuoksi menetellä. Hyväosaiset ovat
otollisempi kohde, hehän käyvät innokkaammin äänestämässäkin.
Valtion ensi vuoden budjetin ollessa eduskunnan valiokuntakäsittelyssä ovat
niin Suomen kuin kansainvälisetkin talousnäkymät
edelleen synkentyneet. Kansantuotteemme kasvu uhkaa jäädä käytännössä nollatasolle.
Työttömyyden ennustetaan jälleen lisääntyvän.
Olisi luullut näiden kiistattomien tietojen herättävän
hallituspuolueiden ja hallituksenkin muuttamaan budjetin rakennetta
valiokuntakäsittelyn aikana, mutta linja tuntuu olevan
kovin roomalainen: "Sen kirjoitin, minkä kirjoitin." Valitettavasti
härkäpäisyys tulee koitumaan pahiten
pienituloisten, työttömien ja maamme haja-asutusalueiden
turmioksi. Budjetti lisää ja kiihdyttää niin
sosiaalista kuin alueellista eriarvoistumiskehitystä maassamme.
Arvoisa puhemies! Kuten edellä jo totesin, esitimme
talousarvion lähetekeskustelussa 4 miljardin veronkevennysvarasta
noin puolen eli 2 miljardin markan käyttämistä hyvätuloisten
tilipussin lihottamisen sijaan elintarvikkeiden ja välttämättömien
palvelujen arvonlisäveron alentamiseen. Nyt sekään
ei näytä riittävän, vaan veronkevennykset
olisi supistettava koskemaan vain pienimmän verotettavan
tulon alarajan nostamista siitä, mihin hallitus ja valtiovarainvaliokunta
ovat päätyneet, siten että verovapaiksi
valtionverosta olisivat tulleet alle 80 000 markkaa eli
noin 13 500 euroa vuodessa ansaitsevat. Yhdessä mainitsemieni
arvonlisäveron kevennyksien kanssa se olisi tiennyt suurelle
osalle kaikkein pienituloisimpia tuntuvaa kohennusta elintasoon ja
samalla lisännyt kotimaista kulutuskysyntää selvästi.
Kun talousennusteet ovat niin synkät kuin ne ovat ja
työttömyyskin uhkaa nousta vallitsevasta, kansainvälisesti
vertaillen korkeasta tasostaan, tulee ryhtyä myös
muihin elvyttäviin toimiin. Perussuomalaisten mielestä veronkevennyspotista
olisi tullut käyttää lisäksi
noin miljardi markkaa työllisyyttä lisääviin
toimiin maamme syrjäalueilla.
Parhaiten tämä olisi käynyt lisäämällä perustienpidon
varoja valtiovarainvaliokunnan esittämän mitättömän
15 miljoonan markan eli 2,5 euron sijaan esimerkiksi 450 miljoonalla
markalla eli 75 miljoonalla eurolla. Totuushan on, että tänä päivänä,
kun vähäliikenteinen tiestömme maamme
haja-asutusalueilla on rappeutumassa osaksi vuodesta liikennekelvottomaan
kuntoon, eivät yritykset enää voi halutessaankaan
sijoittaa tuotantoaan maaseudulle, kehitysalueillemme. Kun raaka-aineet
ja tuotteet eivät häiriöttä teiden kelvottomuuden
vuoksi liiku, on pakko sijoittaa tuotanto kunnollisten kulkuyhteyksien
piiriin Ruuhka-Suomeen ja suuriin asutuskeskuksiin. Tästä puolestaan
seuraa työttömyyden kärjistyminen edelleen
ja muuttoliikkeen voimistuminen. Suomi tyhjenee kiihtyvällä vauhdilla
syrjäalueiltaan, niin kauan kuin muuttokuormat vielä pääsevät
kulkemaan muuten kuin vesireittejä pitkin. Esittämäni
perustienpidon määrärahan korotus toisi
tullessaan myös tuhansia työpaikkoja suoraan syrjäalueiden
kuljetus-, maansiirto- ja rakennusyrityksille ja tällä tavoin
vaikuttaisi nopeasti työllisyyden kohenemisena.
Toinen kohde, jonne veronkevennysvaraa olisi ollut hyvätuloisten
pankkitileille ohjaamista järkevämpää käyttää,
on edellä käsittelemääni yritysten
maaseudulle sijoittumista edistävä maan kattavan
laajakaistatiedonsiirtoverkon rakentamisen edistäminen.
Sonera olisi tullut velvoittaa sen käytännön
hoitamiseen myönnettyjen osakepääomakorotusmiljardien
vastineeksi ja budjettivaroin olisi tätä toimintaa
voitu tukea esimerkiksi 150 miljoonalla markalla eli 25 miljoonalla
eurolla, jolloin olisimme kuroneet Ruotsin ottamaa etumatkaa hieman
kiinni tässä asiassa. Kaikkihan tiedämme,
että nopeat ja häiriöttömät
tietoliikenne- ja viestintäyhteydet ovat lähes yhtä tärkeitä yrityksille
kuin kunnollinen tiestö.
Kolmantena kohteena, johon perussuomalaiset olisivat veronkevennysvaraa
käyttäneet, mainitsen vielä homekoulujen
korjaamisen oppilaiden ja henkilökunnan terveyttä vaarantamattomaan
kuntoon. Nyt valtiovarainvaliokunta esittää tarkoitukseen
mielestäni vain naurettavaa 2 miljoonan euron eli noin
12 miljoonan markan määrärahan lisäystä.
Sillä summalla ei monta kosteus- tai homevauriokoulua korjata.
Olisimme halunneet käyttää tähän
tarkoitukseen 250 miljoonaa markkaa eli runsaat 40 miljoonaa euroa,
jolloin kymmenet koulut olisi saatu terveydellisesti moitteettomaan
kuntoon ja tämä työ olisi tarjonnut lukuisia
työkohteita rakennustyössä ja rakennustarviketeollisuudessa;
elvytystä, jos mikä. Tällä toimenpiteellä olisi
lisäksi säästetty tulevaisuuden terveydenhoitomenoissa
ja ehkäisty ennenaikaista eläkkeelle joutumista.
Loput esittämästäni miljardin markan
hyvätuloisten veronkevennysten vähennyksestä olisimme
osoittaneet pahimmille työttömyysalueille, kuten
Kainuuseen ja Pohjois-Karjalaan, sijoittuville yrityksille myönnettäviin
määräaikaisiin verovapauksiin ja -helpotuksiin.
Ilman erityistoimia ovat muun muassa nämä maakunnat
kuolemassa pystyyn hyvin lyhyellä aikavälillä.
On kuitenkin ihmisiä, jotka haluaisivat elää ja
tehdä työtä myös näissä maamme
syrjäisimmissä osissa, ja täytyy ottaa
huomioon, että siellä on vielä jäljellä merkittävä määrä Suomen
vapauden lunastaneita ja jälleenrakentaneita vanhuksia,
joiden ihmisarvoinen vanhuus palveluineen ja terveydenhoitoineen
kotiseudullaan on taattava. Ilman työikäistä ja
veroja maksavaa väestönosaa se on mahdotonta.
Arvoisa puhemies! Edellä olleesta tulemmekin johdonmukaisesti
suomalaiseen sosiaaliturvaan ja vanhustenhoitoon. Ensin viimeksi
mainitusta, vanhustenhoidosta.
Valtiovarainvaliokunta on esittänyt tarkoitukseen määrärahan
lisäystä 32,7 miljoonaa euroa eli noin 200 miljoonaa
markkaa kuntien valtionosuuksien korotuksina. Summa on kohtuullinen, joskin
mitä ilmeisemmin riittämätön
ottaen huomioon kymmenien kuntien äärimmäisen
vaikean taloustilanteen, jonka seurauksena niillä on vaikeuksia
hoitaa edes lakisääteiset tehtävänsä opetus-,
terveydenhuollon- ja sosiaalitoimen sektoreilla. Yhtä tärkeänä kuin
käytettävissä olevien varojen lisäämisen
näen kuitenkin vanhustenhuollon läänintason
valvontatoiminnan tehostamisen. Maassamme on tullut esiin muutamia
pahoja rimanalituksia, jotka olisi kunnollisella valvonnalla ja
ohjeistuksella voitu ehkäistä ennalta. Korostan
sitä, että lääninhallitusten
on tehostettava vanhustenhuollon tason valvontaa kunnissa ja puututtava
välittömästi havaittuihin puutteisiin.
Samoin on vastuuministeriön otettava nykyistä suurempi
vastuu hoidon tason määrittelystä ja
sen toteutumisesta.
Sosiaali- ja terveysministeriön kansliapäällikkö Lehto
totesi 60-vuotishaastattelussaan viime viikolla, että suomalainen
vähimmäisturva ei ole edes kohtuullinen. Hän
katsoi, että tarveharkintaisten menojen osuus sosiaalimenoista
on maassamme vaatimaton, vaikka suhteellisen suuri osa etuuksien
saajista elää kuitenkin juuri tarveharkintaisten
tukien varassa. Romahdus on ollut tässä asiassa
nopea, sillä vielä 1990-luvun alussa ennen Ahon—Viinasen
"viikatekautta" olimme bruttokansantuotteella mitattuna EU-maiden kärkeä heti
Ruotsin jälkeen. Nyt kuulumme häntäkastiin
yhdessä parin palmuvyöhykkeen maan kanssa. Samaan
lopputulokseen on päätynyt väitöskirjassaan
erikoistutkija Mikko Kautto, joka toteaa muualla palvelujen parantuneen
samalla, kun ne ovat Suomessa heikentyneet. Kuka olisi vielä kymmenen
vuotta sitten uskonut, että esimerkiksi Kreikka ja Portugali
ovat Suomen edellä sosiaalipalvelujen tuottajina.
Edellä olleiden tietojen kanssa sopii yhteen myös
se, että niin sanottujen leipäjonojen asiakkaiden
määrä kasvaa jatkuvasti. Tulonsiirtojen varassa
elävien määrä on jäänyt
seitsemästä lihavasta vuodesta huolimatta pahimpien
lamavuosien tasolle. Suurin osa pahimmassa toimeentulokurjuudessa
elävistä on yksinhuoltajia, yksinäisiä,
yhden vanhemman tulojen varassa eläviä lapsiperheitä ja
pitkäaikaistyöttömiä. Tulonsiirrot
ja veronkevennykset ovat tutkimusten mukaan purreet huonosti köyhyysongelmaamme —
kun
ei ole tuloja eikä veroja, eivät kevennyksetkään
vaikuta. Ongelman pääsyntysyy oli Suomen Akatemian
mukaan huonosti hoidettu työllisyyspolitiikka laman alkaessa.
Toivottavasti hallitus lukee edes tämän tutkimuksen
kunnolla, samalla kun köyhyys ja velkaongelmaan satsataan kunnolla,
ei vain kosmeettisesti.
Arvoisa puhemies! Lopuksi vielä yleisenä kommenttina
on todettava, että tämäkään
budjetti ei kata aukottomasti tulevan vuoden menoja. Lisäbudjetteja
on tulossa. Se käy ilmi myös budjettimietinnöstä.
Pidän tätä huonosti hoidettuna ja lain
hengen kanssa ristiriidassa olevana budjettipolitiikkana, johon
odottaisin valtiovarainvaliokunnan tai ainakin valtiontilintarkastajien
tähänastista pontevammin puuttuvan.
Arvoisa puhemies! Eduskunnan mahdollisen lisärakennuksen
rakentamisen jätän suurempien eduskuntaryhmien
huoleksi.
Valtiovarainministeri Sauli Niinistö
Arvoisa puhemies! Tässä on kasvavan huolestuksen
vallassa joutunut kuuntelemaan eduskuntaryhmien puheenvuoroissa
esitettyjä arvioita siitä, miltä nyt
näyttää ja miten tästä eteenpäin. Näyttää vallitsevan
sellainen käsitys, että me olisimme menossa nyt
pelkästään vain johonkin välivuoteen
ja että sen jälkeen palataan taas lottovoittojen
kauteen. Tämä kannattaa välittömästi unohtaa.
Ei ole näköpiirissä mitään
sellaista, että ne kultaiset vuodet, joita on pari peräkkäin
ollut, palaisivat, ei tällä vuosikymmenellä,
ehkei seuraavallakaan. Ei sellaista yksinkertaisesti voi pitää taustana
taloudelliselle ajattelulle. Itse asiassa ei ensi vuosi näytä kovin
kummalliselta huolimatta siitä, että talouskasvuennuste
jää aika alhaiseksi. En usko, että olennaisesti
parempia verotuloja voisi olla näkyvissä silloinkaan,
kun siirrytään normaalikasvun aikaan, joka ei
ole kovin paljoa enempää kuin ensi vuodeksi nyt
ennustetaan. Tämä kannattaisi pitää taustalla.
Erityisesti ed. Rajamäki totesi, että valtiontalous
näyttää tuntuvaa ylijäämää ensi
vuodelle. Se on 0,5 prosenttia bkt:sta. Mutta täysin väärä käsitys
on se, että vuodelle 2003 oltaisiin edes ennustamassa ylijäämää.
Vuodelle 2003 joudutaan tässä vaiheessa ennustamaan
sitä, että palataan velanottoon. Toivon mukaan
tuo jää kuitenkin välivuodeksi. Siitäkään
ei ole mitään taetta, ellei talous lähde
voimakkaaseen kasvuun, mutta siinäkin tilanteessa, varoitan
vielä kertaalleen, verotulot eivät tule lottovoitonomaisesti
enää reagoimaan niin kuin parina edellisenä vuonna. Elikkä kaikesta
tästä tietysti joutuu siihen johtopäätökseen,
että menot alkavat olla taas kerran Suomessa viritetyt äärimmilleen.
Moni teistä ja erityisesti oppositio on moittinut hallitusta
siitä, että yksisilmäisesti vain maksettaisiin
velkaa. Totta on, ettei Suomen velkamäärä ole
juuri tällä hetkellä erityisen suuri,
kun sitä verrataan keskimäärin aika velkaantuneiden Euroopan
unionin maitten velkakantaan. Mutta silloin ei pidä unohtaa,
että me olemme paljon vaativamman haasteen edessä kuin
monet Euroopan unionin kumppanimme, kuin itse asiassa monet maat
maailmassa. Tämä johtuu siitä, että varmuudella
me tiedämme, että kymmenen vuoden säteellä Suomessa
ikääntyminen alkaa purra kahdella eri tavalla:
se lisää tuntuvasti julkisen sektorin hoivamenoja
ja toisaalta lisää paineita eläkejärjestelmäämme.
Koko sillä velanottopolitiikalla, jota pyrittiin harjoittamaan
parin ja vain kahden vuoden ajan, on tähdätty
siihen, että kevennetään hivenen taakkaa
tuonne vuoden 2010 paikkeille, jolloin varmuudella tiedetään,
että siitä selvitään vain ottamalla
ainakin väliaikaisesti muutama velanoton vuosi.
Tässä tavoitteessa, että tämän
vuosikymmenen aikana olisi luotu riittävästi rahallista
pelivaraa, ei näytetä nyt onnistuvan, kun talouskasvu on
hiipunut. Pelkästään jo ensi vuoden ja
sitä seuraavan vuoden epäonnistuminen merkitsee
sitä, että me joudumme suomalaisittain suhteellisen
korkealla velkatasolla kohtaamaan tuon uuden haasteen. Jos joku
on eduskunnan vastuulla, se on kyllä valtiontalous pitkällä tähtäimellä,
sellaisella tähtäimellä, että vastataan
niihin haasteisiin, jotka ovat tämän vaalikauden,
ehkä ensi vaalikaudenkin, ulkopuolella mutta joista nyt kuitenkin
on varma käsitys. Tässäkin suhteessa arvioiden
menojen määrä on viritetty aivan äärimmilleen.
Siitä huolimatta täällä on
pidetty myöskin elvytyspuheita. Ensi vuoden budjetti on
hämmentävän elvyttävä.
Jos laskemme tämän vuoden ja ensi vuoden elvyttävät
toimenpiteet, pääosin veronalennuksia, päädytään
yhteensä yli 20 miljardin, lähes 25 miljardin,
markan summaan. Se on verrattuna kaikkiin muihin Euroopan unionin maihin
ylivertaista elvyttämistä, mikä johtuu
hyvin paljon tietysti siitä, että oikeastaan kovinkaan
monella muulla ei olisi tällaiseen elvyttämiseen
edes varaa.
Arvoisa puhemies! Täällä on myöskin
kiinnitetty huomiota työtapaan. Kiitoksia kiitoksista hallitukselle,
erityisesti ed. Rajamäelle. En tiennytkään,
että kaikki nämä vuodet itse asiassa olette
ollut hallituksen talouspolitiikan linjan takana. (Naurua) Se ei
ole aina kuulostanut siltä. Mutta ehkä työtavan
osalta pieni vastahuomautus: Niissä liki hysteerisissä tunnelmissa,
joissa täällä elettiin kevään
lisätalousarvion aikana, ei millään haluttu
uskoa ja vahvistaa sitä, että tuo silloinen ylimääräiseltä näyttänyt
7,5 miljardia markkaa olisi pitänyt käyttää velan
lyhennyksiin. Näin kävi, mutta se vaati sen lunnasrahan, josta
täällä työtapana puhutaan, eli
neuvottelun hallitusryhmien kanssa lisäyksistä tämän
vuoden talousarvioon. Huomautus niitten johdosta: olisi ollut kohtuullista
tietenkin pidättäytyä heikentämästä enää syksyn
mittaan tasapainoa, tosin nyt vain 200 miljoonalla markalla, mutta
silloin kesällä kyllä puhuimme, että jos
sitten pitäydytään siinä 800
miljoonassa markassa.
Tietenkin tämä on vielä paikattavissa
tinkimällä seuraavan vuoden summasta. Voi olla,
että työtapoihin muutenkin tulee sellainen vaativa pikku
lisäys, että voidaan joutua osallistumaan sellaiseen
pöytään, jossa ei olekaan mitään
pöydälle pantavaa, vaan pelkästään
pois otettavaa. Silloinkin tietenkin olisi toivottavaa, että hyvät työtavat
ja yhteistyökyky silloinkin säilyisivät.
Joudun vielä huomauttamaan myöskin siitä, että erityisesti
sen viime kesänä sovitun vuotta 2003 koskevan
lisäysesityksen osalta, joka on silloinkin plus 800 miljoonaa
markkaa, rahoitus on täysin vajaa. Nimittäin ajatuksellisesti
ja myös käytännössä infrastruktuurirahoituksen osalta
turvauduttiin silloin ajatukseen, että valtion omaisuutta
luovutettaisiin. Nyt sitä ei ole luovutettu penninkään
vertaa tällä välin, joten on aika kiire
saada kasaan sitä rahoituspuolta, josta olimme niin yksimielisiä.
Ensimmäinen varapuhemies:
Nyt käynnistyy debatti, keskustelu, jossa puheenvuoron
pituus voi olla enintään 1 minuutti. Pyydän
niitä edustajia, jotka haluavat osallistua debattiin, painamaan
V-painiketta.
Maria Kaisa Aula /kesk(vastauspuheenvuoro):
Arvoisa puhemies! Mitä tulee valtiovarainvaliokunnassa
vallitseviin käsityksiin tämän vuoden
talousarvion ylijäämästä ja
toisaalta ensi vuodesta, haluaisin täsmentää,
että ed. Rajamäen kannanottoja itsekin vähän
ihmettelin, koska valiokunta on saanut kyllä tiedon siitä,
että ensi vuoden budjetti on, ehkä voi sanoa,
tasapainossa johtuen yhteisöverosiirtymistä, ja
vuoden 2003 talousarvion osalta juuri tänään
kuulimme vakausohjelmaan liittyviä asiantuntijapuheenvuoroja,
joissa tulivat ilmi ne pulmat, joita vuoden 2003 budjettitasapainoon
liittyy.
Arvoisa ministeri Niinistö, kun ongelmat ovat näkyvillä,
sitä suuremmalla syyllä toivoisin teidän
puuttuvan niihin rakenteellisiin syihin, jotka ovat pitkäaikaistyöttömyyden
taustalla, ja erityisesti tekevän sellaisia toimia, joilla
helpotetaan heikommin koulutetun, pienipalkkaisen työvoiman
työllistymistä palveluihin ja työvaltaisille aloille,
jotta julkisen talouden ongelmista päästäisiin
edes vähemmällä.
Kari Rajamäki /sd(vastauspuheenvuoro):
Arvoisa puhemies! Varovaisuutta tarvitaan, mutta ei tarpeetonta
pessimismiä. Lokakuun loppuun verokertymä oli
kasvanut 2 prosenttia, ja toisaalta julkisen talouden ylijäämä huonommankin
ennusteen toteutuessa on taloudellisesta näkökulmasta
toteutumassa, näin myös asiantuntijat ilmoittivat.
Myöskään kotitaloudet ja yritykset eivät
ole Suomessa keskimäärin kovin velkaantuneita.
Kansainvälisen kysynnän tilapäinen heikentyminen
ei johda voimakkaaseen tarpeeseen lisätä säästämistä tai
laatia leikkauslistoja, kuten valtiovarainministeri totesi. Näinhän Suomen
Pankki kesäkuussa muun muassa totesi ja näin olemme
yhdessä todenneet.
Tässä tilanteessa on erittäin tärkeätä todeta, että maalla
ei ole varaa myöskään laiminlyödä ammatillista
aikuiskoulutusta tai Ahon porvarihallituksen lailla työllisyyden
hoitoa. Tässä mielessä elinkeinoelämän
perusedellytykset ja työllisyyden hoidon edellytykset on
pidettävä kunnossa. Julkisen talouden hoitotavoite
on hoidettu hienosti hallitusohjelmaan nähden. Se on ainakin
43 prosenttia bkt:stä eli alle 50 prosenttia, mutta työllisyyden
puolella on valitettavasti todettava, että vielä on
hallitusohjelman tavoitteiseen petraamista, (Puhemies koputtaa)
ja kun tilanne on kiristymässä, silloin täytyy
myöskin vastuullisen hallituksen ja eduskunnan budjettivallan
reagoida.
Pirjo-Riitta Antvuori /kok(vastauspuheenvuoro):
Arvoisa puhemies! Ed. Vehviläinen vaati puheenvuorossaan
hallitusryhmiä tilille siitä, ettei budjetissa
ole riittävästi panostettu rahaa perhetukiin.
Kyllä näinkin, mutta täytyy sanoa, että tosiasia
kuitenkin on ollut tätäkin budjettia tehtäessä se,
että edelleen työtämme on raamittanut
aika tavalla se, että velkataakka on suuri, ja toisaalta
se, että väestö ikääntyy
ja on edelleen myös aika suuri työttömyys.
Ensi vuoden ja vuoden 2003 hyvinvointipaketissa on erityisesti painotettu
lasten ja nuorten hyvinvointia. Näin on tietenkin oltavakin,
varsinkin kun ajatellaan väestön ikääntymistä.
Parasta investointia tulevaisuudelle ja tulevaisuuteen onkin se,
että investoidaan lapsiin ja nuoriin jatkossakin.
Anu Vehviläinen /kesk(vastauspuheenvuoro):
Arvoisa puhemies! Tämän syksyn tutkimukset
ovat kiistattomasti osoittaneet, että lapsiperheet ovat
suhteessa muihin perheisiin olleet häviöllä.
(Ed. Zyskowicz: Eivätkös ne olleetkaan eläkeläiset? — Ed.
Jari Koskinen: Ne olivat viime viikolla!) Näin tämä linja
tulee jatkumaan myös jatkossa. Sen takia kysyn sekä hallituksen
ministereiltä että myös kokoomukselta,
miten te voitte hyväksyä tämän.
Eikö ole epäoikeudenmukaista, että lapsiperheet
ovat suhteessa huonommassa asemassa kuin monet muut aikuiset?
Haluaisin vielä palata ennusteisiin. Kun kolme kuukautta
sitten täällä keskusteltiin, silloin oli
jo tiedossa, että VM tulee tarkastelemaan tilannetta uudestaan
myöhemmin syksyllä. Marraskuussa tarkasteltiin
ja sitten laskettiin ennusteita, mutta saman tien työministeriö laittoi
aivan erilaiset ennusteet omalta osaltaan tiskiin eli arvioi työttömyyden
kasvavan kymmenen kertaa enemmän. Kyllähän
tämä osoittaa, että hallituksella itsellään
on aika pahasti sisäisesti pallo hukassa siitä,
mikä tulee olemaan kehitys ensi vuonna.
Kari Uotila /vas (vastauspuheenvuoro):
Arvoisa rouva puhemies! Ehkä elvytyksestä siinä mielessä,
että talouspolitiikan elvyttämisellä pyrittäisiin
nostamaan bkt:ta, ei kannata puhua, mutta sitä vastoin
tarvitaan ehdottomasti työllisyyttä ylläpitäviä täsmätoimenpiteitä.
(Ed. Kääriäinen: Juuri niin!) Se on kaikkein
oleellisinta, ettei toisteta sitä virhettä, joka
tapahtui 90-luvun alkupuolella. (Ed. Pekkarinen: Silloin elvytys
oli 50 miljardia vuodessa! — Ed. Kääriäinen:
Ja velkarahalla!)
Kun ministeri Niinistö viittasi siihen, että vuonna
2003 valtiontalous menee alijäämäiseksi ja
joudumme turvautumaan velanottoon, ihmettelen, miten ministeri Niinistö on
voinut olla viestittämässä EU:n suuntaan
vakausohjelman tarkistuksessa sitä, että me tavoittelemme
vuonna 2003 valtiontalouden rakenteellista ylijäämää.
Tänään valtiovarainministeriön
edustaja Sukselainen valiokunnassa totesi, että vuonna 2003
ei ole enää suhdannetekijää mukana,
vaan se, kun puhutaan valtiontalouden rakenteellisesta ylijäämästä,
on käytännössä budjettiylijäämäkysymys.
Se on aika kova vaatimus vuonna 2003, (Puhemies koputtaa) että mentäisiin
ylijäämään.
Valtiovarainministeri Sauli Niinistö
Nyt en oikein enää ymmärrä, kun
tämä on käyty valtiovarainvaliokunnassa
ja täällä moneen kertaan läpi. Älkää nyt
sotkeko kahta asiaa keskenään: julkinen sektori
todellakin pysyy ylijäämäisenä,
mutta vain sen ansiosta, että meillä eläkerahastoissa
syntyy voittoa, mutta minä puhuin valtiontaloudesta, budjettitaloudesta,
ja se menee alijäämälle. (Ed. Pekkarinen:
Kyllä ed. Uotila tämän tietää!)
Tavoitteena voi olla kylläkin ylijäämä,
ja silloin yhteistyökykyä tarvitaan, samanlaista
kuin viime kesänä, etumerkillä vaan vaihdettuna.
Silloin todellakin tarvitaan yhteistyökykyä. On
sittenkin aika helppo olla samassa pöydässä jakamassa
rahaa, mutta takaan sen, että kiusallista on olla ottamassa sitä pois.
Siihen pöytään väkeä tarvittaisiin.
Minä toivoisin jotenkin kuulevani edes joltain sellaisen
näkökulman eduskunnasta vuonna 2001, että välitetään
myöskin niistä suomalaisista, jotka kymmenen tai
kahdenkymmenen vuoden päästä pitävät
tätä yhteiskuntaa yllä. (Puhemies koputtaa)
Ikääntyminen tapahtuu, ja sitä on tainnut
tapahtua tässäkin eduskunnassa niin, että ei
oikein tuolle väelle näytä löytyvän
puolestapuhujaa.
Ensimmäinen varapuhemies:
Ministeri Niinistö, minuutti on täynnä!
Heidät ollaan kuitenkin panemassa suuriin, suuriin
vaikeuksiin ja vastuisiin.
Bjarne Kallis /kd(vastauspuheenvuoro):
Arvoisa rouva puhemies! Olen melko vakuuttunut siitä,
että seuraava sukupolvi voi paremmin kuin tämä sukupolvi,
tämän historia osoittaa, mutta kyllä me
kannamme huolta seuraavasta sukupolvesta.
Yhtä asiaa ihmettelen, ja se on se, että ed.
Rajamäestä ed. Vistbackaan kaikki ovat perustelleet,
miten paljon pitäisi panna rahaa varsin tärkeisiin
kohteisiin, jotta kansa voisi paremmin. Valtiovarainministeri on
huolestunut siitä, että budjetin ylijäämä saattaa
muuttua alijäämäksi. Kristillisdemokraatit
ovat esittäneet rahaa kaikkiin niihin kohteisiin, joita
esimerkiksi edustajat Uotila, Vehviläinen, Sinnemäki
ja Nurmi pitivät tärkeinä, ja olemme
myöskin esittäneet rahoitusta siihen. Rahat tulisivat
pääasiallisesti ulkomailta, niiltä pääomasijoittajilta,
jotka ostavat ja myyvät (Puhemies koputtaa) Helsingin arvopaperipörssissä.
Toivon tietenkin, että kun viikon sisällä tulemme äänestämään
näistä asioista ...
Ensimmäinen varapuhemies:
Ed. Kallis, minuutti!
... me voimme toteuttaa kaikki ne toiveet, (Puhemies koputtaa)
mitä te olette esittäneet, ilman että me
rikomme sitä pelkoa, mitä valtiovarainministeri
Niinistö (Puhemies koputtaa) on esittänyt.
Ensimmäinen varapuhemies:
Toivon, että tiivistätte puheenvuoronne 1
minuuttiin.
Mauri Pekkarinen /kesk(vastauspuheenvuoro):
Arvoisa puhemies! Ministeri Niinistön ensimmäisen
puheenvuoron johdosta vain totean, että keskustan täällä tekemät
esitykset ovat maltillisia. Niitä voidaan sanoa täsmäelvytystoimenpiteiksi.
Niiden mitta ei ole kovin suuri, mutta ne ennen kaikkea sattuvat
niihin asioihin, jotka meidän mielestämme ovat
ongelmia tai jotka ovat sellaiseksi muodostumassa tai kärjistymässä.
Erityisesti paremman työllisyyden hyväksi ne tähtäävät,
myös sosiaalisen ja alueellisen oikeudenmukaisuuden parantamiseen
ne tähtäävät. Peruste näille
on ennen kaikkea siinä, että kannattaa muistaa,
että 10 000 uutta työtöntä maksaa noin
800 miljoonaa markkaa vuodessa valtiovarainministeriön
esitysten mukaan. Lisäperusteluina näille toimille
on mielestämme se, että Suomen talouden kasvu
hidastuu tällä hetkellä nopeammin kuin
minkään muun teollisen maan koko maailmassa. Tämä on
tosiasia, joka kannattaa ottaa vakavasti ja siihen reagoida, ja
meidän täällä kerrotut esityksemme
ovat juuri näitä reagoimisen tapoja.
Vielä haluan sanoa, että minusta on ihan hyvä,
että ministeri kommentoi erilaisiin asioihin ja puheenvuoroihin,
mutta esim. ed. Uotilaa ei kannata opettaa sellaisissa käsitteissä,
jotka hän muuten varmasti tietää (Puhemies
koputtaa) ja osaa aivan oikein.
Erkki Pulliainen /vihr(vastauspuheenvuoro):
Arvoisa puhemies! Ministeri Niinistö aivan oikein kantoi
huolta seuraavasta sukupolvesta. Minä vain luulisin niin,
että se sukupolvi on täystyöllinen, kun
se on niin niukkalukuinen. Sen sijaan meidän tällä hetkellä kannattaa
kantaa erityistä huolta pitkäaikaistyöttömyydestä,
ja kansallinen uroteko on se, että rakenteellinen elvytys
ja pitkäaikaistyöttömyyden hoito yhdistetään jollakin
tavalla yhdeksi kokonaisuudeksi. Se olisi ehkä se kaikkein
upein aikaansaannos, johon saattaisimme päästä.
Totean vielä, että velkaantumisasteen suhteen
esimerkiksi Belgia on kolminkertaisesti pahemmassa asemassa kuin
Suomi.
Matti Huutola /vas(vastauspuheenvuoro):
Rouva puhemies! On todettava, että kyllä tämä ensi
vuoden budjetti on kuitenkin rakennettu sosiaalisesti ja monesta
näkökulmasta myös alueellisesti ihan
oikein ja oikein painottuneesti. Mutta kyllä täällä aito
huoli on siitä, miten pitkäaikaistyöttömien
ja ylipäätänsä työllisyyskehityksen ensi
vuoden aikana käy. Meidän on löydettävä ratkaisut,
jotka estävät työttömyyden kasvun,
ja siihen tarvitaan kyllä joitakin pelimerkkejä ja
tapoja, millä se voitaisiin estää. Mitä hallituksen puitteissa
on ajateltu, miten kevään aikana tähän työttömyyden
uhkaavaan kasvuun vastataan?
Kari Rajamäki /sd(vastauspuheenvuoro):
Arvoisa puhemies! Suomessa on nyt erityisesti juuri tässä tilanteessa
kiinnitettävä huomiota siihen, että ikääntymisenkin
takia meillä ei ole varaa menettää työvoimaa.
Työllistymisasteemme on edelleen alhainen eurooppalaisessa
mitassa. Siltä osin on laiminlyöty aikuisten ammatillista koulutusta,
ja inhimillisesti myös pitkäaikaistyöttömät
on tuomittu pysyvään köyhyyteen. Tähän
pitää välittömästi
reagoida ja pitää huoli osaamisen ja elinkeinoelämän
kehittämisedellytyksistä, että ne ovat
kunnossa. Tähän myös Suomen Pankki kiinnitti
huomiota puoli vuotta sitten todetessaan eräillä alueilla
olevan kapeikkoja.
Ed. Pekkarinen oli aivan oikeassa, että keskustan esitykset,
jotka vastalauseessa ovat, ovat hyvin maltillisia. Nimittäin
maanviljelijöiden kannattaa noteerata, että keskusta
esittää maa- ja puutarhatalouden kansalliseen
tukeen lisää peräti 40 000 euroa.
Ben Zyskowicz /kok(vastauspuheenvuoro):
Arvoisa rouva puhemies! Keskustan tämän kuukauden
keppihevonen ovat lapsiperheet, viime kuussa muistaakseni oli eläkeläisten
vuoro ja sitä ennen opiskelijoiden. Keskusta korostaa,
että perhetuet selvitysten mukaan ovat reaalisesti pienentyneet.
Tämähän pitää paikkansa,
mutta jos katsotaan, mitä tosiasiassa on tapahtunut maan taloudessa
ja kehityksessä: työllisyys on parantunut, verotus
on keventynyt, korkotaso on alentunut, nämä ovat
kaikki sellaisia asioita, jotka tavallisia suomalaisia työssäkäyviä ja
töihin päässeitä lapsiperheitä ovat
huomattavalla tavalla tukeneet. Tavallisen lapsiperheen huoltajat
käyvät töissä, he maksavat veroja,
he lyhentävät lainojensa korkoja, ja näin
ollen tämä onnistunut talouspolitiikka on näille
lapsiperheille merkinnyt tosiasiallista elintason nousua, vaikka
perhetuet ovat samanaikaisesti pienentyneet. Tämän
myös Veronmaksajain Keskusliiton selvitys todisti. Toisaalta
voisin sanoa keskustalle, että paljastakaa nyt ihmeessä muillekin,
missä se teidän salainen samponne on, joka jauhaa
rahaa kaikkeen hyvään, jota teiltä tuntuu
joka ryhmälle, eri kuussa eri ryhmälle, riittävän.
Markku Laukkanen /kesk(vastauspuheenvuoro):
Arvoisa rouva puhemies! Ei ihme, että ministeri Niinistö onkin
hieman hermostunut. Laskin, että ed. Rajamäki
luetteli 27 eri kohdetta, joihin hän halusi suunnata varoja.
Tämä siitä linjasta. Tässä katsannossa
keskustan budjettilinja on tavattoman maltillinen.
Kommentti ed. Uotilalle: Minusta te etsitte enemmän
syyllisiä historiasta. Sen sijaan pitäisi etsiä keinoja,
millä asuntopolitiikkaa hoidetaan. Se on minusta keskustelun
huimin väite, että keskusta on aikaansaanut sen
asunto-ongelman, mikä Pääkaupunkiseudulla
on. Kyllä, ed. Uotila, teidän ryhmänne
ministeri kantaa vastuun asuntopolitiikasta. Teidän vastuullanne
on se, että täällä on tuhansia
asuntojonoissa värjötteleviä, korkeista
vuokrista, asuntojen hinnoista kärsiviä kansalaisia,
lainatakseni teidän puhettanne. Yhtään
uutta asuntoa ei synny tällä paljon puhutulla kunnallisteknisellä tuella,
ja miten voisi syntyä? Me elämme, arvoisa puhemies,
alueella, jossa on kolmen prosentin väestökasvu.
Eikö hallitus luota tässä markkinoihin?
Markkinoiden pitäisi toimia. (Puhemies koputtaa) Siksi
pitää korjata ja purkaa markkinoiden toimivuuden
esteitä, ja siksi vastalauseemme lähtökohta
se, että kaavoituksen uudistamisella ja nopeuttamisella
(Puhemies koputtaa) saadaan parempia tuloksia aikaan kuin tällä tuella.
Jussi Ranta /sd (vastauspuheenvuoro):
Arvoisa puhemies! On aivan totta, että ensi vuoden talous
on epävarma, mutta jos maailmalla menee hyvin, elpyminen
orastaa. Kaikki toimet on suunnattava siihen, että pääsemme
vähintään 2—3 prosentin bruttokansantuotteen
kasvuun. Muuta ei kannata kurkottaa. Liian raju kasvu on monta kertaa
haitaksi, rakenteet eivät ehdi perässä,
ja maassamuutto kasvaa ja asuntojen hinnat nousevat erittäin
rajusti. Vakaa kasvu on tärkeää.
On tavattoman tärkeää, että pystymme
lisäämään työllisyyttä.
Budjettiesitys ja valtiovarainvaliokunnan mietintö sisältävät
monia toimia, jotka tähtäävät
työllisyyden parantamiseen: verotukseen liittyvät
asiat, työvoima- ja elinkeinokeskusten yritystukeen liittyvät
resurssit, aluekeskusohjelmat ja niiden rahoittaminen, mutta myös
liikenneverkon rakentaminen. Sehän ei ole mitään
hätäaputyötä, siinä luodaan
järeää rakennetta, sitä järeää rakennetta,
(Puhemies koputtaa) joka kokoaa yhteen taloutta ja edistää vakaata
talouskasvua.
Klaus Bremer /r(vastauspuheenvuoro):
Arvoisa rouva puhemies! Tässä kyllä unohdetaan se,
että suurtyöttömyys on yhä meidän
suurin kansallinen ongelmamme. Se on tällä hetkellä kolme
kertaa suuremmissa luvuissa kuin aikanaan presidentti Kekkosen runnoessa
hätätilahallituksen maahan samasta syystä.
Lama tuossa kolkuttaa porstuassa, ja työttömyys
entisestään uhkaa kasvaa ja kasvaakin. Samalla
pienyrittäjistä, jotka luovat niitä uusia
työpaikkoja, 15 000 on lopettanut vieden mukaan
noin 40 000 työpaikkaa vuoden aikana. Jotain on
hyvin vaikeasti vaikeuttamassa pienyrittäjien elämää.
Siinä on ammattitaitoisen työvoiman puute. Kaksi
ministeriä ei tiedä, mitä vasen käsi
tekee, mitä oikea käsi tekee. Yrittäjyys-hankkeen
anti on lähinnä nolla. Arvonlisäveron
300 pykälää on aivan hirvittävä kivireki
yrittäjille. Viranomaisbyrokratia lihoo ja kasvaa. Ihmettelen,
että työllistämisrahat piti ohjata työministeriölle.
Miksei sivukuluihin käyty kiinni?
Sakari Smeds /kd(vastauspuheenvuoro):
Arvoisa puhemies! Te, ministeri Niinistö, puhutte,
että hallituksen talousarvioesitys on jo tavattoman elvyttävä ja
riittävä työttömyyskehitystäkin
ajatellen. Kuitenkin hallituksen esitys käsittääkseni
erittäin pitkälle perustuu siihen kansantalouden
arvioon, joka kesäkuussa, heinäkuussa, elokuussa
vallitsi hallituksen piirissä. Vielä siinä vaiheessa,
kun te annoitte budjettiesityksen eduskunnalle, teidän
arvionne oli se, että työttömyys olisi
ensi vuoden osalta hienoisessa laskussa. Nyt tilanne on täysin
muuttunut, arviot ovat täysin muuttuneet. Silti te olette
tehneet tähän budjettiesitykseen syksyn aikana
vain kosmeettisia muutoksia.
Kristillisdemokraatit ovat budjettimietintöön liitetyssä vastalauseessa
esittäneet lisää työllisyystoimia.
Samanlaisia vaatimuksia on myös tullut ammattiyhdistysliikkeen
taholta. (Puhemies koputtaa) Onko todella näin, että hallituksen
vastaus pahenevaan työttömyysongelmaan on se,
että jo nähdyt toimenpiteet riittävät?
Jari Koskinen /kok(vastauspuheenvuoro):
Arvoisa rouva puhemies! Edustajat Vehviläinen ja Bremer
arvostelivat Yrittäjyys-hanketta. Yrittäjyys-hankehan
menee hyvää vauhtia eteenpäin. Erilaisia
käytännön toimenpiteitä on tehty vaikka
kuinka paljon. (Välihuutoja) — Voin lukea tämän
listan ed. Laukkaselle: sivukuluja on alennettu monella tavalla,
neuvontaa on kehitetty, te-keskuksiin on tullut muun muassa teknologia-asiamiehiä
ja
naisyritysneuvojia, rahoitusjärjestelyjä on parannettu,
lainsäädäntöä on kehitetty
jne. — Mutta yrityksen perustaminen ei ole sellaista, että se
käy sormia napsauttamalla. Se vaatii vähän
aikaa ja kehittämistä. Sen takia yritysilmapiiriä pitää parantaa,
ja varmasti tuloksia sitten tulee. Voi olla, että yrityksiä on
paljon enemmän sitten joskus. Jos keskustapuolue vaikka
on hallituksessa, niin voi lukea uudestaan tilastoja.
Lopuksi: Ministeri Niinistö puuttui siihen, mistä saadaan
rahaa tarvittaviin infrahankkeisiin. Yksi tapa voisi olla esimerkiksi
se, että kun valtio omistaa tällä hetkellä kohtuullisen
paljon muun muassa Stora Enson osakkeita ja metsäyhtiöiden
osakekurssit eivät ole ihan huonoimpia tällä hetkellä,
salkkua voisi vähän keventää siltä puolelta.
Seppo Kääriäinen /kesk(vastauspuheenvuoro):
Arvoisa puhemies! Ministeri Niinistön huoli tulevista
vuosista on tietysti paikallaan, mutta huolen ydin on siinä,
että nytkin joka kymmenes on työtön seitsemän
vuotta jatkuneen hirmu hyvän kauden jälkeen. Me
olemme kolmen ongelman kehässä, suuren työttömyyden,
korkean verotuksen ja menopaineitten kehässä,
ja sen avain on kyllä työttömyys. Parempi
työllisyys helpottaisi asioita hyvin monella tavalla. Oikeastaan
se kritiikki tuleekin siitä, että äskeinen
ministerin puheenvuoro korosti menojen kurissa pitämistä,
mikä on tietysti ihan oikeaa suuntimista, mutta paremman
työllisyyden läpikäyminen oli aika tavalla
nollasana ymmärtääkseni äskeisessä,
sinänsä ihan hyvässä, huolekkaassa
puheenvuorossa. Työttömyyden kovan ytimen sulattaminen
täsmäelvytyksellä olisi nyt sitä oikeaa
politiikkaa. Se on muuten keskustan vastalauseessa nätisti
kirjoitettu vaatimattomilla markoilla.
Matti Saarinen /sd(vastauspuheenvuoro):
Arvoisa rouva puhemies! Hallitusta on onnitteleminen, että valtion
velanhoito on onnistunut niin hyvin, paljon paremmin kuin tavoitteeksi
on asetettu, ja hyvä niin. Tässä mielessä voi
peräänkuuluttaa, että tulevaisuudessa
sosiaalisempaa budjettipolitiikkaa kannattaisi harjoittaa, koska
se lasku tulee joka tapauksessa maksettavaksi aikapommin tavalla
ja ne vauriot ovat myöskin sitten aika kalliita.
Ministeri itse viittasi jokin aika sitten veroparatiisien asemaan
valitettavan terrori-iskun jälkeen, ja kysyisin, vaikkei
tämä kyselytunti olekaan, että kun sillä suunnallakin
on harmaata toimintaa aika paljon todennäköisesti,
aikooko hallitus todella puuttua siihen, että saataisiin
myöskin valtiolle se, mikä valtiolle kuuluu, että veroparatiisit
pantaisiin todella ahtaalle.
Mitä täällä tulee äänestyskäyttäytymiseen, niin
minä olen äänestänyt yleensä ed.
Rajamäen vanavedessä, kun hän on valtiovarainvaliokunnan
vastaavamme. Me olemme kyllä äänestäneet aina
linjakkaasti hallituksen luottamuksen puolesta, sen sijaan jotkut
ministerit muistaakseni ovat painaneet milloin mitenkin.
Anni Sinnemäki /vihr(vastauspuheenvuoro):
Arvoisa puhemies! Kun ministeri peräänkuulutti
nuoremman sukupolven vastuuta, niin ottaisin siihen kantaa, koska
toivon mukaan 20 vuoden kuluttua olen, varsinkin jos valtion leivistä on
lähdetty absoluuttiseksi veronmaksajaksi, kantamassa vastuuta
taloudesta. Kyllä minunkin nähdäkseni
kuitenkin tällä hetkellä se todellinen
huoli olisi nimenomaan siinä, että tässä nykyisessä laskusuhdanteessa
työttömyys ei lähtisi nousemaan tästä jo
nykyään varsin korkeasta tasosta. Se on asia,
joka on useissa puheenvuoroissa tullut esille, että sen
pitäisi olla meidän ykköshuolemme nyt.
Valtiovarainministeri Sauli Niinistö
Arvoisa puhemies! Kaikkien laskutapojen mukaan tämän
vuoden ja ensi vuoden budjetista löytyy elvyttäviä eriä noin
24 miljardia markkaa. Niitä ei mitenkään
voi leimata elvytys-termin ulkopuolelle. Ne ovat kaikki lisärahaa
joko verotuksen keventämisenä, sosiaaliturvamaksujen
keventämisenä tai suoranaisina menonlisäyksinä.
Ne ovat varsin tuntuvaa elvytystä. Me olemme varmasti Euroopan
unionin alueella ykköselvyttäjiä tällä hetkellä.
Sitä taustaa vasten, että nyt keskusteluilmapiiri
täälläkin näyttää olevan,
että 24 miljardia ei ole mitään, vasta
0,5 miljardia sinne päälle olisi jotain, minusta
olisi toivottavaa, että ensin katsottaisiin, mitä todella
on jo tehty, ja se on paljon, mitä siinä suhteessa
on tehty. Jos ajatellaan työllistämistä erikseen,
kaikki nämä erät ovat ainakin perinteisten
käsitysten mukaan juuri sellaisia, joilla tuetaan työllistävää kehitystä:
(Puhemies koputtaa) veronalennukset, sosiaaliturvamaksujen alennukset,
työnantajamaksujen alennukset, infrahankkeet ja vielä kulutuskysynnän lisääminenkin
(Puhemies koputtaa) ja tiettyjen sosiaalipuolen menojen lisäykset.
Ensimmäinen varapuhemies:
Ministeri Niinistö, minuutti on nyt valitettavasti
jo pahasti ylittynyt.
Totean tässä vaiheessa, että jäljellä on
vielä ainakin 22 pyydettyä vastauspuheenvuoroa,
joten keskustelu jatkuu.
Liisa Hyssälä /kesk(vastauspuheenvuoro):
Arvoisa rouva puhemies! Ministeri Niinistö manailee
eduskunnan esittämiä lisäyksiä mutta
ei manaile sitä, että Lipposen hallitus, johon
te kuulutte ministerinä, on täysin epäonnistunut
työttömyyden hoidossa. Seitsemän noususuhdannevuotta
on takana, ja meillä on maassa ennennäkemättömän
suuri työttömyys nousukaudelle. (Välihuutoja) — Nousukaudelle
300 000; ehkä laaja työttömyys
on, ministeri Niinistö, vielä 100 000 suurempi. — Uudistuksia,
jotka olisivat vähän purreet, ei ole kuulunut,
millä työn vastaanottamisen kynnystä olisi
voitu madaltaa esimerkiksi juuri palvelualoilla.
Te ette myöskään ole huolestuneita
siitä, että hallituksen Yrittäjyys-ohjelma
on täysin epäonnistunut. Tänä vuonna
on jo 14 000 yrittäjää lyönyt
hanskat tiskiin. Tämän pitäisi olla hälytysmerkki
siitä, että se on epäonnistunut, kun
juuri pienyrityksiin lastattiin odotuksia, että ne työllistävät
tässä maassa. Nyt me odotamme, että teillä olisi
jonkinlainen sanoma eduskunnalle siitä, miten pienyrityksiin,
(Puhemies koputtaa) mikroyrityksiin, saadaan uusia työpaikkoja.
Mikko Kuoppa /vas(vastauspuheenvuoro):
Arvoisa puhemies! Ministeri Niinistö puhui kultaisista
vuosista ja lottovoitoista. Kultaiset vuodet ovat olleet Suomen
suurituloisimmille ihmisille, sillä he ovat saaneet suurimmat
veronalennukset. Sopii kysyä, mikä on näiden
kaikkein rikkaimpien, suurituloisten, veronalennusten vaikutus esimerkiksi
elvytykseen. Elvyttävätkö ne? Olen sitä mieltä,
että työttömille ja pienituloisille annettava
tulonsiirrot, tulonlisäykset elvyttäisivät
taloutta paremmin, koska ne tulevat kaikki kulutukseen.
Mielestäni tässä on meille todella
suuri haaste, kun joudumme kohtaamaan talouskasvun pysähtymisen
ja mahdollisen laskusuhdanteenkin tällaisen suurtyöttömyyden
oloissa. Jos ei nyt työllisyysongelmaan paneuduta, siinä käy äkkiä sillä tavalla,
että se on sitten taas liian myöhäistä. Pitäisi
ennakoida nyt erityisesti työllistäviä toimenpiteitä varten
varoja, joilla saataisiin talouselämä pyörimään
niin, että työttömyys ei lähtisi kasvuun.
Ulla Juurola /sd(vastauspuheenvuoro):
Arvoisa puhemies! Ed. Hyssälä totesi, että työttömyyden
osalta tämä hallitus on aivan hirveästi epäonnistunut.
Sen verran koetan muistella, että olen jostakin lukenut,
että kuitenkin tällä kaudella on lähes
300 000 uutta työpaikkaa tullut, joten vauhti
on ollut aika nopea.
Vastauspuheenvuoroni kuitenkin alun perin pyysin, kun ministeri
Niinistö kaipasi vastuuta seuraavasta sukupolvesta. Ilmeisesti
viittasitte lähinnä valtionvelkaan, mutta minä näen
asian hiukan laajemmin. Olen iloinen, että minusta hallitus
on kantanut vastuuta seuraavasta sukupolvesta päivähoitojärjestelmän,
esikoulutoimen vahvistamisen tai työttömien lapsikorotusten avulla.
Mutta kaiken kaikkiaan olen itse huolissani siitä,
että alle neljäkymppisissä, jotka vielä itse katson
nuoriksi ihmisiksi, on erittäin paljon työttömiä.
Nimenomaan työmarkkinatuen saajista suurin osa on nuoria,
alle neljäkymmentävuotiaita. (Puhemies koputtaa)
Sen takia en ole oikein mitenkään voinut ymmärtää,
että viime vuosina ammatillisen aikuiskoulutuksen määrärahoja
on vähennetty merkittävästi ja oppisopimusten
osatutkinnot on kiintiöity.
Pertti Hemmilä /kok(vastauspuheenvuoro):
Arvoisa rouva puhemies! Todellakin kannattaisi olla huolissaan
siitä, että meillä vieläkin
valtionvelan korot merkitsevät 22 miljardin menoa. Suunnilleen
samanlaista menoa osoittaa myöskin työttömyyden
hoito, elikkä viidesosa valtion menoista tässä budjetissa
muodostuu näistä kahdesta tekijästä.
Kun lisäksi tulevaisuus näyttää siltä,
että 700 000 suomalaista siirtyy työelämästä eläkkeelle
seuraavien kymmenen vuoden kuluessa ja vain alle 500 000
tulee nuorista ikäluokista vastaavasti tilalle, niin kuka
on leipomassa kakkua ja hoitamassa meidän sairaitamme,
vanhuksiamme ja lapsiamme tulevaisuudessa ja mistä maksetaan
nämä kaikki nyt tämän sukupolven
aikana kertyneet velat?
Jukka Vihriälä /kesk(vastauspuheenvuoro):
Arvoisa rouva puhemies! Ed. Rajamäelle haluan vain
todeta sen, että pitää paikkansa, että vastalauseessamme
lukee, että maa- ja puutarhatalouden kansalliseen tukeen
otetaan lisäyksenä 40 000 euroa, mutta
olen itse esittänyt tämän valtiovarainvaliokunnassa
ja se oli 40 000 miljoonaa euroa, ja tämä tullaan
korjaamaan. (Välihuutoja) — Ei, kun ... 40 000
miljoonaa euroa, kyllä, eli 250 miljoonaa markkaa. (Välihuutoja)
Arvoisa puhemies! Ed. Huutolalta haluan kysyä vain
aluepolitiikasta, kun hän totesi, että budjetti
on erinomaisen hyvin hoidettu alueellisesti ensi vuotta varten,
onko niin hoidettu. Mikä muuttoliike on tänä päivänä,
mitä tapahtuu maakuntien Suomessa? Väki muuttaa
edelleen pois. Ei voi sanoa, että on hyvin hoidettu. Ihmettelen ed.
Huutolan lausuntoa.
Valtiovarainministeri Sauli Niinistö
Arvoisa puhemies! Nyt vaikuttaa siltä, että ed.
Vihriälä pani nokkiin koko budjetin, ja sekään
ei riitä.
Mutta, ed. Hyssälä, yhtä hyvin voidaan
sanoa, että edellisten seitsemän vuoden aikana
työllisyys on alentunut Suomessa enemmän kuin
koskaan ennen seitsemän vuoden periodilla. Jotain on saatu
aikaiseksikin. Lähtötaso oli huikean korkea. Mitkä sitten
ovat oikeita työllisyystoimenpiteitä? Täällä on
selvästi kaksi erilaista, kolmekin erilaista, suuntaa,
ja kaikkiin niihin hallituksen esityksessä vastataan: on
infrastruktuuria, siis kovaa rakentamista, on aktiivisen työllisyyspolitiikan
määrärahoja, joita ed. Juurola kaipaili
ja joitten tehosta ei minulla ainakaan ole ihan täyttä varmuutta,
ja on sitten vielä työnantajamaksujen alentamista,
tuloveron alentamista. Kaikkea on esitetty.
Sitten, ed. Kuoppa, näinä kultaisina vuosina suurin
optio- ja verovoittaja on ylivertaisesti ollut Suomen valtio. Kakkosena
ovat suomalaiset kunnat ja kolmantena seurakunnat. Ei minun ainakaan
niitä käy kateeksi.
Mikko Elo /sd(vastauspuheenvuoro):
Puhemies! Ministeri Niinistö on siinä oikeassa,
että ensi vuoden budjettiin sisältyy merkittävä määrä elvytystä,
mutta ehkä eduskunnassa on vähän vinoutunut
käsitys siitä, että elvytys pitäisi
tehdä velaksi. Minusta on hyvä, että sitä ei
tarvitse tehdä velaksi, mutta huomauttaisin ministeri Niinistölle
siitä, että osaksi me otamme kunnilta tähän elvytykseen
rahaa kunnallisverotuksessa tehtävillä ansiotulovähennyksillä.
Toivon, että tälle tielle nyt pannaan loppu, koska
108 kuntaa joutuu sitten vastaavasti nostamaan omaa veroäyriään,
kun me täällä valtion instanssissa eli
eduskunnassa päätämme ansiotulovähennyksen
lisäämisestä.
Puhemies! Mitä tulee velkaantumisen asteeseen, siinähän
me olemme todella päässeet alle hallitusohjelman.
Ministeri Niinistö on tehnyt tässä suhteessa
varmasti ihan hyvää työtä, mutta eräs
asia on myöskin hallitusohjelmassa. Siellä on
pyrkimyksenä se, että jokainen suomalainen työllistyy,
joka on ollut työttömänä 12
kuukautta, alle 25-vuotiaat 6 kuukautta. Ministeri Niinistö,
tästä ei ole paljon puhuttu, eikä ministeri
Niinistö ole koskaan puhunut tästä. Muistutan
siitä, että se kuuluu myöskin hallitusohjelmaan.
(Puhemies koputtaa) Mitä tulee ministeri Niinistön näkemykseen
kasvusta, olin vähän ihmeissäni siitä,
että hän antoi näin negatiivisen kuvan
siitä, minkälainen kasvu (Puhemies koputtaa) ensi vuonna
tulee olemaan.
Kyösti Karjula /kesk(vastauspuheenvuoro):
Arvoisa rouva puhemies! Ministeri Niinistö aivan oikein
korosti sitä, miten on tarkasteltava vastuullisesti myös
tulevia vuosia. Minusta rehellisempää analyysiä tarvitaan
nyt nimenomaan niiden ongelmien ratkaisemiseen, joiden selvästi nähdään
olevan edessä. Työttömyydestä on
jo aika monessa puheenvuorossa puhuttu, yrittäjyyden kannustimista,
ikääntymisen aiheuttamista ongelmista, verotukseen
kohdistuvista uudistamisvaatimuksista, ja hyvin olennainen asia
on alueellinen eriytyminen. Tämän vuoksi, arvoisa puhemies,
minä odottaisinkin, että tämän
talousarvion käsittelyn yhteydessä myös
tämä näkökulma siirtyisi kauemmaksi
ja näiden keskeisten kehitystekijöiden analyysi
ulottuisi vähän syvemmälle, jolloin pääsisimme
yksimielisiin näkemyksiin myös siitä,
miten näitä vaikeita (Puhemies koputtaa) edessä olevia
ongelmia ratkaistaan.
Jouko Jääskeläinen /kd(vastauspuheenvuoro):
Arvoisa rouva puhemies! Ed. Rajamäki muisteli vielä vanhoja
aikoja, 90-luvun alkua. Täytyy kuitenkin muistaa, että ne
leikkaukset, jotka silloin tehtiin, uusittiin sitten nykyisen hallituspohjan
aikana jne. elikkä ei voi vetää oikein yksi
yhteen. Mutta kun ministeri Niinistö totesi, että 24
miljardia markkaa on elvytysrahaa budjetissa, ehkä se on
toivottoman hajallaan siellä budjetissa, niin ettei sitä pystytä sillä tavalla
kohdentamaan kuin kenties te haluaisitte tai me eduskunnassa haluaisimme.
Täytyy muistaa myöskin, että ei syrjäytymisessä ole
kysymys vain taloudesta vaan myöskin henkisestä syrjäytymisestä.
Luulen, että siihen meidän eväämme ovat
olleet aivan liian pienet. Viittaan ed. Karjulan puheenvuoroon.
Samalla kun nähdään, että parhaiten
toimeentuleva desiili, kymmenes, on saanut 6 prosentin nousua jo
kohta kymmenen vuoden ajan, heikoimmat desiilit ovat saaneet alle
2:ta prosenttia, alle 1:tä prosenttia. Tämäkin on
henkisesti vaikuttanut, ja se on tapahtunut tämän
hallituspohjan aikana, valitettavasti.
Susanna Huovinen /sd(vastauspuheenvuoro):
Arvoisa rouva puhemies! Olen aika ilahtunut siitä,
että tässä keskustelussa on noussut esiin voimakkaasti
tällainen tulevaisuusnäkökulma. Itsestäni
ainakin tuntuu, että suomalainen yhteiskunta ei ole vielä riittävällä tavalla
varautunut ikääntymisen mukanaan tuomaan haasteeseen. Tästä asiasta
varmaan pidemmän aikavälin keskusteluakin kaivattaisiin,
ei vain vuosittaisten talousarvioiden yhteydessä käytävää keskustelua. Lisäksi
työttömyyden hoito on tietenkin aivan ensiarvoisen
tärkeää tämänkin haasteen
edessä, mutta sen lisäksi on muistettava, että mikäli
me haluamme, että tulevaisuuden veronmaksajia tässä yhteiskunnassa
on, pitää huolehtia myös työssäjaksamisen
asioista. Tällä hetkelläkin meillä on
hyvin paljon työssäuupumista ja sitä ongelmaa,
että ihmiset eivät jaksa hektistä työelämää. Onneksi
hallitus on tähän haasteeseen tarttunut, mutta
sitä tulee pitää silmällä myös
jatkossa, jos halutaan, että hyvinvointiyhteiskunta pysyy
työllisyyden kautta pystyssä.
Mari Kiviniemi /kesk(vastauspuheenvuoro):
Arvoisa puhemies! Niin kuin keskustelussa on jo käynyt
ilmi, hallituksen työn tulokset työttömyyden
vähentämisessä ovat olleet aika heikkoja.
Kuvaavaa on se, että SDP:n Kari Rajamäki puheenvuorossaan
joutui menemään 80-luvulle saakka löytääkseen
edes joitain positiivisia saavutuksia puolueensa toiminnasta.
Ed. Zyskowiczille toteaisin sen, että hänen kannattaisi
lukea sekä Veronmaksajain Keskusliiton tekemä tutkimus
että myöskin Stakesin tekemä tutkimus.
Niitten yksiselitteinen johtopäätös on
se, että lapsiperheiden toimeentulo on heikentynyt muihin
kotitalouksiin verrattuna. Tämä on fakta.
Keskustan välikysymys osui hallitukselle hyvin arkaan
paikkaan, ja rivit ovat sekaisin. Hallituksessa esitellään
koko ajan uusia esityksiä kotihoidon tuen korotuksista
lähtien mutta ei olla valmiita niitä toteuttamaan.
Myöskin kokoomuksessa näyttää olevan
monta linjaa. Ed. Zyskowicz ei ole lupaamassa penniäkään
lisää lapsiperheille, mutta taas ed. Sarkomaa
(Puhemies koputtaa) haluaisi tehdä korotuksia esimerkiksi kotihoidon
tukeen.
Tapio Karjalainen /sd(vastauspuheenvuoro):
Arvoisa puhemies! Minulla ei ole mitään perusteita
tehdä tyhjäksi ministeri Niinistön huolta tulevaisuudesta.
Siihen on syytä yhtyä, samaten siihen, että tämä budjetti
todellakin sisältää elvytystä.
Periaatteessahan voi sanoa, että kaikki budjetin menokohdat
ovat jollakin tavalla elvyttäviä.
Meidän kaksi suurta kiviriippaamme taantumaan mentäessä ovat
alueellinen epätasapaino, siihen liittyvä muuttoliike
ja maan rinnakkaisrakentaminen ja toisena massatyöttömyys,
johon ei ole purrut kasvu niin kuin on oletettu. Voi sanoa, että perinteiset
keinot eivät näköjään
riitä työttömyyden kovan ytimen murtamiseen.
Kasvu on yksi väline, mutta sen sisällölläkin
on merkitystä. Ongelma on se, miten tehdään
ja rahoitetaan sellaiset työt, jotka eivät ole
olleet viime aikoina muodikkaita eivätkä ole tuottaneet
nopeita voittoja. Näissä julkisella vallalla,
niin valtiolla kuin kunnillakin, on suuri vastuu, ja ehkä näissä myös pienyrittäjyyden
mahdollisuuksiin pitää nojata.
Verotuksesta, (Puhemies koputtaa) arvoisa puhemies, vielä lopuksi:
Yhdyn edustajien Elon ja Kuopan huomautuksiin siitä, että paitsi,
että verotus on elvyttävä toimenpide,
sillä on sisällöltään
myös mahdollisuus olla pelkkä tulonjakomekanismi.
Matti Huutola /vas(vastauspuheenvuoro):
Rouva puhemies! Ihan aluksi ministeri Niinistölle siitä,
että on totta tietysti, että noin 24 miljardia
markkaa on rahaa, jolla on tarkoitus elvyttää Suomea.
Mutta minun on erittäin vaikea uskoa sitä, että niillä kaikilla
elvytystoimilla voidaan kaikkein kipeimpiin asioihin puuttua elikkä pitkäaikaistyöttömiin
ja syrjäytyneisiin. Ne rahat eivät kohdistu heihin.
Sen vuoksi voisi olettaa, että juuri näitä varten
tulisi vielä erityisiä toimia.
Ed. Vihriälälle: Onhan totta — täällä on
Lappia käytetty monissa puheissa esimerkkinä — että Lapissa
nousevat 202 miljoonaa ensi vuonna valtionavut. Onhan se yhtenä vuonna
sen suuruinen nousu, jota ei ole koskaan aikaisemmin ollut. Se on
sitten kokonaan toinen juttu, kyetäänkö sillä poistamaan
ne ongelmat, joita 10—15 viime vuoden aikana kuntatalouteen
ja yksittäisille kunnille on kohdistunut. Mutta onhan se
selvästi parempi kuin koskaan, ainakaan kymmeneen vuoteen.
Ensimmäinen varapuhemies:
Totean tässä vaiheessa, että pyydettynä on
edelleen 13 vastauspuheenvuoroa.
Valtiovarainministeri Sauli Niinistö
Arvoisa puhemies! Vastaisin ensin ed. Elolle: Ei minulla sen
synkempää kuvaa ole kuin papereissa lukee ensi
vuoden kasvusta, 1,6 prosenttia. Totean kuitenkin, että se
on siinä mielessä itseään suurempi
luku, että nyt meillä ei siirry kasvuperintöä ensi
vuodelle. Hyvänä aikanahan tavallaan sen alkukierteet
jo lähtevät korkeammalta, joten tämä on
aika vaativa.
Mutta jos ajatellaan pitkää historiaa, kyllä tuollaiset
5 prosentin kasvuvuodet, joita — viime vuonna lähes
6 — vietettiin, ovat täysiä poikkeuksia.
Niihin ymmärtääkseni ei helposti paluuta
ole olemassa. (Välihuuto) — Toivon mukaan. Toivon
mukaan silloinkin ja erityisesti silloin vielä paremmin
kuin tähän asti. Maltetaan mielemme emmekä käytä niitä hedelmiä hetkessä.
Ed. Karjalainen, näin varmaan on asianlaita kuin sanotte,
että työllisyyden kohdalla on tarpeen jonkin asteinen
sosiaaliturvan ja työn tekemisen kombinaatio silloin, kun
on kysymys työstä, josta ei toisaalta (Puhemies
koputtaa) kyetä maksamaan riittävästi,
jotta työntekijä sillä voisi elää.
(Puhemies koputtaa) Tämä on varmasti sitten oma
lukunsa.
Antti Rantakangas /kesk(vastauspuheenvuoro):
Arvoisa puhemies! Viime vuosien kasvun hedelmistä ovat
päässet nauttimaan vain suurimmat kaupungit ja
kaupunkiseudut. Se on kylmä tosiasia näiden talouslukujen
valossa. Sen sijaan maaseutu- ja haja-asutusalueet ovat olleet väestön
menettäjiä, mutta myöskin monien valtion
toimintojen menettäjiä, eli Tielaitoksen, Postin
ja työhallinnon järjestelyt ovat merkinneet sitä,
että työpaikkoja on hävinnyt juuri heikoimmilta
alueilta. Sen sijaan näille alueille hallituksen puolelta
on tullut lupauksia. On laadittu erilaisia ohjelmia ja suunnitelmia,
mutta kun peruslinja, perusasenne, aluepolitiikkaan nähden on
ollut se, että vahvoja alueita vahvistetaan ja heikoimmat
saavat kärsiä, se näkyy näissä tuloksissa.
Minusta ed. Karjalainen arvioi jälleen kerran hyvin
osuvasti tätä linjaa myöskin hallituksen aluepolitiikan
osalta, eli nyt tarvittaisiin suunnanmuutos. Ensi vuoden budjetti
ei mitenkään merkittävällä tavalla
paranna heikompien alueitten ja kuntien asemaa.
Bjarne Kallis /kd(vastauspuheenvuoro):
Arvoisa rouva puhemies! Tietenkin voisi sanoa, että voi
kauheata, jos sijoitetaan 24 miljardia elvyttämiseen ja
siitä huolimatta työttömyys kasvaa. Valtiovarainministeri
sanoi, että elvyttämiseen sijoitetaan 24 miljardia,
ja ensi vuonna arvioidaan, että työttömyys
kasvaa. (Ed. Pekkarinen: Ei se ole mitään elvytystä,
Niinistön tapa laskea!) Ihan oikeutetusti on moitittu sitä,
että elintarvikkeiden arvonlisäveron alentaminen
1 prosenttiyksiköllä menee hukkaan. Sen takia
me olemme esittäneet 3:a prosenttia.
Mutta minä väitän, että jos
sijoitetaan 24 miljardia elvyttämiseen ja työttömyys
kasvaa, kyllä on silloin menetelty huonosti. Sillä 24
miljardilla olisi voinut työllistää 240 000
ihmistä 100 000 markan vuosipalkalla tai 480 000
ihmistä 50 000 markan vuosipalkalla. (Puhemies
koputtaa) Jos tämä 24 miljardia olisi keskitetty
yhteen tai muutamaan kohteeseen, silloin varmasti tulos olisi ollut
parempi.
Ensimmäinen varapuhemies:
Minuutti on, ed. Kallis, valitettavasti kulunut.
Jos nämä luvut pitävät paikkansa,
mitä te olette esittänyt, arvosana jää alhaiseksi.
Anu Vehviläinen /kesk(vastauspuheenvuoro):
Arvoisa puhemies! En voi olla vielä palaamatta ed.
Zyskowiczin kovin halventavaan puheenvuoroon, kun te puhuitte keppihevosista
eläkeläisten ja lapsiperheiden yhteydessä.
Haluan vielä toistaa teille sen, että teidän
kannattaisi nyt lukea Stakesin tutkimus. Te ette ole katsonutkaan
tännepäin. Teidän kannattaisi lukea täältä, miten
kerrotaan, että lapsiperheet ovat todella viime vuosina
menettäneet suhteessa muihin perheisiin, kuten jo ed. Kiviniemikin
teille sanoi. Teidän kannattaa uskoa näitä tutkimuksia.
Edelleenkin kysyn teiltä, mikä on esimerkiksi teidän
puolueenne linja näissä asioissa. Olen ymmärtänyt,
että esimerkiksi varapuheenjohtaja Sarkomaa kannattaa kotihoidon
tuen nostamista. Olen myös kuullut siitä, että teillä olisi
kannatusta minimiäitiyspäivärahan nostoon.
Mikä teidän linjanne on ja missä aikataulussa,
ja mikä se on suhteessa hallituksen linjaan?
Ben Zyskowicz /kok(vastauspuheenvuoro):
Arvoisa rouva puhemies! Mitä ensinnäkin tulee näihin
selvityksiin, niin Veronmaksajain Keskusliiton selvitys osoitti,
että perhetuet olivat reaalisesti lapsiperheille pienentyneet,
mutta siitä huolimatta lapsiperheiden reaalinen ansiokehitys
eli elintaso oli kehittynyt myönteisesti. Tämä tietysti
johtuu työllisyyden parantumisesta, joka kohdistuu lapsiperheisiin;
se johtuu tuloverotuksen keventymisestä, joka kohdistuu
lapsiperheisiin; ja se johtuu korkotason alentumisesta, joka kohdistuu
lapsiperheisiin.
Tässä keskustelussa todellakin keskusta on
ottanut, niin kuin tässä kuussa muutoinkin, lapsiperheet
keppihevosekseen. Sanon tämän uudelleen ja juuri
näillä sanoilla, koska ei ole montakaan viikkoa
siitä, kun te huusitte täällä eläkeläisten
perään, ja silloin eläkeläiset
nimenomaan olivat menettäneet kaikkiin muihin nähden
ja juuri eläkeläisille piti satoja miljoonia laittaa
lisää rahaa, koska eläkeläiset
olivat suurimpia häviäjiä.
Mitä tulee kotihoidon tukeen, keskustahan täällä puheissaan
vaatii sen korottamista, mutta kun teimme pienen selvityksen, miten
keskustaenemmistöisissä kunnissa oli suhtauduttu
kotihoidon tukeen, kävi ilmi, että niissä kunnissa, missä keskustalla
on kaikki valta, enemmistö valtuustossa yksinään,
niin (Puhemies koputtaa) eipä siellä olla huolissaan
siitä, ettei perheellä ole (Puhemies koputtaa)
riittävästi kotihoidon tukea.
Mauri Pekkarinen /kesk(vastauspuheenvuoro):
Arvoisa puhemies! Ensinnäkin kirjoitan alle kaiken
sen, mitä ed. Karjalainen sanoi. Se oli hyvää ja
selvää puhetta.
Mitä tulee ed. Zyskowiczin puheisiin vielä kertaalleen
lapsiperheiden osalta: Ed. Zyskowicz sanoo, että kun tulot
ovat kasvaneet, niin on voitu lapsiperheiltä leikata. Keiden
tulot ovat kasvaneet, vainko niiden, joilla on lapsia, vaiko kaikkien
perheiden? Minun vastaukseni on, että kaikkien tulot ovat
keskimäärin kasvaneet, eikä tämä oikeuta
ottamaan niiltä, jotka ovat lapsiperheitä. Te
olette leikanneet niiltä 1,5 miljardia markkaa ettekä ole
penniäkään palauttaneet ettekä edes
indeksiä toteuttaneet. Se on kova valinta.
Tämäkin keskustelu osoittaa selvästi
sen, kuka tämän linjan tavallaan päävetäjä on.
Se nimenomaan tulee täältä oikealta,
jälleen kerran tässäkin oikealta, ja
aivan sama asia koskee myöskin eläkkeitä.
Ed. Zyskowicz, me olemme pienituloisten, yhteiskunnassa heikommassa
asemassa olevien asialla, ovat ne sitten lapsiperheitä tai pienituloisia
eläkeläisiä, ja meidän mielestämme (Puhemies
koputtaa) siihen meillä on oikeutus, jopa velvollisuus.
Kimmo Kiljunen /sd(vastauspuheenvuoro):
(Ed. Zyskowiczin välihuutoja) Arvoisa puhemies! Kuuntelemmeko
ed. Zyskowicziä, vai?
Ensimmäinen varapuhemies:
(koputtaa)
Ed. Kiljusella on nyt vastauspuheenvuoro.
Arvoisa puhemies! Ministeri Niinistö elävään
tyyliinsä luki madonluvut tuleville vuosille, erityisesti
vuodelle 2002, mutta myöskin seuraavalle vuosikymmenelle
ja sitäkin seuraavalle. Hän viittasi, että nämä kultaiset
vuodet, joita olemme nyt eläneet, pari kultaista vuotta,
eivät enää palaa. Minun parlamentaarinen
urani on kuitenkin sen verran pitkä, että muistan
hyvin, kun ministeri Niinistö täällä esitteli
vuosien 98, 99 ja 2000 budjettia, ja silloin ministeri ei käyttänyt
kyllä termiä "kultaiset vuodet". Te puhuitte kyllä paljon
synkempään sävyyn tulevaisuudesta, vähän
samaan tyyliin kuin tänään täällä.
Onko tilanne sen kaltainen, ministeri Niinistö, että ennustaminen
on ylipäätään vaikeaa, mutta erityisen
vaikeaa on tulevaisuuden ennustaminen?
Valtiovarainministeri Sauli Niinistö
Arvoisa puhemies! Nyt meidän pitää,
ed. Kiljunen, käydä puheenvuoroni läpi.
Minä olen puhunut lottovoitoista teille moneen kertaan
silloin, kun ei tahtonut pää kestää sitä,
että nyt lyhennetään velkaa liikaa. Olen aloittanut
ne puheet vuonna 2000 ja jatkoin tänä vuonna.
Mutta vain kaksi ovatkin tällaisia "kultaisia vuosia" siinä mielessä,
lottovoittojen vuosia. Ei vielä 98—99 oltukaan
siinä asemassa. Päinvastoin, mehän teimme
velkaa lisää sinä aikana.
Ed. Pekkarisen puheenvuoron — hän näyttää kadonneen — johdosta:
Jäin ihmettelemään vain sitä,
miksi ihmeessä eläkeläiset. Kun oikein
objektiivisesti pyrkii vertailemaan eri väestöryhmien
kohtelua tässä salissa, kyllä minusta
vaikuttaa siltä, että hyvätuloiset eläkeläiset
ovat menestyneet kaikkein parhaiten, ja aina on ollut tiivis vaatimus
ja kannustus siinä eturivissä, missä ed. Pekkarisen
nytkin pitäisi istua, mukana.
Pekka Nousiainen /kesk(vastauspuheenvuoro):
Arvoisa rouva puhemies! On todettu, että ensi vuoden
budjetti on hyvin voimakkaasti elvyttävä ja että liikenneverkon
puolella elvyttävät toimet menevät suurten
hankkeiden rahoitukseen.
Valtiovarainvaliokunta aiheellisesti toteaa, että alemmalle
tieverkolle rahoitus on täysin riittämätön.
Vaikka tasokorotus tuleekin, se menee kustannusten nousuun. Siinä mielessä kysyn,
onko
aikomus pitää meidän kansallisvarallisuutemme,
myöskin alempi tieverkko, liikennöitävässä kunnossa
ja hyvässä hoidossa, sillä nyt jo päällysteiden
uusiminen vie 21 vuotta, kun kohtuullista olisi 12—13 vuotta.
Silloin kun uusimme Tielaitosta ja Tiehallintoa koskevaa lainsäädäntöä,
myöskin hyväksyttiin periaate, että myös alemmasta
tieverkosta pidetään huoli. Minä kysyn
juuri tämän alueellista tasapainotusta edistävän
periaatteen perään. Onko tarkoitus alempi tieverkko
pitää kunnossa?
Antti Kalliomäki /sd(vastauspuheenvuoro):
Puhemies! Kyllähän nimike "lottovoitto" pitää paikkansa.
Ministeri Niinistön sanomana 1997—2000 sitä "lottovoittoa"
on lähes 40 miljardia markkaa. Hiukan voisi kyllä sen
perään kysyä, miten lottovoitto on ikään
kuin oikean budjettimenettelyn kautta tuloutettu budjettiin; se
on siellä kassassa olevaa rahaa ollut ja taitaa edelleen
olla. Veikkaan, että Valtiontilintarkastajat kysyvät
tämän asian perään vielä.
Mutta muuten tämä keskustelu minua hiukan hämmentää.
Tuommoinen 24 miljardia heitettynä elvytysrahana on aika
kevyttä kenttähuumoria. Meidän kaikkien
pitäisi tietää, että olemme siinä tilanteessa,
että olemme tehneet marraskuussa valtiovarainministeriön
suhdanne-ennusteen pohjalta arvion ja elämme sen mukaisesti nyt.
Ehkä kolmen neljän kuukauden kuluttua on riittävästi
väliaikaa kulunut, että voidaan nähdä, olemmeko
tehneet oikean arvion. Sitten pitää katsoa uudestaan,
(Puhemies koputtaa) missä mennään ja
mitä pitää tehdä.
Päivi Räsänen /kd(vastauspuheenvuoro):
Arvoisa rouva puhemies! Ministeri Niinistö toivoi kuulevansa
edes yhdeltä edustajalta kannanoton, jossa kannettaisiin
huolta tulevaisuuden yhteiskunnasta. Ministeri Niinistö ei
ilmeisesti ollut kuuntelemassa perhepolitiikasta käytyä välikysymyskeskustelua,
jossa tämä näkökulma nimenomaan
otettiin esiin useassa puheenvuorossa ensimmäisestä alkaen.
Jos nykymeno jatkuu, lasten ja nuorten tilanne, edelleen tällaisenaan,
niin 20 vuoden kuluttua tulevaisuuden vanhuksia hoitaa ennätyksellisen
päihde- ja mielenterveysongelmainen sukupolvi. Tämä uhkakuva
nousi selvästi esiin myös Stakesin tutkimuksesta,
johon tässäkin keskustelussa on useaan kertaan
viitattu. Jos tiukkaan menokuriin vedoten laiminlyödään
lasten ja nuorten hyvinvointiin sijoittaminen, silloin tehdään todella
karhunpalvelus tulevaisuudelle.
Kari Uotila /vas (vastauspuheenvuoro):
Arvoisa rouva puhemies! Ed. Laukkaselle muutama luku: Pääkaupunkiseudun
väestönkasvu oli alle 10 000 vuonna 92;
melkein 13 000 vuonna 93; 14 500 vuonna 94; ja
16 000 vuonna 95, jonka jälkeen se on ollut huomattavasti
hitaampaa ollen vuonna 2000 vain 10 000. Elikkä halusin vain
kertoa, että Ahon hallituksen aikana oli jo voimakas muuttoliike
Pääkaupunkiseudulle ja väestönkasvu.
Tulen suuttumaan kaikista Pääkaupunkiseudun asuntopolitiikan
hoitamisen torpedointiyrityksistä, jotka keskusta nyt tässä vastalauseessaan
tekee ja tästäkin eteenpäin.
Vielä ministeri Niinistölle totean, että vakausohjelman
tarkistuksessa ei puhuta julkisesta rahoitusylijäämästä,
vaan nimenomaan rakenteellisen valtiontalouden ylijäämän
tavoittelemisesta vuonna 2003. Minua huolestuttaa, aiotaanko sitä ylijäämää tavoitella
veronkorotuksilla, lisätuloilla vai leikkauksilla, kun
EU:lle on tällainen lupaus annettu.
Maria Kaisa Aula /kesk(vastauspuheenvuoro):
Arvoisa puhemies! Ed. Uotilan täytyy kyllä nyt
torpedoida paitsi keskustan asuntopoliittiset ehdotukset myös
Valtiontilintarkastajien näkemykset, koska juuri viime
viikolla saamassamme Valtiontilintarkastajien kertomuksessa he yksimielisesti
esittävät epäilyksiä Pääkaupunkiseudun
kuntien kunnallisteknistä avustusta, uutta määrärahaa,
kohtaan ja edellyttävät laajempaa periaatekeskustelua
tämän uuden avustusmuodon tarkoituksenmukaisuudesta
ja oikea-aikaisuudesta suhteessa vireillä oleviin aluepoliittisiin
kehittämistoimiin jnp. Kyllä kritiikki tätä uutta
kunnallistekniikan avustusta kohtaan on laajempi. Keskustahan ehdottaa,
että koko kaavoitusjärjestelmää ja
rakennustuotantoketjua sekä aluerakentamisen suunnittelua
arvioidaan uudelleen ja niin, että kaavoitusta voidaan
nopeuttaa ja puuttua niihin olennaisiin syihin, jotka Pääkaupunkiseudulla
asuntorakentamista hidastavat. Keskustahan ei ehdota minkään
rahan vähentämistä Asuntorahastolta,
vaan tämänkin 100 miljoonaa haluamme osoittaa
asuntorakentamiseen.
Pirjo-Riitta Antvuori /kok(vastauspuheenvuoro):
Arvoisa puhemies! Minullakin on tarve puuttua siihen, kun ministeri
Niinistö sanoi, ettei täällä kanna
kukaan huolta tulevista sukupolvista. Kyllä kantaa. Muun
muassa valtiovarainvaliokunnan sosiaali- ja työjaosto on
jatkuvasti painottanut lasten ja nuorten hyvinvoinnin merkitystä.
Paitsi että olemme viime vuosina suunnanneet rahaa mielenterveyspalvelujen
saatavuuteen, erityisesti olemme painottaneet ennalta ehkäiseviä toimia
ja niitä toimenpiteitä, joilla voimme turvata
lasten ja nuorten hyvinvointia. Näin juuri siksi, että on
erityisen tärkeää, että tulevaisuuden
aikuiset ovat paitsi hyvin koulutettuja, muutenkin hyvinvoivia.
Tämä ihan inhimillisesti on tärkeää,
mutta myös siksi, että tulevaisuuden vastuunkantajia
on niin paljon vähemmän.
Erkki Pulliainen /vihr(vastauspuheenvuoro):
Arvoisa puhemies! Tämä on vastauspuheenvuoro
taikka kommentti tavallaan ed. Nousiaisen puheenvuoroon. Hänkin
näyttää häipyneen täältä.
Hän oli aivan oikeassa siinä, että alemman asteisen
tieverkon kunnossapito on ihan perustavaa laatua olevia asioita.
Tiehallintouudistuksen yhteydessä eduskunta lausui siitä lain
tasolla, siis velvoittavasti lain tasolla, muuttamalla tiehallintolakia
velvoittavaksi tältä osin. Nyt kuitenkin kehitys
on juuri sen mukainen, mitä ed. Nousiainen totesi. Tämä pitäisikin
saada jollakin tavalla sijoitusmenoksi niin, että elinkeinoliikenne,
siitähän tässä on kysymys, jatkossa
toimii.
Rakel Hiltunen /sd(vastauspuheenvuoro):
Arvoisa rouva puhemies! Minä ilmoittaudun ed. Uotilan
kanssa suuttumaan, kun puhutaan Pääkaupunkiseudusta
ja asunto-ongelmista tai haluttomuudesta edesauttaa tilanteen korjaamista. Tässä aluekeskustelussa
on aina tällainen ilmapiiri, että kun yksi menestyy,
niin toiset menehtyvät. Eihän sen näin
tarvitse olla. Minä toivon, että löydetään
erilainen yhteinen sävel.
Haluan kertoa sen, että Helsingissä työttömyyden
lasku on pysähtynyt. Lähes 30 000 ihmistä on
jälleen työttöminä ja lähes
10 000 ihmistä on pitkäaikaistyöttömiä.
Minä en syytä tästä hallitusta.
Minä toivon, että hallitus nyt seuraavan budjettikehyksen
raamituksessa ottaa eduskunnan viestin. Minusta yhteinen viesti
on se, että nyt varaudutaan kasvavaan uuteen työttömyysaaltoon
eri tavalla, paremmin kuin aikaisemmin, ja muistetaan se, että ihmiset
eivät ole otettavissa liukuhihnoille heti, kun talous kääntyy
kasvuun. (Puhemies koputtaa) Pitkäaikaistyöttömän
työllistäminen vaatii hyvin yksilöityä ja
räätälöityä polkua
monta kertaa.
Olavi Ala-Nissilä /kesk(vastauspuheenvuoro):
Arvoisa rouva puhemies! Kun puhutaan elvytyksestä,
mitä hallitus on tehnyt, tietysti jää kysymään,
mitä se on ja miten se käytetty. Tänään
kuulimme Vakausohjelmasta asiantuntijoilta. Todettiin, että nyt
veronkevennysvaraa ei käytetä työllistävällä tavalla
riittävästi. Asiantuntija näki sen ongelmana.
Arvoisa puhemies! Tässä on todella kysymys ensi
sijassa siitä, että hitaan kasvun oloissa voitaisiin
uhkatekijöitä torjua eli ylläpitää työllisyyttä ja
toisaalta torjua hyvinvointieroja, sosiaalisia ja alueellisia eroja,
ja kolmanneksi huolehtia kunnallisten peruspalvelujen turvaamisesta, mitä perustuslakikin
edellyttää. Nämä ovat ne isot
asiat, ja niiden edessä varmaan ensi vuonna, tänä budjettikautena,
ollaan ja hallituksen pitäisi tehdä enemmän.
Ismo Seivästö /kd(vastauspuheenvuoro):
Arvoisa puhemies! Työllisyyden turvaaminen ja pitkäaikaistyöttömyyden
nujertaminen vaativat myös, että pidämme
huolta kilpailukyvystämme. Ministeri Niinistö totesi
ensimmäisessä puheenvuorossaan, että edessä on
vähän niin kuin Joosefin unessa laihoja vuosia.
(Ed. Kallis: Faaraon unessa!) Kilpailukykymmehän on perustunut
tällä hetkellä osittain alhaiseen euron
kurssiin suhteessa dollariin. Miten te, ministeri Niinistö,
arvioitte tämän tilanteen vaikutusta tulevaisuuteen, jos
käy nyt sillä tavalla, kun USA:n talous on hyvin
velkaantunut, että se heijastuu dollarin kurssiin ja euro
lähtee, niin kuin jotkut toivovat, voimakkaasti vahvistumaan?
Miten meidän vientiyrityksemme sitten pärjäävät,
miten kilpailukykymme käy, ja mitkä heijastusvaikutukset
tällä on meidän työllisyyteemme,
jonka suhteen tälläkin hetkellä tulevaisuus
näyttää hiukan synkältä?
Markku Laukkanen /kesk(vastauspuheenvuoro):
Rouva puhemies! Jos te, edustajat Uotila ja Hiltunen, todella
olisitte huolissanne Pääkaupunkiseudun asuntopulasta,
te kiireisesti uudistaisitte aravalainajärjestelmän,
yhtenäislainajärjestelmän, joka ei tänä päivänä heikkojen
ehtojen takia kelpaa niin sanotuille yleishyödyllisille rakentajille.
Tässä on se suuri pulma. Ensi vuoden tavoite,
12 500 uutta asuntoa Pääkaupunkiseudulle,
ei ole toteutumassa tästä syystä johtuen.
Juuri tähän perusongelmaan, niin kuin Valtiontilintarkastajatkin
toteavat, millä saadaan uusia asuntoja tähän
maahan ja tälle seudulle, ei kunnallistekninen tuki auta.
Kaikkia niitä rakentamisen esteitä, tonttipulaa
ja siihen liittyviä kysymyksiä, voidaan ilman
muuta purkaa paremmin kaavoitusbyrokratiaa purkamalla ja niitä käytäntöjä uudistamalla.
Ihmettelen myöskin, että kun te, ministeri Niinistö,
olette purkamassa paljon muualta rakenteellisia valtion tukitoimia, miksi
te olette nyt tässä avaamassa uutta ikkunaa sellaisille
tukitoimille, jotka Valtiontilintarkastajatkin asettavat lausunnossaan
kyseenalaisiksi.
Lopuksi, rouva puhemies: Tässä ei viedä markkaakaan
pois vaan jokaikinen markka meidän mielestämme
tulisi käyttää (Puhemies koputtaa) aravaehtoisen
asuntotuotannon (Puhemies koputtaa) hyväksi sellaisilla
ehdoilla, että se kelpaa myöskin rakennuttajille.
Ensimmäinen varapuhemies:
Myönnän vielä vastauspuheenvuorot
edustajille Rajamäki ja Vehviläinen ja sen jälkeen
ministeri Niinistölle. Sen jälkeen siirrymme varsinaiseen
puhujalistaan.
Kari Rajamäki /sd(vastauspuheenvuoro):
Arvoisa puhemies! Ministeri Niinistön 24 miljardin
markan elvytyspaketista: Valtiovarainministeriöhän
laskee siihen tuloveron kevennykset, eläkeläisten
ylimääräisen savamaksun kevennykset,
työttömyysvakuutusmaksun alennukset jne., ja kaksi
kolmasosaa tulee näistä. Lisäksi siihen
on laskettu normaaleja vuotuisten muun muassa tie- ym. investointien
tasoja, jotka sinällään eivät
ole sen kummempaa erityistä vuosipiikkiä. Kyllä nyt
tarvitaan tarkempaa päätösten alueellisten
ja työllisyysvaikutusten arviointia ja ennen kaikkea esimerkiksi
koulutuksen ja kansallisten investointitukien ym. täsmäaseiden
kautta tulevaisuuden vipuvarsien arviointia nimenomaan ensi kevään
maaliskuuta ajatellen.
Anu Vehviläinen /kesk(vastauspuheenvuoro):
Arvoisa puhemies! Ensinnäkin haluan yhtyä ed.
Antvuoren näkemykseen siitä, minkälaista työtä sosiaali-
ja työjaosto on tehnyt niissä puitteissa, mikä hallituspuolueitten
liikkumavara siellä on ollut. Siitä puheenjohtajalle
kiitos.
Palaisin vielä tulevaisuuskeskusteluun, joka tässäkin
salissa meillä tahtoo olla sellaista, että kykenemme
ajattelemaan 20—30 vuoden päähän
eli vähän sillä jaksolla, minkä verran
me itse ajattelemme, että tässä omia
vuosia on edessä. Haluaisin muistuttaa siitä,
että jo nyt me näemme, että syntyvyys
on pienentynyt 10 000 lapsella kymmenessä vuodessa.
Meidän pitäisi nyt tehdä myös
sellaisia päätöksiä, jotka rohkaisisivat nykyisiä nuoria
perheitä tekemään lapsia nyt heti ja
tulevaisuudessa, jotta vielä muutamankin kymmenenkin vuoden
päästä olisi veronmaksajia ja niitä ihmisiä,
jotka yhteiskuntaa vievät eteenpäin.
Valtiovarainministeri Sauli Niinistö
Arvoisa puhemies! Toki sillä on täysi arvo,
mitä eduskunta lasten ja nuorten hyväksi tekee,
mutta totean tässä vaan, että terveellekin
nuorelle 10—20 vuoden päästä on
aika taakka saada tuplavelka, siis kova eläkerasite ja
kova julkisen sektorin velkaantuminen, samanaikaisesti niskaansa.
Ed. Uotila, ymmärsin ensimmäisen puheenvuoronne
väärin, olen pahoillani. Olette aivan oikeassa.
Toiveen luontoinen lausuma tuolla on, ja sanottakoon tässä,
että olen aivan yhtä huolestunut kuin tekin, miten
se toteutuisi, että vuonna 2003 voitaisiin valtiontaloudessa
olla jälleen rakenteellisessa ylijäämässä.
Se on varsin vaativa tavoite.
Täällä on puhuttu elvytyksestä moneen
kertaan. Haluan vielä kerran toistaa sen, että kun hallitus
on laskenut 24 miljardin elvytyksen, sillä tarkoitetaan
sekä tämän että ensi vuoden
toimenpiteitä. Ensi vuoden budjetin ei kukaan väitäkään
yksistään sisältävän
noin paljon elvytystä.
Vielä ed. Seivästölle euron ja dollarin
kurssista: Kannattaa muistaa, että vuonna 99, kun euro aloitettiin,
euron kurssi oli ainakin 25 prosenttia vahvempi kuin tällä hetkellä suhteessa
dollariin. Siitä huolimatta katsottiin, että erm-kytkennän vaiheet
sun muut aiheuttavat suomalaiselle vientiteollisuudelle selvän
vientiedun.
Ensimmäinen varapuhemies:
Ryhmäpuheenvuorojen jälkeen seuraava keskustelu
käydään nopeatahtisena keskusteluna,
jossa ennakolta varattujen puheenvuorojen pituus on enintään
7 minuuttia.
Lauri Kähkönen /sd:
Arvoisa puhemies! Kuluvan vuoden aikana talouskasvu on Suomessa
hidastunut selvästi viime vuodesta. Vaikka kyse on lähinnä teollisuuden
suhdannetaantumasta, koskettaa vallitseva matalasuhdanne välillisesti
kaikkia. Talouskasvun hidastuminen on näkynyt valtion verotulojen
kertymässä. Aiemmin ennakoituja verotulotasoja
on jouduttu laskemaan. Erityisesti tämä on koskettanut
yritysten yhteisöveroja sekä osakekurssien kehityksestä riippuvia
verotuloja.
Onneksi tilanne valtiontalouden kannalta ei ole aivan niin synkkä kuin
se pikaisesti arvioiden voisi olla. Ensi vuonnakin valtiontalous
säilynee ylijäämäisenä.
Valtiontalouden hyvä tilanne antaa siten mahdollisuuden
hallitukselle reagoida ensi keväänä muun
muassa työllisyyttä kohentavin toimin. Työttömyyden
mahdollinen nousu tulevan talven aikana edellyttää nopeita
ja tehokkaita toimia. Onneksi tämän vuoden aikana on
jo tehty muun muassa oikorataa ja eräitä tieinvestointeja
koskevat päätökset. Ajoitus ei olisi voinut
osua suhdannemielessä paremmin. Työllisyyteen
niillä on suotuisa vaikutus ensi vuonna, mutta hankkeiden
pitkäkestoisuudesta johtuen vaikutukset ulottuvat myös
useammalle vuodelle.
Viittasin edellä tieinvestointeihin. Lisäksi
hallituspuolueet vasemmistoliittoa lukuun ottamatta sopivat jo viime
kesäkuussa muun muassa sosiaali- ja terveyspalvelujen rahoituksen
parantamisesta ja pitkäaikaistyöttömyyden
sekä syrjäytymisen vähentämisestä.
Valtiovarainvaliokunnan eri jaostojen käsittelyssä budjetti
lihoi vain noin 130 miljoonaa, sillä hallitus saattoi omassa
talousarvioesityksessään huomioida alkukesällä tehdyt
linjaukset ja rahalliset lisäykset. Sosiaalidemokraatit
ovat muun muassa vaatineet jatkuvasti lisäpanostusta ammatilliseen
aikuiskoulutukseen, ammatilliseen lisäkoulutukseen ja vapaaseen
sivistystyöhön. Aikuisten ammatillinen lisäkoulutus
mahdollistaa etenkin keski-ikäisen aikuisväestön
osaamistason pitämisen työmarkkinakelpoisena.
Samoin se mahdollistaa ammatillisen tutkinnon suorittamismahdollisuuden
ja on parantamassa työssäolevan väestön
työkykyä. Budjettimietintö sisältää aikuiskoulutukseen
noin 24 miljoonan lisäyksen. Valitettavasti aikuiskoulutukseen
varattu kokonaismääräraha, 531 miljoonaa,
on noin 100 miljoonaa alle kuluvan vuoden tason, joten tähän
epäkohtaan joudutaan varmasti palaamaan jo tulevan vuoden
alkupuolella.
Muutama sana kuntataloudesta ja harkinnanvaraisista avustuksista.
Valtion vuoden 2002 talousarvio ja siihen liittyvät
kuntataloutta koskevat lakiesitykset sisältävät
kuntatalouden vakautta lisääviä toimenpiteitä.
Yksi niistä on luopuminen kuntien arvonlisäveron
takaisinperinnästä. Positiivisista kuntataloutta
koskevista päätöksistä huolimatta
kuntien talouden jatkuva eriytymiskehitys on tosiasia. Monelle kunnalle
peruspalvelujen kohtuutasoinen järjestäminen tuottaa
tänään jo ongelmia. Kuntien harkinnanvaraisiin
avustuksiin on tulossa ensi vuodelle 20 miljoonaa markkaa hallituksen
esittämän 300 miljoonan markan lisäksi.
(Ed: Ala-Nissilä: Liian vähän!) — Kyllä. — Tänä vuonna
harkinnanvaraista avustusta sai 132 kuntaa ja rahaa myönnettiin
kaikkiaan 350 miljoonaa. Edellisenä vuonna nämä luvut
olivat 148 kuntaa ja 420 miljoonaa markkaa. On täysin ymmärrettävää,
että harkinnanvaraisista avustuksista ei voida luoda osallekaan
kunnista pysyvää rahoituslähdettä.
Muita keinoja on löydyttävä. Myös
kunnissa on oltava valmius uusiin ratkaisuihin. Muun muassa seutukuntayhteistyöllä
on saatu
paljon hyvää aikaan.
Tässä tilassa pahimman ahdingon lievittämiseksi
mielestäni harkinnanvaraisten avustusten määrä tulisi
kuitenkin säilyttää ensi vuonna edes tämän
vuoden tasolla. Kuntatalouden tilanne jatkuu tämänvuotisista
avustuksista huolimatta edelleen monissa kunnissamme varsin vaikeana, joten
ratkaisuja ja ponnisteluja tilanteen vakauttamiseksi tarvitaan niin
kunnissa kuin myös täällä eduskunnassa.
Kunnille on tärkeää, että niiden tulopohjaa
laajennetaan ja vakautetaan. Olen aiemminkin todennut tältä samalta
paikalta, että valtakunnallisissa veroratkaisuissa tulisi
valita keinot, joilla kevennyksistä päättäjä toteuttaa
ne omalla kustannuksella. Monelle kunnalle ansiotulo- ja tulonhankkimisvähennysten
korottaminen on lisännyt vaikeuksia ja talouden kohentaminen
on tullut entistä vaikeammaksi.
Talouspoliittinen ministerivaliokunta päätti viime
kesänä myös valtionosuusjärjestelmän
kokonaisuudistuksen käynnistämisestä.
Uudistustyö tulee aloittaa mahdollisimman nopeasti, ja siinä tulee
huomioida muun muassa kuntien erilaiset olosuhdetekijät,
väestön rakennetta kuvaava huoltosuhde ja negatiivinen
muuttoliike. Opetusministeriön valtionosuuslistoille pääseminen on
lähes toivotonta suurelle joukolle pikaisen peruskorjauksen
tarpeessa olevista kouluista. Nykyisillä määrärahoilla
voidaan hoitaa vain noin viidennes peruskorjauksen tarpeessa olevista niin
home- kuin kosteusvaurioista kärsivistä kouluista,
ja hyvin monelle kunnalle valtion osallistuminen peruskorjauksen
rahoitukseen on välttämätöntä.
Onneksi nyt valiokuntakäsittelyssä saatiin tuo
12 miljoonaa lisää rahaa.
Arvoisa puhemies! Aivan lopuksi totean, että kun valtioneuvosto
teki vuoden 2000 alkupuolella päätöksen
Joensuun metsäntutkimusaseman muuttamisesta tutkimuskeskukseksi,
niin nyt sitten tässä mietinnön kautta
on lisätty 4 miljoonaa tähän kehittämistoimintaan
ja ennen kaikkea, kun tämä nykyinen yksikkö toimii
vuokratiloissa, vuokrakustannuksiin. Totean, että valtioneuvoston
Metlaa koskeva päätös vahvistaa valtakunnallisesti
ja kansainvälisesti merkittävää metsäosaamiskeskittymää Joensuun
kaupungissa.
Pääluokkakohtaisessa keskustelussa palaan yksityiskohtaisemmin
muun muassa tienpitoon ja rataverkon parantamiseen.
Jukka Vihriälä /kesk:
Arvoisa rouva puhemies! Taloudellinen tilanne on selvästi
heikentynyt budjettikäsittelyn aikana. Yhdysvaltain tapahtumat
ovat jättäneet oman puumerkkinsä maailmantalouteen,
ja vaikutukset tuntuvat myös meillä. Valtiovarainministeriön
uusin suhdannekatsaus arvioi talouskasvun jäävän
tänä vuonna noin 0,5:een ja ensi vuonna noin 1,5
prosenttiin. Valtiovarainvaliokunnan kuulemat ulkopuoliset asiantuntijat
olivat lähes samaa mieltä valtiovarainministeriön
kanssa. Vielä budjettiesityksen yhteydessä kasvu
arvioitiin 2,5 prosentiksi kumpanakin vuonna. Budjetissa työttömyysasteen
arvioitiin alenevan ensi vuonna. Uudessa suhdannekatsauksessa sen
arvioidaan kääntyvän nousuun. Työttömyysaste
nousisi sen mukaan 9,4 prosenttiin. Suomen Pankki on ennustanut
10 prosentin työttömyysastetta ensi vuodeksi,
ja kaikkein suurimmista työttömyysluvuista on
puhunut työministeriö. Se on väläytellyt
työttömyyden lisäystä jopa 50 000
hengellä ensi vuonna. Tämä tarkoittaisi
noin 11 prosentin työttömyysastetta.
Miten tämä muutos taloustilannetta koskevassa
arviossa näkyy budjettikirjassa? Ei mitenkään.
Hallitus ei ole korjannut budjettiesitystä talouden näkymien
heikkenemisestä huolimatta. Valtiovarainministeriön
ennustama talouskehitys merkitsee sitä, että hallitus
ei voi päästä itse asettamaansa tavoitteeseen
työllisyysasteen nostamisesta 70 prosenttiin tämän
hallituskauden aikana.
Kysymys ei voi olla siitä, ettei mitään
olisi tehtävissä. Keskusta on esittänyt
syksyn kuluessa lukuisia toimia, kuten ryhmäpuheenvuorossa jo
todettiin, työllisyyskehityksen tukemiseksi. Olemme ehdottaneet,
että pienipalkkaisen työn maksurasitusta kevennettäisiin
poistamalla työnantajan kansaneläkemaksu alemmassa
porrastusluokassa kokonaan. Hyviä tuloksia vastaavanlaisista
toimista löytyy Euroopasta esimerkiksi Ranskasta, Hollannista
ja Belgiasta. Keskusta on esittänyt myös yritysten
arvonlisäverovapaan toiminnan 50 000 markan alarajan
joustavoittamista niin sanotulla perusvähennysmallilla.
Kertovathan viimeiset tiedot yrittäjien määrän
kääntyneen Suomessa voimakkaaseen laskuun, mistä täällä myöskin
on ollut edellä puhetta. Nyt todella tarvittaisiin tehokkaita
toimenpiteitä yrittäjyyden ja erityisesti itsensä työllistämisen
edellytysten vahvistamiseksi.
Keskusta on esittänyt myös tuloveroasteikon ylimpään
tuloluokkaan muutosta. Ehdotus alentaisi kaikkien kansalaisten verotusta,
mutta ylimmän tuloluokan lisäverokevennys käytettäisiin elintarvikkeiden
arvonlisäverotuksen alentamiseen 15 prosenttiin nykyisestä 17
prosentista heinäkuun 1. päivästä 2002
alkaen. Ruoan arvonlisäveroalennuksesta hyötyisivät
eniten pieni- ja keskituloiset. Myös elintarvikkeiden hinnanalennus
lisäisi kotimaista kysyntää ja tasaisi
viime vuosina voimakkaasti kasvaneita tuloeroja.
Arvoisa puhemies! Ei ole mikään yllätys,
ettei hallitus kuuntele opposition neuvoja talouspolitiikassa. Eihän
se ole tehnyt niin myöskään perhe- eikä aluepolitiikassa,
joissa keskustan esittämillä vaihtoehdoilla on
laaja kansan tuki takanaan, kuten täällä on
jo kuultu. Samoin turvallisuuspolitiikassa oppositio halutaan pitää pois esittämästä
kriittisiä kysymyksiä päättäjille.
Valitettavasti maan hallitus ei näytä kuuntelevan myöskään
työmarkkinajärjestöjä, joiden
puoleen se tuntuu muuten kolmikannan hengessä niin mielellään
kääntyvän. Onhan esimerkiksi SAK esittänyt
elvyttäviä toimia, samoin STTK. Myös
työnantajajärjestöt ovat puhuneet työllisyyttä tukevista
toimista, muun muassa liikenneinvestointien lisäämisestä.
Täällä kuitenkin kuulimme kyllä ministeri
Niinistöltä, että elvytystä on
24 miljardin markan edestä seuraavalle vuodelle tulossa.
Pitäneekö tämä sitten paikkansa?
Hallituksen linja näyttääkin olevan,
ettei hallitusohjelman työllisyystavoitteella on niin väliä, kunhan
valtionvelan vähennysohjelmasta voidaan pitää kiinni
ja voidaan toteuttaa tuloveron alennukset, joista ennen kaikkea
suurituloiset hyötyvät. Kummankin osalta on edetty
nyt jo yli asetettujen tavoitteiden.
Arvoisa puhemies! Lipposen toisen hallituksen politiikka on
selkeästi niin sanottua oikeistopolitiikkaa. Jos sellaista
nyt jossakin päin maailmassa on, niin kyllä sitä tällä hetkellä on
Suomi-nimisessä tasavallassa. Ei ole ihme, että kokoomus
on ollut todella tyytyväinen, mutta miksi sosialidemokraatit,
vasemmistoliitto ja vihreät tukevat tällaista
linjaa? Pitkä hallituksessa olo on tainnut vieraannuttaa
nämä ryhmät todella tämän
päivän kansasta ja kansalaisista.
Opposition asema, on avoimesti todettava, on Lipposen toisen
hallituksen aikana ollut entistä vaikeampi. Se johtuu siitä,
että hallitus on niin laajapohjainen ja sen sisällä on
erittäin voimakas oma oppositio, monta kertaa kovempi kuin
varsinainen oppositio. Parlamentaarinen demokratia onkin menettänyt
merkityksensä, koska hallitus sietää sisällään
oman erillisen opposition, hakee jopa voimaa omalle työlleen
omalla oppositiollaan, joka hyvin usein äänestää myös
hallituksen esityksiä vastaan. Monissa tärkeissä asioissa
varsinainen oppositio, niin sanottu parlamentaarinen oppositio,
onkin joutunut puolustamaan tätä hallitusta, kun
omat joukot eivät ole pitäneet. Mielenkiintoista
on nähdä nyt sitten tulevissa budjettiäänestyksissä,
miten hallituksen joukot pitävät, kun budjettia
loppuun juostaan.
Toivottavasti vuoden 2003 vaalien jälkeen eduskunta
palaa demokraattiseen järjestykseen ja meillä on
hallitus, joka nauttii myös eduskunnassa hallituspuolueitten
täyttä luottamusta.
Pertti Hemmilä /kok:
Arvoisa rouva puhemies! Budjetin lähetekeskustelun
aikaan täsmälleen kolme kuukautta sitten maailma
ja maailmantalous järkkyivät dramaattisesti. Kuluneen syksyn
aikana talouden kasvuennusteita on jouduttu korjaamaan jo oikeastaan
moneen kertaan alaspäin. Samalla on tultu sen tosiasian
eteen, ettei maailma ole enää niin hyvin ennustettavissa.
Valtiontalous on kuitenkin suuresta velkamäärästä huolimatta
kohtuullisessa tasapainossa, mutta nyt meillä ei missään
tapauksessa ole varaa lähteä uudelleen velkaantumisen
tielle. Pysyväisluonteisiin uusiin menoihin ei ole varaa.
Jokainen uusi nyt rakennettava menoautomaatti joudutaan leikkaamaan
kolminkertaisesti tulevan laman tullen.
Arvoisa puhemies! Tällä kertaa eduskunnan ääni
on kuulunut budjetin valmistelussa uudella tavalla. Tämä poliittisen
kulttuurin muutos näkyi hallituspuolueiden eduskuntaryhmien
kesäkuussa tekemässä sopimuksessa, jossa
budjettisovun nimissä päätettiin merkittävistä lisäpanostuksista
ensi vuoden valtion tulo- ja menoarvioon. Erityisesti satsataan
hyvinvointipalveluihin, kuten myöskin infrastruktuuriin.
Silti jokasyksyiseen tapaan nytkin kansanedustajat tekivät
runsaasti menojenlisäysaloitteita osoittamatta kuitenkaan, mistä rahat
vastaavasti säästettäisiin näihin
lisämenoihin. Valtiovarainvaliokunta on onneksi, onneksemme,
pysynyt hyvin linjassa ja menolisäykset ovat kohtuullisissa
rajoissa.
Kuntatalous on vahvistunut tänä vuonna ja
tulee vahvistumaan ensi vuoden aikana yhteensä noin 2 miljardilla
markalla. Kuntien eriarvoistumiskehitykseen on puututtu kuntien
välisillä tulonsiirroilla. Jo niin sanottu kuntapaketti
pelkästään tasaa tähänastisten
verotulotasausten lisäksi kuntien eroja yhteensä 5
miljardilla markalla. Siis todellakin kuntien eriarvoistumiskehitykseen
on puututtu.
Arvoisa puhemies! Maailman muuttuessa monellakin tavalla yhä arvaamattomammaksi
meidän tulee entistä enemmän kotimaisin
toimenpitein turvata ja pyrkiä turvaamaan kansalaistemme
turvallisuutta. Tässä tapauksessa tarkoitan sekä oikeutta
lähiympäristön viihtyvyyteen ja turvallisuuteen
että oikeutta terveellisiin, puhtaisiin elintarvikkeisiin.
Sisäinen turvallisuutemme edellyttää myös poliisin
toimintaresursseista huolehtimista. Parin vuoden kuluttua eläkkeelle
jää huomattavasti enemmän poliiseja kuin
poliisikoulusta valmistuu, mikäli tämän
hetken koulutussuunnitelmat toteutuvat. Ensi vuodelle budjetoidut
poliisitoimen määrärahat eivät
nimittäin mahdollista poliisikoulutusta täydessä laajuudessaan.
Vain 280 aloituspaikkaa 430:stä voidaan määrärahasyistä ottaa
käyttöön. Tämä on mielestäni
lyhytnäköistä säästämistä.
Rikostutkinta ja poliisin ennalta estävä toiminta
ovat käytännössä jääneet
monin paikoin ilman henkilöstöresursseja, kun
kaikki voimavarat käytetään hälytystehtävien
hoitamiseen.
Arvoisa puhemies! Viime viikolla elintarviketaloutemme maine
sai todella kovan kolauksen, kun paljastui ensimmäinen
suomalainen bse-tapaus. Tästä syystä testien
määrä tulee joka tapauksessa kolminkertaistumaan
ja aiheuttamaan tämän hetken tietojen mukaan ainakin
60 miljoonan markan lisäkustannukset. Mahdollisesti jatkossa
tarvitaan myös tukitoimia tuottajille, mikäli
markkinatilanne tästä olennaisesti heikkenee.
On myös budjettipoliittisin toimin osoitettava suomalaiselle
viljelijälle, että tarvitsemme ja arvostamme kotimaista
elintarviketuotantoa ja olemme siitä myös valmiit
maksamaan. Elintarviketuotanto on yrittäjyyttä,
ja sen on oltava viljelijälle myös mielekästä toimintaa.
Tarvitaan myös riittävän kattava elintarvikevalvonta
kaikkine testauksineen, jotta laatuun voidaan nyt ja tulevaisuudessa
luottaa.
Arvoisa puhemies! En puutu budjetin yksityiskohtiin tämän
enempää tässä puheenvuorossani.
Tulen kuitenkin myöhemmin budjetin käsittelyn
yhteydessä esittämään muutamiin
pääluokkiin menolisäyksiä, mutta
vastaavasti tulen esittämään, mistä rahat
näihin menolisäyksiin otetaan.
Mikko Kuoppa /vas:
Arvoisa puhemies! Viime aikoina on keskusteltu paljon tulonjaosta ja
köyhyydestä. Tilastoja ja tutkimuksia on paljonkin,
mutta niiden sanomaa tulkitaan eri tavoin ja niiden sisältämää viestiä on
vähätelty, kuten myöskin äsken
käydyssä debatissa kuultiin. Kiistatonta on, että tuloerot
ovat kasvaneet viime vuosina. Tämän osoittavat
selvästi vuoteen 1999 asti yltävät Tilastokeskuksen
tulonjakotilastot. Tuloerot ovat nyt suuremmat kuin kertaakaan 1960-luvun
tai 1970-luvun alun jälkeen. Tuloerojen kasvu ilmenee siten,
että erityisesti väestön hyvätuloisin
kymmenys on lisännyt osuuttaan ja kasvattanut tulojaan
muita väestöryhmiä nopeammin.
Vuosina 1995—1999 lähes puolet koko kansantalouden
tulojen kasvusta on mennyt hyvätuloisimman kymmenyksen
taskuun. Pienituloisimmat ovat käytännössä jääneet
tästä tulojen kasvusta paitsi. Tässä on
kyse kymmenien miljardien markkojen siirtymästä tulonjaossa
eikä mistään pikkurahoista. Tuoreet tiedot
vuoden 2000 verotuksesta ja pääomatulojen kasvusta kertovat,
että sama suunta on jatkunut. Pelkästään
optioetuja rahastettiin viime vuonna noin 6 miljardia markkaa. Jos
käytettävissä olevista tuloista puhdistetaan
laskennallinen asuntotulo, viisi pienituloisinta kymmenystä vuonna
1999 elivät keskimäärin reaalisesti pienemmillä tuloilla
kuin vuonna 1990. Vain väestön hyvätuloisempi
puolisko on kasvattanut tulojaan tässä tarkastelussa.
Tässä viittaan Timo-Erkki Heinon ohjelmassa esitettyyn
uuteen tietoon.
Köyhyyttä voidaan tietenkin mitata eri tavoin ja
kuva siitä riippuu myös vertailuajanjaksosta, mutta
mielestäni on samoin kiistatonta, että köyhyys
on lisääntynyt kymmenen viime vuoden aikana. Äsken
mainitsemani tilastovertailun mukaan pienituloisimpien kymmenyksien
tulot ovat jopa absoluuttisesti katsoen pienentyneet. Tämä on
suhteutettava siihen, että kansantalouden tuotanto ja tulot
ovat kasvaneet voimakkaasti laman jälkeen ja ylittävät
nyt tuntuvasti kymmenen vuoden takaisen tason.
Köyhyys ei poistu puheilla eikä ongelmaa vähättelemällä.
On myönteistä, että vuoden 2002 budjetissa
on lopulta ryhdytty käytännön toimiin ja
korjattu eräitä edellisen hallituksen aiheuttamia
leikkauksia. Työmarkkinatuen ja kansaneläkkeen
lapsikorotusten palauttaminen, työttömien peruspäivärahan
ja työmarkkinatuen tasokorotus sekä sairausvakuutuksen
vähimmäisturvaan tehdyt muutokset ovat myönteisiä askelia eräiden
muiden toimien ohella. Samalla on kuitenkin sanottava, että sosiaalinen
vähimmäisturva on edelleen kehno ja tarvittaisiin
paljon pidemmälle meneviä askelia.
Vuonna 1998 toteutettu toimeentulotuen leikkaus ja silloin käyttöön
otettu niin sanottu omavastuu asumiskustannuksissa, eli 7 prosentin omavastuu,
on yhä kipeä kysymys. Toimeentulotuen tason korottamista
ovat vaatineet työttömiä ja pienituloisempia
edustavat järjestöt. Siitä on tehty myös
lakialoitteita eduskunnassa. Päiväjärjestykseen
olisi otettava lapsiperheiden ja erityisesti opiskelijoiden aseman
parantaminen. On mielestäni häpeällistä,
että opintotuessa ei ole edes indeksisuojaa ja että opiskelijat
joutuvat tyytymään vuosi vuodelta reaaliarvoaan
menettäviin, pienentyviin opintorahoihin.
On hyvä huomata myös, että vähimmäiseläkkeen
taso on Suomessa Pohjoismaiden alhaisin. Pohjoismainen sosiaalitilasto
kertoo, että vähimmäiseläke
on Suomessa 40 prosenttia pienempi kuin Norjassa, 30 prosenttia
pienempi kuin Tanskassa ja Islannissa ja 10 prosenttia pienempi
kuin Ruotsissa. Tässäkin olisi korjattavaa. Kesäkuussa
toteutettu kansaneläkkeen tasokorotus vaatii ehdottomasti
jatkoa.
Eduskunnassa on käyty keskustelua niin sanotun kaksinkertaisen
kansaneläkkeen pohjaosan leikkauksen korjaamisesta. Kansaneläkkeen pohjaosan
leikkaus oli suuri virhe, joka nyt olisi aika korjata. Mielestäni
ainoa oikea korjaustapa olisi se, että palautetaan kansaneläkkeen
pohjaosa, koska niin sanotun kaksinkertaisen leikkauksen kohteeksi
joutuvat ovat näitä niin sanottuja parempituloisia
eläkeläisiä. Kansaneläkkeen pohjaosan
leikkauksen kohteeksi joutuneita oli silloin noin 400 000
eläkeläistä, ja nyt heitä on jäljellä noin
300 000. Mielestäni tämä jos
mikä on sellainen eläkepoliittinen virhe, joka
tulisi ehdottomasti korjata ja sitä kautta päästä eroon
tästä eläkeläisten kannalta
ikävästä asiasta, jossa ei täällä näy
keskustelua pitemmälle päästävän.
Silloin kun tämä leikkaus tehtiin, se tehtiin
säästöjen nimissä, ja tätä korjaustakaan
ei voida tehdä, jos siihen ei lisätä myöskin
rahaa.
Työttömyys on edelleen yksi tavallisen kansalaisen
suurimpia uhkia, erityisesti nyt, kun talouskasvu näyttää pysähtyvän.
Tämän johdosta työttömyyden
torjuntaan tarvittaisiin nyt tässäkin budjetissa
huomattavasti enemmän rahaa. Valtiovarainvaliokunta on
ottanut lausuman budjettiesitykseensä, jossa edellytetään,
että tilannetta seurataan ja tarvittaessa lisäbudjetissa
palataan asiaan. Tämä on hyvä asia ja
se on välttämätöntä,
sillä on nähty, kuinka vaikeata työttömyyden
alentaminen on sitten, kun työttömyys pääsee
valloilleen. Edelleenkin lähes 300 000 ihmistä on
työttömänä, ja se on kohtuuttoman
suuri määrä. Suuri osa heistä on
myöskin pitkäaikaistyöttömiä.
Työttömät ovat se ihmisryhmä,
joka on eniten menettänyt tässä yhteiskunnassa.
Puhetta on ryhtynyt johtamaan puhemies
Uosukainen.
Pehr Löv /r:
Värderade fru talman, arvoisa rouva puhemies! Nästa års
budget har gjorts upp i en tid när konjunkturen är
på nedåtgående. Konjukturnedgången
stärktes till och med under hösten och förutsättningarna
för ekonomisk tillväxt under nästa år är
måttliga. Kloka politiska beslut under flera års
tid möjliggör nu, tack och lov, en stimulansbudget
för nästa år. Satsningarna på social-
och hälsovård som riktar sig främst till
barn och ungdom, skattesänkningarna och en viss avgiftssänkning
har onekligen en stimulerande effekt som minskar hotet om ökad
arbetslöshet. Vi får ändå vara
beredda på att arbestlöshetssiffrorna tyvärr
igen går uppåt och nya stimulansåtgärder
borde bli aktuella genom tilläggsbudgetar nästa år.
Reformen av statsbidraget och skatteutjämningssystemet
får nu genomslag för de svaga kommunernas del.
Signalerna från årets budgetbehandling i kommunerna
tyder på att kommunerna nu har en större, rättvis
möjlighet att ordna värdig service för
sina medborgare. Reformen bör fortsätta för
att skapa framtidstro i alla hörn av Finland. Robin Hood-mentaliteten är
svår att anamma av en del rika och stora kommuner, men i
solidaritetens namn måste vi trygga välfärden
i hela landet.
Somliga har sagt att marknadsvärdet och människovärdet är
varandras motsatser. Jag vill påstå att så inte är
fallet. Vi behöver ett fungerande näringsliv som
genererar skatteinkomster. Marknadsekonomins spelregler måste
gälla för att Finlands näringsliv skall
vara konkurrenskraftigt. Det betyder vilja att betala höga
skatter och avgifter som tack för den goda servicemiljö företagen
lever i. Denna vilja är avgörande för
vår framtid. Denna gynnsamma sociala miljö förbättrar
betydligt företagens konkurrenskraft och den är
nu bäst i världen enligt vederhäftig
mätning. På detta sätt stöder
vår marknad omsorgen om de svaga. Offentlig service är
den effektivaste inkomstutjämnaren vi kan ta till. Ramlar
den offentliga servicen ihop försätts de inkomstsvaga
i en synnerligen prekär situation.
Talman! När det gäller social- och hälsovården
vill jag nämna ett missförhållande trots ökningar
i budgeten. Nämligen det att kommunernas kostnadsförhöjning
kompenseras bara till hälften, indexfaktorn tas alltså bara
till hälften i beaktande. Enligt finansutskottets önskemål
bör det här korrigeras i 2003 års budget.
När det gäller den här sektorn måste
kommunerna helt enkelt ha beredskap att med de nya kvalitetskriterierna
som instrument klara växande behov och sin ekonomi.
En förbättring av de handikappades situation hade
jag gärna sett i nästa års budget. Handikapparbetsgruppen
96 föreslog en reform där personliga assistenter
skulle bli en subjektiv rättighet och tolkservicen förbättras.
Det här har inte fått utrymme i budgetförslaget,
trots att det finns en skrivning om detta i vårt regeringsprogram.
Nu återstår åtgärderna att utföras
2003 men då måste de verkligen synas. Vår
välfärd måste utsträcka sig
på fullt allvar också till de handikappade i Finland.
Narkomanvården får tilläggsresurser
med specifik inriktning på skadereducerande medicinering.
Missbrukande mödrar får också specialomsorg
vilket är bra. De här är nödvändiga
former av försöksverksamhet för att skaffa
ny erfarenhet och samtidigt hjälpa vissa grupper. Behovet är ändå stort
när missbruket växer explosionsartat i hela landet.
Lågtröskelmottagningar inom den öppna
vården och god utbildning av personalen är av
nöden. Utan specialkunskaper klarar man inte av detta svåra
klientel. Satsningar nu ger snabbt inbesparingar i framtiden. Jag
hade hoppats på betydligt större insatser redan
i nästa års budget, men hoppas att 2003 öppnar
för tillräckligt långtgående
nytänkande.
Lite regionalpolitik också: Vägnätets
kondition är helt avgörande för livskvaliteten
i Glesbygdsfinland. De nya 300 miljoner mark för det lägre
vägnätet är mycket välkomna.
Enligt expertisen skulle behovet ändå vara cirka
700 miljoner mark för att klara av de skador som uppstått
de senaste åren. Hälsningen nu är dock
att anslaget inte får bli en engångssumma utan
det måste följas upp också under 2003.
Arvoisa puhemies! Ensi vuoden budjetti on kannustava ja ihan
tarpeen taloudellisen taantuman vuoksi. Järkevä politiikka
monen vuoden aikana on mahdollistanut valtion varojen siirtämistä uusiin
työpaikkoihin ja parannettuihin sosiaali- ja terveyspalveluihin.
Olen erityisesti iloinen siitä, että lapset ja
nuoret saavat lisää resursseja, ja myöskin
siitä, että köyhimmät saavat
nyt selvän tulonlisän.
Ulla Anttila /vihr:
Arvoisa puhemies! Aloitan valottamalla joitakin kohtia niistä jaostoista, joissa
olen mukana, eli liikennejaoston ja asunto- ja ympäristöjaoston
osalta.
Olen erittäin ilahtunut siitä, että ympäristöjaoston
osalta norppien suojelu on saanut tunnustuksen, samoin myös
momentti, josta ympäristöjärjestöille
jaetaan määrärahoja. Jaosto on tätä määrärahaa
pitänyt tärkeänä siksi, että ympäristöjärjestöt
tekevät keskeistä työtä luonnonsuojelukysymyksen
alalla ja vastaavasti asuntojärjestöt asukkaiden
ongelmien parantamisessa. Tämä kansalaistoiminta
on suomalaisen yhteiskunnan kehittämisen kannalta erittäin
tärkeää.
Painotan myös joukkoliikennettä niissä linjauksissa,
joita valtiovarainvaliokunta on tehnyt. Mietintöön
sisältyy lausuma, jossa edellytetään työsuhdematkalipun
verotusarvon alentamista, kun laaditaan vuoden 2003 veroratkaisuja.
Tämä on asia, joka on ollut hyvin runsaasti esillä eduskuntakeskusteluissa
ja erilaisten kyselyiden ja muidenkin kautta eduskuntatyössä.
Toivon, että asia vihdoin etenisi. Kysehän on
siitä, että autoetu ja työsuhdematkalippu,
joukkoliikenne, asetettaisiin verotuksellisesti neutraaliin asemaan
eli yksityisautoilua ei suosittaisi. Tällä ehdotuksella ei
ole suuria valtiontaloudellisia vaikutuksia, mutta ympäristön
ja asenteiden muovautumisen kannalta se on keskeisen tärkeä lähitulevaisuudessa.
Joukkoliikenteen osalta kiinnitetään huomiota
myös raideratkaisuihin ja siihen, että kuljettajien
koulutuksen pitää riittää. Lisäksi
valiokunta on päättänyt lisätä miljoona
euroa joukkoliikenteen tukeen, jota voidaan siis käyttää niiden
kipupisteiden poistamiseen, joita on havaittavissa määrärahan
riittämättömyyden vuoksi, ja myös kehittämishankkeisiin.
Tätä ei ole tarkemmin säädelty,
mutta jaosto sai tiedon siitä, että määrärahat
eivät esityksen mukaisesti tahtoisi riittää.
Merentutkimuslaitoksen toimintaan on lisätty määräraha
200 000 euroa, asia, josta Uudenmaan kansanedustajat tekivät
aloitteen ehdotuksestani tutkimuksen ja Itämeri-tiedotuksen
osalta. Molemmat teemat ovat tärkeitä, mutta tämä summa,
joka on pienempi kuin aloitteessa, on nimenomaan suunnattu Itämeri-tiedotuksen
kehittämiseen.
On tärkeä jatkossa miettiä niitä linjauksia,
jotka ovat vuoden 2003 budjetissa ajankohtaisia. Itse painottaisin
kahta asiaa, nimittäin vammaispolitiikan eteenpäinviemistä ja
kehitysyhteistyöhankkeita.
Nyt budjettimietintö ei sisällä mitään
erityisiä vammaispoliittisia painotuksia, jos ei Raha-automaattiyhdistyksen
tuen lisäystä oteta huomioon. Myöskään
sosiaali- ja terveysvaliokunta ei tässä vaiheessa
kiinnittänyt vammaispolitiikkaan erityistä huomiota.
Tällä en tarkoita missään tapauksessa
vähätellä kansanedustajien kiinnostusta näihin
asioihin, mutta tämän budjetin yhteydessä nämä asiat
eivät ole painopistealueena. Siksi toivon, kuten ed. Löv
aiemmassa puheenvuorossaan, että vuoden 2003 budjettia
laadittaessa vammaisasiat otettaisiin vakavammin huomioon. Vammaisasia-aloite,
siis työryhmä 96:n ehdotus, on sisällytetty
hallitusohjelmaan siinä muodossa, että hanketta
pitää viedä eteenpäin, mutta
valitettavasti hanke on kariutunut poliittiseen eripuraisuuteen.
Nyt vammaisjärjestöt ovat ottaneet yhteyttä eduskunnan
vammaisasiain yhteistyöryhmään ja moniin
muihinkin poliitikkoihin sen puolesta, että juuri tämä subjektiivinen
oikeus avustajaan saataisiin vaikeavammaisten henkilöiden
osalta toteutetuksi. Katson, että tämä on
ihan keskeinen perus- ja ihmisoikeusasia. Kuntien käytännöt vaihtelevat.
Osassa kunnista avustajatilanne on parempi kuin toisissa. Oli rahoitusmalli
mikä hyvänsä, toteutetaan siinä sitten
invalidivähennyksen poisto tai ei toteuteta, minusta nämä rahat
on ehdottomasti löydyttävä, koska vain
sillä tavalla voidaan mahdollistaa edes jossain määrin
tasavertaisempi elämä vaikeavammaisten henkilöiden
ja muiden kansalaisten välillä. Työryhmän mietinnössä on
painotettu myös tulkkipalveluiden järjestämistä ja
kehittämistä. Pidän tärkeänä, että myös
sillä puolella lisämäärärahoja
saataisiin viimeistään vuoden 2003 talousarvioon.
Arvoisa puhemies! Valtiovarainvaliokunta on linjannut kannan
mietintöön, joka on hyvin saman kaltainen kuin
ulkoasiainvaliokunnan linjaus tänä syksynä,
siis siitä, että hallituksen on laadittava aikataulu
kehitysyhteistyömäärärahojen kohottamiseksi
0,7 prosenttiin bruttokansantuotteesta. Pidän erittäin
tärkeänä, että tämä linjaus laaditaan
ennen 2002 maaliskuussa pidettävää Montereyn
kehitysrahoituskokousta. On selvää, että EU
tulee koordinoimaan omia kantojaan jo ennen tätä kokousta,
ja siksi olisi tärkeätä, että eduskunta
pystyisi, tai ainakin sen keskeiset valiokunnat pystyisivät,
linjaukset käsittelemään ja sillä tavalla
päästäisiin eteenpäin sen suhteen, että Suomi
osoittaa selkeästi solidaarisuuttaan kehitysmaita kohtaan
ja päästään aikatauluissa eteenpäin.
Arto Seppälä /sd:
Arvoisa rouva puhemies! Ensi vuoden talouden näkymät
aiheuttavat vähintäänkin harmaita hiuksia
johtuen kuluvan vuoden aikana tulleista viesteistä talouden
taantuman pitkittymisestä. Kansanvälisen talouden epävarmuudet
ovat merkittäviä, mutta toisaalta on viestejä siitä,
että maailmantalouden kasvu on mahdollinen, jos luottamus
saadaan palautettua vakaaseen talouspolitiikkaan. Vakaa talouspolitiikka
edellyttää, että tiedostetaan riskit
ja panostetaan työllisyysasteen nostamiseen. Lipposen toinen
hallitus on hyvin pystynyt toteuttamaan hyvinvointivaltion ajatuksia
ja tukenut sen rakenteita.
Arvoisa rouva puhemies! Rikosten määrä on ollut
selvässä kasvussa, ja täten myöskin
rikoksen uhrien määrä on kasvussa koko
ajan. Poliisien määrän riittävyydestä ja
palvelujen saatavuudesta ovat kansalaiset kantaneet suurta huolta, eikä syyttä.
Rikosuhripäivystykseen panostaminen ja sen pitkäjänteisen
toiminnan suunnittelu tulee tulevien vuosien aikana valtiovallan
ottaa omaan huomaan. Rikosuhripäivystys tarjoaa rikoksen
tai rikoksen yrityksen kohteeksi joutuneelle ja hänen läheisilleen
henkistä tukea ja käytännön
ohjeita.
Huumausainerikollisuus on räjähtänyt
käsiin jo aikoja sitten. Nyt budjetissa ja valtiovarainvaliokunnan
mietinnössä on osoitettu lisää varoja ehkäisevään
huumetyöhön. Tämä on merkittävä askel,
ja toivottavasti samaan suuntaan jatketaan tulevina vuosina.
Yleisesti tunnettu totuus, että ennaltaehkäisy tulee
aina edullisemmaksi kuin korjaava työ, unohtui lamavuosien
aikana. Eri viranomaisten yhteistyöhön tulisikin
jatkossa panostaa merkittävästi enemmän
kuin nyt tehdään. Korjaavaa työtä joudutaan
kuitenkin tekemään, ja on hyvä, että lasten
ja nuorten mielenterveyspalveluiden järjestämiseen
on erikseen edelleen osoitettu varoja. Monien lasten ja nuorten
palvelujen saatavuudessa on puutteita, jotka ovat lisänneet
lasten ja nuorten erityispalvelujen tarvetta.
Näiden kaikkein huonoimmassa asemassa olevien lasten
asia on viime kädessä hoidettava eduskunnan ohjauksella,
kun kunnat eivät sitä oma-aloitteisesti halua
tai voi hoitaa. Tarpeeseen nähden niukat hoitopaikka- ja
henkilöresurssit, kasvavat potilasjonot ja vaikeus toimia
asetusmuutosten normien rajoissa ovat kaikki alaikäisten
psyykkisen hoidon alueita yhdistävä tekijä. Palvelujen
laadun parantaminen on tärkeää. Hoidon
tarpeen arvioinnin ohella erikoissairaanhoidon työnjaon
selkiyttäminen ja yhteistyön syventäminen
niin sairaanhoitopiirien sisällä kuin kuntien
eri toimijoiden välillä antaa perusteita laadunparannustyölle.
Nuorten työpajatoiminnan kehittäminen on huomioitu
valtiovarainvaliokunnan käsittelyn yhteydessä.
Määrärahojen lisäys otetaan
kiitollisuudella vastaan juuri nyt. Työpajatoiminnan varaan
rakennetaan paljon: nuorten syrjäytyneiden saattaminen
takaisin yhteiskunnan rakentamiseen ja kehittämiseen. Siksi
tämä lisäys on oikea ja tarpeellinen
toiminnan jatkamiseen. Työpajoilla tarvitaan uusia työtapoja
entisten, sinällään hyviksi todettujen
lisäksi. Työpajojen rooli nuorten tukemisessa
ja työelämään valmentamisessa kasvaa
edelleen.
Erittäin hyvä käänne parempaan
suuntaan on vihdoinkin tapahtunut suomalaisen kansalaisjärjestö-
ja liikuntatoimen sektorille eduskunnan päätöksen
mukaisesti. Valtiovarainvaliokunta päätti siirtää kirjastojen
rahoitusta tulevaksi sieltä, mistä sen kuuluu
tulla, budjetista, ja näin vapautuvat veikkausvoittovarat
saadaan käyttöön liikunta- ja nuorisokasvatustyöhön
sekä taiteen edistämiseen. Nyt tehdystä linjanmuutoksesta
on korkea aika pitää kiinni tulevinakin vuosina.
Lasten ja nuorten liikuntaohjelmien ja lähiliikuntapaikkojen
rakentamisen määrärahojen lisääminen
on erinomainen asia. Me kaikki liikuntaa tukevat henkilöt
olemme huolissamme lasten heikosta osallistumisesta liikuntaharrastuksiin niin
vapaa-aikana kuin koulujen liikuntatunneilla.
Pelastushelikopterien ansiosta on tänäkin vuonna
monta ihmistä pelastettu. Valtiovarainvaliokuntakaan ei
löytänyt ratkaisua rahoituksen järjestämiseen
budjetista. On kohtuutonta pitää tätä erinomaista
toimintaa Raha-automaattiyhdistyksen toimintana. Tämä toiminta
on tullut kansalaisten peruspalvelun piiriin, joten valtion ja kuntien
tulee turvata niiden toiminta jatkossa. Yhteistyömahdollisuudet
Rajavartiolaitoksen, Puolustusvoimien ja jopa naapurimaiden kanssa voidaan
jälleen kerran selvittää, mutta mitään uutta
se ei valitettavasti tuo tähän keskusteluun.
Arvoisa puhemies! Aluekeskuksien vahvistaminen on tärkeää koko
maata ajatellen. Aluekeskuksia tulee valtion rahoin riittävästi
tukea alkuvaiheessa. Muutamien kasvukeskusten varaan rakentaminen
ei ole Suomelle viisas ratkaisu, vaan hyvinvointi on jaettava laajemmalle,
erityisesti tuen tarpeessa oleville seutukunnille, joilla ei ole
omaa yliopistoa tai muuta vahvaa korkeakoulua. Valtiovarainvaliokunnan
päätös lisätä määrärahoja
aluekeskusohjelmatyöhön on oikea toimenpide.
Etelä-Savon maakunnan myönteisen kehityksen
kannalta on ollut tärkeää säilyttää säännöllinen
lentoliikenne Mikkelistä. Halu täällä eduskunnassa
taata hyvä alueellinen kehitys on selkeä, ja yhtenä osoituksena
siitä on Mikkelin ja myös Seinäjoen reittilentoliikenteen
valtionavun korottaminen 90 prosenttiin sekä määrärahojen lisääminen.
Mikkelin ja Seinäjoen lentokenttien ylläpidon
osalta olisi korkea aika saada pitkäjänteinen
ja luotettava ratkaisu. Jatkossakin tulee tätä lentoliikennettä tukea.
Lentoliikenteen merkitys on koko ajan kasvava. Siksi sen turvaamiseen
tulee kiinnittää erityistä huomiota linjalla Pori—Jyväskylä—Joensuu
ja erityisesti näiden eteläisellä osalla.
Tiehankkeiden osalta oli jo aikakin saada työlistalle
ruuhkainen ja tukkoinen Lahti—Heinola-väli. Asiassa
tulee edetä rivakasti ja saada työt pian käyntiin.
Tämän tiehankkeen toteutuminen vahvistaisi maakuntaa
omalta osaltaan. Valtatie 5:tä koskevat hankkeet tulee
jatkossakin turvata sen eteläisellä tieosalla
samalla tavalla kuin mietinnössä oleva Joroinen—Varkaus.
Arvoisa rouva puhemies! Valtion virastojen on kyettävä hankkimaan
ja säilyttämään palveluksessaan
ammattitaitoinen, työkykyinen, motivoitunut ja jatkuvaan
kehittämiseen valmis henkilöstö. Valtion
virastot ovat melkoisessa kilpailutilanteessa, ja niille on annettava
tähän peliin riittävästi rahaa.
Eduskunnan ja hallituksen yhteinen linja on, että sopimuksen
mukaiset palkankorotukset tulee budjetoida täysimääräisesti
ja mitoittaa toimintamenomäärärahat niin,
että valtiolla on mahdollisuus aktiiviseen palkkapolitiikkaan.
Palkkakehitykseen liittyy sopimuskauden aikana myöskin
se, että liukumaa tapahtuu työmarkkinoilla, ja
tätä ei ole huomioitu juuri ollenkaan. Nykyiset
valtion palkat eivät ole vastaavalla tasolla kuin muilla
työmarkkinasektoreilla.
Eduskunnan hallintovaliokunta on lausunnossaan valtion talousarviosta
kiinnittänyt huomiota valtion henkilöstöpolitiikkaan.
Valtion palkkakilpailukyky tulee jatkossa turvata, sillä työvoimapula
uhkaa valtiota yhtä lailla kuin kuntia tai yksityisiä sektoreita.
Suuri enemmistö valtion nykyisestä henkilöstöstä siirtyy
2015 jälkeen eläkkeelle tai muun työnantajan
palvelukseen. Erityisen suuri huolenaihe on se, että 2005
alkaen työmarkkinoille tulevat ikäluokat ovat
pienempiä kuin sieltä poistuvat. Uusien työntekijöiden
rekrytointi on huomattavan vaikeaa, jos palkat ja muut edut eivät
ole kilpailukykyisiä.
Liisa Hyssälä /kesk:
Arvoisa rouva puhemies! Tässä on eri pääluokkien
kohdalla vielä mahdollisuus yksityiskohtaisesti ruotia
eri osioita. Nostan tässä lyhyessä puheenvuorossani
vain ihan jonkin asian esille.
Olen sosiaali- ja työjaostossa ollut iloinen siitä,
että olemme voineet kiinnittää huomiota
jo useampana vuonna, ja toivottavasti jatkossa myöskin
siihen tulee lisätoimenpiteitä, kouluterveydenhuoltoon.
Juuri hiljattain oli kouluterveydenhuollosta suuri konsensuskokous,
jossa oli paljon asiantuntijoita keskustelemassa tästä kipeästä ongelmasta.
Nämä tiedot välittyivät sieltä jaostoon.
Kiitettävällä tavalla jaosto sai sieltä mietintöön
mielestäni erittäin tärkeän
asian.
Meillä ovat, arvoisa puhemies, jostakin kumman syystä,
mitä seikkoja varmaan ei ole erikoisemmin kyetty vielä arvioimaan,
lasten mielenterveysongelmat hälyttävästi
kasvaneet. Kouluterveydenhuolto on tässä avainasemassa
luomassa suhteita vanhempien ja eri toimijoiden välillä. Eivät
ne mielenterveysongelmat itsestään mistään
putkahda, vaan kyllä niissä varmasti täytyy olla
aika laaja tausta. Tähän olemme kiinnittäneet
huomiota.
Tänä syksynähän on ollut
lehdissä useitakin lastenpsykiatrien lausuntoja, joissa
nimenomaan on korostettu sitä, että aivan varhaislapsuuden merkitys
on uusien tutkimustulosten valossa tärkeämpi kuin
nykytietämyksellä ymmärretään. Silloin
tietenkin korostuu, että ihan pienet lapset hoidettaisiin
kotona. Siitä on keskusta tehnyt myöskin budjettialoitteen.
Siihen on kiitettävästi myöskin salissa
oleva ed. Sarkomaa tarttunut. Toivonkin, että budjetin
yhteydessä myöskin näitä tekoja
tulee. Nämä ovat sellaisia meidän yhteisiä asioitamme,
joista tässä yhteiskunnassa varmasti kannamme
huolta.
Olen pohtinut paljon kouluterveydenhuoltoa, mistä kaikesta
se voi olla kiinni, että esimerkiksi lääkärien
palkkausjärjestelmä ei anna heille mahdollisuutta
olla koulussa koululääkärinä vaan palkkausjärjestelmä suosii
nimenomaan toisen tyyppisiä työratkaisuja. Meillä on
hiljattain ilmestynyt väitöskirja, joka osoitti,
että koko koulun läpi saattaa hujahtaa oppilaita,
jotka eivät tapaa kertaakaan koululääkäriä.
Sieltä saattaa hujahtaa myöskin läpi
oppilas, joka on kömpelö mutta jonka kömpelyyden
takana on kehitysvammaisuus. Nämä ovat tosi isoja
asioita. Haluan vain nyt sanoa, kun täällä puhutaan
isoista budjeteista ja miljardeista markoista, että nämä ovat varmasti
perheitten arkeen hyvin vahvasti vaikuttavia tekijöitä,
saavatko lapset kouluterveydenhuoltoa.
Samassa budjetin yhteydessä kiinnitimme huomiota myöskin
hammashuoltoon, joka nyt laajenee kiitettävällä tavalla
ensi vuonna. Mutta siinäkin on hälytysmerkkejä nimenomaan
nuorten kohdalla, että esimerkiksi Espoossa on vanhemmille
jo tullut kirje, että vanhemmat itse ottavat yhteyttä ja
tilaavat lapsilleen kouluhammaslääkärin,
että he eivät enää kutsu. Pelko
on tietenkin se, että aktiivisimmat vanhemmat kutsuvat
ja ne, joiden lapset juuri tarvitsisivat sitä hoitoa, eivät
kutsu.
Sitten on päihteiden ja tupakan käyttö.
Meillä ei oikein ole tupakkavalistusta. Juuri katsoin televisiosta
jonkin ohjelman. Neuvolan terveydenhoitajat eivät kuuleman
mukaan ehdi antaa. Olisiko kuitenkin asenteissakin vikaa, että emme
oikein enää kiinnitä huomiota niihin
asioihin, joihin niin sanotusti ennen vanhaan kiinnitettiin huomiota?
Me kaikki muistamme, kun vanhemmat sanoivat, että korsi
pois porsaan suusta, eli vanhemmat jo kiinnittivät huomiota
käytöstapoihin ja käyttäytymiseen.
Nyt se kaikki on jätetty yhteiskunnalle ja yhteiskunta
on tavallaan avuton, kun henkilökuntaa on vähän
ja rahat ovat lopussa.
Jos budjettiesitystämme sosiaali- ja terveysjaoston
tai työjaoston kohdalta katsoo tarkkaan, olemme todella,
arvoisa puhemies, kiinnittäneet näihin asioihin
huomiota ihan budjettiteknisesti, mutta niiden taustalla on perheitten
arki. Siitä olemme kuulleet lukuisia asiantuntijoita. Keskusta
on sitten vielä tehnyt enemmän aloitteita perheasioitten
hyväksi.
Arvoisa puhemies! Ed. Tykkyläinen on salissa. Haluan
myös hänelle lausua tässä yhteydessä kiitokset.
Sivistys- ja tiedejaosto teki ansiokasta työtä mielestäni
hyvin monilla alueilla. Erityisesti haluan nostaa korkeakouluasian
esille, että sinne tuli kuitenkin diplomi-insinöörikoulutuksesta maininta
myös Turun yliopiston kohdalla. Kovasti kipeästi
toivomme näitä asioita siellä ja toivomme,
että näitä pystytään
verkostoitumalla ja yliopistokohtaisesti ratkaisemaan. Tähän
varmasti palaamme myöskin sivistys- ja tiedejaostossa.
Siellä saatiin myöskin hyvällä yhteistyöllä suomalaista
yhteiskuntaa tiedepolitiikan osalta varmasti eteenpäin.
Sivistykselliset asiat tahtovat unohtua kovien markkinoitten ja
markkojen puristuksessa. Haluaisin nostaa erikseen sen jaoston työn
myöskin yleispuheenvuorossani, joskin myöhemminkin.
Nämä ovat sellaisia asioita, joista pitäisi
enemmän täällä salissa puhua,
sivistyksellisistä ja tiedeasioista, kulttuuriasioista. Vaikka
kysymyksessä oli Utsjoen kirkon lämpökeskus,
se kirvoitti aika paljon keskustelua jaostossa siitä, miten
voisimme syrjäseuduilla edistää myöskin
kulttuuripuolta. Silloin tulivat alueorkesterit ja alueteatterit,
jotka nyt ovat edistymässä. Esimerkiksi alueorkesterilaitos
nimenomaan tämän budjetin avulla on edistymässä.
Jos Rovaniemen sinfoniaorkesteri tai orkesteri, mikä siellä onkin,
harjoittelee tietyn ohjelman, se voi viedä sen vaikka Utsjoelle.
Nyt olemme kiinnittäneet huomiota siihen, että myöskin
syrjäalueilla ihmisillä on mahdollisuus nauttia
korkeatasoisesta kulttuuriohjelmasta ja korkeatasoisesta musiikista.
Lukekaapa budjettia tässä valossa. Tämä on
aivan ainutlaatuista, ja haluan jaoston puheenjohtajan myöskin
tältä osin huomioida.
Marja-Liisa Tykkyläinen /sd(vastauspuheenvuoro):
Arvoisa puhemies! Ed. Hyssälän puheenvuoro
oli todella ansiokas, ja voin kiittää yhteistyöstä,
koska jaosto oli hyvin yksimielinen monissa asioissa.
Sen sijaan haluaisin palata lasten mielenterveyteen, joka on
erittäin kipeä ongelma. Haluan todeta tässä yhteydessä,
arvoisa puhemies, että Kuopion yliopistosta valmistuu tällä hetkellä asiantuntijahenkilöitä,
jotka haluaisivat mielellään ohjautua kuntiin.
Tämä tarkoittaa sitä, että kuntien
pitää osata hyödyntää nämä henkilöt,
jotka voisivat tehdä ihan pienille lapsille aina nuoruusikään
ohjelmat. Muun muassa Kuopiossa ollaan käynnistämässä tällaista
hanketta — ihan vain tiedoksi ja ohjeeksi tässä yhteydessä.
Sari Sarkomaa /kok:
Arvoisa rouva puhemies! Lipposen—Itälän
hallitus on harjoittanut vastuullista talouspolitiikkaa, lyhentänyt
määrätietoisesti valtionvelkaa ja pitänyt
menoja kurissa. Tämän lisäksi on tehty
merkittäviä uudistustoimia hyvinvointiyhteiskunnan
kehittämiseksi. Tästä on ensi vuoden
peruspalvelubudjetti mainio esimerkki. Mielestäni budjettiesitys
on nykyiseen taloustilanteeseen osuva ja sopivasti elvyttävä.
Budjetissa panostetaan aivan oikein erityisesti työllisyyteen
ja hyvinvointipalveluihin.
Tuloveron sekä työantajamaksujen alentaminen
on tärkeä osa niitä toimia, joilla pyritään
varmistamaan työllisyyden kehittyminen myönteiseen
suuntaan. Kaikkein olennaisinta on painottaa toimia, joilla voidaan
estää työttömyyden kasvu hitaan
talouskasvun aikana. Työllisyysmäärärahojen
tehokkaaseen käyttöön on kiinnitettävä aivan
erityistä huomiota samoin kuin yrittäjyyteen.
Työllisyyden kannalta yrittäjyys on aivan avainasemassa,
sillä vain yksityisellä yrittäjyydellä on
parhaat edellytykset luoda pitkäaikaisia työpaikkoja.
Työllisyyden ohella on painopisteenä oltava lasten
ja perheiden hyvinvointi. Lasten ja nuorten hyvinvoinnin turvaaminen
edellyttää neuvolapalveluiden ja kouluterveydenhuollon
kehittämistä, aivan kuten ed. Hyssälä juuri
totesi. Myös opetus- ja päivähoitoryhmien
liian suureen kokoon on kiinnitettävä huomiota.
Tähän työhön käsitteillä oleva
budjetti antaa kunnille todellakin lisävoimavaroja. Meidän
on erityisesti pidettävä huolta siitä,
että nämä voimavarat todella suunnataan
lasten ja perheiden arjen olosuhteiden parantamiseen.
Terveyspalveluiden turvaamiseksi on välttämätöntä tehdä rakenteellisia
ja toiminnallisia uudistuksia. Terveydenhuoltoon tulevat lisävoimavarat,
joita tässä budjetissa todellakin on, eivät siis
yksin riitä. Tosiasia on, että vain järjestämällä terveydenhuollon
perusta — terveyskeskukset, perusterveydenhuolto — kuntoon
on mahdollista saada potilaat käytettävissä olevilla
voimavaroilla hoidettua. Vaikka ministeri Soininvaara ei ole paikalla,
haluan todella hänelle ja hallitukselle todeta, että Kansallisessa
terveysprojektissa on otettava lähtökohdaksi perusterveydenhuollon
kuntoon laittaminen. Hieman tästä painopisteasettelusta
olen huolissani.
Kaiken kaikkiaan hyvinvointiyhteiskuntamme tulevaisuuden turvaamiseksi
on ajoissa vastattava kasvavan eliniän, varhaisen eläköitymisen
ja heikkenevän huoltosuhteen haasteisiin. Vastuuta ei saa
siirtää tuleville sukupolville. Mielestäni
on erinomaista, että kokoomuksen esille nostamissa ja vaatimissa
rakenteellisissa uudistuksissa edetään, vaikkakaan
ei niin suurin askelin kuin olisi toivonut. Erityisen tärkeää on edetä hallituksen
tavoitteissa myöhentää eläkkeellesiirtymisikää.
Rakenteellisia toimenpiteitä on kiirehdittävä,
sillä tosiasia on, että niiden vaihtoehtoina ovat
vain veronkiristykset ja leikkaukset.
Arvoisa rouva puhemies! Erityisen tyytyväinen voi olla
siihen, että Kerava—Lahti-oikoradan rakentaminen
saadaan alkuun. Joukkoliikenteeseen ja ennen kaikkea raideliikenteeseen
on panostettava. Tämä on olennaista jo ilmastostrategian
toteutumisenkin kannalta, aivan kuten valtiovarainvaliokunnan mietinnössä oivallisesti
todetaan.
Haluaisin omalta osaltani kiinnittää huomiota työsuhdematkalipun
verotusarvon alentamiseen. Mielestäni tässä asiassa
on edettävä. Olin erityisen ilahtunut, että valtiovarainvaliokunta
oli tämän asian niin hyvin esille nostanut.
Vihdoin ja viimein valmistunut Itämeren suojeluohjelma
oli lausuntokierroksella myötätuulessa. Toivon
todella, että se on mahdollisimman pian valtioneuvoston
käsittelyssä. On myönteistä,
että Itämeren kannalta tärkeimmän
hankkeen, Pietarin lounaisen jätevedenpuhdistamon, rakentamiseen
tarvittavat varat sisältyvät ensi vuoden talousarvioon.
Yhtä lailla Itämeren suojeluohjelman on saatava
sille kuuluva sija vuoden 2003 budjettiin. On tärkeää,
että vesiensuojelu, ennen kaikkea Itämeren suojelu,
pysyy hallituksen ympäristöpolitiikan painopisteenä.
Arvoisa rouva puhemies! Mielestäni oli erittäin
harmillista, että saimme odottaa niin kauan kansallista
Itämeren suojeluohjelmaa, ja oli harmillista, että se
ympäristöministeriössä oli jäänyt hieman
muiden hankkeiden jalkoihin.
Lopuksi haluan osaltani kiirehtiä hallitusta siinä,
että eduskunta saisi käsiteltäväkseen
lain kansainvälisestä adoptiosta. Sosiaali- ja
terveysvaliokunta teki tästä asiasta ponnen lausunnossaan. Olen
iloinen, että tämä asia valtiovarainvaliokunnassa
esille näin nostettiin.
Arvoisa rouva puhemies! Valittua talouspolitiikan linjaa on
jatkettava, jotta Suomen kansainvälinen kilpailukyky säilyisi.
Harjoitettu talouspolitiikka on myös paras perusta hyvälle
työllisyydelle, syrjäytymisen ehkäisylle
ja hyvinvointiyhteiskuntamme kehittämiselle. Pidän
ensi vuoden talousarvioesitystä onnistuneena ja talousnäkymiin
sopivana.
Matti Huutola /vas:
Arvoisa rouva puhemies! Paljon tulee parannusta ensi vuonna,
mutta tietysti paljon jää vielä parannettavaa.
Ensi vuoden talousarvioesitys on mielestäni sosiaalisesti
ja alueellisesti oikein painottunut. Kuntien valtionosuudet nousevat
ensi vuonna ehkä enemmän kuin koskaan aiemmin,
tai ainakaan kymmenen viime vuoden aikana, yhden vuoden aikana.
Tietysti voidaan sanoa, että korotus ei korvaa niitä kaikkia
menetyksiä, joita kuntatalouteen on takavuosina kohdistunut
jo meille kaikillekin tunnetuista syistä. Selkeä muutos
on kuitenkin tosiasia.
Tässä minusta on tehty iso, suuri harppaus
ja hyvä lähtökohta. 2 miljardilla markalla
estetään köyhyyttä ja syrjäytymistä.
Se on iso raha, ja sillä voidaan saada aikaan paljon hyvää.
Kuntien sosiaali- ja terveyspalvelujen tuottamiseen lisätään
noin miljardi markkaa — siis aika isoja summia, joilla
voidaan rakentaa parempaa huomista ja parempaa tulevaisuutta ja
poistaa ongelmat. On siis tehty hyviä ja oikean suuntaisia
painotuksia ensi vuoden talousarviossa. Sen lisäksi eduskunta
on kiinnittänyt huomiota muutamiin asioihin lisäämällä niihin
rahaa, resursseja ja kiinnittämällä muulla
tavalla huomiota — ponsien muodossa — kipeisiin
asioihin.
Vasemmistoliiton ehkä keskeisin tavoite oli vuoden
2002 budjetissa paneutua pitkäaikaistyöttömien
ja työttömien aseman parantamiseen. Se, että vasemmistoliitto
ei ollut mukana kevään hyvinvointipaketin rakentamisessa,
johtui juuri tästä. Me olimme kaikkien muiden
asioiden suhteen yhtä mieltä, mutta näimme,
että se paketti ei sisältänyt merkittävältä osalta
työttömien aseman parantamista, ja haimme ratkaisua
siihen. Nyt on tullut pieni liikahdus, ja tästä olen
erittäin tyytyväinen.
Se ponsi, mihin haluan tässä puheenvuorossani
varsinaisesti keskittyä, koskee ensi vuoden uhkaavaa työttömyyden
kasvua. Mietinnössä on todettu, että hallituksen
on kiinnitettävä asiaan aivan erityistä huomiota
ja ryhdyttävä toimiin välittömästi
alkuvuoden aikana ja koko vuoden aikana aivan erityisesti seurattava
työttömyyden kehitystä, niin että estetään
työttömyyden kasvu.
Mitä se sitten käytännössä tarkoittaa?
Minusta se pikaisella aikavälillä ja pikaisilla
toimilla tarkoittaa sitä, että on arvioitava työllistämiseen tarkoitettujen
määrärahojen riittävyyttä.
Tällainen tukityöllistäminen, mitä valtio,
kunnat ja yksityiset yrityksetkin ovat harjoittaneet, on ollut erittäin
hyvä tapa. Sillä on monen ihmisen syrjäytyminen
estetty. Niitä määrärahoja tulee
arvioida. Se tarkoittaa myös sitä, että työvoima-
ja elinkeinokeskuksissa olevat järkevät, jo valmiiksi
toteuttamiskelpoisiksi arvioidut hankkeet tulisi käynnistää nimenomaisesti
työllisyysnäkökulmasta.
Mietinnössä on erityisesti painotettu tätä,
ja tälle löytyy perusta siitä, että monissa
tutkimuksissa ja selvityksissä on todettu, että 90-luvun
alkupuolen suurin virhe oli massatyöttömyyden kasvattaminen
ja kasvaminen. Sen vuoksi hallituksen onkin otettava vakavasti se,
mitä mietintöön on nyt kirjattu. Tällä en
halua sitä sanoa, etteikö nyt olisi haettu erittäin
hyviä ratkaisuja. Ministeri Filatov on hakenut hyviä ratkaisuja,
uusia malleja, uusia tapoja syrjäytymisen ja pitkäaikaistyöttömyyden
estämiseksi, mutta siitä huolimatta nyt on aivan
erityinen tarve.
Rouva puhemies! Nyt, kun näyttää siltä,
että työttömyys tosiaan voi jopa kasvaa,
mahdolliset uudet työttömät vievät
tilaa työmarkkinoilta ja varmasti myös tukitoimien
osalta. Siis entistä vaikeampaa on työllistyä pitkäaikaistyöttömillä ensi
vuoden aikana. Siis jokainen pitkäaikaistyötön
ja syrjäytetty on liikaa. Sen vuoksi hallituksen on arvioitava
toimia heti alkuvuoden aikana ja kuitenkin viimeistään
niin, että kehyskeskustelujen yhteydessä tehdään
ratkaisuja, jotka estävät työttömyyden
kasvun.
Matti Saarinen /sd:
Arvoisa rouva puhemies! Lähden liikkeelle ensi vuoden
budjetin laadintamenettelystä, koska se oli vähän
toisenlainen kuin aikaisempina vuosina. Siinä ennen juhannusta
sovittiin hallituksen ja eduskunnan välillä pääperiaatteista,
suurista linjoista, ja on syntynyt sellainen tunnelma eduskunnassa,
että nyt on jotakin suurta tehty yhdessä. Tässä mielessä hallituksen
esitys maistuu ja myös tuntuu paremmalta kuin joinakin
aikaisempina vuosina.
Tietysti päävastuun kantaa valtionvarainministeri
Sauli Niinistö. Hän on tällä kertaa
saanut valmentajana tämän joukkueen pelaamaan
erinomaisen hyvin. Joinakin vuosina on pelattu alle kykyjemme, jos
urheilusta voi kielikuvia lainailla. Tätä inhimillisyyttä valtionvarainministeri
on osoittanut ihan henkilökohtaisestikin, ja voimme vain
arvailla, mistä se johtuu. Liekö paljot puheet
vaaleista alkaneet vaikuttaa vai mikä lie, mutta tulokset
puhuvat puolestaan. Ne ovat mielestäni hyviä.
Tätä budjettia voi monelta foorumilta kehua ja
myöskin puolustella, vaikkei se puolustamista tarvitse.
Se on hyvä budjetti.
Selvää on, että silloin, kun jotain
on sovittu, eduskuntakaan ei voi siinä määrin
liikuttaa palikoita kuin aikaisempina vuosina. Ne muutokset, mitä täällä on
tehty, ovat perusteltuja ja lähinnä asiantuntijakuulemisen
yhteydessä esiin tulleita tarkennuksia ja täsmennyksiä.
Muutama kommentti niiden osalta:
Jaan sen huolen, mikä liittyy työttömyyteen
ja kaikkiin niihin suuriin asioihin, joita kollegat ovat tällä jo
aikaisemmin puhuneet. En kertaa niitä.
Toteaisin vaan, että muutoskehys on vähän toistasataa
miljoonaa markkaa. Opetusministeriön pääluokkaa
voidaan myös pitää pitkälti
eräällä tavalla tulevaisuuspääluokkana
ja investointipääluokkana, joten on upeata, että eduskunta
haluaa osoittaa resursseja opetusministeriön suuntaan.
Oma eduskuntaryhmäni on pitänyt kärjessä ammatillisen
aikuiskoulutuksen tarpeita, ja niitähän tässä aika
hyvin huomioon otetaan. Vaikka täällä väheksyttiin
sitä pientä määrärahaa,
joka kohdistuu homekoulujen ja vastaavissa ongelmissa olevien koulujen
peruskorjaukseen, se on kuitenkin lisäystä siihen
pohjaan, mikä hallituksen esityksessä on koulurakentamiseen.
Se on eduskunnan tahdon voimin sinne lisätty.
Samoin huoli huumausaineista on varmasti kaikilla meillä yhteinen,
ja pitäisikö toivoa, että meidän
pitäisi niin hoitaa asioita, ettei tällaisia määrärahoja
ylipäänsä tarvitsisi budjetissa olla, että asiat
olisivat niin hyvin. Mutta näyttää siltä, että asiat
kehittyvät huonompaan suuntaan ja että tämän
kaltaisten määrärahojen, jotka tähtäävät huumausaineongelmien
lievittämiseen ja ennaltaehkäisyyn, tarve valitettavasti
näyttää jatkossa kasvavan.
Iloinen olen siitäkin, että ymmärrämme
edelleen pitää huolta myös liikuntakulttuurin
tarpeista. Tämä 10 miljoonan markan lisäresurssi
toimii ja poikii hyvin liikuntakulttuurin budjettiraamin sisällä.
Tässä koko valtion budjetissa tämä on
lillukanvarsi, mutta tällä on vipuvaikutuksia. Esimerkiksi
liikuntapaikkarakentamiseen käytetyt rahat poikivat rakennusvolyymiä noin
10—15 kertaisen määrän valtionapuun
verrattuna. Eli kun kaiken kaikkiaan liikuntapaikkarakentamiseen
osoitetaan luokkaa 80 miljoonaa markkaa valtion budjetissa, sillä lähtevät
lähes miljardin markan rakennustyöt käyntiin.
Tällaisia vipuvaikutuksia kannattaa hakea, silloin kun
muutetaan vähäiseltä osin budjettia.
Eduskunta on myöskin Raha-automaattiyhdistyksen suuntaan
käyttäytynyt hyvin ymmärtäväisesti.
Alentamalla hallituksen esityksen arpajaisverolain osalta 10:stä 7:ään
prosenttiin annettiin tietty signaali hallitukselle, ja myöskin
se, että jaettavasta varauksesta 120 miljoonaa markkaa otetaan
käyttöön, on selvä eduskunnan
tahdonilmaisu.
Perustienpidon osalta kuoppakorotuksien, ihan sanansa mukaisesti
kuoppakorotuksien, tulisi jäädä pohjiin
useammaksi vuodeksi, koska tarve on niin huutava.
Olen myös iloinen ja ylpeä eduskunnastani
sikäli, että lisärakennus lähtee
liikkeelle.
Arvoisa rouva puhemies! Talouskasvun aikana on paikattu vanhoja
ratkaisuja sekä harrastettu aika kovien arvojen politiikkaa.
On hoidettu valtionvelkaa, on hoidettu rakentamistakin eli betonipuolta
ja velanhoitoa on hoidettu. Jatkossa painopistettä on voitava
siirtää nykyistä paremmin ja enemmän
sosiaalisemman budjettipolitiikan suuntaan. Aikapommi tikittää,
ja vauriot ovat todella raskaita, jos aikapommi pääsee
aikanaan täysimääräisesti laukeamaan
ja räjähtämään. Silloin
kyllä joudumme maksamaan moninkertaisesti ja moninvertaisesti.
Aivan lopuksi, rouva puhemies, eduskunnan päätösten
tärkeydestä: Me olemme nyt tärkeän asian äärellä,
kun eduskunta on päättämässä budjetista.
Niin paljon kuin kansanedustuslaitosta eri yhteyksissä pilkataan,
sitä nälvitään ja väheksytään,
niin totean nyt muutaman ratkaisun, mikä meidän
kansanedustajien voimin on syksyn mittaan tehty.
On annettu miljardeja suuremmat vakuudet kuin valtion budjetti,
jos vastuu maksimaalisesti kertyisi, Suomessa toimiville lentoyhtiöille.
Soneraan päätettiin sijoittaa vähän
yli 3 miljardia. Kemira-asiakin oli eduskunnassa luupin alla, ja siinä syntyi
ratkaisu, mikä syntyi.
Nyt tämä budjettiesitys, hyvät kollegat,
esitys joka on ollut hallinnon ja hallituksen esitys ensi vuoden
budjetiksi, muuttuu täällä meidän
puheittemme ja äänestystemme jälkeen
eduskunnan budjetiksi, eduskunnan päätökseksi.
Jatkossa puhutaankin siitä, että eduskunta on
näin päättänyt. Kaikki ne asiat,
mitä budjetissa on sisällä, menevät
niin sanotusti meidän piikkiin. Me ikään
kuin olemme nyt päättämässä yhdestä budjettilaista; siinä on
vain satamäärin sivuja. Siinä mielessä halusin
tämän tuoda esille, että olemme todella tärkeän
asian äärellä jälleen kerran.
Timo E. Korva /kesk(vastauspuheenvuoro):
Arvoisa puhemies! Olen nyt kuunnellut useampia puheenvuoroja,
joissa on oltu hyvin tyytyväisiä budjettiesitykseen.
Kuuntelen näitä tyytyväisyyden osoituksia
aika lailla ihmeissäni, kun tulen alueelta, jolla on tilanne
sellainen, että koko nousukausi, josta Suomea on viime
vuosilta kiitetty, ei ole kohdannut esimerkiksi Lappia, Kainuuta
tai osaa Itä-Suomesta koko aikana. Tällä hetkelläkin
on alueita, missä työttömyys maakuntatasolla
on yli 20 prosenttia. Tässä budjetissa ei ole
minkäänlaisia avauksia näitten alueitten työllisyyden
elvyttämiseksi, ei ole aluepolitiikan tehostamiseksi uusia
ajatuksia.
Kyllä tämä tyytyväisyys
näemmä on erityisesti peräisin siitä,
miltä alueelta budjettia katsotaan. Tässä on
ollut puhujia Uudeltamaalta, ja varmaankin Uudeltamaalta katsottuna
tämä budjetti on hirmuisen hyvä, mutta
valitettavan huono (Puhemies koputtaa) maan tasapainoisen kehityksen
kannalta.
Marja-Liisa Tykkyläinen /sd(vastauspuheenvuoro):
Arvoisa puhemies! Ed. Korvan puheenvuoron johdosta haluan todeta,
että aluepuolelle on lisätty valtiovarainvaliokunnan
toimesta eli hallinto- ja tarkastusjaosto on tehnyt lisäyksiä.
Samoin kuntapuolelle on tullut lisäyksiä.
Se, mikä pitää paikkansa, on, että on
ongelmallista, että Lappi on hyvin ylivelkaantunut monilta
alueilta. Siihen pitää löytää joitakin
muita toimenpiteitä, joihin hallitus on luvannut paneutua.
Tämä on ongelma, joka pitää saada
korjattua. Mutta itäsuomalaisena kansanedustajana voin
todeta, että olemme tehneet, mitä olemme pystyneet
tällä hetkellä.
Matti Saarinen /sd(vastauspuheenvuoro):
Arvoisa rouva puhemies! Kyllä minä ed. Korvan huolen
jaan siltä osin, mikä koskee ihmisten toimeentuloa,
asuu sitten missä tahansa. Etelä-Suomea lyö korvalle
se, jos niin tohtii tässä yhteydessä sanoa,
että täällä on niin kovin erilaisia kuntia.
Viittaan vaikka Pukkilan tai Karjalohjan aseman suhteessa Kauniaisiin,
Espooseen ja Helsinkiin. Yleistetään helposti,
mutta kyllä niitä ongelmia on täälläkinpäin.
Yleisellä talouspolitiikalla on ennenkin maan asioita saatu
kuntoon, ja onhan hallitus kiistatta kyllä hyvin paljon
täsmätoimenpiteitä myöskin kohdistanut,
joihinka vastauspuheenvuorossa ei ole mitään mahdollisuutta
palata. Yritystä on ollut, mutta hätä on
suurempi kuin mihin rahat ovat riittäneet.
Timo E. Korva /kesk(vastauspuheenvuoro):
Arvoisa puhemies! Toki minäkin myönnän,
että muuttoliike synnyttää myös
tänne vastaantulopäähän ongelmia.
Tiedän, että Helsingin seudulla on lähes
6 000—7 000 ihmistä asunnottomina,
kun samaan aikaan muualla Suomessa tyhjiä asuntoja on 7 000—8 000
ja koko ajan tulee lisää. Mutta tämän
ongelman tasapainottamiseksi tässä budjettiesityksessä ei
tosiaankaan ole yhtään mitään.
Sitä ihmettelen, että tämän
tyyppinen budjetti kuitenkin herättää näinkin
suurta tyytyväisyyttä, kun pitäisi pikkuisen
katsoa kauemmas näitä asioita.
Olavi Ala-Nissilä /kesk:
Arvoisa rouva puhemies! Talousarvioesitykseen sisältyy
keskustan kriittinen ja asiallinen vastalause, jossa olemme pureutuneet
perusteluissa talouden ja yhteiskunnan kipeimpiin ongelmiin ja esittäneet
myös aivan kipeimpiä määrärahalisäyksiä sellaisiin kohteisiin,
joihin olemme katsoneet lisäykset aiheelliseksi.
On todella niin, että Suomessa tarvitaan hitaan kasvun
talousstrategiaa. Me elämme informaatioteknologian alas
vetämän talouskasvun aikana tällaista
teknotaantumaa ensimmäistä kertaa. Eri ennustelaitokset
lähtevät siitä, että ensi vuoden
kansantuotteen kasvu on 0—1 prosenttia. Vientivetoisen
kasvun notkahdusta on tietenkin yksin yhteiskunnan toimin vaikea
kokonaan paikata suurellakaan elvytyksellä, mutta on mahdollista
ja tarpeen lievittää hidastuvan kasvun uhkatekijöitä.
Silloin tullaan tärkeimpään kysymykseen:
työttömyyteen ja siihen uhkaan, että työttömyys
uhkaa kääntyä kasvuun.
Toinen asia, mistä ed. Korvakin puhui, on lisääntyvät
hyvinvointierot sekä alueellisesti että ihmisten
kesken. Kolmas ongelma liittyy hyvin keskeisesti tähän
asiaan, kuntien peruspalveluihin ja kuntatalouteen, joka itse asiassa
on suurempi markkamääräisesti kuin valtiontalous
onkaan. Ongelma on se, että kunnat joutuvat korottamaan
nyt tuloveroprosentteja ja vetämään hihnat
todella kiinni ja sillä tavalla vaikuttamaan talouskehitykseen
negatiivisella tavalla.
Lipposen hallitushan on luvannut puolittaa työttömyyden
jo viime vaalikaudella, mutta se on valitettavasti edelleen tekemättä ja
se jää Lipposen hallitukselta tekemättä.
Tämä on totta kai ongelma valtiontalouden kannalta,
koska työttömyys maksaa lisääntyneinä menoina
ja vähentyvinä tuloina. Vaikka meillä oli
seitsemän huippukasvun vuotta, vähän
ylikin, niin käytännössä joka
kymmenes suomalainen työikäinen on työtön.
Työttömistä osa on jäänyt
kiertämään työttömyys-
ja koulutusjaksojen muodostamaa kehää tai, mikä pahinta,
kokonaan syrjäytynyt.
Kasvu on tuonut työtä lähinnä koulutetuille kasvualoille,
mutta kotitalouksien luomat yksityiset palvelut tai työvoimavaltainen
tuotanto eivät juurikaan ole kasvaneet. Me tarvitsemme
hidastuvan kasvun oloissa nimenomaan myös täsmätoimia,
joilla voitaisiin työttömyys kääntää laskuun.
Olen kyllä surrut sitä, että veropolitiikassa
ei ole juurikaan pystytty esimerkiksi matalapalkka-alojen verokiilaa
tuntuvammin leikkaamaan. Nämä mittavat veronkevennykset,
jotka meillä on ollut käsillä, olisivat
antaneet tähän eväitä. Totta
kai myöskin tulevaisuusinvestoinnit ja kuntien tilanne
ja yrittäjyyspolitiikka ennen kaikkea olisivat vaikuttaneet
työllisyyspolitiikkaan myönteisesti. Meillä on
sosiaaliturvassa ja yrittäjyydessä uudistustarpeita
olemassa jatkuvasti. Totta kai meille tarvitaan vahvaa perusturvaa,
ihmisille erilaisiin elämäntilanteisiin soveltuvaa
sosiaaliturvaa. Tältä kannalta työttömyysturvan
uudistusohjelmat vaikuttavat riittämättömiltä.
Sitten tullaan työllisyyden ja itsetyöllistämisen
edellytyksiin, joita koko ajan Suomessa pitäisi parantaa.
Eriarvoisuus on siinäkin mielessä ongelma, että se
totta kai heikentää taantuman sietokykyä.
Ehyt yhteiskunta kestäisi paremmin hitaan kasvun oloja
kuin eriytyvä yhteiskunta, joka meillä on nyt
käsissä.
Arvoisa rouva puhemies! Kuntien ongelmat ehkä nousevat
mielestäni päällimmäiseksi kysymykseksi
työllisyyskysymyksen ohella, kun on oltu ja ollaan tämän
budjetin ääressä. Monissa Suomen kunnissa
talous jää pakkasen puolelle. Se näkyy
palvelujen laadussa monella tavalla. Kuitenkin lähtökohtahan
on se, että Suomen perustuslaissa ja EU:n peruskirjassa
lähdetään siitä, että peruspalvelut
kuuluvat kaikille suomalaisille asuinpaikkaan katsomatta. Nyt nämä periaatteet
eivät toteudu. Itse asiassa lukuisissa kunnissa ollaan
siinä tilanteessa, että joudutaan lakia rikkomaan,
jotakin lakia rikkomaan ainakin, kun on tämä alijäämän
kattamisvelvoite, mihin ei pystytä. Toisaalta sitten ei
pystytä myöskään perustuslain
edellyttämään peruspalvelujen turvaamiseen.
Kun valtiovarainvaliokunnassa ja hallinto- ja tarkastusjaostossa
on kuultu asiantuntijoita, niin sieltä tulee ristiriitainen
kuva. Toisaalta valtiosihteeri Sailas ja muut kertoivat, että kuntien
tilanne paranee kokonaisuutena. Samaan aikaan kun kuuntelee kuntien
tilannetta, käy kunnissa, maakunnissa, niin viesti on aivan
toisenlainen. On kasvavat alijäämät ja
ongelmat käsissä. Ed. Korva puhui Lapin kuntien
tilanteesta, joita myöskin on kuultu. Se näyttää aivan
toivottomalta. Kysymys on siitä, että tulopohjaa
on niin monin tavoin nakerrettu, ja näyttää,
että erityisesti pienten kuntien ja maaseutumaisten kuntien
tulopohjaa on nakerrettu. On myöskin suuria kaupunkeja,
joissa ollaan tosi vaikeuksissa.
Kuntien palvelujen parantamiseksi keskusta on esittänyt
tässäkin budjettiyhteydessä konkreettisia
toimia, jotka eivät olisi taloudellisesti mitenkään
kohtuuttomia. Nythän tiedämme, että 108
kuntaa joutuu tuloveroprosenttia korottamaan. Monen kunnan olisi
pitänyt korottaa tuloveroprosenttia, mutta ne eivät
nyt toista kertaa peräjälkeen sitä tehneet.
Me esitämme, että harkinnanvaraisiin rahoitusavustuksiin
saataisiin nyt lisää 20 miljoonaa euroa. Valtiovarainvaliokunta
vähän siihen lisäsi, mutta se oli aivan
riittämätöntä. Maakunnan kehittämisrahaan
pitäisi saada vähintään 5 miljoonaa
euroa, esiopetukseen osallistuvien lasten koulumatkojen kustannuksiin
6,5 miljoonaa euroa, koulujen rakentamisavustuksiin 4 miljoonaa
euroa ja lasten kotihoidon tuen tason nostamiseen 16 miljoonaa euroa.
Mikäli nämä sinällään
kohtuulliset muutokset tehtäisiin, tilanne olisi parempi
ilman muuta ihmisten peruspalvelujen turvaamisen kannalta.
Lapsiperheiden asemaan on keskustan vastalauseessa myöskin
painotetusti puututtu. Tulemme pääluokkakohtaisissa
käsittelyissä käymään keskustelua
siitä, millä tavalla tätä budjettia
pitäisi korjata ja mitä nyt pitäisi erityisesti
ottaa huomioon, kun lähdetään uuteen
budjettivuoteen, jotta voitaisiin työllisyyttä ylläpitää,
jotta voitaisiin ihmisille asuinpaikasta riippumatta turvata peruspalvelut
ja voitaisiin taistella yhteiskunnallista eriarvoisuutta ja epäoikeudenmukaisuutta
vastaan.
Riitta Korhonen /kok:
Arvoisa puhemies! Valtiovarainministeriön laatima
valtion vuoden 2002 talousarvioesitys on lähtökohtaisesti
ollut kohtuullisen tiukkaan finanssipolitiikkaan tähtäävä,
mikä näissä laskevissa suhdanteissa ja
ennusteissa ei ole ollut väärää politiikkaa,
vaan budjetin olisi tullut olla puhtaasti finanssipoliittisesti
tarkastellen jopa tiukempikin. Ministeriön tehtävänä on
ollut olla kukkaron vartija, meidän oikeudenmukaisuuden
ja yhdenvertaisuuden vartija niin kansalaisten kuin alueidenkin
näkökulmasta.
Valtiovarainvaliokunnan vuoden 2002 talousarviomietinnön
voi todeta kaikkien pääluokkien kohdalla viestivän
niistä ongelmakohdista, jotka tulevat vaikeuttamaan merkittävästi
tasaisen kehityksen skenaariota. Väestön keski-iän
nopea nousu, vanhusväestön määrän
merkittävä kasvu suurten ikäluokkien
eläköityessä sekä eläkevastuiden
lisääntyminen suhteessa palkkasummaan ja syntyvyyden
lasku ovat tulevaisuutemme ongelmapisteitä. Ikärakenteen
muutos on maan keskimääräistä kehitystä huomattavasti
dramaattisempaa Itä- ja Pohjois-Suomessa. Siellä pienten
ja väestönkasvultaan negatiivisten kuntien on pelkän
niukkenevan tulorakenteensa varassa erittäin vaikeaa vastata
lainsäädännön niille kohdistamiin
velvoitteisiin. Pärjääminen vaatii kuntajohdolta
kuminauhana venymisen taitoa.
Arvoisa puhemies! Alkaa jotensakin olla enemmän sääntö kuin
poikkeus, että se, mikä lainsäädännöllisesti
ja laskennallisesti näyttäisi keskimääräisesti
toimivalta epämääräisessä Suomessa
ja sen kasvukeskuksissa, lyö korville kaikkea sitä toimivuutta
siellä, missä elämisen reunaehdot ovat
merkittävästi niukemmat ja tiukemmat. Keskimääräinen
hyvä kun sisältää ääripäissään
kaikkien helsinkien miljardien ylijäämät yhtä lailla
kuin kaikkien hankasalmien ja rautavaarojen tirkistystyhjät
kassanpohjat.
Arvoisa puhemies! Kaiken kaikkiaan on kuitenkin todettava, että valtiovarainvaliokunta
on mietinnössään pyrkinyt toteuttamaan
keskimääräistä parempaa oikeudenmukaisuutta.
Jo kevään kehysneuvottelujen noin 800 miljoonan markan
lisäpanostuksilla ja nyt budjettikäsittelyn yhteydessä hallituspuolueiden
yhteistoimin lisäämin noin 130 miljoonan markan
lisäyksin on rakennettu ja täsmäkohdennettu
vastuun ja oikeudenmukaisuuden, elvyttävyyden ja työllistävyyden
viitekehystä, joka panostaa erityisesti yhteisen sosiaalisen
pääomamme kehittämiseen ja turvaamiseen.
Tämä sosiaalinen viitekehys pitää sisässään
niin lasten kuin nuorten hyvinvointipanostukset kuin myös
vanhusväestön laadukkaan hoivan ja omaisten jaksamisen
turvaamisen sekä terveydenhuollon ja koulutuksen laadukkaan
ylläpidon ja kehittämisestä vastaamisen
ja työllistämisen sekä yrittäjyydestä huolehtimisen.
Arvoisa puhemies! Meidän beibibuumin ikäluokan
ikääntymisen ja eläköitymisen
aiheuttama opettajapula ennakoidaan ohjaamalla noin 7 miljoonaa
markkaa lisää opettajankoulutukseen. Kouluväen,
erityisesti lasten ja nuorten, työolosuhteiden parantamisen
edistämiseksi lisättiin budjettiin homekoulujen
korjaamiseen tarvittavia resursseja noin 12 miljoonalla markalla.
Lasten iltapäiväkerhotoiminta ja erityisesti lähiliikuntapaikat
saivat myös yhteensä 10 miljoonaa markkaa lisää.
Hallituksen budjettiesitykseen jo sisällyttämien
huumausaineiden ongelmakäyttäjien hoitoon tehtyjen
panostusten lisäksi valiokunta suuntasi lisämäärärahoja
noin 3 miljoonaa markkaa myös ennalta ehkäisevään
huumetyöhön. Lasten- ja nuortenpsykiatrian palveluihin
lisättiin vielä 20 miljoonaa markkaa. Raha-automaattiyhdistyksen
aiemmilta vuosilta säästynyttä jakamatonta voittoa
päätettiin jakaa ensi vuonna ylimääräiset 120
miljoonaa markkaa. Nuo lisäpanostukset suunnataan erityisesti
vanhusten ja dementiapotilaiden toimintakykyä parantavien
palvelujen kehittämiseen, huumeongelmien korjaamiseen, päihdeongelmaisten äitien
kuntoutuksen kehittämiseen sekä lasten iltapäivätoimintaan.
Aluepolitiikan puolella lisättiin määrärahoja yhteensä 37
miljoonaa markkaa aluekeskusten ja maakuntien kehittämiseen
ja kuntien avustamiseen. Kuntaryhmittäin tarkasteltuina
kuntien vuoden 2000 tilinpäätökset ovat
aikaisempiin vuosiin verrattuina heikot. Tätä kuvaa
melko kirkkaasti se, että ilman harkinnanvaraista avustusta
yhteensä 233 kunnan vuosikate olisi ollut negatiivinen.
Yhä useampi kunta elää aktiivisen kassakriisin
aikaa. Näyttää olevan ilmeistä,
että osassa kuntia ei pystytä täyttämään
kuntalain vaatimusta alijäämän kattamisvelvollisuudesta. Tätä ongelmaa
ei ratkaista ylimielisillä heitoilla osaamispääoman
lisäämisistä tai hynttyiden yhteenpanosta,
kun sellaisia ratkaisuja ei ihan oikeasti edes joskus voi syntyä kuntajohdon
hyvistä haluista tai tahdoista huolimatta. Akuuteista toimenpiteistä on
myös valtion kannettava vastuunsa. Sellaisia toimenpiteitä ovat
muun muassa riittävät harkinnanvaraiset avustukset
ja täysimääräiset valtionosuuksien
indeksitarkistukset, joilla osaltaan voidaan helpottaa vaikeuksissa olevien
kuntien taloutta. Valiokunta kiirehtii osaltaan pysyvämpien
ratkaisujen etsimistä kuntatalouksien ongelmien ratkaisemiseksi.
Sellaisena voidaan pitää valtionosuusjärjestelmän
pikaista uudistamista.
Valiokunta kiinnitti myös huomiota erityisesti liikenneverkoston
rappeutumiseen, joka ennen pitkää tulee kansantaloudelle
kalliiksi. Perustienpito on useiden vuosien ajan ollut varojen puutteen
vuoksi lähes hoitamatta. Esimerkiksi vanhoja päällystepintaisia
teitä joudutaan niiden puutteen vuoksi palauttamaan sorateiksi
vuosittain noin 100 kilometriä, jotka puolestaan ovat ennen pitkää taas
käyttökelvottomia. Alempitasoisten teitten heikko
kunto on myös uhka liikenneturvallisuudelle. Määrärahojen
käyttöä on siksi valiokunnan näkemysten
mukaan suunnattava erityisesti alempiasteisen tiestön kunnossapitoon
ja parantamiseen. Näiden näkemysten toteuttamiseen
valiokunta kohdensi momentille 24 miljoonaa markkaa.
Arvoisa puhemies! Talousarvion puitteissa tarkennuksien ja kohdennuksien
on katsottava kohdentuvan oikein. Erityisesti panostukset koululaisten
iltapäiväkerhotoimintaan, lasten- ja nuortenpsykiatriaan,
hammashuoltoon ja koululaisten terveydenhuoltoon ovat panostuksia
siihen kalleimpaan pääomaamme, joka yhteiskunnalla
voi olla, nimittäin lapsiinsa ja nuoriinsa. He ovat se
osaamispääoma, joka vastaa yhteiskuntamme tulevaisuudesta
ja meidän vanhuutemme kustannuksista. Panostukset heihin
ovat suurta viisautta.
Taloudellisten panosten lisäksi meillä on myös
vastuu yhteiskunnan arvomaailmasta, arvoilmastosta, siitä aineettomasta
pääomasta, jonka tulisi yhteistuumin ja yhteisvoimin
tukea osaavaa ja vastuuta kantavaa vanhemmuutta. Lapset eivät
ole leluja, brändituotteita, jotka voidaan sysätä yhteisen
turvaverkon huomaan, kun oma ura tai oma hyvä alkaakin
kiinnostaa enemmän. Meillä kaikilla on oma ja
yhteinen vastuu siitä, että vanhemmat jaksavat
vastata vanhemmuuden roolista (Puhemies koputtaa) koko sen keston
eli vähintäänkin 20 vuoden ajan.
Puhetta on ryhtynyt johtamaan toinen varapuhemies
Mikkola.
Matti Kangas /vas:
Arvoisa puhemies! Viime viikot ovat olleet erityisen kiireisiä ensi
vuoden talousarvion käsittelystä johtuen. Nyt
meillä on käsiteltävänä hallituksen
esitys, joka herättää monenlaisia ajatuksia.
Kokonaisuutena esitys samoin kuin valtiovarainvaliokunnan mietintö ovat oikean
suuntaisia. Haluan korostaa muutamia kokonaisuuksia, jotka hallituksen
ja eduskunnan erityisesti tulisi ottaa huomioon lyötäessä lukkoon
vuoden 2002 budjettia.
Ensiksi tarvitaan toimenpiteitä asuntorakentamisen
lisäämiseksi kasvukeskuksissa. Kaikissa maamme
kasvukeskuksissa on pulaa asunnoista, ja vuokrat liikkuvat melkoisen
korkealla. Kaikilla ei ole varaa ottaa asuntoja vapailta asuntomarkkinoilta.
On aika ottaa käyttöön huonoja aikoja
varten varattuja puskurirahastoja. Samoin asuntotilannetta helpottaisi
väliaikainen vuokrakatto. Talouskasvun hidastuessa voitaisiin
elvyttää lisäämällä julkista
rakentamista, mikä tukee työllisyyttä.
Toiseksi, nyt on otollinen aika liikenneinvestointien kasvattamiseen
ja tiestön kunnon parantamiseen. Muistutan jälleen,
että Keski-Suomi on jäänyt jälkeen
tiemäärärahojen jaossa kaikkina viitenä viime
vuotena. Siitäkin on esitetty arvailuja, miksi näin
on tapahtunut, mutta nyt asia pitäisi korjata ja puuttua
pahimpiin liikenteen pullonkauloihin, kuten Suomea halkovan Nelostien ongelmiin.
Liikenneinvestoinnit keskittyvät ensi vuoden budjetissa
alueille, joilla on työvoimapulaa tai ainakin alhainen
työttömyys.
Kolmanneksi toivoisin lisäpanostusta köyhyysohjelmaan,
koska Suomessa on edelleen köyhiä ja ruokajonoja,
vai pitäisikö meidän hakea EU:lta kaksinkertaiset
ruokarahat, kun hallitukselta ei löydy tarpeeksi sympatiaa
köyhille? Erityisesti vähäosaisten vanhusten
asiat ovat lähellä minun sydäntäni.
Kuntia pitää valvoa, että ne toteuttavat
velvollisuutensa terveydenhuollon ja laitoshoidon toimeenpanossa,
kuten esimerkiksi kuntaministeri Korhonen on julkisuudessa vaatinut.
Neljänneksi korostan, että kuntien ja sairaanhoitopiirien
on lopetettava keinottelu määräaikaisilla
työsuhteilla ja pätkätyöläisillä.
Kentältä tulee jatkuvasti napinaa siitä,
että esimerkiksi perushoitajien töitä teetätetään
liikaa ylikoulutetuilla henkilöillä ja perushoitajat
saavat vain pätkätöitä. Perushoitajat
tekevät kovaa työtä, ja se on oikea ammatti
eikä mikään välivaihe matkalla
ammattikorkeakouluun. Tätä asiaa yllättävän vähän
tässä salissa ovat ottaneet esille sairaanhoitajan
tai muun hoitoalan taustan omaavat edustajat, vaikka tässä on
varsinainen ongelma. Sairaanhoitajien palkkaaminen nostaa palkkakuluja
hoitoon varatuilla rahoilla, ja näin saadaan vähemmän
palkattua työvoimaa. Ongelma on todellinen, ja se pitää korjata.
Muistutan, että eläkeläisille on
luvattu hyvittää pohjaosan kaksinkertainen leikkaus,
ja toivon, että hyvitys tehdään täysimääräisenä.
Tässä on nyt hallituksella poliittisen näytön
paikka. Meillä on tuskin kenelläkään
varaa syödä sanojamme näin tärkeässä asiassa.
Tämä koskee kaikkia hallituspuolueita, koska hallitusohjelmaa
oltiin yhdessä laatimassa. Hyvät edustajakollegat, sen
verran pitää löytyä selkärankaa.
Samoin on savamaksun toteuttamisen kanssa, että tasapuolisuus
toteutuu ja eriarvoisuus poistuu.
Arvoisa puhemies! Lapsiperheet tarvitsevat tukea, niin taloudellista
kuin henkistä. Lapsilisien indeksikorotukset tulee tehdä täysimääräisinä,
vaikka julkisuudessa on näkynyt, että ministeri
Soininvaara vastustaa lapsilisien korotusta.
Koulujen luokkakokoa tulee pienentää ja samoin
päiväkotien ryhmien kokoa. Tämä on
myös lapsista huolehtimista. Tällä viikolla
saatiin lukea pienen lapsen pahoinpitelystä päiväkodissa, ja
samoissa kirjoituksissa kerrottiin, että tämä on jäävuoren
huippu. Päiväkodeissa on liian vähän tai
epäpätevää henkilöstöä.
Ei ole hyväksi, että lapset joutuvat elämään
pelossa jo päiväkotivaiheessa. Tällaiset
asiat pitäisi huomioida ensi vuoden budjetissa ja antaa
niihin tarvittavat resurssit.
Tapio Karjalainen /sd:
Arvoisa puhemies! Tälle vähälukuiselle
mutta laadukkaalle kuulijakunnalle voi todeta, että jo
lähetekeskustelussa oli aihetta kiitellä hallituksen
budjettiesitystä. Toistan tässä käsitteleväni
nyt parasta kansanedustajana eteeni tullutta talousarvioesitystä. Tämä on
seitsemäs järjestyksessä.
Valiokuntakäsittely on tuottanut joukon oikeita ja
tarpeellisia tarkennuksia, ja tässä kokonaisuudessa
on selkeitä askelia suuntaan lähemmäs ihmistä.
Ed. Rajamäki ryhmämme ryhmäpuheenvuorossa
aivan oikein tätä kuvasi. Maailma ei tietenkään
tällä budjettiesityksellä tule valmiiksi,
mutta esitys on tosiaan oikean suuntainen ja oikea vastaus tämän
hetken vaatimuksiin suhdannepoliittisestikin.
En käy tässä arvailemaan tulevaa
talouskehitystä monien ristiriitaisten asiantuntijaennusteiden
pohjalta. Hyväksyn omalta osaltani hallituksen julkituoman
suunnitelman elvytyksen rytmittämisestä. Täsmäelvytystä täsmäkohtein
on ajankohtaista arvioida ensi vuoden ensimmäisellä neljänneksellä.
Olemme paljon kokeneempia silloin.
Erityinen huoli tulee olla kuntien mahdollisuuksista huolehtia
osaltaan työllistämisestä ja toisaalta
työttömyyden seurausten hoidosta. Yhteisövero-
ja valtionavustusosuuksien yhteensovittamisessa on aivan oikein
tavoiteltu kuntatalouden vakautta ja ennustettavuutta. Saman tavoitteen
mukaisesti tulisi välttää nojaamasta
liikaa ja jatkuvasti kuntien harkinnanvaraisiin avustuksiin.
Valtiovarainvaliokunta on oikein korostanut liikenneinfran merkitystä tasapainoisen
kehityksen perustekijänä. Nimettyjen kohteiden
luetteloon tienpidon osalta olisi toivonut kyllä myös Jyväskylä—Kokkola-linjan
pohjoispuolisia välttämättömiä hankkeita
esiin nostettuina.
Rautatieliikenne on, kuten valtiovarainvaliokunta toteaa, saanut
huomattavia, perusteltuja rahoituspanoksia. Kehittyvä raideliikenne
tarvitsee edelleen lisäpanostusta sekä liikenteen
sujuvuuden ja palveluvalmiuden että turvallisuuden näkökulmasta.
Tasoristeysten poistamisen ja sen myötä nopeutuvan
junayhteyden esimerkiksi Helsingistä Ouluun tulee olla
jatkossa myönteisten toimenpiteiden kohteena. Tarjoan tätä yhdeksi
täsmäelvytyksen kohteeksi. Raideliikenteen panostuksilla
on elintärkeä yhteys myös Otanmäen
vaunutehtaan tulevaisuuteen.
Arvoisa puhemies! Toistan tässä huoleni siitä, että budjettikirjassa
mainitaan, että rautatieliikenteen avaamista kilpailulle
selvitetään. Minusta tätä on
syytä pitää esillä ja varoitella,
että toivottavasti koneisto, joka kilpailun avaamista valmistelee
ministeriössä, ei sitoudu avaamisen toteuttamiseen
eikä aloita sen valmistelua, ennen kuin tämä talo
on saanut sanoa sanansa tässä tärkeässä asiassa.
Uskon, että tämä talo ei ole valmis turvallisuus-
eikä kokonaistaloudellisista näkökohdista
kilpailun avaamiseen. Rataverkon supistaminen on joissakin sivulauseissa
mainittu. Se on arveluttavaa. Rataverkon rullalle kääriminen
tahtoo olla sellainen jatkuva toimenpide, jolla ei löydy
helposti päätepistettä.
Katri Komi /kesk:
Arvoisa puhemies! "Suvaitsevaisuus on sitä, että ymmärrät,
että vaikka kuinka vääriltä toisen
ihmisen ajatukset ja mielipiteet tuntuisivat sinusta, ne ovat hänelle
yhtä tärkeitä ja oikeita kuin omasi ovat
sinulle." Näin kirjoitti Maija Kovari. Olen muistellut
tätä kuunnellessani budjettikeskusteluamme tänä vuonna.
Arvoisa puhemies! Viime aikoina on keskusteltu ilmastonmuutoksesta
ja siihen liittyvistä energiapoliittisista ratkaisuista.
Yksi tie kohti hiilidioksidipäästöjen
rajoittamista on biopolttoaineiden käytön kehittäminen.
Biopolttoaineiden aatelia Suomessa on puu erilaisine jalostusmahdollisuuksineen.
Uusi tekniikka mahdollistaa puun käytön polttoaineena
yhä useammassa muodossa. Puupellettien, hakkeen, kaasutetun puun
sekä suuria odotuksia herättävän
pyrolyysiöljyn avulla ilmakehän hiilidioksidipäästöjä voidaan
pitää kurissa, sillä puuta poltettaessa
hiilidioksidia ei vapaudu enempää kuin puun lahotessa
luonnossa.
Kauppa- ja teollisuusministeriön aikeet tehostaa energiankäyttöä ja
lisätä uusiutuvien energialähteiden hyödyntämistä ovat
positiivisia uutisia. Kuitenkin talousarviossa pienennettiin energiapolitiikkaan
käytettävää määrärahaa,
samalla kun energiatuen myöntämisvaltuutta tosin
lisättiin. Uusiutuvien energialähteiden ja biopolttoaineiden
tuotannossa voisi hyvinkin olla yksi piristysruiske myös
maaseudulle.
Arvoisa puhemies! Hallituksella ei tunnu olevan käsitystä alemman
asteisen tieverkon todellisesta tilasta ja tarpeista. Laiminlyönnit
eivät vaikeuta vain kesämökkiläisten
liikkumista, vaan vaarantavat myös elinkeinotoiminnan harjoittamista.
Liikenneväylien kehittäminen on ollut pitkän
ajan toimenpiteitä vaativaa hommaa. Niin pitäisi
nytkin jaksaa ajatella vuosikymmeniä eteenpäin,
kun mietitään sitä, annetaanko tiestön
kunnon heiketä ja missä päin maata. Kun
tiestön kunto heikkenee, samalla lisääntyvät
myös kuljetuskustannukset ja onnettomuudet ja myös
mahdolliset ympäristövahingot. Onkin helppo yhtyä keskustan
vastalauseeseen, jossa esitetään perustienpitoon
8 miljoonan euron ja yksityistieavustukseen 6 miljoonan euron lisäystä.
Arvoisa puhemies! On hyvä, että valtiovarainvaliokunta
on huomioinut lasten ja nuorten harkinnanvaraisen kuntoutuksen määrärahojen
käytön puutteet ja on edes mietintötekstissään
edellyttänyt selvitystä asiasta. Alle viisivuotiaiden lasten
psykoterapia voi olla hyvä toimenpide ja ennalta ehkäistä monia
myöhemmin kalliiksi käyviä ongelmia,
enkä tarkoita kalliiksi vain taloudellisesti. Myös
inhimilliset kustannukset voivat olla valtavia.
Muutama vuosi sitten eduskunnan avaama uusi momentti kunnille
tarkoitetusta rahasta lasten- ja nuortenpsykiatrian palveluihin
on poikinut paljon hyvää, mutta tällainen
toimi ei riitä, ellei kuntataloutta samalla vahvisteta
ja yli ministeriörajojen katsota tätäkin
asiakokonaisuutta.
Arvoisa puhemies! Sitten kiitoksen sana lausumaehdotuksesta
n:o 15 työministeriön pääluokassa,
vaikkei se pelastakaan hallituksen kyvyttömyyttä työttömyyden
alentamisessa näiden nousukauden vuosien aikana. Työttömyyden kääntyminen
kasvuun on nyt pyrittävä kaikin keinoin ehkäisemään
tässä taloustilanteessa. On myös entistä tärkeämpää estää nuorisoamme
ja tietysti aikuisiakin syrjäytymästä pysyvästi
niin työmarkkinoilta kuin yleensäkin yhteiskunnasta, jos
haluamme katsoa toiveikkaasti vuosikymmenen tai pari eteenpäin.
Samalla on varmistettava, ettei työvoimapalvelujen saatavuus
heikkene uudistusten myötä.
Arvoisa puhemies! Kaikkialla Suomessa kihlakunnat joutuvat tulemaan
toimeen niukin resurssein. Yleisen aluekehityksen hengessä vyötä saadaan
jälleen kiristää erityisesti Itä-
ja Pohjois-Suomessa. Kihlakuntauudistusta pidettiin yleisesti ottaen
kohtalaisen onnistuneena. Selkeä ongelma kuitenkin on erityisesti
nyt jos koskaan, että kihlakunnanvirastojen yhteinen määräraha on
ollut riittämätön siihen nähden,
mitä toimintoja se on määrätty
kattamaan.
Erityisen selkeästi tämä näkyy
poliisitoimen kohdalla. Minulle on kantautunut viestejä,
että kalusto vanhenee, lisävuokrakustannuksiin,
joita vanhojen toimitalojen saneeraaminen aiheuttaisi, ei löydy
budjetista sopivaa momenttia, atk-laitteistot jäävät
jälkeen jne. Näiden tietojen valossa on ymmärrettävää,
että kaikki säästötavat jo käytettyään
Itä-Suomenkin on täytynyt lopulta tehdä päätös
poliisin virkojen vähentämisestä. Samalla
kuulemme, että vain välttämättömiin
perustoimintoihin riittää monin paikoin aikaa,
rahaa, henkilöstöä. Jos työntekijöitä riittää tuskin edes
perustoimintoihin, on selvää, että toiminnan
suuntaaminen esimerkiksi huumetyöhön ja yleisesti
ottaen ennalta ehkäisevään työhön
käy mahdottomaksi. Kuitenkin tiedämme, että ennalta
ehkäisevä toiminta on parasta säästöä.
Kyse on viime kädessä aluepolitiikasta. Kyse on
siitä, halutaanko hallituksessa taata kaikille suomalaisille
asuinpaikasta riippumatta riittävät palvelut,
halutaanko pitää myös niin sanotut syrjäseudut
elinvoimaisina. Ei kuulosta järkevältä kehitykseltä se,
että kiihdytetään ongelmien muodostumista
kasvukeskuksissa sillä, että muuttoliikettä ei
tosissaan pyritä hillitsemään. Tämän
jälkeen valutetaan rahaa pohjoisen ja idän kihlakunnista
etelään kasvavien ongelmien pitämiseksi
kurissa. Voidaan oikeutetusti pohtia, toteutuuko tällä hetkellä hallintovaliokunnan
edellytys palvelujen riittävästä ja tasapuolisesta
saatavuuden turvaamisesta maan eri osissa.
Arvoisa puhemies! Valtiovarainvaliokunnan mietinnössäkin
todetaan: "Kunnittain, maakunnittain ja kuntakoon mukaan tarkastellen
kuntatalouden kehityserot olivat huomattavat vuonna 2000. Kehityserojen
kasvu jatkui neljäntenä peräkkäisenä vuonna".
Valtionkin tulisi huolehtia kansalaisistaan kuntalaisina. Jos kuntien
velvollisuuksia valtion taholta lisätään,
kuten viime vuosina on tapahtunut, tulee valtion kantaa myös vastuuta
siitä, että heikommatkin kunnat pystyvät
hoitamaan osansa.
Kuntien ongelmia voitaisiin helpottaa muuttamalla nykyistä valtionosuusjärjestelmää
paremmin
erottelevaksi. Stakesin tutkijat ovat todenneet, että olosuhteiden
vaikutus kustannuksiin on erilainen esimerkiksi sosiaalipalveluissa
kuin terveyspalveluissa. Myös palvelujen kustannukset muodostuvat
eri tavoin näiden palveluryhmien sisällä.
Esimerkiksi syrjäinen sijainti lisää perusterveydenhuollon
menoja, mutta pienentää menoja erikoissairaanhoidossa.
Suhdannetilanteen johdosta olisi nyt hyvä aika investoida
ja parantaa palveluita, mutta monessa kunnassa se ei valtuutettujen
hyvästä tahdosta riippumatta ole mahdollista.
Myös julkisen teknologiarahoituksen jälkeenjääneisyys
ja sen suuntaaminen paremmin myös kasvukeskusten ulkopuolelle
on huomioitava budjeteissa pitkäjänteisesti.
Me keskustassa olemme esittäneet budjettivaihtoehdossamme
muun muassa seuraavia lisätoimenpiteitä, jotka
kohdistuvat lopulta sinne suomalaiseen ihmiseen: maakunnan kehittämisrahaan
5 miljoonaa euroa, harkinnanvaraisiin rahoitusavustuksiin 20 miljoonaa
euroa ja lasten kotihoidon tuen tason nostamiseen 16 miljoonaa euroa,
lapsilisien indeksikorotukseen 13 miljoonaa euroa samoin kuin pienimpien äitiys-,
isyys- ja vanhempainrahojen korottamiseen sekä 4 miljoonaa
euroa rintamaveteraanien kuntoutukseen. Myös täysimääräisen
indeksitarkistuksen edellyttämät määrärahat
olisi heti ensi keväänä löydettävä ja
kansaneläkkeen lapsikorotusten ulottaminen 18 vuoteen asti
saatava aikaiseksi.
Raija Vahasalo /kok:
Arvoisa puhemies! Lasten ja nuorten syrjäytyminen
on yhtenä painopistealueena valtion ensi vuoden budjetissa. Arvioidaan,
että noin neljäsosa maamme lapsista on vaarassa
syrjäytyä jo koulussa. Aikuisen nälkä ja
turvattomuuden tunne on lapsilla suuri. Lapset joutuvat itsenäistymään
liian varhain ja ottamaan vastuuta asioista, jotka eivät
vielä heille kuulu.
Opetustoimen valtionosuutta on kasvatettu, millä poistetaan
90-luvulla laman seurauksena tehdyt yksikköhintojen leikkaukset,
jotta kunnilla olisi näin paremmat edellytykset muun muassa
pienentää laskennallisia opetusryhmien kokoja
perusopetuksessa. Samoin sosiaali- ja terveydenhuollon valtionosuuksia
on kasvatettu, jotta lasten asema sosiaali- ja terveyspuolella paranisi.
Ongelma vain on se, että käytännössä kaikissa
kunnissa näin ei vain tapahdu korotuksista huolimatta.
Onko valtionosuuksien korottaminen riittävä ja
paras keino, jotta lasten ja nuorten tilanne todellisuudessakin
paranisi? Auttavatko laatusuositukset asiaa? Pitääkö olla
normiohjausta enemmän? Tai pitääkö periaatteessa
puuttua kuntien palvelujen tuotantorakenteeseen? Kaipaan edelleenkin
keskustelua valtio—kunta-akselista. Syyttely puolin ja
toisin on turhaa, koska molemmathan toimivat kansalaisten parhaaksi.
Vaikka kaikki puhuvat ennalta ehkäisevän toiminnan
puolesta ja sen tärkeydestä, käytännön tasolle
puheet eivät yllä. Edelleenkin satsataan liiaksi
kalliisiin ja liian myöhään ongelmiin
puuttuviin palveluihin, kun pienemmällä rahalla
ja varhaisemmassa vaiheessa päästäisiin
kaikkien osapuolten kohdalla parhaimpaan lopputulokseen. Kun rahaa
on vähän, se pitää kohdentaa
tehokkaasti. Pitäisi myös rohkeasti tarkastella, mikä on
edullisin ja tehokkain tapa tuottaa palveluja. Aina se ei ole kunnallinen,
aina se ei ole myöskään yksityinen.
Syrjäytymisen ehkäisyssä painopiste
ei voi olla vain hoidossa vaan myös siinä, että estetään, ettei
tule uusia syrjäytyneitä lapsia. Tämä tarkoittaa
käytännössä pienempiä päiväkotiryhmiä, kaikkien
päivähoitomuotojen samanarvoisiksi saattamista,
pienempiä opetusryhmiä, tehostettua oppilashuoltoa,
kouluterveydenhuoltoa, perheen ja työn yhteensovittamista,
yleensäkin valinnanmahdollisuuksien lisäämistä.
Tämä on yhtä hyvin kuntien kuin valtionkin
asia.
Arvoisa puhemies! Toinen asia, johon kaipaan syvästi
oikeudenmukaisuutta rahojen jakoon ja kohteitten valintaan, on uusien
tiehankkeitten valinta. Rohkenen epäillä tiehankkeitten valintakriteerejä.
Todellinen tarve liikenteen sujuvuuden kannalta ei ole keskeisenä rahojen
jakamisessa, niin kuin sen mielestäni pitäisi
olla, vaan mitä moninaisimmat syyt, jotka eivät
liity teihin tai liikenteeseen lainkaan, ovat vaikuttamassa, kuten
esimerkiksi aluepolitiikka tai työllistäminen,
viis siitä, onko tiehanke tarpeellinen vai ei. Nytkin budjetissa
on tiehankkeita, joiden kustannus—hyöty-suhde
on alle 2.
Arvoisa puhemies! Kysyn vielä lopuksi: Mistä löytyisi
se puolueeton taho, joka jakaisi tiemäärärahat
todellisen tarpeen mukaan?
Iivo Polvi /vas:
Herra puhemies! Pitkään jatkuneen talouskasvun
seurauksena julkinen talous on saatu ylijäämäiseksi.
Kansalaisten velkaantuneisuus on alhaisella tasolla, yritysten taseet
ovat vahvistuneet ja eri selvitysten mukaan maamme kilpailukyky
on hyvä. Talouden lähtötaso on siten
tällä hetkellä vahva ja sen pohja on kunnossa.
Tuo tilanne on syytä lukea Ahon jälkeisten hallitusten
aikaansaannokseksi johdonmukaisella ja pitkäjänteisellä talouspolitiikalla, jonka
joistakin yksityiskohdista ja yksittäisistä ratkaisuista
voidaan varmaankin perustellusti olla eri mieltä.
Kuluvan vuoden loppuvuodesta epävarmuus talouskehityksestä on
lisääntynyt ja kasvukäyriä on
tarkisteltu yleisesti alaspäin. Niinpä talouskasvun
hiipuminen varjostaa tulevaa vuotta ja samalla myös tähän
saakka jatkunutta myönteistä työllisyyskehitystä.
Yhdysvaltain ja myös Euroopan keskuspankin toistuvilla
koronalennuksilla on luonnollisesti taloutta elvyttävä vaikutus,
mutta varmuutta siitä, millä aikavälillä se heijastelee
omaan kansantalouteemme, ei ole nähtävissä.
Vaikka talouskasvun hiipumisesta huolimatta työllisyys
on vielä tähän saakka kehittynyt suotuisasti,
on perusteltua varautua ajoissa huonompaan kehityssuuntaan. Talousarvioesitystä täydentävässä
esityksessä hallitus
onkin aivan oikein ehdottanut jo lisäresursseja työllisyyden hoitoon,
kuten myös ammatilliseen aikuiskoulutukseen ja oppisopimuskoulutukseen.
Ne voivat kuitenkin huonommassa vaihtoehdossa osoittautua riittämättömiksi
lisäyksiksi. Niinpä valiokunnan mietintöön
sisällyttämä lausumaehdotus, jossa hallituksen
edellytetään viimeistään kehysriihen
yhteydessä käytävissä raamineuvotteluissa
tarkistavan työvoimapolitiikan riittävyyttä suhteessa
työttömien määrään,
on perusteltu kannanotto.
Valiokunta päätyi mietinnössään
myös toteamaan, että mikäli työttömyys
pahenee, tulee suhdannepoliittisena keinona harkita työllisyysmäärärahojen
osoittamista niin koulujen, päiväkotien kuin vanhainkotienkin
peruskorjaukseen ja muihin työllisyyttä tukeviin
hankkeisiin. Nuo valiokunnan esittämät toimenpiteet
ovat keinoja, joilla voidaan reagoida nopeasti mahdollisen kielteisen
kehityksen katkaisemiseksi, ja niitä on syytä myös
tarvittaessa käyttää. Joka tapauksessa
on välttämätöntä, että työttömyystilanteen mahdolliseen
heikkenemiseen reagoidaan nopeasti, jotta vältytään
siltä virheeltä, jonka Ahon hallitus teki syventämällä lamaa
menoleikkauksin ja samanaikaisin veronkorotuksin, minkä seurauksena
synnytettiin aikanaan pitkäaikaistyöttömien
jono, jota ei vielä tähän mennessäkään
ole kyetty purkamaan. Tuota pitkäaikaistyöttömyyden
kasvuahan Suomen Akatemian rahoittamassa tutkimuksessakin pidetään
keskeisenä virheenä 90-luvun alussa.
Työttömyys on kaiken kaikkiaan kansalaisia eniten
eriarvoistava ja myös syrjäytymistä aiheuttava
tekijä. Sen vuoksi kaikki ne toimenpiteet, joilla erityisesti
pitkäaikaistyöttömyyttä todella kyetään
vähentämään, ovat kannatettavia.
On selvää, että työllisyyskehitys
on sidoksissa talouskasvuun, johon voidaan vaikuttaa tuloverojen
kevennyksellä ja työnantajan palkkasivukulujen
alentamisella, kuten talousarvioesityksessä tehdäänkin.
Verojen alennuksella ilmeisesti kuitenkaan ei ole sitä työllisyysvaikutusta,
mitä sillä kuvitellaan olevan. Minusta viime vuosien
kehitys oikeastaan sen osoittaa. Joka tapauksessa suurempi elvytysvaikutus
saataisiin aikaan kohdentamalla veronalennukset nyt toteutettua oleellisesti
enemmän pienituloisimpien hyväksi. Se joka tapauksessa
lisäisi enemmän kulutuskysyntää ja
edistäisi samalla myös sosiaalista oikeudenmukaisuutta.
Talousarvioesitys sisältää monia
myönteisiä yksityiskohtia. Jo keväällä hallituspuolueen eduskuntaryhmien
tekemän sopimuksen mukaisesti lisäpanostusta on
osoitettu erityisesti niin sosiaali- kuin terveydenhuollon rahoitukseen, rautatie-
ja tiehankkeisiin, huumausaineiden ongelmakäyttäjien
hoidon parantamiseen, pitkäaikaistyöttömyyden
ja syrjäytyneisyyden vähentämiseen jne.
Kaikkia näitä ratkaisuja voidaan pitää perusteltuina
ja oikeina.
Niiden lisäksi vasemmistoliiton eduskuntaryhmän
keskeisenä tavoitteena oli saada tasokorotus myös
työttömyysturvaan. Työmarkkinatuen ja
peruspäivärahan tasokorotus on pitkään odotettu
parannus, joka kohdentuu kaikkein heikommassa asemassa oleviin,
ja se on syytä kirjata myönteisenä toteutuvien
muutosten luetteloon. Peruspalvelujen turvaamiseen kunnalle osoitettu
1,5 miljardin lisäpanostus, joka kohdentuu erityisesti
sosiaali- ja terveydenhuollon sekä opetustoimen kustannuksiin,
on oikea ja myös välttämätön
lisäpanostus kunnille peruspalvelujen rahoituksen turvaamiseksi.
Kuntien valtionosuusjärjestelmän muutos ja siihen
liittyvä arvonlisäveron takaisinperintäjärjestelmän
kumoaminen on kokonaisuudessaan myönteinen uudistus. Sillä tasataan
osaltaan kuntien välisiä taloudellisia eroja.
Kokonaisuudessaanhan kuntien ja valtion välisen kustannustenjaon
ja toisaalta kuntien keskinäisen tulonjaon tarkistuksen
yhteydessä liikutellaan ensi vuoden aikana uudella tavalla
runsaan 2 miljardin markan summaa, jolla tasoitetaan oleellisesti
niitä kehityseroja, jotka kuntien viime vuosien eriytyvän
kehityksen seurauksena ovat syntyneet.
Valtiovarainvaliokunnan käsittelyssä talousarvioesitykseen
on tehty noin 130 miljoonan markan lisäykset. Summan vähäisyydestä huolimatta
sillä on kyetty tilkitsemään monia niitä epäkohtia,
joiden luettelointiin ei tässä yhteydessä oikeastaan
ole mahdollisuuksia. Kaiken kaikkiaan totean sen, että tämä talousarvioesitys
on paras niistä yhdeksästä, joita on
ollut tilaisuus olla käsittelemässä.
Marja-Liisa Tykkyläinen /sd:
Arvoisa puhemies! Taloustilanteen muuttuminen on ollut voimakasta
ja nopeaa. Tästä huolimatta ainakin valtion taloudellinen
tilanne säilyy ensi vuonna ja todennäköisesti
myös seuraavana vuonna ylijäämäisenä.
Moni varmaan ajattelee, että aika rohkeita ajatuksia. Ylijäämäinen
valtiontalous edellyttää luonnollisesti sitä,
että talouden kasvu nopeutuu tämän vuoden
alhaisesta tasosta.
Valtiontalous on osa julkista taloutta. Sen sijaan kunnallistaloudella
menee heikommin ja sen myötä myös monella
maakunnalla tai aluetaloudella. Eduskunnassa muun muassa kuntien
harkinnanvaraisia avustuksia lisätään
valtiovarainvaliokunnan esityksestä 20 miljoonaa markkaa
ja aluepolitiikan toimivuuden parantamiseksi määrärahoja
kasvatetaan 37 miljoonalla markalla.
Pidemmällä aikavälillä eri
alueiden menestyminen riippuu pitkälti siitä,
että löydetään kullekin alueelle
tyypilliset vahvuudet ja pyritään niiden avulla
kehittämään alueita. On selvää,
että tässä työssä tarvitaan
myös valtiota ja sen rahallista panosta. Eduskunnassa tätä työtä on
seurattava tarkkaan ja varattava riittävät määrärahat
tulevien vuosienkin talousarvioihin.
Arvoisa puhemies! Tämän keskustelun aikana
Suomen taloudellisesta kehityksestä on annettu varsin synkkä kuva.
Näille mielipiteille löytyy varmaan vahvat perustelut,
koska niin epävarmalta tilanne näyttää.
Keskustelun aikana on kuitenkin tullut varsin suotuisiakin uutisia,
jotka koskevat koko Suomen talouden kannalta merkittävän
yhtiön eli Nokian antamia tietoja. Ne ovat tulleet tänään
iltapäivällä. Yhtiö saavuttaa tälläkin
kertaa aiemmin esittämänsä liikevaihto- ja
voittotavoitteensa tämän vuoden viimeisellä neljänneksellä.
Ensi vuotta ajatellen uutinen on hyvä, koska se luo uskoa
koko Suomen talouteen. Nyt voidaan ainakin aiempaa paremmin arvioida
muun muassa osakekurssien kehityksestä riippuvien verotulojen
kertymää, jotka pysyvät ainakin tämän
vuoden tasolla.
Arvoisa puhemies! Globalisaation vaikutukset ulottuvat monille
eri elämänalueille. Taloudellinen kasvu keskittyy
niille alueille, joilla on merkitystä markkina-alueena
tai helppo pääsy markkinoille. Globalisaatio suosii
nuorehkoa ja entistä koulutetumpaa työvoimaa.
Tämän kehityksen myötä kaupunkien
merkitys tulee kasvamaan. Voittajia ovat urbaanit alueet, joilla
on korkean tuottavuuden omaava, uuteen teknologiaan nojaava tuotanto.
Kytkeytyessään maailmanmarkkinoihin kaupungit
tulevat myös kansainvälistymään.
Toisaalta kaupungeissa näkyy myös globalisaation
kääntöpuoli, joka ilmenee yhtäältä epäsosiaalisuutena
ja toisaalta kasvavana eriarvoisuutena. Rajojen madaltumisen myötä huumeet
pääsevät kaikista valvontayrityksistä huolimatta
helpommin maahan. Yhteiskunnan muuttuminen markkinavoimaisemmaksi
lisää eriarvoisuutta.
Globalisaation suurin haaste on se, kuinka sen myönteisistä puolista
voidaan nauttia ja samalla hallita sen kielteisiä vaikutuksia.
Tämä yhtälö voidaan ratkaista
vain uudenlaisella, kansainvälisen todellisuuden huomioivalla
yhteiskuntapolitiikalla. Siksi kansainvälisessä yhteistyössä demokratiaa
on lisättävä ja kansanvalta on ulotettava
maailmantalouteen. Tehtävämme on luoda maailmantalouteen
kestävät eettiset pelisäännöt. Niiden
on lisättävä talouden ohjattavuutta,
toimittava luonnon kannalta kestävästi sekä parannettava
ihmisten elämää koko maapallolla. Edellä sanotun
vuoksi on tärkeää, että talousarvioon lisätään
eduskunnassa ulkoministeriön käyttömenoihin
7 miljoonaa markkaa.
Arvoisa puhemies! Tällä lisätyllä rahasummalla
voidaan pitää huoli siitä, että Suomi
ei jää pieneksi saarekkeeksi vaan pystyy omalta
osuudeltaan jo pohjana olevien rahojen turvin olemaan maailmanlaajuisissa
neuvotteluissa mukana, missä ovat keskeisinä sekä politiikka
ja talousasiat että myöskin terrorismin vastainen
toiminta.
Antti Rantakangas /kesk:
Arvoisa herra puhemies! Ensi vuoden talousarvio ei tuo ratkaisevaa
parannusta tasapuoliseen ja tasapainoiseen aluekehitykseen. Viime
vuosien voimakas ja kiihtynyt muuttoliike jatkuu. Nyt esitetyillä toimenpiteillä ei
kehityksen suuntaa käännetä. Vaikka hallituspuolueiden
edustajat ovat korostaneet, miten hyvä ensi vuoden budjetti
on, markat ja todelliset ratkaisut puuttuvat.
Tänään ministeri Martti Korhonen
oli arvostellut kuntia ja kuntien päättäjiä huonosta
asioiden hoidosta. Hän oli kääntänyt
katseensa erityisesti talousvaikeuksissa olevien kuntien päättäjiä ja
niitä kuntia kohti. Tämä on kummallista
politiikkaa kuntaministeriltä. Päättäjien
syyllistäminen ei ratkaise ongelmia, jotka johtuvat siitä, että monien
kuntien verotulot alenevat, väestö vähenee
ja ikääntymiskehityksen seurauksena palvelutuotannon,
kuten terveyspalvelujen, kustannukset, lisääntyvät.
Nyt tarvittaisiin asennemuutos, uusi ajattelu ministereitten ja
hallituksen suunnalta ja se lähtökohta, että kaikkien
kuntien peruspalvelut turvataan ja huolehditaan sillä tavalla
kansalaisten yhdenvertaisuudesta. Kuntien henkilöstö on
ajettu erittäin tiukalle. Hehän tekevät
arvokasta työtä tuottaessaan terveys-, opetus-,
sosiaali- ja teknisen toimen palveluita. Siinä syyllistäminen
ei auta.
On valitettavaa, että hallitus edistää ainoastaan
kuntien yhdistämistä erilaisten porkkanarahojen
kautta, mutta ei yhteistyötä, joka olisi monessa
tapauksessa järkevää. Siis pitäisi
rahoituksellisinkin keinoin kannustaa kuntia hakemaan yhteisiä palvelutuotannon
ratkaisuja, mutta nykyinen valtionosuusjärjestelmä ei
tätä tee.
Puhemies! Vaikka hallitus siis markkinoi budjettia alueitten
kannalta myönteiseksi, se ei näy määrärahoissa,
vaan huono kehitys maaseutualueitten kannalta jatkuu. Näyttääkin
siltä, että hallitus nojaa edelleen keskiarvolukuihin:
riittää, että kunnilla menee keskimäärin
hyvin, ja riittää, että Suomella menee
keskimäärin hyvin. Tämähän
ei lohduta niitä ihmisiä, jotka asuvat niissä kunnissa,
jotka ovat taloustaantuman ja negatiivisen kierteen alueella.
Hyvän talouskasvun aikana alue-erot ovat siis kasvaneet,
niin kuin keskusta monta kertaa on sanonut. Valtion ja valtion eri
virastojen toimenpiteet ovat osittain tähän vaikuttaneet.
Tällä viittaan siihen, että esimerkiksi
Suomen Posti Oy supistaa maaseudun palveluverkostoa ja Tieliikelaitoksen
monet ratkaisut tähtäävät samaan
suuntaan. Työvoimatoimistojen supistukset ovat myöskin
eräitä käytännön esimerkkejä,
eli tuhansia työpaikkoja maaseutualueelta ja haja-asutusalueelta
poistuu valtion liikelaitosten ja yhtiöitten toimesta.
Nyt tarvittaisiinkin aluepolitiikan kokonaistarkastelu ja todellinen
halu parantaa heikoimpien alueitten elinvoimaa ja kilpailukykyä.
Täällä on mainittu hyviä asioita,
joilla voitaisiin tätä tehdä: alemman
asteisen tieverkon kehittäminen ja lisärahoitus
sinne, kuntapalveluitten rahoittaminen, kuljetuskustannusten tasaaminen
Ruotsin mallin mukaan — siis todellinen parannus nykyiseen
tilanteeseen tarvittaisiin — sekä Norjan-mallin
mukaiset aluepoliittiset veroratkaisut. Nyt pientä näpertelyä on
tapahtumassa, mutta mitään merkittävää ei
kuitenkaan, valitettavasti.
Korkean työttömyyden uhka ja todellisuus on myöskin
aivan tosiasia. Olisi odottanut, että ensi vuoden budjetissa
aktiivisia työvoimapolitiikan toimia olisi lisätty
ja kiinnitetty erityistä huomiota pienyritystoiminnan edellytysten
parantamiseen. Nythän yritysten suhdannenäkymät
ovat heikentyneet maanantaina julkaistun Euroopan kauppakamarin
tilastojenkin mukaan, eli todellisia pk-yritystoiminnan kilpailukykyä parantavia toimia
olisi tarvittu.
Puhemies! Maatalouden kannattavuuden turvaaminen on koko maaseudun,
mutta myöskin suomalaisen yhteiskunnan kannalta tärkeä asia. Tämä yksittäinen
bse-tapaus, joka nyt on ollut julkisuudessa, on valitettava. Pidän
tärkeänä, että naudanlihan tuotannon
kannattavuus turvattaisiin, niin että nämä kustannukset
tulisivat yhteisvastuullisesti hoidettaviksi. Teurastamot ovat alentaneet
välittömästi lihan hintaa 2 markalla kilo,
mikä merkitsee 500 markan menetystä nautaa kohti.
Kannattavuus on siis naudanlihan tuotannossa romahtamassa. EU:ssahan
yhteisvastuullisesti kannettiin merkittävä osa
tautitapausten kustannuksista. Siinä mielessä ministeri
Hemilän jyrkkä suhtautuminen asiaan ihmetyttää.
Suomalainen ruoka on kuitenkin tästä yksittäistapauksestakin
huolimatta edelleen maailman puhtainta, ja on tärkeää,
että mihinkään paniikkireaktioihin ei
ryhdytä. Pidän tärkeänä,
että elintarvikevalvonnan voimavaroja lisättäisiin. Tähän
talousvaliokunta on kiinnittänyt myös huomiota.
Läänien ja kuntien voimavarat ovat liian niukat,
ja se on asia, joka pitäisi lähivuosina korjata.
Puhemies! Keskustan esitykset lapsiperheiden taloudellisen aseman
parantamiseksi ovat perusteltuja. Kotihoidon tuen korotus 2 000 markkaan
kuukaudessa, alimman äitiyspäivärahan
korotus alimman työttömyyspäivärahan
tasolle sekä kotona tehtävän työn
eläkekertymän muodostaminen sekä lapsilisien
indeksikorotus olisivat oikeita toimenpiteitä. Niillä lisättäisiin kotona
tehtävän työn arvostusta ja lapsiperheitten
valinnanmahdollisuutta, ja ne olisivat tulevaisuuspanostuksia, aivan
niin kuin ministeri Niinistö täällä vaati.
Marjatta Stenius-Kaukonen /vas:
Arvoisa puhemies! Haluan ensin lämpimästi
kiittää ed. Tykkyläistä, joka
oman jaostonsa puheenjohtajana on ollut edesauttamassa meidän
yhteistä hankettamme lääkärikoulutuksen
lisäpaikkojen lisämäärärahan
saamiseksi. Nämä uudet 70 koulutuspaikkaahan tulivat
tänä syksynä neljään
tiedekuntaan: Kuopion, Tampereen, Turun ja Oulun lääketieteelliseen
tiedekuntaan. Kesällä lisäbudjetissa
eduskunta varasi tiedekuntien tarpeelliseksi katsoman määrärahan
eli 70 000 markkaa per opiskelijapaikka. Suureksi yllätykseksemme,
kun ensi vuoden budjettiesitys julkaistiin, saimme tietää,
että tätä riittävää rahasummaa
ei siellä ollutkaan. Näin me olemme tehneet yhteistyötä näiden
tiedekuntien alueelta ja, voi sanoa, monien muidenkin vaalipiirien
alueelta olevien kansanedustajien kanssa, ja tämä pieni
mutta tärkeä asia on nyt sivistysjaostossa hoidettu
ja määrärahalisäys on budjettiesityksessä,
joten tästä kiitos kaikille, jotka tässä ovat
mukana olleet.
Lääkäripula on todellisuutta tänä päivänä erittäin
monissa kunnissa terveyskeskuksissa. Kysymys ei enää ole
vain syrjäisten pienten kuntien terveyskeskusongelmasta,
vaan lääkäripula koettelee jo suuria
kasvukeskuksiakin. Tampereellakaan tämä ongelma
ei ole tuntematon. Erityisesti Tampereen tiedekunnassa on koulutusta
kehitetty niin, että se vastaisi nimenomaan terveyskeskusten
tarpeisiin. Pohjanmaaltahan olemme saaneet tukea niin lääkärikoulutusasiassa
kuin tieasioissakin. Tie Tampereelta kulkee Pohjanmaalle, ja sitä kautta
myöskin Tampere kasvukeskuksena ja koulutuskaupunkina on
voinut olla tukemassa näiden pohjoisempien alueiden toimintaa. Pidän
tätä erittäin tärkeänä ja
toivoisin, että se myös ymmärrettäisiin
Etelä-Suomessa, että koulutuspaikkoja ja koulutusta
tulee olla myöskin Kehäkolmosen ulkopuolella,
koska koulutuksen sijaintipaikka vaikuttaa olennaisesti siihen,
mihin opiskelijat jäävät. Eihän
tämä koske tietenkään Tamperetta,
tämä koskee mitä suurimmassa määrin
Kuopion yliopistoa, samoin Oulua. Oulu on ehkä parhaimpana
esimerkkinä siitä, miten se on vaikuttanut alueelliseen
kehitykseen.
Tämä pieni mutta tärkeä määräraha
vaatii tietysti jatkoa myöskin seuraaville kuudelle vuodelle,
koska lääkärithän eivät
valmistu suinkaan vuodessa. Me tarvitsemme kyllä monia
muitakin toimenpiteitä, joilla voidaan poistaa jo olemassa oleva
terveydenhuollon henkilöstön pula ja nimenomaan
estää tulevina vuosina uhkaava pula, kun nykyinen
henkilöstö ikääntyy ja näin
ollen vähitellen alkaa siirtyä pois työelämästä.
Terveydenhuollon kehittäminen on saanut kansallisen
projektin. Kovin vähän olemme vielä tästä projektista
kuulleet. Tietysti työ on täydessä käynnissä.
Aika lyhyt on aika, kun joulukuun puoliväliin mennessä käytännössä näillä työryhmillä
pitää esitykset
olla valmiina. Kyllä monessa työryhmässä on
huokailtu, että mitenkähän tässä nyt
pystytään perusteellista työtä tekemään.
Kun seminaari ensi keväällä on jo määritelty
9. päiväksi huhtikuuta, niin kyllä todella paljon
työtä on tehtävä, jotta tuloksia
saadaan.
Mutta toisaalta myöskin terveydenhuollon ongelmat ovat
varsin tuttuja, joten sitä ei tarvitse selvittää,
missä ongelmat ovat, vaan nyt tarvitaan toimenpiteitä,
miten ongelmat ratkaistaan. Siinä mielessä tietysti
ensi vuoden budjettiin ei kokonaisuudessaan voi olla varsin tyytyväinen. Palaan
nyt lyhyesti siihen asiaan, josta tämän päivän
toisessa asiassa äänestettiin, eli terveydenhuollon
asiakasmaksujen korotukseen. En todellakaan pidä sitä oikeana
tapana pyrkiä ratkomaan kuntien terveydenhuoltoon liittyviä ongelmia.
Siis tarkoitan nyt sitä, että rahat eivät
tahdo riittää näihin menoihin.
Itselläni sattuu olemaan edessäni laatukilpailuun
osallistuvien projektien esittelyjä Pirkanmaan sairaanhoitopiirin
alueelta. Kun esimerkiksi on kehitetty syvän laskimotukoksen
polikliinista hoitoa ja arvioitu sen taloudellisuutta ja vaikuttavuutta
ja kehitetty hoitoketjua ja pyritty nimenomaan polikliiniseen hoitoon,
arvio on se, että hoitoaika on lyhentynyt 3,4 vuorokautta
ja hoidon kustannus yksittäisen potilaan osalta 3 356
markkaa. Tämän tyyppistä toimintaa tarvitsisimme
paljon enemmän ja tukea ja rahoitusta tähän
toimintaan. Toki sitä evo-rahoilla on tehty, mutta evo-rahoja,
jotka myöskin kuuluvat sivistyspuolen rahoihin ja ovat
toisaalta tietysti sosiaali- ja terveysvaliokunnan ja sivistysvaliokunnan
aluetta, ei nyt ole nostettu viime aikoina. Onneksi tänä vuonna
ensimmäisen kerran pitkästä aikaa saimme
hoidettua tämän asian niin, että meidän
ei tarvinnut tähän käyttää energiaa
tämän syksyn aikana. Usean kerran on jouduttu niin
tekemään. Toivottavasti seuraavassa budjetissa
evo-rahoja lisätään.
Arvoisa puhemies! Toinen asia, missä eduskunta jälleen
on joutunut käyttämään paljon energiaa
ja nimenomaan valtiovarainvaliokunta, on Raha-automaattiyhdistyksen
rahojen lisääminen taikka itse asiassa ainoastaan
jakovaran lisääminen, elikkä rahat ovat
olemassa, mutta niitä jaetaan kansanterveysjärjestöille.
Aivan samantapaisia esimerkkejä olin valmistautunut esittämään,
mutta kun 7 minuuttia tulee juuri täyteen, totean, että kiitos
myös tästä valtiovarainvaliokunnalle.
Susanna Huovinen /sd:
Arvoisa puhemies! Täällä on tänään
jo useaan otteeseen käyty läpi yleistä talouden
tilannetta. Haluan vain lyhyesti yhtyä niihin puhujiin,
jotka ovat vaatineet tarkkaa ja tiukkaa tarkistusta työttömyyden
ennusteisiin ensi keväänä seuraavan budjetin
kehysten yhteydessä. Mikäli työttömyys
uhkaa kääntyä nousuun, on työministeriössä valmiina
olevia keinoja otettava laajamittaisesti käyttöön.
Kuten keskustelussa jo aikaisemmin totesin, nähdäkseni
suomalainen yhteiskunta ei ole vielä ymmärtänyt
ikääntymisen mukanaan tuomaa haastetta ja sen
kaikkinaisia vaikutuksia talouteen ja hyvinvointipalveluihin. Haluankin
toistaa tässä yhteydessä toiveeni siitä,
että tämä ikääntymisen
haaste olisi esillä eduskunnassa laajempana kokonaisuutena,
jossa tarkasteluaika olisi pidempi kuin pelkkä seuraava
budjettivuosi. Tällöin voisimme tarkastella ikääntymisen vaikutuksia
monesta näkökulmasta. Osittain näitä asioita
on tietenkin sivuttu monien muiden asioiden joukossa, ja esimerkiksi
tulevaisuusvaliokunnan työn tulevaisuutta koskenut asiakirja
käsitteli ikääntymisen vaikutuksia suomalaiseen yhteiskuntaan.
Ensi vuoden talousarvion valmisteluun keväällä osallistuneet
hallituspuolueiden eduskuntaryhmät tekivät jo
tuolloin hyviä päätöksiä.
Lisäpanostukset muun muassa sosiaali- ja terveydenhuollon
valtionosuuksiin tulevat todellakin tarpeeseen, väestön
ikääntyminen kun näkyy tällä sektorilla
ehkä ensimmäisenä. Palvelujen tarve kasvaa,
ja samanaikaisesti alalla työskentelevät jäävät
laajamittaisesti pois työelämästä.
Yhtälö ei siis tule olemaan helppo. Helpotusta
yhtälön ratkaisuun ei tuo sekään,
että samaan aikaan terveydenhuollon ja erityisesti erikoissairaanhoidon
puolella lääketiede kehittyy kovalla vauhdilla.
Hoidot, lääkkeet ja laitteet sen kuin kallistuvat.
Kansallinen terveydenhuollon projekti, jonka ed. Stenius-Kaukonenkin
juuri äsken mainitsi, on tästäkin näkökulmasta
katsottuna enemmän kuin tärkeä. Silti
vähän pelkään, että odotamme
kaikki tuolta projektilta vähän liikoja ja ikään
kuin jotain viisastenkiveä kaikkiin mahdollisiin kysymyksiin.
Tällainen odotus on täysin epärealistinen.
Varmasti ehdotuksia tullaan sieltä saamaan, mutta projekti
on oman näkemykseni mukaan vasta alkua terveydenhuollon
suurten kysymysten ratkaisulle.
Puhemies! Valtiovarainvaliokunnan mietinnössä on
useita kiitoksen arvoisia kohtia. Kaikkia ei ole ajan rajallisuuden
vuoksi mahdollista eikä edes tarkoituksenmukaista käydä läpi.
Keskityn muutamaan asiaan ja palaan sitten pääluokkakohtaisessa
käsittelyssä muutamiin lisäkohtiin.
Valtiovarainvaliokunnan ensimmäinen lausuma liittyy
kehitysyhteistyömäärärahojen
nostamisen perusteltuun vaatimukseen. Itse olen useaan otteeseen
ihmetellyt tältäkin paikalta, milloin suomalainen
yhteiskunta on riittävän vauras antamaan murusen
omasta hyvinvoinnistaan maailman köyhimmille. Vieläkin
ollaan jäljessä YK:n suosittelemasta tasosta,
ja onkin oikein, että valiokunta nyt tiukasti edellyttää hallituksen tuovan
ohjelman sekä aikataulun siitä, miten tälle
tasolle päästään. Me emme kerta
kaikkiaan voi sulkea silmiämme eteläisen pallonpuoliskon
ongelmilta, nälältä ja köyhyydeltä.
Yhteisvastuun on ulotuttava oman maan ja oman hyvinvoinnin ohi ja
yli. Ihmiskuntana olemme yksi iso kokonaisuus, ja monet ongelmistamme
ovat mitä suurimmassa määrin yhteisiä.
Tässä mielessä kehitysapu ei ole mikään
menoerä vaan sijoitus koko maapallon tulevaisuuteen.
Suomesta tulee vuosi vuodelta yhä monikulttuurisempi
maa. Tämä on myönteistä kehitystä, joskaan
se ei tapahdu aivan ongelmitta. Monet maahamme muuttajat kohtaavat
tilanteita, joissa he tarvitsevat apua ja neuvoja. Myös
kansainvälinen ihmisoikeustilanne vaatii suomalaiselta kansalaisjärjestökentältä entistä
tarkkaavaisempaa
otetta ja seurantaa. Suomessa on kaiken lisäksi tämän
alan asiantuntijoita, joiden osaamiselle on käyttöä monissa
maailman kriisipesäkkeissä. Tässä yhteydessä haluankin
lämpimästi kiittää valtiovarainvaliokuntaa
ja erityisesti sen sivistys- ja tiedejaostoa siitä, että rauhantyölle
ja erityisesti Ihmisoikeusliiton toimintaan osoitetaan lisää määrärahaa
tulevana vuonna. Tätä tärkeää työtä on
tehty tähän asti täysin riittämättömillä resursseilla,
ja olen todella ilahtunut, että niin tämä kuin
myös liikunnan ja nuorison parissa tehtävä järjestötyö saa
tunnustusta myös tätä kautta.
Toinen yksityiskohta, jonka haluan nostaa tässä yhteydessä esiin,
on kansainvälisen adoption tukeminen. Olen saanut viime
vuoden aikana hyvin läheltä seurata tällaista
prosessia, ja käsitykseni on se, että yhteiskunnan
tuki näille perheille on riittämätöntä.
Ei voi olla oikein, että taloudellinen asema määrittää sen,
kuka adoptioon voi ryhtyä. Näkemys siitä,
että asia on saatava korjattua lisätalousarvion
yhteydessä ensi keväänä, on kannatettava.
Samassa yhteydessä tulee pohtia myös sitä,
onko lainsäädännön muutoksilla
mahdollista auttaa perheitä paremmin alkuun. Olisi tärkeää,
että perhe voisi lapsen tai lapsien Suomeen saavuttua viettää aikaa
enemmän yhdessä. Nyt perheiden taloudellinen tilanne
on sen verran tiukka, että kaikista kustannuksista suoriutumiseksi
ainakin toisen vanhemman on oltava työelämässä täysipainoisesti
mukana.
Arvoisa puhemies! Aivan lopuksi haluan kommentoida aikaisemmin
käytyä keskustelua. Vähän kuulosti
siltä, että opposition taholta ollaan jatkamassa
edellisvuosien tapaan oman joulusäkin jakamista tyyliin
"kaikkea kivaa kaikille". Toivon todellakin, että kansalaiset
jälleen kerran ovat valppaina ja muistavat, että opposition
joululahjasäkki on pohjaton ja kuvitteellinen ja istuva
hallitus joutuu tekemään työtään
todellisten talouslukujen ja rajallisten resurssien parissa.
Pentti Tiusanen /vas:
Arvoisa puhemies! Itämeren suojelu on myös
valtiovarainvaliokunnan mietinnössä todettu monessakin
kohtaa. Merentutkimuslaitoksen kohdalla se on mainittu ja ensi kesän
sinileväkukintamahdollisuutta on ennakoitu. Myöskin
ympäristöpääluokan kohdalla tämä kysymys
on valiokunnan mietinnössä huomioitu. Kysymys
on monestakin asiasta, rehevöitymisestä mutta
myöskin turvallisuudesta. Tänään
viimeksi on päivän otsikoissa Turun suunnassa öljypäästö.
Toisaalta Primorskin öljysataman käyttöönotto,
mihin valiokunta mietinnössään viittaa,
on aivan näiden viikkojen asia. Tällaiset asiat
pitäisi myöskin huomioida rahana. Valitettavasti
näin ei vielä ole pystytty toimimaan.
Väyläalus Seili on olemassa, ja se pitäisi muuttaa
avomeri- ja jääolosuhteissa toimimaan pystyväksi öljyntorjunta-alukseksi.
Tässä asiassa on ympäristöministeriökin
aikaisin ollut liikkeellä, ja tämä asia
pitäisi toteuttaa. Se maksaisi 33 miljoonaa markkaa. Valitettavasti
tämä aloite ei edennyt. Ympäristövaliokunta
on myös omissa kannanotoissaan nostanut öljyntorjunnan
ja öljyntorjunta-aluksen tarpeen esille ja painottanut
sitä.
Terveyden- ja sairaanhoito on kriisissä. Tähän
tautiin auttaa vain raha. Ei enää ole kysymys siitä tasapainoilusta,
johon muun muassa peruspalveluministeri Soininvaara on viitannut,
että ollaan ikään kuin kriisin kuilun äärellä ja
seuraava askel olisi vasta askel kriisiin. Tuo askel on jo otettu,
ja käytännön elämässä se
näkyy monissa kunnissa ja sairaanhoitopiireissä aivan
konkreettisesti.
Yksi esimerkki Kymenlaakson sairaanhoitopiirin suunnasta: Yksi
osasto, sisätautiosasto, aiotaan sulkea ensi vuonna. Päiväkirurgiaa
vähennetään, toimenpidevalikkoa, joka
on nimenomaan kehitetty edulliseksi, nopeaksi tavaksi hoitaa kirurgisia
toimenpiteitä. Periaatteessa noin puolet operaatioista
pitäisi pystyä tekemään päiväkirurgisesti.
Kymenlaakson sairaanhoitopiirin hallituksen päätöksessä,
joka on myös siunattu viime yhtiökokouksessa,
tätä toimintaa aiotaan vähentää oleellisesti.
Syynä on taloudellinen peruste: kunnat eivät ole
valmiit maksamaan erikoissairaanhoidosta.
Lopulta kaikki on kuitenkin hoidettava ainakin siihen tasoon,
että ketään ei voi jättää heitteille,
ja lasku tulee sitten myöhemmin, tuleeko se sitten HUSista
vai mistä, mutta tulee kuitenkin. Tällaisiin ongelmiin
olemme joutuneet. Näin ollen kansallinen hanke, jota professori
Jussi Huttunen selvitysmiehenä on vetämässä,
tulee todellakin tarpeeseen. Kansallinen terveydenhoidon projekti
ei varmaankaan ole mikään sellainen lipas, että jos
se avataan, sieltä löytyy vastaus kaikkiin kysymyksiin,
ei ollenkaan, mutta sikäli kuin ymmärrän,
Jussi Huttusen resepti tähän tilanteeseen on se,
että Suomen pitää lisätä kansallisen
rahoituksensa osuutta terveyden- ja sairaanhoidossa oleellisella
tavalla.
Tällä hetkellä Suomi sijoittuu Euroopan
unionin jäsenmaiden viimeiseksi, kun katsomme sitä,
miten ostovoimaan suhteutetusti käytetään
rahaa asukasta kohden. Iso-Britannia, Irlanti ja Ruotsi, jotka olivat
myös peräpäässä, ovat
tehneet päätöksen kansallisen osuuden
lisäämisestä. Näin Suomi on
jäämässä nyt todella peränpitäjäksi.
Tämä asema näkyy käytännössä pitkinä hoitoonpääsyaikoina,
leikkausjonoina, sairaaloiden osastojen sulkemisina, lääkäripulana
jne.
Puhemies! Ei lääkäripulaankaan muuta
varsinaista ensiapua ole kuin todellakin käyttää siihen taloudellista
apua, taloudellista lääkettä, ja sehän on
raha. Mutta tämä pitäisi tunnistaa ja
tunnustaa ja lähteä tekoihin. Tiedämme,
että Jussi Huttusen projekti tähtää ensi
vuoden aikana tehtäviin päätöksiin,
vuoden 2003 talousarvion laadintaan, mutta myöskin seuraavan
hallituksen hallitusohjelman laadintaan. Siihen on aika monta vuotta
aikaa odottaa, ehkä liian monta vuotta. Potilas ehkä ehtii
kuolla jo odotuksen aikana. Näin ollen tässä pitäisi
jo keväällä tulevan selvityksen jälkeen
ryhtyä toimenpiteisiin.
Lopuksi, puhemies, todellakin ratoja pitää tukea.
Myös Helsingistä suoraan itään
tarvitsemme suoran rantaradan. Sen suunnittelu on aloitettava välittömästi.
Vuosaaren satamahanketta ei pidä valtion varoin tukea.
Se on aivan selvä asia. E18:aa on kehitettävä muuallakin
kuin länsiosalla, ja nimenomaan itäpuolessa ei
ole myöskään ympäristön
kanssa ristiriitaisia asioita. Ohituskaistojen lisääminen
esimerkiksi Loviisa—Kotka-välillä auttaa
kovasti.
Lopuksi: Kioton sopimus etenee kohti ratifiointia. On hyvä,
että valtiovarainvaliokunnan lausunnossa on tämäkin
huomioitu, mutta teot puuttuvat. Tarvitsemme sinne myöskin
sellaisia sijoituksia, että voimme vastata lupauksistamme.
Pia Viitanen /sd:
Arvoisa herra puhemies! Myös minä olen osaltani
tyytyväinen tähän menettelytapaan, joka
tämän talousarvion laadinnassa nyt ensimmäistä kertaa
on ollut, eli siihen, että eduskunta on voinut itse jo
keväällä määritellä aika
mittaviakin perustavoitteita, jotka sitten ovat löytyneet
valmiina jo valtiovarainministeriön ja hallituksen esityksestä budjetin
sisältä. Tällä olemme varmasti
säästyneet monelta traagiseltakin neuvottelulta
ja yhteenotolta näin jatkossa syksyllä ja olemme
voineet keskittyä niihin asioihin, joita mielestämme
vielä talousarvioon pitää lisäksi
tuoda. Se on hyvä menettely.
Erityisen mukavaa minun mielestäni oli se, että tämän
kautta pohjissa oli muun muassa sosiaali- ja terveystoimen valtionosuuksien
korottaminen, joka on paljon kiitosta saanut ja varsin välttämätön
lisä. Tässä yhteydessä haluan
esimerkiksi omalle eduskuntaryhmälleni kyllä hattua
nostaa. Se oli keväällä meidän
ykköstavoitteitamme, ja kovien neuvottelujen jälkeen
olemme muun muassa tässä onnistuneet.
Haluaisin myös minä aluksi sanoa muutaman sanan
työllisyysnäkymistä. On tietenkin hämmentävää,
että näkymät ovat epävarmemmat,
ja tietenkin on myös hämmentävää se,
että ensimmäistä kertaa oikeastaan eri
instanssien ennustukset siitä, miten työttömyysluvut
tulevat kehittymään jatkossa, poikkeavat toisistaan
varsin paljonkin. Itse olen vähän leikillisestikin
miettinyt, että kerrankin taidan toivoa, että valtiovarainministeriö olisi
oikeassa työllisyysennusteissaan. Nehän ovat huomattavasti
myönteisemmät kuin esimerkiksi työministeriön
omat ennusteet.
Mutta juuri tämän epävarmuudenkin
vuoksi on erittäin tärkeää,
että hallitus on jo keskenään päättänyt
ja eduskunta muun muassa ponnen n:o 15 kohdalla tulee päättämään,
että ensi vuoden alkupuolella raamia tehtäessä on
käytävä tämä tilanne
läpi ja on oltava valmius välittömästi
ryhtyä tarvittaviin elvyttäviin toimiin riippuen
siitä, miltä työllisyyslukemat juuri
sillä hetkellä näyttävät.
Kiinnitin huomiota valtiovarainvaliokunnan lausuntoon sivulla
123, jolla puhutaan Suomen Akatemian rahoittamasta tutkimusohjelmasta. Tämän
tutkimuksen mukaan: "Työttömyyden hoidon laiminlyönti
1990-luvun alkupuolella oli eräs keskeisiä virheitä."
Tämän haluan tuoda esiin juuri sen vuoksi, että Lipposen
hallitusten aikana emme tulisi tekemään sitä samaa
virhettä, että jos talous alkaa heiketä,
emme välittäisi elvyttäviä toimia
tehdä, katsoisimme vain lyhytnäköisesti
kokonaisuutta ja sitä, että esimerkiksi budjetin
loppusumma ei saisi kasvaa tai muuta. Meidän on voitava
reagoida tarpeen mukaan työllisyyden muutoksiin.
Juuri tämä virhe, mikä 90-luvun alkupuolella tehtiin,
kun lamaan syöksyttäessä ei välitetty työllistävistä toimista,
johti selvityksen mukaan muun muassa siihen, että nimenomaan
heikosti koulutettu väestönosa ja ikääntyneet
ihmiset suistuivat pitkäaikaistyöttömyyden
raiteille. Tässäkin suhteessa, kun tällaisia
virheitä on tehty, pidän tärkeänä,
että tämä ponsikin eduskunnalta tähän
tulee, että asiaan on palattava.
Arvoisa puhemies! Mielestäni elvyttäviä toimia,
mitä kenties tarvitaan jatkossa lisääkin,
ovat nimenomaan työvoimapoliittiset toimet. Niitä ovat
muun muassa myös investoinnit. Mikäpä ettei
voitaisi valtiovarainvaliokunnan ponnenkin mukaan vaikkapa Tampereen
läntistä ohikulkutietä ruveta rakentamaan
heti kohta vuoden alussa, vaikka siihen tällä kertaa
valitettavasti minkäänlaista rahaa emme saaneet,
vaan ponnen muodossa olemme edenneet. Se jos mikä olisi
aivan loistavaa elvytystä.
Samoin nostaisin elvyttäväksi toimeksi myös opetusministeriön
puolelta ammatillisen aikuiskoulutuksen ja vapaan sivistystyön
määrärahat, koska koulutus voi aina olla
myös elvyttävää toimintaa.
Sen sijaan mielestäni elvytystä eivät
ole kuitenkaan esimerkiksi kaikki veronkevennykset. Esimerkiksi
hyvätuloisten ihmisten veronkevennykset ovat mielestäni
sellainen osa pakettia, jota ei voi nimittää elvyttäväksi,
ja ilmeisesti tästä on ollut vähän
kyse siinäkin, kun tänään on
käyty sananvaihtoa siitä, olisiko budjetissa peräti
24 miljardia elvyttävää ainesta vai ei.
Ryhmäpuheenjohtajamme Kalliomäki on mielestäni
tähän ihan hyvällä tavalla ottanut
jo kantaakin. Joka tapauksessa veronkevennykset tietenkin pieni-
ja keskituloisille ovat elvytystä, mutta hyvätuloisten
veronkevennyksiä ei voi niihin lukea.
Tässä yhteydessä haluan puuttua erääseen
minua askarruttaneeseen asiaan eli siihen, että täälläkin
vedottiin muun muassa Veronmaksajain Keskusliiton lausuntoihin siitä,
että lapsiperheet ovat joutuneet koville laman jälkeisinä aikoina
ja laman aikoina. Tämän kyllä allekirjoitan,
että näin on. Varmasti tarvitaan täälläkin
paljon puhuttuja toimia lapsiperheiden hyväksi. Se, mikä minua
ihmetyttää tässä logiikassa,
on se, että samaan aikaan kun vaaditaan lapsiperheille
lisää tulonsiirtoja, mikä on tietenkin
hyvä vaatimus, ja vaaditaan lisää turvallisia
ja hyviä palveluja lapsiperheille, mikä on myös äärimmäisen
tärkeä vaatimus, samaan aikaan kuitenkin esimerkiksi juuri
Veronmaksajain Keskusliitto vaatii myös samaan hengenvetoon
veroja huomattavasti alaspäin. Minun logiikkaani ja tajuntaani
ei mene, mikä se yhtälö on, kun sanotaan,
että Suomessa on törkeä tuloverotuksen
taso, ja samaan aikaan vaaditaan lisää palveluita,
lisää tulonsiirtoja, mutta ei nähdä kokonaisuutta
ja sitä, mistä ihmeestä ne rahat mahtavat
löytyä.
Tämä logiikka on minulle vierasta, puhumattakaan
siitä logiikasta, mitä esimerkiksi Ollila on viime
aikoina esittänyt, että ikään
kuin hän ja hänen pörssiyhtiönsä määrittäisivät
sen, kuinka korkea tulee Suomen pääomaverotuksen
tason olla. On aika surkuhupaisaa, kun samaan aikaan kaikki maailmanlaajuiset
kilpailukykytutkimukset osoittavat, että Suomen kilpailukyky
on ykkösluokkaa ja se johtuu nimenomaan hyvinvointipalveluista,
nimenomaan hyvinvointipalveluista. Pitäisikö näitä hyvinvointipalveluita
ruveta purkamaan sen vuoksi, että saisimme lisää veronkevennyksiä,
niin kuin esimerkiksi johtaja Ollila niin kovasti vaatii?
En malta olla huomauttamatta, että kun mielestäni
tämä hallitus aivan oikeudenmukaisella tavalla,
niin kuin edellinen hallituskin, nosti pääomaverotuksen
tasoa tasoittaakseen tuloeroja, tätä keskustaoppositio
ei olisi hyväksynyt.
Arvoisa puhemies! Ihan muutama sana, koska näköjään
aika alkaa loppua — 7 minuuttia kuluu yllättävän
nopeasti — siitä että olen erittäin
tyytyväinen, että sosialidemokraattisen eduskuntaryhmän
eräs keskeinen tavoite eli ammatillisen aikuiskoulutuksen
ja vapaan sivistystyön rahoitus on lisääntynyt
eduskuntakäsittelyn yhteydessä. Pidän
sitä erittäin merkittävänä asiana,
ja perustelut kuulette todennäköisesti myöhemmin.
Niilo Keränen /kesk:
Herra puhemies! Tässä yleiskeskustelussa otan
esille vain muutamia yleisiä asioita budjetista.
Valtiovarainvaliokunta on uskaltanut tehdä hallituksen
alkuperäiseen esitykseen vain muutamia muutoksia, sinänsä hyviä ja
oikean suuntaisia, mutta auttamattoman pieniä, joten lopullisessakin
budjetissa näkyy vain hallituksen kädenjälki.
Toivottavasti eduskunta käyttää valtaansa
ja korjaa budjettia.
Mikä se hallituksen kädenjälki on?
Olen myöskin kahden edellisen budjetin käsittelyn
yhteydessä käyttänyt sanaa rutiinibudjetti.
Ei se sana siitä miksikään muutu tälläkään
kerralla. Voisi puhua myös virkamiesbudjetista tai hallinnointibudjetista,
budjetista, jolla hoidetaan vain juoksevia asioita sen kummemmin
miettimättä. Tähän viittaa jossain
mielessä myös ministeri Niinistön alkuillan
puheenvuorossaan toteama, että tulevinakaan aikoina ei
ole odotettavissa kultaisia vuosia. Siis myös eteenpäin
aiotaan mennä entisillä numeroilla vain budjetin
vuosilukua muuttaen. Hallinnoinnilla tarkoitan sitä, että hallituksella
ei ole mitään suunnitelmaa isänmaan kehittämiseksi,
ei edes tarkoitusta ohjata maan kehitystä.
Arvoisa puhemies! Mikä on hallituksen väestöpolitiikka?
Seurataan sivusta, kun maan väestö keskittyy muutamiin
kasvukeskuksiin. Seurataan sivusta, kun väestö vanhenee
ja syntyvyys laskee vuosi vuodelta.
Entä elinkeino- ja työllisyyspolitiikka? Yrittäjyys-hankkeesta
puhuttiin jokunen aika sitten, ei juuri enää,
kun on käynyt ilmi, että 15 000 suomalaista
yritystä on lopettanut kuluneen vuoden aikana.
Korkean tuloveron laskeminen on jokseenkin ainut merkittävä hallituksen
teko, jolla elinkeinoihin tai työllisyyteen on yritetty
vaikuttaa. Kuitenkin työttömyys on jälleen
kääntymässä nousuun ja työllisyyden
alueelliset erot ovat revenneet todella suuriksi.
Liikennepolitiikka: Tiemäärärahat
ovat jatkuvasti alakantissa ja olemassa oleva tieverkko rappeutuu.
Kunnossapito on sellaista, että liikkuminen rupeaa olemaan
hengenvaarallista. Julkisen liikenteen kehittämistä ei
ole edes harkittu. Kokonaisuutena erittäin edullisen rautatieliikenteen alasajo
näyttää vain jatkuvan, viimeisimpänä tulokkaana
uhat autojunaliikenteen lopettamisesta ja olemassa olevien ratojen
purkamisesta.
Aluepolitiikka on taas kokonaan oma lukunsa. Siihenhän
ei meillä näytä olevan mitään
tarvetta, kun tämä maa on niin pieni ja homogeeninen.
Jo nyt nähdään, että keskittymisen
seuraamispolitiikka tulee vaatimaan aluepoliittisia satsauksia jatkossa
nimenomaan kasvukeskuksiin, jotka eivät enää tahdo
selvitä hurjista väestönlisäyksistä.
Olisikohan halvempaa tehdä edes sen verran sitä vanhanaikaista
aluepolitiikkaa, että yritysten kannattaisi toimia myöskin
muualla kuin kasvukeskuksissa?
Sosiaali- ja terveyspolitiikasta aion puhua enemmän
asianomaisen pääluokan kohdalla. Tässä totean
vain sen, että budjetti on ihan myönteisesti antamassa
hiukan lisää rahaa muun muassa vanhustenhuoltoon
ja psykiatriaan, siis päälle kaatuvaan palokuntatoimintaan.
Sen sijaan on hyvin vähän ajatuksia suuntautunut
siihen tosiseikkaan, miksi meidän lapsemme ja nuoremme voivat
niin pahoin. Kyllä siitä puhuttu täälläkin tänä päivänä on,
mutta miksi meidän lapsi- ja perhepolitiikkamme tuottaa
läntisen maailman pahoinvoivimmat lapset ja nuoret, vai
onko meillä edes lapsi- ja perhepolitiikkaa?
Arvoisa puhemies! Pari viime vuotta meillä on vain
mennä höllötelty. On oltu tyytyväisiä,
kun it-buumi ja valtion omaisuuden myynti on tuottanut rahaa ja
velkaa on voitu lyhentää. Mitään
yhteiskuntakehitykseen vaikuttavia linjauksia tai päätöksiä tai
suunnitelmia ei ole viitsitty tehdä, ja valtakunta on "kehittynyt"
kuin ajopuu. Nyt, kun talous on painunut taantumaan, ainoa, mitä hallitus
ja myös valtiovarainvaliokunta tekevät talousarviossaan,
siis vuosisuunnitelmassaan, ainoa teko on se, että pienennetään
velan lyhennyksiä. Näin yksinkertaista on taantuman
hoito 2000-luvun Suomessa.
On totta, että juuri nyt ei varmaankaan löydy suuria
rahoja työllisyyttä tai alueellista tasa-arvoisuutta
parantaviin toimiin. Nehän olisi pitänyt tehdä jo
kaksi vuotta sitten. Mutta pieniä rahoja ja edes yrittämistä ja
elämistä rohkaisevia eleitä hallitukselta
kyllä voisi odottaa.
Arvoisa puhemies! Tiedämme, että monet kansalaiset
ovat tänä päivänä turtuneet
toisaalta ikuisesti jatkuvaan työttömyyteen, toisaalta
ikuisesti jatkuvaan kiireeseen, kilpailurääkkiin
ja siihen pakkoon, että pitää ryntäillä pitkin
maata töitten ja asuntojen perässä. Kun
valtiovalta ei osaa edes luvata mitään valoisampaa,
seuraukset kansalaisten terveydelle ja hyvinvoinnille saattavat
kyllä olla arvaamattomat. Jatkuva kurttuotsainen
markkojen vartiointi ei kyllä ole omiaan kannustamaan toiveikkuuteen.
Sitä toiveikkuutta ja tulevaisuudenuskoa pitäisi
osata vahvistaa, mutta sitä tämä budjetti
ei valitettavasti tee, ellei eduskunta tee siihen riittäviä korjauksia.
Klaus Hellberg /sd:
Arvoisa herra puhemies! Täällä ovat
eräät aikaisemmistakin puhujista todenneet, että ovat
ehkä tekemässä omasta mielestään
parasta budjettia. Niin on minunkin kohdallani. Tämä on
seitsemäs budjetti, jota olen eduskunnassa tekemässä,
ja ainakin tässä vaiheessa tuntuu siltä,
että tämä on paras budjetti. Ehkä tähän
vaikuttaa se uusi tapa, että olemme voineet jo kevään
mittaan yhdessä hallituksen ja tässä tapauksessa
hallitusryhmien kanssa miettiä hyvin tarkkaan sitä,
miten menemme eteenpäin. Me saimme jo ennen juhannusta
sovittua määrätyt linjat, jotka lisäsivät
nimenomaan sosiaali- ja opetuspuolelle erittäin myönteisessä hengessä määrärahoja.
Tästä tietysti on hyvä jatkaa eteenpäin.
Puuttuisin nyt muutamaan asiaan, joita haluaisin nimenomaan
korostaa palautekeskustelussa.
Totean tässä, että muun muassa opetusministeriön
hallinnonalalla kuitenkin haluaisin kiinnittää ammatilliseen
lisäkoulutukseen huomiota. Kuluvan vuoden osaltahan lisättiin
100 miljoonaa markkaa jo ensimmäisessä lisätalousarviossa
ammatilliseen lisäkoulutukseen. Se oli erittäin tarpeellista.
Minusta ammatillinen lisäkoulutus on jatkossakin hyvin
hyvin tärkeää. Nyt valiokunta korostaa
ansiokkaasti, että ammatillisen aikuiskoulutuksen määrärahatarvetta
tulee tarkastella heti, kun rahoitusjärjestelmää selvittävän työryhmän
työ vuoden 2002 alkupuolella on valmistunut. Pidän
itse tätä erittäin tärkeänä.
Ammatillinen lisäkoulutus on varsinkin täällä Ruuhka-Suomessa
ja varmasti muuallakin erittäin tärkeä toimenpide.
Se liittyy hyvin paljon työllisyyteen.
Työllisyystilanteessa, jossa nyt olemme, on talouden
osalta paljon kysymysmerkkejä, ja myöskin työministeriön
hallinnonalalla työvoimapoliittisten toimien riittävyys
askarruttaa. Kun valiokunta tässäkin toteaa, että viimeistään kehysriihen
yhteydessä tarkastellaan työvoimapoliittisten
toimien riittävyyttä, tämä on
erittäin hyvä asia. Loppusyksystähän
on keskusteltu siitä, ovatko nämä toimet
riittäviä. Saattaa olla, että eivät
ole ja että enemmän rahaa olisi tarvittu työministeriön
hallinnonalalle, mutta se, että kehysriihen yhteydessä viimeistään
tarkasteltaisiin tilannetta, on minusta myönteinen asia.
Meillä ei ole varaa nyt siihen, että annamme periksi
sille, että uhkaava työttömyyskehitys
lähtisi nousuun.
Haluan puuttua vielä muutamaan asiaan liikenne- ja
viestintäministeriön hallinnonalan puolella. Tässähän
on myönteinen asia se, että perustienpidon määrärahat
nousevat noin 10 prosenttia. Toisaalta tämä korotushan
menee lähes kokonaan kohonneiden kustannusten peittämiseen. Öljyn
hinnannousun johdosta kustannukset ovat nousseet. (Ed. Virén:
Laskusuunnassa!) — Tällä hetkellä hinta
laskee taas; öljyn hinta on maailmantilanteesta kiinni
aika paljon. — Toivotaan kuitenkin, että tämä korotus
pysähtyisi, mutta lähdetään
siitä, että perustienpidon korotukset jäisivät
pohjaksi tuleville budjeteille, koska perustienpitoon kyllä tarvitaan
rahaa. Sitä tarvitsee elinkeinoelämä ja
sitä kautta taloudellinen kehitys ilman muuta.
Sitten totean, että kauppamerenkulun väyliin on
otettu myöskin kantaa. Nehän ovat hyvin tärkeitä merenkulun
puolella. Erityisen tyytyväinen olen siitä, että tässä on
nostettu esille nimeltä mainiten myös Loviisan
satamaan johtava väylä. Tällä väylällä itäisellä Suomenlahdellahan
on se ongelma, että se on vain 8,5 metriä syvä,
ja se pitäisi saada ehdottomasti syvennettyä vähintään metrillä,
jotta laivojen täyttöastetta voitaisiin paremmin
hyödyntää. Pienen sataman kilpailukykyä haittaa
se, että laivojen täyttöastetta ei voida käyttää täysin
hyväksi.
Vielä puuttuisin, kun merellä nyt ollaan,
siihen, että Itämeri-ohjelma toivottavasti on
lähdössä vahvasti liikkeelle. Nyt on
tärkeää, että Itämeri-ohjelmaan
sisältyvät toimenpide-ehdotukset saavat rahoitusta
useiksi vuosiksi eteenpäin, jotta voidaan suunnitelmallisesti
tehdä työtä ja ennen kaikkea jotta voidaan
sitoutua konkreettisiin toimenpiteisiin. Itämeri on suurten
ongelmien meri. En aikapulan vuoksi paljon ehdi ottaa kantaa siihen,
mistä se johtuu, mutta totean vain sen, että Primorskin öljysatama,
joka lähiaikoina otetaan käyttöön,
tulee sekin lisäämään öljyonnettomuuksien
riskiä. Tähänkin täytyy varautua.
Voidaan todeta, että Primorskin satama ei ole vielä aiheuttanut
ollenkaan onnettomuuksia ja siitä huolimatta Itämeren
tilanne on huono. Nyt ei ole kerta kaikkiaan varaa siihen, että tilanne
heikkenisi vielä Primorskin öljysataman käyttöönoton johdosta,
vaan todella öljyonnettomuuksien riskien osalta on ryhdyttävä toimenpiteisiin.
Sen lisäksi tietysti on huolehdittava siitä, että Pietarin jätevedenpuhdistusprojekti,
jossa suomalaiset ovat mukana, tulee saamaan mahdollisimman korkean
taloudellisen avun, niin että siellä voidaan todella
toteuttaa järkevä, hyvä ja korkeatasoinen
jätevesien puhdistus, jotta Itämeren saastuminen
pikkuhiljaa pysähtyisi.
Inkeri Kerola /kesk:
Arvoisa herra puhemies! Työttömyydestä on
keskusteltu käsittelyssä olevan talousarvion yhteydessä kohtuullisen paljon.
Hyvä niin, sillä ihmetystä kentällä on
tosiaan herättänyt jo pitkän aikaa, missä ovat
työttömien ystävät, jotka markkinoivat
itseään tässä roolissa ennen
eduskuntakautta. Työttömille eivät tuo
ilosanomaa senkin seitsemän markan korotukset työttömyysturvaan
samalla, kun yleinen hintatason nousu leijailee 6 prosentin tasolla.
He odottavat tosi työtä. Sitä odottavat
myös veronmaksajat, jotka harrastavat solidaarisuutta yhteiskuntamme
vähäosaisia kohtaan. Päätelmänä siis
on, että sekä työttömät
että työlliset ovat valmiimpia työtilaisuuksien
vastaanottamiseen sekä niiden järjestämiseen
kuin konsanaan hallitus näyttäisi olevan.
Lokakuun lopussa työttömiä työnhakijoita
oli Suomessa yhteensä noin 290 000. Tosiasiassa luku
on lähes kaksinkertainen. Työllistettyjä ja työvoimakoulutuksessa
olevia oli runsaat 9 000 vähemmän kuin
viime vuonna. Työvoimakoulutuksessa oli lokakuun lopussa
vajaat 30 000 henkilöä. Tämä on
10 prosenttia vähemmän kuin vuotta aikaisemmin.
Samoin palkkaperusteisin toimenpitein sijoitettuja oli nyt 14 prosenttia
vähemmän kuin viime vuonna.
On hyvä, että työttömät
työnhakijat ovat tilastollisesti vähentyneet,
mutta on kummallista, että myös työllistettyjä ja
koulutuksessa olevia on vähemmän. Heitähän
pitäisi olla koko työttömien määrästä entistä enemmän,
jos ajat ovat parantuneet. Koomisinta on se, että työllistämisrahoja
on jälleen kerran jäänyt käyttämättä.
Helpointa olisi etsiä syy kunnista, mutta nyt on hyvä aika
kyseenalaistaa työllistämisvelvoitteiden sysääminen
aina vain samalle tasolle ja samalle taholle. Keskustelua onkin
enemmän käytävä siitä,
koituuko kuntatyönantajan velvollisuudeksi vain sosiaalisen
työllistäjän rooli. Pääpaino
työllisyyden elvyttämisessä onkin asetettu
koulutukseen. Sitä ei ole kuitenkaan loppuun vielä mietitty.
Yhtenä suureena puutteena voidaankin nähdä se,
että koulutusta suunnitellaan ja järjestellään joukoille.
Kuitenkin jokainen työtön on yksilö, jolla
on oma koulutus- ja työhistoriansa; myös asuinpaikka
ja elämäntilanne vaihtelevat. Koska koulutusta
järjestetään, on siihen hankittava myös
opiskelijat, vastasipa koulutus heidän tarpeitaan tai ei.
Tässä näemme kentällä suuria
ongelmia. Toisaalta taas sellainen työtön, joka hankkiutuu
omaehtoisesti itselleen sopivaksi katsomaansa koulutukseen, saattaa
joutua sekä työttömyyskorvauksen että opintotuen
ulkopuolelle. Näin käy esimerkiksi siinä tapauksessa,
jossa opiskelu on tarkoitettu työssä käyvälle
työn ohessa suoritettavaksi. Tuolloin opiskelua ei pidetä päätoimisena.
Se ei täytä työvoimakoulutuksen kriteereitä,
mutta silti opiskelun saatetaan katsoa estävän
työttömänä työnhakijana
olemisen. Vaatiikin todella rautaista kouluttautumis- ja työllistymishalua
osallistua tämän tyyppisiin koulutuksiin.
Miksi siis järjestelmämme jättää omatoimiset koulutuksen
hankkijat kaikkien tukien ulkopuolelle? Samoin on mieletöntä tuhlausta,
että ikääntyneitä työttömiä ei
työllistetä. Luultavasti he itse pystyisivät
kertomaan, mitä työtä osaavat tehdä ja
mitä oppisivat pian. Työllistämiseen
panostaminen, kuten on aiemmin todettu, on välttämätöntä siksi,
että voimme varustautua tulevien vuosien maksuvalmiuteen
ikääntymisen johdosta entistä paremmin.
Mielenterveyspalveluihin on hallituksen toimesta panostettu
hiukan entistä enemmän. Lasten ja nuorten hyvin-
tai paremminkin pahoinvointi on ollut viime aikoina esillä korostuneesti, eikä turhaan.
Viime päivien lehdet ovat uutisoineet siitä ja
myös siitä, miten psykiatrit häviävät erityisesti
Etelä-Suomessa julkisen sektorin viroista jonnekin, eikä edes
tiedetä tarkkaan, minne. Ongelma on nähtävissä erityisesti
nuorten mielenterveystyössä. Vaikka rahaa onkin
nyt sijoitettu lasten ja nuorten psykiatriseen hoitoon, joudutaan
joissakin sairaaloissa miettimään potilassulkua,
sillä työntekijöitä, lähinnä psykiatreja,
ei ole.
Samaa ongelmaa podetaan myös toisaalla. Noin joka kymmenes
viime vuosina valmistuneista opettajista on vaihtanut ammattia.
Syyksi nämä kertovat lähinnä työn
raskauden ja vaativuuden tai pikemminkin lähes kestämättömät työolot.
Lasten ja nuorten parissa työskentelevät ovat
siis valtavien työpaineiden alla. Heidän taakkaansa
voidaan helpottaa paitsi parantamalla työskentelyoloja
myös panostamalla muuhun ammatilliseen tukeen.
Kun puhutaan lasten ja nuorten pahoinvoinnista, on muistettava
myös aikuiset heidän takanaan. Jos lasten ja nuorten
kasvua tukevat ammattilaiset, siis aikuiset, väsyvät,
joutuvat lapset ja nuoret kasvattamaan itse itsensä, ja
seuraukset ovat nähtävillä.
Lasten ja nuorten parissa työskentelevien lisäksi
on toinen ammattiryhmä, joka ei kovin helposti huutele
väsymisestään eikä välttämättä osaa
tai edes uskalla lähteä kysymään
apua, nimittäin maatalousyrittäjät. Viime
aikojen tapahtumaketjut ovat aiheuttaneet unettomia öitä muillekin
kuin kärsämäkisille yrittäjille.
Kaupungista katsottuna asia saattaa tuntua yksinkertaiselta, mutta
kyse ei ole pienestä asiasta. Kysymyksessä ei
ole vain ammatti ja toimeentulo, vaan kokonainen elämänmuoto.
Maatalouden harjoittamisen elämäntehtäväkseen
valinneet ovat jollain tavalla yhteiskuntamme tukiranka. Tämän
vuoksi työministeriön yhdessä sosiaali-
ja terveysministeriön kanssa tulisikin käynnistää toimet
jaksamisohjelmaksi näille ammattiryhmille, jotka on sivuutettu
yleisessä keskustelussa tyystin. Vastuullisen kasvattajan
ja yrittäjän roolissa ihminen voi todella olla
yksinäinen ja yksin ongelmiensa kanssa. Muutokset yhteiskunnassa
heijastuvat kuitenkin juuri näillä aloilla erityisen
voimakkaina.
Arvoisa puhemies! Hallituksen viesti maamme hyvästä olosta
valtaa yhä enemmän alaa tiedotusvälineissä.
Hyvä olo ei kuitenkaan näy eikä tunnu
kansalaisten keskuudessa. Päätökset talouden
tilanteen elvyttämiseksi ovat kostautuneet negatiivisesti
(Puhemies koputtaa) jo pitkän aikaa kansamme pienituloisiin
ihmisiin ja samalla kuntien selviytymiseen.
Lasse Virén /kok:
Arvoisa herra puhemies! Vuoden 2002 budjetin eduskuntakäsittely
on viime metreillä. Valitettavasti näyttää siltä,
että parhaat vuodet ovat taas takanapäin yleismaailmallisen
taantuman seurauksena. Olemmeko me tekemässä vieläkin
budjettia hyvien vuosien mallilla? Pelkään pahoin,
että verotulot eivät enää kasva
toivotulla tavalla. Onko mahdollista, että menot on viritetty
ensi vuodeksikin äärimmilleen — toivottavasti
ei — niin että joudutaan velanoton linjalle tulevina
vuosina?
Työllisyydenhoito on noussut monessa puheenvuorossa
esille hyvin voimakkaana. Varmaan tulevanakin vuonna se on suuri
haaste yhteiskunnalle. Valtiovarainministeriö on arvioinut
työttömyysasteen nousevan vain 0,2 prosenttiyksikköä,
mutta työministeriön arvio on kyllä paljon
suurempi, mitä itsekin pahoin pelkään.
Tulevaisuus on puhuttanut syksyisten tapahtumien jälkeen
meitä kaikkia. Onko terrorismi tullut myös Suomeen?
Siihen meidän on kyllä varauduttava. Se merkitsee
sitä, että poliisien toimintaan saadaan uusia
vakavia haasteita tällä tehtäväkentällä.
Hallitus on kyllä lisännyt poliisin voimavaroja
etenkin huume- ja talousrikollisuuden ehkäisemiseen, mikä on
erittäin hyvä asia.
Myös lasten ja nuorten puolella on liikunta-asiat otettu
aika hyvin huomioon, mutta liikuntapaikkarakentamisessa kyllä pitäisi
vielä saada lähiliikuntapaikkoja lisää etenkin
maaseutukuntiin, joissa ei ole minkäänlaisia tai
minkään mittaisia sisäliikuntatiloja.
Ne olisivat tarpeen, jotta myöskin väki maaseudulla
näidenkin olosuhteiden takia paremmin pysyisi.
Liikenne- ja viestintäministeriön hallinnonalalla
on kyllä saatu aika hyvin ja merkittäviä hankkeita.
Oikorata Kerava—Lahti sekä E18-tie ja Koskenkylä—Kouvola-tie
ovat listoilla. Kun nämä tiet aloitetaan, jotka
on listoille nostettu, ne pitää saattaa loppuun
ennen kuin lähdetään aloittamaan uusia
merkittäviä kohteita. Mutta myös perustienpitoon
ja alempiasteisten teiden hoitoon on kyllä vielä jäänyt
toivomisen varaa, mikä on omiaan estämään
maaseudun kehittämistä.
Mari Kiviniemi /kesk:
Arvoisa puhemies! Kun on kuunnellut tässä keskustelussa
hallituspuolueiden kansanedustajien budjettipuheita, on kyllä ollut
vähän ymmällään siitä,
että joissakin puheenvuoroissa on sanottu Lipposen hallituksen
politiikan olleen lähestulkoon erinomaista, mutta toisissa
taas viesti on ollut sellainen, etteivät Lipposen hallituksen
saavutukset ole kovinkaan kummoiset. SDP:n ryhmäpuheenvuoron
pitäjän ed. Rajamäen piti mennä 80-luvulle
saakka löytääkseen puolueensa päätöksistä edes
jotain positiivista. Joka toisessa lauseessa hän myös jaksoi
kaataa kaikki vaikeudet ja ongelmat Ahon hallituksen syyksi, kuten
on tehnyt täällä moni muukin. Tällainen älyllinen
epärehellisyys ei kuitenkaan pitkälle kanna. Kohta
lähes seitsemän vuoden hallitusvastuuta ei voi
paeta. Tulokset puhuvat puolestaan. Viime vuodet on vielä kaiken
lisäksi eletty poikkeuksellisen voimakkaan talouskasvun
aikaa. Se olisi tarjonnut hyvän selkänojan toteuttaa
työllistävää ja sosiaalisesti
oikeudenmukaista politiikkaa.
Suurin epäonnistuminen hallitukselta on tapahtunut
ilman muuta työttömyyden osalta. Työttömyys
on jämähtänyt lähes 10 prosenttiin, ja
suuri osa työttömistä on pitkäaikaistyöttömiä. Työttömyyden
puolittamisesta ei ole tietoakaan. Hallitus on työllisyyspolitiikassaan
luottanut pelkästään talouskasvun vetovoimaan.
Nyt senkin veto on valitettavasti hiipumassa. On entistä vaikeampaa
toteuttaa tarvittavia talouden rakenteiden uudistuksia. Nyt kuitenkin
tarvittaisiin oikein kohdennettuja täsmätoimia,
joilla estettäisiin työttömyyden kääntyminen
uudelleen voimakkaaseen nousuun.
Ensinnäkin pienipalkkaisen työn veroihin ja työnantajamaksuihin
pitäisi saada kevennystä. Kun tiedämme
suomalaisen työttömyysongelman ytimeksi keskimääräistä alhaisemman
tuottavuuden työvoiman vähäisen kysynnän,
oikeat toimenpiteet kyllä löytyvät. Erinomainen
teko olisikin alentaa huonosti tuottavan työn kustannuksia
työnantajille. Merkittävä osa verokiilan pienentämisestä pitäisikin
kohdentaa juuri kaikkein ongelmallisimpaan työvoiman osaan. USA:ssa
ja Ranskassahan on tämän suuntaisilla toimenpiteillä paljon
saatu aikaan, miksei täällä Suomessakin.
Myös sosiaaliturvassa on korjaamista. Nyt tarvittaisiin
vahvaa perusturvaa, joka sopeutuisi nykyistä paremmin ihmisten
erilaisiin elämäntilanteisiin. Nykyäänhän
väliinputoamiset uhkaavat erityisesti työttömän
siirtyessä opiskelemaan tai yrittämään.
Ylipäänsä yrittämisen edellytyksiä onkin
parannettava. Täällä on tänään
monessa puheenvuorossa ylistetty hallituksen Yrittäjyys-ohjelmaa,
joka kuitenkin valitettavasti sisältää vain paljon
puhetta, mutta vähän tekoja. Tosiasia on, että yrittäjien
määrä on vähentynyt pelkästään tänä vuonna
jo 6 prosentilla. Tyhjien hankkeiden sijaan pitäisikin
saada aikaan konkreettisia toimia, kuten esimerkiksi arvonlisäverotuksen
alarajan joustavoittaminen ja yritysten sukupolvenvaihdosten verotuksen
huojentaminen.
Arvoisa puhemies! Hallitus on epäonnistunut työttömyyden
vähentämisen lisäksi myös lapsiperheiden
toimeentulon ja hyvinvoinnin turvaamisessa. Tuoreet tutkimukset
osoittavat kiistatta, että lapsiperheiden toimeentulo on
heikentynyt suhteessa muihin kotitalouksiin. Keskustan välikysymyksen
saama vastaanotto pari viikkoa sitten oli selvä viesti
siitä, että hallitukselle perhepolitiikan epäonnistuminen
on arka paikka. Tänä syksynä ilmestyneiden
tutkimusten jälkeen olisi hallituksen pitänyt
pitää kriisikokous ja hoitaa jo ensi vuoden budjettiin
tarpeelliset korjaukset muutamiin perhetukiin eli lapsilisiin, kotihoidon tukeen
ja minimiäitiyspäivärahoihin.
Lapsiperheet tarvitsevat todellakin nykyistä enemmän
ennustettavuutta ja vakautta toimeentulossaan, ja lapsilisät
ovat nimenomaan tehokas väline tukea lapsiperheitä suhteessa
muihin perheisiin. Erityisen tärkeä tukimuoto
ne ovat nimenomaan pienituloisille. Mehän muistamme, ettei
lapsilisiä ole sitten vuoden 95 Lipposen hallituksen leikkausten
jälkeen korotettu penniäkään.
Onkin tärkeää sitoa lapsilisät
elinkustannusten nousuun, ja jatkossa on syytä tarkastella myös
niiden tasoa. Keskustan vastalauseessaan esittämä lapsilisien
sitominen indeksiin onkin erittäin kannatettava ja tarpeellinen
ajatus.
Myös kotihoidon tuen, yksityisen hoidon tuen ja päivähoitomaksujen
osalta ennustettavuus ja vakaus ovat tarpeen. Kotihoidon tuen taso
on välttämätöntä nostaa
aikaisemmalle tasolle. Vasta noin 2 000 markan suuruisena
se loisi nykyistä useammalle perheelle todellisia vaihtoehtoja lastenhoidossa.
Kun tuon kotihoidon tuen maksaisi nimenomaan valtio, niin se asettaisi
perheet samanarvoiseen asemaan. Kaikilla kunnilla ei kuntalisien
maksamiseen halusta huolimatta ole varaa, mutta 2 000 markankin
tason jälkeen joillakin kunnilla siihen varmasti halua
ja varaa vielä on, ja se on senkin jälkeen ilman
muuta tarpeen.
Erityisen kiireellistä korjaamista kyllä vaatii myös
vähimmäismääräinen äitiys-,
isyys- ja vanhempainraha. Siitäkin on tämänpäiväisessä keskustelussa
löytynyt hyvin lämpimiä äänenpainoja
myös hallituspuolueiden kansanedustajien suunnasta, mutta
odotan vain sitä, että nämä lämpimät äänensävyt
vihdoinkin todellisiksi teoiksi muuttuisivat.
Ei tämä hallituksen perhepolitiikka sentään
aivan näin synkkää ole. Kyllä muutamia
pieniä valonpilkahduksia onneksi näkyy. Sydäntä siis
jonkin verran löytyy.
Yksi esimerkki on budjettiin tehty lisäys adoptioavustuksesta.
Kansainvälisen adoption avustushan on kustannuksiltaan
hyvin pieni lisäys, mutta vaikutuksiltaan sitäkin
merkittävämpi. Ulkomailta adoptoinnin kustannukset
ovat nimittäin yhä edelleen huomattavan suuret.
Lisäämällä tällainen
määräraha budjettiin Suomi seuraisi muiden
Pohjoismaiden esimerkkiä, eli tällainen avustus
olisi ilman muuta tarpeen.
Arvoisa puhemies! On hyvä, että hallitus on kuunnellut
eduskuntaa ja myöntynyt edes vähäisessä määrin
omantunnon soimaamisen edessä. Budjettiin jo keväällä saadut
muutokset, saatikka valtiovarainvaliokunnassa tehnyt korjaukset, eivät
kuitenkaan riitä. Varsin kohtuullisella lisäyksellä budjetti
saataisiin nykyistä huomattavasti oikeudenmukaisemmaksi
niin sosiaalisesti kuin alueellisestikin.
Keskustan vastalauseessaan tekemät muutosesitykset
ovat erittäin perusteltuja. Ne ovat suuruusluokaltaan varsin
maltillisia eli 900 miljoonaa markkaa. Tällaisella rahasummalla
ei valtiontalouden tasapainoa vaaranneta, vaan turvataan oikeudenmukaisempi
kohtelu kansalaisille.
Tuija Nurmi /kok:
Arvoisa puhemies! On niin, että paljon hyvää on
saatu tämän budjetin aikana aikaiseksi, mutta
varmasti paljon hyviä asioita on tekemättä.
Maailmaa ei kerta kaikkiaan kerralla saada kuntoon, mutta olkaamme
tyytyväisiä siitä hyvästä,
mitä olemme saaneet aikaan. Haluan käydä lyhyesti
läpi niiden jaostojen asioita, joiden työskentelyssä olen
itse ollut mukana valtiovarainvaliokunnassa.
Aloitan ulkoasiainministeriön hallinnonalan kohdalta.
Jaosto kykeni lisäämään rahaa
ulkoministeriön toimintamäärärahoihin.
Onhan tämä erityisen tärkeää juuri
tänä aikana, jolloin yleismaailmallista turvallisuutta
pitää ylläpitää ja maat
ovat yhä riippuvaisempia toinen toisistaan ja myös
Suomen on pidettävä siinä omasta osuudestaan
kiinni. Toivon, että jotakin saadaan tällä vaatimattomalla
lisämäärärahalla aikaiseksi, joka
oli 7 miljoonaa markkaa. Myös ulkoasiainministeriön
hallinnonalan muihin menoihin, kuten järjestötoimintaan,
saatiin lisäystä, jotta esimerkiksi eri kansalaisjärjestöjen
toimintaa voidaan monipuolistaa.
Oikeusministeriön hallinnonalan kohdalta aivan erityisesti
mieltäni lämmittää se, että rikosuhripäivystykseen
on vuonna 2002 noin 100 000 markkaa enemmän käytettävissä kuin kuluvana
vuonna.
Sisäasiainministeriön hallinnonalan kohdalla lisäystä tuli
hallituksen toimesta miljoona euroa suojelupoliisin toiminnan turvaamiseksi.
Tämähän johtuu juuri tämän
budjetin lähetekeskustelun aikana tapahtuneen World Trade
Centerin terroristi-iskun seuraamuksista.
Rajavartiolaitokselle löytyi myös 2,5 miljoonaa
euroa lisää rahaa, jotta voimme pitää rajavalvonnan
hyvällä tasolla. Viittaankin tässä kohtaa vielä kokoomuksen
ryhmäpuheenvuoroon. Valiokunta piti aivan erityisen tärkeänä,
että työaikajoustoja kyettäisiin käyttämään
Rajavartiolaitoksen toiminnassa tehokkaasti hyväksi, koska
työntekijätkin sitä toivovat ja kokevat
sen järkeväksi.
Kuten tiedämme, katteeltaan negatiivisten kuntien määrä on
kasvanut vuodesta 1999, jolloin niitä oli 87, vuoteen 2000
mennessä 196:een, ja niinpä jaosto katsoikin tärkeäksi,
että avustuksia kunnille jatkossa lisättäisiin
siitä hallituksen esityksestä, joka syyskuussa
eduskunnalle annettiin. Sinne tuli lisärahoitusta 22 miljoonaa
markkaa. Katson, että kyseinen raha tulee hyvään
tarkoitukseen. Tietenkin se on vain tilapäistä apua, ja
tulisi selvittää jatkossa, mistä nämä rahoitusongelmat
johtuvat, mutta tätä työtähän
on tehty koko ajan ja pyritään jatkossakin helpottamaan näitä ongelmia.
Tässäkin budjetissa on muualla valtionapuja lisätty
ja arvonlisäveron palautusjärjestelmää muutettu
jne.
Alueiden kehittäminen on aika uusi asia Suomessa, ja
niitä hankkeita syntyy ja osaamiskeskuksia kehitetään.
Sinne löytyy myös 6 miljoonaa markkaa lisää,
samoin kuin maakuntien kehittämiseen löytyy lisää rahoitusta.
Näillä lisäyksillä tarkoitan
tietenkin alkuperäiseen hallituksen esitykseen tehtyjä lisäyksiä.
Muutama sana vielä Senaatti-kiinteistöistä. Tämä on
kyllä kovin lyhennetty versio, koska haluan pysyä aikasuosituksessa.
Valtiontilintarkastajat ovat suorittaneet Senaatti-kiinteistöihin kohdistuneen
tarkastuksen, jossa kritiikki on käyty huolellisesti läpi.
Raportti on julkaistu 29. marraskuuta 2001. Tässä tarkastuksessa
on muun muassa todettu, että Senaatti-kiinteistöillä on käytännössä lähes
monopoli valtion monien laitosten vuokranantajana. Edelleen Valtiontilintarkastajat
kyseenalaistavat nykyisen menettelyn ja pitävät
perusteltuna tilanteen selvittämistä puolueettoman
ulkoisen arvioinnin avulla. Tämä on tietenkin
vain lyhyt sitaatti mietinnöstä, mutta tämä on
selkeä ongelmakohta, joka on työllistänyt
monia eri tahoja, jotenka varmasti pitää tarkkaavaisuutta
osoittaa.
Monta asiaa näin laajasta kokonaisuudesta kuin valtion
budjetti jää varmasti tässä mainitsematta,
mutta toivoisin, että jatkossa voitaisiin kehittää sellaisia
asioita kuin yrittäjien ja varsinkin metsätilanomistajien
sukupolvenvaihdosta, ja miksei myös maanviljelijöiden
maatilan sukupolvenvaihdosta voitaisi helpottaa. Odotan myös uudistusta
sosiaali- ja terveyslainsäädännössä. Sitähän
Kelan valtuutetut ovat jo sosiaalilainsäädännön
puolella esittäneet varsinkin Kelan työntekijöitten
toivomusten pohjalta. Sieltä löytyy esimerkiksi
opiskelijoitten asemassa selkeitä parannuskohteita liittyen
muun muassa asumistuki- ja asumislisäasioihin. Myös
terveyslainsäädäntöä on
syytä tarkastella kriittisesti varsinkin nyt, kun professori
Huttunen tekee selvitystyötä. Toivonkin, että siitä päästäisiin
uusimaan näitä sosiaali- ja terveyslainsäädännön
rakenteita, joka on suuri työ, mutta joskus sekin on aloitettava.
Jos saa näin puhekielellä sanoa, niin paljon ruutia
on kulunut myös meiltä kansanedustajilta eläkeläisten
asioitten korjaamiseksi. Siellä onkin saatu tämä sairausvakuutusmaksun
korotuksen poistaminen tämän hallituskauden aikana
aikaiseksi ja kahteen kertaan leikattuun (Puhemies koputtaa) pohjaosaankin
on tulossa korjauksia. Toivonkin, että seuraavaksi onkin
lapsiperheiden vuoro.
Irja Tulonen /kok:
Arvoisa puhemies! Suomella menee hyvin vieläkin, vaikka
ennusteet ovat näyttäneet, että talouskasvu
hiipuu. Mutta nythän on ollut jo merkkejä siitä,
että erilaiset tutkimuslaitokset ovat lähteneet
tiedottamaan siitä, että niin sanottu lama ja
talouskasvun hidastuminen on saavuttanut jo pohjan ja nyt alkaa
nousukausi. Elikkä Suomella on mahdollisuuksia vaikka mihin,
ja tietysti se myöskin Euroopan unionissa on huomattu.
Meidän tilanteemme siellä noteerataan niin, että Suomi
on hoitanut hyvin asioitansa.
On tietysti sellaisia asioita, joita meidän täytyy
tarkastella kriittisesti olemme sitten oppositiossa tai hallituspuolueessa.
Se on elämää ja rehellisyyttä.
Mielestäni täällä myöskin
on käytetty hallituspuolueitten keskuudesta sellaisia puheenvuoroja,
jotka ovat oikeutettuja ja joita jokainen voi käyttää,
koska kaikkiin haasteisiin ei myöskään
valtion budjetissa voida vastata, ovatpa ne sitten asenteellisia
tai taloudellisia.
Toteaisin kuitenkin, että Suomen taloudellinen menestys
on mahdollistanut esimerkiksi kansakunnan henkisen pääoman
tasapainoista kasvattamista. Sitä on tehty urakalla. Jos
ajatellaan nyt, että tässä budjetissa
jo keväällä päätettyinä asioina
on 6 miljardia markkaa kunnille opetustoimeen lisää rahaa,
se antaa mahdollisuuksia kunnille pienentää opetusryhmiä,
lisätä tukiopetusta, lisätä erityisopetusta,
monia hyviä asioita.
Yliopistojen perusrahoitukseen saimme huomattavan korotuksen
korkeakoulujen kehittämislain osalta siitä huolimatta,
että sivistysvaliokunta olisi toivonut vielä enemmän.
Mutta yliopistojen puolelta on viestitetty, että se on
hyvin merkittävä, oikeastaan merkittävin
vuosikausiin, mitä yliopistot ovat saaneet.
Lisäksi sivistys- ja tiedejaosto kävi aika
perusteellisesti läpi hallituksen esityksen ja jaostohan sai
eniten rahaa, jos vertaa muihin jaostoihin. Mielestäni
hyvää oli se, että kesäyliopistot
esimerkiksi saivat puuttuvat miljoonansa, koska niiden toiminta
on tärkeää. Avoin yliopistotoiminta on
hyvä asia, ja siihen saatiin lisää rahaa.
Samoin suomalaisten yritysten kaipaama oppisopimuskoulutus sai lisää tilaa,
ja minusta se on hyvä asia. Oppisopimuskoulutushan on lisääntynyt paljon,
ja mielestäni eduskunta nyt sitten näyttää,
että myöskin rahaa tulee enemmän.
Erittäin hyvä asia on myöskin se,
että opetusministeriössä on valveutunutta
väkeä ja siellä on katsottu, että lääkäreitä tarvitaan
lisää, samoin opettajia. Tosin ministeriön
rahamääräesitys näihin koulutuksiin
oli liian vähäinen. Jaosto totesi, että niiden,
jotka on otettu lääkärikoulutuksen 70 lisäpaikkaan,
tulee saada samanarvoinen kohtelu kuin niiden, jotka ovat aikaisemmin
sinne hakeutuneet, ja lisäsi määrärahaa
70 000 markkaan per opiskelija, joka on hyvä määrä.
Opettajankoulutus: Opettajistahan tulee pulaa, varsinkin englannin,
matematiikan, luonnontieteen, ruotsin kielen ja liikunnan opettajista,
ja varsinkin erityisopetuksessa toimivien opettajien pula uhkaa.
Määräraha, 4 miljoonaa Suomen markkaa,
joka lisättiin jaostossa, tulee todella tarpeeseen. Ministeri
ei varmasti ollut laskenut ihan oikein taikka sitten halusi olla
niukkaslinjalla, ja sivistys- ja tiedejaosto oikaisi myöskin
tämän asian.
Liikuntamäärärahat ovat aina puhuttaneet täällä,
ja mielestäni se päätös eduskunnasta,
että me teimme arpajaislakiin muutoksen niin, että veikkausvoittovarojen
edunsaajat kirjattiin lakiin, aiheuttaa nyt sen, että kirjastot
tulee arvonsa mukaisesti budjettimäärärahoin
rahoittaa tulevaisuudessa. Valtiovarainvaliokunta muutti myöskin
sitä, niin kuin aikaisemminkin sivistys- ja tiedejaosto
on muuttanut, että otetaan vähän lisää kirjastomäärärahoja
pois veikkausvoittovaroista. Niin tehtiin nytkin, ja määräraha
osoitetaan liikuntaan, nimenomaan nuorten iltapäiväkerholiikuntatoimintaan
ja liikuntapaikkarakentamiseen ja lähiliikuntapaikkarakentamiseen, jota
ed. Virén myöskin täällä toivoi
ja peräänkuulutti.
Suomessa on myöskin suuria urheilutapahtumia tulossa.
Tampereen seudulla on Tampereen stadion, jota halutaan peruskorjata
kahta suurta maailmanlaajuista ja Euroopan laajuista urheilutapahtumaa
varten. Siitä on myöskin lausuma budjettimietinnössä,
ja toivotaan, että se otetaan vakavasti huomioon sitten
ensi vuonna rahoituksessa.
Nuorisotyö on lisämäärärahaa
saamassa myöskin nuorten työpajatoimintaan ja
ennalta ehkäisevään huumetyöhön.
Se oli sellainen eri jaostojen yhteinen toive. Se toteutui, ja toivottavasti
eduskunta sen myöskin siunaa täällä.
Se on hyvä asia, tärkeä asia.
Sosiaali- ja terveystoimelle tulee mielestäni aika
paljon hyvää, jos ajatellaan, että kahden vuoden
sisällä kunnat saavat valtionosuuksia niin paljon,
etteivät ne ole koskaan kymmenen vuoden aikana niitä saaneet.
Kun joku täällä kuulutti, että ei
tässä budjetissa nyt mitään
hyvää ole, niin kun tämä on
seitsemäs vuosi, kun olen itse ollut mukana budjettia tekemässä,
sanoisin, että tämä on sosiaali- ja terveystoimen
osalta hyvä budjetti. Vanhustenhuolto on sellainen asia,
johon tulee kiinnittää erityistä huomiota.
Mielestäni niistä laatusuosituksista, jotka on
annettu, täytyy todella (Puhemies koputtaa) pitää huolta.
Keskustelun nopeatahtinen osuus päättyy.
Lauri Oinonen /kesk:
Arvoisa herra puhemies! Budjettikeskustelu, jota eduskunnassa käymme,
ulottuu kaikille elämänalueille, ja näin on
hyvä. Tämän syksyn myötä aivan
erityisesti kautta maailman on puhuttu turvallisuudesta ja on haluttu
kiinnittää huomiota siihen, miten voitaisiin taata
mahdollisimman hyvä ja turvallinen elämä kaikille
ihmisille.
Meillä Suomessa turvallisuuteen liittyy ajankohtaisena
asiana tällä hetkellä ennen muuta puolustusvaliokuntaa
työllistävä puolustuspoliittisen selonteon
välitarkistus, joka tulevalla viikolla on myöskin
tässä salissa keskusteltavana. Turvallisuus on
varsin laaja käsite jakautuen eri hallinnonalojen sektoreille
valtionhallinnossa. Meillä ennen kaikkea kysymys on siitä turvallisuudesta,
josta meidän normaalielämässämme vastaavat
sisäasiainministeriö, poliisi, palokunta, sairaankuljetus
ja terveystoimi. Nämä ovat niitä, jotka
meitä suomalaisia jokapäiväisessä elämässä eniten
koskettavat. Se, että poliisien hälytysmatkat
ovat pitkät ja että poliiseja on myöskin
Pääkaupunkiseudulla tarpeeseen nähden
riittämättömästi, on osaltaan
lisännyt turvattomuutta.
Suomen kansan yleinen mielipide on onneksi huumeita vastaan.
Suomen kansa odottaa, että yhteiskunta lainsäädännöllä ja
toimilla torjuu huumeiden maahantulon ja estää niiden
leviämisen. Tilanne ei ainakaan missään
tapauksessa saisi enää pahentua, vaan tulisi päästä terveempään suuntaan.
Mielestäni eräs hyvä väline
ovat erikoispoliisikoirat niin rajavartioston, tullin kuin poliisinkin
käyttöön, joilla voidaan tehokkaasti havaita
maahan tulevat tai maassa liikkuvat huumeet. Näkisinkin,
että tähän toimintaan tulisi erittäin
voimakkaasti panostaa samalla kun poliisikoirakoulutukseen, koirien
hankkimiseen ja tuottamiseen. Näkisin, että sitä kautta
rahalle saataisiin hyvä tuotto.
Turvallisuuteen liittyy myös terveystoimi. Monella
paikkakunnalla kunnat, jotka ovat todella tiukoilla sosiaali- ja
terveystoimessa, ovat lopettaneet lääkärien
yöpäivystystä terveyskeskuksista ja niiden
vuodeosastoilta. Monta kertaa päivystävä lääkäri
yöaikana löytyy yllättävänkin kaukaa.
Monta kertaa lasten korvakivut tai monet muut vaivat tulevat juuri
yöaikaan esille. Silloin saattaa olla esimerkiksi sydänkivun
oireitten ollessa kyseessä kohtalokasta, jos arkaillaan kauas
lääkäriin menoa, kun oman paikkakunnan yöpäivystys
on lopetettu. Seuraukset voivat olla kohtalokkaat. Näkisin,
että osaltaan on kysymys turvallisuudesta, että lääkärien
yöpäivystys voisi olla kaikkialla maassa suhteellisen
lähellä.
En pidä hyvänä viime vuosina kuntien
kustannussyistä lääkärien yöpäivystyksen
siirtämistä kauas. Kuntapäättäjänä itsekin
hyvin ymmärrän sen, että kunnat etsivät
pakonomaisesti erilaisia keinoja, joilla näennäisesti
saataisiin säästöjä. Osaltaan
kyse on tutusta vertauksesta täkin paikkaamisesta päästä toiseen.
Jos kunta näennäisesti saa säästöjä,
että lopetetaan jotain lääkärin
yöpäivystystä tai muuta vastaavaa, se
maksetaan kyllä matkakuluina tai oman terveyskeskuksen vuodeosaston
hoidon tason alentumisena ja kalliimpana hoitona muualla hyvin helposti
moninkertaisestikin takaisin.
Näkisin, että meidän on säilytettävä maassa
tiheä turvaverkko. Osaltaan kun palo- ja pelastustointa
ollaan hallinnollisesti keskittämässä,
ymmärrän, että monet vapaapalokuntalaiset
kokevat huolta, tarvitaanko heitä jatkossa. Minusta se, että vapaapalokunnat
ovat maassa aktiivisten ihmisten toimintaa, on sellainen voimavara,
että missään vaiheessa ei saa tuossa
tulla turhautumista. Palokuntien ensivastetoiminnalla on saatu hyviä tuloksia
nimenomaan ensiavun antamisessa ja hädän tilanteessa
avun saamiseksi.
Edelleen koen, että valtion tulee osoittaa kunnille
myös voimavarat siihen, että kouluverkko säilyy
mahdollisimman tiheänä. Tietysti on ymmärrettävää,
että jos lapset ja nuoret kerta kaikkiaan loppuvat, silloin
tilanne on, että eihän silloin tarvita kouluakaan.
Mutta on pelottavaa, jos kyliltä koulut loppuvat. Se osaltaan
merkitsee sitä, että maaseudun silmä sammuu,
nuoret perheet varovat muuttamasta sellaiselle kylälle,
josta on pitkät koulumatkat. Tällä on
edelleen muun muassa sukupolvenvaihdoksissa kielteinen vaikutus.
Uusi sukupolvi ei niitä tiloja, joita aiemmat sukupolvet
ovat raivanneet ja rakentaneet, välttämättä tule
innokkaasti asumaan, jos on pitkät koulumatkat, asiointimatkat,
kaikkeen on pitkät matkat. Vielä on vaarana, että kunnatkin
suhtautuvat kielteisesti siihen, että joutuvat kustantamaan
kalliita koulumatkoja.
Siksi on tärkeää, että me
myös pidämme huolta tieverkosta, myös
alemman asteisesta tieverkosta. Yksityisteistähän
täällä on puhuttu tavattoman paljon.
Yksityistiet ja ne tiet, joitten kautta yksityistiet johtavat pikiteille
ja taajamiin, ovat tärkeitä niille ihmisille,
jotka niiden varressa asuvat, samalla kun on kysymys valtakunnan
puuhuollon turvaamisesta.
Meillä Suomessa on varsin suuri määrä maanteitä,
jotka kaipaisivat kipeästi kunnostusta. Eräs valtatieyhteys,
joka pätkii, on Kaakkois-Suomesta Vaasaan Merenkurkun yli
Atlantille, Valtatie 18, jossa on pätkivä kohta
Multian ja Ähtärin välillä,
itse asiassa hieman ohi Multian kirkonkylän Ähtärin
Myllymäelle. Tuon tämän vain yhtenä valtatiekysymyksistä esille,
samalla kun Keski-Suomessa on kiinnitetty huomiota muun muassa Suomen
tieverkon pääsuonen Nelostien ahtaumiin ennen
muuta Jyväskylän pohjoispuolella. Ollaan puuhaamassa
kansanliikettä, jotta äänenpainot tienkäyttäjiltä tulisivat
paremmin tietoon. Samalla näkisin terveelliseksi sen, että nimenomaan
raskasta liikennettä pyrittäisiin ohjaamaan mahdollisuuksien
mukaan ja nykyistä enemmän kiskoille.
On asioita, jotka ovat arvostuskysymyksiä. Eräs
tällainen on eläketurva. Viime sotien veteraanisukupolvi,
sotainvalidit, lotat niin rintamalla kuin kotirintamalla, ovat eläkkeellä,
mutta juuri tämän sukupolven parissa on paljon
alta 3 000 markkaa kuussa kokonaiseläkettä saavia.
Mielestäni tämä on tietty häpeätahra,
jota on ikävä edes sanoa, mutta on sanottava,
kun se on totta, jotta se voitaisiin korjata. Jatkossa olisi löydettävä,
ja kun on kysymys ikääntyneistä ihmisistä,
mahdollisimman nopeasti, sellainen eläkelainsäädäntö,
jolla voitaisiin saada tietty minimieläke, jossa olisivat
mukana ne, jotka ovat pudonneet yrittäjä-, maatalousyrittäjä-
tai työeläkkeitten täydestä eläkkeestä sivuun,
tehneet omaa työtään tai kotityötä ja
rakentaneet arvokkaasti isänmaataan.
Arvoisa herra puhemies! Budjetissa on monia hyviä kohteita,
joihin tarvitaan rahaa. On kysymys arvojen asettamisesta. Toivon,
että näitä halutaan asetella ihmistä kunnioittaen.
Reijo Laitinen /sd:
Arvoisa herra puhemies! Muutama asia budjetin palautekeskustelun osalta.
Varsin paljon tänäänkin tässä keskustelussa on
puhuttu maailmantalouden tilanteesta ja sen vaikutuksesta Eurooppaan
ja Suomeen. Tosiasiahan on se, että maailmantalous on taantunut
ja sen vaikutukset myöskin Suomeen näkyvät
talouden kasvun hiipumisena. Se näkyy merkittävästi
sillä tavalla, että meidän vientimme
on supistunut, mikä vaikuttaa tietenkin välittömästi myöskin
teollisuuteen, erityisesti keskeisemmän vientituotannon
alueella, mutta erityisen voimakkaasti se vaikuttaa niin sanottuun
it-teollisuuteen.
Positiivista on se, että kotimarkkinoitten kysyntä on
ollut varsin korkealla tasolla ja sen ennustetaan olevan edelleenkin.
Tämä on tietysti osoitus siitä, että kansalaiset
ja kotitaloudet luottavat oman taloutensa myönteiseen kehittymiseen.
Tätä myönteistä ilmapiiriä on
syytä ylläpitää ja tehdä myöskin
eduskunnan ja valtiovallan toimin sen kaltaisia ratkaisuja, että kotimarkkinoitten
kysyntä pysyisi korkealla tasolla ja kotitalouksien ostovoima
lisääntyisi.
Jos kotimarkkinat taantuvat, se käytännössä merkitsee
sitä, että työttömyys kääntyy
nousuun. Nytkin jo näissä olosuhteissa on pelättävissä,
että ensi vuoden alkupuoliskolla työttömyys
on nousujohteinen. Tästä johtuen se lausumaehdotus, joka
valtiovarainvaliokunnan mietintöön työministeriön
pääluokan osalta sisältyy, on hyvin harkittu,
ja uskon niin, että se on myöskin hyvin ajoitettu,
mikäli näin toimitaan.
Sinänsä on todettava, että budjetti
on monella tapaa elvyttävä ja monella tapaa ostovoimaa
kasvattava, talouden pyöriä eteenpäinvievä.
Työllisyyden kehityksen osalta, jos nyt tehtäisiin
samoja virheitä kuin tehtiin 90-luvun alussa, jotka nyt
on myöskin tutkimuksin todettu, seuraukset olisivat hyvin
katastrofaaliset. Uskon, että tämä hallitus
on tässäkin suhteessa valveutuneempi kuin 90-luvun
silloinen hallitus.
On puhuttu paljon siitä, että kuntatalous
vahvistuu budjettipäätöksin. Se on tietysti
tosiasia. Se on selkeästi numeraalisesti osoitettavissa. Mutta
se on kuitenkin tosiasia, että vuonna 2003 kuntatalous
ja ylipäätään julkinen talous
on suuremmissa probleemeissa ja vaikeuksissa kuin vuonna 2002 elikkä ensi
vuonna. Tästä johtuen on tehtävä hyvin
harkittuja toimenpiteitä. Missään tapauksessa
ei liene mahdollista se, että veropolitiikan osalta pyrittäisiin
sekä valtion että kuntien verotuloja supistamaan.
Tämä ymmärtääkseni
merkitsee sitä, että meillä ei ole tulevina vuosina
varaa kovinkaan merkittäviin tuloverojen kevennyksiin.
Nythän ne ovat olleet varsin mittavia. Tosin täytyy
sanoa, että painotukset olisivat voineet olla vähän
toisen kaltaisia. Elikkä olisi pitänyt tehdä,
niin kuin vasemmisto hallituskoalitiossa on esittänyt,
että suunnataan ne pieni- ja keskituloisille, jolloin heidän
ostovoimaansa tällä tavalla olisi kasvatettu ja
kasvatettaisiin. Yhteisöveron tuotto on supistunut. Tämäkin
näkyy voimakkaammin 2003. On tietenkin niin, että kuntataloutta
ei voida rakentaa yhteisöveron tuoton varaan. Tästä johtuen
on välttämätöntä, että kuntatalous
turvataan pitkällä aikavälillä riittävän
radikaalein rakennejärjestelyin.
Optiotulojen osalta valtiovarainministeri totesi aiemmin keskustelussa,
että optiotuloista ovat hyötyneet valtio, kunnat,
kirkot, tässä järjestyksessä,
ja sen jälkeen yksittäiset optiotulojen saajat.
Tämä on tietysti tosiasia, kiitos oikeudenmukaisen
verojärjestelmän, joka on leikannut optiotuloja
näitten yhteisöjen hyväksi. Sinänsä optiojärjestelmät
järjestelminä kaipaisivat kyllä remonttia.
Väitänpä niin, että ne lähivuosina
tulevat sen myöskin kokemaan.
Verotuksen osalta tietenkin tilanne on se, että joudutaan
tiettyjen hyödykkeitten välillisiä veroja
alentamaan. Tämä aiheuttaa tietysti painetta, miten
verotulot kootaan. Tässä on tarkka paikka meillä nyt
lähivuosina edessä.
Puhemies! Ihan muutamia havaintoja eri pääluokkien
osalta, ensinnäkin viestintä- ja liikenneministeriön
pääluokan osalta:
Minusta oli erinomainen asia se, että hallituspuolueiden
eduskuntaryhmät 14.6. pystyivät tämänkin
asian osalta tekemään hyvin merkittäviä ratkaisuja,
jotka kääntävät meidän
liikenneinvestointejamme toiseen suuntaan elikkä parempaan suuntaan.
Välttämättömänä pidän
sitä, että sovittu E18:n rakentaminen sekä Kerava—Lahti-oikoradan
toteuttaminen toteutetaan erillisrahoituksena siten, että se
ei syö liikenneinvestointien budjettirahoitusta. Jos niin
kävisi, että ne rahoitettaisiin normaalin budjettirahoituksen
kautta, se taas merkitsisi sitä, että meidän
valtatieverkostomme rappeutuisi merkittävällä tavalla
ja jouduttaisiin investointisuunnitelmia ja -ohjelmia viemään
pitkälle hamaan tulevaisuuteen. Luulenpa niin ja olen vakuuttunut
siitä, että tästä tiukasta kannanotosta
hallituspuolueiden eduskuntaryhmät pitävät
kiinni.
Kehittämishankkeitten puolella minua on syvästi
ihmetyttänyt hyvin pitkään jo se, että me emme
kunnioita eduskunnassa meidän päätieverkkoamme
siltä osin kuin se koskee etelästä pohjoiseen
menevää päätietä elikkä Nelostietä, Eurooppa
75:tä. Se on Eurooppa-tie, ja sen liikennemäärät
ovat kasvaneet valtavasti. Tällä hetkellä erityisesti
väli Heinola—Jyväskylä—Äänekoski
on äärettömän tukkoinen. Tällä tieosuudella
on saamieni selvitysten mukaan raskaan liikenteen kasvu ollut viimeisten
viiden vuoden aikana paikoin yli 50 prosenttia. Hyvää on
se, että se on kirjattu nyt valiokunnan mietintöön,
ja edelleen valiokunnan mietinnössä todetaan se, että valiokunta
kiirehtii tieosuuden Jyväskylä—Kirri
kunnostusta. Mainittu tieosuus on tavaraliikenteen pääväylä pohjois-eteläsuunnassa.
Tämä meidän kaikkien pitäisi
tunnustaa, asutaan sitten tuolla Pohjanmaalla, asutaan täällä etelässä tai Satakunnassa
tai missä päin Suomea tahansakin. Se on meidän
kansallinen tehtävämme pitää tämä tieverkko
kunnossa. Nyt se on rappeutunut todella pahasti. Edellä mainittu
väli on myöskin liikenneturvallisuuden kannalta
tavattoman problemaattinen väli.
Perustienpidon rahoituksen osalta hyvää sopimuksessa
oli se, että sitä nyt nostettiin ja eduskuntakäsittelyssä hivenen
lisää. Tosin tarve olisi ollut suurempi. Nythän
me nostimme sen oikeastaan vain sille tasolle, mihin se olisi kustannustason
nousun johdosta asettunut, joten tämmöinen tasokorotus
vielä edelleen jäi odottamaan.
Tässä yhteydessä on pakko sanoa se,
että Keski-Suomen maakunnassa on alemman tason tieverkostoa
enemmän kuin yhdessäkään toisessa maakunnassa.
Kuitenkaan Keski-Suomi ei ole saanut sitä osuutta perustienpidon
määrärahoista kuin olisi pitänyt,
vaan jakoperuste on ollut lähinnä se, että on
ollut asukasmäärän mukainen suhde, joka
ei ole oikeudenmukainen tässä tapauksessa.
Raideliikenteen osalta, niin kuin mainitsin, erityisen hyvä asia
on Kerava—Lahti-oikorata, mutta raideliikenteen osalta
meillä on isoja hankkeita edelleenkin olemassa. Yksi tärkeä on
Jyväskylä—Jämsä—Tampere-rataosuus
ja sitä kautta Helsinkiin. Tavoiteaikataulun, että Jyväskylästä tullaan
rautateitse 2 tunnissa 20 minuutissa lähivuosina, täytyy
toteutua, ja se edellyttää sitä, että oikaisu
tehdään Jämsä—Tampere-välillä.
Positiivista mietinnössä oli se, että nyt
valtiovarainvaliokunta otti ja uskoakseni sitä kautta eduskunta
ottaa selkeän kannan, että niin sanottuja vähäliikenteisiä rataosuuksia
ei lähdetä rullaamaan. Meidän on katsottava
tätä asiaa pitemmälle, ja uskon niin,
että se on viisas ratkaisu, kun se tehdään,
ja tulevat sukupolvet siitä meitä kiittävät.
Täällä on selkeä kannanotto
nyt olemassa tähän suuntaan.
Sisäasiainministeriön hallinnon osalta Rajavartiolaitos
on saamassa hivenen lisää määrärahaa.
Tosin tarve on toinen. Minusta on tärkeää, että Rajavartiolaitos
ja sen henkilöstö pystyisivät nyt sopimaan
sellaisista työaikajärjestelyistä, jotka
toisivat omalta osaltaan lisää tehokkuutta järjestelyihin.
Paineet rajaa kohtaan kasvavat rajusti, ja se on meidän
myöskin huomioitava silloin, kun budjettia käsitellään.
Puolustusministeriön hallinnonalan osalta minä totta
vie toivon, että se hanke, mikä joku aika sitten
käynnistettiin, että Puolustushallinnon rakennuslaitos
sulautettaisiin Valtion kiinteistölaitokseen, nyt pysäytettäisiin.
Tiedän sen, että se on hallituksessa nyt pöydällä,
ja tässä budjettiehdotuksessa ja mietinnössähän
on puolustushallinnolle varattu riittävät määrärahat,
jotta nykyinen toiminta jatkuu. On pakko sanoa tässä yhteydessä myöskin
se, että Senaatti-kiinteistöjen toiminta ei ole
vastannut sitä, mitä eduskunta niitten kiinteistöjärjestelyjen
osalta esimerkiksi henkilöstön aseman suhteen
on sanonut. Olenpa saanut lukea erään arvovaltaisen
kansliapäällikön kirjeen, jossa hän
tätä asiaa kritikoi erityisen voimakkaasti. Tätä asiaa
meidän tulee pitää pinnalla ja kantaa
huolta siitä, että homma hoidetaan järkevällä tavalla.
Puolustushallinto ei ole mikä hallinnonala tahansa. Sillä on
erityistehtäviä, niin kuin hyvin tiedämme.
Kotimaisen puolustustarviketeollisuuden osalta lisätalousarviossa
myönnettiin 100 miljoonaa markkaa lisää.
Nyt valtiovarainvaliokunnan mietinnössä ei lisätä sinne
määrärahoja, vaikka tarvetta olisi. Tosiasia
on se, että rakennejärjestelyt, jotka ovat käynnistyneet
raskaan ampumatarviketeollisuuden osalta, tullevat jatkumaan, mutta
toivottavasti ne toteutuvat sillä tavalla kuin ala on esittänyt,
erittäin hallitusti ja tätä tuotannonalaa
kehittäen. Eduskuntahan on päättänyt
siitä, että kotimaisuusastetta Puolustusvoimien
hankinnoissa on nostettava vuoteen 2003 mennessä 50 prosenttiin.
Minusta tämä on tärkeä kysymys. Se
on meidän itsenäisen puolustuksemme kannalta äärettömän
merkittävä asia. Kun joka tapauksessa materiaalia
hankitaan, jos sitä ei hankita kotimaasta, se on vientiä jostakin
toisesta maasta ja tuontia tänne. Tähän
kysymykseen palataan vielä pääluokkakäsittelyn
yhteydessä.
Arvoisa puhemies! Aivan lopuksi eläkepolitiikan osalta.
On pakko todeta se, että kyllähän kansaneläkkeen
pohjaosan leikkaaminen oli äärettömän
väärä ratkaisu. Se pitää tämän
eduskunnan, myöskin hallituspuolueiden, tunnustaa ja todeta ja
pyrkiä tämä vääryys
korjaamaan mahdollisimman pikaisesti. Selvää tietenkin
on se, että tämä niin sanottu kaksinkertainen
pohjaosan leikkaus hoidetaan mahdollisimman järkevällä tavalla, niin
että ratkaisu olisi myöskin hyvin solidaarinen.
Petri Salo /kok:
Arvoisa herra puhemies! On käytetty aika paljon puheenvuoroja
siitä, onko Suomi tällä hetkellä taantumassa
vai ei. Itse kuulun optimisteihin. Uskon, että niiden uutisten,
joita viime viikkoina Suomesta on saatu, että olemme nousseet
maailman kilpailukykyisimmäksi valtioksi, täytyisi
näkyä myöskin puhujakorokkeelta tulevista
puheenvuoroista jollakin tavalla. Nimittäin on vaatinut
paljon hikeä, verta ja kyyneleitä, että Suomi
on noussut nopealla aikataululla ihan maailman johtavaksi hyvinvointivaltioksi.
Meidän vahvuuksiamme ovat olleet koulutus, hyvinvointipalvelut,
turvallisuus sekä hyvä ja uskottava talouspolitiikka,
joka on tuonut ennustettavuutta myöskin yrityksillemme.
En lähde kuitenkaan kansantalouden syvään keskusteluun
täällä vaan katson, miten budjetti vaikuttaa
tavallisen ihmisen arkipäivään Pohjanmaalla.
Totean vain sen, että 80 prosenttia julkisista palveluista
toteutetaan kuntien kautta. Asun Härmänmaan seutukunnassa
sellaisessa kunnassa, missä työttömyys
on tällä hetkellä 5 prosenttia. Olemme
neljän viiden viime vuoden aikana luoneet 300—400
uutta työpaikkaa. Siitä huolimatta olemme olleet
30 vuotta muuttotappiokunta. Meidän nuoremme muuttavat
kasvukeskuksiin ja etelään, ja me odotamme saavamme
heitä takaisin.
Ensi vuoden valtion toimet kuntataloudelle tuovat Vaasan vaalipiiriin
uutta rahaa yhteensä 425 miljoonaa markkaa. Saa mennä pitkä juoksu taaksepäin,
että historiasta löytyy tämmöinen
luku, jolloin vaalipiiriin tulee kunnille uutta rahaa. Se tuo Etelä-Pohjanmaalle
214 miljoonaa markkaa, kotikuntaani 5 miljoonaa markkaa, naapuriin
Kauhavalle 10 miljoonaa markkaa ja Lapualle 18 miljoonaa markkaa — merkittäviä rahoja
seutukunnan
hyvinvointipalvelujen kehittämiseen.
Mitä me näillä rahoilla olemme tehneet
ja mitä aiomme jatkossa tehdä? Me olemme panneet
rajat nuorille. Meillä on kotiintuloajat myöskin
yläastelaisilla, myöskin vielä lukiolaisilla
aina 18 vuoteen asti, ja tuemme perheiden kasvatusta siitä,
koska lasten tulisi olla kotona, viikonloppuna vähän
kauemmin kuin arkisin. Meille on myöskin naurettu, tälle
meidän päätöksellemme. Se on sitä kasvatusta,
josta niin paljon puhutaan. En nimittäin usko, että kotihoidon
tukea nostamalla ja lapsilisiä nostamalla lasten hyvinvointi
paranee, vaan se paranee ainoastaan siitä, että vanhemmat luovat
rajoja lapsilleen ja kasvatukselle.
Olemme nostaneet vapaaehtoisesti kuntakohtaista kotihoidon tukea,
mistä täällä on hyvin paljon
puhuttu. Me olemme alentaneet päivähoitomaksuja,
jotta saisimme lapsiperheitä lisää Pohjanmaalle,
ihan oma-aloitteisesti, koska hoito kuuluu kunnan perustehtäviin.
Nämä valtion rahat, mitä me saamme, käytetään
Härmänmaalla nimenomaan sosiaali- ja terveystoimen
sekä lapsiperheiden ja vanhuksien palvelujen parantamiseen.
Arvoisa puhemies! Se, mihin me emme ole ihan tyytyväisiä,
on tällä hetkellä turvallisuus. Katurauha
ja rauha myös maaseudulla on viime aikoina huonontunut,
mikä johtuu tietenkin kihlakuntauudistuksesta mutta myöskin
poliisien resurssipulasta. Me toivoisimme, että tässä tulevassa
valtion budjetissa kiinnitettäisiin huomiota ammattimaisen
rikollisuuden kasvuun ja ennen kaikkea huumerikollisuuteen. Me emme
voi ymmärtää sellaista lainsäädäntöä,
että jos 14-vuotias syyllistyy esimerkiksi törkeään
huumausainerikokseen, terveydenhuoltoviranomaiset eivät saa
antaa tästä tietoa hänen vanhemmilleen.
Me katsomme, että nimenomaan heidän pitää antaa se
tieto ja asiaan pitää puuttua heti sillä laajuudella,
mitä meiltä edellytetään.
Arvoisa puhemies! Tämä on kolmas budjetti, mitä minä olen
Lipposen kakkoshallituksen aikana tekemässä, enkä väitä,
että tämä olisi paras, sen takia, että nyt
pitkään jatkunut ylijäämä ja
taloudellinen kasvu jää hyvin ohueksi. Jos talous
ei kehittyisi niin kuin me optimistit täällä toivomme,
joutuisimme ottamaan lainaa, mikä tietäisi sitä,
että me emme tulevaisuudessa pystyisi huolehtimaan yhtä hyvin
vanhuksistamme, joista me joudumme joka tapauksessa kunnissamme
huolehtimaan. Budjetti on hyvä, ja tulen äänestämään
sen puolesta.
Kyösti Karjula /kesk:
Arvoisa puhemies! Muutamaan talousarviossa esillä olevaan
asiaan haluan lyhyesti puheenvuorossani puuttua.
Valtiovarainvaliokunnan mietinnössä otetaan aika
vahvasti kantaa muuttuneeseen taloudelliseen toimintaympäristöön.
Ed. Salo edellä kommentoi sitä, että puheiden
painopiste on käsitellyt taantumaa ja on tärkeää nähdä se,
miten hyvin kuitenkin Suomi on menestynyt kansainvälisessä kilpailussa.
Minä omaltani osaltani olen valmis tämän
huomion myös vahvistamaan. Sanon näin, että ollaan
vielä sen verran lähellä itsenäisyyspäivää,
että aluksi on tuotava arvostava näkökulma
siitä, miten kuitenkin kokonaisuutena viime vuosina on
pystytty Suomen asioita hoitamaan ja näkemään
se, että tiettyjen yhteiskunnallisten epäkohtien
rinnalla on kuitenkin pystytty rakentamaan merkittävää vaurautta.
Mutta tämä ei poissulje sitä huolta,
joka liittyy edessä olevaan tulevaisuuteen. Sen vuoksi, arvoisa
puhemies, minä ihan lyhyesti palaan syyskuun 12. päivänä pitämääni
talousarvion lähetekeskustelupuheeseen, jossa ennakoin,
että tämän budjettivuoden kasvu tulee
asettumaan 1:n ja 1,5 prosentin vaiheille. Jos ajatellaan virallisia ennusteita
eri tutkimuslaitosten osalta, aletaan lähestyä ensi
vuoden ennusteissa jo näitä lukemia. Täytyy
sanoa, että Karjulankin ennusteyksikkö mieluummin
on laskemassa tätä syyskuussa tehtyä ennustetta
kuin sitä nostamassa. Tähän vaikuttaa
ennen kaikkea se, että kaikesta huolimatta edelleen Yhdysvaltain
talous on lujilla, ja jos ajatellaan Japanin tilannetta, jossa ei
ole kovin paljon valoa vieläkään nähtävissä,
molemmissa on sama perusasetelma, että pankit ovat aika
vaikeissa lähtökohdissa. Yhdysvalloissa ennen kaikkea
yksityistaloudetkin ovat varsin syvälle velkaantuneita.
Jos ajatellaan merkittävää talouden korjausta,
se edellyttäisi nimenomaan Euroopan asettumista ehkä merkittävämpään
veturin rooliin kuin missä me olemme aikaisemmin olleet.
Samanaikaisesti voidaan kysyä, onko meillä Eurooppana,
Euroopan unionina, riittävää valmiutta,
onko meidän taloutemme riittävän dynaaminen,
ovatko meidän yritystemme lähtökohdat riittävän
dynaamisia vastataksemme tähän haasteeseen. Oma
näkemykseni on, että ei ole. Sen vuoksi on varsin
todennäköistä, että kaikesta huolimatta
tämä taantuma venyy pitemmäksi kuin me
varmasti edes haluamme toivoa. Siksi ajattelen, että mieluummin
toivon, että olen väärässä tässä ennusteessani
kuin että olen täysin oikeassa. Mutta joka tapauksessa
tähän pitää ensi vuoden osalta
varautua.
Jo alkukeskustelussa valtiovarainministeri Niinistö peräänkuulutti
hyvin vahvasti tuleville vuosille suuntautuvaa tulevaisuusajattelua
ja sen kansallisen arvioinnin yhdistämistä laajempaan kansainväliseen
talouden kehitykseen ja viitekehään. Tältä pohjalta
tulenkin ehkä niihin muutamiin havaintoihin, joihin ehkä omat
ajatukseni kulminoituvat. Nimittäin edelleen peräänkuulutan
sitä, että nyt me eduskuntana katsomme monissa
asioissa liian lähelle. Me olemme tehneet tulevaisuusvaliokunnan
toimesta selvän jäsennyksen niitten keskeisten
yhteiskunnallisten haasteitten osalta, jotka vaativat välittömästi
nykyistä voimakkaampia toimenpiteitä. Tässäkin ensi
vuoden budjetissa aika vaatimattomasti näihin kysymyksiin
on varauduttu, aihealueisiin, joissa todella vaaditaan selvästi
nykyistä voimakkaampia toimenpiteitä.
Ensimmäinen niistä on väestö-
ja perhepolitiikka. Aikaisemmissakin puheenvuoroissa tätä aluetta
on käsitelty, mutta en malta olla ottamatta esille lukusarjaa
ikääntyvän väestön
ja lasten suhteellisen osuuden osalta. 1900-luvun alussa 10:tä eläkeikäistä kohden
meillä oli noin 90 lasta. Vuonna 2000 oli 10:tä eläkeikäistä kohden
16 lasta, ja nykyisen väestökehityksen ja ikääntymisen
jatkuessa vuonna 2030 on 10:tä eläkeikäistä kohden
8 lasta. Minusta täältä tulee erittäin
merkittävä paine, joka koskettaa nimenomaan eläkeikäistä väestöä,
mutta myös toisaalta lapsiperheitä ja heille rakentuvia
yhteiskunnallisia tukipalveluita.
Tässä puheenvuorossa haluan pysähtyä lyhyesti
eläkekysymykseen. Minä olen erityisen huolestunut
siitä, että eläkeratkaisu, joka nyt työmarkkinajärjestöjen
osalta on saatu jonkinlaiseen välivaiheeseen, ei ole synnyttänyt
suurempaa aktiivisuutta ja huolellisuutta hallituksen toimesta.
Nimittäin liian moni täysin ratkaiseva kysymys
on jäänyt avoimeksi, ja vaikka tällä on ainoastaan
välillinen vaikutus meidän tuleviin budjetteihimme,
on äärimmäisen tärkeää,
että voimakkaasti ja nopeasti lisääntyvä eläköityminen
otetaan vahvemmin esille, haetaan avoimina oleviin kysymyksiin ratkaisut.
Tällä tavalla tiedetään, mihin
meidän pitää varautua myös tulevassa
kehityksessä.
Arvoisa puhemies! Tämän lisäksi olisin
toivonut pidemmälle meneviä ratkaisuja budjetissa
nimenomaan alueiden eriytymiseen, tutkimukseen ja koulutukseen sekä verotuksen
uudistamiseen. Palaan näihin asioihin tarkemmin eri hallinnonalojen
pääluokkien käsittelyn yhteydessä.
Hannu Aho /kesk:
Arvoisa puhemies! Budjetti, joka meillä nyt on keskustelun
alla, mielestäni ei poikkea erikoisesti suuntaan eikä toiseen, vaikka
kun on kuunnellut työhuoneessa puheita, on tuntunut siltä,
että se on varsin erikoinen, jonkun mielestä erityisen
hyvä, ja antaa miltei kaikki, mitä ihmiset osaavat
odottaa valtion budjetilta.
Minusta ongelmallisin tilanne on edelleen siinä, että muuttoliike
jatkuu hyvin voimakkaana tässä maassa. Se tuo
ongelmia niin niille paikkakunnille, joilta väki muuttaa,
kuin lähinnä Pääkaupunkiseudulle
ja muutamille muille isommille kaupungeille ja asutuskeskuksille.
Elikkä asuntopolitiikka on varmaan yksi asia, joka tulee kyllä puhuttamaan
hyvinkin pitkään, koska tiedetään,
että silloin kun voimakas muuttoliike on, se väistämättä nostaa
asuntojen hintaa. Se nostaa myöskin vuokrien tasoa, ja
toisaalta tähän maahan jää yllättävän
paljon hyviä käyttämättömiä asuntoja.
Mitä tähän sitten tarvittaisiin ja
mitä olisin odottanut tältä budjetilta?
Kyllä minä odotin, että hallitusohjelmaa
lähdetään toteuttamaan, kun siinä on
luvattu kuitenkin huolehtia kaikista alueista tässä maassa,
antaa niille mahdollisuudet toimeentuloon, uuden kehittämiseen.
Olisi pitänyt luoda yritystoiminnan edellytyksiä,
joita paljon tässäkin salissa on mainostettu ja
joista puhuttu moneen suuntaan.
Yritystoiminnan elvyttäminen ja sen aloittamisen edesauttaminen,
sivukuluja alentamalla esimerkiksi yhtenä osana, antaisi
meille paljon ja auttaisi työllisyyden parantamisessa.
Se olisi todella aluepolitiikkaa. Se auttaisi myöskin lähinnä Pääkaupunkiseutua
näissä monissa sosiaalisissa, asunto-ongelmissa
ym. ja varmaan antaisi myös varmuutta muille kansalaisille
haja-asutusalueilla ja vähemmän kehittyneillä alueilla
tämän elämän jatkumisesta.
Tällä on suorat vaikutukset myöskin
kuntien talouteen, joka täällä on erittäin
paljon meitä puhuttanut. Jotenkin ihmetyttää se
seikka, että luetellaan kyllä, paljonko rahaa
tulee kunnille, uutta rahaa. Se on totta, että sitä tulee,
mutta kun otetaan huomioon, että kunnat tarvitsevat entistä enempi
harkinnanvaraista apua, jossakin täytyy silloin olla perusteellisesti
vikaa. Minä en allekirjoita niitä väitteitä,
mitä yleensä ministeriaitiosta meille koetetaan
esittää ja syöttää,
että emme kunnissa osaisi laittaa asioita oikeaan järjestykseen,
vaan hassaisimme rahaa aivan väärällä tavalla
sen sijaan, mitä suuret herrat tässä maassa ovat
ajatelleet siitä, miten rahat pitäisi siellä kunnissa
käyttää.
Kun kunnissa väki vähenee, verotulot laskevat.
Silloin palveluiden saatavuus kyllä menee monesti kyseenalaiseksi
ja heikkenee. Silloin pitäisi jollakin tavalla pystyä niitä kuntia
auttamaan ja ohjaamaan paremmin sitä hyvää kehitystä,
jota täällä ed. Petri Salokin mainosti
kovasti sanoen, että maassa menee hyvin, niin kuin meneekin,
mutta ei välttämättä joka paikassa.
Silloin meidän pitäisi ottaa entistä enempi
ja täydellisemmin indeksitarkistukset huomioon, pitäisi käyttää verotulojen
tasausta kansalaisten hyväksi. Näillä parilla
asialla voisimme erittäin paljon muuttaa todellisia tilanteita
kunnissa ja siellä pystyttäisiin vastaamaan niihin
haasteisiin ja velvoitteisiin, mitä kunnille on sälytetty.
Toisaalta meidän tulee muistaa, että tässä on paljon
puhuttu myöskin lapsiperheistä ja niiden asemasta.
On totta, että vaikka päällepäin
näyttäisi, että kaikilla menee hyvin,
kuitenkin kun sinne sisälle mennään syvemmälle,
niin kyllä sieltä löytyy paljon korjaamista,
mikä pitäisi korjata pikaisesti, ettei se tule
yhteiskunnan maksettavaksi. Samoin pienellä eläkkeellä olevat
ja veteraanit vaativat oman huomionsa. He ovat oikeutettuja saamaan
heille kuuluvan osuutensa tästä kakusta, mitä me
täällä jaamme.
Toisaalta paljon puhuttaa viimeaikaiset tapahtumat niin laajemmassa
mittakaavassa kuin kotimaassakin, kun on kyse elintarviketurvallisuudesta.
Silloin tulee väistämättä mieleen
maaseutu- ja maatalouspolitiikka ja se, miten hallitus aikoo sitä hoitaa.
On kyllä pakko sanoa, että siihen ei voi olla
tyytyväinen missään vaiheessa. Kun ajatellaan
maaseutupolitiikkaa, niin tiestökysymys, sähköhuolto,
liikenneyhteydet ym. ovat todella äärimmäisen
tärkeitä. Näyttää kyllä ihan siltä,
että vaikka sinne muutamia kymmeniä miljoonia
rahaa lisätään, niin ei hallitus halua
asiaa hoitaa edes sillä tarmolla, kuin se on luvannut ja kuin
pitäisi, että kansalaiset olisivat saman arvoisia
tässä maassa.
Malliesimerkkinä pieni myräkkä, mikä meillä sattui
muutama viikko sitten. Sähköt voivat olla jopa
viikon, ylikin, poikki semmoisillakin alueilla, joilla todella ammatin
vuoksi niitä tarvitaan. Nytkin sitten ollaan hyvin nihkeitä lisäämään esimerkiksi
sähköaggregaattien avustusosuutta, että ihmiset
pystyisivät niitä enempi hankkimaan, sillä me
tarvitsemme sitä varmuutta, jota tässä maassa
yleensäkin tänä päivänä on.
Toisaalta myöskin maaseudun kehittyminen on hyvin pitkälle
siitä kiinni, miten viljelijöiden tulotaso maaseudulla
säilyy ja kehittyy, koska kustannukset ovat nousseet kymmenkunta
prosenttia EU-kaudella ja niihin ei ole korvauksia saatu.
Toisaalta olisin odottanut, että järkevämpää luopumistukiratkaisua
hallitus esittää kuin nyt on tulossa. Tämän
tyyppisellä poukkoilulla, mitä tässä esitetään
lutun suhteen, ei kyllä rakenneta eikä anneta
mahdollisuuksia todelliseen kehittymiseen maataloussektorilla. Rahaa
näihin uudistuksiin kyllä riittäisi,
jos vähän pienempi veroale lähdettäisiin
antamaan ylimpiin tuloluokkiin. Silloin ei velkaa tarvitsisi lisätä,
vaan valtiontalouskin pysyisi hyvin kunnossa. Uskon, että myöskin
kustannuksia säästettäisiin, jolloin
sitäkin kautta vielä tulot kasvaisivat.
Leena Rauhala /kd:
Arvoisa puhemies! Valtiovarainvaliokunta on tehnyt hallituksen budjettiesitykseen
jonkin verran muutoksia, ja niistä on täällä sanottu,
että ne ovat ehkä juuri niitä merkittäviä,
joita on odotettu. Oma näkemykseni on, että tietysti
ne ovat muutoksia, mutta ne eivät ole riittäviä niihin
kipeisiin tarpeisiin, mitä on tämänkin
vuoden aikana ja tämän syksyn aikana erityisesti
noussut esille.
Suurimmat lisäykset ovat opetusministeriön hallinnonalalla.
Kaiken kaikkiaan lisäykset ovat kuitenkin pieniä eivätkä riittäviä mielestäni,
jos ajatellaan koulutuksen kokonaisuutta. Opettajankoulutukseen
saatu lisäys on tärkeä, mutta arvioitaessa
eri alojen opettajien tarvetta rahoitus ei ole riittävä.
Erityisesti tarve olisi saada erityisopettajia lisää.
Tulevaisuudessa tiedämme, että opettajankoulutukseen
eivät riitä osoitetut lisämäärärahat.
Ehkä ensi vuonna, mutta mikä on tulevaisuus, kun
tiedämme, että seuraavien kymmenen vuoden aikana
poistuma on noin 16 000 opettajaa? Miten siihen vastataan?
Vaikka yleisesti koulutuksen ja opetuksen määrärahojen
riittävyydestä annettu palaute yliopistoilta on
ollut hyvä, kuuluu myös ääniä,
että ongelmia on perusopetuksen hyvän laadun turvaamisessa,
koska määrärahoista ottavat suuren osan
kiinteistökustannukset ja palkkakustannukset korotuksineen.
Määrärahat eivät ole lisäyksistä huolimatta
riittäviä myöskään
lääkärikoulutuksen osalta. Tiedämme
myös, että nyt saatujen lisäpaikkojen
lisäksi tarvitsemme vielä paljon enemmän.
Määrärahojen riittävyys
tulee arvioida erityisesti perusopetuksen toteutumisen kautta, jotta koulutuksen
laatu voidaan varmistaa aivan esiopetuksesta lähtien ja
ennen kaikkea ammatillisessa koulutuksessa sekä korkeakouluissa
ja yliopistoissa, joissa opettajankoulutus ja lääkärikoulutus
ovat. Koulutuksen laadulla vahvistetaan paitsi yksilöiden
selviytymistä ja sijoittumista yhteiskunnassa myös
työelämän kehitystä, joka edellyttää hyvää koulutusta.
Yleisesti voidaan sanoa, että ehkä 90-luvun
laman seuraukset poistuvat yksikköhintoihin tehdyillä korotuksilla,
mutta kuitenkin tiedämme, että koulutus on laajentunut,
kehittynyt, monimuotoistunut ja se edellyttää lisäresursointia. Viime
vuosina olemme eläneet noin 5 prosentin kasvun vuosia.
Nyt ei enää sellaisia ennusteita edessä ole.
Talouslukujen valossa näemme, että kasvukeskukset
ovat olleet saamassa tästä talouskehityksestä,
mutta varsinainen aluepolitiikka tässä maassa
on mielestäni hoidettu vähäisesti, jos
en sanoisi: huonosti. Aluepolitiikkaa tukevasta budjetista ei tässä vuoden
2002 budjetissa ole kysymys. Mielestäni kasvukeskusajattelu
ei riitä hyvinvoinnin tasa-arvoisessa jakaantumisessa. Kuntaliitokset
eivät myöskään ratkaise syrjäseutujen
ja vaikeuksissa olevien kuntien tilaa. Kasvukeskuksissakin on reuna-alueensa,
joiden omaleimaisuus ja tarpeet ovat nyt jäämässä vahvempien
ja suurempien kuntien varjoon.
Kaikkein heikoimmassa asemassa ovat ne kunnat, joissa työttömyys
on korkea, veropohja heikko ja veroaste jo nyt korkealla. Näihin
kuntiin tarvitaan peruspalveluiden rahoittamiseen nykyistä suurempaa
tukea valtiolta. Tarvitaan varmasti myös uusia toimenpiteitä palvelujen tuottamisessa.
Tarvitaan valtion ja kuntien rahoitusvastuun uudelleenarviointia.
Arvoisa puhemies! Kasvun vuosina olisi ollut oikeus odottaa
myös selkeämpää työttömyyden laskua.
Yli seitsemän vuoden hyvästä kasvusta huolimatta
työttömyys on lähes 10 prosenttia eli joka
kymmenes on työtön. Hallitus ei ole päässyt tavoitteeseensa
työttömyyden puolittamisessa. Työttömyysluvut
ovat vielä paljon korkeampia joillain alueilla. Se, että tämänlaisessa
tilanteessa jää työllistämisrahoja
käyttämättä, niin kuin tiedämme,
oikeuttaa mielestäni vakavaan kysymykseen: Onko hallitus
tosissaan huolissaan työttömistä ihmisistä,
työttömistä, joille saataisiin oikeanlaista
työtä, ei vain mahdollisesti kurssitusta ilman
selkeää täsmäsuunnittelua työelämään
sijoittumisesta ja työelämässä pysymisestä?
Nyt olisi odottanut hallitukselta selkeämpiä täsmätoimenpiteitä,
joilla vähennetään työttömyyttä.
Kysymys on ihan yksilöllisistä ratkaisuista, joita
nyt on haettava. On etsittävä vastaus siihen,
miksi työttömän ei kannata ottaa työtä vastaan
tai miksi työtön tekee työtä ilman
verokirjaa.
On mielestäni jo aika arvioida avoimesti sosiaaliturvajärjestelmämme,
siis koko sosiaalisen tukiverkostomme, toimivuus tai tehottomuus,
se tilkkutäkkimäisyys, jota käsitettä täällä on
käytetty. Mielestäni ratkaisuja etsittäessä on
ydinasia ihmisarvon antaminen kaikille ja, sanoisin, myös
ihmisarvon palauttaminen. On puhuttu pohjaosan palauttamisesta eläkeläisille,
mutta pitkäaikaistyöttömät eivät
koe enää ihmisarvoista elämää,
niin kuin eivät monet muutkaan ryhmät. Työttömäksi
joutuminenhan ei ole ollut vapaa valinta. Työttömänä elämisessä ei
toteudu tasa-arvoisuus työssäkäyviin
nähden. Hallituksen ohjelmassahan on esitetty sosiaalinen
oikeudenmukaisuus ja tasa-arvoisuus eräiksi arvovalinnoiksi.
Arvoisa puhemies! Erityinen huolenaihe ja kysymys on lapsiperheiden
hyvinvointi ja pienieläkkeisten ja pienituloisten selviäminen
tässä hyvinvointiyhteiskunnassa. Budjettia on
tarkasteltava siitä näkökulmasta, mitä budjetti
antaa lapsiperheille ja heikossa asemassa oleville. Tästä ovat
jo monet täällä esittäneet,
että tämä budjetti ei ole työttömiä eikä myöskään
perheitä tukeva budjetti.
Tutkimukset perheiden hyvinvoinnista osoittavat lapsiperheiden
tilanteen olennaisesti huonontuneen. Tätä vahvistavat
monet tilastot. Nyt käsittelyssä oleva budjetti
ei sisällä selkeitä parannusehdotuksia.
Perheiden hyvinvointia kohentaisivat lapsilisien korotukset, kotihoidon tuen
korotukset ja myös laajennukset kotihoidon tukeen ja tietenkin äitiyspäivärahan,
isyyspäivärahan, vanhemmuuspäivärahan
minimipäivärahojen korotukset. Perheitä tukemalla
vahvistettaisiin perheiden uskoa tulevaisuuteen. Ministeri Niinistöhän
keskustelussa esitti ihmetyksen, miksi täällä ei
kanneta huolta niistä, jotka ovat vastuussa 10—20
vuoden kuluttua. Lapsiperheisiin panostaminen olisi juuri tästä asiasta
huolen kantamista.
Lipposen toisen hallituksen politiikasta voi sanoa, että se
kuvastaa mielestäni oikeistopolitiikkaa. Suomessa hyvinvoivat,
menestyjät, ovat nousseet enemmän esille kuin
huonosti voivat, heikosti menestyvät. Pieneläkeläiset
ja yhteiskunnasta joko sairauden tai työttömyyden
takia jo syrjäytyneet eivät saa budjetin kautta
sitä tukea, mitä kyllä monissa juhlapuheissa
on esitetty. Monen kansalaisen kokema masennus, toivottomuus ja
väsyminen ovat ilmiöitä, joiden syntyä on
tarkasteltava yhteiskunnallisena kysymyksenä. Moni odottaa
pienen eläketulon, joka mahdollisesti on 2 000—3 000
markkaa, tuntuvaa korottumista, kun kerran hyvinvointiyhteiskunnassa
eletään.
Arvoisa puhemies! Vielä yksi asia: Budjetin eduskuntakäsittelyssä on
noussut esille Raha-automaattiyhdistyksen jakamien avustusten ja
toiminnastaan maksaman veron suuruus. Raha-automaattiyhdistykselle
osoitettujen avustushakemusten määrä on
jatkuvasti kasvanut. Nyt valtiovarainvaliokunnan esittämän
120 miljoonan lisämäärärahan
avustusten myöntämiseen toivon mahdollistavan
uusien hankkeiden aloittamisen. Tarvitsemme uutta, innovatiivista
toimintaa, jossa tavoitteena on asiakkaiden hyvä. Tarvitsemme
myös uutta osaamista ja ratkaisuja kipupisteisiin niin
vanhustenhuollossa kuin monilla muilla alueilla, joilla kansalaisjärjestöt
toimivat yhdessä julkisen sektorin kanssa. Toiminnan taloudellisuutta
ja tehokkuutta tulee arvioida ja seurata. Suomalaisessa kulttuurissa
edelleen päihdeongelma on kipeä ongelma ja sitä tulee
hoitaa kokonaisvaltaisesti niin, että hoidetaan perhettä ja
yhteisöjä ja mahdollistetaan hoidon jatkuvuus.
Puhetta on ryhtynyt johtamaan ensimmäinen
varapuhemies Anttila.
Toimi Kankaanniemi /kd:
Arvoisa rouva puhemies! Tänään keskustelun
aikana on useaankin otteeseen viitattu noin kymmenen vuoden takaisiin
tapahtumiin. Täälläkin on puhuttu elvytyksestä,
niin kuin silloin kuulimme useinkin silloisen opposition suunnalta
vaatimuksia velkaelvytyksestä. Siihen, mitä tapahtui
1980-luvulla, on mielenkiintoista hieman palata. Silloinhan rahamarkkinat
vapautettiin nopeasti ja hallitsemattomasti, pankit lähtivät
löysään rahanjakoon, yritykset velkaantuivat
ja työmarkkinoilla elettiin väljien sopimusten
aikaa. Tuolloin Holkerin sinipunahallitus teki hyvin löysiä budjetteja
myös jatkuvasti. Tämä synnytti sellaisen
valheellisen noususuhdanteen jatkumistilanteen, joka sitten purkautui
vuoden 1991 alussa, jolloin lähti syntymään
historiallisen suuri pankkikriisi, tuli kansainvälinen
ja ennen kaikkea suomalainen lama. Vaihtotaseemme painui hirvittävällä tavalla
alijäämäiseksi, valtionvelka lähti
väistämättä voimakkaaseen kasvuun,
yrityksiä kaatui ja työttömyys räjähti
valtavan suureksi.
Syyt olivat sataprosenttisesti edellisen hallituksen, ja laman
aiheuttivat mainitsemani toimenpiteet, joilla oli velkaannutettu
kansantalous. Valtiohan ei ollut velkaantunut, mutta yritykset ja
pankit olivat velkaantuneet ja nuo varat oli käytetty tuottamattomalla
tavalla. Koulutuksesta ei ollut kannettu huolta eikä myöskään
työllistävistä investoinneista, vaan
niin sanotut kerskainvestoinnit olivat silloin päivän
näkyvintä tulosta.
Syntyi siis valtava taloudellinen lama. Silloin Ahon hallitus
joutui ottamaan vastuun maan asioista. Sosialidemokraatit vetäytyivät
vastuusta oppositioon ja lähtivät jarruttamaan
kaikkia talouden korjaustoimenpiteitä. Silloinhan perustuslaki
vielä salli sen, että määrävähemmistö pystyi
estämään säästölakien
säätämisen. Näin vasemmisto-oppositio
silloin toimi hyvin edesvastuuttomasti — täytyy
valitettavasti näin sanoa — ja niin sitten leikkauksia
ei saatu tehtyä valtion menoihin pitkään
aikaan Ahon hallituksen alkuaikoina, ennen kuin perustuslakia muutettiin
niin, että määrävähemmistösäännös
poistettiin.
Tuossa tilanteessa vasemmisto esti kaikki leikkaukset, jotka
se sitten muuten vuonna 95 valtaan tultuaan kaikki hyväksyi
ja lisäsi vielä huomattavasti erityisesti lapsiperheille
ja eläkeläisille uusia leikkauksia. Kun se Ahon
hallituksen aikana äänesti nurin kaikki leikkaukset,
se samalla vaati velkaelvytystä. Tänä päivänä tuore tutkimus,
Kianderin ja muiden tekemä tutkimus, väittää,
että tuolloin tehtiin virheellisiä talouspoliittisia
päätöksiä. Varmasti tehtiin
virheellisiä päätöksiä,
ja vastuun kantaakin monista virheellisistä päätöksistä silloinen
oppositio, joka ei hyväksynyt järkeviä talouspoliittisia
päätöksiä vielä tuossa
vaiheessa.
Olisiko sinäkin vuonna 93, kun oli pakko ottaa uutta
velkaa valtiolle noin 60 miljardia markkaa yhtenä ainoana
vuonna, olisiko silloin pitänyt näiden tutkijoiden
ja nyt hallituksessa olevien mielestä ottaa vielä enemmän
velkaa velkaelvytyksen harjoittamista varten? Mistä tuo
velka olisi saatu? Ei olisi saatu mistään, eli
ne puheet ovat täysin katteettomia. Ne tutkijat, jotka
nyt puhuvat tuosta ajasta sellaisia, mitä ovat viime aikoina
puhuneet, saavat kyllä hävetä. Ei heidän mallinsa
ole ratkaisu, ei olisi ollut silloin eikä ole tänä päivänä ratkaisu
niihin tilanteisiin.
Syyttely ei tietysti mitään muuta, mutta kun nyt
puhutaan elvytyksestä, olemme aivan eri tilanteessa. Nyt
todella, käytettäköön elvytys-sanaa
tai oltakoon sitä käyttämättä,
vasemmiston pitäisi toimia työttömyyden
alentamiseksi eikä niin kuin tänä hetkenä näyttää tapahtuvan,
minkä jo ministeri Filatovkin myönsi: ensi vuonna hänen
mukaansa työttömien määrä nousee 50 000
ihmisellä. Tässä tilanteessa me olemme: vasemmisto
on hallituksessa, ja työttömyys on lähdössä kasvuun.
Syy ei ole itse asiassa vasemmiston. Lipposen hallitukset ovat sinänsä harjoittaneet
viisasta ja oikeaa talouspolitiikkaa kokonaisuutta ajatellen. Tiukka
linja on ollut oikea. Vain sen sisältö, leikkausten
ja veronalennusten kohdentaminen, on ollut täysin kohtuutonta
ja edesvastuutonta. Leikkauksia on jatkettu ja kohdistettu lapsiperheisiin
ja kaikkein heikoimmassa asemassa oleviin kansalaisiin ja väestöryhmiin.
Toisaalta veronkevennykset on annettu erityisesti markkamääräisesti
laskien kaikkein hyvätuloisimmille erittäin voimakkaasti.
Ihmettelen tavattoman syvästi, että vasemmisto
on hyväksynyt tällaiset veronkevennykset, jotka
ovat suosineet hyvätuloisia ja kasvattaneet tuloeroja koko
seitsemän lihavan vuoden ajan merkittävästi.
Samanaikaisesti kaikkein heikoimmassa asemassa olevien perusturvaa
on vain leikattu, niin kuin muistamme kansaneläkkeen pohjaosan
ja monet muut tekijät.
Tässä tilanteessa me nyt olemme, ja tilanne nyt
näyttää vähintään
epävarmalta, jopa hieman synkältä. Työttömyysluvut
ovat todella kasvamassa, ja tuloerot ovat meillä huikean
suuret, historian suurimmat varmasti itsenäisyyden ajalta. Tämä on
se perintö, jonka Lipposen kaksi hallitusta antavat, kun
vuoden päästä käydään
vaaleihin. Se on häpeällinen perintö.
Aluepoliittinen ja alueellinen kahtiajako kansakunnan sisällä on syvä häpeä hallitukselle,
joka on maan asioita näinä hyvinä vuosina
hoitanut. Taloudellinen kahtiajako, sosiaalinen kahtiajako ja alueellinen kahtiajako
ovat häpeällisessä tilanteessa.
Perusturvan leikkaukset ovat jääneet voimaan.
Pieniä lapsikorotusten palautuksia on tehty tänä syksynä.
Kiitos niistä! Ne ovat oikean suuntaisia mutta tavattoman
vähäisiä, lähes mitättömiä,
siihen verraten, mitä Lipposen hallitukset ovat tehneet
lapsiperheille, työttömille ja sairaille ihmisille
ja pienen eläkkeen varassa eläville. Tässä olisi
ollut historiallinen tilaisuus kuluneina vuosina korjata yhteiskunnan
epäoikeudenmukaisuuksia, toimia niin, että ihmiset
eivät putoa ja syrjäydy yhteiskunnan normaalista
elämästä. Mutta tämä aika
on mennyt, eikä tämä budjetti, jota nyt
ollaan käsittelemässä, valitettavasti
korjaa tilannetta juuri lainkaan. Siinä on ehkä muutamilla
pienillä toimenpiteillä tunnustettu ongelmien
syvyys ja suunta, mutta vastausta ja korjausta sieltä on
turha etsiä. Sitä ei Lipposen hallitukselta tule.
Minä toivon ja uskonkin, että Suomen kansa kuitenkin
herää ja näkee sen tilanteen, mihin on jouduttu,
ja tekee vaaleissa selvän muutosratkaisun — muutosvaalit
meillä on edessä 15 kuukauden kuluttua — sillä tavalla,
että heikoimmassa asemassa olevista aletaan todella kantaa
huolta, että työttömyys ei ole vain paperilla
ja puheissa esillä, vaan myös toimenpiteinä.
Silloin rahoituskin löytyy. Hyväosaisten veronkevennyksiä ei tarvitse
silloin tehdä, kun maassa on tällainen tilanne,
että ihmisiä syrjäytyy ja työttömyys
on kasvussa.
Syrjäytymisestä ja työttömyyden
kasvusta, perheiden ongelmista, seuraavat huume-, rikollisuus- ja
monet muut ikävät ongelmat. Ainakin yksi merkittävä osasyy
on se, että yhteiskunta on epäoikeudenmukainen,
ja siihen epäoikeudenmukaisuuteen hallitus on keskeisesti
syyllinen. Kunnat eivät voi asioita korjata, kun ne on
ajettu hyvin ahtaalle pääosassa maata. Tarvitaan
todellakin vankka ja vahva politiikan suunnanmuutos. Toivottavasti
se tulee Lipposen hallituksen viimeisessä budjetissa, jota
nyt jo varmasti aletaan valmistella. Tämä budjetti
ei sitä muutosta tuo, ja se on syvästi valitettavaa.
Leea Hiltunen /kd:
Arvoisa rouva puhemies! Talousarvio, valtion budjettiesitys,
on mielestäni se väline, vahva sellainen, jolla
voidaan vahvistaa kansalaisten luottamusta ja uskoa tulevaisuuteen
tai sitten ei. Kovasti varmasti kaikki me täällä niin
hallituksessa kuin oppositiossakin olevat toivomme, että vielä ennen
joulua täältä eduskunnasta lähtee
myönteinen viesti kansalaisille.
Keskeinen kysymys mielestäni on se, miten työllisyys
kehittyy. Näkymät taloudessa ovat epävarmat.
Miten nyt valmistaudutaan mahdolliseen heikkenevään
talouskasvuun? Ajattelen, että virheitä varmasti
on tehty aikaisempina vuosina myös valtion budjetin laadinnan
yhteydessä. Uskallan sanoa, että on tehty ilmeisiä vääriä valintoja,
koska työllisyys ei ole kehittynyt toivotulla tavalla.
Hallituksen asettama tavoite, työttömyyden puolittaminen,
ei näytä onnistuvan kaikista toimenpiteistä ja
hyvistä yrityksistä huolimatta. Pitkäaikaistyöttömien
määrä on aivan liian suuri. Kun näin
on, mielestäni on rohkeata todeta, niin kuin jotkut ovat
todenneet, että ikään kuin tämä hallitus
seitsemän vuoden aikana ei olisi tehnyt virheitä.
Useissa puheenvuoroissa on muistutettu siitä, että 90-luvun
alussa hallitus teki virheitä silloisten vaikeiden vuosien
aikana ja laman ollessa käsillä. Toivottavasti
emme joudu niin pahaan tilanteeseen, kuin missä tuolloin
olimme.
Mutta hyvät edustajat, nyt ajattelen näin,
että tarvitaan myöskin nöyryyttä tässä vaiheessa,
samalla kun tarvitsemme rehellisyyttä ja näkökykyä tulevaisuuteen,
mitä valintoja teemme, jotta voimme vahvistaa työllisyyttä ja
ennen kaikkea samalla pitää huolta monista vaikeuksissa
olevista pitkäaikaistyöttömistä,
perheistä ja sairaista, vammaisista ja heikolla toimeentulolla
olevista ihmisistä. Budjetin myötä esitetyt
toimenpiteet eivät mielestäni ole nyt riittäviä nimenomaan työttömien
tilanteen auttamiseksi.
Yhdyn siihen käsitykseen, joka joissain puheenvuoroissa
on tullutkin esille, että tätä budjettia
on tehty ikään kuin hyvien vuosien mallin mukaisesti,
ja se todella huolestuttaa, emmekö me sittenkään
näe niitä kipukohtia, jotka jo nyt on osoitettu
tilastojen ja monen konkretian kautta.
Se, että hallitus ei ole jo ryhtymässä todellisiin
työllisyyspanostuksiin työttömyyden nujertamiseksi,
on mielestäni virhe. Yhdyn niihin vaatimuksiin, joita on
monelta taholta esitetty, että nyt tarvittaisiin niin sanottua
elvytyspakettia, mitä kaikkea se sitten olisikin, jotta
voimme työllisyyttä ylläpitää ja
ennen kaikkea myöskin tehdä toimenpiteitä,
jotka edistävät työllisyyttä ja saavat
aikaan toimeliaisuutta.
Seitsemän vuoden aikana olisi pitänyt löytää sellaiset
muutokset, joilla olisi työllisyys saatu parempaan tilanteeseen.
Näitä esityksiä on myöskin tämän
budjettiesityksen yhteydessä tullut muun muassa kristillisdemokraattien
vaihtoehtobudjetin myötä ja monissa puheenvuoroissa. Työnantajamaksujen
alentaminen, monet veroratkaisut, arvonlisäveron alentaminen
elintarvikkeiden kohdalla ja monet työvoimapoliittiset sekä koulutuspoliittiset
täsmätoimenpiteet olisivat nyt tarpeen, samoin
kuin sosiaaliturvan epäkohtien korjaaminen, jotta uusia
väliinputoajia ei enää tulisi ja ne,
jotka nyt ovat tässä viidakossa pudonneet vaille
toimeentuloa ja hyvinvointia, saisivat elämän
syrjästä kiinni.
Valiokunnan lausumaehdotuksissa on monia hyviä asioita
nostettu esille. Nyt on vain kysymys tosiaan siitä, mikä talouskasvumme
tulee olemaan, mihin ennusteisiin tukeudumme. Itsekin haluaisin
nähdä, että tulevaisuus on valoisa ja että Suomi
on kilpailukykyinen, niin kuin täällä on
haluttu useissa puheenvuoroissa tuoda esille. Mutta kaikki tämä edellyttää sitä,
että me pystymme tekemään oikeita ratkaisuja
muuttoliikkeen suhteen ja myöskin väestöpolitiikan
kohdalla.
Arvoisa puhemies! Rahaa on ohjattu kuntiin ja maakuntiin, mutta
onko oikealla tavalla ja riittävästi, ovatko kohteet
olleet sellaisia, että siellä on saatu aikaan
oikeata rakennemuutosta, joka olisi mahdollistamassa työllisyyttä ja
poistamassa negatiivista muuttoliikettä? Me käymme
tästä jatkuvasti keskustelua. Käymme
myöskin keskustelua siitä, miten nuo palvelut
kunnassa tulisi järjestää, kenen vastuulla,
kenen rahoittamina. Toivon, että erityisesti tähän
hallituksen taholta tulee pikaisesti esityksiä, mikä on
kuntien vastuu ja mikä on valtion vastuu peruspalveluista
ja niistä tehtävistä, joilla me pidämme
huolta infrastruktuurista kunnissa ja kuntien mahdollisuudesta tarjota
kuntalaisille palveluja lapsista aikuisiin, vanhuksiin, sairaisiin,
vammaisiin ja kaikkiin kantaen vastuun koko tuosta väestöstä,
joka kunnan alueella on.
Minun lähestymistapani on myös se, että eduskunnan
ja hallituksen on luotava edellytykset, että lapset voivat
kasvaa turvallisesti niin fyysisesti kuin henkisesti. Tällöin
erityisesti kotona tapahtuvan työn merkitys pitää arvioida
uusiksi ja löytää oikeat ratkaisut niin
toimenpiteiden osalta kuin rahoituksenkin osalta. Vanhempien mahdollisuus
valita, hoitavatko he lasta kotona vai eivät, on merkittävä kysymys.
On epäkohta, ettei meillä ole ollut budjetin valmistelun
ja käsittelyn yhteydessä ja viimeistään
tänään käytettävissä lapsipoliittista
selontekoa, jota eduskunta edellytti jo vuonna 2000, eli selontekoa
yhteiskunnassa ja arvomaailmassa tapahtuvista lasten ja nuorten
hyvinvointia uhkaavista muutoksista. Hallituksen piti antaa tuo
selonteko keväällä 2001, mutta se näyttää edelleen siirtyvän
keväälle 2002. Toivon, että voimme nopeuttaa
tämän selonteon aikaansaamista. Vastaavasti meidän
tulee palauttaa meidän eläkeläisillemme
usko siihen, että tämä yhteiskunta on myöskin
heitä varten.
Täällä on käytetty oikeutettuja
puheenvuoroja tuoden esille epäkohtia, joita budjetissa
on. Niitä on nostettu esille opposition edustajien toimesta, mutta
myöskin hallituksen edustajat ovat puheissaan niitä tuoneet
esille. Näin pitää ollakin.
Yhdyn niihin puheenvuoroihin, joissa on todettu, että henkisen
pääoman kasvattaminen on ollut yhteisenä tahtona
hallituksella ja eduskunnalla. On vain tietysti kysymys siitä,
ovatko toimenpiteet olleet oikeita. Varmasti ne ovat olleet oikean
suuntaisia, mutta ovatko ne olleet toimivia, kun henkistä pääomaa
on haluttu kasvattaa ja hoitaa? Silloinhan on kysymys siitä,
miten suhtaudutaan peruspalveluihin, koulutukseen, tukiopetukseen,
erityisopetukseen, ammatilliseen opetukseen, aivan yliopistojen
perusrahoitukseen saakka.
Mutta nyt tietysti meillä pitäisi olla suurempi huoli
siitä, missä viipyvät ne panostukset,
joilla ehkäistään nuorten väsymistä,
häiriökäyttäytymistä,
väkivaltaa ja monia muita ilmiöitä. Nyt
me voimme sanoa, että jo päiväkodeissa
lapsi voi tulla väkivallan uhriksi. Turvallisuus järkkyy monella
tavalla ja taholla. Huumeiden käyttö ja päihteiden
käyttö kuluttavat lapsiamme ja nuoriamme ja suorastaan
tuhoavat hyvää elämää.
Tällöin on kysyttävä, mistä on
kysymys. On etsittävä syitä ja ennen
kaikkea ennalta ehkäiseviä keinoja, ratkaisuja,
jotta pahoinvointi, häiriökäyttäytyminen,
sairastuminen voidaan ehkäistä.
Mielestäni Kansallinen terveysprojekti on erinomainen
asia, mutta en jaksa uskoa, että Kansallinen terveysprojekti
löytää niitä ratkaisuja, jotka
ovat syinä aiheuttamassa tätä häiriökäyttäytymistä ja
pahoinvointia, jossa meidän yhteiskuntamme nyt kipuilee.
Siinä mielessä toivoisin, että Kansallisen
terveysprojektin rinnalle rakennetaan projekti, joka tutkii ja selvittää niitä syitä,
syntyjä syviä,
miksi meidän nuoremme voivat huonosti, miksi perheet voivat
huonosti.
Kari Kärkkäinen /kd:
Arvoisa rouva puhemies! Hyvät aktiiviset edustajat!
Täytyy ensimmäisenä antaa tunnustusta
ed. Tiusaselle. Hän on nimittäin ainoana hallituspuolueiden
edustajana vielä näin sitkeästi seuraamassa
tätä keskustelua. Mielestäni ei anna
hyvää kuvaa hallituksen toiminnasta se, että samana
iltana kun käydään eduskunnassa erästä merkittävintä keskustelua, samaan
aikaan hallitus juhlii omia illanviettojaan pääministeri
Paavo Lipposen seurassa. Tämä mielestäni
kertoo siitä arvostuksesta, mitä tällä hetkellä hallituspuolueiden
piirissä eduskuntaa ja tällaisia keskeisiä kysymyksiä kohtaan annetaan.
Muistelen vähän Paavo Lipposen toisen hallituksen
ohjelman muutamia ajatuksia, mitä siellä todetaan:
Hallitus pyrkii talouspolitiikassaan edistämään
eri väestöryhmien ja maan eri alueiden välistä tasa-arvoa.
Se kiinnittää erityistä huomiota köyhyyden
ja syrjäytymisen torjumiseen. Työllisyyden laajapohjainen
koheneminen tukee osaltaan tämän tavoitteen toteutumista.
Miten nämä ajatukset ovat toteutuneet? Muistelen
Evan tutkimusta, jossa kansalaiset näkevät julkisen
talouden tärkeimmiksi kehittämiskohteiksi terveydenhuollon,
poliisin ja sisäisen turvallisuuden ja sosiaaliturvan.
Vähemmän tärkeinä kehittämiskohteina
he näkivät muun muassa maanpuolustuksen ja ulkoisen
turvallisuuden. Mutta kun tämä budjetti alkaa
olla paketissa hallituksen osalta, voimme todeta, että puolustusministeriö sai
tämän hallituksen budjettilinjauksissa selvän
määrärahavoiton. Puolustusmenot ovat valtion
tämän vuoden talousarviossa siis 9,5 miljardia
ja ensi vuonna 10,2 miljardia. Sama suuntaus jatkuu 200 miljoonan
korotuksilla vuonna 2002 ja 2003. Näiden lisäksi
pistetään vielä vuosittainen inflaatiotarkistus.
Perusteluna tälle asialle käytettiin sitä,
että naapurimaissa, esimerkiksi Ruotsissa ja Norjassa,
puolustusmäärärahojen osuus on suurempi
kuin Suomessa. Haluankin kysyä, mikä estää käyttämästä samaa
perustelua hallituksen piirissä esimerkiksi terveydenhuollon
ja työllisyysmäärärahojen nostamiselle. Tämä mieltäni
hivenen kaivertaa. Maammehan käyttää tällä hetkellä terveydenhuoltoon
6,7 prosenttia bkt:sta, kun EU:n keskiarvo on 8 prosentin tuntumassa,
joten olemme siis häntäpäässä Euroopan
unionissa.
Olen iloinen siitä, että saan kuulua ryhmään, jonka
budjettivaihtoehto on selvästi realistisempi, myös
hyvin paljon sosiaalisempi kuin hallituksen esitys ensi vuoden talousarvioksi.
Uskallamme esittää lisämenoja budjettiin,
koska meillä on ratkaisu niiden rahoittamiseksi. Eli muistutan
vielä pörssiverosta ja lyhytaikaisten myyntivoittojen
verosta sekä savukeveron korottamisesta. Näillä veroillahan
olemme luvanneet 2,5 miljardia markkaa valtion kassaan kilahtavan
lisää.
Vuosien 98 ja 99 alussa liikuimme aika sujuvasti vaalikentillä.
Muistelen siellä hallituspuolueiden edustajienkin kovasti
puhuneen nimenomaan työttömyyden vähentämisen
puolesta. Tästä kantoivat huolta vasemmalta oikealle
tässäkin salissa ainakin pohjoissavolaiset kansanedustajat,
mutta nyt näyttää siltä, että hallitus
on päättänyt antaa periksi työttömyydelle.
Siitä kertoo työttömien määrän
kasvu mahdollisesti 50 000:lla ensi vuonna karua kieltään,
vaikka Etlan viimeiset ennusteet kertovat hyvinkin positiivisesta
kehityksestä kuitenkin Suomessa. Jo toisella vuosineljänneksellä pitäisi
korkokantaan pientä liikahdusta tulla ylöspäin
ja samalla ikään kuin talouden pyörien
pyörähtää vahvempaan käyntiin.
Tämä tulisi hallituksenkin piirissä muistaa,
kun tämän tapaista politiikkaa harjoitetaan.
Ryhmämme on omassa ajattelussaan lähtenyt siitä,
että jokaiselle pitkäaikaistyöttömäksi
joutuneelle tulisi kehittää toimiva ratkaisu,
kun nykyisten tukityöllistämiskeinojen ongelmana
tuntuu olevan se, että moni ehtii passivoitua ja syrjäytyä,
ennen kuin monet tukitoimet edes hänet tavoittavat.
Vähän perhepolitiikasta.
Viimeiset uutiset ovat kertoneet syntyvyyden romahtaneen Pohjois-
ja Väli-Suomessa. Muuttoliikkeen ja työttömyyden
vuoksi tämä on varmasti kaikille meille tuttu
asia. Mutta mitä tapahtuu samaan aikaan muuttovoittoisella
Uudellamaalla? Sielläkään syntyvyys ei
ole odotusten mukaisesti kasvanut. Ismo Söderling, Väestöliiton
dosentti, toteaa asiasta seuraavaa: "Meidän kannattaisi
ilman muuta pitää kiinni perhepolitiikastamme
ja järjestelmästä, jolla me tuemme lapsiperheitä.
Kun perhepoliittisista tuista luistetaan, se näkyy selvästi
syntyvyydessä. Tämä on ollut havaittavissa
muun muassa Ruotsissa. Tämän päivän
perhepolitiikalla varmistamme huomisten vanhustenhuoltoa. Jos hallitus
ei ymmärrä panostaa perheisiin nyt, on vuosina
2025—2030 entistä vaikeampaa hoitaa vanhuksemme
ja maksaa heille eläkkeet."
Mielestäni hallituksen budjettiesityksestä puuttuu
tämä perhenäkökulma. Siitä kertovat nuo
1,5 miljardin leikkaukset, joita on viime vuosien aikana tehty.
90-luvulla leikattiin lähes kaikkia perhepoliittisia etuuksia.
Erityisesti monilapsiset perheet ja yhden huoltajan perheet ovatkin pudonneet
yhä suuremmin joukoin keskituloisista pienituloisten joukkoon.
Kun Euroopan unionin mittaamia mediaanituloja katsomme, lähes puolet
tähän joukkoon kuuluvista ihmisistä sattuu
olemaan nimittäin lapsiperheitä.
Vielä haluan muistuttaa asiasta, jonka ryhmämme
edustajat ovat myöskin ansiokkaasti tuoneet keskustelun
aikana esille. Lapsiaan kotona hoitavat vanhemmat saavat alimmillaan
vain 60 markan suuruista päivärahaa, äitiyslomalla
olevista vajaasta 100 000 naisesta noin 23 000
pienintä päivärahaa. Kelan selvityksen
mukaan vanhempainrahan korottaminen samalle tasolle työttömyysperuspäivärahan
kanssa aiheuttaisi vain 229 miljoonan markan lisäkustannukset.
Toivoisin, että tämä olisi hoidettu ensi
vuoden budjetin osalta kuntoon, mutta tätä tulemme
esittämään. Katsotaan sitten, miten nappia
tässä talossa painetaan.
Ruuan arvonlisäverokannasta on puhuttu. Siihen en puutu
sen enempää. Haluan myöskin muistuttaa,
että tullin haaviin jäi viime vuonna 620 kiloa
erilaisia huumeita ja tämän vuoden ensimmäisellä puoliskolla
takavarikkomäärä oli jo 650 kiloa. Törkeiden
huumausainerikosten määrä on nelinkertaistunut
vuodesta 98. Toivoisin, että huumausaineista riippuvaisten
vierotushoidon resurssit saatettaisiin yhä vahvemmin tarvetta
vastaavalle tasolle.
Lyhyesti vielä: Aikaisemmin mainitsemani Evan tutkimuksen
mukaan kansalaiset kokevat toiseksi suurimmaksi ristiriitoja aiheuttavaksi
tekijäksi kasvukeskusten ja syrjäseutujen vastakkainasettelun.
Kansalaisista kolme neljännestä arvioi, että suuri
osa maaseutua on autioitunut jo vuonna 2025. Kun muistelemme, että hallitus
lupasi Pääkaupunkiseudulle ja sen kehyskuntiin kunnallistekniikan
rakenteiden edistämiseksi 100 miljoonan markan määrärahan
neljälle vuodelle, haluankin kysyä: Mikä estää,
ettei hallitus halua vastaavilla toimilla vahvistaa alueellista
tasapainoa myös muualla Suomessa?
Marja-Leena Kemppainen /kd:
Arvoisa rouva puhemies! Tämä on hyvin mielenkiintoinen
keskustelu. Täällä on lähes
puolet yhdestä ryhmästä paikalla ja muut
loistavat poissaolollaan, mutta ei se mitään,
ihan hyvä näinkin on keskustella joskus pienemmällä ryhmällä.
Käsiteltävästä hallituksen
esityksestä ensi vuoden talousarvioksi voisi sanoa, että siinä on yritetty
hieman korjata kipeimpiä yhteiskunnan kipupisteitä.
Kuitenkin hyvinvointia olisi voinut mielestäni jakaa oikeudenmukaisemmin
ja siten, että myös kaikkein vaikeimmassa asemassa
olevat kansalaiset olisivat kokeneet saaneensa enemmän.
Ryhmäpuheenvuoromme pitänyt ed. Smeds toi hyvin
esille kristillisdemokraattien vaihtoehtoja budjetin kokonaisuuden
rakentamisesta hieman eri näkökulmasta. Siihen
kannattaa tutustua tarkemminkin.
Taloutemme kasvuennusteet ovat heikkenevät, ja siihen
tulee suhtautua vakavasti. Mikäli talouskasvu jää alle
2 prosentin, tietää se työttömyyden
lisääntymistä ja sen mukana myös
muita työttömyyden tuomia ikäviä seurauksia.
Peruspäivärahan korotus on hyvä asia,
mutta uskon, että suurin osa työttömistä haluaisi
tehdä työtä. Siksi tulisikin etsiä mahdollisuuksia
löytää erilaisia työllistämiskeinoja
ja ratkaisuja siihen, että esimerkiksi puolen vuoden työttömyyden
jälkeen jokaisella olisi mahdollisuus palata työhön
ja sitä kautta elämään, mikä estää muun muassa
syrjäytymistä ja monia muita ikäviä asioita.
Uskon, että työtä eri aloilla meillä on
yllin kyllin, mutta järjestelmät eivät
tue työn teettämistä eivätkä työn
tekemistä. Työllistäminen on kallista
monine lisäkuluineen, ja lyhytaikaisen työn vastaanottaminen
voi taas aiheuttaa työttömän ennestäänkin
tiukan talouden epätasapainoon. Nämä asiat
ovat olleet meillä tiedossa, mutta jostain kumman syystä nämä samat
ongelmat meillä jatkuvat vuodesta toiseen.
Työttömyys on usein erilaisten ongelmien taustalla,
ja siksi sen vähentämiseksi tulisikin tehdä kaikki
mahdollinen. Työttömyyden uhatessa tulee panostaa
koulutukseen sekä muihin mahdollisiin kehittymismenetelmiin.
Meillä on työttömyyttä, mutta
samaan aikaan meillä työuupuminen lisääntyy
koko ajan. Työ- ja perhe-elämän yhteensovittamisen
vaikeus on yhä kasvava ongelma. Viime aikoina on keskusteltu
it-alan osaajista ja heidän työuupumuksestaan.
Se että nuoret, alle kolmekymppiset avioparit ovat väsyneitä,
kulkevat terapiassa, ei kerro sitä kieltä, mitä Nokian
kurssit sun muut toisella puolella kertovat. Ristiriita on suuri,
ja se pitäisi myös täällä nähdä ja
ryhtyä toimenpiteisiin.
Jokin aika sitten me kävimme täällä hyvin
monipuolisen keskustelun lasten ja lapsiperheiden hyvinvoinnista.
Tosiasia on, että rahalla ei asioita korjata, mutta kun
usein monet asiat kohdistuvat juuri niihin perheiden elämänvaiheisiin,
jolloin kulutus on suurinta: maksetaan opinto- ja asuntovelkoja,
lapset kasvavat, lapset tarvitsevat, niin myös rahalla
on oma merkityksensä perheen hyvinvointiin. Lapsilisät
ovat yksi tärkeä taloudellinen lapsiperheiden
tukimuoto ja monelle perheelle välttämätön
tulo kuukaudessa. Lapsilisät tulisi ja olisi tullut jo
tässä talousarviossa ulottaa aina 18 ikävuoteen
saakka.
Monet pienten lasten vanhemmat joutuvat miettimään,
miten järjestävät lastensa hoidon. Tämä aika
vaatii yleensä molempien vanhempien työssä olemista,
mutta meillä on vielä vanhempia, jotka näkevät
kuitenkin lapsen hoidon niin tärkeänä asiana,
että haluaisivat hoitaa lapsensa kotona, mutta tämän
päivän järjestelmä ei suo siihen
mahdollisuutta. Meillä on lainsäädännössä ristiriita,
koska vanhemmat eivät voi itse valita tasavertaisesti lastensa
hoitomuotoa. Tämä asia tulisi saada korjatuksi,
vaikka se hieman maksaakin, mutta ajan myötä se
tuo yhteiskunnalle säästöjä ja
ennen kaikkea ihmisille hyvinvointia.
Täällä on jo aikaisemmin mainittu
myös se, että peruspäivärahalla
olevien äitien jäädessä äitiys-
ja vanhempainrahakaudelle heidän päivärahansa
pienenee melkein puolella. Tämä on suuri epäkohta.
Kun samaan aikaan puhumme siitä, että syntyvyys
pitäisi saada kasvamaan ja nousemaan, niin tämä ei
ainakaan tue sitä.
Lasten ja nuorten pahoinvoinnista on täällä tänä iltana
paljon keskusteltu, ja keskusteluun on aihetta. Lasten ja nuorten
pahoinvoinnin vähentämiseksi tarvitaan yhteiskunnalta
kaikki mahdollinen tuki, sekä varoja että muita
resursseja. Täytyy vain ihmetellä sitä,
että kun meillä on ollut talous monta vuotta erittäin
hyvällä mallilla ja meillä on tehty paljon
hyviä korjauksia, niin kuitenkin lasten ja nuorten ja yleensäkin
ihmisten pahoinvointi vain lisääntyy koko ajan.
Pahoinvoinnin seurauksena rikollisuus ja muut ikävät asiat
lisääntyvät, mikä tuo ihmisille
turvattomuutta.
Meillä on lainsäädännössä paljon
mahdollisuuksia korjata eri asioita. Yksi lasten ja nuorten pahoinvoinnin
seurauksia hoitavia tahoja ohjaava tärkeä laki
on lastensuojelulaki. Jostain kumman syystä sitä ei
ole saatettu ajan tasalle. Lastensuojelulain työryhmä on
tehnyt töitä vuodesta 99, ja edelleen se asia
on korjaamatta. Ministeri Soininvaara lupasi, että hän
sen ensi keväänä tuo, mutta kun se on
ollut jo puolitoista vuotta nyt jäljessä, niin
epäilen vähän, onko sekään
ajankohta viimeinen. (Ed. Kankaanniemi: Soininvaara jää poiskin
hallituksesta!) — Se voi olla, että on helppo
luvata sitten.
Ihmisten turvattomuus lisääntyy. Huumeet ja rikollisuus
kasvavat koko ajan. Ed. Kari Kärkkäinen tuossa
aikaisemmin toi esille ja valotti näitä asioita.
Lapset ovat turvattomia, vanhukset ovat turvattomia. Voisikin kysyä,
miten määrärahat tulisi ohjata, jotta
myös turvattomuuteen löydettäisiin keinoja,
että tavallinen kansalainen voisi kokea olonsa turvalliseksi.
Ihan lopuksi haluaisin antaa vielä hallitukselle kiitoksen.
Nimittäin keliaakikkojen sosiaaliturva-asia on tässä talossa
teetättänyt töitä parikymmentä vuotta
kaiken kaikkiaan. Siitä, että ensi vuonna tähän
asiaan tulee korjaus, hallitus ansaitsee kiitoksen.
Jouko Jääskeläinen /kd:
Arvoisa puhemies! Tässä hetken jo käsittelimme
budjettia lähes täydellisen yksimielisyyden vallitessa,
enkä nyt oikeastaan epäile, etteikö ed.
Tiusanenkin olisi meidän sosiaalista näkökulmaamme
hyväksynyt ja tukenut. Mutta huomaan, että nyt
hallituspuolueetkin ovat rientäneet paikalle puolustamaan
budjettia. (Ed. Ihamäki: Kutsuttiin paikalle!) — Kutsuttiin
paikalle. Ymmärrän, siinä on hyvin paljon
hyvää, jota voi puolustaa, eihän näitä budjetteja
kiusaksi kenellekään tehdä valtion toimestakaan,
eikä meidän toimestammekaan, mutta korjattavaakin
ja ongelmia jää vielä kovin paljon.
Täällä ed. Rajamäki tänään
sosialidemokraattien ryhmäpuheenvuorossa aloitti arvioiden myöskin
menneitä asioita. Ei tietysti pitäisi muistella
vanhoja asioita, mutta kun hän muisteli, niin on ehkä syytä kuitenkin
vähän vielä kerrata 90-luvun alun tapahtumia.
Silloinhan oli takana yritysten ylivelkaantuminen ja myöskin
kansalaisten aika merkittävä velkaantuminen myöskin
ulkomaille. Sitten tuli lama ja myöskin Neuvostoliiton-kaupan
romahdus ja kaikki siihen liittyvät tilanteet ja ajauduimme — me,
jotka silloin tässä talossa olimme, muistamme
ja kaikki suomalaiset muistavat sen liiankin hyvin — myöskin
valtiontalouden osalta epäluotettavan tilanteeseen, koska
velkaa jouduttiin ottamaan.
Niin kuin ed. Kankaanniemi totesi, oli ihan tosiasia, että ei
oppositio silloin mitenkään erityisesti tukenut
hallitusta niissä tilanteissa. Oli määräenemmistösäännökset
vielä olemassa. Kyllä silloin olisi vähän
toisenlaista äänenpainoa odottanut oppositiolta
niissä tilanteissa. Tosiasia on, että 95—96
nykyisen hallituspohjan toimesta tehtiin käytännössä samat
päätökset ja lisäleikkauksiakin.
Tämä tästä historiasta noin
hirveän yhteenvedonomaisesti. Ei kannattaisi vanhoja muistella,
mutta kun näin hallituksen edustajien puolesta aloitettiin,
tämä on syytä vielä muistuttaa
mieleen, (Ed. Kankaanniemi: Opiksi otettavaksi!) — Opiksi
otettavaksi ja tulevaisuutta ajatellen.
Taloudellinen syrjäytyminen, josta täällä on myöskin
ryhmäpuheenvuoroissa puhuttu, on meillä nyt todellinen
ongelma osittain myös tuon 90-luvun alun tilanteen jälkeen.
Meidän täytyy muistaa niitä valitettavia
tosiasioita, joita tilastot kertovat, että käytettävissä oleva
tulo parhaiten ansaitsevan desiilin, parhaiten ansaitsevan kymmenesosan,
osalta Suomen kansan keskuudessa on noussut 5—6 prosentin
luokkaa vuosittain jo hyvin monen vuoden ajan. Heikompien desiilien osalta
se on alle 2:ta prosenttia ja alle 1:täkin prosenttia.
Tämä ei ole maailmanlaajuisesti poikkeuksellista
tulonjakoa. Kysymykset ovat muualla maailmassa usein huonommalla
tolalla kuin Suomessa, mutta tämä kehitys on kuitenkin
Suomessa varsin poikkeuksellista. Ei meillä aikaisempina vuosikymmeninä kehitys
ole aivan tällaista ollut. Siksi mielestäni on
ongelma se, miten me voimme näitä taloudellisesti
syrjäytyneitä eli kaikkein pienimmällä tulotasolla
olevia — toki näissä desiileissä tapahtuu
muutosta, opiskelijat valmistuvat ja menevät eteenpäin,
mutta siellä on kovin paljon niitä, jotka ovat
jääneet pysyvästi heikolle tasolle — auttaa
a) taloudellisesti ja b) henkisesti, koska on kysymys myös
henkisestä syrjäytymisestä.
Kristilliset perusarvot kansamme keskuudessa hyvin pitkään
ovat mahdollistaneet sen sosiaalisen eheyden toteutumisen, joka
meillä kuitenkin on ollut pohjavireenä, mutta
on havaittava, että tässä arvolähtökohdassa
nämä vanhat koetellut arvot ovat tällä hetkellä aivan
liian syrjässä. Luulen, pelkään
ja luulen tietäväni, että henkistä syrjäytymistä ei
pystytä pelkillä taloudellisilla toimenpiteillä korjaamaan,
vaan nyt täytyisi hakea ihan uusia eväitä ja
laajempaa näkökulmaa tähän työttömyyden
ja heikoimpaan asemaan joutuneiden tukemisessa. Se on mahdollista,
se on kansallinen projekti, ja mielestäni tähän,
jos mihin, on nyt syytä mennä.
Joitakin hajahavaintoja myöskin käytetyistä puheenvuoroista:
Täällä viitattiin myös näihin joululahjarahoihin,
vanhaan käytäntöön, ja todettiin,
että nyt ei joululahjarahoja annettu. Onneksi ei, mutta
ne korjaukset, mitkä budjettiin tulivat, varsin monet niistä menevät
tehtyjen virheiden korjaamiseen. Ei varmaan homekoulujen korjaamisella
mitään uutta luoda, siinä korjataan vain jo
tehtyjä virheitä. Sillä lailla tietysti
ollaan paikkaamassa jotakin. Hyvä, että paikataan,
mutta lisäksi vielä hyvin paljon jää paikkaamatta.
Täällä muun muassa ed. Zyskowicz
viittasi siihen, että valtiontaloutta on hoidettu hyvin
ja korot ovat laskeneet ja lapsiperheet ovat tästä hyötyneet.
Toki näin on tapahtunut ja se on erinomainen asia, mutta
täytyy muistaa perhepolitiikan kannalta, että ovathan
nämä samat korkojen aiheuttaman rasituksen kevennykset
tulleet myöskin lapsettomille perheille ja heidän
asuntovelkoihinsa. Eli sitä, miten perhepolitiikka on onnistunut,
ja sitä tosiasiaa, että perheiden saamat tulonsiirrot
ovat heikentyneet selvien tilastojen valossa, ei sitä tosiasiaa
valtiontalouden ja korkopolitiikan yleinen parantuminen miksikään
muuta.
Siksi, kuten täällä eräät
puhujat ovat puhuneetkin, perhepolitiikka on meidän suuria
kysymyksiämme ja siihen liittyen väestökehitys.
Ne ovat se suuri viitekehys, jossa valtion taloudellisia päätöksiä tehdään
tälle vuodelle, ensi vuodelle ja tuleville vuosille. Siihen
liittyvät aluekehitys ja väestön liikkeet
ja siirtymiset. Kun muistamme, että vuosisadan alussa vielä yhtä naista kohden
oli viisi lasta, niin tämä lukuhan painui 70-luvun
aikana ja 80-luvun puolella 1,5:een, mistä se on nyt noussut
1,6:n kautta 1,7:ään. Kuitenkin tosiasia on, että kansakunta
ei näillä luvuilla uusiudu. Luvunhan pitäisi
olla yli 2, jotta kansakunta pysyisi edes nykyisessä voimassansa,
niin kuin ed. Karjula ja eräät muut ovat tämänkin
budjetin valmistelun eri vaiheissa muistuttaneet. Meidän
väestökehityksemme on todella varsin heikko. Suomi
on aivan kärkimaiden joukossa siinä vanhenemiskehityksessä,
mikä nähdään 10—15
vuoden kohdalla. On hyvä, että keski-ikä nousee.
Vanhusväestö ja me jokainen vanheneva ihminen
olemme arvokkaita, ja se on äärettömän
tärkeä asia. Ongelma on vain se, että työssäkäyvän
väen määrä ei ole riittävä,
ja se johtuu taas siitä, että perhepolitiikkaa
ei ole hoidettu riittävän tehokkaasti ja riittävän
voimakkaasti. Samalla tähän liittyy alueellinen
kehitys. Työpaikkojen perässä joudutaan
kulkemaan vahvempiin alueellisiin keskuksiin.
Tämän kaiken vuoksi meidän valiokuntaedustajamme
ovat jättäneet valiokunnan mietintöön oman
lausumaehdotuksensa, jossa todetaan: "Hallituksen toimin lapsiperheiden
tulonsiirrot ovat pienentyneet, kymmenissä kunnissa talous on
erittäin tiukoilla eikä työttömyys
ole puolittunut. Talouden kasvu ei ole jakaantunut oikeudenmukaisesti.
Talousarvioesityksessään hallitus ei ole esittänyt
riittäviä toimenpiteitä eriarvoistumiskehityksen
pysäyttämiseksi."
Nämä suuret linjat, joita olen tässä muutamalta
näkökulmalta yrittänyt tuoda esille ja
jotka myöskin vastalauseemme lausumassa tulevat esille,
ovat niitä kysymyksiä, jotka tulee hoitaa. Ei
oikeastaan riitä, että lisätään
miljoona sinne, toinen tänne. Nekin lisäykset
ovat tavattoman tärkeitä niille kohdille, joihin
ne miljoonat tulevat, mutta nämä suuret kysymykset
tulisi laittaa kuntoon. Jos on niin, että me emme pysty
suuria kysymyksiä hoitamaan — ja globaalissa maailmassa
varmaan näin monen kysymyksen kohdalla on — niin
olisi kuitenkin syytä huomattavasti nykyistä vakavammin
ottaa ne keskustelun kohteeksi ja katsoa, missä kohdin
parannuksia voidaan tehdä.
Pentti Tiusanen /vas:
Arvoisa rouva puhemies! On ollut hyvin mielenkiintoista kuulla
näitä puheenvuoroja, jotka ovat olleet pääsääntöisesti
kristillisdemokraattisen ryhmän jäsenten, koska
niissä on ollut ihan hyvää pohdintaa
ja myös käytännön asioita.
Itse käytännön asioista tuon erään
esille, joka liittyy Kaakkois-Suomeen Saimaan vesistöalueeseen.
Eduskunnan hyväksymissä valtakunnallisissa alueidenkäytön
tavoitteissa on huomioitu vesitien säilyttäminen
sisämaasta merelle ja merille, eli se on Saimaan kanava
käytännössä. Sen uudistaminen
on asia, joka liittyy käytännön kysymyksiin.
Liikenne- ja viestintäministeri on aloittanut vuokra-ajan
jatkamisneuvottelut ja kansliapäällikkö Korpelan
johdolla niitä käydään. Vuokra-aikahan
loppuu tunnetusti vuonna 2013. Eli se on tärkeä asia,
jonka haluan mainita.
Toinen asia on Suur-Saimaan kansallispuisto. Tunnetusti Repoveden
kansallispuisto on hyvällä tavalla kuluvan syksyn
aikana edennyt. Todettakoon tässäkin, että UPM-Kymmene
on tehnyt harvinaislaatuisen ympäristö- ja luontoteon
lahjoittaessaan 540 hehtaaria maata valtiolle. Tämä vaatii
tietysti vielä ilmeisesti maaliskuussa pidettävän
yhtiökokouksen päätöksen, mutta
sen jälkeen myöskin Repoveden kansallispuistoasia
lienee käytännössä myös
ympäristöministeriössä selvä,
niin että eduskunta saa siitä hallituksen esityksen.
Mutta Suur-Saimaan kansallispuistoa ei ole, eikä siitä ole
myöskään positiivista käsitystä ympäristöministeriössä.
Uskon kuitenkin, että se tulee ajallaan, mutta siihen varmasti
kuluu vielä aikaa.
Mutta eräs asia, joka liittyy myös ympäristöosuuteen,
on rakennussuojelu. Maankäyttö- ja rakennuslaki
tuli voimaan vuoden 2000 alussa ja vahvistaa rakennussuojelua. Täällä vastikään
käsiteltiin Valtiontilintarkastajain kertomusta vuodelta
2000, jossa tilintarkastajat yksimielisesti kiinnittivät
huomiota rakennussuojeluun ja sen heikkoon tilaan. Pääjohtaja
Lilius uusimmassa Suomen Kuvalehdessä kertoo tilanteesta
ja valittaa nimenomaan sitä, miten resurssit ovat heikot. Rakennussuojeluun
on aivan liian vähän taloudellisia edellytyksiä muun
muassa Museovirastolla, jonka pääjohtaja hän
siis on.
Valtiovarainvaliokunnan mietinnössä ei erityisesti
rakennussuojeluun ole kiinnitetty vahvaa huomiota, mutta kaiken
kaikkiaan se on asia, joka meillä nimenomaan on valitettavalla
kannalla. Myöskin valtioneuvosto on tuottanut omaan käyttöönsä rakennussuojelullisesti
arvokkaiden rakennusten suojelusta yhteenvedon, joka kuitenkin tähtää rakennussuojelun
kehittämiseen. Tämä on asia, joka pitäisi
seuraavissa budjeteissa myöskin ratkaista.
Sitten täällä on puhuttu siitä,
miten ihmiset voivat elää huonosti tai hyvin tässä yhteiskunnassa.
Kristillisdemokraattien ryhmäpuheenvuorossa tätä asiaa
tuotiin esiin ja aivan oikein todettiin myöskin se, että ehkä se
ei ole mahdollistakaan, mutta pitäisi etsiä välineitä,
joilla se voitaisiin tehdä paremmaksi. Lasten ja nuorten
hyvinvoinnin puutteesta eli pahoinvoinnista on puhuttu paljon. Voi
tietysti kysyä, miten tällaisessa globaalisessa
maailmassa nuoret ja lapset voisivat elää hyvin,
hyvinvoivasti ja tasapainoisesti, kun maailmassa käydään
ainakin kahta televisiosotaa, siis Palestiinassa ja Afganistanissa,
ja lukuisia muita sotia, jotka eivät ylitä julkisuuskynnystä,
muun muassa Afrikassa. Toisaalta hiv raivoaa, kymmenet miljoonat
ihmiset ovat infektoituneet, kymmenet miljoonat ihmiset ovat kuolleet,
kymmenet miljoonat ihmiset tulevat kuolemaan.
Siis tämän tyyppinen tieto on tietysti, voi
sanoa, globaalissa alitajunnassa ja tajunnassa. Se ulottuu nuorisoon,
etenkin kun nuoret aina miettivät asioita, pohtivat asioita,
ovat herkkiä asioille, eivät ole kovettuneita,
ja se vaikuttaa lapsiin, se vaikuttaa perheisiin, se vaikuttaa alitajuisesti ja
tietoisesti. Silloin todella tietysti pitää myös miettiä ikään
kuin apukeinoja, joita voi tuoda tähän hätään.
Mutta varmasti sitä hätää ei
voi poistaa, koska sillä hädällä on
oikeat syyt ja juuret. Voisi sanoa, että tilanne olisi
epänormaali, jos sitä hätää ei
tunnettaisi. Minun käsitykseni mukaan tämä on
ikään kuin se ympäristö, jonka
sisällä tätä pahoinvointia on.
Mutta tietysti on selvää, että esimerkiksi
lastenpsykiatrian, nuorisopsykiatrian, huumevieroituksen
ja muun tämän tyyppisen tukeminen on luonnollisesti
niitä välineitä, joita meidän
pitäisi itse kunkin etsiä.
Martti Tiuri /kok:
Arvoisa puhemies! Suomi ei koskaan historiansa aikana ole ollut
niin hyvässä tilanteessa kuin tällä hetkellä.
YK:n arvion mukaan Suomi on teknisesti kehittynein maa. Myöskin
inhimillinen kehitys on lähes huipussaan; on vain muutama
maa, jotka ovat Suomen edellä. Me olemme myöskin
kilpailukyvyn suhteen maailman johtavia maita sekä ympäristöasioiden
suhteen. Joskus 20 vuotta sitten ei voinut ajatellakaan, että Suomi
olisi näin pitkällä näin lyhyessä ajassa.
Tietenkin on monenlaista parannettavaa, mutta ne parannettavat asiat
ovat kuitenkin paljon vaatimattomampia kuin ne olivat vielä 20
vuotta sitten.
Minusta onkin tärkeätä miettiä myöskin,
miten Suomi pystyy jatkamaan näin hyvällä tiellä. Siitä oli
esimerkiksi eilen keskustelu Tervo & Päivärinta
-ohjelmassa, jossa ministeri Soininvaara oli minusta hyvin, sanotaan,
staattisen käsityksen vallassa. Hän murehti vain
sitä, että Suomeen tulee paljon eläkeiässä olevia
ja yhä vähemmän on työiässä olevia
ja että siitä syystä esimerkiksi veroja
ei voida alentaa. Todellisuudessahan me pyrimme siihen, että Suomessa
on yhä enemmän parempaa palkkaa ansaitsevia ihmisiä tulevaisuudessa
ja siitä syystä myöskin eläkkeet pystytään
maksamaan. Toinen periaate on se, että eläkeikä nousee
niin, että ihmiset ovat pidempään töissä.
Mehän tarvitsemme monella alueella niitä ihmisiä,
jotka nyt ovat saavuttamassa eläkeiän, jotta tieto
säilyisi tulevillekin polville. Tämä sodan
polvi, joka vähitellen on poistunut jo eläkkeelle,
on elänyt vaikeat ajat sodan jälkeen, mikä aiheuttaa
tietenkin sen, että suomalaiset eivät ole olleet
kovin hyvässä kunnossa ikäännyttyään,
mutta nyt tilanne on kokonaan toinen. Meillä ei ole mitään
syytä vaipua pessimismiin, jos vain määrätyt
asiat hoidamme. Minusta nykyinen hallitus, sitä edellinen
hallitus ja jopa sitä edellinenkin hallitus ovat aika paljon tehneet
hyvää työtä niin, että Suomi
on päässyt siihen pisteeseen, missä me
nyt olemme.
Esimerkiksi verojen alentaminen on välttämätöntä,
koska muuten Suomi ei pärjää tässä maailmantilanteessa.
Kun meillä on sellaisia töitä nykyään,
joita suomalaiset voivat siirtyä tekemään missä maassa
hyvänsä, silloin verotuksen korkea taso ei ole
omiaan tukemaan sitä, että Suomessa on hyviä veronmaksajia
tulevaisuudessakin. Soininvaaran kohdalla voisi siis todeta sen,
että kun pidetään huolta siitä,
että meillä nämä veronmaksajat
viihtyvät kohtuullisen veronmaksun avulla, meillä myöskin
tulevaisuus säilyy.
Valtion budjetissa on se perusvika jatkuvasti, että se
on aika lyhyen tähtäyksen asia. Vain vuosi kerrallaan
ajatellaan asioita. Toinen vika siinä on se, että investointeja
ei eroteta kulutusmenoista. Tietenkin voidaan sanoa, että kun
terveyteen investoidaan, sekin on tuottava investointi. Mutta vielä tuottavampia
ovat ne investoinnit, jotka suoraan tuottavat rahaa takaisin. Niistä pitäisi myöskin
pitää huolta. Käsittelen nimenomaan koulutus-
ja tutkimusasioita, koska siinä kohdassa on parantamisen
varaa. Nykyisen hallitusohjelman virhe on se, että siellä puhutaan
vain siitä, että tutkimus ja tuotekehitys pyritään
pitämään entisellään.
Jos Suomi aikoo tulevaisuudessa pärjätä yhä parempia
palkkoja maksaen ja eläkeläisistä huolehtien,
niin me emme mitenkään enää voi
pysyä paikallamme vaan meidän täytyy jatkuvasti
lisätä tutkimus- ja tuotekehityspanosta, koska
sillä tavalla me takaamme yhä parempia työpaikkoja
suomalaisille. Siinä kohdassa nyt hallitus on tehnyt virheen,
kun Tekesin ja Suomen Akatemian tilausvaltuudet on pysäytetty.
Se täytyy mahdollisimman nopeasti korjata.
Toinen virhe on se, että kun korkeakoulut ovat lisänneet
koulutusta nimenomaan tietoliikenne-, tietotekniikka- ja elektroniikka-alueella,
missä on kova kysyntä, siellä nämä koulutusvarat
ovat täysin alimitoitetut. Budjettiin näkyy lisätyn
lääkärien lisäkoulutusta varten
rahaa niin, että koulutetaan noin 70 lääkäriä lisää ja
kutakin koulutettavaa kohti maksetaan 70 000 markkaa. Nyt elektroniikka-,
tietoliikenne- ja tietotekniikka-alueella on muutamassa vuodessa
koulutusta lisätty noin kaksinkertaiseksi, noin 1 000
opiskelijaa lisää, joita kyllä tarvitaan,
mutta vain 30 000 markkaa maksetaan opiskelijaa kohti.
Me emme mitenkään voi kouluttaa tuotekehittäjiä ja
muita asiantuntijoita näin halvalla hinnalla, vaan tässä tehdään
valtava virhe. Kun kysytään, miksi Nokia pitää tuotekehitystä jatkuvasti
Suomessa — kaksi kolmasosaa Nokian tuotekehittäjistä on edelleen
Suomessa — ja monet muut huipputekniikan yritykset ovat
edelleen Suomessa huipputekniikkaa kehittämässä,
niin tämä ei voi jatkua, jos emme pysty kouluttamaan
lisää päteviä ihmisiä tälle
alueelle. Siitä syystä minusta on todella edesvastuutonta
hallitukselta, että tätä koulutustasoa
ei ole korjattu vaan kuvitellaan, että halvalla saadaan
hyvää aikaan. Kyllähän suomalaiset ovat
lahjakkaita, mutta jokin tolkku täytyy olla sentään
tässä.
Huomaan, että aika loppuu, niin että en voi
puhua enää tieasioista. Mutta minusta on hämmästyttävää,
että valtiovarainvaliokunta lisää varoja teille,
joitten hyöty—kustannus-suhde on vain vähän
yli 1, kun Pääkaupunkiseudulla on teitä, joitten
hyöty—kustannus-suhde on 6 ja jotka ratkaisevasti
vaikuttavat siihen, miten Suomi pärjää näillä huipputekniikan
alueilla. Voi vain ihmetellä valtiovarainvaliokunnan kantaa.
Lauri Oinonen /kesk:
Arvoisa rouva puhemies! Varasin puheenvuoron siinä vaiheessa, kun
työhuoneeseeni kuulin edustajakollegoitten moittivan sitä,
että täällä talossa on vähän
kansanedustajia. Haluan heille, jos he ovat itse paikalla, todeta,
että tämä talo on siitä ihmeellinen, että täältä löytyy
uskomattoman paljon kansanedustajia työhuoneista.
Haluan jatkaa turvallisuusteemaa, josta äsken jo täällä eräitä näkökohtia
toin esille, lähinnä niitä turvallisuustekijöitä,
jotka liittyvät selvästi näkyvään
turvallisuuden puoleen, nimenomaan esivallan toimintaan poliisin,
tullin ja rajavartioston toimissa kuten myös Puolustusvoimien
sektorilla. Samoin hoito- ja hoivatyötä tarkastelin
turvallisuuden näkökulmasta.
Mutta haluan, että vaikka meillä on markkamääristä tiukka
talousarviokeskustelu, näkisimme myös tässä ihan
kansanedustajien joukkona, että myös arvot ja
ihanteet, asiat, jotka eivät ole rahalla eivätkä millään
muullakaan mittarilla mitattavissa, ovat myös todellisia
ja vaikuttavat vahvasti meidän elämäämme
ja sitä kautta yhteiskuntaamme. Jos on henkinen turvallisuus,
se on sellainen asia, jota ei rahallakaan voida ostaa mutta jota
ei rahan puuttumisellakaan voida menettää. Jos
meillä yhteiskuntamme panostaa oikeisiin arvoihin ja ihanteisiin,
sillä on aina tulevaisuus. Arvot ja ihanteet ovat voimavara,
johon kannattaa kaikissa tilanteissa panostaa. Tarkoitan ennen muuta
kasvatuksessa niitä arvoja ja ihanteita, joihin kouluissa
kasvatetaan, ei vain välinetaitojen ja -tietojen oppimista
vaan myöskin kasvattamista ihmisyyteen ja niihin arvoihin, jotka
meillä suomalaisilla perinteisesti arvoissa koti, uskonto
ja isänmaa ovat aina olleet.
Rehellisyys, toisen ihmisen kunnioittaminen, lähimmäisen
huomioon ottaminen ovat elämässä sellaisia
asioita, että niillä voidaan rakentaa yhteiskuntaa
paljon enemmän kuin joillakin markkamäärillä.
Näillä voidaan saada sitä vastoin myös
taloudellista tuottoa. Jos yhteiskunta tunnetaan toimivana, rehellisenä ja
luotettavana, se on myöskin ulkomaihin suuntautuvassa kanssakäymisessä kaikkein
parasta, mitä Suomi voi tarjota. Jo nyt esimerkiksi tiedetään,
että jos Saksasta tehdään kuljetuksia
Venäjälle, juuri se, että Suomeen voidaan
luottaa, että tässä maassa on rehellisyyttä,
järjestäytynyt, toimiva yhteiskunta, on mahdollistanut
sen, että Suomi on vahva sana silloin, kun muun muassa
kansainvälisiä kuljetuksia tehdään.
Aivan sama varmasti myös on arvo silloin, kun yritykset
panostavat jonnekin tuotantolaitoksiaan tai muita toimintojaan. Kysymys
on siitä, minkälaisella arvopohjalla varustetut
ihmiset ovat täällä eri tehtävissä toimimassa.
Haluan tuoda tämän näkökohdan
myöskin kovien talousnumeroitten rinnalla esille. On kysymys
siitä, että meidän pitää nähdä elämä koko
laajuudessaan ja kokonaisuudessaan ja löytää arvot
ja ihanteet voimavaraksi.
Sanoisin, että esimerkiksi hoito- ja hoivatyössä tuskin
olisi jaksettu, ellei siellä olisi nähty hieman
enemmän kuin pieni palkka, jota tuosta työstä saadaan,
tai sitä arvokasta työtä, jota tehdään
kotona hoiva- ja hoitotyön parissa omaishoitajien toimesta,
ei varmaankaan ole tehty sen pienen korvauksen merkeissä,
jota on saatu, vaan on nähty enemmän niitä arvoja,
jotka ovat perheenjäsenen tai lähimmäisen
hoivaamisessa, hoitamisessa ja auttamisessa, olipa sitten kysymys
vanhustenhoidosta, lasten hoitamisesta tai invalidien hoitamisesta.
Arvoisa rouva puhemies! Haluan, että yhteiskunnassamme
ja suomalaisessa elämässä arvot ja ihanteet
ovat voimavarana.
Timo Ihamäki /kok:
Arvoisa puhemies! Näyttää pitävän
paikkansa vanha talousoppi: lihavia vuosia seuraavat laihat vuodet.
Melkein kymmenen vuoden jatkuvan talouden kasvun jälkeen
ollaan menossa kohti taantumaa. 90-luvun alussa lama tuli äkkiä ja
ilmeisenä yllätyksenä kaikille, varsinkin
talouden asiantuntijoille ja talouskehityksen ennustelijoille. 90-luvun
alun lama johtui paljolti ulkoisista syistä. Siinä oli mukana
länsieurooppalaista lamaa ja neuvostokaupan loppumista,
mutta sitä syvensivät omat kotoiset talouspolitiikan
toimenpiteet ja virheet, joita taas monet talousasiantuntijat suosittelivat.
Vaikean ja syvän taloussyöksyn jälkeen
on bruttokansantuote kasvanut vuosittain ja kasvanee vielä tänä vuonnakin,
vaikkapa vain 0,5 prosentin vauhdilla. Mutta ensi vuoden talousarviossa
on alennettu talouden kehitysennusteita. Hidastuva talouskasvu vaikuttaa
koko julkisen sektorin toimintaan verotulokehityksen heikkenemisenä ja
positiivisen työllisyyskehityksen pysähtymisenä.
On taas voitu todeta, että Suomi ei ole maailmassa
mikään irrallinen, muista riippumaton alue. Maailmalla
taantuma ja nykylama alkoi Kaukoidästä. Siihen
sukelsi ensinnä Japani, sitten Korea. Indonesia, Singapore
ja Thaimaa ovat selviämässä. Etelä-Korea
porskuttaa ylöspäin saatuaan Maailmanpankilta
62 miljardin dollarin luoton, jonka Clinton järjesti vakauttaakseen
Koreassa aralla alueella poliittista tilannetta. Mutta Japani ei
meinaa nousta alhosta. Siellä kotimainen kulutus ei lähde
käyntiin eikä jenin arvo nouse.
USA:ssa on ollut kymmenen lihavaa vuotta ja monen vuoden aikana
on pelätty talouden pakkolaskua, joka sitten tämän
vuoden alkupuoliskolla ilmenikin. USA:n talouden heikkenevä kehitys välittyi
sittemmin Eurooppaan ja EU:n alueelle, eikä auttanut EU
eikä Emukaan antamaan taloudellista vakautta. Saksakin
vajosi taantumaan, ja kohtalaisella viiveellä, muutaman
kuukauden viiveellä, kuitenkin nopeasti taantuma ylsi Suomeen.
Toivottavasti USA:n talouden ennustelijat ovat oikeassa, kun povaavat
USA:n talouden lähtevän nousuun jo ensi vuoden
puolivälissä. Sitä on avitettu lähes
kymmenen kertaa tehdyillä koron alentamisilla ja muilla
elvyttävillä toimenpiteillä. Toivon mukaan
nousukausi yltää Suomeenkin sitten vain lyhyellä viiveellä.
Ainoastaan kahdessa maassa on viime aikoina mennyt hyvin. Ne
ovat Kiina ja Venäjä. Kiinassa on vielä kommunistinen
hallintomalli mutta käytännössä ulkomaisia
sijoittajia suosiva lähes liberalistinen markkinatalous.
Venäjä on pärjännyt hyvin öljymaana
johtuen öljyn hinnan korkeudesta ja toisaalta siitä,
että presidentti Putin on luonut siellä toimillaan
uskottavuutta ja luotettavuutta. Tämä on antanut
vakautta. Kerrotaan, että kun muutama vuosi sitten raha
liikkui Venäjältä Sveitsin pankkeihin,
se nyt liikkuu takaisin, joten kaupankäynnin edistäminen
Venäjälle on nyt paikallaan.
Jotenkin kuitenkin tuntuu turhauttavalta, kun Suomen pitää sijoittaa
yli 60 miljoonaa markkaa kolmen vuoden aikana Pietarin jätevedenpuhdistamon
rakentamiseen ja lisäksi muuhun lähialueyhteistyöhön
rahaa ja nimenomaan ympäristöinvestointeihin,
jotta Itämeri suojeltuisi. Naapurissa tuntuu olevan rahaa,
mutta ympäristöarvoja ei siellä riittävästi
arvosteta.
Olemme nyt EU:n jäsenmaa. EU:han perustettiin ainakin
osaksi siitä syystä, että haluttiin luoda
globaalissa kilpailussa vastapaino USA:lle ja Kaukoidälle.
Olemme nyt myös Emussa. Emun mukaan luotu Euroopan keskuspankki
on luotu paljon vartijaksi. Euroopan keskuspankin mukana kukin Emu-maa
menetti rahapoliittisen itsenäisyytensä. Euroopan
keskuspankki valvoo kunkin Emu-maan omassa vakausohjelmassa pysymistä tarkoituksena
vakaan rahan säilyttäminen. Euroopan keskuspankin
pitäisi tukea yleistä talouspoliittista kasvua,
ja se pyrkii ajamaan sellaista korkopolitiikkaa, joka on alueelle
sopiva ja hyvä ja palvelee näitä tarkoituksia.
On toki vaara, että jokin Emu-maa altistuu toisen maan
talouspoliittisille virheille, ja kysymys kuuluukin, kuinka paljon
yksittäinen maa voi rasittaa yhteistä korkotasoa.
Yleisesti ollaan kuitenkin sitä mieltä, että Emu
rauhoittaa rahataloudellista ympäristöä ja
luo vakautta.
Mielenkiintoinen tilanne on vain syntynyt Pohjoismaissa EU:n
ja Emun myötä. Kolmesta Pohjoismaasta Suomi kuuluu
EU:hun ja Emuun, Ruotsi kuuluu EU:hun mutta ei Emuun, Norja ei kuulu
EU:hun eikä Emuun. Onko näissä maissa havaittavissa
erilaista kehitystä? Nyt näyttää siltä,
ettei ainakaan lyhyellä perspektiivillä mitään valtavaa
erilaistumista ole havaittavissa, joskin maiden erilainen elinkeinopoliittinen
rakenne haittaa vertailuja.
Kaikesta taantumauhasta huolimatta Suomessa menee tällä hetkellä kohtalaisen
hyvin niin taloudessa kuin muutenkin. Budjettipolitiikka ei ole
vain talous- ja finanssipolitiikkaa; se on myös yhteiskuntapolitiikkaa.
Kaikkia päätöksiä ei voi tehdä vain
taloudellisten numeroiden valossa tai sanelemina. Yhteiskuntapoliittisten
päätösten takana on oltava myös
viisautta aistia kansalaisten tunnot ja taju oikeudenmukaisuudesta.
Elämme myös arvojen ja arvostusten maailmassa.
Tosiasia on kuitenkin selvä: kaikki arvot ovat uhattuina,
ellei talous ole kunnossa.
Markku Markkula /kok:
Arvoisa puhemies! Haluan omalta osaltani täydentää vastikään
pidettyjä useammankin kokoomuslaisen kansanedustajan puheenvuoroja
siitä, miten tulevaisuutemme on turvattavissa. Keskeinen
sanomani on se, että tulevaisuuden tulot on määrätietoisesti
turvattava. Meidän pitäisi myös tässä eduskuntakäsittelyssä paljon
syvällisemmin miettiä sitä, minkälaisia
toimenpiteitä yhteiskunnassamme tarvitaan ja minkälaisia
investointeja on tehtävä, jotta yritystoiminta
Suomessa menestyisi ja jotta kansalaisilla olisi heille luontevasti sopivaa
työtä, jotta bruttokansantuote kasvaisi ja tätä kautta
meillä olisi paljon enemmän jaettavaa perustuen
siihen, että ihmiset itse yrittäisivät
ja kantaisivat vastuuta omasta ja läheistensä tulevaisuudesta.
Tämä on keskeinen periaate, jota valtion talouspolitiikassa
lähivuosina on hoidettava nykyistäkin vielä paremmin.
Suomen kilpailukyky ja hyvä asema kansainvälisillä markkinoilla
perustuu merkittäviltä osin niihin elinkeinopoliittisiin
linjauksiin, joiden kulmakiviä ovat osaamisen kehittäminen,
suotuisa toimintaympäristö ja kansainvälisyys,
kansainvälisyys määrätietoisena
toimintana, johon yhä suurempi osa suomalaisia on henkisesti
valmis ja jota arvostamme yhä enemmän.
Teknologiapolitiikka on keskeisimpiä elinkeinopolitiikkamme
toimintalohkoista. Siinä tehdyt valinnat vaikuttavat ratkaisevasti
koko kansantalouden kehitykseen, niin kasvuun kuin työllisyyteenkin.
Tutkimus- ja kehitystoiminnan rahoituksella on hyvin tärkeä merkitys
myös alueiden kehittämisen kannalta, siis koko
Suomen hyvinvoinnin kannalta.
Valtiovarainvaliokunta toteaa mietinnössään: "Valiokunnan
asiantuntijakuulemisessa on esitetty huoli siitä, että Suomi
on menettämässä johtavan asemansa innovaatiojärjestelmän
tehokkuudessa. 1990-luvulla vallinnut suotuisa kehitys on nyt pysähtynyt,
kun julkinen teknologiarahoitus ei ole kasvanut enää vuoden
2000 jälkeen. Tutkimuksen painopiste on siirtynyt tämän
vuoksi entistä enemmän teollisuudelle." Mielestäni
on sinänsä erinomaisen hyvä, että teollisuus
ja yritykset investoivat entistä enemmän tutkimus-
ja kehitystoimintaan. Meidän tulisi kuitenkin hakea sellainen
optimaalinen julkisen rahoituksen taso, joka parhaalla mahdollisella
tavalla varmistaisi tulevaisuuden tulokehitystä koko Suomessa.
Haluan muutaman näkemyksen nostaa esille Sitran vastikään
julkistamasta innovaatiotoimintaa koskevasta varsin mittavasta,
useita vuosia kestäneestä tutkimusohjelmasta.
Sen lähtökohtanahan oli selkeästi paneutua
kolmannen teollisen vallankumouksen perusteisiin, niihin ilmiöihin,
jotka kiistatta ovat viime vuosina tapahtuneet. Yhteiskunnan toimintapuitteet
ovat merkittävästi muuttuneet, ja teollinen kehitys
vaatii hyvin laaja-alaista sopeutumista kansainväliseen kehitykseen.
Suomen innovaatiojärjestelmä on menestynyt viime
vuosina erittäin hyvin, mutta silti sitä on jatkuvasti
kehitettävä. Sitran selvitys osaraportteineen,
joita on yhteensä pitkälti toistakymmentä,
on myös jaettu kansanedustajille, ja näihin joulun
jälkeen tammikuussa, kun kansanedustajat hakevat uusia
oivalluksia, todella kannattaa mahdollisimman monen paneutua.
Suomi on monilta osiltaan noussut kansainväliseksi
mallimaaksi, jopa kehityksen kärkeen. Me tarvitsemme kuitenkin
entistä syvällisempää ymmärtämystä modernien
innovaatioprosessien luonteesta. Meidän on syvennettävä ja
laajennettava keskustelua innovaatioista ymmärtäen
sen, että teknologia on yksi keskeinen elementti innovaatiotoiminnassa,
mutta teknologia ei ole suinkaan ainoa. Teknologisten innovaatioiden
rinnalla on yhä syvällisemmin paneuduttava sosiaalisiin,
kulttuurisiin, hallinnollisiin ja miksei myös politiikkainnovaatioihin,
joissa useimmiten teknologialla on oma roolinsa.
Nopea teknis-tieteellinen murros on pakottanut myös
yritykset muuttamaan strategioitaan ja toimintamallejaan. Kansainvälistyminen,
verkostoyhteistyö ja sähköinen kauppa
ovat esimerkkejä niistä toimintakentistä,
joihin jokaisen vähänkin suuremman yrityksen on
ollut pakko paneutua. Tämä koskee myös
pk-kenttää.
Yhteiskunnan rakenteet ja instituutiot muuttuvat edelleen varsin
hitaasti, mutta siitä huolimatta meidän tulisi
nähdä, mikä on luonteva tehtäväjako
yhteiskunnan kehityksessä kaiken kaikkiaan. Hitaasti sopeutuneet
yhteiskunnat, siis kansainvälisesti eri maita keskenään
vertaillen hitaasti sopeutuvat yhteiskunnat, ovat yhä enemmän
jääneet kehityksestä jälkeen.
Yritystoiminta ei tällaisen hitaan muutoksen maissa kykene enää riittävästi
toimimaan.
Sitra vetäessään yhteen innovaatiopolitiikan tutkimushanketta
nostaa kaiken kaikkiaan yhdeksän eri toimintalohkoa haasteina
tämän päivän politiikanteolle.
Totean nämä lyhyesti, koska uskon, että niiden
sisältöihin syvällisemmin paneutumalla
meille myös eduskuntaan löytyy oikeita toivottuja
ratkaisumalleja:
Ensinnäkin yritysten toimintamalli ja osaamisen uudistaminen;
toiseksi perinteisten toimialojen modernisointi; kolmanneksi osaamisintensiivisten
liike-elämän palvelujen kehittäminen;
neljänneksi yritysten verkostoitumisen tukeminen; viidenneksi
yliopistojen perustutkimuksen ja opetuksen vahvistaminen; kuudenneksi
ammattikoulutuksen ja työelämän vuorovaikutuksen
tiivistäminen; seitsemänneksi syrjäytymisen
ennalta estäminen osaamista kehittämällä;
kahdeksanneksi alueellisesti ja klusterikohtaisesti räätälöidyn
politiikan tarve; ja yhdeksänneksi politiikan koordinointi
ja sen tietopohjan parantaminen.
Näistä haluan aivan lyhyesti vain todeta muutaman
sellaisen periaatteen, jotka koskettavat nimenomaan yritysten toimintamallien
uudistamista, yritysten osaamisen uudistamista.
Aivan erityisen huolestuneita meidän on syytä olla
suomalaisten pk-yritysten tämän hetken tilanteesta.
Ennen kaikkea kyse on siitä, että pk-yritykset
eivät kasva riittävän nopeasti, riittävän reippaasti.
Ne eivät myöskään ole kansainvälisten
vertailujen mukaan yhtä innovatiivisia kuin suurempien
EU-maiden vastaavat yritykset. Nopeasti kasvavien innovatiivisten
pk-yritysten määrä Suomessa on suhteellisen
pieni. Me tarvitsisimmekin erityisesti eräänlaisia
systeemitoimittajia, pienet operoijat yhteen kokoavia, integroivia,
yrityksiä, jotka kykenevät rakentamaan toiminnallisia
alihankintayhteistyöketjuja ja tätä kautta
tuottamaan sekä tuotteita että palveluja laajalti
myös kansainvälisille kentille. Pk-yritykset eivät
käytä tietoteknologiaa vaativiin tehtäviin.
Yritetään tehdä liian helposti liian
pienimuotoisia uudistuksia.
Edelleen, nimenomaan yritysten organisatorisesta uudistumisesta
puuttuu kokonaisnäkemys. Tähän kenttään
liittyen on mielenkiintoista sinänsä, että vastikään
niin ikään valmistuneessa Global Entrepreneurship
Monitor -tutkimuksessa eli Gem-tutkimuksessa on nostettu myös
paljon positiivisia erityispiirteitä, mitä Suomen osalta
on todettu. Aivan erityisesti tässä kiitetään Lipposen
kakkoshallituksen aikana käynnistettyä Yrittäjyys-hanketta,
joka on saanut kansainvälistä tunnustusta laaja-alaisuudellaan
ja keskittymisellään uusien yritysten toimintaympäristön parantamiseen.
Tämä on samalla kuitenkin se haaste, josta lähtien,
kiitos näiden tutkimusten, nyt on noussut esille myös
paljon sellaisia toimintakohteita, joihin lähivuosina on
paneuduttava.
Arvoisa puhemies! Nostan esille vain ehkä sen kaikista
tärkeimmän puheeni lopuksi. Eli tulostemme valossa
yrittäjyysmotivaation puute on merkittävin yrittäjyyden
pullonkaula Suomessa tällä hetkellä.
Tulisi siis luoda mahdollisuuksia vahvistaa niitä taloudellisia
kannustimia, joilla uutta yritystoimintaa luontevasti syntyisi.
Tästä on pelkistäen edelleenkin kyse.
Tähän tämä Lipposen hallituksen
Yrittäjyys-hanke on sinänsä tuonut monia
osaratkaisuja, mutta paljon on vielä tehtävä.
Seppo Lahtela /kesk:
Arvoisa rouva puhemies! Tämän, sanoisin osittain
kiivaan ja osittain vaisun, budjettipalautekeskustelun lomassa enpä malta
olla tuomatta terveisiä, kun hiljan oli mahdollisuus tulla
tänne naapurista Bottalta keskustan puoluesihteerin Eero
Lankian 50-vuotispäiviltä. Siellä ainakin
selvästi luotiin tulevaisuuteen vahvempaa uskoa kuin täällä.
Väkisin jäi sellainen vaikutelma, kun kuuntelin.
Siellä olivat läsnä kuitenkin kaikki
valtakunnan ja lähiaikojen suuret päättäjät,
ja heillä oli kova usko tulevaisuuteen. Sellaista uskoa
pitäisi löytää myöskin
eduskunnan budjettikeskusteluun, uskoa, missä nähtäisiin,
että tämä maa nousee ja eduskunta tekee
sellaisia liikkeitä ja sellaisia toimenpiteitä,
joilla todella pärjätään.
Viimeinen puheenvuoro, ed. Markkulan käyttämä,
sisälsi näkemyksen siitä, että kokoomuslainen
näkökulma on olemassa, että tulevaisuutta varten
pitää kerätä tuloja. Katson,
että näkökulma on hyvä, mutta
toisaalta olen myöskin valmis arvostelemaan tätä asiaa,
en tähän budjettiin liittyen vaan kaikkiin aikaisempiin,
kun kokoomuksen linjana on ollut olemassa, että kaikki,
mikä kerätään, jaetaan veronalennuksena
suurituloisille, niin että kansalaisten keskimääräinen
hyvinvointi ei ainakaan parane. Sanoisin, että pääluvun
mukaan se kurjistuu. Tähän nähden olisin toivonut
tähänkin budjettiin, että täällä olisi
ollut enemmän sellaiseen tulonjakoon, missä tasattaisiin
köyhän ja rikkaan välistä eroa
niin, että kansalainen tuntisi elämänsä elämisen
arvoiseksi, myöskin se, kenellä tuloja on todella
vähän.
Luulen niin, että Lipposen toinen hallitus on kohta
tullut tiensä päähän tässäkin
asiassa. Tulee näkemys siitä, että jossakin
vaiheessa kansalaisten silmät avautuvat tässä asiassa
ja nähdään se, että tämän
tyyppinen tulonjakopolitiikka ei voi jatkua eikä sitä ole
rakennettu kestävälle pohjalle. Erityisesti olisin
toivonut, että tässä asiassa olisi itsenäisyytemme
pelastajien, veteraanien, asiat tulleet paremmin huomioitua kuten
myöskin sen vanhemman väen asema, joka on tämän hyvinvoinnin
meille rakentanut sotien jälkeen rakentamalla, raivaamalla
ja luomalla sellaiset pohjat, että on saatu nämä kasvuolosuhteet,
jotka tähän nyt ovat syntyneet.
Toisaalta pitäisin tässä budjetissa
myönteisenä sellaista näköalaa,
että tämä keskimääräinen tiukkuus
on jossain määrin hyvä asia, toisaalta myöskin
se, ettei aivan kaikkea ole syöty. Täältä tulee
aavistuksen verran ilmi sellaista henkeä ja näköalaa,
että vaikka niin monessa puheenvuorossa on korostettukin,
että alamäki jatkuu, alamäessä ollaan,
on myöskin nähtävissä, että valtiontalous
on normalisoitunut tasolle, jolla meidän on opittava elämään
ja josta meidän on luotava kasvun pohjat ylöspäin.
Tarvitaan vain sen tyyppistä yrittäjyyttä ja
yrittäjäilmapiirin parantamista, missä Lipposen
hallitus on yrittänyt toimia, räpiköiden
toimia, mutta ei vain tuloksia ole syntynyt. Olisin olettanut, että myöskin
tähän asiaan budjettipuheissa olisi vähän
enemmän keskitytty, koska vain toiminnan ja työn
kautta voi syntyä sellaista jaettavaa, mitä nyt
itsekin tässä peräänkuulutan.
Ajattelin muutamalla sanalla lyhyesti sanoa yhden tärkeän
asian. Nyt parastaikaa puolustusvaliokunta käy läpi
puolustus- ja turvallisuuspoliittista selontekoa ja vielä budjettipuheitten
painoksi se ennen joulua käsitellään,
ehkä toivon mukaan vielä hyväksytäänkin
valiokunnan mietintö, mikä sieltä valmistuu.
Erityisesti valtiovarainvaliokunnan kannanotoissakin näkyy,
että kotimainen ruuti- ja ammustuotanto ja sen turvaaminen
on hyvin heiveröisellä, kyseenalaisella pohjalla.
Tämän vuoden aikana lisäbudjetissa annettu
100 miljoonan markan lisäys on luonut jonkin näköisen
tekohengityksen pohjan, mutta ei ole kestävää pohjaa.
Tähän on löydettävä vahvempi
ja kestävämpi pohja sellaisilla järjestelyillä,
että tuotanto voi häiriöttä jatkua
ja riittävä tilauskanta on olemassa.
Yhtenä merkittävänä asiana,
mitä tulee puolustuspääluokkaan, on selontekoon
liittyvä, suunnitteilla oleva varuskunta- ja varikkoverkoston
supistaminen ja saattaminen nykyisten koulutustarpeitten osalta
joukkoja ja koulutuspaikkoja vastaavaksi. Erityisesti tulee mieleen
Turussa olevan Varsinais-Suomen Ilmatorjuntarykmentin ja Haminassa
olevan Kymen Ilmatorjuntarykmentin siirto paikasta toiseen. Tämä ei
voi olla oikean suuntainen näköala, kun siihen
ei kuitenkaan tulevassakaan selonteossa ehkä riittävästi
oteta näköalaa. Siihen liittyvät varikot,
jotka ovat lakkautusuhan alla ja jotka selvästi tulevat lakkautumaan.
Olisi selvästi toivonut, että tähän asiaan
olisi myöskin vahvempi näköala jo budjetissa
muuallakin kuin vastalauseitten osalta.
Tämä on ongelma erityisesti henkilökunnan osalta,
parinsadan siviilityöntekijän osalta ja heidän
siirtämisensä osalta. Tähän
olisi jo nyt pitänyt olla sellaiset määrärahat,
jotka olisivat käytettävissä vuonna 2002
eivätkä vain joskus myöhemmin. Tämän
osalta, kun valtiovarainvaliokunta katsoo, että tarvitaan
erillinen määräraha, toivon, että myöskin
hallituksen toimesta tuodaan semmoinen esitys jo heti ensi vuoden
alussa, kun se täällä mitä ilmeisimmin
ei mene läpi, että tämä raha
sinne myöskin löytyy. Vastalauseessa esitetään
erinomaisen hyvä näköala, ja uskon ja
toivon, että mikäli eduskunnan salissa on niin
paljon ymmärtämystä kuin sitä on
kahvilassa, se raha vastalauseen kautta tulee sinne matkaan.
Yhtenä merkittävänä osana
täällä on Rajavartiolaitoksen osalta
hallintovaliokunnan toteamus, että ruuhkat rajanylityspaikoilla
jatkuvat ja pahenevat entisestään liikenteen kasvaessa. Tämä on
aivan selvä ja yksiselitteinen asia, mutta sitä pitää ennakoida.
Aavistuksen verran on ennakoitukin, kun sinne ollaan lisäämässä 2 500 000
euroa, mutta se on selvästi aivan liian vähän.
Mielestäni valtiovarainvaliokunta on aistinut aivan oikean
tyyppisen ilmapiirin ja ennakoinut sen, mitä on tulossa,
kun täällä lukee, että on ilmeistä,
että Venäjän rajavartiopalvelun reformin
aiheuttamaan kasvavaan laittoman maahantulon uhkaan ei voida vastata
ilman rajavalvontahenkilöstön lisäämistä.
Mielestäni tämän tyyppinen lausuma on
merkki siitä, että asia tiedetään,
mutta ettei tämä vain joskus tule meidän kynsiimme
ikään kuin housut nilkoissa, tähän asiaan
pitää löytyä vahvempi panos
ja enemmän kuin täällä esitetäänkään.
Rajavartiointi, joka on lähellä Puolustusvoimia,
vaikka onkin eri ministeriön pääluokan
alla, on yksi niitä tärkeimpiä osia,
millä taataan se, että Suomi on turvallinen maa,
täällä on turvallista asua ja vaikuttaa.
Rouva puhemies! Yhtenä lähtökohtana
vielä, mikä erittäin monessa puheenvuorossa
on aavistuksen verran välähtänyt, on
tienpito ja tienpitoon liittyvät rahat. Erityisesti toivon
täällä syntyvän päätöksiä,
että alemman tieverkon rahoitus olisi sellaisessa tasossa,
että tieverkko ei ainakaan nykyisestä rapistuisi
ja että tie olisi myöskin aurattu ja hiekoitettu
silloin, kun tarve on olemassa, eikä oltaisi sellaisessa
eipäs—juupas-tilanteessa, ettei tiedetä,
riittääkö raha vai ei. Tämä on
sellainen asia, mistä eduskunnan pitää todella
kantaa huolta.
Toinen tärkeä osa on se, että yksityistieverkon valtionavustuksiin
on aivan selvästi liian vähän rahaa.
Vastalauseen puolella näkyy selvä lisäys siihen
asiaan. Toivon, että löytyy semmoinen ymmärtämys,
millä se sinne syntyy ja tulee. Kun todetaan perusteluissa,
että 700 000 ihmistä asuu yksityistieverkkojen
varrella ja 70 prosenttia tasavallan raakapuukuljetuksista kulkee
alkumatkansa yksityisteitten kautta, on aivan selvää,
että se on todella yhteiskunnallisesti merkittävä osa, se
on tärkeä osa meidän liikennekulttuurimme ylläpitämisen
kannalta. Tie on hyvä olla olemassa, sitä on helppo
kulkea kaupunkiin, helppo kulkea kaupungista maalle, se palvelee
niin ammatinharjoittamista kuin myös vapaa-ajan asukkaita,
jotka usein ovat Pääkaupunkiseudulta. Toivon,
että tähän asiaan löytyy riittävä ymmärtämys.
Tieverkon osalta pitää päästä sellaiseen
tasoon, että se, mitä verotuksellisesti kerätään
ajoneuvo- ja polttoaineverojen osalta, pitää olla myöskin
valmiina palauttamaan perustienpitoon sekä myöskin
valtakunnalliseen tieverkkoon. Silloin me olemme sellaisella pohjalla,
että sen myöskin liikenteen suorittajat ja toteuttajat
ymmärtävät ja näkevät
paremmin.
Rouva puhemies! Kunnioitan erinomaisesti näitä suuria
aloitteita, joita edustajat ovat tehneet itseni lisäksi.
Tervehdin oikein erityisellä ilolla tätä asiaa,
että ed. Aittoniemellä on 399 aloitetta. Tältä osin
tuntuu siltä, että jos eduskunnan kaikki jäsenet
käyttäisivät mielikuvitustansa tämänkin
verran, niin tässä tasavallassa moni asia tulisi moneenkin
kertaan huomioitua ja tuskin olisi ollenkaan semmoista asiaa, mikä hukkaan
jäisi. Tällaista aloitteellisuutta pitäisi
löytää enemmän, mutta pitäisi
löytää myöskin hallituksen taholta
vastuunkantoa ja vastuunhoitokykyä, niin että niihin
aloitteisiin, ainakin osaan, voitaisiin reagoida myöskin
määrärahojen osalta.
Rouva puhemies! Tässä tällä kertaa
erittäin lyhyesti tämä asia. Tulen palaamaan
asioihin tarkemmin kunkin pääluokan kohdalla.
Eero Akaan-Penttilä /kok:
Arvoisa rouva puhemies! Talousarviossa, kun sitä käsitellään, käsittelytapoja
on tietysti monia ja sen mukaisesti ajatuksiakin on monenlaisia.
Yleensä Suomessa on totuttu siihen, että talousarvio
on numeerinen suunnitelma seuraavan vuoden asioista. Itse asiassa
aika moni, hämmästyttävää kyllä,
unohtaa, että samalla se on myöskin muutettavissa oleva
asiakirja. Yrityselämä siihen jonkin verran pystyy,
valtio vähän vaikeammin. Sen rinnallahan pitäisi
olla tietysti sanallinen selkeä toimintasuunnitelma, niin
myöskin tässä tapauksessa. Silloin eräässä mielessä voidaan
ajatella, että operatiivisia asioita, jotka yleensä ovat
miniatyyrisiä ja hetkeen reagoivia, pitäisi kuljettaa
samanaikaisesti eteenpäin kuin myös aktiivia suunnittelua.
Asioita pitäisi osata havainnoida oikealla lailla, reagoida
niihin nopeasti ja rinnalla harrastaa analyyttista asioiden ajattelua.
Tältä pohjalta minulla on muutamia kommentteja
tähän tehtyyn ja kohta valmistuvaan talousarvioon.
Kysymyksenasettelu on oikeastaan se, miten reagoidaan siihen
muutokseen, joka meidän ympärillemme joka tapauksessa
käy päivästä toiseen, kuukaudesta
toiseen ja ennen kaikkea vuodesta toiseen. Leikimmekö me
liian paljon numeroilla? Vaikka se sinänsä on
tärkeää, sehän on vain keino
eikä itsetarkoitus, ja onnistuuko silloin tulevaisuuden
monitorointi tätä kautta?
Otan ensimmäisen esimerkin työministeriön hallinnonalalta.
Työministeriön pääluokan budjetti
oli vuosina 1995—2000 yhteensä 80 miljardia markkaa,
80 000 miljoonaa markkaa. Samaan aikaan tuossa ministeriössä kirjattiin
lähes 2 miljoonaa työvoimapoliittista toimenpidettä. Jos
nämä jakaa keskenään, niin saa
kyllä aika herkuttelevan luvun siitä, mitä yksi
työvoimapoliittinen toimenpide tuli maksamaan. Mutta en tarkoita
tätä, vaan tarkoitan sitä, että voimavaroja
on ollut ja toimenpiteisiin ministeriö on monella tavalla
ryhtynyt, mutta kuitenkin tämän saman pitkän
ajanjakson aikana ja tuon ison rahakasan aiheuttamalla tuloksella
työttömien määrä laski
ainoastaan 145 000. Totta kai samanaikaisesti tuli uusia
työpaikkoja, ja työllisyys nousi 240 000:lla.
Mutta mistä johtunee, että työministeri
itse ei analysoi tätä niin, että se toisi
meille semmoista aktiivia tietoa, jolla esimerkiksi heidän
hallinnonalaansa pitäisi muuttaa? Ihan selvää on,
että sitähän pitäisi muuttaa,
joko suuntaan tai toiseen — tässä salissa
voi olla erilaisia mielipiteitä, mutta staattiseksi ei
varmaan kukaan tätäkään ministeriötä halua.
Tältä pohjalta, rouva puhemies, kysyin esimerkiksi,
kuinka monta pysyvää, yli vuoden mittaista työpaikkaa
ministeriö on omin toimenpitein Suomessa luonut näiden
kuuden vuoden aikana. Hämmästyttävää kyllä,
tähän en saanut vastausta. Jos me näin
teemme budjettia ja näin harrastamme jonkinlaista niin
sanottua analyyttista keskustelua, niin kyllä sitä analytiikkaa minä ainakin
häpeän. Pitäisi olla voimakkaampi ote
näihin asioihin. Muuten tulee joku voima, joka meitä opettaa.
(Ed. M. Salo: Keskustan voima tälläkin sektorilla!) — Ihan
toisella sektorilla, ed. Salo. Tämä ei ole yhdestä hallituksesta kiinni.
Tämä on koko eduskunnan toimintatapa riippumatta
siitä, mikä hallitus meillä tässä maassa
on. Ministeriöissä virkamiehet toimivat nautintapalkalla,
ja se on yksi iso ongelma tässä. Muutosvastarinta
on aina erittäin suurta hyvissäkin asioissa.
Sosiaali- ja terveyssektoriin en paneudu sen syvemmälle,
mutta kannan kyllä syvää huolta Kansallisen
terveysprojektin toteutumisen tehokkuudesta. Siellä varmasti
tulee hirvittävä määrä oikeanlaatuista
tietoa, mutta toteutuuko se edes niin nopeasti kuin sen pitäisi
ja painottuvatko siellä asiat oikein? Tästä tietysti
emme tähän budjettikirjaan ole voineetkaan saada
tietoa, koska se toteutuu vasta ensi vuoden alussa, mutta olisihan
siitä voinut jotain meidän talousarviokirjassamme
jo nyt lukea. Yhtenä yksityiskohtana sieltä voisi
ottaa sen, miten ihmisten terveyteen Suomessa investoidaan, miten
me siihen suhtaudumme. Itse asiassa länsimaat kokonaisuudessaan
näkevät koko terveydenhuoltoalan kiusallisena
menoeränä. En oikein ymmärrä,
miksi näin on, mutta se on yleismaailmallinen havainto
läntisissä maissa. Jokainen penni, joka menee
sairauden hoitoon, on menetetty markka terveiden ihmisten näkökulmasta,
vaikka esimerkiksi kyseinen toimintasektori työllistää 10
prosenttia työvoimasta. Sieltä olisi löydettävissä paljon muutakin
positiivista.
Tässä salissa on tänään
sanottu, että elvytykseen on hallituksen budjetissa ripoteltu
24 miljardia, joka on iso summa. On erittäin hyvä,
että näin on, mutta tietysti on eräässä mielessä hankalaa,
että niiden rahojen osoittaminen tai etsiminen budjettikirjasta
kyllä sinänsä on aika vaikeaa.
Huolenaiheena tässä salissa ovat aika usein lapset
ja vanhukset, lapset vielä enemmän kuin vanhukset.
Ongelmahan on hyvin monikerroksinen, hyvin monitahoinen. Se pyritään
täällä pelkistämään
siihen, että on pelkistä rahoista kysymys, jonkin
lisän nostamisesta tai tuen nostamisesta. Totta kai ne
jotain auttavat, mutta haluan vain lyhyesti todeta, että budjettikirjassakin
olisi voitu sanoa, että lasten pahoinvointi on ongelmainen
ja hyvin monimutkainen asia, eikä edes sen perussyitä lastenpsykiatrisen
tutkimuksen kautta vieläkään Suomessa
ole tuotu selkeästi esille. Me hoidamme oiretta tavalla,
joka itse asiassa ei paranna perussyytä lainkaan, koska
sitä ei ole vielä tunnustettu, niin että poliitikot
voisivat edes hallitustasolla olla siitä yhtä mieltä.
Puolustuspoliittisessa keskustelussa on myöskin aika
jännä tilanne sikäli, että syystä tai
toisesta on päätetty, että puolustusbudjetti
nousee vähitellen 10,8 miljardiin, ja nyt, kun me värkkäämme
selontekoa, yhä enemmän ihmettelen kyllä perusteita,
mistä on saatu viisaus, että näin hyvän
kasvukauden jälkeen 10,8 on se ehdoton yläkatto
muutaman vuoden sisällä eikä miljardi enemmän,
joka olisi tehnyt paljon helpommaksi Puolustusvoimien sisällä erilaisten
asioiden suunnittelun. Sanallisesti tämä olisi
voitu kertoa. Sitä erityisesti ei ole kerrottu, markat
on kyllä sanottu. Teknisesti asia on oikein, analyyttisesti paljon
vaikeampi hahmottaa.
Toisin sanoen meillä on erittäin paljon mielipiteitä.
Se kuuluu politiikkaan. Ei siinä mitään pahaa
ole, mutta jos mielipiteiden pohjalta luullaan, että pystytään
dynaamisiin tekoihin, tietysti siinä törmätään
vaikeuksiin. Sehän on aivan selvä.
Tähän loppuun eräänlaisena
outona synteesinä sanoisin vielä sen, että onhan
Suomi mielenkiintoiseen jamaan joutunut, kun tilanne on itse asiassa
se, että kansalaispalkkaa kannattaisi ihmisille maksaa
mieluummin kuin erilaisissa tukijärjestelmissä heitä pitää,
koska tukijärjestelmien ylläpito maksaa erittäin
paljon, tai se, että lasten kasvatuksesta kotioloissa kannattaa
kuntien maksaa perheille useita tuhansia markkoja rahaa mieluummin
sen takia, että se on halvempaa kuin päiväkotipaikkojen
perustaminen. Yhteiskunta on joutunut konfrontaatiotilanteeseen
aika mielenkiintoisella tavalla, ja väitän kyllä,
että kukaan ei ole tätä suunnitellut,
ei mikään poliittinen taho, ei mikään
poliittinen puolue. Se on syntynyt itsestään,
koska me menemme miniatyyrien ja numeroiden perässä.
En väitä, että ne välttämättä lillukanvarsia
ovat, mutta varmasti monta kertaa näistäkin on
kysymys.
Arvoisa puhemies! Lopetan puheenvuoroni tähän,
ja puheeni signaali oli oikeastaan se, että budjettisuunnittelussa
sanallinen suunnittelu voisi loistaa läsnäolollaan
aivan toisella tavalla, jolloin markatkin ehkä vähitellen
olisivat jonossa eri lailla.
Mauri Salo /kesk:
Arvoisa rouva puhemies! Ed. Akaan-Penttilä piti hyvin
pohdiskelevan ja hyväsisältöisen puheen.
Erityisesti ilahduttaa hänen pohdintansa työministeriön
roolista. Itse olen jo vuonna 95 tältä paikalta
peräänkuuluttanut arviointia työministeriöstä ja
sen kyvystä toimia. Olen monta monituista kertaa tullut
siihen lopputulemaan, että työministeriö sinänsä on
tehtävänsä tehnyt, se saisi mennä,
jotta päästäisiin perkaamaan ne juuret,
joita se on tähän omaan järjestelmäämme
jättänyt, sillä todella työministeriön
avulla ei tähän maahan synny uusia työpaikkoja,
vaan siitä on tullut työttömyyttä pakastoiva
järjestelmä, ja se ei voi olla kansantalouden
kehityksen kannalta edullinen ratkaisu. Me tarvitsemme tähän
maahan yrittäjyyttä ymmärtävän
pk-ministeriön, joka todella kykenee raivaamaan ne esteet,
joita suomalainen yhteiskunta pitää sisällään,
jotta yrittäjyys pääsee vapaasti kasvamaan.
Arvoisa rouva puhemies! Viime vuodet on puhuttu, että Suomen
kansantalous on hyvässä kunnossa, ja kansantalous
sinänsä onkin hyvässä kunnossa,
kun siihen mukaan otetaan eläkevakuutusrahat, joita eri
rahastoissa on reilut 400 miljardia markkaa. Valtiontalous sinänsä on
huonossa kunnossa. Meillä on lähes kaksi kertaa budjetin
loppusumman määräinen valtionvelka, ja
se luo valtiontalouden kohdalla aikamoisen liikkumarajoitteen. Yli
20 miljardin markan vuotuinen korko ja tarvittavat lyhennykset muodostavat
jo todella ison kuluerän. Sitten kun siihen lisätään
vielä työttömyydestä johtuvat
kustannukset, jotka ovat reilut 30 miljardia markkaa, niin noin
yksi neljäsosa valtion koko budjetista menee korkoihin
ja työttömyyteen.
Erityisesti haluan kysyä valtiovarainministeriöltä velan
järjestelykustannuksista, onko tehtyjä konvertointipäätöksiä arvioitu,
ovatko ne olleet viisaita, ja ovatko suunnitteilla olevat viisaita, koska
siinä käytetään kuitenkin kansainvälisiä toimijoita,
jotka ottavat rahansiirrosta oman osansa. Velkaa on voitava arvioida
siltä osin kuin sillä on maksuaikaa jäljellä,
sitten laskettava reaalikorot, tulleet kustannukset ja katsottava
myös hyöty. Niistä on voitava myös
avoimesti eduskunnalle kertoa, ovatko ne olleet viisaita vai vähemmän
viisaita ratkaisuja.
Suomen kansantuotteen kasvu hiipuu tänä vuonna
ja hiipuu myös ensi vuonna arvioiden mukaan jopa niin,
että pahimmillaan voimme päätyä miinusmerkkiseen
kasvuprosenttiin. Mistä tämä sitten johtuu?
Kansainväliset arvioijat arvioivat ja arvostavat Suomen
maailman kilpailukykyisimmäksi, mutta toisaalta juuri nämä talouden
ennusteet viittaavat siihen, että me olemme kuitenkin kaikkein
huonoimmassa kasvukastissa esimerkiksi unionin alueella. Johtuuko
se juuri siitä, että hallitus ei ole onnistunut
työllisyyspolitiikassa? Johtuuko se teollisuutemme yksipuolisesta
rakenteesta?
Mielestäni tähän on ainakin yksi
selitys se, että me olemme viime vuodet vannoneet yksin
ja ainoastaan it-teknologian varaan ja unohtaneet muut, perinteiset
teollisuudenalat. Meiltä on hävinnyt puusepänteollisuus,
tekstiiliteollisuus, jalkineteollisuus; kaikki nämä tuotteet
tänä päivänä tuodaan.
Me tuomme sieltä työtä, ja kun maksamme
kotona työttöminä oleville, niin sehän
ei ole kansantalouden kannalta kovinkaan positiivinen ratkaisu.
Mihin sitten yleismaailmallisesti ollaan menossa, ja kuinka
pitkä nyt alkaneesta lamasta tulee? USA:ssa syyskuinen
terrori-isku vapautti poliitikot ja kansalaiset jatkuvasta kasvun
paineesta, ja siellä alettiin avoimesti puhua siitä,
että nyt kulutus hiipuu ja ollaan menossa taantumaan. Tämä ei
ole sattumaa, tämä ei ole siitä terrori-iskusta
tullut tilanne, vaan tämä taloustilanne oli jo
valmiina, mutta terrori-isku toi mahdollisuuden puhua kansantalouden
tilasta ihan oikealla nimellä.
Japani on edelleen pankkimaailmansa kanssa sortumispisteessä.
Euroopassa Euroopan unionin vetureista Saksa hiipuu voimakkaasti.
Ainoa todellinen kasvualue on Kiina. Kiinahan luo tietyllä tavalla
uhkan myös meille, sillä esimerkiksi Nokia on
rakentamassa Kiinaan uusia toimintoja, niin tutkimuskeskuksia kuin
teollista tuotantoakin. Toivottavasti Suomen hallitus kuuntelee myös
niitä Nokian viestejä, joilla siellä ollaan liikkeellä,
että meillä hoidetaan verotusasioita ja myös
koulutusasioita niin, että olemme kuitenkin joltain osin
kilpailukykyisiä, kykenemme pitämään
Nokian pääkonttorin Suomessa ja tarjoamaan edelleen
koulutettua avainhenkilöstöä Nokian käyttöön.
Venäjä, meidän naapurimme, on saanut
kasvuvaihteen päälle, ja se on tietenkin meille
positiivinen asia. Me tarvitsemme käyttöömme
edelleen niitä voimia, jotka jo 70—80-luvulla
osasivat tehdä Venäjän-kauppaa. Siellä ihmiset
ovat muuttuneet, mutta tavat eivät vieläkään
hirveästi ole muuttuneet. Tarvitsemme uskottavia toimijoita,
ja sillä tavalla voimme saada Venäjästä tietynlaisen
tukijalan omille toimillemme.
Mutta kaiken kaikkiaan, arvoisa puhemies, hallitus ei ole kyennyt
luomaan tähän maahan uskoa yrittäjyyteen.
Meillä on yrittäjiä vähemmän tänä vuonna
kuin viime vuonna. Meillä on kymmeniätuhansia
yrityksiä sukupolvenvaihdostilanteessa. Me tarvitsemme
toimia, jotta voimme rohkaista nuoria lähtemään
yrittäjiksi. Me tarvitsemme peruskoulusta lähtien
tietynlaista elämänhallinnan opetusta, jotta nuoret
voivat opetella sen, kuinka viikkorahoista lähtien pitää tehdä budjetteja.
Jos tätä ei osata kotona tehdä, niin tämä pitää sitten
koulussa opettaa. Ihmisille pitää luoda elämään
yrittäjyysasenne: joka päivästä pitää selvitä,
ja ainoastaan omatoimisesti voi omaa elämänlaatuaan
parantaa.
Meidän on pidettävä huolta nuorista
ja vanhoista. Eläkepolitiikka on saatava paremmalle tasolle,
koska pieniä eläkkeitä korottamalla luodaan
dynamiikkaa kansantalouteen. Pienet eläkkeet eivät
joudu pankkitileille. Suurien palkkojen veronalennukset sitä vastoin
joutavat jopa pankkitileille, ja se ei edesauta kansantalouden kasvua
tässä tilanteessa. Meillä on paljon haasteita,
ja, arvoisa puhemies, toivottavasti hallitus jossain vaiheessa myös
opposition viestiäkin ottaa onkeensa, kun rakentelee vuoden
2003 budjettia.
Reijo Kallio /sd:
Arvoisa rouva puhemies! Sen jälkeen kun budjettiesitys
eduskunnalle alkusyksystä annettiin, on tapahtunut paljon.
Talouskehityksemme notkahtaminen on varmistunut. Vielä syyskuussa
valtiovarainministeriö lähti siitä, että taloutemme
kasvaa tänä vuonna 2,7 prosenttia. Myös
työttömyyden odotettiin hieman laskevan niin tänä kuin
ensi vuonnakin. Mutta viime viikkoina valtiovarainministeriö muiden
talousennustajien tavoin on joutunut tunnustamaan tosiasiat ja ottamaan
lusikan kauniisti käteensä. Niinpä tällä hetkellä kasvuarvioissa lähdetään
siitä, että taloutemme kasvu jää tänä vuonna
varsin vaatimattomaksi, ehkä 0,5 prosentin tuntumaan, ja
ensi vuodenkin kasvuodotukset ovat vain 1,5:n prosentin paikkeilla.
Nämä ovat varsin vaatimattomia lukuja, kun niitä verrataan viime
vuosien 4—5 prosentin kasvuvauhtiin. Tätähän
talouden suhdannekierto on: lihavia vuosia seuraavat laihat ajat.
Talouskasvun hidastumisen syyt löytyvät kansainvälisen
talouden epävarmuudesta. Yhdysvaltain vuosi sitten alkanut
laskusuhdanne on levinnyt maailmanlaajuiseksi. Tällä hetkellä tuhannen
euron kysymys onkin, onko suhdannenotkahduksen pohja jo saavutettu
ja milloin elpyminen alkaa. (Ed. M. Salo: Ei ole saavutettu!) Jos katsotaan
osakekurssien kääntymistä nousuun, niin
voitaisiin kuvitella, että pohjakosketus on jo saavutettu.
Myös monien ekonomistien keskuudessa vallitseva käsitys
on, että maailmantalous ja sitä kautta myös
Suomi pääsevät uuteen nousuun ensi vuoden
jälkipuoliskolla. Paljon on kuitenkin siitä kiinni,
lähteekö Yhdysvaltojen talous nousuun.
Ed. Salo totesi, että Japanista ja euroalueesta ei
ole veturiksi. Se mielestäni pitää paikkansa. Kyllä tässä tarvitaan
nimenomaan Yhdysvaltojen talouden elpymistä. Yhdysvaltojen
talouden kääntymiselle kasvu-uralle on kyllä perusteita. Nopeasti
ja suurina toteutetut koronalennukset saattavat vaikuttaa todellakin
jo ensi kesään mennessä. Silloin myös
liittovaltion finanssipoliittinen elvytys alkaa toimia täydellä teholla.
Eli todellakin mahdollisuuksia hyvään talouskehitykseen
USA:n osalta on olemassa.
Merkittävä piristysruiske maailmantalouteen on
myös öljyn hinnan halpeneminen. Se yhdessä muiden
tekijöiden kanssa on painamassa inflaatiota alas niin Yhdysvalloissa
kuin Euroopassakin.
Mitä sitten tulee Suomen talouteen ja Suomen tilanteeseen,
niin talouden notkahtamisesta huolimatta meillä ei ole
syytä mihinkään paniikkitunnelmiin. Taloutemme
perusasiat ovat kunnossa, korkotaso on matalalla, euro kohtuullisen
vakaa, reaaliansiot kasvavat tänä ja ensi vuonna
hyvin voimakkaasti, yritykset ja kotitaloudet eivät ole
erityisen velkaantuneita. Tilanne on kuitenkin siinä mielessä herkkä,
että nyt on valtiovallan toimesta vältettävä sellaisia
toimenpiteitä, jotka vaikuttaisivat kulutuskysyntää ja
investointeja supistavasti. Tällä olisi mielestäni
tuhoisat vaikutukset erityisesti kotimarkkinasektorillemme, joka
työllisyyden kannalta on nyt avainasemassa.
Taloushan on psykologiaa, ja finanssipolitiikan kiristäminen
olisi tällä hetkellä vääränlainen signaali.
Toisaalta meillä ei mielestäni ole syytä myöskään
erityisen mittaviin elvytystoimiin. Ensi vuodeksi rakennettu budjetti
on mielestäni tähän suhdannetilanteeseen
hyvin soveltuva. Se on sinänsä jossain määrin
elvyttävä, kevennetäänhän
veroja ja maksuja ensi vuonna runsaalla 7 miljardilla markalla.
Budjettiesityksessä on myöskin mittavia tie- ja
ratahankkeita. Siellä on merkittäviä panostuksia
koulutukseen.
Arvoisa puhemies! Tällä hetkellä on
mielestäni suhtauduttava erityisen vakavasti yhteen asiaan,
ja se on työttömyyden torjunta. Työllisyyskehityksen
osalta meillä on esitetty kahdenlaisia lukuja. Valtiovarainministeriö lähtee
siitä, että työttömyys ensi
vuonna lisääntyisi vain noin 7 000:lla.
Työministeriön ennuste on huomattavasti pessimistisempi.
Se odottaa työttömyyden heikkenevän 40 000—50 000:lla.
Työttömyyden kasvu seuraa tietyllä viiveellä kokonaistuotantoa,
ja kun tiedämme, että talouden kasvun tulee olla
pitkällä aikavälillä noin 3
prosenttia vuodessa, jotta työllisyystilanne pysyisi ennallaan, tässä mielessä työministeriön
näkemys on valitettavasti ainakin minun arvioni mukaan
lähempänä oikeaa. Tämä merkitsee
sitä, että työttömyyden torjuntaan
joudumme ensi vuonna palaamaan mahdollisesti lisäbudjettien
muodossa. Toki jo tässä varsinaisessa budjettiesityksessäkin
on kohtuullisen hyvin varauduttu huononevaan kehitykseen.
Ed. Salo peräänkuulutti yrittäjyyttä ymmärtävää politiikkaa.
Tässä olen hänen kanssaan kyllä täysin
samaa mieltä. Tällaista me tarvitsisimme tässä tilanteessa.
Arvoisa rouva puhemies! Kaikkinensa pidän ensi vuoden
budjettia tilanteeseen nähden hyvänä.
Se on peruslinjaltaan suhdannetilanteeseen sopiva. Se sisältää myöskin
kansalaisten arkea helpottavia monia erinomaisia yksityiskohtia: kuntien
taloudellisia eroja tasoitetaan, eläkeläisten
savamaksua alennetaan, perustoimeentuloon tehdään
tasokorotus, veroja kevennetään ja työnantajamaksuja
alennetaan, vain muutaman asian mainitakseni.
Puhetta on ryhtynyt johtamaan toinen
varapuhemies Mikkola.
Mauri Salo /kesk(vastauspuheenvuoro):
Arvoisa herra puhemies! Ed. Kallio totesi puheenvuorossaan,
että USA:n talous saattaa elpyä jo ensi vuoden
loppupuolella. Tosiasia lienee se, että USA:ssa on tänä päivänä niin
paljon tuotantokapasiteettia, että siellä joudutaan
purkamaan sitä kapasiteettia ennen kuin kyetään
taas uudelleen käynnistämään
tuotantoa. Me olemme ajautumassa maailmanlaajuisesti eräänlaiseen
ylituotantolamaan. Se johtaa siihen, että aika isot rakenteelliset
muutokset ovat edessä, ennen kuin todellinen kasvu lähtee.
Uskallan väittää, että se ei
lähde ensi vuoden loppupuolella. Hyvä kun seuraavan
vuoden loppupuolella lähtee aito kasvu liikkeelle, sellainen
kasvu, joka luo uusia työpaikkoja. Silloin ollaan varmaan
taas matkalla kohti parempaa.
Reijo Kallio /sd(vastauspuheenvuoro):
Arvoisa puhemies! Tulevaisuuden ennustaminen on todellakin vaikeaa.
Itse arviossani tukeuduin ekonomistien keskuudessa vallitsevaan
näkemykseen. He näkevät tilanteen sellaisena,
että Yhdysvaltojen talous voisi todellakin elpyä jo ensi
vuoden aikana, mutta mitään varmuuttahan tästä ei
tietenkään ole. Uskon, että ekonomistien arviot
perustuvat faktoihin ja tässä mielessä uskottaviin
oletuksiin.
Pekka Nousiainen /kesk:
Arvoisa puhemies! Täällä on todettu,
että tämä budjettiehdotus on tähän
suhdannekuvaan soveltuva: se pitää sisällään
elvyttäviä investointeja, veronkevennyksiä ja
myöskin parantaa perusturvaa. Mutta nyt meidän
täytyy muistaa kuitenkin todellinen suhdannekuva, elikkä me
olemme eläneet seitsemän kasvun vuotta, jolloin
olisi ollut aika panna tämän yhteiskunnan perusrakenteita
kuntoon, parantaa työllisyyttä, saattaa peruspalvelutaso
laadullisesti ja määrällisesti riittävälle
tasolle. Nyt talouden kasvu on hiipunut, ja kuten valtiovarainministeri
sanoi, 2003 saattaa olla jo alijäämäinen
vuosi valtion budjetin osalta. Siinä mielessä tätä budjettia
nyt tässä suhdannetilanteessa minun mielestäni
ei voida pitää onnistuneena eikä hyvänä,
varsinkin kun työllisyys on heikkenemässä hyvin
voimakkaasti, muuttoliike jatkuu Itä- ja Pohjois-Suomesta
ja eriarvoistumiskehitys, joka on ollut vallalla niin alueiden,
kuntien kuin yksilöidenkin välillä, tulee
vain jatkumaan.
Alueellisen kehityksen kannalta olisi ollut välttämätöntä,
että jo tämä budjetti olisi pitänyt sisällään
sellaisia aluekehitystä oikaisevia toimia, joilla olisi
saatu myöskin heikkojen alueiden kehitys ripeämpään
kasvuun. Ne toimet, joita hallituksella on ollut aluepoliittisen
tavoiteohjelmansa kautta ja jotka ovat pohjautuneet aluekeskusten
kehittämiseen, seutukuntahankkeitten eteenpäinviemiseen,
osaamiskeskusten vahvistamiseen ja kaupunkipolitiikkaan, eivät
ole saaneet aikaan sen kaltaista muutosta, jota olisi kaivattu ja
tarvittu. Siinä mielessä erityisesti alueellisen
kehityksen näkökulmasta nostaisin vahvasti esiin
kansallisen aluepolitiikan vahvistamisen ja ... (Ed. Huotari: Mitähän
se voisi olla?) — Sanoisin suoraan, että esimerkiksi
Lipposen hallituksen aikana yritystukia on leikattu siten, että ne ovat
tänä päivänä vain yksi
kolmannes siitä, mitä ne olivat lamaa edeltäneellä tasolla.
Siinä mielessä yrittäjyyden kehittyminen
on jäänyt aivan lapsipuolen asemaan. Meillä yritysten
määrä on alentunut viimeisen vuoden aikana
15 000:lla, uusia yrityksiä ei perusteta ja olevia
yrityksiä on ajettu alas. Sukupolvenvaihdokset odottavat
noin 70 000—80 000 yrityksessä vuoroa
seuraavan kymmenen vuoden aikana. — Siinä mielessä näen,
että juuri yrittäjyyteen pohjautuva aluekehitys
vahvistettuna osaamisen ja tietotaidon kehittämisellä olisi
luonut paremman pohjan myöskin alueellisen kehittämisen
ja kuntien työllistämisen parantamiseen. Siinä mielessä jään
odottamaan mielenkiinnolla uutta aluekehityslainsäädäntöä,
mutta tuntuu siltä, että se on tulossa liian myöhään.
Se olisi tarvittu nyt jo ripeän kasvun vuosina, koska Euroopan
unionin aluepolitiikkaan pohjautuva tavoiteohjelmapolitiikka ei
ole pystynyt oikaisemaan tätä vääristymää.
Siinä mielessä aluekehitys on keskeinen kysymys, joka
on tämän budjetin heikkous.
Toinen kysymys on kuntatalous, jota me käsittelimme
budjettilakeina olevien, kuntatalouteen liittyvien lakien osalta
hyvinkin voimallisesti. Nyt tämä budjettiehdotus
valiokunnan mietinnön jälkeen toki hiukan parantaa
tilannetta: harkinnanvaraiset rahoitusavustukset ovat saaneet lisärahoitusta,
ja myöskin on viittaus siitä, että valtionosuuslainsäädännön
uudistamista kiirehditään. Nämä ovat
keskeisiä toimenpiteitä, mutta niin kuin valiokunta
toteaa, tapahtunut ja tapahtumassa oleva kehitys viittaa kuitenkin
siihen, että kaikki kunnat eivät kykene nykyisellä järjestelmällä turvaamaan
hyväksyttävän tasoisia peruspalveluja.
Tämä antaa huolen siihen, että jo tässä budjettiehdotuksessa
olisi valtionosuuslainsäädännön
puolella tullut harkita sitä, että indeksitarkistukset
olisi maksettu täysimääräisinä ja
myöskin ansiotulovähennyksen aiheuttama verotulojen
menetys olisi palautettu kunnille täysimääräisenä.
Uskon, että näillä toimenpiteillä me
olisimme voineet vähentää alijäämäisten
kuntien määrää, joka vuonna
2000 tilinpäätösten mukaan oli kuitenkin
lähes 200. Yhtä lailla kunnilla on velvoite kattaa
taseessa olevat alijäämät kolmen vuoden kuluessa.
Näyttää siltä, että näillä ratkaisuilla, joita
tämä budjetti pitää sisällään,
kunnat eivät kykene toimimaan lain mukaan. Siinä mielessä myöskin
on välttämätöntä, että valtionosuuslainsäädännön
uudistaminen todella saadaan vauhtiin ja että uusittu valtionosuusjärjestelmä tulisi
vuoden
2003 alusta voimaan, mutta siten, että se takaa vakaan
tulopohjan kaikille kunnille ja luo edellytykset myöskin
peruspalvelujen tuottamiseen ja tarjoamiseen riittävinä sekä määrällisesti että laadullisesti.
Arvoisa puhemies! Aluekehitykseen vaikuttavat myöskin
liikenneverkkokysymykset. Kuten täällä todettiin,
budjetti on elvyttävä ja liikenneverkon osalta
se pohjautuu hyvin voimakkaasti suuriin liikennehankkeisiin. Erityisesti
tietysti oman maakunnan, oman alueen, kannalta myönteisinä siellä ovat
Kerava—Lahti-oikorata, Lahti—Heinola-moottoritien
rahoitusjärjestelyjen selvittäminen, Joroinen—Varkaus-tien
kiirehtiminen ja monet muut tämän kaltaiset hankkeet. Mutta
erityisesti jään kaipaamaan sitä, että alemman
tieverkon osalta budjettiehdotus ei tuo ratkaisua siihen ongelmaan,
joka on olemassa. Valiokunta aiheellisesti toteaa, että vaikka
perustienpidon määrärahat nousevatkin
10 prosentilla, tuo lisääntyvä raha menee
kustannustason nousuun eikä asiallista parantumista tieverkon osalta
tapahdu.
Silloin kun me hyväksyimme Tieliikelaitosta ja Tiehallintoa
koskevan lainsäädännön, hyväksyttiin
myös periaate siitä, että Tielaitos on
velvollinen huolehtimaan myöskin alemman tieverkon riittävästä kunnosta
ja myöskin yksityisteiden riittävistä valtionosuuksista.
Nämä kysymykset ovat nyt vailla myönteistä ratkaisua
tässä budjetissa.
Erityisesti kaipaan sitä, että Savonlinnan
liikennejärjestelyt saisivat myönteisen päätöksen. Valiokunta
toteaa, että Savonlinnan liikennekysymykset tulisi ratkaista
lähivuosina. Tarvittavat selvitykset ovat valmistuneet,
ja tässä mielessä toivon, että ensi
vuoden ensimmäisissä lisäbudjeteissa
kyetään Savonlinnan liikenneratkaisu tekemään
myönteisesti rahapäätösten osalta.
Myöskin vähäliikenteiset radat ovat
olleet valtiovarainvaliokunnan käsittelyssä. Tämä on myönteistä,
että todetaan, että toistaiseksi ei tulisi tehdä lopullisia
päätöksiä rataosuuksien lopettamisesta,
vaan odotetaan, että myöskin teollisuus ja muut
radankäyttäjät ovat mukana rahoitusselvittelyissä.
Tässä uskon, että kun asioita selvitetään,
nähdään myöskin, mikä merkitys koko
rataverkolla on meidän liikenneratkaisuissamme osaltaan
olemassa.
Arvoisa puhemies! Näillä näkemyksillä näen, että tämä budjettiehdotus
olisi kaivannut vielä monia monia parannuksia, mutta tilanne
on se, että nämä kysymykset löytyvät
edestä ja näihin joudutaan palaamaan, koska talouden
kehitys näyttää sen kaltaiselta, että ongelmat
heikosti kehittyneillä alueilla tulevat kärjistymään.
Hannu Takkula /kesk:
Arvoisa puhemies! Budjetti on hallituksen vastaus yhteiskunnallisiin
ongelmiin, ja täytyy sanoa, että kun tämä budjettikirja
ja kun nämä esitykset, mitä talousarvioesityksiä on
ensi vuodelle, käteen otetaan ja eteen ja niitä tutkiskellaan,
niin on kaksi kysymystä, joihinka erityisesti tässä yhteiskunnassa ja
tässä yhteiskunnallisessa tilanteessa tulee hakea
vastausta: Millä tavalla tämä budjetti
vastaa tämän hetken suurimpiin yhteiskunnallisiin
ongelmiin, alueelliseen ja sosiaaliseen eriarvoisuuteen? Minkälaisia
konkreettisia esityksiä ja keinoja tämä budjetti
tarjoaa, jotta näistä kahdesta jo pitkään
Suomea vaivanneesta ongelmasta päästäisiin?
Arvoisa puhemies! Jos käyn tähän
vastaamaan, niin voin sanoa, että puheeni loppuu hyvin
lyhyeen. Nimittäin tämä hallituksen talousarvioesitys
ei seitsemän tai kahdeksankaan lihavan vuoden jälkeen
vieläkään näe eikä tunnista
niitä yhteiskunnallisia ongelmia, mitä tällä hetkellä maassamme
on, alueellista ja sosiaalista eriarvoistumista, ei tunnista niitä sillä tavalla
kuin ne tulisi tunnistaa, vaan edelleenkin voi sanoa, että tämä budjetti
on hyväosaisten budjetti, tämä on kasvukeskusten
budjetti, tämä on budjetti, mitä porvarillinen
vasemmisto on tähän maahan halunnut luoda, ja
tämä on se kapitalistinen strategia, mikä vasemmiston
ajattelussa viime aikoina on ollut voimakkaasti esillä.
Se tunkee tästä läpi. (Ed. Huotari: Eikö kepu
ole porvarillinen puolue?)
Arvoisa puhemies! Ed. Huotarille, joka huusi vasemmalta ja kysyi
keskustan sijoittumista poliittisella kartalla, voi sanoa, että kyllähän
tällä hetkellä ainakin vasemmistoliitto
monissa budjettilinjauksissa, mitkä koskettavat vähempiosaisia,
menee puhtaasti oikealta ohi aatteellisen keskustan. Tämä meitä huolestuttaa,
ja siinä mielessä olisi toivottavaa, että myöskin
työväenliike muistaisi omat juurensa ja tässä budjetissa
voitaisiin nähdä jopa niitä Eetu Salinin,
joka nyt oli sosialidemokraattinen vaikuttaja, mutta vaikkapa hänenkin
linjauksiaan, taistelevasta työväenliikkeestä,
joka oli ainut oikeutettu työväenliike ja lähti
siitä, ettei tällaista sosiaalista eriarvoistumista
saisi tapahtua, mitä tämä budjetti omalta osaltaan
vain kiihdyttää.
Mutta, arvoisa puhemies! Muutama asia nousee ylitse muiden.
Voidaan kysyä esimerkiksi työttömyysongelmasta,
millä tavalla tämä budjetti vastaa akuuttiin
työllisyysongelmaan. Viimeisen viiden vuoden aikana noin
700 miljoonaa markkaa palkkaperusteisia työllisyysmäärärahoja
on jäänyt käyttämättä.
(Ed. Huotari: Sitä voi tosiaan kysyä alueilta,
miksi ovat jääneet käyttämättä!)
Se on huima summa. Kun me kysymme tätä alueilta,
me tiedämme, että pohjoisessa ja itäisessä Suomessa
nämä rahat eivät ole jääneet
käyttämättä, vaan tämä on
ollut vasemmistovetoisen hallituksen selkeää politiikkaa suunnata
rahoja vain kasvukeskuksiin, joissa niille ei ole löytynyt
käyttöä. Niitä on palautettu takaisin.
Myös näillä rahoilla vasemmisto on voinut
siunata veronkevennykset hyvätuloisille, hyväosaisille.
Siis työttömille suunnatuilla rahoilla on rahoitettu
hyväosaisten verohelpotuksia. Ei tällaista budjettia
keskustalainen eikä keskustalaisen ihmiskäsityksen
omaava ihminen voi hyväksyä eikä tällaista
toimintaa. En tiedä, arvoisa puhemies, miten edustajat
vasemmalla, Valpas ja Huotarikin, perustelevat omassa maakunnassaan tätä eriarvoistavaa
budjettia tältä osin ja sitä, että työllisyysmäärärahoja
todellakin käytetään verohelpotusten
antamiseen. Toivon, että tässä kohden
nyt voisi löytyä myöskin sosiaalinen
oikeudenmukaisuus ja se tunto, mikä entisajan vasemmistolla
näissä kysymyksissä oli, kun oli kysymys
heikommassa asemassa olevasta ihmisestä.
Toisaalta voidaan kysyä, millä tavalla tämä budjetti
vastaa vanhusväestön ongelmiin. Tiedän,
että yhtä laihat vastaukset löytyvät
siinäkin suhteessa. Voi sanoa, että vaikka itsenäisyyspäivää hiljan
vietettiin, veteraaniväestöä olisi ehkä pitänyt
muistaa voimakkaammin ja nostaa esille. Hyvin ohuesti sitä lehdistökin
muisti, hyvin harvan veteraanin iltapukua esiteltiin, vaan ajatukset
olivat aivan jossakin muualla kuin siinä, millä tavalla
tätä maata on rakennettu ja mikä on itsenäisyyden
hinta. Se näkyy tässä budjettikirjan ohuissa,
keltaisissa sivuissa, ohuissa nimenomaan vanhusväestölle
ja veteraanisukupolvelle.
Omalta osaltani jälleen kerran uudistan sen aloitteen,
että neuvostopartisaanien tuhoamissa kylissä eläneille
ihmisille kunniavelka edes omalta osaltaan palautettaisiin ja heidän
kuntoutukseensa ohjattua toimintaa voitaisiin kehittää ja he
saisivat määrärahan kuntoutustoimintaan. Toivon,
että tämä ei vasemmistossa kaiu kuuroille
korville, vaan sosiaalista oikeudenmukaisuutta tässä kohden
löytyy ja me voimme edes omalta osaltamme pienellä,
pienellä mutta silti merkittävällä,
tavalla tukea ja tunnustaa näiden ihmisten elämäntyötä.
Se sopii hyvin näin 84:nnen itsenäisyyspäivän
jälkeiseen aikaan.
Arvoisa puhemies! Jos tätä listaa menee eteenpäin:
Lapsiperheitten kohdalla on käyty hiljattain tässäkin
salissa läpi niitä leikkauksia, mitä hallitus
on lapsiperheiden kohdalle tehnyt. Kun budjettikirjaa tutkii, ei
sieltä löydy vastauksia, ei sieltä löydy
niitä toimenpiteitä, joista esimerkiksi ministeri
Soininvaara eri naistenlehdissä kertoo, milloin lapsilisiin
on tulossa minkinlaisia lisäyksiä, milloin kotihoidon
tukeen. Ne ovat tyhjää puhetta. Ne ovat mediapöllytystä hallitukselta.
Mutta todellisuus, mikä löytyy näiden
keltaisten kansien välistä, kertoo sitä,
että hallitus on edelleenkin kovakourainen lapsiperheitä kohtaan.
Entäpäs nuoret ja lapset, ei vain tulevaisuuden voimavara,
vaan meidän tämän päivän
arvokkain ja kallein pääomamme, mitä meillä on.
Mitä Keltainen kirja tarjoaa heille? Voisivatko ystävät
vasemmalta kertoa sen? (Ed. Huotari: 440 miljoonaa lisää valtionapua!)
Se ei valitettavasti tarjoa heillekään mitään,
vaan ainoastaan, niin kuin jo moneen otteeseen olen sanonut, verohelpotuksia
hyväosaisille, niille, joilla jo ennestään paljon
on.
Arvoisa puhemies! Uskon ja toivon kuitenkin — eduskunnassa
meidän täytyy myöskin vahtia sitä,
että täällä varojenkäyttö on
asiallista ja sääkäriä — että vasemmisto
nyt näkee, että tässä suhdannepoliittisessa
tilanteessa ei ole järkevää lähteä lisärakennusten
linjoille. Me olemme kasvattaneet määrärahoja,
aivan niin kuin valtiovarainministeri Niinistö on puhunut
moneen otteeseen, ja uskon, että hän linjakkaasti
edelleen toimii omalla linjoittamallaan tiellä, mistä myöskin oppositiossa
hänen monien luentojensa kautta olemme vakuuttuneet tältä osin,
että valtiolla yksinkertaisesti ei ole varaa nyt lisärakennukseen eikä eduskunnan
määrärahoja voida pohjattomasti vain
kasvattaa ja kasvattaa. Aivan hiljattain on tehty tänne
taloon epäkurantti Siemens-investointikin, mitä moni
edustaja on ihmetellyt kulkiessaan kaksi kännykkää kädessä.
Kansalaiset sanovat, että nyt niille toinen kännykkäkin
tuli, vaikka kysymyksessä on Siemens, jonka käyttöä moni
ei ymmärrä. Tässä yhteydessä en
puhu valtiovarainministeristä, vaikka hänenkään
lausuntojaan kaikki eivät ole ymmärtäneet.
Arvoisa puhemies! Myös tällaisissa pienissä investoinneissa
ja hankinnoissa olisi hyvä miettiä, millä tavalla
eduskunnan varoja suunnataan ja käytetään.
Nimittäin onhan näin, että yhdellä kännykällä sisäsolu
rakentamalla tänne esimerkiksi Soneran kautta, missä valtio
on omistajana, me voisimme yhden puhelimen kautta soittaa tämän
talon sisässä sisäpuhelut ja ulkopuhelut. (Ed.
Huotari: Olen samaa mieltä tästä asiasta!) Nyt
meille hankitaan jokin saksalainen kännykkä tänne,
jossa ei ole väristintä eikä täristintä,
ja näin ollen se on täysin käyttämättömänä,
huutaa itse kullakin tuolla huoneessa. Naisväki, joka kulkee
pienemmissä taskuissa ja ilman käsilaukkua, kulkee
kahden kännykän kanssa ja odottaa niihin tulevia
puheluja.
Arvoisa puhemies! Ei tällä tavalla kestävästi käytetä myöskään
niitä määrärahoja, mitä eduskunnalle
on annettu. Sen vuoksi toivonkin, että näissä asioissa
päästään päiväjärjestykseen
ja järkevään tietotekniikkaan — pitäisihän
meidän olla tietotekniikan edelläkävijöitä tässä maassa — ja
toisaalta, niin kuin sanoin, että suuremmassa mittakaavassa
tässä hankkeessa, joka lisärakennus-nimellä kulkee,
kuljettaisiin Niinistön ja Sasin viitoittamaa polkua, mitä he
viitoittivat viime vuonna vahvasti budjettiäänestyksen
yhteydessä, elikkä toteaisimme, että tällä hetkellä ei ole
sellaisen investoinnin paikka, vaan se saa odottaa. Pelkään
pahoin, että se suuri monttu, mikä tuolla on,
mikäli vasemmistovetoinen hallitus saa tässäkin
oman elitistisen tahtonsa läpi, se monttu, mikä tuolla
on seuraavien eduskuntavaalien koittaessa, ei kerro siitä,
että sinne on tulossa kansanvallan ylennystila, vaan se
kertoo ehkä kansanvallan alennustilasta liian monelle ihmiselle.
Se ei voi olla tarkoitus silläkään rakennuksella.
Sen vuoksi jossakin kohden täytyy pidättäytyä ja
elää suu säkkiä myöten.
Arvoisa puhemies! Loppuun haluan vielä todeta sen,
että kun rakennetaan budjettia, kun rakennetaan tulevaisuutta,
perustan on oltava kunnossa. Jos perusta ei ole kunnossa, on hyvin
vaikea rakentaa sen päälle. Huolimatta siitä,
että meillä on takana kahdeksan valtavaa kasvun vuotta,
hallitus ei ole saanut perustaa kuntoon. Se johtuu siitä,
että hallituksen ihmiskäsitys on vieraantunut
oikeasta ihmiskäsityksestä, sellaisesta humaanista
ihmiskäsityksestä, joka lähtee siitä, että jokainen
ihminen elää arvokasta, ihmisarvoista elämää,
ja siitä sivistysihanteesta, että todellinen yhteiskunnan
hyvinvointi mitataan siinä, millä tavalla me vähempiosaisista
huolehdimme. Tämä hallitus, niin kuin budjettikin,
lähtee bisnesajattelusta, jossa ihmisen ihmisarvo mitataan
vain sitä kautta, kuinka paljon ihminen tuottaa tässä globalisaatio-oravanpyörässä.
Näin ei voi olla. Kun perusasiat ja perusta eivät
ole kunnossa, ei voida tulevaa oikein sen päälle
rakentaa.
Yksi perusta on peruspalvelut, kuntatalous. Siitä on
meillä vakavia esimerkkejä, millä tavalla
se tällä hetkellä on valtion toimesta
jätetty retuperälle. Aluetalous, ne mahdollisuudet,
joita siellä on, ovat monelta osin Suomea käyttämättä.
Arvoisa puhemies! Näiden perusasioiden päälle
rakentuu turvallinen huominen. Nyt tällaisen tilkkutäkkimäisen,
sieltä täältä sisään
kuositun ja parsitun budjettiesityksen päälle
ei voida ehyesti eikä turvatusti tätä päivää eikä tulevaisuutta
rakentaa. Kyllä toisaalta ymmärrän sen, että varmasti
ministerit ovat tehneet parhaansa, ovat yrittäneet parhaansa,
mutta juuri sen vuoksi tämä maa, tämä kansa,
ansaitsee paremman hallituksen, paremman budjetin, ihmistä ja
elämää suojelevat arvot käyttöön,
jotta se voi kehittyä, jotta se voi katsoa tulevaisuuteen
ja toivoon luottavaisesti.
Anne Huotari /vas:
Arvoisa puhemies! Varmasti ed. Takkulan saarnan jälkeen ääniä ropisee laareihin,
niin että niitä on reilusti yli 10 000
seuraavissa vaaleissa.
Olennaista kansakunnan hyvinvoinnin kannalta on työllisyyskehitys.
Siinä mielessä meillä on vähän
synkkiä pilviä taivaalla, mutta mielestäni
ei pidä kuitenkaan niitä liian synkiksi maalata
sen vuoksi, että sen jälkeen palvelusektorin työllisyyssektori
rupeaa myös heikkenemään, jos ihmiset
rupeavat liian varovaisiksi päätöksissään.
Tarkoitan asumista ja sellaisia investointeja, jotka ovat välttämättömiä investointeja.
Kerskakulutusta en käske enkä pyydä ketään
jatkamaan. Siinä pitäisi aina olla järkevä kestävän
kehityksen linja. Normaalit investoinnit kuitenkin pitäisi
tehdä, koska jos niissä ruvetaan säästämään,
se edesauttaa taantumaa. Siinä mielessä ylenpalttiset
epäilykset siitä, että kaikilla kohta menee
huonosti, ovat minusta väärää viestiä kentälle.
Tällä hetkellä työelämässä on
kovin tiukka tilanne eli ihmiset pelkäävät
kovasti, miten heidän työpaikkojensa käy.
Sitä kautta työssäjaksaminen tietysti
on vielä kovempi paikka, eikä se ole kaikista
helpointa julkisella sektorilla, jolla tällä hetkellä on
kovin tiukkaa. Vaikka esimerkiksi kuntapuolelle valtionapujen kautta
lisätäänkin rahaa, se ei välttämättä kunnissa
näy työpaikkojen lisääntymisenä ja
kiireen helpottumisena.
Työllisyystilanne Suomessa on vielä kohtuullisen
hyvä, mutta alueelliset erot ovat vieläkin liian
suuret. Siinä mielessä alueilla tehtävä kehitystyö ei
ole pystynyt vastaamaan siihen haasteeseen, joka sille on asetettu.
Etsikkoaika EU-rahojen käytössä on mennyt
jo ajat sitten ohi. Nyt pitäisi EU-hankkeiden olla sellaisia,
että ne tuovat riittävästi työpaikkoja
alueille. Mutta vaarana on yhä edelleen se, että tehdään
liian pieniä hankkeita, ja osittain rahoitusmallitkin siihen
ohjaavat.
Muuttoliike ei ole ainakaan pienentynyt. Se on pysynyt ennallaan
vuosikausia. Siihen osasyynä on se, että nuoret
haluavat kokeilla siipiään ja hakea uusia mahdollisuuksia.
Sellaista muuttoliikettä en missään tapauksessa
halua estääkään. Mutta siinä vaiheessa,
kun perhettä alkaa olla ja olisi halua palata ehkä kotiseudulle,
mahdollisuuksien pitäisi olla hyvät, mutta siihen
vaikuttavat monet muutkin asiat kuin se, onko perheenjäsenille
työpaikkaa olemassa. Siinä mielessä kuntien
pitäisi pitää palvelurakenne hyvänä.
Erityisesti kaupunkikuntien pitäisi siihen satsata, muuten
siinä käy niin, että paluumuuttoliikettä ei
tule siinä määrin kuin toivotaan.
Aktiivista työvoimapolitiikkaa on arvosteltu julkisuudessa
aika paljonkin. Jopa työministeriön omaan selvitystyöhön
tuli aika kummalliset vastaukset. Mielestäni siinä pitäisi
erottaa hyvin voimakkaasti kaksi erilaista toimenpidekokonaisuutta.
Toiset toimenpiteet johtavat työllistymiseen, kuten ammatillinen
työvoimapoliittinen koulutus jne. Niissä pitää ollakin
vaikuttavuusarviot aivan toisenlaiset kuin syrjäytymisen
ehkäisyyn tarkoitetussa koulutuksessa tai työllistämisessä.
Mutta on erittäin vaikea ymmärtää sitä, että viiden
viime vuoden aikana on jäänyt käyttämättä 700
miljoonaa työllistämismäärärahoja. Silloin
systeemissä on vikaa. Osittain se on johtunut siitä,
että kaikki työttömyyden kanssa painiskelevat
kunnat eivät ole pystyneet työllistämään.
Osittain se on ollut myös ideologisista seikoista kiinni.
Ne ovat vähentäneet työllistämistään,
ja sen vuoksi kaikki rahat eivät ole tulleet käytettyä.
Työn jakamista pitäisi yhä edelleen kannustaa
ja myöskin alueellisia kokeiluja, joita olen esimerkiksi
omassa talousarvioesitteessäni esittänyt tuettavaksi.
Ammattikorkeakoulujen kehittäminen on ollut oikea ratkaisu
ja mielestäni myös oikeaa aluepolitiikkaa. Aluekeskuspaikkakunnille
on, kiitos opetusministeri Raskin, tehty investointeja, jotka ovat
olleet välttämättömiä.
Myös jatkotutkintoratkaisu oli ministeri Raskilta aivan
oikeaa politiikkaa.
Sosiaalipolitiikan puolella köyhyyspaketti oli sellainen
kokonaisratkaisu, jossa saatiin monia hyviä asioita eteenpäin,
ja sitten vielä budjetissa työttömyysturvan
peruspäivärahan ja työmarkkinatuen tasokorotus
on tärkeä avaus oikeaan suuntaan, eli meillä pitää ensisijaisten
etuuksien olla niin hyvät, että henkilöiden
tarvitsee turvautua toimeentulotukeen vain poikkeustapauksessa.
Kenenkään kohdalla toimeentulotuen ei pidä olla
pitkäaikainen ratkaisu. Siihen meidän palvelujärjestelmien
pitää pystyä löytämään
ratkaisut.
Terveyspolitiikka on oma haasteensa. Siinä me tarvitsemme
myös rakenteellisia ratkaisuja. Siinä kansallinen
projekti on varmasti niitä myös hakemassa, mutta
mikään ei estä kuntia tekemästä myös
omia malleja sillä aikaa.
Kuntien valtionosuuksia on lisätty pitkästä aikaa.
Ministeri Martti Korhonen on tehnyt oikeita ratkaisuja. Muun muassa
robinhood-malli, joka työryhmän jälkeen
tuli toteutettavaksi, oli juuri sitä politiikkaa, mitä keskusta
täällä on vaatinut vuosikaudet, mutta
eihän se tietenkään voi olla tyytyväinen
siihen. Joskus voisikin kysyä keskustalta, kuinka suuri
summa kunnille pitäisi antaa rahaa, että kaikki
palvelut saataisiin sellaiseen kuntoon kuin tarvitaan. Haluaisin
tietää sen summan, miten isosta summasta on kysymys. Ed.
Väistö, joka nyt sattuu olemaan keskustalaisista
paikalla, varmasti voisi sen minulle kertoa.
Ensi vuodelle tulee vanhusväestön valtionosuuksiin
lisää rahaa. Samoin lasten ja nuorten palveluihin
tulee erikseen mainittu 84 markkaa per asukas lisää valtionapua.
Mutta miten voimme varmistaa sen, että nämä rahat
menevät juuri näihin palveluihin? Esimerkiksi
Kajaanista välikysymyskeskustelussa sanoin, että keskusta
leikkasi miljoonan päivähoidosta. Voin iloksi
nyt teille kaikille kertoa, että maanantain budjettikokouksessa
keskusta ei enää vastustanut tämän miljoonan
palauttamista päivähoitoon. Siinä mielessä saimme
asiat paremmalle tolalle, mutta vielä yhä edelleen
iltapäivähoito on erittäin heikoissa
kantimissa monissa kunnissa. Toivoisin todella, että nyt
kun valtio on antanut lisärahoitusta lasten ja nuorten
palveluihin, näitä käytettäisiin,
ettei tarvitse tehdä niitä keskustan kovasti parjaamia
velvoitteita kunnille, joiden itse katson olevan palveluita.
Talousarvioaloitteista: Monia vuosia ollut radan sähköistäminen
Iisalmi—Kontiomäki—Oulu—Vartius-välillä on
nyt toteutumassa. Ensi vuonna se alkaa. Samoin alueteattereille
tuli lisää rahaa. Toivon, että tällä kertaa
sitä tulee myös Kajaanin alueteatterille, ettei
käy niin kuin viime vuonna, että täällä lisättiin
rahaa, mutta Kajaani oli ainoa, jolta leikattiin, ja muille alueteattereille
lisättiin, kun ministeriö teki näitä ratkaisujaan.
Perhekustannusten kohdalla mietinnössä on tärkeimmäksi
ponneksi nostettu kansainvälisen adoption tukeminen. Se
on toki tärkeää, mutta vielä tärkeämpänä näkisin
monikkoperheiden tuen, eli silloin, kun perheeseen syntyy kaksi
lasta tai useampi kerralla, olisi erittäin tärkeää,
että ainakin ensi vuosien aikana perhe saisi Kelan kautta
hoitotuen, jolloin se voisi joko palkata lisäapua tai järjestää asioita
niin, että perhe voi hyvin, ettei synny sellaista tilannetta,
että esimerkiksi äiti tai isä uupuu siinä hoitovastuussa
monen lapsen kanssa.
Lopuksi haluaisin vain sanoa, että mielestäni tämä on
yksi parhaista budjeteista, mitä minun aikanani, seitsemän
vuoden aikana, täällä on ollut. Siinä mielessä voin
olla ihan tyytyväinen, vaikka kaikkia niitä tavoitteita
ei olekaan saavutettu, joita olimme budjetille asettaneet.
Matti Väistö /kesk:
Arvoisa puhemies! Budjetin valmistelu ja budjettikäsittely
eduskunnassa ajoittuu tänä vuonna ajanjaksoon,
jolloin työttömyys näyttää lisääntyvän,
taloudellinen epävarmuus kaikkinensa on myös lisääntymässä ja
myös kuluttajat kokevat, samoin kuin ennen muuta yrittäjät,
asemansa nyt epävarmemmaksi kuin aikoihin. Tässä tilanteessa
on ymmärrettävää, että talousarvion
laadinnassa on käytettävä varovaisuutta.
Toisaalta on kuitenkin katsottava, että tehtäisiin
oikeita toimenpiteitä ja oikeaan aikaan enempien vaurioiden
välttämiseksi. Kun nyt on eletty seitsemän
kahdeksan vahvan talouskasvun vuotta, jaettavaakin on syntynyt.
Illan keskusteluissa on todettu, että hedelmiä ovat
lähinnä saaneet ne, joilta ei silloin Lipposen ensimmäisen
hallituksen aloittaessa juuri mitään leikattukaan.
Olen pannut merkille, että hallituspuolueidenkin kansanedustajien
puheenvuoroissa peräänkuulutetaan eläkeläisten
asiaa, kansaneläkkeen pohjaosan kompensointia — sehän
on kahteen kertaan monilta leikattu — samoin monia muita
eläkeläisten aseman parantamiseen tähtääviä toimenpiteitä.
Näyttää siltä, että lapsiperhekysymys
ja ylipäätänsä väestöpolitiikka
on nyt heräämässä taas vaalien
lähestyessä yleisemmäksi keskustelunaiheeksi,
mutta eikö tässäkin asiassa olisi pitänyt pidemmällä aikavälillä jo
miettiä, millä tavoin huolehditaan siitä,
että lapsiperheet voisivat luottavaisin mielin katsoa tulevaan,
hoitaa talouttaan, suunnitella myös kotihoidon niin, että se perheen
oman elämäntilanteen kannalta olisi mahdollisimman
hyvä. Näistä asioistahan muutama viikko
sitten täällä käytiin hyvää keskustelua.
Arvoisa puhemies! Kuntatalous näyttää olevan
yksi hallituksen kipukohta. On vaikea ymmärtää,
että kuntaministeri keskittyy lähinnä moittimaan
kuntapäättäjiä siitä,
että talous on hoidettu huonosti ja että kunnat
eivät saa riittävästi järjestettyä palveluja
ottamatta velkaa tai ajautuvat joka tapauksessa talouden osalta
hyvin vaikeaan alijäämätilanteeseen.
On muistettava, että useimmat näistä kunnista
toimivat varsin vaikeissa olosuhteissa. Alueilla on suuri ja paheneva
työttömyys. Toisaalta väestö näillä alueilla eritoten
on ikääntymässä, mutta olosuhdekertoimet
eivät ole kohdallaan. Valtionosuuksia on erittäin
voimakkaasti leikattu, yhteisöverotuottoa samoin. Sitten
on tehty sinänsä pienituloisten veronmaksajien
kannalta oikeita toimenpiteitä, jotka osaltaan ovat myös
heikentäneet kuntaveronsaajan asemaa, kun ei ole näitä menetyksiä täysin
kompensoitu kunnille.
Eriytymiskehitys on tosiasia. Senhän hallituskin on
myöntänyt. Siitä syystä joutuu
vähän ihmettelemään, että lähinnä keskiarvoluvuilla
yritetään perustella, että kuntien tilanne
on hyvä. Minusta hallituksen ja myös kuntaministerin
pitäisi selkeästi tunnustaa se, että me
tarvitsemme nopeasti lisää harkinnanvaraisia avustuksia.
Jo ensi vuoden talousarvioon niitä tarvittaisiin. Tarvitaan
kuntatalouden kannalta myös muita, lyhyemmän aikavälin
toimia. Indeksitarkistusten toteutus täysimääräisenä olisi
ollut yksi tällainen. Sitten tarvitaan ripeästi
myös valtionosuusjärjestelmän uudistaminen,
niin että se nykyistä paremmin ottaa huomioon
kuntien erilaisen tilanteen ja kohdistaa valtionosuudet, rahoituksen, nykyistä oikeudenmukaisemmalla
tavalla.
Arvoisa puhemies! Joka vuosi on käyty keskustelua poliisitoimen
ja myös Rajavartiolaitoksen rahoitustilanteesta. Havaitsin,
että nytkin pientä lisäystä kummankin
tärkeän hallinnonalan toimintamenoihin on valtiovarainvaliokunnan
esityksessä, sinänsä erittäin
tärkeää. Sopii kuitenkin kysyä,
eikö näiden perustoimintojen ja turvallisuuden
kannalta erittäin tärkeiden toimintojen rahoitus
pitäisi myös olla jo talousarvioesityksessä sillä tavoin
kestävällä pohjalla, että sekä poliisi
että Rajavartiolaitos selviytyvät niille annetuista
velvoitteista. On kestämätöntä, että joka
vuosi näistä määrärahoista
täällä eduskunnassa väännetään
kättä ja keskustellaan.
Nythän tosiasia on, että rikollisuus on selvästi lisääntynyt,
erityisesti vaikea rikollisuus: huumausaineisiin usein liittyvä ja
edelleen sellainen ammattimainen rikollisuus, joka nyt rajojen avauduttua
on meillekin ulottanut lonkeroitaan. Poliisin työmäärä on
näiden osalta merkittävästi ollut lisääntymässä.
Rajavartiolaitoksen osalta voi todeta, että nykyisellään
eletään jo tilanteessa, että rajatarkastuksia
ei riittävästi kyetä suorittamaan. Tämä on,
kun pitkällä ulkorajalla eletään,
mielestäni asia, johon pitäisi vakavasti paneutua
ja huolehtia siitä, että Rajavartiolaitoksella
olisi sen tärkeän tehtävän edellyttämät
riittävät voimavarat.
Arvoisa puhemies! Illan aikana on tuotu esiin liikenneyhteyksien
merkitys, erityisesti myös pienten teiden tärkeys
ja eritoten paikallisteiden — alemman asteisen valtion
tiestön sekä myös yksityisteiden — rahoitus.
Hallitus on useaan kertaan luvannut, että yksityisteiden
rahoitusta parannetaan. Maaseutuohjelmassa asetettiin selkeäksi
tavoitteeksi rahoitustason palauttaminen sille tasolle, jolta aikanaan
Lipposen ensimmäinen hallitus sen leikkasi. Valitettavasti
tässä edetään kyllä hyvin
hitaasti, voi sanoa, että kohtuuttoman hitaasti. Jälkeenjääneisyyttä vuosi
toisensa perästä on hyvin paljon, ja tämäkin
kustannuserä on joko kaatunut käyttäjien
maksettavaksi tai sitten kuntien rahoitettavaksi. Kun niillä alueilla juuri
kunnat ovat kaikkein vaikeimmassa asemassa, missä yksityisteiden
merkitys on suurin, niin kunnillakaan ei tähän
liikene rahaa.
Arvoisa puhemies! Pohjois-Karjalan kannalta budjettiesitykseen
ja myös valtiovarainvaliokunnan mietintöön
sisältyy muutama myönteinen asia. Joensuun metsäntutkimusasema
saa vähän lisää rahaa. Se vahvistaa
sen toimintaedellytyksiä ja kehittämismahdollisuuksia.
Myös Joensuun yliopiston läntisen teologian koulutus
on saanut oman pienen kappaleensa ja pienen lisärahoituksen,
joka sinällään on erittäin tärkeä yliopiston
toiminnan näkökulmasta.
Olennainen kysymys on kuitenkin se, että aluepolitiikan,
kuntatalouden ja myös pahenevan työttömyyden
osalta valtion budjettiesitys ei tartu ajoissa niihin tärkeisiin
mahdollisuuksiin, joita olisi käytettävissä työllisyyden
ja aluekehityksen parantamiseksi. Tässä mielessä budjetti on
eräällä lailla tavanomainen. Se on saanut
hallituspuolueiden taholta täällä kehuja,
mutta voi sanoa, että se ei kansalaisten näkökulmasta
näitä kehuja ansaitse, ei ainakaan maakuntien
ja maaseudun näkökulmasta, missä monet
kustannukset ovat lisääntymässä,
kansalaisten elämäntilanne vaikeutumassa, eriarvoisuus
sekä alueiden että kuntien välillä ja
samoin ihmisten välillä kasvamassa. Tässä mielessä kyllä tarvittaisiin uudenlaista
otetta hallituksen politiikkaan, niin että tasa-arvo ja
oikeudenmukaisuus voisivat lisääntyä.
Pentti Tiusanen /vas:
Arvoisa herra puhemies! Omasta mielestäni kuntaministeri
Korhonen on viime aikoina lähinnä kritisoinut
kuntia siitä, että niitä on tietyillä alueilla
liikaa, ne ovat liian pieniä ja varsin nihkeitä kuntaliitoksiin. Tästä vastikään
oli myöskin uutisointia.
Mutta toisaalta vastakkainasettelut ovat mielestäni
turhia, kun ongelmia kuitenkin on. Esimerkiksi kuntapuolella ongelmia
on yllinkyllin, palvelujen järjestämisen kanssa
ennen muuta. Siellähän on yritetty sitä robinhood-malliakin.
Samalla tavalla on myös turha asettaa vastakkain lapset
ja vanhukset, mitä nyt tänään
ei ole niinkään tehty, mutta esimerkiksi aika
usein peruspalveluministerin toimesta on puhuttu ikään kuin
vastakkain asettamisen tavalla vanhusten määrän
kasvusta ja sen tuomista ongelmista — priorisoidaan ikään
kuin näitä. Kyllä mielestäni eläkeasiat
pitää hoitaa. Kahteen kertaan leikattu pohjaosa
on jo uskottavuuskysymys. Muutenkin pohjaosan palauttaminen on tärkeätä,
ja esimerkiksi palvelut koskettavat ennen muuta vanhusväestöä ja
nimenomaan vähävaraista vanhusväestöä.
Unto Valpas /vas:
Arvoisa puhemies! Ed. Takkula syytteli vasemmistoa ja haikaili
taistelevan työväenliikkeen perään.
Nykyinen hallitus ei ole tehnyt mielestäni riittävästi
vähempiosaisten kansalaisten hyväksi. Tästä olen
samaa mieltä ed. Takkulan kanssa.
Täytyy kuitenkin muistaa, että vasemmistoliiton
toimesta budjettiin on kuitenkin saatu joitakin pieniä parannuksia
myös pienituloisille väestöryhmille,
esimerkkinä vain työttömien peruspäivärahan
korotus, joka on puhtaasti vasemmistoliiton aikaansaannos.
Myönteistä on myös se, mitä ed.
Tiusanenkin toi esille, että kuntasektorilla on myös
edetty, valtionosuuksia on lisätty pitkästä aikaa.
Toivottavasti myös keskustavetoisissa kunnissa ne myös
kohdennetaan sinne, minne ne on tarkoitettu. Samoin kuntien välisiä eroja
on voitu tasata: rikkailta kunnilta on otettu ja annettu köyhemmille.
Kun keskusta oli viimeksi hallituksessa, ei tällaisia
myönteisiä tuloksia voitu kirjata. Päinvastoin
maa ajettiin silloin lähes konkurssin partaalle, joten
tulosten valossa keskusta ei kyllä mielestäni
korvaa tätä taistelevaa työväenliikettä.
Matti Väistö /kesk:
Herra puhemies! Kuntaministerin tehtävänä minun
ymmärtääkseni on huolehtia siitä,
että hänen hallinnonalansa ja kuntien talous myös
pienimmissä kunnissa on kunnossa. Kunnilla on itsehallinto,
sen me tiedämme. Äskettäin uudistettiin
juuri kuntajakolakia, jolla yksimielisesti luotiin tässä talossa
edellytyksiä kuntien yhdistymisille. Mielestäni
tästä ei voi sellaisia johtopäätöksiä tehdä,
että yksinomaan kuntaliitoksilla tai kuntien lukumäärää vähentämällä kuntien
talouden tilanne paranee. Mihinkä Lapin kunnatkin yhdistyvät?
Ovat huutavassa hukassa taloutensa kanssa, samoin Itä-Suomessa
jo nytkin laajat kunnat.
Kyllä minusta kuntaministerin pitäisi olla kuntien
puolella eikä kuntia vastaan, niin kuin hän monesti
asettautuu ja syyllistää ja syyttää kuntapäättäjiä.
Pian ollaan tilanteessa, että kunnallisvaaleihin ei saada
enää ehdokkaita monilla alueilla tällä menolla,
jos kuntataloudet ovat ajautumassa yhä vaikeampaan tilanteeseen
ja asioiden hoito vaikeutuu. On turha sanoa, että rahat pitää käyttää siihen,
mihin ne on osoitettu, kun niitä rahoja ei kerta kaikkiaan
siellä ole. Eihän siellä tuhlata sitä rahaa.
Minä luotan kuntademokratiaan ja siihen, että kunnissa
osataan päättää ja kohdentaa
kuntalaisten näkökulmasta oikealla tavalla ja
avoimesti ne rahat, jotka on käytettävissä,
mutta kun rahaa on liian vähän tarpeisiin nähden.
Mauri Salo /kesk:
Arvoisa herra puhemies! Ed. Valpas syytti edelleen keskustaa
siitä, että keskusta on joutunut 90-luvun alkupuolella
tekemään leikkauksia. Jos keskusta ei olisi ollut
90-luvun alkupuolella hallituksessa, mitä olisi tapahtunut
sille väestönosalle, jolla ei ollut töitä? Keskustan
johdolla tähän maahan syntyi kyllä suuri
valtionvelka, joka oli seurausta siitä, että 80-luvun
lopun sinipunahallitus ajoi Suomen maan konkurssin partaalle. Siitä konkurssikuilusta
keskusta yritti maan nostaa ja onnistuikin niin, että nyt
on jo eletty seitsemän kahdeksan lihavaa vuotta.
Minä toivoisin, että lopetetaan puhuminen osatotuuksista
ja puhutaan kokototuuksista, ja silloin kun puhutaan kokototuuksista,
silloin otetaan mukaan Suomen taloushistoriassa myös 80-luvun
loppu.
Pentti Tiusanen /vas:
Puhemies! Ed. Väistön käsitykseen,
että rahaa on liian vähän tarpeeseen
nähden, yhdyn, näinhän on kunnissa. Se
on aivan selvä. Kuitenkin jotkin kunnat — tunnen aika
hyvin erään kaupungin nimeltä Kotka — tekevät
erityisiä ja kummallisia päätöksiä.
Siellä tehtiin vastikään esimerkiksi
niin, että 40 miljoonaa markkaa päätettiin
laittaa pysäköintilaitokseen rahaa kiinni, siis
riihikuivaa rahaa. Onneksi se ehkei koskaan toteudu. Samaan aikaan
kuitenkin pieniä kouluja pyritään lopettamaan
ja sairaanhoitopiirin asemaa heikennetään, minkä seurauksena
muun muassa yksi sisätautiosasto aiotaan sulkea ja päiväkirurgiaa
oleellisesti vähentää, mikä on
aivan kummallista, jne. Eli on kuntia, jotka tekevät tyhmiä päätöksiä.
Kaikkien ei olisi pakko tehdä niitä, mutta ne
tekevät. (Välihuutoja keskustan ryhmästä!) — Siellä on,
ed. Salo, pari keskustalaistakin valtuutettua, ja uskon, etteivät
he näin tyhmiä ratkaisuja tee, kuitenkin tällä tavalla
on, että ei tämä ihan näin mustavalkoinen
asia ole.
Mutta ministeri Korhonen lähinnä syyllisti joitakin
kuntia siitä, että ne eivät kuitenkaan
halua yhdistyä. En ole koskaan havainnut, että hän olisi
pitänyt kuntien yhdistymistä ainoana vaihtoehtona
asioitten kuntoon saattamiseen. Kyllä hän on monta
kertaa kävellyt siihen valtiovarainministeriön
kivimuuriin ja kiviseinään päin, kun on
yrittänyt kuntarahoja ajaa. Kyllä me sen tiedämme
varmaan molemmat.
Iivo Polvi /vas:
Herra puhemies! Ed. Väistö aikaisemmassa puheenvuorossaan
totesi, että budjetti on tavanomainen eikä kehuja
kaipaa. Hän totesi edelleen, että eriarvoisuus
alueiden välillä kasvaa. Kyllä kai tämä on
budjetti, jossa selvästi tasoitetaan alueiden välisiä eroja
ja kuntien välisiä taloudellisia eroja, nimenomaan
valtionosuusjärjestelmän muutoksen kautta toisaalta
kuntien ja valtion välisen kustannusjaon uudistuksen kautta.
Se kai nyt on selvä tosiasia. Se 1,5 miljardia markkaa,
millä lisätään valtionosuuksia,
kohdistuu nimenomaan niille kunnille, jotka ovat keskimääräistä heikommassa
asemassa.
Edelleen ed. Väistö totesi kuntaministerin
tyytyvän vain arvostelemaan kuntien päätöksentekijöitä.
Minulta on jäänyt se arvostelu huomaamatta. Minusta
on aivan perusteltua kysyä, onko myös vikaa päätöksentekijöissä eikä pelkästään olosuhteissa.
Otan esimerkkinä Tuusniemen kunnan Pohjois-Savon alueelta
Pohjois-Karjalan rajanaapurina. Kunta on olosuhteiltaan, väestörakenteeltaan
ja elinkeinorakenteeltaan aivan vertailukelpoinen vieressä oleviin
kuntiin. Tuusniemen kunnalla ei ole penniäkään
tällä hetkellä velkaa. Se on selviytynyt
veloistaan niinä aikoina, joiden te väitätte
olleen leikkauskausia viime vuosina. Se on velaton kunta huolimatta
siitä, että se toteutti lähes 30 miljoonan
markan kouluhankkeen. Minusta kannattaa kysellä jonkin
verran päätöksentekijöidenkin
perään välillä.
Eero Akaan-Penttilä /kok:
Arvoisa puhemies! Ensinnäkin tämä sana
työttömyys: Se on kyllä mielenkiintoinen
ongelma. Kaikki olemme yhtä mieltä siitä,
että se on suurin kysymysmerkki ja vaikeus Suomessa, ja
hyvin vähän kiinnitämme huomiota tässä salissa
yli puoluerajojen, miten se tosiaan voitaisiin poistaa tästä maasta. Toistan
vain sen osan puheestani, jossa sanoin, että vuosina 1995—2000
työvoimaministeriön budjetti oli 80 miljardia
markkaa, lähes puolet meidän ensi vuoden budjetistamme.
Me olemme edelleen tässä ja kaikki sanomme, että se
on suurin ongelma. Meidän kaikkien pitää katsoa
peiliin, jos me haluamme olla rehellisiä. Puoluepoliittiset
näkökohtaerot ovat aivan eri asia, vaikka niistäkin
luonnollisesti pitää puhua.
Toinen asia, johon lyhyesti haluan puuttua, on pienten kuntien
ongelma. Se varmasti on ongelma monella lailla, mutta yhden vaikea
on erilainen kuin toisen vaikea. Niille teistä, jotka haluatte
analyyttisesti näitä asioita selvitellä,
voin järjestää visiitin esimerkiksi Espoon
kaupunkiin, jossa yhteisöverojen tuottomenetykset valtiolle ovat
nykyään sitä luokkaa, että meidän
7 miljardin konsernimme rahoista menee ensi vuonna 500 miljoonaa
todellista valtionapua valtiolle. Se on meidän aktiivista
elinkeinopolitiikastamme kaikki poissa, ja Espoossa on tultu sille
rajalle, josta valtio ei enää voi enempää ottaa.
Tätä tietoa muualla Suomessa ei, hyvät
veljet ja siskot, hyväksytä lainkaan, koska analyyttisesti
sitä ei kehdata lähestyä. Haluan vain
sanoa, että vaikeudet ovat erilaisia, mutta niitä näkyy
olevan joka puolella. Kaikki ei ole kiinni siitä, että jossain
kunnassa on työttömyyttä, vaan siitä,
että suuressa osassa Suomea on vaikea työttömyys,
joka imee voimavarat muualta, missä on aktiivia elinkeinopolitiikkaa
ja työttömyys lähes normaalitasoa.
Unto Valpas /vas:
Arvoisa puhemies! Ed. Väistölle näistä kuntaliitosasioista:
Hallitushan ei aja kuntien pakkoliitoksia, vaan pyritään
vapaaehtoisesti porkkanoilla edistämään
näitä liitoksia. (Ed. M. Salo: Henkistä pakkoa!)
Tiedän omalla alueellani Raahessa ja Pattijoella tilanteen,
jossa kunnat ovat hyvin lähekkäin toisiaan. Siellä ei
palvelurakenteeseen ole merkitystä, vaikka kunnat yhdistetään.
Yhdistyminen toisi tälle alueelle kymmeniä miljoonia
lisää yhdistymisrahaa. Tämä ei
kuitenkaan tunnu kelpaavan siellä oleville keskustalaisille
vaikuttajille Pattijoen kunnassa, ja näyttää siltä,
että yhdistymistä ei ihan hevillä näytä syntyvän.
Ainakin se on kovan työn takana.
Minun mielestäni myös kunnilla täytyy
olla joku oma vastuu kehityksestä. Ei voi olla näin, että valtio
on kaikkeen syyllinen. Jos annetaan porkkanoita ja mahdollisuuksia,
sitten ei kelpaakaan.
Ed. Salolle: Kyllä Ahon hallituksen aikainen politiikka
on myöskin monien talousasiantuntijoiden mielestä ollut
väärää politiikkaa, josta ovat
erityisesti pienituloiset kärsineet. Ei tämä ole
mikään sellainen vasemmistosta heitetty näkemys,
vaan on aika laajasti todettu tässä valtakunnassa,
että näin oli, että väärää politiikkaa
silloin harjoitettiin. Sekin pitäisi tunnustaa.
Matti Väistö /kesk:
Herra puhemies! Ed. Akaan-Penttilä otti esille minusta
olennaisimman yhteiskuntamme ongelman eli edelleen vaikeana jatkuvan
suurtyöttömyyden. Tällä puolen me
ilmeisesti olemme jonkinlaisen rakenteellisen työttömyyden
vankeja, ei saada käyttöön sitä työllistämispotentiaalia,
jota meillä on ollut ja edelleen on, vaikka taloudellinen
tilanne nyt näyttääkin ainakin joksikin
aikaa heikkenevän. Mielestäni meidän
pitäisi löytää laaja yhteisymmärrys
siitä, millä tavoin sekä yrittäjyyttä että työn
teettämistä ja tekemistä kyetään
edistämään. Tässä tarvittaisiin
myös niitä peräänkuulutettuja — taisi
olla ed. Huotari — erilaisia kokeiluja. Niitä keskusta
on nostanut esille. Me haluaisimme, että nyt päättäväisesti
ja yksituumaisesti lähdettäisiin hakemaan sellaisia
malleja, joilla todella saadaan tekemätön työ tehtäväksi,
eikä ajauduttaisi sellaiseen supistuvaan kierteeseen, johon
nyt muun muassa kuntien heikon talouden seurauksena on jouduttu
monilla alueilla. Kun pitäisi lisää työllistää,
joudutaan olosuhteiden pakosta vähentämään
henkilöstöä taas tai ainakin lomauttamaan.
Samahan koskee myös yrityksiä. Siinä mielessä on
ollut hyvä, että nyt pikkasen on ammatillisen
aikuiskoulutuksen rahoitusta parannettu eduskuntakäsittelyn
aikana. Vieläkään se ei ole sillä tasolla,
mitä nyt uhkaava työttömyys edellyttäisi.
Nyt kaivattaisiin myös niitä täsmätoimia,
joita pääministerikin on ilmoittanut. Ne olisi
pitänyt saada jo tässä budjetissa käyttöön
eikä vasta niin, että ensi vuonna ryhdytään
miettimään.
Kyösti Karjula /kesk:
Arvoisa puhemies! Minusta tässä loppukeskustelussa
päästään ehkä aika
avoimeenkin dialogiin alueellisen kehittämisen lähtökohdista.
Ed. Akaan-Penttilä käytti puheenvuoron, jossa
hän kertoi, miten suurenkaan kaupungin Espoon ongelmat
eivät ole ratkaistuja. Samalla ed. Valpas tarkasteli sitä,
mitä tarkoittaa se, että kunnat yhdistyvät.
Minusta on erittäin olennaista, että me tunnistamme
sen, että emme me porkkanarahoilla ratkaise niitä ongelmia,
jotka tällä hetkellä ovat alueellisen
kehittämistoiminnan ytimenä. Meidän pitää saada
vahvistettua luonnollista tulonmuodostusta ja sillä tavalla
vahvistettua näitä alueita. Sen vuoksi on ihmeellistä,
miksi hallitus ei voi käynnistää aktiivisempia
kokeiluja alueellisen tulonmuodostuksen vahvistamiseksi, vaan hetkellisillä porkkanarahoilla
yrittää ratkaista tämän kysymyksen, mikä tuo
vain hetkeksi helpotusta tilanteeseen.
Arvoisa puhemies! Haluan vielä tuoda esille sen, miten
historiallisessa vaiheessa tämä talousarviokeskustelu
käydään. Yhdysvallat on laskenut ohjauskoron
1,75 prosenttiin, joten lähestytään sitä rajapintaa,
josta aletaan kansalaisille maksaa, että otetaan vierasta
rahaa käyttöön. Jos otetaan pienikin
inflaatioheijaste tähän, ollaan tilanteessa, että maksetaan
siitä, että otetaan vierasta pääomaa
käyttöön.
Minä haluan, arvoisa puhemies, tällä kuvata sitä,
kuinka syvältä joudutaan nostamaan Yhdysvaltain
taloutta. Tässä mielessä on tärkeätä,
että me pystyisimme realistiseen arvioon, että tämä ei tapahdu
lyhyellä aikajänteellä, vaan todella
edessä on ehkä uskomattomankin pitkä taantumajakso.
Eero Akaan-Penttilä /kok:
Arvoisa puhemies! Palaan vielä työttömyyteen
isommalta, uudemmalta kannalta. Porkkanarahoista ensinnäkin
olen aivan samaa mieltä, kuin edelliset edustajat täällä ovat
niistä puhuneet. Tässähän tarvittaisiin
joitain aivan uusia avauksia. Yksi hyvin yksinkertainen avaus on
se, että ilmeisesti työttömien joukossa
on noin 150 000 ihmistä, jotka eivät
koskaan pysty työllistymään erilaisista
syistä, sairauksien ja muiden ongelmien takia. Heille täytyisi
tehdä jokin muu kestävä ratkaisu kuin
se, että heitä koulutetaan aina uudelleen johonkin. Se
aiheuttaa henkilökohtaista turhautumista.
Minun tietojeni mukaan seitsemän kahdeksan viime vuoden
aikana samat keinot työttömyyden torjunnassa ovat
toistuneet. Ne ovat palkkaperusteiset työllistämistoimenpiteet,
työharjoittelu työmarkkinatuella, vuorotteluvapaan
avulla työllistäminen ja työvoimakoulutus.
Hyvä tietysti näin, mutta tämä on
kaikki väliaikaista kaunistusta. Koskahan se päivä tulee,
että saataisiin aikaan semmoisia muutoksia, jotka itse
asiassa tekisivät hyvää kaikille?
Unto Valpas /vas:
Arvoisa puhemies! Vielä ed. Karjulalle tulonmuodostuksesta:
Minä en oikein käsittänyt, että jos
tulee kymmeniä miljoonia markkoja rahaa seutukunnalle,
ettei se ole tulonmuodostusta sinne. Eikö niillä rahoilla
juuri voida luoda uusia rakenteita ja uusia työpaikkoja?
En minä ymmärrä, mikä on sitten
tulonmuodostusta, jos ei tämä. Ei kai niitä ole
tarkoitettu ainakaan miksikään syömärahoiksi.
Ei meillä Raahessa ole tällä tavalla
ajateltu. Meillä on tarkoitus juuri näillä rahoilla
kehittää uusia työpaikkoja ja rakentaa
sinne sellaisia rakenteita, että se seutukunta on kilpailukykyinen.
En minä ymmärrä, mikä on sitten
ed. Karjulan mielestä tulonmuodostusta. Tämä on
käsittämätöntä puhetta.
Pentti Tiusanen /vas:
Arvoisa puhemies! Olen samaa mieltä ed. Karjulan kanssa
siitä, että on historiallista havinaa. Yhdysvaltain
matala ohjauskorko on yksi asia. Toinen on tietysti se, että elämme
erittäin epävakaassa maailmantilanteessa kaiken
kaikkiaan. Lähi-idän tilanne saattaa muuttua yhdessä yössä.
Emme tiedä, miten Yhdysvallat suhtautuu Irakiin, Palestiinaan
jne.
Jos siirrytään kotoisiin asioihin, se, mihin
kuitenkin voidaan auttaa valtiovallan toimin ja näillä niin
sanotuilla porkkanarahoilla, on sen tyyppisten reikäleipäkuntien
yhteenliittyminen kuin ovat Vehkalahti ja Hamina. Mitä hyötyä siitä on? Esimerkiksi
E18-linjauskehitys on ollut monta monta vuotta täysin jäissä ja
nyt E18 kulkee Haminan katuverkon läpi. Jos ja kun nämä kunnat nyt
löytävät toisensa — näin
nyt näyttää tapahtuvan — niin
aivan selvästi myös talousalueella tapahtuu positiivinen
ratkaisu, ei ainoastaan jokin tällainen lämmike,
vaan pitkäjänteisesti. Kyllä niillä merkitystä on.
Siinäkin esimerkiksi Summan tehtaiden tulevaisuus, Haminan
sataman tilanne ja sen tulevaisuus ovat ikään
kuin moottoreina, jotka nyt lähentävät
näitä kuntia toisiinsa. Molempia uhkaavat globalisaatio
ja ehkä negatiiviset muut ratkaisut.
Mauri Salo /kesk:
Arvoisa herra puhemies! USA:ssa pyritään korkoelvytyksen
kautta saamaan talous kasvuun. Jos se onnistuu, hyvä niin, mutta
korkoelvytyksellä on myös toinen puoli. Kun korot
ovat erittäin matalat, ihmiset, jotka ovat piensijoittajia
tai pientallettajia, eivät saa rahalleen lainkaan korkoa
ja toisaalta markkinavoimat, jotka tarvitsevat rahaa toimintojensa
ja suunnitelmiensa toteuttamiseen, saavat sitä erittäin
halvalla. Silloin rakennemuutos, jota maailmassa aika voimakkaasti
tapahtuu, edelleen kiihtyy, ja se saattaa pahimmoillaan johtaa edelleen lisääntyvään
työttömyyteen, koska haetaan tietynlaista tehokkuutta
ja sitä on nyt halvan rahan aikana mahdollisuus hakea.
Tällä on ihan selkeästi kaksi puolta,
piensijoittajat, pientallettajat, menettävät osan
rahansa ostovoimasta.
Kyösti Karjula /kesk:
Arvoisa puhemies! Ed. Valpas ehkä tarpeettomastikin
innostui puheenvuorostani. Minä en niinkään
tarkoittanut sitä, että puhumme toistemme ohi
tällä perinteisellä politikoinnin kilpailulla,
vaan ihan oikeasti pohdin sitä, että jos me täällä eduskunnassa
ajattelemme niin, että jollekin kuntaparille porkkanarahalla
tarjotaan ratkaisu, josta toki on hyötyä lyhyellä aikajänteellä ja
parhaimmillaan pitkälläkin aikajänteellä näille
kunnille, niin emme me ratkaise kuntatalouden perusongelmaa tai valtio—kunta-suhteen
ongelmaa porkkanarahoilla. Jos kuntien yhteenliittyminen toisi merkittävän
ratkaisun, eihän siihen tarvita enää lisää rahoja,
vaan se yhteenliittyminen sinällään toisi merkittäviä lisäarvotekijöitä.
Nyt tätä ratkaisua ei tule. On reikäleipäkuntia,
jotka eivät yhdisty sen vuoksi, että ne menettävät
valtionosuuksia sillä alueella jopa kymmeniä miljoonia,
jos ne liittyvät yhteen. Nyt kun ne toimivat erillisinä kuntina,
ne saavuttavat tästä hyötyä.
Nämä rakenteelliset ratkaisut pitää tehdä eduskunnan
ja valtion päätöksellä.
Yleiskeskustelu päättyy.