Täysistunnon pöytäkirja 152/2006 vp

PTK 152/2006 vp

152. PERJANTAINA 2. HELMIKUUTA 2007 kello 13

Tarkistettu versio 2.0

13) Hallituksen esitys laiksi opetus- ja kulttuuritoimen rahoituksesta annetun lain 23 a ja 28 §:n muuttamisesta

 

Kaarina Dromberg /kok(esittelypuheenvuoro):

Herra puhemies! Kovin on vähän kuulijoita, mutta erittäin tärkeä asia tämäkin. Opetus- ja kulttuuritoimen rahoituksesta annetun lain 23 a §:ää ehdotetaan muutettavaksi muun muassa siten, että pykälässä mahdollistettaisiin ammattikorkeakoulujen ylläpitäjien ja ammatillisen koulutuksen järjestäjien ylläpitojärjestelyn yhteydessä kunnille ja kuntayhtymille palautettujen arvonlisäverojen takaisinmaksamisesta aiheutuvan lisärasituksen kompensointi korottamalla yksityiselle ylläpitäjäyhteisölle tai -säätiölle maksettavaa yksikköhintaa.

Hallituksen esityksen tarkoituksena on edistää ammattikorkeakouluverkon ja ammatillisen koulutuksen järjestäjäverkon kokoamista. Valiokunta pitää ammattikorkeakouluverkon kehittämistä ja nykyistä suurempien yksiköiden muodostamista perusteltuna. Kun kunta tai kuntayhtymä luovuttaa ylläpitojärjestelyjen yhteydessä kiinteistön yksityiselle yhteisölle tai säätiölle, on sen saamat arvonlisäveropalautukset vaadittu maksettaviksi arvonlisäverolain säännösten mukaisesti. Tämä velvoite kuitenkin muodostaa esteen ammattikorkeakouluverkon ja ammatillisen koulutuksen järjestäjäverkon tarkoituksenmukaiselle kokoamiselle ja kiinteistöjen siirtämiselle varsinaisille ylläpitäjille ja koulutuksen järjestäjille.

Sen vuoksi valiokunta pitää ehdotettua säännöstä korotetusta yksikköhinnasta tarpeellisena ja tarkoituksenmukaisena ja puoltaa lakiehdotuksen hyväksymistä. 23 a §:n osalta valiokunta kiinnittää huomiota siihen, että ammattikorkeakoulujen yhdistämisessä voi ongelmaksi muodostua käyttöomaisuuden luovuttamisesta aiheutuva arvonlisäveroseuraamus. Valiokunta ehdottaa hallituksen esitykseen sisältyvää veroseuraamusten kompensaatiota laajennettavaksi siten, että se kattaa pykäläehdotusta laajemmin käyttöomaisuuden luovutukset. Laajennus kattaa olemassa olevan irtaimiston, joka on välttämätön koulutuksen järjestämiseksi. Tämän vuoksi valiokunta ehdottaa pykälän 2 momenttia muutettavaksi.

Herra puhemies! Lisäksi valiokunta on tehnyt 2 momentin viimeiseen virkkeeseen teknisluontoisen korjauksen. Mahdollisten päällekkäisyyksien ehkäisemiseksi valiokunta ehdottaa 3 momenttia täsmennettäväksi oppilaitosmuotokohtaisten arvonlisävero-osuuksien laskemisessa yksikköhintojen laskentavuonna. Kuten me kaikki tiedämme, niin tällä hetkellä ammattikorkeakouluverkosto on kyllä vahvasti työn alla ja tarvitaan suurempia yksiköitä, jotta ne vastaavat kilpailutilanteeseen, mikä tänä päivänä on niin täällä kotimaassa kuin kansainvälisestikin.

Keskustelun nopeatahtinen osuus päättyy.

Pentti Tiusanen /vas:

Herra puhemies! Tästä on hyvä jatkaa. Silloin kun ammattikorkeakouluverkosto tehtiin Suomeen, siinähän oli aika tavalla alueellisten kansanedustajien koe menossa, tietynlainen miehuus- ja naisuuskoe siitä, pystyttiinkö saamaan omalle alueelle ammattikorkeakoulu, ja varsin moni pystyi. Siinä Lipposen hallitus silloin tuki myös tätä prosessia.

Sitten meillä on tiedekorkeakoulut. Ammattikorkeakoulujen ja tiedekorkeakoulujen välisestä suhteesta keskusteltiin paljon, aikoinaan hyvinkin vilkkaasti, nyt vähän vähemmän. Tiedekorkeakoulujen määrää on kritisoitu myös, niiden pienimpien yhdistämistä on vaadittu. Itse en välttämättä näe, että se on järkevää ollenkaan. Ammattikorkeakouluilla on myöskin tämä alueellisen kehittämisen vastuu tietyssä mielessä, niin kuin tietysti maakuntaliitoillakin.

Mutta tähän liittyen, puhemies, näen kyllä tällaisen verkostumisen järkeväksi, että ammattikorkeakoulut keskenään verkostuvat, tekevät yhteistyötä, tarvittaessa myös yhdistyvät, huolehtivat kuitenkin alueellisista vastuistaan, alueen kehittämisestä, mieluummin entistä tiiviimmin maakuntaliittojen kanssa. Yhteistyö tiedekorkeakoulujen kanssa on tärkeää. Tässä tilanteessa todella, niin kuin sivistysvaliokunnan puheenjohtaja totesi, tällä hallituksen esityksellä ja tällä lailla on oma asemansa tätä tiivistämistä ja kokoamista mahdollistavana ja helpottavana.

Tuomo Hänninen /kesk:

Arvoisa herra puhemies! Tämän hallituksen esityksen tarkoituksena on edistää ammattikorkeakouluverkon ja ammatillisen koulutuksen järjestäjäverkon kokoamista. Tämä muutostarve on selvästikin tullut kentältä. Hallituksen esitys ja siihen tehty täydennys sivistysvaliokunnassa on ehdottomasti paikallaan, ja kenttä käsitykseni mukaan on tyytyväinen tämän lain täytäntöönpanoon.

Yleiskeskustelu päättyy.