Täysistunnon pöytäkirja 155/2001 vp

PTK 155/2001 vp

155. PERJANTAINA 14. JOULUKUUTA 2001 kello 12

Tarkistettu versio 2.0

4) Lakialoite laiksi poliisilain 6 a ja 51 §:n muuttamisesta

 

Matti Väistö /kesk:

Herra puhemies! Käsittelyssä on lakialoite, jonka hallintovaliokunta on ottanut käsittelyynsä, laatinut siitä mietinnön ja hyväksynyt sen yksimielisesti. Asia liittyy poliisilain 6 a ja 51 §:n muuttamiseen, ja tavoitteena on, että muulla kuin poliisimiehellä ei olisi lupaa käyttää poliisin virkapukua tai virkapukinetta. Samoin tällä lakialoitteella, joka muutama viikko sitten oli lähetekeskustelussa, kielletään myös käyttämästä asua, joka erehdyttävästi muistuttaa poliisin virkapukua tai pukinetta.

Arvoisa puhemies! Lakialoitteen taustalla on eräitä tietoja, jotka liittyvät muun muassa Poliisi-tunnuksella merkityn lippalakin käyttöön. Tällaisia päähineitä myös kaupataan: useissa valtakunnallisissa julkaisuissa on ollut myytävänä tällaisia poliisin virkapukinetta muistuttavia vaatekappaleita. Niitä on myös käytetty, ja asia on edennyt myös syyttäjälle saakka eräässä tilanteessa. Syyttäjä on kuitenkin tehnyt syyttämättäjättämispäätöksen, koska perustetta syyttämiselle ei ole lainsäädännössä ollut. Tämä meidän käytössämme ollut tutkittu tapaus liittyy tavaramerkkirikkomukseen, tai sillä nimikkeellä sitä on tutkittu ja myös syytettä ajettu. (Ed. Kekkonen: Tulkitaanko univormu tavaramerkiksi?) Kysymys oli Porin Jazzeilla tapahtuneesta tuotteiden myynnistä, ja tähän liittyen, koska asusteen käyttöä sinällään ei ollut kielletty, poliisi katsoi, olisiko sen myynti saatavissa kielletyksi, mutta siihenkään ei löytynyt perustetta, ja nytkään tämä lainsäädäntö ei siis tähän vaikuta. Nyt kysymys on vain siitä, että tällainen oikeudeton tai harhaanjohtava käyttö tulisi rangaistavaksi. Nykyiselläänkin oikeudeton käyttö on kielletty; jos joku poliisiksi pukeutuneena tekeytyy myös poliisiksi, tämä on lainsäädännössä nytkin jo kielletty.

Arvoisa puhemies! Valiokunta on pyrkinyt tekemään varsin perusteellisen valmistelun ja aiemmin käsittelyssä olleeseen lakialoitteeseen saatujen asiantuntijalausuntojen ja kuulemisten pohjalta tehnyt joukon muutoksia, jotka kuitenkin tähtäävät saman tavoitteen toteutumiseen. Mietintöön on otettu myös säännös, joka nyt lain tasolle nostaa poliisin virkamerkin käyttökiellon. Sehän on ollut aiemmin vanhassa asetuksessa, mutta kun nyt on perustuslaki uudistettu, virkamerkin käyttö on ollut kokonaan kieltämättä. Nyt se tällä lakialoitteella tulee myös hoidettua.

Lauri Oinonen /kesk:

Arvoisa herra puhemies! Tämä on todella aiheellinen lakialoite. On täysin käsittämätöntä, että meillä saattaa olla poliisin virka-asua erehdyttävästi muistuttavat asut. Mahdollisesti jatkossa voitaisiin tehdä muitakin virka-asuja muistuttavia asuja ja näillä voitaisiin toimia rikollisten tarkoitusperienkin mukaan. Lainsäädännössä meillä on aukko: näiden käyttöä ei pystytä nykylainsäädännöllä estämään kuin vasta sitten, kun jotain vahinkoa on näillä toimitettu tai aiottu tehdä. Sen takia ennalta ehkäisevässä mielessä on ehdottoman välttämätöntä saada tämä lakialoite läpi.

Antero Kekkonen /sd:

Herra puhemies! Ed. Oinonen on aivan oikeassa siinä, mitä hän sanoi. Me ed. Oinosen kanssa olemme sitä sukupolvea, joka pääsi vierailemaan esimerkiksi DDR:ään, Itä-Saksaan. Siellä univormuja oli tavattoman paljon. Oli kovin vaikeata tietää vaikkapa Schönefeldin lentokentällä, kenen kanssa oli tekemisissä, kun univormumiestä tulee suorastaan jonona meitä vastaan emmekä tiedä, puhummeko poliisille, sotilaalle, tullimiehelle tai jollekulle muulle salaiselle viranomaiselle. Tässä mielessä noin ihan tällaista eurooppalaista perinnettä ja perintöä ajatellen täytyy vain toivottaa onnea tälle esitykselle ja sille, että se tulisi menemään läpi tässä talossa.

Mauri Salo /kesk:

Herra puhemies! Tämä lakialoitteen pohjalta syntyvä laki on ihan tarpeellinen.

Erityisesti haluan vielä kiinnittää huomiota siihen, että poliisin suojavarustus, suojaliivi, jota he käyttävät pimeän aikaan, on yhdenmukainen Tielaitoksen ja kaupunkien katurakennusosastojen työmiesten kanssa. Tässä voi helposti syntyä tilanne, jossa rikollisissa aikeissa toimiva pysäyttää ajoneuvon, ja ennen kuin kuljettaja havaitsee siinä olevankin väärinkäytöksen, siinä saattaa jo vahinko syntyä. Olisin nähnyt myös erittäin hyvänä, että pimeän ajan turvavarustus olisi selkeästi eriytetty muista turvavarusteista.

Matti Väistö /kesk:

Arvoisa puhemies! Varmasti puutteita vielä jatkossakin saattaa ilmetä. Kysymys on lähtökohtaisesti ollut siitä, että sellaisen asusteen käyttö, joka saattaa erehdyttää, olisi kielletty.

Meillä oli keskustelussa erilaisia tilanteita ja erilaisia malleja, miten tätä asiaa voitaisiin hoitaa. Päädyimme kuitenkin tähän sääntelyyn, joka nyt käsittelyssä olevassa lakiehdotuksessa on. Lopulta katsoimme, että mikäli tämä sääntely ei vielä ole riittävä, tulisi ryhtyä seuraavassa poliisilain muutosvaiheessa toimenpiteisiin lainsäädännön muuttamiseksi. Uskomme kuitenkin, että jo tällä saavutetaan myös ennalta estävästi sitä tavoitetta, joka on ollut lähtökohtana. Tällä tavoin ehkäistään myös jatkuvasti vahvistuvaa kaupankäyntiä näiden tuotteiden osalta, kun asiaan kiinnitetään huomiota.

On tärkeää, että kansalaiset voivat luottaa virkavaltaan ja erityisesti poliisiin. Olennaisena lähtökohtana tässä on ollut, että poliisi, jolle kuuluu muun muassa yleisen järjestyksen ja turvallisuuden ylläpitäminen sekä rikosten ennalta estäminen, selvittäminen ja syyteharkintaan saattaminen, nauttisi kansalaisten jakamatonta luottamusta. Meillähän poliisi on yleisesti ottaen ollut erittäin arvostettu ja nauttii hyvin suurta luottamusta kansalaisten parissa.

Yleiskeskustelu päättyy.