Tapani Mäkinen /kok(esittelypuheenvuoro):
Arvoisa puhemies! Valiokunnan puheenjohtajan ollessa estyneenä varapuheenjohtajana
muutama sana valiokunnan mietinnöstä.
Ensinnäkin esityksessä ehdotetaan siirryttäväksi
nykyisestä muodollisesta toimilupajärjestelmästä lakisääteisten
yksinoikeuksien järjestelmään. Yksinoikeus
rahapelien toimeenpanemiseen olisi valtion kokonaan omistamalla
Veikkaus Oy:llä, julkisoikeudellisella Raha-automaattiyhdistyksellä ja
hevosjalostus- ja raviurheilujärjestöjen keskusjärjestön
kokonaan omistamalla Fintoto Oy:llä.
Hevoskohteista rahapelejä saisi jatkossa toimeenpanna
vain siis Fintoto Oy. Valtiolla olisi määräysvalta
Veikkaus Oy:n, Raha-automaattiyhdistyksen ja Fintoto Oy:n hallituksissa.
Julkisen vallan harjoittaman rahapeliyhteisön ohjauksen
yhteensovittamista varten ehdotetaan perustettavaksi neuvottelukuntatyyppinen
yhteistyöelin.
Arpajaislain kokonaisvaltaisen uudistamisen taustalla on pääministeri
Matti Vanhasen toisen hallituksen ohjelma, jonka mukaan hallitus
ryhtyy tarpeellisiin toimiin rahapelaamiseen liittyvien sosiaalisten
ongelmien ratkaisemiseksi, rikollisuuden torjumiseksi ja rahapelien
yksinoikeusjärjestelmän säilyttämiseksi
muuttuvassa kansainvälisessä toimintaympäristössä sekä sen
takaamiseksi, että viranomaisilla on riittävät
voimavarat laittomaan pelitarjontaan puuttumiseksi.
Käsiteltävänä oleva hallituksen
esitys sisältää arpajaislain uudistamisen
toisen vaiheen säännösehdotukset. Myös
näillä muutoksilla pyritään ehkäisemään
rahapelitoimintaan liittyviä rikoksia sekä lisäksi
torjumaan sosiaalisia ja terveydellisiä haittoja.
Arvoisa puhemies! Tässä yhteydessä vielä lopuksi
vain totean sen, että valiokunta on lakiesitykseen tehnyt
vain teknisiä muutoksia 12 §:ään Veikkauksen
osalta, 13 §:ään Raha-automaattiyhdistyksen
osalta ja 13 a §:ään
Fintoton osalta. Näin ollen valiokunta esittää,
että 2.—4. lakiehdotus hyväksytään
muuttamattomina ja 1. lakiehdotus hyväksytään
muutettuna valiokunnan kannanotoilla.
Valto Koski /sd:
Arvoisa puhemies! Kun olin hallintovaliokunnan jäsen,
niin asia tuli silloin sinne käsittelyyn, ja pikkusen kiinnostaa
näin jälkikäteen, mitä valiokunta
on tältä osin sanonut ja onko tarvetta ollut muuttaa.
Tämä on ollut aika suuren mielenkiinnon kohteena
sen takia, että tämä jakaa tämän
nykyisen järjestelmän kolmelle eri vastuualueelle
ja tässä on ollut erilaisia näkemyksiä,
onko tämä oikein vai olisiko pitänyt
peräti mennä siihen, että koko rahapelijärjestelmä olisi
järjestetty yhden toimijan alle.
Tärkeintä minun mielestäni tässä on
kuitenkin, kun luetaan hallituksen esityksestä tämä kohta,
jossa sanotaan, että ehdotetuilla arpajaislain muutoksilla
pyritään ehkäisemään
rahapelitoimintaan liittyviä rikoksia ja sosiaalisia ja
terveydellisiä haittoja sekä varmistamaan yleishyödyllisen
kansalaistoiminnan toimintaedellytyksiä, että täytyy
tietysti arvioida, onko tämä lain sisältö sellainen,
että tältä kohti nämä tavoitteet
täyttyvät. Toivoa sopii, että näin
tulee käymään, vaikka tämä nyt
jaetaankin kolmelle alueelle.
Sitten kun tarkastellaan sitä, että pääosa
tästä rahapelien käytännön
toiminnasta tapahtuu nykyisin R-kioskien ja osittain totopelien
osalta myöskin raviratojen kautta, niin toivottavaa olisi näitten
pelaajien kannalta ja varmasti monien muidenkin kannalta, että tämä pelijärjestelmän
laajuus,
joka tällä hetkellä mahdollistaa nämä pelaamiset
niin laajasti, säilyisi eikä tulisi siltä osin isoja
muutoksia, mitkä sitten taas vaikuttaisivat näiden
toimijoitten tuloihin ja sitä kautta koko tähän
toimintaan.
Sitten mielenkiinnolla luin, mitä valiokunta on tästä notifikaatiomenettelystä sanonut.
Näyttää siltä, että siltä osin
ei ole ongelmia, vaikka siinä on komissio antanut huomautuksen
ja Malta yksityiskohtaisen lausunnon. Valiokunta näyttää siltä osin
tulevan johtopäätökseen, jossa todetaan,
että niillä ei ole tämän lainsäädännön
kannalta suurta merkitystä.
Sitten lopuksi vielä tähän varsinaiseen
lakiin, jossa sen 12, 13 ja 13 a §:t
määrittelevät nämä alueet,
Veikkaus Oy:n, Raha-automaattiyhdistyksen ja Fintoto Oy:n. Nyt tietysti
on hyvä, että kun tätä lakia
alettiin valmistella, niin näitten tahojen kanssa käytiin
valmistava keskustelu siitä, että ne voivat yhteisesti
hyväksyä tällaisen uuden jaon, joka lakiin
kirjataan, ja sen takia totean mielihyvällä, että tämä laki
loppumuodossaan on toteuttanut näitten tahojen toivomukset.
Sitten oikeastaan tältä osin ei muuta. Todella vain
toivon, että käytännössä,
kun tämä lähtee toimimaan, ne tutut R-kioskit
ja muut vastaavat paikat, joissa kansalaisilla on mahdollisuus tätä pelitoimintaa
harjoittaa, tasapuolisesti tulisivat näitten kaikkien toimijoitten
kautta kansalaisille pelikohteiksi.
Lauri Oinonen /kesk:
Arvoisa puhemies! Haluan myös yhtyä ed. Valto
Kosken esille tuomiin ajatuksiin, ja eräs yksityiskohta,
joka tuolta puheesta nousi, liittyy näihin peliriippuvaisiin henkilöihin.
Tämä on semmoinen pulma, että tähän
tulisi voida kiinnittää huomiota, jotta niitä ihmisiä,
jotka ovat peliriippuvaisia, voitaisiin auttaa. Lukumäärä ei
välttämättä ole kovin suuri näiden
ongelmaisten kohdalla, mutta yksilöiden kohdalla on aikamoinen
tragedia, että eläketulot tai muut palkkatulot
menevät kaikki näihin erilaisiin peleihin ja silloin
ihminen ajautuu sitten toimeentulo-ongelmiin. Toivon, että näihin
asioihin voitaisiin tavalla taikka toisella kiinnittää riittävästi
huomiota.
Yleiskeskustelu päättyi.