Täysistunnon pöytäkirja 159/2002 vp

PTK 159/2002 vp

159. TIISTAINA 10. JOULUKUUTA 2002 kello 14

Tarkistettu versio 2.0

6) Hallituksen esitys laeiksi sähkön ja eräiden polttoaineiden valmisteverosta annetun lain ja nestemäisten polttoaineiden valmisteverosta annetun lain muuttamisesta

 

Ulla Anttila /vihr:

Arvoisa puhemies! Tämän lakiesityksen ensimmäisen käsittelyn yhteydessä eduskunta keskusteli perusteellisesti ympäristöverotuksesta ja sen kehittämisestä. Siltä pohjalta, että hyvin monet edustajat olivat sitä mieltä, että ympäristöverotuksen ympäristöohjaavuutta pitää kehittää ja huomioon pitää ottaa verotuksen ympäristöohjaavuus erityisesti kasvihuonekaasupäästöjen kannalta, olen laatinut pöydillenne jaetun perustelulausumaehdotuksen, joka kuuluu seuraavasti:

"Eduskunta edellyttää, että ympäristöverotuksen pitkäjänteiseksi kehittämiseksi hallitus laatii toimenpideohjelman, jonka tarkoituksena on vähentää kasvihuonekaasupäästöjä." Teen tämän ehdotuksen siten, että lisäyksenä on kaasu-sana viimeiseen yhdyssanaan. Se on jäänyt lapsuksena kirjoittamatta, mutta lisättäköön se nyt tässä käsittelyvaiheessa.

Viime keväänä, kun eduskunta keskusteli ydinvoima-asiasta, kasvihuonekaasupäästöistä huolestuneita edustajia oli huomattava määrä. Mutta nyt tämän syksyn aikana, kun on puhuttu energiatuista ja monista muista keinoista, joilla voidaan vaikuttaa siihen, että näitä päästöjä tosiasiallisesti saadaan vähennettyä, aktiivisia Kioton sopimuksesta huolestuneita on ollut huomattavasti vähemmän. Tulkitsen tämän asian niin, että ydinvoimakeskustelun yhteydessä kasvihuonekaasupäästöjä käytettiin eräänlaisena keppihevosena ja hyvänä motiivina tuon hankkeen läpiviemiseksi, kun taustalla oli kuitenkin lähinnä eräiden teollisuuspiirien voimakkaasti ajama hanke.

Ympäristöverotuksen kehittäminen on mielestäni pitkäjänteistä työtä, ja on erittäin tärkeää, että Suomen teollisuudella ja suomalaisilla kuluttajilla on tarkat tiedot siitä, mihin tahtiin ja millä tavoin ympäristöverotusta kehitetään. Näin ollen tämä perustelulausuma on hyvinkin tarpeellinen, jotta voitaisiin laatia asiakirja, johon pohjautuen ympäristöverotusta kehitettäisiin useamman hallitus- ja eduskuntakauden aikana. Näin ollen myös sitten teollisia investointeja voidaan suunnata säästävämpään suuntaan niin, että tämä taloudellinen hyöty on arvioitavissa.

Samanaikaisesti, arvoisa puhemies, kiinnitän huomiota siihen, että EU kehittää omaa sisäistä päästökauppajärjestelmää, joka etenee vielä toistaiseksi vaatimattomin askelin, mutta muutaman vuoden kuluttua tämäkin kehityssuunta on todellisuutta. On tärkeää, että tätä ympäristöverotusta pyritään kehittämään yhteistuumin muiden EU-maiden kanssa ja myös niin, että päästökauppajärjestelmä otetaan huomioon.

Satu Hassi /vihr:

Arvoisa puhemies! Kannatan ed. Anttilan tekemää ehdotusta, joka on linjassa myös eduskunnan viime toukokuisten kuuluisien ponsien kanssa, jotka eduskunta liitti ydinvoimapäätökseen. Noiden eduskunnan viimekeväisten ponsien mukaisia toimiahan ei juurikaan ole vielä näkynyt, paitsi että kauppa- ja teollisuusministeriö on asettanut työryhmän tekemään ehdotuksia uusiutuvan energian ja energiansäästön edistämisestä. Niiden tietojen mukaan, joita itselleni on tuon työryhmän työstä tihkunut, vaikuttaa siltä, että tuokin työryhmä tulee tekemään varsin epämääräisiä ehdotuksia tyyppiä: selvitetään, tutkitaan, pohditaan.

Kaikkien toimijoiden kannalta olisi järkevää tehdä niin kuin tässä ponnessa esitetään eli toimia ympäristöverojen osalta suunnitelmallisesti. Tiedämme aikaisempien selvitysten pohjalta, että joka tapauksessa, rakennetaan ydinvoimaa sitten tai ei, ympäristöveroja tarvitaan lisää. Ilman niitä ei Suomi pysty toteuttamaan Kioton tavoitetta. Kun tämä tiedetään, olisi kaikkein järkevintä tehdä suunnitelma siitä, miten tässä asiassa tällä kymmenvuotiskaudella edetään. Silloin niin teollisuus kuin kotitaloudet, kaikki toimijat, tietäisivät etukäteen, mitä tuleman pitää, ja voitaisiin esimerkiksi omakotitalojen lämmitysvalinnat ja teollisuuden investoinnit ja muut suunnitella tämän tiedon nojalla.

Pentti Tiusanen /vas:

Arvoisa puhemies! Ed. Ulla Anttilan nimellä oleva lausumaehdotus ei sinänsä sisällä mitään uutta. Kesäkuussa 2001 eduskunta yksimielisesti päätti Suomen kansallisesta ilmasto-ohjelmasta, jossa nimenomaan tuotiin nämä asiat esille. Mielestäni tämä painopiste, että toimenpideohjelma olisi tehtävä, on sisältynyt jo siihen tahtoon, minkä eduskunta kesäkuussa 2001 totesi, ja todella, niin kuin täällä tuli esille, myös tämän vuoden kevään niin kutsutussa ydinvoimakeskustelussa. Mutta aivan selvää on, että niitä asioita, jotka silloin tuotiin myös KIO2-vaihtoehdon ajajien puolesta esille, eli kasvihuonekaasujen vähentämisratkaisuna kotimainen polttoaine, energiatehokkuus jne. jne., aika vähän on vuoden 2003 talousarviossa esillä, aivan selvästi liian vähän. Tämä koko puhe kasvihuonekaasupäästöjen vähentämisestä on ollut nyt kyllä aika tavalla silmienpesua, ja se hyvin nopeasti on unohtunut. KIO2- eli ydinvoimavaihtoehdon ajajien agendalta se on väistynyt, ja sitä voi varmasti pitää jonkinlaisena näkösuojauksena. Tämä kuuluisa risupaketti kulki sellaisena näkösuojana, ja sen alla ja takana vietiin ydinvoimaratkaisua eteenpäin.

Mauri Pekkarinen /kesk:

Arvoisa puhemies, aivan lyhyesti: Ed. Anttilan ponsiesitys on ihan hyvä. Täytyy vaan nyt sitten toivoa, että uusi ympäristöverojärjestelmä, mikä toivon mukaan saadaan aikaiseksi, on sellainen, että se on aidosti kasvihuonepäästöjä vähentävä, että sillä on ohjaava vaikutus, ettei käy niin kuin tässä matkan varrella on nyt päässyt käymään, siis tässä mielessä täysi muutos.

Arvoisa puhemies! Mitä tulee äskeiseen kotitalousvähennykseen, niin en malta olla sanomatta — tarkistin sen tässä vielä äsken asiakirjoista — ja palaan sen verran siihen, että kun asiaa käsiteltiin valiokunnassa, kukaan kokoomuksen ryhmästä, valiokuntaryhmän jäsenistä, ei edes epäillyt sen asian oikeutusta, mitä keskusta tuossa esitti. Kun hallituspuolueet tekivät pieniä muutoksia asianomaiseen lakiin, hallitus ei arvioinut yhdelläkään sanalla, minkälaisia verovaikutuksia niillä muutoksilla oli, mitä hallitus teki. Kun me teimme pienen pienen muutoksen, täällä meiltä salissa sitten aletaan kysellä, mikäs tämän verovaikutus on. Jos hallituspuolueet edellyttävät meiltä tällaista, olisi paikallaan, että sitten mietintöön hallituspuolueet itse arvioivat, paljonko hallituksen alkuperäiseen esitykseen tehtyjen muutosten vaikutus on.

Toinen varapuhemies:

Huomautan, että olemme siis päiväjärjestyksen 6) asiassa.

Ulla Anttila /vihr:

Arvoisa puhemies! Mutta minäpä aion siirtyä hevostalouteen, kun huomautan ed. Tiusaselle siitä, että todella on hyvä havainto, että tällä risupaketilla ajettiin läpi ydinvoimala. Voisi sanoa, että risupaketti oli viime keväänä se troijan hevonen, jolla ydinvoimala ajettiin sitten lopulta läpi.

Mutta koska, ed. Tiusanen, nämä ympäristöohjaavat elementit tämän syksyn verotuksessa ovat olleet minimaaliset, niin tulkitsen puheenvuoronne sillä tavalla, että tuette tätä ponsiehdotusta, koska nyt nimenomaan tarvitaan eduskunnasta signaali sen suhteen, että ympäristöohjaavuus on tärkeä asia, että kasvihuoneilmiö huolestuttaa eduskuntaa, koska tänä syksynä eduskunta on ollut hyvin vaitonainen näissä asioissa.

Toinen varapuhemies:

Huomautan näistä puheenvuoropyynnöistä, että jos painaa siellä nappia, niin siinä on tänne meidän taulullemme viive, joka on runsaat kaksi sekuntia. Pyyntö ei näy täällä sinä hetkenä, kun painetaan.

Keskustelu päättyy.