Täysistunnon pöytäkirja 16/2013 vp

PTK 16/2013 vp

16. TORSTAINA 28. HELMIKUUTA 2013 kello 16.02

Tarkistettu versio 2.0

5) Laki ampuma-aselain muuttamisesta

 

Jussi Halla-aho /ps(esittelypuheenvuoro):

Arvoisa herra puhemies! Kuten edustaja Mustajärvi ensimmäisessä puheenvuorossaan viittasi, eduskunta hyväksyi lokakuussa 2010 laajan ampuma-aselakiuudistuksen. Näiden uudistusten taustalla olivat traagiset tapahtumat Jokelassa vuonna 2007 ja Kauhajoella vuonna 2008. Vallitsi laaja yksimielisyys siitä, että jotain on tehtävä, koska ei voida olla tekemättä mitään.

Valitettavasti lakiuudistus valmisteltiin heikosti ja vähäisellä asiantuntemuksella. Avainsana ja punainen lanka oli lain tiukentaminen. Lakia kyllä onnistuttiin tiukentamaan siinä mielessä, että ammunnan harrastajien ja metsästäjien sekä asealan yrittäjien elämää vaikeutettiin tuntuvasti, mutta kaikkien oleellisimpaan asiaan eli aseturvallisuuteen näillä muutoksilla ei ollut juurikaan vaikutusta. Joissakin tapauksissa vaikutus oli suorastaan kielteinen. Räikeimpiä epäonnistumisia oli niin sanotun ampuma-asekouluttajajärjestelmän luominen. Asiaa on syytä avata hieman niille, joille aihe ei ole tuttu.

Ampuma-asekouluttaja ei nimestään huolimatta anna ampuma-asekoulutusta. Hän kirjoittaa aseluvan hakijoille pyynnöstä todistuksia siitä, että nämä harrastavat ammuntaa sillä tavoin aktiivisesti kuin laissa ja asetuksissa määritellään. Tällainen todistus on edellytys hankkimisluvan saamiselle käsiaseeseen eli pistooliin, pienoispistooliin, revolveriin tai pienoisrevolveriin. Tässä kohdassa haluan korostaa, että aseluvan hakijoiden aidosta harrastuneisuudesta pitääkin olla näyttöä. Jokelan ja Kauhajoen tragediat tapahtuivat, koska poliisi myönsi henkilöille luvan pienoispistoolin hankkimiseen olemattoman harrastushistorian perusteella. Kyse onkin nyt siitä, varmistaako ampuma-asekouluttajan kirjoittama todistus tällaisen aidon harrastuneisuuden.

Ampuma-asekouluttaja on tavallaan virkamies, joka toimii ilman tarvittavia resursseja ja ilman virkavastuuta. Poliisihallituksen ohjeistuksen mukaan kouluttajan on kirjoitettava todistus myös sellaiselle luvanhakijalle, jota hän ei tunne ja jonka harrastuksesta hänellä ei ole ensi käden tietoa. Tämä siksi, että muuten käsiaseammuntaa voisivat harrastaa vain ampumaseuroihin kuuluvat ihmiset, ja tämä puolestaan rikkoisi perustuslain takaamaan negatiivista yhdistymisvapautta, minkä perustuslakivaliokuntakin lakiuudistusta käsitellessään totesi. Koska ampuma-asekouluttaja siis joutuu todistusta kirjoittaessaan käytännössä luottamaan todistuksenpyytäjän omaan sanaan ja koska hänen kirjoittamansa todistus nauttii niin sanottua julkista luotettavuutta, lakiuudistus on tavoitteidensa vastaisesti helpottanut käsiaseen hankkimista vilpillisin perustein.

Lakialoitteessani esitetään, että epäonnistuneesta ampuma-asekouluttajajärjestelmästä luovutaan. Sen tilalle esitetään järjestelmää, joka tosiasiallisesti jo oli käytössä useilla poliisilaitoksilla ennen vuonna 2010 hyväksyttyä uudistusta. Luvansaannin ehdoksi tulisi se, että hakija toimittaa lausunnon tai puoltokirjeen kahdelta tai useammalta henkilöltä, jotka tuntevat hänet ja jotka itse ovat aseluvan haltijoita. Näin poliisilla olisi lupaharkintaa suorittaessaan käytettävissä suoraa ja luotettavaa tietoa hakijan harrastuksesta. Vertaiskontrolli on tehokasta, koska aseluvan haltijoilla on voimakas oma intressi estää aseiden päätyminen vääriin käsiin, onhan kyse heidän oman harrastuksensa imagosta ja tulevaisuudesta.

Jokelan ja Kauhajoen nostattamat intohimot ovat ehtineet jäähtyä muutaman vuoden ajan. Toivon, että eduskunnalla on rohkeutta tarkastella kriittisesti omia tekemisiään ja tarvittaessa korjata tekemiään virheitä.

Puhetta oli ryhtynyt johtamaan ensimmäinen varapuhemies Pekka Ravi.

Markus Mustajärvi /vr:

Arvoisa puhemies! Erityisesti tässä kohtaa, kun muistelee viime kauden surullisinta hallituksen esityksen käsittelyä, toivoo, että otettaisiin asiantuntijat mukaan lakien valmisteluun. Tässä se tarkoittaa kyllä ampumaurheilua harrastavia, metsästäjiä ja asekeräilijöitä. Heillä olisi ihan aito halu vaikuttaa siihen, että Suomessa tehtäisiin ihan oikeasti toimiva aselaki, joka ei menisi älyttömyyksiin mutta kuitenkin, toivon mukaan, ennalta estäisi uusien murhenäytelmien tapahtumisen Suomessa.

Tämä on aika mielenkiintoinen tämä ampuma-asekouluttajan määritelmä: mitä oikeuksia ja velvollisuuksia siihen kuuluu, kuinka hankalia ne tulkinnat voivat olla, jos jotain ikävää sattuu. Kaikista ikävintä tässä minusta on se, että tällä viranomaiskoneisto siirtää omaa vastuutaan kolmannelle sektorille. Ja se on aika hankala tilanne, kun ajatellaan, että nämä ampuma-asekouluttajaksi nimetyt käyttävät kyllä hyvin suurta valtaa siinä, kuka voi aseita hallussa pitää, käyttää ja millä tavoin.

Toiseksi on sitten huomattava se, että mahdollisuudet harrastaa eri puolilla Suomea ovat aika lailla erilaiset, jos ajatellaan, mitkä ne ovat Helsingissä tai sitten hyvin syrjäisessä maaseutupitäjässä, sielläkin vielä syrjäkylällä. Ja sillä asuinpaikalla ei sinällään varmasti ole mitään tekemistä sen kanssa, kuinka henkilö tulee käyttämään sitä asettaan.

James  Hirvisaari  /ps:

Arvoisa puhemies! Keinotekoisesti luotu ampuma-asekouluttajan käsite on aiheuttanut merkillisen piirteen aselupien saamiseen. Ampuma-asekouluttajan oikeuksia ja velvollisuuksia ei määritellä, mikä aiheuttaa yhdenvertaisuusvajetta harrastajien kesken. Tämä ilmenee esimerkiksi ristiriitatilanteena lain ja käytännön kesken, kun lainsäädännössä ei edellytetä ampumaseuraan kuulumista mutta käytännössä näin kuitenkin tapahtuu. Ja jos ei tapahdu, niin ampuma-asekouluttajan tuntemus lupaa hakevasta henkilöstä voi olla hataralla pohjalla. Tällä edustaja Halla-ahon lakialoitteella yhdenvertaisuutta parannettaisiin ja laki muuttuisi muutenkin selkeämmäksi ja helpommin tulkittavaksi ja turvallisuutta parantavaksi. Kannatan aloitetta.

Reijo Hongisto /ps:

Arvoisa herra puhemies! Edustaja Mustajärvi toi esille erinomaisen ajatuksen, että kun ampuma-ase- ja muitakin lakeja valmistellaan, niin olisi syytä kyllä kuunnella asiantuntijoita, ja näinhän se on. Ampuma-aseharrastajilla, urheiluampujilla, reserviläisillä on voimakas tahtotila kehittää lakeja niin, että turvallisuutta parannetaan. Kenenkään intressissä ei ole varmastikaan valmistella lakeja, jotka heikentäisivät meidän kaikkien turvallisuutta. Se on omasta harrastuksesta kiinni.

Mutta, arvoisa herra puhemies, tähän Halla-ahon tekemään lakialoitteeseen: pistää silmään tässä muutamia kohtia. Tässä todetaan aivan oikein, että nykyinen laki ei määrittele ampuma-asekouluttajan oikeuksia ja velvollisuuksia mitenkään.

Toisena kohtana: "Laki ei määrittele lainkaan, millaista näyttöä harrastuksesta ampuma-asekouluttajan tulee edellyttää todistusta pyytävältä luvanhakijalta." Tämä on karua totta. Tuntuu siltä, että kun tällainen merkintä on aselakiin laitettu, niin se toimii ikään kuin paperitiikeri. Se on siellä merkintänä olemassa, mutta tämä kouluttaja ei todellakaan vastaa yhtään mistään mitään. Sitä vastoin Halla-aho esittää, että hankkimislupa voidaan antaa kahdelle luonnolliselle henkilölle, jos tämä esittää suosittelukirjeet, ja nimenomaan näillä luonnollisilla henkilöillä täytyy olla itsellään vastaavaan aseeseen hallussapitolupa.

Aivan kuten Halla-aho totesi, tässä on voimakas oma intressi. Nimittäin tämä suosittelija asettuu ikään kuin takaamaan tämän suositeltavan nuhteettomuutta taikka kunnollisuutta. Mikäli tämä takuun kohteena oleva henkilö menettelee jollakin tavalla tuomittavasti tai syyllistyy jopa oikeudenvastaiseen tekoon tai tekee jotain sellaista, minkä perusteella hänen ampuma-aseensa hallussapitolupa tulee peruuttaa, niin on olemassa mahdollisuus, että näiltä takaajiltakin lupa peruutetaan. Tämän takia takaajat tuskin keppoisin perustein tai heppoisin perustein haluavat suositusta antaa.

Arvoisa herra puhemies! Tämä on erinomainen lakiesitys. Toivon, että tämä tulee tällaisenaan voimaan.

Keskustelu päättyi.