Täysistunnon pöytäkirja 16/2014 vp

PTK 16/2014 vp

16. TORSTAINA 27. HELMIKUUTA 2014 kello 16.00

Tarkistettu versio 2.0

Ennaltaehkäisy ja varhainen tuki lastensuojelussa

Lea Mäkipää /ps:

Arvoisa puhemies! Lastensuojelun painopiste on viime vuosikymmenten aikana siirtynyt ennalta ehkäisevistä toimista raskaisiin korjaaviin toimenpiteisiin. Huostaanotot ovat lisääntyneet voimakkaasti, ja sijaishuoltomarkkinoille bisnestä tekemään pyrkivät monenlaiset tahot. Tilanne on huolestuttava. Parasta lastensuojelua on se, että ongelmiin puututaan mahdollisimman aikaisin, ja lapsen kannalta varhainen apu on luonnollisesti inhimillisin vaihtoehto. Kun ennalta ehkäisevät toimet puuttuvat, resursseja tarvitaan myöhemmin monin verroin. Liian usein apua tarjotaan vasta, kun tilanne on mennyt niin vaikeaksi, ettei sitä pystytä korjaamaan. Kysynkin asianomaiselta ministeriltä: aikooko hallitus kehittää lastensuojelua inhimillisempään suuntaan muuttamalla lastensuojelun painopistettä korjaavista toimista ongelmien ennaltaehkäisyyn ja perheiden varhaiseen tukemiseen?

Peruspalveluministeri Susanna Huovinen

Arvoisa puhemies! Kysymys on todella tärkeä, ja voi hyvin yhtyä kysyjän näkemykseen siitä, että nämä ennalta ehkäisevät toimet ovat niitä kaikkein keskeisimpiä. Me emme varmaan koskaan pysty kaikkia niitä vaurioita ja vahinkoja korjaamaan, jos emme riittävän varhaisessa vaiheessa varmista lapsiperheille matalan kynnyksen palveluja. Meillä on eri puolilta Suomea hyviä esimerkkejä, joissa on lähdetty kehittämään kunnissa malleja, joilla pystyään tarttumaan näihin ongelmiin riittävän varhaisessa vaiheessa, mutta on myös totta, että meillä on tässä itse lastensuojelussa joitakin ongelmakohtia, joihin myös ministeriötasolla aiomme tulevaisuudessa tarttua.

Puhemies Eero Heinäluoma:

Pyydän edustajia, jotka tästä aiheesta haluavat esittää lisäkysymyksiä, ilmoittautumaan nousemalla seisomaan ja painamalla V-painiketta.

Lea Mäkipää /ps:

Arvoisa puhemies! Tiedossa on, että tiettyihin ryhmiin kuuluvilla perheillä on kohonnut riski päätyä lastensuojelun asiakkaaksi. Esimerkiksi yksinhuoltajuus ja toimeentulotuella eläminen nostavat riskiä merkittävästi. Olisikin tärkeää, että tällaisille kohonneen riskin perheille tarjottaisiin tukea arjessa selviytymiseen ennen kuin heidän tilanteensa muuttuu vaikeaksi. Pienellä käytännön avulla on suuri merkitys, kun se saavuttaa kohteensa ajoissa. Ennalta ehkäiseviä tukitoimia ovat esimerkiksi kotipalvelut, neuvolapsykologin palvelut ja aikuisten päihdehuolto. Kysynkin: aiotaanko olemassa olevaa tietoa elämäntilanteensa puolesta riskiryhmään kuuluvista perheistä hyödyntää siten, että nämä perheet otettaisiin todella hyvissä ajoin yhteiskunnan tukiverkon piiriin?

Peruspalveluministeri Susanna Huovinen

Arvoisa puhemies! Suomessahan on erittäin kattava neuvolajärjestelmä, ja väitän kyllä, että nimenomaan neuvolajärjestelmän kautta me tavoitamme suurimman osan suomalaisista lapsiperheistä, ja sitä kautta pitäisi kyetä auttamaan erityisesti niitä perheitä, joilla näitä haasteita on. Mutta olen kertonut omanakin esimerkkinäni sitä, että kun lapsi tulee 3—4-vuotiaaksi, niin siellä neuvolassakin käydään sitten ehkä kerran vuodessa, ja tällöin voi kyllä esittää sen kysymyksen, että vaikka ammattilainen siellä neuvolassa olisi kuinka asiantuntija, niin kuinka hyvin hän pystyy näkemään sen tilanteen siinä perheessä ja mahdolliset avuntarpeet.

Lisäksi meillä on kyllä sellainenkin ongelma, johon pitää myös puuttua ehkä kansalaiskeskustelussa ja joka koskee sitä, että monet perheet kokevat lastensuojelun hyvin leimaavaksi. Mielestäni tästäkin ajattelusta pitäisi päästä eroon. Se lastensuojelu on tarkoitettu lapsen parhaaksi, ja aina ne lastensuojelutoimet eivät todellakaan tähtää siihen, että lapsi joutuisi eroon biologisesta perheestään, vaan kyse on nimenomaan tästä varhaisesta avusta ja tuesta, johon tässä kysymyksessäkin viitattiin.

Hanna Mäntylä /ps:

Arvoisa puhemies! Jokainen huostaanotto on tragedia. On tilanteita, joissa se on ainoa vaihtoehto lapsen parhaaksi. On myös tapauksia, joissa toimenpiteiden perusteet ovat kyseenalaiset. Yhteistä kaikille huostaanottotapauksille on kuitenkin se, että yhteiskunta on käytännössä epäonnistunut ennalta ehkäisevässä työssä ja perheiden varhaisessa tukemisessa.

Huostaanoton jälkeen biologiset vanhemmat kokevat jäävänsä hyvin yksin. Perheiden taustalla on usein elämän inhimillisiä vastoinkäymisiä, joihin perheet tarvitsisivat apua sen sijaan, että lapset huostaanotetaan ja vanhemmat jäävät yksin taistelemaan.

Huostaanottojen purkaminen on vaikea prosessi. Prosessin aikana lapset saatetaan esimerkiksi yhteydenpitorajoituksien kautta vieraannuttaa vanhemmistaan. Vanhemmille ei ehkä anneta edes uutta mahdollisuutta. Kuitenkin lähtökohtaisena tavoitteena tulisi aina olla perheen jälleenyhdistäminen.

Kysyn ministeriltä: mitä aiotte tehdä, jotta biologiset vanhemmat tulisivat kuulluiksi ja nähdyiksi lastensuojelun prosesseissa, ja tuletteko huolehtimaan siitä, että jatkossa lastensuojelun rahoituspohja rakentuu siten, että painopiste siirtyy ennalta ehkäisevään työhön?

Peruspalveluministeri Susanna Huovinen

Arvoisa puhemies! On korostettava sitä, että huostaanotto on aina se viimesijainen keino, ja meidän pitää näissäkin tilanteissa pyrkiä aina varmistamaan se, että lapsen etu toteutuu. Näistä perusasioista on siis huolehdittava.

Mutta meidän täytyy varmasti lisätä vielä näissäkin asioissa koulutusta, ja sen vuoksi juuri, kun meillä on ollut selvitystyö koskien tätä lastensuojelun kehittämistä, olemme tekemässä toimintasuunnitelmaa nyt tuon Aulikki Kananojan työryhmän työn pohjalta ministeriössä, jossa kootaan ensiksi tällaisia nopeasti toteutettavia toimenpiteitä, mutta myös sellaista pidemmän aikavälin kehittämissuunnitelmaa lastensuojelun tilanteen korjaamiseksi.

Tässä yhteydessä haluan vain mainita, että THL:lle on jo taattu resurssit siihen, että tällainen koulutuskierros, valtakunnallinen koulutuskierros, sekä opas lasten kanssa työtä tekeville tullaan julkaisemaan nimenomaan siihen kenttätyöhön avuksi, jotta pystytään lapsen edun mukaiset ratkaisut varmistamaan.

Anu Vehviläinen /kesk:

Arvoisa puhemies! Tässä mainittu Aulikki Kananoja on tehnyt hyvää työtä, ja siellä on paljon hyviä esityksiä. Olemme eduskunnan sosiaali- ja terveysvaliokuntaan kuulleet koko ajan, mitä olemme kuulleet tästä lastensuojelusta, erittäin huolestuttavia viestejä sieltä kunnista, että siellä ei ole riittävästi resursseja henkilöstön puolella, sama koskee myös näitä aveja. Yhteensä Suomen aveissa on viisi henkilötyövuotta tekemässä lastensuojelussa työtä.

Samalla tavalla olen kyllä huolissani ministeriönkin osalta. Jään jotenkin miettimään, onko niin, että nämä oireet, joita tulee vähän joka tasolta, kertovat siitä, että me emme lastensuojelussa ole päässeet riittävän pitkälle ja se kokonaisnäkemys perhepolitiikan osalta ehkä puuttuu.

Ehkä viimeisin hätähuuto minusta tästä oli se, että lapsiasiavaltuutettu Maria-Kaisa Aula jätti tehtävänsä ja eräänä perusteluna oli se, että työmäärä on niin valtava. Kysyisin teiltä, arvoisa ministeri: mitä aiotaan tehdä lapsiasiavaltuutetun toimistolle (Puhemies koputtaa) ja siirretäänkö ne mihinkä, oikeusministeriön alaisuuteen vai ehkä eduskunnan alaisuuteen?

Peruspalveluministeri Susanna Huovinen

Arvoisa puhemies! Aluksi haluan kyllä olla eri mieltä edustajan kanssa siitä, että meiltä puuttuisi jollakin tavalla kokonaisnäkemys näiden lapsiasioiden kehittämisestä. Ei puutu. Juuri kerroin, että me teemme toimintasuunnitelmaa nimenomaan lastensuojelutoimien kehittämiseksi ja mietimme niin lyhyen aikavälin kuin pitkänkin aikavälin toimenpiteitä tässä asiassa.

Mutta on totta, että näissä resurssikysymyksissä meillä on toki haasteita. Esimerkkinä voi mainita tämän valvontakysymyksen. Monesti ammattilaiset ovat niin tuolla kuntatasolla kuin myös valtion tasolla aika lujilla tehdessään tätä käytännön työtä. Tässäkin meidän pitää mielestäni katsoa myös sitä koulutuskysymystä, voimmeko ehkä lisätä sosiaalityöntekijöiden koulutusta, niin kuin joissakin yliopistoissa on jo tehtykin, ja sitten pitää huolta siitä, että nuo asiakasmäärät eivät lastensuojelussa nouse liian korkeiksi.

Mitä tulee lapsiasiavaltuutetun valitettavaan irtisanoutumiseen kesken kauden: olen monessa haastattelussa todennut sen, että me emme ole olleet vaikut korvissa tämän asian suhteen tuolla ministeriössä ja lapsiasiavaltuutetun toimistoon on päinvastoin lisätty, nimenomaan (Puhemies koputtaa) lapsiasiavaltuutetun toivomuksesta, lisäresursseja viime vuosien aikana.

Mika Niikko /ps:

Arvoisa puhemies! Suomen hyvinvointi onnistuakseen vaatii laiminlyöntien tunnustamista. Mielenterveyden keskusliiton mukaan viidennes alaikäisistä lapsista elää perheessä, jossa vanhemmilla on mielenterveyden ongelmia. Samoin joka viides suomalaisnuori on saanut 21. ikävuoteen mennessä hoitoa mielenterveysongelmiinsa. Mielenterveysongelmat sukupolvittuvat.

Kuntien peruspalvelut eivät riitä perheiden mielenterveyden ennalta ehkäiseviin toimenpiteisiin. Perheen ulkopuolelle sijoitettujen määrä on kaksinkertaistunut 20 vuodessa yli 17 000 lapseen ja nuoreen. Samoin, onko kohtalon ivaa, että 20 vuotta sitten sellaisia perheitä oli 60 000, jotka saivat kunnalta apua arjen haasteisiin, kun voimavarat loppuivat? Kodinhoitajan apu auttoi perhettä vaikean tilanteen ylitse. Nyt tukea saa lähinnä vasta, kun perhe on lastensuojelun asiakkaana. Olisin kysynyt, arvoisa puhemies: onko mahdollista saada kunnille lisää resursseja, jotta ennalta ehkäisevää työtä voidaan lisätä?

Peruspalveluministeri Susanna Huovinen

Arvoisa puhemies! Näihin edustajan mainitsemiin kysymyksiin tullaan muun muassa tuon sosiaalihuoltolain uudistuksen yhteydessä, joka toivottavasti nyt saadaan eduskunnalle vielä tämän kauden aikana käsiteltäväksi, (Pertti Virtanen: Voihan sen siirtää seuraavalle hallitukselle!) koska siinä on nimenomaan yhtymäkohtia näihin asioihin, joihin tässä viittasitte.

On kuitenkin muistettava, että meillä on monia kuntia, joissa on onnistuttu, huolimatta tästä resurssipulastakin, tekemään järkeviä ratkaisuja, ja esimerkkinä nyt jälleen kerran voisin mainita niin sanotun Imatran mallin, jossa on onnistuttu lyhyelläkin aikavälillä lastensuojelun kustannuksia vähentämään sillä, että on nimenomaan tähän varhaiseen tukeen ja ennakoivaan apuun satsattu. Eli tämä on mahdollista.

Itse haluaisin tässä keskustelussa, niin meiltä täällä eduskunnassa kuin myös kuntapäättäjiltä, kysyä vähän enemmän sitä, käytämmekö, hyödynnämmekö olemassa olevia resursseja riittävän hyvin ja tehokkaalla tavalla.

Puhemies Eero Heinäluoma:

Tämä kysymys on tällä erää käsitelty.