Täysistunnon pöytäkirja 162/2002 vp

PTK 162/2002 vp

162. TORSTAINA 12. JOULUKUUTA 2002 kello 18

Tarkistettu versio 2.0

6) Laki luonnonsuojelulain 49 ja 53 §:n muuttamisesta

 

Pertti Mäki-Hakola /kok:

Arvoisa rouva puhemies! Täällä eduskunnassa on parhaillaan käsittelyssä hallituksen esitys n:o 251 luonnonsuojelulain muuttamisesta. Mietinnön lakiesityksestä tekee ympäristövaliokunta, jolle eduskunnan päätöksen mukaan perustuslaki- ja maa- ja metsätalous- sekä hallintovaliokunta antavat lausuntonsa. Tämän luonnonsuojelulakiesityksen tarkoituksena on saattaa laki vastaamaan luontotyyppien sekä luonnonvaraisen eläimistön ja kasviston suojelusta annettua EU:n luontodirektiiviä.

Luonnonsuojelulain 49 §:n 1 momentti kuuluu seuraavasti: "Luontodirektiivin liitteessä IV(a) tarkoitettuihin eläinlajeihin kuuluvien yksilöiden selvästi luonnossa havaittavien lisääntymis- ja levähdyspaikkojen hävittäminen ja heikentäminen on kielletty." Tähän hallituksen esitykseen sisältyy myös ehdotus, jonka mukaan Natura 2000 -verkosto lunastusmenettelyn osalta rinnastettaisiin valtioneuvoston hyväksymiin luonnonsuojeluohjelmiin.

Kyseiset lisääntymis- ja levähdyspaikat ovat meillä viime aikoina konkretisoituneet liito-oravaan, joka on kyseisen luontodirektiivin mukaan tiukasti suojeltava laji. Liito-oravan lisääntymis- ja levähdyspaikat ovat aiheuttaneet lukuisia ongelmia. Teitä on jouduttu siirtämään tai panemaan tunneliin, kaavoitusta on jouduttu muuttamaan, yksityisten maanomistajien metsänkäsittelyyn on annettu kieltoja ja rajoituksia, ja taloudelliset menetykset voivat olla huomattavia. Tämän päivän Ilkka-lehdessä jälleen kerran jo etusivulta lähtien puhutaan liito-oravasta ja todetaan, että liiturien kelvolliset kotiolot on turvattava kaavoituksella. Täällä on tuore korkeimman hallinto-oikeuden ratkaisu, joka edellyttää, että yleiskaavan valmistelussa selvitetään perusteellisesti liito-oravan kulkureitit sekä lisääntymis- ja levähdyspaikat. Käytännössä se tarkoittaa, että kaavoituksella ei saa tuhota liitureiden kotioloja eikä niiden mahdollisuutta muuttaa reviiriltä toiselle. Reviiri ei sinänsä kuitenkaan estä kaavoitusta.

Myöskin meillä on parasta aikaa korkeimman hallinto-oikeuden käsittelyssä tapaus varapuhemiehen kotiseudulta Forssan Konikalliolta, jossa odotetaan ratkaisua, jonka yhteydessä saataneen määriteltyä, miten liito-oravan reviirit pitää käytännössä suojella, pinta-alat jne. Tällä hetkellä määrittely on kirjavaa ja vaihtelee alueittain, mutta tämä pieni otus tuottaa meille tällä hetkellä harmaita hiuksia yhdellä sun toisella paikkakunnalla.

Tässä lakiesityksessä suurena puutteena näen sen, ettei luonnonsuojelulakiin tai nyt käsittelyssä olevaan muutosesitykseenkään sisälly korvausvelvollisuutta rajoituksien osalta. Mikään korvausvelvollisuus ei koske kyseisiä lisääntymis- ja levähdysalueita. Niin kuin tuossa todettiin, niin tänä päivänä ei edes vielä tiedetä, miten isoja nämä mahdolliset suojelualueet sitten tulevat olemaan. Tuo Forssan Konikallion tapaus antaa sitten jonkinlaista suuntaa nähtävästi siitä.

Tekemämme lakialoitteen tarkoituksena on saattaa myös luonnonsuojelulain 49 §:n 1 momenttiin perustuva suojelu korvausvelvollisuuden piiriin. Erittäin hyvin sovellettavissa olisi metsälain 10 §:ään sisältyvä erityisen tärkeiden elinympäristöjen korvausperiaate, josta on säädetty metsälain 11 §:ssä. Tässä 11 §:n alussa viitataan 10 §:n 3 momentissa tarkoitettuun velvoitteeseen, ja se 10 §:n 3 momentti kuuluu seuraavasti: "Jos 2 momentissa tarkoitetut elinympäristöt ovat luonnontilaisia tai luonnontilaisen kaltaisia sekä ympäristöstään selvästi erottuvia, niitä koskevat hoito- ja käyttötoimenpiteet tulee tehdä elinympäristön ominaispiirteen säilyttävällä tavalla."

Tosiaan 11 §:ssä todetaan tällä tavalla: "Jos 10 §:n 3 momentissa tarkoitetun velvoitteen täyttämisestä aiheutuu maanomistajille tai hallintaoikeuden tai muun sellaisen erityisen oikeuden haltijalle metsäntuoton vähenemistä tai muuta taloudellista menetystä, mikä ei ole vähäistä, metsäkeskuksen tulee maanomistajan tai erityisen oikeuden haltijan hakemuksesta myöntää lupa toteuttaa käyttötoimenpiteet tai hoito tavalla, josta asianomaiselle aiheutuva menetys jää vähäiseksi. Lupaa ei kuitenkaan saa myöntää, jos kysymyksessä olevaa toimenpidettä varten on myönnetty tai myönnetään kestävän metsätalouden rahoituksesta annetun lain 19 §:n mukaisesti tai muuten riittävä tuki valtion varoista."

Tämä kestävän metsätalouden rahoituslain 19 § "ympäristötuki" puolestaan kuuluu seuraavalla tavalla. Tämä on luvussa 3 Tuki metsien biologisen monimuotoisuuden ylläpitämiseen:

"Milloin metsien hoitoon tai käyttöön liittyvissä toimenpiteissä otetaan huomioon metsän biologisen monimuotoisuuden ylläpitäminen, luonnonhoito tai metsien muu kuin puuntuotollinen käyttö laajemmin kuin mitä niistä metsälaissa säädetään maanomistajan velvollisuudeksi taikka tämän lain 7 §:n nojalla määrätään tahi kyse on metsälain 10 §:n 3 momentissa tarkoitetun velvoitteen täyttämisestä, voidaan maanomistajalle tästä aiheutuvat, vähäistä suuremmat lisäkustannukset ja taloudelliset menetykset rahoittaa osittain tai kokonaan valtion varoilla (ympäristötuki). Ympäristötukea ei kuitenkaan voida myöntää silloin, kun monimuotoisuuden ylläpitämisestä johtuva metsäntuoton väheneminen tai muu taloudellinen menetys on metsälain 11 §:n 1 momentissa tarkoitetulla tavalla vähäistä.

Myönnettäessä tukea edellä 1 momentissa tarkoitetulla tavalla tehdään sopimus myönnettävästä tuesta ja kyseessä olevaa aluetta koskevista velvoitteista. Sopimus on voimassa, vaikka alue siirtyy uudelle omistajalle. Sopimuksesta on tehtävä merkintä kiinteistörekisteriin. Sopimusta ei kuitenkaan tarvita silloin, kun kyse on ympäristötuen myöntämisestä puutuotannon kestävyyden turvaamiseksi rahoitettavista töistä aiheutuviin edellä 1 momentissa tarkoitettuihin lisäkustannuksiin."

Eli ympäristötukea voidaan saada tällaisissa tapauksissa. Kun maanomistaja joutuu rajoituksien kohteeksi tai hänelle tulee taloudellisia menetyksiä, ympäristötuella voidaan korvata maanomistajalle nämä menetykset, jotka siellä on. Eli tämä kestävän metsätalouden rahoituslain 19 § antaa aika selkeät menettelyohjeet, miten tämä asia voidaan hoitaa.

Minusta metsälaissa ja kestävän metsätalouden rahoituslaissa luotu korvausjärjestelmä on lähes sellaisenaan otettavissa käyttöön myös luonnonsuojelulain 49 §:n 1 momentin tapauksessa. Lakiesityksen perusteluissa todetaan, että luonnonsuojelulain soveltamisala on yleinen. Tämä voi ääritapauksissa tarkoittaa sitä, että mitään yksityisen toteuttamaa toimenpidettä tai hanketta, joka vaikuttaa heikentävästi luontodirektiivin liitteessä 4 mainitun lain lisääntymis- ja levähdyspaikkaan, ei missään tilanteessa voisi toteuttaa. Muun lain nojalla myönnetty lupa ei muuttaisi tilannetta. Eli ääritapauksessa minkäänlaista toimenpidettä ei voida suorittaa silloin, jos tällainen elinympäristö tai lisääntymisalue on kysymyksessä.

Tämän vuoksi tämän lakialoitteemme hyväksymisellä varmistetaan se, että suojelusta ei aiheudu ilman korvausta korvauskynnyksen ylittävää haittaa. Luonnonsuojelulain 49 §:ään lisättäisiin uusi 5 momentti, joka noudattaisi soveltuvin osin metsälain 11 §:n mukaista poikkeuslupaa koskevaa sääntelyä. Lainkohtaa täydennettäisiin alueellisen ympäristökeskuksen mahdollisuudella rauhoittaa lisääntymis- ja levähdyspaikka pysyvästi tai määräaikaisesti. Näin varmistettaisiin se, että poikkeusmenettelyn vuoksi ei jouduttaisi rikkomaan luontodirektiivin velvoitteita. Näin ollen jokaista lisääntymis- ja levähdyspaikkaa ei tarvitsisi yksilöidä, sillä kielto olisi voimassa suoraan lain nojalla ja viranomaismenettely käynnistyisi vain silloin, kun maanomistaja katsoo suojelusta aiheutuvan korvauskynnyksen ylittävää haittaa.

Koska rauhoituspäätös olisi suojelupäätös, josta maksettaisiin korvaus, pitäisi asiasta säätää erikseen lisäämällä korvausvelvollisuutta koskevaan luonnonsuojelulain 53 §:ään viittaus uuteen luonnonsuojelulain 48 §:n 5 momenttiin, eli 53 §:ään lisättäisiin vain kohta "taikka 49 §:n 5 momentin nojalla" eli yksi korvausperuste lisää. Tämä uusi 5 momentti kuuluisi seuraavasti: "Jos alueellinen ympäristökeskus hylkää kiinteistön omistajan tai erityisen oikeuden haltijan 3 momentin nojalla tekemän hakemuksen poiketa 1 momentin kiellosta, tulee alueellisen ympäristökeskuksen määritellä päätöksessään lisääntymis- ja levähdyspaikan rajat. Lisääntymis- ja levähdyspaikan rajojen määrittämistä koskevan päätöksen antamisesta ja suojelun lakkauttamisesta on voimassa, mitä 47 §:n 3 ja 4 momentissa säädetään erityisesti suojeltavien lajien esiintymispaikkojen suojelun voimaantulosta ja suojelun lakkauttamisesta."

Tämä on hyvin selkeästi suora sovellus jo metsälain yhteydessä useampaan kertaan testatusta järjestelmästä. Tällä korvauspykälän lisäyksellä luonnonsuojelulakiin varmistetaan maanomistajan mahdollisuus saada korvausta siltä osin, kuin hänelle syntyy metsänkäyttörajoituksista merkityksellistä haittaa myös näissä lisääntymis- ja levähdyspaikkatapauksissa. Ei voi kuin ihmetellä sitä, ettei lakimuutoksen valmistelleilla ympäristöministeriöllä tai ympäristöministerillä ollut valmiutta itse kirjoittaa korvausmomenttia lakiin.

Se, että momentin puuttumista perustellaan sillä, ettei luontodirektiivin noudattaminen yleensä aiheuta merkittäviä menetyksiä maanomistajille, on aika merkillinen perustelu. Saman metsänomistajan kiinteistöillä voi pahimmillaan tai parhaimmillaan olla useita luontodirektiivin neljännen liitteen tarkoittamia tiukasti suojeltavia lajeja. Näissä tilanteissa maanomistajan menetykset ennustettavasti ovat huomattavia, ja niin kuin tuossa todettiin, tällä hetkellä tilanne on se, että menettely on täysin kirjavaa ja alueittain vaihtelevaa riippuen pikkuisen siitä, kuka päätöksiä tekee, eli kukaan ei voi sanoa, mitkä ne todelliset menetykset loppujen lopuksi ovat.

Maanomistajille siedettäviksi jäävät pienet menetykset ovat ymmärrettäviä, ja uskon, että useimmat metsänomistajat ovat vain mielissään siitä, jos heidän kiinteistöllään on jokin harvinainen kasvi- tai eläinlaji ja sen lisääntymis- tai levähdyspaikka. Korvauspykälän puuttuminen laista voi pahimmillaan johtaa siihen, että laille voi käydä huonosti. Maanomistaja saattaa ottaa oikeuden omiin käsiinsä peläten niitä menetyksiä, joita mahdollisesti on tulossa. Se ei varmaankaan ole kenenkään edun mukaista.

Toivon, että eduskunta valiokuntakäsittelyssään lisää luonnonsuojelulakiin esittämämme parannuksen, jolla tämä ongelma saadaan hyvin yksinkertaisella tavalla poistettua päiväjärjestyksestä.

Ed. Nurmi merkitään läsnä olevaksi.

Lauri Oinonen /kesk:

Arvoisa rouva puhemies! Ed. Pertti Mäki-Hakola puhui niin painavaa ja asiantuntevaa asiaa, että täytyy tulla oikein puhujapaikalta kannattamaan tätä erinomaisen hyvää lakialoitetta. On myös hyvä, että meillä on kansanedustajien joukossa metsäalan korkeakouluasiantuntemusta omaava kansanedustaja, jonka asiantuntemuksen pohjalta voidaan tehdä näin erinomaisen asiantuntevia ja päteviä, perusteltuja lakialoitteita, joita on ilo vankan asian pohjalta kannattaa.

Samoin tässä yhteydessä haluan palauttaa mieliin, mitä taannoin pääministerimme Paavo Lipponen toi esille juuri liito-oravan kohdalta. Hän toi esille, että ylenpalttisella luonnonsuojelulla ei pidä estää ihmisen asumista, ei pidä estää kaavoittamista eikä teiden rakentamista. Jotenkin tällä tavalla minä muistan pääministerin kyselytunnilla vastanneen terveen järjen mukaan.

Vaikka Suomi on nyt voimakkaasti kaupungistunut ja vaikka valtatiet halkovat korpierämaita, Suomessa ovat toki ihminen ja eläimet olleet vuosisataisessa sulassa sovussa keskenään. Linnut ovat löytäneet pesintäpaikkansa, oraville ovat löytyneet pesäpuut, vaikka Suomesta, näin kerrotaan, Pohjanmaaltakin, korkeimmat, pisimmät puuyksilöt aikoinaan kaadettiin laivan mastoiksi. Sen takia Pohjanmaan rannikkoseudun puut ovat geeniltään lyhyempiä. Mene ja tiedä.

Näen kuitenkin, että meillä helposti luonnonsuojelusta tehdään väline silloin, kun ihmisten arvovaltakysymykset riitelevät keskenään. Tämä on häpeällinen tilanne, koska todellakin, kuten ed. Mäki-Hakola toi esille, luonnonsuojelu on sinänsä arvokas ja hyvä asia. Voimme olla ylpeitä siitä, jos me voimme tuleville sukupolville jättää aidon, monimuotoisen suomalaisen luonnon, totta kai. Mutta tämän tulee olla ehdottomasti sopusoinnussa sen elämän kanssa, jota maaseudulla eletään.

Haluan tässä yhteydessä erityisesti korostaa sitä, että maaseutu on pidettävä Suomessa kauttaaltaan ja koko maassa asuttuna Suomena. Suomen alue- ja kylärakenne poikkeaa ratkaisevasti muusta Euroopasta, vieläpä Ruotsista. Meillä maaseutu on asuttu maaseutu, jossa talot ovat hajallaan, toisin kuin esimerkiksi Euroopassa on pienten kylien, voisi sanoa pienten kyläkaupunkien, yhteisöjä ja metsäalueilla ei siellä ole juurikaan asumuksia. Mutta Suomi on asuttu, ja huolimatta maaseudun rajusta elinehtojen heikentämisestä Suomi tulee pitää myös ihan maanpuolustuksen turvallisuutta ajatellen asuttuna Suomena kaikkialla.

Näin ollen pitää löytää sellaiset ratkaisut, että todellakin arvokkaan luonnonsuojelun ja ihmisen elämisen ja asumisen välille löytyy hyvä yhteisymmärrys, jossa niin nämä arvokkaat luontokappaleet voivat säilyä kuin myöskin ihminen voi elää ja asua. Tällä lailla, jota ed. Mäki-Hakola on esittänyt ja jonka allekirjoittajaksi ilomielin olen halunnut tulla, osaltaan halutaan edistää ihmisen ja luonnon sopusointua ja sen säilymistä.

Puhetta on ryhtynyt johtamaan toinen varapuhemies Mikkola.

Juhani Sjöblom /kok:

Arvoisa puhemies! Maanomistajan oikeusturva tarvitsee ehdottomasti ed. Mäki-Hakolan tekemän aloitteen mukaisia tarkennuksia lakiin. Tämä aloite pitäisi käsitellä nyt pikaisesti. Nämä tarkennukset myös lisäävät suopeaa suhtautumista suojelualueisiin ja luonnonsuojeluun ylipäätään.

Antero Kekkonen /sd:

Herra puhemies! Pyysin tämän puheenvuoroni ed. Oinosen esiintymisen jälkeen. Mielestäni ed. Oinonen vähän suurpiirteisesti käsitteli pääministeri Lipposen taannoista puheenvuoroa kyselytunnilla. Mikään veljeni vartija minä tässä nyt en ole, mutta minä ymmärsin, että pääministeri Lipponen pohdiskeli sitä, että kun meillä ihan oikeasti on suhteellisen vähän näitä liito-oravia ja tuossa rajan takana niitä on sitäkin enemmän, oikein tavattoman paljon, siis rajan takana idän puolella, pohdiskeli ymmärtääkseni sitä, onko tämän luonnonsuojelun osalta, kun maailma monella tapaa yhdentyy, onko tämän luonnonsuojelun osalta kovin järkevää tehdä vaikkapa liito-oravareservaattia kansallisten rajojen mukaan. Tämä reservaatti-sana on nyt minun sanani; pääministeri Lipponen ei sitä käyttänyt. Mutta kyllähän se perusviritys varmaan oli hyvin sen kaltainen, kuin ed. Oinonen tässä ilmi toi, mutta ihan vain ajattelin pikku tarkennuksena tässä yhteydessä mainita sen, että ihan niillä sanoin pääministeri Lipponen ei asiaa ilmaissut, kuin miten ed. Oinonen oli hänen puheenvuoronsa käsittänyt.

Pertti Mäki-Hakola /kok:

Arvoisa herra puhemies! Ed. Kekkosen tulkinta siitä, että meillä on suhteellisen vähän liito-oravia, on ehkä myöskin hiukan löysästi otettu heitto, koska nyt näyttää siltä, että meillä on joka tapauksessa kymmeniätuhansia liito-oravia tässä valtakunnassa. Tämän pohjalaisen lehden mukaan tässäkin on selvitetty useampien kaupunkien, kuntien, osalta tilannetta. Seinäjoella on jouduttu kaavoituksessa ongelmiin liito-oravien osalta, Alahärmässä, ed. Petri Salon kotikunnassa, tutkinnan alla on myöskin aseman seudun asuinalueen laajennus, jossa arvellaan olevan liito-oravareviiri. Kauhajoen keskustaajaman yleiskaavassa on liito-orava, Kauhajoen Aronkylässä on liito-orava. Täällä Kauhajoen ympäristötoimen johtaja toteaa: "Suoraan sanoen asiassa ehkä ammutaan jo liian isolla tykillä. Tilastotiedot kertovat liito-oravan yleistymisestä ja sen sopeutumisesta. Nähtäväksi jää, tuoko se lakiin muutoksia." En tiedä minkälaisessa paikassa ed. Kekkonen asuu, mutta hyvin paljon mahdollista, että myöskin sillä alueella on liito-orava.

Kysymys on siitä, että joka tapauksessa meille on nyt EU-yhteistyössä langennut vastuu ainoana EU-maana pitää huolta liito-oravan suojelusta ja se on nyt tässä tapauksessa määritelty jonkin perusteen mukaan kuitenkin tällaiseksi uhanalaiseksi lajiksi. Ainut konsti, jolla tästä päästäisiin eteenpäin, olisi se, että me pystyisimme alentamaan tätä suojelun tasoa, sen takia, että näitä oravia on todella esiintynyt joka paikassa. Siinä ed. Kekkonen on oikeassa, että tuolla itärajan takana niitä on sitten hiukan enemmän suhteutettuna tietenkin pinta-alaan, mutta väitän, että siellä on miljoonia kappaleita kuitenkin liito-oravia, eli ei varmaankaan ole pelkoa siitä, että tämä häviäisi.

Meillä on kuitenkin luonnonsuojelulaki, ja tämä ympäristödirektiivi on hyvin selkeä. Luonnonsuojelulain 49 §:n 1 momentti toteaa: "Luontodirektiivin liitteessä IV (a) tarkoitettuihin eläinlajeihin kuuluvien yksilöiden selvästi luonnossa havaittavien lisääntymis- ja levähdyspaikkojen hävittäminen ja heikentäminen on kielletty." Kysymyshän on siitä, että kun tämä aiheuttaa rajoituksia maanomistajalle, ne myöskin korvattaisiin silloin, kun rajoitukset on enemmän kuin vähäisiä.

Lauri Oinonen /kesk:

Arvoisa herra puhemies! Ed. Kekkoselle, jotta ei synny väärinymmärrystä: En välttämättä muista aivan täsmälleen, miten pääministeri taannoin kyselytunnilla edustajan kyselyyn vastasi, mutta jotta kantani tulisi oikein kirjattua, niin yhdyn niihin sanoihin, joilla taannoin pääministeri Lipponen liito-oravia käsitellessään vastasi. Ne sanat ovat se, mitä haluan tässä asiassa kannattaa hänen sanoinaan.

Antero Kekkonen /sd:

Herra puhemies! Ed. Mäki-Hakola kysäisi, mahtaako niitä liito-oravia olla kovinkin paljon sielläpäin, mistä itse olen kotoisin. Vastaan rehellisesti: en tiedä. Mutta liito-oravien määrästä huolimatta tai niiden määrän takia kyllä silläkin seudulla on hankkeita, joiden toimeenpanoon on yritetty vaikuttaa tällä liito-oravakysymyksellä, siis sillä, että liito-oravan elämä saattaisi kärsiä, jos eräitä hankkeita pantaisiin toimeen. Mutta kuten sanoin, en tiedä, onko niitä paljon vai vähän, mutta perusteeksi liito-orava kyllä silläkin seudulla on kelvannut.

Kun tulin sanoneeksi, että liito-oravia on meillä vähän, niin kun en tiedä sitä määrää, niin kaikki asiat ovat suhteellisia ja tällä vähällä tarkoitin sitä, että verrattuna itänaapuriimme, meillä on todella vähän liito-oravia, kun vastaavasti sillä puolella niitä on todella paljon.

Pekka Vilkuna /kesk:

Arvoisa herra puhemies! Tässä ed. Mäki-Hakolan erinomaisessa aloitteessahan on syvimmiltään kysymys siitä, kummalla tässä maassa on parempi oikeusturva, maanviljelijällä vai liito-oravalla. Minusta näyttää, että jos vaan ympäristökeskus ja ympäristöministeriö saisivat päättää, niin se olisi varmasti sillä liito-oravalla. Maanomistaja olisi ehdottomasti uhanalaisempi laji kuin konsanaan liito-orava, jos päätösvalta olisi kaikki siellä. Kyllä meidän todella pitää pitää järki kädessä näissä asioissa ja löytää meille molemmille elintilaa ja antaa viljelijälle hänelle kuuluva oikeusturva ja maanomistajalle kuuluva arvo.

Seppo Lahtela /kesk:

Arvoisa herra puhemies! Ed. Vilkuna on harvinaisen oikeassa pohtiessaan sitä, kuka on parhaiten tässä yhteiskunnassa suojeltu. Kyllä ed. Vilkunan näkemys siitä liito-oravan ylenpalttisesta suojelusta, että se on paremmin suojeltu kuin maanviljelijä, pitää erinomaisen hyvin paikkansa. Mutta pelkäänkin, että tässä ylenmääräisessä suojelussa tulee käymään niin, että se tulee käymään liito-oravan vahingoksi. Kun näen, että ed. Kekkonen ei metsästäjänä mutta muuten isänmaan miehenä on varmasti myöskin tästä asiasta kiinnostunut, niin haluaisin nostaa jonkin näköisiä näkökohtia esille siitä, kuinka tulee käymään, jos liito-orava nousee sellaiseen numeroon kuin se nyt on nousemassa ja sille käy kuin valkoselkätikalle, jolloin se joutuu uhanalaiseksi ja uhatuksi. Itse olen näitä joskus tavannut ja nähnyt ja katson, että se on myönteinen eläin ja siltä osin kuuluu suomalaiseen luontoon, mutta kyllähän sen paikka on varsinaisesti tuolla idässä sellaisissa paikoissa, mitkä ovat lähempänä Siperiaa, ja siellä se on luontaisesti olemassa.

Herra puhemies! Se, minkä takia tulin tästä asiasta sanani sanomaan, tulee mieleen erinomaisen hyvin, koska tiedän, että kaikki eivät välttämättä ole lukeneet Metsälehdestä hiljan, kuukauden sisällä, ollutta erään veteraanin kirjoitusta. Veteraani kirjoitti, että hän puolusti Suomea viime sodissa ja säästi ja hoiti metsäänsä ja pani kuntoon ja järjestykseen pahan päivän varalle, että kun hän joskus saattaa tarvita jotain rahaa, hän sitä ottaa metsästä. Metsä on vanhassa periaatteessa ollut aina ikään kuin maaseudun pankki. Niin veteraani tehdessään ja suunnitellessaan metsäkauppaa siitä hoidetusta metsästä näki asian aiheelliseksi ja ajankohtaiseksi, ja metsänhoitoyhdistyskin oli samaa mieltä, että nyt kyllä on syytä hakkuita toteuttaa. Niin hän valmisteli kauppaa, mutta kuten ollakin yhtäkkiä hänen sydämensä alkoi luonnon kanssa taistella ja hän joutui sairaalaan ja leikkaukseen ja se kauppa jäi siltä osin juuri siinä tekemättä. Veteraani kuntouduttuaan ja palattuaan sieltä sai kuulla, että hänen metsäänsä oli isketty, sanon lainausmerkeissä isketty, suojelun nimissä ja pysäytetty kaikki toiminnot kaupan valmisteluun nähden, kun kauppa ei ollut valmiiksi tehty, ja sen osalta todettu, että sinne on suunniteltu luonnonsuojelualuetta; ehkä naapurimetsässä oli tavattu sitten liito-oravia. Veteraani kysyi, onko oikein. Oli pitkä lähes kymmenen kohdan kysymys, mihin vastatessani totesin, että yksikään kohta ei ollut oikein eikä oikealla lailla.

En käy nyt tässä pidemmässä tai lyhyemmässä puheenvuorossa tätä asiaa enempää läpi, mutta ydinkysymys oli se, onko oikein, että veteraani säästäessään tätä asiaa ei saa käyttää oman metsänsä myyntituloja oman elintilansa ja omien elinolosuhteidensa kohentamiseen silloin, kun hän on jo yli 80 vuotta ja palvellut koko isänmaata koko ikänsä parhaalla mahdollisella tavalla.

Vastaukseni olennainen sisältö oli siinä, että kun suojelun nimissä tehdään tässä yhteiskunnassa kaikkea mahdollista, mitä voidaan tehdä, niin kyllä vähintään näiden suojelijoiden ja suojelun takana olevien olisi pitänyt tällekin veteraanille korvata sen hakkuun arvo, mitä hän jäi nyt odottamaan. Kun tätä ennustetta katsotaan, voi ajatella tietysti, ettei hän sitä koskaan tule saamaan eikä näkemään, kun tämä asia on niin pitkäpiimäinen kuin on olemassa.

On erinomaisen hyvä asia, että suojelua pidetään yllä ja sitä toteutetaan, mutta se ei ole oikein, että sillä voidaan iskeä normaalia talousmetsää missä tahansa ja se asia jää siltä osin roikkumaan. Mielestäni sen, joka suojelee yksityistä omistusoikeutta — sanon, että loukkaa tässäkin tapauksessa — pitää olla valmis maksamaan sen hakkuun arvo välittömästi, kun tällainen on valmisteltu ja olemassa. Sen jälkeen käytäköön siitä sitten keskustelua ja valmistelua, tuleeko siitä suojelualue vai ei.

Tähän nähden on hyvä nähdä, että kun ed. Pulliainen saapuu paikalle, niin saamme varmaan laajempaa lisäalustusta tähän asiaan, mitä tämä suojelu oikein talousmetsässä tarkoittaakaan. Toivoisin, että yhteiskunnassa käytäisiin siitä laajempi keskustelu. Monia ajankohtaisia kysymyksiä on olemassa, ja väitetään, että tällä yhteiskunnalla ei ole riittävästi varoja, mutta tuntuu, että niitä riittää moneenkin paikkaan. Mutta jos varoja käytettäisiin suojeluunkin niin, että olisi sellaista kansalaisliikettä, joka keräisi tai käyttäisi omaansa ja maksaisi ja olisi valmis korvaamaan silloin, kun toisen metsään mennään ja suojelun nimissä pysäytetään yksityisen talousmetsän hakkuumahdollisuudet ja jalostusmahdollisuus, sen jälkeen ymmärtäisin tätä asiaa paljon paremmin ja paljon erinomaisemmin kuin tänä päivänä. On muodostunut se, sanoisin, selkeä harhakäsitys, että oletetaan niin, että kaikki Lahtelat ovat suojelua vastaan, mikä ei suinkaan pidä paikkaansa. Itse tunnen olevani mitä parhaimmillani luonnon- ja metsänsuojelija silloin, kun se sattuu tähän omaan taloudelliseen näköajankohtaan, mutta sitä pyrin kaikin keinoin varomaan, että menisin naapurin metsää suojelemaan ja sanelemaan ja estämään sen käyttöä, silloin kun isäntä tarvitsee omia hakkuita tehdessään tätä niin sanotun säästömetsän hoitotyötä taikka päätehakkuuvalmistelua.

Herra puhemies! Tällä ajatusmaailmalla toivon, että tämä ed. Mäki-Hakolan aloite, mikä on parhaaseen ajankohtaan sattunut — nimittäin tämän tyyppinen aloite sattuu joka kuukausi aina hyvään ajankohtaan — johtaisi valiokuntakäsittelyssä sellaiseen ymmärtämykseen, että ainakaan seuraava hallitus, mikä tässä maassa valmistetaan ja nousee pystyyn, neuvotellaan ylös, ei ottaisi näitä suojelukysymyksiä siinä valossa niin aktiivisesti näkyviin kuin nyt pelätään, tai ainakin, että niissä alun perin osoitettaisiin tähän asiaan rahaa. Toivon, että tämä ed. Vilkunan näkemys, että isäntä olisi paremmassa suojassa ja suojeltuna tässä tasavallassa kuin joku liito-orava — tekemättä ollenkaan liito-oravasta vihollista — saisi enemmän jalansijaa ja sitä kautta tätä yhteiskunnallista taloudellista kasvuvaraa, mitä me myöskin tarvitsemme tämän suojelun lisäksi.

Marja Tiura /kok:

Arvoisa puhemies! Ed. Vilkunan kanssa olen kyllä aivan samaa mieltä hänen mielipiteestään koskien liito-oravaa kontra maanviljelijä tänä päivänä. Yksi hyvä esimerkki on Tampereelta: 800 asunnon rakentaminen kompastui siihen, että löytyi liito-oravan pesiä. Kyllä todellisuus tässä asiassa on myöskin se, että jos liito-oravan suojelu viedään näin pitkälle kuin se tällä hetkellä on viety, se kääntyy tätä eläinlajia itseänsä vastaan lopuksi. Kyllä yleinen mielipide alkaa pikkuhiljaa olla se, että jos omalla mökkitontillasi näet oravan liitelevän/lentelevän, kyllä ensimmäinen asia, minkä haet sieltä mökin kaapista, on pyssy. Jos tällä tavalla tulee tapahtumaan, niin ei se ole tämän oravan kannaltakaan hyvä asia loppuviimeksi. Rajansa kaikella näissä suojelukysymyksissäkin.

Pertti Mäki-Hakola /kok:

Arvoisa herra puhemies! Ed. Vilkuna varmaan on liian oikeassa: maanviljelijä on kohta tässä valtakunnassa harvinaisempi laji kuin liito-orava. Luulen, että tällä hetkellä saattaa tilanne olla jossain, että liito-oravia on enemmän kuin varsinaisia päätoimisia maanviljelijöitä.

Mutta korostan sitä, että tässä on kysymys nyt siitä, että silloin, kun me joudumme noudattamaan lakia — eli tällä hetkellä ottaen huomioon, että liito-orava on todella tiukasti suojeltu laji, me joudumme sitä noudattamaan — ja siitä aiheutuu maanomistajalle menetyksiä, ne myöskin korvataan. Se on oleellista. Minä en ota kantaa siihen, kuinka paljon liito-oravia pitäisi olla vai pitäisikö ne kaikki ampua pois, vaan nimenomaan siihen, että jos menetyksiä metsänomistajalle tai maanomistajalle aiheutuu, niin ne myöskin korvattaisiin niin kuin yleensä tapana on.

Liito-orava on sinänsä tietenkin aika hankala laji, että sitä myöskin käytetään aika lailla härskillä tavalla hyväksi myöskin tällaisissa riitatapauksissa, mitä esimerkiksi naapurien välillä saattaa olla. Forssan Koninkallion tapaus on yksi sen tyyppinen tapaus, josta ei oikeastaan muuta voi päätellä, kuin että siinä on haluttu ehdoin tahdoin vanhalle yrittäjäpariskunnalle lähteä tekemään kiusaa ja estää heitä suorittamasta metsähakkuutaan ihan laillisessa järjestyksessä.

Meidän täytyy myöskin muistaa se, että tässä luontodirektiivin nelosliitteessä on myöskin erittäin paljon muita lajeja. Meillä oli tänä päivänä maa- ja metsätalousvaliokunnassa kuultavana Luonnonsuojeluliiton pääsihteeri Joutsamo. Hän toi esiin muun muassa sellaisen lajin kuin lepakon. Nyt on päästy valkoselkätikasta eroon, siitä ei juuri keskustellakaan, liito-orava tällä hetkellä pinnalla, ja aivan hyvin seuraava elukka saattaa sitten olla lepakko, jota lähdetään suojelemaan. Lepakothan tunnetusti asuvat vanhoissa rakennuksissa. Luultavasti käy sillä tavalla, että silloin meille tulee kielto purkaa näitä vanhoja rakennuksia pois ja siitä taas tulee aikamoisia ongelmia.

Minun mielestäni tällainen korvauspykälä on välttämättömyys saada tähän lakiin, että päästään järkevällä tavalla eteenpäin, eikä todellakaan nosteta tällaista vihamielisyyttä tällaisia herttaisia otuksia vastaan.

Lauri Oinonen /kesk:

Arvoisa herra puhemies! Ed. Seppo Lahtela tapansa mukaan käytti erinomaisen hyvän, tunteikkaan, sydäntä liikuttavan puheenvuoron siitä, kuinka iäkästä sotaveteraania kohtaan luonnonsuojelullisella tarkoituksella tehtiin selkeää vääryyttä. Tällainen vääryys on ehdottomasti estettävä, ja osaltaan tämä lakialoite haluaa sitä korjata.

Tiedämme, että metsänomistajissa on paljon muun muassa iäkkäitä ihmisiä, ja jos korvaukset viipyvät, se on todellakin kohtuutonta. Edelleen korvaukset tahtovat yleensä olla käytännössä riittämättömiä. Kiinnitän huomiota siihen, että pitäisi palata siihen, jos tämmöisiä yhteiskunnan hyökkäyksiä tulee luonnonsuojelun varjolla, niin korvaus maksettaisiin esimerkiksi 30 prosentilla korotettuna normaaliin käypään hintaan nähden. Silloin voitaisiin taata, että se olisi kutakuinkin se käypä hinta.

Toivon, että löydettäisiin tuommoinen terve luonnon ja ihmisen yhteiselo, joka on vuosisadat vallinnut, eikä sitten EU:n direktiivien varjolla luotaisi semmoisia tilanteita, joissa naapuri voi naapurilleen tehdä kiusaa tuomalla liito-oravan kakkaa hänen puittensa juurille, niin kuin nyt on tiedetty tapahtuneen.

Erkki Pulliainen /vihr:

Arvoisa puhemies! Tässä on tietysti syytä palauttaa mieleen, mitä vähän pitemmässä ajassa tässä näytelmässä oikeastaan on tapahtunut.

Vuonna 93 käynnistettiin hanke Suomen liittymiseksi ensiksi Euroopan talousalueeseen, joka merkitsi sitä, että meidän piti implementoida Suomen lainsäädäntöön noin 260 EU-direktiiviä. Sitä tehtiin täällä yötä päivää, heinäkuussa aloitettiin valiokuntien istunnot, että tämä uljas tavoite saavutettaisiin, ja se saavutettiin.

Heti kun tämä oli saatu pulkkaan, käynnistettiin hanke Euroopan yhteisöihin liittymiseksi. Se sitten hoidettiin neuvoa-antavan kansanäänestyksen kautta, oliko se nyt 16.10.1994, kun oli tämä äänestys, ja sitten sen jälkeen täällä käytiin salissa sitä koskeva finaali.

Ed. Tiuralle, joka kuuluu siihen porukkaan, joka aivan erikoisesti Suomea ajoi Euroopan yhteisöihin, josta sittemmin tuli Euroopan unioni, aivan erikoisesti kertoisin, että siinä keskustelussa, joka täällä salissa silloin käytiin, kerrottiin meidän taholtamme, jotka vastustimme Euroopan yhteisöihin liittymistä, että ei sitten kitistä, jos te voitatte tämän pelin, koska siitä seuraa muun muassa täsmälleen juuri ne asiat, jotka tässä nyt ovat olleet esillä. Aivan tismalleen. Ei mitään yllätystä tässä suhteessa ole tapahtunut.

Arvoisa puhemies! Jos tässä porukassa jollakin on puhevalta tässä asiassa, niin juuri puhuvalla. Johdin silloin EY:hyn liittymistä vastustavaa kansanliikettä, 14 kansallisen järjestön yhteenliittymää, jolloinka kerrottiin kaikki nämä asiat. Kerrottiin, ed. Mäki-Hakola, teidän isällenne, että siellä Suomessa on muun muassa semmoisia elukoita kuin liito-oravia. Kerrottiin, että koska niitä on vain Euroopan yhteisöissä Suomessa, niin niistä on tuleva sellainen erityinen suojelun kohde, johonka Euroopan yhteisöt kiinnittää aivan erityistä huomiota. Ei tässä ole mitään uutta.

Tämä paketti hyväksyttiin. Kansallinen kokoomus oli ensimmäisenä hyväksymässä tämän kokonaispaketin. Oli itse neuvottelemassa asiasta, ja Pertti Salolainen, teidän puheenjohtajanne, oli keskeinen neuvottelija ja hyväksymässä tämän koko homman. (Ed. Oinonen: Tekivät tyhmyyksiä!) — Ja siellä oli erityisesti ed. Lauri Oinosen ikioman puolueen puheenjohtaja. (Ed. Oinonen: Valitettavasti!) Kansanedustaja Esko Aho oli viemässä Suomea Euroopan yhteisöihin jäseneksi ja kertoi, mikä kaikki hyvä tästä seuraa ja tulee. — Toisin sanoen juuri kaikki se, mitä ed. Mäki-Hakola nyt lakialoitteellaan tuo esille, kaiken tämän pohja ja perusta on luotu siinä yhteydessä. Me käsittelimme täällä myöskin metsälait ja luonnonsuojelulain yhteiseksi lainsäädännöksi, mikä merkitsi kahden valiokunnan yhteistyötä. Siinä yhteydessä yksimielisesti hyväksyttiin — mukana olivat kansallinen kokoomus ja keskusta — siinä luotiin koko tämä lainsäädäntö ja pohja ja perusta, se laki myöskin, johon ed. Mäki-Hakolan aloite liittyy ja jota siinä ollaan muuttamassa.

Toisin sanoen minä haluan täällä sanoa vain sen, että on erinomaisen hyödyllistä ottaa historia huomioon, mihin omat puolueet ovat sitoutuneet, mitä ovat tehneet, ja sillä siisti. Sitten kun mennään tähän ajatukseen, mikä ed. Mäki-Hakolan aloitteessa on, niin ei minusta siinä perusajatuksessa ole mitään siis sinänsä vastustettavaa. Kysymys on poliittisesta sitoutumisesta ja sillä siisti, sillä tavalla, että yhteiskunta kollektiivisesti sitoutuu tämän laatuisiin korvausjärjestelmiin jnp. Mutta on syytä, ed. Mäki-Hakola, aina muistaa se, millä tavalla tähän päivään on tultu.

Pertti Mäki-Hakola /kok:

Arvoisa herra puhemies! Huomaan, että ed. Pulliainen on aikanaan ollut minulla dosenttina. Hänellä aina vain tuo oppimestarimainen tyyli jatkuu, ja arvostan erittäin suuresti, kun saan tällaista tukiopetusta näistä vanhoista asioista. Aika hyvin kyllä luulen tietäväni suurin piirtein tämän historian. Kun myöskin isäni tuotiin täällä edustajan puheenvuorossa esiin, voin todeta, että Nurmossa edesmenneen isäni kotipihalla on useampia pönttöjä liito-oravia varten ja siellä myöskin on liito-orava, joten tämä suhtautuminen siinä mielessä on ollut kyllä hyvin myönteistä.

Jos nyt vaikka EU:sta aloitetaan, vaikka nyt hiukan kauas ajaudutaan tästä varsinaisesta korvauspykäläkäsittelystä, niin täytyy tässä vaiheessa todeta, että luojan kiitos, kun meillä kuitenkin tässä eduskunnassa enemmistön järki voitti ja me lähdimme mukaan EU:hun, koska jo tänä päivänä on voitu selkeästi todeta ne hyödyt, mitä sitä kautta on tullut. Sieltähän tulee aina myöskin kielteisiä asioita, mutta jos kielteiset ja positiiviset asiat pannaan vaakakuppiin, niin kyllä vaakakuppi on aika paljon positiivisten asioiden puolella eikä varmaankaan ainakaan ed. Mäki-Hakola missään tapauksessa olisi valmis EU:sta eroamaan pois. Mutta sehän merkitsee sitä, että kun me teemme päätöksiä määrätyllä periaatteella, siinä vaiheessa, kun saamme lisätietoa, meidänhän on syytä pyrkiä muuttamaan niitä säädöksiä, jotka todetaan epäoikeudenmukaisiksi.

Liito-oravan osalta kysymys on siitä, että se on eläin, joka liikkuu pimeällä, sitä ei juurikaan nähdä, se on pieni elukka eikä pidä itsestään kovin suurta meteliä. Meillä ei ole ollut tietoa siitä eikä tänä päivänäkään ole tietoa siitä, mikä on todellinen liito-oravakanta tässä valtakunnassa. Arviot liikkuvat jostakin 15 000:sta 60 000—70 000 otukseen, ja luultavasti se on lähempänä suurempaa summaa kuin pienempää summaa, koska joka paikasta, missä on tehty perusteelliset liito-oravakartoitukset, niitä on löytynyt huomattavasti enemmän kuin on arveltukaan. Kun puhutaan luontodirektiivin neljännessä liitteessä tarkoitetuista uhanalaisista lajeista ja niiden erityisestä suojelusta, silloin pitäisi pystyä tarkastelemaan tilannetta tosiasioiden valossa. Tosiasia tänä päivänä kuitenkin on se — uskon, että sitä ei edes ed. Pulliainen kiistä — että tämä ei ole meillä uhanalainen laji.

Minun tietääkseni maa- ja metsätalousministeriön ja ympäristöministeriön kesken ollaan yhdessä neuvottelemassa siitä, mitä tehdään liito-oravaongelman kanssa. Minun käsitykseni mukaan tavoitteena on kuitenkin se, että liito-oravan suojelutasoa laskettaisiin, jolloin näitä ongelmia olisi huomattavasti vähemmän. Minä tiedän sen, että ed. Kari Rajamäki, joka ei nyt ole paikalla, varmaan riemastuu hetken päästä, kun hän on suurella työllä ja tuskalla ajanut budjettiin Varkaus—Joroisten tielinjauksen ja siihen rahoituksen. Tielinjaus on siirretty uuteen paikkaan, ja nyt minun tietojeni mukaan siellä uudella linjauksen paikalla on useita liito-oravia. Todennäköisesti lähtee valituskirje liikkeelle, ja ed. Rajamäki saattaa ehtiä eduskunnasta eläkkeelle ennen kuin Varkauden—Joroisten tie rakennetaan sille paikalle, mihin hän on sitä ajanut. Varmaan liito-orava saa uuden ystävän ed. Rajamäestä, kun tämä asia hänelle selviää lopullisesti.

Ei kysymys, ed. Pulliainen, ole mistään kitisemisestä vaan kysymys on siitä, että minä henkilökohtaisesti koen tällä hetkellä lainsäädännössä selkeän puutteen tämän korvauspykälän osalta. Silloin mielestäni ilman mitään kitinää tavoitteena on saattaa tämä ongelmakohta pois päiväjärjestyksestä. Se tapahtuu nimenomaan tällä tavalla. Ed. Pulliainen on itse ollut säätämässä aikanaan metsälakia varmaankin hyvin suurella innolla, sen kymppipykälää, jossa puhutaan erityisen tärkeistä elinympäristöistä. Niin kuin täällä toin julki, metsäpuoli on lähtenyt siitä, että nämä erityisen tärkeät elinympäristöt on kartoitettu ja niille on annettu myöskin hoito-ohjeet ja annettu metsänkäyttörajoituksia. Siihen liittyen on myöskin säädetty kestävän metsätalouden rahoituslakiin tämä ympäristötukikysymys, joten silloin, kun maanomistajalle tulee vähäistä suurempia haittoja tai menetyksiä, ne voidaan ympäristötuen kautta rahoittaa.

Minun mielestäni tässä on kysymys täysin samasta asiasta liito-oravan korvaamisen osalta kuin metsälakiin on ed. Pulliainen varmaan hyvin suurella vaikutuksella myöskin aikanaan ajanut. Kun tällainen toimiva järjestelmä on meille luotu ja se on myöskin selkeästi jo vahvuutensa osoittanut, minä en ymmärrä, miksi tässä tapauksessa ei voitaisi tätä samanlaista käytäntöä sovellettuna luontodirektiiviin ja luonnonsuojelulakiin ottaa käyttöön. Minun mielestäni tämä on hyvin helposti hoidettavissa oleva asia, joka varmasti käsitykseni mukaan vie todella koko liito-oravan käsittelyä ja suojeluasiaa eteenpäin sillä tavalla, että myöskin maanomistajat ovat valmiit sen hyväksymään, kun menetykset, mitä heille aiheutuu, pystytään myöskin tällä tavalla korvaamaan pois. Pidetään kuitenkin asia asiana ja sitten nämä vanhat EU-kaunat toisena asiana. Tässä on kysymys yksinkertaisesti vain korvauspykälästä siltä osin kuin maanomistajille tulee merkittäviä menetyksiä.

Seppo Lahtela /kesk:

Arvoisa herra puhemies! Maailma muuttuu ja me sen mukana, ja siltä osin ennustan, että tässä liito-orava-asiassakin tulee käymään niin, kuin ed. Mäki-Hakola tässä asiassa antoi ymmärtää, että siihen voi tulla joku muu tärkeä suojeltava tilalle vähän myöhemmin. Siltä osin, herra puhemies, kertaisin tätä asiaa.

Runsas 40 vuotta sitten, kun opettelin oravia metsästämään, neuvottiin, että älä ammu semmoista leveäpohjaista ja liitävää oravaa, mikä on olemassa, että sitä nahkaa ei osta kukaan. Tältä osin silloin on oppinut tietämään ja tuntemaan tämän eläimen. Sitä ei ollenkaan voitu käsittää, että se voisi olla joskus näin kiistanalainen kuin se nyt on. Katsottiin vain, että sillä ei ole taloudellista arvoa.

Sen jälkeen oravat katosivat niin, että niitä ei ollut missään minkäänlaisia. Itsekin olin jo ennustamassa, että ei kukaan enää oravia näe. Mutta kiitos tämän aktiivisen ympäristötyön, mitä Suomessa on tehty yhteiskunnan ja teollisuuden nimissä, päästöt ovat vähentyneet niin, että metsiin on tullut naavaa ja oravakanta on lisääntynyt. Väitän, että vaikka liito-oravan ei varsinaisesti pitäisi olla nauttimassa naavan lisääntymisestä, kuitenkin se lämmittää liito-oravankin pesäkoloa ja pesiminen onnistuu paremmin ja talvehtiminen. Tältä osin tämä kanta on muuttunut aivan toisen näköiseksi kuin se oli 30—40 vuotta sitten.

Tähän nähden, herra puhemies, näen, että ed. Mäki-Hakolan aloite, joka erityisesti tähtää tämän suotuisan suojelun lisäämiseen ja korvaamiseen, saisi oikean näkemyksen yhteiskunnan päättävissä elimissä ja kaikki tulevatkin uhkakuvat tulisivat kerralla järjestykseen eikä tällaista sotaa tarvitsisi käydä, niin kuin nyt Suomessa liito-oravan puolesta ja vastaan joudutaan tätä keskustelua nostamaan.

Anne Holmlund /kok:

Arvoisa puhemies! Ed. Mäki-Hakolan ehdotus korvausvelvollisuuden kirjaamiseksi lakiin on mielestäni täysin perusteltu. Luonnonsuojelutoimenpiteet ovat usein tarpeellisia ja välttämättömiä monien uhanalaisten lajien säilymiseksi. Suojelutoimenpiteiden yhteydessä on kuitenkin huomioitava aivan ehdottomasti se, että myös maanomistajan edut ja näkökohdat tulevat huomioiduiksi. Muuten on olemassa riski siitä, että uhanalaiset luontokappaleet joutuvat perusteetta vainon kohteiksi sen sijaan, että niiden elinolosuhteiden ja lisääntymismahdollisuuksien parantamiseen suhtauduttaisiin myönteisesti.

Erkki Pulliainen /vihr:

Arvoisa puhemies! Ihan lyhyesti ed. Mäki-Hakolalle nyt taas vähän rahakertausta, finansseja vähän.

Vuosina 87—91 istui puolueenne johtama hallitus, Harri Holkerin hallitus, joka teki erittäin hyvää luonnonsuojelutyötä. Silloin hyväksyttiin kosteikkohankkeita, ohjelmia ja vaikka sun mitä, mutta niissä oli yksi pieni heikkous. Se liittyy teidän äskeiseen puheenvuoroonne. Siinä koko ohjelmassa oli yksi pieni heikkous. Siinä oli se heikkous, että maanomistajat ja vesistöjen omistajat jäivät kokonaan korvauksetta, siis ei osoitettu varallisuutta lainkaan minkään korvauksien maksamiseen, mikä oli itsestäänselvä, kun omistus on meillä perustuslailla suojattu asia hyvin voimakkaasti, ehkä enemmän kuin missään länsimaassa. (Ed. Sjöblomin välihuuto) — Oliko nyt jotain huomauttamista tämän tulkinnan suhteen? (Ed. Sjöblom: Ei!) — Näin se on.

Mutta sitten kun vihreät tulivat hallitukseen vuonna 95, silloin sovittiin kaikkien vanhojen suojelurästien korvausmenettelyistä ja varojen varaamisesta niihin, kokonaisohjelma, niin että kaikelle sille, mitä oli 80-luvulla ohjelmallisesti päätetty ja 90-luvun alkupuolella täydennetty, sovittiin rahoitus. Sitä rahoitusohjelmaa on vuoden 96 budjetista lähtien toteutettu. Tähän, ed. Mäki-Hakola, sopii erinomaisen hyvin jatkoksi poliittinen sopimus, että teidän aloitteenne mukaisella tavalla tehdään poliittinen sopimus, että tätä korvauslinjaa jatketaan, täydennetään. Ei meillä ole puolueena mitään sitä vastaan, ei todellakaan, näin voin sanoa, ei missään nimessä. Kysymys on aivan samanlaisesta sopimisesta kuin silloin alkuvuodesta 95 sovittiin.

Pertti Mäki-Hakola /kok:

Arvoisa herra puhemies! Kiitoksia taas oppitunnista ja historian kertauksesta!

Nyt täytyy todeta, että vihreät puolueena on kai koko olemassaolonsa ajan ja myöskin liikkeenä ollut ajamassa meille jatkuvasti lisää suojeluohjelmia. Meillä on tehty soidensuojelun perusohjelma joskus 70-luvulla. Ed. Pulliainen varmaan muistaa sen tarkemmin. Meillä on tehty harjujensuojeluohjelmaa, lettojensuojeluohjelmaa, vanhojen metsien suojeluohjelmaa, rantojensuojeluohjelmaa, on kansallispuistoja ja luonnonpuistoja ja kaiken maailman muita ohjelmia, ja mikään nähtävästi ei riitä, eli vaatimukset ovat jatkuvasti uusia. Nyt vihdoin viimein toivottavasti johtuen siitä, että kokoomus ja vihreät ovat olleet samassa hallituksessa, on päädytty aivan viimeisinä hetkinä siihen, että meillä selvitetään se, mitä me olemme suojelleet tässä valtakunnassa, ja sen perusteella sitten katsotaan se, onko enää järkeä tehdä mitään. Tämä on ollut kiiluvasilmäistä suojelua, hehtaarien hakemista totaalisuojelun piiriin ilman, että edes on tiedetty, mitä sieltä on saatu. Nyt on päästy vihdoin viimein sellaiseen järjestykseen, jossa meillä on sovittu siitä, että myöskin tehdään kartoitusta ja selvitystä tästä asiasta.

Minä varmaan olen koko aktiiviurani ajan ollut ajamassa sitä, että jos kerran maanomistajalta jotakin suojellaan, niin hänelle se myöskin pitää korvata. Minä olen kokenut erittäin epäoikeudenmukaisena 70-luvulla tehdyn soidensuojelun perusohjelman, jossa rajoitettiin maanomistajien mahdollisuuksia hyödyntää omaa kiinteistöään, omaa metsäänsä, kehittää sitä eteenpäin, kiellettiin soiden ojittaminen, kiellettiin toimenpiteiden suorittaminen soidensuojelun perusohjelmaan kuuluvalla alueella eikä mitään korvauksia maanomistajille ole saatu. Sen ohjelman toteuttaminen on kestänyt tällä hetkellä yli 30 vuotta, ja tänäkään päivänä ei ole vielä näköpiirissä, koska se saadaan vietyä loppuun. Minusta tämä on mitä suurinta maanomistajan oikeusturvan loukkaamista. Nyt todellakin, ennen kuin lisää suojellaan ja suojeluohjelmia laaditaan, on varmaankin syytä hoitaa nämä asiat loppuun tai sitten vapauttaa näitä alueita suojelun piiristä.

Ne on nyt sitten ajettu tähän surullisenkuuluisaan Naturaan, josta nähtävästi aika suuressa vastuussa oli vihreitten ympäristöministeri, joka asiaa vei eteenpäin todella epäonnistuneella projektilla, joka nostatti maanomistajien vastareaktion hyvin rajulla tavalla ja josta varmaankaan ei tulla tämän sukupolven aikana pääsemään joka paikassa eroon. Niin epäonnistunutta hanketta, kuin vihreä ympäristöministeri toteutti, ei tässä valtakunnassa ole luonnonsuojelualueiden osalta nähtykään. Asialla on, ed. Pulliainen, aina kaksi puolta. Kun lähdetään arvostelemaan toisia, olisi varmaan syytä myöskin katsoa omaa peilikuvaa ja katsoa, mitä sieltä näkyy.

Sitä pidän erittäin hyvänä, että nyt tässä hallituksessa, missä kokoomus on ollut mukana, on voitu sopia rahoitusohjelmasta luonnonsuojeluun, ja täytyy toivoa, että se myöskin viedään läpi ja tämä epäoikeudenmukainen tilanne, mihin maanomistajat on näillä suojelupäätöksillä ajettu, saadaan korjattua.

Mutta nyt puhutaan korvauspykälästä liittyen luonnonsuojelulain muutoksiin. Totean, että minä pyrin kaikin konstein siihen, että tällaista epäoikeudenmukaista tilannetta ei enää tämän lain osalta pääsisi tulemaan vaan nyt, jos kerran suojellaan, se myöskin välittömästi korvataan, ja se on hyvin yksinkertaisesti hoidettavissa oleva asia. Omasta mielestäni olen tässä tapauksessa täysin oikealla asialla, ja ed. Pulliaisen äskeinen puheenvuoro osoitti, että hän on varmaankin asiasta ihan samaa mieltä.

Erkki Pulliainen /vihr:

Arvoisa puhemies! Täytyy jatkaa oppimestarina toimimista, ei tässä nyt mikään auta.

Ensinnäkin, ed. Mäki-Hakola, 1970-luvun epäoikeudenmukaisuuksia älkää nyt meidän vihreiden piikkiin panko. Meidän puolueemme, sanotaanko, alku on luotu vuonna 1984, tosin meitä on vähän iäkkäämpää väkeä, jotka olemme olleet tätä pohjaa luomassa jo aikaisemmin mutta ei mitään sellaista. Puoluekin on vasta 80-luvun jälkipuolella perustettu. Toisin sanoen, kun soidensuojeluohjelmat ja niihin liittyvät asiat käsiteltiin, teidän oma puolueenne, Suomen keskusta, sosialidemokraatit jnp. ovat olleet silloin hallitusvastuussa, Rkp tietysti aina, sehän on jo ainakin 1600-luvulta ollut hallitusvastuussa Suomessa. Millä ohjelmalla? Sillehän kelpaa mikä tahansa. Sieltä saatte tukea aina. Muistan viime hallitusneuvottelutkin: Rkp:n edustaja sanoi aina, että meille sopii kaikki vaan, tehdään mitä vaan, kunhan hallitukseen päästään. Sieltä saatte tukea varmasti tällekin asialle.

Sitten hyvin merkittävä asia, ed. Mäki-Hakola, Natura. Eihän se ole vihreitten hanke lainkaan. Oli ympäristöministeri minkä puolueen edustaja tahansa vuodesta 1995 eteenpäin, Natura piti hoitaa, ja se on EU-hanke, puhtaasti EU-hanke, joka on habitaattidirektiivien jnp. hanke, joka ei ole mikään vihreitten hanke. Me olemme tietysti hoitaneet tehtävämme siinä kuin kaikki muutkin. Olipa se kokoomuslainen tai olipa se keskustalainen tai sosialisti, joka tapauksessa se piti hoitaa, ja EU sen kontrolloi, miten se hoidetaan.

Edelleen minä vielä uudestaan, arvoisa puhemies, kun viesti ei mene perille nyt millään tuolle Nurmoon miehelle, totean, että kun vuonna 1995 vihreät tulivat hallitukseen, ensimmäisenä sovittiin vanhojen suojeluohjelmien rahoituksesta pitkän aikavälin sopimuksella. Toistan vielä sen: aivan samalla tavalla tässä nimenomaisessa tapauksessa tehdään poliittinen sopimus ja asia on sillä sipuli.

Seppo Lahtela /kesk:

Arvoisa herra puhemies! On se hyvä, että tämä poliittinen opetus saadaan näin myöhäisessäkin vaiheessa, koska itse olen kertonut, että vihreät ovat olleet kaikkea suojelemassa, mutta eivät mitään korvaamassa. Mutta täytyy tunnustaa, että olen ilmeisesti ollut väärässä, koska tässä näyttää nyt siltä, että vihreät ovat korvanneet entistenkin suojelijoitten virheet tässä asiassa. Tämä vaikutelma ainakin jäi ed. Pulliaisen puheenvuorosta, mitä nyt en pysty epäilemäänkään enkä vääräksi todistamaan.

Mutta ed. Mäki-Hakolan puheenvuorosta tarkentaisin, kun ed. Mäki-Hakola sanoi, että jos suojellaan, niin korvataan. Tästä samasta ajatuksesta, ideasta, tippaakaan en poikkea, mutta ettei kukaan käsittäisi tätä asiaa niin, että jos suojelupäätös venyy, niin korvausvelvollisuutta ei tule, niin henkihän tässä on erinomaisesti se, että jos suojelun nimissä talousmetsän käyttö estyy, niin se pitää välittömästi korvata eikä odottaa sitä, onko tämä edunsaaja poistunut näistä riveistä toisiin valtakuntiin vaiko ei. Sen pohjalta ei saa muodostua semmoista tilannetta, että kun suojelulla uhataan, niin metsäyhtiöt eivät uskalla tulla lähimainkaan sitä paikkaa. Jos, niin kuin jossakin puheenvuorossa julki tuli, metsästä löytyy liito-oravan jätöksiä, niin myöskin sama juttu. Tältä osin pitää olla rehti peli, että kun tämmöinen tulee ja se tulee ajankohtaiseksi, niin korvaus löytyy välittömästi, ja sitä varten ympäristökeskukset ovat olemassa. Luotan heidän asiantuntemukseensa, kun en muutakaan voi tällä kertaa todistaa.

Kyllä tässä yhteistä hyvää ajetaan, ja uskon, että ed. Pulliainenkin on tästä vielä samaa mieltä, kunhan me tätä vähän enemmän pohditaan ja joulu menee ohi.

Antero Kekkonen /sd:

Herra puhemies! Olisi tietysti houkuttelevaa istua ja kuunnella, kun kokoomus ja vihreät käyvät keskustelua siitä, kuka mitäkin on tehnyt, mutta ihan tosiasiat muistuttaakseni, niin tämän 70-luvun soidensuojeluohjelman kanssa vihreillä ei tietenkään voinut olla mitään tekemistä, koska heitä ei silloin ollut olemassakaan puolueena, liikkeenä.

Minun muistikuvani ja mielikuvani on se, että sen ohjelman pääarkkitehdit löytyvät kyllä sosialidemokraattisesta puolueesta, ja siitä vähän eteenpäin ajattelutapa sitten kehittyi sillä tavalla, että tunnettiin tarvetta uuden ministeriön, ympäristöministeriön, perustamiseen, joka sekin oli mitä suurimmassa määrin sosialidemokraattien luomus. Tämä ihan vain noin historian valaisemiseksi tässä yhteydessä.

Pertti Mäki-Hakola /kok:

Arvoisa herra puhemies! Ed. Pulliainen, vihreät ovat liikkeenä ja poliittisena puolueena ollut 20 vuotta suurin piirtein olemassa. Toisin sanoen teillä on ollut lähes 20 vuotta aikaa hoitaa tämä asia kuntoon omalta osaltanne. En muista, onko sellaisia aloitteita vajaa 20 vuotta sitten esitetty, että vihreät olisivat olleet halukkaat korvaamaan maanomistajille suojelualueen sisälle joutuneet alueet. En suoraan sanoen kyllä muista.

Mitä tulee vuoden 95 hallitukseen, niin olimmehan mekin siinä hallituksessa silloin. Ei kai tämä hallitusyhteistyö ja hallitusohjelma sillä tavalla synny, että yksi puolue sanoo, että tämä hoidetaan näin, vaan minun ymmärtääkseni siitä neuvotellaan ja siitä syntyy poliittinen sopimus, jota te äsken peräänkuulutitte. Se tapahtuu yhteistyössä minun ymmärtääkseni. Mutta ed. Pulliainen näkyy erittäin hyvin sopeutuneen tällä hetkellä tähän poliittisen opposition rooliin, niin kuin ihan oikein oppositiopuolueelle onkin.

Kysymys on nyt siitä, että minä haluan, että tämä asia nyt näiden lisääntymisalueiden osalta hoidetaan sillä tavalla, että maanomistaja saa välittömästi korvauksen. Jos, niin kuin täällä aloitteessa todetaan, alueellinen ympäristökeskus hylkää kiinteistön omistajan tai erityisen oikeuden haltijan 3 momentin nojalla tekemän hakemuksen poiketa 1 momentin kiellosta, joka siis kieltää hävittämästä lisääntymisaluetta, tulee alueellisen ympäristökeskuksen määritellä päätöksessään lisääntymis- ja levähdyspaikan rajat. Lisääntymis- ja levähdyspaikkojen rajojen määrittämistä koskevan päätöksen antamisesta ja suojelun lakkauttamisesta on voimassa, mitä 47 §:ssä säädetään erityisesti suojeltavien lajien esiintymispaikkojen suojelun voimaantulosta ja suojelun lakkauttamisesta. Tästä on yksinkertaisesti kysymys eikä mistään muusta.

Minä olen suhteellisen varma siitä, että tämän asian hoitaminen ei edes tule kovin kalliiksi valtiolle, jos otetaan huomioon, minkä tyyppisiä nämä alueet yleensä ovat, vaan minä luulen, että näiden suojeluohjelmien, totaalisuojeluohjelmien, joista ei edes tiedetä, mitä siellä on, rahoittaminen on huomattavasti suuremman luokan asia kuin tämä. Mutta tämä on yksityisen maanomistajan kannalta oleellisen tärkeä asia, että hän saa, jos yhteiskunta rajoitteita asettaa, siitä selvän korvauksen.

Mitä tulee Naturaan, ed. Pulliainen totesi, että Natura ei ole vihreitten asia. Ei Natura ole vihreitten asia. Se on EU:n asia, ja se on meidän, valtion, yhteinen asia. Mutta miten se asia hoidettiin, se on mitä suurimmassa määrin vihreitten asia. Vihreitten ympäristöministeri oli se keskeinen henkilö, joka oli määrittelemässä, mikä on tyyli ja tapa, miten Natura hoidetaan kuntoon, miten maanomistajaa kuullaan, miten maanomistajan mielipiteet otetaan huomioon. Se oli pohjanoteeraus, ed. Pulliainen, miten vihreitten puheenjohtajana ja ympäristöministerinä toimineen henkilön johdolla valmisteltiin asia. Se oli pohjanoteeraus. Siinä mielessä se on vihreitten asia, miten se hoidettiin. Natura sinänsä on meille välttämättömyys, ja se tulee kaikkien muidenkin EU-maiden hoitaa. Minä toivon, että muualla EU-valtioissa ei syyllistytä yhtä epäonnistuneeseen projektiin, kuin täällä meillä.

Minä edelleen olen sitä mieltä, ed. Pulliainen, että tämä oli sen tyyppinen pohjanoteeraus, josta me saamme kauan kantaa ikäviä seuraamuksia. Meillä on erittäin suuri epäluulo meidän maanomistajiemme keskuudessa ympäristöministeriön virkamiehiä ja ympäristöministeriötä vastaan tänä päivänä. Niiden haavojen paikkaaminen kestää todella pitkään. Kysymys on siitä, miten asia hoidettiin.

Juhani Sjöblom /kok:

Arvoisa puhemies! Ed. Pulliaiselle tästä Naturan toteuttamisesta: Kyllä 95 jälkeen se olisi voitu hoitaa paljon paremmin. Olisi pitänyt selvittää perustellummin, mitä suojeltiin. Natura-direktiivien tulkinta oli jopa yltiöpäistä. Ei välitetty siitä, olivatko asiakirjat kaikki kunnossa tai olivatko ne suojelukohteet oikeissa mittasuhteissa paikallisiin olosuhteisiin.

Erkki Pulliainen /vihr:

Arvoisa puhemies! Muutama sana vielä Naturasta: Ed. Sjöblom äsken todisti siitä, että se oli yltiöpäistä ja mitähän kaikkea. (Ed. Sjöblom: Se tulkinta!) Joo, se tulkinta.

Arvoisa puhemies! Mitä onkaan tapahtunut sen jälkeen, kun Natura-asiakirjat toimitettiin komissiolle ja pääosastolle tutkittavaksi? On tapahtunut, että ne ja ne ja ne avainbiotoopit eivät olekaan riittävästi edustettuina, vaan tarvitaan täydennyksen täydennyksen täydennyksiä. Siis EU on ollut tässä se tuomari.

Myönnän, että silloin 95 erikoisesti ohjeistuksessa, joka oli tietysti pakko antaa ympäristökeskusten virkamiehille tämän asian hoitamiseksi, oli toivomisen varaa. Mutta siinä olikin valtava työ, näin minulle on opetettu. Minä en ole ollut siinä hommassa millään tavalla mukana. Minut on näistä kuvioista täydellisesti ulostettu, että minulla ei ole ollut yhtään mitään tekemistä ympäristöministeriön kanssa sinä aikana, kun me olemme olleet hallituksessa ja meillä on ollut ympäristöministeri. Kukaan ei ole koskaan soittanut minulle, ei ole kysynyt, vaikka olen alan professori, mitään neuvoja. Minä vaan luen lehtiä ja olen seurannut eduskuntaryhmän kokouksissa, mitä on puhuttu. Minulla ei ole ollut asian kanssa mitään tekemistä. Minä olen käynyt ympäristöministeriössä 7,5 vuoden aikana kai kolme kertaa kaiken kaikkiaan. Elikkä minä olen ollut siitä out. Mutta noin ulkopuolisena tarkkailijana täytyy sanoa, että sai sen vaikutelman, että olisi pitänyt ohjeistaa virkamiehet toisella tavalla. Ympäristöministeri ei itse ole sitä kenttätyötä ollut tekemässä tietysti pätkänkään vertaa eikä valtiotieteen ylioppilaana olisi siihen edes pystynytkään. Se on aivan selvä asia. Siihen tarvitaan biologikoulutus, että se on ihan selvä asia. Tämä asia on täsmälleen näin.

Mutta erinomaisen hyvä on se, että ed. Mäki-Hakola on joutunut antamaan kaikissa asiakysymyksissä periksi, ainoastaan herjat ovat jääneet jäljelle.

Toinen varapuhemies:

Toivoisin, että keskustelu pysyisi vähän tiukemmin tässä lakialoitteessa, jonka ed. Mäki-Hakola on tehnyt. Tässä on siis kysymys korvausvelvollisuudesta, korvausten suorittamisesta.

Ed. Rauhala merkitään läsnä olevaksi.

Seppo Lahtela /kesk:

Arvoisa herra puhemies! Puhemiehen toive toteutuu osittain minunkin puheenvuorossani. Siltä osin täytyy todeta, että ikään kuin vastaan ed. Pulliaiselle tässä asiassa, että EU toimii tuomarina monissa suojeluasioissa. Sen pohjalta Naturankin täydennysvelvoite monien eri lajien osalta on löydetty ja keksitty siellä. Valitettavasti ainakin itselläni on sellainen tunne, mitä tunnetta en yksin tässä tasavallassa edusta, että tässä on sellaista kotimaista kätyröintiä olemassa, että sen pohjalta täältä tehdään sinne kaikenlaista sellaista aloitteellisuutta, millä löydetään mitä ihmeellisintä tänne taakse. Edelleen korostan, että en ole tätä suojelua vastaan, mutta haluan, että näihin kaikkiin, mitä sieltä syntyy, löytyy myöskin korvauskysymys ja siltä osin tätä kansaa kasvatettaisiin vähän enempi isänmaallisuuteen ja suomalaiseen edunvalvontaan eikä pyrittäisi olemaan niin esimerkillisiä, pyhiä ja erikoisia Eurooppaan päin, että kumarramme sinne kaikki suin päin.

Tältä osin oli myönteistä kuulla, että ed. Pulliainen monissa kansallisissa kysymyksissä näyttäisi olevan osittain samalla rintamalla kuin itse, mutta vähän vaikeata se joskus on ymmärtää.

Pertti Mäki-Hakola /kok:

Arvoisa herra puhemies! Mitä tulee asiakysymyksen periksiantamiseen, enpä koe missään asiakysymyksessä joutuneeni antamaan periksi. Olen omasta mielestäni perustellut täysin mielipiteeni.

Siitä olen samaa mieltä, että jos ed. Pulliainen olisi saanut Naturaan jollakin tavalla vaikuttaa ja ympäristöministerin ja ympäristöministeriön käyttäytymiseen, luultavasti lopputulos olisi ollut parempi. Olen sen verran kuitenkin asiaperusteilta seurannut ed. Pulliaisen toimintaa, että olen kyllä todennut, että siellä ei yleensä hutaisemalla tehdä mitään, niin kuin Naturassa nyt tämän valtiotieteen ylioppilaan toimesta on tapahtunut, vaan olen ihan varma siitä, että luultavasti siinä olisi ollut pikkuisen enemmän jäntevyyttä mukana. Pidän erittäin valitettavana sitä, että vihreät eivät osaa käyttää omassa eduskuntaryhmässään olevaa ehdotonta alan asiantuntemusta hyväksi sillä tavalla, että voitaisiin päästä myönteiseen lopputulokseen.

Mutta siitä ei päästä mihinkään, että vihreiden ympäristöministeri, oli sitten kenttätyössä mukana tai ei, joka tapauksessa vastaa ympäristöministeriön toiminnasta. Tässä tapauksessa mielestäni ympäristöministeri joutuu täysin vastaamaan siitä prosessista, mitä tässä käytiin.

Mutta oleellista tässä on se, että on erittäin miellyttävää, että ed. Pulliainen selvästi ilmoittaa, että hän on valmis tällaiseen niin kutsuttuun poliittiseen sopimukseen tämän lain muuttamisen osalta ja valmis tulemaan tämän lakiesityksen taakse. Se on se oleellinen ja tärkein asia tässä. Kaikki muu on toispuolista asiaa, vaan tämä on se tärkeä asia, ja sille annan erittäin suuren arvon.

Keskustelu päättyy.