Pentti Tiusanen /vas:

Arvoisa puhemies! Nämä puheenvuorot olivat jaossa muutama päivä sitten, jotenka on tämä paalupaikka, ja aivan lyhyesti näin kello vähän yli 5 aamulla.

Ennen muuta sosiaali- ja terveyspalvelut ovat ne palvelut, jotka täällä juuri ministeri Vilénkin toi esiin. Kun puhutaan ikään kuin Suomen korkeasta verokannasta, niin samalla on hyvä muistaa, että meillä on palvelut. Palveluja tietysti uhkaa nyt romuttuminen, mutta joka tapauksessa edelleen meillä on julkinen vahva sairaalalaitos, terveyskeskukset, vanhustenhoito, ja vaikka todellakin aina tulee ongelmia ja kunnat ja valtiokin ovat säästäneet nimenomaan näiden sosiaali- ja terveyspalveluiden kustannuksella, niin meillä on hyvin paljon puolustettavaa, eli myöskin menetettävää on paljon. Mutta nyt ollaan tilanteessa, että pitäisi saada korjausta aikaan.

Kun katsomme valtionosuuksia nyt neljän vuoden ajalta, niin ne ovat nousseet. Ehdottomasti enemmän on nyt rahaa kunnille suunnattu sosiaali- ja terveyspuolelle neljän vuoden periodissa ja vielä korvamerkitysti niin, että tässäkin budjetissa on se 60 miljoonaa euroa, joka on professori Jussi Huttusen johtaman Kansallisen terveysprojektin kautta syntynyt panos. Tietysti kunnat käyttävät kunnallisen itsehallinnon ja itsenäisyytensä puitteissa, niin kuin parhaaksi näkevät, suurta osaa näistäkin panoksista, ja on varmasti kuntia, jotka eivät tee niin kuin pitäisi tästä näkökulmasta, että ne rahat pitäisi käyttää vahvasti sosiaali- ja terveyspuolelle, mutta on paljon kuntia, joilla ei ole mahdollisuuttakaan hoitaa kunnolla palveluja.

Mutta haluaisin summata tilanteen ikään kuin lainsäädännön puolelta siihen, että emme pysty — ja nyt puhun nimenomaan terveyden- ja sairaanhoidosta — lainsäädännöllisesti erottamaan kahta eri asiaa, nimittäin kansanterveyttä, preventiota, avoterveydenhoitoa, terveyskeskusten toimintaa, neuvolapalveluja ja toisaalta sairaanhoitoa ja sitten kuntoutusta. Ne ovat yhteinen kokonaisuus. Ne pitäisi myös lainsäädännössä saada yksiin kirjoihin, ja tässä mielessä kansanterveyslaki ja laki erikoissairaanhoidosta pitäisi yhdistää. Se helpottaisi myös sitä kahtiajakoa, joka joka tapauksessa edelleenkin eri puolilla maata toimii, onko potilas sairaanhoitopiirin sairaalassa vai kunnan terveyskeskuksen vuodeosastolla. Se vääristää tilannetta: on yksi potilas, sama sairaus ja tavallaan sama henkilökuntakin häntä hoitamassa.

Vanhustenhoito on erittäin tärkeä asia. 1999 ennen vaaleja se asia oli vahvasti esillä. 2000 kunnallisvaalien edellä se oli vahvasti esillä. Puhutaan ihmisen arvon mukaisesta vanhuudesta, humaanista, eettisestä kestävästä ja arvokkaasta vanhenemisesta. Tämä on tärkeä asia, ja uskon, että se tulee olemaan 16. maaliskuuta myös hyvin monelle ihmiselle ratkaisun pohjana, miten näitä asioita on hoidettu, mutta meidänkin eduskunnassa tietysti on hyvä aina tämä asia myöskin käytännön töissä pitää mielessä.

Lääkekorvauksista: Se että nostetaan lääkkeiden omavastuuosuutta nyt, niin kuin eduskunta teki, ei voi olla terve asia, siitä päätettiin ja siitä äänestettiin, ei terve asia sen takia, että Suomessa todellakin omavastuuosuudet ovat korkeita. Lääkkeiden kohdalla ne ovat Euroopan unionin huippua. Kaiken kaikkiaan potilaan omavastuut ovat Euroopan unionin huippua. Toisaalta emme ole lähelläkään huippua siinä, miten paljon Suomi käyttää rahaa per capita per vuosi terveyden- ja sairaanhoitoon, vaan vuonna 2000 meidän takanamme Oecd-maista olivat ainoastaan Uusi-Seelanti, Kreikka, Espanja ja Portugali, kaikki muut olivat ennen meitä. Se on vakava asia, eli vaikka kuinka tehokkaasti hoidetaan, niin ilman resursseja ei pysty sitä tasoa säilyttämään, ja halvalla ei todella saa hyvää. Se voidaan terveyden- ja sairaanhoidossa myös todeta.

Kaiken kaikkiaan voisi vielä tietysti todeta sen, että arvokeskustelu on kovin paljon käytetty ja kulutettu sana, mutta kuitenkin valtioneuvostoa ja myöskin pääministeriä voi kiittää siitä, että tämä Kansallinen terveysprojekti polkaistiin käyntiin. Se oli aika laaja prosessi, mikä siinä läpivietiin. Tuloksia ja ehdotuksia on koko joukko, mutta se, missä todella lipsuu, on se, että niitä resursseja euroissa, mitä professori Jussi Huttusen johtama ryhmä on esittänyt, ei kuitenkaan sitten päässyt tämän budjetin loppusuoralle vaan jäätiin ikään kuin takapainotteisesti. Tässä kohdin pitää muistuttaa, että sairaaloissa hyvin koulutettu, uhrautuvaa työtä tekevä hoitohenkilökunta, lääkärikunta työskentelee ja todellakin usein olosuhteissa, joissa joudutaan jatkuvasti miettimään, mitä mikin maksaa, ja tällöin myös hoidon laatu saattaa vaarantua ja on tietysti varsin paljon jäänyt tarpeellisia toimenpiteitä tekemättäkin. Tämänhän me kaikki tiedämme.

Aivan lopuksi yksityissektorista voidaan todeta se, että yksityissektorilla on oma tärkeä osuutensa, mutta terveydenhoitoa ja nimenomaan sairaanhoitoa, niitä molempia, ei voida yksityistää. Se on täysin mahdotonta Suomen kaltaisessa yhteiskunnassa.

Katri Komi /kesk:

Arvoisa rouva puhemies! "Elämä on menettänyt tarkoituksensa silloin, kun lapset pelkäävät työtä ja aikuiset joutilaisuutta." Näin nyky-yhteiskuntaan osuvasti sanoi Risto Nivari.

Arvoisa rouva puhemies! Kuntien taloudellisia mahdollisuuksia turvata sosiaali- ja terveyspalvelut pitäisi pystyä valtion tukemaan omalla toiminnallaan eikä leikata kustannustason nousun korvaamiseen tarkoitettuja rahoja. Kun väestö ikääntyy ja henkilöstön vaihtuvuus kasvaa eläköitymisen myötä, ovat haasteet entistä suurempia. Työntekijöitä tulisi löytää tilalle ja ylityöllistetyille saada järjestettyä myös vapaa-aikaa perheelle ja elämälle työn ulkopuolella. Onneksi valtiovarainvaliokunnan mietinnössäkin myönnetään, että terveydenhuoltoprojektin toteuttaminen edellyttää lähivuosina selkeää voimavarojen lisäämistä julkiseen terveydenhuoltoon.

Myös työolosuhteita on pyrittävä parantamaan niin fyysisellä kuin henkiselläkin puolella. Työtehtäviä on kyettävä jakamaan paremmin lääkärien ja sairaanhoitajien kesken. On myös hyvä, että terveystoimen ja sosiaalitoimen yhteistyötä korostetaan. Tänä syksynä käynnistetty Kansallinen sosiaalialan kehittämisohjelma toivottavasti antaa joitakin linjauksia oman alan ja yhteistyön kehittämiseen.

Arvoisa rouva puhemies! Tehdessäni vuonna 1999 talousarvioaloitteen lasten- ja nuortenpsykiatrian menojen korvamerkinnästä kunnille tiesin, että korvamerkintä ei ole paras tapa hoitaa asiaa, mutta siinä tilanteessa se tuntui ainoalta mahdollisuudelta. Nyt tätä korvamerkittyä rahaa jaetaan neljättä kertaa ensi vuonna. Tällä erillismerkityllä rahalla on pystytty parantamaan palveluita. On perustettu määräaikaisia virkoja ja liikkuvia työryhmiä, lyhennetty jonotusaikoja, aloitettu hankkeita ja koulutettu henkilökuntaa uusiin työkäytäntöihin. Rahan loppuminen saattaisi katkaista hyvin alkaneita projekteja, ja hoitotakuujärjestelmäkään ei vielä toimi kuin noin puolessa sairaanhoitopiireistä. Myös lasten ja nuorten psykiatrinen kuntoutus tarvitsee lisämäärärahoja.

Valtiovarainvaliokunta aivan oikein korostaa kouluterveydenhuollon ja hoitoketjujen toimivuuden merkitystä lasten ja nuorten hoidossa. Myös ongelmien ennaltaehkäisyyn ja varhaiseen puuttumiseen on valmistauduttava niin kunnissa kuin sairaanhoitopiireissäkin. Kuitenkaan pelkällä rahalla tilannetta ei voi hoitaa. Kyseessä on myös palvelurakenteen parantaminen ja työntekijöiden rekrytointiongelma. Kuntatasolla joka sektorin on hoidettava osansa kuntalaisten hyvän mielenterveyden ylläpidosta, kuten Mielenterveyden kulmakivet -projektissa totesimme tänä syksynä.

Syrjäytymisuhan alaisten lasten ja nuorten palveluihin on päätetty nyt ohjata 15 miljoonaa euroa. Toivon, että jo syntyneitä ja jatkossa syntyviä hyviä käytäntöjä pystyttäisiin kuitenkin nopeasti levittämään eri puolille Suomea, jottei pyörää tarvitse keksiä joka paikassa uudelleen. Ennaltaehkäisy on aina helpompaa, halvempaa ja inhimillisempää kuin vaurioiden hoito. Tulevaisuudessa kaikkia tarvitaan työelämässä. Kenenkään ei ole varaa antaa syrjäytyä jo nuoruudessa.

Arvoisa rouva puhemies! On hyvä, että sukupuolivaikutusten arviointi on vihdoinkin alkanut, vaikkakin vasta kokeiluluontoisesti joidenkin lakiesitysten osalta. Olisi erittäin hyvä, jos sukupuolivaikutukset otettaisiin huomioon viimeistään siinä vaiheessa, kun arvioidaan talousarvion toteutumista. Etukäteisarviointi olisi tietysti vielä aivan oma lukunsa.

Naisten ja miesten tai tyttöjen ja poikien erilaiset kiinnostuksen kohteet ja tarpeet tai erilainen työmarkkina-asema vaikuttavat eri tavoin, olipa sitten kyse veroratkaisuista, tulonsiirroista tai kannustinloukuista, ja naisten euro on edelleenkin vain 80 senttiä. Yksin asuvien naisten eläkkeet ovat neljänneksen pienemmät kuin yksin asuvien miesten. Tätä ei korjata pelkillä eläkeratkaisuilla.

Arvoisa rouva puhemies! Omaishoito on puhututtanut joka puolella, missä olen liikkunut tämän vuoden aikana. Useimmiten kysyjä on ollut vanheneva nainen, joka hoitaa joko vammaista lastaan tai ikääntynyttä puolisoaan. Tässäkään mietinnössä ei tuoda mitään uutta asiaan, mutta onhan siellä sentään lausuma siitä, että omaishoidon tuelle on luotava yhtenäiset kriteerit ja omaishoitajan asemaa on vahvistettava.

Viimeaikaiset toiveet omaishoitajilta ovat koskeneet niitä kahta vapaapäivää, jotka statuksen saaneille omaishoitajille myönnettiin. Kun kaikki potilaat eivät halua tai hoitaja ei syntyvien seurannaisvaikutusten vuoksi halua laitoshoitoa vapaapäivien ajaksi, pitää avopalvelua pystyä kehittämään. Omaishoidon merkitys kasvanee tulevaisuudessa. Kuntien resurssit eivät lisäänny, joten valtion on tultava tässä vastaan.

Arvoisa rouva puhemies! Lapsiperheiden hälyttävä taloudellinen tilanne ei ole tuntunut nykyistä hallitusta hetkauttavan. Lupauksia kyllä kuullaan seuraavalla vaalikaudella tehtävistä parannuksista, mutta miksi, voi miksi, mitään ei ole voitu tehdä nyt, tänään, eilen?

Perhepolitiikan pahin epäkohta on kiistatta vähimmäismääräisen äitiys-, isyys- tai vanhempainrahan alhainen taso. Minimiäitiyspäivärahaa saa yli neljäsosa päivärahaa saavista äideistä. Hallituksen pikku korotus tuohon summaan työttömille äideille ei ratkaise mitään. Vastavalmistuneet, monet yrittäjät, pätkätöitä tekevät, viljelijät ja opiskelijat saavat edelleenkin nauttia erittäin pientä, 11,45 euron, päivärahaa, päädyttyään tekemään tähän yhteiskuntaan uuden veronmaksajan.

Myös valiokuntaneuvos Pentti Arajärvi kiinnitti väitöskirjassaan huomiota edellä mainittuun asiaan ja kyseenalaisti sen tason perustoimeentulon turvaajana. Keskusta on kyllä esittänyt moneen kertaan, että tuo päiväraha tulisi olla työttömyyspäivärahan suuruinen, ja siitä on äänestettykin tässä salissa. Kustannusvaikutus olisi 15 miljoonaa euroa.

Kotihoidon tukea olemme esittäneet korotettavaksi 330 euroon per kuukausi. Sen kustannusvaikutus olisi 25 miljoonaa euroa. Ja vielä lapsilisien indeksikorotuksiin olisimme valmiita laittamaan 10 miljoonaa euroa. Lapsilisien reaaliarvohan on pudonnut yli 10 prosenttia vuodesta 94.

Lisäksi esitämme lausumaehdotuksena, että on laadittava kokonaisselvitys lapsiperheiden taloudellisesta tilanteesta. Myös yhden tulonsaajan perheiden sekä sosiaaliturvan varassa elävien kireään verotukseen liittyvät ongelmat on selvitettävä ja korjattava pikaisesti. Vaikka pelkillä suurilla tuloilla ei tietysti kasvateta hyvinvoivia lapsia, on jatkuva niukkuus riskitekijä.

Yhteiskunnan asennetta lasten fyysisiin ja henkisiin laiminlyönteihin on tiukennettava. Päihdeongelmaiset äidit on pystyttävä kartoittamaan entistä aikaisemmassa vaiheessa. Huostaanotettujen lasten jatkuva uudelleensijoittelu, pompottelu, tulee lopettaa. Vanhemmuuden taitoja on tuettava sekä tarjottava joustavat matalan kynnyksen palvelut lapsiperheille, lapsille ja nuorille. On kehitettävä menetelmiä, joilla voidaan arvioida vanhemmuutta lapsen tarpeiden kannalta.

Neuvoloiden mahdollisuuksia kouluttaa henkilökuntaansa uusien tutkimusten valossa esimerkiksi varhaisen vuorovaikutuksen tukemiseksi kehitettyyn työmenetelmään tutustumalla on parannettava, aivan kuten Valtiontilintarkastajat ovat esittäneet.

Arvoisa rouva puhemies! Haluan vielä kerran toistaa sen, että keskusta edellyttää pienimpiä kansaneläkkeitä korotettavaksi. Tästä teemme mielihyvin yhden kohdan hallitusohjelmaan.

Maatalousyrittäjien sosiaaliturvan parantaminen ja jaksamisen edistäminen on edelleenkin ajankohtaista, kuten kieltämättä muidenkin yrittäjien kohdalla asia on. Erityisongelman viljelijöiden työssäjaksamiskysymykseen tuo se, ettei työkyvyttömyys ole tilalla yksilöasia, vaan siinä on kysymys koko tilasta ja toisenkin puolison toimeentulosta. Työkyvyttömyyseläketilastojen valossa näyttäisi siltä, että viljelijäperheiden työssäjaksamista ja hyvinvointia voitaisiin edistää ennalta ehkäisemällä tuki- ja liikuntaelinten sairauksia, verenkiertoelinten tauteja ja työuupumusta. Esimerkiksi kuntoutusta tulisi saada tarpeeksi varhaisessa vaiheessa. Lasten päivähoito tulisi kyetä järjestämään ainakin kiireisimpään sadonkorjuuaikaan. Nuorten viljelijöiden toiveena on toimiva lomitusjärjestelmä ja riittävä lomittajien määrä.

Lopuksi haluan vielä mainita, että keskusta esittää budjettivastalauseessaan rintamalisän korotusta 40,5 eurosta 45,5 euroon kaikille veteraaneille Suomen itsenäisyyden 85-juhlavuoteen ajoittaen.

Juha Rehula /kesk:

Arvoisa rouva puhemies! Lipposen toisen hallituksen ohjelman otsikko "Oikeudenmukainen ja kannustava — sosiaalisesti eheä Suomi" antoi lupauksia ja luotasi tulevaisuuteen. Sosiaaliturvan kehittämistyön osalta luvattiin säilyttää pohjoismaisen hyvinvointiyhteiskunnan malli, joka takaa kaikille mahdollisuuden oman elämänsä hallintaan ja aktiivisuuteen.

Lipposen toisella hallituksella oli perintönään Lipposen ensimmäisen hallituksen toimet, joissa aktiivisen työelämän ulkopuolella olevien toimeentuloa heikennettiin ja vaikeutettiin arkipäivästä selviytymistä. Tuloverojen keventämisen mantra ei ole kuluneella vaalikaudella helpottanut tämän satojentuhansien suomalaisten joukon arkipäivää, niiden, joilla ei ole ollut vahvoja ja äänekkäitä edunvalvojia puolellaan. Työttömyysturvaa heikennettiin ja lapsikorotuksiin puututtiin, tulorajoja tiukennettiin. Perusturvaan liittyvien etuuksien indeksitarkistukset jäädytettiin, mistä on seurannut vääjäämättä niiden ostovoiman lasku. Kansanvakuutusjärjestelmämme peruspilarin, kansaneläkkeen pohjaosan, leikkaaminen aloitettiin ja vietiin tällä vaalikaudella loppuun eduskunnan aidon tahdon vastaisesti. Universaaliin, kaikkia suomalaisia samanarvoisesti kohtelevaan, sosiaaliturvaan kajottiin tavalla, joka repi aukkoja turvaverkkoihimme.

Kulunut hallituskausi on palauttanut osan laman aikana ja laman jälkeen leikatusta perusturvastamme. Lupaukset merkittävistä uudistuksista tulevat kuitenkin jäämään hallitusohjelmaan kirjattujen selvitysten tasolle. En väheksy nollapäivärahan palauttamista enkä väheksy köyhyyspakettiakaan, mutta kun samanaikaisesti esimerkiksi terveydenhuollon maksuja on korotettu ja omavastuita lisätty, ovat ne vain osaltaan lisänneet minimitoimeentulon varassa elävien arkipäivästä selviytymisen ongelmia ja vaikeuksia. Sairastamisen ja lääkkeiden kallistuminen sekä julkisen terveydenhuollon laadulliset ja määrälliset ongelmat kertautuvat vähävaraisen väestönosamme kohdalla.

Arvoisa rouva puhemies! Hallitukselle voi antaa kiitosta siitä, että periaate- ja ohjelmatasolla on tulevaisuuteen varauduttu. Esimerkkejä tästä ovat Köyhyyden ja syrjäytymisen vastainen kansallinen toimenpideohjelma, Somera-työryhmän raportit, terveydenhuollon periaatepäätös Kansallisen terveysprojektin tuottamana tai sosiaali- ja terveyspolitiikan strategiat 2010 Kohti sosiaalisesti kestävää ja taloudellisesti elinvoimaista yhteiskuntaa, joitakin esimerkkejä mainitakseni.

Jää silti kysymään, millaisessa kunnossa hyvinvointiyhteiskuntana edelleenkin itseään pitävä Suomi matkaa edessämme oleviin vuosikymmeniin. Uhat ja periaatetasolla ratkaisuesityksetkin siis ovat olemassa. Mielestäni on tärkeää, että jatkossa päätöksenteko voi tapahtua tietoisten päätöksien kautta eikä niin kuin valitettavasti muutaman viime vuoden aikana on tapahtunut, että tilanteisiin ajaudutaan tai kriisien kautta joudutaan. Tällä tarkoitan esimerkiksi terveydenhuollon maksujen omavastuiden korotuksia, joilla on rahoitettu näitä etuuksien nostoja, joita kuluneella vaalikaudella on tehty, tai sitä, että sairausvakuutuskorvausjärjestelmämme on vahvasti alijäämäinen, on suuri vaje, joka pitäisi lähivuosien aikana kattaa, tai sitä, että julkisen ja yksityisen sektorin välinen rajanveto esimerkiksi terveydenhuollossa on tapahtunut tavalla, joka ei ole ainakaan yhteen yksittäiseen päätökseen perustunut, vaan on ajauduttu tilanteeseen, missä julkisen terveydenhuollon palvelut ovat olleet heikentymään päin, vastaavasti yksityinen sektori vahvistunut.

Seuraavassa aivan luettelonomaisesti asioita, jotka odottavat ratkaisuaan tulevien vuosien aikana, jotta voisimme myös jatkossa kutsua itseämme hyvinvointiyhteiskunnaksi.

Väestön ikääntyminen ja tätä kautta lisääntyvät palvelutarpeet tulee pystyä järjestämään niin, että jokainen ikääntyvä ja vanheneva ihminen voi kokea elämänsä ihmisarvoiseksi. Vielä tämä eduskunta päättää eläkepoliittisesti suuresta linjauksesta niin sanotun Puron paketin kautta. Tämä Puron paketti onnistuessaan perustuu kahden pilarin varaan: ihmisten on pysyttävä tätä päivää pidempään töissä, ja toisekseen järjestelmän tulee olla niin uskottava, että siihen myös nuorempi sukupolvi omia päätöksiä miettiessään luottaa. Vain näitten kahden tekijän kautta tämä paketti voi pysyä kasassa ne kymmenet vuodet, joita sille on kaavailtu.

Yhteiskunnassamme jo tekoina oireileva pahoinvointi ja syrjäytymiskehitys pitää pystyä tavalla tai toisella pysäyttämään jo ihan yhteiskuntarauhankin säilymisen nimissä. Lapsiperheiden asema osana yhteiskuntaa ihan väestöpoliittisiin ulottuvuuksiin saakka vaatii toimia ja osan esimerkiksi tulonsiirtojen osalta jo pikaisestikin. Sosiaaliturvajärjestelmämme yksinkertaistaminen vaatii edelleenkin työstämistä. Aletaan olla tilanteessa, missä raportteja ei enää puutu, mutta toteuttamisvaihe on jäämässä tulevaisuuteen. Lääkekorvausjärjestelmä odottaa uudistamista jne. jne., lukuisia isoja kysymyksiä, joihin pitää poliittisen päätöksenteon kyetä ratkaisuja löytämään.

Arvoisa herra puhemies! Ed. Ihamäki on lukuisia kertoja kuunneltuaan käymiämme sosiaalipoliittisia keskusteluja kuluneen syksyn aikana kysynyt, miten asiat voivat olla niin huonosti kuin väitetään, kun me ainakin kansainvälisissä vertailuissa menestymme niin hyvin kuin olemme menestyneet ehkä terveydenhuoltoamme lukuun ottamatta. On kuitenkin, ed. Ihamäki, aina hyvä muistaa, että kun suomalaiset oireilevat, järjestelmässämme on täytettäviä aukkoja ja on olemassa asioita, joihin pystyttäisiin etukäteen vaikuttamaan, mitä kautta voitaisiin myös säästää, niin miksi emme voisi toimia ennemmin kuin vasta sitten, kun on pakko korjata jotain jo tapahtunutta.

Timo Ihamäki /kok:

Arvoisa puhemies! En tiedä, kuinka hedelmällistä tai vaikuttavaa täällä on käsitellä niinkin tärkeää pääluokkaa kuin sosiaali- ja terveydenhuollon pääluokkaa aamulla kello 5.30. Yökeskustelullahan on kai tarkoitus nopeuttaa budjetin käsittelyä, mutta kun täällä on vain osa kansanedustajia ja osa on yöpuulla, voi käydä niin, kuten kahvilassa äsken todettiin, että kohta tulee kansanedustajista aamuvuoro virkeänä tänne töihin ja keskustelu jatkuu entistä virkeämpänä.

Sitten päivän tekstiin.

Vastikään toteutettu Kansallinen terveysprojekti oli mittava suoritus ja mittava yritys kiinnittää huomiota siihen, missä Suomen terveyspalvelujärjestelmässä mennään ja mitä puutteita siinä on ja mitä pitäisi tehdä niiden korjaamiseksi. Mehän olimme runsaat kymmenen vuotta sitten Maailman terveysjärjestön nimeämä terveydenhuollon mallimaa, ja kansalaiset itse olivat tyytyväisiä terveyspalvelujärjestelmään vastikään tehdyssä selvityksessä. Mutta pari vuotta sitten Who rankeerasi meidät, siis Suomen, vasta sijalle 31 terveyspalvelujen järjestämisessä eli siinä, kuinka paljon terveyspalvelujärjestelmällä saadaan aikaan terveyttä. Tämähän poiki sitten Kansallisen terveysprojektin, mikä oli sinänsä hyvä, että jotakin siitä seurausta oli, ja siitähän saatiin mittavia tuloksia.

Ihan lyhyesti voidaan todeta, että huomattiin, että tarvitaan lisää rahoitusta. Mehän käytämme vain 6,7 prosenttia bruttokansantuotteesta terveydenhuoltoon, kun osuus muissa Oecd-maissa on paljon korkeampi ja USA:ssa peräti 14 prosenttia. Myöskin huomattiin, että tarvitaan lisää henkilöstöresursseja, koska aika moni eläköityy muutaman vuoden kuluessa ja taas toisaalta väestön ikärakenne muuttuu ja hoitoisuusaste kasvaa. Kolmanneksi todettiin, että tarvitaan rakenteellisia uudistuksia terveyspalvelujärjestelmän organisaatioihin ja toimintamuotoihin.

Mutta yksi asia Kansallisesta terveysprojektista puuttui tai unohtui, ja se oli ennalta ehkäisevä terveydenhuolto ja terveyden edistämisen toimenpiteet sekä omaehtoinen toiminta terveyden parantamiseksi. Itse asiassa tässä lähestyn ed. Rehulan äsken esille ottamaa esimerkkiä. Meillähän on terveyspalvelujärjestelmä nyt olemassa ikään kuin sitä varten, että terveyspalvelujärjestelmä ikään kuin odottaa, että joku sairastuu. Sitten kun tämä joku sairastuu, alkaa kyllä vääntö hänen ympärillään. Monet kansansairaudet muodostuvat kuitenkin vuosikymmenien kuluessa, ennen kuin tauti puhkeaa. Tähän taudin kehitykseen voisi puuttua, ennen kuin itse sairaus vie sairaalaan jne.

Sitten yksi toivomus olisi, että Kansallisesta terveysprojektista voitaisiin keskustella täällä eduskunnassa. Siinähän on ollut tarkoitus, että keskustelu käydään hallitusohjelmaneuvotteluissa ja silloin keskustellaan siitä, mutta eihän kaikkia Kansallisessa terveysprojektissa ehdotettuja ehdotuksia ihan sellaisinaan voi niellä. Siinä varmasti tarvitaan hiomista ja viilausta, ja jos keskustelu täällä eduskunnassa voitaisiin tästä asiasta käydä, voitaisiin vähentää raakileen makua joissakin kohdissa.

Tarja Kautto /sd:

Hyvää huomenta, arvoisa puhemies! STM:n pääluokassa on monia asioita, jotka koskevat kansalaisten jokapäiväistä elämää ja ansaitsisivat omat puheensa. Keskityn kuitenkin mielestäni tärkeään ongelmakohtaan eli terveydenhuoltoomme ja erityisesti erikoissairaanhoitotilanteeseen.

Erikoissairaanhoitomme on ollut tämän syksyn aikana värikkään keskustelun kohteena. Kansalaiset ovat huolissaan palvelujen saamisesta kohtuullisessa ajassa. Samalla on myös esitetty, että saatu hoito ei ole riittävää. Samanaikaisesti kunnat valittavat terveydenhuollon nielevän yhä enemmän varoja siinä määrin, ettei niiden talous enää tilannetta kestä. Kuntien ja erikoissairaanhoidon palvelua tarjoavien sairaanhoitopiirien kesken on syntynyt vaikeitakin ristiriitoja. Lain mukaan kansalaisille on turvattava riittävät terveyspalvelut riippumatta järjestämisvastuussa olevan kunnan taloudellisesta asemasta. Toisaalta kunnat sulkevat taloudellisessa tilanteessaan silmät ja korvat potilasjonoilta ja niiden osoittamalta hoitotarpeelta ja varautuvat maksamaan palveluja vain siinä suhteessa kuin se näyttää taloudellisesti mahdolliselta.

Oman näkemyksenä asiaan ovat tuoneet valtion viranomaisten kannanotot ja vaatimukset terveyspalvelujen saatavuuden osalta. Taistelutantereeksi joutunut HUS on hakenut tilanteeseen tulkintoja oikeuskansleria myöten, jonka lausunnossa kuitenkin todetaan, että nykyistä lainsäädäntöä voidaan tulkita joko potilaan oikeuksia korostavasti tai kunnan taloudellisia näkökohtia painottavasti, eli lainsäädäntö on epäselvä ja sitä tulee tarkentaa.

HUSin jäsenkunnat laativat oman budjettinsa, samoin teki HUS. Lopputuloksena oli tilanne, jossa HUSin hallitus joutui toteamaan, että kuntien määrärahavaraukset eivät kata erikoissairaanhoidon vaatimaa tarvetta vaan johtaisivat nykyisestäänkin vaikeutuvaan hoidonsaantiin ja vaarantaisivat potilaiden turvallisuutta. HUSin hallitus laatikin budjettiesityksen vastoin kuntien toiveita. Tähän jotkut kunnat reagoivat siten, että ne antoivat ohjeet valtuutetuille äänestää oman kunnan kantojen mukaan esitystä vastaan. Asiasta äänestettiin HUSin valtuustossa eilen, ja HUSin hallituksen korkeampi budjettiesitys voitti. Seuraavaksi hallituksen on mietittävä, miten kuntien kanssa saadaan laadittua vastoin niiden tahtoa palvelusopimukset vai onko niitä mahdollista tehdä lainkaan. Mielestäni tilanne on kestämätön.

Arvoisa puhemies! Hallitus ja eduskunta ovat käsittääkseni melko yksituumaisesti todenneet, että hyvä julkinen terveydenhuolto on kansalaisten perusoikeuksia. Kansalaiset puolestaan ovat hyvin yksimielisiä asian tärkeydestä. Olemme myös todenneet, että niin väestön muuttoliike, ikääntyminen kuin myös lääketieteen kehittyminen aiheuttavat merkittäviä lisätarpeita. Samanaikaisesti on kuitenkin vähennetty sektorin osuutta bruttokansantuotteesta. Mielestäni voikin täydellä syyllä väittää, että verbaalisesti olemme siunanneet kehityksen mutta kaksinaamaisesti emme ole valmiita maksamaan siitä aiheutuvia kustannuksia.

Yhdeksi ratkaisuksi on esitetty vaatimus siitä, että erikoissairaanhoito tulisi ottaa kokonaisuudessaan valtion kannettavaksi. En pidä esitystä hyvänä siksi, että se johtaisi automaattisesti perusterveydenhuollon ja erikoissairaanhoidon välisen yhteistyön ristiriitaan. On selvää, että sen jälkeen kunnat pyrkisivät siirtämään mahdollisimman paljon hoitoa erikoissairaanhoidon tehtäväksi. Se olisi mielestäni täysin vastoin avoterveydenhuollon kehittämistä ja aiheuttaisi yhä pahenevia kustannuspaineita.

On myös huomattava, että lääketieteen kehittyminen on nimenomaan mahdollistanut yhä useampien sairauksien hoitamisen polikliinisesti ja avoterveydenhuollossa. Tätä kehitystä tulisi tukea jatkossakin. Sen sijaan on syytä tarkistaa sitä, minkä osuuden valtiovalta kustantaa niin lääkäreiden koulutuksesta kuin tutkimuksesta ja kehittämisestä. Väitänkin, että tällä hetkellä kunnat joutuvat maksamaan yhä enemmän siitä aiheutuvia kustannuksia. Tilanne korostuu HUSissa, joka vastaa merkittävältä osalta monista sellaisista hoidoista, joita ei anneta ja joita ei vaativuutensa ja harvinaisuutensa vuoksi ole järkevääkään hoitaa useassa yksikössä, mutta samanlaista ongelmaa on myös muissa yliopistollisissa sairaanhoitopiireissä.

Yhtenä ratkaisuna on myös pidetty niin sanottua Tampereen-mallia, jossa määrällisesti merkittäviä leikkauksia suoritetaan erillisessä yksikössä niin sanotusti liukuhihnaperiaatteella mahdollisimman tehokkaasti. Toki erikoissairaanhoitoonkin tarvitaan tehokkuusnäkökulma, mutta onko tämäkään ihan oikea ratkaisu? Näyttää siltä, että se entisestään vähentää lääkäreiden halukkuutta toimia perinteisessä erikoissairaanhoidossa, koska erityisesti palkkapussi paksuuntuu merkittävästi liikeperiaatemallilla. Mutta emme pysty jatkossa turvaamaan sen paremmin opetuksen, tutkimuksen kuin kehittämisenkään laatua, jos eriytämme tiettyjä toimintoja laajasti. Pelkään, että joudumme eräiden erikoislääkäreiden osalta samaan tilanteeseen kuin on jouduttu perusterveydenhuollossa. Maassa on puutetta taitavista yleislääkäreistä, jotka ovat tärkeä edellytys koko terveydenhuollon perustan toimivuudelle ja laadulle.

Arvoisa puhemies! Olemme merkittävästi korostaneet kuntien itsehallintoa ja asiantuntemusta asukkaidensa palvelujen järjestämisessä. Erikoissairaanhoidossa ollaan kuitenkin mielestäni ajautumassa tilanteeseen, joka osoittaa, että nykyisillä rakenteilla niin sanottu tilaaja—tuottaja-malli ei ole kestävällä pohjalla. Pienet kunnat eivät pysty riittävästi arvioimaan ja kantamaan vastuutaan. Suuret kunnat pystyvät arvioimaan sangen hyvin hoitotarvetta, mutta nekään eivät pysty riittäviin taloudellisiin velvoitteisiin. Mielestäni onkin välttämätöntä kiirehtiä Kansallisen terveyspoliittisen ohjelman toimeenpanoa (Puhemies koputtaa) ja siinä yhteydessä on välttämätöntä tehdä tarkistuksia kuntien ja valtion välisessä työnjaossa.

Keskustelun nopeatahtinen osuus päättyy.

Marjatta  Stenius-Kaukonen  /vas:

Herra puhemies! Ed. Kauton puheenvuoro sai oikeastaan minut muuttamaan puheenvuoroni sisältöä, koska se oli erittäin tärkeä ja merkittäviä näkökohtia esiin tuova, joista suuresta osasta olen hänen kanssaan samaa mieltä.

Nykyinen malli, jossa kunnat vastaavat palvelujen järjestämisestä ja myöskin tilaavat palvelut, ei ole sellainen malli, joka on kestävä. Kuten ed. Kautto totesi, pienet kunnat eivät pysty kantamaan sitä vastuuta taloudellisesti, mikä tulee esimerkiksi jonkun yhden suuren kalliin sairauden hoitamisesta tai kalliin autokolarin hoitamisesta. Sekin, mitä hän sanoi suurista kunnista, että suuretkaan kunnat eivät taloudellisesti pysty kantamaan vastuuta, varmaan osaltaan pitää paikkansa, mutta ikävä kyllä minulla on sellaista kokemusta, että kysymys ei ole taloudellisista mahdollisuuksista vaan tahdon puutteesta. Yhtä kaikki lopputulos on se, että sairaat eivät saa sitä hoitoa, mitä he tarvitsevat. Väitän, että tämä väärä säästäminen tulee kunnille kalliiksi, tietysti potilaille se tulee vielä kalliimmaksi, koska kysymys on heidän terveydestään.

Mikä on keino löytää ratkaisu? Olen samaa mieltä, että keino ei ole erikoissairaanhoidon siirtäminen valtiolle, koska sen jälkeen kaikki yritetään laittaa valtion piikkiin ja juuri pitäisi tehdä toisin päin. Tässä en tarkoita sitä, että pitää laittaa kunnan piikkiin, vaan tarkoitan sitä, että perusterveydenhuolto pitäisi saada toimimaan. Siellä pitäisi hoitaa mahdollisimman hyvin mahdollisimman varhain, jotta vältytään kalliilta lisäsairauksilta, jotta vältytään sairauden pahenemiselta.

Tyypillisiä sairauksia, joissa huono perushoito tuottaa valtavat kustannukset, ovat diabetes ja sydän- ja verisuonisairaudet. Näiden hoito pitäisi järjestää niin, että rakennetaan saumattomat hoitoketjut, ja tämä sama malli sopii kyllä, voi sanoa, sairauteen kuin sairauteen: katsotaan, mitä tekee perusterveydenhuolto, mitä tekee erikoissairaanhoito, ja ennen kaikkea erikoissairaanhoidon osaaminen tulee saada tukemaan perusterveydenhuoltoa.

Mitkä ovat sitten ne keinot? Joillain alueilla on kokeiltu sitä, että perusterveydenhuolto ja erikoissairaanhoito ovat saman organisaation osia, ja minusta tuntuu, että tämä olisi paras tapa hoitaa näitä. Tietysti siinäkin on ongelmia, ja ongelmat ehkä näyttäytyvät tässä HUSin problematiikassa, eli kun tulee valtavan isoja organisaatioita, ei sekään ole hyvä, mutta eihän sitä ole välttämättä tehtävä niin, että rakennetaan mammuttiorganisaatioita.

Itse olen myöskin sairaanhoitopiirin valtuustossa — edellisessä kokouksessa en ollut mukana — mutta ei ole löytynyt hallituksesta valmiutta siihen, että huolehdittaisiin siitä, että kuntien tilaukset vastaavat hoidon tarvetta. Erityisesti tämä näkyy lastenpsykiatriassa, missä kunnat tilasivat huomattavasti ali sen, mikä oli sairaanhoitopiirin tarjous. No, eduskunta tuli jälleen kerran paikkaamaan tätä tilannetta, mutta ei ollut tarkoitus, että lasten- ja nuortenpsykiatrian korvamerkittyjä rahoja jatketaan jo neljännen kerran. Se on tietysti erittäin hyvä, että näin valtiovarainvaliokunta on vastuun nähnyt, mutta tämä ei ole oikea malli. Samoin jononpurkurahat siirtyvät pääosin ensi vuodelle, ja käytännössä voi sanoa, että vaikka niillä piti leikata jonoja ... Itse aion ainakin tarkkaan seurata sitä, mikä tämä varsinainen tilanne on.

Meidän pitää jatkaa täällä eduskunnassa — tai teidän, jotka tänne seuraavalla kaudella tulette — sitä työtä, mitä nyt on tehty, että terveydenhuolto ei ajaudu entistä syvempään kriisiin. Oikeaan aikaan oikea hoito pitää hallinnassa menot, mutta on täysin selvää, että ei kannata kuvitella, että terveydenhuollon menoja voidaan leikata, koska väestön ikärakenne on yksinkertaisesti sellainen, että menot tulevat kasvamaan huomattavasti. Mutta siihen meillä on oltava valmius vastata.

Lääkekustannukset ovat nyt erityisesti silmätikkuna, niiden kasvu. En ole vielä kerinnyt tekemään tarkkaa listaa, mutta olen kerännyt nyt aineistoa siitä, mitkä lääkkeet ovat niitä, jotka eniten ovat lisääntyneet. Se on tiedossa, että ne ovat nimenomaan esimerkiksi kolesterolilääkkeet, joilla juuri pyritään ehkäisemään sairauden pahenemista; ne ovat mielenterveyslääkkeet, jotka ovat erittäin tärkeitä ihmisten toimintakyvyn ja heidän hyvinvointinsa kannalta; ja muistaakseni astmalääkkeet edelleen olivat huomattavasti lisääntyneet. Kuka voi ajatella, että näissä pitäisi lääkehoitoa vähentää?

Päinvastoin lääke on usein paras hoito ja halvin hoito kaiken lisäksi. Sen takia lääkehoidon irrottaminen muusta terveydenhuollosta on ollut todella virhe, mutta sen perusteella, mitä kuulin eri eduskuntaryhmien lausunnoista, jotka viime viikon loppuun mennessä piti antaa, ainakin tuntui olevan aika samantapainen ajatus siitä, että professori Ylitalon selvitysmiesehdotus ei voi olla pohjana.

Arvoisa puhemies! Tulonjaosta piti puhua, mutta siitä voin ehkä jossain määrin jatkaa seuraavan pääluokan kohdalla.

Tanja Karpela /kesk:

Arvoisa puhemies! On arvokas asia, että perhepolitiikka on ollut kiitettävästi esillä niin kansalaiskeskustelussa mediassa kuin poliittisessa keskustelussa. Viime vuosien ajan olemme saaneet tutkijoiden tutkimaa painavaa tietoa lapsiperheiden tilanteesta. Tämä tutkittu tieto tulee ottaa poliittisessa päätöksenteossa tosissaan, ja sen tulisi ohjata perhepoliittisia päätöksiä niin ensi vuoden budjetissa kuin tulevaisuudessakin. Koska meillä on nyt mahdollisuus vaikuttaa äänestämällä lapsiperheiden tilanteeseen jo ensi vuonna, toivon todellakin, että puheet muuttuvat teoiksi.

Viimeaikaiset pääministerin ja sisäministerin perhepoliittiset kannanotot ovat olleet toiveita herättäviä. Viittaankin kokoomuksen puheenjohtajan Ville Itälän ja sosialidemokraattien puheenjohtajan Paavo Lipposen viimeaikaisiin puheisiin lapsilisien korottamisesta, ja tekee mieleni kysyä heiltä seuraavaa: Pitääkö kansalaisten luottaa siihen, jolla on pitkään ollut tilaisuus tehdä, vaan ei ole tehnyt? Pitääkö kansalaisten luottaa sellaiseen lupaukseen, joka olisi ollut jo mahdollista toteuttaa aikaisemmin usean vuoden aikana, mutta jota ei ole toteutettu? Kun nyt pääministeri Lipponen ja sisäministeri Itälä kilpaa lupailevat seuraavalle vaalikaudelle, eikö se Suomeksi tarkoita sitä, että he myöntävät laiminlyöneensä lapsiperheitä hallituskautensa aikana? Toivon ja vetoan, että he nyt äänestyksessä osoittavat tukea lapsiperheille.

Keskusta on useaan otteeseen vaatinut minimiäitiyspäivärahan nostamista peruspäivärahan tasolle, kotihoidon tuen tason nostamista ja lapsilisien saattamista indeksikorotuksen piiriin. Olemme äänestäneetkin asioista useasti viimeisen neljän vuoden aikana, mutta kannatusta ei ole Itälän ja Lipposen puheista huolimatta kokoomuksesta tai sosialidemokraateista tullut. Vastaukseksi olemme saaneet aina saman, eli ei ole varaa, rahat eivät sellaiseen riitä.

Tekeekin siksi mieleni kysyä jälleen sisäministeri Itälältä ja pääministeri Lipposelta seuraavaa: Kun he ovat kilpaa vakuutelleet, että vaatimuksiimme ei ole varaa ja kuitenkin ensi vaalikaudella lupailevat lapsilisien korotusta, niin miten ensi kaudella heidän mielestään on enemmän varaa kuin viimeisen neljän vuoden aikana? Nythän ensi vuoden budjetti on yli 400 miljoonaa euroa alijäämäinen. Tästä eteenpäin taloudellinen tilanne näyttää huonommalta kuin kertaakaan viimeisen neljän vuoden aikana. Meillä oli loistava tilaisuus, mutta hallitus jätti tilaisuuden systemaattisesti käyttämättä.

Puheenjohtaja Itälä lausui Lapin Kansassa 15.11. kuluvaa vuotta, että palveluihin rahaa, mutta tulonsiirtoihin ei. Samaa Itälä lausui Turkulaisessa torstaina 19.12. kuluvaa vuotta: "Jos ensi vaalikaudella hoidetaan palvelut, niin sitten ei enää tehdä tulonsiirtoja." Edellisistä Itälä mainitsee poikkeuksena lapsilisät. 4.10. kuluvaa vuotta MTV:n nettivieraana sen sijaan teksti on tylympää. Siinä Itälä ei puhu lapsilisistäkään mitään. Yksiselitteisesti on tästä vedettävä johtopäätös, ettei kokoomus Itälän johdolla ole valmis nostamaan minimiäitiyspäivärahaa eikä kotihoidon tukea tulevaisuudessakaan. Ihmettelen tätä suuresti. Toivon kuitenkin, että huoleni olisi turha.

Jos puheenjohtajat Itälä ja Lipponen todella haluavat olla lapsiperheiden asialla, on heillä vielä nyt mahdollisuus tämä äänestyksessä todentaa. Keskusta tulee nostamaan äänestykseen minimiäitiyspäivärahan nostamisen peruspäivärahan tasolle, kotihoidon tuen korottamisen ja lapsilisien saattamisen indeksin piiriin.

Perhepolitiikan pahin epäkohta on vähimmäismääräisen äitiys-, isyys- ja vanhempainrahan pienuus. Neljäsosa noin 27 000 äidistä saa pienintä äitiyspäivärahaa, 10 euroa ja muutaman sentin päälle. Tämä ei yllä edes perusturvan tasolle. Ensi vuoden budjettiin on tulossa 1,36 euron korotus, ja se on tietysti hyvä asia, että tulee edes se lisää. Se on tietenkin parempi kuin ei mitään. Mutta nykyisellään esitys kohentaa vain noin 3 500 henkilön asemaa. Yli 20 000:n äitiys- ja vanhempainpäivärahalla olevan asema ei parane juurikaan. Tämä kosmeettinen esitys tarkoittaa sitä, että opiskelevan tai pätkätöitä tekevän kannattaa ilmoittautua työttömäksi ennen perheenlisäystä. Tämä osoittaa hallitukselta heikkoa perhepolitiikkaa ja varsin eriskummallista työllisyyspolitiikkaa.

Onneksi joillakin lapsiperheillä menee kaikesta huolimatta ihan hyvin. Silti on ollut huolestuttavaa seurata tutkimuksia, jotka yksiselitteisesti kertovat siitä hädästä, joka monia lapsiperheitä koskettaa. Lasten pahoinvointia ja perheiden tilannetta kuvaavien lukuisten tutkimusten johtopäätös on, että lapsiperheiden köyhyys on lisääntynyt ja perhetukien taso romahtanut 90-luvun puolivälistä lähtien. On järkyttävää lukea, että tutkimusten mukaan meillä Suomessa on arvioitu elävän noin 120 000 lasta köyhyysrajan alapuolella ja moni yksinhuoltajaperhe on toimeentulovaikeuksissa. Lasten huono-osaisuus ei koske enää vain pientä vähemmistöä.

Keskusta haluaa tarkastella yhteiskunnan tukea lapsiperheille myös aikaa lapsille -teemasta käsin. Ajan järjestäminen perheissä ei ole vain valintakysymys tai arvovalinta, vaan kyseessä on monasti taloudellinen pakko, joka sanelee suunnan ja tahdin. Palvelut ja perhetuet on järjestettävä niin, että ne antaisivat nykyistä paremman taloudellisen mahdollisuuden perheille valita myös sen, että vanhemmat voisivat käyttää enemmän aikaa lastensa kanssa. Yhä useammat tiedostavat, että aikaa lapsille -teeman merkitys lapsen ja nuoren kasvun kannalta on merkittävä. Läheinen ja turvallinen aikuissuhde on tärkeä jokaiselle lapselle ja nuorelle.

Minusta demokratia toimii, kun sekä pääministeri että kokoomuksen puheenjohtaja ovat taipuneet edes puheiden tasolla tunnustamaan vääryyden siitä, että kahdeksan vuotta perhetukien ostovoimaa on koko ajan heikennetty. Perheiden paine on vaikuttanut tähän. Samalla kuitenkin on osoittautunut, että sinipunarintama haluaa tehdä vain jonkin korjausliikkeen lapsilisiin, mutta ei muuta. Siksi tulemmekin esittämään jo aikaisemmin mainittuja esityksiä.

Uskon, että vanhemmat osaavat ja haluavat itse päättää, kuinka he lapsiansa haluavat hoitaa, kotona tai palvelujen piirissä. Siksi ne eivät ole toisiaan poissulkevia vaihtoehtoja; molempia tarvitaan. Meidän päättäjien tehtävä on huolehtia, että näin myös todellisuudessa olisi.

Kun ministeri Itälä tuoreessa lehtihaastattelussa vaatii, että päätös lapsilisien korottamisesta on saatava heti ensi vaalikauden alusta, on sen päätöksen aika nyt, budjetin käsittelyssä. Nyt päätetään ensi vuoden rahoista.

Säde Tahvanainen /sd:

Arvoisa puhemies! Kello kuuden aikaan aamulla perjantaina ääneni saattaa välillä pettää, ja toivon, että pystyn puhumaan puheenvuoroni loppuun tästä huolimatta.

Arvoisa puhemies! Tässä edellä ed. Karpela nosti erittäin voimakkaasti esille ne syytökset, joilla syytettiin menneitä hallituksia ja menneitä hallituskausia siitä, että olisimme romuttaneet lapsiperheiden talouden, ja voisi sanoa, että tästä ehkä voisi jo vetää sellaisen johtopäätöksen, että myöskin tulevaisuuden. Nythän on käynyt päinvastoin. Kun pidemmällä aikavälitähtäimellä tehtiin niitä talouden sopeuttamistoimenpiteitä viime kaudella ja sen jälkeen on saatu talous ja korkotaso kuntoon, niin nimenomaan lapsiperheet ovat ne, jotka ovat hyötyneet vuositasolla kaikkein voimakkaimmin tästä.

Asuntolainojen korkotason alennuttua ja parempien taloudellisten olojen kautta nämä perheet ovat kyenneet satsaamaan myöskin tulevaisuuteensa ja näkevät tulevaisuuden huomattavan paljon positiivisempana kuin aikaisemmin 90-luvun alussa, jolloin Ahon hallituksen aikana korot huitelivat hyvin voimakkaasti tuolla 10—15 prosentin tasolla eikä kukaan uskaltanut luottaa tulevaisuutensa. Samoin myöskin työllisyys on parantunut, mikä on tietysti kaikkien kansalaisten asemaa helpottanut.

Mutta samaan aikaan tietenkin täytyy tunnustaa, että myöskin köyhien perheiden määrä on lisääntynyt, koska pitkäaikaistyöttömyys ja kaikki laman jälkiseuraamukset tällä hetkellä näkyvät yhteiskunnassamme ja perheissämme. Tästä näkökohdasta katsoen osa perheistä voi huonosti. Heitä siis on kohdannut työttömyys, sosiaalinen syrjäytyneisyys ja hyvin monenlaiset perheiden sosiaaliset ongelmat. Kun ne kaikki kasaantuvat samoihin perheisiin, niin paineissahan siinä ollaan. Myös toimeentulo on näillä perheillä tietenkin ollut tiukkaa, koska ei työttömyysturva, toimeentulotuki, lapsilisä eivätkä muutkaan etuudet ole liian suuria kuitenkaan tänä päivänäkään.

Lapsiperheiden hyvinvoinnin lisäämiseksi tarvitaan monipuolinen ohjelmakokonaisuus, jolla kohdennetaan taloudellista apua sitä eniten tarvitseville ja räätälöidään palvelut myöskin näiden ongelmaperheiden ja köyhien tarpeiden mukaisesti. (Ed. M. Salo: Vahvistetaan perheiden asemaa!) Tarvittaisiin lisää sosiaalityötä, kouluihin erityisopetusta, nuorisotoimeen satsauksia ja työvoimaviranomaisten toimia myöskin vanhempien työllisyyden edistämiseksi.

Erityisesti painotan sitä, että poikkihallinnollinen yhteistyö eri viranomaisten kesken toimisi ja tulisi jokapäiväiseksi käytännöksi. Luulen, että tällä hetkellä järjestelmämme on suuri ongelma näiden syrjäytyvien perheiden osalta, koska muun muassa tietosuojalaki aikaansaa sen, että useimmiten monet perheiden kasvatustyöhön tai lastensuojeluun liittyvät asiat eivät ole koulun, päiväkodin tai sosiaalitoimen tiedossa riittävässä määrin. Tätä asiaa pitäisi mielestäni vähän laajemmin pohtia ja sosiaali- ja terveysministeriön asettaa myöskin sen tyyppinen työryhmä, joka pystyisi näitä perheiden sosiaalisia tukipalveluita ja käytäntöjä kehittämään.

Päivähoito on perheiden kannalta keskeinen peruspalvelu, sitähän on parannettu ja kaikilla alle kuusivuotiailla on subjektiivinen oikeus päivähoitoon. Laadukkaan päivähoidon avulla voidaan perheiden hyvinvointia lisätä ja mahdollistaa se, että lapsen kehitystä voidaan paremmin tukea ja koko perhe-elämän tilannetta myöskin seurata. Päivähoidon kehittämiseen tulisi satsata voimakkaasti. Erityisen tarpeellista olisi pienentää ryhmäkokoja ja saada muun muassa lisää resursseja erityislastentarhanopettajia lisäämällä.

Koululaisten osalta kiireellisin uudistus perheiden palveluissa olisi iltapäivähoidon kuntoonsaattaminen. Perusteluja tähän ei kaivattane, kaikki sitä hyvin voimakkaasti varmasti kannattavat. Tämä asia on saatava seuraavan hallituksen ohjelmaan ja saatettava kuntien järjestämisvelvollisuuden piiriin.

Arvoisa puhemies! Tässä budjetissa on monta hyvää asiaa, jotka parantavat perheiden palveluita. Erityisesti haluaisin nostaa esille lastenpsykiatrian, johon viime vuosina on kohdennettu korvamerkittyä määrärahaa. On hieno asia, että valtiovarainvaliokunta on nyt lisännyt valtion budjettiin edelleen tuota korvamerkittyä rahaa, jota hallitus ei omaan esitykseensä sisällyttänyt. Mielestäni tätä rahaa tarvitaan edelleen ensi vuonna. Olisi syytä myöskin tehdä vähän laajakantoisempi selvitys siitä, miten nämä määrärahat ovat kohdentuneet. Se tiedetään, että on perustettu lastenpsykiatrien virkoja, on nopeutettu hoitoon pääsyä jne., mutta miten tämä vähän pidemmällä aikavälillä tulee todelliseksi käytännöksi muodostumaan? Jos nämä määrärahat kenties kokonaan lakkaavat, niin palataanko takaisin menneeseen?

Toinen hyvä asia, mikä täällä budjetissa on, on syrjäytymisuhan alaisten lasten ja nuorten palveluihin varattu 15 miljoonaa euroa, mikä todellakin tulee myöskin kuntien rahoituksen kautta kohdentumaan näihin lapsiin ja perheisiin. Sosiaali- ja terveysministeriön olisi syytä hyvin tarkkaan seurata, että kunnat myöskin toteuttavat kyseistä ohjelmaa.

Lapsiperheiden toimeentulosta on puhuttu paljon, ja kaikilla perheillä ei todellakaan mene huonosti, se usein unohtuu tässä talossa. Mutta köyhien perheiden osalta haluaisin nostaa sellaisen ehdotuksen esille, voisimmeko toimeentulotukea myönnettäessä poistaa lapsilisien vaikutuksen toimeentulotukeen. Tällä hetkellähän, kun perhe, esimerkiksi työtön perhe, menee hakemaan toimeentulotukea sosiaalitoimesta, niin lapsilisät lasketaan toimeentulotukeen vaikuttavaksi tekijäksi ja näin perheen toimeentulo tietenkin siltä osin vähän niukentuu. Ainakin tämän asian osalta lapsilisien huomioimisen loiventamista pitäisi pohtia, jos sitä ei heti kättelyssä saada kokonaan poistettua.

Erkki Pulliainen /vihr:

Arvoisa puhemies! Tämän puheen olen pitänyt aikaisemminkin, mutta kun ei ole mitään tapahtunut, niin silloin se pitää pitää vähän useammin, jos vielä pestiä jatkuu. Asia koskee pitkäaikaistyöttömyyttä ja pitkäaikaistyöttömien sosiaalista syrjäytymistä. (Ed. Stenius-Kaukonen: Ne ovat keskeisiä ongelmia!) — Tämä on keskeisiä ongelmia, ed. Stenius-Kaukonen, juuri näin. — Ed. Stenius-Kaukonen, me myöskin muistamme, kuinka tätä edeltäneessä eduskunnassa tämä asia oli hyvin usein, ehkä useammin esillä kuin tässä eduskunnassa. Myöskin silloisen Lipposen hallituksen piirissä tehtiin aika paljon tämmöistä valmistelutyötä. Silloin oli eräs hyvin merkittävä kokeilu Kokkolassa, jossa Kokkolan kaupunki yhdessä SAK:n ja ministeriöitten kanssa sai aikaan, sanoisinko, jättikokoisen työpajan. Tämä on nyt minun oma versioni tästä instituutiosta ilmaisuna, mutta ehkä kuvaa tätä asiaa. Siellä oli toista sataa pitkäaikaistyötöntä töissä. Heille järjestettiin todella töitä heidän taipumustensa ja osaamistensa mukaan ja sitten hyvin tarkkaan seurattiin sitä, millä tavalla heidän sairastavuutensa kanssa kävi, minkälaiset kustannukset tästä toimeliaisuudesta nettomääräisesti aiheutui yhteiskunnalle jne.

Näitä asioita seurasi Marjanen-niminen virkamies ministeriössä, ja sitten hänet määrättiin tekemään aivan erityinen muistio näistä asioista, millä tavalla lainsäädäntöä eräällä tavalla helpottamalla pystyttäisiin tätä pitkäaikaistyöttömien asemaa parantamaan ja ikään kuin saamaan heidät työelämän piiriin semmoisella ei niin byrokraattisella tavalla. Tämä ehdotuskooste koski erikoisesti sosiaalihuoltolakia, johonka esitettiin koko joukko muutoksia. Tukena olivat nimenomaan muun muassa nämä Kokkolan kokemukset, koska ne olivat varsin myönteisiä. Sitten tämä asia esiteltiin ministereille sosiaali- ja terveysministeriössä ja työministeriössä. Sitten seurasi työryhmän asettaminenkin näitä asioita selvittelemään. Asia oli lukemattomia kertoja suullisella kyselytunnilla esillä ja aina luvattiin, että kyllä kohta tulee sosiaalilain muutos ja kyllä se kohta tulee jnp.

Arvoisa puhemies! Se kohta ei ole koittanut vieläkään. (Ed. Stenius-Kaukonen: Tuli huhtikuun alusta voimaan!) — Tuliko? Siis se Marjasen malli? (Ed. Stenius-Kaukonen: Ei Marjasen malli!) — Ei tullut. Tuli muutoksia, mutta ei Marjasen malli, nimenomaan Marjasen malli ei tullut. — Olisi ollut hyvä, jos olisi tullut, koska se olisi tietoon tullut, vaan nimenomaan Marjasen mallia ei tullut. Kun tilanne on vaan tässä suhteessa pahentunut ja pahentunut ainakin Oulussa, ainakin Kokkolassa jnp., niin toivoisin hartaasti, että ne, jotka ovat keskustelemassa näistä asioista tulevissa hallitusneuvotteluissa, jaksaisivat pitää tätä asiaa esillä niin, että todella ne Marjasen, sanotaanko, reippaimmat esitykset menisivät myöskin läpi.

Matti Väistö /kesk:

Herra puhemies! Sosiaali- ja terveyspolitiikassa suunta on muuttumassa. Ehkäisy on tulossa aiempaa tärkeämmäksi ja sairaussuuntautuneesta lähestymistavasta ollaan siirtymässä terveyttä edistävään ja sairauksia ennalta ehkäisevään toimintamalliin. Mielestäni tämä suuntaus, joka sisältyy myös Kansalliseen terveysohjelmaan, on oikea. On tärkeää, että sosiaali- ja terveyspolitiikkaa arvioidaan ja tarkastellaan kokonaisuutena myös sosiaalipolitiikka mukaan luettuna. Kansallisessa terveysohjelmassa terveyden edistäminen, työ- ja toimintakyvyn kehittäminen ja ylläpitäminen sekä työelämässä jaksaminen, kuntoutus mukaan luettuna, on entistä tärkeämpi. Tätä korostaa myös ikääntymisemme. On välttämätöntä, että kansalaisten toimintakyvystä pyritään pitämään mahdollisimman hyvin huolta ja omasta selviytymisestä mahdollisimman pitkään.

Arvoisa puhemies! Osana terveydenhoitoa ja ehkäisevää toimintaa on lääkekorvausjärjestelmä ja lääkkeiden järkevä käyttö. Tämän istuntokauden aikana tässä salissa on puhuttu paljon lääkekorvauksista. Syytä tähän on antanut omavastuiden nousu eräiltä osin. Toisena keskeisenä ja kokoluokalta mittavana asiana tulee olemaan koko lääkekorvausjärjestelmän uudistaminen. Tässä on tärkeää, että jatkossakin lääkekorvausjärjestelmä tukee muun muassa sairauksien ennaltaehkäisyä ja estää lisäsairauksien syntyä. Tällaisena vakavana ja lisääntyvänä sairautenahan meillä on muun muassa diabetes ja sydän- ja verisuonitaudit, kuten ed. Marjatta Stenius-Kaukonen täällä hyvin jo totesi. Tämän vuoksi on välttämätöntä, että lääkkeiden korvausjärjestelmä auttaa sairauksien ennaltaehkäisyä, edistää terveyspolitiikkaa ja diabeteksesta puheen ollen antaa edellytyksiä mahdollisimman hyvälle omahoidolle, tukee siis sitä omahoitoa, joka tässä sairaudessa on elinehto.

On välttämätöntä myös, että lääkekorvausjärjestelmää ei rakenneta säästöohjelman varaan. Kaikki tiedämme, että väestön ikääntymisen myötä sairaudet ja niiden hoidon tarve tulee lisääntymään, ja näin ollen on varauduttava siihen, että myös nämä kustannukset ovat jossain määrin nousemassa. Jos säästetään väärissä paikoissa, niin lopullinen säästö koituu kuitenkin lisääntyviksi kustannuksiksi ja ennen muuta kansalaisten elämänlaadun heikkenemiseksi ja monin osin esimerkiksi diabeteksen kohdalla vakavien lisäsairauksien syntyä edistäen lisää erikoissairaanhoidon tarvetta ja tätä kautta mittavasti myös kustannuksia. Näin ollen säästetty euro voi olla monin tavoin usean euron lisäkustannus, jos se säästö tapahtuu väärässä paikassa.

Arvoisa puhemies! Keskustelua on käyty myös kuntien taloudellisista edellytyksistä huolehtia sosiaali- ja terveyspolitiikasta, niistä hyvinvointipalveluista ja terveydenhuollon palvelujen saatavuudesta, johon kansalaisilla on perustuslain mukaan oikeus. Me kaikki tiedämme, että kuntien taloutta on viime vuosina vaivannut kasvava eriarvoisuus ja lisääntyvät vaikeudet. Yksimielisiä on tässä salissa oltu siitä, että nykytilanteen mukaan kuntien vuosikate on ensi vuonna kokonaisuudessaan alenemassa jopa lähes puoleen siitä, mitä tänä vuonna, ja tulee edelleen nykynäkymien ja perusteiden mukaan heikkenemään vuosina 2004—2006. Tässä tilanteessa on aivan ymmärrettävää, että kunnat ja kuntien päättäjät ovat hyvin vaikeassa jamassa. Kun taloudellisia edellytyksiä ei ole, niin on suuri halu ja tarve tehdä säästöratkaisuja, jotka myöhemmin ovat osaltaan koitumassa esimerkiksi erikoissairaanhoidon kautta sitten kokonaisuudessaan kuitenkin yhteiskunnalle kustannuksiksi. Tästä syystä keskusta on pitänyt välttämättömänä, että kuntien taloudesta huolehditaan, ja olemme katsoneet, että jo ensi vuoden talousarvioon olisi tullut lisätä kuntien valtionrahoitusta. Samalla tietysti on arvioitava myös koko rahoitusjärjestelmää uudelleen niin, että valtio oikeudenmukaisesti kantaa myös sosiaali- ja terveydenhuollon osalta vastuunsa ja antaa edellytykset kaikille kunnille huolehtia omalta osaltaan kansalaisten tasavertaisista palveluista näiltäkin osin.

Nykyisessä valtionosuusjärjestelmässä kriteerit ovat muun muassa sosiaali- ja terveydenhuollon osalta ajastaan jäljessä. Me kaikki tiedämme, että ne tekijät, jotka määrittävät tarpeen tai olosuhteen tai maaseutukertoimen tai huoltosuhteen tai vaikkapa myös kehitysvammaisten määrän suhteessa koko asukaspohjaan, eivät ole kohdallaan eri kuntien ja kuntaryhmien osalta. Lisäongelmia tuo ikääntyminen, kuten täällä on jo moneen kertaan todettu, ja se on keskeinen tekijä myös tässä Kansallisen terveysprojektin onnistumisessa, millä tavoin kyetään näihin haasteisiin vastaamaan, miten valtio omalta osaltaan panostaa terveysprojektissa määrärahoja projektin toteuttamiseen. Nythän ensimmäisenä vuonna jo tästä tavoitteesta ollaan merkittävästi tinkimässä, rahoitushan jää lähes kolmannekseen siitä, mitä tulisi vuositasolla olla. Kun Kansanterveysprojekti teki omat ehdotuksensa, se edellytti, että valtio satsaa terveysprojektiin viiden vuoden aikana 700 miljoonaa euroa, mikä tekee vuositasolla 140 miljoonaa euroa. Nyt hallitus esittää ensi vuodelle vain 57 miljoonan euron rahoitusta. Keskusta esittää omassa vastalauseessaan 60 miljoonan euron lisäystä jo ensi vuodelle sosiaali- ja terveydenhuollon valtionosuuksiin.

Arvoisa puhemies! Keskeiselle sijalle on noussut perhepolitiikka keskustelussa. Me tiedämme, että suomalainen perhe elää monin tavoin murroksessa. Perheille on ladattu hyvin suuria odotuksia, mutta toisaalta niiden taloudellisia edellytyksiä on kuitenkin heikennetty tai niitä ei ainakaan ole edistetty riittävässä määrin. Yhteiskunnan murros ja perheiden lähiyhteisöjen häviäminen monilta osin on myös jättämässä ja jättänyt lapsiperheitä aika lailla yksin ja ilman tukea. On myös nähtävissä, että monissa perheissä on eri tavoin neuvottomuutta arkielämän tilanteissa. On myös taloudellisia ongelmia. Sitä on osaltaan lisännyt työttömyys ja ennen muuta pitkäaikaistyöttömyys. Se on vakava ongelma myös tässä suhteessa.

Keskusta pitääkin tärkeänä, että perhepolitiikka nähdään kokonaisuutena, että huolehditaan riittävistä taloudellisista edellytyksistä, että huolehditaan vaihtoehtoisista hoitojärjestelmistä ja niiden kilpailukyvystä. Tässä suhteessa on välttämätöntä kotihoidon tukea korottaa ja saada lapsilisiin riittävä korotus ja huolehtia näin taloudellisista edellytyksistä kaikissa tilanteissa. Pikaisesti onkin laadittava selvitys siitä, millä tavoin lapsiperheiden taloudellinen tilanne kyetään parhaalla tavalla ottamaan huomioon sekä eri tukien ja maksujen että veroratkaisujen että myös perhevapaiden ja ylipäätänsä työelämän yhteensovituksen osalta.

Arvoisa puhemies! Eläkepolitiikan kohdalla on myös keskustelussa noussut esille vähimmäiseläke ymmärrettävästä syystä. Edelleenkin kansaneläkkeen merkitys tulee olemaan jatkossa pienipalkkaisille ja monille pienyrittäjillekin hyvin tärkeä, kaikille niille, joilla työhistoria on katkonainen, joita vaivaa pitkäaikaistyöttömyys tai jotka ovat olleet kotona hoitamassa kotia ja lapsia, tekemässä sitä arvokasta työtä. Tästä syystä on tärkeää, että tämän vähimmäiseläkkeen tasosta huolehditaan ja pienituloisten eläketurva taataan jatkossakin riittävän tasoisena ja kattavana ja kansaneläkkeen tasoa kyettäisiin korottamaan.

Sotilasvammakorvauksiin keskusta myös ehdottaa vastalauseessaan korotusta. Ennen muuta nähdään tärkeänä, että verotonta rintamalisää, joka siis tulee kaikkein pienituloisimmille, tarkistetaan. Tärkeää on myös huolehtia kuntoutuksen edellytyksistä sekä veteraanien että heidän puolisoidensa osalta.

Seppo Lahtela /kesk:

Arvoisa herra puhemies! Kun tässä äsken kuuntelin ed. Tahvanaisen puheenvuoroa ja hänen ylistystään siitä, kuinka hyvin hallitus on onnistunut näissä toiminnoissaan, kuinka suunta on ollut nouseva ja kuinka ihmisten elinmahdollisuudet ovat parantuneet, niin täytyy sanoa, että suurella ihmetyksellä tätä asiaa kyllä ihmettelen ja kuuntelen. Ehkä täytyy ajatella niin, että ed. Tahvanainen sosialidemokraattien varapuheenjohtajana asuessaan Pohjois-Karjalassa näkee asiat toisin ja ehkä Pohjois-Karjalan väellä on paremmat olosuhteet ja elinolosuhteet kuin täällä Pääkaupunkiseudulla tai muualla Suomessa, missä näitä asioita pohditaan laajemmin ja perusteellisemmin. Tällainen vaikutelma jäi, että hallitus on onnistunut näissä tehtävissään, mutta kyllä taas vaikea on sitä käsittää, että onnistumista olisi muualla kuin puheissa.

Ehkä tähän hyvin liittyy se, mikä on ajan henki ja ajan linja olemassa. Olemme viime aikoina saaneet seurata erästä teatteria kansanedustajaehdokkaiden asettamisen osalla, missä eräät suuret puolueet ovat julistaneet linjaansa ja näköalaansa, kenen edut ovat tärkeitä ajaa ja mitkä ovat oikeita asioita. Siinä mielessä eläkeläisten, veteraanien, invalidien ja vastaavien asioiden esillä pitäminen ei ole eduksi eikä trendikästä nyky-yhteiskunnassa, vaan ilmeisesti näköala on sen tyyppinen, että eräät sukupuoliset vähemmistöt, maahanmuuttajat ja vastaavat ovat tärkeä kohde ja tärkeä ala. Se on ajan hengen luoma kuva siitä. En usko, että Suomen kansa on sitä mieltä, mutta tämän tyyppinen ajatus on kuitenkin itselleni muodostunut.

Kun ajatellaan, minkä takia sosiaali- ja terveysministeriön hallinnonala on sitten noussut kansan keskuudessa niin vaikeaksi, vaikeaksi ymmärtää ja käsittää sitä hätää ja tuskaa, mikä ihmisten mielissä kuntatasolla on olemassa, se pitkälti on riippuvainen siitä, että kuntien ja valtion suhteita varojen käytöstä ei ole saatu oikeaan järjestykseen. Epäilen pahasti, että niitä ei ole haluttukaan saattaa oikeaan järjestykseen. Muun muassa sairaanhoidon järjestämisessä, erityisesti erikoissairaanhoidon järjestämisessä, pitäisi uskaltaa ottaa puhtaampia avauksia, uudenlaisia linjauksia, sellaisia linjauksia, missä löytyisi kustannustehokas toiminta ja sellainen toiminta, että ihmiset eivät tuolla jonoissa joutuisi niin sanotusti noutajan käsiin.

Ed. Stenius-Kaukonen epäili puheenvuorossaan täällä, että jos erikoissairaanhoito siirretään valtion piikkiin, niin siitä ei hyvä seuraa. Olen samaa mieltä, mutta siinä välillä on monta muutakin vaihtoehtoa, miten voitaisiin rakenteita uudistaa ja korjata, ja sieltä ehkä löytyisi paremmat mallit kuin tämä nykyinen pinttymä siihen, että vain yhdet mallit ovat ainoita ja oikeita. Mutta siinä tarvitaan kovaa kättä, tarvitaan kovaa hallitusta ja ulkopuolista tekijää, ja kun Lipposen hallitus on kaikkea hyvää tehnyt, niin kyllä tässä kahdeksassa vuodessa olisi voinut tämänkin saattaa oikeaan järjestykseen. Yleisesti ottaen voisi todeta, että kuntien ja valtion huolen- ja vastuunkannon ongelmat ja varojenkäyttöongelmat pitäisi saattaa järjestykseen selvästi paremmin kuin ne nyt ovat olemassa.

Tähän pääluokkaan on tehty lukuisia muutosehdotuksia, yli 70. Valtaosa niistä koskettelee rintama-avustuksen myöntämistä, kansaneläkkeen pohjaosan palauttamista ja hoitamista ja tähän liittyviä toistensa rinnakkaisia esityksiä. Tämä osoittaa sen, että suomalaisen veteraanin asiat ovat ainakin kansanedustajien mielessä ja sydämessä lämpiminä. Olen aika varma siitä, että nämä ovat niitä normaaleja lämpiminä olevia asioita ja tähän ei mahdollisilla tulevilla vaaleillakaan ole mitään tekemistä. Tämän pohjalta luulisi niin, että kun veteraaniväestö selvästi vähenee ja tarvitsee entistä vähemmän tätä varaa niiden etujen parantamiseen, mitkä tällä kertaa ovat niin sanotusti minimitasolla, niin kyllä tähän asiaan pitäisi löytyä myöskin tuolta valtion budjetista näköalaa ja parannusta.

Valtiovarainministeri Niinistö, joka vammaisen lailla on vastustanut kaikkia menonlisäyksiä tai yleensäkin mitään menoja, tässä asiassa olisi voinut toimia vähän hellemmin ja paremmin ja ymmärtää niitä kansalaisia, jotka ovat tämän itsenäisen isänmaamme turvallisuuden rakentaneet ja turvanneet viime sotien aikana sekä myöskin työllään sen pystyyn laittaneet silloin, kun Suomea jälleenrakennettiin ja nyt kun sitä on vielä osin eläkeläistenkin voimin pystyssä pidetty.

Tähän nähden tähän samaan rintamaan löytyy eräs aihe, mistä vastaavanlaista aloitetta ei ole olemassa kuin se, minkä itse olen rakentanut eräiden ulkomaalaisten vapaaehtoisten veteraanien rintamasotilaslisän maksamiseen vuosittaisena korvauksena.

Kun Suomi vapautui neuvostoharhasta ja semmoisesta ulkopoliittisesta painostuksesta 90-luvun alussa, vaihteeksi sanottakoon, että silloin Ahon hallituksen aikana, niin voitiin ryhtyä tunnustamaan ja toteuttamaan virolaisille vapaaehtoisille veteraaneille rintama-avustuksen maksamista vuosikymmeniä sen jälkeen, kun se olisi pitänyt saattaa samalle tasolle kuin mitä se Suomessa on ollut niin sanotulla minimitasolla sotien jälkeen aina.

Tämä asia on säilynyt hyvin budjetissa. Asia on nähty oikeaksi, mutta asiassa ei ole tehty semmoista indeksitarkistusta ja korotusta, kuin se tällaisessa kehittyvässä maassa ja maan elinoloissa kuin Virossa olisi pitänyt saattaa järjestykseen ja ojennukseen. Silloin jo alkuvaiheessa rintama-avustuksen tuen suuruus oli määritelty noin 440 euron tasoon. Jokainen tuntee, joka Virossa on käynyt, paikallisen inflaation, sen inflaation rajun etenemisen, kun maa hakee järjestelmäänsä tässä taloutensa kuntoonlaittamisessa ja siinä samalla rakentuen niin, että rakentuen Euroopan unionin jäseneksi ja myöskin sotilasliiton jäseneksi. Inflaatio, joka siellä on laukannut eteenpäin, vähintään pitäisi ottaa huomioon niin, että tuki olisi ostovoimaltaan entisellä tasolla ja entisen tason suuruusluokkaa. Siinä mielessä tukkimieskirjanpitolaskutaidon mukaan laskettuna se tarvitsisi tällä kertaa lisää noin 170 euroa per kansalainen, joita on noin 400 kappaletta siellä, jolloin siitä syntyisi oikean kokoinen summa, ei siinä mielessä oikean kokoinen, että se olisi riittävä, mutta sellainen, että se ei olisi häpeällinen tässä jälkeenjääneisyydessään.

Siinä mielessä esitänkin tässä aloitteessani 75 000 euron lisämäärärahaa tähän alkuperäiseen summaan ja siltä osin saattamista tämän asian jonkin näköiseen järjestelmään ja kuntoon, koska kyllä kuitenkin näitten virolaisten aseveljien, Suomi-poikien, panos tässä suomalaisessa rintamapuolustuksessa oli yhtä tärkeä kuin kenen tahansa, joka siellä oli komennettuna. He sentään vapaaehtoisesti taistelivat suomalaisten rinnalla siellä ja kokivat sodan jälkeen sellaista, mitä moni ei voi kuvitella tänä päivänä tapahtuvan eikä voi ymmärtää tällaisia elämänkokemuksia kuin heillekin on tullut ja syntynyt. Tämän asian löytämisen tänne talousarvioon ei luulisi olevan vaikeaa, jos on ymmärtämystä ja halua, mutta saattaahan siinä olla niin, että tämä hukkuu tänne suureen soppaan ja tämä ymmärtämys häviää viimeistään siinä vaiheessa, kun tämä puheeni lakkaa täältä puhujakorokkeelta kaikumasta. Sen pohjalta olisi viimeiset hetket, viimeiset hetket saattaa tämä asia järjestykseen, hoitoon ja kuntoon.

Herra puhemies! Tämä lyhyen keskustelun osa, mitä on käyty tässä sosiaali- ja terveysministeriön hallinnonalan pohjalta — eikä kovin paljon puheenvuoropyyntöjä näytä edes tuolla jäljellä olevan — osoittanee sen, että kansanedustajat kantavat huolta tästä asiasta vielä näin päivän alkaessakin. Luulen, että salissa paikalla olevien osalta nämä suomalaisten ongelmat, mitä tulee sosiaali- ja terveyspuolen alaan, säilyvät myöskin päivän aikana, kun kohta siirrymme tuonne puhemiehen joulukahveille.

Mauri Salo /kesk:

Arvoisa herra puhemies! Sosiaali- ja terveysministeriön hallinnonala on varsin suuri. Se kattaa lapsilisät ja päätyy eläkkeisiin.

Perusterveydenhuolto ja sairaanhoito on suomalaisessa yhteiskunnassa aikamoisessa kriisissä. Miksi se on? Siellä on resurssipula. Miksi resurssipulaa on? Se on ison luokan kysymys, jota hallitus ei ole kyennyt yhdessä kuntasektorin kanssa ratkaisemaan. Meillä on koulutettuja ihmisiä reservissä elikkä työttöminä, ja samanaikaisesti kuitenkin täällä terveydenhuollon puolella koetaan työvoimapulaa sillä tavalla, että siellä työtä tekevät ihmiset ovat liiankin kanssa kuormitettuja ja osaltaan se vaikuttaa hoidon tehokkuuteen ja myös vaivojen arviointiin.

Oikea-aikainen hoito, jota täällä on peräänkuulutettu, on varmaan paras ratkaisu sairaanhoidon jatkuvasti kasvaviin kustannuksiin. Erikoissairaanhoidon tilanne lääkäripulasta johtuen oli vielä pari vuotta sitten vieläkin huonompi kuin tällä hetkellä, mutta kuitenkin tarvetta toimintojen tehostamiseen edelleen koko sektorilla on.

Kaikki nämä ongelmat, joita edellä mainitsin, ovat syntyneet ajanjaksolla, jolloin on puhuttu rahan puutteesta. Kuitenkin kun katsomme Kelan etuuskorvauksia, ne ovat kasvaneet merkittävästi. Miksi ne ovat kasvaneet? Ne on kasvaneet siksi, että ihmiset ovat sairasjonoissa. Olisi paljon järkevämpää ollut panostaa tämän ongelman poistamiseen ja hoitaa ihmiset pois jonoista omaan ympäristöönsä mahdollisimman terveinä. Erityisen kalliiksi tämä käy suomalaiselle kansantaloudelle, jossa työikäiset, työkykyiset ihmiset joutuvat olemaan poissa töistä odottamassa sairaanhoidon ja terveydenhuollon operaatioita.

Täällä on puhuttu lapsiperheistä useammassa eri puheenvuorossa. Erittäin hyvän puheenvuoron asiasta piti ed. Karpela. Hän nosti esiin kysymyksen, pitääkö luottaa. Pääministeri Lipponen niin kuin ministeri Itäläkin ovat puhuneet, että seuraavalla hallituskaudella nostetaan lapsilisiä. Tämä on perusteltu kysymys, voiko luottaa, koska monen vahvan kasvuvuoden aikana on aina tullut toteamus, että ei ole rahaa. Ed. Tahvanainen omassa puheenvuorossaan puolusteli hallitusta todeten, että pitkällä aikavälillä lapsiperheet ovat hyötyneet, kun korot ovat olleet alempana ja muutenkin tilanne on ollut paremmin hallinnassa. Kuitenkin tilastot edelleen kertovat, että meillä köyhyys lisääntyy ja erityisesti lapsiperheiden piirissä.

Tässä on todella arvioinnin paikka, mihin tässä uskoo, ja itse uskon siihen, että oppositio on tehnyt kohtuullisen tarkat analyysit, jotka myös pitävät paikkaansa arkitodellisuuden kanssa. Me tiedämme ne kipukohdat, joita yhteiskunnassa on, ja myös varmasti, kun vaalien jälkeen sitten hallitusohjelmaa rakennetaan, olemme rakentamassa sellaista hallitusohjelmaa, joka kattaa ne lupaukset, joita oppositio on antanut ja joita se asettaa tavoitteekseen myös toteuttaa eikä toimi niin kuin tämä hallitus on toiminut, että siirretään vastuuta aina seuraaviin ja seuraaviin vuosiin.

Unto Valpas /vas:

Arvoisa puhemies! Puhun lähinnä terveyspalveluista kokemukseni perusteella ja pitkään erikoissairaanhoidon ja perusterveydenhuollon luottamustehtävissä toimineena henkilönä.

Viime yönä, taisi olla noin kolmen aikaan, puhuin liikenne- ja viestintäministeriön hallinnonalalla yksityistämisen tuomista ongelmista muun muassa haja-asutusalueiden teiden kunnossapidolle. Erityisen huonosti yksityistäminen sopii mielestäni terveyspalveluihin. Täällä Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirin alueella eli surullisenkuuluisan HUSin alueella terveyspalveluja on eniten yksityistetty.

Täällä myös erikoissairaanhoitoa on keskitetty eniten yhteen suureen, pahasti pöhöttyneeseen yksikköön. Palvelujen saatavuus täällä on koko maata tarkastellessa kaikista heikointa. Tämä on varmasti kaikkien tiedossa. Jonot leikkauksiin ovat pitkät, ja kansalaisten on vaikea päästä täällä ajoissa hoitoon. Terveyspalvelujen kustannukset kunnille täällä ovat myös maamme korkeimmat. Yksityistäminen ja keskittäminen suureen yksikköön eivät ole siis ratkaisu terveyspalveluille.

Yhteistyön perusterveydenhuollon ja erikoissairaanhoidon välillä pitää toimia, jos halutaan, että palvelut ovat laadukkaat ja helposti kaikkien saatavilla, myös vähävaraisimpien kansalaisten, aivan niin kuin ed. Marjatta Stenius-Kaukonenkin omassa puheenvuorossaan toi esille.

Meillä Raahen seutukunnassa on pieni perusterveydenhuollon ja erikoissairaanhoidon yksikkö, joka on yhdellä ylläpitäjällä, kuntayhtymällä. Erosimme aikoinaan suuresta Oulun yliopistollisen sairaalan sairaanhoitopiiristä, kun nämä tärkeät terveyspalvelut yritettiin viedä Raahesta pois. Nyt meillä palvelut pelaavat laadukkaasti. Olemme saaneet tästä tunnustusta, ja meitä on myöskin palkittu. Jonot ovat meillä lyhyet ja kaikki pääsevät helposti hoitoon. Eli Raahen malli on esimerkki hyvin toimivista terveyspalveluista. Olen varma siitä, että jos terveyspalveluja hoitaa yksi ylläpitäjä, niitä voidaan tehdä tehokkaammin ja myös taloudellisemmin. Raahessahan kustannukset ovat myös alle maan keskiarvojen. Suosittelenkin meidän mallimme käyttöönottoa varsinkin niillä alueilla, joissa on nyt suuria ongelmia, esimerkkinä vain tämä HUS.

Yksityistäminen ei ole mikään ratkaisu ongelmiin, päinvastoin. Kustannukset kasvavat ja palvelujen saatavuus heikkenee. Suuriin yksikköihin ei terveyspalveluja myöskään kannata keskittää. Kustannukset kunnille eivät tästä alene, palvelut sen sijaan keskittyvät suurille paikkakunnille ja niiden saatavuus pienillä paikkakunnilla ja syrjäseuduilla heikkenee. Samoin nämä pienemmät paikkakunnat menettävät keskittämisessä tärkeitä naisalojen työpaikkoja. Yleensä naisilta viedään näillä paikkakunnilla siis työpaikat. Tämä puolestaan johtaa siihen, että muutetaan näiltä paikkakunnilta pois ja väestö keskittyy ja siirtyy näihin suuriin kasvukeskuksiin.

Uskon, arvoisa puhemies, että meillä on kaiken kaikkiaan mahdollisuus kehittää terveyspalvelujamme. Se tapahtuu parhaiten yhteistyöllä perusterveyshuollon ja erikoissairaanhoidon välillä. Suuriin yksikköihin ei pidä mennä, ja erityisen tärkeää on muistaa, että yksityistämistä, jota meillä tyrkytetään joka paikkaan täällä, jopa puolustushallintoon — siitähän meillä oli hyvä esimerkki eilen, kun jopa nämä puolustushallinnon kiinteistötkin piti saada yksityistämisen piiriin — ei terveyspalveluihin pidä tuoda. Kansalaiset voidaan pitää tasa-arvoisina näihin palveluihin nähden vain riittävästi hajautetun, yhteiskunnan ylläpitämän järjestelmän avulla. Tällainen malli meillä löytyy jo Raahen seutukunnassa.

Arto Seppälä /sd:

Arvoisa puhemies! Valtiovarainvaliokunta on käsitellyt työsuojelun piirihallintoa ja sen toimintamäärärahoja tässä pääluokassa. Syksyn 2000 tuponeuvotteluissa on sovittu, että sosiaali- ja terveysministeriö selvittää kolmikantaisesti työnantaja- ja työntekijäjärjestöjen kanssa muun muassa työsuojelupiirien hallinnollisia järjestelyjä ja työnjakoa. Tähän työhön asetettiin niin sanottu resurssityöryhmä, joka sai työnsä valmiiksi vuoden 2001 lopussa. Tämän työryhmän esitykseen liittyi muun muassa se, että vuosittain pitää varata toimintamäärärahoja noin 460 000 euroa. Täten valtiovarainvaliokunta on nyt esittämässä lisää määrärahoja, jotta henkilöstön eläköitymiseen voitaisiin varautua palkkaamalla uusia työntekijöitä. Lisäksi tulee varautua vielä ensi vuoden lisätalousarviossa lisämäärärahan lisäämiseen tälle momentille.

Arvoisa puhemies! Työsuojelu- ja työterveyshuoltolainsäädäntö on uudistettu tällä vaalikaudella. Uudet lait antavat entistä paremmat mahdollisuudet puuttua työsuojelun ongelmiin. Valvonnan tehostamiseksi työsuojelupiirin resursseja todella on lisättävä ja moniammatillista osaamista on lisättävä myös ja hallinnon toimintaa kehitettävä. Toisaalta työsuojelun piirihallintoa ollaan järjestämässä uudelleen niin, että Mikkelin ja Kymen työsuojelupiirit, Kuopion ja Pohjois-Karjalan työsuojelupiirit sekä Oulun ja Lapin työsuojelupiirit yhdistettäisiin. Viime aikoina on valtion toimintoja sijoitettaessa asetettu tavoitteiksi edistää maan tasapainoista alueellista kehitystä ja tukea työllisyyttä maan eri osissa. Tavoitteena on myös, että sijoittamispäätökset perustuvat kaikkia hallinnonaloja koskevaan yhtenäiseen käytäntöön ja kansanvaltaiseen päätöksentekoon. Nämä tavoitteet on kirjattu ainakin lakiin valtion yksiköitten ja toimintojen sijoittamista koskevasta toimivallasta.

Arvoisa puhemies! Ensi hallituskaudella noussee esiin mahdollisesti lääninhallitusten asema tai lakkauttaminen. Tehtäviä uudelleenjärjestettäessä on harkittu niiden siirtymistä te-keskuksiin ja maakuntahallinnolle. Tässä yhteydessä joudutaan ratkaisemaan useiden eri viranomaisten toiminta-alueet. On perusteltua, että siinä yhteydessä mietitään myös työsuojelun piirihallinnon toimialuejakoa. Koska te-keskus on työsuojelupiirin tärkein viranomaisyhteistyökumppani, tulisi toimialuerajojen tukea toisiaan. Toinen tärkeä yhteistyökumppani tulee tulevaisuudessa olemaan ympäristöhallinto, esimerkiksi kemikaalilainsäädännön valvonnassa. Avoinna on myös se, mihin työterveyshuollon lääketieteellisen sisällön valvonta siirtyy lääninhallituksesta. Muukin verkottuminen edellyttää viranomaisilta saman tyyppisiä toiminta-alueita. Etelä-Savon maakunnan ja Kymenlaakson tai Etelä-Karjalan maakuntien rajan ylittävää hallintoa löytyy vain veronhallinnosta ja tiehallinnosta. Nämä hallinnot on järjestetty jo kauan ennen kuin maakuntahallintoa on alettu kehittää.

Edellä kerrotuista syistä ei yhden hallintoalan, työsuojelun, piirihallinnon uudelleenjärjestelyä ole syytä tarkastella yksittäisenä toimenpiteenä vaan osana suurempaa valtionhallinnon kokonaisuutta.

Arvoisa puhemies! Esitän, että valtioneuvosto tarkastelee laajemmin ja syvällisemmin työsuojeluhallintoa eikä vain kolmen työsuojelupiirin yhdistämistä.

Pentti Tiusanen /vas:

Arvoisa puhemies! Ihan lyhyesti muutama huomio erikoissairaanhoitoon. Eduskunnan oikeusasiamies Paunio on kiinnittänyt huomiota siihen, että vallitsee laiton tila, jos kunnat tekevät tietoisesti alijäämäisen talousarvion. Tämä liittyy kansanedustaja Akaan-Penttilän kanteluun Espoosta. Kuitenkin näin tapahtuu, muun muassa Kymenlaakson sairaanhoitopiirissä. Edelleenkin jotkin kunnat tekevät todella kummallisia ehdotuksia. Onneksi on kansalaisliike. Muun muassa Kotkassa haluttiin lopettaa 26 dementin Koivula-koti, siis dementiahoitokoti. Ihmisten toiminta esti tämän, ja valtuusto ei mennyt hallituksen enemmistön esityksen taakse.

Mutta tuohon, mikä on tärkeää, se on tietysti ennalta ehkäisy näissä terveydenhuollon asioissa, preventio, mutta kyllä ruokapöydän lisäksi tarvitaan myös leikkauspöytä. On paljon tietysti sairauksia, joita ei enää millään muulla kuin sairaanhoidolla ja erikoissairaanhoidolla voida auttaa. Tähän liittyen ja toistan vielä sen, minkä sanoin ensimmäisessä puheenvuorossani, että kaksi lakia, kansanterveyslaki ja laki erikoissairaanhoidosta, on syytä kyllä yhdistää. Kaiken kaikkiaan Jussi Huttusen linjaukset, Kansallisen terveysprojektin linjaukset, pitäisi hallitusneuvotteluissa ottaa vakavasti ja toteuttaa.

Olli Nepponen /kok:

Arvoisa herra puhemies! Suomea koskettaa hyvin vakavasti kaksi asiaa, väestön muuttoliike sekä voimakas ikääntyminen, ja nimenomaan muuttoliike koskettaa itäisen ja pohjoisen Suomen kuntia. Mutta kaikkein pahinta on väestön ikärakenne, joka muuttuu radikaalisti. Lasten ja työikäisten määrä vähenee tulevina vuosikymmeninä, ja voimakkain muutos ajoittuu 2010 jälkeiselle ajalle, kun suuret ikäluokat ovat siirtymässä eläkkeelle. Eläkeikäisten määrä on kasvamassa yli puolella nykyisestä, samalla kun aktiivi-ikäisten määrän ennustetaan vähenevän 30—40 prosentilla nimenomaan Itä-Suomessa ja Itä- ja Pohjois-Suomen maakunnissa.

Väestön ikääntymisen seurauksena myös työvoima ikääntyy nopeasti ja muun muassa kuntien työvoimasta noin kolmannes siirtyy eläkkeelle tämän vuosikymmenen aikana. Väestön ikääntyminen tulee olemaan erityinen haaste kuntien sosiaali- ja terveyssektorille. Palvelujen kysyntä kasvaa samalla, kun poistuma työvoimasta on suuri. Ongelmallisin tilanne on nimenomaan muuttotappiokunnissa, ja niihin on löydettävä ratkaisuja, jotka todella vaikuttavat.

Tämä hallituksen esitys sosiaali- ja terveydenhuollon osalta sisältää merkittäviä lisäyksiä, joista suurimpana on nimenomaan korotus kuntien valtionosuuksiin. Erityisen suuren tarpeen tuo Kansallinen terveysprojekti, jolla pyritään vastaamaan juuri niihin haasteisiin, joita ikääntyminen ja muuttoliikkeen seuraukset aiheuttavat. Meidän terveydenhuolto-organisaatiomme kaipaa uudistusta, työnjakoa. Se on ollut kohtuullisen hyvin toimiva, mutta se on raskas, ja siksi tarvitaan sellaista uutta rakennetta, joka pystyy ottamaan huomioon ne muutokset, jotka tapahtuvat.

Tarvitaan työnjakoa, tarvitaan organisaatiomuutoksia, mutta tarvitaan myöskin muun muassa lisää lääkäreitä, ja on tyydytyksellä todettava se, että lääkärien koulutusta lisätään. Tällä hetkellä on monissa kunnissa ongelma saada pysyvästi lääkäreitä, ja siitä ensiksi lähtevät ne ongelmat liikkeelle, jotka sitten aiheuttavat merkittäviä kustannuksia. Tietenkin erikoissairaanhoidon kustannukset ovat sellaisia, jotka tällä hetkellä jo huonossa taloudellisessa asemassa olevan pienen kunnan saattavat nopeastikin taloudellisesti ongelmalliseen tilanteeseen.

Täällä ed. Arto Seppälä kiinnitti huomiota siihen, että valtionhallintoa edelleen muutetaan. Alueilta vedetään pois valtion yksiköiden työntekijöitä, ja juuri tässä sosiaali- ja terveydenhuollon puolella kiinnitän huomiota siihen, mitä työsuojelun alalla nyt tehdään. Monet kunnat ja kaupungit ovat menettämässä työpaikkojaan.

Lopuksi haluan kiinnittää huomiota perinteisen tavan mukaan sotiemme veteraanien kuntoutukseen. Veteraaneja on keskuudessamme vielä noin 124 000, ja heille oleellisen tärkeätä olisi pystyä elämään viimeiset vuodet niin, että oma koti olisi se paikka, missä he ovat. Siinä nousee keskeisesti esiin kuntoutus. Tietenkään kaikki eivät halua kuntoutukseen, mutta valitettavasti on niin, että niiden osalta, jotka haluavat kuntoutukseen, ajat venyvät kahdesta neljään vuoteen, nuo väliajat, ja se on aivan liian paljon. Siksi olisi tarpeellista se, että selvitettäisiin mahdollisuudet siirtyä jo Veteraaniliittojen valtuuskunnan monta monta vuotta peräkkäin esittämään järjestelmään, jossa olisi mahdollista vuosittaiseen kuntoutukseen, ja tämä lähinnä olisi lähikuntoutusta, jota sosiaali- ja terveysministeriön ohjekin vuodelta 2000 korostaa. Laitoskuntoutus on kallista, ja laitoskuntoutukseen välttämättä kaikki veteraanit eivät halua eivätkä jaksa mennä. Siksi olisi tärkeää kehittää tätä lähikuntoutusta.

Olen tehnyt esityksen, että eduskunta hyväksyisi ajatuksen siitä, että hallitus selvittää rintamaveteraanien kuntoutuksen määrän ja laadun siten, että olisi mahdollista siirtyä jokavuotiseen kuntoutukseen.

Seppo Lahtela /kesk:

Arvoisa herra puhemies! Ed. Nepposen puheenvuorossa oli kaksi merkittävää ongelmaa tässä suomalaisessa yhteiskunnassa, ikääntyminen ja muuttoliike. Muuttoliikkeen osalta voisi todeta, että kokoomus on ollut keskeisesti hallitusvastuussa kohta 16 vuotta, joista 12 vuotta valtiovarainministerin salkku on ollut kokoomuksen jämerissä käsissä, ja se on torjunut taikka hoitanut taikka rakentanut tämän rakennemuutoksen ja ainakin edistänyt kaikin tavoin tätä muuttoliikettä suuriin kasvukeskuksiin. Olisi ollut aika panna nämä asiat järjestykseen sinä aikana, kun teillä on valtaa ollut olemassa, ja näyttää, että jotakin tehdään tämän asian eteen.

Toinen näköala tähän ed. Nepposen puheenvuoroon on ikääntymiskysymys. On erinomaisen suuri ongelma se, että kunnissa kuolee enemmän väkeä kuin syntyy. Tähän tarjoaa ratkaisun täällä muutosehdotuksissa ed. Kankaanniemen ehdotus n:o 9 siitä, että lisätään 2 miljoonaa euroa lasten hankinnan edistämiseen alhaisen syntyvyyden kunnissa ja nimenomaan niissä kunnissa, missä syntyy vähemmän kuin kuolee.

Tämä on mielestäni hyvä aihe, millä tämä asia saadaan järjestykseen ja tulee vähän hoidettua tämä kokoomuksen pottikin tässä asiassa. Kun tämä saadaan kuntoon, ehkä tätä tulevaisuudessa voidaan korjata sillä, että syntymättömästäkin lapsesta, jos yritetään, voitaisiin jotakin maksaa, niin kyllä tämä maailma parempaan suuntaan olisi menossa. Toivon, että ed. Nepponen tulee aktiivisesti tämän aloitteen taakse silloin, kun ed. Kankaanniemen aloitteesta äänestetään.

Tanja Karpela /kesk:

Arvoisa puhemies! Viitaten ed. Nepposen puheenvuoroon olen samaa mieltä, että väestön ikääntyminen on varmaan Suomen yksi suurimpia ongelmia. Meillä on tällä hetkellä yli 65-vuotiaita noin 850 000, mutta jos mennään kaksikymmentä vuotta eteenpäin, niin heitä on noin 1 250 000. Samaan aikaan vauvoja syntyy vuodessa noin 55 000, kun se oli kymmenen vuotta sitten vielä 65 000. Vanhemmat on selkeästi ilmaisseet tahtonsa, että he haluaisivat synnyttää 2,7 lasta keskimääräisesti, syntyy 1,7.

Keskustan esitykset liittyen minimiäitiyspäivärahaan, kotihoidon tukeen ja lapsilisän korotuksiin ovat juuri sellaisia, jotka tuota taloudellista tukea ja rohkaisua perheille antaisivat. Kun he ovat ilmaisseet, että taloudellinen syy on suurin syy, että lapsia ei uskalleta tehdä, niin nämä olisivat niitä toimia, joilla kannustettaisiin ja rohkaistaisiin perheitä perheenlisäykseen ja perheen perustamiseen, joten toivon kyllä äänestyksessä, että tämäkin pointti sitten muistetaan.

Matti Väistö /kesk:

Arvoisa puhemies! Ikääntymisen osalta tarvitaan nyt toimenpiteitä. Ne ratkaisut, joilla tästä selvitään, ovat todella kiireellisiä. Tässä, arvoisa puhemies, yhtenä keskeisenä asiana on se, että me saisimme ylipäätänsä yhteiskunnan kehityksen nykyistä tasapainoisemmaksi. Todella on niin, kuten ed. Nepponen totesi, että meillä on paljon alueita, missä suuri osa alueen asukkaista on jo varsin iäkkäitä. Pohjois-Karjalassa tällaisia kuntia ovat muun muassa Rääkkylä, Tuupovaarakin, Ilomantsi, ylipäätänsä ne kunnat ja ne alueet, mistä muuttoliike on vienyt pois nuorta työikäistä, koulutettua väestöä. Paluumuuttoa tai tulomuuttoa näihin kuntiin on kuitenkin ollut liian vähän. Jotta hoivapalveluista ja niistä tehtävistä, joita näillä alueilla tarvitaan, selvittäisiin, niin välttämättä on nyt luotava kannusteita myös siihen, että ihmisillä on halua palata, että siellä on nykyistä parempi työllisyystilanne jo nyt tarjottavana, että sitten, kun todella tarvitaan työvoimaa näihin sosiaali- ja terveysalan ja muihin hoivapalveluihin tai muihin välttämättömiin peruspalvelujen tehtäviin, siellä todella olisi koulutettua työvoimaa. Tähän pitäisi yhteiskunnassa laajasti kiinnittää huomiota. Sosiaali- ja terveyspolitiikka on nähtävä laajana kokonaisuutena.

Mauri Salo /kesk:

Arvoisa herra puhemies! Suomessa on syytä käydä periaatteellinen ja perusteellinen keskustelu siitä, minkälaisessa yhteiskunnassa jatkossa haluamme elää. Meillä väki ikääntyy, se on tosiasia. Sitten mitä vanhempi on väestöpohja, sitä enempi on tietenkin ihmisiä eläkkeellä. Tilalle pitää saada nuoria avautuville työpaikoille. Nyt on puhuttu paljon tulevasta työvoimapulasta. Nyt mielestäni on korkein aika käydä periaatteellista keskustelua nimenomaan siitä, kuinka kannustamme kaikki nuoret ihmiset ottamaan töitä vastaan ja toisaalta myös sitten ihmiset, joilla on mahdollisuus jatkaa työelämässä, jatkamaan. Tässä on meidän mahdollisuutemme, jos voimme päästä takaisin täystyöllisyyteen. Sellainen yhteiskunta, jossa nuoret ovat työttöminä ja vanhat eläkkeellä ja siirtotyöläiset pyrkivät tekemään meidän töitämme, ei pysy kasassa.

Olli Nepponen /kok:

Arvoisa puhemies! Ed. Seppo Lahtela näytti poistuneen. Olisi hyvä hänenkin ja meidän kaikkien katsoa peiliin. Eiköhän tässä olla kaikki vastuussa siitä, että tämä kehitys on osittain myöskin sellaista, jota ei voida hoitaa? Työn perässä ovat menneet.

Mutta kiinnittäisin huomiota siihen, kun sosiaali- ja terveyspuolella työvoiman tarve kasvaa, että koneen hoitamisesta maksetaan paljon enemmän kuin ihmisen hoitamisesta. Se on myöskin yksi kysymys, kun ratkaistaan tämän alueen työvoimatarvetta lähivuosina, ja siihen on kiinnitettävä merkittävästi huomiota.

Vielä haluaisin sanoa, että iloitsen siitä, että budjetissa on myöskin lasten ja nuorten selviytymiseen kiinnitetty huomiota jo muutamana vuotena peräkkäin. Ne haasteet ovat kovat. Kun itse edellisessä työelämässäni olin nuorten, lähinnä nuorten miesten, kanssa tekemisissä, näin sen ongelmavyyhden, joka kasvavassa määrin kosketti yhteiskuntaa. Sen juuret johtavat syvälle, sen juuret johtavat kotien ja koulujen yhteistyöhön. Siinä meidän on havahduttava katsomaan myöskin jokaisen peiliin ja kannettava jokaisen osaltamme huolta siitä, että nuoret saadaan pysymään mukana tässä eivätkä he ole syrjäytymässä.

Marjatta  Stenius-Kaukonen  /vas:

Herra puhemies! Juuret ovat syvälti eriarvoisuudessa, epäoikeudenmukaisuudessa tässä yhteiskunnassa, joka tuottaa tilanteen, jossa kaikki eivät kykene selviytymään. Minkälaista yhteiskuntaa haluamme, ed. Salo viimeksi kysyi. Kotitalouksien tuloerojen kehitys on kuva siitä, mihin suuntaan olemme viime vuosina menneet. Se ei ole todellakaan lohdullinen kuva eikä myöskään Lipposen hallituksille myötämielinen kuva. Nyt ensimmäisen kerran moneen vuoteen viime vuonna suurituloisimpien osuus on pienentynyt ja täten tuloerot ovat hieman pienentyneet, mutta kun katsomme alinta kymmenystä, poljetaan tasan 4,3 prosentin osuudessa edelleen, ja kun verrataan kymmenen vuoden kehitystä, tämä on huono tulos.

Suurimmat ongelmat minun käsitykseni mukaan ovat juuri pitkäaikaistyöttömyydessä, pitkäaikaissairauksissa mutta sitten lapsiperheiden asemassa, elikkä kaikkien minimietuuksien alhaisessa tasossa olemme jotain pientä saaneet korjatuksi mutta emme riittävästi. Nollasairauspäiväraha onneksi saatiin pois päiviltä, mutta se ei riitä. Toinen puoli, joka tässä on aivan olennainen, on verotuksen rakenne, että päivärahoilla elävät eivät ole saaneet lainkaan verohelpotuksia. Tämä on asia, mihin lopultakin pitäisi saada korjausta, että myöskin pienituloiset päivärahoja saavat, jotka maksavat veroja, saisivat verohelpotukset.

Erkki Pulliainen /vihr:

Arvoisa puhemies! Ihan lyhyesti. Kahden samassa läänissä olevan kunnan reaktio väkensä ikääntymiseen ja korkeaan työttömyysasteeseen: Toinen kunnista näki tämän vahvuutena ja rupesi kutsumaan itseään seniorikunnaksi, pääsi telkkariin esittelemään sitä ja mitä kaikkea tästä nyt seuraa, ja he satsaavat siihen, että seniorit hoidetaan. Toisen kunnan varatuomari-kunnanjohtaja sanoi: Ei missään nimessä, me emme tällaista, meillähän on aivan vieressä oleva kunta, meillä on aivan toisenlainen imagetarve jnp. Tässä se nähdään, miten erilaistuva tämä suomalainen yhteiskunta voi olla.

Matti Väistö /kesk:

Herra puhemies! Yhteiskunnan murros on monin tavoin koetellut perheitä ja myös yksilöitä. Minusta ed. Nepponen arvioi aivan oikein sen, missä tilanteessa varusmiespalvelua suorittavat nuoret miehet ovat. Heillä on monenlaisia paineita. Jo siinä vaiheessa voi olla nuori perheellistynyt, jolla on vaimo, lapsi tai lapsia. Tässä tilanteessa monilla on taloudellisia huolia. Toisaalta työttömyys voi olla vaivaamassa. Työelämän vaatimukset ovat koetelleet monin tavoin kestävyyttä ja ovat lisänneet paineita. Muuttoliike on hajottanut sitä lähipiiriä ja sitä turvayhteisöä, jossa aiemmin on eletty. Kaikki nämä ovat vaikuttamassa siihen, että tarvitaan sellaista selkeää perhepolitiikkaa ja myös yhteiskuntapolitiikkaa, joka huolehtii kaikista, joka on nykyistä oikeudenmukaisempi ja myös taloudellisia edellytyksiä antava. On välttämättä lähdettävä siitä, että jokaisella on kaikissa elämäntilanteissa riittävä taloudellinen turva ja myös tarvittaessa saatavissa muuta apua, ettei kukaan jäisi yksin ongelmiensa kanssa. Pitkäaikaistyöttömien osalta ja yhteiskunnasta syrjäytyvien ja syrjäytyneiden osalta tämä huoli on erityisen suuri.

Arvoisa puhemies! Huolta on kannettava myös siitä, miten yrittäjät ja maaseutuyrittäjät jaksavat. Nythän on käynyt niin, että näissäkin perheissä työpaineet ja taloudellisetkin paineet ovat niin suuret, että jo oma jaksaminen on koetuksella, ja tässä tilanteessa ei lasten hankkiminen ole kovin otollista tai mahdollistakaan.