Täysistunnon pöytäkirja 168/2010 vp

PTK 168/2010 vp

168. KESKIVIIKKONA 9. MAALISKUUTA 2011 kello 10.01

Tarkistettu versio 2.0

10) Hallituksen esitys laeiksi kalastuslain muuttamisesta ja kalastuslain muuttamisesta annetun lain 108 §:n muuttamisesta

 

Jari Leppä /kesk(esittelypuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Tämä kalastuslain muutos koskettaa lähinnä kalastuksenvalvontaa ja siihen liittyvää perustuslain muuttumista. Nyt tällä lailla kalastuksenvalvontaa saatetaan perustuslain mukaiseen tilaan elikkä pätevyysvaatimukset tulevat myös kalastuksenvalvonnan osalta perustuslain mukaiselle tasolle.

Valiokunta on tehnyt kaksi muutosehdotusta tähän lakiin, ja molemmat muutosehdotukset ovat sellaisia, joilla halutaan varmistaa nykyisen kaltainen kattava niin osakaskuntien, omistajien kuin kalastusluvan haltijoidenkin mahdollisuus valvoa alueella kalastusta ja käytettäviä pyydyksiä. Tämä on täysin välttämätöntä, muutoin ei mitenkään pystytä kalastuksenvalvontaa järjestämään. Siksi valiokunta ehdottaa, että tässä lakiehdotuksessa alun alkaen olevia koulutusmääräyksiä lievennetään niin, että kalastuksenvalvojan pätevyys saadaan myös pelkällä näyttökokeella. Näyttökokeeseen pääsee sillä perusteella, että on riittävän perehtynyt asiaan, on aikaisemmin toiminut valvojana tai on muuten selkeästi osoittanut, että hallitsee lain ja hallitsee myöskin nämä säädökset ja myöskin sen ihmisten kohtaamisen valvontatilanteessa. Tätä valiokunta ehdottaa ja nimenomaan siksi, että tarkoituksena on varmistaa määrällisesti riittävät kalastuksenvalvontaresurssit myös tulevaisuudessa.

Puhemies! Myöskin tähän lakiin sisältyy toinen asia, joka liittyy saimaannorpan suojeluun ja siihen, että jos vapaaehtoisia suojelusopimuksia koskevien rikkomusten sanktiointia ei ole ennen ollut mahdollista suorittaa, nyt tämän lain jälkeen on ja se ei kohdistu osakaskuntaan, vaan se kohdistuu siihen osakaskunnan jäseneen, joka on rikkonut tätä sopimusta. Tämä on valiokunnan mielestä perusteltua.

Kolmas asia, puhemies, on se, että 2. lakiesitystä ehdotetaan hylättäväksi sen vuoksi, että se sekoittaa sakon ja rangaistusten tulevaa voimaantuloa muiden lakien osalta. Siksi valiokunta ehdottaa, että tarvittavat muutokset tehdään kalastuslain 108 §:ään.

Viimeisenä, puhemies: Valiokunnan lausumaehdotus koskee sitä, että kalastuksenvalvonta säädetään yhdeksi keskeiseksi kalastuksenhoitomaksujen käytön kohteeksi, jotta taataan riittävät resurssit valvonnan tehostamiseen.

Erkki Pulliainen /vihr:

Arvoisa puhemies! Tässähän oli käydä sillä tavalla, että kalat, kalavedet menevät kalastuslain uudistuksen mukana, mutta se nyt sitten saatiin hyvällä työllä ja erityisesti valiokuntaneuvoksen korkealla ammattitaidolla pelastettua. Nyt tämä hengentuote, joka nyt on eduskunnan päätettävänä, on sen verran korkealaatuinen sisällöltään, että se voitaneen, kun kalastuslain kokonaisuudistus on työn alla, siirtää sellaisenaan uuteen kalastuslakiin. Sillä tavalla siitä on yksi ongelmallinen osa-alue pystytty jo tässä eduskunnassa ratkaisemaan.

Yleiskeskustelu päättyi.